-
Uisge 2025
Uusia tuttavuuksia ja yllätyksiä
Kävelin tämän vuoden Uisgen ovista sisään ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Jokunen etukäteen kiinnostava viski oli tullut bongattua, mutta muuten ajatuksena oli surffailla tiskien välillä avoimin mielin. Ehkä kuitenkin enemmän sillä periaatteella, että vanhojen ja jo maistettujen viskien pariin en juurikaan haikaillut, vaan enemmänkin ottaisin vastaan uusia kokemuksia jos sellaisia eteen sattuisi.
Ja sattuihan niitä! Omalla kohdallani tämä oli ehkä antoisin Uisge sen jälkeen, kun pitkä tauko visiiteissä jokunen vuosi sitten päättyi. Tastingeihin en tälläkään kertaa osallistunut jo ihan ajankäytöllisistä syistä, mutta hyvin tuntui maisteltavaa löytyvän ilman niitäkin.
Valamosta Glasgow’hun
Omaan perinteiseen tapaan ensimmäinen kohde oli Valamon tiski. Tislaamo oli taas kerran tuonut kolme eri tynnyrisamplea maisteltavaksi. Turpeeton Bourbon-kypsytetty #390 kiinnosti jo siksikin, että se on hyvin lähellä meidän oman tynnyriporukkamme syksyllä kymmenen vuotta täyttävää tuotetta. Numeroeroa tynnyrienkin välillä on vain viiden numeron verran.
Profiililtaan viski oli hyvin samankaltainen oman tynnyrimme maun ja tuoksun kanssa, mutta eroakin löytyi. Omasta tynnyristämme löysin viime maistolla ehkä hieman tätä enemmän lakritsaisuutta ja havuista pihkaisuutta. Tässä Uisgen samplessa oli ehkä puolestaan hieman enemmän vaniljaista hedelmää ja se oli ehkä aavistuksen makeampi. Mukavasti marjaisuutta ja aavistus kivaa twistiä tuovaa happamuutta.
Valamon samplet kauniissa rivissä. Seuraavaksi samplen #251 kimppuun. Kirkkoviinitynnyrissä kypsynyt 8-vuotias savuinen tisle osui omaan makuhermoon upeasti. Meinasin oikeasti lentää selälleni kun tarkistin pullon kyljestä prosentit – 63,1%. Tuoksusta tai mausta tämän vahvuutta oli aivan mahdoton päätellä. Niin kermaisen pehmeän savuinen hedelmäisyys lasista paljastui. Todella mainio sample!
Sample #421 oli turpeinen bourbontynnyrissä majaillut kahdeksanvuotias, joka jätti suuhun mukavan tasapainoisen savuisuuden. Savu peittää ehkä hieman Valamon tiettyjä hauskoja piirteitä tällaisessa puhtaassa Bourbon-kypsytyksessä – tai sitten olen vaan tottunut siihen savuttomuuteen omia sampleja maistellessa. Hyvässä tasapainossa silti ollaan tämänkin kanssa. Mukavasti erilainen ja Valamon profiili on hienosti läsnä.
Näistä paras juuri maisteluhetkellä omaan suuhuni oli #251, mutta kaikki hienoja viskejä ja kiitos Artulle, Askolle ja muulle porukalle, että olitte taas tuoneet paikalle jotain uutta ja kivaa maisteltavaa!
Valamon tiskiltä ei tarvinnut kääntyä kuin 180° ja nenän edessä olikin Barrel Rollersin tiski. Kert ja kaverit ovat tehneet hienoa työtä jo muutaman vuoden ajan tuodessaan uusia viskejä meidän markkinaamme. Keihäänkärkenä Glasgow Distilleryn tuotteet, mutta mukaan on saatu hienosti myös Signatoryn viskit.
Glasgow Distilleryn Ximénez-Spinola PX-tynnyrissä kypsytetty oli herkkua. Glasgown valikoimasta lasiin valikoitui Alkoonkin pienenä VYS-leimalla varustettuna eränä saapuva Ximenez-Spinola PX-tynnyreissä kypsytelty savuinen versio. Todella monipuolinen viski, jossa tämän erikoisen ja harvinaisen PX:n elementit tulivat hienosti läpi viskiin asti. Joko kieleni alkaa olla terästä, mutta tässäkään ei kyllä yli 60% vahvuus tuntunut juuri missään. Hienosti on etanoli onnistuttu painamaan piiloon! Kopatkaa pullo mukaanne jos ehditte. Tätä ei kauaa riitä ja mennee kuumille kiville.
Vanha pukki
Pienen tuttujen kanssa vietetyn turinahetken – tai oikeastaan monen niistä – jälkeen lasiin eksyi pitkästä pitkästä aikaa uutta viskiä Porista. Uutta siinä mielessä, että edellisen Old Buckin maistamisesta on jo todella pitkä tovi!
Old Buck Batch No41 oli kauniisti sanoen melko eksoottinen kokemus. Ei tämä nyt sinne suomalaisten top-viskien ryhmään ihan ensiyrittämällä noussut. Tuoksu ja maku olivat todella rikkaat, mutta omaan makuun pakka tuntui olevan ehkä jopa liian hajallaan. Oli savua, oli jotain kamferista ja minttuista, ylikypsää hedelmää jne. Ehkä jopa liikaa makuja näin nopealla yrittämällä ja sitten kuitenkin yllättävän lyhyt viimeinen rykäys.
Old Buckin uutukainen herätti aavistuksen ristiriitaisia tunteita. Ajan kanssa uudestaan jos onnistuu! Aion maistaa uudestaankin, jos eteen tulee. Jotenkin sellainen fiilis jäi tästä, että kyseessä on viski, joka pitää maistaa ns. yksinään, jotta se pääsisi loistamaan paremmin. Veikkaan, että vaatisi myös aikaa ja tuulettumista lasissa. En siis ole valmis tuomitsemaan vielä yhden maiston perusteella, vaikka juuri tässä hetkessä jäikin hieman ristiriitainen tunne. Pullo on ilmeisesti tulossa myös Alkon valikoimiin, mutta hinta saattaa kivuta melko korkeaksi.
Samplehulluttelua Loch Lomondilla
Viereiseltä tiskiltä notkumasta löytyikin sitten herra Finwhisky a.k.a Juhis, joka oli juuri aloittelemassa juttutuokiota Loch Lomondin Alan Reidin kanssa. Juhis tempaisi hihasta viereensä ja sanoi, että tätä ei ehkä kannata missata. No… lasi taskusta ja yht’äkkiä edessä olikin sitten tiskillä tapahtunut minitasting Alanin johdolla.
Alanhan on kaveri, jolta ei jutunjuuri ihan heti lopu. Hän kävi kattavasti läpi Loch Lomondin erikoiseksikin luonnehdittavia tislausmenetelmiä samalla kun laseihin kaatui useampikin sample tislaamon erityyppisistä viskeistä. Lirvahtipa laseihin myös muutama Glen Scotia. Omistajahan kun on samainen Loch Lomond Group.
Loch Lomondia ja Glen Scotiaa monessa muodossa. Laseissa kävi cask samplet niin Sauternes-kypsytetystä Lomond-tislaimilla kypsytetystä tavarasta, Chardonnay-hiivalla käytetystä tislaamospesiaalista, perinteisillä pannuilla tislatusta Bordeaux-tynnyrissä majaillusta tisleestä, PX-kypsytetystä Glen Scotiasta kuin myös Glen Scotian tämän vuoden turpeisesta 14-vuotiaasta Barolo-spesiaalista.
Kaiken kaikkiaan upea läpileikkaus näiden kahden tislaamon erilaisista viskeistä ja vaikka itse tastingiin ei tullutkaan osallistuttua, niin homma tuli hoidettua sitten hienosti tiskillä!
Dálvi tulee!
Tai siis sehän on jo täällä – mutta BlueWhiteSpiritin Dálvi on vasta tulossa. Tämä valitettavasti itselleni pienemmälle huomiolle jäänyt suomalainen yksityinen pullottaja on tunnettu melko eksentrisistä etiketeistään. Kyseessä on varmastikin keino erottautua massasta ja sinällään ihan hyvä näin.
Tällä kertaa en kuitenkaan kävellyt onneni ohi. Kiitos siitä Viskisiepolle, joka puski minut juttusille BlueWhiteSpiritin Jounin kanssa. Heidän uutukaisensa – Dálvi – pääsi yllättämään todella positiivisesti. Vaikka kyseessä on ”Blended Scotch Malt Whisky”, niin mitä ilmeisimmin kyseessä on lähinnä ”teaspoonattu” turpeinen Ben Nevis, johon on lorautettu nimeämissyistä sekaan tilkkanen jotain muuta.
Olipa hyvää! Vaikka etiketti onkin kamala. Voisiko tässä kääntää perinteisen sanonnan ”Moni kakku päältä kaunis” muotoon ”Moni kakku päältä ruma”? Oli miten oli, Dálvi oli oikeasti todella hyvää! Todella perinteinen hieman turpeinen ja hienon täyteläinen Highland-viski, jossa maut ja tuoksu olivat upeasti tasapainossa ja makua riitti pitkään! Jos ja kun tämä Alkon hyllyyn jossain vaiheessa ilmestyy, niin löytää tiensä takuuvarmasti omaan hyllyyn. Oli etiketti siten miten ruma tai kaunis tahansa. Yksi illan positiivisimmista ja puskan takaa tulleista yllättäjistä!
Pientä kritiikkiä ja pari väliviskiä
Tuttujen kanssa turinat jatkuivat ja jotain tuli välissä haukattuakin köökin puolella. Tosin Wanhan kuppila on ikävä kyllä muisto vain. Tölkistä kaadettua Karhua ja juustosämpylä ei nyt ehkä ole ihan sitä mitä viskimessujen ruokatarjoilu voisi olla.
Voisiko vaikkapa nytkin selvästi tyhjäkäytöllä olevaan oikeanpuoleiseen aulatilaan järjestää jotain ruokakärry-tyyppistä evästä, joka ei vaatisi välttämättä mitään käryäviä kärryjä, vaan jotain kylmää suolaista snacksia, tai sitten vaikka vaan hodareita tms? Toki ymmärrän, jos joku sopimustekninen seikka tämän estää, mutta se lienee neuvoteltavissa. Aihe on ollut tapetilla jo monta vuotta, enkä ole käsitykseni mukaan mielipiteeni kanssa lainkaan yksin sen kanssa, että laadukas pikkupurtava varmasti tekisi tilaisuudessa kauppansa.
No, mutinat sikseen. Juustosämpylän päälle lasiin lorahti Vinoblen tiskiltä lasillinen Hunter Laingin The First Editions -sarjan Juraa. Kommenttina lähinnä ”miksi kaikki Jura ei voisi olla tällaista”. Suurin osa tislaamon omista pullotteista on valitettavasti niin umpikaupallistettuja, että itse viski jää aika lailla toisarvoiseen asemaan. Tämä oli kermaista, pehmeää, hedelmäisen vaniljaista ja hunajaisen mausteista. Toivotaan, että tislaamo myös itse ottaa itseään niskasta kiinni, nostaa volttinsa, lopettaa suodattelemisen ja väriaineilla lotraamisen ja laittaa viskinsä kuosiin, koska se voisi olla paljon parempaa!
Glendronachin uudesta sarjasta tuli maisteltua eniten itseäni kiinnostanut Ode to the Dark. Hyvällä tiellä ollaan ainakin tämän perusteella. Hyvinkin perinteistä Glendronachia edustava viski ei ole iältään vielä kovin vanhaa. Alle kymppivuotiaasta puhutaan, mutta makumaailma on hienosti kohdillaan ja prosenttienkaan kanssa ei ole lähdetty pelleilemään. Kiva tuote!
Bruichladdichin tiskiltä lasiin vielä upean hedelmäisen raikas Biodynamic Project, jota ostaisin pullon jos eteen tulisi. Tämä taisi olla illan ainoa viski, jota olen joskus aiemminkin maistanut. Olkoon se osoitus siitä, että tämä on oikeasti hyvää.
Mikäs Micil?
Tässä vaiheessa iltaa olin jo vähän toinen jalka oven välissä lähtemässä kotia kohti, kun Cats & Whiskyn Ando vinkkasi, että Vinicin tiskiltä löytyvä Micil-niminen irkkutislaamo kannattaisi ehkä käydä kurkkaamassa läpi.
Mitenköhän tämän nyt sitten muotoilisi? No vaikka niin, että kyseessä oli illan ehdottomasti positiivisin yllätys monella mittapuulla! Micilin Pádraig Ó Griallais otti vastaan kuin omaan kotiinsa. Heti ensimmäinen viski vakuutti. Mystisesti nimetty B18.4 PHER tempaisi mukanaan upean pehmeällä ja täyteläisen hedelmäisellä tasapainoisuudellaan.
Micilin Pádraig Ó Griallais. Hieno mies hienojen viskien takana! Pádraigin kanssa juttua riitti todella pitkään. Hän kertoili tislaamosta, heidän tuotantomenetelmistään, omasta historiastaan… Tunnelma oli melkein kuin olisi kaverin olohuoneen pöydän ääressä istunut turisemassa viskimaailman yleisistä kuulumisista.
Micil Amontilladon olisin voinut tuon B18.4:n lisäksi napata saman tien mukaani omaan kaappiin, eivätkä muutkaan tislaamon tuotteet niiden vieressä juuri kalvenneet. Tällä hetkellä tislaamolla on vain yksi viski Alkossa, mutta lisää on kuulemma luvassa varsinkin jos menekkiä löytyy. Itsehän aion ainakin ottaa neuvosta vaarin ja kopata mukaani pullon heidän Earls Islandiaan heti kun vaan muistan!
Toivon kaikesta sydämestäni tälle uudelle tislaamotulokkaalle pitkää ikää. Sen verran vakuuttavista ja maistuvista tuotteista oli kyse!
Pitäisikö jostain mutista?
No ei oikeastaan. Kuten jo alussa kirjoitin, oli tämänvuotinen Uisge omalta kohdaltani ehkä kokonaisuudessaan positiivisin kokemus sitten sen jälkeen kun pitkästä aikaa aloin Uisgessa käymään. Pitkään käymättömyyteen ennen koronavuosia oli omat syynsä. Joskus ei aikataulu antanut myöten tai ei vaan oikeasti huvittanut henkilökohtaisista syistä.
Pari viime vuotta on kuitenkin ollut ihan kivaa. Ruokapuolesta jo avauduinkin. Positiivisena puolena tänä vuonna ainakin lauantaina iltapäivän ja alkuillan aikana vesiastioissa oli hyvin vettä saatavilla – lisää niitä voisi toki aina olla ja se oma vesipullo unohtui.
Viime vuonna kirjoituksessani mainitsin, että olisiko Uisgen syytä jotenkin uudistua. Tänä vuonna sitä fiilistä ei oikeastaan tullut niin vahvana. Olisiko sitten syynä ollut se, että tiskienkin takana tuntui olevan jotenkin iloisempi ja vastaanottavaisempi meininki? Porukkaa oli vähemmän ja ihmisillä riitti aikaa höpötellä. Vai onko se fiilis sitten kuitenkin enemmän oman pään sisällä?
Joka tapauksessa oli kiva käydä. Kiitos niin kanssaharrastajille kuin näytteilleasettajille!
-
Uisge 24
Uusi vuosi – uusi Uisge. Samat vanhat kujeet, mutta myös jotain uutta.
Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna viskien ystäviä hellittiin taas jo perinteiseksi muodostuneiden Uisge-viskimessujen muodossa. Koronavuosien kurituksen jälkeen edellinen Uisge järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2022, joten edellisestä tapahtumasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi.
Itse odotin tapahtumalta lähinnä viskihenkisten ystävien kohtaamista, jutustelua tuttujen kanssa ja uusia kokemuksia jalojen juomien muodossa. Nämä kolme rastia tuli kaikki suoritettua, joten vierailu oli sinällään onnistunut.
Oma strategiani oli käydä maistamassa mielenkiintoisimmat uutuudet ja avartaa omaa makumaailmaa. Yritin ihan tarkoituksella jättää väliin tutut ja turvalliset jo maistetut juomat ja kaivella tiskeiltä jotain uutta. Onnistuinko? Mielestäni ehkä kenties?
Valamo – ikä tekee tehtävänsä
Ovien auettua ykköskohteeni oli selvä. Valamon tiski ja ensimmäisenä lasiin Valamo 9 y.o. Church Wine Cask. Uisgea varten pullotettu spesiaali oli juuri sitä mitä viskimessuilta odotan. Jotain mitä ei muualta saa. Ja ai että mikä herkku! Upeita tummia hedelmiä, marjaisuutta – kuin olisi kaatunut naama edellä ylikypsään vadelmapuskaan, mutta ilman niitä verisiä naarmuja – pihkaisuutta ja hienoa tasapainoa.
Valamon tisle on kunnossa, mutta vaatii tasoittuakseen selvästikin ikää. Nuorena Valamon viskit ovat ärhäköitä ja omalla tavallaan luonteikkaita. Joidenkin mielestä ehkä jopa liiankin, mutta ajan kanssa särmät tuntuvat hioutuvan hienosti ja alta kuoriutuu hienoja viskejä. Tämä yhdeksänvuotias oli siitä hieno osoitus!
Valamo 9 y.o., Church Wine Cask Glasgowsta Helsinkiin
Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja sen ympäristö ei ole tunnettu minään viskin kultaisena keskiönä. Sen tittelin on jo pitkään vienut pohjoisempi Skotlanti. Glasgow Distillery on kuitenkin viimeisen parin vuoden ajan lähtenyt tuomaan tätä jokseenkin unohdettua Skotlannin kolkkaa uudestaan viskikartalle muutaman muun Lowlandin tislaamon kanssa.
Tästä hienona osoituksena oli Uisgea varten pullotettu erikoisuus, joka on tulossa myöhemmin rajatusti myös Alkon valikoimiin. Marsalatynnyrissä majaillut turpeinen single cask oli nuoresta iästään huolimatta hienosti tasapainossa – hedelmäistä savuisuutta, suklaata, mausteita ja toffeeta.
Glasgow1770, Limited Edition for Uisge 2024 Glasgowsta siirryin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Helsinki Distilling Companyn Pioneer Corn on kunnianosoitus aidolle maissiviskille. Tarina viskiin käytetyn maissin takana on hieno. Viskin valmistukseen on käytetty täysin suomalaista maissia, jonka tislaamon työntekijät ovat käsin riipineet irti tähkistä. Ensimmäisten talkoiden jälkeen tislaamolla oli kuulemma huomattu, että helpompiakin keinoja on keksitty. Yhdysvalloissa kun kuulemma melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy työkalu, jolla homma onnistuu huomattavasti helpommin!
Viskin makuunhan se ei tosin vaikuta miten se maissi on kuorittu. Hauskan pehmeä ”länkkäriviski”, jota voisin kuvitella siemailevani dollaritrilogiaa tuijotellessa. Todella suunmyötäinen ja taustalla hauska pölyinen efekti!
Helsinki Pioneer Corn ja iloinen tislaaja Mikko Mykkänen Kerettiläistä konjakkia!
Uisgessa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna myös konjakit. Moni viskiharrastaja mieltää nämä ranskalaiset tisleet juomiksi, joihin ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Ne ovat jokseenkin vieraita ja mystisiä. Makeita ja liian laimeita. Ihan vaan omituisia!
Niin ovatkin. Ainakin jos minulta kysytään. Mutta vain silloin, kun tuijotetaan Alkon perusvalikoimaa ja konjakkeja, joihin suomalaiset ovat aikojen saatossa tottuneet. Jos sen sijaan lasiin kaadetaan värjäämätöntä, suodattamatonta ja tynnyrivahvuista single cask -konjakkia, niin tilanne on täysin eri.
Jo lasiin valuessaan Espirit Organicin Cru Fins Bois näytti siltä, kuin lasiin olisi valutettu oliiviöljyä. Suutuntuma oli upean öljyinen ja paksu. Hedelmäisyys oli aitoa. Tuttu konjakin äitelä karamellisuus oli tiessään ja tilalla oli huikea ilotulitus erilaisten hedelmien kuoria – appelsiinia, omenaa, luumua.
Esprit Organic Single Cask – Cru Fins Bois Hieno juoma. Ikävä kyllä tällaiset oikeasti hienot ”luomukonjakit” jäävät konjakkimaailmassa edelleen täysin ylikaupallistettujen brändien jalkoihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa näitä luonnollisia konjakkejakin saataisiin Alkon valikoimiin!
Illan hienoin viski!
Uisgessa oli tänä vuonna itse asiassa ihan mukava kattaus. Kuten jo alussa kerroin, keskityin itse maistelemaan uusia tuttavuuksia. Pikkulinnun tiskillä olisi saanut varmasti upean nostalgiapläjäyksen jos niin olisi halunnut. Upeita Glenfarclaseja ja muita historian kultaamia pullotteita. Nyt oli haussa kuitenkin jotain uutta.
Illan hienoin viski löytyi itseni kohdalla tällä kertaa Vinoblen tiskiltä, jonne oli saatu Winnie Ng:n puuhailemana 23-vuotias Single Cask -pullote jo kuolleelta ja kuopatulta Imperial -tislaamolta. Olisin halunnut maistaa Winnien pullottaman 31-vuotiaan Caol Ilan, mutta se oli valitettavasti loppunut jo perjantaina. En silti pistänyt pahakseni kun vaihtoehtona oli nyt tarjottu viski.
En muista koska viimeksi jo pelkän ensinuuhkaisun jälkeen ihokarvani olisivat nousseet viskistä pystyyn! Kehon läpi nousi lämmin tunne. Rinnassa tuntui kuumotusta. Jestas mikä viski. Troppisten hedelmien ilotulitus. Upea vaniljaisuus. Kaikkea tasapainottamassa pieni happamanmakea tynnyrin ja tisleen leikki. Ja kaikki tämä ilman mitään jälkikypsyttelyjä tai finistelyjä puhtaasta bourbon-tynnyristä. Järisyttävän upea viski!
Illan parhautta: Imperial 23 y.o. Mitäs muuta sitten?
Maistoin illan aikana toki useamman viskin – mitenkäs muuten – olin kuitenkin viskimessuilla. Lasissa kävivät Bunnahabhainin 12-vuotias Cask Strenght, Israelilaisen M&H:n single cask, rommikypsytetty Ifrit-konjakki, Isle of Jura 1990 (joka oli loistava) ja vielä muutama muukin tisle – niin kypsytetty kuin raaka-sellainen (Teerenpelin new make oli oikein hyvää).
Yhteenvetona itsestäni tuntui siltä, että sain tästä Uisgesta jopa enemmän irti kuin edellisestä. Nillityksenaiheitakin on edelleen. Vesipisteitä on liian vähän ja ruokatarjonta on heikko. Pelkkä buffet-tyyppinen ruoka ei oikein istu tällaiseen tapahtumaan. Joku street food -henkinen homma sopisi paremmin, niin porukka voisi hakea näppästä kun siltä tuntuu. Juonnot hukkuvat kaikuisaan tilaan jne. Kaikki tuttuja juttuja lukemani mukaan menneiltä vuosilta. Nämä kun saataisiin kuntoon, niin Uisgekin olisi parempi!
Uisgella on eittämättä silti paikkansa. En lähde sitä kiistämään. Se on loistava paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä ja imeä tietoutta. Tiskien takana on oikeasti asiastaan kiinnostuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata ja jutella meille harrastajille sellaisiinkin kysymyksiin, jotka heiltä on varmasti kysytty kyllästymiseen asti.
Olisiko tapahtumaa silti syytä yrittää piristää muutenkin kuin vaan juomien kautta? Livahdin itse paikalta ennen kuin tupa oli täynnä – ja sitä se varmasti perjantain lakkojen vuoksi lauantaina myöhemmin illalla oli. Auttaisiko paikan vaihto? Voisiko ohjelmaan tuoda tilanvaihdon myötä esim. jotain muutakin ohjelmaa kuin tastingit? Ajankohtaista moderoitua asiaa viskeistä, yleistä tarinaa viskitislaamoiden nykytilasta. Veikkaisin, että ainakin meitä harrastajia voisi kiinnostaa vaikka jonkin sortin paneelikeskustelu, jossa tislaamoiden edustajat pääsisivät keskustelemaan keskenään yleisön kuunnellessa.
Oli miten oli. Löysin illan suosikkini. Ne olivat Valamon kirkkoviinitynnyröity yhdeksänvuotias ja uskomattoman upea 23-vuotias Imperial.
Ja toki illan kruunasi se, että minulla on nyt vihdoin ja viimein Valamon huppari!
Ihan vaan hieno huppari! -
Uisge X+1 – Kun muut, niin minäkin
Uisge – tuo Suomen viskimessuista ainoa. Itse olen käynyt Uisgessa kolme kertaa. Siinä ihka ensimmäisessä ja seuraavana vuonna kun messut järjestettiin ensimmäistä kertaa Vanhalla. Ja nyt sitten vuonna 2022. Edellisen kerran olen siis ollut messuvieraana 11 vuotta sitten. Oli siis aika kokeilla uudestaan.
Moni saattaa tässä vaiheessa ihmetellä, että mitä? Miten kukaan, joka voi sanoa harrastavansa viskiä Suomessa on voinut jättää väliin vuoden merkittävimmän tapahtuman? Syyt ovat olleet henkilökohtaisia, työmenoja, sairastumisia – monia.
Olen sille päälle halutessani sosiaalinen ihminen, mutta omalla tavallani myös introvertti. Minun on aina ollut tietyllä tavalla hankala keskittyä samalla kun ympärillä on liikaa hulinaa. Ja viskin kanssa haluan keskittyä. Minua ei haittaa se, jos ympärilläni on pieni ryhmä viskiä nauttivia ihmisiä ja keskustelua, mutta heti kun ryhmä kasvaa liian isoksi tai omaan kuplaani tulee liikaa keskeytyksiä, muuttuu viskistä nauttiminen.
Messuympäristössä tai ihan vaan tastingissä, jossa on paljon ihmisiä ympärillä en enää pysty keskittymään niin paljon siihen mistä viskissä itse nautin – hajujen, makujen ja erilaisten nyanssien vain itselleni aukeavasta analysoinnista. Viski ikään kuin kokee tietynlaisen inflaation. En vaan saa siitä enää niin paljon irti kuin haluaisin. Löydän kyllä makuja ja osaan nauttia viskistä, mutta en samalla tavalla kuin haluaisin. Tämä ei liity millään tavalla ympäröiviin ihmisiin tai heidän seuraansa josta kyllä nautin – ainoastaan minuun itseeni.
Ei nyt vaivuta epätoivoon!
Olipa ankea alkupuhe. Masentava suorastaan! Pikainen olut Kitty O’Sheasissa alle ja messuille siis. Ja heti ovelta kaksi metriä eteenpäin edessäni aukesi jotain tuttua. Tältähän tämä näytti silloin viimeksikin! Viskejä, ystävällisiä ihmisiä, tuttuja ja uusia tuttavuuksia – niin viskejä kuin niitä ihmisiäkin. Mistähän aloittaisi. Jos sitä vaikka tuonne takalavan puolelle kun siellä on eniten niitä tuttuja naamoja. Ehkä en olekaan ihan niin erakko ja introvertti kuin luulin?
Moikkaus, toinen moikkaus, ja sitten jo mentiinkin! Oletko jo käynyt maistamassa? Käy ihmeessä kokeilemassa! Oli muuten hyvää. Käydäänkö kokeilemassa tuota?
No siitähän se sitten lähti. Viskisiepon kanssa suuntasimme ensimmäisenä Valamon tiskille. Osin ihan henkilökohtaisista syistä. Tislaamon varastossa kun majailee eräskin tynnyri. Valamolta on piakkoin tulossa uusi ”mustaetikettinen” Alkoon, joten maistoon. Olipa hienosti kypsynyt tisle! Ja menee hankintaan kunhan Alkoon saapuu. Turvetta, tisleen omalaatuisuutta ja kunnolla jo ikääkin. Alkaa näyttää ja maistua hyvältä!
Valamo Heavily Peated Uutta suomalaista ja maailman viskejä
Koska en ole käynyt Uisgessa sitten vuoden 2011, niin en oikein voi päteä sillä, että tietäisin mikä on tämän vuoden trendi. Ilokseni kuitenkin huomasin, että paikalla oli ainakin oman tietoni mukaan kaikki tällä hetkellä Suomessa viskiä aktiivisesti tislaavat ja Alkon kautta myyvät tislaamot. Teerenpeli, Kyrö, Valamo ja HDCO. Myös Ägräs oli mukana omalla viskillään, joka tosin on vielä saatavilla vain Fiskarsista ravintolamyynnissä.
Erityisesti haluan kuitenkin nostaa esiin 1000 Lakes distilleryn, jonka New Make ja vielä hetken aikaa viskin arvonimeä odottelevat ”Matured Spirit” -versiot nostivat toiveet todella korkealle! New Make oli yksi hedelmäisimpiä ja tasapainoisimpia joita allekirjoittaneella on ollut maistaa. Upeaa tavaraa. Jos oikeat tynnyrit löytyvät, niin tästä tulee herkkua! Nyt vaan toivotaan, että tislauskapasiteetti riittää ja saavat haalittua hyviä tynnyreitä – näin ainakin lupailtiin.
1000 Lakes – odotukset kovia! Uusien suomalaisten tuttavuuksien lisäksi paikalla oli viskejä myös muualta. Skotlanti sikseen, sillä seuraavaksi suunnistin ystävän suosituksesta vaatimattomasti ovensuun kupeeseen pystytetylle ständille, jossa majaansa piti Vinic. Ja löytyipä heidän tiskiltään hienoja viskejä, jotka olivat jostain ihan muualta kuin Skotlannista – tai ei se toinen niistä nyt niin kaukaa ollut. Se oli Walesista. Penderyn Peated Portwood Small Batch vei nimittäin kielen mennessään. Upeaa hedelmäisyyttä, turvetta ja kaiken huippuna tämä toi mieleen ala-asteen tylsimmät tunnit. Kuin olisi pureskellut hermostuneena ennen matematiikan koetta Faber-Castellin lyijykynän päätä. (Jos nyt rehellinen olen, niin en ole koskaan oikeasti pureskellut lyijykyniä, mutta tiedän miltä ne maistuvat – kerran tai kaksi kokeillut.)
Ja jatkoksi tälle samalta tiskiltä löytyi illan ehkä suurin yllättäjä. Israelilainen granaattiomenaviinitynnyrissä kypsytetty M&H -tislaamon APEX. Tynnyrivahvaa 57,2% tavaraa. Upean hapanta hedelmää, täyteläistä mallasta, eksoottisia mausteita, vivahdus kanelia. Hieno viski! Toivottavasti Vinic saa tämän myös Alkon hyllyyn.
Hienoja uusia tuttavuuksia! Penderyn Peated Port ja M&H Apex Mites ne skotlantilaiset sitten?
Ihan kerettiläiseksi en ryhtynyt. Toki myös muutama skotlantilainen löysi tiensä lasiin. Kaikista ei kuvia tullut otettua eikä varsinkaan niitä tarkempia nuotteja. Kuten jo alussa kirjoitin, ympäristö ei vaan sovi itselleni tarkempaan nuotitteluun. Pikkulinnun tiskillä oli vaikka mitä herkkuja tarjolla – sitä tuskin kieltää kukaan paikalla olleista. Itselleni lasiin löysi tiensä Glenfarclas Vintage 2002, 9 yo, “Movember 2011” sekä Aberlour Vintage 1990, 22 yo Black Adderilta. Jälkimmäinen ihan vaan vertailuna Aberlour “Casg Annamh” -tislaamopullotteen kanssa.
Lopputulema oli, että Glenfarclasin ”viiksiversio” oli hienon tasapainoinen sherrypommi, joka oli kuin Mehukattiversio kyseisen tislaamon tuotannosta – jos viskin maun voisi vielä entisestään tiivistää tiivisteeksi, niin tämä oli sitä. Tämä tarttui huuliin kuin sherrystä ja maltaasta sekoitettu siirappi.
Aberlour a’bunadhin voiton Uisgen parhaana viskinä halusin puolestaan tavallaan haastaa. Omasta kokemuksestani tiedän, että Aberlour kypsyy myös bourbonissa hienosti. Sain aikanaan pullottaa tislaamolta suoraan bourbon-tynnyristä oman pullon. Casg Annamh oli lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan ihan. Siksi siis verrokiksi hieman vanhempi yksityisen pullottajan versio – ja nyt osuttiin aika nappiin! Black Adderin versio oli varmasti vanhempaa kuin se oma jo edesmennyt pullo, mutta siinä oli sitä samaa vahaista vaniljaisuutta, vihreää omenaa ja kermaista pehmeyttä.
Muutama muukin skotti tuli maistettua. Vinkkinä annan, että Loch Lomond on tislaamo jota kannattaa tarkkailla jos se ei ole vielä kartalla. En olisi itse uskonut sanovani tätä vielä kymmenisen vuotta sitten. Vielä kun rehellisesti sanoisivat, että eivät suodata tai värjää viskejään, niin oltaisiin jonkin uuden äärellä.
Viiksi – Viski – Glenfarclas Movember. Yritin joskus itsekin kasvattaa. Rumat tuli. No mikä fiilis jäi?
Moikka, mitä kuuluu?: ”—”, ”Jahas. Itte isäntä.”, ”Ei oo sua muuten näkynyt pitkään aikaan.”, ”Mhm.”, ”Joo mulla on kiire nyt.”, Kaikki kommentteja joita sain naamani näkymisestä Uisgessa. En lähde erittelemään keneltä, mutta en maahantuojilta tai heidän edustajiltaan.
Toisaalta. ”Hauska tavata!” ”Ai sä oot se.”, ”No kyllähän mä nyt sut tiedän.”, ”Sä oot se viskifoorumityyppi.”, ”Tosi kiva viimeinkin tavata.”, ”Mehän tavallaan tunnetaan jo.”, ”Mehän ollaan jo kavereita.”, ”Kerros nyt Antti onko tämä hyvää.”, ”Kiva nähdä pitkästä aikaa!”, ”Koskas tuut käymään?”.
Uisgen kaksi puolta. Ja ehkä yksi syy miksi olen sen jättänyt niin useasti väliin. Nautin siitä hienosta yhteisöllisyyden kasvamisesta jonka olen onnekseni pitkän viskiharrastukseni aikana saanut nähdä, ja jota ehkä olen saanut osaltani aikanaan olla kasvattamassa – vaikkakaan en ehkä ihan samalla tavalla viime aikoina.
Toisaalta minua harmittaa se, että Suomen kokoisessa maassa edelleen näinä aikoina jaksetaan näinkin pienessä piirissä kyräillä toisten tekemisiä, olla kateellisia ja epäillä. Tämä negatiivisuus koskee onneksi erittäin pientä piiriä, jonka ehkä kannattaa jossain kohtaa mennä sen kuuluisan peilin eteen ja miettiä mitä tuli tehtyä ja sanottua.
Suurin osa meistä harrastajista on onneksi iloista, joviaalia ja mitä mainiointa porukkaa joka jakaa sampleja, kokemuksia ja viskin iloa toisilleen. Ja siitä minä pidän!
En halua tällä kirjoituksella olla mikään negatiivisuuden airut. Haluaisin, että Suomessa kaikki voisivat nauttia yhdessä tästä meille yhteisestä jalosta juomasta ilman, että kenellekään jää paha mieli. Sitä varten meidän kaikkien viskiharrastajien pitää edelleen tehdä työtä.
Minulle viski on alussa kirjoittamani ja oman pienen erakkoluonteisuuteni lisäksi myös sitä, että saan jakaa kokemuksiani ja aina välillä nähdä teitä kanssaharrastajia. Saatan välillä olla sen näköinen, että minua ei vi***akaan kiinnosta – suu mutrussa ja omien ajatuksieni valtaamana. Älkää kuitenkaan pelätkö tulla juttelemaan. Lämpenen hitaasti, mutta joka kerta kun aletaan juttelemaan viskistä, niin hetken miettimisen ja kyräilyn jälkeen ette välttämättä saa suunvuoroa – tai ainakin keskeytän teidät tahattomasti useampaan kertaan. Ja sen jälkeen siitä keskustelusta ei välttämättä tule ihan heti loppua.
Rakkaudella kaikille hienoille viskiystävilleni! Tiedätte toivottavasti keitä olette. Jos ette ole ihan varmoja, niin kysykää!
Ps. Oli siellä Uisgessa ihan kivaa. Maistoin uusia viskejä. Suurin osa oli ihan hyviä.
Pps. Kannattaa käydä lukemassa myös mitä muut ovat Uisge X+1:stä kirjoitelleet:
