• Tullibardine
    Maisteltua

    Pihkaista mentholia

    SMWS 28.44 (Tullibardine), The Wild Wood, 8 y.o, dist. 21 May 2012, 1st fill ex-bourbon hogshead, 1 of 237 bottles, 60.1%

    Tullibardinen tislaamo ei ole tunnettu kauneudestaan, eivätkä sen viskitkään monen mielestä ole mitään maailman hienoimpia mallasviskejä. Tislaamon perusrangea on saatavilla melkoisen edulliseen hintaan myös omasta rakkaasta monopoliliikkeestämme, mutta tällä kertaa lasiin päätyi SMWS:lle pullotettu kahdeksanvuotias. SMWS:n nimeämispolitiikka on ainakin omalla kohdallani osunut usein hyvinkin lähelle heidän pullotteidensa tarjoamaan makumaailmaa, eikä tälläkään kertaa menty aivan metsään – The Wild Wood – metsään… no joo. Ymmärsitte varmaan.

    Tuoksu on hunajainen, kuivan maltainen, kukkaketo. Juuri kaadetun männyn tuoksua, kannosta erittyvää pihkaa ja kaarnaa sekä nilaa. Hetken päästä esiin nousee enemmän hedelmäisiä vivahteita.

    Maku on alkuun raikkaan ja tuoreen inkiväärinen. Tarvitsee vesilisää ja muuttuu sen myötä selvästi makeammaksi säilyttäen kuitenkin kuivan, paahteisen maltaisen tammisuuden. Ajan kanssa esiin nousee raikkautta, melkeinpä jotain minttuista ja mentholmaista samalla kun mukana on pieni puinen takapotku jonka takaa nousee esiin myös hedelmäisyyttä

    Tämä tuo mukanaan tunteen kuin olisi juuri kaatanut ison männyn kukkakedon vieressä kuulaan viileänä kesäiltana samalla ja hönkäisisi sen jälkeen henkoset menthol-savukkeesta.

    Ei mikään maailman monimutkaisin mallas, mutta kaikessa raikkaudessaan oikein oivallinen viilenevän loppukesän viski. Ja nimi tosiaan osui hyvin kohdalleen!