-
Uisge 2025
Uusia tuttavuuksia ja yllätyksiä
Kävelin tämän vuoden Uisgen ovista sisään ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Jokunen etukäteen kiinnostava viski oli tullut bongattua, mutta muuten ajatuksena oli surffailla tiskien välillä avoimin mielin. Ehkä kuitenkin enemmän sillä periaatteella, että vanhojen ja jo maistettujen viskien pariin en juurikaan haikaillut, vaan enemmänkin ottaisin vastaan uusia kokemuksia jos sellaisia eteen sattuisi.
Ja sattuihan niitä! Omalla kohdallani tämä oli ehkä antoisin Uisge sen jälkeen, kun pitkä tauko visiiteissä jokunen vuosi sitten päättyi. Tastingeihin en tälläkään kertaa osallistunut jo ihan ajankäytöllisistä syistä, mutta hyvin tuntui maisteltavaa löytyvän ilman niitäkin.
Valamosta Glasgow’hun
Omaan perinteiseen tapaan ensimmäinen kohde oli Valamon tiski. Tislaamo oli taas kerran tuonut kolme eri tynnyrisamplea maisteltavaksi. Turpeeton Bourbon-kypsytetty #390 kiinnosti jo siksikin, että se on hyvin lähellä meidän oman tynnyriporukkamme syksyllä kymmenen vuotta täyttävää tuotetta. Numeroeroa tynnyrienkin välillä on vain viiden numeron verran.
Profiililtaan viski oli hyvin samankaltainen oman tynnyrimme maun ja tuoksun kanssa, mutta eroakin löytyi. Omasta tynnyristämme löysin viime maistolla ehkä hieman tätä enemmän lakritsaisuutta ja havuista pihkaisuutta. Tässä Uisgen samplessa oli ehkä puolestaan hieman enemmän vaniljaista hedelmää ja se oli ehkä aavistuksen makeampi. Mukavasti marjaisuutta ja aavistus kivaa twistiä tuovaa happamuutta.
Valamon samplet kauniissa rivissä. Seuraavaksi samplen #251 kimppuun. Kirkkoviinitynnyrissä kypsynyt 8-vuotias savuinen tisle osui omaan makuhermoon upeasti. Meinasin oikeasti lentää selälleni kun tarkistin pullon kyljestä prosentit – 63,1%. Tuoksusta tai mausta tämän vahvuutta oli aivan mahdoton päätellä. Niin kermaisen pehmeän savuinen hedelmäisyys lasista paljastui. Todella mainio sample!
Sample #421 oli turpeinen bourbontynnyrissä majaillut kahdeksanvuotias, joka jätti suuhun mukavan tasapainoisen savuisuuden. Savu peittää ehkä hieman Valamon tiettyjä hauskoja piirteitä tällaisessa puhtaassa Bourbon-kypsytyksessä – tai sitten olen vaan tottunut siihen savuttomuuteen omia sampleja maistellessa. Hyvässä tasapainossa silti ollaan tämänkin kanssa. Mukavasti erilainen ja Valamon profiili on hienosti läsnä.
Näistä paras juuri maisteluhetkellä omaan suuhuni oli #251, mutta kaikki hienoja viskejä ja kiitos Artulle, Askolle ja muulle porukalle, että olitte taas tuoneet paikalle jotain uutta ja kivaa maisteltavaa!
Valamon tiskiltä ei tarvinnut kääntyä kuin 180° ja nenän edessä olikin Barrel Rollersin tiski. Kert ja kaverit ovat tehneet hienoa työtä jo muutaman vuoden ajan tuodessaan uusia viskejä meidän markkinaamme. Keihäänkärkenä Glasgow Distilleryn tuotteet, mutta mukaan on saatu hienosti myös Signatoryn viskit.
Glasgow Distilleryn Ximénez-Spinola PX-tynnyrissä kypsytetty oli herkkua. Glasgown valikoimasta lasiin valikoitui Alkoonkin pienenä VYS-leimalla varustettuna eränä saapuva Ximenez-Spinola PX-tynnyreissä kypsytelty savuinen versio. Todella monipuolinen viski, jossa tämän erikoisen ja harvinaisen PX:n elementit tulivat hienosti läpi viskiin asti. Joko kieleni alkaa olla terästä, mutta tässäkään ei kyllä yli 60% vahvuus tuntunut juuri missään. Hienosti on etanoli onnistuttu painamaan piiloon! Kopatkaa pullo mukaanne jos ehditte. Tätä ei kauaa riitä ja mennee kuumille kiville.
Vanha pukki
Pienen tuttujen kanssa vietetyn turinahetken – tai oikeastaan monen niistä – jälkeen lasiin eksyi pitkästä pitkästä aikaa uutta viskiä Porista. Uutta siinä mielessä, että edellisen Old Buckin maistamisesta on jo todella pitkä tovi!
Old Buck Batch No41 oli kauniisti sanoen melko eksoottinen kokemus. Ei tämä nyt sinne suomalaisten top-viskien ryhmään ihan ensiyrittämällä noussut. Tuoksu ja maku olivat todella rikkaat, mutta omaan makuun pakka tuntui olevan ehkä jopa liian hajallaan. Oli savua, oli jotain kamferista ja minttuista, ylikypsää hedelmää jne. Ehkä jopa liikaa makuja näin nopealla yrittämällä ja sitten kuitenkin yllättävän lyhyt viimeinen rykäys.
Old Buckin uutukainen herätti aavistuksen ristiriitaisia tunteita. Ajan kanssa uudestaan jos onnistuu! Aion maistaa uudestaankin, jos eteen tulee. Jotenkin sellainen fiilis jäi tästä, että kyseessä on viski, joka pitää maistaa ns. yksinään, jotta se pääsisi loistamaan paremmin. Veikkaan, että vaatisi myös aikaa ja tuulettumista lasissa. En siis ole valmis tuomitsemaan vielä yhden maiston perusteella, vaikka juuri tässä hetkessä jäikin hieman ristiriitainen tunne. Pullo on ilmeisesti tulossa myös Alkon valikoimiin, mutta hinta saattaa kivuta melko korkeaksi.
Samplehulluttelua Loch Lomondilla
Viereiseltä tiskiltä notkumasta löytyikin sitten herra Finwhisky a.k.a Juhis, joka oli juuri aloittelemassa juttutuokiota Loch Lomondin Alan Reidin kanssa. Juhis tempaisi hihasta viereensä ja sanoi, että tätä ei ehkä kannata missata. No… lasi taskusta ja yht’äkkiä edessä olikin sitten tiskillä tapahtunut minitasting Alanin johdolla.
Alanhan on kaveri, jolta ei jutunjuuri ihan heti lopu. Hän kävi kattavasti läpi Loch Lomondin erikoiseksikin luonnehdittavia tislausmenetelmiä samalla kun laseihin kaatui useampikin sample tislaamon erityyppisistä viskeistä. Lirvahtipa laseihin myös muutama Glen Scotia. Omistajahan kun on samainen Loch Lomond Group.
Loch Lomondia ja Glen Scotiaa monessa muodossa. Laseissa kävi cask samplet niin Sauternes-kypsytetystä Lomond-tislaimilla kypsytetystä tavarasta, Chardonnay-hiivalla käytetystä tislaamospesiaalista, perinteisillä pannuilla tislatusta Bordeaux-tynnyrissä majaillusta tisleestä, PX-kypsytetystä Glen Scotiasta kuin myös Glen Scotian tämän vuoden turpeisesta 14-vuotiaasta Barolo-spesiaalista.
Kaiken kaikkiaan upea läpileikkaus näiden kahden tislaamon erilaisista viskeistä ja vaikka itse tastingiin ei tullutkaan osallistuttua, niin homma tuli hoidettua sitten hienosti tiskillä!
Dálvi tulee!
Tai siis sehän on jo täällä – mutta BlueWhiteSpiritin Dálvi on vasta tulossa. Tämä valitettavasti itselleni pienemmälle huomiolle jäänyt suomalainen yksityinen pullottaja on tunnettu melko eksentrisistä etiketeistään. Kyseessä on varmastikin keino erottautua massasta ja sinällään ihan hyvä näin.
Tällä kertaa en kuitenkaan kävellyt onneni ohi. Kiitos siitä Viskisiepolle, joka puski minut juttusille BlueWhiteSpiritin Jounin kanssa. Heidän uutukaisensa – Dálvi – pääsi yllättämään todella positiivisesti. Vaikka kyseessä on ”Blended Scotch Malt Whisky”, niin mitä ilmeisimmin kyseessä on lähinnä ”teaspoonattu” turpeinen Ben Nevis, johon on lorautettu nimeämissyistä sekaan tilkkanen jotain muuta.
Olipa hyvää! Vaikka etiketti onkin kamala. Voisiko tässä kääntää perinteisen sanonnan ”Moni kakku päältä kaunis” muotoon ”Moni kakku päältä ruma”? Oli miten oli, Dálvi oli oikeasti todella hyvää! Todella perinteinen hieman turpeinen ja hienon täyteläinen Highland-viski, jossa maut ja tuoksu olivat upeasti tasapainossa ja makua riitti pitkään! Jos ja kun tämä Alkon hyllyyn jossain vaiheessa ilmestyy, niin löytää tiensä takuuvarmasti omaan hyllyyn. Oli etiketti siten miten ruma tai kaunis tahansa. Yksi illan positiivisimmista ja puskan takaa tulleista yllättäjistä!
Pientä kritiikkiä ja pari väliviskiä
Tuttujen kanssa turinat jatkuivat ja jotain tuli välissä haukattuakin köökin puolella. Tosin Wanhan kuppila on ikävä kyllä muisto vain. Tölkistä kaadettua Karhua ja juustosämpylä ei nyt ehkä ole ihan sitä mitä viskimessujen ruokatarjoilu voisi olla.
Voisiko vaikkapa nytkin selvästi tyhjäkäytöllä olevaan oikeanpuoleiseen aulatilaan järjestää jotain ruokakärry-tyyppistä evästä, joka ei vaatisi välttämättä mitään käryäviä kärryjä, vaan jotain kylmää suolaista snacksia, tai sitten vaikka vaan hodareita tms? Toki ymmärrän, jos joku sopimustekninen seikka tämän estää, mutta se lienee neuvoteltavissa. Aihe on ollut tapetilla jo monta vuotta, enkä ole käsitykseni mukaan mielipiteeni kanssa lainkaan yksin sen kanssa, että laadukas pikkupurtava varmasti tekisi tilaisuudessa kauppansa.
No, mutinat sikseen. Juustosämpylän päälle lasiin lorahti Vinoblen tiskiltä lasillinen Hunter Laingin The First Editions -sarjan Juraa. Kommenttina lähinnä ”miksi kaikki Jura ei voisi olla tällaista”. Suurin osa tislaamon omista pullotteista on valitettavasti niin umpikaupallistettuja, että itse viski jää aika lailla toisarvoiseen asemaan. Tämä oli kermaista, pehmeää, hedelmäisen vaniljaista ja hunajaisen mausteista. Toivotaan, että tislaamo myös itse ottaa itseään niskasta kiinni, nostaa volttinsa, lopettaa suodattelemisen ja väriaineilla lotraamisen ja laittaa viskinsä kuosiin, koska se voisi olla paljon parempaa!
Glendronachin uudesta sarjasta tuli maisteltua eniten itseäni kiinnostanut Ode to the Dark. Hyvällä tiellä ollaan ainakin tämän perusteella. Hyvinkin perinteistä Glendronachia edustava viski ei ole iältään vielä kovin vanhaa. Alle kymppivuotiaasta puhutaan, mutta makumaailma on hienosti kohdillaan ja prosenttienkaan kanssa ei ole lähdetty pelleilemään. Kiva tuote!
Bruichladdichin tiskiltä lasiin vielä upean hedelmäisen raikas Biodynamic Project, jota ostaisin pullon jos eteen tulisi. Tämä taisi olla illan ainoa viski, jota olen joskus aiemminkin maistanut. Olkoon se osoitus siitä, että tämä on oikeasti hyvää.
Mikäs Micil?
Tässä vaiheessa iltaa olin jo vähän toinen jalka oven välissä lähtemässä kotia kohti, kun Cats & Whiskyn Ando vinkkasi, että Vinicin tiskiltä löytyvä Micil-niminen irkkutislaamo kannattaisi ehkä käydä kurkkaamassa läpi.
Mitenköhän tämän nyt sitten muotoilisi? No vaikka niin, että kyseessä oli illan ehdottomasti positiivisin yllätys monella mittapuulla! Micilin Pádraig Ó Griallais otti vastaan kuin omaan kotiinsa. Heti ensimmäinen viski vakuutti. Mystisesti nimetty B18.4 PHER tempaisi mukanaan upean pehmeällä ja täyteläisen hedelmäisellä tasapainoisuudellaan.
Micilin Pádraig Ó Griallais. Hieno mies hienojen viskien takana! Pádraigin kanssa juttua riitti todella pitkään. Hän kertoili tislaamosta, heidän tuotantomenetelmistään, omasta historiastaan… Tunnelma oli melkein kuin olisi kaverin olohuoneen pöydän ääressä istunut turisemassa viskimaailman yleisistä kuulumisista.
Micil Amontilladon olisin voinut tuon B18.4:n lisäksi napata saman tien mukaani omaan kaappiin, eivätkä muutkaan tislaamon tuotteet niiden vieressä juuri kalvenneet. Tällä hetkellä tislaamolla on vain yksi viski Alkossa, mutta lisää on kuulemma luvassa varsinkin jos menekkiä löytyy. Itsehän aion ainakin ottaa neuvosta vaarin ja kopata mukaani pullon heidän Earls Islandiaan heti kun vaan muistan!
Toivon kaikesta sydämestäni tälle uudelle tislaamotulokkaalle pitkää ikää. Sen verran vakuuttavista ja maistuvista tuotteista oli kyse!
Pitäisikö jostain mutista?
No ei oikeastaan. Kuten jo alussa kirjoitin, oli tämänvuotinen Uisge omalta kohdaltani ehkä kokonaisuudessaan positiivisin kokemus sitten sen jälkeen kun pitkästä aikaa aloin Uisgessa käymään. Pitkään käymättömyyteen ennen koronavuosia oli omat syynsä. Joskus ei aikataulu antanut myöten tai ei vaan oikeasti huvittanut henkilökohtaisista syistä.
Pari viime vuotta on kuitenkin ollut ihan kivaa. Ruokapuolesta jo avauduinkin. Positiivisena puolena tänä vuonna ainakin lauantaina iltapäivän ja alkuillan aikana vesiastioissa oli hyvin vettä saatavilla – lisää niitä voisi toki aina olla ja se oma vesipullo unohtui.
Viime vuonna kirjoituksessani mainitsin, että olisiko Uisgen syytä jotenkin uudistua. Tänä vuonna sitä fiilistä ei oikeastaan tullut niin vahvana. Olisiko sitten syynä ollut se, että tiskienkin takana tuntui olevan jotenkin iloisempi ja vastaanottavaisempi meininki? Porukkaa oli vähemmän ja ihmisillä riitti aikaa höpötellä. Vai onko se fiilis sitten kuitenkin enemmän oman pään sisällä?
Joka tapauksessa oli kiva käydä. Kiitos niin kanssaharrastajille kuin näytteilleasettajille!
-
HDF 2024 – Suomiviskin ilosanomaa
Suomi ei ole viskimessujen luvattu maa. Toista kertaa järjestetty Helsinki Drinks Festival – Whisky Edition on tervetullut lisä – mutta keitä varten se oikeasti on tehty? Tähän en oikein saanut vieläkään vastausta – vai sainko?
Viskejä, drinkkejä, viskidrinkkejä. Saako viskiä sotkea? Vai pitäisikö viski juoda viskinä? Jokainen juokoon viskinsä juuri niin kuin haluaa. Kuka minä olen siihen mikään sanomaan? Tykkään itsekin oikeasti hyvin tehdystä Old Fashionedista tai Whisky Sourista.
Musiikki soi taustalla. ”Viskivaikuttajat” – influensserit, kuten heitä kai kuuluu kutsua – pyörivät tiskeillä ja ilmoittavat vähän hämillään oleville esilleasettajille kuvaavansa ”kontenttia”, jossa jokainen viski on upeaa, hienoa ja hyvää. Ja minä siellä seassa. Vanha tapoihinsa jämähtänyt jäärä, jonka viskisivut ovat olleet olemassa jo yli 20 vuotta. Jo ennen kuin sosiaalinen media oli kaiken tarkoitus ja viski oli se juttu.
Älkää hyvää sisältöä tekevät viski-ihmiset ottako tätä pahalla, mutta ottakaa se rakentavana kritiikkinä ja miettikää onko kaikki viski aina hyvää ja hehkutuksen arvoista.
Mitä minä löysin?
Hienoja kotimaisia viskejä. HDF ei vedä vertoja Uisgelle mitä tulee viskien määrään. Mutta se on tilaisuus, jossa minun on helpompi päästä juttelemaan suomalaisten viskintekijöiden kanssa. Viskejä ja toimijoita on vähemmän, tilaa on enemmän.
Ajatuksena oli suunata heti ensimmäiseksi Valamon tiskille, mutta niin vaan tie veikin toiselle puolen seinää ja maistamaan Teerenpelin Aktea.
Tämän Amarone-trilogian viimeisin oli varsinkin tuoksunsa puolesta oikein maukas tuotos, eikä maussakaan ollut valittamista. Hyvässä punkussa on kaveri maannut. Maanläheistä mausteisuutta ja kiva hyvällä tavalla ”hapan” vivahde – asia josta heitettiin hetki hetulaa. Suomeksi kun tuo hapan on vähän huono sana korvaamaan englannin sanaa ”sour”, joka ei aina tarkoita huonoa.
Valamo – Heavenly Spirits
Myönnän tässä nyt ja suoraan jos se ei ole tullut aiemmin selväksi. Minulla on omat henkiset yhteyteni Valamon luostariiin. Olkoonkin niin, mutta oi että miten hienoja sampleja Valamon porukat olivat tuoneet mukanaan kaikkien maisteltavaksi!
Valamon hienot Cask Samplet rivissä Valamo #714 65% , peated, Churchwine, 8 y.o, 64,7%
Herranjumala miten hieno viski! Turvetta juuri sopivasti, tummia hedelmiä, Valamolle tyypillistä pihkaa. Tämä huusi vettä, mutta pienen tilkan jälkeen esiin nousi nahkaa, pehmeää savua ja jopa jotain aromaattista suitsukkeen aromia. Viski, joka edustaa juuri sitä miten itse miellän viskin, joka Valamosta voisi tulla. Upea! Huhuja on, että jotain vastaavaa voisi olla jossain vaiheessa tulossa yleiseenkin myyntiin. Jos Valamolla kuulette, niin laittakaa pari pulloa heti sivuun minua varten.
Valamo #401, Un-peated, bourbon, 8 y.o, 58,6%
Ja heti toinen upea herkku perään. Makeaa vaniljaa niin että riittää! Ja taustalla silti tislaamon oma luonteikkuus. Kuusenkerkkää, hunajaa ja rutkasti! Taas kerran osoitus siitä, että Valamon tisle vaatii aikaa kypsyäkseen!
Valamo #429, Peated Bourbon, 8 y.o, 63,1%
Eikä tämäkään kylmäksi jättänyt, mutta jäi ehkä vähän kirkkoviinin ja turpeettoman jalkoihin. Turpeisuus karkotti vaniljaisen ja aromaattisen makeuden hieman enemmän taka-alalle. Veikkaisin, että taas kerran se pari vuotta lisää tekee tälle hienoja juttuja, kun turpeisuus vielä aavistuksen tasoittuu ja integroituu.
—
Kaiken kaikkiaan uskon ja toivon, että Valamolla on iän karttuessa mahdollisuus nostaa profiiliaan entisestään. Tislaamon tuotantoa koko sen iän seuranneena suunta on täysin oikea ja moni sellainenkin, joka ei tislaamon nuoremmasta tuotannosta ole välttämättä syttynyt alkaa ilokseni kääntämään iän karttuessa kelkkaansa. Iso kiitos Isä Nasarille ja Taposen Artulle hyvistä keskusteluista!
Helsinki Distilling Company
Mites se paikallinen tislaamo sitten? Helsinki Distilling Company julkaisi oman kymmenvuotiaansa joku aika sitten ja lasiinhan se oli otettava. Kunnioitettava suoritus tämäkin ja on hienoa nähdä, että useampikin suomalainen tislaamo pystyy jo puskemaan pihalle kymmenvuotiaita viskejä.
HDC 10 Years Old – kunnioitettava saavutus HDC Helsinki Whiskey, 10 y.o Single Malt, 56,6%
Pehmeyttä alkaa tästäkin löytyä tuoksun puolelta. Hedelmiä myös. Maku oli omaan suuhuni ehkä hieman liian kuiva, vaikkakin hyvällä tavalla tuhti. Oma makupaletti kun kääntyy enemmän tuonne aavistuksen makeammista tuotteista pitävään suuntaan, niin ei ihan irronnut, mutta hatunnosto silti. Uskon itse ja luotan vahvasti myös herrojen Kilpisen ja Mykkäsen viestiin siitä, että kunhan saadaan tämä ensimmäisen satsin jälkeen jossain vaiheessa vähän myöhäisempää tuotantoa samaan ikään, niin homma alkaa varmasti tasapainottumaan.
Fiskars – Ägräs
Fiskarsin ruukissa sijaitseva Ägräksen tislaamo julkaisi ensimmäisen pullotteensa noin vuosi sitten. Kyseessä oli todellinen mielipiteiden jakaja kaikessa erikoisuudessaan. Itse tuomitsin viskin mm. näillä sanoilla: ”Alku on kuin olisi raapinut puoli askillista venäläisiä halpistulitikkuja yrittäessään saada märkiä klapeja syttymään V-sanan kaikuessa märkien multamättäiden keskellä”, sekä ”Jälkimaussa joku tumppaa siinä alun kytevässä nuotiossa vähän sulaneen kumisaappaan suuhun, mutta on onneksi sen verran kohtelias tyyppi, että on ensiksi vähän viilentänyt sitä sellaisessa vuodenaikaan tyypillisessä märistä lehdistä koostuvassa muhjussa”.
Löytyipä arvostelusta myös sanat ”koipallo”, ”ratapölkky” ja ”lyijykynän teroituspuru”.
Onnekseni toivotin lopuksi Ärgräkselle myös kaikkea hyvää. Ja näemmä se kannatti – isosti! Viskisieppo a.k.a Hakkaraisen Mika sai nimittäin sovittua meille salaiset treffit Ägräksen päätislaajan Marttaleena Ruohomaan kanssa. Ja heti aluksi tehtäköön selväksi, että Marttaleenalla ei ollut käytännössä mitään tekemistä tuon aikaisemman Ägräksen julkaisun kanssa. Hän ei ole sitä tislannut, valinnut tynnyriä tms. (piste) Hän jopa pahoitteli kokemustani ja allekirjoitti osan kokemuksistani.
Marttaleenan taskusta löytyi kuitenkin pieni pullo jotain joka palautti uskoni. Hänen aikanaan tislattua Ägräksen New Makea. Ja jopas jotakin! Poissa olivat sikunat, kitkerät palaneet kumisaappaat ja kaikki se, josta heidän viskiään haukuin. Kyseessä oli mitä hedelmäisin, mukavalla tavalla raikkain ja herkullisin new make, jota olen pitkään aikaan maistanut.
Pienikin tilkkanen voi valaa uskoa Jos ja kun tuota on nyt mennyt tynnyreihin, ja kun Marttaleenan mukaan tynnyripolitiikkakin on nyt jotain muuta kuin se aiemmin oli, niin luvassa saattaa olla oikeasti muutaman vuoden päästä todellinen yllättäjä suomalaisten viskien keskuudessa.
Iso kiitos vielä sekä Viskisiepolle, että Marttaleenalle tästä mahdollisuudesta. Usko Ägräkseen palautui!
Entäs ne ”ulkomaalaiset?
Sanalla sanoen en kiertänyt läheskään kaikkia tapahtuman tiskejä. Tarkoitus oli alunperinkin keskittyä suomiviskeihin. Toki muutama muukin tuli siinä ohi kävellessä maistettua. Niistä ensimmäisenä nostettakoon esiin Brukettin tiskiltä löytynyt Wovenin Superblend. Suorastaan härö sekoitus erilaisia maailman viskejä. Melkein kuin oma ensimmäinen infinity-pulloni, jonne päätyi sekaisin aivan sattumanvaraisesti kaapin pullonpohjia maanosaan tai viskilaatuun katsomatta.
Toisin kuin oma ”superblendini”, Wovenin versiosta voin sanoa, että se jopa toimi. Ei mikään maailman mullistavin viski, mutta sen seasta oli hyvin aistittavissa erilaisia nyansseja, jotka itse yhdistän eri maailmankolkkien makuihin. Kivaa leikittelyä, jossa nousi esiin niin ruista, irkkua kuin jotain muutakin määrittelemätöntä. Saattaa olla, että tämän on joku kokeneempi sekoittaja tehnyt – tai ainakin käytössä on ollut jonkinlaisia mittoja toisin kuin allekirjoittaneella.
Compass Boxin Experimental Grain Whisky – vai sittenkin ehkä Single Malt? Vinoblen tiskiltä löytyi puolestaan lasiin Compass Boxin hienosta valikoimasta Experimental Grain Whisky. Tämän viskin koukku on siinä, että itse asiassa se on tislattu 100% savustetusta ohramaltaasta, mutta koska tislaukseen on käytetty Loch Lomondin tislaamon kolonnitislainta, ei sitä voida lain mukaan kategorisoida nimellä ”single malt”.
Itse viski oli upean kermainen, mutta silti omalla tavallaan kevyt savuisuuden ollessa hentoa, mutta hienosti mukana koko makuelämyksen ajan. Compass Box osoitti taas, että pieni häiriköinti on silloin tällöin viskimaailmassakin paikallaan.
Nappasinpa matkan varrella mukiini myös Bushmillsin varman 16-vuotiaan, jonka hohto ei ole hävinnyt vuosien saatossa minnekään. Osoitus vankasta osaamisesta. Sen sijaan alan oikeasti epäilemään Glenmorangien Dr. Bill Lumdsenin – no jos en osaamista, niin ainakin järjenjuoksua.
On toki kiva, että viskimaailmassa kokeillaan. Johan siitä on osoituksena moni tässäkin kirjoituksessa mainittu viski, mutta että ”jäätelöviski”. Tykkään viskissä tietystä makeudesta, mutta tämä Glenmorangien ”Tale of the Ice Cream” – hei nyt ihan oikeasti! Liika on liikaa, vaikka täysin ymmärrän että uusiakin asiakkaita tarvitsee viskiteollisuuden hakea. ”We invite whisky lovers old and new to indulge their sweet tooth and enjoy this ultimate treat!” Valitettavasti itselleni tuo ”ultimate treat” oli tätä maistaessa todella kaukana, kun itse viski hukkui täysin kaiken sen tylyllä tavalla teollisen vaniljaisuuden alle. Vaniljan sijaan minä maistoin tässä vanilliinin kaiken muun jäädessä taka-alalle.
No… jos ideana on alun perinkin ollut tarjoilla tätä jäätelön kanssa, niin ei kai siinä mitään. Viskinä sellaisenaan se oli itselleni valitettavasti vahva esimerkki siitä kuinka markkinointiosasto jyrää itse tekijät alleen. Valitettavan yleinen tapa viskialalla tiettyjen toimijoiden kohdalla. Voin vaan kuvitella kuinka tislaamon puolella on pudisteltu päätä ja mietitty, että mitähän tästäkin nyt oikein taas tulee.
Loppusanat
Vietin HDF Whisky Editionissa tapahtuman kokonaiskestoa ajatellen vain hetken. En osallistunut tastingeihin. En maistanut näin jälkikäteen ajatellen ehkä ihan kaikkea jota olisi pitänyt maistaa. Missasin Bruichladdichin 30-vuotiaan (haistoin kyllä – tuoksui upealta), Juran 1990-pullotteen, Kyrön uuden Sauna Storiesin – ihan vaan siksi, että tiskillä oli kiire vääntää cocktailia ja odottaessani yhden cocktailin tilaus muuttuikin jonossa takanani olleille ”mitä te halusitte” -huudon saattelemana seitsemän cocktailin tilaukseksi. En jäänyt odottamaan kauanko sen yhden sentin kaataminen minulle olisi kestänyt, koska ilmeisesti edessä olleen luottokortti painoi enemmän. Pientä pelisilmää olisin toivonut – vink vink.
En ehtinyt varmastikaan jutella kaikkien kanssa ja missasin monta paikalla ollutta viskiharrastajaa ja viskiä, mutta toisaalta kohtuus kaikessa. Haluan kuitenkin päättää positiivisiin tunnelmiin. HDF Whiskey Edition on kiva tapahtuma. Vesipisteitä on riittävästi ja vaikka ne välillä ehtivätkin tyhjenemään, niin niitä täytettiin hyvin aktiivisesti. Lasipolitiikka on toimiva. Puhtaan lasin saa halutessaan. Ruoka oli mitä mainiointa ja juuri sopivaa tällaiseen tilaisuuteen. Musiikin voluumia oli laskettu viime vuodesta. Tilassa mahtuu liikkumaan ja se on avara. Ja ennen kaikkea tapahtumasta tiedotetaan ja saa tietoa hyvissä ajoin. Jotain, josta sillä toisella suomalaisella viskitapahtumalla olisi paljon opittavaa!
Esitin alussa kysymyksen. Kenelle HDF Whisky Edition on suunnattu? Sainko vastauksia? En varmaan yhtä selkeää sellaista. Se on suunnattu joka tapauksessa selvästi suuremmalle yleisölle kuin Uisge. Se ei kosiskele pelkkiä harrastajia, vaan se yrittää hyvällä, mutta omasta mielestäni osittain myös väärällä tavalla houkutella uusia ihmisiä viskin pariin. Väärä tapa on se, että paikalle tulee kauluspaitaisia miehiä kiilaamaan jonossa tilailemaan firman piikkiin drinkkejä ja tiskeillä pörrää ihmisiä, jotka suoraan ilmoittavat, että ovat paikalla vain sosiaalisen sisällön vuoksi, eivätkä oikeasti edes tykkää viskistä saatikka aio sitä sellaisenaan maistaa.
Oikea on se, että tavan tallaaja saa lisää tietoa viskeistä rennolla tavalla ja ilman paineita. Olkoonkin se viski sitten drinkkien muodossa tai sellaisenaan. Suurin kiitos tästä rentoudesta ja avoimuudesta kuuluu tiskin takana häärääville edustajille, jotka jaksavat vastailla samoihin kysymyksiin tunnista toiseen.
Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin kyllä tällainen vanha ja tapoihinsa kangistunut viskijääräkin viihtyi!
Ja loppuun klassikko. Minkäslaista viinaa…? -
Viskipäivää Valamolta
Valamo 8 y.o., Single Cask #303, Unpeated 1st fill Bourbon Barrel, bottled for SVP24, 50%
Suomalaisen Viskin Päivää on juhlistettu vuodesta 2014 asti toukokuun 23. päivä. Tätä kirjoittaessa vuonna 2024 juhlittiin siis jo kymmenettä vuotta sitä, että täällä meillä Suomessa osataan tehdä upean vivahteikkaita ja laadukkaita viskejä! Perinteisesti suomalaiset tislaamot juhlistavat päivää julkaisemalla sen lähitienoilla tätä päivää varten pullotettuja erikoispullotteita. Tänäkin vuonna niin Teerenpeli, Kyrö, Helsinki Distilling Company kuin Valamo julkaisivat omat juhlapullotteensa myyntiin Alkoon.
Nyt maisteluun pääsi kuitenkin näistä omaa sydäntä lähimpänä olevan Valamon tislaamon kahdeksanvuotias bourbon-tynnyrissä kypsynyt versio.
Makeus valtaa alkuun nokan. Raparperipiirakkaa vaniljakastikkeella. Selvääkin selvempi bourbonin vaikutus tuoreesta tynnyristä. Vihreitä männynkäpyjä tai pihkaisuutta – itselleni tuttu nuotti aiemmista valamolaisista. Aavistus maustepippuria ja muita kuivattuja mausteita. Toffeeta
Maku alkaa vaniljaisella purskahduksella. Mukava öljyinen suutuntuma. Kivan aktiivinen tynnyri osunut kohdalle. Taasen toffeeta johon sekoittuu jotain kuusenkerkkämäistä. Carmolis-munkkitippojen raikkautta. Mikä sen sopivampaa luostariviskille!
Tämä vahvistaa edelleen sitä kokemusta ja tuntemusta, että Valamon tisle tarvitsee ikää tasoittuakseen enemmän kuin ehkä moni muu suomiviski. Nuoretkin versiot ovat ilmeikkäitä ja persoonallisia. Nämä vanhemmat versiot säilyttävät sitä samaa pahimpien särmien hioutuessa pois.
Kaiken kaikkiaan todella upea viski Valamolta!
Ps. Oma tämä yksilö pullosta vielä kiinni. Samplekeijuna toimi tällä kertaa (taas) Viskisieppo. Kiitos!
-
Myöhäinen pääsiäinen
Valamo 8 y.o., Unpeated – Oloroso Sherry Cask Matured, Batch #1, 50.2%
Pääsiäisestä on tätä kirjoittaessa jo pari viikkoa, mutta pääsiäisaikahan kestää ortodoksikirkossa 40 päivää! Oli siis hyvä syy siis maistaa ajatuksen kanssa pieni tilkka Valamolaista!
Ikänsä puolesta tämä alkaa olla jo ihan oikean viskin iässä. Pullotusajankohdasta ja iästä päätellen, kyseessä on kuitenkin tislaamon ns. alkuaikojen tislettä. Mitä olen hieman nuorempia ja myöhemmin tislattuja Valamon viskejä ja raakatisleitä päässyt maistamaan, niin kehitys on ollut positiivinen. Muutenkin Valamon viskin tuntuvat selvästi vaativan aikaa kypsyäkseen – toisin kuin ehkä jotkut muut suomalaisten tislaamoiden tuotteet – ja myös skotlantilaisten. Eroja kun on niin tislaustavassa kuin osin myös valmistusmenetelmissä yleisesti.
Tuoksussa raikasta mallasta, jonka päällä leijuu kevyttä sherryisyyttä ja valkoista suklaata. Tarvitsee aikaa lasissa avautuakseen. Kiillotettua nahkaa. Toffeeta ja kermaisuutta. Kuusenkerkkää ja pihkaisuutta.
Maku alkaa makean toffeisena. Toffo-toffeeta banaaniversiona (kalkkikset muistaa). Tasapainoista mallasta. Sherry majailee taustalla ja nousee satunnaisesti esiin.
Valamon tisle on omintakeinen. Kaikki ei tykkää. Tislausprosessi on omanlaisensa, mäskiastia on vähän hassu ja vaatii paljon manuaalista työtä. Päivittäinen tuotanto pyörii pitkälti yhden asialleen omistautuneen henkilön voimin.
Kaiken tämän huomioon ottaen tämä on hyvä viski. Se ei ole skottiviski. Se on persoonallinen ja erilainen. Se on ortodoksiluostarissa tislattu suomalainen viski – ja se on maailman mittapuullakin jotain täysin ainutlaatuista.
-
Uisge 24
Uusi vuosi – uusi Uisge. Samat vanhat kujeet, mutta myös jotain uutta.
Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna viskien ystäviä hellittiin taas jo perinteiseksi muodostuneiden Uisge-viskimessujen muodossa. Koronavuosien kurituksen jälkeen edellinen Uisge järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2022, joten edellisestä tapahtumasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi.
Itse odotin tapahtumalta lähinnä viskihenkisten ystävien kohtaamista, jutustelua tuttujen kanssa ja uusia kokemuksia jalojen juomien muodossa. Nämä kolme rastia tuli kaikki suoritettua, joten vierailu oli sinällään onnistunut.
Oma strategiani oli käydä maistamassa mielenkiintoisimmat uutuudet ja avartaa omaa makumaailmaa. Yritin ihan tarkoituksella jättää väliin tutut ja turvalliset jo maistetut juomat ja kaivella tiskeiltä jotain uutta. Onnistuinko? Mielestäni ehkä kenties?
Valamo – ikä tekee tehtävänsä
Ovien auettua ykköskohteeni oli selvä. Valamon tiski ja ensimmäisenä lasiin Valamo 9 y.o. Church Wine Cask. Uisgea varten pullotettu spesiaali oli juuri sitä mitä viskimessuilta odotan. Jotain mitä ei muualta saa. Ja ai että mikä herkku! Upeita tummia hedelmiä, marjaisuutta – kuin olisi kaatunut naama edellä ylikypsään vadelmapuskaan, mutta ilman niitä verisiä naarmuja – pihkaisuutta ja hienoa tasapainoa.
Valamon tisle on kunnossa, mutta vaatii tasoittuakseen selvästikin ikää. Nuorena Valamon viskit ovat ärhäköitä ja omalla tavallaan luonteikkaita. Joidenkin mielestä ehkä jopa liiankin, mutta ajan kanssa särmät tuntuvat hioutuvan hienosti ja alta kuoriutuu hienoja viskejä. Tämä yhdeksänvuotias oli siitä hieno osoitus!
Valamo 9 y.o., Church Wine Cask Glasgowsta Helsinkiin
Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja sen ympäristö ei ole tunnettu minään viskin kultaisena keskiönä. Sen tittelin on jo pitkään vienut pohjoisempi Skotlanti. Glasgow Distillery on kuitenkin viimeisen parin vuoden ajan lähtenyt tuomaan tätä jokseenkin unohdettua Skotlannin kolkkaa uudestaan viskikartalle muutaman muun Lowlandin tislaamon kanssa.
Tästä hienona osoituksena oli Uisgea varten pullotettu erikoisuus, joka on tulossa myöhemmin rajatusti myös Alkon valikoimiin. Marsalatynnyrissä majaillut turpeinen single cask oli nuoresta iästään huolimatta hienosti tasapainossa – hedelmäistä savuisuutta, suklaata, mausteita ja toffeeta.
Glasgow1770, Limited Edition for Uisge 2024 Glasgowsta siirryin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Helsinki Distilling Companyn Pioneer Corn on kunnianosoitus aidolle maissiviskille. Tarina viskiin käytetyn maissin takana on hieno. Viskin valmistukseen on käytetty täysin suomalaista maissia, jonka tislaamon työntekijät ovat käsin riipineet irti tähkistä. Ensimmäisten talkoiden jälkeen tislaamolla oli kuulemma huomattu, että helpompiakin keinoja on keksitty. Yhdysvalloissa kun kuulemma melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy työkalu, jolla homma onnistuu huomattavasti helpommin!
Viskin makuunhan se ei tosin vaikuta miten se maissi on kuorittu. Hauskan pehmeä ”länkkäriviski”, jota voisin kuvitella siemailevani dollaritrilogiaa tuijotellessa. Todella suunmyötäinen ja taustalla hauska pölyinen efekti!
Helsinki Pioneer Corn ja iloinen tislaaja Mikko Mykkänen Kerettiläistä konjakkia!
Uisgessa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna myös konjakit. Moni viskiharrastaja mieltää nämä ranskalaiset tisleet juomiksi, joihin ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Ne ovat jokseenkin vieraita ja mystisiä. Makeita ja liian laimeita. Ihan vaan omituisia!
Niin ovatkin. Ainakin jos minulta kysytään. Mutta vain silloin, kun tuijotetaan Alkon perusvalikoimaa ja konjakkeja, joihin suomalaiset ovat aikojen saatossa tottuneet. Jos sen sijaan lasiin kaadetaan värjäämätöntä, suodattamatonta ja tynnyrivahvuista single cask -konjakkia, niin tilanne on täysin eri.
Jo lasiin valuessaan Espirit Organicin Cru Fins Bois näytti siltä, kuin lasiin olisi valutettu oliiviöljyä. Suutuntuma oli upean öljyinen ja paksu. Hedelmäisyys oli aitoa. Tuttu konjakin äitelä karamellisuus oli tiessään ja tilalla oli huikea ilotulitus erilaisten hedelmien kuoria – appelsiinia, omenaa, luumua.
Esprit Organic Single Cask – Cru Fins Bois Hieno juoma. Ikävä kyllä tällaiset oikeasti hienot ”luomukonjakit” jäävät konjakkimaailmassa edelleen täysin ylikaupallistettujen brändien jalkoihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa näitä luonnollisia konjakkejakin saataisiin Alkon valikoimiin!
Illan hienoin viski!
Uisgessa oli tänä vuonna itse asiassa ihan mukava kattaus. Kuten jo alussa kerroin, keskityin itse maistelemaan uusia tuttavuuksia. Pikkulinnun tiskillä olisi saanut varmasti upean nostalgiapläjäyksen jos niin olisi halunnut. Upeita Glenfarclaseja ja muita historian kultaamia pullotteita. Nyt oli haussa kuitenkin jotain uutta.
Illan hienoin viski löytyi itseni kohdalla tällä kertaa Vinoblen tiskiltä, jonne oli saatu Winnie Ng:n puuhailemana 23-vuotias Single Cask -pullote jo kuolleelta ja kuopatulta Imperial -tislaamolta. Olisin halunnut maistaa Winnien pullottaman 31-vuotiaan Caol Ilan, mutta se oli valitettavasti loppunut jo perjantaina. En silti pistänyt pahakseni kun vaihtoehtona oli nyt tarjottu viski.
En muista koska viimeksi jo pelkän ensinuuhkaisun jälkeen ihokarvani olisivat nousseet viskistä pystyyn! Kehon läpi nousi lämmin tunne. Rinnassa tuntui kuumotusta. Jestas mikä viski. Troppisten hedelmien ilotulitus. Upea vaniljaisuus. Kaikkea tasapainottamassa pieni happamanmakea tynnyrin ja tisleen leikki. Ja kaikki tämä ilman mitään jälkikypsyttelyjä tai finistelyjä puhtaasta bourbon-tynnyristä. Järisyttävän upea viski!
Illan parhautta: Imperial 23 y.o. Mitäs muuta sitten?
Maistoin illan aikana toki useamman viskin – mitenkäs muuten – olin kuitenkin viskimessuilla. Lasissa kävivät Bunnahabhainin 12-vuotias Cask Strenght, Israelilaisen M&H:n single cask, rommikypsytetty Ifrit-konjakki, Isle of Jura 1990 (joka oli loistava) ja vielä muutama muukin tisle – niin kypsytetty kuin raaka-sellainen (Teerenpelin new make oli oikein hyvää).
Yhteenvetona itsestäni tuntui siltä, että sain tästä Uisgesta jopa enemmän irti kuin edellisestä. Nillityksenaiheitakin on edelleen. Vesipisteitä on liian vähän ja ruokatarjonta on heikko. Pelkkä buffet-tyyppinen ruoka ei oikein istu tällaiseen tapahtumaan. Joku street food -henkinen homma sopisi paremmin, niin porukka voisi hakea näppästä kun siltä tuntuu. Juonnot hukkuvat kaikuisaan tilaan jne. Kaikki tuttuja juttuja lukemani mukaan menneiltä vuosilta. Nämä kun saataisiin kuntoon, niin Uisgekin olisi parempi!
Uisgella on eittämättä silti paikkansa. En lähde sitä kiistämään. Se on loistava paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä ja imeä tietoutta. Tiskien takana on oikeasti asiastaan kiinnostuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata ja jutella meille harrastajille sellaisiinkin kysymyksiin, jotka heiltä on varmasti kysytty kyllästymiseen asti.
Olisiko tapahtumaa silti syytä yrittää piristää muutenkin kuin vaan juomien kautta? Livahdin itse paikalta ennen kuin tupa oli täynnä – ja sitä se varmasti perjantain lakkojen vuoksi lauantaina myöhemmin illalla oli. Auttaisiko paikan vaihto? Voisiko ohjelmaan tuoda tilanvaihdon myötä esim. jotain muutakin ohjelmaa kuin tastingit? Ajankohtaista moderoitua asiaa viskeistä, yleistä tarinaa viskitislaamoiden nykytilasta. Veikkaisin, että ainakin meitä harrastajia voisi kiinnostaa vaikka jonkin sortin paneelikeskustelu, jossa tislaamoiden edustajat pääsisivät keskustelemaan keskenään yleisön kuunnellessa.
Oli miten oli. Löysin illan suosikkini. Ne olivat Valamon kirkkoviinitynnyröity yhdeksänvuotias ja uskomattoman upea 23-vuotias Imperial.
Ja toki illan kruunasi se, että minulla on nyt vihdoin ja viimein Valamon huppari!
Ihan vaan hieno huppari!
