______________________________________________________________________________
Artturi (1.4.2011 8.19.46 last edit 1.4.2011 8.29.37)
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2011/04/01/mietoa-olutta-vaaditaan-verovapaaksi/20114601/135
Euroopasta kajahti vastaus raittiusväelle ja oluen laimentajille.
Euroopan Oluenkuluttajien Liitto EBCU vaatii miedommille oluille nykyistä kevyempää verokohtelua. Liitto esittää harkittavaksi alkoholiveron poistamista kokonaan alle 3,0 tilavuusprosentin oluilta Euroopan Unionin alueella.
Näin voitaisiin liiton mielestä ohjata kulutusta kohti vähemmän alkoholia sisältäviin tuotteisiin. Nollaverotus antaisi myös mahdollisuuden pienille käsityöpanimoille valmistaa laadukkaita mietoja oluita nykyisten vahvojen tuotteiden rinnalla.
Ihmiset juovat joka tapauksessa olutta. Monille maistuisivat miedommat oluet myös seurustelumielessä, mikäli niissä olisi riittävästi makua ja luonnetta. Samalla voisi Suomessa lopettaa turhan keskustelun keskioluen myynnin siirtämisestä Alkoon. Kuluttajat ratkaisisivat omilla valinnoillaan mietojen ja vahvojen tuotteiden välillä, sanoo Euroopan oluenkuluttajia Suomessa edustavan Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara.
Oluen laimentamista on aika ajoin esittänyt muun muassa professori Pekka Puska. Lisäksi yleisönosastoissa kysellään usein, mistä voisi saada entisen II-veroluokan vahvuista olutta, jota kukaan ei Suomessa valmista vaikka sille ei olisi laillista estettä.
Nähtäväksi jää lisääntyykö alle kolmeprosenttisten oluiden kysyntä jo tänä viikonloppuna, sillä Euroopan oluenkuluttajien kattojärjestö, European Beer Consumers Union (EBCU), kokoontuu parhaillaan Helsingissä.
EBCU:un kuuluu yli 140 000 henkilöjäsentä, joista suurin osa brittejä. Kokousta isännöivä Suomen oluenkuluttajien etujärjestö Olutliitto ry:hyn kuuluu yli 2000 jäsentä yli 30 rekisteröidyssä jäsenseurassa.
Edit. ASIAA! Liityn välittömästi Olutliitto ry:n jäseneksi jos esitys menee läpi.
Edit2. Toivottavasti tämä ei ole aprillipila....
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (1.4.2011 11.42.38)
Hyi hitto....alle kolme prosenttista olutta! >:(
______________________________________________________________________________
Eileanach (1.4.2011 12.02.15 last edit 1.4.2011 12.08.07)
Hyllyyn jäisi kakkoslitkut, ikävät muistot kumpuaa pintaan ruotsin reissuilta...oisko kuitenkin aprillia...? ;)
______________________________________________________________________________
Auld_Reekie (4.4.2011 11.39.21)
Itse brittioluiden suurena ystävänä näkisin enemmän kuin mieluusti sen että alle 4% oluiden veroa laskettaisiin. Tuollainen reilu prosenttyksikön ero alkoholimäärässä tuntuu kyllä aika hyvin ja pidemmissä illanistujaisissa yms. karkeloissa joisi mielellään hieman kevyemmän prosentin tuotteita keskarin tai laivalta kannetun nelosen sijaan.
Briteissä monet paikalliset hanaoluethan ovat siis tuollaista 3,2-3,9% kamaa ja omat kokemukset asiasta ovat varsin positiivisia. Noita tuodaan jopa jonkin verran suomen marketteihin, mutta ei ilmeisesti näiden vähempialkoholisten tuotteiden menekki ole niin kova että valikoima olisi kovinkaan laaja.
Keskarin myyminen alkossa olisi varmasti ehkä maailman typerin idea. Ennemmin suurien ratkaisujen saralla sallisin kauppoihin 7% ja alle alkoholijuomat.
______________________________________________________________________________
Vode (4.4.2011 14.11.25)
Alta 3% ei ole vastaan tullut juotavia oluita (pari kuriositeettia kuten Nanny State), mutta 4% alla on vaikka mitä herkkuja, yleensä tosiaan brittejä. Espoon Gallowssissa voi maistaa Hopheadia (3.8%) melkein koska vain ja viime viikolla siitä oli kerrassaan loistava Citra-versio muutamassa Helsingin keskustan ravintolassa.
Porilaisen Beer Hunterssin single hopit (taitavat olla 3.5%) ovat juuri nyt hyvin varustetuissa maitokaupoissa. Aavistuksen vetisiä, mutta ainakin Citra oli loistava. Hinta vain estää juomasta enempää..
Huvilan H.O.D.A (3.9%) on tietysti ollut kevyen sarjan Suomen mestari jo pitkään.
..vode
______________________________________________________________________________
Artturi (15.4.2012 15.48.34)
Olvin valmistama Sven Tuuva 3,5% tuli maistettua tänään. Suosi Suomalaista.
Ensihörpyillä hiukan vetinen, taisi olla hieman liian kylmää huttua, mutta loppua kohti paransi oikein mukavaksi suviolueksi. Pehmeä ja kevytmaltainen maku, paljon parempi kuin joku ameriikan putvaiseri tai skottipuubin kestosuosikki tennentsi.
Tämä sopii vallan mainiosti janonsammuttajaksi ja nautiskeluun esimerkiksi 25 asteen lämpöihin, kun ruohonmadaltajaa on tullut tuupittua tunnin verran ja paarmanveret on pitkin niskaa ja kinttuja.
Hinta jäi nyt katsomatta kuitin rypistyttä roskiin, mutta jos tämä saisi kilpailijoita ja hinnan kohdalleen, niin voisin vallan hyvin ostaa tätä saunajuomaksi.
______________________________________________________________________________