-
Hedelmäistä graniittia
Talisker 18 y.o., (L2 19 1CM025), 45.8%
Talisker on tislaamona ollut yksi niistä, joiden tisleet ovat olleet oman kaappini vakiotavaraa ns. alusta asti. Ensimmäinen kymppivuotias pullo löysi tiensä kaappiin aivan harrastuksen alkuaikoina. Sittemmin kaapissa on käynyt niin useampi peruskymppi, Distillers Edition kuin nyt maistetun 18-vuotiaan vanhempia versioita. Hienoja viskejä, mutta viime aikoina hinnat varsinkin minkään muin kun melkoisen laadullisen devalvaation kokeneen kymppivuotiaan osalta alkavat karkaamaan tavallisen harrastajan ulottumattomiin.
Nautitaan siis niin kauan kuin siihen mahdollisuus vielä vanhasta varastosta on:
Todella yllättävän hedelmäinen tuoksu, jota seuraa aavistuksen suolainen merellinen savuisuus. Nahkaa, jonka pintaa on juuri karhennettu. Painin aika pitkään onko tässä turvetta vai savua, mutta käännyin savun puolelle – makean sellaisen. Lihaisuutta. Kuin istuisi hunajaglaseerattuja ribsejä täynnä olevan kunnon BBQ-savustimen vieressä.
Yllättävän makea tuoksu, mutta mukana on myös jotain maatuviin lehtiin viittaavaa. Kuin tupakan- tai kessunlehtiä, jotka eivät ole vielä aivan kuivia.
Maku on alkuun täyteläisen kermainen. Kypsää hedelmäisyyttä. Appelsiininkuoria. Hetken kuluttua mineraalisuus nousee. Kuin olisi nuolaissut märkää harmaata graniittia. Vivahdus suolaa. Tosin enemmänkin sitä makua, joka tulee puhdistamattomasta suolasta sen itse suolaisuuden perään – niitä mineraaleja kai siis?
Heti perään makeaa savuisuutta mustapippurin vivahteella. Ja sen jälkeen – turvetta! Loputonta turvetta, joka jatkuu ja jatkuu…
Tämä on hyvää.
Mutta tämä on luultavasti myös viimeinen pullo Taliskerin 18-vuotiasta kaapissani. Tallink-Siljalta koppasin mukaani aikanaan 99 € hintaan, kun tämä maksoi jo maailmalla sen 150 €.
Nykyhintaan en ainakaan maailmalta ehkä ostaisi – vaikka hyvää onkin. Tuohon hintaan kun saa paljon muutakin kivaa – ainakin toistaiseksi.
-
Aika tasapainottaa
The Arran, Amarone Cask Finish, L10 08 10, 50%
Joskus joku viski jää kaapin perälle lymyilemään. Se saattaa aiheuttaa heti avattua pettymyksen ja ottaa pitkänkin aikaa ennen kuin sen pariin uskaltaa palata, vain todetakseen, että ei oikein maistu vieläkään. Tarpeeksi monta kertaa kun tämän toistaa ja viski ehtii saada aikojen saatossa reilusti happea, voi tilanne ajan kanssa muuttua. Joskus huonompaan suuntaan, mutta usein parempaan.
Tämä Arran Amarone Cask Finish on itselleni yksi niistä viskeistä, enkä ole vieläkään aivan varma pidänkö tästä vai en, mutta paremmaksi se on muuttunut. Viimeksi tätä viskiä oli lasissani heinäkuussa 2020 ja nyt taas helmikuussa 2024. Pullo ollut auki kohta varmaan 13 vuotta, joten sekin kertonee jotain siitä, että tähän ei ole käsi kovin usein tarttunut siinä missä joku toinen pullo saattaa jopa omalla rauhallisella tahdillani tyhjentyä vuodessa ja joskus jopa nopeammin.
Viinisyys on tuoksussa vahvana. Viinikumia, punaisia marjoja, puolukkahilloa. Raakoja mansikoita. Tanniineja ja häivähdys mallasta. Todella ”punainen” nokka – vai onko se kenties vaan pullon ja pöntön värimaailman aiheuttamaa?
Maku alkaa samalla punaisella marjaisuudella kuin tuoksu. Kuivaa maltaisuutta joka makeutuu, mutta taittuu pian taas tanniiniseen kuivuuteen. Tummaa kaakaojauhetta. Pitkään hautunutta ja vähän liian voimakasta teetä.
Jälkimaku kestää pitkään. Tummaa suklaata, joka leikkii kirpeänhappamien kuivattujen karpaloiden kanssa.
Siihen on syynsä, miksi tämä on ollut niin pitkään kaapissa auki. Aikanaan avattuna tämä oli omaankin makuun aivan liian viininen ja kuiva. Ajan kanssa tämä on pehmentynyt ja avautunut ja on nykyisellään aivan eri viski kuin korkatessa.
Tai sitten se olen vain minä ja ne välissä maistetut sadat eri viskit ja ajan havina.
-
Punaisia marjoja ja pähkinää
Arran Port Cask, L26 03 22, 50%
Arranin tislaamon (vai pitäsikö nykyään sanoa Lochranzan) tislaamon tuotteet ovat keränneet viime aikoina paljon kehuja ja ovat maistuneet hyvin itsellenikin. Arranin kymmenvuotias on kaapin vakiotavaraa ja sherrytynnyröity versio on oikein erinomainen tuote – joskin huhujen mukaan pieniä eroja pullotuserien välillä on.
Nyt maisteluun päätyi tislaamon Portviiniviimeistelty versio, joka ei ehkä säväyttänyt aivan samalla tavalla.
Nokka on tässä alkuun aika tukossa. Vaatii aikaa lasissa. Pikkuhiljaa esiin alkaa nousemaan mansikkaa ja muita punaisia marjoja. Punaisen omenan kuoria. Tuttuja Arranin vivahteita – toffeeta, ruskeaa sokeria, mallasta.
Makea hedelmäisyyskin sieltä löytyy. Taustalla häilyy myös sitrusta – limen kuorta.
Maku on hedelmäinen ja suutuntuma öljyinen. Tummia hedelmiä. Appelsiininkuorta. Hunajassa pyöriteltyjä paahdettuja saksanpähkinöitä. Aavistus karvautta. Kuin mutustelisi suussaan samaan aikaan kuivattuja kirsikoita ja niitä jo mainittuja saksanpähkinöitä.
Ei parhaita maistamiani Arraneita, mutta ei tämä huonokaan ole. Sherryversio vie silti kirkkaasti voiton. Toisaalta se on möllöttellyt koko ikänsä sheryssä, kun tämä taas on vaan viimeistelty portissa.
Ihan laatuviski silti, vaikka pikkuisen jättikin toivomisen varaa.
Ps. Koskahan sitä saisi tyhjennettyä sen kaapissa majailevan joskus vuonna 2010 avatun Arranin Amarone-caskin. Siihen verrattuna tämä on hyvää.
