-
Rusinapaketti
Teerenpeli Kulo, 7 y.o., (3/21), 50.7%
Teerenpeli on suomalaisista viskitislaamoista kenties tunnetuin. Aikojen saatossa Teerenpelin viskejä on tullut maisteltua aina silloin tällöin, mutta millään tapaa kokeneena en voi itseäni kyseisen tislaamon viskien osalta pitää. Nyt maisteltu Kulo on kuitenkin vähintäänkin positiivinen yllätys.
Tuoksu on kuin olisi juuri avannut uuden paketin rusinoita. Tuhdisti sherryä, cashew-pähkinöitä. Aavistus likaista rasvaisuutta, maitosuklaata ja maitokahvia. Todella ”tumma” tuoksu.
Maku alkaa makean ja tanniinien leikillä. Sherry on vahvasti läsnä! Valdespinon Olorosoa, tammea. Rusinat jatkavat marssiaan. Kuivuu hetken päästä tammen noustessa vahvemmin esiin. Mukana on myös jotain yrttisnapsimaista. Tilkka vettä nostaa pintaan kuivia mausteita.
Kuivuu hetken päästä Van Houtenin kaakaon suuntaan. Aavistus savuakin nousee jostain.
Omaan suuhuni oikein makoisa sherryinen tuotos!
-
Varttitynnyrin kuolema
Laphroaig Quarter Cask, 48%
En tosiaankaan tunnu olevan mikään kiireinen pullojen tyhjentäjä. Siitä taasen esimerkkinä tämä vuodelta 2011 peräisin oleva Laphroiagin Quarter Cask. Loppunsa se kuitenkin kohtasi, joten mitä pullon pohjalta sitten löytyi?
Tuoksussa makean vaniljan sävyttämää turvetta. Tervaa. Laphroaigille tyypilliset jodimaiset ja lääkemäiset vivahteet ovat vuosien saatossa haihtuneet, mutta onpa pullokin ollut pitkään auki. Sitruunankuorta ja kuivalla rantakalliolla palavia märkiä risuja.
Maku on makea, savuinen ja hienosti pyöristynyt. Kulmikkuus on ajan saatossa hioutunut pois. Vaniljaa ja tammea. Hetken päästä merilevän ja suolan kyllästämä savu tulee vahvempana esiin.
Hapettumista on ajan saatossa tapahtunut. Se on selvää. Onko se sitten tehnyt tästä viskistä huonompaa, vai vaan hionut pahimmat särmät pois? Omasta mielestäni jälkimmäistä ja näenkin ylipäätään hienona sen, että viski saattaa ajan kanssa happea saatuaan myös kehittyä pullossa. Joskus paremmaksi, joskus huonommaksi, mutta se on toisaalta osa tämän harrastuksen rikkautta.
-
Hunajaisia omenoita
Glen Garioch 12 y.o., 48%
Tämä kyseinen Glen Garioch kuuluu niihin viskeihin, joista ei oikein useammankaan maistelun kanssa saanut aikanaan ihan hirveästi irti. Ilokseni voin kuitenkin sanoa, että tämä on taas yksi niitä liemiä, jotka ovat kaapissa rauhassa ollessaan kehittyneet iloisen positiivisesti.
Tuoksussa paksua hunajaista mallasta, omenaa ja inkivääriä. Tuhtia viljaisuutta, kypsää hedelmäisyyttä, omenahilloa. Mukava mausteisuus leijuu kaiken yllä.
Paksu, öljyinen suutuntuma. Tummaa hunajaa ja rutkasti maltaisuutta. Alkaa makeana, kunnes pieni mukava kitkeryys astuu peliin inkiväärin ja tammisuuden tanniinien kera. Taustalla häilyy pienen pieni viittaus grillistä pöllähtävään savuun ja mustapippuriin. Hetki nielemisen jälkeen suuhun nousee selvä minttuinen vivahde.
Tämä pullo on ollut auki jo hyvän tovin, mutta siitä ei silti ole hävinnyt mitään. Ehkä enemmänkin tämä on muuttunut ja kehittynyt positiiviseen suuntaan.
Aikanaan avatessa tämän kanssa joutui vähän tappelemaan, eikä tästä oikein saanut mitään irti. Nyt se maistuu paremmalta kuin ehkä koskaan. Osoitus siitä, että ei se pieni hapettuminenkaan aina pahasta ole!
