Analysis of Shackletons Mackinlay Scotch Whisky
James Pryde, John Conner, Frances Jack, Mark Lancaster, Lizzie Meek, Craig Owen, Richard Paterson, Gordon Steele, Fiona Strang and Jacqui Woods
J. Inst. Brew. 117(2), 156165, 2011
Pullot paperikääreissään
Mackinlay tuotti mallasviskiään Glen Mhorin tislaamolla, Invernessissä. Historiankirjojen mukaan tislaamo sai vetensä Loch Nessistä, vilja oli paikallista ja turve Orkneyn saarien tienoilta. Tislaamo aloitti toimintansa v. 1892 ja Shackleton tilasi 25 laatikkoa 1907 alkaneelle retkelleen. Tislaamon viski oli siis noihin aikoihin uusi markkinoilla.
Sitten itse analyyseihin:
Alkuun viskeille tehtiin radiohiiliajoitus. Tällä varmistettiin ettei juoma ollut nykyaikainen huijaus, vaan viski on tehty ennen toista maailmansotaa.
Alkoholipitoisuudeksi mitattiin 47,2 %, jonka arvioitiin olleen sama myös pullotuksen aikana. Itse etiketissä ei mainita vahvuutta, merkintä tuli pakolliseksi vasta vuonna 1907. Haihtuvien happojen ja nestemäärän mittauksesta pääteltiin että viski ei ole pilaantunut jäisessä säilytyksessä tai ettei haihtuvia yhdisteitä ole hävinnyt yli sadan vuoden aikana.
Desilitran verran viskiä lasiruikussa.
Maistelupaneelin mielestä viskistä löytyi; kompleksisuutta, kypsää tammea, makeutta, kypsiä hedelmiä, mausteisuutta, savua. Savu ei dominoinut. Off-nuotteja ei löytynyt ja aromeissa ollut sellaista mitä nykyviskeistä ei löytyisi.
Kemiallisessa analyysissä todettiin viskin olevan nimenomaan mallasviskiä eikä esimerkiksi blendiä. Raskaampien alkoholien sormenjälki oli myös aika lähellä nykyisiä mallasviskejä, ollen puhtaammasta päästä verrattuna nykyisiin viskeihin.
Viski oli myös hyvin kirkasta, ja sakkaa ei ollut muodostunut. Syyksi veikkailtiin kylmää lämpötilaa ja myös sitä että jään sisällä, mökissä, lämpötilavaihtelut ovat olleet pieniä. Myös reilu 47% vahvuus ja tiettyjen estereiden vähyys on auttanut asiaan.
Kokonaisfenolimäärä oli pullossa 3,5ppm, joka vastaa nykyviskeissä kevyesti savustettua viskiä. Turpeen tyyppiä analysoitaessa huomattiin että se on aika lähellä nykyistä Orkneyn saarelta löytyvää turvetta. Tislaamon tiedoista löytynyt turpeen nostopaikka Edayn saarella lienee siis oikea.
Kun tynnyristä liukenevia yhdisteitä tutkittiin, todettiin että viskin on täytynyt olla vähintään 5 vuotiasta, mutta todennäköisemmin 10 vuoden ikäistä. Puulajiksi todettiin Amerikkalainen tammi, Quercus Alba. Sokerimääritysten perusteella kyseessä on ensimmäisen täytön tynnyri. Koostumuksesta voidaan päätellä tynnyrissä olleen aiemmin jotain viiniä tai sherryä. Koostumus vastaa nykyisiä 1. fill sherrytynnyreitä, tarkemmin Oloroso tai Amontillado sherryjä. Viskin väri on kotoisin todennäköisesti tynnyristä, mutta jo tähän aikaan saatettiin käyttää jotain sokerivärejä.
Ennen tilausta vierteessä on ollut maitohappobakteereita. Niitä vierteeseen on joutunut mallasohrasta, oluthiivasta ja tislaamon mikroilmastosta.
Tislauksessa viskin cut, keskimmäinen osuus on jatkettu pidemmälle (matalammalle alkoholiprosentille) kuin nykyään on tapana.
Nykyään tarkkaillaan syöpää aiheuttavia yhdisteitä, kuten NDMA:ta, näiden yhdisteiden osalta viski oli myös hyvin puhdasta, vastaten nykyisiä juomia.
Raskasmetalleja ja anioneja/kationeja myös mitattiin ja näistä ei löydetty epänormaaleja arvoja. Pullojen välillä oli pientä vaihtelua, jonka epäiltiin johtuvan lasinvalmistuksen jäämistä.
Yhteenvetona Shackletonin viski oli säilynyt erinomaisesti ja tyyliltään vastaa nykyisiä viskejä. Yllättävän kevyesti savuinen, kompleksinen viski on kypsytetty 5-10 vuotta ensimmäisen täytön amerikkalaisessa tammessa jossa aiemmin on ollut sherryä. Tulos oli odottamaton, koska yleisesti viskejä yli 100 vuoden takaa on pidetty raakoina, savuisina ja liian vahvoina nautittaviksi.