• Uisge X+1
    Yleinen

    Uisge X+1 – Kun muut, niin minäkin

    Uisge – tuo Suomen viskimessuista ainoa. Itse olen käynyt Uisgessa kolme kertaa. Siinä ihka ensimmäisessä ja seuraavana vuonna kun messut järjestettiin ensimmäistä kertaa Vanhalla. Ja nyt sitten vuonna 2022. Edellisen kerran olen siis ollut messuvieraana 11 vuotta sitten. Oli siis aika kokeilla uudestaan.

    Moni saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mitä? Miten kukaan, joka voi sanoa harrastavansa viskiä Suomessa on voinut jättää väliin vuoden merkittävimmän tapahtuman? Syyt ovat olleet henkilökohtaisia, työmenoja, sairastumisia – monia.

    Olen sille päälle halutessani sosiaalinen ihminen, mutta omalla tavallani myös introvertti. Minun on aina ollut tietyllä tavalla hankala keskittyä samalla kun ympärillä on liikaa hulinaa. Ja viskin kanssa haluan keskittyä. Minua ei haittaa se, jos ympärilläni on pieni ryhmä viskiä nauttivia ihmisiä ja keskustelua, mutta heti kun ryhmä kasvaa liian isoksi tai omaan kuplaani tulee liikaa keskeytyksiä, muuttuu viskistä nauttiminen.

    Messuympäristössä tai ihan vaan tastingissä, jossa on paljon ihmisiä ympärillä en enää pysty keskittymään niin paljon siihen mistä viskissä itse nautin – hajujen, makujen ja erilaisten nyanssien vain itselleni aukeavasta analysoinnista. Viski ikään kuin kokee tietynlaisen inflaation. En vaan saa siitä enää niin paljon irti kuin haluaisin. Löydän kyllä makuja ja osaan nauttia viskistä, mutta en samalla tavalla kuin haluaisin. Tämä ei liity millään tavalla ympäröiviin ihmisiin tai heidän seuraansa josta kyllä nautin – ainoastaan minuun itseeni.

    Ei nyt vaivuta epätoivoon!

    Olipa ankea alkupuhe. Masentava suorastaan! Pikainen olut Kitty O’Sheasissa alle ja messuille siis. Ja heti ovelta kaksi metriä eteenpäin edessäni aukesi jotain tuttua. Tältähän tämä näytti silloin viimeksikin! Viskejä, ystävällisiä ihmisiä, tuttuja ja uusia tuttavuuksia – niin viskejä kuin niitä ihmisiäkin. Mistähän aloittaisi. Jos sitä vaikka tuonne takalavan puolelle kun siellä on eniten niitä tuttuja naamoja. Ehkä en olekaan ihan niin erakko ja introvertti kuin luulin?

    Moikkaus, toinen moikkaus, ja sitten jo mentiinkin! Oletko jo käynyt maistamassa? Käy ihmeessä kokeilemassa! Oli muuten hyvää. Käydäänkö kokeilemassa tuota?

    No siitähän se sitten lähti. Viskisiepon kanssa suuntasimme ensimmäisenä Valamon tiskille. Osin ihan henkilökohtaisista syistä. Tislaamon varastossa kun majailee eräskin tynnyri. Valamolta on piakkoin tulossa uusi ”mustaetikettinen” Alkoon, joten maistoon. Olipa hienosti kypsynyt tisle! Ja menee hankintaan kunhan Alkoon saapuu. Turvetta, tisleen omalaatuisuutta ja kunnolla jo ikääkin. Alkaa näyttää ja maistua hyvältä!

    Valamo heavily peated
    Valamo Heavily Peated

    Uutta suomalaista ja maailman viskejä

    Koska en ole käynyt Uisgessa sitten vuoden 2011, niin en oikein voi päteä sillä, että tietäisin mikä on tämän vuoden trendi. Ilokseni kuitenkin huomasin, että paikalla oli ainakin oman tietoni mukaan kaikki tällä hetkellä Suomessa viskiä aktiivisesti tislaavat ja Alkon kautta myyvät tislaamot. Teerenpeli, Kyrö, Valamo ja HDCO. Myös Ägräs oli mukana omalla viskillään, joka tosin on vielä saatavilla vain Fiskarsista ravintolamyynnissä.

    Erityisesti haluan kuitenkin nostaa esiin 1000 Lakes distilleryn, jonka New Make ja vielä hetken aikaa viskin arvonimeä odottelevat ”Matured Spirit” -versiot nostivat toiveet todella korkealle! New Make oli yksi hedelmäisimpiä ja tasapainoisimpia joita allekirjoittaneella on ollut maistaa. Upeaa tavaraa. Jos oikeat tynnyrit löytyvät, niin tästä tulee herkkua! Nyt vaan toivotaan, että tislauskapasiteetti riittää ja saavat haalittua hyviä tynnyreitä – näin ainakin lupailtiin.

    1000 Lakes distillery
    1000 Lakes – odotukset kovia!

    Uusien suomalaisten tuttavuuksien lisäksi paikalla oli viskejä myös muualta. Skotlanti sikseen, sillä seuraavaksi suunnistin ystävän suosituksesta vaatimattomasti ovensuun kupeeseen pystytetylle ständille, jossa majaansa piti Vinic. Ja löytyipä heidän tiskiltään hienoja viskejä, jotka olivat jostain ihan muualta kuin Skotlannista – tai ei se toinen niistä nyt niin kaukaa ollut. Se oli Walesista. Penderyn Peated Portwood Small Batch vei nimittäin kielen mennessään. Upeaa hedelmäisyyttä, turvetta ja kaiken huippuna tämä toi mieleen ala-asteen tylsimmät tunnit. Kuin olisi pureskellut hermostuneena ennen matematiikan koetta Faber-Castellin lyijykynän päätä. (Jos nyt rehellinen olen, niin en ole koskaan oikeasti pureskellut lyijykyniä, mutta tiedän miltä ne maistuvat – kerran tai kaksi kokeillut.)

    Ja jatkoksi tälle samalta tiskiltä löytyi illan ehkä suurin yllättäjä. Israelilainen granaattiomenaviinitynnyrissä kypsytetty M&H -tislaamon APEX. Tynnyrivahvaa 57,2% tavaraa. Upean hapanta hedelmää, täyteläistä mallasta, eksoottisia mausteita, vivahdus kanelia. Hieno viski! Toivottavasti Vinic saa tämän myös Alkon hyllyyn.

    Penderyn & Apex
    Hienoja uusia tuttavuuksia! Penderyn Peated Port ja M&H Apex

    Mites ne skotlantilaiset sitten?

    Ihan kerettiläiseksi en ryhtynyt. Toki myös muutama skotlantilainen löysi tiensä lasiin. Kaikista ei kuvia tullut otettua eikä varsinkaan niitä tarkempia nuotteja. Kuten jo alussa kirjoitin, ympäristö ei vaan sovi itselleni tarkempaan nuotitteluun. Pikkulinnun tiskillä oli vaikka mitä herkkuja tarjolla – sitä tuskin kieltää kukaan paikalla olleista. Itselleni lasiin löysi tiensä Glenfarclas Vintage 2002, 9 yo, “Movember 2011” sekä Aberlour Vintage 1990, 22 yo Black Adderilta. Jälkimmäinen ihan vaan vertailuna Aberlour “Casg Annamh” -tislaamopullotteen kanssa.

    Lopputulema oli, että Glenfarclasin ”viiksiversio” oli hienon tasapainoinen sherrypommi, joka oli kuin Mehukattiversio kyseisen tislaamon tuotannosta – jos viskin maun voisi vielä entisestään tiivistää tiivisteeksi, niin tämä oli sitä. Tämä tarttui huuliin kuin sherrystä ja maltaasta sekoitettu siirappi.

    Aberlour a’bunadhin voiton Uisgen parhaana viskinä halusin puolestaan tavallaan haastaa. Omasta kokemuksestani tiedän, että Aberlour kypsyy myös bourbonissa hienosti. Sain aikanaan pullottaa tislaamolta suoraan bourbon-tynnyristä oman pullon. Casg Annamh oli lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan ihan. Siksi siis verrokiksi hieman vanhempi yksityisen pullottajan versio – ja nyt osuttiin aika nappiin! Black Adderin versio oli varmasti vanhempaa kuin se oma jo edesmennyt pullo, mutta siinä oli sitä samaa vahaista vaniljaisuutta, vihreää omenaa ja kermaista pehmeyttä.

    Muutama muukin skotti tuli maistettua. Vinkkinä annan, että Loch Lomond on tislaamo jota kannattaa tarkkailla jos se ei ole vielä kartalla. En olisi itse uskonut sanovani tätä vielä kymmenisen vuotta sitten. Vielä kun rehellisesti sanoisivat, että eivät suodata tai värjää viskejään, niin oltaisiin jonkin uuden äärellä.

    Glenfarclas Movember
    Viiksi – Viski – Glenfarclas Movember. Yritin joskus itsekin kasvattaa. Rumat tuli.

    No mikä fiilis jäi?

    Moikka, mitä kuuluu?: ”—”, ”Jahas. Itte isäntä.”, ”Ei oo sua muuten näkynyt pitkään aikaan.”, ”Mhm.”, ”Joo mulla on kiire nyt.”, Kaikki kommentteja joita sain naamani näkymisestä Uisgessa. En lähde erittelemään keneltä, mutta en maahantuojilta tai heidän edustajiltaan.

    Toisaalta. ”Hauska tavata!” ”Ai sä oot se.”, ”No kyllähän mä nyt sut tiedän.”, ”Sä oot se viskifoorumityyppi.”, ”Tosi kiva viimeinkin tavata.”, ”Mehän tavallaan tunnetaan jo.”, ”Mehän ollaan jo kavereita.”, ”Kerros nyt Antti onko tämä hyvää.”, ”Kiva nähdä pitkästä aikaa!”, ”Koskas tuut käymään?”.

    Uisgen kaksi puolta. Ja ehkä yksi syy miksi olen sen jättänyt niin useasti väliin. Nautin siitä hienosta yhteisöllisyyden kasvamisesta jonka olen onnekseni pitkän viskiharrastukseni aikana saanut nähdä, ja jota ehkä olen saanut osaltani aikanaan olla kasvattamassa – vaikkakaan en ehkä ihan samalla tavalla viime aikoina.

    Toisaalta minua harmittaa se, että Suomen kokoisessa maassa edelleen näinä aikoina jaksetaan näinkin pienessä piirissä kyräillä toisten tekemisiä, olla kateellisia ja epäillä. Tämä negatiivisuus koskee onneksi erittäin pientä piiriä, jonka ehkä kannattaa jossain kohtaa mennä sen kuuluisan peilin eteen ja miettiä mitä tuli tehtyä ja sanottua.

    Suurin osa meistä harrastajista on onneksi iloista, joviaalia ja mitä mainiointa porukkaa joka jakaa sampleja, kokemuksia ja viskin iloa toisilleen. Ja siitä minä pidän!

    En halua tällä kirjoituksella olla mikään negatiivisuuden airut. Haluaisin, että Suomessa kaikki voisivat nauttia yhdessä tästä meille yhteisestä jalosta juomasta ilman, että kenellekään jää paha mieli. Sitä varten meidän kaikkien viskiharrastajien pitää edelleen tehdä työtä.

    Minulle viski on alussa kirjoittamani ja oman pienen erakkoluonteisuuteni lisäksi myös sitä, että saan jakaa kokemuksiani ja aina välillä nähdä teitä kanssaharrastajia. Saatan välillä olla sen näköinen, että minua ei vi***akaan kiinnosta – suu mutrussa ja omien ajatuksieni valtaamana. Älkää kuitenkaan pelätkö tulla juttelemaan. Lämpenen hitaasti, mutta joka kerta kun aletaan juttelemaan viskistä, niin hetken miettimisen ja kyräilyn jälkeen ette välttämättä saa suunvuoroa – tai ainakin keskeytän teidät tahattomasti useampaan kertaan. Ja sen jälkeen siitä keskustelusta ei välttämättä tule ihan heti loppua.

    Rakkaudella kaikille hienoille viskiystävilleni! Tiedätte toivottavasti keitä olette. Jos ette ole ihan varmoja, niin kysykää!

    Ps. Oli siellä Uisgessa ihan kivaa. Maistoin uusia viskejä. Suurin osa oli ihan hyviä.

    Pps. Kannattaa käydä lukemassa myös mitä muut ovat Uisge X+1:stä kirjoitelleet:

    Finwhisky, Viskikonttori, Viskipullopostia

  • Arran 7 y.o. RMW
    Maisteltua

    Marjaisen savuista usvaa

    Arran 2012, 7 y.o, Peated Sherry Hogshead, Drinkmonger & Royal Mile Whiskies Exclusive, 54.2%

    Tämä hieman erilainen Arran tarttui aikanaan mukaan viimeiseltä työreissulta ennen kuin korona iski oikein kunnolla. Muutama viikko tämän ostamisen jälkeen maailma eristäytyi neljän seinän sisään. Mokoman seurauksena myös tämän ostopaikka, eli Lontoon Royal Mile Whiskies on sittemmin laittanut lapun luukulle. Reilu pari vuotta on vierähtänyt tämän pullon hankkimisesta ja mikäs oli jokunen viikko sitten parempi syy korkata tämä kuin oma syntymäpäivä.

    Ja onpahan muuten viski!

    Tuoksussa punaisia marjoja, mausteita, melkein ylikypsiä kirsikoita, mutta myös sitrusta. Appelsiininkuoria verhoutuneena vaniljaiseen turpeisuuteen. Tummaa metsähunajaa, johon on ripoteltu muutama merisuolakide joukkoon. Sherrykin on läsnä, mutta ei niin suorasukaisena kuin voisi äkkiseltään luulla. Hetken päästä esiin nousee vaaleaa suklaisuutta. Vesi avaa tätä hienosti. Toffeeta nousee esiin, turpeisuus pehmenee ja kaikenlaisia hedelmiä liittyy leikkiin mukaan.

    Vesitilkan myötä ja tästä tulee ehkä yksi sameimmista viskeistä joita eteeni on sattunut. Melkein kuin maitolasia katselisi! Mutta sehän tarkoittaa vaan sitä, että kaikki ne mukavat luonnolliset öljyt ja makuaineet siellä alkavat pilkkoutumaan, tuoden vielä lisää makua ja tuoksua mukaan leikkiin!

    Suuntuntuma on alkuun hyvin öljyinen – melkein kuin oliiviöljyä. Maussa sherryä ja turvetta – ei sinällään yllätys. Mustapippuria ja aavistus poltetta, mutta kaiken sen takana jatkavat tuoksun mausteiset punaiset hedelmät ja marjat. Hetken päästä tämä kuivuu tuoden mukanaan aavistuksen suolaisuutta. Kuivia lehtiä, aavistus tupakkaa ja turve kääntyy savuisempaan suuntaan.

    Vesilisä nostaa turpeisen maltaan esiin. Samalla hommaan hiipii suklaista toffeeta ja maut tasapainottuvat hienosti ilman, että mitään häviää. Öljyisyys pilkkoontuu hienosti suuntäyttäväksi mauksi.

    Etiketti ei petä. Turpeinen ja sherryinen Arran. Savuttomiin Arraneihin verrattuna tislaamon omat tunnuspiirteet jäävät ehkä vähän jalkoihin, mutta toisaalta tislekin on erilainen, koska se on periaatteessa ”Machrie Moorea”, eikä Arrania sinällään.

    Kaikesta huokuu silti tisleen laatu. Öljyisyys ja tietty taustalla vaaniva makeus ja appelsiinikuoret ovat jotain, jonka itse yhdistän Arraniin. Tämä viski iskee kovaa. Nuorehko, voimakas turpeinen sherrymonsteri – joskaan ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Vedellä lotraaminen kannattaa jo ihan vaan siksi, että pääsee ihmettelemään mitä se ”scotch mist” oikeasti tarkoittaa. Tämä on valtavan hyvää, mutta vaatii aikaa ja vettä!

  • Glen Moray -tasting
    Maisteltua,  Tastingit

    Elginin klassikoita

    Viskimaailmassa on paljon tislaamoita, jotka tekevät kaikessa hiljaisuudessa ja ilman suurta markkinointimetelöintiä oikein mainioita viskejä. Glen Moray on tästä loistava esimerkki. Kokoonnuimme syyskuun alussa pienellä porukalla maistelemaan tämän kynttiläänsä hieman vakan alla pitävän tislaamon tuotantoa.

    Glen Moray on tislaamona jäänyt tietyllä tavalla monien muiden varjoon. Se ei pidä tuotteistaan mitenkään kovaa meteliä ja perusrangen hinnat ovat sangen edullisia. Maailmalta monia sen tuotteita saa yleisesti alle 25€ pullohintaan ja kotoisessa Alkossammekin hinnat ovat selvästi mallasviskitarjonnan edullisemmasta päästä.

    Hintojen ei kuitenkaan kannata antaa hämätä. Glen Moray tuottaa nimittäin oikein oivallisia viskejä, joita nauttiessa ei tarvitse kiristellä hampaitaan ja miettiä, olisiko edellisen loputtua varaa ostaa uutta pulloa. Ne ovat myös mainio portti kokemattomammalle mallasviskien maailmaan.

    Maahantuoja Norexin tiloissa viettämämme ilta alkoikin tällä perusrangen läpikäynnillä ja laseista löytyivät seuraavat tuotteet:

    • Glen Moray Elgin Classic
    • Glen Moray Sherry Cask Finish
    • Glen Moray Port Cask Finish
    • Glen Moray Peated

    Pakkaa sekoittamaan oli myös laitettu yksi yllätysviski ja ilta alkoikin sillä, että Ville Puskala Norexilta pisti osallistujat arvuutusleikin kautta pähkäilemään mistä lasista yllätysviski löytyisi. Laseja oli siis viisi, mutta esillä olevia tuotteita vain neljä. Turpeinen Peated oli kaikille helppo löytää ja Elgin Classicin taisi myös käytännössä kaikki bongata.

    Haastetta oli kuitenkin loppujen osalta. Yllätysviski sekoitti pakkaa melkoisesti ja itsekin lankesin tähän ansaan. Portviiniviimeistelty vielä löytyi, mutta sherryversio ja ylläri menikin sitten jo iloisesti sekaisin. Glen Morayn sherryviimeistely oli nimittäin yllättävänkin kepeä, vaikka tietyn hedelmäisen vivahteen mukanaan toikin. Sherryviimeistellyksi luulemani viski osoittautuikin loppujen lopuksi blendiksi, mutta ei ihan miksi tahansa blendiksi, vaan 33-vuotiaaksi Cutty Sark -viskiksi.

    Omat suosikit tuosta perusrangesta ovat Glen Elgin Classic ja Port Cask Finish. Classic on kepeä, helppo, mukavan maltainen viski, jota saa ilokseni Alkosta myös pienemmässä pullossa joka on helppo napata mukaan vaikka mökkireissulle ja nautiskella ihan vaan viskistä nauttimisen ilosta.

    Port Cask Finish tuo puolestaan mukaan mukavan hedelmäisen vivahteen ja mukavasti lisää runkoa. Oikein kelpo viski hintaisekseen.

    Single caskeja ja muita herkkuja

    Oikein hyviä viskejä siis, mutta mitäs tämä tislaamo sitten niiden lisäksi pystyy tarjoamaan? Pienen suolapalan jälkeen oli aika siirtyä illan toiseen kattaukseen, johon koollekutsuja Juhis, a.k.a Finwhisky olikin sitten kaivellut omia varastojaan, joita täydennettiin muutamalla pullolla Norexin puolelta. Ja olipahan viskejä!

    Järjestyksessä maistelimme seuraavat tuotteet:

    Glen Moray 12 y.o., ´97

    Glen Moray 12 y.o., 40% (pullotettu 1997)

    Kypsän hedelmäinen tuoksu, jossa pyöri sitrusten paletti, erityisesti appelsiini. Tuoksussa oli myös jotain vastapuristettuun oliiviöljyyn liittyvää vihreyttä ja pientä pippurisuutta. Aavistuksen saippuainen sivuvivahde tosin vaivasi itseäni hieman tässä.

    Maussa oli mukavasti mallasta, mutta pieni kitkeryys ja jo tuoksussa tuntunut saippuainen vivahde vaivasi. Olisiko sitten niin, että Glen Moray on oikeasti parantanut vuosien saatossa tisleensä laatua? Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli jo 25 vuotta sitten pullotettu viski, joka varmasti on nähnyt ennen tämän päivän korkkaustaan monenlaista.

    Ei siis ihan paras startti, mutta tästäpä nämä eivät sitten muuta kuin parantuneet!

    Glen Moray 9 y.o. Single Cask, Marsala finish

    Glen Moray 9 y.o., Single Cask, Marsala Cask Finish, bottle no. 158, cask filled 2010, bottled 2019, 57,8%

    Nyt siirryttiin sitten oikeasti asiaan! Juhiksen tislaamolta kyytiinsä nappaama Marsala Cask lempinimellä ”From Graham Love” oli jo melkoista nektaria.

    Tuoksu oli kuin joku olisi vieressä pureskellut Juicy Fruit -purukumia. Upean makeaa hedelmäisyyttä, vaalea nahkaisuutta, kuin joku olisi rapsutellut uuden nahkasohvan pintaa. Tuhti ja paksu tuoksu täynnä sekahedelmäcocktailia ja kaiken sitoi yhteen kevyen siirappinen yleisvivahde.

    Maku oli täynnä kypsiä hedelmiä. Suun täyttävän öljyinen fiilis. Nahkaa, aavistus kitkeryyttä – ei pahaa, vaan sellaista, joka saa kuolan valumaan. Vesitilkka kuivatti hieman alun makeutta.

    Kaiken kaikkiaan upean hedelmäinen viski!

    Glen Moray Port SC
    Glen Moray 10 y.o, Single Cask, Port Finish

    Glen Moray 10 y.o., Single Cask, Port Cask Finish, bottle no. 172, cask filled 2009, bottles 13.6.2019, 55,1%

    Marsalasta siirryttiin Portviinitynnyrissä majailleeseen versioon. Tuoksu oli huomattavasti mausteisempi, mutta tynnyri ei itsessään ollut ollut aivan yhtä antelias kuin ensin maistettu Marsala-tynnyri. Tuoksussa ja maussa iski läpi pieni raakuus, jota vesitilkka tasoitti nostaen esiin kirpeää hedelmäisyyttä ja tislaamon omaa profiilia.

    Ei niin hyvää kuin Marsalassa majaillut versio, mutta oikein maistuvaa tämäkin. Tarkemmat nuotit tästä yksilöstä jäivät jotenkin mukavan jutustelun ohessa kirjoittamatta. Oli varmaan joku hyvä juttu kesken…

    Glen Moray 15 y.o., Burgundy

    Glen Moray 15 y.o., Single Cask, Burgundy/Bourgogne cask, cask filled 2007, bottled 2022, 61,3%

    Huikeaa nektaria! Upeaa makeutta, joka sekoittuu viinimäiseen happamuuteen. Kypsää persikkaa, hunajaa, punaisia marjoja ja hedelmiä. Maussa nahkaa, täyteläistä hedelmäisyyttä, luumuja.

    Tietty hedelmäisyys tuntui viimeistään tässä vaiheessa iltaa nousevan kantavaksi teemaksi, joskin se oli jokaisen viskin kohdalla hieman erilaista. Joissain tuhdimpaa marjaisuutta, jossakin kohtaa taas hennompia vaaleita hedelmiä, kuten hunajamelonia ja karambolaa.

    Tämä punaviiniviimeistelty vei kuitenkin kielen mennessään ja jossain vaiheessa kynäkin jäi näemmä pöydälle ja nautinto vei voiton kirjoittamisesta.

    Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish

    Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish, 46,3%

    Prosentteja vähän vähemmän, mutta ikää enemmän. Iästä huolimatta, tästä jo teini-iän ylittäneestä versiosta löytyi Glen Moraylle tyypillistä kepeyttä, mutta ikä toi mukanaan sikaritupakkamaisia vivahteita, pähkinäisyyttä ja tiettyä mentholmaista raikkautta – olisiko sitten portviiniviimeistelystä?

    Maussa ikä tuntuu. Hienolla tavalla tasapainoinen ja kypsä – joskin silti raikas, eikä millään tavalla tunkkainen. Tämä osoitti, että Glen Moray myös vanhenee hienosti menettämättä teräänsä.

    Glen Moray 2011, Peated Port Cask

    Glen Moray 2011, Peated Port Cask Finish, ”Master Distiller’s Selection”, dist. 2011, bottled 2018, 46%

    Turpeinen viimeiseksi! Nahkaa, hedelmää, hienosti tuoksuun ja makuun integroitunutta savua. Siinä missä perusrangen turpeisessa versiossa savu tuntuu hieman väkinäiseltä, niin tässä se on hienon tasapainoisesti mukana. Olisiko sitten portviini auttanut tasoittelemaan pahimmat särmät? Oikein kelpo viski, joskin tässä seurassa se jäi hieman single caskien jalkoihin. Mukava illan lopetus silti!


    Tämä tasting osoitti, että yksi Glen Morayn taika on, että se kypsyy hienosti mitä erilaisimmissa tynnyreissä säilyttäen silti tislaamon perustisleen tietyn kepeän ja raikkaan maltaisuuden. Vaikka olen jo aikaisemminkin arvostanut Glen Morayta, niin tämä ilta siirsi sitä kyllä selvästi keskemmälle omaa viskikarttaani. Kiitos vielä kerran illan isännille, eli Norexin Villelle ja Jaakolle sekä puuhamies Juhikselle!