-
Se ensimmäinen Suomi-Benkku
BenRiach 1994, 13 y.o., Selected and Bottled for Finland, Peated/Port Hogshead, dist. 1994, bott. Aug/07, cask no. 4017, bott no. 93/240, 56.1%
BenRiachin tislaamo pullotti aikanaan useampana vuotena pelkästään Suomen markkinoille tarkoitettuja single cask -pullotteita. Omasta kaapista näitä löytyy kuusi erilaista vuosiväliltä 2007-2013. Nyt uusintatarkasteluun päätyi näistä vuonna 2007 pullotettu ihka-ensimmäinen versio, joka herätti aikanaan paljon keskustelua myös edesmenneellä viskiforumilla.
Tuoksu on alkuun kuin kävelisi kypsiä mansikoita täynnä olevalle pellolle, jolle lähellä oleva metsäpalo on pölläyttänyt sen yllä leijuvan savuvaipan. Turvetta, appelsiinikuorta, kirpeitä hedelmiä. Mummolan saunan maalattialle läikkynyttä appelsiinilimua. Pölyisiä nahkakantisia kirjoja. Muskottia, neilikkaa. Vesilisä nostaa esiin makean turpeisen maltaisuuden ja tuoksu jatkaa kehittymistään koko ajan. Hieno. Todella hieno.
Maku alkaa maanläheisellä turpeisuudella. Ei niin hedelmäinen kuin tuoksu antaa ymmärtää. Nahkaa. Tässä ei ylipäätään ole kyse savusta, vaan turpeesta. Makeasta turpeesta. Ei sellaisesta merellisestä turpeesta kuin Islayn viskien kanssa.
Tilkka vettä avaa hienosti. Hedelmäkakkua, kuivia rusinoita ja sitten maku taas yht’äkkiä kuivahtaa.
Taateleita, tupakanlehtiä, savukinkkua – kroatialaista savustettua ja ilmakuivattua Pršut-kinkkua jos oikein aletaan hakemaan.
Jälkimaku jatkuu ja jatkuu. Turvesavuisia kuivahedelmiä. Lihaisen tuhti ja suuntäyttävä.
Ihan vaan upea viski. Hieno. Mikä ihme siinä on, että tällaisia ei enää Suomeen saada? Tai no BenRiachin kohdalla ihan ymmärrettävää. Tämä oli sitä aikaa kun varastoa oli ja rahaa oli pakko saada. Onneksi on vielä puoli pulloa jäljellä.
-
Kuin nuorta Broraa
SMWS 26.166, ”Bothy Atmospherics”, 9 y.o, dist. 8 February 2011, 1st fill ex-bourbon barrel, 1 of 223 bottles, 59.3%
Tämä pullo on ollut jo jonkin aikaa auki, mutta ei ole sitä tullut tänne nuotitettua. Hieno erilainen Clynelish! Tykkään kovasti.
Yhdellä sanalla – Brora. Olen päässyt onnekseni muutamaa Broraa aikanaan maistamaan ja tämä on nuorta Broraa! Tokihan se on sinällään mahdotonta, koska ns. ”uusi Brora” on vasta korkeintaan kaksivuotiasta. Olisiko sitten vähän kokeiltu, että mitäs siellä voitaisiin tehdä?
Tuoksussa turvetta, kevyttä savuisuutta, nokea. Savuisuudessaan epätyypillinen Clynelish. Hunajaista makeutta. Yllättävän puhdas ja tuo jollain tapaa mieleen Caol Ilan pehmeän makean savuisuuden. Pehmeän pyöreää vaniljaa.
Maussa selvä turpeinen vivahde, maanläheinen, kuivia lehtiä. Vesitilkka tuo selvää makeutta, kreikkalaista oikein tummaa havumetsän hunajaa, johon on tarttunut hieman mehiläisten rauhoittelemiseen käytettävää savua.
Ajan kanssa Clynelishin vahaisuus sekoittuu nokiseen savuisuuteen ja vie vielä entistäkin enemmän ajatuksissa isovanhempien mökille: Vanha 1911 rakennettu kahden huoneen tupa. Sateinen ja viileä loppukesän päivä. Ilta pimenee, öljylamppuja ja kynttilöitä sytytellään. Öljykaminan liekki väpättää ja savuttaa vähän. Vanha ja aikaa nähnyt Aku Ankka nenän edessä tuoksuu vanhalle paperille ja painomusteelle. Joku sytyttää tupakan mökin nurkassa ja kostea sateen tuoksu hiipii sisälle.
Upeasti omaan makuun ja muistoihin kolahtava tisle.
-
Kalamiehen kaveri
Port Charlotte 10 y.o., (2019/03/21), 50%
Bruichladdichin tislaamon ”keskisavuiset” viskit ovat yleensä olleet mukavaa vaihtelua muun Islayn tuotantoon. Vaikka tislaamo on tunnettu myös törkysavuisista Octomoreistaan, niin itselleni nämä Port Charlotten nimellä kulkevat maistuvat paremmin kuin tekemällä tehty ylisavuisuus, joka Octomoreissa peittää käytännössä kaiken alleen.
Tuoksussa mentholin kyllästämää savua, salmiakkia, mukavan makea taustavivahde jossa myös pilkahdus hedelmäisyyttä. Märkää tuhkaa.
Maussa vähemmän yllättäen savua. Fiksumpi voisi sen toki jo päätellä siitä, että etiketissäkin lukee aika isolla ”Heavily peated”. Puhtaan oloinen. Salmiakkia täälläkin ja kuivaa tammisuutta. Nenään nousee nielun kautta tuoksun mentholisuus ja myös sama tuhkaisuus jää kielelle pyörimään.
Tämän kohdalla tuoksu ja maku kulkevat tiukasti käsi kädessä. Ei yllätyksiä, mutta kokonaisuus on mukavasti tasapainossa. Oikein kelpoinen kymppivuotias savupommi. Tämä oli vähän kuin savuisen Fisherman’s Friendin olisi suuhunsa laittanut.
-
Rikkaan turpeinen Benkku
BenRiach 1994, 14 y.o., Selected and Bottled for Finland, Richly Peated, cask no. 1652, Madeira Hogshead, dist. 1994, bott. Aug/08, 57.5%, bottle no. 239/329
Tämä Benriach kuuluu Suomen markkinoita varten pullotettuihin tuotteisiin, joita tislaamolta saapui useampiakin 2010-luvun vaihteen molemmin puolin. Benriach eli tuolloin uutta nousukauttaan omistajanvaihdoksen jälkeen ja silloinen suomalainen maahantuoja lähti rohkeasti kysymään olisiko tislaamolta mahdollista saada single caskeja myös tänne pohjolaan. Loppujen lopuksi pulloja tuli tosiaan vuosien varrella useita ja ne olivat kaikki oikein kelvollisia viskejä, vaikka toki keskenään erilaisia ja osa parempia kuin toiset.
Kyseinen yksilö on ehtinyt kypsymään Madeira-tynnyrissä 14 vuotta ja se on Benriachin tisleiden turpeisimmasta päästä joka myös tuntuu.
Tuoksussa makeiden hedelmien vyöry, jota seuraa samanaikainen tervainen savuisuus. Ruusuvettä, muskottia, kuin avaisi vanhan tammilipaston jossa säilytetään kuivattuja kukkia.
Maku on tuoksun tavoin makean hedelmäinen, mutta samaan aikaan likaisen, nokisen ja tervaisen savuinen. Maku kuivuu ja esiin nousee tuhkaista puuta ja makeaa happamuutta. Jälkimaku kestää iät ajat tuoden mukanaan kuivaa tammisuutta savun häilyessä edelleen taustalla.
Tämän viski käy melkoista sisäistä hedelmien ja savun taistoa, jossa molemmat ottavat ja antavat vuoronperään. Etiketin ”Richly Peated” ei ole pelkkää sanahelinää. Ihan mukavia Suomi-Benkkuja tänne aikanaan saatiin! Vähissä ovat vaan olleet kotimaan kaupan single caskit viimeaikoina.
-
Turpeista Bunnaa
Bunnahabhain Mòine, 46.3%
Bunnahabhain Mòine kuuluu Bunnahabhainin tislaamon turpeiseeen tuotantoon. Tällä kertaa kyseessä Alkostakin saatavilla oleva Mòinen ns. perusversio. Tislaamo käyttää tätä samaa turvetta tarkoittavaa Mòine-sanaa myös muissa turpeisissa versioissaan erottaakseen ne turpeettomasta tuotannostaan.
Itse viski tarjoilee tuoksussa makeaa turvetta ja vaniljaa, raikkautta, aavistus suolaisuutta. Märkiä sammaleisia kiviä, sitrusta ja ylikypsiä hedelmiä taustalla.
Maku on savuisen suolainen, mineraalinen, pippurinen. Vaniljaa, makeutta ja puun tuhkaa. Jälkimaussa savu jää mukavasti pyörimään ja yhdistyy salmiakin vivahteisiin.
Ei se monimutkaisin savuviski, mutta mukavan tasapainoinen ja rehellinen. Nuorehkoksi viskiksi myös yllättävän täyteläinen ja maukas. Bunnahabhainin nykytuotanto on kaiken kaikkiaan oikein laadukasta ja siihen on varmasti myös osasyynsä sillä, että tislaamo ei enää nykyisin kylmäsuodata tai värjää viskejään lainkaan.
