-
Jodia ja sherryä
Laphroaig PX Cask, 48.0%, L225657C
Kaapin perältä kannattaa aina välillä kaivaa sinne unohtuneita pulloja. Tämä Laphroaigin Pedro Ximenez -tynnyreissä kypsynyt versio on vuodelta 2012 ja pullokin on ollut auki jo pitkän tovin ja yli puolenvälin vajaana. Alkaa olla siis aika tyhjentää kyseinen pullo. Ei vielä tällä kierroksella, mutta tässä alkaa pikkuhiljaa hapettuminen tuntumaan.
Vahvaa jodin savuttamaa turvesavuisuutta, jota siivittää hedelmäisen sherryinen vivahde. Tämänhän nyt olisi voinut tavallaan kirjoittaa ihan vaan nimestä päätellen, mutta sitä tämä tosiaan on. Tuoksussa mukana myös suolaista toffeeta ja vanhaa kunnon kangaslaastaria.
Suussa savuista hedelmäkompottia. Kuin seisoisi nuotion vieressä sateisena iltana tuulen kuljettaessa suolaisen veden pärskeitä mereltä. Yllättävän pehmeä, mutta pullokin on ollut auki jopa minun mittapuullani pitkään.
Ei mitään moninaisuuksia. Toimittaa, minkä lupaa. Minun suustani harvoin kuultua tai kirjoitettua, mutta tässä alkaa ehkä vähän hapettuminen tuntumaan. Täytynee siirtää eturiviin ja yrittää taputella pullo tyhjäksi viimeistään pääsiäisenä.
Harvoin olen vielä omassa kaapissani törmännyt viskiin, jossa olen hapettumista huomannut. Kerta se oli siis ensimmäinenkin. Tämä oli aikanaan heti avattuna viski, josta en oikeasti oikein pitänyt. Hetken hapettuminen auttoi, mutta nyt aletaan olla jo hieman yli.
-
Varttitynnyrin kuolema
Laphroaig Quarter Cask, 48%
En tosiaankaan tunnu olevan mikään kiireinen pullojen tyhjentäjä. Siitä taasen esimerkkinä tämä vuodelta 2011 peräisin oleva Laphroiagin Quarter Cask. Loppunsa se kuitenkin kohtasi, joten mitä pullon pohjalta sitten löytyi?
Tuoksussa makean vaniljan sävyttämää turvetta. Tervaa. Laphroaigille tyypilliset jodimaiset ja lääkemäiset vivahteet ovat vuosien saatossa haihtuneet, mutta onpa pullokin ollut pitkään auki. Sitruunankuorta ja kuivalla rantakalliolla palavia märkiä risuja.
Maku on makea, savuinen ja hienosti pyöristynyt. Kulmikkuus on ajan saatossa hioutunut pois. Vaniljaa ja tammea. Hetken päästä merilevän ja suolan kyllästämä savu tulee vahvempana esiin.
Hapettumista on ajan saatossa tapahtunut. Se on selvää. Onko se sitten tehnyt tästä viskistä huonompaa, vai vaan hionut pahimmat särmät pois? Omasta mielestäni jälkimmäistä ja näenkin ylipäätään hienona sen, että viski saattaa ajan kanssa happea saatuaan myös kehittyä pullossa. Joskus paremmaksi, joskus huonommaksi, mutta se on toisaalta osa tämän harrastuksen rikkautta.
