Arran 2012, 7 y.o, Peated Sherry Hogshead, Drinkmonger & Royal Mile Whiskies Exclusive, 54.2%

Tämä hieman erilainen Arran tarttui aikanaan mukaan viimeiseltä työreissulta ennen kuin korona iski oikein kunnolla. Muutama viikko tämän ostamisen jälkeen maailma eristäytyi neljän seinän sisään. Mokoman seurauksena myös tämän ostopaikka, eli Lontoon Royal Mile Whiskies on sittemmin laittanut lapun luukulle. Reilu pari vuotta on vierähtänyt tämän pullon hankkimisesta ja mikäs oli jokunen viikko sitten parempi syy korkata tämä kuin oma syntymäpäivä.

Ja onpahan muuten viski!

Tuoksussa punaisia marjoja, mausteita, melkein ylikypsiä kirsikoita, mutta myös sitrusta. Appelsiininkuoria verhoutuneena vaniljaiseen turpeisuuteen. Tummaa metsähunajaa, johon on ripoteltu muutama merisuolakide joukkoon. Sherrykin on läsnä, mutta ei niin suorasukaisena kuin voisi äkkiseltään luulla. Hetken päästä esiin nousee vaaleaa suklaisuutta. Vesi avaa tätä hienosti. Toffeeta nousee esiin, turpeisuus pehmenee ja kaikenlaisia hedelmiä liittyy leikkiin mukaan.

Vesitilkan myötä ja tästä tulee ehkä yksi sameimmista viskeistä joita eteeni on sattunut. Melkein kuin maitolasia katselisi! Mutta sehän tarkoittaa vaan sitä, että kaikki ne mukavat luonnolliset öljyt ja makuaineet siellä alkavat pilkkoutumaan, tuoden vielä lisää makua ja tuoksua mukaan leikkiin!

Suuntuntuma on alkuun hyvin öljyinen – melkein kuin oliiviöljyä. Maussa sherryä ja turvetta – ei sinällään yllätys. Mustapippuria ja aavistus poltetta, mutta kaiken sen takana jatkavat tuoksun mausteiset punaiset hedelmät ja marjat. Hetken päästä tämä kuivuu tuoden mukanaan aavistuksen suolaisuutta. Kuivia lehtiä, aavistus tupakkaa ja turve kääntyy savuisempaan suuntaan.

Vesilisä nostaa turpeisen maltaan esiin. Samalla hommaan hiipii suklaista toffeeta ja maut tasapainottuvat hienosti ilman, että mitään häviää. Öljyisyys pilkkoontuu hienosti suuntäyttäväksi mauksi.

Etiketti ei petä. Turpeinen ja sherryinen Arran. Savuttomiin Arraneihin verrattuna tislaamon omat tunnuspiirteet jäävät ehkä vähän jalkoihin, mutta toisaalta tislekin on erilainen, koska se on periaatteessa ”Machrie Moorea”, eikä Arrania sinällään.

Kaikesta huokuu silti tisleen laatu. Öljyisyys ja tietty taustalla vaaniva makeus ja appelsiinikuoret ovat jotain, jonka itse yhdistän Arraniin. Tämä viski iskee kovaa. Nuorehko, voimakas turpeinen sherrymonsteri – joskaan ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Vedellä lotraaminen kannattaa jo ihan vaan siksi, että pääsee ihmettelemään mitä se ”scotch mist” oikeasti tarkoittaa. Tämä on valtavan hyvää, mutta vaatii aikaa ja vettä!