Scapa 12 y.o.
Maisteltua

Herkullinen nostalgiaslaagi

Scapa 12 y.o., 40%

21. toukokuuta vietettiin World Whisky Daytä. Sen kunniaksi kaivoin kaapin perukoilta siellä todella pitkään avaamattomana olleen pullon. Parhaan arvioni mukaan olen ostanut tämän pullon joskus vuosivälillä 2003-2006, eli aika lailla oman viskiharrastuksen alkuaikoina. Se on siis ehtinyt jo kertaalleen muuttaa mukanani uuteen asuntoomme ja nähnyt useammankin työpaikan- ja tittelivaihdoksen puhumattakaan kaikesta muusta elämän myllerryksestä. Tai ei se oikeastaan mitään ole nähnyt. Sehän on ollut suljetussa kaapissa pahviboksissaan.

Tämä klassinen Scapa-tislaamon 12-vuotias on jo aikapäiviä sitten lopetettu pullote. Scapan nykytuotanto on valitettavasti itselleni melko vierasta ja valitettavasti näyttää siltä, että vaikka tislaamo hengissä porskutteleekin, niin valikoima on nykyisellään – jos mahdollista – vielä köyhempi kuin joskus aikanaan. Helppoa ei ole tällä tislaamolla ymmärtääkseni ollut koskaan.

No korkki auki ja maistamaan. Paitsi että korkki sanoi naps ja meni iloisesti poikki. Ei siis muuta kuin kaivamaan korkinjämät varovasti irti kaulasta ja korkkivarastosta uusi korkki tilalle.

Tuoksu yllättää välittömästi upealla täyteläisellä voimakkuudellaan. Rehevän mehukkaita vihreitä omenoita – kunnon Granny Smith -tykitystä! Raikasta ja aavistuksen suolaista maltaisuutta, vaaleaa hunajaa. Hetken odottelulla makeaa karamellimaisuutta, joka sekoittuu pirteään inkivääriin. Tämä täyttää huoneen aromeillaan ja on todella kantavaa tavaraa huolimatta vain 40% vahvuudesta.

Maku on pehmeän kermainen, jopa öljyinen. Huikeaa linnunmaitoa, mutta silti täynnä makuja. Makeaa inkivääriä omenoiden kera. Happamanmakeaa maltaisuutta, vaniljaa, maitosuklaata ja hunajaa. Tämä on oikeasti aivan liian helppoa juotavaa, mutta niin hyvää!

Omissa silmissäni tämä on nostalginen mallas. Moderni klassikko, joka ei aikanaan saanut sitä arvostusta joka sille olisi kuulunut. Tämä ei ehkä haasta juojaansa siinä määrin kuin joku muu viski, mutta ei sen tarvitsekaan. En ehkä itsekään sitä aikanaan tajunnut, mutta herranjestas tämä on oikeasti hyvää!

Jätä vastaus