takaisin

Dalwhinnie

Dalwhinnien tislaamon sijainti on ainutlaatuinen. Se sijaitsee heti yhden Skotlannin vilkkaimman tien varressa. Dalwhinnie on Skotlannin korkeimmalla sijaitseva tislaamo. Sen ympäröivät kauttaaltaan vuoret joiden keskellä olevan kattilamaisen laakson pohjalle tislaamo on rakennettu. Talvella sijainti tuo omat murheensa lumentulon muodossa. Laaksoon kun saattaa yleensä muodostua Skotlannin mittapuulla syviä yli metrin mittaisiakin kinoksia. Aikanaan Dalwhinnie, jonka nimi on johdettu gaelinkielisestä kohtauspaikkaa tarkoittavasta nimestä toimi karjanajajien kokoontumispaikkana. Laakson pohjalla on myös käyty historian saatossa useita taisteluita muinaisten klaanien kesken.

Alkuperäiseltä nimeltään vuonna 1897 perustettu Dalwhinnie tunnettiin Strathspeyn tislaamona. Alunperin korkea paikka valittiin puhtaan vesilähteen vuoksi. Melkein heti tislaamon perustamisen jälkeen alalle kuitenkin iski pahimmanlaatuinen lama ja nimi muutettiin Dalwhinnieksi uusien omistajien toimesta. Tislaamo uudistettiin ja pääarkkitehtinä toimi Elginiläinen Charles Doig. Vuonna 1934 Dalwhinnie jouduttiin sulkemaan useaksi vuodeksi siellä raivonnen tulipalon vuoksi. Tislaamossa ja sitä ympäröivissä kylissä ei vielä tuolloin ollut sähköä ja valonlähteenä toimivat enimmäkseen öljylamput. Puhelintakaan ei lähimailta löytynyt ja seuraukset olivat jo mainitut.

Tislaamo on valtaisan turvekentän ympäröimä, tärkeä seikka tislaamoa perustettaessa. Nykyisellään Dalwhinnien käyttämät maltaat toimitetaan muualta kevyesti tai keskiverrosti savustettuina. Suuret materiaalivarastot mahdollistavat tislaamon toiminnan talvikuukausina vaikka liikenneyhteydet olisivat poikki. Tislaamo käyttää yhtä paria tislauskattiloita ja perinteistä ulkojäähdytintä jossa tisle kiertää mutkalle kierrettyä kupariputkea pitkin kylmässä vesialtaassa.

Dalwhinnien perusviski on 15 vuotiasta, mutta tislaamo on päästänyt markkinoille myös joitakin erikoisempia vanhempia pullotteita. Vesilähteenään Dalwhinnie käyttää Allt an t´Sluic:in virtaa.

Dalwhinnien etiketti ja kypsytysvarasto