5 x Cooley

______________________________________________________________________________

Pääsiäisen kunniaksi maistelussa oli viisi erilaista Cooleyn tislaamon tuotosta (kaikki kahdesti tislattuja):

O’Patrick 40 % (blended, NAS, pullottaja Bardinet, lähinnä Ranskan markkinoille);
Greenore 8 yo 40 % (single grain);
Locke’s 40 % (blended, NAS);
Inishowen 40 % (blended, peated malt + grain, NAS);
12 yo Peated Single Malt Whiskey 59,7 % (James MacArthur’s Cask Strength Selection, dist. 1989).

O’Patrick on kepeä ja raikas blendi, joka yllättävästi löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta. Nuoruus paljastuu makukaaren lyhyydestä, mutta alussa – ja myös tuoksussa – on jotakin selittämättömän ”vihreää” samaan tapaan kuin vielä kehittyneempänä Green Spotissa. Pot still -viskiä O’Patrickiin ei kuitenkaan käytetä, eikä Cooley itse asiassa tuota lainkaan tätä Irlannin viskivarianteista perinteisintä. Joka tapauksessa hyvä vaihtoehto Jamesonin perusversiolle; ja melko lailla siitä poikkeava.

Irlantilaiset jyväviskipullotteet ovat harvassa. Greenoren ohella saatavilla on toistaiseksi vain (niin ikään Cooleyn) Clontarf-sarjan ”Black Label” (NAS, mutta tuskin juuri kolmea vuotta vanhempaa). Maissin osuus Greenoressa lienee suuri, sillä kielituntuma on erehdyttävän bourbonmainen. Ikää on kuitenkin kertynyt sen verran, että maissin nuorimmillaan tuottamat hapanimelät yökötykset puuttuvat, ja maku kehittyy jopa miellyttävän makeaksi. Kitalaelle nielemisen jälkeen jäävän aromin veljeni rinnasti Läkerolin Salvi-pastilliin (ei valitettavasti ollut käsillä tastingissamme). Loppua kohti makeus vaihtuu vähitellen puumaisiin vivahteisiin, ja päätteeksi kielelle jää yllättävänkin kuiva tuntuma.

Iätön Locke’s-blendi (maltaan osuus noin 35 %, josta ilmeisesti hiven peated) ei selkeästi erottunut edukseen, mutta toisaalta heikkouksiakaan ei löytynyt. Itse pidin sitä jopa turpeisempana kuin seuraavana ollutta Inishowenia, joka kuitenkin on ainoa irlantilainen blendi, johon avoimesti (etiketissäkin) ilmoitetaan käytettävän peated maltia (osuus noin 30 %). Turpeisuus näyttäytyy Inishowenissa ennen kaikkea jälkimaussa; aikaisemmin en ollut sitä huomaavinani. Ja suorastaan ”turvevapaa” on Inishowenin tuoksu, joka silti(!) hakee vaikuttavuudessa vertaistaan. Tälläkin foorumilla on vitsailtu adjektiivin ”kukkainen” käyttämisestä viskien aromikuvauksissa. Nuuhkikaa Inishowenia, niin tiedätte, miten syvää ja vahvaa ”kukkaisuus” voi todella olla!

Varsinainen aromipesä oli jätetty tastingin viimeiseksi jo reilusti poikkeavan alkoholipitoisuutensa vuoksi. 12-vuotias privaattipullote täytti etiketin lupaukset ja tarjosi ylenpalttisesti turvesavua. Voi tietysti kysyä, miksi hitaasti/runsaasti/yksinomaan turvetulikuivattua mallasta on ryhdytty satunnaisesti käyttämään muuallakin kuin Islaylla ja Skyella, joiden viskinvalmistustraditioon se olennaisesti kuuluu. Ovatko taustalla vain kaupalliset syyt (eli halu päästä osalliseksi näiden saarten tuotteiden luomasta ”turvesavubuumista”)? Nyt maistamassamme pullotteessa – sen paremmin kuin Cooleyn Connemara-perheessäkään – ei kuitenkaan ole matkimisen leimaa. Ensiksikin savuisuus ei ole niin ”päälleliimatun” tuntuista kuin vaikkapa Benriachin Curiositaksessa, vaan erittelemätön osa maun kokonaisuutta. Toiseksi kieleltä todella löytyy muutakin kuin savua. Tekisi mieli sanoa, että maku on aluksi jopa suolainen, mutta ei lainkaan merellisen suolainen, vaan pikemmin hyvin suolattuun kanaliemeen vivahtava. Toimii ehdottomasti myös ilman vesilisää.

______________________________________________________________________________