Japanilainen viski on viime vuodet ollut kiven alla tai normaaliharrastajan budjetin ulottumattomissa. Tunnelin päässä näyttää kuitenkin olevan valoa.

Japanilaisista viskeistä on muutaman viime vuoden aikana ollut aika paljon parranpärinää. Osa japanilaisista viskeistä myytävinä ei ole Japania nähnytkään, paitsi ehkä pullotuslaitoksen. Jos yhtään epäilet olisiko joku harkitsemasi viski japanilaista, vai uitettu tankeissa jostain muualta päin maailmaa vain japanissa pullotettavaksi, niin suosittelen tarkistelemaan tätä Viskisiepon linkkaamaa kaaviota. Japanilaisena viskinä nimittäin on viime vuosina myyty huikea määrä viskiä, joka ei oikeasti ole valmistettu, kypsytetty tai edes pullotettu Japanissa!

Ja perimmäisenä syynä tähän on pitkälti se, että japanilaisen viskin ympärillä pyörinyt hype sai 2000-luvun alussa – viimeistään puolessa välissä – aivan uskomattomat piirteet. Japanilainen viski nousi käsittämättömään maailmanmaineeseen muutaman syyn ansiosta. Näistä toinen oli sittemmin viskipiireissä melko pahasti sovinistisilla kommenteillaan ryvettynyt Jim Murray muutamalla viskiarviollaan, joita porukka luki kuin piru raamattua. Toinen rehellisempi syy japanilaisen viski nousulle toki oli myös se, että japanilaiset viskit olivat oikeasti laadukkaita ja voittivat sokkomaisteluissakin monia palkintoja. Pari kultamitalia plakkariin ja jengi höyryää pää märkänä ostoksille. (Älkää rakkaat lukijat tehkö samaa virhettä. Skottipuoleltakin löytyy loistavia ”nimettömämpiä” tislaamoja.) Muutama suomalainen viski on saanut viime aikoina samaisia palkintoja, joten nähtäväksi jää nouseeko hype samoihin mittoihin!

Muutaman tunnetun viski-ihmisen ylistävät kommentit ja japanilaisten viskien kansainvälisissä kilpailuissa voittamat palkinnot kuitenkin aiheuttivat sen, että japanilaisen viskin maailmanmarkkinahinta ei vaan kivunnut, vaan kipusi räjähdysmäisesti. Yhtäkkiä aikaisemmin vain kotimaan markkinoille myytyä viskiä haluttiin myydä kaikkialle maailmassa. Japanilaisetkaan tuskin ovat tyystin immuuneja mahdollisuudelle saada käärittyä rahaa, ja lähtivät hakemaan myyntimahdollisuuksia myös muualta maailmassa.

Ikävänä seurauksena näin viskiharrastajan näkökulmasta oli, että myynti veti, mutta tuotantokapasiteetti ei riittänyt. Ja tietäähän sen miten siinä käy. Kun menekkiä olisi, mutta laadukasta tuotetta ei, niin hintahan siinä nousee. Kaiken lisäksi samaan aikaan kotimarkkinoilla japanilaisen viskin menekki oli laskenut ja monia tislaamoita oli suljettu. Ikävimpänä esimerkkinä tästä Karuizawan tislaamo, joka suljettiin juuri kun japanilaisen viskin maailmanmarkkinat aukesivat. Sen seurauksena Karuizawan viskit – jotka oikeasti ovat todella hyviä – ovat nousseet aivan huikeaan kulttimaineeseen.

Samoin kävi monille edelleen tuotantoaan jatkaville tislaamoille ja niiden pullotteille. Alkossa myytiin aikanaan Yamazakin tislaamon sherrytynnyrissä kypsytettyä viskiä 79,90€ hintaan. Samaista viskiä halajavan pitää tällä hetkellä avata kukkaronnyörejään n. 8000€ verran! Ja kyllä. Omastakin kaapista tuo pullo aikanaan löytyi. Kyllä se hyvää oli, mutta en minä siitä lähihoitajan neljän kuukauden palkkaa maksaisi!

Samanlaisia aivan hulluja esimerkkejä löytyy valtava määrä. 12-vuotiaasta japanilaisesta viskistä saa edelleen maksaa monesti kolminkertaisen hinnan skottimaltaaseen verrattuna. Ja ihan vaan siksi, että se on niin harvinaista. (No joo… missähän ne Springbankin hinnat tällä hetkellä menevät?)

Parempaan päin?

Mitä minä mitään kapitalismista ymmärrän, niin asioilla on tapana tasapainottua. Kun kysyntää on, niin tuotantoa tupataan lisätä. Ja sitten taas lisääntynyt tarjonta tasoittaa hintoja – kunnes joku taas ajattelee, että ”hei, tässähän olisi mahdollisuus kerätä vähän lisää pääomaa”, kuten ikävä kyllä monet skotlantilaiset tislaamot tuppaavat tällä hetkellä ajattelemaan.

Japanissa pätevät varmaan ihan samat markkinatalouden säännöt, mutta siellä oikeasti huomattiin menekin kasvaessa, että jotain tarttis tehdä. Tuotantoa puskettiin ylös jo ihan sen vuoksi, että kotimarkkinat alkoivat kuivumaan. Mustapukuisille miehille tarjottiin heidän töistä lähtiessään ei-oota, kun lasiin olisi haluttu hyvästä viskistä tehty high-ball. Tislaamot puskivat yhden vuoron sijaan kahta tai kolmea, tynnyrintekijät haalivat tynnyreitä ympäri maailmaa ja toivottavasti hyödyntävät jatkossa myös japanilaiselle viskille niin ominaisen maun tuovaa japanilaista tammea.

Tämän seurauksena ainakin itse toivon, että japanilaisten viskien hinta alkaa taas pikkuhiljaa laskemaan. Jokainen oikeasti japanissa tehty, kypsytetty ja maistamani mallasviski on ollut laadukasta, hyvää ja japanilaisella pieteetillä tehtyä. Toivon oikeasti, että hintojen toivottavasti laskiessa yhä useampi viskiharrastaja budjettiin katsomatta pääsisi nauttimaan näistä hienoista tuotteista.

Viskin valmistus vie aikaa. Sen varmaan tietävät kaikki tätä lukevat. Japanissa tähän onneksi herättiin melko nopeasti. Kun menekki ylitti odotukset herättiin kasvattamaan tuotantoa. Valitettavasti mukaan mahtui myös lieveilmiöitä, kuten skottiviskin laivaamista Japaniin, jossa se pullotettiin japanilaisena. Suurimmat tislaamot, kuten Yamazaki ja Yoichi pyrkivät varmasti välttämään tätä, mutta ikävä kyllä markkinoille putkahti myös melkoinen määrä upouusia tislaamoita, joilla ei ollut mitään tekemistä viskin tislaamisen kanssa. Osa näistä oli täysin onnenonkijoita, osa sitten taas esimerkiksi vanhoja riisiviinatislaamoita, jotka yrittivät päästä markkinoille omalla ”viskillään”, joka ei ollut mallasohraa nähnytkään.

Ps. ja oma kaappi

Omat kokemukseni japanilaisesta viskistä rajoittuvat pitkälti oman kaapin tarjontaan. Sieltä löytyy viskejä, jotka olen kerännyt omilta reissuilta, tai pyytänyt kavereilta aikanaan kun he ovat olleet reissussa. Harrastukseni alkuaikoina japanilaiset viskit olivat ”kuriositeetti”. Niitä ei löytynyt ihan joka paikasta ja jos löytyikin, niin ne olivat vähän outoja ja usein tuli ostettua niiden sijasta joku vielä tutustumaton skotlantilainen mallas. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä tietyllä tapaa virhe, mutta tässä harrastuksessa ei oikeasti koskaan voi varmasti tietää minne nokka vie.

Ja mikä tämän koko kirjoituksen sitten saikaan aikaiseksi? Omaan rakkaaseen monopoliimme ilmestyi joku aika sitten pitkästä aikaa Yoichia, joka on ihan oikeasti tislattu, kypsytetty ja pullotettu Japanissa. Ja kaiken lisäksi se oli vielä kohtuuhintaista!

Koppasin pullon kainaloon, vaikka ikämerkintää ei kyseisessä viskissä olekaan. Se kuitenkin kertoo siitä, että ilmeisesti tuotannon kasvattaminen Japanissa alkaa vihdoin viimein kantaa hedelmää ja jotain toivoa on siitä, että älyttömät hinnat, jotka ovat ihan vaan kysynnän ja tarjonnan lakien vuoksi nousseet, alkavat laskemaan.

Kunhan aika riittää, niin tarkoituksena on perehtyä vielä enemmän japanilaisiin viskeihin, markkinaan yms. näin kirjallisella tasolla. Aiheesta on kirjoitettu paljon, mutta ei välttämättä tällä ensimmäisellä kotimaisella. Siihen asti annan vinkin. Jos yhtään epäilyttää onko se japanilaiseksi luulemasi viski oikeasti japanilaista, niin kurkkaa varmuudeksi jo tuolta jutun alusta löytyvää listaa. Ja suhtaudu silti ennakkoluulottomasti!