-
Lähituotantoa itsenäisyyspäivänä!
Helsinki Whiskey 100% Rye Malt, Release #17, New French Oak/New American Oak, Bottle no. 17-1275, 47.5%
Helsinki Distilling Company puski tätä kirjoittaessa juuri joku aika sitten myyntiin ensimmäisen oman kymmenvuotiaan viskinsä. Huikea suoritus paikalliselta pieneltä tislaamolta, joka on onneksi ehtinyt jo niittämään mainetta maailmallakin! Tällä kertaa kaapista valikoitui kuitenkin 107-vuotiasta Suomea juhlistamaan jo vuonna 2020 julkaistu numerolla #17 kulkeva julkaisu. Uudempi versio viskikaapista oli vielä työn alla kun tämä tuli aikanaan hankittua ja nuotteja ei täältä ainakaan omalla etsimiselläni löytynyt, joten tässä tulee!
Tuoksun aloittaa mukava puisten mausteiden ja maustepippurin aromi, johon sekoittuu eksoottisten hedelmien sekamelska – papaijaa, mangoa, sokeroitua inkivääriä. Tämä on muuttunut todella paljon hedelmäisempään suuntaan kunnon ”hapetuksella”. Makean ruisleivän vivahteet kertovat mistä tämä on tehty. Edellisessä nuotituksessa tämä tuntui todella pippuriselta, ”kuumalta” ja nuorelta. Olipa nuoteissa mainittu myös kärähtänyt hattara.
Makupuolella tämä on pehmentynyt jopa enemmän. Huomattavasti makeampi kuin avatessa. Rukiin mausteisuus on edelleen kivasti läsnä, mutta pippurinen ja chilinen poltteisuus on vaihtunut hedelmäisyyteen. Kuin olisi läppäissyt vadelmasurvosta ruisleivän päälle.
Jälkimaussa tulee jopa jotain armanjakkiin vivahtavia fiiliksiä!
Tämäpä positiivinen yllätys. Jälleen kerran osoitus siitä, että ei se happi ole viskille välttämättä mikään myrkky. Tämä on muuttunut todella edukseen saatuaan möllötellä avatussa pullossa hapen kera. Tuli ihan sellainen olo, että tämä on kypsynyt pullossa lisää, vaikka se nyt toki periaatteessa viskimaailmassa tavallaan mahdottomuus onkin. Vaan ehkäpä se kunnon hapetus olikin jotain jota tämä tarvitsi!
-
HDF Whisky edition – Suomi on viskimaa!
Helsingissä tapahtumatalo Bankissa järjestettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Helsinki Drinks Festival – Whisky edition.
HDF Whisky edition on tervetullut lisä suomalaiseen viskitapahtumaskeneen, joka on kohtalaisen vaatimaton mitä tulee yksittäisiä tastingejä suurempiin tapahtumiin – yksittäisiltä tastingeiltä mitään pois ottamatta – ne ovat äärimmäisen tärkeitä! Uisge on toki porskuttanut menemään jo yli kymmenen vuotta ja kyseisellä tapahtumalla on omat ansionsa. Viking Line on myös järjestänyt omia viskiristeilyitään, mutta siinä ne sitten käytännössä ovatkin.
Mites se HDF sitten?
Odotukseni HDF:ää kohtaan olivat ”kiva kun on jotain uutta ja mennääs katsomaan”. Näillä odotuksilla voin sanoa, että tapahtuma oli ihan onnistunut. Pientä hakua silti on. Tärkeimpänä ehkä tapahtuman fokus. En ihan saanut missään vaiheessa kiinni siitä kenelle tapahtuma oli suunnattu ja tämä tuli esiin niin paikalle saapuneiden kanssaharrastajien kuin esilleasettajien suunnasta.
Oliko tarkoitus houkutella paikalle ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita drinkeistä ja ohjata heitä sitä kautta raaka-aineina käytettävien tisleiden pariin, vai houkutella paikalle viskistä kiinnostuneita maistamaan miten viskejä voi käyttää myös drinkeissä?
Oli sitten kumpaa tahansa, niin paikalle oli saapunut varmasti kummankin arvailemani kohderyhmän ihmisiä. Meitä viskiharrastajia pörräsi paikalla oikeinkin mukava määrä. Ja kuten aina – turistavaa riitti yllin kyllin.
Yksi tällaisten tapahtumien ehdottomia valttikortteja onkin juuri se, että samanhenkiset ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan, kertomaan vinkkejä miltä tiskiltä löytyy herkkuja ja keneltä kannattaa ehkä kysellä mahdollisista uutuuksista. Ja onneksemme niitä uusiakin juttuja löytyi!
Yksi hienoimpia juttuja HDF:ssä oli ehdottomasti se, että paikalla olivat edustettuna kaikki suomalaiset tislaamot, joiden viski on ehtinyt jo viskin ikään! Uusiakin tulokkaita on odottamassa nurkan takana ja toivottavasti ne saadaan tuleviin tapahtumiin mukaan heti kun tisle saavuttaa kolmen vuoden kypsän iän.
Munkkiviskiä
Oma kierros alkoi luontaisesti Valamon tiskiltä, jossa oli tarjolla tapahtuman jälkeisenä maanantaina Alkoon tupsahtanut Valamo 8 y.o. Oloroso Cask. Kyseessä on muutaman tynnyrin kooste, joka on laitettu kypsymään tislaamon ns. alkuaikoina. Kuuleman mukaan seuraavaa sherrytynnyrijulkaisua saadaan odotella ainakin seuraavat kahdeksan vuotta.
Tarkempia nuotteja en mistään maistelemistani viskeistä tehnyt. Valamon tisleelle ikä tuntuu silti tekevän hyvää. Tästä kahdeksanvuotiaasta oli selvästi kadonnut nuorempien tisleiden särmät ja tuote osoittautui oikein oivalliseksi. Kaikeksi onneksi tislaamon oma profiili säilyy silti kivasti mukana. En oikeasti malta odottaa jahka varastoista löytyy jokusen vuoden jälkeen jonnekin nurkkaan unohtunut kirkkoviinitynnyri, jossa onkin tällä kertaa kypsynyt viskiä.
Jatkakaa Asko, Nasari, Arttu ja muu porukka samaan malliin!
Lintuviskiä
Valamon tiskiltä tuli siirryttyä nurkan taakse Teerenpeliä kiusaamaan. Teerenpelin uutuutena oli tällä kertaa Vetehinen. Kymmenvuotias Amarone-tynnyreissä viimeistelty tuote tarjoili tuttua makuprofiilia höystettynä punaviinitynnyreiden lyijykynämäisellä aromilla. Hieno tuote tämäkin. Tiskin alta saattoi lorahtaa lasiin myös jo jotain edesmennyttä laivayhtiölle pullotettua sherrykypsytettyä tavaraa, joka kyllä pieksi Vetehisenkin, mutta mitä sitä vanhoja muistelemaan.Ja oli siellä Kuloakin tarjolla. Ja sehän on oikein mainio viski. Ostakaa niin kauan kuin riittää! EI nimittäin varmastikaan ole helppoa löytää kunnon sherrytynnyreitä nykymaailmassa. Ihan vaan vinkkinä.
Kiitos Jannelle maistiaisista!
Paikallista viskiä
Helsinki Distilling Companyn Kai onnistui nappaaman meidän pienen porukkamme mukaan Teerenpelin tiskiltä – tai me oikeastaan nappasimme Kain. Ihan vaan maistaaksemme tislaamon ensimmäistä Single Malt -viskiä. Helsinki Whiskey Single Malt on tislattu vuonna 2017 ja on jo mukavassa kuuden vuoden iässä. HDCO:n kunniaksi sanottakoon se, että kokeilunhalua ei puutu.Tynnyripolitiikka on rikas ja kokeileva, eikä tislaamo pelkää ottaa tislattavakseen läheisen Stadin panimon ylijäämäoluitakaan tehden niistä viskin kaltaista tislettä. Viskiähän ne eivät ole, koska mukana on humalaa, mutta silti hienoa kiertotaloutta ja eiköhän niillekin viskinomaisille tisleille ottajansa löydy!
Prosessi ei kuulemma ole kaikkein helpoin juuri sen vuoksi, että humalan jäämät tuppaavat jäämään ”putkiin kiinni”. Tummasta oluesta tislaaminen on Kain mukaan helpompaa, kun humalapitoisuus on pienempi.
Kaiken lisäksi Kailta löytyy huikea määrä tietoa siitä miten erilaiset jenkkitislaamot sekoittelevat ”mashejaan”. Mikä sen parempi lähtökohta lähteä ammentamaan omaan tuotantoon uusia vivahteita!
HDCO:n tiskillä pääsi maistamaan niin mallasviskiä, ruisviskiä kuin maissiviskiäkin. Ja sanottakoon, että se maissiversio ei tosiaankaan hävinnyt jenkkibourbonille. Tulipa siinä turistessa ujutettua itsensä mukaan jossain vaiheessa järjestettävälle privaattikierroksellekin!
Kiitos taasen Kai!
Niin erilaisia, niin hienoja!
Luonnollisesti paikalla oli myös Kyrö Distillery. Itse onnistuin jollain ihmeen kaupalla kiertämään heidän tiskinsä, vaikka se ei suinkaan ollut tarkoitus. Onhan kyseinen tislaamo kuitenkin melkein Tuuralan kylän vieressä – vaikka kyseiset Tuuralat eivät tietääkseni sukua olekaan. Pahoittelut Kyrö – tulen käymään vaikka ensi kesänä!
Tapahtumassa olisi päässyt maistelemaan vielä viidettäkin valmiiksi viskiksi luokiteltavaa suomalaista viskiä, Ägrästä, mutta annettakoon sen nyt tässä olla ja tislaamon ottaa vielä uusi yritys. Ensimmäinen virallinen pullote kun ei itsessäni suuria hurraa-huutoja aiheuttanut.
Haluan silti nostaa hattua suomalaisille viskitislaamoille. Jokaisella on selvästi oma profiilinsa. Jokaisen tisleet ovat erilaisia. Ne kypsyvät eri tavalla ja antavat kaiken tämän näkyä omissa tuotteissaan. Tislaamoiden ihmiset juttelevat iloisesti keskenään, jakanevat myös vinkkejä ja ovat oikeasti ylpeitä siitä, että Suomessa tehdään hyvää viskiä!
Olihan siellä muutakin
Jännä kyllä, itselläni fokus osui jotenkin tällä kertaa juuri suomiviskeihin. Kenties piikuhiljaa meilläkin alkaisi olla tilaus jonkinlaiseen minifestivaaliin, jossa esillä olisi vain suomalaiset viskit?
Kävin maistamassa Bruihladdichin tiskillä olleen huikean öljyisen Biodynamic Project -viskin, joka on tislattu Islayn saarella biodynaamisesti viljellystä ohrasta. Upea viski, jonka saatavuus on valitettavasti käytännössä olematon. Minttua, raikkautta, hienoa suutuntumaa. Suutuntumaltaan kuin olisi oliiviöljyä kaatanut suuhunsa. Oli hienoa päästä maistamaan ja ostaisin – jos saisin.
Dinglen irkkuviskit missasin. Ihan oma moka. Olivat kuulemma hyviä ja kun kyseessä on vielä suhteellisen uusi tislaamo ja hyviä tynnyrikokeiluja, niin harmittaa. Muuten tarjonta oli aika geneeristä. Vinoblen tiskille silti erikoismaininta. Tarjolla oli mm. japanilaisen Togouchi-tislaamon ensimmäinen oikeasti Japanissa tislattu viski ja kattava valikoima Compass Boxin tuotteita. Ja olihan siellä rommejakin ja niitä drinkkejäkin…
Johonkin se raja on kuitenkin vedettävä, ja tällä kertaa se jotenkin vaan itsestään asettui suomitislaamoihin. Osittain ihan tahtomattani ja alitajuisesti.Ensi vuosi?
Jos/kun HDF järjestetään ensi vuonna toivomukseni on:- Järjestäkää niitä vesipisteitä joita lupasitte. Ilmainen pullovesi oli oikein mainio juttu, mutta jäi monelta huomaamatta. Vesitankkaus on viskitapahtumassa kaiken A ja O!
- Himmatkaa musiikkia. Varsinkin jos haluatte paikalle viski-ihmisiä. Viskitapahtumiin kuuluu puheensorina, ei liian kova musiikki.
- Ruoka oli oikein mainiota. Siitä pisteet! Ensi vuonna vielä lisää vaihtoehtoja. Pientä snacksiä yms.
- Miettikää haluatteko paikalle viskiharrastajia vai baarikansaa. Fokus oli aavistuksen hukassa. Näytteilleasettajat eivät uskalla panostaa valikoimaan jos fokus ei ole selvä.
- Ennen kaikkea antakaa tapahtuman jatkua! Näitä ei ole liikaa. Teillä on mahdollisuus tehdä tästä ”se toinen” suomalainen viskitapahtuma.
- Viitaten kohtaan neljä. Miettikää kuitenkin mitä tapahtumalta haluatte ja kertokaa se selkeästi myös näytteilleasettajille.
Näillä eväillä ensi vuoteen!
-
Uisge X+1 – Kun muut, niin minäkin
Uisge – tuo Suomen viskimessuista ainoa. Itse olen käynyt Uisgessa kolme kertaa. Siinä ihka ensimmäisessä ja seuraavana vuonna kun messut järjestettiin ensimmäistä kertaa Vanhalla. Ja nyt sitten vuonna 2022. Edellisen kerran olen siis ollut messuvieraana 11 vuotta sitten. Oli siis aika kokeilla uudestaan.
Moni saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mitä? Miten kukaan, joka voi sanoa harrastavansa viskiä Suomessa on voinut jättää väliin vuoden merkittävimmän tapahtuman? Syyt ovat olleet henkilökohtaisia, työmenoja, sairastumisia – monia.
Olen sille päälle halutessani sosiaalinen ihminen, mutta omalla tavallani myös introvertti. Minun on aina ollut tietyllä tavalla hankala keskittyä samalla kun ympärillä on liikaa hulinaa. Ja viskin kanssa haluan keskittyä. Minua ei haittaa se, jos ympärilläni on pieni ryhmä viskiä nauttivia ihmisiä ja keskustelua, mutta heti kun ryhmä kasvaa liian isoksi tai omaan kuplaani tulee liikaa keskeytyksiä, muuttuu viskistä nauttiminen.
Messuympäristössä tai ihan vaan tastingissä, jossa on paljon ihmisiä ympärillä en enää pysty keskittymään niin paljon siihen mistä viskissä itse nautin – hajujen, makujen ja erilaisten nyanssien vain itselleni aukeavasta analysoinnista. Viski ikään kuin kokee tietynlaisen inflaation. En vaan saa siitä enää niin paljon irti kuin haluaisin. Löydän kyllä makuja ja osaan nauttia viskistä, mutta en samalla tavalla kuin haluaisin. Tämä ei liity millään tavalla ympäröiviin ihmisiin tai heidän seuraansa josta kyllä nautin – ainoastaan minuun itseeni.
Ei nyt vaivuta epätoivoon!
Olipa ankea alkupuhe. Masentava suorastaan! Pikainen olut Kitty O’Sheasissa alle ja messuille siis. Ja heti ovelta kaksi metriä eteenpäin edessäni aukesi jotain tuttua. Tältähän tämä näytti silloin viimeksikin! Viskejä, ystävällisiä ihmisiä, tuttuja ja uusia tuttavuuksia – niin viskejä kuin niitä ihmisiäkin. Mistähän aloittaisi. Jos sitä vaikka tuonne takalavan puolelle kun siellä on eniten niitä tuttuja naamoja. Ehkä en olekaan ihan niin erakko ja introvertti kuin luulin?
Moikkaus, toinen moikkaus, ja sitten jo mentiinkin! Oletko jo käynyt maistamassa? Käy ihmeessä kokeilemassa! Oli muuten hyvää. Käydäänkö kokeilemassa tuota?
No siitähän se sitten lähti. Viskisiepon kanssa suuntasimme ensimmäisenä Valamon tiskille. Osin ihan henkilökohtaisista syistä. Tislaamon varastossa kun majailee eräskin tynnyri. Valamolta on piakkoin tulossa uusi ”mustaetikettinen” Alkoon, joten maistoon. Olipa hienosti kypsynyt tisle! Ja menee hankintaan kunhan Alkoon saapuu. Turvetta, tisleen omalaatuisuutta ja kunnolla jo ikääkin. Alkaa näyttää ja maistua hyvältä!
Uutta suomalaista ja maailman viskejä
Koska en ole käynyt Uisgessa sitten vuoden 2011, niin en oikein voi päteä sillä, että tietäisin mikä on tämän vuoden trendi. Ilokseni kuitenkin huomasin, että paikalla oli ainakin oman tietoni mukaan kaikki tällä hetkellä Suomessa viskiä aktiivisesti tislaavat ja Alkon kautta myyvät tislaamot. Teerenpeli, Kyrö, Valamo ja HDCO. Myös Ägräs oli mukana omalla viskillään, joka tosin on vielä saatavilla vain Fiskarsista ravintolamyynnissä.
Erityisesti haluan kuitenkin nostaa esiin 1000 Lakes distilleryn, jonka New Make ja vielä hetken aikaa viskin arvonimeä odottelevat ”Matured Spirit” -versiot nostivat toiveet todella korkealle! New Make oli yksi hedelmäisimpiä ja tasapainoisimpia joita allekirjoittaneella on ollut maistaa. Upeaa tavaraa. Jos oikeat tynnyrit löytyvät, niin tästä tulee herkkua! Nyt vaan toivotaan, että tislauskapasiteetti riittää ja saavat haalittua hyviä tynnyreitä – näin ainakin lupailtiin.
Uusien suomalaisten tuttavuuksien lisäksi paikalla oli viskejä myös muualta. Skotlanti sikseen, sillä seuraavaksi suunnistin ystävän suosituksesta vaatimattomasti ovensuun kupeeseen pystytetylle ständille, jossa majaansa piti Vinic. Ja löytyipä heidän tiskiltään hienoja viskejä, jotka olivat jostain ihan muualta kuin Skotlannista – tai ei se toinen niistä nyt niin kaukaa ollut. Se oli Walesista. Penderyn Peated Portwood Small Batch vei nimittäin kielen mennessään. Upeaa hedelmäisyyttä, turvetta ja kaiken huippuna tämä toi mieleen ala-asteen tylsimmät tunnit. Kuin olisi pureskellut hermostuneena ennen matematiikan koetta Faber-Castellin lyijykynän päätä. (Jos nyt rehellinen olen, niin en ole koskaan oikeasti pureskellut lyijykyniä, mutta tiedän miltä ne maistuvat – kerran tai kaksi kokeillut.)
Ja jatkoksi tälle samalta tiskiltä löytyi illan ehkä suurin yllättäjä. Israelilainen granaattiomenaviinitynnyrissä kypsytetty M&H -tislaamon APEX. Tynnyrivahvaa 57,2% tavaraa. Upean hapanta hedelmää, täyteläistä mallasta, eksoottisia mausteita, vivahdus kanelia. Hieno viski! Toivottavasti Vinic saa tämän myös Alkon hyllyyn.
Mites ne skotlantilaiset sitten?
Ihan kerettiläiseksi en ryhtynyt. Toki myös muutama skotlantilainen löysi tiensä lasiin. Kaikista ei kuvia tullut otettua eikä varsinkaan niitä tarkempia nuotteja. Kuten jo alussa kirjoitin, ympäristö ei vaan sovi itselleni tarkempaan nuotitteluun. Pikkulinnun tiskillä oli vaikka mitä herkkuja tarjolla – sitä tuskin kieltää kukaan paikalla olleista. Itselleni lasiin löysi tiensä Glenfarclas Vintage 2002, 9 yo, “Movember 2011” sekä Aberlour Vintage 1990, 22 yo Black Adderilta. Jälkimmäinen ihan vaan vertailuna Aberlour “Casg Annamh” -tislaamopullotteen kanssa.
Lopputulema oli, että Glenfarclasin ”viiksiversio” oli hienon tasapainoinen sherrypommi, joka oli kuin Mehukattiversio kyseisen tislaamon tuotannosta – jos viskin maun voisi vielä entisestään tiivistää tiivisteeksi, niin tämä oli sitä. Tämä tarttui huuliin kuin sherrystä ja maltaasta sekoitettu siirappi.
Aberlour a’bunadhin voiton Uisgen parhaana viskinä halusin puolestaan tavallaan haastaa. Omasta kokemuksestani tiedän, että Aberlour kypsyy myös bourbonissa hienosti. Sain aikanaan pullottaa tislaamolta suoraan bourbon-tynnyristä oman pullon. Casg Annamh oli lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan ihan. Siksi siis verrokiksi hieman vanhempi yksityisen pullottajan versio – ja nyt osuttiin aika nappiin! Black Adderin versio oli varmasti vanhempaa kuin se oma jo edesmennyt pullo, mutta siinä oli sitä samaa vahaista vaniljaisuutta, vihreää omenaa ja kermaista pehmeyttä.
Muutama muukin skotti tuli maistettua. Vinkkinä annan, että Loch Lomond on tislaamo jota kannattaa tarkkailla jos se ei ole vielä kartalla. En olisi itse uskonut sanovani tätä vielä kymmenisen vuotta sitten. Vielä kun rehellisesti sanoisivat, että eivät suodata tai värjää viskejään, niin oltaisiin jonkin uuden äärellä.
No mikä fiilis jäi?
Moikka, mitä kuuluu?: ”—”, ”Jahas. Itte isäntä.”, ”Ei oo sua muuten näkynyt pitkään aikaan.”, ”Mhm.”, ”Joo mulla on kiire nyt.”, Kaikki kommentteja joita sain naamani näkymisestä Uisgessa. En lähde erittelemään keneltä, mutta en maahantuojilta tai heidän edustajiltaan.
Toisaalta. ”Hauska tavata!” ”Ai sä oot se.”, ”No kyllähän mä nyt sut tiedän.”, ”Sä oot se viskifoorumityyppi.”, ”Tosi kiva viimeinkin tavata.”, ”Mehän tavallaan tunnetaan jo.”, ”Mehän ollaan jo kavereita.”, ”Kerros nyt Antti onko tämä hyvää.”, ”Kiva nähdä pitkästä aikaa!”, ”Koskas tuut käymään?”.
Uisgen kaksi puolta. Ja ehkä yksi syy miksi olen sen jättänyt niin useasti väliin. Nautin siitä hienosta yhteisöllisyyden kasvamisesta jonka olen onnekseni pitkän viskiharrastukseni aikana saanut nähdä, ja jota ehkä olen saanut osaltani aikanaan olla kasvattamassa – vaikkakaan en ehkä ihan samalla tavalla viime aikoina.
Toisaalta minua harmittaa se, että Suomen kokoisessa maassa edelleen näinä aikoina jaksetaan näinkin pienessä piirissä kyräillä toisten tekemisiä, olla kateellisia ja epäillä. Tämä negatiivisuus koskee onneksi erittäin pientä piiriä, jonka ehkä kannattaa jossain kohtaa mennä sen kuuluisan peilin eteen ja miettiä mitä tuli tehtyä ja sanottua.
Suurin osa meistä harrastajista on onneksi iloista, joviaalia ja mitä mainiointa porukkaa joka jakaa sampleja, kokemuksia ja viskin iloa toisilleen. Ja siitä minä pidän!
En halua tällä kirjoituksella olla mikään negatiivisuuden airut. Haluaisin, että Suomessa kaikki voisivat nauttia yhdessä tästä meille yhteisestä jalosta juomasta ilman, että kenellekään jää paha mieli. Sitä varten meidän kaikkien viskiharrastajien pitää edelleen tehdä työtä.
Minulle viski on alussa kirjoittamani ja oman pienen erakkoluonteisuuteni lisäksi myös sitä, että saan jakaa kokemuksiani ja aina välillä nähdä teitä kanssaharrastajia. Saatan välillä olla sen näköinen, että minua ei vi***akaan kiinnosta – suu mutrussa ja omien ajatuksieni valtaamana. Älkää kuitenkaan pelätkö tulla juttelemaan. Lämpenen hitaasti, mutta joka kerta kun aletaan juttelemaan viskistä, niin hetken miettimisen ja kyräilyn jälkeen ette välttämättä saa suunvuoroa – tai ainakin keskeytän teidät tahattomasti useampaan kertaan. Ja sen jälkeen siitä keskustelusta ei välttämättä tule ihan heti loppua.
Rakkaudella kaikille hienoille viskiystävilleni! Tiedätte toivottavasti keitä olette. Jos ette ole ihan varmoja, niin kysykää!
Ps. Oli siellä Uisgessa ihan kivaa. Maistoin uusia viskejä. Suurin osa oli ihan hyviä.
Pps. Kannattaa käydä lukemassa myös mitä muut ovat Uisge X+1:stä kirjoitelleet: