• Glen Spey 11 y.o.
    Maisteltua

    Ruista, irlantilaista, vai sittenkin mallasta?

    Glen Spey, 11 y.o., Signatory Vintage ”The Un-Chillifitered Collection”, Vintage 2011, dist. 01.06.2011, bott. 16.6.2022, 1st use Hogsheads, Cask no. 802464+802467+802469, Bottle no. 347, 46%

    Glen Speyn tislaamo ei kuulu oikein millään mittapuulla Skotlannin tunnetuimpien viskitislaamoiden joukkoon. Tämä Diageon talliin kuuluva tislaamo on tuotannoltaan pieni saman firman jättiläisten joukossa. Se on kuitenkin porskuttanut menemään jo vuodesta 1878 – joskin vaihtelevalla menestyksellä. Viimeiset muutamat vuodet sen kohtalona on ollut tislata viskin sijasta giniä.

    En käynyt koko viskihistoriaani täikammalla läpi, mutta epäilen, että tämä on joko ensimmäinen tai korkeintaan toinen koskaan maistamani Glen Spey.

    Tuoksu alkaa yllättävän ”irlantilaisena. Roppakaupalla makeaa mallasta. Kandisokeria, raikasta yrttisyyttä. Tuhdin täyteläinen nokka – lupaavaa! Homma jatkuu vaniljalla, tammella ja vahvalla ex-bourbon viitteellä.

    Yht’äkkiä hommaan pomppaa mukaan myös ruisviskin vivahteita! Taustalla lymyilee kypsiä hedelmiä. Vähän kuin sitruunankuoria, jotka olisivat jo vähän lähempänä parasta ennen -päiväystään. Viinassa lionneita kirsikoita.

    Maku alkaa hyvin raikkaana, mutta mukana on todella paljon ruisviskimäisiä elementtejä. Maakellarimaisuutta, kuivaa kanelista mausteisuutta, mentholia. Aavistus ruohoa.

    Kuivuu nopeasti. Märkää mustaa multaisuutta. Kuiva tanniinisuus nousee jälkimaussa enemmän esiin.

    Sokkotastingissä olisin joutunut miettimään todella pitkään mitä tämä on ja mistä tämä on! Ruisviskiä Irlannista? Tai ihan vaan ruisviskiä, tai sittenkin irkkua. Tai sittenkin omalaatuisen hauska ja erilainen mallasviski – jollainen se oikeasti sitten loppuviimeksi kuitenkin on!

  • Tamnavulin White WIne Cask Edition
    Maisteltua

    Halpoja hedelmiä

    Tamnavulin White Wine Cask Edition, batch 060808, 40%

    Tamnavulin on muutaman viimeisen vuoden aikana julkaissut markkinoille useammankin edullisen, mutta hintaisekseen ihan maistuvan mallaviskin. Sherryviimeisteltyä versiota on tullut ostettua kaappiin jo toinenkin pullo ensimmäisen huvettua yllättävänkin vauhdikkaasti.

    Mistään maailman hienoimmista mallasviskeistä ei ole kyse ja sen myös valmistaja itse myöntää. Sen sijaan ajatuksena on ollut tuoda myyntiin helposti lähestyttäviä, mutta silti maistuvia viskejä joiden nauttimista ei tarvitse liikaa miettiä. Kokeillaan siis onnistuuko tämä Sauvignon Blanc -valkoviinitynnyreistä osansa saanut versio täyttämään tämän lupauksen.

    Tuoksussa nokkaan nousee todella tuhti makea hedelmäisyys. Kuin tunkisi päänsä hedelmäsalaattia täynnä olevaan kulhoon. Haribon vaahtobanaanikarkkeja, hunajamelonia, mehukkaan makeita viinirypäleitä. Kaiken hedelmäisen makeuden alta löytyy maltainen perusnuotti ja aromaattista kuivaa heinää.

    Maussa homma kääntyy. Mallas ja sen makeus nousee pääosaan. Sitruunankuorella höystettyjä keksejä. Helppo. Pieni hyvällä tavalla tasapainottava kitkeryys nousee jälkimakua kohti. ”Mallasmehua” – voin kuvitella, että vierre josta tämä on laitettu aluille olisi makumaailmaltaan hyvin lähellä lopputuotosta.

    Ihan mukava viski vähemmän analyyttisiin hetkiin ja helposti nautittavaksi. Hintaansa nähden tervetullut lisäys A-kaupan valikoimiin. Ei tämä ”konosöörejä” vakuuta, mutta ei sen ole tarkoituskaan.

  • Arran Amarone Cask Finish
    Maisteltua

    Aika tasapainottaa

    The Arran, Amarone Cask Finish, L10 08 10, 50%

    Joskus joku viski jää kaapin perälle lymyilemään. Se saattaa aiheuttaa heti avattua pettymyksen ja ottaa pitkänkin aikaa ennen kuin sen pariin uskaltaa palata, vain todetakseen, että ei oikein maistu vieläkään. Tarpeeksi monta kertaa kun tämän toistaa ja viski ehtii saada aikojen saatossa reilusti happea, voi tilanne ajan kanssa muuttua. Joskus huonompaan suuntaan, mutta usein parempaan.

    Tämä Arran Amarone Cask Finish on itselleni yksi niistä viskeistä, enkä ole vieläkään aivan varma pidänkö tästä vai en, mutta paremmaksi se on muuttunut. Viimeksi tätä viskiä oli lasissani heinäkuussa 2020 ja nyt taas helmikuussa 2024. Pullo ollut auki kohta varmaan 13 vuotta, joten sekin kertonee jotain siitä, että tähän ei ole käsi kovin usein tarttunut siinä missä joku toinen pullo saattaa jopa omalla rauhallisella tahdillani tyhjentyä vuodessa ja joskus jopa nopeammin.

    Viinisyys on tuoksussa vahvana. Viinikumia, punaisia marjoja, puolukkahilloa. Raakoja mansikoita. Tanniineja ja häivähdys mallasta. Todella ”punainen” nokka – vai onko se kenties vaan pullon ja pöntön värimaailman aiheuttamaa?

    Maku alkaa samalla punaisella marjaisuudella kuin tuoksu. Kuivaa maltaisuutta joka makeutuu, mutta taittuu pian taas tanniiniseen kuivuuteen. Tummaa kaakaojauhetta. Pitkään hautunutta ja vähän liian voimakasta teetä.

    Jälkimaku kestää pitkään. Tummaa suklaata, joka leikkii kirpeänhappamien kuivattujen karpaloiden kanssa.

    Siihen on syynsä, miksi tämä on ollut niin pitkään kaapissa auki. Aikanaan avattuna tämä oli omaankin makuun aivan liian viininen ja kuiva. Ajan kanssa tämä on pehmentynyt ja avautunut ja on nykyisellään aivan eri viski kuin korkatessa.

    Tai sitten se olen vain minä ja ne välissä maistetut sadat eri viskit ja ajan havina.

  • Caol Ila 12 y.o.
    Maisteltua

    Vanha ystävä

    Caol Ila 12 y.o., 43%

    Ystävänpäivänä kaadoin lasiini tutun viskin, joka on kuulunut oman kaapin valikoimiin melkeinpä viskiharrastuksen alkuajoista lähtien. Muistan, kun aikanaan tilasin tätä pullollisen ulkomailta maistettuani sitä ensin jonkin tastingin yhteydessä. Rakkautta ensimaistolla voisin sanoa.

    Vaan kävipä sitten niin, että kun silloisessa Pihlajamäen postissa olin tilaamaani pakettia noutamassa, niin postin tiskille levisi paketista melko tuhti savuisen mallasviskin tuoksu. Kotiin päästyäni paketti auki ja karu totuus paljastui. Kaikista viskeistä juuri Caol Ila oli ottanut iskua kuljetuksessa ja sen pohja oli kauniisti ja tasaisesti irti pullosta. Ei siis päässyt koskaan se kyseinen Caol Ila nautittavaksi.

    Vaan kävipä onni onnettomuudessa. Noin kuukausi edellä mainitun episodin jälkeen kotoisan Alkon hyllylle ilmestyi tutun näköinen pullo, eikä hintakaan silloin päätä pakottanut. Hintalapussa luki: Caol Ila 12-vuotias, 33€. Sittemmin hinta on kohonnut tätä kirjoittaessa Alkossa jo yli kuudenkympin. Inflaatio on ollut siis tämän kohdalla aika hurjaa.

    Silti sen viehätys ei omilla makunystyröilläni ole vähentynyt, vaan sen pariin on aina mukava palata:

    Tuttu makeansavuinen tuoksu, jossa hiven sitrusta ja suolaisuutta. Rasvareunuksista savukinkkua. Maltaan makeutta. Ei mitään turhia monimutkaisuuksia. Tämä on vaan aina sopinut omaan nenään. Savua ei ole liikaa ja se tasapainottaa kivasti maltaista makeutta.

    Maku on kuivempi. Savumallasta ja sitrusta. Kosteaa hiekkamaata. Märkiä kiviä ja aavistus kalkkisuutta.

    Tämä ei ole maailman hienoin viski, mutta se on viski, josta olen aina pitänyt ja siksi sitä löytyykin kaapista lähes aina. Muistelisin joidenkin ”muinaisten pullotteiden” olleen hieman makeampia myös maultaan, mutta se saattaa olla vain häilyvä muistikuva.

    Jos maailmasta loppuisi kaikki muu viski, niin pärjäisin tällä – ja Clynelishillä!

  • Uisge 2024
    Tapahtumat,  Yleinen

    Uisge 24

    Uusi vuosi – uusi Uisge. Samat vanhat kujeet, mutta myös jotain uutta.

    Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna viskien ystäviä hellittiin taas jo perinteiseksi muodostuneiden Uisge-viskimessujen muodossa. Koronavuosien kurituksen jälkeen edellinen Uisge järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2022, joten edellisestä tapahtumasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi.

    Itse odotin tapahtumalta lähinnä viskihenkisten ystävien kohtaamista, jutustelua tuttujen kanssa ja uusia kokemuksia jalojen juomien muodossa. Nämä kolme rastia tuli kaikki suoritettua, joten vierailu oli sinällään onnistunut.

    Oma strategiani oli käydä maistamassa mielenkiintoisimmat uutuudet ja avartaa omaa makumaailmaa. Yritin ihan tarkoituksella jättää väliin tutut ja turvalliset jo maistetut juomat ja kaivella tiskeiltä jotain uutta. Onnistuinko? Mielestäni ehkä kenties?

    Valamo – ikä tekee tehtävänsä

    Ovien auettua ykköskohteeni oli selvä. Valamon tiski ja ensimmäisenä lasiin Valamo 9 y.o. Church Wine Cask. Uisgea varten pullotettu spesiaali oli juuri sitä mitä viskimessuilta odotan. Jotain mitä ei muualta saa. Ja ai että mikä herkku! Upeita tummia hedelmiä, marjaisuutta – kuin olisi kaatunut naama edellä ylikypsään vadelmapuskaan, mutta ilman niitä verisiä naarmuja – pihkaisuutta ja hienoa tasapainoa.

    Valamon tisle on kunnossa, mutta vaatii tasoittuakseen selvästikin ikää. Nuorena Valamon viskit ovat ärhäköitä ja omalla tavallaan luonteikkaita. Joidenkin mielestä ehkä jopa liiankin, mutta ajan kanssa särmät tuntuvat hioutuvan hienosti ja alta kuoriutuu hienoja viskejä. Tämä yhdeksänvuotias oli siitä hieno osoitus!

    Valamo 9 y.o. Church Wine Cask
    Valamo 9 y.o., Church Wine Cask
    Glasgowsta Helsinkiin

    Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja sen ympäristö ei ole tunnettu minään viskin kultaisena keskiönä. Sen tittelin on jo pitkään vienut pohjoisempi Skotlanti. Glasgow Distillery on kuitenkin viimeisen parin vuoden ajan lähtenyt tuomaan tätä jokseenkin unohdettua Skotlannin kolkkaa uudestaan viskikartalle muutaman muun Lowlandin tislaamon kanssa.

    Tästä hienona osoituksena oli Uisgea varten pullotettu erikoisuus, joka on tulossa myöhemmin rajatusti myös Alkon valikoimiin. Marsalatynnyrissä majaillut turpeinen single cask oli nuoresta iästään huolimatta hienosti tasapainossa – hedelmäistä savuisuutta, suklaata, mausteita ja toffeeta.

    Glasgow 1770 single cask
    Glasgow1770, Limited Edition for Uisge 2024

    Glasgowsta siirryin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Helsinki Distilling Companyn Pioneer Corn on kunnianosoitus aidolle maissiviskille. Tarina viskiin käytetyn maissin takana on hieno. Viskin valmistukseen on käytetty täysin suomalaista maissia, jonka tislaamon työntekijät ovat käsin riipineet irti tähkistä. Ensimmäisten talkoiden jälkeen tislaamolla oli kuulemma huomattu, että helpompiakin keinoja on keksitty. Yhdysvalloissa kun kuulemma melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy työkalu, jolla homma onnistuu huomattavasti helpommin!

    Viskin makuunhan se ei tosin vaikuta miten se maissi on kuorittu. Hauskan pehmeä ”länkkäriviski”, jota voisin kuvitella siemailevani dollaritrilogiaa tuijotellessa. Todella suunmyötäinen ja taustalla hauska pölyinen efekti!

    HDCO Pioneer Corn
    Helsinki Pioneer Corn ja iloinen tislaaja Mikko Mykkänen
    Kerettiläistä konjakkia!

    Uisgessa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna myös konjakit. Moni viskiharrastaja mieltää nämä ranskalaiset tisleet juomiksi, joihin ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Ne ovat jokseenkin vieraita ja mystisiä. Makeita ja liian laimeita. Ihan vaan omituisia!

    Niin ovatkin. Ainakin jos minulta kysytään. Mutta vain silloin, kun tuijotetaan Alkon perusvalikoimaa ja konjakkeja, joihin suomalaiset ovat aikojen saatossa tottuneet. Jos sen sijaan lasiin kaadetaan värjäämätöntä, suodattamatonta ja tynnyrivahvuista single cask -konjakkia, niin tilanne on täysin eri.

    Jo lasiin valuessaan Espirit Organicin Cru Fins Bois näytti siltä, kuin lasiin olisi valutettu oliiviöljyä. Suutuntuma oli upean öljyinen ja paksu. Hedelmäisyys oli aitoa. Tuttu konjakin äitelä karamellisuus oli tiessään ja tilalla oli huikea ilotulitus erilaisten hedelmien kuoria – appelsiinia, omenaa, luumua.

    Esprit Organinc Cognac
    Esprit Organic Single Cask – Cru Fins Bois

    Hieno juoma. Ikävä kyllä tällaiset oikeasti hienot ”luomukonjakit” jäävät konjakkimaailmassa edelleen täysin ylikaupallistettujen brändien jalkoihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa näitä luonnollisia konjakkejakin saataisiin Alkon valikoimiin!

    Illan hienoin viski!

    Uisgessa oli tänä vuonna itse asiassa ihan mukava kattaus. Kuten jo alussa kerroin, keskityin itse maistelemaan uusia tuttavuuksia. Pikkulinnun tiskillä olisi saanut varmasti upean nostalgiapläjäyksen jos niin olisi halunnut. Upeita Glenfarclaseja ja muita historian kultaamia pullotteita. Nyt oli haussa kuitenkin jotain uutta.

    Illan hienoin viski löytyi itseni kohdalla tällä kertaa Vinoblen tiskiltä, jonne oli saatu Winnie Ng:n puuhailemana 23-vuotias Single Cask -pullote jo kuolleelta ja kuopatulta Imperial -tislaamolta. Olisin halunnut maistaa Winnien pullottaman 31-vuotiaan Caol Ilan, mutta se oli valitettavasti loppunut jo perjantaina. En silti pistänyt pahakseni kun vaihtoehtona oli nyt tarjottu viski.

    En muista koska viimeksi jo pelkän ensinuuhkaisun jälkeen ihokarvani olisivat nousseet viskistä pystyyn! Kehon läpi nousi lämmin tunne. Rinnassa tuntui kuumotusta. Jestas mikä viski. Troppisten hedelmien ilotulitus. Upea vaniljaisuus. Kaikkea tasapainottamassa pieni happamanmakea tynnyrin ja tisleen leikki. Ja kaikki tämä ilman mitään jälkikypsyttelyjä tai finistelyjä puhtaasta bourbon-tynnyristä. Järisyttävän upea viski!

    Imperial 23 y.o.
    Illan parhautta: Imperial 23 y.o.
    Mitäs muuta sitten?

    Maistoin illan aikana toki useamman viskin – mitenkäs muuten – olin kuitenkin viskimessuilla. Lasissa kävivät Bunnahabhainin 12-vuotias Cask Strenght, Israelilaisen M&H:n single cask, rommikypsytetty Ifrit-konjakki, Isle of Jura 1990 (joka oli loistava) ja vielä muutama muukin tisle – niin kypsytetty kuin raaka-sellainen (Teerenpelin new make oli oikein hyvää).

    Yhteenvetona itsestäni tuntui siltä, että sain tästä Uisgesta jopa enemmän irti kuin edellisestä. Nillityksenaiheitakin on edelleen. Vesipisteitä on liian vähän ja ruokatarjonta on heikko. Pelkkä buffet-tyyppinen ruoka ei oikein istu tällaiseen tapahtumaan. Joku street food -henkinen homma sopisi paremmin, niin porukka voisi hakea näppästä kun siltä tuntuu. Juonnot hukkuvat kaikuisaan tilaan jne. Kaikki tuttuja juttuja lukemani mukaan menneiltä vuosilta. Nämä kun saataisiin kuntoon, niin Uisgekin olisi parempi!

    Uisgella on eittämättä silti paikkansa. En lähde sitä kiistämään. Se on loistava paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä ja imeä tietoutta. Tiskien takana on oikeasti asiastaan kiinnostuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata ja jutella meille harrastajille sellaisiinkin kysymyksiin, jotka heiltä on varmasti kysytty kyllästymiseen asti.

    Olisiko tapahtumaa silti syytä yrittää piristää muutenkin kuin vaan juomien kautta? Livahdin itse paikalta ennen kuin tupa oli täynnä – ja sitä se varmasti perjantain lakkojen vuoksi lauantaina myöhemmin illalla oli. Auttaisiko paikan vaihto? Voisiko ohjelmaan tuoda tilanvaihdon myötä esim. jotain muutakin ohjelmaa kuin tastingit? Ajankohtaista moderoitua asiaa viskeistä, yleistä tarinaa viskitislaamoiden nykytilasta. Veikkaisin, että ainakin meitä harrastajia voisi kiinnostaa vaikka jonkin sortin paneelikeskustelu, jossa tislaamoiden edustajat pääsisivät keskustelemaan keskenään yleisön kuunnellessa.

    Oli miten oli. Löysin illan suosikkini. Ne olivat Valamon kirkkoviinitynnyröity yhdeksänvuotias ja uskomattoman upea 23-vuotias Imperial.

    Ja toki illan kruunasi se, että minulla on nyt vihdoin ja viimein Valamon huppari!

    Valamo huppari
    Ihan vaan hieno huppari!