Uisge 2025
Uusia tuttavuuksia ja yllätyksiä
Kävelin tämän vuoden Uisgen ovista sisään ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Jokunen etukäteen kiinnostava viski oli tullut bongattua, mutta muuten ajatuksena oli surffailla tiskien välillä avoimin mielin. Ehkä kuitenkin enemmän sillä periaatteella, että vanhojen ja jo maistettujen viskien pariin en juurikaan haikaillut, vaan enemmänkin ottaisin vastaan uusia kokemuksia jos sellaisia eteen sattuisi.
Ja sattuihan niitä! Omalla kohdallani tämä oli ehkä antoisin Uisge sen jälkeen, kun pitkä tauko visiiteissä jokunen vuosi sitten päättyi. Tastingeihin en tälläkään kertaa osallistunut jo ihan ajankäytöllisistä syistä, mutta hyvin tuntui maisteltavaa löytyvän ilman niitäkin.
Valamosta Glasgow’hun
Omaan perinteiseen tapaan ensimmäinen kohde oli Valamon tiski. Tislaamo oli taas kerran tuonut kolme eri tynnyrisamplea maisteltavaksi. Turpeeton Bourbon-kypsytetty #390 kiinnosti jo siksikin, että se on hyvin lähellä meidän oman tynnyriporukkamme syksyllä kymmenen vuotta täyttävää tuotetta. Numeroeroa tynnyrienkin välillä on vain viiden numeron verran.
Profiililtaan viski oli hyvin samankaltainen oman tynnyrimme maun ja tuoksun kanssa, mutta eroakin löytyi. Omasta tynnyristämme löysin viime maistolla ehkä hieman tätä enemmän lakritsaisuutta ja havuista pihkaisuutta. Tässä Uisgen samplessa oli ehkä puolestaan hieman enemmän vaniljaista hedelmää ja se oli ehkä aavistuksen makeampi. Mukavasti marjaisuutta ja aavistus kivaa twistiä tuovaa happamuutta.
Seuraavaksi samplen #251 kimppuun. Kirkkoviinitynnyrissä kypsynyt 8-vuotias savuinen tisle osui omaan makuhermoon upeasti. Meinasin oikeasti lentää selälleni kun tarkistin pullon kyljestä prosentit – 63,1%. Tuoksusta tai mausta tämän vahvuutta oli aivan mahdoton päätellä. Niin kermaisen pehmeän savuinen hedelmäisyys lasista paljastui. Todella mainio sample!
Sample #421 oli turpeinen bourbontynnyrissä majaillut kahdeksanvuotias, joka jätti suuhun mukavan tasapainoisen savuisuuden. Savu peittää ehkä hieman Valamon tiettyjä hauskoja piirteitä tällaisessa puhtaassa Bourbon-kypsytyksessä – tai sitten olen vaan tottunut siihen savuttomuuteen omia sampleja maistellessa. Hyvässä tasapainossa silti ollaan tämänkin kanssa. Mukavasti erilainen ja Valamon profiili on hienosti läsnä.
Näistä paras juuri maisteluhetkellä omaan suuhuni oli #251, mutta kaikki hienoja viskejä ja kiitos Artulle, Askolle ja muulle porukalle, että olitte taas tuoneet paikalle jotain uutta ja kivaa maisteltavaa!
Valamon tiskiltä ei tarvinnut kääntyä kuin 180° ja nenän edessä olikin Barrel Rollersin tiski. Kert ja kaverit ovat tehneet hienoa työtä jo muutaman vuoden ajan tuodessaan uusia viskejä meidän markkinaamme. Keihäänkärkenä Glasgow Distilleryn tuotteet, mutta mukaan on saatu hienosti myös Signatoryn viskit.
Glasgown valikoimasta lasiin valikoitui Alkoonkin pienenä VYS-leimalla varustettuna eränä saapuva Ximenez-Spinola PX-tynnyreissä kypsytelty savuinen versio. Todella monipuolinen viski, jossa tämän erikoisen ja harvinaisen PX:n elementit tulivat hienosti läpi viskiin asti. Joko kieleni alkaa olla terästä, mutta tässäkään ei kyllä yli 60% vahvuus tuntunut juuri missään. Hienosti on etanoli onnistuttu painamaan piiloon! Kopatkaa pullo mukaanne jos ehditte. Tätä ei kauaa riitä ja mennee kuumille kiville.
Vanha pukki
Pienen tuttujen kanssa vietetyn turinahetken – tai oikeastaan monen niistä – jälkeen lasiin eksyi pitkästä pitkästä aikaa uutta viskiä Porista. Uutta siinä mielessä, että edellisen Old Buckin maistamisesta on jo todella pitkä tovi!
Old Buck Batch No41 oli kauniisti sanoen melko eksoottinen kokemus. Ei tämä nyt sinne suomalaisten top-viskien ryhmään ihan ensiyrittämällä noussut. Tuoksu ja maku olivat todella rikkaat, mutta omaan makuun pakka tuntui olevan ehkä jopa liian hajallaan. Oli savua, oli jotain kamferista ja minttuista, ylikypsää hedelmää jne. Ehkä jopa liikaa makuja näin nopealla yrittämällä ja sitten kuitenkin yllättävän lyhyt viimeinen rykäys.
Aion maistaa uudestaankin, jos eteen tulee. Jotenkin sellainen fiilis jäi tästä, että kyseessä on viski, joka pitää maistaa ns. yksinään, jotta se pääsisi loistamaan paremmin. Veikkaan, että vaatisi myös aikaa ja tuulettumista lasissa. En siis ole valmis tuomitsemaan vielä yhden maiston perusteella, vaikka juuri tässä hetkessä jäikin hieman ristiriitainen tunne. Pullo on ilmeisesti tulossa myös Alkon valikoimiin, mutta hinta saattaa kivuta melko korkeaksi.
Samplehulluttelua Loch Lomondilla
Viereiseltä tiskiltä notkumasta löytyikin sitten herra Finwhisky a.k.a Juhis, joka oli juuri aloittelemassa juttutuokiota Loch Lomondin Alan Reidin kanssa. Juhis tempaisi hihasta viereensä ja sanoi, että tätä ei ehkä kannata missata. No… lasi taskusta ja yht’äkkiä edessä olikin sitten tiskillä tapahtunut minitasting Alanin johdolla.
Alanhan on kaveri, jolta ei jutunjuuri ihan heti lopu. Hän kävi kattavasti läpi Loch Lomondin erikoiseksikin luonnehdittavia tislausmenetelmiä samalla kun laseihin kaatui useampikin sample tislaamon erityyppisistä viskeistä. Lirvahtipa laseihin myös muutama Glen Scotia. Omistajahan kun on samainen Loch Lomond Group.
Laseissa kävi cask samplet niin Sauternes-kypsytetystä Lomond-tislaimilla kypsytetystä tavarasta, Chardonnay-hiivalla käytetystä tislaamospesiaalista, perinteisillä pannuilla tislatusta Bordeaux-tynnyrissä majaillusta tisleestä, PX-kypsytetystä Glen Scotiasta kuin myös Glen Scotian tämän vuoden turpeisesta 14-vuotiaasta Barolo-spesiaalista.
Kaiken kaikkiaan upea läpileikkaus näiden kahden tislaamon erilaisista viskeistä ja vaikka itse tastingiin ei tullutkaan osallistuttua, niin homma tuli hoidettua sitten hienosti tiskillä!
Dálvi tulee!
Tai siis sehän on jo täällä – mutta BlueWhiteSpiritin Dálvi on vasta tulossa. Tämä valitettavasti itselleni pienemmälle huomiolle jäänyt suomalainen yksityinen pullottaja on tunnettu melko eksentrisistä etiketeistään. Kyseessä on varmastikin keino erottautua massasta ja sinällään ihan hyvä näin.
Tällä kertaa en kuitenkaan kävellyt onneni ohi. Kiitos siitä Viskisiepolle, joka puski minut juttusille BlueWhiteSpiritin Jounin kanssa. Heidän uutukaisensa – Dálvi – pääsi yllättämään todella positiivisesti. Vaikka kyseessä on ”Blended Scotch Malt Whisky”, niin mitä ilmeisimmin kyseessä on lähinnä ”teaspoonattu” turpeinen Ben Nevis, johon on lorautettu nimeämissyistä sekaan tilkkanen jotain muuta.
Oli miten oli, Dálvi oli oikeasti todella hyvää! Todella perinteinen hieman turpeinen ja hienon täyteläinen Highland-viski, jossa maut ja tuoksu olivat upeasti tasapainossa ja makua riitti pitkään! Jos ja kun tämä Alkon hyllyyn jossain vaiheessa ilmestyy, niin löytää tiensä takuuvarmasti omaan hyllyyn. Oli etiketti siten miten ruma tai kaunis tahansa. Yksi illan positiivisimmista ja puskan takaa tulleista yllättäjistä!
Pientä kritiikkiä ja pari väliviskiä
Tuttujen kanssa turinat jatkuivat ja jotain tuli välissä haukattuakin köökin puolella. Tosin Wanhan kuppila on ikävä kyllä muisto vain. Tölkistä kaadettua Karhua ja juustosämpylä ei nyt ehkä ole ihan sitä mitä viskimessujen ruokatarjoilu voisi olla.
Voisiko vaikkapa nytkin selvästi tyhjäkäytöllä olevaan oikeanpuoleiseen aulatilaan järjestää jotain ruokakärry-tyyppistä evästä, joka ei vaatisi välttämättä mitään käryäviä kärryjä, vaan jotain kylmää suolaista snacksia, tai sitten vaikka vaan hodareita tms? Toki ymmärrän, jos joku sopimustekninen seikka tämän estää, mutta se lienee neuvoteltavissa. Aihe on ollut tapetilla jo monta vuotta, enkä ole käsitykseni mukaan mielipiteeni kanssa lainkaan yksin sen kanssa, että laadukas pikkupurtava varmasti tekisi tilaisuudessa kauppansa.
No, mutinat sikseen. Juustosämpylän päälle lasiin lorahti Vinoblen tiskiltä lasillinen Hunter Laingin The First Editions -sarjan Juraa. Kommenttina lähinnä ”miksi kaikki Jura ei voisi olla tällaista”. Suurin osa tislaamon omista pullotteista on valitettavasti niin umpikaupallistettuja, että itse viski jää aika lailla toisarvoiseen asemaan. Tämä oli kermaista, pehmeää, hedelmäisen vaniljaista ja hunajaisen mausteista. Toivotaan, että tislaamo myös itse ottaa itseään niskasta kiinni, nostaa volttinsa, lopettaa suodattelemisen ja väriaineilla lotraamisen ja laittaa viskinsä kuosiin, koska se voisi olla paljon parempaa!
Glendronachin uudesta sarjasta tuli maisteltua eniten itseäni kiinnostanut Ode to the Dark. Hyvällä tiellä ollaan ainakin tämän perusteella. Hyvinkin perinteistä Glendronachia edustava viski ei ole iältään vielä kovin vanhaa. Alle kymppivuotiaasta puhutaan, mutta makumaailma on hienosti kohdillaan ja prosenttienkaan kanssa ei ole lähdetty pelleilemään. Kiva tuote!
Bruichladdichin tiskiltä lasiin vielä upean hedelmäisen raikas Biodynamic Project, jota ostaisin pullon jos eteen tulisi. Tämä taisi olla illan ainoa viski, jota olen joskus aiemminkin maistanut. Olkoon se osoitus siitä, että tämä on oikeasti hyvää.
Mikäs Micil?
Tässä vaiheessa iltaa olin jo vähän toinen jalka oven välissä lähtemässä kotia kohti, kun Cats & Whiskyn Ando vinkkasi, että Vinicin tiskiltä löytyvä Micil-niminen irkkutislaamo kannattaisi ehkä käydä kurkkaamassa läpi.
Mitenköhän tämän nyt sitten muotoilisi? No vaikka niin, että kyseessä oli illan ehdottomasti positiivisin yllätys monella mittapuulla! Micilin Pádraig Ó Griallais otti vastaan kuin omaan kotiinsa. Heti ensimmäinen viski vakuutti. Mystisesti nimetty B18.4 PHER tempaisi mukanaan upean pehmeällä ja täyteläisen hedelmäisellä tasapainoisuudellaan.
Pádraigin kanssa juttua riitti todella pitkään. Hän kertoili tislaamosta, heidän tuotantomenetelmistään, omasta historiastaan… Tunnelma oli melkein kuin olisi kaverin olohuoneen pöydän ääressä istunut turisemassa viskimaailman yleisistä kuulumisista.
Micil Amontilladon olisin voinut tuon B18.4:n lisäksi napata saman tien mukaani omaan kaappiin, eivätkä muutkaan tislaamon tuotteet niiden vieressä juuri kalvenneet. Tällä hetkellä tislaamolla on vain yksi viski Alkossa, mutta lisää on kuulemma luvassa varsinkin jos menekkiä löytyy. Itsehän aion ainakin ottaa neuvosta vaarin ja kopata mukaani pullon heidän Earls Islandiaan heti kun vaan muistan!
Toivon kaikesta sydämestäni tälle uudelle tislaamotulokkaalle pitkää ikää. Sen verran vakuuttavista ja maistuvista tuotteista oli kyse!
Pitäisikö jostain mutista?
No ei oikeastaan. Kuten jo alussa kirjoitin, oli tämänvuotinen Uisge omalta kohdaltani ehkä kokonaisuudessaan positiivisin kokemus sitten sen jälkeen kun pitkästä aikaa aloin Uisgessa käymään. Pitkään käymättömyyteen ennen koronavuosia oli omat syynsä. Joskus ei aikataulu antanut myöten tai ei vaan oikeasti huvittanut henkilökohtaisista syistä.
Pari viime vuotta on kuitenkin ollut ihan kivaa. Ruokapuolesta jo avauduinkin. Positiivisena puolena tänä vuonna ainakin lauantaina iltapäivän ja alkuillan aikana vesiastioissa oli hyvin vettä saatavilla – lisää niitä voisi toki aina olla ja se oma vesipullo unohtui.
Viime vuonna kirjoituksessani mainitsin, että olisiko Uisgen syytä jotenkin uudistua. Tänä vuonna sitä fiilistä ei oikeastaan tullut niin vahvana. Olisiko sitten syynä ollut se, että tiskienkin takana tuntui olevan jotenkin iloisempi ja vastaanottavaisempi meininki? Porukkaa oli vähemmän ja ihmisillä riitti aikaa höpötellä. Vai onko se fiilis sitten kuitenkin enemmän oman pään sisällä?
Joka tapauksessa oli kiva käydä. Kiitos niin kanssaharrastajille kuin näytteilleasettajille!
