etusivulle-avautuu uuteen ikkunaan!

Viskin historiaa


Ensimmäiset tiedot tislaustaidosta ulottuvat aina vuoteen 7000 eaa. Viitteitä tislauksesta on löydetty niin Kiinasta, Egyptistä kuin Abessiniasta. Ensimmäiset viitteet tislauksesta Skotlannissa löytyvät kuitenkin vasta vuodelta 1494. Tuon aikaisista asiakirjoista löytyy maininta "Eight bolls of Malt to Friar John Cor wherewith to make aqua vitae for the king". John Cor oli Newburgh in Fifessä sijainneen Lindoresin luostarin benediktiiniläismunkki.

Samoilta ajoilta löytyy myös viitteitä Tunglandin piispana toimineeseen John Damianiin, joka yritti omatekoisten siipien avulla ilmeisesti jonkin sortin tisleen innoittama paeta Stirlingin linnanmuurilta alas hypäten ja yrityksessään menehtyen.

Tislausta saatiin harjoitta luostareissa aina Henrik VIII:n aikakauteen asti, jolloin Englannin uskonpuhdistuksen myötä tislausoikeudet siirtyivät myös lääkärientointa harjoittaneille partureille. Vuonna 1505 oikeus viskin tislaamiseen siirrettiin partureitten ja lääkäreiden killalle, joskin jo ennen sitä tieto tislaamisen taidosta oli saavuttanut monet maanviljelijät. Olivathan monet luostarit läheisesti yhteydessä maanviljelyyn.

Vuoteen 1570 mennessä nimitys "uisge beatha" oli jo vakiintunut Skotlannissa kuvaamaan elämän vettä "aqua vitaeta". Vuodelta 1556 löytyy myös asiakirja, joka kielsi Edinburghilaista Bessie Campbelliä - joka sattumoisin oli nainen - tislaamasta elämän vettä.

Samoilta ajoilta on kotoisin myös teoksen The Chronicles of England, Scotland and Ireland laatijan Raphael Holinshedin kirjoitus viskin hyödyistä: "Kohtuullisesti nautittuna viskin tiedetään auttavan flunssaan, nopeuttavan ajatusta, auttavan huimaukseen, selkeyttävän katsetta, välttämään kielen lipsumista, vähentämään suun napsaamista, hampaiden mätänemistä, kurkun kuivumista, vatsan vääntelyä, sydämen turpoamista, suoliston murinaa, käsien tärinää, suonien hapertumista, luiden kolotusta jne."

1600-1700 -luvuilla viskin valmistus oli kuitenkin seurausta lähinnä siitä, että ylijäämävilja piti saada hyödynnettyä ja muutettua jollain tapaa muotoon, jossa se ei pilaantuisi. Tästä syystä moni maatila tislasi ylijäämäviljan talvi-iltoja lämmittäväksi juomaksi, jota parhaimmassa tapauksessa saattoi myös myydä muille pienen lisäelannon takaamiseksi.

Ensimmäiset viitteet varsinaisesta kaupallisesta tislauksesta ovat vuodelta 1627, jolloin Robert Haig perusti tislaamon Skotlannin alamaille. 1670-luvulta löytyvät taasen tiedot ensimmäisestä varsinaisesta tislaamosta, Ferintoshista.

Vuonna 1707 Skotlannin ja Englannin parlamentit yhdistettiin. Tämän seurauksena suoritettiin monia poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, joista viskin valmistukseen vaikutti eniten vuonna 1725 käyttöön otettu maltaan raskas verotus. Tämän seurauksena laiton tislaus kasvoi räjähdysmäisesti. Skotlantilaiset kun tunnetusti ovat itsepäistä kansaa ja yleisen hyödykkeen verottaminen oli suorastaan loukkaus.

Seuraavina vuosia verotusta kiristettiin useasti ja jo toiminnassa olevien tislaamojen toimintaa rajoitettiin erilaisilla tulleilla ja määräyksillä. Lopputulemana oli, että kaikkia määräyksiä ei yksinkertaisesti pystytty vahtimaan ja tislaustoiminta muuttui monesti laittomaksi.

1820-luvulla tultiin lopulta siihen tulokseen, että sen aikainen malli ei yksinkertaisesti toiminut. Vuonna 1823 määriteltiinkin laki, jossa selkeästi ilmaistiin minkä tyyppinen tislaamotoiminta oli laillista ja mitä tislaamoilta vaadittiin. Samaan aikaan laadittiin laki, joka ennestään tiukensi salapoltosta määrättäviä rangaistuksia.

Tämän seurauksena perustettiin useita laillisia tislaamoja ja salapolton määrä laski selvästi. Ensimmäisiä tislausluvan hankkineita tislaamoja oli Glenlivet, jonka omistaja George Smith joutui tämän seurauksena kantamaan mukanaan kahta pistoolia hätistellääkseen häntä uhkailleita salapolttajia. Pistoolit ovat edelleen nähtävissä Glenlivetin tislaamolla.

Seuraava viskimaailmaa mullistanut uutuus oli irlantilaisen Aeneas Coffeyn kehittelemä kolonnitislain, joka mahdollisti jatkuvan tislauksen menetelmän. 1831 esitelty tislauspannu muutti viskin tislaamisen teolliseksi ja entistä halvemmaksi, kun tislausta ei tarvinnut keskeyttää tislauspannun uudelleentäyttämisen ajaksi.

Perinteistään kiinni pitäneet tislaamot eivät kuitenkaan ottaneet kolonnitislainta omakseen ja se onkin käytössä yksinomaan viljaviskejä tislatessa. Mallasviskin tislaajat ovat jatkaneet perinteisen pannutislauskattilan käyttöä.

Vuonna 1852 Andrew Usher kuitenkin keksi ensimmäistä kertaa sekoittaa kolonnitislaimessa tislattua viljaviskiä ja mallasviskiä keskenää ja tuli näin esitelleeksi ajatuksen sekoiteviskeistä. Nämä nousivatkin nopeasti suosituksi juomaksi pehmeytensä vuoksi.

1880-luvulla viski sai osakseen onnenpotkun, kun viinikirva tuhosi käytännössä koko Euroopan viinisadot. Tämän seurauksena konjakin ja brandyn valmistus loppui lähes kokonaan ja viski korvasi markkinoille ilmestyneen tyhjiön. Viininviljelyn elpyessä viski oli saavuttanut jo vahvan aseman, eikä sitä enää pidetty ainoastaan korvaavana juomana.

Viskin historian pahin kriisi kuitenkin kolkutteli ovilla. Vuoden 1898 Pattison crashiksi nimetty Leithiläisten Pattisonin veljesten yhtiö teki konkurssin. Pattisonit olivat ostaneet tislaamoilta valtavat määrät viskiä kypsytettäviksi. Veljekset kuitenkin ajautuivat vararikkoon, eivätkä siksi voineet lunastaa valtavia varastojaan, jotka jäivät tislaamoiden kontolle.

Moni tislaamo oli luottanut siihen, että toimintaa rahoitettaisiin Pattisoneilta saatavilla tuloilla. Rahoja ei kuitenkaan koskaan saatu ja tislaamoita kaatui toinen toisensa jälkeen rahoitusvaikeuksiin.

Muutama vuosikymmenen hiljaisen kauden jälkeen koitti kuitenkin jälleen onnenpotku, kun Yhdysvalloissa tuli voimaan kieltolaki. Skotit huomasivat oivan markkinaraon, kun alkoholijuomien valmistaminen uudella mantereella tyrehtyi. Salakuljetus oli oiva keino hankkia lisätienestejä ja vietiinpä viskiä Yhdysvaltoihin ihan virallisestikin. Laphroaigin tislaamo saattoi viedä viskiä Yhdysvaltoihin pelkästään sillä verukkeella, että paikallisten viranomaisten mukaan "näin pahanmakuinen juoma ei voi olla valmistettu mitään muuta kuin lääkinnällistä tarkoitusta varten".

Toisen maailmansodan aikaan viskin tuotanto sitä vastoin tyrehtyi lähes kokonaan, kun kaikki vilja piti saada ruokatarpeisiin. Tislaamoita käytettiin sodan aikana mm. lentoveneiden tukikohtana (Bowmore), sotilaiden majapaikkoina, lennonjohtokeskuksina jne. Tuotanto kuitenkin elpyi sodan jälkeen nopeasti.

Seuraava merkkitapahtuma etenkin mallasviskin osalta koettiin vuonna 1963, kun Glenfiddichin tislaamo alkoi ensimmäisena mallasviskitislaamona markkinoimaan singe malt -viskiä. Kolmionmuotoiseen pulloon pakattua juomaa alettiin ensin myymään lentokentillä ja sittemmin myös muita kanavia käyttäen. Glenfiddichin myynti kasvoikin vuosivälillä 1964-1974 4000:sta 119 500:n laatikolliseen.

Viskin suosio laski jälleen 1970-luvun lopulla kirkkaiden viinojen vallatessa markkinoita. 1980-luvun alussa puhuttiinkin "viskijärvestä", jonka ylituotanto oli aiheuttanut. Tämän seurauksena vuonna 1983 suljettiinkin useita tislaamoita joiden viskit ovat sittemmin nousseet kulttiasemaan (mm. Port Ellen, Brora ja St. Magdalene).

1990-luvun loppua kohden viskin suosio kuitenkin lähti jälleen kasvuun ja viskiteollisuuden mukaan nyt eletäänkin kaikkien aikojen viskibuumia. Uusia tislaamoja on perustettu 2000-luvunkin puolellakin useita. Tämänhetkinen taloustilanne asettaa jälleen tiettyjä haasteita, mutta mallasviskin menekki on silti edelleen pienoisessa kasvussa.

Nähtäväksi jääkin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan...