Yleinen

Yleistä höpinää

  • Uisge 2024
    Tapahtumat,  Yleinen

    Uisge 24

    Uusi vuosi – uusi Uisge. Samat vanhat kujeet, mutta myös jotain uutta.

    Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna viskien ystäviä hellittiin taas jo perinteiseksi muodostuneiden Uisge-viskimessujen muodossa. Koronavuosien kurituksen jälkeen edellinen Uisge järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2022, joten edellisestä tapahtumasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi.

    Itse odotin tapahtumalta lähinnä viskihenkisten ystävien kohtaamista, jutustelua tuttujen kanssa ja uusia kokemuksia jalojen juomien muodossa. Nämä kolme rastia tuli kaikki suoritettua, joten vierailu oli sinällään onnistunut.

    Oma strategiani oli käydä maistamassa mielenkiintoisimmat uutuudet ja avartaa omaa makumaailmaa. Yritin ihan tarkoituksella jättää väliin tutut ja turvalliset jo maistetut juomat ja kaivella tiskeiltä jotain uutta. Onnistuinko? Mielestäni ehkä kenties?

    Valamo – ikä tekee tehtävänsä

    Ovien auettua ykköskohteeni oli selvä. Valamon tiski ja ensimmäisenä lasiin Valamo 9 y.o. Church Wine Cask. Uisgea varten pullotettu spesiaali oli juuri sitä mitä viskimessuilta odotan. Jotain mitä ei muualta saa. Ja ai että mikä herkku! Upeita tummia hedelmiä, marjaisuutta – kuin olisi kaatunut naama edellä ylikypsään vadelmapuskaan, mutta ilman niitä verisiä naarmuja – pihkaisuutta ja hienoa tasapainoa.

    Valamon tisle on kunnossa, mutta vaatii tasoittuakseen selvästikin ikää. Nuorena Valamon viskit ovat ärhäköitä ja omalla tavallaan luonteikkaita. Joidenkin mielestä ehkä jopa liiankin, mutta ajan kanssa särmät tuntuvat hioutuvan hienosti ja alta kuoriutuu hienoja viskejä. Tämä yhdeksänvuotias oli siitä hieno osoitus!

    Valamo 9 y.o. Church Wine Cask
    Valamo 9 y.o., Church Wine Cask
    Glasgowsta Helsinkiin

    Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja sen ympäristö ei ole tunnettu minään viskin kultaisena keskiönä. Sen tittelin on jo pitkään vienut pohjoisempi Skotlanti. Glasgow Distillery on kuitenkin viimeisen parin vuoden ajan lähtenyt tuomaan tätä jokseenkin unohdettua Skotlannin kolkkaa uudestaan viskikartalle muutaman muun Lowlandin tislaamon kanssa.

    Tästä hienona osoituksena oli Uisgea varten pullotettu erikoisuus, joka on tulossa myöhemmin rajatusti myös Alkon valikoimiin. Marsalatynnyrissä majaillut turpeinen single cask oli nuoresta iästään huolimatta hienosti tasapainossa – hedelmäistä savuisuutta, suklaata, mausteita ja toffeeta.

    Glasgow 1770 single cask
    Glasgow1770, Limited Edition for Uisge 2024

    Glasgowsta siirryin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Helsinki Distilling Companyn Pioneer Corn on kunnianosoitus aidolle maissiviskille. Tarina viskiin käytetyn maissin takana on hieno. Viskin valmistukseen on käytetty täysin suomalaista maissia, jonka tislaamon työntekijät ovat käsin riipineet irti tähkistä. Ensimmäisten talkoiden jälkeen tislaamolla oli kuulemma huomattu, että helpompiakin keinoja on keksitty. Yhdysvalloissa kun kuulemma melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy työkalu, jolla homma onnistuu huomattavasti helpommin!

    Viskin makuunhan se ei tosin vaikuta miten se maissi on kuorittu. Hauskan pehmeä ”länkkäriviski”, jota voisin kuvitella siemailevani dollaritrilogiaa tuijotellessa. Todella suunmyötäinen ja taustalla hauska pölyinen efekti!

    HDCO Pioneer Corn
    Helsinki Pioneer Corn ja iloinen tislaaja Mikko Mykkänen
    Kerettiläistä konjakkia!

    Uisgessa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna myös konjakit. Moni viskiharrastaja mieltää nämä ranskalaiset tisleet juomiksi, joihin ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Ne ovat jokseenkin vieraita ja mystisiä. Makeita ja liian laimeita. Ihan vaan omituisia!

    Niin ovatkin. Ainakin jos minulta kysytään. Mutta vain silloin, kun tuijotetaan Alkon perusvalikoimaa ja konjakkeja, joihin suomalaiset ovat aikojen saatossa tottuneet. Jos sen sijaan lasiin kaadetaan värjäämätöntä, suodattamatonta ja tynnyrivahvuista single cask -konjakkia, niin tilanne on täysin eri.

    Jo lasiin valuessaan Espirit Organicin Cru Fins Bois näytti siltä, kuin lasiin olisi valutettu oliiviöljyä. Suutuntuma oli upean öljyinen ja paksu. Hedelmäisyys oli aitoa. Tuttu konjakin äitelä karamellisuus oli tiessään ja tilalla oli huikea ilotulitus erilaisten hedelmien kuoria – appelsiinia, omenaa, luumua.

    Esprit Organinc Cognac
    Esprit Organic Single Cask – Cru Fins Bois

    Hieno juoma. Ikävä kyllä tällaiset oikeasti hienot ”luomukonjakit” jäävät konjakkimaailmassa edelleen täysin ylikaupallistettujen brändien jalkoihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa näitä luonnollisia konjakkejakin saataisiin Alkon valikoimiin!

    Illan hienoin viski!

    Uisgessa oli tänä vuonna itse asiassa ihan mukava kattaus. Kuten jo alussa kerroin, keskityin itse maistelemaan uusia tuttavuuksia. Pikkulinnun tiskillä olisi saanut varmasti upean nostalgiapläjäyksen jos niin olisi halunnut. Upeita Glenfarclaseja ja muita historian kultaamia pullotteita. Nyt oli haussa kuitenkin jotain uutta.

    Illan hienoin viski löytyi itseni kohdalla tällä kertaa Vinoblen tiskiltä, jonne oli saatu Winnie Ng:n puuhailemana 23-vuotias Single Cask -pullote jo kuolleelta ja kuopatulta Imperial -tislaamolta. Olisin halunnut maistaa Winnien pullottaman 31-vuotiaan Caol Ilan, mutta se oli valitettavasti loppunut jo perjantaina. En silti pistänyt pahakseni kun vaihtoehtona oli nyt tarjottu viski.

    En muista koska viimeksi jo pelkän ensinuuhkaisun jälkeen ihokarvani olisivat nousseet viskistä pystyyn! Kehon läpi nousi lämmin tunne. Rinnassa tuntui kuumotusta. Jestas mikä viski. Troppisten hedelmien ilotulitus. Upea vaniljaisuus. Kaikkea tasapainottamassa pieni happamanmakea tynnyrin ja tisleen leikki. Ja kaikki tämä ilman mitään jälkikypsyttelyjä tai finistelyjä puhtaasta bourbon-tynnyristä. Järisyttävän upea viski!

    Imperial 23 y.o.
    Illan parhautta: Imperial 23 y.o.
    Mitäs muuta sitten?

    Maistoin illan aikana toki useamman viskin – mitenkäs muuten – olin kuitenkin viskimessuilla. Lasissa kävivät Bunnahabhainin 12-vuotias Cask Strenght, Israelilaisen M&H:n single cask, rommikypsytetty Ifrit-konjakki, Isle of Jura 1990 (joka oli loistava) ja vielä muutama muukin tisle – niin kypsytetty kuin raaka-sellainen (Teerenpelin new make oli oikein hyvää).

    Yhteenvetona itsestäni tuntui siltä, että sain tästä Uisgesta jopa enemmän irti kuin edellisestä. Nillityksenaiheitakin on edelleen. Vesipisteitä on liian vähän ja ruokatarjonta on heikko. Pelkkä buffet-tyyppinen ruoka ei oikein istu tällaiseen tapahtumaan. Joku street food -henkinen homma sopisi paremmin, niin porukka voisi hakea näppästä kun siltä tuntuu. Juonnot hukkuvat kaikuisaan tilaan jne. Kaikki tuttuja juttuja lukemani mukaan menneiltä vuosilta. Nämä kun saataisiin kuntoon, niin Uisgekin olisi parempi!

    Uisgella on eittämättä silti paikkansa. En lähde sitä kiistämään. Se on loistava paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä ja imeä tietoutta. Tiskien takana on oikeasti asiastaan kiinnostuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata ja jutella meille harrastajille sellaisiinkin kysymyksiin, jotka heiltä on varmasti kysytty kyllästymiseen asti.

    Olisiko tapahtumaa silti syytä yrittää piristää muutenkin kuin vaan juomien kautta? Livahdin itse paikalta ennen kuin tupa oli täynnä – ja sitä se varmasti perjantain lakkojen vuoksi lauantaina myöhemmin illalla oli. Auttaisiko paikan vaihto? Voisiko ohjelmaan tuoda tilanvaihdon myötä esim. jotain muutakin ohjelmaa kuin tastingit? Ajankohtaista moderoitua asiaa viskeistä, yleistä tarinaa viskitislaamoiden nykytilasta. Veikkaisin, että ainakin meitä harrastajia voisi kiinnostaa vaikka jonkin sortin paneelikeskustelu, jossa tislaamoiden edustajat pääsisivät keskustelemaan keskenään yleisön kuunnellessa.

    Oli miten oli. Löysin illan suosikkini. Ne olivat Valamon kirkkoviinitynnyröity yhdeksänvuotias ja uskomattoman upea 23-vuotias Imperial.

    Ja toki illan kruunasi se, että minulla on nyt vihdoin ja viimein Valamon huppari!

    Valamo huppari
    Ihan vaan hieno huppari!
  • Tastingit,  Yleinen

    HDF Whisky edition – Suomi on viskimaa!

    Helsingissä tapahtumatalo Bankissa järjestettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Helsinki Drinks Festival – Whisky edition.


    HDF Whisky edition on tervetullut lisä suomalaiseen viskitapahtumaskeneen, joka on kohtalaisen vaatimaton mitä tulee yksittäisiä tastingejä suurempiin tapahtumiin – yksittäisiltä tastingeiltä mitään pois ottamatta – ne ovat äärimmäisen tärkeitä! Uisge on toki porskuttanut menemään jo yli kymmenen vuotta ja kyseisellä tapahtumalla on omat ansionsa. Viking Line on myös järjestänyt omia viskiristeilyitään, mutta siinä ne sitten käytännössä ovatkin.


    Mites se HDF sitten?


    Odotukseni HDF:ää kohtaan olivat ”kiva kun on jotain uutta ja mennääs katsomaan”. Näillä odotuksilla voin sanoa, että tapahtuma oli ihan onnistunut. Pientä hakua silti on. Tärkeimpänä ehkä tapahtuman fokus. En ihan saanut missään vaiheessa kiinni siitä kenelle tapahtuma oli suunnattu ja tämä tuli esiin niin paikalle saapuneiden kanssaharrastajien kuin esilleasettajien suunnasta.


    Oliko tarkoitus houkutella paikalle ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita drinkeistä ja ohjata heitä sitä kautta raaka-aineina käytettävien tisleiden pariin, vai houkutella paikalle viskistä kiinnostuneita maistamaan miten viskejä voi käyttää myös drinkeissä?


    Oli sitten kumpaa tahansa, niin paikalle oli saapunut varmasti kummankin arvailemani kohderyhmän ihmisiä. Meitä viskiharrastajia pörräsi paikalla oikeinkin mukava määrä. Ja kuten aina – turistavaa riitti yllin kyllin.


    Yksi tällaisten tapahtumien ehdottomia valttikortteja onkin juuri se, että samanhenkiset ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan, kertomaan vinkkejä miltä tiskiltä löytyy herkkuja ja keneltä kannattaa ehkä kysellä mahdollisista uutuuksista. Ja onneksemme niitä uusiakin juttuja löytyi!


    Yksi hienoimpia juttuja HDF:ssä oli ehdottomasti se, että paikalla olivat edustettuna kaikki suomalaiset tislaamot, joiden viski on ehtinyt jo viskin ikään! Uusiakin tulokkaita on odottamassa nurkan takana ja toivottavasti ne saadaan tuleviin tapahtumiin mukaan heti kun tisle saavuttaa kolmen vuoden kypsän iän.


    Munkkiviskiä


    Oma kierros alkoi luontaisesti Valamon tiskiltä, jossa oli tarjolla tapahtuman jälkeisenä maanantaina Alkoon tupsahtanut Valamo 8 y.o. Oloroso Cask. Kyseessä on muutaman tynnyrin kooste, joka on laitettu kypsymään tislaamon ns. alkuaikoina. Kuuleman mukaan seuraavaa sherrytynnyrijulkaisua saadaan odotella ainakin seuraavat kahdeksan vuotta.

    Valamo 8 y.o. Oloroso Cask


    Tarkempia nuotteja en mistään maistelemistani viskeistä tehnyt. Valamon tisleelle ikä tuntuu silti tekevän hyvää. Tästä kahdeksanvuotiaasta oli selvästi kadonnut nuorempien tisleiden särmät ja tuote osoittautui oikein oivalliseksi. Kaikeksi onneksi tislaamon oma profiili säilyy silti kivasti mukana. En oikeasti malta odottaa jahka varastoista löytyy jokusen vuoden jälkeen jonnekin nurkkaan unohtunut kirkkoviinitynnyri, jossa onkin tällä kertaa kypsynyt viskiä.


    Jatkakaa Asko, Nasari, Arttu ja muu porukka samaan malliin!


    Lintuviskiä


    Valamon tiskiltä tuli siirryttyä nurkan taakse Teerenpeliä kiusaamaan. Teerenpelin uutuutena oli tällä kertaa Vetehinen. Kymmenvuotias Amarone-tynnyreissä viimeistelty tuote tarjoili tuttua makuprofiilia höystettynä punaviinitynnyreiden lyijykynämäisellä aromilla. Hieno tuote tämäkin. Tiskin alta saattoi lorahtaa lasiin myös jo jotain edesmennyttä laivayhtiölle pullotettua sherrykypsytettyä tavaraa, joka kyllä pieksi Vetehisenkin, mutta mitä sitä vanhoja muistelemaan.

    Teerenpeli Vetehinen

    Ja oli siellä Kuloakin tarjolla. Ja sehän on oikein mainio viski. Ostakaa niin kauan kuin riittää! EI nimittäin varmastikaan ole helppoa löytää kunnon sherrytynnyreitä nykymaailmassa. Ihan vaan vinkkinä.

    Kiitos Jannelle maistiaisista!


    Paikallista viskiä


    Helsinki Distilling Companyn Kai onnistui nappaaman meidän pienen porukkamme mukaan Teerenpelin tiskiltä – tai me oikeastaan nappasimme Kain. Ihan vaan maistaaksemme tislaamon ensimmäistä Single Malt -viskiä. Helsinki Whiskey Single Malt on tislattu vuonna 2017 ja on jo mukavassa kuuden vuoden iässä. HDCO:n kunniaksi sanottakoon se, että kokeilunhalua ei puutu.

    Tynnyripolitiikka on rikas ja kokeileva, eikä tislaamo pelkää ottaa tislattavakseen läheisen Stadin panimon ylijäämäoluitakaan tehden niistä viskin kaltaista tislettä. Viskiähän ne eivät ole, koska mukana on humalaa, mutta silti hienoa kiertotaloutta ja eiköhän niillekin viskinomaisille tisleille ottajansa löydy!

    Prosessi ei kuulemma ole kaikkein helpoin juuri sen vuoksi, että humalan jäämät tuppaavat jäämään ”putkiin kiinni”. Tummasta oluesta tislaaminen on Kain mukaan helpompaa, kun humalapitoisuus on pienempi.

    Kaiken lisäksi Kailta löytyy huikea määrä tietoa siitä miten erilaiset jenkkitislaamot sekoittelevat ”mashejaan”. Mikä sen parempi lähtökohta lähteä ammentamaan omaan tuotantoon uusia vivahteita!

    Helsinki Whiskey Single Malt – Pre-batch


    HDCO:n tiskillä pääsi maistamaan niin mallasviskiä, ruisviskiä kuin maissiviskiäkin. Ja sanottakoon, että se maissiversio ei tosiaankaan hävinnyt jenkkibourbonille. Tulipa siinä turistessa ujutettua itsensä mukaan jossain vaiheessa järjestettävälle privaattikierroksellekin!


    Kiitos taasen Kai!


    Niin erilaisia, niin hienoja!


    Luonnollisesti paikalla oli myös Kyrö Distillery. Itse onnistuin jollain ihmeen kaupalla kiertämään heidän tiskinsä, vaikka se ei suinkaan ollut tarkoitus. Onhan kyseinen tislaamo kuitenkin melkein Tuuralan kylän vieressä – vaikka kyseiset Tuuralat eivät tietääkseni sukua olekaan. Pahoittelut Kyrö – tulen käymään vaikka ensi kesänä!


    Tapahtumassa olisi päässyt maistelemaan vielä viidettäkin valmiiksi viskiksi luokiteltavaa suomalaista viskiä, Ägrästä, mutta annettakoon sen nyt tässä olla ja tislaamon ottaa vielä uusi yritys. Ensimmäinen virallinen pullote kun ei itsessäni suuria hurraa-huutoja aiheuttanut.


    Haluan silti nostaa hattua suomalaisille viskitislaamoille. Jokaisella on selvästi oma profiilinsa. Jokaisen tisleet ovat erilaisia. Ne kypsyvät eri tavalla ja antavat kaiken tämän näkyä omissa tuotteissaan. Tislaamoiden ihmiset juttelevat iloisesti keskenään, jakanevat myös vinkkejä ja ovat oikeasti ylpeitä siitä, että Suomessa tehdään hyvää viskiä!


    Olihan siellä muutakin


    Jännä kyllä, itselläni fokus osui jotenkin tällä kertaa juuri suomiviskeihin. Kenties piikuhiljaa meilläkin alkaisi olla tilaus jonkinlaiseen minifestivaaliin, jossa esillä olisi vain suomalaiset viskit?


    Kävin maistamassa Bruihladdichin tiskillä olleen huikean öljyisen Biodynamic Project -viskin, joka on tislattu Islayn saarella biodynaamisesti viljellystä ohrasta. Upea viski, jonka saatavuus on valitettavasti käytännössä olematon. Minttua, raikkautta, hienoa suutuntumaa. Suutuntumaltaan kuin olisi oliiviöljyä kaatanut suuhunsa. Oli hienoa päästä maistamaan ja ostaisin – jos saisin.


    Dinglen irkkuviskit missasin. Ihan oma moka. Olivat kuulemma hyviä ja kun kyseessä on vielä suhteellisen uusi tislaamo ja hyviä tynnyrikokeiluja, niin harmittaa. Muuten tarjonta oli aika geneeristä. Vinoblen tiskille silti erikoismaininta. Tarjolla oli mm. japanilaisen Togouchi-tislaamon ensimmäinen oikeasti Japanissa tislattu viski ja kattava valikoima Compass Boxin tuotteita. Ja olihan siellä rommejakin ja niitä drinkkejäkin…


    Johonkin se raja on kuitenkin vedettävä, ja tällä kertaa se jotenkin vaan itsestään asettui suomitislaamoihin. Osittain ihan tahtomattani ja alitajuisesti.

    Ensi vuosi?


    Jos/kun HDF järjestetään ensi vuonna toivomukseni on:

    1. Järjestäkää niitä vesipisteitä joita lupasitte. Ilmainen pullovesi oli oikein mainio juttu, mutta jäi monelta huomaamatta. Vesitankkaus on viskitapahtumassa kaiken A ja O!
    2. Himmatkaa musiikkia. Varsinkin jos haluatte paikalle viski-ihmisiä. Viskitapahtumiin kuuluu puheensorina, ei liian kova musiikki.
    3. Ruoka oli oikein mainiota. Siitä pisteet! Ensi vuonna vielä lisää vaihtoehtoja. Pientä snacksiä yms.
    4. Miettikää haluatteko paikalle viskiharrastajia vai baarikansaa. Fokus oli aavistuksen hukassa. Näytteilleasettajat eivät uskalla panostaa valikoimaan jos fokus ei ole selvä.
    5. Ennen kaikkea antakaa tapahtuman jatkua! Näitä ei ole liikaa. Teillä on mahdollisuus tehdä tästä ”se toinen” suomalainen viskitapahtuma.
    6. Viitaten kohtaan neljä. Miettikää kuitenkin mitä tapahtumalta haluatte ja kertokaa se selkeästi myös näytteilleasettajille.

    Näillä eväillä ensi vuoteen!

  • Yleinen

    Elämän vettä Valamossa

    Luostarit ja elämän vesi ovat kulkeneet käsi kädessä miltei yhtä kauan kuin luostarilaitos on ollut olemassa. Luostarit ovat aina olleet opetuksen keskuksia. Niin maallisen kuin hengellisen. Mikä siis voisi olla parempi paikka yhdistää nämä kaksi itsellekin tärkeää asiaa? Uuden oppiminen ja viski.

    Minulla oli ilo osallistua Valamon opiston järjestämälle viskikurssille marraskuisena viikonloppuna. Pimeää vuodenaikaa valaisi talven ensilumi, joka oli satanut Valamoon alkuviikosta. Helsingistä lähtiessäni maa oli vielä mustana, mutta jo Mäntsälän kohdalla alkoi näkyä viitteitä siitä, että perillä saattaisi olla ihan oikeasti lunta – eikä veikkaus osunut väärään.

    Olin varannut paikkani tälle normaalisti kerran vuodessa järjestettävälle kurssille alkusyksystä bongattuani sen Valamon opiston kurssitarjonnasta. Yhden hengen majoitus opistohotellissa, viikonlopun ohjelma ja ruoat kustansivat aavistuksen alle 300 €. Mietin hetken lähtöäni, mutta vaimon kehoituksesta rohkaistuin ja naputtelin varauksen sisään.

    Taustaa ja historiaa – mutta ei viskin

    Olen itse ortodoksi. Tosin käännynnäinen. Minut on aikanaan kastettu luterilaiseen kirkkoon. Ortodoksinen usko tuli elämääni vaimoni kautta. Koin sen enemmän omakseni. Lämpimämmäksi, iloisemmaksi, läheisemmäksi. Koska tämä on viskiblogi, niin ei siitä sen enempää. Omasta puolestani jokainen saa uskoa tai olla uskomatta juuri siihen mihin haluaa, olkoon se sitten vaikka ovenripa tai oma viskikokoelma.

    Koska tämän on minun blogini, niin haluan valaista myös kevyesti Valamon luostarin historiaa ennen kuin syöksytään syvemmälle viskikurssin syövereihin.

    Valamon luostarin historia juontaa juurensa eri historianlähteiden mukaan aina 1100-luvulle asti, mutta tästäkin on toki nykyvalossa eri näkemyksiä. Täydellä varmuudella Laatokan saaressa sijaitsevassa Vanhassa Valamossa on alettu elää kilvoitteluelämää 1400-luvulla. Valamon luostarin tarina on moninainen ja vaihteleva, mutta se oli yksi ensimmäisiä ortodoksisen uskon etulinnakkeita näin pitkällä pohjolassa.

    Valamon pääkirkko
    Valamon pääkirkko

    Jokainen meistä voi käydä tutkimassa luostarin historiaa internetistä ja lukea siitä monen monituisista aiheesta julkaistuista kirjoista. Nykyinen Valamon luostarina Suomessa toimiva luostari on kuitenkin se luostari, jonka edelleen tunnustetaan jatkavan alkuperäisen Laatokan saarelta sotien alta evakkoon lähteneen luostarin toimintaa. Venäjällä nykyisin toimiva Vanha Valamo on toki rakennuksiltaan se alkuperäinen, mutta papiston perinteet, munkkien tavat, luostarin säästynyt irtaimisto ja perinteet ovat säilyneet nimenomaan sen ansiosta, että ne aikanaan talvisodan alta siirrettiin turvaan Laatokan saarelta.

    Hienot vetäjät!

    Avain vastaanotosta, reppu huoneeseen ja lounaalle. Joulupaasto oli juuri alkanut, joten perjantaisin Valamon Trapesassa on tarjolla kasvisruokaa. Ja olipa maukasta! Mestäsienikääryleitä kera puolukkahillon. Vatsa täynnä olikin hyvä siirtyä Valamon opiston tiloihin, jossa pöydän takana istuikin jo tuttu partakasvoinen mies. Asko Ryynänen on käytännössä mies Valamon viskien takana.

    Tislaamomestarina Asko on toiminut Valamon tislaamolla alusta asti, vaikka Taposen veljekset aikanaan ensimmäisiä tisleitä keskenään virittelivät. Askolla on pitkä työkokemus Teerenpeliltä ja tislausta on käyty opiskelemassa aina Skotlannissa asti, joten ammattitaidosta ei tislaaminen ainakaan ole kiinni.

    Asko Ryynänen
    Kurssinvetäjänä toimi Ryynäsen Asko

    Askon apukäsinä koko kurssin ajan toimi Isä Nasari, joka on jo jonkin aikaa päässyt perehtymään niin viinin-, kuin viskinvalmistuksen saloihin Askon ja Isä Andreaksen opastuksella. Oli mukavaa saada hänet mukaan kurssillemme! Hänen tarinoitaan luostarin arjesta oli vähintäänkin ilo kuunnella. Vanhaa sanontaa mukaillen ei kuitenkaan kerrota kaikkea, koska ”se mikä luostarissa kerrotaan, se jääköön luostariin”.

    Isä Nasari
    Isä Nasari toimi Askon apukäsinä ja vastaa nykyään pitkälti tislaamon ja viinehtimön arjen pyörittämisestä.

    Iso kiitos pitää myös jo tässä vaiheessa antaa Markku Niemenlehdolle, joka talkoolaisena oli pyyteettömästi mukana kurssimme järjestelemisessä, opasti kurssille osallistuneita kaikissa käytännön järjestelyissä ja veti meille lauantaina hienon opastetun kierroksen, kertoen Valamon historiasta sekä tavoista.

    Kurssi alkakoon

    Kurssimme ensimmäinen oppitunti alkoi perjantaina kello 16:00. Ensimmäinen tunti vierähti aikatauluun ja käytännön asioihin tutustuessa. Tottakai kävimme läpi myös pienen esittelykierroksen, jossa niin ”henkilökunta” kuin kurssille osallistujat pääsivät esittelemään itsensä.

    Oli hienoa nähdä, että meitä oli paikalla monipuolinen, mutta samanhenkinen porukka. 14 kurssilaisen joukkoon mahtui niin meitä yksin matkustavia, isyyslomalle samaan aikaan sattuneet kaverukset, isä ja poika, vanhemmat herrasmiesystävät sekä yksi pariskuntakin.

    Asko aloitti illan kertomalla viskistä yleisellä tasolla. Tunnelmaa keventääkseen mies oli kaivanut omasta kaapistaan muutaman mielenkiintoisen viskin, joita päästiin maistamaan aika lailla avoimella kaadolla.

    Juonena varmasti oli herättää porukkaa siihen, kuinka samoista raaka-aineista saa valmistettua hyvinkin erilaisia juomia, sillä ensimmäinen lasiin kaadettu viski oli SMWS:n pullottama Penderyn – ei siis skottimallasta, vaan Walesin tuotantoa.

    SMWS 128.13, ”Welsh Cobbler Sherry Cocktail” osoittautui nimensä mukaiseksi melkoiseksi sherrypommiksi! Perään otettiin toista äärilaitaa. Nuorta Isle of Raasayn tuotantoa pullokoodilla R-01, josta löytyi sitten savua ja nuoruuden intoa.

    Valamon opisto
    Valamon opisto

    Tutustumisen ja pienen viski-iloittelun jälkeen olikin hyvä siirtyä iltapalalle. Muutama paikallinen luostariolut vielä lasiin ja sen jälkeen rauhallisille unille ilman television tuijottelua. Kännykkää näpersin huoneessani sen verran, että lähetin vaimolle hyvänyön terveiset. Kelloon hälytystä laittaessani puhelin ilmoitti armollisesti: ”Herätykseen aikaan 9h 15min”. Ja sehän sopi minulle oikein hyvin!

    Päivä 2. – Historiaa, alueita, valmistusta

    Aamupalan kautta opiskelemaan! Kirpeä pikkupakkanen herätti aistit mainiosti uuteen päivään. Luvassa oli useampi tunti tiukkaa asiaa.

    Lähdimme liikkeelle viskin historiasta. Itselleni tämä oli kovasti tuttua asiaa ja Asko oli käyttänyt itsekin asian valaisemiseen hienoa lähdemateriaalia! Oli vilpittömästi ilo nähdä, että alan ammattilaisetkin luottavat tällaisen harrastelijan pikkuhiljaa eri lähteistä kasaamaan tietoon ja uskaltavat hyödyntää sitä kouluttaessaan asiasta vähemmän tietäviä viskin saloihin! Olin oikeasti jopa otettu.

    Kuivin suin ei tarvinnut historialuentoakaan läpi käydä. Yleisössä oltiin hereillä ja melkein kuin maksetun kysymyksen jälkeen pääsimme maistamaan vierekkäin muutamaa eri tuotetta. Rinnakkain pääsivät ”Valamo New Make Spirit, Unpeated, 63.5%” sekä ”Valamo Church Wine Cask, 5 y.o., 47%”. Bonuksena tämän päälle Asko ja Isä Nasari olivat kaivaneet varastoista nyt jo Alkon hyllyiltä kadonneen Valamo XO:n.

    Valamo X.O

    Osa tuosta Valamon kirkkoviinitynnyreissä kypsyneestä viskistä on kypsynyt näissä XO-tynnyreissä, joihin liittyy oma tarinansa. Valamon nykyisin pienten asiakastynnyreiden kypsytykseen käytetyssä kellarissa kypsyi aikanaan nimittäin kirkkoviiniä. Kävipä kuitenkin niin, että kun kellaria aikanaan tyhjennettiin, niin perimmäisestä kellarista löydettiin parikymmentä varastoon jätettyä tynnyriä.

    Viinin valmistuksesta vastaava Isä Andreas oli todennut, tynnyrit on vaan jätetty tyhjänä varastoon. Ensimmäinen tynnyrinsiirtoyritys päättyi hikiseen puhinaan ja toteamukseen, että eivät nämä tyhjiä ole. ”Siellä on varmaan sisällä vettä, että eivät mene huonoksi”, oli isä Andreas todennut.

    Ei ollut vettä. Tynnyrin sisältä nousi syvän rubiininpunaista nestettä, joka osoittautui ainakin kuusi vuotta tynnyreissä kypsyneeksi kirkkoviiniksi. Tämä tuote pullotettiin nimellä Valamo X.O. Alkosta sitä ei enää saa, mutta ilmeisesti huhun mukaan Finnairin business-luokassa lentäville sitä saattaa olla vielä tilkka tarjolla.

    Hyviä keskusteluja – ja kurssi jatkuu

    Oli hauska päästä maistamaan vierekkäin tisle ja ns. lopputuote, joista varsinkin se lähtökohta kirvoitti osallistujien keskuudessa melko pitkiä ja monisanaisia keskusteluja.

    Voisinkin sanoa, että itselleni koko kurssin hauskin anti olivat juurikin ne spontaanit keskustelut, joita heräsi mitä mielenkiintoisimmista aiheista. Jotkut kertoivat kokeiluistaan ”korpirojun” parissa, toisilla oli viskistä aikoinaan karkoittaneita kokemuksia (kuten itsellänikin – olen niistä joskus kirjoittanutkin). Välillä keskusteltiin ympäristökysymyksistä ja viskiteollisuuden vaikutuksesta ilmastoon jne. Hienoa rönsyilyä, mutta onnistuimme aina palaamaan ns. pääaiheeseen – viskiin.

    Valamon viskikurssi
    Kurssilaiset korva tarkkana

    Kävimme ennen lounasta läpi vielä viskin eri valmistusalueet. Highlands, Lowlands, Speyside, Islay, Campbeltown… Uusia tislaamoja, vanhoja tislaamoja. Monelle tuli yllätyksenä kuinka nykyinen viskibuumi on oikeasti herättänyt Skotlannissakin henkiin aivan valtaisan määrän uusia tislaamoprojekteja ja vanhojen tislaamojen henkiin herättämisiä.

    No miten sitä sitten tehdään?

    No niin. Miten sitä viskiä tehdään? Kerropa Asko. Ja Askohan kertoi. Iltapäivän ohjelmaan kuului koko valmistusprosessin läpikäynti teoriassa. Suomen lainsäädäntö valitettavasti estää tässäkin kohtaa käytännön harjoitteet. Jotta tällaisella kurssilla päästäisiin oikeasti valmistamaan viskiä, pitäisi kaikilla osallistujilla olla kasa etukäteen erilaisilta tahoilta haettuja lupalappuja, joihin liittyy niin hygieniasäädöksiä kuin tappelua vakuutusyhtiöiden kanssa siitä, ketkä saavat olla paikalla, jos alkoholia valmistaessa sattuu esimerkiksi onnettomuus. Valitettavaa, mutta totta meille rakkaassa sääntösuomessa.

    En nyt tässä valista sen kummemmin lisää miten valmistusprosessi toimii yleisesti. Jokainen voi käydä sen sivuiltani lukemassa. Oli kuitenkin kiva kuulla tässä yhteydessä miten Valamossa prosessi toteutetaan.

    Maltaana Valamo käyttää nykyään n. 35ppm vahvuuteen savustettua mallasta. Valitettavasti Suomessa yksikään mallastamo ei savuista mallasta tuota, vaan Valamon maltaat tulevat Hollannista. Syynä on se, että vaikka Suomesta maailmanluokan mallastamoja löytyykin, niin ne tuottavat täysin savuntonta mallasta lähes yksinomaan olutpanimoita varten.

    Valamon maltaat
    Valamon maltaat on savustettu 35ppm vahvuuteen

    Ongelmana on, että näillä mallastamoilla on vain yksi varsinainen linjasto. Jos nämä tislaamot alkaisivat tuottamaan savumallasta, jouduttaisiin koko prosessiin käytetty kalusto aina savumaltaan käsittelyn jälkeen puhdistamaan, eikä siltikään olisi varmaa, että kaikki ”savuisuus” saataisiin linjastosta puhdistettua. Pienempien mallastamojen kapasiteetti ei taas valitettavasti riitä tuottamaan tarpeeksi savumallasta.

    Savumaltaasta saatiin toki ”rouskuttelusamplet” ja sen jälkeen lasiin kaatui ”Valamo New Make Spirit, Peated, 35 PPM, 63.5%”. Ai ettien että kun oli herkullista New Makea! Ympärillä moni yskiskeli ja ihmetteli, mutta itse nautin.

    Viereen sitten kypsytelty versio, eli ”Valamo Luostariviski, ”Heavily Peated”, CS, 58,5%”. Tähän joku aika sitten Alkon valikoimiin saapuneeseen pulloon on päätynyt pääasiassa kuusivuotiasta tislettä. Tähän mennessä ehdottomasti yksi parhaista maistamistani Valamon viskeistä ja voin suositella hankintaa savuisista kiinnostuneille.

    Valamon tisleitä
    Tuotteitakin maisteltiin

    Samassa yhteydessä juteltiin muutenkin yleisemmin Valamon jo pullottamista viskeistä, joista ns. peruspullotteeksi tarkoitetusta ”punaetikettisestä” Askolla oli ihan hauska tarina kerrottavanaan. Kyseinen pullote on Askonkin mukaan suunnattu enemänkin ihan yleisesti Valamon ystäville kuin ehkä meille viskiharrastajille. Se on tislaamon ainoa kylmäsuodatettu viski. Ensimmäisen satsin kylmäsuodatuksen tuloksena oli kuitenkin myös se, että aika lailla kaikki väri pääsi viskistä katoamaan. Tilkka pienenä kirosanana pitämääni e150:stä sekaan siis.

    Valitettavasti tässä kohtaa väriaine ja viski eivät kuitenkaan reagoineet ihan toivotulla tavalla, jota ei toki käsittääkseni huomattu ihan heti, vaan vasta siinä vaiheessa kun pullot olivat jo Alkon hyllyllä. Väriaine nimittäin jostain syystä osassa erää saattoi sakkaantua pullon pohjalle, josta se kyllä ravistamalla pulloa tasoittui taas hyvin nopeasti muun juoman sekaan. Valitettavaa, mutta minkäs teet. Itsehän olisin jättänyt värjäämättä, mutta raadollisen kaupallisuuden vuoksi ymmärrän tämänkin puolen.

    Tislaamokierrokselle

    Kun historiat ja teoriat oli käyty läpi, oli aika siirtyä itse pääkallopaikalle. Tai no… luostarista puhuessa ja sen alueella se saattaa toki tarkoittaa jotain muutakin. Kreikkalaisissa luostareissahan pääkallopaikka on ns. luutalo, jossa edesmenneiden munkkien luita säilytetään. Valamossa munkkien maalliset jäännökset ovat kuitenkin ihan perinteisesti hautausmaalla – paitsi Pyhän Johannes Valamolaisen, jonka pyhäinjäännokset ovat Valamon pääkirkossa.

    Nyt siis tarkoitettiin itse tislaamoa. Tislaamo sijaitsee luostarin alueella. Se on itsessään kovin kompakti ja aivan samanlaista ”kuparipannuelämystä” kuin Skotlannin tislaamoilla on turha odottaa. Enemmänkin homma on suomalaisen toimivaa ja järkevää ilman hukkatilaa. Kaikki on samassa tilassa, seinät ovat täynnä putkia ja toisen seinän takana ovat Valamossa tehtävien viinien käymistankit.

    Valamon tislaamo
    Valamon tislaamo

    Tislaamo on kuuleman mukaan myös yksi luostarin rauhallisimmista paikoista, sillä erinäisten säädösten vuoksi se toimii käytännössä Faradayn häkkinä, jossa kännykkäsignaali ei kuulu. Valamon tislauspannu on perujaan saksalaista tekoa. Se on silti hommattu aikanaan Valamoa varten, eikä ole mikään ns. hyllystä valittu pannu. Se eroaa ulkonäöltään perinteisistä skotlantilaisista pannuista, mutta muuten toki tislaamisen periaatteet ovat tyystin samat. Pannua lämmitetään sitä ympäröivän höyryvaipan avulla ja perinteiseen tapaan viski tislataan kahteen kertaan. Valamossa tosin ei ole kuin yksi pannu, joten prosessi toistetaan samalla pannulla kunnes tisle on valmista.

    Valamon varasto
    Valamon viskeistä vain pieni osa kypsyy tislaamolla

    Valamon viskistä leijonanosa kypsyy nykyään Ilomantsissa Hermannin viinitilan yhteydessä olevalla suurella varastolla. Valamon kellarissa on enää jonkin verran lähinnä pienempiä asiakastynnyreitä. Omankin tynnyriporukkamme tynnyri siirrettiin jo jokunen vuosi Valamon toisesta varastosta Ilomantsiin kypsymään ja entisessä viskivarastossa kasvatetaan nyt ruokasieniä.

    Tisleitä viinituvalla

    Illaksi meidän kurssille oli vielä varattuna pieni illanvietto Valamon viinituvalla, mutta ennen sitä kurssilla auttelemassa ollut Markku veti halukkaille tutustumiskierroksen itse Valamoon. Aloitimme kierroksen pääkirkosta, jonka ikoneista ja historiasta Markku meille ansiokkaasti tarinoi.

    Kierros jatkui vielä vanhan kirkon puolelle, joka toimi aikanaan myös luostarin pääkirkkona ja sen lisäksi trapesana, eli ruokailutilana. Vanha kirkko on ehdottomasti myös vierailun arvoinen. Kahdesta aittarakennuksesta aikanaan yhdistetty tila huokuu hienolla tavalla historiaa ja oli varsinkin himmeässä valaistuksessa ja pienellä pakkasella todella tunnelmallinen ja harraskin paikka.

    Valamon vanha kirkko
    Markku veti meille hienon kierroksen Valamossa

    Itse käväisin vielä ennen viinituvalle siirtymistä pääkirkossa lauantain vigiliassa hetken hiljentymässä. Siitä sitten pienen haukkapalan kautta viinituvalle kuuntelemaan lisätarinoita Valamon muista tisleistä.

    Ja niitähän riittää. Giniä, absinttia, minttulikööriä. Valamon nimen alla olevat muut tisleet viskiä lukuun ottamatta tosin valmistetaan Ilomantsissa – samassa paikassa jossa suurin osa viskistä kypsyy. En ole mitenkään intohimoinen ginimies, mutta esimerkiksi Valamo Black Tea -ginistä oli kyllä aistittavissa Valamon oman mustan teen vaikutus tämän ginin makumaailmaan.

    Suunraikastajaksi sopiva Valamo Menthe on myös oikein oivallinen minttulikööri. Esansseja ei ole tähänkään sotkettu, vaan maku tulee tuoreesta mintusta, jonka maku on saatu mukaan tyhjiötislaamisella. Tyhjiötislauksen ansiosta tisleen lämpötilaa ei tarvitse nostaa korkeaksi, vaan se voidaan tehdä käytännössä jopa huoneenlämmössä. Näin esimerkiksi herkkien raaka-aineiden, kuten mintun maku ei pääse muuttumaan. Kypsennetty ja keitetty minttu maistuu nimittäin aika erilaiselle kuin tuore minttu.

    Valamon Gin. Menthe ja Absintti
    Valamon Black Tea Gin, Menthe ja Absinthe

    Ja toki se klassikkolause ”Jaa, minkäslaista viinaa toi absintti on?” kuultiin illan edetessä. Valamon absintti tehdään sekin perinteitä noudattaen. Koiruohoa on mukana kuten muitakin yrttejä. Koiruohon vaikutuksista oli illan aikana paljonkin puhetta, mutta tulimme aika lailla yhteisymärrykseen siitä, että 68% vahvuus saattaa olla ennemminkin se juurisyy kaikkeen siihen hulluuteen, josta absinttia on syyttäminen.

    Pitkä päivä taittui pikkuhiljaa iltaan ja yöhön ja luostarin alueella kun ollaan, niin porukka totesi aika lailla hyvissä ajoin ennen puoltayötä, että huomenna on päivä uusi ja yöpuu kutsui.

    Yhteenveto ja kotia kohti

    Aamupalan jälkeen meille oli vielä varattu muutama tunti aikaa vetää kurssia yhteen ja antaa palautetta. Asko kävi vielä yhteisesti läpi omat viskivinkkinsä Alkon valikoimista ja jaoimme muutenkin yhteisiä kokemuksia niin viskistä kuin kurssista.

    Lounas vielä Trapesassa, myymälästä mukaan muutama pullo Isä Nasarin valmistamaa glögiä, pullo Mageita, pussi teetä ja vielä puuttunut Sergei ja Herman Valamolaisten ikoni. Sitten olikin aika suunnata auton nokka kohti kotia.

    Kaiken kaikkiaan tämä visiitti Valamossa tällaiselle hieman kokeneemmalle viskiharrastajalle ja Valamossa aiemminkin viskin parissa vieraillelle ei ehkä viskin itsensä osalta tuonut kovin paljon uutta. Itseäni lämmitti kuitenkin se iloinen henki ja keskustelut joita sain viskin ympärillä käydä niin kurssilaisten, Askon kuin Isä Nasarin kanssa. Unohtamatta sitä rauhallisuutta, joka Valamossa vieraillessa aina itseeni laskeutuu.

    Kiitos vielä kerran kaikille kurssikavereille, Askolle, Isä Nasarille ja Markulle hienosta kurssista!

  • Uisge X+1
    Yleinen

    Uisge X+1 – Kun muut, niin minäkin

    Uisge – tuo Suomen viskimessuista ainoa. Itse olen käynyt Uisgessa kolme kertaa. Siinä ihka ensimmäisessä ja seuraavana vuonna kun messut järjestettiin ensimmäistä kertaa Vanhalla. Ja nyt sitten vuonna 2022. Edellisen kerran olen siis ollut messuvieraana 11 vuotta sitten. Oli siis aika kokeilla uudestaan.

    Moni saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mitä? Miten kukaan, joka voi sanoa harrastavansa viskiä Suomessa on voinut jättää väliin vuoden merkittävimmän tapahtuman? Syyt ovat olleet henkilökohtaisia, työmenoja, sairastumisia – monia.

    Olen sille päälle halutessani sosiaalinen ihminen, mutta omalla tavallani myös introvertti. Minun on aina ollut tietyllä tavalla hankala keskittyä samalla kun ympärillä on liikaa hulinaa. Ja viskin kanssa haluan keskittyä. Minua ei haittaa se, jos ympärilläni on pieni ryhmä viskiä nauttivia ihmisiä ja keskustelua, mutta heti kun ryhmä kasvaa liian isoksi tai omaan kuplaani tulee liikaa keskeytyksiä, muuttuu viskistä nauttiminen.

    Messuympäristössä tai ihan vaan tastingissä, jossa on paljon ihmisiä ympärillä en enää pysty keskittymään niin paljon siihen mistä viskissä itse nautin – hajujen, makujen ja erilaisten nyanssien vain itselleni aukeavasta analysoinnista. Viski ikään kuin kokee tietynlaisen inflaation. En vaan saa siitä enää niin paljon irti kuin haluaisin. Löydän kyllä makuja ja osaan nauttia viskistä, mutta en samalla tavalla kuin haluaisin. Tämä ei liity millään tavalla ympäröiviin ihmisiin tai heidän seuraansa josta kyllä nautin – ainoastaan minuun itseeni.

    Ei nyt vaivuta epätoivoon!

    Olipa ankea alkupuhe. Masentava suorastaan! Pikainen olut Kitty O’Sheasissa alle ja messuille siis. Ja heti ovelta kaksi metriä eteenpäin edessäni aukesi jotain tuttua. Tältähän tämä näytti silloin viimeksikin! Viskejä, ystävällisiä ihmisiä, tuttuja ja uusia tuttavuuksia – niin viskejä kuin niitä ihmisiäkin. Mistähän aloittaisi. Jos sitä vaikka tuonne takalavan puolelle kun siellä on eniten niitä tuttuja naamoja. Ehkä en olekaan ihan niin erakko ja introvertti kuin luulin?

    Moikkaus, toinen moikkaus, ja sitten jo mentiinkin! Oletko jo käynyt maistamassa? Käy ihmeessä kokeilemassa! Oli muuten hyvää. Käydäänkö kokeilemassa tuota?

    No siitähän se sitten lähti. Viskisiepon kanssa suuntasimme ensimmäisenä Valamon tiskille. Osin ihan henkilökohtaisista syistä. Tislaamon varastossa kun majailee eräskin tynnyri. Valamolta on piakkoin tulossa uusi ”mustaetikettinen” Alkoon, joten maistoon. Olipa hienosti kypsynyt tisle! Ja menee hankintaan kunhan Alkoon saapuu. Turvetta, tisleen omalaatuisuutta ja kunnolla jo ikääkin. Alkaa näyttää ja maistua hyvältä!

    Valamo heavily peated
    Valamo Heavily Peated

    Uutta suomalaista ja maailman viskejä

    Koska en ole käynyt Uisgessa sitten vuoden 2011, niin en oikein voi päteä sillä, että tietäisin mikä on tämän vuoden trendi. Ilokseni kuitenkin huomasin, että paikalla oli ainakin oman tietoni mukaan kaikki tällä hetkellä Suomessa viskiä aktiivisesti tislaavat ja Alkon kautta myyvät tislaamot. Teerenpeli, Kyrö, Valamo ja HDCO. Myös Ägräs oli mukana omalla viskillään, joka tosin on vielä saatavilla vain Fiskarsista ravintolamyynnissä.

    Erityisesti haluan kuitenkin nostaa esiin 1000 Lakes distilleryn, jonka New Make ja vielä hetken aikaa viskin arvonimeä odottelevat ”Matured Spirit” -versiot nostivat toiveet todella korkealle! New Make oli yksi hedelmäisimpiä ja tasapainoisimpia joita allekirjoittaneella on ollut maistaa. Upeaa tavaraa. Jos oikeat tynnyrit löytyvät, niin tästä tulee herkkua! Nyt vaan toivotaan, että tislauskapasiteetti riittää ja saavat haalittua hyviä tynnyreitä – näin ainakin lupailtiin.

    1000 Lakes distillery
    1000 Lakes – odotukset kovia!

    Uusien suomalaisten tuttavuuksien lisäksi paikalla oli viskejä myös muualta. Skotlanti sikseen, sillä seuraavaksi suunnistin ystävän suosituksesta vaatimattomasti ovensuun kupeeseen pystytetylle ständille, jossa majaansa piti Vinic. Ja löytyipä heidän tiskiltään hienoja viskejä, jotka olivat jostain ihan muualta kuin Skotlannista – tai ei se toinen niistä nyt niin kaukaa ollut. Se oli Walesista. Penderyn Peated Portwood Small Batch vei nimittäin kielen mennessään. Upeaa hedelmäisyyttä, turvetta ja kaiken huippuna tämä toi mieleen ala-asteen tylsimmät tunnit. Kuin olisi pureskellut hermostuneena ennen matematiikan koetta Faber-Castellin lyijykynän päätä. (Jos nyt rehellinen olen, niin en ole koskaan oikeasti pureskellut lyijykyniä, mutta tiedän miltä ne maistuvat – kerran tai kaksi kokeillut.)

    Ja jatkoksi tälle samalta tiskiltä löytyi illan ehkä suurin yllättäjä. Israelilainen granaattiomenaviinitynnyrissä kypsytetty M&H -tislaamon APEX. Tynnyrivahvaa 57,2% tavaraa. Upean hapanta hedelmää, täyteläistä mallasta, eksoottisia mausteita, vivahdus kanelia. Hieno viski! Toivottavasti Vinic saa tämän myös Alkon hyllyyn.

    Penderyn & Apex
    Hienoja uusia tuttavuuksia! Penderyn Peated Port ja M&H Apex

    Mites ne skotlantilaiset sitten?

    Ihan kerettiläiseksi en ryhtynyt. Toki myös muutama skotlantilainen löysi tiensä lasiin. Kaikista ei kuvia tullut otettua eikä varsinkaan niitä tarkempia nuotteja. Kuten jo alussa kirjoitin, ympäristö ei vaan sovi itselleni tarkempaan nuotitteluun. Pikkulinnun tiskillä oli vaikka mitä herkkuja tarjolla – sitä tuskin kieltää kukaan paikalla olleista. Itselleni lasiin löysi tiensä Glenfarclas Vintage 2002, 9 yo, “Movember 2011” sekä Aberlour Vintage 1990, 22 yo Black Adderilta. Jälkimmäinen ihan vaan vertailuna Aberlour “Casg Annamh” -tislaamopullotteen kanssa.

    Lopputulema oli, että Glenfarclasin ”viiksiversio” oli hienon tasapainoinen sherrypommi, joka oli kuin Mehukattiversio kyseisen tislaamon tuotannosta – jos viskin maun voisi vielä entisestään tiivistää tiivisteeksi, niin tämä oli sitä. Tämä tarttui huuliin kuin sherrystä ja maltaasta sekoitettu siirappi.

    Aberlour a’bunadhin voiton Uisgen parhaana viskinä halusin puolestaan tavallaan haastaa. Omasta kokemuksestani tiedän, että Aberlour kypsyy myös bourbonissa hienosti. Sain aikanaan pullottaa tislaamolta suoraan bourbon-tynnyristä oman pullon. Casg Annamh oli lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan ihan. Siksi siis verrokiksi hieman vanhempi yksityisen pullottajan versio – ja nyt osuttiin aika nappiin! Black Adderin versio oli varmasti vanhempaa kuin se oma jo edesmennyt pullo, mutta siinä oli sitä samaa vahaista vaniljaisuutta, vihreää omenaa ja kermaista pehmeyttä.

    Muutama muukin skotti tuli maistettua. Vinkkinä annan, että Loch Lomond on tislaamo jota kannattaa tarkkailla jos se ei ole vielä kartalla. En olisi itse uskonut sanovani tätä vielä kymmenisen vuotta sitten. Vielä kun rehellisesti sanoisivat, että eivät suodata tai värjää viskejään, niin oltaisiin jonkin uuden äärellä.

    Glenfarclas Movember
    Viiksi – Viski – Glenfarclas Movember. Yritin joskus itsekin kasvattaa. Rumat tuli.

    No mikä fiilis jäi?

    Moikka, mitä kuuluu?: ”—”, ”Jahas. Itte isäntä.”, ”Ei oo sua muuten näkynyt pitkään aikaan.”, ”Mhm.”, ”Joo mulla on kiire nyt.”, Kaikki kommentteja joita sain naamani näkymisestä Uisgessa. En lähde erittelemään keneltä, mutta en maahantuojilta tai heidän edustajiltaan.

    Toisaalta. ”Hauska tavata!” ”Ai sä oot se.”, ”No kyllähän mä nyt sut tiedän.”, ”Sä oot se viskifoorumityyppi.”, ”Tosi kiva viimeinkin tavata.”, ”Mehän tavallaan tunnetaan jo.”, ”Mehän ollaan jo kavereita.”, ”Kerros nyt Antti onko tämä hyvää.”, ”Kiva nähdä pitkästä aikaa!”, ”Koskas tuut käymään?”.

    Uisgen kaksi puolta. Ja ehkä yksi syy miksi olen sen jättänyt niin useasti väliin. Nautin siitä hienosta yhteisöllisyyden kasvamisesta jonka olen onnekseni pitkän viskiharrastukseni aikana saanut nähdä, ja jota ehkä olen saanut osaltani aikanaan olla kasvattamassa – vaikkakaan en ehkä ihan samalla tavalla viime aikoina.

    Toisaalta minua harmittaa se, että Suomen kokoisessa maassa edelleen näinä aikoina jaksetaan näinkin pienessä piirissä kyräillä toisten tekemisiä, olla kateellisia ja epäillä. Tämä negatiivisuus koskee onneksi erittäin pientä piiriä, jonka ehkä kannattaa jossain kohtaa mennä sen kuuluisan peilin eteen ja miettiä mitä tuli tehtyä ja sanottua.

    Suurin osa meistä harrastajista on onneksi iloista, joviaalia ja mitä mainiointa porukkaa joka jakaa sampleja, kokemuksia ja viskin iloa toisilleen. Ja siitä minä pidän!

    En halua tällä kirjoituksella olla mikään negatiivisuuden airut. Haluaisin, että Suomessa kaikki voisivat nauttia yhdessä tästä meille yhteisestä jalosta juomasta ilman, että kenellekään jää paha mieli. Sitä varten meidän kaikkien viskiharrastajien pitää edelleen tehdä työtä.

    Minulle viski on alussa kirjoittamani ja oman pienen erakkoluonteisuuteni lisäksi myös sitä, että saan jakaa kokemuksiani ja aina välillä nähdä teitä kanssaharrastajia. Saatan välillä olla sen näköinen, että minua ei vi***akaan kiinnosta – suu mutrussa ja omien ajatuksieni valtaamana. Älkää kuitenkaan pelätkö tulla juttelemaan. Lämpenen hitaasti, mutta joka kerta kun aletaan juttelemaan viskistä, niin hetken miettimisen ja kyräilyn jälkeen ette välttämättä saa suunvuoroa – tai ainakin keskeytän teidät tahattomasti useampaan kertaan. Ja sen jälkeen siitä keskustelusta ei välttämättä tule ihan heti loppua.

    Rakkaudella kaikille hienoille viskiystävilleni! Tiedätte toivottavasti keitä olette. Jos ette ole ihan varmoja, niin kysykää!

    Ps. Oli siellä Uisgessa ihan kivaa. Maistoin uusia viskejä. Suurin osa oli ihan hyviä.

    Pps. Kannattaa käydä lukemassa myös mitä muut ovat Uisge X+1:stä kirjoitelleet:

    Finwhisky, Viskikonttori, Viskipullopostia

  • Japanilaiset viskit
    Yleinen

    Japani ja viski – parempaan päin

    Japanilainen viski on viime vuodet ollut kiven alla tai normaaliharrastajan budjetin ulottumattomissa. Tunnelin päässä näyttää kuitenkin olevan valoa.

    Japanilaisista viskeistä on muutaman viime vuoden aikana ollut aika paljon parranpärinää. Osa japanilaisista viskeistä myytävinä ei ole Japania nähnytkään, paitsi ehkä pullotuslaitoksen. Jos yhtään epäilet olisiko joku harkitsemasi viski japanilaista, vai uitettu tankeissa jostain muualta päin maailmaa vain japanissa pullotettavaksi, niin suosittelen tarkistelemaan tätä Viskisiepon linkkaamaa kaaviota. Japanilaisena viskinä nimittäin on viime vuosina myyty huikea määrä viskiä, joka ei oikeasti ole valmistettu, kypsytetty tai edes pullotettu Japanissa!

    Ja perimmäisenä syynä tähän on pitkälti se, että japanilaisen viskin ympärillä pyörinyt hype sai 2000-luvun alussa – viimeistään puolessa välissä – aivan uskomattomat piirteet. Japanilainen viski nousi käsittämättömään maailmanmaineeseen muutaman syyn ansiosta. Näistä toinen oli sittemmin viskipiireissä melko pahasti sovinistisilla kommenteillaan ryvettynyt Jim Murray muutamalla viskiarviollaan, joita porukka luki kuin piru raamattua. Toinen rehellisempi syy japanilaisen viski nousulle toki oli myös se, että japanilaiset viskit olivat oikeasti laadukkaita ja voittivat sokkomaisteluissakin monia palkintoja. Pari kultamitalia plakkariin ja jengi höyryää pää märkänä ostoksille. (Älkää rakkaat lukijat tehkö samaa virhettä. Skottipuoleltakin löytyy loistavia ”nimettömämpiä” tislaamoja.) Muutama suomalainen viski on saanut viime aikoina samaisia palkintoja, joten nähtäväksi jää nouseeko hype samoihin mittoihin!

    Muutaman tunnetun viski-ihmisen ylistävät kommentit ja japanilaisten viskien kansainvälisissä kilpailuissa voittamat palkinnot kuitenkin aiheuttivat sen, että japanilaisen viskin maailmanmarkkinahinta ei vaan kivunnut, vaan kipusi räjähdysmäisesti. Yhtäkkiä aikaisemmin vain kotimaan markkinoille myytyä viskiä haluttiin myydä kaikkialle maailmassa. Japanilaisetkaan tuskin ovat tyystin immuuneja mahdollisuudelle saada käärittyä rahaa, ja lähtivät hakemaan myyntimahdollisuuksia myös muualta maailmassa.

    Ikävänä seurauksena näin viskiharrastajan näkökulmasta oli, että myynti veti, mutta tuotantokapasiteetti ei riittänyt. Ja tietäähän sen miten siinä käy. Kun menekkiä olisi, mutta laadukasta tuotetta ei, niin hintahan siinä nousee. Kaiken lisäksi samaan aikaan kotimarkkinoilla japanilaisen viskin menekki oli laskenut ja monia tislaamoita oli suljettu. Ikävimpänä esimerkkinä tästä Karuizawan tislaamo, joka suljettiin juuri kun japanilaisen viskin maailmanmarkkinat aukesivat. Sen seurauksena Karuizawan viskit – jotka oikeasti ovat todella hyviä – ovat nousseet aivan huikeaan kulttimaineeseen.

    Samoin kävi monille edelleen tuotantoaan jatkaville tislaamoille ja niiden pullotteille. Alkossa myytiin aikanaan Yamazakin tislaamon sherrytynnyrissä kypsytettyä viskiä 79,90€ hintaan. Samaista viskiä halajavan pitää tällä hetkellä avata kukkaronnyörejään n. 8000€ verran! Ja kyllä. Omastakin kaapista tuo pullo aikanaan löytyi. Kyllä se hyvää oli, mutta en minä siitä lähihoitajan neljän kuukauden palkkaa maksaisi!

    Samanlaisia aivan hulluja esimerkkejä löytyy valtava määrä. 12-vuotiaasta japanilaisesta viskistä saa edelleen maksaa monesti kolminkertaisen hinnan skottimaltaaseen verrattuna. Ja ihan vaan siksi, että se on niin harvinaista. (No joo… missähän ne Springbankin hinnat tällä hetkellä menevät?)

    Parempaan päin?

    Mitä minä mitään kapitalismista ymmärrän, niin asioilla on tapana tasapainottua. Kun kysyntää on, niin tuotantoa tupataan lisätä. Ja sitten taas lisääntynyt tarjonta tasoittaa hintoja – kunnes joku taas ajattelee, että ”hei, tässähän olisi mahdollisuus kerätä vähän lisää pääomaa”, kuten ikävä kyllä monet skotlantilaiset tislaamot tuppaavat tällä hetkellä ajattelemaan.

    Japanissa pätevät varmaan ihan samat markkinatalouden säännöt, mutta siellä oikeasti huomattiin menekin kasvaessa, että jotain tarttis tehdä. Tuotantoa puskettiin ylös jo ihan sen vuoksi, että kotimarkkinat alkoivat kuivumaan. Mustapukuisille miehille tarjottiin heidän töistä lähtiessään ei-oota, kun lasiin olisi haluttu hyvästä viskistä tehty high-ball. Tislaamot puskivat yhden vuoron sijaan kahta tai kolmea, tynnyrintekijät haalivat tynnyreitä ympäri maailmaa ja toivottavasti hyödyntävät jatkossa myös japanilaiselle viskille niin ominaisen maun tuovaa japanilaista tammea.

    Tämän seurauksena ainakin itse toivon, että japanilaisten viskien hinta alkaa taas pikkuhiljaa laskemaan. Jokainen oikeasti japanissa tehty, kypsytetty ja maistamani mallasviski on ollut laadukasta, hyvää ja japanilaisella pieteetillä tehtyä. Toivon oikeasti, että hintojen toivottavasti laskiessa yhä useampi viskiharrastaja budjettiin katsomatta pääsisi nauttimaan näistä hienoista tuotteista.

    Viskin valmistus vie aikaa. Sen varmaan tietävät kaikki tätä lukevat. Japanissa tähän onneksi herättiin melko nopeasti. Kun menekki ylitti odotukset herättiin kasvattamaan tuotantoa. Valitettavasti mukaan mahtui myös lieveilmiöitä, kuten skottiviskin laivaamista Japaniin, jossa se pullotettiin japanilaisena. Suurimmat tislaamot, kuten Yamazaki ja Yoichi pyrkivät varmasti välttämään tätä, mutta ikävä kyllä markkinoille putkahti myös melkoinen määrä upouusia tislaamoita, joilla ei ollut mitään tekemistä viskin tislaamisen kanssa. Osa näistä oli täysin onnenonkijoita, osa sitten taas esimerkiksi vanhoja riisiviinatislaamoita, jotka yrittivät päästä markkinoille omalla ”viskillään”, joka ei ollut mallasohraa nähnytkään.

    Ps. ja oma kaappi

    Omat kokemukseni japanilaisesta viskistä rajoittuvat pitkälti oman kaapin tarjontaan. Sieltä löytyy viskejä, jotka olen kerännyt omilta reissuilta, tai pyytänyt kavereilta aikanaan kun he ovat olleet reissussa. Harrastukseni alkuaikoina japanilaiset viskit olivat ”kuriositeetti”. Niitä ei löytynyt ihan joka paikasta ja jos löytyikin, niin ne olivat vähän outoja ja usein tuli ostettua niiden sijasta joku vielä tutustumaton skotlantilainen mallas. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä tietyllä tapaa virhe, mutta tässä harrastuksessa ei oikeasti koskaan voi varmasti tietää minne nokka vie.

    Ja mikä tämän koko kirjoituksen sitten saikaan aikaiseksi? Omaan rakkaaseen monopoliimme ilmestyi joku aika sitten pitkästä aikaa Yoichia, joka on ihan oikeasti tislattu, kypsytetty ja pullotettu Japanissa. Ja kaiken lisäksi se oli vielä kohtuuhintaista!

    Koppasin pullon kainaloon, vaikka ikämerkintää ei kyseisessä viskissä olekaan. Se kuitenkin kertoo siitä, että ilmeisesti tuotannon kasvattaminen Japanissa alkaa vihdoin viimein kantaa hedelmää ja jotain toivoa on siitä, että älyttömät hinnat, jotka ovat ihan vaan kysynnän ja tarjonnan lakien vuoksi nousseet, alkavat laskemaan.

    Kunhan aika riittää, niin tarkoituksena on perehtyä vielä enemmän japanilaisiin viskeihin, markkinaan yms. näin kirjallisella tasolla. Aiheesta on kirjoitettu paljon, mutta ei välttämättä tällä ensimmäisellä kotimaisella. Siihen asti annan vinkin. Jos yhtään epäilyttää onko se japanilaiseksi luulemasi viski oikeasti japanilaista, niin kurkkaa varmuudeksi jo tuolta jutun alusta löytyvää listaa. Ja suhtaudu silti ennakkoluulottomasti!