-
Tammisia uuniomenoita
Longmorn 16 y.o., 48%, ”Brown and green label”
Longmorn on tislaamona yksi niistä ensimmäisistä ”ihastuksista”. Tähän ehkä suurimpana vaikuttimena oli harrastuksen alkuaikoina ostettu tislaamon 15-vuotias pullote, joka on jo ajat sitten sellaisenaan kadonnut valikoimasta. Huutokaupoista sitä saattaa vielä löytää ihan kohtuuhintaan.
Tuon 15-vuotiaan poistuttua valikoimista joskus 2010-luvun alussa vaihtoi tislaamo peruspullotteensa iän 16-vuotiaaksi ja pakkaus muuttui tähän nyt maistellun malliseen. Senkin jälkeen pullo on vielä kokenut uudistuksen ja nykyisin myynnissä on purppuran värisillä korostuksilla koristeltu pullo.
Samalla kun vanhasta 15-vuotiaasta siirryttiin näihin uudempiin pullotuksiin, tehtiin lukemani mukaan tislaamon omistamalla Chivas Regalilla myös päätös siitä, että tislaamon viskejä myytäisiin jatkossa enemmän luksukstuotteena. Tämä näkyy siinä, että pullon alareunaa kiertää nahkaremmi ja hinta on pompsahtanut melkoisesti – keino kai se on sekin työntää luksusta markkinaan. No, miltä se itse viski sitten maistui:
Tuoksussa omenoita, vaniljaa, aprikoosia, vaaleaa hunajaa, kakkupohjaa, inkivääriä, heinää.
Maku alkaa makeana, mutta kuivuu nopeasti. Uuniomenaa ja ripaus kanelia sekä vaniljaa ja mausteisuutta. Rungoltaan ja tuntumaltaan kultaista keskitietä, mutta maku jaksaa kantaa todella pitkään! Jälkimaku on pitkä ja leikittelee tammen, hedelmäisyyden ja hunajaisen vivahteen kesken.
Hieno ja maistuva viski tämäkin on, vaikka ei olekaan mikään tuhannen maun tisle. Wanha 15-vuotias kiilaa silti omissa makumuistoissani tämän eteen ja myönnettäköön, että uudempia versioita ei ole tullut maistettua.
-
Ratapölkkyjä ja nokea
Lagavulin 8 y.o., 1816-2016, 200th Anniversary, 48%
Lagavulinin 16-vuotias voitaneen laskea aika lailla klassikkoviskiksi. Nyt oli aika ottaa selvää miltä puolet nuorempi versio maistuu. Omaan makuuni nämä nuoremmat Lagavulinit ovat yleensä toimineet.
Tuoksussa on makeaa savuisuutta ja tervaisuutta, jodia, suolaisuutta, antiseptisyyttä, sitruunankuorta, raikkautta, inkivääriä, nokea, moottoriöljyä, kreosoottia. Vähän kuin seisoisi ratapölkkyjen vieressä seisovan vanhan höyryveturin vieressä.
Maku on luonnollisesti savuinen, mutta yllättävän puhdas ja raikas – silti täyteläinen ja makea. Nokea, makeaa melassia ja karbolisuutta.
Tämä nuori Lagavulin on itse asiassa aika mukava viski! Tisle maistuu ja ikää ei ole vielä niin paljon, että särmät olisivat hioutuneet. Tämä vei ajatukset Vilppulan juna-asemalle, jossa tuli lapsena kerran jos toisenkin odoteltua junaa mökkimatkalta kotiin palatessa. Viereisellä raiteella odotti puisilla ratapölkyillä lastattuja junanvaunuja dieselveturin jyristessä asemalle – taas kerran haju/tuoksuyhdistelmä, joka on painunut jonnekin aivojen sopukoihin.
-
Raikasta sherryisyyttä
Speyburn 18 y.o., 46%
Jos en aivan väärin muista, oli aikanaan ensimmäinen Alkosta ostamani mallasviskipullo Speyburn 10 y.o. Aikaa tuosta on vierähtänyt jo 17 vuotta, eikä siitä alkaneelle viskimatkalle ole kovin montaa kyseisen tislaamon tuotetta eksynyt. Tuo kymmenvuotias ei aikanaan ollut mikään huikea kokemus, vaikka toki sekin silloin kokemuksen puutteessa ihan juotavaksi kelpaavalta maistui. Oli siis aika kokeilla miltä tislaamon tuotanto nykyisellään näyttää ja ottaa kokeiluun hieman vanhempi sherrykypsytetty versio.
Tuoksussa tulvii vastaan raikasta sherryä, puolukoita sekä täyteläisyyttä ja mausteisuutta. Eukalyptusta, karamellisuutta, mustaherukkaa.
Maku jatkaa samoilla linjoilla. Alkuvaikutelma oli vähän kuin mustaherukkapastillin olisi heittänyt suuhunsa. Raikkaus taittuu tasapainoiseen sherryisyyteen ja maku kuivuu tammiseen, mausteiseen sekä pähkinäiseen suuntaan.
Todella raikas tuttavuus – ja hyvällä tapaa. Tasapainoinen ja maukas viski ja positiivinen yllätys! Täytynee jatkossa ottaa tämä(kin) tislaamo hieman paremmin kiikareiden alle.
-
Hillopullot
Olen itse sitä mieltä, että kaikki viski on tehty juotavaksi. Pullojen hamstraaminen sijoitustarkoituksessa ei ole oikein koskaan istunut omaan ajatusmaailmaani. Jokainen ostamani ja kaapissa majaileva viski tulee jossain vaiheessa kokemaan korkkaushetken – sen kauniin plopsahduksen jonka korkki avatessaan päästää. Tai vaihtoehtoisesti pari kirosanaa, kun keskuslämmitteisen kerrostaloasunnon kuivuuden ansiosta korkki napsahtaakin poikki – vaikka niitä kuinka säännöllisesti kääntelisi ja yrittäisi kostuttaa.
Tästä huolimatta omaan kaappiinkin on kertynyt ”hillopulloja”. Pulloja jotka on tullut aikanaan ostettua, mutta ei syystä tai toisesta aikanaan avattua. Ne eivät välttämättä ole hankintahetkellään olleet mitenkään kalliita tai erikoisia. Kaapissa on ollut tarpeeksi monta pulloa auki ja niiden avaaminen on vaan siirtynyt ajatuksella ”no enpä nyt vielä viitsi tuota avata”.
Aikojen saatossa avaaminen on sitten siirtynyt ja siirtynyt ja ikävä kyllä olen huomannut, että kynnys niiden avaamiseen on sitä myötä kasvanut. Jotenkin tulee aina odoteltua sitä jotain tiettyä erikoishetkeä tai tilaisuutta ja ajatelleeksi, että sitten kun se tulee, niin avaan tuon. Huomatakseni vaan, että enpä avannutkaan.
Tunne kalliimmasta
Kuten sanottua – en ole koskaan ostanut kovin kalliita viskejä. Toki siihenkin olisi ollut mahdollisuus jos olisi jättänyt jokusen halvemman ostamatta. Montaa hankintahetkellään yli sadan euron pulloa ei kaapistani löydy. Ne voi laskea aika lailla yhden käden sormin ja sittenkin saattaa jäädä vielä sormia yli.
Yksi syy ”hillopullojen” kiinni pysymiseen liittyy kuitenkin hintaan. Ja siinä kohtaa olen itsekin jonkin typerän psykologisen vaikutuksen alainen. Näiden avaamattomien pullojen joukosta löytyy useampikin sellainen viski, joka on hankintahetkellään ollut hinnaltaan hyvin kohtuullinen – voisi sanoa jopa edullinen. Mutta annas olla kun vuodet ovat vierineet ja käykin niin, että kyseinen pullote on jo aikaa sitten kadonnut ns. vapailta markkinoilta. Hinta on samalla noussut joskus jopa typerryttäviin lukemiin ja lähinnä herättänyt itsessäni suurta ihmetystä.
Siitä huolimatta, että tiedän itse ostaneeni pullon joskus 40€ hintaan nousee sen avaamisen kynnys siinä vaiheessa, kun näkee siitä jossain pyydettävän kymmenkertaista tai jopa korkeampaa summaa. Mitään järkeähän siinä ei ole. Itse olen aikanaan maksanut pullosta sen hinnan kun olen maksanut, ja koska olen sen juotavaksi ostanut, niin mikä sitä estää avaamasta? (No ei oikeasti mikään muu kuin se jonkinlainen sisäinen ”onpa kallista viskiä – säästän myöhempään” -ääni.)
Muutama hullu esimerkki – onneksi avasin!
Aloitetaan siitä ihan oikeasti älyttömimmästä esimerkistä. Tämä ei nyt sinällään liity ”hillopulloon”, koska kyseisen pullon olen jo aikoja sitten – ehkäpä jopa onnekseni – tyhjentänyt.
Alkossa oli aikanaan vuonna 2010 myynnissä japanilainen Yamazakin tislaamon sherrytynnyrissä kypsynyt viski: Yamazaki Sherry Cask. Kyseinen viski maksoi tuohon aikaan 79,90 €. Oikein mainio sherryinen japanilaisviski – oikein mainio. Valitettavasti sen huomasi joku muukin sillä seurauksella, että erään nimeltä mainitsemattoman ja maineeltaan aavistuksen ryvettyneen viskikirjailijan valittua sen vuoden viskiksi hinta lähti rakettimaiseen nousuun. Tällä hetkellä kyseisen viskin yleinen maailmanmarkkinahinta pyörii useissa tuhansissa euroissa. Kallein arvo jonka olen itse nähnyt on 8100€. Olisi pitänyt ostaa aikanaan pari laatikollista.
Onnekseni olen aikanaan ollut kaukaa viisas myös muutaman muun viskin kohdalla ja korkannut ne aika nopeasti hankintahetken jälkeen. Saksasta messureissulta aikanaan ostettu 23-vuotias St. Magdalene on yli kymmenkertaistanut hintansa ja aikanaan 70€ pullosta pyydetään nyt 900£. Laivalta kaverin aikanaan risteilyn hinnan kuittaamiseksi ostama Hakushu 18 y.o. on sekin yli kymmenkertaistanut hintansa. Eikä ne suinkaan tähän lopu. Kuten sanottua, onneksi avasin!
Entäs ne oikeat hillopullot sitten?
No otetaan nyt vaikka jutun aloituskuvassa olevat kolme pulloa esimerkiksi. Niiden hintakehitys ei onneksi ole ollut aivan niin pöljää kuin monen muun viskin. Scapan 12-vuotias peruspullote oli aikanaan laivojen valikoimien peruskauraa – hintaa ehkä n. 40€. Nyt kyseisestä pullosta pyydetään paikasta riippuen 300-400€ / pullo. Halvemmallakin toki löytää jos jaksaa etsiä ja penkoa esim. huutokauppoja, joissa hinnat ovat hyvinkin kohtuullisia. Kyseessä ei itse asiassa ole edes mitenkään harvinainen tai hiuksianostattavan erikoinen viski. Perusmallas Scapan perusvalikoimasta.
Kuvan Longmorn on sentään pysynyt inhimillisemmissä hinnoissa. Sitä saattaa löytää reilulla satasella. Kyseinen pullo on pysynyt kiinni ehkä hieman eri syystä. Se oli yksi ensimmäisistä oikean ahaa-elämyksen herättäneistä viskeistä ja ensimmäinen ostettu pullo tuli tyhjennettyä omalla mittapuullani ihan hyvällä tahdilla. Toinen pullo jäikin sitten kaappiin sillä ajatuksella, että säästellään vähän. Ja siellä se edelleen on, kun menivät mokomat Longmornilla pistämään pullotukset uusiksi ja ei vaan jotenkin raaski avata – vaikka mieli vertailun vuoksi tekisi. Tämä on kyllä viime aikoina ollut sen vahvin kandidaatti korkinluovutukseen.
Kolmas kuvan pulloista on Kilchoman Inaugural Release. Kyseisen tislaamon ensimmäinen pullote. Se tuli ostettua lähinnä kuriositeettimielessä ennen maistelua. Kun sitä sitten tuli maistettua muualta kuin omasta pullosta, niin ei ollut kiire avata omaa. Ei sillä, että se olisi ollut pahaa. Jäipä vaan avaamatta, mutta toisaalta se tulee antamaan jossain vaiheessa hyvää osviittaa siitä miten tislaamon tuotteet ovat vuosien saatossa kehittyneet. Kilchoman on edelleen nuori tislaamo. Tuo Inaugural julkaistiin 2009 ja se lupaili jo silloin hyvää – eikä Kilchomanin viskeihin tosiaan ole montaa kertaa tarvinnut sittemmin pettyä!
Kaikemoista muutakin tuolta kaappien perukoilta löytyy. Niistä ehkä lisää myöhemmin. Loppuun kuitenkin viimeaikainen esimerkki melko nopeasta hinnannoususta. Lähellä Mullin saarta Skotlannin mantereella sijaitseva Nc’neanin tislaamo julkaisi ensimmäisen eränsä (itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin se oli heidän Inauguralinsa jälkeen jo toinen erä) syksyllä 2020. Heidän nettikaupassaan pullon hinta oli ihan houkutteleva – n. 50 puntaa – joten tilasin pullon. Pullo on kaunis, viski luomua ja tislaamoa pyörittää pieni ja asialleen omistautunut porukka. Parissa viikossa julkaisun jälkeen hinta oli kivunnut melkein tuplaksi ja nyt siitä huudellaan jo yleisesti nelinkertaista hintaa. Saas nähdä onko siinä seuraava ”hillopullo” – alkuperäisestä hinnastaan huolimatta.
-
Jouluviskiä Glenfarclasilta
Glenfarclas 2009 ”Christmas Edition”, dist. December 2009, bott. August 2019, 46%
Näitä Glenfarcalsin jouluversioita on oman tietoni mukaan pullotettu lähinnä Saksan markkinoille ja sellaisesta on tälläkin kertaa kyse. Ja mikäs siinä – Glenfarclasin makuprofiili sopii hyvin jouluiseen tunnelmaan. Tätä tuli nautittua jo jouluaattoiltana, mutta nyt vasta huomasin että ei tullut silloin sitä tänne ylös kirjattua.
Tuoksultaa tämä viski oli todella maltainen! Kermainen, toffeeta, inkivääriä, pähkinöitä, aavistus sherryä.
Maku jatkaa samoilla linjoilla. Todella pehmeä, pyöreä, kermainen, maltainen, taustalla mausteisuutta – neilikkaa, muskottia, sherry tulee taustalla todella hentona.
Pehmeä ja vaivaton mallas. Olisin olettanut sherryisemmäksi, mutta tämä on hieno esimerkki tasapainoisesta viskistä – jotain minkä Glenfarclas kyllä osaa! ”Jouluviskiksi” olisin ehkä odottanut hieman enemmän mausteisuutta ja sherryä, mutta hyvää tämä on tällaisenaankin!
