Uusi vuosi – uusi Uisge. Samat vanhat kujeet, mutta myös jotain uutta.

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna viskien ystäviä hellittiin taas jo perinteiseksi muodostuneiden Uisge-viskimessujen muodossa. Koronavuosien kurituksen jälkeen edellinen Uisge järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2022, joten edellisestä tapahtumasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi.

Itse odotin tapahtumalta lähinnä viskihenkisten ystävien kohtaamista, jutustelua tuttujen kanssa ja uusia kokemuksia jalojen juomien muodossa. Nämä kolme rastia tuli kaikki suoritettua, joten vierailu oli sinällään onnistunut.

Oma strategiani oli käydä maistamassa mielenkiintoisimmat uutuudet ja avartaa omaa makumaailmaa. Yritin ihan tarkoituksella jättää väliin tutut ja turvalliset jo maistetut juomat ja kaivella tiskeiltä jotain uutta. Onnistuinko? Mielestäni ehkä kenties?

Valamo – ikä tekee tehtävänsä

Ovien auettua ykköskohteeni oli selvä. Valamon tiski ja ensimmäisenä lasiin Valamo 9 y.o. Church Wine Cask. Uisgea varten pullotettu spesiaali oli juuri sitä mitä viskimessuilta odotan. Jotain mitä ei muualta saa. Ja ai että mikä herkku! Upeita tummia hedelmiä, marjaisuutta – kuin olisi kaatunut naama edellä ylikypsään vadelmapuskaan, mutta ilman niitä verisiä naarmuja – pihkaisuutta ja hienoa tasapainoa.

Valamon tisle on kunnossa, mutta vaatii tasoittuakseen selvästikin ikää. Nuorena Valamon viskit ovat ärhäköitä ja omalla tavallaan luonteikkaita. Joidenkin mielestä ehkä jopa liiankin, mutta ajan kanssa särmät tuntuvat hioutuvan hienosti ja alta kuoriutuu hienoja viskejä. Tämä yhdeksänvuotias oli siitä hieno osoitus!

Glasgowsta Helsinkiin

Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja sen ympäristö ei ole tunnettu minään viskin kultaisena keskiönä. Sen tittelin on jo pitkään vienut pohjoisempi Skotlanti. Glasgow Distillery on kuitenkin viimeisen parin vuoden ajan lähtenyt tuomaan tätä jokseenkin unohdettua Skotlannin kolkkaa uudestaan viskikartalle muutaman muun Lowlandin tislaamon kanssa.

Tästä hienona osoituksena oli Uisgea varten pullotettu erikoisuus, joka on tulossa myöhemmin rajatusti myös Alkon valikoimiin. Marsalatynnyrissä majaillut turpeinen single cask oli nuoresta iästään huolimatta hienosti tasapainossa – hedelmäistä savuisuutta, suklaata, mausteita ja toffeeta.

Glasgowsta siirryin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Helsinki Distilling Companyn Pioneer Corn on kunnianosoitus aidolle maissiviskille. Tarina viskiin käytetyn maissin takana on hieno. Viskin valmistukseen on käytetty täysin suomalaista maissia, jonka tislaamon työntekijät ovat käsin riipineet irti tähkistä. Ensimmäisten talkoiden jälkeen tislaamolla oli kuulemma huomattu, että helpompiakin keinoja on keksitty. Yhdysvalloissa kun kuulemma melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy työkalu, jolla homma onnistuu huomattavasti helpommin!

Viskin makuunhan se ei tosin vaikuta miten se maissi on kuorittu. Hauskan pehmeä ”länkkäriviski”, jota voisin kuvitella siemailevani dollaritrilogiaa tuijotellessa. Todella suunmyötäinen ja taustalla hauska pölyinen efekti!

Kerettiläistä konjakkia!

Uisgessa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna myös konjakit. Moni viskiharrastaja mieltää nämä ranskalaiset tisleet juomiksi, joihin ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Ne ovat jokseenkin vieraita ja mystisiä. Makeita ja liian laimeita. Ihan vaan omituisia!

Niin ovatkin. Ainakin jos minulta kysytään. Mutta vain silloin, kun tuijotetaan Alkon perusvalikoimaa ja konjakkeja, joihin suomalaiset ovat aikojen saatossa tottuneet. Jos sen sijaan lasiin kaadetaan värjäämätöntä, suodattamatonta ja tynnyrivahvuista single cask -konjakkia, niin tilanne on täysin eri.

Jo lasiin valuessaan Espirit Organicin Cru Fins Bois näytti siltä, kuin lasiin olisi valutettu oliiviöljyä. Suutuntuma oli upean öljyinen ja paksu. Hedelmäisyys oli aitoa. Tuttu konjakin äitelä karamellisuus oli tiessään ja tilalla oli huikea ilotulitus erilaisten hedelmien kuoria – appelsiinia, omenaa, luumua.

Hieno juoma. Ikävä kyllä tällaiset oikeasti hienot ”luomukonjakit” jäävät konjakkimaailmassa edelleen täysin ylikaupallistettujen brändien jalkoihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa näitä luonnollisia konjakkejakin saataisiin Alkon valikoimiin!

Illan hienoin viski!

Uisgessa oli tänä vuonna itse asiassa ihan mukava kattaus. Kuten jo alussa kerroin, keskityin itse maistelemaan uusia tuttavuuksia. Pikkulinnun tiskillä olisi saanut varmasti upean nostalgiapläjäyksen jos niin olisi halunnut. Upeita Glenfarclaseja ja muita historian kultaamia pullotteita. Nyt oli haussa kuitenkin jotain uutta.

Illan hienoin viski löytyi itseni kohdalla tällä kertaa Vinoblen tiskiltä, jonne oli saatu Winnie Ng:n puuhailemana 23-vuotias Single Cask -pullote jo kuolleelta ja kuopatulta Imperial -tislaamolta. Olisin halunnut maistaa Winnien pullottaman 31-vuotiaan Caol Ilan, mutta se oli valitettavasti loppunut jo perjantaina. En silti pistänyt pahakseni kun vaihtoehtona oli nyt tarjottu viski.

En muista koska viimeksi jo pelkän ensinuuhkaisun jälkeen ihokarvani olisivat nousseet viskistä pystyyn! Kehon läpi nousi lämmin tunne. Rinnassa tuntui kuumotusta. Jestas mikä viski. Troppisten hedelmien ilotulitus. Upea vaniljaisuus. Kaikkea tasapainottamassa pieni happamanmakea tynnyrin ja tisleen leikki. Ja kaikki tämä ilman mitään jälkikypsyttelyjä tai finistelyjä puhtaasta bourbon-tynnyristä. Järisyttävän upea viski!

Mitäs muuta sitten?

Maistoin illan aikana toki useamman viskin – mitenkäs muuten – olin kuitenkin viskimessuilla. Lasissa kävivät Bunnahabhainin 12-vuotias Cask Strenght, Israelilaisen M&H:n single cask, rommikypsytetty Ifrit-konjakki, Isle of Jura 1990 (joka oli loistava) ja vielä muutama muukin tisle – niin kypsytetty kuin raaka-sellainen (Teerenpelin new make oli oikein hyvää).

Yhteenvetona itsestäni tuntui siltä, että sain tästä Uisgesta jopa enemmän irti kuin edellisestä. Nillityksenaiheitakin on edelleen. Vesipisteitä on liian vähän ja ruokatarjonta on heikko. Pelkkä buffet-tyyppinen ruoka ei oikein istu tällaiseen tapahtumaan. Joku street food -henkinen homma sopisi paremmin, niin porukka voisi hakea näppästä kun siltä tuntuu. Juonnot hukkuvat kaikuisaan tilaan jne. Kaikki tuttuja juttuja lukemani mukaan menneiltä vuosilta. Nämä kun saataisiin kuntoon, niin Uisgekin olisi parempi!

Uisgella on eittämättä silti paikkansa. En lähde sitä kiistämään. Se on loistava paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä ja imeä tietoutta. Tiskien takana on oikeasti asiastaan kiinnostuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata ja jutella meille harrastajille sellaisiinkin kysymyksiin, jotka heiltä on varmasti kysytty kyllästymiseen asti.

Olisiko tapahtumaa silti syytä yrittää piristää muutenkin kuin vaan juomien kautta? Livahdin itse paikalta ennen kuin tupa oli täynnä – ja sitä se varmasti perjantain lakkojen vuoksi lauantaina myöhemmin illalla oli. Auttaisiko paikan vaihto? Voisiko ohjelmaan tuoda tilanvaihdon myötä esim. jotain muutakin ohjelmaa kuin tastingit? Ajankohtaista moderoitua asiaa viskeistä, yleistä tarinaa viskitislaamoiden nykytilasta. Veikkaisin, että ainakin meitä harrastajia voisi kiinnostaa vaikka jonkin sortin paneelikeskustelu, jossa tislaamoiden edustajat pääsisivät keskustelemaan keskenään yleisön kuunnellessa.

Oli miten oli. Löysin illan suosikkini. Ne olivat Valamon kirkkoviinitynnyröity yhdeksänvuotias ja uskomattoman upea 23-vuotias Imperial.

Ja toki illan kruunasi se, että minulla on nyt vihdoin ja viimein Valamon huppari!