takaisin

Lowlands


Lowlandsin alue käsittää eteläisimmän Skotlannin ja rajoittuu pohjoisessa Highlandsiin ja etelässä Pohjois-Englantiin. Suurin osa Lowlandsin panimoista sijaitsee sen pohjoisrajan tuntumassa Glasgown ja Edinburgin välillä, lähellä roomalaisten rakentamaan Adrianuksen muuria.

Vielä 1850-luvulla lähes jokaisessa kaupungiksi itseään nimittävässä kylässä toimi jonkin sortin viskipanimo, jotta etelässä asustelevien englesmannien viskinjano saatiin tyydytetyksi. 1880-luvulle tultaessa suurin osa alueen tuotetusta viskistä meni sekoiteviskien tekemiseen. Nykyisellään alueella valmistetaan kevyitä viskejä, joiden avulla voimakkaan makuisia viskejä pelkääväkin voi päästä osalliseksi makunautinnosta. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Rosebankin tislaamon tuotteet ovat parhaita Lowlandsin viskejä, mutta jokainen tehkööt oman makuhavaintonsa.

Lowlandsin viskit ovat yleisesti ottaen kuivia, mutta toisin kuin monen muun alueen viskeissä, tämä ei johdu turvesavulla kuivatettujen maltaiden käytöstä. Sen sijaan kuivuus tulee käytetyistä ohralajikkeista itsestään. Lowlandsin alueella ei yleisestikään käytetä maltaiden kuivatukseen savua, vaan ne kuivataan pelkkää kuumaa ilmaa käyttäen. Tästä johtuen niiden maku on yleensä makeahkon tuntuinen ja hedelmäinen. Tuoksultaan ne ovat yleensä melko mietoja. Lähinnä on havaittavissa häivähdystä ruohoon ja yrtteihin ja jopa brandymäisiä tuoksuja.

Lowlandsin alueen tislaamoita

Auchentoshan, Bladnoch, Glenkinchie