-
Imperial – liian iso, väärään aikaan
Suomen Mallaswhiskyseura järjesti elokuun loppupuolella mielenkiintoisen tastingin, jossa päästiin maistelemaan jo kuolleen ja kuopatun, sekä uskomattoman huono-onnisen Imperial-tislaamon tuotteita.
Juhlallisten lähtökohtien puutteesta ei Imperialin tislaamon perustanutta Thomas MacKenzietä voi syyttää. Imperialin tislaamon piti olla kuningatar Victorian Diamond Jubileen – kuusikymmenvuotisen hallitsijanuran juhlien huipentuma – mitä tulee viskin tislaamiseen. Mallastamon piipun nokkaan nostettiin tonneja painanut rautainen kruunu. Kaikki oli suurempaa ja hienompaa kuin yhdelläkään siihen mennessä perustetulla tislaamolla. Vuosi oli 1897.
Vaan toisin kävi. Jo kahden vuoden jälkeen tislaamo suljettiin ja se aukesi uudelleen vasta 1919 – ensimmäisen maailmanpalon jälkeen. Paljon ruusuisemmaksi homma ei sodankaan jälkeen muuttunut, sillä jo vuonna 1925 tislaamo suljettiin uudelleen 30 vuodeksi. Pannut puhisivat taas vuodesta 1955 vuoteen 1985. Omistajat vaihtuivat, kunnes taas 1990-luvun alussa pannut laitettiin viimeistä kertaa kuumiksi, mutta sitäkin kesti vain seitsemän vuotta vuoteen 1998 asti, jolloin Imperial hiljeni viimeisen kerran.
Vuonna 2013 suurin osa vanhoista rakennuksista jyrättiin ja paikalle perustettiin uusi Chivas Brothersin hallussa oleva Dalmunachin tislaamo.
Itse tastingiin oli valikoitunut mukavan laaja ja moninainen kattaus tislaamon pullotteita. Oma epäilyni on, että Cats & Whiskyn Andolla oli ollut näppinsä pelissä mitä tulee pullojen lähteeseen, mutta saatan toki olla väärässäkin. Ilta aloitettiin hieman eri järjestyksessä kuin viskit tastingalustalla olivat. Mutta mikä tastingalusta kyseessä olikaan! Upein ja hienoin, joka edessäni on koskaan tastingissä ollut. Jutun aloituskuvassakin näkyvän alustan oli taiteillut Suomeen sotaa pakoon tullut nuori ukrainalaistaiteilija Veronika.
Tastingin jälkeen mietimme hetken miten palkita hänet upeasta työstään ja hetken pyörittelyn ja huutokauppa-ajatuksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että jätettäköön alkuperäinen teos seuran arkistoihin ja jokainen lahjoittakoon haluamansa summan Veronikalle suoraan. Toivon ainakin omasta puolestani, että Veronikalle lähti asiallinen avustus jokaisen osallistuneen toimesta!
Mutta sitten itse viskeihin suunnilleen muistamassani järjestyksessä:
Illan viskit yhteispotretissa. Imperial 23 y.o., Concerto Single Cask, dist. Mar. 1998, bott. Jan 2022, 49.1%
Sain kunniakseni maistaa tätä samaista viskiä jo kevään Uisgessa. Arvotin sen silloin yhdeksi illan hienoimmista viskeistä!
Tuoksu: Aivan karkkia – tarkemmin vaahtokarkkia. Tomusokeria, greippiä, trooppisten hedelmien ilotulitusta, vaniljaa, vihreitä nallekarkkeja, sitruksenkuorta. Hapanta makeutta
Maku: Juicy Fruit -purukumia, mutta enemmänkin sitä klassisen purkkanauhan päällä olevaa ”pölyä” kuin itse sitä purkkaa. Ei niin makeaa kuin tuoksu antaa olettaa. Upea happamuuden, makeuden ja tynnyrin tanniinien leikki.
—
Tuhdin hedelmäinen ja leikkisä viski. Esanssista hedelmäisyyttä. Paranee ajan kanssa lasissa. Tämä on sellaisenaan upea viski, joka pitäisi nauttia ns. ilman seuraa. Jäi osittain jalkoihin illan muiden viskien seurassa, mutta ei siksi että tämä ei olisi hyvää. Illan vahva ykkösehdokas, mutta takavasemmalta tultiin tällä kertaa ohi.
Imperial 15 y.o., Special Distillery Bottling, OB, bott. 2008, 46%
Tuoksu: Tuhtia maltaisuutta ja olkia. Grappamainen. Voita ja taustalla joku halvan käsisaippuamainen tuoksu.
Maku: Tylsä. Sanalla sanoen tylsä. Tusinaviskin fiiliksiä. Ei vaan irronnut. Ei sitten yhtään.
—
Jotenkin rasvaisen mitäänsanomaton viski. Tämä oli sitä aikaa, kun tältä mammuttitislaamolta tuupattiin tavaraa blendeihin täytteeksi sen enempää ajattelematta.
Imperial 20 y.o., 1976-1997, Milroy’s of Soho, Single Cask, 59.9%
Tuoksu: Makean kermaista mallasta, aavistus raa’ahkoa aprikoosia. Vaniljakastiketta. Ikäisekseen yllättävän raikas. Kuivattua heinää ja makeaa vaaleaa hedelmäisyyttä. Paahteinen jälkivivahde, joka vie ehkä enemmänkin poltetun tai vanhan Islay-viskitynnyrin suuntaan kuin savuun tai turpeeseen. Hieno tuoksu!
Maku: Makeaa maltaan täyteläisyyttä ja paahteista tammea. Iän tuomaa kuivuutta ja vesitilkka nostaa esiin viinikumimaista hedelmäisyyttä. Hienolla tavalla ikääntynyt ja herkullinen maku. Tämä jässähti kielelle pitkän pitkäksi aikaa. Hieno hedelmien ja vienon tammen leikki. Nosti kuolan kielelle.
—
Omasta mielestäni illan paras viski. Todella hienosti tasapainossa ja paahteinen – hieman jopa paahtoleipämäinen maku iski oivasti!
Imperial 25 y.o., Douglas Laing Old & Rare, dist. Nov. 1981, bott. Feb. 2007, 1 of 270 bottles, 57.2%
Tuoksu: Hupsista sentään. Nyt mentiin pyörän sisäkumiosastolle! Rikkiä. Takaa nousee esiin sherrykypsytyksen tuomaa hedelmäisyyttä, mutta ikävä kyllä tynnyri on ollut ennen täyttöä täynnä märkää pierua, joka pilaa kokonaisuuden.
Maku: Oi voi! Likainen. Liian likainen. Jotenkin poltetun muovinen. On tässä toki ihan hyviäkin juttuja tumman hedelmäisyyden kautta, mutta kyllä nyt on rikkikeppi heilunut liikaa tynnyrin pohjalla ennen täyttöä.
—
Jälkimaku pelastaa hetkeksi, kunnes tympeä rikkisyys taas nousee. Jännä kyllä, tämä nousi illan suosikiksi kun parhaasta äänestettiin. Vaan mitäpä niistä makuasioista kiistelemään.
Dalmunach 6 y.o., Best Dram, 1st fill Oloroso Sherry & Red Wine Firkins, bott. 11/10/2016, bott. 19/09/2023, 58.4%
Dalmunachin vuonna 2013 Imperialin rauniolle perustettu tislaamo tuottaa viskiä Chivas Regalin – eli Pernod Ricardin blendeihin. Tislaamo näyttää kauniilta, mutta sen ainoa tehtävä on puskea vuodessa 10 miljoonaa litraa mallasviskikomponenttia sekoiteviskeihin. Imperial tuotti parhaimmillaan 1,6 miljoonaa litraa. Jo tämä yhtälö kertoo siitä, että laadun sijaan fokus on määrässä. Ei silti, oli mukava taas ruksia yksi maistamaton tislaamo pois omalta listalta.
Tuoksu: Makeaa modernia sherryä, muskottia, mausteita. Punaviinitynnyri puskee läpi. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty fiilis. Juran Red Wine cask tuli mieleen – eikä pelkästään hyvässä. Turha jäädä liikaa analysoimaan.
Maku: Punaviinikypsytys iskee läpi kuin Korkeajännityksen miljoona volttia. Toffeeta ja mausteita. Tästä ei ikävä kyllä jää juuri jälkipolville kerrottavaa. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty viski.
—
Tisle on varmasti laboratoriontarkasti kunnossa, mutta tässä yksityisessä pullotuksessa kypsytys menee täysin pieleen. Pienellä aikaa on yritetty tuupata aivan liikaa makua tynnyristä, ilman että raakatisle on ollut valmiina ottamaan sitä vastaan.
Imperial on kadonnut. Olen itse saanut maistaa muutaman loistavan viskin tältä todella vaikean historian omaavalta tislaamolta. Saimmepa aikanaan Duncan & Taylorin pullottamana oman suomispesiaalinkin, joka tosin jo hupeni jo joku aika sitten omasta kaapista – sen verran hyvää se oli. Jopa poikkeuksellisen hyvää!
Kaiken kaikkiaan tämä tasting jätti itselleni ristiriitaisen olon. Imperial oli varmasti hieno tislaamo – silloin kun se oli. Aikansa lapsi, kuten sanotaan. Liian kunnianhimoinen, liian suuri. Ja tämä vaikutti myös lopputulokseen. Kun mäski, käymisprosessi, pannut ja tynnyrit saatiin kohdilleen, niin hyvää tuli. Toisina päivinä taas ei niinkään.
-
Uisge 24
Uusi vuosi – uusi Uisge. Samat vanhat kujeet, mutta myös jotain uutta.
Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna viskien ystäviä hellittiin taas jo perinteiseksi muodostuneiden Uisge-viskimessujen muodossa. Koronavuosien kurituksen jälkeen edellinen Uisge järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2022, joten edellisestä tapahtumasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi.
Itse odotin tapahtumalta lähinnä viskihenkisten ystävien kohtaamista, jutustelua tuttujen kanssa ja uusia kokemuksia jalojen juomien muodossa. Nämä kolme rastia tuli kaikki suoritettua, joten vierailu oli sinällään onnistunut.
Oma strategiani oli käydä maistamassa mielenkiintoisimmat uutuudet ja avartaa omaa makumaailmaa. Yritin ihan tarkoituksella jättää väliin tutut ja turvalliset jo maistetut juomat ja kaivella tiskeiltä jotain uutta. Onnistuinko? Mielestäni ehkä kenties?
Valamo – ikä tekee tehtävänsä
Ovien auettua ykköskohteeni oli selvä. Valamon tiski ja ensimmäisenä lasiin Valamo 9 y.o. Church Wine Cask. Uisgea varten pullotettu spesiaali oli juuri sitä mitä viskimessuilta odotan. Jotain mitä ei muualta saa. Ja ai että mikä herkku! Upeita tummia hedelmiä, marjaisuutta – kuin olisi kaatunut naama edellä ylikypsään vadelmapuskaan, mutta ilman niitä verisiä naarmuja – pihkaisuutta ja hienoa tasapainoa.
Valamon tisle on kunnossa, mutta vaatii tasoittuakseen selvästikin ikää. Nuorena Valamon viskit ovat ärhäköitä ja omalla tavallaan luonteikkaita. Joidenkin mielestä ehkä jopa liiankin, mutta ajan kanssa särmät tuntuvat hioutuvan hienosti ja alta kuoriutuu hienoja viskejä. Tämä yhdeksänvuotias oli siitä hieno osoitus!
Valamo 9 y.o., Church Wine Cask Glasgowsta Helsinkiin
Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja sen ympäristö ei ole tunnettu minään viskin kultaisena keskiönä. Sen tittelin on jo pitkään vienut pohjoisempi Skotlanti. Glasgow Distillery on kuitenkin viimeisen parin vuoden ajan lähtenyt tuomaan tätä jokseenkin unohdettua Skotlannin kolkkaa uudestaan viskikartalle muutaman muun Lowlandin tislaamon kanssa.
Tästä hienona osoituksena oli Uisgea varten pullotettu erikoisuus, joka on tulossa myöhemmin rajatusti myös Alkon valikoimiin. Marsalatynnyrissä majaillut turpeinen single cask oli nuoresta iästään huolimatta hienosti tasapainossa – hedelmäistä savuisuutta, suklaata, mausteita ja toffeeta.
Glasgow1770, Limited Edition for Uisge 2024 Glasgowsta siirryin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Helsinki Distilling Companyn Pioneer Corn on kunnianosoitus aidolle maissiviskille. Tarina viskiin käytetyn maissin takana on hieno. Viskin valmistukseen on käytetty täysin suomalaista maissia, jonka tislaamon työntekijät ovat käsin riipineet irti tähkistä. Ensimmäisten talkoiden jälkeen tislaamolla oli kuulemma huomattu, että helpompiakin keinoja on keksitty. Yhdysvalloissa kun kuulemma melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy työkalu, jolla homma onnistuu huomattavasti helpommin!
Viskin makuunhan se ei tosin vaikuta miten se maissi on kuorittu. Hauskan pehmeä ”länkkäriviski”, jota voisin kuvitella siemailevani dollaritrilogiaa tuijotellessa. Todella suunmyötäinen ja taustalla hauska pölyinen efekti!
Helsinki Pioneer Corn ja iloinen tislaaja Mikko Mykkänen Kerettiläistä konjakkia!
Uisgessa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna myös konjakit. Moni viskiharrastaja mieltää nämä ranskalaiset tisleet juomiksi, joihin ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Ne ovat jokseenkin vieraita ja mystisiä. Makeita ja liian laimeita. Ihan vaan omituisia!
Niin ovatkin. Ainakin jos minulta kysytään. Mutta vain silloin, kun tuijotetaan Alkon perusvalikoimaa ja konjakkeja, joihin suomalaiset ovat aikojen saatossa tottuneet. Jos sen sijaan lasiin kaadetaan värjäämätöntä, suodattamatonta ja tynnyrivahvuista single cask -konjakkia, niin tilanne on täysin eri.
Jo lasiin valuessaan Espirit Organicin Cru Fins Bois näytti siltä, kuin lasiin olisi valutettu oliiviöljyä. Suutuntuma oli upean öljyinen ja paksu. Hedelmäisyys oli aitoa. Tuttu konjakin äitelä karamellisuus oli tiessään ja tilalla oli huikea ilotulitus erilaisten hedelmien kuoria – appelsiinia, omenaa, luumua.
Esprit Organic Single Cask – Cru Fins Bois Hieno juoma. Ikävä kyllä tällaiset oikeasti hienot ”luomukonjakit” jäävät konjakkimaailmassa edelleen täysin ylikaupallistettujen brändien jalkoihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa näitä luonnollisia konjakkejakin saataisiin Alkon valikoimiin!
Illan hienoin viski!
Uisgessa oli tänä vuonna itse asiassa ihan mukava kattaus. Kuten jo alussa kerroin, keskityin itse maistelemaan uusia tuttavuuksia. Pikkulinnun tiskillä olisi saanut varmasti upean nostalgiapläjäyksen jos niin olisi halunnut. Upeita Glenfarclaseja ja muita historian kultaamia pullotteita. Nyt oli haussa kuitenkin jotain uutta.
Illan hienoin viski löytyi itseni kohdalla tällä kertaa Vinoblen tiskiltä, jonne oli saatu Winnie Ng:n puuhailemana 23-vuotias Single Cask -pullote jo kuolleelta ja kuopatulta Imperial -tislaamolta. Olisin halunnut maistaa Winnien pullottaman 31-vuotiaan Caol Ilan, mutta se oli valitettavasti loppunut jo perjantaina. En silti pistänyt pahakseni kun vaihtoehtona oli nyt tarjottu viski.
En muista koska viimeksi jo pelkän ensinuuhkaisun jälkeen ihokarvani olisivat nousseet viskistä pystyyn! Kehon läpi nousi lämmin tunne. Rinnassa tuntui kuumotusta. Jestas mikä viski. Troppisten hedelmien ilotulitus. Upea vaniljaisuus. Kaikkea tasapainottamassa pieni happamanmakea tynnyrin ja tisleen leikki. Ja kaikki tämä ilman mitään jälkikypsyttelyjä tai finistelyjä puhtaasta bourbon-tynnyristä. Järisyttävän upea viski!
Illan parhautta: Imperial 23 y.o. Mitäs muuta sitten?
Maistoin illan aikana toki useamman viskin – mitenkäs muuten – olin kuitenkin viskimessuilla. Lasissa kävivät Bunnahabhainin 12-vuotias Cask Strenght, Israelilaisen M&H:n single cask, rommikypsytetty Ifrit-konjakki, Isle of Jura 1990 (joka oli loistava) ja vielä muutama muukin tisle – niin kypsytetty kuin raaka-sellainen (Teerenpelin new make oli oikein hyvää).
Yhteenvetona itsestäni tuntui siltä, että sain tästä Uisgesta jopa enemmän irti kuin edellisestä. Nillityksenaiheitakin on edelleen. Vesipisteitä on liian vähän ja ruokatarjonta on heikko. Pelkkä buffet-tyyppinen ruoka ei oikein istu tällaiseen tapahtumaan. Joku street food -henkinen homma sopisi paremmin, niin porukka voisi hakea näppästä kun siltä tuntuu. Juonnot hukkuvat kaikuisaan tilaan jne. Kaikki tuttuja juttuja lukemani mukaan menneiltä vuosilta. Nämä kun saataisiin kuntoon, niin Uisgekin olisi parempi!
Uisgella on eittämättä silti paikkansa. En lähde sitä kiistämään. Se on loistava paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä ja imeä tietoutta. Tiskien takana on oikeasti asiastaan kiinnostuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata ja jutella meille harrastajille sellaisiinkin kysymyksiin, jotka heiltä on varmasti kysytty kyllästymiseen asti.
Olisiko tapahtumaa silti syytä yrittää piristää muutenkin kuin vaan juomien kautta? Livahdin itse paikalta ennen kuin tupa oli täynnä – ja sitä se varmasti perjantain lakkojen vuoksi lauantaina myöhemmin illalla oli. Auttaisiko paikan vaihto? Voisiko ohjelmaan tuoda tilanvaihdon myötä esim. jotain muutakin ohjelmaa kuin tastingit? Ajankohtaista moderoitua asiaa viskeistä, yleistä tarinaa viskitislaamoiden nykytilasta. Veikkaisin, että ainakin meitä harrastajia voisi kiinnostaa vaikka jonkin sortin paneelikeskustelu, jossa tislaamoiden edustajat pääsisivät keskustelemaan keskenään yleisön kuunnellessa.
Oli miten oli. Löysin illan suosikkini. Ne olivat Valamon kirkkoviinitynnyröity yhdeksänvuotias ja uskomattoman upea 23-vuotias Imperial.
Ja toki illan kruunasi se, että minulla on nyt vihdoin ja viimein Valamon huppari!
Ihan vaan hieno huppari!
