takaisin

Bunnahabhain

Islayn saaren pohjoisrannikolla sijaitsevan Bunnahabhainin perustivat vuonna 1881 Greenleesin veljekset, James ja William. Paikka valittiin sen turve- ja vesivarojen vuoksi. Vain muutama vuosi tislaamon perustamisen jälkeen omistajat perustivat muutaman muun tislaamon kanssa Highland Distilleriesin, joka on edelleen tänä päivänäkin Bunnahabhainin omistaja. Tislaamo oli suljettuna muutaman vuoden 1980-luvun alussa, mutta toiminta aloitettiin pian uudelleen.

Aikanaan Bunnahabhainin tislaamo oli eräänlainen malliesimerkki viskiä valmistavasta yhteisöstä. Tislaamolla oli oma koulunsa, tislaamon työntekijät asuivat omissa mökeissään tislaamon alueella ja olipa heitä varten oma kauppansakin. Vapaasti suomennettuna Bunnahabhain muuten tarkoittaa joensuuta.

Vetensä tislaamo saa alueen lähteistä. Toisin kuin useisiin muihin Islayn tislaamoihin, tulee vesi Bunnahabnainin tislaamoon vesiputkia pitkin. Näin valmiinkin tuotteen mausta jää pois Islayn viskeille tyypillinen turpeisuus, joka niihin yleensä tarttuu matkalla vesilähteestä tislaamolle. Bunnahabhainissa on suuri ruostumattomasta teräksestä valmistettu mäskiallas ja neljä puista käymisastiaa. Neljä suurta tislauspannua ovat muodoltaan päärynämäisiä ja tisle leikataan kapeaksi. Tämän vuoksi Bunnahabhain on Islayn viskeistä ehkä keveimmän makuista. Bunnahabhainia on saatavilla 12, 18 ja 25 vuotiaana sekä muutamana harvinaisempana pullotteena. Lisätietoja tislaamon sivuilta osoitteesta:www.bunnahabhain.com

Bunnahabhainin etiketti ja tislauspannu