Lämmin kesä ja viski – olkoon tämä pieni päivitys siitä miten kesä vaikuttaa omiin viskinautintoihini

Kesän lämmetessä huomaan usein, että viski ei itselleni ole lämpimien vuodenaikojen juoma läheskään siinä määrin kuin se on sitä kelien viiletessä ja loppukesän saapuessa. Poikkeuksellisen lämmin kesä vähensi omaa viskinmaisteluani entisestään ja huomaan nyt jälkikäteen, että kävin omilla viskivarastoillani todella harvoin. En osaa sanoa onko se ihan vain psykologista, että lämpimällä säällä maistuvat paremmin miedommat mallasjuomat.

Nyt kun loppukesä on taas täällä ja työt ovat loman jälkeen alkaneet on viskikaapin ovikin alkanut käymään hieman tiuhempaan tahtiin. Ei tosin sillä, että sen saranat olisivat koskaan mitenkään kovin suurelle kulutukselle joutuneet. Onko sitten syynä myöskin se, että kesällä ja varsinkin lomalla tulee ehkä nautittua olunen jos toinen aina silloin tällöin myös arkena, mutta näin töiden alettua se yhden tai kahden viskinaukun nauttiminen liittyy vahvasti työviikon päättymiseen ja työviikosta irrottautumiseen?

Tähän liittyy myös vahvasti se, että jos kesällä viskiä tulee nautittua, niin ainakin itselläni savuisemmat viskit jäävät suoranaiseen paitsioon ja jos käsi kaapilla käy, tarttuu se kovin usein johonkin kevyempään tisleeseen. Joku sherryinen viski saattaa kesällä mennä, mutta enimmäkseen kuitenkin lasista löytyy joku kevyempi bourbon-kypsytetty viski ilman savua.

En myöskään koskaan ole ollut mikään maailman paras asiakas viskiin erikoistuneille ravitsemusliikkeille. Vaikka kesä olisi siihenkin antanut mahdollisuuden, löytyi lasista yleensä todennäköisemmin kylmä huurteinen olut – silloin harvoin kuin löytyi.

Toisaalta yhtenä pontimena täällä jo aiemmin kirjoittamieni syiden lisäksi oman viskiharrastuksen alkamiselleni oli jo sitä aiemmin alkanut olutharrastus, joka sittemmin on tosin muuttunut enemmänkin oluesta nauttimiseksi ja uuden kokeiluksi kuin ryppyotsaiseksi baarien olutlistojen tuijottamiseksi ja uuden jatkuvaksi etsimiseksi.

Edellinen heijastuu nykyisin myös viskiharrastukseen. Siinä missä ennen oli pakko saada kokeilla kaikkea uutta, on nykyisin oman pään sisällä ihan ok palata niiden vanhojen ja kertaalleen (tai useampaan kertaan) hyväksi todettujen viskien pariin. Toki myös uutuudet ja erikoisuudet edelleen kiinnostavat ja kaapissa odottelee tälläkin hetkellä avaamistaan useampikin avaamaton ja täysin ennen maistamaton viski.

No. Onpahan sitten jotain mitä taas maistella kun illat viilenevät, mutta sillä välin taidan vaan nauttia tästä nyt lasissa olevasta vuonna 2006 pullotetusta Glenlivet Nàdurrasta ja purkaa tänne ajatukseni virtaa.