1.0Virtuaalinen Viskikaappihttps://viskikaappi.netAntti Tuuralahttps://viskikaappi.net/index.php/author/mujczt8vhl/rich600338<blockquote class="wp-embedded-content" data-secret="5h66DtEpqR"><a href="https://viskikaappi.net/index.php/2024/11/08/hdf-2024-suomiviskin-ilosanomaa/">HDF 2024 – Suomiviskin ilosanomaa</a></blockquote><iframe sandbox="allow-scripts" security="restricted" src="https://viskikaappi.net/index.php/2024/11/08/hdf-2024-suomiviskin-ilosanomaa/embed/#?secret=5h66DtEpqR" width="600" height="338" title="”HDF 2024 – Suomiviskin ilosanomaa” — Virtuaalinen Viskikaappi" data-secret="5h66DtEpqR" frameborder="0" marginwidth="0" marginheight="0" scrolling="no" class="wp-embedded-content"></iframe><script> /*! This file is auto-generated */ !function(d,l){"use strict";l.querySelector&&d.addEventListener&&"undefined"!=typeof URL&&(d.wp=d.wp||{},d.wp.receiveEmbedMessage||(d.wp.receiveEmbedMessage=function(e){var t=e.data;if((t||t.secret||t.message||t.value)&&!/[^a-zA-Z0-9]/.test(t.secret)){for(var s,r,n,a=l.querySelectorAll('iframe[data-secret="'+t.secret+'"]'),o=l.querySelectorAll('blockquote[data-secret="'+t.secret+'"]'),c=new RegExp("^https?:$","i"),i=0;i<o.length;i++)o[i].style.display="none";for(i=0;i<a.length;i++)s=a[i],e.source===s.contentWindow&&(s.removeAttribute("style"),"height"===t.message?(1e3<(r=parseInt(t.value,10))?r=1e3:~~r<200&&(r=200),s.height=r):"link"===t.message&&(r=new URL(s.getAttribute("src")),n=new URL(t.value),c.test(n.protocol))&&n.host===r.host&&l.activeElement===s&&(d.top.location.href=t.value))}},d.addEventListener("message",d.wp.receiveEmbedMessage,!1),l.addEventListener("DOMContentLoaded",function(){for(var e,t,s=l.querySelectorAll("iframe.wp-embedded-content"),r=0;r<s.length;r++)(t=(e=s[r]).getAttribute("data-secret"))||(t=Math.random().toString(36).substring(2,12),e.src+="#?secret="+t,e.setAttribute("data-secret",t)),e.contentWindow.postMessage({message:"ready",secret:t},"*")},!1)))}(window,document); //# sourceURL=https://viskikaappi.net/wp-includes/js/wp-embed.min.js </script> https://viskikaappi.net/wp-content/uploads/2024/11/HDF_2024-scaled.jpg19202560Suomi ei ole viskimessujen luvattu maa. Toista kertaa järjestetty Helsinki Drinks Festival – Whisky Edition on tervetullut lisä – mutta keitä varten se oikeasti on tehty? Tähän en oikein saanut vieläkään vastausta – vai sainko? Viskejä, drinkkejä, viskidrinkkejä. Saako viskiä sotkea? Vai pitäisikö viski juoda viskinä? Jokainen juokoon viskinsä juuri niin kuin haluaa. Kuka minä olen siihen mikään sanomaan? Tykkään itsekin oikeasti hyvin tehdystä Old Fashionedista tai Whisky Sourista. Musiikki soi taustalla. ”Viskivaikuttajat” – influensserit, kuten heitä kai kuuluu kutsua – pyörivät tiskeillä ja ilmoittavat vähän hämillään oleville esilleasettajille kuvaavansa ”kontenttia”, jossa jokainen viski on upeaa, hienoa ja hyvää. Ja minä siellä seassa. Vanha tapoihinsa jämähtänyt jäärä, jonka viskisivut ovat olleet olemassa jo yli 20 vuotta. Jo ennen kuin sosiaalinen media oli kaiken tarkoitus ja viski oli se juttu. Älkää hyvää sisältöä tekevät viski-ihmiset ottako tätä pahalla, mutta ottakaa se rakentavana kritiikkinä ja miettikää onko kaikki viski aina hyvää ja hehkutuksen arvoista. Mitä minä löysin? Hienoja kotimaisia viskejä. HDF ei vedä vertoja Uisgelle mitä tulee viskien määrään. Mutta se on tilaisuus, jossa minun on helpompi päästä juttelemaan suomalaisten viskintekijöiden kanssa. Viskejä ja toimijoita on vähemmän, tilaa on enemmän. Ajatuksena oli suunata heti ensimmäiseksi Valamon tiskille, mutta niin vaan tie veikin toiselle puolen seinää ja maistamaan Teerenpelin Aktea. Tämän Amarone-trilogian viimeisin oli varsinkin tuoksunsa puolesta oikein maukas tuotos, eikä maussakaan ollut valittamista. Hyvässä punkussa on kaveri maannut. Maanläheistä mausteisuutta ja kiva hyvällä tavalla ”hapan” vivahde – asia josta heitettiin hetki hetulaa. Suomeksi kun tuo hapan on vähän huono sana korvaamaan englannin sanaa ”sour”, joka ei aina tarkoita huonoa. Valamo – Heavenly Spirits Myönnän tässä nyt ja suoraan jos se ei ole tullut aiemmin selväksi. Minulla on omat henkiset yhteyteni Valamon luostariiin. Olkoonkin niin, mutta oi että miten hienoja sampleja Valamon porukat olivat tuoneet mukanaan kaikkien maisteltavaksi! Valamo #714 65% , peated, Churchwine, 8 y.o, 64,7% Herranjumala miten hieno viski! Turvetta juuri sopivasti, tummia hedelmiä, Valamolle tyypillistä pihkaa. Tämä huusi vettä, mutta pienen tilkan jälkeen esiin nousi nahkaa, pehmeää savua ja jopa jotain aromaattista suitsukkeen aromia. Viski, joka edustaa juuri sitä miten itse miellän viskin, joka Valamosta voisi tulla. Upea! Huhuja on, että jotain vastaavaa voisi olla jossain vaiheessa tulossa yleiseenkin myyntiin. Jos Valamolla kuulette, niin laittakaa pari pulloa heti sivuun minua varten. Valamo #401, Un-peated, bourbon, 8 y.o, 58,6% Ja heti toinen upea herkku perään. Makeaa vaniljaa niin että riittää! Ja taustalla silti tislaamon oma luonteikkuus. Kuusenkerkkää, hunajaa ja rutkasti! Taas kerran osoitus siitä, että Valamon tisle vaatii aikaa kypsyäkseen! Valamo #429, Peated Bourbon, 8 y.o, 63,1% Eikä tämäkään kylmäksi jättänyt, mutta jäi ehkä vähän kirkkoviinin ja turpeettoman jalkoihin. Turpeisuus karkotti vaniljaisen ja aromaattisen makeuden hieman enemmän taka-alalle. Veikkaisin, että taas kerran se pari vuotta lisää tekee tälle hienoja juttuja, kun turpeisuus vielä aavistuksen tasoittuu ja integroituu. — Kaiken kaikkiaan uskon ja toivon, että Valamolla on iän karttuessa mahdollisuus nostaa profiiliaan entisestään. Tislaamon tuotantoa koko sen iän seuranneena suunta on täysin oikea ja moni sellainenkin, joka ei tislaamon nuoremmasta tuotannosta ole välttämättä syttynyt alkaa ilokseni kääntämään iän karttuessa kelkkaansa. Iso kiitos Isä Nasarille ja Taposen Artulle hyvistä keskusteluista! Helsinki Distilling Company Mites se paikallinen tislaamo sitten? Helsinki Distilling Company julkaisi oman kymmenvuotiaansa joku aika sitten ja lasiinhan se oli otettava. Kunnioitettava suoritus tämäkin ja on hienoa nähdä, että useampikin suomalainen tislaamo pystyy jo puskemaan pihalle kymmenvuotiaita viskejä. HDC Helsinki Whiskey, 10 y.o Single Malt, 56,6% Pehmeyttä alkaa tästäkin löytyä tuoksun puolelta. Hedelmiä myös. Maku oli omaan suuhuni ehkä hieman liian kuiva, vaikkakin hyvällä tavalla tuhti. Oma makupaletti kun kääntyy enemmän tuonne aavistuksen makeammista tuotteista pitävään suuntaan, niin ei ihan irronnut, mutta hatunnosto silti. Uskon itse ja luotan vahvasti myös herrojen Kilpisen ja Mykkäsen viestiin siitä, että kunhan saadaan tämä ensimmäisen satsin jälkeen jossain vaiheessa vähän myöhäisempää tuotantoa samaan ikään, niin homma alkaa varmasti tasapainottumaan. Fiskars – Ägräs Fiskarsin ruukissa sijaitseva Ägräksen tislaamo julkaisi ensimmäisen pullotteensa noin vuosi sitten. Kyseessä oli todellinen mielipiteiden jakaja kaikessa erikoisuudessaan. Itse tuomitsin viskin mm. näillä sanoilla: ”Alku on kuin olisi raapinut puoli askillista venäläisiä halpistulitikkuja yrittäessään saada märkiä klapeja syttymään V-sanan kaikuessa märkien multamättäiden keskellä”, sekä ”Jälkimaussa joku tumppaa siinä alun kytevässä nuotiossa vähän sulaneen kumisaappaan suuhun, mutta on onneksi sen verran kohtelias tyyppi, että on ensiksi vähän viilentänyt sitä sellaisessa vuodenaikaan tyypillisessä märistä lehdistä koostuvassa muhjussa”. Löytyipä arvostelusta myös sanat ”koipallo”, ”ratapölkky” ja ”lyijykynän teroituspuru”. Onnekseni toivotin lopuksi Ärgräkselle myös kaikkea hyvää. Ja näemmä se kannatti – isosti! Viskisieppo a.k.a Hakkaraisen Mika sai nimittäin sovittua meille salaiset treffit Ägräksen päätislaajan Marttaleena Ruohomaan kanssa. Ja heti aluksi tehtäköön selväksi, että Marttaleenalla ei ollut käytännössä mitään tekemistä tuon aikaisemman Ägräksen julkaisun kanssa. Hän ei ole sitä tislannut, valinnut tynnyriä tms. (piste) Hän jopa pahoitteli kokemustani ja allekirjoitti osan kokemuksistani. Marttaleenan taskusta löytyi kuitenkin pieni pullo jotain joka palautti uskoni. Hänen aikanaan tislattua Ägräksen New Makea. Ja jopas jotakin! Poissa olivat sikunat, kitkerät palaneet kumisaappaat ja kaikki se, josta heidän viskiään haukuin. Kyseessä oli mitä hedelmäisin, mukavalla tavalla raikkain ja herkullisin new make, jota olen pitkään aikaan maistanut. Jos ja kun tuota on nyt mennyt tynnyreihin, ja kun Marttaleenan mukaan tynnyripolitiikkakin on nyt jotain muuta kuin se aiemmin oli, niin luvassa saattaa olla oikeasti muutaman vuoden päästä todellinen yllättäjä suomalaisten viskien keskuudessa. Iso kiitos vielä sekä Viskisiepolle, että Marttaleenalle tästä mahdollisuudesta. Usko Ägräkseen palautui! Entäs ne ”ulkomaalaiset? Sanalla sanoen en kiertänyt läheskään kaikkia tapahtuman tiskejä. Tarkoitus oli alunperinkin keskittyä suomiviskeihin. Toki muutama muukin tuli siinä ohi kävellessä maistettua. Niistä ensimmäisenä nostettakoon esiin Brukettin tiskiltä löytynyt Wovenin Superblend. Suorastaan härö sekoitus erilaisia maailman viskejä. Melkein kuin oma ensimmäinen infinity-pulloni, jonne päätyi sekaisin aivan sattumanvaraisesti kaapin pullonpohjia maanosaan tai viskilaatuun katsomatta. Toisin kuin oma ”superblendini”, Wovenin versiosta voin sanoa, että se jopa toimi. Ei mikään maailman mullistavin viski, mutta sen seasta oli hyvin aistittavissa erilaisia nyansseja, jotka itse yhdistän eri maailmankolkkien makuihin. Kivaa leikittelyä, jossa nousi esiin niin ruista, irkkua kuin jotain muutakin määrittelemätöntä. Saattaa olla, että tämän on joku kokeneempi sekoittaja tehnyt – tai ainakin käytössä on ollut jonkinlaisia mittoja toisin kuin allekirjoittaneella. Vinoblen tiskiltä löytyi puolestaan lasiin Compass Boxin hienosta valikoimasta Experimental Grain Whisky. Tämän viskin koukku on siinä, että itse asiassa se on tislattu 100% savustetusta ohramaltaasta, mutta koska tislaukseen on käytetty Loch Lomondin tislaamon kolonnitislainta, ei sitä voida lain mukaan kategorisoida nimellä ”single malt”. Itse viski oli upean kermainen, mutta silti omalla tavallaan kevyt savuisuuden ollessa hentoa, mutta hienosti mukana koko makuelämyksen ajan. Compass Box osoitti taas, että pieni häiriköinti on silloin tällöin viskimaailmassakin paikallaan. Nappasinpa matkan varrella mukiini myös Bushmillsin varman 16-vuotiaan, jonka hohto ei ole hävinnyt vuosien saatossa minnekään. Osoitus vankasta osaamisesta. Sen sijaan alan oikeasti epäilemään Glenmorangien Dr. Bill Lumdsenin – no jos en osaamista, niin ainakin järjenjuoksua. On toki kiva, että viskimaailmassa kokeillaan. Johan siitä on osoituksena moni tässäkin kirjoituksessa mainittu viski, mutta että ”jäätelöviski”. Tykkään viskissä tietystä makeudesta, mutta tämä Glenmorangien ”Tale of the Ice Cream” – hei nyt ihan oikeasti! Liika on liikaa, vaikka täysin ymmärrän että uusiakin asiakkaita tarvitsee viskiteollisuuden hakea. ”We invite whisky lovers old and new to indulge their sweet tooth and enjoy this ultimate treat!” Valitettavasti itselleni tuo ”ultimate treat” oli tätä maistaessa todella kaukana, kun itse viski hukkui täysin kaiken sen tylyllä tavalla teollisen vaniljaisuuden alle. Vaniljan sijaan minä maistoin tässä vanilliinin kaiken muun jäädessä taka-alalle. No… jos ideana on alun perinkin ollut tarjoilla tätä jäätelön kanssa, niin ei kai siinä mitään. Viskinä sellaisenaan se oli itselleni valitettavasti vahva esimerkki siitä kuinka markkinointiosasto jyrää itse tekijät alleen. Valitettavan yleinen tapa viskialalla tiettyjen toimijoiden kohdalla. Voin vaan kuvitella kuinka tislaamon puolella on pudisteltu päätä ja mietitty, että mitähän tästäkin nyt oikein taas tulee. Loppusanat Vietin HDF Whisky Editionissa tapahtuman kokonaiskestoa ajatellen vain hetken. En osallistunut tastingeihin. En maistanut näin jälkikäteen ajatellen ehkä ihan kaikkea jota olisi pitänyt maistaa. Missasin Bruichladdichin 30-vuotiaan (haistoin kyllä – tuoksui upealta), Juran 1990-pullotteen, Kyrön uuden Sauna Storiesin – ihan vaan siksi, että tiskillä oli kiire vääntää cocktailia ja odottaessani yhden cocktailin tilaus muuttuikin jonossa takanani olleille ”mitä te halusitte” -huudon saattelemana seitsemän cocktailin tilaukseksi. En jäänyt odottamaan kauanko sen yhden sentin kaataminen minulle olisi kestänyt, koska ilmeisesti edessä olleen luottokortti painoi enemmän. Pientä pelisilmää olisin toivonut – vink vink. En ehtinyt varmastikaan jutella kaikkien kanssa ja missasin monta paikalla ollutta viskiharrastajaa ja viskiä, mutta toisaalta kohtuus kaikessa. Haluan kuitenkin päättää positiivisiin tunnelmiin. HDF Whiskey Edition on kiva tapahtuma. Vesipisteitä on riittävästi ja vaikka ne välillä ehtivätkin tyhjenemään, niin niitä täytettiin hyvin aktiivisesti. Lasipolitiikka on toimiva. Puhtaan lasin saa halutessaan. Ruoka oli mitä mainiointa ja juuri sopivaa tällaiseen tilaisuuteen. Musiikin voluumia oli laskettu viime vuodesta. Tilassa mahtuu liikkumaan ja se on avara. Ja ennen kaikkea tapahtumasta tiedotetaan ja saa tietoa hyvissä ajoin. Jotain, josta sillä toisella suomalaisella viskitapahtumalla olisi paljon opittavaa! Esitin alussa kysymyksen. Kenelle HDF Whisky Edition on suunnattu? Sainko vastauksia? En varmaan yhtä selkeää sellaista. Se on suunnattu joka tapauksessa selvästi suuremmalle yleisölle kuin Uisge. Se ei kosiskele pelkkiä harrastajia, vaan se yrittää hyvällä, mutta omasta mielestäni osittain myös väärällä tavalla houkutella uusia ihmisiä viskin pariin. Väärä tapa on se, että paikalle tulee kauluspaitaisia miehiä kiilaamaan jonossa tilailemaan firman piikkiin drinkkejä ja tiskeillä pörrää ihmisiä, jotka suoraan ilmoittavat, että ovat paikalla vain sosiaalisen sisällön vuoksi, eivätkä oikeasti edes tykkää viskistä saatikka aio sitä sellaisenaan maistaa. Oikea on se, että tavan tallaaja saa lisää tietoa viskeistä rennolla tavalla ja ilman paineita. Olkoonkin se viski sitten drinkkien muodossa tai sellaisenaan. Suurin kiitos tästä rentoudesta ja avoimuudesta kuuluu tiskin takana häärääville edustajille, jotka jaksavat vastailla samoihin kysymyksiin tunnista toiseen. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin kyllä tällainen vanha ja tapoihinsa kangistunut viskijääräkin viihtyi!