• Eagle Rare
    Maisteltua

    Pehmeän paahteinen Bourbon

    Eagle Rare 10 y.o. Kentucky Straight Bourbon Whiskey, 45%

    Vaikka mallasviskit se pääasiallinen harrastuksen kohde onkin, niin hyvä bourbon on aina hyvää bourbonia. Eagle Rarea on tullut joskus aikanaan siemailtua pullollinen ja nyt vuoden alkupuolella se oli ilokseni tehnyt paluun Alkon valikoimiin ja vielä kohtuulliseen n. 50 € hintaan. Pullo tarttui kyytiin, koska muistikuvieni mukaan tämä olisi oikein oivallista juomaa.

    Tuoksussa on paahteista vaniljaa, Crème brûléeta, maitosuklaata, tammisuutta ja makeutta sekä hieman palanutta sokeria.

    Maussa makeita paahdettuja manteleita, vaniljaa, todella suunmyötäinen, karamellia, ylikypsiä hedelmiä sekä loppua kohti suklaisuutta, joka kääntyy maitosuklaasta enemmänkin tumman suklaan suuntaan ja tietynlaiseen karvauteen – mutta hyvällä tavalla.

    Tämä on edelleen todellinen laatubourbon! Suosittelen ehdottomasti jos haluaa lähteä laajentamaan kokemuksiaan myös bourbonin suuntaan. Jenkkiviskejä tulisi muutenkin varmasti siemailtua enemmän jos laadukkaiden sellaisten saatavuus olisi täällä Euroopassa parempi.

  • Maisteltua,  Yleinen

    Glenfiddich – kaikille tuttu, mutta silti vieras

    Sain helmikuun puolessa välissä ilokseni osallistua pienellä porukalla pidettyyn tastingiin – turvavälejä noudattaen ja hygieniasta huolehtien! Emmin aluksi hetken osallistuako vaiko eikö ja syynä tähän oli oikeastaan vain yksi syy: tuossa tastingissä maisteltaisiin Glenfiddichin viskejä. Nehän kun ovat jotenkin oletuksena kaikille niin tuttuja, että onko niissä muka oikeasti mitään maisteltavaa?

    Tuo kolmionmallinen pullo, joka löytyy aika lailla jokaisesta baarista tai eteläeurooppalaisen supermarketin hyllystä silloinkin, kun muita maltaita ei näy mailla halmeilla. 12-vuotias Glenfiddich on eräänlainen käsite. Se on niin tunnettu, että sen hartioilla olevan painolastin vuoksi ihmiset kiertävät sen kaukaa. Sehän on vaan se tylsä tavallinen Glenfiddich – vai onko?

    Glenfiddich on paljon muutakin!

    Tällä kertaa tastingkutsussa oli kuitenkin pieni koukku. Ei sillä, sen verran on kukaan mitään viime aikoina sattuneesta syystä järjestänyt, että olisin osallistunut luultavasti ilman koukkuakin.

    Maisteltavat viskit eivät nimittäin olisi mitään aivan perusrangea. Ne olivat Glenfiddichin Malt Master Brian Kinsmanin valitsemia tynnyrivahvoja Glenfiddichejä, joita ei ikinä tultaisi sellaisenaan pullottamaan tai myöskään maistelemaan kunhan nämä pullot tyhjenisivät.

    Pullojen tarina on myös sinällään mielenkiintoinen, sillä alunperin kyseiset ”näytteet” oli pullotettu syksyllä järjestetyksi tarkoitettua Cinderellan viskiristeilyä varten. Sen siirtyessä hamaan tulevaisuuteen päätti maahantuoja maistattaa näitä herkkuja valikoidulle harrastajaporukalle.

    Ja täytyy myöntää, että silmät kyllä avautuivat! Glenfiddichin perustisle sopii todella hienosti monenlaiseen kypsytykseen ilman, että tisle hukkuu tynnyrin jalkoihin. Ilta opetti paljon ja siitä kuuluu kiitos tastingin puuhamiehinä toimineelle Finwhiskylle, eli Juha-Matti Virkkulalle sekä Beverage Partnersin Jyri Pylkkäselle, mutta ennen kaikkea etäyhteyksillä mukana olleelle Glenfiddichin Global Brand Ambassador Struan Grant Ralphille a.k.a The Whisky Beardille.

    Maistellaan viskiä, mutta syödään ensin!

    Aivan suoraan erikoisuuksien kimppuun ei hyökätty, sillä Jyri oli mukavaksi yllätykseksi järjestänyt alkuun pienen viski-ruoka -parituksen, jossa annoksista vastasi Ravintola W30. Hyvät ja toimivat paritukset! 12-vuotias Glenfiddich sai seurakseen oivallisen porsasannoksen, jonka omenaisuus osui hienosti yhteen viskin omenaisuuden kanssa. 15-vuotias sai seurakseen blinit ja mätimoussen ja 18-vuotiaan kanssa tarjoiltu härkätartar toimi mausteineen upeasti yhteen viskin kanssa.

    Oikein mukava aloitus, mutta sitten siirryttiin itse pääohjelmaan ja sepä olikin varsin vakuuttava. Viskeinä olivat alla mainitussa järjestyksessä:

    • Glenfiddich 15yo Bourbon Barrel abv 63,70%
    • Glenfiddich 10yo Virgin Oak abv 66,00%
    • Glenfiddich 10yo Quarter Barrel abv 58,60%
    • Glenfiddich 12yo Wine Cask abv 55,70%
    • Glenfiddich 15yo Sherry Hogshead abv 62,60%
    • Glenfiddich 17yo Port Pipe abv 59,90%

    Hienoja viskejä kaikki tyynni. Ei minkäänlaisia hämyisiä sivumakuja tai kummallisuuksia, vaan hyvin puhtaita kypsytyksiä, joissa tynnyri tuli hienosti esille silti jyräämättä tisleen omenaisen päärynäistä hedelmäisyyttä alleen.

    Muutama muistiinpanokin tuli rustattua:

    Glenfiddich 15yo Bourbon Barrel abv 63,70%

    Vaniljaisen tomusokerinen tuoksu, hattaraa, vahva bourbonin vaikutus, sitrusmaista kirpeyttä ja mansikkaa. Maku oli öljyinen, vaniljainen, todella tamminen ja metsämansikkainen, raparperia. Vähän kuin olisi mansikka-raparperitorttua syönyt. Pitkä täyteläinen ja raikas jälkimaku.

    Glenfiddich 10yo Virgin Oak abv 66,00%

    Tuoksussa kanelia ja paahdettuja kastanjoita. ”Raakaa” puuta, kuin kääntelisi kuivunutta puutikkua käsissään siten, että sen säikeet erottuvat toisistaan. Jotain aavistuksen taikinaista. Makupuolella mausteinen, kanelia, muskottia, paksua vaniljaisuutta.

    Glenfiddich 10yo Quarter Barrel abv 58,60%

    Toffeeta, oliiviöljyä, puhdasta maltaisuutta, omenaa. Tämä oli itselleni näistä selvästi hankalin löytää tuoksuja ja makuja, mutta toi hyvin esiin Glenfiddichin tisleen luonnetta.

    Glenfiddich 12yo Wine Cask abv 55,70%

    Tuoksussa vaaleita makeita hedelmiä, sokerinen, toffeinen, paahtovanukasta, aavistus kirpeää viinisyyttä. Maku oli puhdas, maltainen, aavistuksen kirpeä ja erittäin erittäin täyteläinen. Upean pitkä ja kestävä jälkimaku – todella ”maiskuteltava” viski!

    Glenfiddich 15yo Sherry Hogshead abv 62,60%

    Hieno ja puhdas sherrykypsytys vailla minkäänlaisia sivunuotteja kuten kumisuutta, rikkisyyttä tms. Ei ehkä se anteliain sherrytynnyri, mutta todella hyvin balanssissa tisleen kanssa. Punaisia marjoja, vadelmia, punssimaisuutta, mausteisuutta ja pientä pippurisuutta.

    Glenfiddich 17yo Port Pipe abv 59,90%

    Suklaiden, rusinoiden ja mausteiden ilotulitus. Pehmeä, mehukas, nahkainen, täyteläinen. Hienon hieno viski, mutta tällä kertaa jäi itselläni huikeudestaan huolimatta viinitynnyrikypsytetyn jalkoihin.

    Ja ne loppusanat…

    Itselleni näistä parhaaksi osoittautui Chateau de Charronin Chablis-viinitynnyrissä kypsytetty versio. Sen hedelmäisyys jotenkin entisestään nosti esiin tislaamon oman tisleen hedelmäisyyttä ja se tuki hienosti Glenfiddichin omia peruspiirteitä niitä kuitenkaan peittämättä.

    Valitettavaa on, että tietyllä tapaa tällaisten erikoisuuksien kohdalla Glenfiddichin oma mammuttimaisuus aiheuttaa sen, että tällaisia spesiaaleja nähdään markkinoilla ani harvoin – jos koskaan. Toivotaan kuitenkin, että nämäkin kokeilut jatkossa poikivat lisää hienoja viskejä sen niin tutun, mutta kuitenkin ehkä sittenkin aika vieraan Glenfiddichin tislaamon tuotantoon.

    Kiitos vielä kerran hienosta tilaisuudesta! Taidanpa ottaa seuraavaksi siivun Glenfiddichiä. Se saattaa olla monivivahteisempi tislaamo kuin moni meistä luuleekaan.

  • Yleinen

    Mikä itselle maistuu?

    Mitä viskeihin tulee, niin olen luonteeltani omasta mielestäni melko rohkea kokeilija. Uudetkaan tislaamot tai kummalliset viskit harvoin aiheuttavat naaman nyrpistelyä ja otan ne aina kokemuksena – olkootkin ne sitten hyviä tai huonoja. Jos ei kokeile, niin ei voi tietää!

    Kokonaisen pullonkaan ostaminen sokkona ei ole minua koskaan juuri vaivannut. Suoranaisesti pahaa viskiä en ole koskaan tällä menetelmällä ostanut, mutta myönnän kyllä, että osa niistä on majaillut kaapissa jo pitkään ja niiden kanssa on joutunut vääntämään hieman enemmän. Osan kohdalla pullon pinta tuntuu taas vajoavan huomattavasti nopeammin, eli toki siinä mielessä myönnän suoraan, että toiset viskit vaan maistuvat paremmalle kuin toiset.

    Omat lempitislaamot?

    Tiedän siis jo aika pitkästä kokemuksesta, että tiettyjen tislaamoiden tuotteet maistuvat itselleni paremmin kuin toisten, mutta on todella paljon tilanteesta ja ympäröivistä olosuhteista kiinni minkälainen viski juuri sillä hetkellä maistuu.

    Minulta on useammankin kerran kysytty mikä on oma lempiviskini. Olen aina vastannut kuten yllä – se on täysin tilanteesta kiinni. Kesällä huomaan kääntyväni enemmän kevyiden ja makeampien viskien suuntaan. Syksyyn siirryttäessä sherryisempien viskien värit ja makumaailma alkavat viehättää enemmän. Talven ja kylmien kelien tullen makumaailma kääntyy enemmän savuiseen ja muuten raskaampaan suuntaan. Tämäkään ei tosin ole mitenkään kiveen hakattua, vaan kirkkaan kuulaana talvipäivänä auringon paistaessa maistuu oikein oivallisesti joku kevyt ja hedelmäinenkin tisle.

    Myönnän silti, että minullakin on herkkä kohtani ja jos minulta kysytään lempitislaamoani saatan pitkän harkinnan jälkeen sanoa sen olevan Clynelish – tai Caol Ila – saattaa se olla myös Bowmore. Ja onhan noita itse asiassa vaikka kuinka monta muutakin…

    Miksi sitten ehkä juuri nämä kolme?

    Clynelish, Caol Ila, Bowmore -kolmikko oli ehkä ns. helppo valinta. Niihin liittyy jotain tunteita herättävää tai ne vaan osuvat hyvin omaan makuhermoon. Yritetään siis hieman edes valaista miksi juuri nämä kolme nyt tällä kertaa tähän valikoituivat. Saattaapa olla, että lista näyttää taas muutaman vuoden päästä tyystin erilaiselta.

    Clynelishissä minua on aina viehättänyt sen vahaisuus, öljyisyys ja tietynlainen selittämätön likaisuus sekä monipuolisuus. Kyseisen tislaamon tuotteet vievät minut melkein poikkeuksetta sateisen kostealle isovanhempieni mökille, jossa öljylamput tuovat valoa ja omaa tuoksuaan ja mukaan sekoittuu vanhan rakennuksen omaa tuoksua.

    Caol Ilassa viehättää puolestaan sen tietynlainen puhdas ja makea savuisuus. Se ei ole samalla lailla ”likaista” kuin esimerkiksi Laphroaigin ja Lagavulinin. Myönnettäköön, että myös Ardbeg on yleisesti savuisuudeltaan samankaltaisesti puhtaan savuinen, mutta se on voimakkaammin savuinen. Toki hyviä kaikki muutkin mainitut, mutta juuri tuossa Caol Ilassa on jotain, joka sopii omille makunystyröilleni.

    Myönnän, että viehtymys Bowmoreen tulee osittain verenperintönä. Siinä viehättävät osaltaan samat nyanssit kuin Caol Ilassa, mutta myös sen herukkaisuudessa ja yleisprofiilissa on jotain miellyttävää. Bowmoren osalta täytyy kuitenkin sanoa, että ihan kaikki pullotteet eivät sinne top-listoille yllä. Pari hutilyöntiäkin sekaan mahtuu, mutta niistä sitten joskus toiste.

    Voiko sanoa, että ei tykkää?

    Toki maisteltujen viskien joukkoon mahtuu myös sellaisia viskejä, joiden kanssa on oikeasti joutunut hieman painimaan. En silti voi suoraan sanoa, että en tykkää jostain tietystä viskistä ja viemäriin saakka ei ole koskaan yksikään pullo tai pullonpohja päätynyt. Pettymyksiä on toki tullut. Toisaalta se, että joskus maistaa jotain mistä ei pidä niin paljon, auttaa avaamaan muuta makumaailmaa ja nostamaan entisestään niiden viskien arvostusta joista pitää.

    Jos nyt lähdetään ihan oikeasti listaamaan kaapista aikanaan löytyneitä viskejä, jotka eivät ole miellyttäneet niin muutama esimerkki löytyy. Nämä ovat myös esimerkkejä sellaisista viskeistä, että en ole itse asiassa palannut niiden jälkeen edes tislaamon muun tuotannon pariin – syytä ehkä olisi ollut.

    Ensimmäisenä näistä Loch Lomond. Ostin pullon tislaamon ikämerkitsemätöntä peruspullotetta joskus harrastuksen alkuaikoina. Se oli yleisolemukseltaan pahvinen ja vetinen. Toki pientä yritystä oli ja maltaisuuttakin sieltä löytyi, mutta joku siinä aiheutti epäilyksen kyseisen tislaamon tuotteisiin. Sitä on ehkä jatkanut se, että kyseisen tislaamon tuotanto tuntuu silmiini vähintäänkin sekavalta. Ei vaan ole tullut palattua.

    Viimeaikaisempi kokemus on Aberfeldyn tislaamolta ja tällä kertaa kyseessä ei ole edes mikään nuori viski, vaan tislaamon 21-vuotias pullote. Siitä vaan puuttui se jokin. Pullo tyhjeni, mutta tuon ikäiseltä viskiltä olisin itse odottanut enemmän. Liekö syy alhaisissa prosenteissa, mutta se ei vaan jaksanut kantaa. Pitäisi ehkä yrittää löytää jostain joku yksityinen pullote ja antaa tällekin tislaamolle uusi tilaisuus.

    Ja vaihtelukin virkistää

    Viskiharrastukseni keskittyy toki paljolti nimenomaan skotlantilaisiin mallasviskeihin. En kuitenkaan ole pelkkä mallasviskiharrastaja, vaan viskiharrastaja. Bourbonit, ruisviskit ja ns. muun maailman viskit kuuluvat aivan yhtä lailla repertuaariin. Niiden makumaailma on toki erilainen, mutta jos bulkkiviskit sivuutetaan, niin niistä löytyy aivan yhtä lailla erilaisia makuja ja nyansseja kuin mallasviskeistäkin.

    Siinäpä aihetta seuraavalle pidemmälle kirjoitukselle…

  • Maisteltua

    Tervaa ja tummia hedelmiä

    Kilchoman Loch Gorm ”2020 edition”, 46%

    Kilchomanin nuoren, mutta kovin tuottoisan tislaamon (ainakin julkaisujen määrässä mitattuna) Loch Gorm yhdistelee savua ja sherrykypsytystä. Aiemmat versiot ovat saaneet hieman ristiriitaisia arvioita, mutta tämä vuoden 2020 näkemys aiheesta osoittautui syystäkin kehutuksi tuotteeksi. Tätä kirjoittaessa vuoden 2021 version tynnyrit on jo tislaamolla valittuna. Toivotaan, että tänne Suomeenkin yksi satsi eksyisi!

    Loch Gormin tuoksu on makeinen ja tervaisen savuinen. Sherryn vaikutus on selvä. Lihaisa, salmiakkinen, tummia hedelmiä, märkää männynkaarnaa ja jotain hieman pihkaista. Kiillotettua tammea ja kuivuneita ruokoja.

    Maku on mukavasti balanssissa. Tervasavu ja tumma hedelmäisyys maistuvat nätisti. Alussa pieni kalkkinen häivähdys. Kivan paahteinen yleismaku. Jotain joka muistuttaa juuri uunista tulleen rapean leivän kuorta. Jälkimaku muuttuu makeammaksi ja taas kerran tervaiseksi ja hedelmäiseksi.

    Yllättävän pehmeä, pyöreä ja makea alusta loppuun. Hieno savun ja sherryn kombinaatio. Kilchomanille hatun nosto siitä, että vaikka valikoima ja erilaisten kypsytysten määrä on laaja, niin nykypullotteet tuppaavat olemaan laadultaan oikein hyvätasoisia. Tykkään!

  • Maisteltua

    Rikkaan turpeinen Benkku

    BenRiach 1994, 14 y.o., Selected and Bottled for Finland, Richly Peated, cask no. 1652, Madeira Hogshead, dist. 1994, bott. Aug/08, 57.5%, bottle no. 239/329

    Tämä Benriach kuului Suomen markkinoita varten pullotettuihin tuotteisiin, joita tislaamolta saapui useampiakin 2010-luvun vaihteen molemmin puolin. Benriach eli tuolloin uutta nousukauttaan omistajanvaihdoksen jälkeen ja silloinen suomalainen maahantuoja lähti rohkeasti kysymään olisiko tislaamolta mahdollista saada single cask myös tänne pohjolaan. Loppujen lopuksi pulloja tuli tosiaan useita vuosien varrella ja ne olivat kaikki aivan kelvollisia viskejä, vaikka toki keskenään erilaisia ja osa parempi kuin toiset.

    Kyseinen yksilö on ehtinyt kypsymään Madeira-tynnyrissä 14 vuotta ja se on Benriachin tisleiden turpeisimmasta päästä joka myös tuntuu.

    Tuoksussa makeiden hedelmien vyöry, jota seuraa samanaikainen tervainen savuisuus. Ruusuvettä, muskottia, kuin avaisi vanhan tammilipaston jossa säilytetään kuivattuja kukkia.

    Maku on tuoksun tavoin makean hedelmäinen, mutta samaan aikaan likaisen, nokisen ja tervaisen savuinen. Maku kuivuu ja esiin nousee tuhkaista puuta ja makeaa happamuutta. Jälkimaku kestää iät ajat tuoden mukanaan kuivaa tammisuutta savun häilyessä edelleen taustalla.

    Tämän viski käy melkoista sisäistä hedelmien ja savun taistoa, jossa molemmat ottavat ja antavat vuoronperään. Etiketin ”Richly Peated” ei ole pelkkää sanahelinää. Ihan mukavia Suomi-Benkkuja tänne aikanaan saatiin! Vähissä ovat vaan olleet kotimaan kaupan single caskit viimeaikoina.