______________________________________________________________________________
smoke on the water (31.5.2006 9.35.56 last edit 31.5.2006 9.37.14)
Avataanpa tämä aiemmilla foorumeillakin ollut aihe myös tänne.
Eilen iltahämärissä ukkosen jyristessä ja kaatosateen huuhtoessa pihaa oli hyvä hetki ottaa tutkiskeluun painotuore Heikki Heinon "Deep Purple, vuodet 1967-2006" -kirja, sekä muutama tislaustuote.
Hyllystä löytyi Bowmorea, (yllätys), ja sieltä vertailuun Perus 12y ja 12y Enigma. Enigmaa olen aiemmin kovasti haukkunut, mutta kyllä se nyt pikku hiljaa alkaa minulle aukeamaan (nyt siitä jopa löytyy se sherryisyys ). Silti perus 12y on jotenkin tasapainoisempi ja monivivahteisempi.
Sitten vanhempaa tuotantoa, eli 21y vintage 1971. Pehmeän makea täyteläisyys täyttää suun, kerrassaan upea tuote. Maussa on hyvin paljon yhtäläisyyksiä Bowmoren keraamisen sarjan 25- ja etenkin 22-vuotiaaseen.
Jälkkäriksi vielä tilkka vahvaa Voyagea, jonka vahva maku jakaa mielipiteitä, mutta minulle siitä löytyy kaikki ne elementit, minkä vuoksi Bowmore on yksi suurista suosikeistani.
______________________________________________________________________________
Tomppa (31.5.2006 12.58.04)
Minun ei kannattaisi tähän edes vastata, mutta Saksan paketti tuli ja neljästä pullosta kolme piti korkata heti :)
Bruicladdichin Moine Mohr, Ardbegin TEN ja Black Bush olivat avatut. Black Bush ei sitten vaan aukea minulle, kolmas pullo ja nyt uskon ettei ole minua varten. Se maistuu VAIN viskiltä minun suussa ;D Ardbeg oli tuttuun tapaan herkullista (olen tuoksuun ihan koukussa, lasia tulee enemmän nuuhkittua kuin maisteltua) ja Bruichladdich ei ollut ihan niin "makeaa" kuin muistin. Toisaalta edellinenkin pullo "aukesi" vasta muutaman maistelun jälkeen eli eiköhän sekin siitä.
-Tomppa
______________________________________________________________________________
Quercus (11.6.2006 17.12.54 last edit 11.6.2006 17.46.24)
Eilen illalla päätin keskittyä tarkemmin kahteen saman viskin eri versioon:
Caol Ila OB 25 y.o (1978/2004) Natural Cask Strength 59,4 %
Caol Ila OB 25 y.o (1979/2005) Natural Cask Strength 58,4 %
Kaadoin kumpaakin kolmeen eri lasiin arviolta kolme senttilitraa kuhunkin. Oli mielenkiintoista tutkia, miten seisominen vaikuttaa viskin avautumiseen, ja toisaalta veden lisäyksen jälkeen oli mukava maistaa toisesta lasista, miltä laimentamaton tuote maistuu. Nopeasti vierähti lauantai-ilta ;D
Ulkoisia seikkoja: Kummankin pullon etiketit ovat samanlaiset, mutta uudemmassa versiossa on tällä kertaa Special Release -sarjan mukaisesti numeroidut pullot, omani on #0509. Uuden version pakkaus on huomattavasti isompi ja tukevampi, samanlainen kuin esimerkiksi Port Ellenin OB-pullotuksissa.
Viskien värit ovat täysin identtisiä. Vanhan tuoksussa on enemmän hedelmäisyyttä ja hunajaisuutta, uusi on sitrusmaisempi. Vanhan camomilla-aromi on uudessa enemmän eukalyptusta. Vanhan maku on jotenkin vanhemman oloinen, vahamaisempi, tervaleijonamainen; uusi versio taas terävän merellisen raikas, kataja-arominen, aromaattisen öljyinen. Suutuntuma on upean täyteläinen kummassakin.
Uudempi versio on huomattavasti helpompi ja miellyttävämpi juoda laimentamattomana. Rinnakkain vertailtuna vanhan version jälkimaku on uuteen verrattuna lyhyt, suu jää miedon savuisen öljyiseksi. Uudessa on huomattavasti pidempi ja voimakkaampi, fenolinen ja seaweedymäinen jälkimaku. Pidin vanhan tuoksusta ja uuden [jälki]mausta. No winner tonight. Hyvin samankaltaisia ovat. Aivan upeita tuotteita kumpikin ja varteenotettavia vaihtoehtoja, jos miettii viskikaappiinsa vanhempaa tavaraa suht edullisesti.
PS. Caol Ilan perusvalikoiman iättömästä CS-pullotteesta näyttäisi myös ilmestyneen uusi versio tai ainakin vahvuus on muuttunut 55 % > 59,3 %.
______________________________________________________________________________
Cat (11.6.2006 18.09.03)
Perjantaina tuli maisteltua Laphroaig 15 yo ja 10 yo uudesta Collection laatikosta.
Rehellisesti sanottuna en huomannut eroa 15 ja 10 yo:n välillä :o Tynnyrivahvuuden jätin toistaiseksi avaamatta.
Onkohan pientä nyt huijattu tai yksinkertaisesti en vain erota vivahde eroa..... :-?
Mielestäni savun tuoksukin oli näissä maistiaispulloissa miedompi kuin Alkosta ostettu 10 vuotiaan pullon.
______________________________________________________________________________
Eat P (17.6.2006 12.56.09)
Eilen illan hämärtyessä lasiini päätyi ja sieltä viinahissillä maksan poltettavaksi seuraavanlainen setti jaloja juomia...
Isle of Jura 1966 43% MacKillop´s
Bunnahabhain 1976 50,5% MacKillop´s
Caol Ila 1977 43% Cask Nro 3 Blackadder
Mortlach 1978 62,2% Rare Malts
Single caskejä jokainen juoma, mutta valitettavasti yksi Lorne sekä Blackadder oli
laimennettu pullotus vaiheessa,"never water another man´s whisky", josta varsinkin
näin vanhat juomat kärsii tosi pahasti. Niillä kun on tapana pehmetä jo pelkästään
ikänsä puolesta aivan riittävästi.
Caol Ilasta panin merkille, jotta kyseinen juoma taitaa olla tuota "low ppm" tavaraa,
joka menee normaalisti blendeihin? Jotenkin outo Ila, joka maistui perus highlandille :'(,
ei siis mikään tajuntaa laajentava viskikokemus!! Tuon olisi voinut kyllä jättää pullottamatta singlenä, tietty voihan tuokin jonkun suussa olla jumalten juomaa?!
______________________________________________________________________________
Marko76 (17.6.2006 15.24.19)
Perhanan flunssaviirus ollut vieraana jo yli 2 viikkoa ja makuaisti sen mukainen... toivottavasti kohta helpottaa, tai tulee vieroitusoireita... :(
______________________________________________________________________________
Marko76 (18.6.2006 19.47.44)
Otin flunssalääkkeeksi Glenrothesin 1989, itse asiassa parempaa nyt kuin terveenä.... ::)
______________________________________________________________________________
viskisieppo (19.6.2006 7.29.18)
Grillatessa otin Dalmore black isle, jälkiruokana olikin Laphroaig CS joka oli taas makuelämys ;D
______________________________________________________________________________
xenoth (19.6.2006 10.02.35)
Minä vertailin eilen Littlemillin 8- ja 12-vuotiaita versioita keskenään. Lopulta 12-vuotias otti ehkä täpärästi ykkössijan paremman tuoksunsa ja makeahkon hedelmällisyytensä (appelsiini) ansiosta. 8-vuotiaassa häiritsee erityisesti "suljetun jääkaapin" haju, eli viski haisee samalta kuin sulatettu jääkaappi jonka ovi on ollut muutaman kuukauden ajan kiinni. 12-vuotiaassa tämä jääkaappielementti on huomattavasti pienemmässä roolissa.
______________________________________________________________________________
pere (20.6.2006 10.13.06)
Totesin elilen, että Alkosta haettu Smokehead ei enää mahtunut kaappiin, niin piti koittaa tehdä vähän tilaa sinne, ja maisteltiinkin porukalla muutama jo vähän pidempään auki ollutta pulloa.
Näistä varsinkin Redbreast 12yo oli jo ehkä hieman menettänyt makuaan. Lagavulin 1980 DE sen sijaan maistui edelleen ihan mainiolta, huolimatta siitä, että sekin oli avattu jo yli vuosi sitten. Samaan hävitettävien joukkoon päätyivät myös Balvenie 15yo Single Barrel (28.6.89/31.8.04) 47,8% sekä Juran 5yo Heavily Peated 60,6%.
Näiden lisäksi maisteltiin Dalmore 12yo 40% The Black Isle, jossa oli kyllä ihan mukava tuoksu, mutta vähän pliisu maku, sekä Ardbegin 1996 54,7% Spirit of Scotland ja Signatory Vintage Cask Strength Islay 5yo 58,4%. Näistä viimeisinhan on se ainakin SSB:n Caol Ilana myymä tapaus, jota tosin kai joissakin lähteissä (Jim?) on arvuuteltu myös Lagavuliniksi. Ei se edelleenkään erityisen hyvältä maistunut, mutta kai siitä voisi pullon loppuun mennessä alkaa pitämään, ainakin jos samana iltana koko pullon tyhjentäisi...
Kovasta yrityksestä huolimatta lopulta vain Redbreast saatiin juotua loppuun asti, joten pitänee palata noiden kolmen muun osalta asiaan vielä uudestaan tällä viikolla... :)
______________________________________________________________________________
Whisky (21.6.2006 4.50.47)
quote[pere (link)]:
Kovasta yrityksestä huolimatta lopulta vain Redbreast saatiin juotua loppuun asti, joten pitänee palata noiden kolmen muun osalta asiaan vielä uudestaan tällä viikolla... :)
______________________________________________________________________________
viskisieppo (23.6.2006 8.24.31)
Istuin iltasella takapihalla, ja yllätys yllätys siihen pöydälle hakeutui viskilasi. Otin huikoset Laphroaig:a, eli perus kymppi ja Quarter Cask.
Hieman aiheen sivuun menee, mutta Hyvää ja viski rikasta juhannusta kaikille 8-) ja muistakaa pysyä pinnalla ;)
______________________________________________________________________________
Marko76 (24.6.2006 15.30.05)
16y Laga & Glenrothes 1989 pullon loput tuhottiin eilen grillauksen yhteydessä. :)
______________________________________________________________________________
viskisieppo (26.6.2006 13.15.57)
Jussina tyhjensin, Cragganmore 12 yo pulloa. :)
______________________________________________________________________________
Juzba (26.6.2006 13.20.46)
quote[viskisieppo (link)]:
Jussina tyhjensin, Cragganmore 12 yo pulloa. :)
______________________________________________________________________________
xenoth (27.6.2006 15.30.48 last edit 27.6.2006 15.31.14)
Minä taas tyhjensin juhannuksena loput Duncan Taylorin 23-vuotiaan Broran miniatyyristä (1981/2004 - 60,8%). Pahuksen hyvää oli kyllä ihan sellaisenaankin, vaikka noita prosentteja löytyykin ihan reippaasti. Viski muistutti turvesavullaan ehdottomasti enemmän Islayn tuotoksia kuin Highlandsin viskiä, joka Brora siis on.
Juhannuksena tuli avattua ja siemailtua myös Bowmore Legendia, joka muistutti maultaan eniten Bowmoren 12-vuotiasta. Ei kuitenkaan pärjää 12- tai 15-vuotiaille, vaikkei nyt ihan kelvoton tuotos olekaan. Samat perus-elementit maistuvat kuitenkin selvästi niin Legendissä kuin 12-vuotiaassakin.
______________________________________________________________________________
pere (5.7.2006 7.20.28)
Sain vihdoin lopetettua jo yli vuoden auki olleen Lagavulin 1980 DE:n. Pullon pohjalle oli kertynyt jo sen verran korkinmurusia ja jotain saostumia (~5mm pituisia pieniä vaaleita "tikkuja"), että ihan viimeiset pisarat jäivät juomatta, vaikka lopun suodatinkin portviinin suodatukseen käyttämäni siivilän läpi.
Ihan hyvää tavaraa se kyllä tuntui edelleen olevan. Koska sitä kuitenkin oli vielä yli desi jäljellä, tuli samalla testattua jalkapalloa katsellessa sen ja eri ruokien yhteensopivuutta. Tuloksena: kinkkuvoileivän ja kuuman jauheliha-kasvispiirakan kanssa meni ihan mukavasti. Kuuma piirakka sai viskistä savua irti vielä tavallistakin enemmän. Pelkän juustosämpylän kanssa sen sijaan ei oikein sopinut :) Samanlainen karvas(?) efekti joka tulee kun juo ruoan kanssa vääräntyyppistä punaviiniä.
______________________________________________________________________________
viskisieppo (11.7.2006 17.35.19)
Verrattiin kolmeen mieheen Laphroaig 10 yo ja Ardbeg TEN, kolmikon mielestä Laphroaig oli ykkönen mutta niukasti :)
______________________________________________________________________________
Cat (11.7.2006 19.49.10)
Eilen ainoastaan vettä ;D, mutta tänään on unilääkkeenä Laphroaig 10 yo.
Cat
______________________________________________________________________________
Whisky (12.7.2006 6.43.54 last edit 12.7.2006 6.44.25)
Taliskerin peruskympin lorautin eilen lasiin Ilman johtolankaa katsellessa. Maistui pitkästi aikaa oikein hyvälle.
______________________________________________________________________________
Eat P (12.7.2006 6.54.09)
Eilen tuli taas maistettua Bunnahabhain 1963 42,9% 40y OB
joka kerta tuo tuntuu maistuvan paremmalta ja paremmalta. . . .
______________________________________________________________________________
pere (12.7.2006 9.49.41)
Eilen tuli iltaa istuessa maistelua Arranin perusversiota, Edradourin Marsala ja Port Finishejä ja Clontarfin Black Labela.
Arran on mielestäni varsin hyvää perusjuotavaa, ei mitään kovin ihmeellistä, mutta miellyttävän makuista ja varsinkin hintaisekseen ihan juomakelpoista :)
Edradourin Straight from The Cask sarjan 10yo Port Finish ja 11yo Marsala Finish:ä tuli vertailtua vierekkäin vähän pidempäänkin, ja ainakin henkilökohtaisesti voisin sanoa pitäväni tuosta Portista enemmän. Molemmat tuntuivat vaativan (ja kestävän) aika reilustikin vettä (laitan harvoin caskeihinkään tippaa enempää), ennen kuin aromit alkoivat kunnolla tulla esiin. Port oli noista mielestäni paremmin tasapainossa, kun taas Marsala oli ehkä jo vähän liiankin makea. Portista sain myös irti paljon enemmän aromeja. Toisaalta Marsalasta jäi varsin miellyttävä jälkimaku suuhun pitkäksi aikaa, joten kyllä sitäkin mielellään juo.
Clontarfin Grain-viskiä tuli maistettua lähinnä kuriositeettinä. Tuoksussa tuntui mielestäni jonkin verran "puhdistusainetta", mutta maku oli yllättäväkin miellyttävä, makea, jopa karamellinen ja jonkin verran "irkkuviskien ominaismakua", pellavansiementäkö se sitten on... :) Pitänee harkita pullon mukaanottamista seuraavalta ulkomaanreissulta, kun tuolla hintaakaan mitenkään hirvittästi ole (~20e).
______________________________________________________________________________
Munroist (12.7.2006 11.21.38)
Pullonpohjia Finlagganista ja vertailuna tällä kertaa Caol Ila 12y.. Ei tuo kyllä vieläkään selvinnyt miltä tislaamolta tuo erä on, Bowmorea epäilisin. Jotensakin saman oloinen kuin Bowmore Mariner, mutta kun ei tuota ole hetkeen hyllyssä ollut niin ei ole oikein saanut varmistettua.
Finlaggan on kuitenkin sujuva käyttöjuoma, ja edullinen kohdalle osuessa, hinta Rostockissa oli jotain alle 25
______________________________________________________________________________
drystone (13.7.2006 17.35.56)
Eilen piti testata uutta Lagavulinin aromilasia Cragganmoren 12yo:lla. Hyvää oli! Fiiliksen pilasi kyllä totaalisesti tätä seurannut Vat 69 (kun ei raaskinut muuta tarjota kaverille..). Maistui järkyttävältä laatuviskin jälkeen, vaikka muuten onkin ihan ok kaatoblendi.
Ja hieman asian vierestä.. viikko sitten pidettiin kavereiden kesken viski-ilta, jossa maistui seuraavat:
Bushmills Malt
Edradour 10yo
Balvenie Double Wood
Glenfiddich Caoran Reserve
Bowmore 12yo
Old Pulteney 12yo
Glenlivet 18yo
Caol Ila 18yo
Suoraan sanottuna vähän liikaa kertyi laatuja yhdelle illalle. Varsinkin viimeiseksi jätetyt 18yo:t meni ehkä jossain määrin "hukkaan", varsinkin kun maistiaispaukut oli välistä kovin tuhteja :)
______________________________________________________________________________
Quercus (16.7.2006 17.30.13)
Eilen oli ohjelmassa pienimuotoinen kolmen Lagavulinin tasting:
Lagavulin OB 16 y.o
Lagavulin OB Distillers Edition 1988
Top Secret 10 y.o (1995) Peaty Single Islay Malt [Lagavulin] Bourbon Cask bottled for Art of Whisky 57,2 %
16-vuotiasta olen viimeksi maistanut yli puoli vuotta sitten ja kylläpä se maistui pitkästä aikaa hyvältä: täydellinen viski! Nyt peruspullote nousi PX-viimeistellyn ohi. Loistavia juomia molemmat. Vaikka DE on loistavan täyteläinen eikä paksu sherry peitä alleen islaymaisuutta, tällä kertaa löysin 16-vuotiaasta enemmän vivahteita.
Top Secretin tunnistaa tuoksusta heti Lagavuliniksi: 16-vuotiaasta tuttua savua. Lisäksi sitruunaa ja limeä. Maku alussa terävän turpeinen, sitten makeaa mallasta. Jälkimaussa selvä banaaniaromi, pehmeä, kermainen banaanipirtelö. Yllättävän pitkä. Helposti juotava tynnyrinvahvuudesta huolimatta, mutta paranee muutamalla tipalla vettä. Varsin laadukkaan tynnyrin ovat Art of Whiskyssä valinneet private labelikseen. Top Secret antaa kovan vastuksen jopa 12-vuotiaalle OB/CS-pullotteelle. On aina mukava maistaa nuorta Lagavulinia, jonka peruspullote on muiden Islayn tislaamoiden peruspullotteita selvästi iäkkäämpi.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (16.7.2006 20.06.18)
Viikon lomajaksoa lopetellessa muutama viski maistelussa, Islay-osastoa - jälleen kerran:
"Laddie" XVII, Bowmore 22y ja Ardbegilta VY sekä "The Ooglin". Hyvin maistuivat jälleen kerran, Toffeinen ja raikas Laddie, samettisen pehmeä ja täyteläinen Bowmore, sekä vahvat ja maukkaat nuoret Ardbegit. :P
Ps. tuskin maltan odottaa uutta Oloroso-Bowmorea...
______________________________________________________________________________
pere (20.7.2006 11.19.11)
Eilen tuli maistettua ensimmäistä kertaa Broraa ja täytyy sanoa, ettei ainakaan tuo Duncan Taylorin 23yo 60,8% 1981/2004 mitenkään ihan hirvittävän pahaa ollut :)
En tiedä onko tuo Broralle yleisesti tyypillistä, mutta tuossa ei ollut tuoksussa savua lainkaan, vaan se oli aika hedelmäinen ja raikas, ehkä jopa vähän hunajainen. Maku sen sijaan oli suuntäyttävän savuinen ja voimakas joka sitten vähitellen muuttui hieman makeaksi jälkimauksi. Varsin miellyttävä kokonaisuus, jota kyllä mielellään maistelisi vaikka koko pullollisen... tai pari :)
Tuli samalla vihdoin saavutettua sadan maistetun (ja ylöskirjatun) viskin rajapyykki. Ehkä se seuraava 100 tuleekin sitten jo vähän nopeammin kun tässä vauhtiin pääsee...
______________________________________________________________________________
xenoth (20.7.2006 14.39.16 last edit 20.7.2006 14.40.58)
quote[pere (link)]:
En tiedä onko tuo Broralle yleisesti tyypillistä, mutta tuossa ei ollut tuoksussa savua lainkaan, vaan se oli aika hedelmäinen ja raikas, ehkä jopa vähän hunajainen.
______________________________________________________________________________
Tanko (14.8.2006 15.38.47)
Korkkasin työkaverin Tokion tuliaiset:
-Nikka Taketsuru Pure Malt 12 years
Noin pikaisesti arvioituna yllättävän tasapainoinen viski. Tuoksu pehmeä, tasapainoinen, selvästi pähkinäinen, jonkun verran savua ja kirsikkaa. Maku hyvin tasapainoinen, savuinen hiukan pippuria. Jälkimaku on pitkä, pehmeys terävöityy ehkä liiaksikin.
______________________________________________________________________________
Quercus (22.8.2006 17.42.22)
Täysin uutena viskinä pääsin maistamaan tuota paljon syljeksittyä Lagavulinin 25-vuotiasta OB-pullotetta ;D
Odotukset olivat Islay-tavaraan korkeat, joten pettymys seurasi. Etenkin kun samana päivänä maistoin Caol Ilan 25-vuotiasta, jonka selvästi yhdisti Islayn saareen. Lagavulinissa ei ollut lainkaan tuttuja tislaamon piirteitä. Vain tuoksusta löytyi alussa hentoa savua. Viskistä tuli mieleen selvästi Taliskerin 25-vuotias. Loppumaussa valkea suklaa ja hedelmä jäivät suuhun kumahtelemaan. Viskinä varmasti mainio ja miellyttävä, mutta Lagavulinilta olisi odottanut tiettyä majesteettisuutta ja esimerkiksi 16-vuotiaan upeaa savuisuutta.
______________________________________________________________________________
pere (30.8.2006 14.43.19)
Testasin vihdoin lähipubissani 14e / 4cl hintaan myytävän Bruichladdich 1973:n ja täytyy myöntää ettei ollut tuohon hintaan yhtään huonompi ostos.
Buichladdich 1973 40,2% matured 30 years in oak barrels
Tuoksu: makea, tammea, vaniljaa, usein amerikkalaisissa viskeissä haistamaani karamellistä makeutta
Maku: pehmeä ja makea, luumua, irkkuviskeille_tyypillinen_makea_aromi (pellavansiemen?), toffeeta, kinuskia, kermakaramellia (Werther's Original)
Jälkimaku: luumua, toffeeta ja vaniljaa, jälkimaku on makea, mutta ei kuitenkaan liian makea, eikä viski ala lasin loppuakaan kohden maistua puulta
Vaikutti viskiltä jota voisi melkeimpä vaikka ostaa pullollisen tarkempaa tutustumista varten... :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (30.8.2006 15.36.15)
Itse olen maistanut -73 Laddietä muutamaankin kertaan, mutta täytyy sanoa, että en kertakaikkiaan pääse käsiksi kyseisen pullotteen makuun. Molemmilla kerroilla maku oli epämiellyttävän terävä ja kaikinpuolin tiukka ja ilman helposti eriteltäviä ominaisuuksia. Tähän mennessä epämiellyttävin Islay pullote mitä olen maistanut...? Täytyy jossain kohdassa maistaa vielä kolmannen kerran ihan varmistukseksi :-?
______________________________________________________________________________
xenoth (30.8.2006 20.00.06 last edit 30.8.2006 20.02.54)
Kerran olen -73 Bruichladdichia maistanut ja silloin kyllä tykkäsin. Voi olla että olen vanhemmille foorumeille nämä jo postannut, mutta tässä muistiinpanoja:
Bruichladdich Vintage 1973
---
Väri: Meripihka, punertava, melko tumma.
Tuoksu: Lievä suolaisuus, lempeä ja pehmeä maku, tammea, hieman vaniljaa. Meriheinää.. Hieman suon ja fenolin tuoksua.
Maku: Suolainen, kevyt savu, melko voimakas. Etenkin voimakkaammin nuuhkaistuna voimakas palaneen turpeen tuoksu. Vanha tammi.
Jälkimaku: Suolaa, selvää banaania. Päämaussa vaikeampi erottaa banaania. Vaniljaa.
---
5/5 31.8.2005
______________________________________________________________________________
pere (31.8.2006 8.40.28)
Mietin jo tuota Laddieta juodessani, että vähän omituista etten saa tästä yhtään savua irti ja nyt kun luen noita muiden kommentteja niin entistä enemmän. Ehkä asiaan vaikutti muutaman pöydän päässä istunut tupakoija, tai sitten Kultaisen Apinan ominaishaju on vain tarpeeksi savuinen jo valmiiksi, ettei kovin kevyt savuaromi erotu.
Tästä päästääkin taas siihen, että ainakin omien havaintojeni mukaan tuttu ympäristö, varsinkin hajuiltaan, eli esimerkiksi oma kirjasto/takkahuone tms. on paras paikka juoda viskejä jos niistä tahtoo saada mahdollisimman paljon eri nyansseja irti. Tietenkin ne sielläkin olevat hajut varmaankin blockaavat joitain viskin aromeja, mutta ainakin hajut ovat ehkä paremmin hallittavissa. Ratkaisuna tähän voisi tietenkin olla koittaa juoda samaa viskiä mahdollisimman monessa eri ympäristössä :) Ja tietenkin eri lämpötiloissa, vireystilassa, erilaisesta lasista jne ;)
______________________________________________________________________________
xenoth (31.8.2006 9.28.56 last edit 31.8.2006 9.29.10)
quote[pere (link)]:
Mietin jo tuota Laddieta juodessani, että vähän omituista etten saa tästä yhtään savua irti ja nyt kun luen noita muiden kommentteja niin entistä enemmän. Ehkä asiaan vaikutti muutaman pöydän päässä istunut tupakoija, tai sitten Kultaisen Apinan ominaishaju on vain tarpeeksi savuinen jo valmiiksi, ettei kovin kevyt savuaromi erotu.
quote[pere (link)]:
Tästä päästääkin taas siihen, että ainakin omien havaintojeni mukaan tuttu ympäristö, varsinkin hajuiltaan, eli esimerkiksi oma kirjasto/takkahuone tms. on paras paikka juoda viskejä jos niistä tahtoo saada mahdollisimman paljon eri nyansseja irti.
______________________________________________________________________________
pere (2.9.2006 10.12.09)
Olin eilen liikkeellä autolla, joten piti tyytyä varmuuden vuoksi vain 2cl viskiin, mutta sitten luonnollisesti vähän parempaan :) eli 25yo Lagaan.
Lagavulin 25 yo 57,2% No. 01241 of 9000 bottled in 2002
Tuoksu: kevyen savuinen, tammea, lakattua puuta, suolaa, pikeä, meriheinää, hieman makeutta, vaniljaa, kahvia
Maku: pehmea, savuisen makea, lämmittää suuta yllättävän kevyesti prosentit huomioon ottaen, maussa ei puuta, hieman suolaa, tervaa, jokun makea savuinen aromi jota en oikein osannut yksilöidä, jättää suuhun miellyttävän savuinen-makea tasapainon, joka ei muutu liian kuivaksi ajankaan kanssa
Tykkäsin kyllä, mutta en ehkä niin kovasti, että investoisin 250e pulloon, mutta en toisaalta myöskään ymmärrä miksi esim. Jim ruttasi tuon viskin lähes täysin... mutta makuasioistahan jokainen tunnetusti on omaa mieltään :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (4.9.2006 16.41.41 last edit 4.9.2006 16.44.00)
Eilen parannettiin flunssaa Balvenien 10yo:n voimin, hyvin toimi: kuume on poissa ja maku&hajuaistikin on suht kunnossa. :)
quote[xenoth (link)]:
Olen aina ollutkin sitä mieltä, että eläimet kuten koira tai pupu sopisivat aistiensa puolesta paljon ihmistä paremmin viskinmaistelijoiksi. ;)
______________________________________________________________________________
xenoth (4.9.2006 21.26.35 last edit 4.9.2006 21.27.18)
quote[Marko76 (link)]:
Esittäisin eriävän mielipiteeni.... ::) Olen havainnut kaverini koirassa tiettyä negatiivis sävytteistä aluekielteisyyttä, nimittäin viskien osalta tähän mennessä kyseinen nelijalkainen on kieltäytynyt vain Laphroaigista ja Lagavulinista. Tosin muutkin viskit kelpaavat vain noin 2cl maisteluun 1-2krt illassa... :D
Täytyy tarjota seuraavan kerran Bunnaa, josko tuo kevyempi tuote rikkoisi moisen Islay syrjinnän.... ;)
______________________________________________________________________________
smn (5.9.2006 11.27.13)
Eilen satuin maistamaan niin harvinaista herkkua että pitää tännekin postata :)
Kyseessä oli Nikkan Sendai, 12v Japanilainen Single Malt. Ja hyvää oli.
En kovin ammattimaisesti tasting noteseja keräile, mutta lyhyt kommentti:
Tuoksu: hedelmäinen. Rusinaa, vaniljaa
Maku: Toffeeta, kypsä omena/päärynä. Vaniljaa. Makea. Täyteläinen suussa. Jälkimaku pitkä ja miellyttävä
Muuta: Eksoottinen. Skottiviskeistä tämä muistuttaa eniten makeudessaan/hedelmäisyydessään Speysiden tuotteita .. Balvenie tuli jotenkin mieleen, mutta ilman sitä pientä suolaisuutta. Erittäin hyvä viski.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (15.9.2006 13.03.35)
Muutama herkku eilen maistelussa:
-Bowmore Surf, savua yllättävän paljon, vaan eipä juuri muuta. Ok "halpis" Bowmore kuitenkin..
-Ardbeg Uigeadail, Toimii aina. Loistavan tasapainoinen sherrypläjäys. Yksi Ardbegin helmistä, kestää vertailun vaikka vanhempiin 70-luvun tuotoksiin.
-Port Ellen 4th Release, "puhdas", selkeän tyypillisen loistava PE. Sherryisen Ardbegin jälkeen tämä whiskyn herkät maut nousivat upeasti esiin.
______________________________________________________________________________
Pietari (15.9.2006 17.50.26 last edit 15.9.2006 17.55.13)
quote[xenoth (link)]:
Jos koiralle on juotettu perus 40% tavaraa, niin on myös mahdollista että koira haluaisikin nauttia maultaan voimakkaammat Islay-viskit tynnyrivahvuisina. Kuulin nimittäin kerran koirasta, joka ei suostunut juomaan ollenkaan III-olutta, mutta IV-olut kyllä kelpasi mainiosti. Ehkä savuiset Islay-viskit ovat sen verran rajatapauksia, että niiden kanssa koiran herkille aisteille tapahtuu sama ilmiö kuin oluella: koira haluaisikin huomattavasti vahvempaa tavaraa ja 40% litku ei yksinkertaisesti tyydytä.
______________________________________________________________________________
Marko76 (16.9.2006 14.43.32)
Taliskerin DE....hywwee!! :)
Ja Bunna muuten kelpasi viime viikonloppuna kyseiselle Koiruudelle... ::)
______________________________________________________________________________
misa (17.9.2006 7.37.07)
Eilen maistoin uutta Springbankin Marsala Woodia. Ostin sen ollessani Glasgowssa Whiskylive-reissulla. Sangen erikoinen juoma Tokaji-Woodin tapaan. Niitä juomia, jotka varmasti maistuvat paremmalta sitä mukaa mitä enemmän niitä juo, kun makuun alkaa pikkuhiljaa tottua. Lisäksi Bowmore Sherry Matured 1990. Mitä kauemmin juoma on lasissa, sitä enemmän sherry tulee esiin. Miellyttävä tuttavuus.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (17.9.2006 10.09.53)
quote[misa (link)]:

Pietari (17.9.2006 11.24.16)
Off topic, mutta onkos tuo 1990 ilmestynyt jo mihinkään nettikauppoihin, kun ei ainakaan ole omiin silmiin osunut 8-) ?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (17.9.2006 12.17.33 last edit 17.9.2006 12.21.01)
quote[Pietari (link)]:
Off topic, mutta onkos tuo 1990 ilmestynyt jo mihinkään nettikauppoihin, kun ei ainakaan ole omiin silmiin osunut 8-) ?
______________________________________________________________________________
misa (17.9.2006 19.13.07)
quote[smoke on the water (link)]:
quote[misa (link)]:
Eilen maistoin uutta Springbankin Marsala Woodia. Ostin sen ollessani Glasgowssa Whiskylive-reissulla. Sangen erikoinen juoma Tokaji-Woodin tapaan. Niitä juomia, jotka varmasti maistuvat paremmalta sitä mukaa mitä enemmän niitä juo, kun makuun alkaa pikkuhiljaa tottua. Lisäksi Bowmore Sherry Matured 1990. Mitä kauemmin juoma on lasissa, sitä enemmän sherry tulee esiin. Miellyttävä tuttavuus.
Joo tuo 1990 Bowmore on kyllä aivan loistava!
Mitkä tunnelmat Whiskylivessä, oliko mitään mielenkiintoista uutta tarjolla?
______________________________________________________________________________
misa (18.9.2006 11.17.56)
Ai niin ja Glenfiddichiltä oli uutuutena Toasted Oak Reserve, tai joku. En nyt täysin suoralta kädeltä muista täysin varmaksi nimeä, mutta ei se mitään maata mullistavaa ollut.
______________________________________________________________________________
Quercus (21.9.2006 13.38.16)
quote[misa (link)]:
Ai niin ja Glenfiddichiltä oli uutuutena Toasted Oak Reserve, tai joku. En nyt täysin suoralta kädeltä muista täysin varmaksi nimeä, mutta ei se mitään maata mullistavaa ollut.
______________________________________________________________________________
Whiskana (23.9.2006 23.10.07)
Uhhuh, koville otti... :D
Ardbeg Kildalton 1981
Rosebank 12v. Flora & Fauna
Glenmorangie Burgundy Wood Finish
Caol Ila Signatory 1994 10v.
Benrinnes Signatory 1984 20v.
Glenury Royal (Rarest of the Rare) D.Taylor 1984 20v.
Bowmore (Unchillfiltered Collection) Signatory 1989 13v.
Bowmore JWWW 1990 16v.
Bowmore Darkest
Bowmore Claret
Top Secret Peaty Single Islay Malt bottled for Art of Whisky 1995 10v.
Finlaggan Islay Single Malt Vintage Malt
______________________________________________________________________________
Eat P (24.9.2006 7.45.26 last edit 24.9.2006 7.46.05)
Eilen ehtoolla kotona tuli herkuteltua seuraavasti:
Caol ila 1993 firstfill sherry cask strenght G&M
Talisker 20y ´81 first fill sherry 62%
Bunnahabhain 1963 40y 42,9% limited edition
maistui kyllä
______________________________________________________________________________
pere (24.9.2006 19.01.33)
quote[Whiskana (link)]:
Top Secret Peaty Single Islay Malt bottled for Art of Whisky 1995 10v.
______________________________________________________________________________
Whiskana (25.9.2006 5.05.42 last edit 25.9.2006 5.06.07)
quote[pere (link)]:
quote[Whiskana (link)]:
Top Secret Peaty Single Islay Malt bottled for Art of Whisky 1995 10v.
Mitä olit tuosta ja sen alkuperästä mieltä? Kun itsekin omani tuossa korkkasin... olisiko kotoisin Port Askaigin suunnalta?
______________________________________________________________________________
viskisieppo (30.9.2006 13.45.17)
quote[Al Swearengen (link)]:
Eilen illalla tuli maistettua pienen tauon jälkeen Ardbegin Teniä joka maistui jälleen loistavalta! Mielestäni paras viski tämän ikäisistä! Sitten lasiin samaisen firman 1975 tuotetta jonka uskomaton vaniliamainen makeus aiheutti sen että viimeisenä maistettu Laphroaigin QC maistui ensi huikalla kuivalta!! Makeus palasi myös tähänkin juomaa toisella yrittämällä!
______________________________________________________________________________
Eat P (1.10.2006 12.16.22 last edit 3.10.2006 15.00.55)
Korkkasin eilen Port Ellenin viidennen julkaisun. Täytyy myöntää, jotta kyllä
näitä "Booze-Elevatorilla" mielellään kuskaa alaspäin...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (3.10.2006 7.56.54)
Maanantai-illan iloksi muutama whisky maistelussa, tällä kertaa jo ennestään tuttua ja turvallista, eikä mitään uutta ja erilaista:
Ardbeg 10y: Ehkä paras 10y ikinä. Missään koskaan.
Ardbeg LOTI: Ihmeellisen huikea makuelämys. Tästä löytää jotain uutta jokaisella maistelukerralla.
Bowmore 1990 sherry: Yllättävän vaisuja arvosteluja saanut, mutta so what! Itselle aivan loistava täyteläinen Bowmore.
Bowmore 1984: Myös arvosteluissa haukuttu harvinainen pullotus. Hieman totuttua Bowmore-linjaa kuivempi, vahva ja tasapainoisen upea tuote.
Port Ellen 3rd release: perushyvä PE, joskin omassa PE vertaillussani ei aivan yllä muutamien Douglas Laing pullotteiden tasolle.
Hyviä juomia, ja paremmuusjärjestykseen laittaminen on aika mahdotonta. Erityishuomiona Ardbeg 10, joka kestää hyvin vertailun vanhempien pullotusten kanssa.
______________________________________________________________________________
-Raul- (3.10.2006 10.14.34)
Päätimpä minäkin sitten regata itseni viskiforumin jäseneksi, tovin näitä juttuja luettuani.
Eli ensimmäinen viestini forumille ja Mitä joit eilen-ketjuun;
Lähinnä sohvan kupeessa maisteltavina ovat, Ardbeg 10y, Talisker 10y ja Highland Park 16y. Eilen Bondia katsellessa mukava maku suuhun jäi juuri Taliskerista :)
Itse lukeudun viskin juomamiehiin, en vielä niinkään pullojen kerääjiin. Nurkissa taitaa pyöriä vain kaksi avaamatonta pulloa, avattuja kymmenkunta. Tosin tiettyjen tislaamojen tuotteiden keräämisen aloittaminen on hyvinkin lähellä.... mutta ehkä kerron/kyselen siitä myöhemmin jossain muussa ketjussa.
______________________________________________________________________________
xenoth (3.10.2006 15.22.27)
quote[-Raul- (link)]:
Päätimpä minäkin sitten regata itseni viskiforumin jäseneksi, tovin näitä juttuja luettuani.
______________________________________________________________________________
-Raul- (3.10.2006 15.49.33)
Tuo Highland Park 16yo on mielestäni ihan ok perusviski. En ole kyseiseltä tislaamolta muita tuotteita maistanut, joten on paha mennä sanomaan juuri tuon 16-vuotiaan olemusta verrattuna muihin. Kovasti tuntuvat haukkuvan sitä yliarvostetuksi...
Sen sijaan muistan verranneeni sitä saman saaren 14-vuotiaaseen Scapaan. Täytyy sanoa että minun makuaistilla Park voitti 16-0. Scapa jäi kovin valjuksi Parkin rinnalla. Eli kyllä se litranen kannattaa sieltä taxfree:stä mukaan napata, ainakin jos hyvä tarjous sattuu eteen.
______________________________________________________________________________
Marko76 (3.10.2006 17.23.24)
Samaa mieltä, tosin hieman pienemmällä maalisuhteella, kenties n, 8-0... :)
Scapa ja yms. Flora ja Fauna on omalle makuaistille yleensä vielä liian kevyttä. Kokoajan tuntuu silti makuaisti kehittyvän myös siihen suuntaan. :P
______________________________________________________________________________
Mikko (3.10.2006 17.38.52)
Scapahan on mitä mainioin hedelmäinen perusviski. Kevyt ja helppo, miellyttävä.
______________________________________________________________________________
Shepherd (4.10.2006 15.02.14)
quote[Marko76 (link)]:
Scapa ja yms. Flora ja Fauna on omalle makuaistille yleensä vielä liian kevyttä. Kokoajan tuntuu silti makuaisti kehittyvän myös siihen suuntaan. :P
______________________________________________________________________________
Marko76 (5.10.2006 7.55.44)
Cragganmore 12y... Mukava sadepäivän perusmallas. :)
______________________________________________________________________________
pere (6.10.2006 8.29.48)
Kävin eilen maistelemassa Teerenpelin vielä jäljellä olevia tuotteita (3yo ja Finish:t alkavat ilmeisesti olla aika vähissä jo) ja täytyy sanoa, että aika huima kehitys on tapahtunut Teerenpelin omalle viskille vuodessa.
3yo on mielestäni viellä aika raa'an makuinen, varsinkin tuoksultaan. Aromeista siinä oli tuoksussa aika reilusti rusinaa ja maussa aavistus turvetta.
4yo taas oli jo huomattavasti sivistyneemmän oloinen. Kyllä siitäkin nuoren viskin raakuus vähän mausta läpi tuli, mutta ei ollenkaan samanlaista pontikkaa kuin tuo 3yo :) 4yo:ssa rusinaisuus oli mielestäni vaihtunut ennemminkin pähkinäisyydeksi ja ruohon tuoksuakin havaitsin. Makua hallitsi paikoin jopa pippurinen mausteisuus sekä jonkinlainen merellisyys (suolaa?) joka sitten muuttui kuivan maltaiseksi jälkimauksi.
Kyllähän nuo molemmat sellaisia ovat, että jos ei muuten niin ihan mielenkiinnosta seuraaviakin versioita pitää käydä maistelemassa kunhan aikanaan ilmestyvät. Ja saattaa tuosta vielä ihan juotava viskikin tulla :) Ainakin makua tuntuu olevan ihan reippaasti jos ei muuta :)
______________________________________________________________________________
Mikko (7.10.2006 9.48.43)
Kävin minäkin eilen maistamassa Teerenpelin nelivuotian ipanan. Vuoden varttuminen on tosiaan kasvattanut lapsesta moniulotteisemman, joskin toki maussa on vahvana nuoren viskin terävyys. Peren mainitsemat rusinat ja mausteisuus nousivat minullakin esiin, lisäksi tuoksusta löysin runsaasti nahkaa.
Mitähän mahtaa olla luvassa, kun lapsi varttuu esimerkiksi kymmenvuotiaaksi? Saattaa olla tarjolla jopa jonkinasteinen ihmelapsi, sen verran hyvin on tislauksessa ja kypsytyksessä onnistuttu varhaislapsuuden perusteella.
______________________________________________________________________________
Mikko (8.10.2006 10.35.28)
Eilen tuli nautittua lasillinen hyvässä seurassa mitä mainiointa Macleod`sin pullottamaa kahdeksanvuotiasta Islay- viskiä. Spirituosen Superbillig, josta viskin 25 euron edulliseen hintaan ostin, mainitsee tislaamoksi Lagavulinin. Pullosta ei mainintaa tislaamosta löydy, mutta pari muutakin lähdettä mainitsee Lagavulinin nimen pullotteen yhteydessä. Myös oma makuaistini löytää tuosta Lagavulinin luonnetta.
Mitä mainioin sherryn sävyttämä savu- ja turvepommi. Tuolaista laatua olisi mukava löytää enemmänkin tuollaisen hintaan.
______________________________________________________________________________
Whisky (8.10.2006 12.27.49)
Otin eilen kuukauden viskin, eli Taliskerin 10 y.o:n tarkempaan syyniin. Mausta löytyi varsinaisessa aiheessa jo luetellun lisäksi myös jotain suklaamaista ja tuoksusta hedelmää. Jälkimaku oli kuin olisi turvepaakkua pureskellut. Suuta kuivasi, mutta hyvällä tapaa.
On mukava huomata, miten taas löytyi tästäkin viskistä jotain uutta.
______________________________________________________________________________
Marko76 (8.10.2006 17.59.29 last edit 8.10.2006 17.59.45)
Strathisla 12y
Connemare CS
Lagavulin 16Y
:)
______________________________________________________________________________
Eat P (11.10.2006 6.46.49 last edit 11.10.2006 6.48.55)
Ardbeg 16yo 46% (matkalla junassa) ;D
Ardbeg 30yo 40%
Macallan 30yo Blue Label 43%
Bunnahabhain 34yo 43,5%
Bowmore 34yo 1971 51%
Bowmore 30yo 43% Sea Dragon
Glendronach 1968 25yo 43%
Springbank 9yo 58% Marsala
Hazelburn 8yo 46%
Glenfarclas 1954 43%
Oban 20yo 57,9% 1984
Talisker 25yo 59,9% (2001 pullotettu)
Ardbeg 21yo Committee 56,3%
Springbank 32yo 46%
Crogganmore 29yo 1973 52,5%
Glenfarclas QC 1987 46%
Longrow Tokaji Wood 10yo 1995/2005 55,6%
Bowmore Legend 40%
Glenfiddich 1972 31yo 46,9%
Lagavulin 25yo 57,2% (2002 pullotettu)
Bowmore Surf 40%
Rosebank 12yo 1989 56,4% (CA)
Port Ellen 2nd release 24yo 1978/2002 59,35%
Bruichladdich 1986 Fresh Sherry 54,9%
...eilen maisteltuja, pientä kitkaa havaittavissa kielen ja kitalaen välissä :o
______________________________________________________________________________
pere (11.10.2006 8.24.50)
Vähän kommenttejakin eilisistä maistetuista:
Ardbeg 16yo 46% 1990 Airigh Nam Beist
tuoksu: turpeinen ja savuinen, ei kovin voimakas, kukkia, hieman makeutta, aika raikas
maku: makean savuinen, hieman paahtunut, ei kovin vahva, pippuria
Ardbeg 30yo 40%
tuoksu: pehmä, vähän puuta, aavistus turvetta, kukkia, hunajaa, (maito)kahvia
maku: todella hienostunut ja pehmeä, ensin hieman savua ja sitten makeutta, iästään huolimatta edelleen raikas, jättää todella mukavan, juuri sopivasti hieman makean jälkimaun suuhun
Macallan 30yo Blue Label 43%
sherryisen makea, kukkia, aika kevyt, hieman kumia, en pikaisella maistamisella oikein päässyt sisään tähän...
Bunnahabhain 34yo 43,5%
tuoksu: kevyt ja raikas, aavistus savua, makeutta
maku: jotenkin vähän ohut, jälkimaussa sitten selvästi tukevampi, miellyttävän makea
alku ja loppu olivat hyvät, mutta väliltä puuttui jotain
Bowmore 34yo 1971 51%
tuoksu: voimakkaan sherryinen, hieman merellisyyttä
maku: voimakas, suun täyttävä, savua, turvetta, sherryn antamaa makeutta
hyvä ja toimiva kokonaisuus
Bowmore 30yo 43% Sea Dragon
tuoksu: voimakas, meriheinää, ruohoa, suolaa, aavistus kukkia, vaniljaa, rusinaa
maku: kuminaa, makeutta, suolaa, aavistus turvetta, meriheinää, makeutuu hiljalleen, ei juurikaan savua
jälkimaku: makeahko, rusinaa, kuivuu hiljalleen, todella hyvä ja pitkä
Glendronach 1968 25yo 43%
tuoksu: makea ja sherryinen, rusinaa
maku: pehmeän makea, mausteinen, ei kumia (vaikka sitä sherryisistä viskeistä yleensä aina onnistun löytämään), aika voimakas maku
Springbank 9yo 58% Marsala oct 1996 / aug 2006
tuoksu: todella voimakas makea (marsalan) tuoksu, aprikoosia
maku: makea, sama marsala(?) kuin tuoksussakin hallitsee
jälkimaku: suolainen ja kuivahko
Hazelburn 8yo 46%
tuoksu: hedelmäinen, hieman pistävä, alkoholia
maku: pehmeä, makeako, aprikoosia, vaniljaa
ei mitenkään kovin pitkä jälkimaku, kaiken kaikkiaan ei mitenkään hirvittävän viskimäinen viski (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan :) )
Glenfarclas 1954 43%
tuoksu: voimakkaan sherryinen ja makea, kumia, lakattua puuta
maku: kuivempi, maltainen, aavistus kumia, ei puuta
Oban 20yo 57,9% 1984
tuoksu: ruohoa (joku on leikannut nurmikkoa vieressä tätä pullotettaessa?), tammea, kukkia, raikas
maku: voimakas, maltainen, raikasta makeutta
yleisenä kommenttina: yllättävän hyvä viski Obaniksi
Talisker 25yo 59,9% (2001 pullotettu)
tuoksussa aavistus puuta, maussa pippuria, makeutta, jälkimaussa voimakkaasti savua
Ardbeg 21yo Committee 56,3%
tuoksu: makea ja turpeinen, kuitenkin raikas, mettä, palvattua lihaa
maku: yllättävän savuinen ja turpeinen, makeako, kanervaa, hunajaa, suolaa
jälkimaku: pitkä ja savuisen makea, jättää todella miellyttävän maun suuhun
yllättävän jämäkkä viski, varsinkin kun vertaa ensin maistettuun 30yo:n, joka taas on herrasmiesmäisen pehmeä ja lähes savuton
Springbank 32yo 46%
tuoksu sherreyisen makea, maku miellyttävä ja pehmeä, makeutta, kuitenkin aika raikas
Crogganmore 29yo 1973 52,5%
tuoksu: voimakas, ruohoa, mallasta
maku: pehmeä, makeahko, ruohoa, hieman mallasta, aika raikas
kommentteja: kuin 20yo Oban jota on pidetty 9 vuotta pidempään tynnyrissä
Glenfarclas QC 1987 46%
tuoksu: sherryä, makeutta, ruohoa
maku: miellyttävän makea, aika raikas, toffeeta, mettä
Longrow Tokaji Wood 10yo 1995/2005 55,6%
tätä kommentoinkin jo tuolla Campeltownin osastolla, Smoke voinee heittää tähän jonkun sopivan kommentin kyseisestä viskistä ;)
Bowmore Legend 40%
tuoksu: raaka lettutaikina, hieman makeutta, meriheinää
maku: savua, vähän suolaa, aika kevyt, aavistus parfyymiä (laventeli?)
jälkimaku: kevyt ja pehmeä, suolaa, meriheinää
Glenfiddich Vintage Reserve 1972 31yo 46,9%
Al tai Smoke voinee kommentoida tarkemmin, mutta itse sain pienellä maistamisella irti seuraavaa:
tuoksu: ruohoa, mallasta, makeutta, hieman savua (tuoksua kuvattiin myös mm. Ardbeg-maiseksi)
maku: sopivan makea, aika raikas, miellyttävä, pehmeä
jälkimaku: makean maltainen
Lagavulin 25yo 57,2% (2002 pullotettu)
ei oikein auennut, ei tämä ennenkään mielestäni viskien top10:iin ole kuulunut, mutta eilen ei maistunut oikein miltään...
tuoksu: makeahko, ruohoa, hieman hedelmäisyyttä
maku: vähän jämäkämpi, makeutta, ruohoa, kevyt savu
Bowmore Surf 40%
tuoksu: sitruunainen tiskirätti (kiitos I.R.), laventeli, hieman rakaa, merellinen
maku: merellinen, pikeä, vähän savua, suolaa
jälkimaku: ei kovin pitkä, suolaa, meriheinää
Rosebank 12yo 1989 56,4% (CA)
tuoksu: kevyt, kukkia, ensimmäinen ajatus oli, että onko tämä lainkaan skotti, pienellä haistelemisella ruusun tuoksu alkoi erottua selvemmin
maku: voimakkaampi, raikas, kukkia
Port Ellen 2nd release 24yo 1978/2002 59,35%
tuoksu: aika raikas, hieman savua, kanervaa, turvetta, kukkia
maku: voimakas, suun täyttävä, savua, suolaa, varsin miellyttävä ja pehmeä
jälkimaku: pitkä, pehmeän suolainen ja makea
Bruichladdich 1986 Fresh Sherry 54,9%
tuoksussa vahvasti sherryä, kumia, maku makean sherryinen, todella voimakas, hieman kumia
______________________________________________________________________________
EANx (11.10.2006 13.54.51)
Jaahas, että sellanen lista ::)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (11.10.2006 17.08.46)
quote[EANx (link)]:
Jaahas, että sellanen lista ::)
______________________________________________________________________________
Whisky (12.10.2006 6.00.15)
Muikea lista kaiken kaikkiaan.
Itse tyydyin eilen digilaatikosta toissapäiväistä Sopranosia tuijotellessa herkuttelemaan Aberlourin a'bund... eiku.. a'buh... ööö... a'bunadhilla. Jätti mukavan maun suuhun nukkumaan mennessä ja aamulla tyhjää lasia haistellessa esiin tuli jotain mukavan punaviinimäistä. Ei siis sherryä, vaan nimenomaan jotain punaviinimäistä. (Punaviiniä se sherrykin kai tavallaan on.)
______________________________________________________________________________
tmu (12.10.2006 8.59.59)
Johtajan korjaamisesta on tulossa muotia: Sherry on valkoviiniä, tumma väri esim olorosossa tulee oksidaatiosta.
______________________________________________________________________________
Whisky (12.10.2006 10.04.53)
quote[tmu (link)]:
Johtajan korjaamisesta on tulossa muotia: Sherry on valkoviiniä, tumma väri esim olorosossa tulee oksidaatiosta.
______________________________________________________________________________
Eat P (19.10.2006 11.13.02)
Takkatulen äärellä eilen maistelin,
Highland Park 18y, hyvät efektit irtosi tästäkin pitkästä aikaa
Talisker 1991 DE, hyvää juomaa on myös tämän pullon sisältö
Port Ellen 5th annual release, joka on LOISTAVA wiski !
,jonka jälkeen olikin vuorossa , ANYWAYS... ;D
______________________________________________________________________________
pete_83 (20.10.2006 7.15.07)
Eilen Newcastlen peliä katsellessa: ensin Smokehead ja sitten Laphroaigin "Straight from the Wood"(10yo/cs). Smokehead on ihan hyvä perusviski, mutta jotain vikaa siinä mielestäni on - tuntuu jotenkin epätasapainoiselta. Laphroaigin tynnyrivahvuinen maistui sen sijaan ilman muttia. Hieno viski, josta löytyy uusia kerroksia aina vettä lisätessä: liimaa, kuivaa savua, pehmeää turvetta ja tervaa, makeita hedelmiä. Hieno tuote!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (20.10.2006 7.28.18)
quote[pete_83 (link)]:
liimaa,
______________________________________________________________________________
Mikko (20.10.2006 7.50.56)
Balvenien 15 yo Single Barrelia tuli otettua. Loistotuote, aina vaan.
______________________________________________________________________________
Quercus (24.10.2006 20.04.19)
quote[pere (link)]:
quote[Whiskana (link)]:
Top Secret Peaty Single Islay Malt bottled for Art of Whisky 1995 10v.
Mitä olit tuosta ja sen alkuperästä mieltä? Kun itsekin omani tuossa korkkasin... olisiko kotoisin Port Askaigin suunnalta?
______________________________________________________________________________
Marko76 (27.10.2006 8.57.29 last edit 27.10.2006 8.57.47)
Scapa 14y
Vetistä. Ei kerta kaikkiaan maistu... ja vielä yli 0.5l jäljellä. :P
Täytyy juottaa vieraille... ;)
______________________________________________________________________________
vesku (27.10.2006 16.18.21)
Maistelin Scapan 14 vuotiasta tuossa tiistai iltana ensinmäistä kertaa sen jälkeen kun se oli tullut korvaamaan 12 vuotiaan.
Mielestäni varsin mukavan makuinen jossa on tuoksussa ja maussa hedelmäisyyttä,sitrusta.Turpeisuutta ja savua tässä tuotteessa ei juurikaan maussa havaitse ja siksi se oli ihan mukavaa vastapainoa islay viskeille.Tämä ei vesilisää kaipaa mielestäni,mutta en luonnehtisi kuitenkaan vetiseksi makua.GM on pullottanut näitä vintagena ja 1991 (n 13vuotias,40%) on raaempi kuin 1993 joka on n 12 vuotias,46% ja maultaan selvästi parempi ja valmiimman makuinen.
______________________________________________________________________________
Marko76 (30.10.2006 13.28.06)
Omaan suuhun Scapa ei ole koskaan sopinut, tosin edelliskerran vetisyys oli ensimmäinen kerta, yleensä maku on ollut lähinnä ohut ja mitään sanomaton. :P
Waves tuli maistettua, hieman nuortahan sen maku oli, mutta mukavan kevyt karamellin maku teki siitä silti juotavan ja melkeimpä nautittavan tuotoksen. Täytyy tänään maistaa uudelleen. :)
______________________________________________________________________________
Tuutti (31.10.2006 11.40.06)
Täytyi oikein eilen tarttua uudelleen tuohon waves-pottuun kun tuli luettua positiivisia arvioita, mutta ei ole oma mielipide muuttunut. Pontikka haisee ja maistuu aivan liikaa jotta pystyisi nauttimaan muista mahdollisista makuvivahteista. Lasin pyörittely ja pöydällä seisottaminen auttaa ehkä hieman mutta ei tarpeeksi. Täytyy varmaan kaataa loput auton pissapoikaan kun näyttää talvi tulleen.
______________________________________________________________________________
Shepherd (1.11.2006 3.31.01 last edit 1.11.2006 3.33.13)
quote[vesku (link)]:
GM on pullottanut näitä vintagena ja 1991 (n 13vuotias,40%) on raaempi kuin 1993 joka on n 12 vuotias,46% ja maultaan selvästi parempi ja valmiimman makuinen.
______________________________________________________________________________
pete_83 (1.11.2006 4.33.47)
Kaislassa ennen teatteria Bruichladdich 10yo ja Highland Park 12yo. Bruichladdich oli parempi kuin muistinkaan: makean toffeinen ja hedelmäinen yhdistettynä mietoon savuun. HP puolestaan oli pettymys niin kuin on ollut aina ennenkin.
______________________________________________________________________________
Marko76 (1.11.2006 8.13.31)
Benriach Curiositas tuli testattua taas, kun tuo pullonpohja häämöttää jo uhkaavasti. Tällä kertaa makea savuisuus toimi makupalettiin varsin mainiosti. Tosin ei ihan niin hyvin, että tilaisin toisen pullon tilalle tämän loputtua... :)
______________________________________________________________________________
pete_83 (2.11.2006 7.49.15)
Eilisen saunan jälkeen uuniomenia ja vaniljakastiketta, joiden seurana Macallanin Elegancia 1991. Nyt maistui huomattavasti paremmalle kuin ilman omenoita.
______________________________________________________________________________
misa (4.11.2006 11.43.06)
Caol Ila 8 yo unpeated
Ardbeg Airigh Nam Beist
Cragganmore 17
Jura 3 yo
Springbank Port Wood
Kahvia
Pääkipu
______________________________________________________________________________
viskisieppo (4.11.2006 16.43.31)
Millaista oli tuo Caol Ila unpeated? Kiinnostaisi hankkia kaappiin, vaikka eipä se kallista ole vaikkei sitten pitäsikään.
______________________________________________________________________________
misa (5.11.2006 12.00.28)
quote[viskisieppo (link)]:
Millaista oli tuo Caol Ila unpeated? Kiinnostaisi hankkia kaappiin, vaikka eipä se kallista ole vaikkei sitten pitäsikään.
______________________________________________________________________________
pere (5.11.2006 18.22.39)
quote[Quercus (link)]:
quote[pere (link)]:
quote[Whiskana (link)]:
Top Secret Peaty Single Islay Malt bottled for Art of Whisky 1995 10v.
Mitä olit tuosta ja sen alkuperästä mieltä? Kun itsekin omani tuossa korkkasin... olisiko kotoisin Port Askaigin suunnalta?
Uskokaa jo, että se on Lagavulinia. Tai ainakin se on myyty Dietmarille Lagavulinina.
______________________________________________________________________________
Mikko (5.11.2006 20.33.56)
Eilen tuli korkattua Black Bottle. Ehdottomasti paras blended, jota on tullut maistettua. Ainakaan en muista parempaa.
Anteeksi, Black Bottle 10 yo versio oli parempaa.
______________________________________________________________________________
Whisky (10.11.2006 7.12.54)
Otin flunssan karkoittajaksi Isle of Juran Legacyä, joka ei kyllä kieltämättä flunssassakaan maistunut juurikaan kummoiselta. Jonkinlainen taikinamaisuus tuosta edelleen pyrkii esiin vaikka nokka melkein tukossa olikin. Sen päälle otettu Taliskerin kymppi tuntui jo sitten maistuvankin joltain. Kummasti kuitenkin Taliskerkin pehmeni, kun nokka oli täynnä räkää.
Jäi valitettavasti myös flunssan ja hektisen työviikon (itse asiassa kahden sellaisen höystettynä kiireisellä messuviikonlopulla) aiheuttaman uupumuksen vuoksi eilinen Pikkulinnun illanvietto väliin. Toisaalta oli mukava kahden viskin jälkeen painua iltakahdeksan jälkeen pehkuihin varsinkin kun nyt aamulla on jo huomattavasti virkeämpi olo.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (10.11.2006 7.36.51)
Kokouspäivä Tampereella esti eilisen pikkulintuvisiitin, mutta korvaushoitona toissailtana kotisohvalla muutama herkku:
- Bunna 25y
- Ardbeg LOTI
- Bowmore 1971 21y. (pullonpohja lähestyy jo uhkaavasti, :'( )
- Port Ellen 1983 DL OMC sherry
______________________________________________________________________________
pere (10.11.2006 13.22.40)
Dalwhinnie 15yo:lla aloiteltua tuli viellä illan aikana maisteltua:
Ardbeg Kildalton 1981 52,6%
tuoksu: hedelmäinen, puuta, vaniljaa, ruohoa, sitrusta, hunajaa, mallasta, makea mutta raikas
maku: kuivan maltainen, hieman turvetta, mettä, sitrusta
jälkimaku: hieman makeampi, pitkä, heinää, luumua, mallasta
tuoksusta tykkäsin kovasti, mutta muuten ei mielestäni mitään käsittämättömän ihmeellistä, liekö ennakko-odotuksilla ollut vaikutusta asiaan
Ardbeg 17yo 40%
tuoksu: savuisen makea, kukkia, ruohoa, mettä, hedelmäinen, hieman mallasta, puuta, rusinaa
maku: kevyen savuinen, suolaa, turvetta, makeutta
jälkimaku: pitkä ja kuivahkon, kevyen turpeinen, makeutuu hieman, suolaa
Ardbeg TEN 10yo 46%
tuoksu: voimakkaan savuinen, lääkemäinen, makeutta, pikeä, turvetta, palvattua lihaa, suolaa
maku: savuinen, turvetta, tervan makeutta, ruohoa
jälkimaku: turvetta, pippuria, suolaa, pitkä ja pehmeä, kuivuu ja häviää vähitellen
noiden kahden ensimmäisen jälkeen savu iski kuin märällä pyyhkeellä olisi naamalle lyöty, hyvää :)
Ardbeg Very Young 58,3%
tuoksu: savua, ruohoa, turvetta, vaikuttaa alkuun aika kevyeltä
maku: makeahko, savua, mallasta, mausteinen
jälkimaku: palvaantunut, turvetta, savua, makeutta
ensimmäisellä maistamisella ei niin kovin savuisen oloinen, mutta kyllä sitä savuakin sieltä vähitellen alkoi löytyä
Ardbeg Still Young 56,2%
tuoksu: raikas, savua, ruohoa, pikeä
maku: voimakkaan savuinen, turvetta, palvia, nahkaa, makeutta
jälkimaku: vähän kuivemman turpeinen
savuisemman oloinen kuin VY, vaikka eikös sen savuisuuden pitäisi iän myötä vähentyä ei kasvaa?
Smokehead 43%
tuoksu: savuinen, merellinen, pikeä, ruohoa, hieman palanut
maku: ensin aika kevyt, savua, turvetta, paahtunut, suolaa, makeutta
jälkimaku: makeahko, savuinen, pitkä ja pehmeä
maistui ainakin näin nopealla maistamisella ehkä aavistuksen paremmalta kuin nuo VY ja SY, mutta pitää tutkia tarkemmin ajan kanssa
Ardbeg Spirit of Scotland 1996 54,7%
tuoksu: aika raikas, ruohoa, savua, sitrusta
maku: savuinen, makeahko, aika voimakas, pippuria
jälkimaku: savua ja turvetta, aika pitkä, hieman makeutta, paahtunut
Ardbeg Uigeadail 54,2%
tuoksu: makeahko, savua, kukkia, nahkaa, jouluinen maustekakku
maku: ensin pehmeä, sitten voimakkaan savuinen ja pippurinen, sherryn makautta, turvetta
jälkimaku: rusinaa, turvetta, mausteinen, taatelia
vei niukasti voiton TEN:stä illan parhaana viskinä
______________________________________________________________________________
Whisky (15.11.2006 7.18.31)
Lorautin uteliaisuuttani eilen illalla lasiin Benriachin Curiositasia (heh... sanaleikin tapainen).
Tuoksusta löysin pihkaista savua, nuorta läpitunkevaa maltaisuutta ja jotain teemäistä. Sellaista pitkään seissyttä ja mukin pohjalle jäähtynyttä teetä. Maussa oli kirpakkaa savua, pientä pippurisuutta ja kuivaa mallasta. Jälkimaussa savustettuja kaurahiutaleita ja aavistuksen karvas maku.
Melko yksiulotteinen viski johon en oikein vieläkään päässyt sisään. Tuntuu vaativan useamman maistelun. Ei tämä mitenkään pahaa ole, mutta jotenkin aavistuksen pliisua.
______________________________________________________________________________
pere (15.11.2006 10.59.05)
Maistelin eilen Ardbegin VY:a ja SY:a vierekkäin uudemman kerran. Hyviä viskejä nuo molemmat minusta ovat. VY tuntuisi olevan erityisesti tuoksun ja hieman maunkin osalta makeampi kuin SY, ja mielestäni noista kahdesta se parempi.
Yhtä savuisia nuo eivät mielestäni ole kuin TEN, ainakaan sellaisenaan, mutta jodia (tai mitä ikinä onkin) on varsinkin SY:ssa reilummin. Molemmissa noissa on myös jonkin verran paahtuneita aromeja ja jonkin verran tai vähän enemmänkin suolaa. SY on VY:a voimakkaamman oloinen.
Pitänee seuraavalla kerralla lotrata veden kanssa ja katsoa mitä sitten saa irti.
______________________________________________________________________________
eagleu2 (15.11.2006 12.14.13)
Maistelussa oli eilen:
Smokehead
Laphroaig 10 yo
Laphroaig 10 yo CS
Tämä sarja oli mukava tiistai-illan piristys. Smokehead oli ensi kertaa minulla maistelussa, ja ihan kelpo maltaalta vaikutti. Ainakin sitä luvattua turvetta siitä löytyy ;) Sen päälle kymppi-laphroaigit olivat mainiot. Eli peruspulloilla pikkukivaa.
______________________________________________________________________________
Marko76 (15.11.2006 12.36.15)
quote[eagleu2 (link)]:

eagleu2 (15.11.2006 16.12.41 last edit 15.11.2006 16.15.18)
quote[Marko76 (link)]:
quote[eagleu2 (link)]:
Maistelussa oli eilen:
Smokehead
Laphroaig 10 yo
Laphroaig 10 yo CS
Tämä sarja oli mukava tiistai-illan piristys. Smokehead oli ensi kertaa minulla maistelussa, ja ihan kelpo maltaalta vaikutti. Ainakin sitä luvattua turvetta siitä löytyy ;) Sen päälle kymppi-laphroaigit olivat mainiot. Eli peruspulloilla pikkukivaa.
Smokehead:in takaa löytyy ilmeisesti Ardbeg? Vaiko väärässä vallan olemme?
______________________________________________________________________________
Marko76 (20.11.2006 12.07.12)
Bowmore 21y ja Glenfarclas 15y tuli koitettua Teerenpelissä. 21y:n todella massiivinen mustaherukan maku tuli yllätyksenä (positiivisena), mutta jälkimaku tuntui katoavan todella nopeasti. Glenfarclas 15y:n toffeenmaku irtoili hieman tiukasti ja jälkimaussa havaitsin inhoamani mantelin. Täytyy maistaa molempia vielä uudelleen, josko kokemuksessa olisi ollut hieman flunssanpoikasta jäljellä... :)
______________________________________________________________________________
Mikko (20.11.2006 23.58.06)
quote[eagleu2 (link)]:
Niinhän siitä paljon veikkailuja oli jo tuolla smokehead-keskustelussa. Kyllä sen voisi kuvitella olevan Ardbegiä, vaikka TENistä eroaakin aika paljon. Aika paljon se eroaa kaikkien Islayn tislaamojen perustuotteista, mutta helpoiten sen ehkä Ardbegiksi uskoo. Jos en tietäisi sen olevan single malt, niin olisin ehkä veikannut jonkinlaista yhdistelmää Lagan, Ardbegin ja Laphroaigin nuorista maltaista. Vaikka vähän hullulta tämäkin ajatus tuntuu. Täytyy luottaa foorumin Ardbeg-asiantuntijoiden sanaan. :)
______________________________________________________________________________
Whiskana (21.11.2006 4.40.45)
quote[Mikko (link)]:

Olen kaukana Ardbeg-asiantuntijasta, mutta melkoisen vakuuttunut kyllä olen tuon Smokeheadin takaa löytyvästä tisleestä. Pitää maista lisää, kun tulee tilaisuus. Täytyy siis ostaa pottu kotio.
______________________________________________________________________________
AC (21.11.2006 18.42.29)
Savupäästä aiheeseen palatakseni...
Otin lasin pohjalle muutaman senttilitran (viskiforumin selailua varten) jo edelläkin mainittua 15 YO Glenfarclasia.
Ihan kelvollista Speysideria. Voimakasta sherryä, rommirusinaa ja kohtuullista pehmeyttä. Kyllä sen kanssa luki forumia mielellään ja seurasi uskomatonta kädenvääntöä "Alkon hinnastosta" ;)
______________________________________________________________________________
Whisky (21.11.2006 20.47.20)
quote[AC (link)]:
Kyllä sen kanssa luki forumia mielellään ja seurasi uskomatonta kädenvääntöä "Alkon hinnastosta" ;)
______________________________________________________________________________
pete_83 (22.11.2006 7.28.51)
Eilen tuli juotua Springbankin 10yo(OB) ja Isle of Juran 25yo(OMC). SB oli kepeä ja tasapainoinen. Jura puolestaan paljon parempi kuin aiemmin maistamani 16yo(OB). Varsinkin jälkimaku oli hieno: kahvia ja vaniljaa. Toimi todella hyvin 50-prosenttisena, kuten pullossa sanottiin ("...our preferred strenght...").
______________________________________________________________________________
Whisky (23.11.2006 20.32.28 last edit 23.11.2006 20.34.36)
Makailin eilen sängyssä ennen nukkumaanmenoa, lueskellen edellistä saapunutta Whisky magazinea. Otin yöpöydälle lasiin kaveriksi pienen tömpsyn Bruichladdichin Wavesia, joka tällä kertaa ei maistunut yhtään niin raa'alta kuin monesti aikaisemmin. Sen sijaan savuisuus ja hedelmäisyys nousivat jotenkin esiin eri tavalla, voisi sanoa maukkaasti. Pahoista kielistä huolimatta itse pidän tuota aivan juotavana viskinä, joka erilaisuudessaan on jopa oikeastaan mielenkiintoinen tuote.
______________________________________________________________________________
misa (25.11.2006 11.09.08)
Loistava 34 v. Bunna sattui eilen käteen. Upeaa paksua ja tylppää sherryä, toi mieleen Laphroaigin 30v:n. Vahamainen, hedelmäinen maku jäi pitkäksi aikaa suuhun. Ainakin uuteen Ardbegiin asti, joka toisaalta on ollut hienoinen pettymys. Mitenköhän hieno tuotos siitä tulisi sherrysysteeminä. Täytyy jäädä odottelemaan.
______________________________________________________________________________
pere (26.11.2006 10.37.23)
Tastingissa maistelluista viskeistä kirjoittelinkin jo tuonne tapahtuman omaan threadiin, mutta kirjoitetaas tähän vielä pari sanaa ennen tastingia maistamistani viskeistä:
Kävin tutustumassa Tampereen Wanhan Postin valikoimiin, kun olin joskus aikaisemmin ohimennen huomannut että heillä oli pari MacKillopsin pulloa hyllyssä. Siellä olivat edelleen, tosin niiden juotavaksi saaminen ei ollut ihan niin helppoa. Tilatessani 2cl molempia ja pyytäessäni, että saisin ne snifferistä (tai portviini/sherrylasista) minulle ilmoitettiin, että tämän ravintolan asiakkaat juovat viskinsä shottilaseista, johon nämäkin oli kaadettu. Pitkän väännön päätteeksi sain sitten viskin vihdoin tavallisiin viinilaseihin. Samalla minua informoitiin useampaan otteeseen, että vaikka mielestäni konjakkilasit näyttäisivät hienoilta, ei niitä voida viskin juomiseen käyttää, mitä en oikein ymmärtänyt, kun en ollut konjakkilaseista puhunut halaistua sanaakaan... no mutta sain kuitenkin ostaa viskit ja jopa maistella niitä lähes haluamistani laseista. Mutta sitten itse viskeistä:
Teannich 1983 (20.10.1983/01.2002) bottle# 050 cask# 6357 55,5% (McK)
tuoksu: aika makea, mutta kuitenkin raikas, vaniljaa, ihan aavistus tammea, ketokukkia, aavistus rusinaa
maku: toffeisen makea, miellyttävä, mutta ei kovin monipuolinen, ruohoa, hieman mausteita, mallasta
jälkimaku: kuivaa tammea, ruohoa, pippuria, hunajaa, voimakas
muuta: jälkimaku oli hyvä, mutta muuten ehkä vähän lattea, tai "tavallinen" :)
Glen Elgin 1974 (18.11.1974/2.10.2002) 59,4% (McK)
tuoksu: hedelmäisen raikas, hieman makeahko, aavistus puuta, voita, hunajaa, kukkia, pidemmän seisottamisen jälkeen haisteltuna pähinaa, hieman rusinaa ja jopa banaania
maku: aika voimakas, hunajaa, hapan ja makea, hieman pippuria, vaniljaa, mallasta, ruohoa
jälkimaku: pitkä ja miellyttävä, mettä, mausteita, mallasta
muuta: mielestäni todella hyvä viski oikeastaan kaikkien osa-alueiden osalta, tai ainakin minä tosiaan tykkäsin :)
______________________________________________________________________________
Mikko (26.11.2006 14.50.12)
Eilen nyt kului paljon kaikenmoista tasting-viskien ohella...
Mutta, Vanha Posti, tuo palvelutasoltaan minullekin surkeutensa osoittanut paikka ei tosiaan houkuta maisteluihin. Minkä hintaisia nuo viskit olivat?
______________________________________________________________________________
pere (26.11.2006 17.26.19)
Teannich oli 4,95/2cl ja Glen Elgin 7,25/2cl.
______________________________________________________________________________
Mikko (26.11.2006 17.31.59)
quote[pere (link)]:
Teannich oli 4,95/2cl ja Glen Elgin 7,25/2cl.
______________________________________________________________________________
Mikko (29.11.2006 8.11.15)
Springbankin kymppi, joka maistui eilen jostain syystä paljon paremmin kuin aikanaan tastingissa. Suolaisuus dominoi vahvasti, joten sen suolakalankin pohjalta löytää.
Lisäksi kaksi hyvin tuttua viskiä. Kaikki kolme tarjottuina, kiitos seuralaisten, jotka mainitsivat merkkipäivästä. eihän sitä itse kehtaisi...
______________________________________________________________________________
Eat P (29.11.2006 9.08.07)
Ardbeg ANB, Glendronach 15y, Bunna 1963 :P kaikki toimii...
______________________________________________________________________________
ronnie (29.11.2006 9.35.16)
Springbank 10 (pitäisi pikkuhiljaa saada tyhjennettyä) ja sen jälkeen Brora 24y RM 1977 mikä on varsinainen herkku!
______________________________________________________________________________
J. Suominen (29.11.2006 11.25.40)
Glenfarclasin 105 oli sopivan miehekkäästi romanttinen viski Sopraanojen tarjoaman miehekkään romantiikan oheen...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (3.12.2006 15.43.22)
Rare Malts kirjaan tutustuessa alkoi kummasti tehdä mieli myös viskiä, ja maisteluun tuli otettua yllätys yllätys Rare Malt-sarjaa:
-Glendullan 23y 1972
-Caol Ila 20y 1975
-Dailuaine 22y 1973
-Caol Ila 23y 1978
Ehkä hieman yllättäenkin eilen näistä parhaalle maistui pehmeän sherryinen Dailuaine, Ilojen seuratessa perässä ja Glendullan jäi mitalisijojen ulkopuolelle... Hyviä juomia tosin koko nelikko. :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (6.12.2006 9.24.14)
Eat P:n kanssa pieni maisteluilta, testissä
-Laddie Infinity 2
-Laphroaig 10cs
-Laphroaig 16y 1990 Cadenhead's
-Laphroaig 12y Queen of the Moorlands
-Port Ellen OB:t 3, 4 ja 5
-Port Ellen 25y 1980 DL ja 22y 1983 DL
Kommentteja kunhan pää tästä vähän selviää...
______________________________________________________________________________
maumau (6.12.2006 12.06.29)
1x Meukow VS
2x Lagavulin 16y
1x iso Mallaskosken tumma
Vähyydessä vika - nyt on kolme tikkiä silmäkulmassa.
______________________________________________________________________________
Mikko (6.12.2006 12.39.56)
Laphroaigin C/S lasillinen maistui työillan päälle. Pitää saada tuotakin pian lisää.
______________________________________________________________________________
misa (6.12.2006 16.14.44)
30-vuotiaan saavuttua huomaani, oli pakko kokeilla Lagavulin 25-vuotiasta. Sangen jännä juoma, sillä se muistutti enemmän Taliskeria, kuin tuntemaani Lagavulinia. Tosin tämä on maistamistani selvästi vanhin versio. Nenässä tuntui pitkään turpeen tuoksu tämän jälkeen. Ehkä sitä oli kaatunut vaatteilleni. Muuten 25-v. ei kyllä ollut mikään turvemonsteri. Jälkiruoaksi Bruichladdichin 1986 Sherry 57%. Loistava tasapaino sherryn suhteen.
______________________________________________________________________________
Mikko (8.12.2006 19.58.35)
Bruidladdichin 1973 eli 30 yo oli eilen maistelussa. Paperinmakuisen käräjäoikeuspäivän jälkeen maistui liiankin hyvin: kaksi senttiä silkkaa pehmeyttä mennä humahti alas ennen kuin tajusikaan...
______________________________________________________________________________
Whisky (10.12.2006 11.21.49)
Kävin Kaisaniemen Teerenpelissä maistelemassa Signatoryn pullottaman Bladnochin 14-vuotiaan. Oli erittäin maukas Lowlanderi, eikä hinnalla pilattu. Neljä senttiä maksoi 6,20 . Tuoksussa oli läjäpän puhdasta mallasta, ohraa, aprikoosia ja heinää. Suutuntuma erittäin öljyinen, maussa aavistus lyijykynää, mahtavasti mallasta, kuivaa olkea ja jotain mansikkaista. Jälkimaku kuivatti suuta, ollen aavistuksen karvas. Suuhun jää kuitenkin pyörimään niin mahtava maltaan aromi, että paremmasta ei väliä.
Oikein hyvä kokemus ja kaiken lisäksi vielä edullinen! Kyllä alamaillakin osataan hyvää viskiä tehdä.
______________________________________________________________________________
Mikko (11.12.2006 8.06.18)
Lauantaina rouvan kera 25 yo Bowmoret. Kaikkien saamiensa kehujen arvoinen tisle.
______________________________________________________________________________
pere (15.12.2006 12.50.11)
Pari päivää sitten kevyessä kotitastingissä (kiitoksia Al!) tuli maisteltua seuraavia:
Glenfarclas 1990 43% Oloroso bottle 288/1800 19.10.1990 / 9.5.2005
tuoksu: makeahko, kukkia, ruohoa, rusinaa
maku: makea, pehmeä, sherrya, luumua
jälkimaku: mukavan makea, luumua, hedelmäinen
Ardbeg 1975 43%
tuoksu: nahkaa, vähän puuta, hieman kanervaa, savua, aavistus ruohoa, aika kuiva
maku: savuinen, aika kuiva, suolaa, kohtalaisen voimakas, hieman paahtunutta sokeria, tammea, suolaa
jälkimaku: makeampi, vaniljaa, savua, suolaa
muuta: mukava suolainen-makea tasapaino, parhaita maistamiani viskejä
Ardbeg 15yo 50% OMC (DL) mar 1991 / aug 2006 Rum
tuoksu: omituinen, jotenkin tunkkainen ja jotakin kummallista jota ei oikein osaa määritellä, meriheinää, savua, vähän ruohoa
maku: savuisen makea, turvetta, palvia, paahtunut
jälkimaku: palvattua lihaa, turvetta, kuivaa ananasta
muuta: maultaa varsin mukava, mutta tuoksussa on jotakin pahasti pielessä
Ardbeg 1995 40% CC (GM) june 1995 / feb 2005 1st and 2nd fill Sherry
tuoksu: vähän samaa tunkkaisuutta kuin edellisessäkin, meriheinää, jodia, kanervaa
maku: merellisen savuinen, kuiva, turvetta
jälkimaku: kuivan turpeinen, kanervaa
Port Ellen 23yo 55,1% Platinum (DL) 1982 / 2005 121 bottles
tuoksu: voimakas sherry, kukkia, ruohoa, suolaa, hieman puuta, rusinaa
maku: makeahko, aika pehmeä, kukkaketoa, hunajaa, savua, suolaa
jälkimaku: pehmeä, ehkä avistuksen puinen, suolaa, makeutta
muuta: todella hyvä viski, tämän parissa voisi viettää vaikka koko illan
Ardbeg Young Uigeadail 59,9% bott. 2006
tuoksu: aika voimakas, savua, tervaa jodia, meriheinää, palvia
maku: voimakkaan savuinen, polttaa suuta, metallinen, makeutta, palanutta savua, todella vahva
jälkimaku: makeahko, savua, turvetta, tervaa, hieman kanervaa
muuta: odotan innolla mitä tästä tulee muutaman vuoden kuluttua, kun jo nyt vaikuttaa näin hyvältä
Laphroaig 15yo 46% (SY) 16.3.1988 / 5.9.2003 Sherry
tuoksu: sherryisen makea, rusinaa, vaniljaa, kukkia
maku: savuinen, paahtunut, jopa palanut, makea, kukkia
jälkimaku: turpeinen, paahtunut, savuinen
muuta: hyvää tavaraa tämäkin, täytynee myöntää, että kyllä tämä OB QC:kin taitaa hakata :)
Lisäksi eilen Teerenpelissä käydessä mm.:
Glenfarclas 30yo 43%
tuoksu: makeahko, kuitenki aika raikas, kukkia, fudgea, maitokahvia, heinää, maitosuklaata, aavistus savua
maku: makeahkon pehmeä, hieman kuivaa puuta, luumua, sitrusta
jälkimaku: hedelmäinen, sopivan makea, aavistus puuta, luumua, kuivaa mallasta
Rosebank 10yo 58,6% (CA) 1989 / july 1999 330 bottles Bourbon hogshead
tuoksu: raikas, kukkia, hieman makeutta, ruohoa, vaniljaa
maku: aika voimakas, makeutta, mettä, ruohoa, pippuria
jälkimaku: aika kevyt, hedelmäinen, kuivahko
Springbank 12yo 58,8% Bourbon Wood
tuoksu: kukkia, suolaa, kanervaa, vaniljaa, ruohoa
maku: makeahko, luumua, hunajaa, hieman mallasta, aika voimakas, hieman puuta, ei kovinkaan paljon suolakalaa :)
jälkimaku: suolaa, mallasta, hieman makeutta, brie-juustoa
______________________________________________________________________________
I.R. (15.12.2006 23.09.36 last edit 15.12.2006 23.12.21)
Kuluneen viikon tasting-satoa kotona ja ravitsemisliikkeissä kutakuinkin nauttimisjärjestyksessä (kaikki OB):
Lagavulin 30 yo (1976)
Ardbeg 1977
Caol Ila 25 yo (1978)
Bowmore 1990 Sherry
Glenfarclas Vintage Collection 1968
The Balvenie Port Wood 21 yo
Bruichladdich 10 yo
The Macallan F.&R. 1967
The Macallan F.&R. 1973
Midleton Very Rare 2002
Jameson Master Selection 18 yo
Ardbeg 1990 Airigh Nam Beist
Caol Ila D.E. 1993
Glenfarclas 25 yo
Erityiskiitos irkuista Veskulle!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (16.12.2006 9.09.52)
quote[I.R. (link)]:

I.R. (16.12.2006 11.46.47 last edit 16.12.2006 11.53.55)
quote[smoke on the water (link)]:
Lagavulinista ja Macallaneista kiinnostaisi saada vähän lisätietoa, joten kommentit näistä olisivat tervetulleita.
______________________________________________________________________________
Ize (17.12.2006 14.07.16 last edit 21.12.2006 6.46.40)
Eilen makustelin Highland Park 15yo 54.1% (Cadenhead 1989) pullotetta, aikasta kirpeä ja tulinenkin (mausteinen?) viski. Pääsi Highland Park yllättämään meikäläisen, toki taustalta löytyi se normi Highland Parkin pehmeä savu, mutta tuo tulisuus jäi maistumaan suuhun pitkäksi aikaa. Tykkäsin, tosin jäänee vanha paksukaulainen normipullote 12-vuotiasta arvosteluissa vielä yläpuolelle, siinä oli balanssi kohdallaan, Mutta pitää maistella parempien analyysien kanssa toistekin tuota Cadenheadin tynnyrivahvuuksista värkkiä.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (18.12.2006 16.37.25)
Eilen työpäivän jälkeen
-Bruichladdich Waves
-DL OMC Bowmore 20y 1983
-DL OMC Bowmore 20y miniatyyri, ei vuosimainintaa.
-Bowmore 16y 1990 sherry cask
Waves on edelleenkin kamalaa, Bowmore-kolmikko taas kaikki erinomaisia. Loistava 1990 sherry cask joutui eilen taipumaan DL-kaksikolle, joista miniatyyri vetää pidemmän korren. Aivan käsittämättömän hyvää, mutta paljon jälkeen ei nuo muutkaan siitä kyllä jää.
Nyt kun oli rinnakkain Bowmorelta sekä sherry- että bourbonversiot, niin OB:n sherryisyys tuntui vähän liian hallitsevalta (mitä se ei yksistään maistaessa ole), kun taas DL:n bourbonversiot ovat uskomattoman monivivahteisia makupommeja.
______________________________________________________________________________
Whisky (18.12.2006 19.16.03)
Tuli käytyä Tukholmassa "Tallinkilla", eli Silja Serenadella. Reissun ensimmäinen ilta tosin tuli vietettyä hytissä yli 39 asteeseen noussutta kuumetta pois nukkuen. Eilen oli jo onneksi parempi olo, joten tuli tarkistettua Old Port -pubin ihan mukava ja ennen kaikkea edullinen viskivalikoima. Balvenien 21 y.o Portwood kustansi 10 / 4cl. Taisi olla listan toiseksi kallein viski. Kalleimman viskin tittelin vei muistaakseni 30-vuotias Glenlivet, jolla oli hintaa 19 / 4cl.
Portwoodin lisäksi tuli maisteltua Caol Ilan 18 y.o ja Macallanin 12 y.o Fine Oak, joka ei oikein kolahtanut. Tosin eilisen päivän kuumeilu vei muutenkin parhaimman aistin, joten jätin noihin kolmeen.
Matkalta tarttui mukaan Highland Parkin tarjouksessa ollut gift pack, joka oli edukkaassa tarjouksessa. Tuttuja viskejä, mutta erityisesti 18- ja 25-vuotiaat houkuttivat ostamaan. Muutoinkin valikoima oli aika valju. Käytännössä mitään erikoisuuksia ei listalta löytynyt, vaan homma noudatti täysin www.silja.se -sivuilta löytyvää valikoimaa. Punaiset laivat vetävät kyllä viskivalikoimallaan huomattavasti paremman korren!
______________________________________________________________________________
Ize (20.12.2006 10.29.38 last edit 20.12.2006 10.30.00)
quote[Whisky (link)]:
Matkalta tarttui mukaan Highland Parkin tarjouksessa ollut gift pack, joka oli edukkaassa tarjouksessa. Tuttuja viskejä, mutta erityisesti 18- ja 25-vuotiaat houkuttivat ostamaan.
______________________________________________________________________________
pete_83 (20.12.2006 10.30.26)
Minäkin olin Silja Serenadella ja palasin reissulta tänään aamulla. Tukholman tuliaisena Hötorgetin Systeemistä hankittu Ardbegin Airigh Nam Beist, joka maksoi 599 kruunua. Laivalla tuli maisteltua uusina Tormore 12yo ja Bowmoren Enigma. Tormore yllätti positiivisesti ja Bowmore oli varsin odotetun kaltainen. Vanhoista tutuista tuli maistettua Taliskerin kymppi ja Balvenien Doublewood. Old Port Pubin valikoimasta täydennyksenä, että kalleimmat maltit olivat Balvenien Single Cask 1974(40e) ja Taliskerin 25yo(22e).
______________________________________________________________________________
Whisky (20.12.2006 11.02.27)
quote[Ize (link)]:
quote[Whisky (link)]:
Matkalta tarttui mukaan Highland Parkin tarjouksessa ollut gift pack, joka oli edukkaassa tarjouksessa. Tuttuja viskejä, mutta erityisesti 18- ja 25-vuotiaat houkuttivat ostamaan.
Pahus, tuohan oli 20 halvempi kuin Saksasta, kun ostin alkuvuodesta. :o
______________________________________________________________________________
Whisky (20.12.2006 11.03.26)
quote[pete_83 (link)]:
Old Port Pubin valikoimasta täydennyksenä, että kalleimmat maltit olivat Balvenien Single Cask 1974(40e) ja Taliskerin 25yo(22e).
______________________________________________________________________________
Ize (21.12.2006 6.48.32 last edit 21.12.2006 6.49.46)
quote[Whisky (link)]:
Tarjoushinta oli 50 ja muutaman sentin päälle, eli 13 euroa oli alennusta.
______________________________________________________________________________
Whisky (23.12.2006 18.11.39 last edit 23.12.2006 18.19.20)
Tuli eilen istuskeltua iltaa ystävien kanssa Kampin Teerenpelissä. Ihan mukavan valikoiman ovat saaneet tuonne viskejä kerättyä ja seasta löytyy niin tuttuja viskejä, kuin hieman erikoisempiakin tuotteita. Mitään maailmaa mullistavia erikoisuuksia ei mukaan mahdu. Hinnat ovat kuitenkin suhteellisen edulliset. Lisäksi paikan savuttomuus antaa oikeasti hienon mahdollisuuden maistella ja haistella ilman häiritsevää savua.
Maisteltua tuli seuraavat tisleet:
Talisker 18 y.o. : Tuoksussa savua, turvetta ja aprikoosia. Suolaisen maltainen jälkikaiku, joka tuo mieleen merenrannan. Maussa pehmeää savua, öljyisen tuntuinen, nokea, tammilautaa, huomattavasti pehmeämpi ja juotavampi kuin nuorempi versionsa. Jälkimaussa kuivaa turvetta ja tuttua pippuria, mutta hallitummin kuin kymmenvuotiaassa. Todella nautiskeltava viski, joka on mukavan mehukasta maisteltavaa.
Nikka Straight From the Barrel: Tuoksussa kuivaa tammea, hedelmäisyyttä, cocktailkirsikkaa, makeutta, jotenkin pölyinen tuoksu ja taustalla japseille tyypillistä liimamaisuutta (kamferia). Mausssa sherryä, hedelmäisyyttä, kovin makea, pikeä ja aavistus pähkinää, kypsää klementiiniä ja greippiä. Todella maukas japanilainen, joka jää pitkäksi aikaa pyörimään suuhun. Taas yksi mainio itämaan tuote!
Isle of Jura 16 y.o : Tuoksussa pehmeää mallasta, sitrusta ja aavistus sherryä ja vaniljaa, vaaleaa suklaata ja heinäisyyttä. Maussa paksua mallasta, kinuskia, pähkinää ja sherryä, pyöreän pehmeää, mutta ei mitenkään erityisen säväyttävää. Jälkimaussa hedelmiä ja mallasta. Pehmeän juotava viski. Ei erikoinen, mutta mukavan maltainen tuttuun Juran tyyliin. Ei tosin säväyttänyt mitenkään erityisesti.
Oban Distillers edition 1991: Viinimäinen ja kuiva tuoksu, luumua ja suolaa, kevyesti nokista savua, jodia, sitruunaa. Parfyymimäinen maku, jossa makeaa luumumaisuutta, mausteinen - neilikkaa ja muskottia. Jälkimaku jatkuu mausteisen viinimäisenä ja muuttuu hieman makeaksi. Jalostettu ja kevyt perusviski. Juotavaa, mutta oli ehkä viimeiseksi nautittuna aavistuksen turhan kevyt.
Yhdestäkään näistä ei pyydetty yli kymppiä neljältä sentiltä, joten edullinen ilta tuli. Tänään sitten vielä bonuksena sain kaverilta joululahjaksi pullon Macallanin 12-vuotiasta Fine Oakia! Mukavan mallaspainotteisesti on siis joulunvietto alkanut.
______________________________________________________________________________
Mikko (27.12.2006 20.26.12)
Glenlivet 16 yo Nadurra. Mitä mainioin viski.
______________________________________________________________________________
Whisky (28.12.2006 5.41.37)
quote[Mikko (link)]:
Glenlivet 16 yo Nadurra. Mitä mainioin viski.
______________________________________________________________________________
Mikko (28.12.2006 9.30.50)
quote[Whisky (link)]:
quote[Mikko (link)]:
Glenlivet 16 yo Nadurra. Mitä mainioin viski.
Olisiko syväluotaavampaa analyysiä tarjolla? Oma pullo kun on edelleen pysynyt kiinni, niin kiinnostaisi kuulla lisää.
______________________________________________________________________________
Whisky (31.12.2006 12.34.09 last edit 31.12.2006 12.34.59)
Pidin eilen kotisohvalla pienen maistelusession kaapin auki olleista pulloista entten-tentten -järjestelmällä viskit valiten. Yhden uuden pullonkin korkkasin. Tosin kyseessä oli viiden senttilitran Glenfiddich 12 y.o. Jännittävä oli huomata miten joistakin viskeistä löysi taas uusia makuja, joihin en aiemmin ollut niiden kohdalla törmännyt.
Lasiin lorahti:
Old Dignity Bourbon: Makea ja hedelmäinen tuoksu, jossa vaniljaa, anista ja paahdettua kastanjaa. Lieneekö joulun peruja, mutta tuoksua voisi kuvailla jollain tapaa "hyasinttimaiseksi". Maussa ensimmäinen reaktio oli kuivattu persilja! Tiedä sitten mistä moinen maku kielelle hyökkäsi, mutta muuten maku oli vaniljamainen ja maissimainen. Jotain välimerellisiä mausteita tuossa kuitenkin oli. Jälkimaku oli makean alkoholimainen ja mukana oli jotain karvasmanteliin vivahtavaa. Pitäisi ostaa kaappiin joku kunnon bourbon, jotta saisi tälle vertailukohdan.
Bruichladdich 10: Tuoksu oli raikas ja pehmeän maltainen, vihreän omenan kuoria, hunajaa, minttua ja toffeeta. Maku makean hunajainen, taustalla jotain turvemaista, mukana myös jotain joka tuo mieleen juuri avatusta Porin Matti -kamiinan luukusta pöllähtänyttä, mutta ei kuitenkaan savua. Myös valkoista viinimarjaa tuli löydettyä. Jälkimaussa oli apteekista saatavaa merimieslakritsia ja makeaa mallasta hunajan kera.
Glenfiddich 12: Kevyesti sherryinen, ruohoisa tuoksu jossa muskottia ja maustepippuria sekä tasapainoista mallasta. Maussa hunajaa, rapeaa mallasta ja aavistus mausteisuutta. Jälkimaku oli aavistuksen kitkerä ja pajunkuorimainen. Tasaisen varma tuotos, joka ei yllätä eikä juuri herätä tunteita. Tästä on jotenkin hankala saada mitään irti, kun on niin suuren yleisön makuun tehtyä.
Isle of Jura Legacy 10: Tuoksussa rutkasti mallasta, puuromainen, aavistus sherryä, maitomainen, joulukalenterin suklaa. (Taas se joulu tuli esiin.) Suutuntuma todella pehmeä, runsaasti mallasta, sherryä, voimaisuutta ja aavistus kanelia (punaista omenaa?). Jälkimaussa saksanpähkinää ja suuhun pyörimään jäävää mallasta. Tämä tuntuu jotenkin parantuneen kun pullo on saanut hengittää. Ei ollenkaan niin taikinainen kuin joskus ja tästä voi jopa oppia pitämään!
Laphroaig 10 C.S.: Pehmeän turvesavun, appelsiinimarmeladin ja neilikan värittämä tuoksu, jossa piparimaisia piirteitä. Todella hieno suutuntuma - viskositeettia riittää! Makea ja toffeemainen, Werthers Originaaleja savustettuna. Jälkimaussa turpeaa savua, joka hiipii kielelle uudestaan ja uudestaan. Pippurimaista poltetta alkoholista.
Ja Bonuksena:
Tuurala Vatted&Blended jne. (elävä pullo): Tässä on pohjana Ballantine´s Finest, jossa seassa Isle of Arranin NCF:n, Taliskerin 10:n, Upper Tenin jne. jämät. Tänne tulee tyhjennettyä taskumatti tai pullonpohjalle jäävät lirut. Tuoksussa oli tällä erää jotain kermaista ja savuista. Maussa toistuivat samat elementit. Kokeilu, jota aion jatkaa, mutta johon en suhtaudu liian tiukkapipoisesti.
Kovin jouluisia makuja siis tuntui osasta löytyvän. Tiedä sitten onko vuodenajan peruja, vai assosioituvatko muuten vaan äskettäin syötyihin juoluruokiin ja niihin liittyviin makuihin.
______________________________________________________________________________
WWW001 (31.12.2006 23.25.29)
2007 eka kommentti!
Ardbeg 10 yo alotin ja
Bruichladdich 7yo wawes lopetin..
Kyllä maistu molemmat! :D
Jännä juttu kun tuoksutteli tyhjiä laseja hetken päästä, niin ei voinu enää varmaks sanoo että kummassa oli ollu kumpaaki..
Ovat kuitenki maultaan aikalailla eri sarjoissa!
Sen jälkeen oon koittanu tuhota puoltoista vuotta sitten avattua Glenfiddich 12 vuotista.. Ei oikein oo miun makuun! Eikä tunnu loppuvan!
______________________________________________________________________________
smn (4.1.2007 10.18.35)
quote[Whisky (link)]:
Old Dignity Bourbon: Makea ja hedelmäinen tuoksu, jossa vaniljaa, anista ja paahdettua kastanjaa. Lieneekö joulun peruja, mutta tuoksua voisi kuvailla jollain tapaa "hyasinttimaiseksi". Maussa ensimmäinen reaktio oli kuivattu persilja! Tiedä sitten mistä moinen maku kielelle hyökkäsi, mutta muuten maku oli vaniljamainen ja maissimainen. Jotain välimerellisiä mausteita tuossa kuitenkin oli. Jälkimaku oli makean alkoholimainen ja mukana oli jotain karvasmanteliin vivahtavaa. Pitäisi ostaa kaappiin joku kunnon bourbon, jotta saisi tälle vertailukohdan.
quote[Whisky (link)]:
Tuurala Vatted&Blended jne. (elävä pullo): Tässä on pohjana Ballantine´s Finest, jossa seassa Isle of Arranin NCF:n, Taliskerin 10:n, Upper Tenin jne. jämät. Tänne tulee tyhjennettyä taskumatti tai pullonpohjalle jäävät lirut. Tuoksussa oli tällä erää jotain kermaista ja savuista. Maussa toistuivat samat elementit. Kokeilu, jota aion jatkaa, mutta johon en suhtaudu liian tiukkapipoisesti.
______________________________________________________________________________
Whisky (4.1.2007 10.34.53)
quote[smn (link)]:
Sain samanlaisen pullon joululahjaksi. Kahteen otteeseen maistoin, ensimmäisellä kerralla sain sentään sen 4cl juoduksi, toisella kerralla jäi kesken. Makuhavaintojen keräily jäi hieman puutteelliseksi, 'jäitä kaipaava' ja 'kolalla jatkettava' taisivat olla päällimmäiset havainnot. Olen kyllä mielestäni joskus hyvääkin bourbonia maistanut, tämä taitaa olla sieltä heikoimmasta päästä.
quote[smn (link)]:
Itse alan vakuuttua siitä että elävä pullo on ehkä paras kaapissani oleva viski. Oman pulloni aloitin Kolme Leijonaa Pure Malt pohjalta, ja siihen on tullut tähän mennessä lisättyä parinkymmenen single maltin pohjat.
______________________________________________________________________________
misa (4.1.2007 11.08.37)
Minkälainenkohan tällaisen "elävän pullon" hapettumistaso mahtaa olla?
______________________________________________________________________________
Whisky (4.1.2007 12.01.05)
quote[misa (link)]:
Minkälainenkohan tällaisen "elävän pullon" hapettumistaso mahtaa olla?
______________________________________________________________________________
misa (4.1.2007 13.47.23)
Niin, ainahan sen voi kaataa pois, jos maistuu väljähtyneeltä.
______________________________________________________________________________
smn (4.1.2007 15.18.23)
quote[misa (link)]:
Minkälainenkohan tällaisen "elävän pullon" hapettumistaso mahtaa olla?
______________________________________________________________________________
UnDone (6.1.2007 20.27.25)
Taitaa olla ensimmäinen viesti tällä foorumilla, joten hieman taustoja vastaajasta:
Ikää hieman parinkympin pahemmalla puolella, ja viski harrastus jatkunut reilun vuoden aktiivisena.
Kotoa tuli isän ja papan kautta konjakit, brandyt yms. tutuiksi, mutta viskien viehätys on lyötynyt vasta hiljattaian..
Kaapissa yleensä muutama pullo avattuina, opiskelija budjetin sallimissa rajoissa..
Viskeistä löydän eroja jo varsin hyvin, ja tietotaso kasvaa kokoajan.
Kaverien kanssa on tullut lähes viikottaiseksi pieni illanistuminen ja eri viskien vertailu...
Islayn tuotteet ovat toistaiseksi hyvin harmaa alue, joten jos väitän savuiseksi, en todennäköisesti tiedä mistä puhun...
No niin asiaan:
Tuossa hieman ennen uuttavuotta tuli maisteltua Strathisla 12yo, Chivas Brotherssin nimen alla näyttää olevan...
Sen kummemmin en edes yritä olla asiantuntija, ja pullo oli ollut auki kuulemma jo pari vuotta,mutta kyllä tykkäsin :)
Nautiskelu tapahtui siinä ruokaa laittaessa, tumblerista, samalla mukavia jutellen...
Kaverin vanhemmat olivat kuulemma pullon joskus lahjaksi saaneet, eivätkä oleet tykänneet. No poika "peri" pullon ja meille maistui....
Jotenkin suolainen, erittäin pehmeä, maussa paahtunutta sokeria (?) ja savua minusta... vaikka ilmeisesti Speysidilta onkin... Elikkä aika poikkeava siitä mielikuvasta minkä olen esim. Speyburnin ja Glen Parkerin kautta tuotantoalueesta muodostanut.
Samaan aikaa vertailtiin Kolmen jellonan puremaltin kanssa, eikä tuo "halpis" pahemmin jäänyt jälkeen. Saattaa tosin osittain johtua ko. pullon pitkästä hapettumis/väljähtymis ajasta, verrattuna juuri korkattuun puremalttiin.. Monia samankaltaisia piirteitä viskeistä löysimme, vaikka eivät ne suoranaisesti samanlaisia olleetkaan.
Sitä en tarkemmin tiedä mistä olivat pullon aikanaan saaneet, ei sitä ainakaan Alkossa yleisesti myydä??
______________________________________________________________________________
xenoth (6.1.2007 21.45.32 last edit 6.1.2007 21.50.34)
quote[UnDone (link)]:
Taitaa olla ensimmäinen viesti tällä foorumilla
quote[UnDone (link)]:
Jotenkin suolainen, erittäin pehmeä, maussa paahtunutta sokeria (?) ja savua minusta... vaikka ilmeisesti Speysidilta onkin...
______________________________________________________________________________
pere (7.1.2007 11.34.38)
quote[UnDone (link)]:
Sitä en tarkemmin tiedä mistä olivat pullon aikanaan saaneet, ei sitä ainakaan Alkossa yleisesti myydä??
______________________________________________________________________________
fba (7.1.2007 14.42.08)
Viikonlopun aikana maisteltiin Ensin irkkuja ja la Skotteja.
Bushmills 16v ensin joka on perusjuomana kaapissa, tuttu josta oli hyvä aloittaa
Jamesonin Gold joka on erittäin helposti juotava ja tuoksu on aivan loistava, hunajainen, kermainen ja hienostunut.
Hyvin on laatikon ja etiketin värimaailma onnistuttu saamaan tuotetta vastaavaksi.
Sitten oli vuorossa Connemaran 10v joka oli tuoksultaan hedelmän ja lievän savun sekoitusta. Erittäin pehmeä suutuntuma ja hedelmää paljon maussa. Ensi puraisun jälkeen tuli mahtava savuinen jälkimaku joka toi mieleen että tämä on jonkinnäköinen Irkku/Skotti välimaaston viski. Hinta-laatu on erittäin kohdallaan.
12v Connemara sen sijaan toi mieleen Bushmills 16v:n joka kyllä päihittää tuon Connemaran. Täysin erilainen kuin tuo 10v.
Lopuksi Cask trenght versio joka ei oikein auennut minulle, olisi ehkä pitänyt lisätä vettä lisää.
Irkuista ehdottomasti ostan Connemaran 10v sekä Jamesonin Gold tulee olemaan Irkuista aina kaapissani.
Välissä piti ottaa Pro evo matsi Irlanti vs Skotlanti ja taisi päättyä 2-0 Irlannin hyväksi..
Skoteista aloitettiin Highland Park 12v:llä joka oli tuttu ja perushyvä skotti. Sitten paljon odotettuihin Ardbergeihin.
10v tuoksussa oli sähäkkyyttä, savua jopa hiukan tervaa tuli mieleen. mainio tuoksu. Todella hyvä viski joka jättää minusta todella pitkän savuisen jälkimaun. Tulikin mieleen että jos nyt menen nukkumaan niin varmasti herään luullakseni että kämppäni on täynnä savua!
17v. oli sen sijaan savultaan miedompi ja ei ainakaan minulle jättänyt niin pitkää jälkimakua kuin tuo kymppi. Odotin enemmän 17v:ltä verrattuna tohon kymppiin. Lopuksi kildalton jota maistoin lopuksi vain hiukan ja sanoisin että se oli kaikista näistä maistetuista heikoin.
Ei mitään pro arvioita siis mutta selkeän kuvan antoi että aina ei vanhempi ja kalliimpi ole maultaan parempaa sekä sen että saman merkin eri pullotuksissa on valtavia eroja. Täytyy maistaa vielä Uigeadail mutta uskon että Ostan Connemaran 10v sekä Ardbergin Ten kaappiini. Mielstäni nuo pikkupullot ja setit ovat loistavia mahdollisuuksia aloittaa tutustuminen viskien maailmaan ja saisi olla vieläkin enemmän valikoimaa näissä. Suuri ihmetys on myöskin Alkon passiivisuus näihin minisetteihin jotka olisivat mitä mainioimpia lahjaideoita ja helpottaisi ihmisten kynnystä maistella eri viskejä.
______________________________________________________________________________
pere (14.1.2007 17.49.02)
Eilen tuli maisteltua muutama aikaisemmin maistamattu jäänyt pullote:
Caol Ila DE 43% 1993
tuoksu: pehmeä savu, makea, rypälemehua, vähän tammea, aika hedelmäinen
maku: makeahko, savua, hedelmäisen raikas, mallasta, hieman pippuria ja muita mausteita
jälkimaku: savuisempi, hunajaa, pitkähkö, miellyttävä
ei kyllä välttämättä tunnistaisi Caol Ilaksi jos ei tietäisi, mutta ei missään nimessä huono viski
Macmyra Preludium 02 54,2%
tuoksu: aika mieto, sitrusta, kuivahko, tammea, hieman hedelmäistä makeutta
maku: makeahko, mettä, tammea, jälkiruokaviini
jälkimaku: makeahko, tammea, ehkä vähän puiseva
tästä ei oikein tiedä mitä sanoisi, ei kaikista tyypillisimpiä viskejä mitä olen maistanut, en kyllä varmaankaan investoisi pullolliseen, mutta aina tätä muutaman sentin maistelee...
Talisker 25yo 59,9% 1975/2001
tuoksu: sherryn makeutta, hieman tammea, aavistus savua, vaniljaa, hieman ruohoa, hunajaa, maitosuklaata
maku: pehmeän savuinen, pippuria, makeita trooppisia hedelmiä, tammea, aavistus vaniljaa, tumaa suklaata
jälkimaku: hedelmäisen makea, hieman savua, aavistus pippuria, maitokaakaota, pitkä ja todella hyvä
erinomainen viski (jostakin syystä esim. Murray ei näemmä ole tästä pitänyt), ehdottomasti parhaita maistamiani, voisi rinnakkain maisteltuna viedä ykköspaikan tämänhetkiseltä suosikiltani, Ardbeg 30yo:lta, menee kyllä heti ostoslistalle
______________________________________________________________________________
JaRiMi (14.1.2007 18.18.30 last edit 14.1.2007 18.26.25)
quote[fba (link)]:
Sitten paljon odotettuihin Ardbergeihin.
10v tuoksussa oli sähäkkyyttä, savua jopa hiukan tervaa tuli mieleen. mainio tuoksu. Todella hyvä viski joka jättää minusta todella pitkän savuisen jälkimaun. Tulikin mieleen että jos nyt menen nukkumaan niin varmasti herään luullakseni että kämppäni on täynnä savua!
17v. oli sen sijaan savultaan miedompi ja ei ainakaan minulle jättänyt niin pitkää jälkimakua kuin tuo kymppi. Odotin enemmän 17v:ltä verrattuna tohon kymppiin. Lopuksi kildalton jota maistoin lopuksi vain hiukan ja sanoisin että se oli kaikista näistä maistetuista heikoin.
Ei mitään pro arvioita siis mutta selkeän kuvan antoi että aina ei vanhempi ja kalliimpi ole maultaan parempaa sekä sen että saman merkin eri pullotuksissa on valtavia eroja.
______________________________________________________________________________
I.R. (14.1.2007 18.52.14 last edit 14.1.2007 18.53.45)
quote[fba (link)]:
Sitten oli vuorossa Connemaran 10v joka oli tuoksultaan hedelmän ja lievän savun sekoitusta. Erittäin pehmeä suutuntuma ja hedelmää paljon maussa. Ensi puraisun jälkeen tuli mahtava savuinen jälkimaku joka toi mieleen että tämä on jonkinnäköinen Irkku/Skotti välimaaston viski. Hinta-laatu on erittäin kohdallaan.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (17.1.2007 16.51.35)
Port Ellen 3rd Release. Vaikka tämä kolmonen ei mielestäni PE:n OB-kuusikosta ihan terävintä huippua edustakaan, niin tiistai-illan ainoana viskinä maistui kyllä erittäinkin hyvälle!
______________________________________________________________________________
pere (19.1.2007 6.48.30)
Sain käsiini Signatoryn pullottaman 1990 15yo Highland Parkin, joka ilmeisesti on samaa tislauserää (eri cask toki) kuin vajaa vuosi sitten maistelemani SY:n 1990 14yo versio. Pitää vielä maistella tuota 14yo:a (46%, 23.4.1990 / 27.9.2004, HHD, cask 3935) uudestaan, mutta ainakin näin erikseen maisteltuna muistiinpanojen ja muistikuvien perusteella 15yo versio oli selvästi parempi.
Highland Park 15yo 46% 23.4.1990 / 9.6.2005, HHD, cask 3944 (SY)
tuoksu: kanervaa, hieman kukkia, hieman ruohoa, aavistus sitrusta, hunajaa, hieman mallasta, ei kuitenkaan kovin makea
maku: pehmeää savua, pippuria, mallasta, vaniljaa, mausteita, makeaa appelsiinä
jälkimaku: makean maltainen, hunajaa, turvetta, pitkä, kuivuu hieman loppua kohti
lisäksi tuli maisteltua myöskin varsin hyvä:
Benriach "Heavily Peated" 10yo 46% 20.6.1994 / 12.10.2004, HHD, cask 1630 (SY)
tuoksu: voimakkaan savuinen ja turpeinen, ruohoa, nahkaa, palvattua lihaa, hieman metallinen, suolaa, aavistus kukkia
maku: savuinen ja turpeinen, tervaa, hieman makeutta, miellyttävän pehmeä
jälkimaku: tervaa, turvetta, ehkä aavistus tuhkaa, pitkä ja miellyttävä, hyvä savu-makea tasapaino
ei ehkä ihan kaikista monipuolisin viski jota olen juonut, mutta ei mikään kovin tylsä ja tasainenkaan, helppoa ja hyvää juotavaa :)
näiden parin paremman vastapainoksi maistelin myös:
Balblair 16yo 40%
tuoksu: kukkia, mallasta, makeako, tammea, lettutaikinaa
maku: maltaisen makea, hunajaa, vaniljaa, tammen mausteisuutta
jälkimaku: mallasta, tammea, hieman makeutta
eihän tämä nyt mitenkään pahaa ollut, mutta useampaa kertaluokkaa tylsempää ja yksiulotteisempaa juotavaa (ja haisteltavaa) kuin nuo kaksi muuta
______________________________________________________________________________
JaRiMi (19.1.2007 13.14.12)
quote[smoke on the water (link)]:
Port Ellen 3rd Release. Vaikka tämä kolmonen ei mielestäni PE:n OB-kuusikosta ihan terävintä huippua edustakaan, niin tiistai-illan ainoana viskinä maistui kyllä erittäinkin hyvälle!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (20.1.2007 8.11.48)
quote[JaRiMi (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
Port Ellen 3rd Release. Vaikka tämä kolmonen ei mielestäni PE:n OB-kuusikosta ihan terävintä huippua edustakaan, niin tiistai-illan ainoana viskinä maistui kyllä erittäinkin hyvälle!
Mitkä julkaisut tästä Port Ellen-sarjasta ovat olleet mielestäsi parhaimpia? Briteissä moni kehui ykköstä ja nelosta.
______________________________________________________________________________
pere (20.1.2007 10.11.15 last edit 20.1.2007 10.11.29)
Eilen tuli maisteltua Glen Grant NAS Pure Malt 40% ja Benriach 10yo 43% jotka molemmat olivat ihan ok viskejä, mutta eivät säväyttäneet mitenkään erityisesti. Tuossa Glen Grantissä oli jonkin verran nuoren viskin terävyyttä/alkoholisuutta, mutta muuten ihan kiva varsinkin ikäisekseen.
Noiden lisäksi maistelin jostakin 70-luvulta(?) ollutta Queen Anne 43%:a (blended). Aika omituinen tapaus, sekä tuoksussa että maussa lähinnä nahkaa ja saippuaa, sekä jotain yrttejä. Toi elävästi mieleen joulukuun alun tastingin Helsingissä, jossa maisteltiin kaikenlaisia kummallisuuksia ympäri maailman.
Noiden edellisten jälkeen olikin sitten sopiva päättää maistelu DL:n mainiolla Port Ellen 23yo 50% OMC:lla.
tuoksu: savuisen sherryinen, kukkia, rusinaa, tammea, aavistus vaniljaa, pähkinää, mausteista joulukakkua, sherryisyydessään lähes samalla tasolla kuin A'bunadh
maku: savuinen, makeutta, tervaa, jodia (ehkä jopa vähän metallinen vivahde), teetä
jälkimaku: tervaa, makeutta, savua, hieman palvattua lihaa, turvetta, tammen mausteisuutta, omenaa, todella pitkä ja miellyttävä
erinomainen viski, harvi vain että minulla on tuota pelkästään 5cl miniatyyri, kyllä siitä vielä pari kertaa maistelee, mutta sitten pitänee alkaa metsästämään isompaa pulloa...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (20.1.2007 11.24.44)
Alin ja Eat P:n kanssa istuttiin iltaa ja parannettiin whiskymaailmaa Siinä ohella maistui tietysti jokunen viskikin, tällä kertaa kaikkea sekalaista ilman sen kummempaa järjestelmällistä tasting-ajatusta. Meikäläisen lasiin osuivat
-Macallan Thirties
-Caol Ila 12y 1990 refill sherry (Signatory)
-Caol Ila 25y
-Bowmore 20y 1983 (DL OMC)
-Laphroaig Quarter Cask
-Bruichladdich 1986 20y sherry
-Glenlivet 12y American Oak
Näiden jälkeen olikin aika siirtyä nukkumaan, (aamulla töihin), joten Alin ja Eat P:n bravuuri, legendaarinen saunatasting jäi taas kokematta... :)
______________________________________________________________________________
JaRiMi (20.1.2007 18.44.38 last edit 20.1.2007 18.50.08)
quote[smoke on the water (link)]:
Joulukuussa pikku kotimaisteluissa maisteltiin rinnakkain versiot 3, 4 ja 5, joista kolmonen oli kyllä selkeästi vaisuin. 4 ja 5 ovat molemmat aivan loistavia! Myös aiemmin useasti maistamani 2nd kiilaa kyllä tuon kolmosen ohi. Marraskuussa Edinburghissa maistettu (ja suoran jatkoksi ostettu) 6th säväytti kyllä niin paljon, että tällä pohjalla nostaisin sen koko joukon kärkipaikalle.
Niin hyviä kuin nämä ovatkin, kuitenkin ainakin Douglas Laingilta löytyy pullotuksia, jotka kiilaavat kyllä tämän kuusikon edelle. Olisiko niin, että yksityisten laajempi kokemus PE:n pullottamisesta tulee tässä esiin?
______________________________________________________________________________
pere (21.1.2007 7.32.49 last edit 21.1.2007 7.34.59)
Eilen alkuillan (baari)maistelukierroksella Tampereella läsiin päätyivät seuraavat:
Ardmore 12yo 46% 23.6.1992 / 14.10.2004 (SY)
tuoksu: ruohoa, kukkaketo, mallasta, hieman turvetta ja savua, tammea, vaniljaa, maitokahvia
maku: maltainen, savua, hunajaista makeutta, luumua, sitrusta, hedelmiä
jälkimaku: mallasta, turvetta, vähän kuivempi
jälkimaku oli vähän pliisu, mutta muuten varsin hyvä viski
Bowmore 1999 46% sep 1999 / sep 2006 (EG)
tuoksu: pehmeän savuinen, merellinen, suolaa, pikeä, hieman kukkia, ruohoa, makeutta, nahkaa
maku: savua, jodia (paljon), tervaa, suolaa, voimakas
jälkimaku: savua, turvetta, tervaa, jodia, aika pitkä
jos pitää nuorista Islay-viskeistä niin kannattanee koittaa, tätä voisi itsellekin hankkia pullollisen kaappiin
Convalmore 26yo 61,4% 1977 / july 2003, sherry butt, 642 bottles (CA)
tuoksu: makea, karamelliä, puuta, mehiläisvahaa, kukkia, vaniljaa, heinää
maku: ruohoa, karamelliä, vaniljaa, mallasta, tammea
jälkimaku: vaniljaa, voita, hieman tammea
Yllättävän juotava viski sellaisenaan, eikä mielestäni vedellä parantunut oikeastaan päin vastoin. Vesitilkan lisääminen sai makeuden vähenemään tuokssa merkittävästi ja toi tilalle makuun ehkä vähän tammea, mutta sai viskin heti tuntumaan jotenkin vähän laimealta, vetiseltä.
Nikka Yoichi 12yo 45%
tuoksu: makea, karamelliä, himan liimaa, kukkia, tammea, mausteita, heinää, aavistus suolaa
maku: mallasta, ruohoa, vaniljaa, hieman savua ja turvetta
jälkimaku: ruohoa, mallasta, liimaa
ei nyt mitenkään paha viski, mutta en kyllä keksi ainuttakaan syytä miksi tätä pullollisen kotiin ostaisin
Longmorn 11yo 43% feb 1990 / sep 2001 Aberdeen (BA)
tuoksu: makeahko, ruohoa, hieman pistävä, vaniljaa
maku: mallata, makeutta, toffeeta, tammea
jälkimaku: mallasta, luumua, makeahko
en muistanutkaan kuinka huonoa tämä oli, no jos ei enää kolmatta kertaa erehtyisi maistelemaan, varsinkin kun hintakin oli noussut Teerenpelissä parilla eurolla sitten edellisen maistamisen...
Glendronach 1990 46% jan 1990 / feb 2004 ex-bourbon (EG)
tuoksu: hedelmäistä makeutta, aavistuksen pistävä, mallasta, heinää, kukkia, hieman lettutaikinaa
maku: yllättävän merellinen, hieman savua, hunajaista makeutta, mallasta, aika raikas
jälkimaku: mallasta, tammea, hunajaa
En kovin montaa Glendronachia ole maistanut, mutta olin tähän asti pitänyt niitä lähinnä makeina ja mausteisina: pähkinää, toffeeta, rusinaa... tässä taas oli yllättävänkin merellinen ja hieman savuinen maku. Ehkä tuo tynnyri selittää jotain, aikaisemmin maistamani Glendronachit kun ovat kaikki tainneet olla sherry-tynnyrissä...
Samalla tuli todettua, että lauantai ei välttämättä ole paras mahdollinen päivä maistella viskejä baarissa jos ei ole riittävän ajoissa liikkeellä :) Puoli yhdentoista jälkeen Teerenpelissä oli ihan turha enää yrittää tiskille. Siihen asti sai kyllä maistella ihan rauhassa ja lähes tyhjässä baarissa.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (21.1.2007 8.26.34)
quote[JaRiMi (link)]:
Ei ole P-Etä taidettu United Distillersillä hirveästi arvostaa, kun se ei alla 16-20 vuotiaana ollut mitenkään hirmuisen hyvää tyypillisesti. Sehän oli osasyy miksi tislaamo pistettiin kiinni, viskin kypsyminen kesti liian kauan.
Ostin tuossa juuri Lontoosta Port Ellenin bourboncask DL Platinum 27v. pullon
______________________________________________________________________________
JaRiMi (21.1.2007 13.44.05)
Se ostamani Port Ellen Bourbon casked Douglas Laing Rare & Old 27v. on tosiaan vuodelta 1978, ja on 55,3%. Siihen olisi mukavaa saada viereen Sherrykypsytetty versio, vaan saas nähdä ehdinkö. Kun tuota ostettavaa löytyy, niin pitää aina välillä muistuttaa itseään semmoisestakin asiasta kun BUDJETTI...
______________________________________________________________________________
Eat P (21.1.2007 17.57.59)
quote[Al Swearengen (link)]:
-Port Ellen 25y, 50%, -80/06, cask no 669 DL, sai luvan olla 300 maistettu ja ylöskirjattu Skottilainen. Ihan ok oli tämäkin, suolaisin Ellen mitä olen maistanut!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (21.1.2007 18.29.50)
quote[Eat P (link)]:
quote[Al Swearengen (link)]:
-Port Ellen 25y, 50%, -80/06, cask no 669 DL, sai luvan olla 300 maistettu ja ylöskirjattu Skottilainen. Ihan ok oli tämäkin, suolaisin Ellen mitä olen maistanut!
Suolaisin, vaan ei hintansa puolesta ;)
______________________________________________________________________________
Whisky (22.1.2007 7.09.41 last edit 22.1.2007 7.09.58)
quote[smoke on the water (link)]:
quote[Eat P (link)]:
quote[Al Swearengen (link)]:
-Port Ellen 25y, 50%, -80/06, cask no 669 DL, sai luvan olla 300 maistettu ja ylöskirjattu Skottilainen. Ihan ok oli tämäkin, suolaisin Ellen mitä olen maistanut!
Suolaisin, vaan ei hintansa puolesta ;)
Kyllä mä tuon pullon ostaessani tunsin hinnassakin hieman suolaa. Mutta jos jotain haluaa niin se on maksettava mitä pyydetään.. Tai ainahan on vaihtoehtona ostaa naapurimaan alennusmyynnistä Single Cask Ardbegeja ;D
______________________________________________________________________________
Marko76 (22.1.2007 8.55.19)
quote[Al Swearengen (link)]:
-Kilchoman New Make, 63,5%, 50ppm, d 6.12.06, vaikka tämä olikin pontikan tapainen ja todella turpeinen niin kuitenkin yllättävän pehmeä, eikä lainkaan alkoholinen, huomattavasti parempi kuin muutaman kuukauden ikäinen Kilkerran. Mutta pikkutippa riittää varsin hyvin eli en tuota ala juomalla juomaan. KIlchomanista tuli mieleen hyvä stoori jossa hieman kerrotaan tulevasta.
http://www.thescotchblog.com/2007/01/islays_farm_dis.html#more
______________________________________________________________________________
smoke on the water (22.1.2007 9.41.47)

Tuota saapi itsekkin kohta maistaa, toinen puteli meneekin sitten säilytykseen. :)
______________________________________________________________________________
xenoth (22.1.2007 11.07.15)
Ohoh, nyt vasta havahduin huomaamaan tuon Kilchomanin nettikaupan. Onneksi ehdin vielä tilata pari miniatyyriä, kun niitä oli ~350kpl jäljellä. Sattuuko joku tietämään, kuinka monta miniatyyriä yhteensä laskettiin myyntiin?
Täytyypä minunkin laittaa toinen miniatyyri sitten jemmaan odottelemaan parempia aikoja, jos nuo nyt joskus perille saapuvat. :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (31.1.2007 12.09.46)
Kilchoman New Make tuli maistettua ja täytyy sanoa, että tästä saattaa tulla yksi suosikeistani.
Tuoksu: Toffeeta, voita, kermaa ja savua
Maku: Nahka, puhdas savu, öljyinen, kirpeä
Jälkimaku: Öljyisen pehmeä toffee.....Nam!
Näin nuoreksi tuotteeksi valtavan hyvä ja lupauksia antava.... :D
Jos vain olisi 1K puntaa ylimääräisenä takataskussa, niin saattaisi tuota yhden tynnyrin hankkia..... ;)
______________________________________________________________________________
I.R. (1.2.2007 6.46.51 last edit 1.2.2007 10.29.10)
Tasting hyvässä seurassa ja vailla erityistä teemaa:
Arran Grand Cru Champagne Finish 57,9 %
Monen maistamisen jälkeen antaa yhä kielelle kuplivan tunteen; pari vesitippaa avaa samppanjan myös tuoksuun.
Talisker 20 yo Cask Strength 62 % (d. 1981, b. 2002)
Sherry todella sopii Taliskerinkin kumppaniksi, vaikkei sitä D.E.-pullotteiden perusteella uskoisikaan.
Laphroaig 1992 50 % (D.L. Old Malt Cask, 11 yo, b. 2003, c. 929)
O.B. 10 yo:n kevennetty versio; vähemmän lääkemäisyyttä, enemmän sitä kuuluisaa sammaleista turvetta.
Glenfarclas Heritage Cask Strength 60 %
Paksumpi, sherryisempi ja vähemmän maltainen kuin 105º; ei arvaisi supermarket-pullotteeksi.
Glenfarclas 1987 Quarter Cask 46 % (b. 2006)
Laphroaigilta kopioitu idea toimii; erittäin kuiva loppu; vahvasti puinen vaan ei silti puiseva.
Bruichladdich Single Sherry Butt 1986 54,9 % (b. 2006)
Edelleen kenties paras maistamani Br.; sherryn ja meri-ilman yhdistelmä tuo yllättävästi mieleen Campbeltownin!
Bowmore Cask Strength 56 %
Vaatii aikaa avautuakseen; kelvollinen nuori Bowmore, josta en vieläkään löytänyt sitä märkää villaa. ;D
______________________________________________________________________________
Ize (1.2.2007 6.47.45)
quote[Marko76 (link)]:
Jos vain olisi 1K puntaa ylimääräisenä takataskussa, niin saattaisi tuota yhden tynnyrin hankkia..... ;)
______________________________________________________________________________
Marko76 (1.2.2007 9.32.17)
Ei ollenkaan huono idea, tosin pullotusiästä pitäisi sitten muodostua yksimielisyys?
______________________________________________________________________________
Mikko (1.2.2007 10.08.06)
Kimppatynnyri olisi kyllä vähintäänkin reteää. Eri asia on sitten paljon tulisi maksamaan. Vaan ajatus toki kiinnostaa.
______________________________________________________________________________
pere (1.2.2007 12.54.32)
Itsellänikin on pyörinyt taas viime aikoina mielessä ajatus tynnyrin, tai ennemmin sellaisen osan hankkimisesta, paikkana juurikin tuo Kilchoman. Kyllähän tuossa aika lailla vaivaa joutuu näkemään, mutta ihan mielenkiinnostahan tätä hommaa ollaa tekemässä, eikä ansaitsemistarkoituksessa. Ainakin itse pullot saarivaltakunnasta kotiin rahtaamalla verottajastakin pääse aika pitkälle... Suomen osalta siis, britteihin toki joutuu verot pulittamaan, mutta ei sentään toista kertaa kotiin tuodessaan...
______________________________________________________________________________
Mikko (1.2.2007 15.14.23)
quote[Whisky (link)]:
quote[Mikko (link)]:
Vaan ajatus toki kiinnostaa.
Saattaa kiinnostaa myös verottajaa
______________________________________________________________________________
Ize (2.2.2007 7.54.08)
Omia mietelmiä, oikaiskaa jos asiavirheitä mutuilen.
Verojahan ei Englantiin tarvi maksaa vasta kuin silloin, kun tynnyri pullotetaan .. ja olikohan vielä lisäksi niin, että vasta kun pullot toimitetaan tislaamon varastosta ulos.
Itse olisin iän suhteen 10 vuoden kannalla ja sitähän ei tiedä minkälainen lainsäädäntö on voimassa 10 vuoden päästä, ja jos pahalta näyttää tynnyreille tuntuu ostajia löytyvän. Itse Kilchomaninkin yhtenä vaihtoehtona.
Jos osallistujia olisi vaikka 10, se tekisin noin 30 pulloa per jamppa ja jos lainsäädäntö säilyy nykyisellään, niin varmastikin onnistuu järjestää niin, että kukin saa pullonsa vaikka kolmessa eri toimituserässä. Tällöin tullikaan ei kiinnostu liikenteestä ... tai ainakaan välttämättä kaikki erät eivät jää tulliin kiinni.
Se mikä nostaa kustannuksia ja mikä ei ole tiedossa, on pullotuksen hinta. Tuohonhan Kilchoman pidättää oikeutensa. Olikohan nykyhinta pullotukselle Laddiellä joku 2 puntaa pullo, mikä ei kovin paha olisi.
______________________________________________________________________________
pete_83 (3.2.2007 9.46.18)
Glenfiddich 21yo Havanna Reserve: tuhti ja makea, melkein yhtä yhtä hyvä kuin Solera
Edradour 10yo: miellyttävän vaniljainen
Laphroaig 10yo: varmaa kamaa
______________________________________________________________________________
Mikko (3.2.2007 11.31.32)
Macallan cask strenght. Pullo ollut auki jo kolme vuotta ja ylikin ja ihme kyllä, maussa sitä ei huomaa. Lisää pitäisi saada tätä nektaria pikkuhiljaa.
______________________________________________________________________________
I.R. (4.2.2007 16.59.57)
Vierekkäin joutui kolme nuorta Benriachia:
10 yo Curiositas (40 %),
12 yo (40 %) ja
16 yo (43 %).
Vertailussa käsitykseni Curiositaksen "yksiulotteisuudesta" vain vahvistui - turvesavua hieman eltaantuneella aksentilla, eikä juuri muuta. Valitettavasti käsillä ei ollut 46-prosenttista versiota, joka muistaakseni on tälläkin foorumilla saanut ihan myönteisiä arvioita. (Lieneekö tuo myös kylmäsuodattamaton?)
Yllätys sen sijaan oli 12-vuotiaasta pienen lasissa seisottamisen jälkeen paljastunut jälkimaun savuisuus, joka itse asiassa oli speysiderille poikkeuksellisen vahva. 16-vuotiaassa sitä ei enää erottanut. Todennäköisesti puu on ennättänyt muokata viskiä enemmän (etenkin jälkimaku kuiva, pikemmin puinen kuin maltainen) ja savuiset piirteet ovat sen myötä peittyneet. Vielä kymmenen vuoden tienoilla Benriach nimittäin on kielellä todella kevyt.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (4.2.2007 17.16.23 last edit 4.2.2007 17.18.14)
quote[I.R. (link)]:
Vierekkäin joutui kolme nuorta Benriachia:
10 yo Curiositas (40 %),
12 yo (40 %) ja
16 yo (43 %).
Vertailussa käsitykseni Curiositaksen "yksiulotteisuudesta" vain vahvistui - turvesavua hieman eltaantuneella aksentilla, eikä juuri muuta. Valitettavasti käsillä ei ollut 46-prosenttista versiota, joka muistaakseni on tälläkin foorumilla saanut ihan myönteisiä arvioita. (Lieneekö tuo myös kylmäsuodattamaton?)
______________________________________________________________________________
I.R. (4.2.2007 20.00.14 last edit 4.2.2007 20.08.49)
quote[JaRiMi (link)]:
BenRiach tekee myös suurta määrää viskejä jotka eivät ole savuisia?
______________________________________________________________________________
JaRiMi (4.2.2007 20.07.31 last edit 4.2.2007 20.08.48)
Authenticus on minusta hyvää, muttei tosiaankaan esim. Islayta tyyliltään. Se vaati minulta kolmisen maistelua ennenkuin pystyin tekemään suurempia johtopäätöksiä.
Perus BenRiach (jos sellaisesta voi puhua) on tosiaan savutonta kamaa, mutta aika villisti siellä on kokeiltu jo kauan sitten savun ja tynnyreiden suhteen, siitä kertoo lista julkaistuista pien-eräviskeistä.
Batch 1 - Bottled Dec 2004 - 4 vintages
1966, aged 38YO, cask 2382, hoghshead, classic Speyside style
1970, aged 34YO, cask 4005, hogshead, sherry cask
1978, aged 26YO, cask 1589, hogshead, classic Speyside style
1984, aged 20YO, cask 627, hogshead, richly peated
Batch 2 - Bottled Sep 2005 - 7 vintages
1968, aged 36YO, cask 2708, hogshead, classic Speyside style
1972, aged 33YO, cask 4043, hogshead, classic Speyside style
1975, aged 29YO, cask 7211, hogshead, classic Speyside style
1976, aged 28YO, cask 8081, hogshead, richly peated
1979, aged 25YO, cask 10985, hogshead, richly peated
1986, aged 19YO, cask 285, bourbon barrel, richly peated
1988, aged 16YO, cask802, butt, sherry finish
Batch 3 - Bottled June 2006 - 8 vintages
1968, aged 37YO, cask 2712, hogshead, classic Speyside style
1972, aged 33YO, cask 1733, Oloroso sherry butt, full maturation in sherry cask
1975, aged 30YO, cask 7007, 'Gomez' Fino sherry butt, full maturation in sherry cask
1976, aged 29YO, cask 8084, hogshead, richly peated
1978, aged 28YO, cask 1596, hogshead, classic Speyside style
1980, aged 26YO, cask 2535, virgin oak barrel, full maturation in new wood - unique
1984, aged 21YO, cask 1438, Oloroso sherry butt, richly peated finished in sherry cask
1986, aged 19YO, cask 9632, 'Gomez' Fino sherry butt, richly peated finished in sherry cask
Minulla on tätä viimeistä listalla kaksi pulloa, vaan en ole vielä avannut. Milroy'sin mies Phil sanoi sen olleen suuri jakaja "love it or hate it" tyyliin, mutta toiset olivat vaahdonneet sen olleen paras ikinä.
______________________________________________________________________________
CoolHuh (5.2.2007 11.15.58 last edit 5.2.2007 11.25.06)
Suntory Yamazaki 18yo.
Ostin tuossa viime viikolla yhdessä Elias Craig Single 18yo Barrel Bourbonin kanssa (tilasin ja maksoin 12 yo:sta mutta ystävällisesti lähettivät 18yo:n !!!! Eikä ole edes vielä Joulu !). Molemmat ovat ilman sen kummempia (ainakaan vielä) haju/maku kommentteja laatutavaraa Skotlantilaisten rinnalle.
______________________________________________________________________________
misa (7.2.2007 9.35.51)
Eilen avasin pullollisen 12-vuotiasta Bowmorea (ruskea pullo muovisella kierrekorkilla) ja täytyy sanoa että ero nykyiseen 12-vuotiaaseen on selvä. Turve(savu) on vanhassa versiossa selvästi enemmän esillä, terävämpänä ja kuivempana. Avatessa pullonsuusta tuli heti tuoksu, joka enemmänkin muistutti vähemmän makeaa versiota Laphroaigista, kuin nykyistä Bowmorea. Lasissa profiili toki muuttui ja esiin tuli mm. paahdettua kahvia. Mielestäni nykyinenkin Bowmore on ihan hyvää enkä ala paasaamaan siitä kuinka vanhat pullotukset muka olisivat parempia koska käytettiin parempia tynnyreitä ja blaablaa, mutta kannattaa kokeilla ja vertailla jos vain mahdollista. Varmasti vanhojenkin pullotuserien kesken on eroja, mutta mielenkiintoinen osa Bowmoren (lähi)historiaa tämäkin on.
______________________________________________________________________________
pere (7.2.2007 14.17.39)
Maistelin eilen setin ainakin itselleni vähän tuntemattomammaksi jääneiden ihan tavallisten tislaamojen perustisleitä. Ja kyllähän nuo vähän sellaista harmaata massaa ovat edelleenkin...
Speyburn 10yo 40%
tuoksu: pistävä, alkoholia, aika kuiva, heinää, puuta, ruohoa, hieman mallasta
maku: makeahkon maltainen, tammea, hieman mausteisuutta
jälkimaku: tammea, kuivaa mallasta, hieman pippuria
tätä ei taida tarvita maistaa toiste
Glen Deveron 10yo 40%
tuoksu: hedelmäinen, aavistus savua, omenaa, aavistus kuivaa toffeeta, sitruuna, hieman banaania
maku: savua, voimakkaan maltainen, humalaa, hieman toffeeta
jälkimaku: kuivemman maltainen, aika pitkä, luumua
maku on oikeastaan aika olutmainen, jos niin nyt voi sanoa...
Glenburgie 10yo 40% (GM)
tuoksu: aika voimakas, makeahko, rusinaa, makeaa viiniä, omenaa, pähkinää
maku: pehmeän maltainen, hedelmäinen, luumua, tammen mausteisuutta
jälkimaku: tammea, kuivaa mallasta, hieman hedelmäistä makeutta
paras tästä joukosta, mikä ei tosin ole paljon...
Miltonduff 10yo 40%
tuoksu: hedelmäinen, sitrusta, toffeeta, kukkia, aavistus saippuaa, tammea, vaniljaa, aprikoosia
maku: makean maltainen, hieman toffeeta, hedelmäisyyttä
jälkimaku: mallasta, luumua, ai kovin voimakas
tuoksu oli hyvä, mutta sitten jotenkin vähän lässähti
Tomatin 12yo 40%
tuoksu: voimakas, hieman makeutta, ruohoa, kukkia, jotenkin viinimäinen
maku: kuivan maltainen, palanut, kuivaa puuta
jälkimaku: tuhkaa, hiiltynyttä puuta
selkeästi porukan huonoin, en muista milloin olisin viimeksi näin pahaa single malttia juonut :o
Glen Garioch 12yo 43%
tuoksu: hedelmäinen, aavistus savua, hieman nahkaa, tammea, vaniljaa, yrttejä
maku: savua, mallasta, tammea, mausteinen, yrttejä
jälkimaku: mallasta, tammea, aika kuiva
jotenkin kumma vähän yrttilikööri/katkeromainen aromi löytyy mausta ja tuoksusta
Deanston 12yo 40%
tuoksu: hedelmiä, sitrusta, heinää, rusinasita makeutta, mallasta, hieman hunajaa
maku: maltaisen makea, hunajaa
jälkimaku: tammea, kuivempaa mallasta
Fettercairn 1824 12yo 40%
tuoksu: hieman pistävä, aika ohut, sitrusta, ruohoa, pähkinää, hedelmäistä makeutta
maku: makeahko, mutta kuitenkin aika kevyt, kumia, mallasta
jälkimaku: tammea, toffeeta, kuivaa mallasta
Yksikään maistelluista viskeistä ei jättänyt sellaista tunnetta, että haluaisin maistella sitä joskus vielä uudestaankin.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (7.2.2007 15.27.19)
quote[misa (link)]:
Eilen avasin pullollisen 12-vuotiasta Bowmorea (ruskea pullo muovisella kierrekorkilla) ja täytyy sanoa että ero nykyiseen 12-vuotiaaseen on selvä.
______________________________________________________________________________
misa (7.2.2007 18.25.41)
quote[smoke on the water (link)]:
Mielenkiintoinen pullo! Tiedän pullon ulkonäöltä, mutta tiedätkö/muistatko milloin tuo on pullotettu? 70-luku?, vai mennäänkö vielä kauemmas?
______________________________________________________________________________
pere (9.2.2007 7.38.44 last edit 9.2.2007 9.55.10)
Eilen vietettiin Pikkulinnussa pienimuotoinen maistelutuokio, jonka aikana itse maistelin mm seuraavia:
Bowmore 22yo 43% Ceramic
tuoksu: pehmeän makea, vahattua puuta, kukkia, hieman savua, maitokahvia, ruohoa, aika raikas
maku: savuisen makea, pellavansiementä, mallasta, luumua, raikas, hieman tammea
jälkimaku: jälikimaku pitkä ja pehmeä, turvetta, kuivahkoa mallasta, hunajaa
ei sellaisenaan mitenkään kovin kuiva, mutta seuraavan jälkeen uudelleen maisteltuna vaikutti jo aika kuivalta...
Bowmore 1968 37yo 43,4% bottle 472/708, bourbon
tuoksu: tuoksu yllättävän makea, vaniljaa, karamelliä, aika voimakas, ehkä aavistus kumia, aprikoosia, ei oikeastaan ollenkaan savua, hieman kirpeä
maku: hedelmäisen makea, mutta kuitenkin aika raikas, pellavansiementä, hieman turvetta
jälkimaku: jälkimaku hedelmäinen, luumua, pitkä ja pehmeä
loistava viski, vuodet ovat tosin vieneet savun pois jo oikeastaan kokonaan
Lagavulin 30yo 52,6%
tuoksu: hedelmäinen, sitrusta, ruohoa, miedon savuinen
maku: voimakas, pistelee hieman, kuivaa mallasta, tammea
jälkimaku: puuta, aprikoosia, luumua, mallasta
tätäkään ei kovin savuiseksi voi sanoa, mutta edelliseen verrattuna sitä löytyy kyllä jo selvästi enemmän
Talisker 175th 45,8%
tuoksu: makeutta, hedelmäisyyttä, hieman puuta, pippuria, savua, ruohoa, aavistus kukkia, turvetta
maku: maku savuinen ja pippurinen, luumua, mallasta, hunajaa
jälkimaku: makeutta, pippuria, mallasta, luumua
tuoksu on vähän vaisu makuun verrattuna, myöhemmin illalla uudelleen haisteltuna ja maisteltuna vaikutti jo selvästi vahvemmalta
Auchentoshan 18yo 55,8%
tuoksu: hedelmäinen, hieman lettutaikinaa, mallasta
maku: aika voimakas, puuta, mallasta, aprikoosia, hedelmäistä makeutta
jälkimaku: mallasta, makeutta, hedelmää
Balvenie Islay Cask 17yo 43%
tuoksu: makeutta, vanhoja kirjoja, hieman savua, ruohoa, mallasta, vaniljaa
maku: makeahko, hieman puuta, aavistus savua, mallasta
jälkimaku: puuta, makeutta, luumua, hunajaa
ihan mielenkiintoinen viski, mutta valitettavasti tainnut ottaa hieman itseensä pitkästä seisomisesta avattuna, varsinkin jälkimaussa oli vähän korkkimainen aromi...
Oban 32yo 1969 55,1%
tuoksu: makea, karamelliä, tammea, aavistus ruohoa
maku: mallasta, tammea, makeutta
jälkimaku: tammea, kuivempaa mallasta, luumua
Glenfarclas Heritage 60%
tuoksu: makea, rusinaa, kukkia, voimakas, mutta kuitenkin raikas, kahvia
maku: voimakas, makeutta, sherryä, pippuria, kuitenkin yllättävänkin pehmeä
jälkimaku: rusinaa, hunajaa, hieman puuta
Caperdonich 1977 22yo 46% Sherrywood (CA)
tuoksu: makea, hieman puuta, vaniljaa, rusinaa, hieman kukkia
maku: voimakas, makeutta, puuta
jälkimaku: makeutta, luumua, hieman tammea
yllättävän voimakas, alkoholiprosentin kuvittelisi olevan selvästi korkeampi
Clynelish 14yo 46%
tuoksu: aika raikas, hieman savua, mallasta, sinapinsiementä
maku: makeahko, hunajaa, savua, suolaa
jälkimaku: makeutta, ruohoa, hedelmäisyyttä
Glenlivet Archive 21yo 43%
tuoksu: hedelmäinen, mallasta, kukkia, hieman makeutta, aavistus turvetta
maku: makea, hedelmäinen, luumua, vaniljaa, maitosuklaata
jälkimaku: makeutta, aavistus tammea, aprikoosia
ihan hyvä, mutta ehkä kuitenkin vähän pliisu ja yksiulotteinen, ainakin -59 farclasin rinnalla maisteltuna...
Laphroaig 11yo 1992 50% OMC (DL)
tuoksu: savuisen makea, tervaa, hieman pikeä, aavistu kukkia, tuhkaa
maku: makean savuinen, tervaa, pikeä
jälkimaku: savua, palvattua lihaa, palanutta puuta
oikeastaan ihan läpinäkyvän kirkkaan värinen, tältäkö normaalikin Laphroaig näyttäisi ilman väriaineita :o
Glenfarclas 1959 46% 43yo, 25.12.1959 / 24.6.2002, cask 3232 - 3235, bottle 197 / 240, sherry HHD
tuoksu: makea, voimakkaan sherryinen, rusinaa, maitokahvia, hieman tammea
maku: voimakas, hieman puinen, aavistus pippuria, sherryä, rusinaista makeutta
jälkimaku: hieman tammea, maitosuklaata, makeutta, kuivuu hieman
ikä on jo selvästi miedontanut sherryä ja tuonut puuta mukaan, mutta kyllähän tämä makea edelleen on
Glenfarclas 1980 55% Christmas Malt 24.12.1980 / 11.2.2003, botlle 214/607
tuoksu: rusinaa, sherryä, ehkä vähän kevyt, vähän puinen, hunajaa
maku: voimakas, polttelee, makeutta, hunajaa, mausteinen, rusinaa, ehkä vähän hyökkäävä, aavistus kumia
jälkimaku: vähän kuivempi, mutta kuitenkin edelleen makea, hieman puuta, rusinaa, sherryä, hieman kumia
selvästi vahvempi ja hyökkäävämpi kuin 60% Heritage, joka oli yllättävän pehmeä
Macallan 18yo 1984 43%
tuoksu: sherryä, hieman tammea, ruohoa
maku: pehmeän makea, hedelmäinen, tammea
jälkimaku: sopivan makea, maitokahvia, hedelmiä
Springbank 25yo 46%
tuoksu: hedelmäinen, hieman savua, suolaa, luumua
maku: savuinen, suolakalaa, vähän tuhkaa
jälkimaku: suolaa, savua, hieman tammea
Bowmore CS 56%
tuoksu: savuinen, tervainen, hieman kukkia, makeutta
maku: hedelmäisen voimakas, omenaa, hieman pellavansiementä, polttelee hieman, villaa, tervaa, jodia
jälkimaku: savuinen, hieman hedelmäisyyttä, jodia, tervaa
Arran Champagne 57,9%, bottle 235/320, bottled 22.8.05
tuoksu: aika raikas, sitrusta, makeutta
maku: pirteä, hedelmäinen, makeutta
jälkimaku: makeahko, pehmeä, aika raikas
"millä ne nämä kuplat tähän on saaneet?"
Linkwood 1989 59,3% Raw Cask (BA)
tuoksu: ruohoa, makeutta
maku: sherryä, aavistus kumia
jälkimaku: hieman tammea, makeutta, sherryä
Arran Ch. Margaux 59,8%, bottle 108/312, bottled 8.8.05
tuoksu: makea, viinimäinen, ruohoa, aika raikas, hieman savua
maku: makea, pehmeä, miellyttävän makea, jälkiruokaviini
jälkimaku: makea, hieman mallasta, hieman tammea
ilman lievää alkoholin poltetta jälkimaussa tämä menisi ihan makeasta jälkiruokaviinistä
______________________________________________________________________________
JaRiMi (9.2.2007 9.16.13)
Huh hoijaa, siinäpä listaa!! Pikkulinnulle suuret bonuspisteet jos lista siellä on tuommoisia juomia sisältävä. Olen käynyt mestassa vain kerran, silloin Robin Tucekin seurassa. Maisteltiin jostain syystä Blackadderin pullotteita..joukossa oli todella hienojakin.
______________________________________________________________________________
Quercus (9.2.2007 9.28.51 last edit 9.2.2007 9.29.45)
quote[pere (link)]:
Eilen vietettiin Pikkulinnussa pienimuotoinen maistelutuokio, jonka aikana itse maistelin mm seuraavia:
Bowmore 1968 37yo 43,4% bottle 472/708, bourbon
- -
Lagavulin 30yo 52,6%
- -
Glenlivet Archive 21yo 43%
- -
Springbank 25yo 43%- -
______________________________________________________________________________
pere (9.2.2007 9.54.43 last edit 9.2.2007 10.00.27)
quote[Quercus (link)]:
Mukavaa, että Bowmoren 34 yo (1971, sherry, 51 %) -viskin rinnalle on saatu isoveli. Sherryversio maksoi 82 / 4cl, ja bourbon on pullona arvokkaampi. Saanko udella paukun hintaa? Myös Lagan hinta kiinnostaisi, jotta voisi tehdä vertailua muihin samaa tuotetta jarjoaviin paikkoihin. Oliko (The) Glenlivetistä tarjolla vanhaa mustaetikettistä versiota vai uutta puukehikon sisään sidottua kirkaslasista pulloa? Springbankin 25-vuotiaan vahvuus ihmetyttää (43 vai 46)? Onko kyseessä Frank McHardy Bottling, uusin 25-vuotias, jonka puulootassa on läpinäkyvä etupleksi, vai jokin muu? Kun kerran utelun aloitin, niin udellaan sitten kunnolla: joko "Se" pullote on saapunut? ;)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (9.2.2007 16.30.59)
Mukava ilta pikkulinnussa taas vietettiin herkullisten juomien äärellä. Itsellä maistelussa suurin kiinnostus oli kahdessa juomassa. Foorumia lukeneille ei tule yllätyksenä, että ne olivat Bowmore 1968 37y sekä Lagavulin 30. Näiden parissa kuluikin pari tuntia oikein mukavasti.
Ja tämän tunteikkaan fiilistelyn (siis Bowmoren aiheuttaman) jälkeen vähän arkisemman tavaran pariin, eli
-Auchentoshan 18y Oloroso
-Caol Ila DE
-Banff 1976 / 2002 G&M CC
-Macallan 18y 1984
-Caperdonich 1977 22y sherry
______________________________________________________________________________
Ize (11.2.2007 17.13.59)
Pullon pohjat Laphroaig 10yo CS:stä. :P On se vaan hyvää, tarttee hankkia pikimmiten uus pullo. :D
______________________________________________________________________________
CoolHuh (12.2.2007 6.42.27)
quote[pere (link)]:
quote[Quercus (link)]:
Mukavaa, että Bowmoren 34 yo (1971, sherry, 51 %) -viskin rinnalle on saatu isoveli. Sherryversio maksoi 82 / 4cl, ja bourbon on pullona arvokkaampi. Saanko udella paukun hintaa? Myös Lagan hinta kiinnostaisi, jotta voisi tehdä vertailua muihin samaa tuotetta jarjoaviin paikkoihin. Oliko (The) Glenlivetistä tarjolla vanhaa mustaetikettistä versiota vai uutta puukehikon sisään sidottua kirkaslasista pulloa? Springbankin 25-vuotiaan vahvuus ihmetyttää (43 vai 46)? Onko kyseessä Frank McHardy Bottling, uusin 25-vuotias, jonka puulootassa on läpinäkyvä etupleksi, vai jokin muu? Kun kerran utelun aloitin, niin udellaan sitten kunnolla: joko "Se" pullote on saapunut? ;)
Bowmore oli muistaakseni 94 vai 98e, Lagan hintaa en valitettavasti muista. Glenlivet oli se vanha musta, ja muistaakseni jo jonkin aikaa siellä hattuhyllyllä seissyt, taisi jo vähän pölyssäkin olla :) Hups, typotin sitten Springbankin vahvuuden, 46% tietenkin, puukehikossa ja läpinäkyvällä etuseinällä. Mikäli tarkoitat "Sitä" :) pullotetta, niin käsittääkseni se saapui jo hyvän aikaa sitten, mutta meni talteen odottamaan tulevaisuutta saman tien.
______________________________________________________________________________
pere (12.2.2007 6.52.00)
quote[CoolHuh (link)]:
vitsi, eikö niin ?
Vai maksaako joku muka 4cl viskiannoksesta yli 80 ?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (12.2.2007 7.26.18)
quote[CoolHuh (link)]:
vitsi, eikö niin ?
Vai maksaako joku muka 4cl viskiannoksesta yli 80 ?
______________________________________________________________________________
CoolHuh (12.2.2007 7.49.38)
ihan totta, mutta 80 on yli 400 vanhaa markkaa.... ja jos vielä useampia maistaa. Toisaalta satojen pullojen kotibaaritkin maksavat paljon joten on kai vain kyseessä asian vakavasti ottava alan harrastaja.
"Bowmore 1968 37y pullon hinta on kaupassa n 850 - 900e, " ... Maksaako tuo Alkossa noin paljon ? Netissä pikahaulla 258,00 EUR...
______________________________________________________________________________
Quercus (12.2.2007 9.32.15 last edit 12.2.2007 9.33.12)
quote[CoolHuh (link)]:
vitsi, eikö niin ?
Vai maksaako joku muka 4cl viskiannoksesta yli 80 ?
quote[CoolHuh (link)]:
"Bowmore 1968 37y pullon hinta on kaupassa n 850 - 900e, " ... Maksaako tuo Alkossa noin paljon ? Netissä pikahaulla 258,00 EUR...
______________________________________________________________________________
CoolHuh (12.2.2007 9.57.41)
ei taida olla pojilla pikkurahan puutetta.....
______________________________________________________________________________
Marko76 (12.2.2007 10.51.05 last edit 12.2.2007 10.52.20)
Pienet muut menot ja keskitetty harrastus? ;)
Kokemuksiahan tässä kerätään ja mitä useampaa tislettä maistaa, niin sitä laajempi ja tarkempi kokemuspohja harrasteeseen syntyy. Kun vertailukohtia on useita, niin uudelle maistiaiselle löytää enemmän referenssejä ja sen analysointi on helpompaa. Myös yksittäisen tislaamon tuotannon tunteminen mahdollisimman pitkältä aikaväliltä(erityisen ymmärrettävää, jos on jonkin tietyn merkin fani) auttaa myös uusien tuotteiden arvioinnissa.
Itselläkin rahan arvo hämärtyy kun on kyse sydäntä lähellä olevasta harrastuksesta (Elokuvat/Wanhat autot/Oluet/Viskit), mutta näkisittepä sen hintojen tiirailun, kun pitäisi ostaa jotain vähemmän tärkeää..... 8-) Oma tuskanhikiraja on tällä hetkellä n.50e/4cl, tosin poikkeuksia toki tehdään todella mielenkiintoisten tuotteiden kohdalla.
Voisihan sitä rahansa huonomminkin sijoittaa.... :P
______________________________________________________________________________
xenoth (12.2.2007 11.16.13 last edit 12.2.2007 11.16.25)
quote[Marko76 (link)]:
Itselläkin rahan arvo hämärtyy kun on kyse sydäntä lähellä olevasta harrastuksesta (Elokuvat/Wanhat autot/Oluet/Viskit), mutta näkisittepä sen hintojen tiirailun, kun pitäisi ostaa jotain vähemmän tärkeää..... 8-)
______________________________________________________________________________
pere (12.2.2007 11.24.03)
quote[CoolHuh (link)]:
ei taida olla pojilla pikkurahan puutetta.....
______________________________________________________________________________
Quercus (12.2.2007 13.30.11 last edit 12.2.2007 13.43.45)
Hazelburn 8 yo (OB, 2006 Release, 46 %)
Glenfarclas 15 yo (OB, b. 2006, 46 %)
(The) Macallan 1980 (OB, 18 yo, b. 1998, sherry, 43 %)
Ardmore 1990 (16 yo, b. 2006, (OB)/Gordon & MacPhail, 43 %)
Caol Ila 12 yo (OB, 43 %)
Benromach Traditional (OB, NAS, 40 %)
Kevyellä mutta rungoltaan tukevalla Hazelburnillä on mukava aloittaa tämäkin maisteluhetki ja verrytellä makunystyröitä. Seuraavaksi Glenfarclasin tuore (uusittu pullomuoto ja etiketit) julkaisu, jonka Jim Murray upgreidasi peräti 95 pisteen arvoiseksi Whisky Biblen 2007-julkaisussa. Viskin väri on edeltäjäänsä merkittävästi tummempi. Upean täyteläinen sherryviski, pakko allekirjoittaa jokainen Jimin lause! Hienoa olorosoa, täyteläistä ja ylikypsää hedelmää, rusinaa, pähkinää. Nyt päästään aika lähelle jopa Macallanin 18-vuotiaita Sherry Oak -pullotuksia, mikä piti eilen vielä varmentaa kaatamalla rinnalle dram 1980 Vintage -miniatyyristä. Glenfarclasin 15-vuotiasta on pakko saada kotia pari pulloa!
Ardmoren väri on hyvin haalea valkoviini. Tuoksu hyvin raikas, puhdas, selkeä, makeaa sitruunaa ja taustalla kirpeää mutta rapsakkaa turvetta ilman savua. Sama teema toistuu maussa. Tulee mieleen Caol Ila 12 yo: oliiviöljyisyys, sitrushedelmää, jopa pippuria, mutta paljon taas kevyempi, selkeämpi, puhtaampi ja ilman seaweedyä. Caol Ila oli pakko ottaa vertailun vuoksi rinnalle. Yhtä pitkä ja intensiivinen, samankaltainen jälkimaku kummassakin; Ardmore selvästi makeampi appelsiiniaromeineen, islaylaisessa meriheinää ja raskaampaa öljyisyyttä. Ardmore yllätti positiivisesti.
Väriltään haalean Benromachin tuoksu on niin ikään aluksi raikas, nyt myös alkoholisen terävä, mutta sitä hallitsee ensimmäisten nuuhkaisujen jälkeen margariinimainen voimaisuus ja tukevuus. Taustalla hentoa turvetta. Ajan kanssa turpeesta löytyy märkää puuta. Maussa tuoretta, vastaleikattua ruohoa ja bourbonmaista vaniljaa ja puuta. Jälkimaku on edellisiin verrattuna lyhyt.
______________________________________________________________________________
-Raul- (13.2.2007 10.58.45)
Tulipahan eilen vihdoin maistettua sekoiteviski Rob Roy. Vaikka pullo ei ole hinnalla pilattu (vajaa 9 egee Tallinnasta), niin kyllä sitä ennemmin laittaa 40-50 egee perus mallasviskipulloon. Vertailun vuoksi otin samalla pullonpohjat Macallan Eleganciasta, joka ei jostain syytä ole ollut suosikkejani... nyt se maistui erinomaisesti!
______________________________________________________________________________
Turvesavu (27.2.2007 11.16.25)
Kun muualla tällä foorumilla oli puhetta noista hiljaisista tislaamoista niin omaan lasiin eksyi eilen tällaiset:
Port Ellen 19 yo Single Cask sherry 50%. Aika mukavan tujakkaa tavaraa, amatööri ei kovin paljoa erottanut sherryn vivahteita mutta lämmitti hyvin. :-)
Littlemill 12 yo
Molemmat miniatyyri-pulloja. Ensimmäisen maistiaiseen muuten liittyen, kaappiin ilmestyi täysikokoinen Port Ellen 1979 3rd release OB.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (28.2.2007 15.49.42)
Eilen pientä kotimaistelua ennen nukkumaanmenoa, vartailussa kolme Islayn tislaamopullotusta
-Bowmore 22y (keraaminen pullo)
Silkkisen pehmeä, hienostunut, jälkimaussa sitä tuttua Bowmoren herukkaisuutta tällä kertaa hyvin hillittynä ja herkkänä. Aah...
-Ardbeg LOTI
Pehmeä, uskomattoman monivivahteinen. Kevyt savu leijailee kokonaisuuden ympärillä, mutta vain hentona täydentämässä pakettia. Tämä erikoinen juoma on välillä makea, välillä kuivempi, ja niin herkullinen... Uusia makuja tästä löytyy jatkuvasti, tällä kertaa kanelin hieno aromi painui mieleen.
-Bunnahabhain XXV
Hedelmäisen makea ja pehmeä. Edellisten rinnalla herkullinen sherryisyys korostuu yllättävänkin paljon. Hyvä osoitus, ettei Islaywhiskyn välttämättä tarvitse olla lainkaan savuinen ollakseen erittäin herkullista. Nam.
Tuon pehmeän kolmikon jälkeen vielä jälkiruuaksi Port Ellen 27y 1978 DL Platinum Sherry Cask, niin tavallinen arki-ilta alkoi tuntua jouluaatolta... :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (1.3.2007 9.00.08 last edit 1.3.2007 9.00.32)
Stronachie 12Y, Highland Single Malt, 43%.
Oljenkeltainen.
Tuoksu: Hedelmäinen, terävä, hieman mitään sanomaton
Maku: Kevyen maltainen, hedelmäinen,
Jälkimaku: Yllättävän pehmeä, melkein nautittava.
Kokonaisuus: Kohtalainen kokemus, emme toista.....
Herrat Jackson ja Broom tykkäsivät enemmän....
http://www.whiskymag.com/whisky/brand/stronachie/whisky1930.html
______________________________________________________________________________
smoke on the water (2.3.2007 17.33.17)
Myös täällä eilen Ritarihallista kotiin päästyä piti alkaa pää märkänä uutta pulloa avaamaan. Tällä kertaa vuoron sai Mortlach "The Nightcap" (Art of Whisky) Sherry Cask no5228 57,6%, distilled 23.6.1993 / bottled 28.10.2005.
Tuoksussa päällimmäisenä herkullinen sherryisyys, joka toistuu mainiosti myös maussa. Sherryisyys ei kuitenkaan ole liian hallitseva, ei siis mitään PX-siirappia, vaan pikemminkin hieman kuivahkoa mutta silti mukavan täyteläistä. Jälkimaku on Speyside-viskiksi yllättävän savuinen, mitä en kyllä ennalta osannut odottaa. Vaan hyvä niin, herkullisen sherryisyyden ja sopivan savuisuuden liitto harvemmin tuottaa heikkoa lopputulosta. Tästä loistavan hinta-laatusuhteen omaavasta viskistä löytyy paljon samankaltaisuuksia Highland Parkin ja sherryisen Macallanin kanssa, ja sitä voisikin leikillisesti kuvailla näiden kahden risteytykseksi.
Niin paljon tämä Mortlach sai pään viilennettyä, että samaisen liikkeen Single Sherry Cask Port Ellen jäi vielä hyllyyni korkki kiinni odottelemaan vuoroaan... :)
______________________________________________________________________________
Whisky (3.3.2007 14.38.57)
Eilisen ja toissapäiväisen saldoa:
Famous Grouse
Famous Grouse Black
Famous Grouse 18 y.o. Malt
Highland Park 18
Highland Park 15 Single Cask for Sweden, cask no.1602
Highland Park 15 Single Cask for Sweden, cask no.5637
Macallan 12 Sherry Oak
Macallan 18 Sherry Oak
Macallan 12 Fine Oak
Macallan 18 Fine Oak
Macallan 25 Fine Oak
Macallan 30 Fine Oak
Macallan Fine & Rare 1952
Macallan Fine & Rare 1969
Macallan Fine & Rare 1975
Tamdhu 18
Näiden lisäksi maistiaiset pelkässä Bourbonissa kypsyneestä 7-8 vuotiaasta Macallanista ja 7-8 vuotiaasta sherrykypsytetystä. Erityisesti jäi mieleen Jim Murrayn vetämä Macallan-tasting. Hauska heppu on hän, joskaan aivan kaikista hänen mielipiteistään ei voi samaa mieltä olla. Tuli torstai-iltana pari tuntia turistuakin miehen kanssa. Fine & Raret esitteli David Cox, joka on sarjan "pääarkkitehti". Mukava ja asiallinen mies!
______________________________________________________________________________
Lauri (3.3.2007 22.28.15)
Pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, joten sitä tuli juhlistettua. Teemana uusien makujen etsintä. Alkuillasta lähikuppilassa maistelin ensin Spingbank 10yo, ja samanikäinen Ben Nevis. Sitten elokuviin. Ja koska filmi liittyi ainakin nimeltään Skotlantiin, piti ihan jatkaa samalla teemalla, ja pysyä maltaiden kuningasaluella. Teerenpeli kun on tennarin vieressä, tuli siellä maistettua Bowmore 12 yo. Musiikki pauhasi kovalla ja ahdasta oli, niin vaihdoinpa sitten torin toiselle puolelle Scandicin aulabaariin. Siellä lasiin ilmestyi Ardbeg Uigeadail, ja Laphroaig Quarter cask.
Pari huomiota:
Jäistä ei kysytty missään, positiivista
Teerenpelissä kysyttiin annoskokoa. Liekö siellä asioinut viime aikoina näitä tälläkin foorumilla vaikuttavia "hankalia asiakkaita" ;) Ja kun luulin että hyllyllä oli kaksi pulloa samaa ainetta (toinen lähes tyhjä), niin tilattuani "Bowmorea", tuli molemmat pullot eteeni ja kysyttiin "kumpaa saisi olla?" sen sijaan että olisi kuulunut tylysti kumpaa noista niinkuin tapana muualla tuntuu olevan.
Vettä tuli pyytämättäkin vain tässä lähibaarissa, muissa ei puhettakaan.
Parhaiten mieleen jäi Ben Nevis ja Lappari. Noita voisi seuraavaksi hankkia.
Parikin grilliä sattui matkalle juna-asemalle, mutta ei vaan voinut ostaa mitään kun Lappari maistui vielä niin hyvin suussa. Nälkä oli että näköä haittasi, mutta seuraavan kerran söin vasta aamulla.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (10.3.2007 15.21.59)
Tämän illan kokous- ja maistelusessio jää työvuoron vuoksi väliin, mutta eilen oli kotosalla aikaa muutamalle vahvalle maltaalle:
- Benromach 19y 1978 63,8% Rare Malt
- Mortlach "The Nightcap" 12y 57,6%
- Port Ellen 3rd release 57,3%
- Bowmore Voyage 56%
______________________________________________________________________________
I.R. (11.3.2007 18.10.53 last edit 11.3.2007 18.26.33)
SMWS:n vuosikokouksen yhteydessä seuraava sillisalaatti:
Glen Orchy 8 yo 40 % (pure malt) - jäi juomatta loppuun saakka;
The Macallan 1851 Inspiration 41,3 % - nuori(?) mutta erottuva M., sherry lopussa kuivana mutta silti maukkaan pähkinämäisenä, oletettavasti vielä parempi vahvempana;
Linkwood 26 yo 56,1 % (RMS, d. 1975, b. 2002) - kestää ja myös vaatii poikkeuksellisen paljon vettä, vähittäisin veden lisäyksin käydään läpi aromikirjo, jota laajempaa harva speysider voi tarjota;
Caol Ila 18 yo 43 % - vanha tuttu, joka ei lisäkommentteja kaipaa. :P
Tässä vielä juttua M. 1851:stä suoraan SSB:n ::) sivuilta:
"Historie der Flasche:
Macallan kaufte eine Flasche 1851er Macallan auf einer Auktion bei Sotheby's zurück und bereitet wie schon bei den anderen Replicas eine Neuauflage vor. Erst als die ersten Chargen schon abgefüllt waren bemerkten sie dass sie einem Schwindel aufgesessen waren und es sich bei der erworbenen Flasche um eine Fälschung gehandelt hatte. Da es zu spät war, beschloss man diese Peinlichkeit nicht als "Replica" sondern als "Inspiration" auf den Markt zu bringen. Das ist ein einmaliger Vorgang und diese Flaschen werden unter Sammlern bald den Status eines Fehldrucks haben und stark ansteigen. Logischerweise werden auch keine mehr produziert." - Eli tämä on SE huijaus-replica...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (13.3.2007 8.46.23)
quote[Al Swearengen (link)]:
-Jura -hevily peated edition-, 58%, 40ppm, OB, tislattu 27.1.1999 ja pullokoodin mukaan pullotettu joulukuun lopussa 2006 ja näin ollen melkein 8 veetä. Pakkohan tämä oli avata kun se viikon taisi jo hyllyssä olla. Ensi tuntuma ei mitenkään erikoisemmin säväyttänyt mutta maistellaan lisää ja tehdään analyysi myöhemmin, vaan eipä tuo ollut kallis puteli testimielessä. Tuota ei muuten jostain syystä pahemmin ole tarjolla vielä monessakaan paikassa, syytä en tosin tiedä, ehkä laatu on huonoa 8-)
______________________________________________________________________________
I.R. (18.3.2007 20.10.19)
Eilen ja toissapäivänä:
Mannochmore 22 yo 60,1 % (RMS, d. 1974, b. 9/1997);
Mortlach 20 yo 62,2 % (RMS, d. 1978, b. 5/1998);
Benromach 19 yo 63,8 % (RMS, d. 1978, b. 5/1998);
Talisker 30 yo 51,9 % (OB, b. 2006);
The Dalmore Cigar Malt 43 %;
Caol Ila 8 yo "Unpeated Style" 59,8 % (OB, b. 2006);
Bowmore 12 yo 40 % (OB, uusittu pullo, uusittu sisältö?);
Jameson Distillery Reserve 12 yo 40 % (Saint Patrickin päivän kunniaksi);
Caol Ila DE 1993 Moscatel Finish 43 % (b. 2006).
Nuo kolme ensimmäistä piti testata ikään kuin velvollisuudesta, koska olen lupautunut vetämään ko. Rare Malteista tastingin ensi viikolla; ja kommentit on paras säästää tähän tilaisuuteen.
Taliskerista löytyy tältä foorumilta Quercuksen kirjoittama laaja arvio. Itse maistoin pullotteen ensi kertaa vasta nyt, ja odotukset kyllä täyttyivät. Kielellä viski on lähes silkkisen pehmeä, mutta nielemisvaiheessa pippuri (valkopippuri?) puraisee todella vahvasti. Vulkaaninen jälkimaku on niin voimakas, että se säilyy suussa vielä parin vesikulauksen jälkeenkin. Vertailussa 20 yo, vuonna 1981 tislattu pullote (62 %) vie ehkä sherryisellä persoonallisuudellaan niukan voiton, mutta 30 yo:ssa Taliskerin "distillery character" kyllä näyttäytyy jalostuneimmillaan. Jälleen - kuten vanhojen "saarelaisviskien" kohdalla usein käy - iän päätteleminen mausta olisi ollut hankalaa. Tekemättä jäänyt arvio olisi hyvin saattanut heittää kymmenen vuotta nuorempaan suuntaan.
Caol Ilan unpeated on yleissävyltään yllättävän makea ja sellaisena jopa sekoitettavissa DE-versioon. Viiniviimeistelyn puuttuminen saa kuitenkin aikaan sen, että puu tulee vesilisän myötä kielellä selkeämmin esiin. Nuoruus paljastui vasta jälkimausta, joka - kuten pitääkin - jäi suhteellisen lyhyeksi.
Bowmoresta olen maistamani perusteella huolissani. Tislaamon "kasvojenkohotus" on edennyt jo 12-vuotiaaseen peruspullotteeseen, ja pullon sekä tuubin ohella myös itse viski tuntuu muuttuneen, ensivaikutelman perusteella melko selkeästikin, ja hälyttävään suuntaan. Tuoksusta uutta 12-vuotiasta ei heti edes tunnistaisi Islay-viskiksi. Kielelläkin tuntuma on aluksi vaisu, vetinen ja persoonaton. Missä ovat ne tutut suolaisuus, merellisyys ja turpeisuus? Pienen lasissa seisottamisen jälkeen turpeisuus ilmaantuu makukaaren loppupuolelle, mutta siihen se kehittyminen sitten jääkin. Mieleen tuli Surfin "tiskirätti", ja vieläpä ilman sitruuna-Fairy -komponenttia. Jos tällaisella kompromissihakuisuudella etsitään uusia ystäviä Bowmorelle, karkotetaan valitettavasti samalla vanhoja...
Ja lopuksi lyhyesti Jamesonin DR:stä: Jos olette taannoin maistaneet tästä ns. Midleton editionia (myynnissä tuolla toimivalla Midletonin "uudella" tislaamolla), varautukaa yllätykseen. Massiivisen sherryisyyden sijaan nyt on luvassa perus-Jamesonin ikäännytetty versio vahvoilla pot still -vaikutteilla ja lämmittävällä alkoholimaisuudella höystettynä. :P
______________________________________________________________________________
Marko76 (19.3.2007 8.49.06)
Mitäs kommentteja tuosta Dalmoresta irtoaisi?
______________________________________________________________________________
I.R. (19.3.2007 22.26.28)
quote[Marko76 (link)]:
Mitäs kommentteja tuosta Dalmoresta irtoaisi?
______________________________________________________________________________
Marko76 (20.3.2007 8.27.14)
Hmmm ja kiitos kommenteista.... Täytyy kyllä maistaa kunhan jostain baaritiskiltä tuon bongaa, odotukset eivät tosin ole kovinkaan korkealla. :)
______________________________________________________________________________
pere (21.3.2007 20.44.27)
Viime päivinä on tullut useampaan kertaan maisteltua Benriachin Curiositas 10yo 40% versioita. Ihan juotava viski, mutta jää mielestäni kauas esimerkiksi Signatoryn pullotuksista, joista maistamani ovat tosin olleet 46% ja ncf. Pitäisi varmaan koittaa vertailun vuoksi maistaa tuota OB 46% ncf versiota. Mutta itse asiaan:
Benriach Curiositas 10yo 40%
tuoksu: suolainen, savua, tervaa, aavistus kukkia, miellyttävä, mutta ehkä vähän kevyt
maku: savua, jodia, hieman tervaa, hieman tuhkaa
jälkimaku: vähän kuivempi ja kevyempi, savua, tuhkaa, hiukan tervaa
vertailun vuoksi yhden Signatoryn pullotuksen muistiinpanot:
Benriach "Heavily Peated" 10yo 46% 20.6.1994 / 12.10.2004, HHD, cask 1630, bottle 258/422 (SY)
tuoksu: savuinen, turpeinen, ruohoa, nahkaa, palvattua lihaa, hieman metallinen (jodia), hieman suolaa, aavistus kukkia
maku: savuinen ja turpeinen, tervaa, hieman makeutta, miellyttävän pehmeä
jälkimaku: tervaa, turvetta, ehkä aavistus tuhkaa, pitkä, miellyttävä, hyvä savu-makea tasapaino
Näppituntumalla selvästi voimakkaampi ja jotenkin paksumpi viski, niin tuoksultaan kuin maultaan, myös aromien määrä ja ulottuvuudet ovat eri luokkaa kuin OB versiossa. Tiedä sitten tekeekö kylmäsuodatus moisen, vai onko Signatory vain onnistunut pullottamaan parempia tynnyreitä kuin mitä OB tavara keskimäärin on.
Signatoryn CS versio on ollut jo jonkin aikaa hankintalistallani. Pitänee koittaa sitäkin päästä piakkoin maistelemaan ja vertailemaan noihin.
______________________________________________________________________________
jogo2000 (24.3.2007 7.27.50)
Eilen tuli nautittua Laphroaig cask strenghtiä sekä erästä Hihland park signatory -pullotusta.
______________________________________________________________________________
Olli (24.3.2007 14.29.54)
Eilen tuli maistettua tastingissa kaksi tuotosta joista ei kannata mainita mitään muuta kuin se, että hyvällä brändillä myy melkein mitä tahansa ja vielä hyvään hintaa. Sekä Rare Malt sarjasta :
Mannochmore 60,1% 22yo tislattu 1974.
Mortlach 62,2% 20 yo tislattu 1978.
Benromach 63,8 % 19 yo tislattu 1978.
Nämä olivatkin jo aika haastavia tuotteita, ja kaikkiin oli lisättävä vettä. Kaikki kolme olivat hyviä.
Kaksi ensimmäistä olivat aika saman tyyppisiä ja kolmas hieman poikkesi edellisistä, edukseen. ::)
Kaikki kolme ovat aika hintavia, ja ainakin osa hinnasta tulee Rare Malt nimestä ja siitä, että osa pullotteista menee suoraa keräilijöille. Itse en ole (vielä) valmis maksamaan juotavaksi ostettavasta viskistä näiden hintoja.
Luulen, että joku tastingissa mukana ollut haluaa kertoo tarkemmin tuotteista, joten en ala se enempää luonnehtimaan.
Jälkiruokana maistui hinnaltaan siedettävä CAOL ILA 1993 Distiller's Edition; :D
- yksi ehdottomista suosikeistani, Caol Ilan hyvä runko jonka päälle muskatin tuoma aromi. Hallittua makeutta, savua, mausteita ja erittäin hyvä ja pitkä jälkimaku. Tuntuu siltä, että joka kerta löytyy lisää uusia makuja. Tasapainoinen ja kaikin puolin suositeltava. Omalla hankitalistalla aivan keulilla, valitetavasti saatavuus ei ole parhaita, toki löytyy muutamasta alan kaupasta.
Tämän jälkeen pitikin lähteä kohti kotia...
______________________________________________________________________________
Mikko (24.3.2007 15.29.46)
Dalwhinnien 20 yo tynnyrivahva tuli maistettua, olipa maukas herkku!
Lisäksi rouvan kera Longgrow`n 10 yo ja sama sherrykypsytettynä, perusversio veti ehdottomasti pidemmän korren. Myös rouvan maistamaa jotain yksityispullottajan pullottamaa yksitoistavuotiasta tynnyrivahvaa Macallania maistoin, ok, mutta huonoin tästä joukosta.
______________________________________________________________________________
Eat P (24.3.2007 15.30.54)
quote[Olli (link)]:
Sekä Rare Malt sarjasta :
Mannochmore 60,1% 22yo tislattu 1974.
Mortlach 62,2% 20 yo tislattu 1978.
Benromach 63,8 % 19 yo tislattu 1978.
Nämä olivatkin jo aika haastavia tuotteita, ja kaikkiin oli lisättävä vettä. Kaikki kolme olivat hyviä.
Kaksi ensimmäistä olivat aika saman tyyppisiä ja kolmas hieman poikkesi edellisistä, edukseen. ::)
Kaikki kolme ovat aika hintavia, ja ainakin osa hinnasta tulee Rare Malt nimestä ja siitä, että osa pullotteista menee suoraa keräilijöille. Itse en ole (vielä) valmis maksamaan juotavaksi ostettavasta viskistä näiden hintoja.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (24.3.2007 17.17.20)
Rare Malts-sarja taisi alkaa joskus 1994 - 95 muistaakseni, mutta joka tapauksessa viimeiset neljä pullotetta sarjasta julkaistiin viime vuonna.
Minusta nuo pullohinnat ovat olleet "melko" siedettäviä verrattuna moneen muuhun, ottaen huomioon tuotteiden iän ja tynnyrivahvuuden. Sarjahan on iso kuin mikä, Ruotsin mies Ulf Buxrudilla on varmaan ne kaikki. Itselläni vain jotain 6 kpl erilaista.
On siellä helmiä joukossa.
______________________________________________________________________________
Olli (24.3.2007 17.41.41)
Jeps
Kaikki on niin suhteellista. :P
Mannochmore 60,1% 22yo tislattu 1974. noin 100
Mortlach 62,2% 20 yo tislattu 1978. vajaat 100
Benromach 63,8 % 19 yo tislattu 1978. noin 90
Varmasti löytyy myös eri hinnoilla, jos kaivaa kaikki paikat läpi.
Nämä ovat erään kauppiaan listahinnat ilman mitään kuluja...Ja kovin monelta kauppiaalta ei edes näitä Rare Malts pullotteita löydy hyllystä.
Eli itse en osta tämän hintaluokan juomia juotavaksi, keräily on asia erikseen. ::)
Oman kipukynnys on noin 75-85, joka sekin on jo noin 500 mummon markkaa.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (24.3.2007 18.08.16)
Sadan euron hintaisiahan nuo suunnilleen ovat, totta puhut. Enpä minäkään kittaa tuommoisia yleensä tai joka päivä. On niitä kuitenkin tullut ostettua, eivätkä ne ihan halpiksia olleet koskaan (vaikkakin edullisempia kyllä).
Mutta jos noita hintoja vertaa tämän päivän yleisiin viskin hintoihin, niin eivät ne mitenkään suunnattomasti poikkea muiden kurssista - sitä luokkaa tuppaa olemaan muutkin pienemmät erät (5000 - 9000 pulloa) jotka ovat "kääskivahvuisia".
Sitten on noita havinaisempia kuten Port Ellen tai Brora jotka liikkuvat ihan omissa hinnoissaan. Kattelin tuossa juuri 1974 Broraa listoilta, ja pidin n. 150 euron hintaa aika hyvänä sille! Eikä tuote ollut edes kun 46%. Sitä 70-luvun Broraa kun on vaikea saada enää.
Tuo Balvenien 21v. Portwoodkin juuri nostettiin sataan euroon, taisivat huomata että menekkiä on ja hintaa ei tarpeeksi. Noh, saahan sen sitten hienommassa pakkauksessa.
Rommissa on vielä hinta-ikä-laatusuhde parempi, vaan ei kovin kauaa varmaan. Konjakeista ei ota tolkkua kun nuo XO VSOP jne säännöt on tehty täyteen possunreikiä - voit ostaa XOn jossa suurin osa juomasta on alle 5v. tai jotain sellaista. Huijausta sanon minä.
Viski on kallista nykyään. Onneksi on myös enemmän rahaa kuin silloin kun oli nuori joskus. C'est la vie.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (24.3.2007 20.55.04)
quote[Olli (link)]:
Eilen tuli maistettua tastingissa kaksi tuotosta joista ei kannata mainita mitään muuta kuin se, että hyvällä brändillä myy melkein mitä tahansa ja vielä hyvään hintaa. Sekä Rare Malt sarjasta :
Mannochmore 60,1% 22yo tislattu 1974.
Mortlach 62,2% 20 yo tislattu 1978.
Benromach 63,8 % 19 yo tislattu 1978.
Nämä olivatkin jo aika haastavia tuotteita, ja kaikkiin oli lisättävä vettä. Kaikki kolme olivat hyviä.
Kaksi ensimmäistä olivat aika saman tyyppisiä ja kolmas hieman poikkesi edellisistä, edukseen. ::)
Kaikki kolme ovat aika hintavia, ja ainakin osa hinnasta tulee Rare Malt nimestä ja siitä, että osa pullotteista menee suoraa keräilijöille. Itse en ole (vielä) valmis maksamaan juotavaksi ostettavasta viskistä näiden hintoja.
Luulen, että joku tastingissa mukana ollut haluaa kertoo tarkemmin tuotteista, joten en ala se enempää luonnehtimaan.
Jälkiruokana maistui hinnaltaan siedettävä CAOL ILA 1993 Distiller's Edition; :D
- yksi ehdottomista suosikeistani, Caol Ilan hyvä runko jonka päälle muskatin tuoma aromi. Hallittua makeutta, savua, mausteita ja erittäin hyvä ja pitkä jälkimaku. Tuntuu siltä, että joka kerta löytyy lisää uusia makuja. Tasapainoinen ja kaikin puolin suositeltava. Omalla hankitalistalla aivan keulilla, valitetavasti saatavuus ei ole parhaita, toki löytyy muutamasta alan kaupasta.
Tämän jälkeen pitikin lähteä kohti kotia...
______________________________________________________________________________
viskisieppo (25.3.2007 11.43.27)
Täytynee hankkia pari pulloa tuota vanhaa 12 Yo Bowmorea varastoon, kuitenkin ihan ok juomaa. :) Sitten jossain vaiheessa maistella se uudempi versio. Mutta asiaan asiaan, eilen tuli C.S.I. Miamia katsellessa maisteltua Cragganmore 12 YO ja Bruichladdich waves. Perus setillä mentiin eilen ehtoolla. :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (1.4.2007 9.04.04 last edit 1.4.2007 9.04.59)
Eilen pari mukavaa vertailua, eli
Isle of Jura:
-1999 heavy peated edition 40ppm cask sterenght 58%, distilled 27.1.1999, bottled 2006 sekä
-5y heavily peated 60,6%, cask no 19 bottle no 566, d. 18.1.1999 b. 20.8.2004, bottled for The Whiskyexhange.
Pari vuotta ikäeroa, mutta tuotteissa ei mitään suurehkoja eroja, parissa vuodessa kuitenkin on makujen pyöristymistä tapahtunut ja nuoremman "raikkaus" on muuttunut täyteläisempään suuntaan. Herkullisia molemmat, todella onnistunut on tämä Juran heavily peated kokeilu. "kehityskertomuksena" kuin Ardbegin VY ja SY.
Bruichladdich:
-Blacker Still 1986 50,7%. bottled 2006. bottle 727 / 2840, sekä
- Infinity ykkösversio.
Sherryiset Laddiet rinnakkain. Tässä huomaa hyvin mikä ero on näillä vanhoilla ja uusilla laddiella. Blackerissä hyvin kevyt savuton runko, kun taas Infinityssä savuisuus tulee vahvasti (Ardbegmaisesti) esiin. Blackeriltä olisin odottanut enemmän voimakkuutta makuihin, ja rinnakkain maisteltuna Infinity on oikeastaan joka osa-alueella selvästi parempi.
______________________________________________________________________________
I.R. (1.4.2007 17.08.20 last edit 1.4.2007 17.09.21)

smoke on the water (1.4.2007 18.09.40)
quote[I.R. (link)]:
Ehkä BS kuitenkin pääsee paremmin oikeuksiinsa erikseen maisteltuna.
______________________________________________________________________________
xenoth (1.4.2007 18.56.40)
Eilen tuli pitkästä aikaa tartuttua viskipulloon, ja seurauksena Lagavulin 16 -pullo tyhjeni lopullisesti. Ihan juotavalta tuo maistui, mutta lisää en silti hommaa - ainakaan kovin äkkiä.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (2.4.2007 11.17.37 last edit 2.4.2007 11.18.08)
Sen enempää asiasta riehumatta
- minua häiritsee Laddiessa se että sillä ei ole minkäänlaista Distillery Characteria enää. Jumankekka, kaverithan syytää sieltä ulos tappavaan 60 laakia minuutti tahtiin tyyliltään juomaa kuin juomaa - koko viskien makukirjo on varmaan kohta käyty läpi, kait sieltä alkaa tulla kohta Pommacin makuisia Bruichladdie Fruity Bits julkaisuja, tai Bruichladdie Still Coca Cola viskejä.
Onneksi erottavat Port Charlotten omakseen, ja toivottavasti malttavat unohtaa loputtoman kikkailun.
______________________________________________________________________________
Marko76 (2.4.2007 12.30.10 last edit 2.4.2007 12.30.38)
quote[JaRiMi (link)]:
Bruichladdie Fruity Bits julkaisuja...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (2.4.2007 17.14.12)
quote[JaRiMi (link)]:
Sen enempää asiasta riehumatta
- minua häiritsee Laddiessa se että sillä ei ole minkäänlaista Distillery Characteria enää. Jumankekka, kaverithan syytää sieltä ulos tappavaan 60 laakia minuutti tahtiin tyyliltään juomaa kuin juomaa - koko viskien makukirjo on varmaan kohta käyty läpi, kait sieltä alkaa tulla kohta Pommacin makuisia Bruichladdie Fruity Bits julkaisuja, tai Bruichladdie Still Coca Cola viskejä.
Onneksi erottavat Port Charlotten omakseen, ja toivottavasti malttavat unohtaa loputtoman kikkailun.
______________________________________________________________________________
pere (15.4.2007 18.55.21)
Eilisessä rommi- ja viskitastingissa tuli maisteltua seuraavia:
Savanna Grand Arome, tislattu 02/2001, tynnyröity 07/03/2001, pullotettu 29/08/2005, cognac cask no. 492, bottle 688/778 59,8%
tuoksu: eukalyptusta, hieman makeutta, aika raikas, rommirusinaa, hieman puuta, lakkaa
maku: voimakas, hieman makeutta, raikas, eukalyptusta, puuta, polttelee
jälkimaku: pitkähkö, hieman puuta, eukalyptusta
todella voimakas ja aika raakin rommi, eukalyptus/kynsilakan poistoaine/joku muu myrkky on voimakkaasti läsnä, mutta kun siihen hieman totettuelee alkaa taustalta löytyä muitakin aromeja
Ron Siglo de Oro Brugal 12yo 40%
tuoksu: tunkkainen, hieman makeutta, maatuvaa puuta, hieman kukkia, aika mitäänsanomaton
maku: kevyt, hieman makeutta, hieman puuta
jälkimaku: makeahko, kevyt, hieman paahtunutta sokeria
aika vaatimaton rommi, varsinkin edellisen jälkeen, tunkkainen/ummehtunut puu hieman häiritsee tuoksussa ja maussa
Eldorado 21yo 43%
tuoksu: hieman puuta, kukkia, makeutta, rusinaa, pähkinää
maku: makeahko, puuta, hieman kukkia
jälkimaku: makeahko, aika pitkä, hieman rusinaa, todella hyvä
varsin mainio rommi, vaikka ikämerkinnällä ja pullon sisällä olevien tisleiden iällä ei välttämättä kovin paljon toistensa kanssa tekemistä olisikaan... makeus ja iän tuoma puu ovat hyvin tasapainossa
Old Potrero Single Malt Whiskey 62,2% (8-RW-ARM-7A/8A)
tuoksu: ruista, makeutta, kuitenkin aika raikas, harmaata kartonkia, kukkia
maku: voimakas, makeutta, ruista, hieman pahvia
jälkimaku: hunajaa, voita, aika pitkä, polttelee hieman
voimakas nuori ruisviski, joka alkoi vähitellen maistua paremmalta hieman seisoessaan ja kun sitä maisteli enemmän
Nikka from the barrel 51,4% (14F62C)
tuoksu: hedelmäinen, hieman savua, vaniljaa, aika raikas
maku: savuinen, hieman pippuria, liimaa
jälkimaku: liimaa, hieman lakkaa, turvetta, luumua
tavallista parempi japanilainen, liima ei ole läheskään niin häiritsevä kuin yleensä
Laphroaig 7yo 46% (SY) 25.3.1999 / 19.1.2007, cask 06/993/4, refil butt, bottle 515/795
tuoksu: savuinen, jodia, hieman tervaa, hieman ruohoa ja kukkia
maku: turpeinen, tervaa, suolaa, hieman palanut, aavistus kukkia
jälkimaku: turpeinen, tuhkaa, jodia
muuten ihan mukava nuori lappari, mutta hieman palanut maku ja jälkimaku häiritsevät, mutta ihan juotavaa kuitenkin
______________________________________________________________________________
Marko76 (16.4.2007 8.27.17 last edit 16.4.2007 8.28.51)
Perellä oivalliset analyysit jälleen kerran. :)
Omia mietteitä:
Nikka oli tällä kertaa se, joka eniten yllätti, omassakin kaapissa tuota pullollinen löytyy, mutta nyt maku oli yllättävän kova ja vaikea. Omille aisteille Japseissa yleisin ominaisuus on mansikkakermakarkin tuoksu, tässäkin sitä oli havaittavissa. Potrero oli myös viime maistelukertaa kovemman ja teollisemman makuinen. El Dorado oli edelleen vallan mainio rommi, kaikinpuolin pehmeä ja rehevä. Savannan voimakas maku yllätti ja jätti kokonaisuutena varsin kylmäksi, todella epämiellyttävä asetoninmaku&haju. Brugalin tuoksu lupaili kyseessä olevan Angostura 1919:n kaltainen vaniljainen ja pehmeä elämys, mutta maun selvä vetisyys ja valjuus kyllä haihduttivat turhat toiveet mennessään. Testin voittajaksi nousikin sitten nuori ja viriili Laphraoig 7yo, pitkästä aikaa ensimmäinen Laphroaig (QC:n jälkeen), joka houkutteli jopa pullollisen itseään ostamaan. Mainio versio kieltämättä. Seurueessa ollut tasting-noviisineitokin valitsi tämän parhaaksi tuotteeksi ja vaikka ei kovasti viskeistä/rommeista välitä, niin sanoi jopa oikeasti pitäneensä mausta.
Kiitos Jannelle taas mainioista makukokemuksista ja viitseliäisyydestä! :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (22.4.2007 10.49.19)
Kummasti aina kun jostain puhutaan, niin mieli alkaa tekemään.. Eli eilisten Bowmorejuttujen jälkeen piti muutama Bowmore OB-pullo kaivaa kaapista maisteluun, ja lasissa kävivät
- 15y Mariner
- Voyage
- 1984 Vintage
- 1990 16y.
Kyllä hyvälle taas kerran maistui, ja jatkossa onkin mietinnässä Alin avustuksella toteutettava Bowmore-maraton, eli 15 erilaista OB pullotetta olisi tarkoitus ottaa maisteluun jonain sopivana ajankohtana..
______________________________________________________________________________
Turvesavu (22.4.2007 17.20.57)
Pidin eilen vielä itseänikin kokemattomammalle kaverilleni single malteihin tutustumista varten pienen kotitastingin ja asiaa lähestyttiin aika peruskamalla:
-Glenmorangie 10 yo
-Scapa 14 yo
-Aberlou 10 yo
-Caol Ila 12 yo
-Caol Ila 26 yo single cask Douglas&Laing Old Malt Cask
-Bruichladdich Waves
-Bruichladdich 3D3 Norrie Campbell Tribute
-Ardbeg TEN
Huomionarvoisimpia asioita olivat itselle ainakin ne että kuinka se maku muuttuu (Epäilen että voiko itse vielä sanoa että kehittyy... ;)). Aikanaan ensi kerran kokeiltuna Glenmorangie oli hienoa ja kevyttä mutta nyt se on jo lähes vetistä. Scapa oli ajallisesti seuraava järjestyksessään ja nousi heti myös suosikiksi mutta Aberlou on kyllä nyt itsellä vankasti se kaikkein mukavin ei-turvesavu-pommi, pidän sen toffeen säväyksestä. Myös kaverini nosti sen ensi kertaa edellisiä maistettuaan mukavimmaksi. Antaa ehkö itsestään näistä kolmesta laadukkaimman kuvan.
Laddien Waves on varmaan monelle vähemmän viskejä maistelleelle aika hankala viski, onko se sitten nuoruus mutta joka tapauksessa ei saanut kaverilta paljoa pisteitä. Itse olen jostain syystä tykästynyt siihen.
Ardbegin suosiota ei kyllä tarvitse ihmetellä. Vaikka onkin vahvan savuinen niin se jälkimaku on kyllä hieno! Laddien 3D on lievästi sanoen brutaali sen rinnalla...
Se on kyllä jännää kuinka joka kerta kun tietyn viskin ottaa lasiinsa niin se antaa hieman erilaisen kokemuksen. Maut elävät kyllä hienosti eri kertojen välillä.
______________________________________________________________________________
pere (24.4.2007 10.04.14 last edit 24.4.2007 10.38.59)
Testasin eilen vihdoin uuden Highland Parkin 18yo:n, joka aiheutti hieman ristiriitaisia tunteita. Eikös siitä pitänyt olla karamellia ainkin vähennetty, ellei jopa kokonaan poistettu? Maku nimittäin oli huomattavasti vanhaa makeampi ja karamellisempi :o
Highland Park 18yo 43%
tuoksu: makeahko, hedelmäinen, kanervaa, hieman tammea, kuivaa heinää
maku: makeako, kanervaa, hieman tammea, mausteinen
jälkimaku: aluksi jopa todella makea, myöhemmin tasoittuu vähän, pitkä, hunajaa, mallasta, luumua, hieman kinuskia, mausteinen
vesi tuo mausteisuutta paremmin esiin ja vähentää hieman makeutta, tuoksu on ehkä vähän kevyt, varsinkin kun vertaa jälkimakuun, mutta muuten ihan hyvä viski
______________________________________________________________________________
JaRiMi (24.4.2007 10.20.04)
Ei tuossa edellisessäkään 18v. julkaisussa ollut koskaan karamelliväriä - ainoastaan 12v. pullotteessa oli, ja sitä ei nyt enää pitäisi siis olla siinä. Minulla on tuota aiempaa 18v. pullotetta pari kpl kotona Saksasta tuotuina ja niissä sanotaan selkeästi että ei väriaineita.
18v. tässä pullotteessa ja edellisessä ei ole karamellia - sitä edeltävästä 18v. pullotteesta (vanha pyöreässä tuubissa tullut) en mene vannomaan, kun ei ole enää sitä jäljellä.
Hassua sinänsä, se vanhin mitä muistan noista 18v. pullotteista, siis tuo tuhti paksu pullo pyöreässä paksussa tuubissa oli paras 18v. maultaan. Olin jo seuraavaan vähän pettynyt, siitä ikään kuin puuttui jotain - tietty hunajaisuus, mansikkaisuus oli uponnut pinnan alle ikään kuin. Uusinta en ole maistanut vielä mutta kiinnostaa kyllä vertailla.
______________________________________________________________________________
Mikko (25.4.2007 13.25.55)
Gordon and MacPhailin 15 yo Linkwood piti testata. Mainio tuttavuus, näin lyhykäisesti.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.4.2007 13.39.05)
Black Bottle 10y ja Bunnahabhain 12y. Rinnakkain todella samanlaiset. Bunna ehkä hitusen parempi ja tasapainoisempi, merellisen suolainen maku. Musta Pullo taas erottuu hieman savuisempana ja sen jälkimaku on selkeästi Bunnaa terävämpi. Kokonaisuutena voisi sanoa, että kyllä varmaankin tuon Black Bottlen sekoituksesta erittäin suuri osa on juurikin Bunnahabhainia. Edullista peruskamaa siis molemmat.
______________________________________________________________________________
pete_83 (25.4.2007 13.56.28)
Tutustuminen Laphroaigin 3-packiin eteni eilen, kun CS vaihtui 15yo:iin. Näin ensi maistamalta 15yo ei ollut niin täyteläinen kuin tuo CS. Tuoksu ja maku olivat yllättävän kepeitä, mutta jälkimaku oli varsin 'viihdyttävä'. Tästä on hyvä jatkaa...
______________________________________________________________________________
CoolHuh (26.4.2007 7.49.23)
Elijah Craig 18Y Kentucky Straight Bourbon. Suosittelen lämpimästi Single Maltien rinnalle vaihteluksi.
______________________________________________________________________________
MP (29.4.2007 16.00.44)
Tuli vietettyä oikea herkkujen ilta paikallisissa ravitsemusliikkeissä;
Springbank 10, Highland Park 18, Laphroaig 15, Talisker DE, Balvenie 21 Portwood, Ardbeg Uigeadail, Lagavulin 12 :P
Positiivinen yllättäjä avausviski Springbank ja aivan huikean hyvä Laga 12.
______________________________________________________________________________
Ize (30.4.2007 5.15.41)
Redbreast 15yo, josta enempi irkkuosastolla.
______________________________________________________________________________
Marko76 (30.4.2007 9.23.51 last edit 30.4.2007 9.27.08)
Kaksi Bourbonia: Rowan's Creek 12y 100 proof (50.05 %) http://www.kentuckybourbonwhiskey.com/home.php
ja Old Grandad Whisky 43% http://www.hayden.org/oldgranddad.htm
Ensimmäisen vaikuttava kokonaislaatu, tuoksun upea appelsiini ja maun upean puhdas vaniljaisuus ja kevyt toffeisuus tekivät tuotteesta parhaan Bourbonin, jota olen maistanut ja jälkimmäisen yllättävä pehmyt keveys ja jälkimaun tumma suklaa yllättivät myös positiivisesti, (Vaariviski kun oli vielä pullotettu todella ruman ja halvan näköiseen muovipulloon).
______________________________________________________________________________
tmu (30.4.2007 15.41.05)
Oikeastaan toissapäivänä, paikkana Vinarium, Rooma 8-) Pahoittelen elvistelyä. :-[
-Macallan Samaroli Coiltean New American Oak, 1992? Odotin vaniljaa ja tammea tynnyrin takia, mutta maistui ainakin makean jälkiruoan kanssa todella rasvaiselta ja hedelmäiseltä, jäsäkkä ja lyhyt maku. Ei ollenkaan perusmacallanin (tai minkään muunkaan maistamani) oloinen, mutta mainio.
-Samaroli No Age (vuosikerrasta ei tietoa, hassu italialainen etiketti?). Vähän kevyt, ainakin alussa enemmän blended kuin vatted. Todella pitkä ruohoinen jälkimaku, "irkkuviskitiivistettä" hyvällä tavalla.
-Laphroaig Samaroli Coiltean Fino sherry 1988/2005. Tuoksu ihan nolla, vieläkin kevyempi kuin NoAge. Maussa alkuun sitten vain hennosti turvetta, selkeä finosherryn happamuus ja vasta jälkimaussa pitkä voimakas savuisuus ja ob-laphroiag-maku tulee täysillä läpi. Yksi parhaista maistamistani.
Ravintola on muuten mainio, söin elämäni parhaat ruoat. Hintakaan ei ole älytön koskapa on vähän syrjässä kaikista kiviröykkiöistä: Via dei Volsci 103. Kannattaa (tai siis on pakko käydä), jos Roomaan joskus päädytte!
______________________________________________________________________________
misa (1.5.2007 6.32.52)
quote[tmu (link)]:
-Laphroaig Samaroli Coiltean Fino sherry 1988/2005. Tuoksu ihan nolla, vieläkin kevyempi kuin NoAge. Maussa alkuun sitten vain hennosti turvetta, selkeä finosherryn happamuus ja vasta jälkimaussa pitkä voimakas savuisuus ja ob-laphroiag-maku tulee täysillä läpi. Yksi parhaista maistamistani.
______________________________________________________________________________
tmu (1.5.2007 7.24.48)
"Tuota tuoksun puuttumista tosin hieman hämmästelen."
Syytän kania ja valkosuklaakohokasta. ;)
______________________________________________________________________________
Turvesavu (1.5.2007 9.33.10)
Meillä narskahti juhlan kunniaksi auki Pierre Peters Extra Brut ja Caol Ila 18 yo. Ensimmäinen etiketin mukainen eli haihtuu kieleltä ja tuo toinen on kyllä ehdottomasti parannettu painos hienosta perusversiosta. Se "lääkkeenomaisuus" mikä 12 yo:ssa hieman joskus pukkaa vähän häiritsevästi ylle häipyy vanhemmassa hienosti sinne jäkimaun pehmeyteen. Vaikka perusmallikin on hieno niin Caol Ilankin kohdalla se on selkeästi taas todettavissa että ikä tuo sivistyneisyyttä. Ainakin viskeissä. ;)
______________________________________________________________________________
pete_83 (1.5.2007 13.35.41)
Vappuna meni: Johnnie Walker Blue Label, Aberlour a'bunadh ja Talisker 18yo. Ensimmäinen oli pettymys, toinen hyvä ja viimeinen kruunasikin illan hienosti. Blue Label ei mielestäni ollut juurikaan esim. Black Labelia parempi: hieman monipuolisempi tuoksu ja jälkimaku.
______________________________________________________________________________
Shepherd (1.5.2007 16.16.08)
Vappu tuli vastaan otettua ja vietettyä Ardbeg Uigeadailin ja hyvän piippu kessun merkeissä... ei hullumpi yhdistelmä :D Simaa tuli myös maistettua, mutta jäi köykäiseksi edellä mainitussa seurassa!
______________________________________________________________________________
Tuutti (2.5.2007 7.44.24)
Tai siis toissapäivänä, vappuaattona.
Tuli käytyä läpi isompikin repertuaari jaloja juomia, mutta päälimmäiseksi mieleen jäi Speysiden Cu Dhub. Ei sen vuoksi, että olisi ollut jotenkin erikoisen hyvää vaan juuri sen erikoisuuden takia. Pikimustaa väriltään ja lievästi sanottuna erikoisen tuoksuista, mausta puhumattakaan. Kyllä sieltä taustalta sai kaivettua esiin tuoksuja ja makuja jotka jotenkin muistuttivat viskiä, mutta kaikki oli kääritty siirappipakettiin. Siirappia hajussa, maussa ja vielä aamullakin suussa. Otimme jopa toiseen lasiin siirappia kaapista ja kas... siinä se oli taas, samaa tavaraa. Onneksi vieraat veivät pullon mennessään, ei jäänyt ikävä.
______________________________________________________________________________
Olli (2.5.2007 14.24.00)
Jeps
Vappu oli ja meni, valitettavasti nokka on edelleen enemmän tai vähemmän tukossa ja hajuaisti ei ole aivan parhaassa iskussa. :-/
Koska hajuaisti ei toimi ei makukaan ole sama kuin normaalisti, eli tyydyin kotitekoiseen simaan ja 2*3cl Busnel Calvados VSOP juomaa. Kyseinen calva on aika perustavaraa, sopii sellaisenaan tai kesäjuomana kivennäisveden ja jäiden kanssa. On siinä kuitenkin sen verran omenainen maku, että nuhaisenakin tunnistaa mitä on juomassa. Kuivakausi viskien suhteen jatkuu ja katsotaan josko jo loppuviikosta pääsisi harrastuksen piiriin, varsinkin kun on lomaa koko viikko.
______________________________________________________________________________
pere (4.5.2007 19.52.09)
Satunnaisotannalla kaapista maisteltuja:
Glen Ord 12yo 43% -06 (75cl pullo)
tuoksu: ruohoa, kukkaketo, hedelmäinen, yrttejä, inkivääriä, hunajaa, sitrusta, aika raikas
maku: makea, hunajainen, mallasta, tammea, mausteinen
jälkimaku: hedelmäinen, luumua, mausteinen, hieman tammea
ihan mielleyttävä ja varsin helposti juotava viski
Caperdonich 10yo 43% (SY) 16.5.1996 / 5.2.2007, cask 8222, oak HHD, bottle 16 / 424
tuoksu: hedelmäinen, sitrusta, omenaa, ruohoa, aika raikas, hieman makeutta, mausteita, vaniljaa
maku: raikkaan makeahko, mallasta, mausteinen, tammea, hunajaa, aika voimakas
jälkimaku: hedelmää, luumun kuorta, tammen mausteisuutta, kuivuu loppua kohti, kuitenkin edelleen aika raikas
Tomintoul Old Ballantruan 50%
tuoksu: savuinen, pikeä, hedelmäistä makeutta, suolaa, jopa hieman nokea, ruohoa, kuivaa heinää
maku: voimakas, suolaa, turvetta, makeutta, hieman jodia, mallasta
jälkimaku: kuivempi, suolaa, turvetta, hieman nahkaa, tervaa
omalla tavallaan aika erikoinen viski, savuinen, mutta ei kuitenkaan oikein muistuta Islayn viskejä...
Littlemill 15yo 43% (SY) 15.10.1990 / 3.11.2005, cask 2984, HHD, bottle 15 / 388
tuoksu: ensin hieman terävä ja vähän tunkkainen, kukkia, märkää pahvia, paranee huomattavasti saadessaan ilmaa: mausteita, omenaa, kinuskia, paahdettua sokeria, hunajaa
maku: makeahko, aika voimakas, hieman turvetta, pellavansiementä, mausteinen, mallasta, aavistus tuhkaa
jälkimaku: mausteita, tammea, luumua, mallasta, hieman puinen
ihan hyvä ja mielenkiintoinen viski, pitää maistella lisää..
Inchmurrin 10yo 40%
tuoksu: liimaa, makeutta, hieman karamelliä, kirpeää omenaa, kukkia, hieman ruohoa, rusinaa, oranssia lyijykynää
maku: maltainen, tammen mausteisuutta, kuivuu aika nopeasti, hieman puuta
jälkimaku: kuivahko, hieman puuta, hedelmäinen, aavistus toffeeta
viskejä joita ilmankin uskoisin voivani elää...
Aultmore 15yo 43% (SY) 31.5.1989 / 9.12.2004, cask 2450, sherry butt, bottle 350 / 851
tuoksu: makeahko, hieman viinimäinen, sherrya, hieman kukkia, mausteinen, voita, hieman pähkinää, rusinaa
maku: makeahko, hieman puuta, aavistus suolaa, mausteita, aika voimakas
jälkimaku: mausteinen, hieman tammea, makeutta ei kuitenkaan liian makea, aika pitkä, hedelmiä
hyvin tasapainossa
______________________________________________________________________________
smoke on the water (5.5.2007 8.36.26)
quote[pere (link)]:
Satunnaisotannalla kaapista maisteltuja:
Tomintoul Old Ballantruan 50%
tuoksu: savuinen, pikeä, hedelmäistä makeutta, suolaa, jopa hieman nokea, ruohoa, kuivaa heinää
maku: voimakas, suolaa, turvetta, makeutta, hieman jodia, mallasta
jälkimaku: kuivempi, suolaa, turvetta, hieman nahkaa, tervaa
omalla tavallaan aika erikoinen viski, savuinen, mutta ei kuitenkaan oikein muistuta Islayn viskejä...
______________________________________________________________________________
pere (5.5.2007 10.51.06)
quote[smoke on the water (link)]:
quote[pere (link)]:
Tomintoul Old Ballantruan 50%
Jotenkin minua on alkanut kiehtomaan ja kiinnostamaan nämä mantereen mitä erilaisimmat heavily peated tuotokset. Osa varmaan turhaa huttua, mutta aina helmiäkin joukkoon varmasti eksyy. Sample laivalle ensi viikolla?
______________________________________________________________________________
pere (6.5.2007 7.34.48 last edit 6.5.2007 7.44.30)
Eilen maisteltua Teerenpelin tastingissa ja sen ohessa:
Alkupaloiksi ennen tastingia:
Glenrothes 1989/2003 43%, 8.10.89/26.2.00
tuoksu: raikkaan hedelmäinen, hieman makeutta, hunajaa, ruohoa, hieman mausteita, tammea
maku: kevyen maltainen, hedelmäinen, toffeeta, aika raikas, tammea
jälkimaku: aika kevyt, hieman hedelmäistä makeutta, aavistus toffeeta, hieman tammea
olisi selvästi parempi viski jos ei olisi ihan näin ohuen ja ehkä vähän vetisenkin oloinen, auttasiko korkeammat prosentit sitten asiaa...
Itse tastingissa:
Longrow 10yo 46%
tuoksu: suolainen, ruohoa, savua, hieman hedelmäisyyttä, jodia, pikeä
maku: turpeinen ja savuinen, tervaa, hieman hedelmää, jodia, ehkä jopa vähän metallinen
jälkimaku: vähän kuivempi, turvetta, tervaa, mentholia
yllättävän vähän suolakalaa tällä kertaa :o varsin mainio viski
Linkwood 1989 59,3% Raw Cask (BA), 193 bottles, cask 5624, first fill sherry, bottled March 2003
tuoksu: hedelmäisen makea, sitruksen kirpeyttä, ruohoa, sokerinen, hunajaa
maku: makea, sherryinen, paahdettua sokeria, toffeeta, mallasta, rusinaa, hieman suolaa
jälkimaku: tammea, kuivattuja hedelmiä, rusinaa, aavistus tuhkaa, hieman tervaa
yllättävän hyvä viski, kun tietää millaisia jotkut BA:n Raw Caskit ovat... jälkimaun tuhka ja tervaisuus vähän ihmetytti, lieko lasissa sankoin joukoin pyörineillä mustilla hippusilla jotain tekemistä asian kanssa...
America 63,9% 10yo (CA), Distilled at Frankfort Kentucky, bottled aug 1999, bourbon barrel, 264 bottles, distillery: working
tuoksu: karamelliä, vaniljaa, hieman ruohoa ja kukkia, mettä
maku: makea, kumia, puuta, hieman vaniljaa
jälkimaku: kuminen, makeutta, hieman puuta, aika voimakas, hieman kukkia
ihan mielenkiintoinen bourbon, vähän kumisuus häiritsee, sekä liiallinen vahvuus/väkevyys, jälkimmäistä voi tietenkin vähän koittaa korjata lisäämällä vettä...
Käsittääkseni ainoa tislaamo Frankfortissa on Ancient Age, nykyiseltä nimeltää Buffalo Trace. Woodford Reserve sijaitsee myös aivan vieressä, Versaillesissa, joten siitäkin voinee olla kyse...
Macallan Clydesdale 11yo 59,9% (BA) cask 2643, feb 1990 / nov 2001, 180 bottles
tuoksu: hieman hedelmäinen, sherrya, kuivaa heinää, kaakaujauhetta
maku: makea, aavistus kumia, hieman puuta, heinää, suolaa, mausteinen
jälkimauku: tammea, mausteita, vähän kuivempi, sherrya, hieman rusinaa
olin maistellut tätä aikaisemminkin ja silloin en pahemmin pitänyt, nyt yllätti, ihan hyvä viski siis
Clydesdale on yksi BA:n monista tuotemerkeistä, joita ovat mm: Raw Cask, Aberdeen Distillers, Clydesdale Original, Caledonian Connections, A Drop of the Irish, Blackadder Legendary, The Old Man of Hoy, Blairfindy ja Auld Edinburgh
Dalwhinnie 20yo 56,8%, 1986 / 2006, refill sherry, bottle 481
tuoksu: hedelmäinen, sherrya, hedelmäkakkua, kanervaa, hunajaa, hieman savua, paahdettua sokeria
maku: voimakas, makeahko, sherrya, hieman savua, kuivattuja hedelmiä, pehmeä
jälkimaku: hieman puuta, hieman makeutta, sherryn mausteisuutta, aika pitkä ja varsin miellyttävä
hyvä viski, selvästi muuten tasaväkisen tastingin paras
Tastingin jälkeen tuli vielä maisteltua Teerenpelin ja Kaksien kasvojen tarjonnasta mm seuraavia:
Benromach 19yo 45%
tuoksu: ruohoa, kukkia, hedelmäistä makeutta, aavistus lettutaikinaa, viinirypälettä, suolaa, aika raikas
maku: hedelmäinen, suolaa, makeutta, hunajaa, aika voimakas, hieman tammea
jälkimaku: vähän kuivempi, vähän puuta, mausteita
yllättävän voimakas viski, aika erilainen kuin nuoremmat Benromachit
Rosebank 10yo 58,6% (CA), bottled july 1999, bourbon HHD, 330 bottles
tuoksu: raikas, hedelmäisen makea, ruusuvettä
maku: raikkaan hedelmäinen, kirpeä, sitrusta, ruusua, mettä
jälkimaku: kevyen makea, hunajainen, raikas, kirpeä
aina yhtä raikas ja virkistävä viski, kerrassaan mainiota tavaraa
Bruichladdich XVII 17yo 46%
tuoksu: aika voimakas, hieman kukkia, aavistus savua, hieman puuta, suolaa, paahdettua sokeria
maku: savuinen, suolaa, merellinen, hieman makeutta, aavistus tervaa
jälkimaku: suolaa, hieman makeutta, merellinen, hieman puuta
tämän jälkeen katsoinkin sitten parhaaksi olla tekemättä enempää noteseja loppuillan aikana lasissa käyneistä viskeistä...
______________________________________________________________________________
Mikko (6.5.2007 7.51.27)
Kiitos Perelle hyvistä muistiinpanoista. Saatanpa paria faktaa hyödyntää, kun seuran sivuille jutun tastingista teen.
Noista Tastingin ulkopuolisista nautin itsekin tuon Benromachin ja ei voi kuin kehua. Harmittaa, että pullo tyhjeni täysin- tuota olisi tullut käytyä uudemmankin kerran maistamassa.
Myöhemmin tuli mm. Signatoryn Glen Scotia maistettua. En pitänyt erityisemmin, näin lyhyenä ja epäasiantuntevana kommenttina.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (6.5.2007 17.25.11)
Peren noteseja seuratessa minä vuorostani melkein ratkesin ryyppäämään koska kieleni ei poimi kuin murto-osan nyansseista. Onneksi pysyin kaidalla polulla ja laajensin kokemustani muutamalla laatu-yksilöllä:
Coleburn 1972 Connoisseur's Choice - vaikutti aluksi laimealta ja vaati vettä avautuakseen mutta sitten loppu olikin juhlaa
Aberlour A'bunadh patch 14 - Jos myöhemmin tulleet patchit ovat makeampia niin aikas tavaraa ovat!
Bruichladdich 1973 - Jo mainittu maailmani paras
Glenfarglas 30 yo - Makuja löytyi ja jäätelötikkua myös. Ikä tuo puuta ja ei ehkä yhtä tasapainoisesti kuin edellisessä. Hieno viski kuitenkin.
______________________________________________________________________________
xenoth (6.5.2007 21.28.01 last edit 6.5.2007 21.30.55)
Eilen sunnuntaina maistelin pari Rosebankia, eli perus 12-vuotiaan OB:n ja Signatoryn 12-vuotiaan (43%, 18.2.1991 - 15.8.2003, tynnyri nro. 564).
OB-pullote, jonka samalla myös korkkasin, oli varsin herkullista. Kautta linjan puhdasta tammea jota hunaja, kukat ja hedelmät maustoivat sopivan tasapainoisesti. Kevyt vesilisä teki yllättäen viskistä tuoksua lukuunottamatta paremman, koska makua hieman vaivannut "puisevuus" ja maanläheisyys vähenivät selvästi.
Signatory taas oli identtisestä iästään ja vahvuudestaan huolimatta täysin eri tavaraa. Hyvin puhdasta ja tuoksussa omenaa sekä päärynää sekaisin, lievää maltaisuutta ja tammea. Veden lisääminen toi esille ylikypsän persikan tuoksua. Makua voisi luonnehtia liian happameksi, mutta onneksi se kuitenkin parantui koko ajan suussa. Jälkimaku oli hapan ja kuiva eli aika mitäänsanomaton. Juotavaa, mutta laimea esitys OB:n jälkeen. Yllättäen tämäkin Rosebank parani kun lisäili hieman vettä.
OB:n arvosana tasapainoili pitkään 4:n ja 5:n välillä, mutta asettui lopulta viiteen, koska viski parani vesilisän myötä. Signatory joutui tyytymään arvosanaan 2/5. Yritän piakkoin ottaa vertailuun mukaan myös kolme muuta Rosebankia ja katsoa, löytyykö OB:lle voittajaa. Raportoin sitten uudestaan.
______________________________________________________________________________
Whisky (10.5.2007 5.05.00)
Lorautin Kreikan reissun aikana digiboksille tallennettuja "Kovan onnen kundeja" katsellessa lasiin Macallanin 12-vuotiasta Fine Yökkiä. Mukava mallas, kunhan ei rupea etsimään liikaa nyansseja. Tiedän, että monet suhtautuvat kyseiseen tuotteeseen kummastellen, mutta itse jostain syystä pidän siitä. Alkon hinnoilla en tosin itselleni uutta pulloa osta. Tämä ajautui kaappiin kaverin varastoista.
______________________________________________________________________________
I.R. (10.5.2007 9.41.23 last edit 10.5.2007 9.45.25)
Bruichladdich 125th Anniversary Bottling 40,1 %; d. 1970, b. 2006, ncf, bottle 0717/2502;
aluksi 35 vuotta bourbon, sitten joitakin kuukausia "Zind Humbrecht's (Alsace, Pinot Gris) Selection de Grains Noble".
Maistettu juuri korkattuna, ja tuntuu siltä, että analysointi on mahdollista vasta useamman dramin jälkeen. Bruichladdich onnistui joka tapauksessa jälleen yllättämään. Tislaamoa on moitittu mitä kummallisimpien pullotteiden miltei tauottomasta syytämisestä markkinoille, ja jossakin määrin tuo kritiikki on toki oikeutettua. Tämä juhlapullote ei kuitenkaan jää siihen turhien ryhmään, vaan erottuu positiivisena persoonallisuutena. Viski ja makeahko, vasta marraskuussa poimituista rypäleistä valmistettu valkoviini ei ole kovin tavanomainen yhdistelmä, mutta tässä tapauksessa se "toimii". Ilman viimeistelyä tämä olisi luultavasti hyvin kuiva. Viini ei kuitenkaan tuo pelkkää makeutta, sillä viimeiseksi suuhun jää kuivan imelähkö, hieman brie-juustoa muistuttava maku. Ja korkeaa ikää tästä ei voisi päätellä lainkaan. Jälleen yksi sellainen makukokonaisuus, jota ei viskien maailmasta olisi uskonut löytävänsä.
______________________________________________________________________________
Marko76 (10.5.2007 10.38.54)
quote[I.R. (link)]:
Ja korkeaa ikää tästä ei voisi päätellä lainkaan. Jälleen yksi sellainen makukokonaisuus, jota ei viskien maailmasta olisi uskonut löytävänsä.
______________________________________________________________________________
I.R. (10.5.2007 10.58.57 last edit 10.5.2007 11.00.26)
quote[Marko76 (link)]:
Tulee mieleen noista kommenteista, että eikös tuohon olisi sitten voitu käyttää jotain nuorempaakin tislettä, vai peitettiinkö vanhan tisleen jo hieman "puutunut" maku kenties tarkoituksella viinikäsittelyllä? Jännä olisi joka tapauksessa maistaa tuotakin.... :)
______________________________________________________________________________
Whisky (12.5.2007 7.31.45)
Tilkkasen Bruikun Wavesia lorautin lasiin. Olen aivan varma siitä, että tämä on parantunut saadessaan möllötellä pullossa. Pontikkaisuus on hävinnyt ja maku on jotenkin rikastunut. Tai sitten suuni on tuohesta...
______________________________________________________________________________
Marko76 (13.5.2007 9.17.54)
Buffalo Trace Kentucky Straight Bourbon 45%
Tuoksu: Runsas makea vanilja, siirappi.
Maku: Alkumaku hiukan liian terävä, mutta pehmenee miellyttävästi loppua kohti, vanilja toffeeta.
Jälkimaku: Ohuehko, mutta pehmeä, kevyt makea vanilja ja tammi.
Ihan ok, muttei aiheutta lisäsijoituksia tähän pullotteeseen. Rowan's Creek kyllä kummittelee ostoslistalla kovasti.... :)
______________________________________________________________________________
pere (14.5.2007 9.28.26 last edit 14.5.2007 9.32.48)
Nyt kun taas viikonlopun kiireiden jälkeen ehtiin koneenkin ääreen, niin listauksena vielä viskiristeilyn yhteydessä maistellut, ihan kaikista, varsinkaan laivan messuilla maistelluista ei oikein tullut kirjoiteltua pahemmin muistiinpanoja, mutta tässä ainakin nyt jotain:
Talisker 30yo 51,9%, bottle 1178/3000
tuoksu: aika raikas, hieman merellisyyttä, ruohoa, puuta, suolaa, hieman kukkia
maku: savua, suolaa, puuta, kuiva, hieman tuhkaa
jälkimaku: tuhkaa, puuta, hedelmäistä makeutta
viettänyt ehkä jo vähän liiankin pitkään tynnyrissä...
Bunnahabhain 40yo 42,9% 11.5.63/20.5.03, 743 bottles
tuoksu: sherryinen, kukkia, ruohoa, hieman tammea, kanervaa, makeita hedelmiä, sitrusta, appelsiiniä
maku: maltainen, makeutta, aika raikas, tammea, rusinaa, suolaa, mausteita, hieman savua
jälkimaku: hedelmäistä makeutta, rusinaa, hieman tammea, hieman kuivaa heinää, mausteita, pähkinää, luumun kuorta
todella herkullinen ja monipuolinen viski, aivan toista luokaa kuin hieman tympeä 30yo Talisker jota maistelin ensin, 40 vuoden ikä ei paina tätä viskiä ollenkaan
Scapa 12yo 40%
tuoksu: aika raikas, hedelmäinen, makeutta, hieman turvetta, hieman kanervaa, kukkia
maku: makeahko, hieman viinimäinen, hedelmiä, mettä, mallasta
jälkimaku: makeahko, hieman tammea, hedelmäinen, luumua
ei aiheuta kovin vahvoja väristyksiä suuntaan eikä toiseen
Bunnahabhain Heavily Peated 9yo 46% (SY), 1.12.1997/12.12.2006, cask 5267, refill butt, bottle 667/702
tuoksu: savuinen, hedelmäisyyttä, hieman makeutta, lehmänvuota
maku: savuinen, jodia, suolaa, tervaa, hieman tuhkaa, hedelmäisyyttä
jälkimaku: suolaa, tervaa, aavistus tuhkaa, jodia, kuivuu aika nopeasti
selvästi savuisempi tuoksu kuin CS-versiossa, CS on hedelmäisemmän ja makeamman oloinen
Glenrothes 23.5.1987/3.9.1999 43%
tuoksu: makea, raikas, ruohoa, hieman viinimäinen, hedelmäinen, mausteita
maku: makeahko, toffeeta, kahvia, hedelmiä, mallasta
jälkimaku: mausteinen, tammea, toffeeta, heiman hedelmäisyyttä, mallasta
Caol Ila 1993 57,8% (GM), 28.6.93/28.1.05, casks 9924, 9926, 1st fill sherry
tuoksu: savuinen, hedelmäistä makeutta, nahkaa, pikeä, kukkia, suolaa, voimakas
maku: savuinen, hedelmäistä makeutta, tervaa, suolaa
jälkimaku: makeahko, savuinen, tervaa, makeita hedelmiä
herkullinen yhdistelmä savua ja sherryn tuomaa makeutta
Ardbeg Spirit of Scotland 10yo 57,6% 24.6.1993/31.12.2003, cask 1084, sherry (GM)
tuoksu: savuinen, jotenkin vähän epäpuhdas, pikeä, jodia
maku: savuisen makea, tervaa, hieman hedelmäisyyttä, aavistus metallisuutta, jälkimaussa hieman tuhkaa
Bruichladdich 15yo 53,1% Valinch, cask 5, bottle 227/420, 1989, 15 years in Bourbon barrel, 8 weeks in Marsane Hermitale Blanc
tuoksu: makea, viinimäinen, hedelmäinen, banaania, aprikoosia, vaniljaa, rusinaa
maku: voimakas, mausteinen, aavistus turvetta, raikas, hieman viinimäinen
jälkimaku: makeahko, aika raikas, hedelmäinen, banaania, aavistuksen ummehtunut
mielenkiintoinen, todella monipuolisen hedelmäinen ja mausteinen viski
Laphroaig 16yo 58,4% (CA) 1990, Bourbon HHD, 246 bottles
ihan hyvä Laphroaig, tästä unohtui näemmä kirjoittaa muistiinpanot, mutta jätti sellaisen muistikuvan että pitää maistella toistekin
Bellechin 1st release 46%, Burgundy matured
viinimäinen, savuinen, makea, hieman tuhkaa, varsin hyvä
Jura Heavily Peated 58% 1999/2006
turpeinen, hedelmäinen, hieman tunkkainen, voimakas, hieman palanut, hunajaista makeutta, huomattavasti täyteläisemmän ja jotenkin valmiimman oloinen kuin 5yo 60,6% versio
Convalmore 28yo 1977 57,9%, bottle 1508/3900
raikas, voimakas, piparminttua, heinää, hedelmäistä makeutta, ruohoa
Ardbeg 1991/2003 43% (McK), 17.10.1991 / oct 2003, bottle 083
tuoksu: savuinen, hedelmäinen, pikeä, turvetta, kukkia
maku: savuinen, tervaa, makeutta, pikeä, hieman puuta
jälkimaku: vähän kuivempi, savua, turvetta, puuta, mausteinen
Bruichladdich 3D3 46%
hieman savua, hedelmäinen, turvetta, hunajaista makeutta, rusinaa, raikas
Glenkinchie 10yo 43%
hyvä perusmallas, piti hyvin puolensa perus classic maltsien tastingissa
Dalwhinnie 15yo 43%
Cragganmore 12yo 40%
Oban 14yo 43%
tämä kolmikko muistutti aika lailla toisiaan, oliko sitten kyse siitä että pullot oli vasta avattu ja kaadettu suoraan laseihin, vai aavistuksen viileämmästä lämpötilasta, mutta juurikaan mitään ihmeellistä ei yhdestkään näistä irti saanut, ruoho, hedelmäisyyttä, hieman mallasta, aika kuiva jälkimaku...
Talisker 10yo 45,8%
ehdottomasti perussetin paras, hyvää kuten tavallisestikin :)
Lagavulin 16yo 43%
savuisempi kuin muistin, savu oli jotenkin kitkerää, niinkuin sammutetussa nuotiossa, kai sitä tätäkin juo, mutta kun parempiakin on tarjolla niin...
Dufftown 12yo 40% Singleton
tuoksu: makea, viinimäinen, ruohoa, hedelmäisyyttä, heinää, sitrusta
maku: makea, aavistus turvetta, kahvia, tammea, mausteita
jälkimaku: vähän kuivempi, tammea, hedelmäinen
Glenlivet Nadurra 16yo 48%
tuoksu: hedelmäinen, makeahko, aika raikas, mettä, tammea, hieman vaniljaa
maku: hunajaisen makea, hedelmäinen, aprikoosia, aavistus tammea
jälkimaku: hedelmäinen, makeahko, hieman tammea, vaniljaa, mausteita, aika raikas
Bushmills 1990 58,1% Viking Line, cask 4653, Bourbon barrel, bottle 14
tuoksu: hedelmäinen, makeahko, vaniljaa, ruohoa, banaania
maku: makea, pellavansiementä, aavistus savua, mausteinen, sokerinen
jälkimaku: makea, hedelmäinen, luumua, mausteinen, pellavansiementä
tuoksu ei heti välttämättä paljastaisi viskiä irkuksi, yllättävänkin skottimainen, mutta maussa alkaa sitten tulla esiin irlantilaisille viskeille tyypillisiä piirteitä, varsin hyvä tapaus
Yamazaki 12yo 43%
ihan hyvä japsiviski, hieman savua, ruohoa, hedelmäisyyttä, mausteita, ei kovin pahasti liimaa
Redbreast 12yo 40%
herkullista kuten aina, piti ostaa taas pullokin kaappiin kun edellinen oli päässyt tyhjenemään...
Glenkinchie DE 1991 43%
ihan toimiva yhdistelmä, ei juuri eroa muiden vuosien versiosta
Talisker DE 1991 45,8%
samaa kuin edellisestä...
Balvenie Single Barrel 15yo 47,8% 12.04.91/02.11.06, cask 514, bottle 275
hunajaista makeutta, hedelmäistä raikkautta, herkullinen kuten Balvenien 15yo:t yleensä aina ovat
Caol Ila 1991 52% (GM), 10 years in oak cask, finished for 6 years in Bordeaux Wine Cask, cask 00/345 6, 19.6.1991/23.2.2007, 316 bottles, selected for Viking Line Cinderella
todella herkullinen Caol Ila, viinin tuoma makeus ei mitenkään peitä viskin omaa luonnetta, vaan ainoastaan täydentää sitä herkullisella makeudella, pakko-ostos :)
Aberlour 12yo 40% Sherry
ihan ok, sherry tuntuu toimivan Aberlourin kanssa, ei mitään järisyttävää
Tormore 12yo 43%
savuinen ja turpeinen, ei nyt pahimpia viskejä mitä olen maistanut, mutta enpä tätä taitaisi kaappinikaan ostaa...
Jack Daniel's Before 43%
maissia, makeutta, todella hyvä new make
Jack Daniel's After 43%
teollinen maku, sitruuna-fairy, suodattamaton versio new makesta oli huomattavasti parempi
Jack Daniel's 40%
make, aika pehmeä perus-bourbon
Jack Daniel's Scenes from Lynchburg 43%
40% perusversiota selvästi tukevampi ja voimakkaampi, vähän hyökkäävä
Jack Daniel's Gentleman Jack 40%
miellyttävä, pehmeä, vaniljaista makeutta
Jack Daniel's Silver Select 50%
ihan mielenkiintoinen bourbon, edelleen aika helppoa juotavaa, prosentit eivät paljon tunnu
Woodford Reserve Distiller's Select 45,2%
hedelmäinen, ei niin voimakkaasti bourbon-mainen kuin voisi kuvitella
Mackmyra 04 53,3%, 11.4.2007, bottle 12660
päärynää, makea, raikas, varsin hyvä viski, varsinkin ikäisekseen
Jameson 18yo 43%
piti tämäkin maistaa kun oli tarjolla eikä ollut ennen tullut testattua... no, eipä siitä sen enempää :)
Cragganmore 17yo 55,5% 5665/5970, bottled 2006
aivan toista luokkaa kuin päivän tastingissa maisteltu 12yo versio, varsin hyvä ja monipuolinen viski
Glenfiddich 30yo 40% -03
tuoksu: hedelmäinen, vaniljaa, aika kevyt
maku: hedelmäisen makea, hieman puuta, hunajaa, hieman mausteinen
ihan hyvä viski, pitänee maistella joskus toistekin vähän paremmassa tilassa kuin Suomen peliä seuratessa tumman oluen kaverina :)
Strathisla 12yo 43%
ei oikeastaan mitään muistikuvia, kertonee kaiken :)
Näiden lisäksi maistelin vielä:
Laphroaig 7yo 58% (SY) 25.3.1999 / 23.10.2006, cask 06/799/1, refill butt, bottle 392 / 636
Bunnahabhain 9yo 59,1% Heavily peated (SY) 1.12.1997 / 1.2.2007, cask 5273, refill butt, bottle 438 / 579
Caol Ila 7yo 60,8% (SY) 22.11.1999 / 12.2.2007, cask 07/98/2, HHD, bottle 94 / 346
Bowmore 6yo 58,9% (SY) 28.3.2000 / 2.2.2007, cask 800050, bourbon barrel, bottle 48 / 252
mutta niistä tarkemmat kuvaukset löytyvätkin jo tuolta: http://viskikaappi.net/yabb/YaBB.pl?num=1155845068/255#266
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.5.2007 9.52.51)
quote[pere (link)]:
Laphroaig 16yo 58,4% (CA) 1990, Bourbon HHD, 246 bottles
ihan hyvä Laphroaig, tästä unohtui näemmä kirjoittaa muistiinpanot,
______________________________________________________________________________
pere (14.5.2007 10.09.35)
quote[smoke on the water (link)]:
quote[pere (link)]:
Laphroaig 16yo 58,4% (CA) 1990, Bourbon HHD, 246 bottles
ihan hyvä Laphroaig, tästä unohtui näemmä kirjoittaa muistiinpanot,
Lähes anteeksiantamatonta huolimattomuutta. Niin tarkka ja asioista huolta pitävä kaveri kun luulin Repen olevan. Koita nyt ihmeessä skarpata kun lähdetään seuraavan kerran matkaan ;D
______________________________________________________________________________
I.R. (14.5.2007 10.16.05 last edit 14.5.2007 10.21.04)
Tuohon yllä olevaan Peren listaan (en lainaa pidentämään tätä viestiä) on pakko kommentoida kysymyksellä: Missä ajassa nuo kaikki maistettiin ja kuinka suurina annoksina? 2 cl on objektiivisestikin pienin määrä viskiä, jonka perusteella voi analysoida makua - mieluummin tietysti enemmän ja/tai useampi maistelukerta. Ja jo 6-7 2 cl:n annosta vie parhaan terän pois niin haju- kuin makuaististakin... ::) Voit toki sanoa maistaneesi kaikkia noita, mutta mitään tuntumaa "loppupään" viskeihin Sinulla ei voi olla, mikäli nuo on nautittu saman päivän aikana.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.5.2007 10.46.20)

pere (14.5.2007 11.31.30)

misa (14.5.2007 11.57.45)
Eipä kai tuollaisella reissulla tarkoitus olekaan ainoastaan ns. syväanalysoida viskejä, vaan enemmänkin pitää hauskaa, ottaa rennoin rantein ja nauttia fiiliksestä.
______________________________________________________________________________
Whisky (14.5.2007 15.55.49)
quote[misa (link)]:
Eipä kai tuollaisella reissulla tarkoitus olekaan ainoastaan ns. syväanalysoida viskejä, vaan enemmänkin pitää hauskaa, ottaa rennoin rantein ja nauttia fiiliksestä.
______________________________________________________________________________
I.R. (14.5.2007 16.36.01)

Whisky (14.5.2007 16.43.39)
quote[I.R. (link)]:
En kommentissani tarkoittanut mitään syväanalyysiä (en sellaista tee itsekään), vaan yksinkertaisesti sitä, etteivät kieli ja nenä muutaman annoksen jälkeen enää anna viskistä ollenkaan samaa vaikutelmaa kuin täysin "selvänä". Kukin nauttii viskinsä siten kuin itse haluaa, eikä minulla ole intressiä tai halua puuttua toisten juomatottumuksiin. Vaikka suunnitelmissa olisi pitkäkin ilta, pyrin aina maistelemaan uutuudet ensimmäisinä juuri sen vuoksi, että saisin niihin realistisen tuntuman. Maistuuhan se viski loppuillastakin, mutta kieleen ei enää tuolloin ole luottamista. Arvostan etenkin iäkkäitä viskejä siinä määrin, että kieleni on oltava "kunnossa" niitä vastaanottamaan.
______________________________________________________________________________
misa (14.5.2007 16.46.08 last edit 14.5.2007 16.48.25)

pere (14.5.2007 17.07.02 last edit 14.5.2007 17.07.18)
quote[I.R. (link)]:
Arvostan etenkin iäkkäitä viskejä siinä määrin, että kieleni on oltava "kunnossa" niitä vastaanottamaan.
______________________________________________________________________________
SeBBe (20.5.2007 8.40.07)
Eilen pidetty pienimuotoinen viskitasting käsitti seuraavat perustuotteet.
-Glenfiddich 15y Solera Reserve
-Balvenie 12y DW
-Aberlour a'bunadh batch 17
-Bowmore 12y
-Laphroaig 10y
-Laphroaig CS
-Ardbeg Very Young
Tarkoituksena oli pikkuisen maistattaa eri alueen viskejä, jotka tällä kertaa rajoittuivat Speysideen ja Islaylle. Kuitenkin mukavasti jo tuolla setillä sai demonstroitua eri alueiden ominaispiirteitä ja ennen kaikkea osoittaa että viski voi maistua erilaiselle kuin se totuttu kaatoblendi...Ensi viikonloppuna tarkoituksena on pitää samantyyppinen minitasting kolmen työkaverin kanssa(Kaappi tyhjenee hyvää kyytiä). Pitäähän sitä sivistää pikkuisen monopoliliikkeen edustajienkin maailmankuvaa, kun tahtoo tuo viskitietämys olla aika heikoilla kantimilla ainakin tuolla meidän myymälässä. Jospa se siitä pikkuisen paranisi kun maistatetaan muutamia laatuaineita ;)
Kuriositeettina varsinaisen viskinmaistelun jälkeen lasissa pyörähti myös pari makoisaa rommia.
-Ron Zacapa 23y
-Mount Gay Extra Old
______________________________________________________________________________
Olli (21.5.2007 7.33.49)
Jeps
Allerginennuha ei oikein vieläkään tahdo helpottaa, mutta pahin on jo takana.
Tämän takia aika perustavaralla liikkeellä, Aberlourin tuote oli ensimmäistä kertaa lasissa, mutta ei viimeistä.
Bowmore 12 y.o. vanha pullote, tuttu ja turvallinen
Bowmore 12 y.o. uusi pullote, vierastan makua edelleen - poikkeaa niin paljon edellisestä pullotteesta.
Ardbeg TEN, perus tavara johon voi aina luottaa
Aberlour 15 y.o. Cuvée Marie d´Ecosse Sherry
Ensi kerralla ehkä jotain erikoisempaa ja täytyy testata Aberlour uudelleen, sen verran maukkaasta tuotteesta oli kyse. Tarkemmat luonnehdinnat kun nuha on kokonaan takana. :P
______________________________________________________________________________
Shepherd (22.5.2007 0.18.31)
Weekendinä maistui:
Mortlach 20y 62,2% Rare Malts dist.1978
Erinomainen viski, josta löytyi mm. pehmeää savua, turvetta, mallasta, suolaa ja minttua. Erittäin tasapainoinen.
Springbank 12y 58,5% Bourbon Wood dist.1991 botl.2004
Vaatii lisä maistelua
Bowmore Dawn 51,5%
Tämän kanssa oli ongelmia, kun port kypsytyksestä aiheutunut parfyymisyys vaikutti liian irralliselta verrattuna muuten hyviin ominaisuuksiin. Pienellä karsivällisyydellä ja viskin (kädessä) lämmittämisellä oli kuitenkin positiivinen tasapainottava vaikutus.
Glenfarclas 15y 46%
Enimäkseen harmiton jopa mukavan makoisa, Glenfarclas jossa tulee hyvin esiin tislaamon luonne.
______________________________________________________________________________
drystone (22.5.2007 15.44.19)
Elokuvan kanssa maistui
Bunnahabhain 12 - Viime kesästä olen jo pullon omistanut, vieläkään en täysin ole päässyt tähän "sisälle". "Delicate whisky"?
Edradour 10 - Hyvää ja maukasta, jälkimaku valitettavan lyhyt.
Singlemalt.tv:stä kannattaa muuten katsastaa Jim Wrigleyn cocktailnäytteitä. Tämän hetken ilmaiskatselussa on ainakin Edradouria hyödyntävä Alchemist drinksu. Mielenkiintoisen näköistä puuhaa.
Kattavampaa tastingia odotellessa...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (10.6.2007 10.26.01)
Eilen Tampereella ennen Heaven and Hell -löylyjä pari dramia:
Highland Park 1990/2004 14yo Signatory Unchillfiltered. Miellyttävän makea ja "puhdas" HP, ihan hyvää.
Edradour SFTC Marsala finish. Täyteläisen makea, aivan toimiva finistely. Maussa ainakin siirappia, hedelmää, hunajaa ja appelsiinia. Appelsiinivivahdetta tarkemmin tutkiessa juoman väri viittaa kypsään täysveriappelsiiniin, kuten Bream Tarocco. Juoman kauniin punertava väri on tumma, mutta ei kuitenkaan aivan yllä kaksoisveriappelsiinin tasolle. Makuvivahdetta hallitsevat myöhäiset tuoremehuappelsiinit, kuten Valencia Late tai Delta Valencia. Makeutta tuovat aikaiset makeat lajikkeet, Jaffa ja Salustiana. Lopussa voimistuu keskisatokauden Navel- appelsiinin (selkeästi Bahia-lajike) hento aromi. :)
Saunasta ajoissa kotiuduttua yömyssyksi tilkat Laddien Infinityä ja Bowmore Marineria... Ensi viikolla sitten Helsingissä Balvenie-setin kimppuun.. :D
______________________________________________________________________________
pere (10.6.2007 17.24.09)
Kun en ole ehtimässä torstain tastingiin, niin piti sitten ottaa jo alkuviikosta vähän tuntumaa pariin siellä olevaan viskiin näin etukäteen ja samalla vaivalla muutamaan muuhunkin :) Tuleepahan luotua sopivasti ihmisille ennakkoasenteita maisteltavia viskejä varten ;)
Balvenie 17yo 40% NewWood
tuoksu: raikas, ruohoa, hedelmäinen, hunajaista makeutta, mausteita, puuta, vaniljaa, karamelliä
maku: maltainen, makeahko, mausteinen, tammea, kevyen hunajaista makeutta, aavistus kahvia
jälkimaku: hadelmäistä makeutta, tammea, aprikoosia, luumua
ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin voisi toivoa, ehkä tuo 40% osaltaan vaikutti siihen, että viski oli mielestäni aika pliisu, varsinkin maku oli aika ohut, kun sitä vertaa vaikka 15yo Single Barreleihin, puolen tunnin seisottaminen lasissa paransi viskiä hieman, mutta edelleen se oli pienoinen pettymys
Balvenie 14yo 47,1% Roasted Malt
tuoksu: makea, hedelmiä, kukkia, hieman parfyymiä, raikas, viljaa, aavistus savua, hieman saippuaa
maku: makea, sokerinen, hunajaa, hieman mallasta, kevyen mausteinen, kanelia, tammea, hedelmiä
jälkimaku: mausteisen makea, hieman tammea, hedelmiä, mallasta
voimakas, mutta pehmeä viski, varsin monipuolinen, ja ihan eri tavalla paksu ja täyteläinen kuin NewWood, tuoksussa ollut pieni saippua-aromi hieman häiritsi, mutta muuten ei mitään vikaa, pitääpä ostaa tätä pullo tai pari
Bruichladdich 125th 40,1% 35yo, 1970/2006, Bourbon barrel, Zind Hubrecht's Selection de Grains Noble Pinot Gris finished, bottle 717/2502
tuoksu: makea, viinimäinen, tammea, hedelmäinen, kanervaa, hieman kukkia, aprikoosia, mineraalinen, aavistus puuta, hieman savua
maku: makeahkon maltainen, hieman tammea, ruohoa, mausteita, toffeeta, viiniä
jälkimaku: hedelmiä, tammen mausteisuutta, luumun kuorta, kevyt mallas
todella monipuolinen ja onnistunut viski, juuri sopivan makea olematta kuitenkaan liian makea (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan :) )
Balvenie 25yo 46,9%, 2.8.74/12.9.00, cask 10142, bottle 247
tuoksu: voimakas, makeita hedelmiä, banaania, verigreippiä, vaniljaa, hieman sitrusta, ruohoa
maku: hedelmäinen, makeahko, mutta raikas, meusteinen, vähän kevyt
jälkimaku: tammea, mausteita, hedelmäistä makeutta, mallasta, hieman banaania
loistava tuoksu, mutta maku ja jälkimaku olivat vähän pliisummat kuin mitä se antoi odottaa...
Springbank 21yo 46%, 2400 bottles
tuoksu: makeahko, hieman viinimäinen, tammea, aavistus vaniljaa, banaania, ruohoa
maku: maltaisen mausteinen, tammea, toffeista makeutta, suolaa, hunajaa, kuivaa heinää
jälkimaku: suolaa, hieman puuta, kuivaa heinää, tammea
ehkä aavistuksen liian kuiva makuuni ja vähän liikaa puuta, mutta ihan hyvä Suolakala, joka itse tosin loisti poissaolollaan makupaletista :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.6.2007 8.48.55)
Parina viime päivänä maisteltuja "ESA" pulloja ja bonus Brora:
- Lochside 1990 14yo DL OMC 50%
Hyvin erikoinen mutta hyvä, pitkä herukkainen jälkimaku.
- Rosebank 12yo F&F
kevyt, raikas, kukkainen, todella helposti juotava
-Clynelish 16yo "Northern Star" Art of Whisky Single Sherry Cask 55,1%
vahva, todella voimakkaan sherryinen. Sherry hallitsee kokonaisuutta peittäen varmastikin paljon Clynen ominaispiirteistä, mutta aivan älyttömän hyvää tämä on!
-Brora 1981 24y Signatory for La Maison du Whisky 46% Sherry Cask
Ei lähellekään niin sherryinen kuin edellinen Clynelish. Perus 80-luvun alun Borat, eli ihan jees, mutta ei sen kummemmin säväyttävä.
______________________________________________________________________________
Eat P (19.6.2007 9.33.08)
quote[smoke on the water (link)]:
maisteltuja "ESA" pulloja:
- Lochside 1990 14yo DL OMC 50%
Hyvin erikoinen mutta hyvä, pitkä herukkainen jälkimaku.
- Rosebank 12yo F&F
kevyt, raikas, kukkainen, todella helposti juotava
-Clynelish 16yo "Northern Star" Art of Whisky Single Sherry Cask 55,1%
vahva, todella voimakkaan sherryinen. Sherry hallitsee kokonaisuutta peittäen varmastikin paljon Clynen ominaispiirteistä, mutta aivan älyttömän hyvää tämä on!
______________________________________________________________________________
I.R. (20.6.2007 13.25.58)
The Macallan Whisky Maker's Selection Fine Oak 42,8 %
Fine Oak -sarjan "iätön", vain travel retail -myyntiin tarkoittu pullote oli hyvin positiivinen yllätys, vaikka herra "McA" sitä olikin jo ehtinyt minulle ylistää. Helposti juotava mutta ei silti persoonaton tai liian kevyt. Jotenkin tästä on ainakin maistavinaan, että sekoitteessa on mukana (ehkä hyvin) eri-ikäisiä viskejä; toisaalta nuoren oloinen mutta ei jätä samalla tavoin keskeneräistä vaikutelmaa kuin 8- ja 10-vuotiaat. Erottuvaa sherryisyyttä on turha etsiä. Ehkä vahvimmin sherry-osuuden vaikutus tuntuu kielellä hieman ennen jälkimaun alkamista miellyttävänä mausteisena puraisuna. Aiemmin maistamani Fine Oakit eivät ole juuri säväyttäneet, ja tämä kyllä kohoaa sarjassa suosikikseni. Litran pullokaan ei tunnu ylivoimaiselta urakalta. - Tislaamon mainostamaa vahvaa vaniljaisuutta tai tummaa suklaata en kyllä toistaiseksi ole löytänyt...
Bowmore 1999 Single Sherry Butt 46 % (Eilan Gillan; b. 2006)
Samaan ikäluokkaan kuuluviin Legendiin (OB) ja Surfiin (OB) verrattuna tämä on hyökkäävämpi. Sherryn vaikutus jää kielituntumaa hieman pehmentäväksi eikä erityisesti erotu. Syynä lienee lyhyehkön kypsytysajan lisäksi suuri tynnyrikoko (500 l). Bowmore-intoilijalle pakollinen maistettava, mutta pullollisen hankkimiseen suoralta kädeltä en kannusta.
Isle of Jura 1999 Heavy Peated Edition 58 %
Hitaasti turvetulikuivattua Juraa on pääasiassa käytetty vain Superstition-pullotteeseen, ja siinä sen vaikutus ei riitä peittämään minun vierastamiani öljyisiä(?) ja väljähtäneen maltaisia makuja, joita valitettavasti löytyy myös 10- ja 16-vuotiaista pullotteista. Mutta näin vahvasti turpeisena Jura kyllä toimii hyvin. Eikä öljyisyys itse asiassa häviä turvesavun alle, vaan tulee esiin jälkimaussa. Turpeen kumppanina ollessaan se ei kuitenkaan jostakin syystä häiritse. - Tästä vielä kiitokset Alille!
______________________________________________________________________________
tmu (24.6.2007 13.10.59)
Clynelish 24yo Rare Malts 1972. Takuuvarma clyne. Appelsiinimarmeladia. Chewy lienee termi.
Ardbeg 1977. Ensimmäinen maistos tästä vuosikerrasta. Odotukset olivat kyllä turhan korkealla. Mainio pehmeä vaniljainen Ardbeg kuitenkin.
Port Ellen GM cask 1979. Puhdas islayviski, raakaa turvevoimaa ja alkoholiakin. Laimentamattomana meinasi polttaa kielen ja hätäisyyttäni tapoin sitten dramin loppupuoliskon vedellä. snif.
Tomintoul Murray McDavid 1973. Hunajata ja iän tuomaa arvokkuutta. Todella pitkä ja tasainen maku. Tämä tislaamo on kyllä minulta ollut täysin hukassa, pitänee korjata puute jatkossa. Clynelishin kanssa taisteli jopa illan parhaan tittelistä, mutta hopea ei ole tässä kisassa häpeä.
______________________________________________________________________________
Marko76 (25.6.2007 8.18.21)
Bowmoren 18y, mainion pehmeä sherrysavu... Tilaus pitänee suorittaa paikalliseen ilman viivyttelyä... :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.6.2007 8.24.23)
Muutama sherryherkku lasissa:
- Aberlour 12 yo sherry cask, tähän tulikin palatttua pian, hyvää edelleen...
- Bunnahabhain 18yo. Toimii...
- Bowmore 16yo 1990. Nyt osat vaihtuivat edellis-illasta, kun maistelujärjestys oli toinen. Bowmore peittosi Bunnan nyt selkeästi.
- Macallan 18yo 1980 Gran Reserva. Todellinen sherryherkku, yksi parhaista kohdalle osuneista sherrykypsytetyistä viskeistä!
______________________________________________________________________________
I.R. (25.6.2007 10.48.11)
Port Ellen 27 yo 57,1 % (DL Platinum; d. 11/1979; b. 1/2007; n.c.f.; n.o.b. 258)
Hmm... Jälleen yksi osoitus siitä, että Platinum-sarjaan päätyy persoonallisia tynnyreitä. Tuoksun perusteella tämä on "sitä itseään", mutta kielellä merellisyys ja suolaisuus on saanut antaa tilaa puhtaalle puulle (koko 27+ y ex bourbon). Jälkimaku on pelkkää puuta, joka pysyy keskitiellä: ei lähellekään puisevaa eikä toisaalta vaniljaiseksi makeutuvaa - kuin kostea jäätelötikku. Savuisuuden saa esiin, kun ottaa perään tilkan vettä. Uskoisin, että tämä on pullotettu optimi-iässä, sillä parin lisävuoden jälkeen puu olisi saattanut kääntyä puisevan puolelle.
Pari tippaa vettä tekee hyvää, mutta suurempi määrä ei ainakaan "avaamiseen" tuntuisi tarpeelliselta. Seuraavalla kerralla voisi tosin tehdä rohkeamman vesikokeen.
______________________________________________________________________________
Whisky (25.6.2007 11.55.50)
Itse asiassa aiheena "Mitä joit juhannusaattona".
Kylässä oli muutama ystävä, jotka eivät aikaisemmin ole juurikaan viskejä maistelleet, vaikkakin niistä pitävät. Tarjosin siis seuraavan setin sen kummempia makuerotteluja tekemättä:
Dalwhinnie 15
Loch Lomond
Macallan FO 12
Glenfarclas 105
Highland Park 18
Glenfarclasin ja HP:n sherryisyys oli se mistä pidettiin. Macallanin kuivakka jälkimaku ei ollut toisen uhrin mieleen. Loch Lomondista todettiin, että siinä tosiaan mallas maistuu. Dalwhinnie oli taas molempien mielestä hyvinkin aperitiivimainen.
______________________________________________________________________________
Eat P (25.6.2007 13.03.14)
quote[I.R. (link)]:
Port Ellen 27 yo 57,1 % (DL Platinum; d. 11/1979; b. 1/2007; n.c.f.; n.o.b. 258)
Hmm... Jälleen yksi osoitus siitä, että Platinum-sarjaan päätyy persoonallisia tynnyreitä. Tuoksun perusteella tämä on "sitä itseään", mutta kielellä merellisyys ja suolaisuus on saanut antaa tilaa puhtaalle puulle (koko 27+ y ex bourbon). Jälkimaku on pelkkää puuta, joka pysyy keskitiellä: ei lähellekään puisevaa eikä toisaalta vaniljaiseksi makeutuvaa - kuin kostea jäätelötikku. Savuisuuden saa esiin, kun ottaa perään tilkan vettä. Uskoisin, että tämä on pullotettu optimi-iässä, sillä parin lisävuoden jälkeen puu olisi saattanut kääntyä puisevan puolelle.
Pari tippaa vettä tekee hyvää, mutta suurempi määrä ei ainakaan "avaamiseen" tuntuisi tarpeelliselta. Seuraavalla kerralla voisi tosin tehdä rohkeamman vesikokeen.
______________________________________________________________________________
pere (26.6.2007 8.15.19)
Juhannuksen aikaan viskien maistelu jäi aika vähäiseksi, mutta The Irishman Single Malttia (40%) tuli maisteltua, kysessä on käsittääkseni Bushmillssin tislaama yli 10 vuotta Sherry/Bourbon-tynnyreissä kypsytetty tuote.
Sanoisin, että yllättävän hyvää viskiä, mukavan raikas, hedelmäinen ja mahkeahko ja ehkä aavistus turvetta, pellavansiementä tietenkään unohtamatta, sopivan keveä näin kesäviskiksi.
______________________________________________________________________________
I.R. (26.6.2007 9.48.20)
quote[Eat P (link)]:
quote[I.R. (link)]:
Port Ellen 27 yo 57,1 % (DL Platinum; d. 11/1979; b. 1/2007; n.c.f.; n.o.b. 258)
Hmm... Jälleen yksi osoitus siitä, että Platinum-sarjaan päätyy persoonallisia tynnyreitä. Tuoksun perusteella tämä on "sitä itseään", mutta kielellä merellisyys ja suolaisuus on saanut antaa tilaa puhtaalle puulle (koko 27+ y ex bourbon). Jälkimaku on pelkkää puuta, joka pysyy keskitiellä: ei lähellekään puisevaa eikä toisaalta vaniljaiseksi makeutuvaa - kuin kostea jäätelötikku. Savuisuuden saa esiin, kun ottaa perään tilkan vettä. Uskoisin, että tämä on pullotettu optimi-iässä, sillä parin lisävuoden jälkeen puu olisi saattanut kääntyä puisevan puolelle.
Pari tippaa vettä tekee hyvää, mutta suurempi määrä ei ainakaan "avaamiseen" tuntuisi tarpeelliselta. Seuraavalla kerralla voisi tosin tehdä rohkeamman vesikokeen.
Oma samanmoinen odottelee aikoja parempia, missä maistoit vai oliko serkkutyttö käymässä kylässä?
______________________________________________________________________________
Eat P (26.6.2007 10.07.21)
quote[I.R. (link)]:
Oli ilmestynyt aivan yllättäen lähikuppilan ei niin pitkälle viskihyllylle. ;)
______________________________________________________________________________
Turvesavu (26.6.2007 10.36.43)
Hieman myöhässä tämäkin mutta itsellä olivat juhannusviskeinä seuraavat:
Obanin perustuote eli Classic Malts-sarjalainen
Imperial 16 yo Signatoryu Un-Chillfiltered Collection
Bruichladdich 3D3 eli Norrie Campbell-spesiaali
Kaverin kanssa totesimme jälleen kerran että kyllä tuon viimeisen kanssa on olo kuin saunassa, savupelti pitää avata kun sitä juo... ;)
______________________________________________________________________________
Quercus (26.6.2007 10.44.13 last edit 26.6.2007 10.45.26)
quote[I.R. (link)]:
Oli ilmestynyt aivan yllättäen lähikuppilan ei niin pitkälle viskihyllylle. ;)
______________________________________________________________________________
Turvesavu (26.6.2007 10.59.06)
Sinun täytyy siis vierailla useammin!
Ei tämäkään mualainen ole vielä liian pitkälle sinne kantakaupunkin eksynyt joten tämä vinkki olikin hyvä. Joka viikko sitä junaa tulee odoteltua joten miksi ei sitten Simonkentällä. Rautatieaseman odotushallin pieni mutta mielenkiintoinen valikoima kun on tullut jo koluttua.
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (26.6.2007 11.50.26)
Simonkentän viskeillä on aika hurja vaihtuvuus joten kannattaa käydä rivakkaan tsekkaamassa löytyykö PE Platinumia enää. Itse eilen maistelin lokaalissa Affenassa läpi seuraavan satsin:
- Ardbeg 1996/2006 DL OMC 50%
- Bowmore 1988 16 yo Signatory UCF 46%
- Port Ellen 27 yo DL Platinum 57,1%
- Caol Ila 1979 27 yo Signatory Cask Strength Collection 61,4%
- Nikka Single Cask 1989 62%
Aika rouhea ja maittava setti, pakko myöntää. Port Ellen ja Caol ila olivat täysin suvereeneja jälleen.
Tämä viikko on korkeanpaikanleiriä viskien kanssa, sillä sunnuntaina aamusta startataan kohti Islayta ;)
______________________________________________________________________________
Quercus (26.6.2007 12.08.07 last edit 26.6.2007 12.13.15)
quote[smoke on the water (link)]:
- Macallan 18yo 1980 Gran Reserva. Todellinen sherryherkku, yksi parhaista kohdalle osuneista sherrykypsytetyistä viskeistä!
______________________________________________________________________________
Eat P (26.6.2007 12.37.28)
quote[Quercus (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
- Macallan 18yo 1980 Gran Reserva. Todellinen sherryherkku, yksi parhaista kohdalle osuneista sherrykypsytetyistä viskeistä!
Oijoi, tuo on yksi suurista aukoista yleissivistyksessäni, ja pulloa on useasti kytätty huutokaupoista :P. ESA-pulloko? Onko Gran Reserva todella niin erilainen verrattuna "tavalliseen" 18-vuotiaaseen Sherry Oakiin kuin väitetään (puu/sherry kuivaa, mausteista, pihkaista ja pähkinäistä)?
______________________________________________________________________________
Eat P (26.6.2007 12.43.49)
Niin tosiaan, mitä join eilen....
Ardbeg 1974 single cask #4547 48%
Ardbeg 1975
Ardbeg 1977
Ardbeg 1978
Ardbeg Lord Of The Isles
Ardbeg Uigeadail ´03
Ardbeg Uigeadail `05
Ardbeg Uigeadail `07
Ardbeg 1990 Airigh Nam Beist
Ardbeg 1990 Japan release 55%
______________________________________________________________________________
JaRiMi (26.6.2007 12.53.52)

Eat P (26.6.2007 13.00.14)
quote[JaRiMi (link)]:
Tästä setistä kuulisi mielellään lisää! :o :P
______________________________________________________________________________
Pure Pot (26.6.2007 17.15.51)
Eilen nasahti hyvien työuutisten kunniaksi RedBreast 12yo auki. Se tuoksu... Sitä melkein voisi haistella ennen kuin juoda! Vaikka kyllä se juodenkin alas meni :) On siinä makuja...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (26.6.2007 18.47.54)
quote[Quercus (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
- Macallan 18yo 1980 Gran Reserva. Todellinen sherryherkku, yksi parhaista kohdalle osuneista sherrykypsytetyistä viskeistä!
Oijoi, tuo on yksi suurista aukoista yleissivistyksessäni, ja pulloa on useasti kytätty huutokaupoista :P. ESA-pulloko? Onko Gran Reserva todella niin erilainen verrattuna "tavalliseen" 18-vuotiaaseen Sherry Oakiin kuin väitetään (puu/sherry kuivaa, mausteista, pihkaista ja pähkinäistä)?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (26.6.2007 18.54.40)
quote[Eat P (link)]:
Smoken omapullo, se pitää parhaat aina itellään ja dissaa muitten pulloja, kunhan saa vähän alkomahoolia vereen. . .
______________________________________________________________________________
InkRose (26.6.2007 21.37.55)
Virallisesti eilen maistoin, vaikka tämän päivän puolella vasta jälkimmäinen lasi tyhjenikin:
Cardhu 12yo OB
Dalwhinnie DE 89/04 Double Matured ("Oloroso Finish", en tiedä tarkkoja kypsytysaikoja kussakin tynnyrissä)
Olen juhannuksesta alkaen vähän käynyt omaa vaatimatonta kaappia läpi ihan muistikirjan kanssa valmistautumisena lauantain Pikkulintu-keikkaa varten. Polttariohjelmassa luvassa tasting klo 13 maissa, huhun mukaan noin 5 mallasta ohjelmassa. Varmuudellahan minä en tiedä mitään, saa nähdä mitä kaikkea ovat keksineet.
Mutta asiaan palatakseni, kovasti hyvältä maistuivat molemmat nyt, kun alkaa kesäflunssa olla taaksejäänyttä elämää ainakin maku- ja hajuaistien suhteen.
Cardhu on varsin hyvä perus-Speysider, raikas, vivahteikas, kevyt, oikein miellyttävä. Sopivasti puuta ja mausteita (jotenkin tuli pullataikina mieleen, johtuu varmaan kardemumma-vanilja -yhdistelmästä), seassa heinää, aluksi tuoretta, jonkin aikaa seistyään kuivuu, kuten luonnollistakin on. ;)
Dalwhinnie on kyllä suurta herkkua. Perusversiosta (15yo) jo pidin todella paljon, se vain vaati useamman tapaamisen auetakseen (ja sen seurauksena alkaa uhkaavasti olla vähissä ;) ), ja tämä vie tason vielä pari piirua korkeammalle, suosittelen suuresti sherryviskin ystäville. Hetken lasissa seistessään tasapainottuu komeasti, alussa sherry jyrää ehkä hieman liiankin lujasti, mutta perusluonteen tummuus pitää sen juuri sopivasti aisoissa. Kiehtova kuin labyrintti, aina pitää katsoa seuraavan nurkan taa, mitä uutta löytyy. Tähän voisi vaikka eksyä. Tätä otin "vahingossa" vähän isomman lasillisen, ja silti jäi himo päälle... :D Tämän nimen muistan taatusti.
______________________________________________________________________________
-Zappa- (27.6.2007 17.41.30)
Pidettiin eilen kaverin kanssa aloittejoiden virallinen tasting. Lasiin eksyi seuraavat viskit:
Bowmore 17yo
Macallan Elegancia 1991
Macallan 10yo cs
Laphroaig 10yo
Talisker 10yo
Speyburn 10yo
Mikään ei ollut varsinaisesti huono, mutta kärkikolmikoksi erottui selvästi Macallan cs, Talisker 10 ja Bowmore 17. Laphroaigin kohdalla oli kovat odotukset, koska sitä niin monet ovat kehuneet. Mun mielestä se on aika keskinkertainen tekele, mutta täytyy vaan maistella lisää niin ehkä siitä löytää vielä uusia ulottuvuuksia.
______________________________________________________________________________
Whiskana (29.6.2007 6.05.25 last edit 29.6.2007 6.06.25)
quote[I.R. (link)]:
Port Ellen 27 yo 57,1 % (DL Platinum; d. 11/1979; b. 1/2007; n.c.f.; n.o.b. 258)
Hmm... Jälleen yksi osoitus siitä, että Platinum-sarjaan päätyy persoonallisia tynnyreitä. Tuoksun perusteella tämä on "sitä itseään", mutta kielellä merellisyys ja suolaisuus on saanut antaa tilaa puhtaalle puulle (koko 27+ y ex bourbon). Jälkimaku on pelkkää puuta, joka pysyy keskitiellä: ei lähellekään puisevaa eikä toisaalta vaniljaiseksi makeutuvaa - kuin kostea jäätelötikku. Savuisuuden saa esiin, kun ottaa perään tilkan vettä. Uskoisin, että tämä on pullotettu optimi-iässä, sillä parin lisävuoden jälkeen puu olisi saattanut kääntyä puisevan puolelle.
Pari tippaa vettä tekee hyvää, mutta suurempi määrä ei ainakaan "avaamiseen" tuntuisi tarpeelliselta. Seuraavalla kerralla voisi tosin tehdä rohkeamman vesikokeen.
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (29.6.2007 6.09.33)

Minkäs hintainen tämä plattari oli tänä vuonna noin suurinpiirtein?
Muutamia aivan loistavia OMC-pullotuksia maistaneena epäilen Platinum/Rare&Old-sarjan lisäarvoa sisällön puolesta; ulkoasuhan on nätti kyllä... 8-)
______________________________________________________________________________
Eat P (29.6.2007 6.14.04)
quote[Whiskana (link)]:
Minkäs hintainen tämä plattari oli tänä vuonna noin suurinpiirtein?
______________________________________________________________________________
Whiskana (29.6.2007 6.51.33)
quote[Eat P (link)]:
quote[Whiskana (link)]:
Minkäs hintainen tämä plattari oli tänä vuonna noin suurinpiirtein?
Tuon parisataa euroa (140£) siitä saa pulittaa tuolla Lontoon suunnalla. . . , mutta varmasti hintansa väärtti.
______________________________________________________________________________
I.R. (29.6.2007 10.25.04)
quote[Jarkko72 (link)]:
quote[Whiskana (link)]:
quote[I.R. (link)]:
Port Ellen 27 yo 57,1 % (DL Platinum; d. 11/1979; b. 1/2007; n.c.f.; n.o.b. 258)
Hmm... Jälleen yksi osoitus siitä, että Platinum-sarjaan päätyy persoonallisia tynnyreitä. Tuoksun perusteella tämä on "sitä itseään", mutta kielellä merellisyys ja suolaisuus on saanut antaa tilaa puhtaalle puulle (koko 27+ y ex bourbon). Jälkimaku on pelkkää puuta, joka pysyy keskitiellä: ei lähellekään puisevaa eikä toisaalta vaniljaiseksi makeutuvaa - kuin kostea jäätelötikku. Savuisuuden saa esiin, kun ottaa perään tilkan vettä. Uskoisin, että tämä on pullotettu optimi-iässä, sillä parin lisävuoden jälkeen puu olisi saattanut kääntyä puisevan puolelle.
Pari tippaa vettä tekee hyvää, mutta suurempi määrä ei ainakaan "avaamiseen" tuntuisi tarpeelliselta. Seuraavalla kerralla voisi tosin tehdä rohkeamman vesikokeen.
Minkäs hintainen tämä plattari oli tänä vuonna noin suurinpiirtein?
Muutamia aivan loistavia OMC-pullotuksia maistaneena epäilen Platinum/Rare&Old-sarjan lisäarvoa sisällön puolesta; ulkoasuhan on nätti kyllä... 8-)
Pullon saa omaksi reilulla kahdella huntilla. Omani hankin briteistä. Ahvenessa Pasi taitaa neljästä sentistä kupata noin 34 euroa, jossen ihan väärin muista. Loistava tuote
______________________________________________________________________________
Whiskana (29.6.2007 12.16.05)
quote[Whiskana (link)]:
Täytyy myös seurata vertailun vuoksi, mihin hintaan [color=#0033cc]eBayssa[/color] päädytään...
______________________________________________________________________________
Ize (30.6.2007 10.50.09)
BenRiach Heavily Peated, Laphroaig QC ... ja valitettavasti Old Ballantruan. Pikkuisen kun on tässä heikossa hapessa, niin oikein ällöttää ajatella tuota Old Ballantruania. Tietyssä mielessä Loch Dhu -kokemuskin oli miellyttävämpi. ;D
______________________________________________________________________________
Kipi (30.6.2007 12.44.26)
Tuli eilen maistettua bunnahabhain 12yo. Hieman kiiressä yhden maistiaisen otin, joten kokonaiskuva jäi vielä hieman epäselväksi. Kyseisen tislaamon tuotteet ovat itselle täysin uusi tuttavuus. Aika kepeä viski mielestäni. Täytyy tutustua tänään uudelleen kyseiseen tuotteeseen. :)
______________________________________________________________________________
Olli (30.6.2007 13.55.46)
Jeps
Yksi uusi tuttavuus avattu. The Glenlivet 15 French Oak.
Osoittautui aika paljon paremmaksi kuin olin ennakkoon kuvitellut ja kuullut.
Tuoksu, maku ja jälkimaku kulkevat hyvin käsikädessä.
- tuoksu: vaniljaa, karamellia ja jotain kesäistä marjaa
- maku: keksiä ja karamellia, pehmeä vaniljaa, joka on varmaakin peräisin tammesta, tunnistaa kuitenkin Glenlivetiksi, kevyt
- jälkimaku on pehmeä, vaniljaa, hedelmää ja suutuntuma on mukava hieman öljyinen, ei kovi pitkä
Tyhjän lasin aromit katoavat nopeasti.
Hyvä kesäinen viski, positiivinen yllätys, hyvinkin hintansa veroinen. ::)
______________________________________________________________________________
JaRiMi (1.7.2007 15.55.05)
Mukava jos maistui - ja eritoten, oletpahan ainakin maistanut tuota viskikummajaista nimeltään Imperial. On se minusta ainakin aika outo lintu Speysiderien joukossa, ja pistää välillä miettimään mitä muita oudon (hyviä) viskejä siellä oikein piileskelee Skotlannissa.
Tuo Lochside kuulostaa myös todella mielenkiintoiselta! Täytyypä pistää mieleen..
______________________________________________________________________________
InkRose (1.7.2007 18.54.13 last edit 1.7.2007 18.59.49)
<MUOKS> Pahoittelen suuria kuvia, ovat veljeni ottamia ja käsittelemiä</MUOKS>
Eilen oli sitten polttarit meikäläisellä.
Ja oli ihan yleisesti loistava päivä. Sääkin suosi.
Muttamutta, toiveohjelmana mukana oli maistajaiset Pikkulinnussa. Siihen kuului pikainen perehdytys elämän veden historiaan ja vähän maantieteeseenkin, joukossa kun oli enimmäkseen asiaan vihkiytymättömiä. Kattaus oli mainio ja suht monipuolinen, kevyellä Islay-painotuksella. Järjestyksen alkupään olisin itse laittanut vähän eri lailla, mutta eihän se juomista yhtään huonompia tehnyt. :D Seuraavat tuotteet siis maisteltiin:
Springbank 175 (12yo)
Dalwhinnie DE 86/02 (Double Matured, Oloroso)
Caol Ila G&M Port Wood Finish 90/01
Laphroaig QC
Ardbeg Uigeadail
Ja velipoika tarjosi pisteeksi i:n päälle 2cl Ardbeg Very Oldia (30yo). Bestmanin pesti oli tosiaan ansaittu. ;)
Tämä oli minulle ensikohtaaminen Springbankin, Laphroaigin ja Ardbegin kanssa, ja tässä seurassa Dalwhinnie jäi aika pahasti jalkoihin kun oli Springbankin jälkeen vuorossa. Sitä tosin on onneksi itselläkin kaapissa. Springbank otti heti kärkeen luulot pois; veli totesi että sehän on kuin panssarivaunu hyökkäisi suuhun. Dalwhinnie selvästi kevyempänä ja pehmeämpänä oli yleisesti miellyttävin annos tottumattomammille makuhermoille. Caol Ila sai myös kehuja pehmeän täyteläisellä olemuksellaan; tislaamon tunnusmerkit tulivat hyvin esille, mutta Portviini sekoitti palettia rankasti, ja itsellä oli vaikeuksia saada mitään yksityiskohtia esille. Lappari oli oli jostain syystä kovin hento omassa suussa ja nenässä; tiedä sitten mistä johtui, veljeni siihen kovasti tykästyi. Pitää varmaan kiitokseksi hienosta päivästä viimeistään syksyn risteilyltä puteli vaikkapa tätä kantaa. Ardbeg oli aika hurja, ja viimeistään kirvoitti kielenkannat. Teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen varmasti moniin. Itsellä kesti kyllä kauan että sai suun hyväksymään Artun maailman, on se niin omanlaistaan tavaraa. Ja iltapäivän kruunasi kyllä hienosti se 30yo: upea tasapaino makeuden, turpeen, puun ja savun kanssa. Tämän jälkeen uhrauduin tyhjentämään yhden kaverini hylkäämän Uigen vielä, ja viimeistään tässä vaiheessa aloin olla myyty mies Ardbegin suhteen.
Näiden jälkeen alkoikin jo kummasti hiukoa, mutta päivän muuhun ohjelmaan en tässä sen enemmin perehdy ettei ihan offtopiciksi mene.
Yöllä sitten kun oli aika kotiutua, ei kumma kyllä vielä unettanut, joten jäin morsiameni veljen kanssa pöydän ääreen ja siinä alettiin puhua päivästä. Vähäpuheinen mies kun on, ei hän paljon sanaista arkkuaan Pikkulinnussa aukonut, mutta kahden kesken löytyi häneltäkin enemmän havaintoja. Oli kiva huomata että hänkin, vaikka harvemmin maistelee (useimmiten menee kippaamisen puolelle), oli saanut maistelusta paljon irti. Päädyimme myöskin vähän kaivelemaan tuota viskiarkkua ja sieltä löytyi yölliseen kierrokseen seuraavaa:
Dalwhinnie 15yo
Aberlour a'bunadh Batch 19
Caol Ila 12yo
Menihän siinä näiden lisäksi sekalaisia muitakin virvokkeita, mutta ei se siinä vaiheessa menoa haitannut. a'bunadh ja Caol Ila on molemmat sen verran persoonallisia että erottuu joukosta kuin joukosta.
______________________________________________________________________________
Marko76 (2.7.2007 12.06.26 last edit 2.7.2007 12.06.36)
Glen Scotia 12y 40%
T: Suola, Vadelma, Kuiva sherry, Palanut kumi.
M: Mallas&hunaja
JM: Pehmeä ja puhdas mallas
* - Ihan ok perusviski, tuoksu antoi tosin odottaa monipuolisempaa makua....
Gooderham & Worts Ltd 45% Bottle 17115 (Kanadalainen Blendi)
T: Vanilja, Poltettu fariinisokeri, Kirpeä päärynä
M: Hedelmäinen&vanilja
JM: Vanilja ja kevyt mallas
* - Kovin yksiulotteinen, mutta ei huonoin
Maanantaille sopivat viskit... ;)
______________________________________________________________________________
Quercus (2.7.2007 20.28.34 last edit 2.7.2007 20.29.59)
quote[InkRose (link)]:
<MUOKS> Pahoittelen suuria kuvia, ovat veljeni ottamia ja käsittelemiä</MUOKS>
______________________________________________________________________________
InkRose (2.7.2007 20.41.04)
Kyllä se Paradis muistaakseni oli. Ja oli tosiaan erinomaisen mukava visiitti, pitää seuraavan kerran kun on viskinystäviä kylässä lähteä käymään siellä. Olen itse asiassa huomennakin menossa töiden jälkeen sinne, tosin vain ostamaan kasan sniftereitä itselle ja kaverille kun en maistelun alettua enää muistanut kysyä asiasta lauantaina. Ei ole aikaa jäädä maistelemaan, vaikka kuinka mieli tekisi; pitää ottaa vahinko takaisin joskus häiden jälkeen, kunhan elämä toivottavasti taas tasaantuu. Vähän elättelen mielessäni toivoa pienimuotoisesta superhalpa-tilauksestakin, jos tilaisuus eteen tulee ja hallitukselta lupa heltiää. Saas nähdä miten elämä etenee ensi viikonlopun jälkeen.
______________________________________________________________________________
I.R. (2.7.2007 22.01.12)
quote[Quercus (link)]:
- - Glenmorangien ystävää lämmitti kovasti, kun erotin ylähyllyltä 1987 Margaux Finish -version hulppeassa akryylikehyksessään vieläpä korkkaamaton pullo, pakko päästä pian Pikkulintuun!! :D
______________________________________________________________________________
Eat P (3.7.2007 8.39.00)
Rosebank F&F , Bunnahabhain 12 OB, Bunnahabhain 1997 peated 46% (signatory)
______________________________________________________________________________
JaRiMi (4.7.2007 0.34.02 last edit 4.7.2007 0.35.32)
Saksassa (Berliinissä - lisäraporttia tulossa) Gordon & McPhailin single barrel Rosebank cask strength - jopa viskeistä välittämätön Jägermaisterista ylettömästi pitävä kolleega hurahti ja sanoi että "voihan j...uta, onks tämä muka VISKIÄ? Ei voi olla NÄIN HYVÄÄ!!" - On se hyvää..kaunis ja välitön Rosebank, tietty bourbontynskä, ei himppuakaan sherrystä. Kipeän kaunis ja "iisi drinkin"...ei kaipaa vettä yhtään!!!!!!!!!!!
______________________________________________________________________________
Turvesavu (4.7.2007 5.24.21)
Tiristin viimeiset tipat yhdestä suosikistani eli Balvenien DoubleWoodista, joka nyt siis siirtyi pullojen hautausmaalle. :'( Hyvää se on joten lisää on ostettava. Sen perään Imperialia (Signatory Un-Chillfiltered) ja viimeisenä meni sitten kuukauden viski.
______________________________________________________________________________
Eat P (6.7.2007 5.20.24 last edit 6.7.2007 5.21.33)
Bruichladdich 3D3 , Laga 12y 2004 , Clynelish 1989/2006 55,1% sherrycask (AoW) , Bruichladdich Blacker Still. . . Lagavulinkin alkaa taas toimia, kun on ollut avattuna jo kuukauden verran. Tuo 3D3 on sitten jännä wiski !? Se on joka kerta hiukan erilainen, häilyvää savua, löytyy, ei löydy...Clynelish ja Blacker Still :o ,hyvää.
______________________________________________________________________________
Whisky (6.7.2007 6.03.50)
Kesäisen illan päätteeksi kesäinen viski, Bruichladdichin 10 y.o. Maistui jotenkin erityisen hyvälle kun ei ole pitkään aikaan tullut kyseiseen pulloon kajottua.
______________________________________________________________________________
Munroist (6.7.2007 6.21.39)
Peräkkäin Caol Ila 18 ja DE. Jotenkin nämä tuntuivat pulloja avattaessa pieniltä pettymyksiltä. Nyt noiden oltua pari kuukautta auki ja kun muutenkin makua on kalibroitu sherryisillä juomilla välissä tuntuvat toimivan paremmin. DE:ssä enemmän makeutta, 18Y tuntuu kerta kerralta tasapainoisemmalta juomalta.
______________________________________________________________________________
Eat P (7.7.2007 7.41.32)
Port Ellen 27y DL Platinum 1978/2006 55,3% bottle#328 / 375
Talisker 25y Diageo bottled 2006 56,9% bottle#3627 / 4860
I Rest my case.
______________________________________________________________________________
Marko76 (9.7.2007 7.17.15)
Talisker DE 1991
Lisäksi pidin lopetustalkoot seuraaville pullotteille:
Ardbeg Almost There
Nikka From the Barrel
Glen Scotia 12y
Gooderham & Worts
Kahta ensimmäista tulee ikävä... :(
______________________________________________________________________________
smoke on the water (11.7.2007 7.41.11)
Sain testiin Millburnin 1969 35yo Rare Maltin, ja sen rinnalle vertailukohdiksi kaivoin pari muuta lopetusvasaran alle joutunutta tislaamoa, Benromach 1978 19yo Rare Malt sekä Convalmore 1977 28yo OB.
Millburnin tuoksu on maltainen ja puhdas. Maku miellyttävän täyteläinen, alkuun makea, sitten esiin nousee kuivaa heinää ja aavistus puuta. Jälkimaku yllättävän raikas, mutta ehkä turhan lyhyt. Nuorekas vanhus!
Convalmoressa on paljon samoja piirteitä kuin Millburnissa, mutta aavistuksen vahvempana, hyvää! Alun hunajaisuus yhdistettynä jälkimaun pepsodent-(ei Golgate ;D) raikkauteen on mielenkiintoinen yhdistelmä.
Benromachista yritin taas etsiä jotain hyvää sanottavaa, ja kun hakemalla hakee, niin vasta runsaasti vettä lisäämällä tämä viski jotenkin aukeaa ja on oikeastaan ihan miellyttävä "perusviski".
______________________________________________________________________________
I.R. (11.7.2007 11.27.51)
quote[smoke on the water (link)]:
quote[Quercus (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
- Macallan 18yo 1980 Gran Reserva. Todellinen sherryherkku, yksi parhaista kohdalle osuneista sherrykypsytetyistä viskeistä!
Oijoi, tuo on yksi suurista aukoista yleissivistyksessäni, ja pulloa on useasti kytätty huutokaupoista :P. ESA-pulloko? Onko Gran Reserva todella niin erilainen verrattuna "tavalliseen" 18-vuotiaaseen Sherry Oakiin kuin väitetään (puu/sherry kuivaa, mausteista, pihkaista ja pähkinäistä)?
Eroa perus 18-vuotiaisiin kyllä on. Ensinnäkin vain 40-prosenttiseksi viskiksi tuo on todella vahvan ja täyteläisen oloinen. Sherry on esillä hyvin voimakkaana, vahvemmin kuin perusversioissa. Kovin kuivaksi ja puumaiseksi tuota 1980-versiota ei voi sanoa, muistelisin lukeneeni, että ainakin 1979-verio olisi huomattavasti kuivempi kuin tämä. Mutta suurin ero 18yo:n muihin maistamiini on jälkimaun pituus ja herkullisuus. Tuntuu että tuo herkullisen mausteinen ja täyteläinen sherryisyys säilyy suussa loputtomiin...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (11.7.2007 13.51.02)
quote[Al Swearengen (link)]:
Ylistetään Smokea sitten kunnolla kun kerran aloitettiin eli kiitokset kahdesta maistiaisesta jotka eilen tuli nautittua eli tuo Macallanin 18y Gran Reserva 1980
______________________________________________________________________________
SannaK (11.7.2007 14.52.17)
Zürichin lentokenttä tarjoili Macallanin tynnyrivahvaa kymppiä sen verran kohtuu hinnalla, että pakko oli puteli kotiin raahata. Sitä siis eilen. Ja pari viikkoa sitten TUSKA-aamuna englantilaisen aamiaisen kera; toimii!
______________________________________________________________________________
J. Suominen (11.7.2007 15.29.35)
quote[SannaK (link)]:
Ja pari viikkoa sitten TUSKA-aamuna englantilaisen aamiaisen kera; toimii!
______________________________________________________________________________
Whisky (12.7.2007 6.08.39 last edit 12.7.2007 6.09.12)
quote[smoke on the water (link)]:
Täällähän tyhjennetään mun pulloa ihan monella suunnalla...
______________________________________________________________________________
Munroist (13.7.2007 9.41.55)
Takaisin aiheeseen muiden pulloista omiin...
Lasissa Mannochmore 14 Cadenheads.
Pullotuserä 486 pulloa, 54.6%, sherrytynnyröity.
Väriltään todella tumma, epäilytti jo värin lisääminen, mutta kyllä takapuolen etiketissä vakuutetaan ettei mitään ole lisätty. Tuoksussa sokeria ja rypäleitä, maussa poltettua sokeria ja lakua. Pienen kielellä pyörittelyn jälkeen pureskeltua lyijykynää?
Pienellä vedenlisäyksellä viski avautuu, päällimmäiseksi mauksi tulee kuivattu aprikoosi ja muutenkin hyökkäävyys tasoittuu.
Aivan mainio viski omaan makuun joka tapauksessa ja menee heittämällä ohi Aberlour Abunadh batch 19:sta, joka on selkeä vertailukohde omasta hyllystä.
______________________________________________________________________________
I.R. (13.7.2007 9.56.59 last edit 13.7.2007 10.02.12)
Tomintoulin nykyisen omistajan (Angus Dundee) pullottama perussarja lukuun ottamatta Ballantruania (liian nuori tähän seuraan!), eli 10 yo, 16 yo ja 27 yo (kaikki 40 %).
Tislaamon mainosslogan "the gentle dram" pitää toki paikkansa sikäli, että perustyyli on lähes savutonta Speysideä, mutta olen kyllä juonut montaakin näitä kevyempää ja pehmeämpää viskiä. Jo aiemmin maistettu 10-vuotias oli tällä kertaa ehkä positiivisin yllättäjä. Maku oli tasainen ja pitkä; ei kovin maltainen vaan pikemminkin kepeän-kirpeän hedelmäinen (- "tastes like päärynä" tuli jostakin syystä mieleen ;D ). 16-vuotiaassa puu oli jo selkeästi läsnä, mutta siinäkin viimeiseksi jäi erikoinen, maitosuklaata muistuttava aromi. 27-vuotias oli aluksi tuoksultaan jopa epämiellyttävä. Vahva, makea oloroso tuntui taustalla, mutta päällimmäisenä iski voimakas tunkion ja märän puun tuoksu. Seisottamisen myötä tuoksu suli sherryisen vaniljaiseksi, eikä makukaan ollut hullumpi. Ehkä tähän olisi kaivannut korkeampaa pullotusvahvuutta. Muuten raskaan (hyvässä mielessä) tuntuinen viski maistui ajoittain kirjaimellisesti laimennetulta.
Lopuksi vielä ensi kertaa maistetut Knappogue Castle 1994 (ex-bourbonissa kypsynyttä Bushmillsia, 40 %, b. 2006) ja The Glenlivet First Fill 12 yo (40 %), joiden kuvailu edellyttää uusia kierroksia.
______________________________________________________________________________
Eat P (13.7.2007 22.29.45)
Bruichladdich Infinity 2nd, Talisker 10y(map label), Talisker 18y, Talisker DE 1991, Bruichladdich Infinity (1st). Hyvä setti, ei heikkoja lenkkejä, maistuu kyllä...
______________________________________________________________________________
Marko76 (14.7.2007 8.33.31)
Uusi Bowmore 12y ensi maistiaiset.... Hieman "ohut" maku, mutta huomattava parannus on kyllä tapahtunut vanhaan versioon. Mainio sherry ja puhtaampi savu. Jotain vaan puuttuu...
______________________________________________________________________________
misa (14.7.2007 9.57.15)
quote[Marko76 (link)]:
Jotain vaan puuttuu...
______________________________________________________________________________
Mikko (14.7.2007 10.29.31)
quote[Marko76 (link)]:
Uusi Bowmore 12y ensi maistiaiset.... Hieman "ohut" maku, mutta huomattava parannus on kyllä tapahtunut vanhaan versioon. Mainio sherry ja puhtaampi savu. Jotain vaan puuttuu...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (15.7.2007 7.46.52)
-Bunnahabhain 12yo. maistui tällä kerralla oikein hyvälle. Tämä on vähän on / off viski, välillä niin mitäänsanomaton, mutta toisinaan aivan herkullinen.
-Port Ellen 4th release 25y 1978, bottled 2004. Pitkästä aikaa maistettuna erittäin hyvää. Selkeä ja voimakas esimerkki hyvästä bourbonkypsytetystä PE:stä.
-Port Ellen 1978 27y Sherry Cask 54,8% (DL Platinum Selection, bottle 114/396 ). Samat kommentit kuin edellisessä, bourbon vain vaihtui nyt sherryksi.
______________________________________________________________________________
smn (16.7.2007 6.37.33)
Eilen kävi niinkin hassusti että mallaskaapissa ei mikään pullo huutanut juomaan. Kaadoin sitten Teacher'sin blendiä. Hyvää sekin oli.
______________________________________________________________________________
Pure Pot (16.7.2007 14.53.05)
Viikonloppuna tuli maisteltua muutama uutuus. Perusnimiä mutta mulle uusia...
Scapa 14yo - erittäin hyvä! Kevyt ja makea, juuri sopiva kesäviski. Pullo tulee varmaan jossain vaiheessa hommattua.
Smokehead - tuoksusta ajattelin, että tämä ei voi näin voimakkaalta maistua. Olin väärässä. Läpitunkeva savu oli ainoa jota tuosta pystyi maistamaan, tai siis sitä oli pakko maistella, jopa pitkään senkin jälkeen kun olin baarista poistunut. Ensimmäinen siemaus meni maistellessa, toinen maistui jo pahalta, ja loput kiskaisin melkeinpä nenästä kiinni pitämällä. Hyi he*****i, voiko tästä joku pitää?! Ei tartte koittaa toiste!
Kaverilta maistettua:
Macallan 12 yo sherry finish - ihan hyvä mutta jotenkin loppujen lopuksi "mauton". Tai sitten ei vaan kyennyt tuosta saamaan mitään irti, mutta kaverinkin mielestä hiukan tylsä. Ei kuitenkaan huono, vaan ihan mukava, sherryinen tosiaankin. Olisin odottanut tämän olevan ehkä piirun verran makeampaa.
Oma pullo:
Talisker 10 yo - odotukset olivat kovat mutta tämä lunasti ne. Aivan erinomainen, jälleen omanlaisensa "islay". Nousi ehkäpä 12 vuotiaan Caol Ilan ohi vaatimattomalla listallani. Selvästi erottui paljon puhuttu pippurisuus. Kerrassaan hyvää.
______________________________________________________________________________
Marko76 (17.7.2007 7.02.28 last edit 17.7.2007 7.05.27)
quote[Pure Pot (link)]:
Oma pullo:
Talisker 10 yo - odotukset olivat kovat mutta tämä lunasti ne. Aivan erinomainen, jälleen omanlaisensa "islay". Nousi ehkäpä 12 vuotiaan Caol Ilan ohi vaatimattomalla listallani. Selvästi erottui paljon puhuttu pippurisuus. Kerrassaan hyvää.
______________________________________________________________________________
Pure Pot (17.7.2007 15.44.54)
quote[Marko76 (link)]:
Skye:n saareltahan tuo, mutta toisaalta maku se tärkein on eikä maantiede... ;)
Taisit tosin tarkoittaa tuon juoman luonnetta, etkä kotisaarta... :)
______________________________________________________________________________
Eat P (18.7.2007 9.21.01)
Port Ellen 27y Platinum 55,3%
Ardbeg ´74
...ja kumpainenkin vaan paranee jatkuvasti...
______________________________________________________________________________
JaRiMi (18.7.2007 20.27.43)
Ankkurissa tuli käytyä eilen maistelemassa tuota Laphroaigin 1988 "Petterson" pullotetta. Olihan se hyvää! Minusta kyllä erittäin hieno Lapo.
Varsinaisessa maussa oli jopa yllättävää raikkautta ja muutakin eroa muihin maistamiini Lapoihin, jälkimaku toi tutun Lapon siihen juomaan.
Kiitokset sille joka moisen pullotteen hankki meille Suomen harrastajille maisteltavaksi, eipä sitä ole monet Ruotsissakaan päässeet maistamaan!!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (19.7.2007 9.21.08)
- Port Ellen DL OMC 1978 23yo 50% Finished in sherry cask - minimum 6 months. (764b.)
Tuoksu yllättää erikoisella yrttimäisyydellä - onko pulloon mennyt vahingossa yrttilikööriä viskin sijaan :). No ei sentään, maku on kyllä aitoa "Jokikunnasta", Erittäin täyteläinen suutuntuma, tasapainoinen kokonaisuus, pehmeän savuinen. Puolen vuoden sherryfinistely on jättänyt jälkeensä hyvin miedon sherryisyyden, joka tuntuu hentona vivahteena taustalla. Mietittiin, että minkälainen viski tämä olisi ollut ilman tuota sherrykäsittelyä, ja arveluissa nousi esiin jopa vaihtoehto, että sherryfinistelyllä on haluttu peittää joku "alkuperäisen" tuotteen mahdollinen heikkous - mene ja tiedä. Ei aivan DL:n Elleneiden terävintä kärkeä, mutta aivan hyvä Port Ellen kuitenkin on kyseessä.
- Macallan Fine Oak Whisky Maker's Selection NAS 42,8%
Miellyttävän toffeinen tuoksu. Pehmeän makean alun jälkeen kuivempi maltainen maku nousee esiin. Lopussa mausteisen voimakas piikki tuo terävyyttä ja jää jälkimakuun hieman pistävänä. Hyvin puhdaslinjainen Fine Yök Mäkkäri, joka on ihan hyvää, mutta itse kaipaan tältä tislaamolta "vanhan liiton" Sherryversioita..
- Teaninich 10yo F&F 43%
Varsin miellyttävä, makean maltainen ja yllättävästi todella herkullisella tavalla hennon savuinen. Todella tyylipuhdas erinomainen Highlander yllätti kyllä todella positiivisesti. Hyvä viski.
Kiitokset I.R:lle näistä!
______________________________________________________________________________
Whiskana (19.7.2007 9.42.43)
quote[smoke on the water (link)]:
- Port Ellen DL OMC 1978 23yo 50% Finished in sherry cask - minimum 6 months. (764b.)
Tuoksu yllättää erikoisella yrttimäisyydellä - onko pulloon mennyt vahingossa yrttilikööriä viskin sijaan :). No ei sentään, maku on kyllä aitoa "Jokikunnasta", Erittäin täyteläinen suutuntuma, tasapainoinen kokonaisuus, pehmeän savuinen. Puolen vuoden sherryfinistely on jättänyt jälkeensä hyvin miedon sherryisyyden, joka tuntuu hentona vivahteena taustalla. Mietittiin, että minkälainen viski tämä olisi ollut ilman tuota sherrykäsittelyä, ja arveluissa nousi esiin jopa vaihtoehto, että sherryfinistelyllä on haluttu peittää joku "alkuperäisen" tuotteen mahdollinen heikkous - mene ja tiedä. Ei aivan DL:n Elleneiden terävintä kärkeä, mutta aivan hyvä Port Ellen kuitenkin on kyseessä.
______________________________________________________________________________
I.R. (19.7.2007 11.11.59)

Marko76 (23.7.2007 10.31.06)
Glenlivet Cadenhead's Convalmore 26y 61.40% - Kerrassaan upea kokonaisuus. Tiukan lämmittävä ja rehevä maku. Sopivasti makeutta ja piiiiitkä jälkimaku. Viskimakasiinin poikkarnat lyttää, mutta minä tykkään... :)
Balvenie Single Barrel 15 - Vaniljainen ja maltainen. Hieman ohut kokonaisuus ja häiritsevän voimakas mantelin jälkimaku.
Springbank 100proof - Mainio toffeen tuoksu, maussa suolaa ja lisää toffeeta. Oikein hyvä.
______________________________________________________________________________
I.R. (23.7.2007 10.38.53)
quote[Marko76 (link)]:
- - Balvenie Single Barrel 15 - Vaniljainen ja maltainen. Hieman ohut kokonaisuus ja häiritsevän voimakas mantelin jälkimaku.
______________________________________________________________________________
Mikko (23.7.2007 10.44.47)
quote[Marko76 (link)]:
Glenlivet Cadenhead's Convalmore 26y 61.40% - Kerrassaan upea kokonaisuus. Tiukan lämmittävä ja rehevä maku. Sopivasti makeutta ja piiiiitkä jälkimaku. Viskimakasiinin poikkarnat lyttää, mutta minä tykkään... :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (23.7.2007 10.44.47 last edit 23.7.2007 10.50.45)
quote[I.R. (link)]:
quote[Marko76 (link)]:
- - Balvenie Single Barrel 15 - Vaniljainen ja maltainen. Hieman ohut kokonaisuus ja häiritsevän voimakas mantelin jälkimaku.
Oliko kysymyksessä vanhempi (50,4 %) vai uudempi (47,8 %) versio? Itse pidin vamhemmassa juuri tuosta vaniljasta; uudemmasta en sitä taas löytänyt.
quote[Mikko (link)]:
Sitä on oltu Teerenpelissä. Minäkin pidin tuosta, samoin Heidi. Rujohkohan tuo toki on, mutta hyvällä tavalla.
______________________________________________________________________________
Mikko (23.7.2007 20.56.51)
quote[Marko76 (link)]:
Näin juuri! Jotenkin samanlaista rohkeaa ja reipasta otetta, kun 105 Glenfarclasissa.
______________________________________________________________________________
I.R. (25.7.2007 14.19.47 last edit 25.7.2007 14.22.59)
Pullonrippeet seuraavista:
Port Ellen 23 yo refill sherry 50 %, DL/OMC, d. 2/1983, b. 11/2006 :'(
Talisker 18 yo 45,8 %
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (28.7.2007 15.31.47)
Midleton very rare(bottled 1997),Bushmills 21 y.o,Connemara(kirjoitettiinkohan se nyt nion)perus,Port ellen 17 y.o (cadenheads),Glenfarclas 105,Bunnahabhain 12 y.o.....ainakin nämät!
______________________________________________________________________________
Pure Pot (29.7.2007 19.05.23)
Viikonloppuna tuli uusia tuttavuuksia listalle:
- Ballentine's
- Tullamore Dew
- Aberlour 10 yo
- Ardbeg Ten
- Highland Park 12 yo
- Caol Ila Vintage 1991 (15 yo)
- Laphroaig Quarter Cask
Aberlour oli lievä pettymys, aika terävä eikä ihan niin makea kuin etukäteen ajattelin. Ardbeg humahti suosikkeihin kertaheitolla. Highland Park oli todella suuri pettymys, aivan liian kuivaa omaan makuuni. Caol Ila ja Laphroaig olivat mainioita, näitä olisi vain pitänyt saada perusversioiden kanssa vierekkäin maisteltaviksi.
______________________________________________________________________________
Mikko (29.7.2007 20.01.12)
Itse ainakin suosittelisin Pure Potille iäkkäämpiä Highland Parkeja, 18 yo on jo todella maukas tuote. Vaikka 12 yo:sta pidänkin, niin 18 yo:ssa tulee persoonaa peliin mielestäni enemmän.
Aberlourin A`bunadh tai 15 yo double cask matured voisivat kenties miellyttää enemmän? Ainakin itse olen noista kovasti pitänyt. Kymppikin toki maistuu...
______________________________________________________________________________
Pure Pot (30.7.2007 8.35.48)

I.R. (30.7.2007 8.48.49)
Jos HP:n 12-vuotiaassa häiritsee nimenomaan kuivuus, kannattaa nykyiset 18- ja 25-vuotiaat jättää suosiolla väliin.
Sherryistä Aberlouria hakevalle voisi suositella travel retail -myynnissä olevaa 12-vuotiasta "Sherry Cask Matured" -pullotetta; melkeinpä vielä painokkaammin kuin "a'bunadhia".
______________________________________________________________________________
InkRose (30.7.2007 8.49.44)
Itselle ainakin aikanaan ostettu Aberlour 10 toimi varsin mainiosti. Mukavan hedelmäinen ja sopivasti makea tuote. Muistikuvien varassa mennään, mutta muistelisin etti olisi ihan niin klassisen Speyside-kevyt ollut kuin Glenlivet, vaan vähän tuhdimpi elämys, ikään kuin olisi sherryä siinäkin jonkin verran vaikuttamassa. a'bunadh taas onkin sitten jo ihan täysiverinen sherrypommi. Tehoja löytyy 60% paikkeilla, ja se tuntuu kyllä, mutta sherryinen makeus (rusinaa/kuivattua luumua, taatelia, tummaa siirappia) pitää sen hyvin kurissa. Lasissa jonkin aikaa seistyään saapuu kevyt annos puuta tasapainottamaan makukuvaa. Jälkimaussa pääosassa edelleen sherryinen makeus, kuten odottaa saattaakin, mutta nyt seassa on kevyt tujaus pippuria sekä mustaherukan lehtiä. Omasta mielestäni aivan hemmetin herkullista tämä. :D Kannattaa kokeilla jos eteen tulee.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (30.7.2007 15.44.09)
Hauskaa sinänsä että jos muistini pelaa, ei Highland Park ollut aikoinaan niin kuiva kuin nykyään. Mikä lienee syynä, ettei olisi ollut lisätyllä sokerilla tekemistä asian kanssa..? Olen itse tosiaan joskus pohdiskellut että onko aina parempi juomalle, jos siihen ei lisätä esim. sokerikulööriä..? Tai oliko sitten ihan muita syitä miksi joku juoma saattoi minusta maistua paremmalle aikanaan..
Highland Parkkia minulla on eri vuosilta vähän jäljellä, eli pitänee joskus tehdä kunnon vertailu esim. 18-vuotiaan kanssa, kolmea eri versiota. Nyt ei viitsi kun iski TAAS kesäflunssa. Välttäkää jatkuvaa lentomatkailua ja ilmastoituja hotelleja, tuloksena on joskus mukava flunssaputki :(
______________________________________________________________________________
Pure Pot (30.7.2007 20.07.08 last edit 31.7.2007 6.51.36)
Korjataan nyt vähän rauhassa otetun uusintamaistelun jälkeen, tuosta Aberlourista siis. En tiedä mistä se pistävyys tuli mutta nyt sitä ei ollut. Mukavan täyteläinen, hedelmäinen viski. Ei speysidemaista kukkaisuutta vaan enemmän kallistuu makeuden puolelle. Edelleen mielestäni appelsiinimainen. Ihan hyvä ostos, ei valittamista etenkään tuohon hintaan. Serkkutytöltä tämä, mutta Alkon tilausvalikoimastakin taisi kolmella kympillä irrota. Tiedä sitten miten oli perjantaina aika terävän tuntuista. Voisiko pari päivää korkattuna jo vaikuttaa makuun? Tuo nimittäin korkattiin ja maisteltiin samantien perjantaina.
EDIT: pieni virhe, siis perjantaina avattiin ja maisteltiin. Eilen maanantaina otin uusintanaukut.
______________________________________________________________________________
SeBBe (31.7.2007 6.26.51)
quote[Pure Pot (link)]:
Tiedä sitten miten oli lauantaina aika terävän tuntuista. Voisiko pari päivää korkattuna jo vaikuttaa makuun? Tuo nimittäin korkattiin ja maisteltiin samantien perjantaina.
______________________________________________________________________________
pere (31.7.2007 7.11.12)
quote[SeBBe (link)]:
Vaikuttaako siis happi viskin makuun miten nopeasti ja miten kauan maku paranee? Puhetta on ollut enemmänkin siitä kuinka happi vaikuttaa viskiin negatiivisesti pidemmän ajan kuluttua avaamisesta, mutta entä hiukan lyhyemmällä aikavälillä. Nyt vähälle aikaa uusintakorkatuista herkuista selkeästi parantuneita ovat Bowmore 17y, Aberlour 15y, Ardbeg uige, Glenfarclas 105...ainakin nuo nyt tulee mieleen.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (31.7.2007 20.12.04)
Eilen teini-ilta:
-Ardbeg "The Oogling", Ilman vettä ei toimi minulle edelleenkään, reippaan vesilisän kanssa varsin mainiota.
-Ballechin 1st., toimii edelleen hyvin, kiehtova savun ja burgundykypsytyksen yhdistelmä.
-Isle of Jura 1999 5yo Heavily Peated, hyvää, vahvan savuinen ja todella maukas. Herkullinen drami.
-PC5, rehellisesti sanottuna noiden kolmen edellisen jälkeen tämä maistui aivan kamalalle. Jotenkin keskeneräisyys paistaa läpi ja liian nuoren viskin pontikkaisuus pyrkii pintaan. Vahvaa savuisuutta toki löytyy mutta enemmän kyllä tältä odottaisi. Illan suuri pettymys. No, loistavalla markkinoinnilla pystytään näköjään myymään nopeasti suuria määriä jopa tällaistakin puolivalmista tuotetta, ja tislaamo kiittää...
______________________________________________________________________________
Mikko (31.7.2007 20.31.32)
quote[Pure Pot (link)]:
Korjataan nyt vähän rauhassa otetun uusintamaistelun jälkeen, tuosta Aberlourista siis. En tiedä mistä se pistävyys tuli mutta nyt sitä ei ollut. Mukavan täyteläinen, hedelmäinen viski. Ei speysidemaista kukkaisuutta vaan enemmän kallistuu makeuden puolelle. Edelleen mielestäni appelsiinimainen. Ihan hyvä ostos, ei valittamista etenkään tuohon hintaan. Serkkutytöltä tämä, mutta Alkon tilausvalikoimastakin taisi kolmella kympillä irrota. Tiedä sitten miten oli perjantaina aika terävän tuntuista. Voisiko pari päivää korkattuna jo vaikuttaa makuun? Tuo nimittäin korkattiin ja maisteltiin samantien perjantaina.
EDIT: pieni virhe, siis perjantaina avattiin ja maisteltiin. Eilen maanantaina otin uusintanaukut.
______________________________________________________________________________
Pure Pot (31.7.2007 20.32.54)
quote[SeBBe (link)]:
Vaikuttaako siis happi viskin makuun miten nopeasti ja miten kauan maku paranee?
______________________________________________________________________________
Ize (3.8.2007 5.24.06 last edit 3.8.2007 5.24.54)
Uusintamaistelu Laphroaig Feis Ile 2007:lle ... eijei, tämä ei todellakaan ole kuppini teetä. :'(
Koetin antaa viskin hengähtää lasissa puolisen tuntia, ihan se ärsyttävin jälkimaun komponentti vaimeni (tärpätti), mutta silti tämä on luotaantyötävä viski. Lisäsin vettä muutaman tipan, mutta ei viski auennut sen kummemmin. Sellainen sotkuinen maku, oisko tuoretta turvetta laitettu tynnyriin. Olo on kuin hillasuolla (lakka, suomuurain, valokki, nevanmarja, lintti ... ) kun on kompuroinut suolla kituvan männyn juureen ja kaatunut suu ammolleen turvevelliin. Eli maku on jotenkin tunkkainen tuossa, ei sellaista kunnon fokusta kuten on muissa Lappareissa. Positiiviseksi puoleksi jää vain se, että on se makutyylisuunnallaan sentään parempi kuin Old Ballantruan ... muttei mitenkään suurella marginaalilla.
______________________________________________________________________________
SeBBe (3.8.2007 6.47.03)
Eilen suoritin itsekin uusintamaistelun tuosta Feis Ile Lapparista. Kyllähän se edelleen oli todella hyvää! :D Ilmeisen kaksijakoinen viski kun toiset tykkää kovastikin ja toiset sitten ei ollenkaan. Heti alkajaisiksi itseäni yllätti raikkaus joka hypähtää ensimmäisenä nenään. Jotakin eukalyptusmaista sekoitettuna tuttuun merenrantamaiseen aromiin. Paljon vihreitä tuoksuja; herukkaa ja omenaa, jotka turve ja vanilja tyylikkäästi kietovat ympärilleen. Mausta löysin paahteisuutta, sitruunaa, herukkaa ja kuivaa "ardgebmaista" savua. Jälkimaku parani huomattavasti pitkään lasissa seistyään. Tumma, paahteinen ja voimakas oli ensimmäiset tuntemukset. Ajan kanssa tästä sai myös paahtoleipää ja pähkinää. Kaiken kaikkiaan loistava tapaus!
______________________________________________________________________________
misa (3.8.2007 7.23.08)
Toivottavassti Izelle maistuu piakkoin ilmestyvä 25-vuotias OB paremmin. ;)
______________________________________________________________________________
Quercus (3.8.2007 8.06.43 last edit 3.8.2007 8.10.03)
quote[misa (link)]:
Toivottavassti Izelle maistuu piakkoin ilmestyvä 25-vuotias OB paremmin. ;)
______________________________________________________________________________
Ize (3.8.2007 8.24.40 last edit 3.8.2007 8.26.52)
SeBBen kuvaus on niin erillainen Festari Lapparille kuin omani, että alkaa epäilyttää pulloissa olevan eroja. :o Minusta kun tuo on kaikkea muutakuin raikas, se on tympeä ja tunkkainen ja sekava. Voisiko korkkivika vaikuttaa tällä tavoin? En kyllä tosin huomannut korkissa mitään erityistä vikaa ...
P.S. Oishan tuo 25yo kiinnostava, mutta kun loppuhinta postituskuluineen painaltaa 250:n tuntumaan ... ostan ennemmin ko. rahalla vaikka 30yo Broraa. ;D
______________________________________________________________________________
pere (3.8.2007 8.38.57 last edit 3.8.2007 8.39.32)
quote[Ize (link)]:
SeBBen kuvaus on niin erillainen Festari Lapparille kuin omani, että alkaa epäilyttää pulloissa olevan eroja. :o Minusta kun tuo on kaikkea muutakuin raikas, se on tympeä ja tunkkainen ja sekava. Voisiko korkkivika vaikuttaa tällä tavoin? En kyllä tosin huomannut korkissa mitään erityistä vikaa ...
______________________________________________________________________________
Ize (3.8.2007 9.38.53)
quote[pere (link)]:
Muistankos oikein, että asuit Oulussa? Mikäli satut tänne etelämmäs johonkin tastingiin tms eksymään, niin voin kyllä ottaa mukaan vaikka samplen omasta pullostani...
______________________________________________________________________________
Olli (3.8.2007 14.45.58)
quote[Quercus (link)]:
quote[misa (link)]:
Toivottavassti Izelle maistuu piakkoin ilmestyvä 25-vuotias OB paremmin. ;)
Minulle ainakin maistuu, etenkin kun on sherryä mukana sekoituksessa :P. Katsotaan, onko arpaonnea tälläkin kertaa (pullon normaalihinta £150)... ;)
______________________________________________________________________________
Ize (4.8.2007 6.28.40)
Eilen sämpläsin Bruichladdich 3D3:sta, ihan mukava savuinen nuori viski. Aavistuksen häiritsi lampaanvilla, kuten Laddieissa muutenkin tyypillisesti kohdallani, muttei niin pahasti että se olisi suussani kääntynyt tuonne tärpätin puolelle. Maistelun jälkeen lasi tuoksui aivan mielettömän hyvälle. :D Turvetta savua merilevää (? en ole aiemmin tätä Laddieista huomannut) ja ehkä jotain omenaista (ei kirpeää vihreää vaan punaista). Mutta viskin fenolit kuitenkin jäivät mietityttämään, ei uskoisi että niitä niinkin paljon on kuin 40ppm. Ei tunnu niin ärtsyltä tuon turpeisuuden ja savuisuuden suhteen kuitenkaan tämä viski. Joka tapauksessa, tämä antaa hyviä lupauksia tulevaisuuden suhteen, lisää tynnyriä ja saadaan tukevuutta ja pyöreyttä lisää makuun Port Charlotteen ja Octomoreen. :P
______________________________________________________________________________
Whisky (5.8.2007 8.01.45)
quote[Al Swearengen (link)]:
Samalla tuli raapustettua uutta viskiaiheista kilpailua tänne foorumille eli muutaman tarkastuksen jälkeen pitäisi olla tulossa eli tämän kuun aikana.
______________________________________________________________________________
SeBBe (5.8.2007 8.12.33)
Itse asiassa muutama päivä sitten, mutta kuitenkin. Kaverin esikoispojan syntymän kunniaksi maistettiin:
-Aberlour 15y
-Glenfarclas 21y
-Bowmore 12y (vanha)
-Bowmore 12y (uusi)
-Bowmore Darkest
-Bowmore Dusk
-Bowmore Dawn
-Caol Ila Natural CS
-Ardbeg Uigeadail
Aikanaan irkkuviskeillä aloitellut kaverini on nyt pikkuhiljaa pääsemässä savuisten viskien makuun. Bowmore oli sitten ollut se ensimmäinen savuinen joka kolahti kuulemma kunnolla. Nyt jo viimeiset kaksikin tuntui maistuvan todella hyvin. Uige kuulemma meni jopa ostoslistalle :)
Kaiken kaikkiaan mukava pikkutasting mukavissa tunnelmissa :D
______________________________________________________________________________
Olli (5.8.2007 18.44.26)
Jeps
Sunnuntaina vain kaksi hyvää viskiä
Ardbeg Uigeadail - jalostunut turvejuoma, yksi lempijuomista
Glenfiddich 18 YO Ancient Reserve - erinomainen ja hieno sherry, toinen lempijuomista
Tässä nämä ja ensiviikko ollaan lomalla... :)
______________________________________________________________________________
InkRose (5.8.2007 20.17.20)
Join eilen ja jatkan tänään Caol Ila 12yo:n tyhjennystä. Ollut liian pitkään avattuna se. litran pullossa vaikka näyttää et on vaan pohjat on yllättävän paljon tekemistä. Ei tätäkään sentään oluen tapaan voi kurkusta kaataa.
______________________________________________________________________________
Marko76 (6.8.2007 9.09.33)
Nuhaa vastaan taisteltiin Glenfarclasin 105:n voimin...Tuntuu päättyneen pattitilanteeseen, toivottavasti viikonlopuksi hellittää... :(
______________________________________________________________________________
Mikko (6.8.2007 10.29.40)
quote[Marko76 (link)]:
Nuhaa vastaan taisteltiin Glenfarclasin 105:n voimin...Tuntuu päättyneen pattitilanteeseen, toivottavasti viikonlopuksi hellittää... :(
______________________________________________________________________________
CoolHuh (13.8.2007 10.29.17)
quote[Al Swearengen (link)]:
... esikoispojan kouluun lähdön kunniaksi pullo....
______________________________________________________________________________
Turvesavu (14.8.2007 7.07.53)
Minä huljautin lasiin vuorostani kanadalaisen tuliaisen eli:
Forty Creek Barrel Select
Tislaajahan on Kittling Ridge ja M. Jackson on näköjään rankannut tämän kanukkien nro 1:ksi. Sherrytynnyrissä vierailun kyllä havaitsee mausta, hunajaa, aprikoosia, vaniljaa, pähkinää ja mukavan täyteläinen ja pitkä loppumaku.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.8.2007 7.54.50)
quote[Al Swearengen (link)]:
Eilen tuli avattua esikoispojan kouluun lähdön kunniaksi pullo johon liittyy paljon muistoja, aikanaan parhaan maistetun viskin titteliä kantanut, silmällekin kaunis, ensimmäiseltä Edinburghin reissulta ostettu ja yli kolme vuotta hyllyssä pölyyntynyt Bowmoren 30y Sea Dragon! KYllähän tuo maistui juuri niin hyvälle kuin muistin, miltei petolliselta karkilta jota haluaa lisää ja lisää. Odotetaan juoman avautumista kunnolla ja laitetaan sitten nuotteja.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (16.8.2007 14.36.45)
quote[Al Swearengen (link)]:
Eilen testissä kolme Bowmorea
-25y, 43%, 2007
-30y, 43% Sea Dragon (keraaminen)
-30y, 43% Kranna Dubh
Nuo kaksi 30y:tähän käytännössä ovat nimellisesti samoja, Englanniksi/Gaeliksi mutta näin ne on helpompi erottaa toisistaan!
25y:n tuoksu oli hennon savuinen, sherryinen, hieman tukkoinen, SD:n tuoksu oli intensiivisempi, laventelia mutta savua en löytänyt, KD:n tuoksu oli raikkaampi ja merellisempi, oltuaan kauemmin lasissa tästäkin löytyi hentoa savua. 25y ja KD olivat tuoksultaan lähempänä toisiaan vaikkakin eritavalla: 25y:ssä sherryä ja turvetta kun taasen KD:n tuoksu oli mielestäni sherryistä turvetta ikäänkuin yhteen nivottuna. Maku: aika pian selvisi että 25y tippuu kyydistä vaikkei huono ole sekään. 25y maku on kuiva, kuivaa sherryä, jälkimaussa hento savu tulee esiin, SD:n maku on makea, mausteinen, laventelia reilusti, jälikimaku huomattavasti pidempi kuin 25y:ssä, KD:n maku oli näistä makein, alkuun pyöri kielellä, mausteinen joka tuli myöhemmin kuin SD:ssä, laventeli piikkinä eli se tulee vain käymään kadotakseen, jälkimaku pitkä sherryinen, hennon savuinen. SD ja KD ovat hyviä molemmat, pullot on juuri avattuja ja jotenkin tuntui että vielä pitää odottaa juomien avautumista vaikkakin nytkin olivat lasissa noin 1,5 tuntia kaikkiaan, jos pitäisi valita vain toinen niin olisi se SD pienellä marginaalilla ja syy olisi että se on hieman intensiivisempi tuoksultaan ja maultaan.
PS. värieroja ei juurikaan ollut vaikka kuinka katselin ja otin kuvia valkoista paperia vasten, karkkiväri on tehnyt asiansa?
______________________________________________________________________________
Olli (19.8.2007 7.50.32 last edit 19.8.2007 9.51.26)
Jeps
Eilen oli kaksi DE:tä testissä:
- Caol Ila 1993 43% Finished for 6 months in dark Moscatel casks.
- Talisker 1993 45.8% Amoroso sherry casks to finish its maturation.
- Valitettavasti Caol Ilassa ei maistunut muskattiviini juuri lainkaan eikä tuoksukaan ollut erityisen vahva. Edellinen tasting tästä juomasta oli kuin eri planeetalta, tuoksu ja muskatin maku olivat selvät ja sopivat erittäin hyvin runkoon. Laatu tuntuu vaihtelevan aika paljon, lievä pettymys. :-?
- Taliskeri ei pettänyt, vahva pippurinen juoma oli saannut sherrystä lisää makua. Tämä ei ollut muuttunut mihinkään sitten ensimmäisen maistamisen, joka tapahtui eri pullosta. :)
______________________________________________________________________________
misa (22.8.2007 8.47.11)
quote[Al Swearengen (link)]:
Eilinen visiitti Helsinkiin toi hyvän seuran lisäksi muutaman uuden maistetun viskin:
-Brora 30y, 55,7% 5th
-Laphroaig 1987, 53,4%, LMDW
-Port Ellen, 27y, -79, DL Platinium, bourbon
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (22.8.2007 12.15.59)
Eilen tuli laadukkaassa seurassa napattua:
- Caol Ila 1990, GMcP Cask-series
- Laphroaig 1987, 53,4%, LMDW
- Port Ellen 6th release
- Bowmore darkest
- Bowmore 1971 34 YO Sherry
Kattauksen ykkössijasta kilvoittelivat PE ja -71 Bowmore, molemmat kyllä ovat omilla, joskin kovin erilaisilla tavoillaan ykkösiä. Lapparin kolmesta kasarivintagesta pidän itse parhaana juuri tätä -87 LMDW-versiota. Svantte -88 on mielestäni heikoin, kovin epälapparimainen ja vastaavasti Feis ile 2007 -89 osuu näiden väliin.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (23.8.2007 7.46.24)
Ilman seuraa eilen pieni herkutteluhetki:
-Bunna 12yo, olen päässyt hyvin sinuiksi tämän kanssa. Perustavaraa, mutta aivan hyvää sellaista. Toimiva aloitusviski.
-Ballechin 1st, Alle neljävuotiaaksi (?) viskiksi yllättävän valmis ja todella maukkaan hedelmäinen savupommi.
-Bowmore 1990 16yo, Herkullinen sherrypakkaus, taattua Boogamooria
-Port Ellen 1978 DL Platinum sherrycask, Maukas ja voimakas, sherry sopivasti täydentää kokonaisuutta
______________________________________________________________________________
I.R. (23.8.2007 9.24.44)
Dalwhinnie 20 yo 56,8 % (1986/2006); ensimmäistä kertaa sitten toukokuisen tastingin. Eipä tule heti mieleen toista viskiä, joka näin vahvasta oloroson läsnäolosta huolimatta on samalla myös raikas. Raikkaus ei ole meri-ilmaa, vaan samaa "viileyttä", josta löytyy merkkejä jo 15-vuotiaasta peruspullotteesta.
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (27.8.2007 14.04.00)
Kaapintyhjennystoimet jatkuvat, eilen pullonpohjat katosivat näistä:
- Caol ila IB/Signatory 10 yo 1994 Hogshead 43%
- Caol ila IB/Signatory 1990 14 YO UCF-collection 46%
- Caol ila IB/MurrayMcDavid 1991/2006 Bourbon / Syrah 46 %
Lisäksi lasissa viivähtivät:
- Finlaggan Old Reserve 40 %
- Bowmore IB/Signatory 1992/2004 UCF-collection 46%
- Laphroaig OB 1989/2007 50,3% Feis Ile 2007
Mitähän kivaa tänään :P
______________________________________________________________________________
Turvesavu (28.8.2007 20.47.16)
Pullonpohjia poistelin itsekin, tällaisena vertailevana maisteluna:
Highland Park 12 yo
Caol Ila 12 yo
Caol Ila 18 yo
Ardbeg TEN jonka rinnalle itselleni uutena kokemuksena
Ardbeg ANB
Tuo ANB on kyllä suussani ihmeen lähellä TENiä, suurin ero on ANB:n lakritsi. Ennakkoon en näin olisi uskonut olevan.
Harrastuksen alkuvaiheessa hankitut pullot alkavat tyhjenemään uhkaavaa vauhtia, kohta pääsee siirtymään perus-tavarasta parempaan kun kaappiin tulee tilaa. ;)
______________________________________________________________________________
pere (31.8.2007 8.09.54 last edit 31.8.2007 13.29.47)
Tuonne toiseen ketjuun jo kommentoidun Ardbeg 1965:n lisäksi eilen tuli maisteltua muutamaa muutakin ihan kohtalaista viskiä:
Port Ellen 27yo 57,1% O&R (DL) nov 1979 / jan 2007, 258 bottles
tuoksu: savua, hedelmäisyyttä, tammea, hieman heinää, hedelmäistä makeutta, suolaa, aavistus vaniljaa, meriheinää
maku: mausteinen, tammea, turvetta, makeita hedelmiä, pippuria, suolaa, hieman jodia
jälkimaku: tammea, kuivaa heinää, luumua, meriheinää, hedelmäistä makeutta, suolaa
mielestäni vähän hedelmäisempi ja jotenkin raikkaampi, sekä merellisempi kuin jotkin muut PE:t, ei myöskään mitenkään hirvittävän savuinen
Ardbeg 30yo 40%
tuoksu: makea, sherrya, mausteita, savua, kahvia, tummaa suklaata, aavistus puuta, hieman mustaherukkaa, aavistus ruohoa, hedelmäisyyttä
maku: makeahko, hieman savua, maitosuklaata, aavistus puuta, hieman kuivaa heinää, aavistuksen kitkerän puinen
jälkimaku: puuta, savua, hieman kuiva, tammea, turvetta, aavistus hedelmäisyyttä, kuivaa heinää, kahvia
jonkin verran makeampi kuin 1965, vaikea näistä lopulta on sanoa kumpi olisi parempi, mutta kyllähän tämän pullon todennäköisemmin itselleen ostaisi...
Macallan Thirties 40%
tuoksu: persikkaa, aprikoosia, hedelmäinen, hieman savua, lampaanvillaa
maku: makeahko, sherrya, hedelmäinen, aavistus savua
ei oikein nyt iskenyt, joutui tietenkin aika kovaan seuraankin, mutta toimi sinänsä ihan hyvin jäähdyttelyviskinä välissä
Ardbeg TEN CS 57,8%
tuoksu: makeahko, savua, meriheinää, turvetta, kanervaa, hunajaa, ruohoa
maku: jodia, savua, hedelmäistä makeutta, aavistuksen metallinen, suolaa, aavistus pikeä
jälkimaku: savua, turvetta, heinää, hedelmäistä makeutta
ehkä aavistuksen nuoren oloinen, tavallinen TEN vaikuttaa makunsa ja tuoksunsa perusteella iäkkäämmältä, luonnollisesti voimakas, varsin hyvä viski
Clynelish 11yo 46% (CA) 1989 / feb 2001, bourbon butt, 624 bottles
mielenkiintoisen värinen viski, ei uskoisi että tämä on ollut bourbonissa, ennemminkin sherryssä, tuoksussa ja maussa liikaa vahaa, muuten ihan ok Clynelish
Dalwhinnie 29yo 57,8% 1973 / 2003, bottle 3252
tuoksu: mausteinen, makeahko, makeita hedelmiä, aavistus tammea, voita, aavistus savua
maku: aika voimakas, makean mausteinen, hunajaa, aavistus kanervaa, sokeroituja hedelmiä
jälkimaku: mausteinen, makea, hunajaa, hieman tammea, sopiva makeus, pitkä ja pehmeä
herkullinen ja monipuolinen viski, pitänee harkita pullon hankkimista omaankin kaappiin...
Macallan 10yo CS 58,8%
makea, sherryinen, voimakas, mausteinen, juuri sopiva viski illan päättämiseksi
EDIT: korjasin Japsicaskin prosentit oikeaksi, ei näemmä kannattaisi luottaa Malt Maniacseihin tietoja tarkistaessaan, vaan ennemmin omiin muistiinpanoihinsa...
______________________________________________________________________________
Eat P (12.9.2007 7.20.25)
Eilen lasinpohjalle lorahti seuraavanlaisia juomia...
Caol ila 10y OMC "rather smoky" single cask for a fine cigars pleasure 50%
Port Ellen 24y OMC bottled for vinoble 50%
Laphroaig Quarter Cask 48%
Bruichladdich The Palace Partnership Valinch 53,1%
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.9.2007 12.19.39)
-Aberlour 12yo Sherry Cask 40%
Miellyttävän sherryinen ja hyvä perusviski. 40%:na mainio viski-illan aloittaja. Hinta-laatusuhteeltaan hyvä tuote, litra taitaa irrota taxfreestä noin neljälläkympillä..
-Bruichladdich 1986 46% Fresh Sherry Butt, "La Maison du Whisky", b. Aug 2005, bottle no 091 of 690
Merellistä raikkautta, kevyttä sherryisyyttä, helposti juotavan pehmeää. Vahvuutta ja makua kaipaisi lisää, muuten ihan ok.
-Isle of Jura 5yo Heavily Peated 60,6%
Vahva ja maukas. Lukuisista "ei Islay" Heavily Peated viskeistä Jura on noussut kyllä omalla listallani ihan kärkikastiin. Tämä kyllä jätti voimallaan yllä olevan kaksikon täysin varjoonsa.. 5-10 vuotta lisää ikää, niin käsissä olisi varmasti todellinen helmi.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (19.9.2007 17.34.45 last edit 19.9.2007 17.36.16)
Hmm, toivottavasti tätä ei luulla lobbaukseksi, mutta maistelin Mustassa Ovessa edellisen DL:n Port Ellenin ja Suomi-pullotteen rinnakkain - vaikkei edellinenkään huono ollut lainkaan pesee minusta Suomipullote sen arvosanoin 9 - 7,5.
Aiempi Suomeen tuotu DL (myös sherry) on myös hieno mutta selvästi suolaisempi, mutta sisältää jälkimaussa myös vähän tuhkaa ja on jollain tavalla näin rinnakkain testattuna tasapainottomampi ja ohuempi minusta.
Suomipullote on selvästi täyteläisempi, toimivampi kokonaisuutena ja itseäni miellyttävämpi vaihtoehto. En ole hillittömiä määriä maistellut sherry-Elleneitä, mutta piru vie, on tämä kyllä maukasta minun suussani.
Kunpa tulisi pian kauppaankin että saisi kotonakin nauttia..!
[Katsoin tuossa montako viestiä Al on kirjoittanut ja huh, pedon lukuhan se siinä.." Viestejä: 666"!] :o :o :o
______________________________________________________________________________
smoke on the water (23.9.2007 8.39.34)
Yömyssyksi pari OB Bowmorea, 22yo ja 30yo "Kranna Dubh". Yksinkertaisesti loistavia tuotteita, sweet... :D
______________________________________________________________________________
Mikko (23.9.2007 10.16.57)
Springbankin Marsala wood ja bourbon wood tuli maisteltua ristiin tuon paremman puoliskon kanssa. Molemmat maistuivat, jopa siinä määrin, että tilaukseen saattavat mennä.
______________________________________________________________________________
Marko76 (24.9.2007 11.16.24)
quote[Mikko (link)]:
Springbankin Marsala wood ja bourbon wood tuli maisteltua ristiin tuon paremman puoliskon kanssa. Molemmat maistuivat, jopa siinä määrin, että tilaukseen saattavat mennä.
______________________________________________________________________________
Shepherd (24.9.2007 21.42.56 last edit 24.9.2007 21.47.51)
Tuli maistettua Dalwhinnie 20y OB 56.8%
Mielestäni tuo oli mukavan makoisa ylämaan viski, jossa löytyi alueelle ominaisia piirteitä.
Tuoksussa selkeää sherryisyyttä, mallasta, hunajaa, aavistus savua ja mausteita.
Myös samoja elementtejä maun puolella: ensiksi puski esiin voimakas makeahko mallas ja sherry jota ympäröi kevyt hunajaisuus, jonka jälkeen maussa olin huomaavinani hieman suolaisuutta, mitä taas seurasi tammen vivahteet päättyen kevyeen savuisuuteen. :P
p.s. ai niin, jälkimaku oli suht pitkä ja piti esillä hyvin kyseisen viskin perus elementtejä
______________________________________________________________________________
Mikko (24.9.2007 22.59.37)
quote[Marko76 (link)]:
quote[Mikko (link)]:
Springbankin Marsala wood ja bourbon wood tuli maisteltua ristiin tuon paremman puoliskon kanssa. Molemmat maistuivat, jopa siinä määrin, että tilaukseen saattavat mennä.
Marsala wood oli kyllä mainio yhdistelmä onnistunutta viimeistelyä ja tislaamon perusmakua. Kaksi vuottahan tuo taisi oleskella marsalatynnyrissä?
______________________________________________________________________________
pere (28.9.2007 17.21.51 last edit 28.9.2007 17.26.09)
Simonkentän tastingin virallisen ohjelman lisäksi eilen tuli maisteltua myös pari muuta viskiä. Ennen varsinaista tastingia kävin maistamassa alkupaloiksi Ankkurin DL plattarit:
Macduff 35yo 53,8% 1967/2003, 528 bottles O&R (DL)
tuoksu: makeahko, vahattua puuta, hedelmäisyyttä, konjakkia, hieman viinimäisiä piirteitä, vähän rusinaa, kahvia, tummaa sokeria
maku: hedelmäinen, puinen, aika kuiva, kuitenkin hieman makeutta, mausteita
jälkimaku: puinen, kuiva, mausteinen, hieman hedelmäistä makeutta
iästään ja jo aika reippaasta puun mausta huolimatta upea viski, voisin harkita omaankin hyllyyni
Inchgower 38yo 50,4% 1965/2003, 432 bottles O&R (DL)
tuoksu: sherryn tuomaa hedelmäistä makeutta, puuta, kumia, hyvin kuiva, heinää, hieman vaisu, paranee ja voimistuu ajan kanssa
maku: kuiva, voimakkaan puinen, kuitenkin hedelmäistä makeutta, mausteinen
jälkimaku: teetä, vahattua puuta, hieman hedelmää, voimakkaan mausteinen, hieman mentholia
edellistä kertaluokkaa kuivempi ja puisempi, täytyy kuitenkin nostaa hattua, moni viski olisi näillä ikävuosilla jo aika lailla juomakelvotonta
Varsinaisen tastingin rinnalla/jälkeen maisteluun päätyvät vielä seuraavat:
Laphroaig 1987 19yo 53,4% for LMDW
tuoksu: hedelmäisen makea, savua, tervaa, suolaa, hieman jodia, ruohoa, tammea
maku: savuinen, turvetta, hieman palanut, jodia, tammea, mausteita, hedelmäistä makeutta
jälkimaku: savuinen, tervaa, turvetta, suolaa, makeahko, hedelmäinen, hieman puuta, aika raikas ja voimakas
parhaita maistamiani Laphroaigeja, jo ihan eri luokkaa kuin esimerkiksi tämän vuoden Feis Ile pullotus, joka ei huono ole sekään
Port Ellen 24yo 50% OMC (DL) nov 1982 / aug 2007, bottle 201/228
tuoksu: makeahko, hieman puuta, savua, suolaa, merellisyyttä, hieman hedelmäisyyttä, sherrya, hieman rusinaa
maku: savuinen, makeahko, suolaa, hieman jodia, hieman merellisyyttä, aavistus palanutta, turvetta, mausteinen
jälkimaku: suolaa, savua, makeutta, savulihaa, hieman tervaa, turvetta
ei mitenkään huono, mutta ei ainakaan näin muistikuvien perusteella pärjää esim. 23yo 50% sherry cask OMC (DL) minille, mutta kyllä tätä kuitenkin ehkä pullon joutuu ostamaan... katsotaan nyt
Brora 30yo 55,7% 2006, bottle 1191/2130
tuoksu: heinää, hieman kukkia, savua, suolaa, kahvia, tummaa suklaata, paahdettua sokeria
maku: savuisehko, hunajaista makeutta, tummaa sokeria, hieman kahvia, merellisyyttä, pehmeä, hieman heinää, turvetta
jälkimaku: suolaa, savua, tervaa, hieman makeutta, kahvia, hieman nahkaa
tätä lisää, kiitos!
Paluumatkalla junassa maisteltiin sitten vielä Turvesavun kanssa hieman seuraavia mukaani ottamia matkaeväitä:
Ardbeg 10yo 50% OMC (DL) oct 1993 / feb 2004, refill hhd ref no 1178
Caol Ila 24yo 50% OMC (DL) jul 1978 / dec 2002, refill hhd ref no 7375
Port Ellen 22yo 50% OMC (DL) mar 1983 / nov 2005, refill hhd ref no 2119
Glenglassaugh 20yo 55,3% Mission Gold (MMcD) 1986 / 2006, fresh sherry
______________________________________________________________________________
JaRiMi (28.9.2007 18.48.29)
Yllättävän heikkoja arvosanoja tuntuu tuo Suomipullote saavan nyttemmin arvostetuilta jäseniltä.
Ihmettelen sinänsä, kun itse pidin suurestikin, mutta makuasiahan tuo aina on. Onneksi moni on minulle (ja ilmeisesti myös maahantuojalle) myös kehunut juomaa varauksetta. "Ei mitenkään huono" menee kyllä raskaalla kädellä alakanttiin oman makuni mukaan, mutta niin, makuasiahan tuo on.
Macduff oli minusta myös erinomaisen onnistunut viski, ja tuo Brora on loistava esimerkki siitä mihin aikanaan pystyi tuo "Pohjoisen Lagavulin" - kyllä kismittää että tuommoisia tislaamoja on suljettu.
______________________________________________________________________________
pere (28.9.2007 20.26.50 last edit 28.9.2007 20.27.38)
quote[JaRiMi (link)]:
Yllättävän heikkoja arvosanoja tuntuu tuo Suomipullote saavan nyttemmin arvostetuilta jäseniltä.
Ihmettelen sinänsä, kun itse pidin suurestikin, mutta makuasiahan tuo aina on. Onneksi moni on minulle (ja ilmeisesti myös maahantuojalle) myös kehunut juomaa varauksetta. "Ei mitenkään huono" menee kyllä raskaalla kädellä alakanttiin oman makuni mukaan, mutta niin, makuasiahan tuo on.
______________________________________________________________________________
Mikko (29.9.2007 13.30.38)
Ardbeg 1990 Airig Nam Beist ja Signatory Dallas Dhu 31 yo (1975-2006, 46,7). Ardbeg veti pidemmän korren, mutta ei Dallas Dhukaan huono ollut, ehkä turhan puumainen kuitenkin.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (30.9.2007 19.25.05 last edit 30.9.2007 19.26.17)
quote[pere (link)]:
Paluumatkalla junassa maisteltiin sitten vielä Turvesavun kanssa hieman seuraavia mukaani ottamia matkaeväitä:
Ardbeg 10yo 50% OMC (DL) oct 1993 / feb 2004, refill hhd ref no 1178
Caol Ila 24yo 50% OMC (DL) jul 1978 / dec 2002, refill hhd ref no 7375
Port Ellen 22yo 50% OMC (DL) mar 1983 / nov 2005, refill hhd ref no 2119
Glenglassaugh 20yo 55,3% Mission Gold (MMcD) 1986 / 2006, fresh sherry
______________________________________________________________________________
Mikko (30.9.2007 21.38.14)
Eilistähän tuo oli, kun paremman puoliskon kanssa Douglas Laingin Laphroaig 18 yo Rum woodia maisteltiin. Heidiä miellytti enemmän kuin minua. Ei tuo nyt niin huono ollut, mutta palaneisuus häiritsi kuitenkin oleellisesti.
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (8.10.2007 6.10.19)
Samplemania!
Postuumisti suurkiitos Alille, tsekkasin eilen läpi muutaman mielenkiintoisen samplen.
Ballechin #2 madeira 46%
Bowmore 30 yo Sea Dragon 43%
Jura Heavy peated -99 40 ppm 58 %
Bowmore Claret 56%
Bowmore 16 yo 1991 Port Wood
Springbank -97 55,2 %
Millburn Rare Malts -69 35 yo 51,2%
Näistä jo Ballea kehuin toisessa threadissa, lisäksi pidin myös 40 ppm Jurasta, paras kyseisen tislaamon tuote joka on tullut maistettua. Juran kohdalla savu antaa tilaa myös muille mauille. Bowmoret olivat linjakkaita ja tutun ryhdikkäitä, tasapainoisen maukkaasta Sea Dragonista marjaisan Portin kautta lähes glögimäisen kaneliseen Clarettiin. Huikeaa! Springeri jäi tässä seurassa pitelemään perää ja Millburn vastaavasti lopetti setin varsin miellyttävän rauhallisiin, vaniljaisiin makuihin.
Lisäksi aiemmin päivällä kävin vielä kerran maistamassa suomiellenin muttei kyllä vieläkään kolise mulle, moni aiemmin maistettu ja vielä markkinoilla oleva PE pesee sen mennen tullen. OMC PE sherryjä tullut maistettua monasti aiemminkin, jopa rinnakkain suomiellenin kanssa ja ne vieneet voiton. Komppaan pereä ja totean ettei se huono viski todellakaan ole, mutta pullo jää osaltani hankkimatta. Plattarit ja annual releaset toki piirun kalliimpia, mutta mielestäni paremmin hintansa väärtejä.
______________________________________________________________________________
Marko76 (8.10.2007 7.44.53)
Laddien Links (St.Andrews 17th)
Kevyen sherryinen ja mukavan viljainen, mutta valitettavan ohut kokonaisuus.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (8.10.2007 13.31.24)
quote[Jarkko72 (link)]:
Lisäksi aiemmin päivällä kävin vielä kerran maistamassa suomiellenin muttei kyllä vieläkään kolise mulle, moni aiemmin maistettu ja vielä markkinoilla oleva PE pesee sen mennen tullen. OMC PE sherryjä tullut maistettua monasti aiemminkin, jopa rinnakkain suomiellenin kanssa ja ne vieneet voiton. Komppaan pereä ja totean ettei se huono viski todellakaan ole, mutta pullo jää osaltani hankkimatta. Plattarit ja annual releaset toki piirun kalliimpia, mutta mielestäni paremmin hintansa väärtejä.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (9.10.2007 10.43.17)
Juu, ihan selvästi viskikulttuurimme on kehittynyttä koska emme vaihda mielipiteitä Bowmoren 12 yo:sta pelkästään vaan Ellenistä löytyy monenlaista referenssiä!
Minä kokeilin vaihteeksi Strathislan perusmallia. Paranee nyt kun on ollut hetken auki. Maussa on savua ja jälkimaku kääntyy hedelmäisempään sitruksen suuntaan. Jännä että on noin päin. Olisin odottanut toisin päin.
______________________________________________________________________________
Whisky (10.10.2007 9.48.10)
Lätkästudiosta kotiin päästyäni Glen Gariochin 15-vuotias. PVK:n tastingin jälkeen tästä on löytynyt melko muikeita makuja! Erityisesti mentholin raikkaus on kivunnut esille.
______________________________________________________________________________
MyNameIsTaze (11.10.2007 9.14.53)
Eilen Smokeballin kans pienimuotoiset maistiaiset. Tarkastelussa olivat seuraavat tavarat :
-Moose Crown
-Speyburn 10v
-Caol Ila 12v
-Caol Ila 15v Cadenhead´s CS
-Laphroaig 10v CS
Tästä sessiosta "ehkä" enemmän tuonnempana
______________________________________________________________________________
MikaHeikkinen (11.10.2007 14.59.03)
Eilen tuli teistattua seuraava setti, paikallisessa viskiravintolassa.
1. Port Ellen 1982 24 y. Douglas Laing ( Paljon puhuttu suomipullote)
2. Caol Ila 1990 Connoisseurs Choise
3. Bunnahabhain 12 y.
4. Glenfiddich Caoran Reserve 12 y.
Noista parhaaksi puolisokkona päätyi Port Ellen 92 pisteellä, melkoisen kiva aromipakkaus, ei pidä muuta kuin kiitellä tuotteen valitsijoita hyvästä valinnasta.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (11.10.2007 16.15.33)
Valitsin tälle illalle tislaamon jonka gaelista käännetty nimi on "Placce of the Holy Man". Toisinsanoen Longmornin 15 yo. peruspullote. Korkatun pullon ensi siivussa ruohoa, hunajaa, sitrusta. Jälkimaku maistui vedeltä (?) olematta kuitenkaan olematon. Taas saa ihmetellä oman kielensä nystyröitä.
______________________________________________________________________________
Eat P (14.10.2007 6.13.07)
quote[MikaHeikkinen (link)]:
Noista parhaaksi puolisokkona päätyi Port Ellen 92 pisteellä, melkoisen kiva aromipakkaus, ei pidä muuta kuin kiitellä tuotteen valitsijoita hyvästä valinnasta.
______________________________________________________________________________
Eat P (14.10.2007 6.18.12)
Pari vanhempaa namia pitkästä aikaa lasissa:
Ardbeg 1974 32y cask 4547
Talisker 30y 2006 , molemmissa pullonpohja häämöttää...
______________________________________________________________________________
misa (14.10.2007 8.04.59)
quote[Eat P (link)]:
Pari vanhempaa namia pitkästä aikaa lasissa:
Ardbeg 1974 32y cask 4547
Talisker 30y 2006 , molemmissa pullonpohja häämöttää...
______________________________________________________________________________
Sieppo (14.10.2007 17.25.24)
Eilen tuli käytyä "paikallisessa" pitkästä aikaa maistelemassa parit perusviskit. Taliskerin kymppivuotiasta maistoin ensi kertaa. Pippuria ja mausteita sekä huumaava miedon savuinen tuoksu.Pitänee hankkia omaankin kaappiin jossain vaiheessa, niin hyvää oli.
Sen jälkeen tuli maistettua perus Glenfiddichin 12 vuotista ja Famous Grouse blendiä, joka olikin yllättävän maittavaa.
Kotiin päästyä vielä drami raikkaan hedelmäsitä Tyrconnellin Single Maltia yömyssyksi :P
______________________________________________________________________________
Marko76 (15.10.2007 8.43.00 last edit 15.10.2007 8.44.20)
Hart Brothers Caol Ila 9y
* Makea ja reipas Ila, näistä selkeästi paras!
Port Ellen OMC 19y
* Ohuin maistamani PE, voimallinen pettymys.
Johnny Drum 15y
* Yksiulotteinen.. Maku suoraviivainen kuin lattarauta.
Noah's Mill
* Vallan hyvä, muttei paras bourbon.
Kentucky Vintage 1994
* Yllättävän viljainen, mutta siihen ne yllätykset päätyivätkin.
______________________________________________________________________________
J. Suominen (15.10.2007 10.04.54)
Risteilyä varten piti treenailla Lahen teerenpelin tarjouspaketilla, eli Talisker 10 ja 18, Caol Ila 12 ja Lagavulin 16. 1 cl kutakin ja hintaa huvilla 6 . Aikamoista!
Mustana hevosena toimi Old Pulteney 12, joka yllätti olemalla hyvää kahvin ja tumman suklaan ohessa.
______________________________________________________________________________
MP (15.10.2007 10.21.17)
Hyvien perusputeleiden tyhjentelyä lauantai-illan päätteeksi...
Longmorn 15, mukavaa öljyisyyttä ja hunajaista, lämpöistä hedelmää,
Glenfarclas 12, muikeaa sherryä ja suklaata
Bowmore 12 vanha versio, savuisempi kuin muistinkaan, makeaa mallasta ja 'reilusti suolattu'
Ardbeg TEN, Islayn 'ankarinta ohramehua' jossa kosolti sitrusta ja makeaa ydintä kaiken savun ja noen keskellä, kestää vettäkin eikä happi tunnu paljoa vaikuttaneen n. 16kk auki olleeseen pulloon. Tuskin maltan odottaa uutta versiota. :)
______________________________________________________________________________
pere (18.10.2007 20.33.46)
Eilisellä viskiristeilyllä tuli maisteltua jälleen ihan kohtalainen setti erilaisia viskejä, kaikista ei tullut muistiinpanoja kirjoitettu, mutta tässä jotain:
(Laphroaig) Alambic's Special Islay Malt 13yo 57,3% (Alambic) 1993 / 2006, 358 bottles, ncf, nc, ncs
mukavan merellinen nuorempi lappari
Macallan Gran Reserva 1980 40%
herkullinen sherry-viski jossa on mukavasti hedelmäisyyttä, sherry ei nouse liian hallitsevaksi
Lochnagar 30yo 57,6% O&R (DL) 1972 / 2002, bottle 30/276
Bowmore 1957 40,1% bottle 16
makeutta, hieman puuta, pellavansiementä, laventelia, yllättävän selvästi tunnistettavissa Bowmoreksi korkeasta iästään huolimatta, todella hyvää
Bowmore 17yo 43%
tätä käytettiin lähinnä vertailuna -57:n kanssa, ja kyllähän niistä samoja piirteitä aika hyvin löytyy...
Bowmore 15yo 43%
mukavan merellinen viski, aina ihan hyvää perusjuotavaa
Laphroaig New Spirit 65%
tuoksu: savuinen, turvetta, hieman makeutta, ohrapuuroa
maku: savuinen, jodia, jopa metallinen, makeutta, hedelmäisyyttä, jälleen puuroa
jälkimaku: turvetta, hieman palanut, kuivaa heinää, savua, metallia
Laphroaig 10yo 43%
hedelmäistä makeutta, savua, turvetta, aika raikas tuoksu, mutta kuivuu liiaksi loppua kohti
Laphroaig QC 48%
tuoksu: savua, hedelmäistä makeutta ja raikkautta, kermatoffeeta, hieman merellisyyttä, aika makea
maku: savuinen, tervaa, hieman makeutta, turvetta
jälkimaku: turvetta, tervaa, hieman makeutta, kuivaa heinää, aavistuksen palanut
Laphroaig 10yo 55,7% CS
tuoksu: makean hedelmäinen, savua, turvetta, merellisyyttä
maku: savuinen, turvetta, voimakas, makeutta, hieman jodia, suolaa
jälkimaku: jodia, turvetta, hieman hedelmäistä makeutta, kuivaa savua, suolaa, merellinen
Laphroaig 15yo 43%
tuoksu: hedelmäisen makea, ei kovin savuinen, aavistu parfyymiä, aika pehmeä, turvetta, banaania, eksoottisia hedelmiä
maku: savuinen, hieman palanut, sokerista makeutta, turvetta, kuivuu
jälkimaku: pehmeän turpeinen, aika kuiva, hieman makeutta, kuivaa, savua
aika kevyt ja lopulta kuiva viski, vähän turhan vaisu
Lagavulin 21yo 56,5%
tuoksu: makea, vähän kitkerähköä savua (märät koivukalikat)
maku: savuinen, makeutta, tervaleijonaa
tämä päätyi välittömästi ostoslistalle
Islay Mist 17yo 43%
ihan ok, ei kovin voimakas, yllättäen savua
Royal Salute 21yo 40%
ei nyt ainakaan nopeasti messuilla maistettuna herättänyt kovin suuria tunteita...
Mackmyra Preludium 05 48,4%, bottled 8.8.2007, bottle 15076
tuoksu: hedelmäisen makea, aika hyvä
maku: selvästi tuoksua heikompi, kuivaa puuta, pahvia, jotenkin bourbonmainen
Talisker 25yo 57,8% 2004, bottle 5037/21000
tuoksu: hedelmäistä raikkautta, hieman merellisyyttä, suolaa, meriheinää, hieman heinää
maku: makea, hunajaa, hedelmäinen, mausteinen, pippuria, hieman merellisyyttä
jälkimaku: makean hedelmäinen, hunajainen, mausteinen, hieman mallasta
mielestäni ei kaikkein Taliskermaisimpia Taliskereja... ihan hyvää kuitenkin, varsinkin laivan baarin 10e/4cl hintaan
Balvenie 15yo 47,8% 19.7.1990 / 8.2.2007, cask 11151, bottle 80
hunajaista makeutta, hedelmäisyyttä, hieman mallasta, hyvää kuten aina, Balvenie tuntuu onnistuvan säilyttämään 15yo:n tason hyvin vuodesta toiseen, vaikka kyse on single cask pullotteista
Aberlour a'bunadh 60,5%, batch 20
mausteinen, sherryä, makea, sherry dominoi, ihan juotavaa, ilmeisesti ei ihan niin makea kuin pari edellistä batchiä
Glendronach 33yo 40%, bottle AS/082, oloroso
tuoksu: loistava, makean hedelmäinen, sherryä, mutta ei liikaa
maku: makeahko, sherryinen, meusteinen, puuta, ei niin makea kuin tuoksu
Johnnie Walker Green Label 43%
tulipas tämäkin vihdoin maistettua, ihan ok, mutta pidän ehkä komponenteista kuitenkin enemmän sellaisenaan...
Dalwhinnie 1990 DE 43%
ei mielestäni juurikaan eronnut 1986-versiosta
Talisker 1992 DE 45,8%
hyvä yhdistelmä makeutta ja savua, muistikuvien perusteella makeampi ja parempi kuin 1991
Lagavulin 25yo 57,2%, bottle 8402
tätä joutui santsaamaan messuilla pariinkin kertaan, ihan hyväähän tämä on mutta... ei kuitenkaan itselleni iske niin paljon että olisin pullon ostanut, vaikka reilu 160e hinta ihan edullinen olikin
Laphroaig 25yo 40%
sherry tuo jonkin verran makeutta, ei kuitenkaan ihan hirvittävästi, kuivaa toffeeta, pehmeä savu, ei hirvittävän voimakas, mutta ei mielestäni mitenkään kauhean vetinenkään
Laphroaig 17yo 50% OMC (DL) feb 1985 / mar 2002, 294 bottles
mielestäni selvästi parempi kuin yksikään tastingin lappareista, mukavasti makeutta ja merellisyyttä savun lisäksi
Brora 30yo 55,7% 2006, bottle 1043 / 2130
edelleen herkullista :) tämä oli ainoa oma ostokseni reissulta, 187e hintaan jo kohtalaisen halpaa tavaraa
Brora 30yo 55,7% 2003, bottle 2098
savuisempi ja voimakkaampi kuin -06, mutta jälkimaku on vähän liian kuiva, -06 on ehkä vähän heikompi tuoksussa ja maku on kevyempi, mutta kokonaisuutena pidin siitä kuitenkin hieman enemmän
Lagavulin 1993 56,5%, cask 4823
muistuttaa mielestäni hyvin paljon 12yo CS-versioita, aika voimakkaan savuinen
Glenfarclas Heritage 60%
sherryä...
Benriach Arumaticus Fumosus 12yo 46%
sinänsä ihan hyvää ja helposti juotavaa viskiä, en keksi tästä mitään pahaa sanottavaa, rommi tietenkin tuntuu vähän imelänä tuoksussa, mutta antaa erityisesti jälkimakuun mukavasti makeutta, mutta ehkä tämä kuitenkin on vähän turha viski...
Viskeistä kiitokset niin risteilyn järjestäjille ja messuhenkilökunnalle, kuin paikalle sampleja ja ties mitä avainkaappeja raahanneille tahoillekin ;)
______________________________________________________________________________
Mikko (19.10.2007 7.16.17)
quote[pere (link)]:
Lagavulin 25yo 57,2%, bottle 8402
tätä joutui santsaamaan messuilla pariinkin kertaan, ihan hyväähän tämä on mutta... ei kuitenkaan itselleni iske niin paljon että olisin pullon ostanut, vaikka reilu 160e hinta ihan edullinen olikin
______________________________________________________________________________
Marko76 (19.10.2007 8.47.08)
Laga 25y on kyllä erinomainen valinta... :)
______________________________________________________________________________
Mikko (19.10.2007 11.35.35)
quote[Marko76 (link)]:
Laga 25y on kyllä erinomainen valinta... :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (19.10.2007 11.45.00)
quote[Mikko (link)]:
quote[Marko76 (link)]:
Laga 25y on kyllä erinomainen valinta... :)
Kotitastingin paikka.
______________________________________________________________________________
MrBeam (29.10.2007 7.54.12)
Tarkoitus oli ottaa vain yksi kevyt iltapala, Glent Grant NAS. Raikasta tuoksua ja kivaa makua. Vaikka miten oli tuulisen pimeä syysilta, tämmöinen "kesäviski" sopi oikein hyvin. Mutta.
Innostuin kuitenkin maistamaan vahvempaa tavaraa päälle. Ardbeg Uigeadail 2007. Viime aikoina ei Ardbegit ole jostain syystä maistuneet kuten muuan vuosi sitten. Taannoin kun Uige, Beastie ja AT oli rinnan maistelussa, ei mikään jaksanut isommin säväyttää. Ei nytkään kovin. Jännä kumin aromi oli tuoksussa tällä kertaa.
Aivan erilaisia viskejä, tosi hankalaa panna nyt järjestykseen. Sanoisin, että GG voitti niukasti.
Ja sitten oli ihan pakko vielä makustella Talisker 18 taas. Rohkeasti vain veden neutraloimalla suulla Uigen jälkeen. Kyllä. Aivan upeaa, alusta loppuun. Ihokarvaerektio nuuhkaistessa on varma merkki siitä, että viski tuoksuu hyvälle. Toisaalla mainitsemani lievä makuongelma on tasoittunut pullon oltua muutaman viikon auki. Pehmentynyt ja pyöristynyt on maku. Ja se jälkimaku! Jossain vaiheessa tervaleijonaa. Mukavaa kielen sivujen kipristelyä. Ja kaikenlaista mitä ei osaa kuvailla. Loistava.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (1.11.2007 8.17.13)
Aihe kun on ollut viime aikoina pinnassa niin piti tehdä ristimaistelu Glenfarclaseiden kesken. Lasissa kävi Glenfarclas 21 yo sekä 1987 Quarter Cask. Aivan mukavan mainioita molemmat. selkeästi samaa perhettä ja QC:ssa tulee hienosti maut intensiivisemmin esiin. NAM!
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (1.11.2007 11.08.21 last edit 4.11.2007 12.19.22)
Vapaapäivän kunniaksi ja yhden latvialaisen portterin siivittämänä maisteluun eksyi normaaliin verrattuna käänteisessä järjestyksessä seuraavaa:
Laphroaig 10y.o OB
kerrankin aloittajana ja hieman liian viiltävän tunkkainen. Normaali maltainen,
pehmeä hyväily oli tipotiessään.
Caol Ila 12 y.o OB
Tässä vaiheessa maistelua normaalia Laphroaigmaisempi. Savu ja turve tunkee
voimakkaammin läpi. Hieman ehkä lakritsia. Parempaan suuntaan ollaan menossa.
Caol Ila DE '92-05 moscatel finished
Kitkerämpää kuin Normi 12. Viini(jota en ole maistanut) on tuonut jotain tujakkaa
peittämään normaalin raikkaan ja pehmeän syleilyn. Väkevää kukkauutetta joka
haastaa mielikuvituksellisella tavalla normaalin Ilan perusluonteen. Vaatii usean
kokeilun. Luulisin ainakin.
Lagavulin 16 y.o OB
Ihmeen köykäinen. Salmiakkinen lakritsi oli liian karkkimainen eikä oikein löytynyt
normaalia tasapainoa ja voimakkuutta. No...hyväksi moneen kertaan havaittu
mutta ei tänään. Makeus puuttui.
Balvenie 12 y.o doublewood
Yllättävän toimiva alkupään savuhelvetin jälkeen. Balvenien perusmaku tunkee
mahtavan kermaisena ja ylimielisenä hyväilemään nystyröitä. En voi yhtyä
Murrayn teesiin "over the top with sherry". Maittavaa ja paksua!
Talisker DE (13y.o) amoroso finished
Todella onnistunut! Jos kymppi toimii niin varmasti tämäkin. Mahtavan tasapai-
noinen. Amoroso,tulinen maisteisuus ja talisker-turve tekevät täydellistä
yhteistyötä. Makea,voimakas viini antaa perus-taliskerille sen hedelmäisen
vivahteen jota se ehkä joskus kaipaa!
Ardbeg(G&M) spirit of Scotland 1996-05 52,9%
Jotenkin tulee mieleen Uigeadail. Ehkä sherryä,ehkä ei. Ei helposti mene samaan
kastiin OB-kympin kanssa mutta loistavaa kamaa. Vaatii hyvän maistelufiilarin. Jäi
selvästi Taliskerin jälkimaininkeihin. Mutta on antanut paljon aiemmin.
"Häpeäkseni" illan voittajiksi jaetaan Doublewood ja Talisker DE! Käännetty maistelujärjestys ilmeisesti sekoitti ennestäänkin hämärän peitossa olevaa pimeyttä.
Mutta mielenkiintoista siltikin!
______________________________________________________________________________
InkRose (2.11.2007 5.29.22)
Eilen tuli maistettua herra ylläpitäjältä vaihdettua Clynelish 14-yo:ta, jonka jälkeen tarkastuskäynti Jura Superstitionin luona, ja viimeiseksi päälle Macallan Elegancia. Clyne oli kovasti mielenkiintoinen ja monipuolinen tapaus. Vaati selvästi enemmän aikaa lasissa avautuakseen kuin esim. tuo Signatoryn Mortlach 91/06, ja jotenkin tässäkin tuntui häivähdys hieman outoa yrttimäisyyttä aluksi, joka kääntyi pian totaaliseksi pippurihyökkäykseksi, jonka seassa poukkoili sitrus- ja omenahappoa. Ja kyllä siellä jotain kitkerän turpeistakin oli. Aikansa seistyään pehmeni mahtavasti ja hedelmät löysivät makeutta myös, pippurin siirtyessä lähinnä jälkimakuun. Perin kiehtova tapaus tämä, hyvin omanlaisensa. Pitää ottaa uusintaan tämä.
Jura oli vähän petrannut edellisestä hengitellessään, mutta edelleen omaan makuuni turhan voimakkaana yrttimaan kääntelyksi menee; savista multaa, persiljaa ja tilliä tuntui olevan liikkeellä, ehkä vähän nokkostakin. Ei tahdo tästä pullosta löytyä sitä sherryosapuolta laisinkaan. No, jos parin kuukauden päästä uudestaan...
Macallankaan ei jotenkin eilen uponnut, meinasi sherry kääntyä kitkeräksi klähmäksi jälkimaussa lasin puoliväliin päästyäni. Joskus isomman Springbank 1997-annoksen kanssa käynyt vähän samoin, mutta en olisi Macallanista uskonut. Viime kerralla kun se oli niin pehmoista ja lämmintä ja miellyttävän tasapainoista, niin nyt jotenkin ohutta ja terävää, ei ollut tietoakaan siitä puunsävyisestä rungosta joka ennen kannatteli koko palettia.
Noh, josko tänään olisi suu vähemmän tuohesta kun parin kaverin kanssa otetaan vähän ennakkotuntumaa lauantain tastingiä varten.
______________________________________________________________________________
Sieppo (3.11.2007 11.31.24)
Paikallisessa juottolassa maistoin ihan piruuttani Jack Danielsin perus seiskaa, oli ihan hirvittävää kuraa, toki se juotua tuli.
Sen jälkeen Glenlivetin 12 vuotiasta josta ei saanut Jackin jälkeen oikein mitään irti...Hinnankin olivat laittaneet kohdalleen, 8.40 kultarahaa maksoi tuo glenlivet, käsittämätöntä rahastusta >:( Sillähän saa saksanmaalta jo puoli pullollista...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (3.11.2007 16.28.47)
Nuoren savun ilta,
-PC5
-PC6
-Jura 5yo Heavily Peated
-Ballechin #2
PC kuutosesta laitan kommentit omaan osioonsa, missä joku kokemuksia kaipailikin.
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (4.11.2007 11.06.06)
Pikainen päivävisiitti stokikseen, kävimme Pasin kanssa hakemassa "pojun" kotiin, kotiinpäin lennettäessä tuntui selkeästi liikahdusta suomi - ruotsi viskitasapainossa härmän eduksi ;) Kaupunkiin päästyämme kompastuimme Vasagatanilla sijaitsevaan Bishop's Arms pubiin jossa viivähdimme kiitettävän ajan hyvien oluiden (hanoja 39 + 4 realia, pullojen määrä valtava) sekä yllättävän hyvien viskien parissa (valikoimassa hippasen päälle 100 erilaista). Eikä passaa safkaakaan haukkua, paikkaa suosittelen surutta.
Muutamien oluiden ja erityisesti mieleen jääneen bourbontynnyrissä kypsytetyn Nils Oscarin savuportterin lisäksi lasiin päätyi viskeistä:
- Laphroaig 12 yo 46 % Single Malts of Scotland
- Caol ila 1994 12 yo DL OMC 50 %, yhden vuoden punkkarifinishillä
- Caol ila Blackadder Raw cask 1990 16 yo 58,3%, 3 vuoden sherryfinishillä
- Blackadder Peat Reek 46 %
______________________________________________________________________________
vesku (7.11.2007 18.17.43)
quote[Jarkko72 (link)]:
Muutamien oluiden ja erityisesti mieleen jääneen bourbontynnyrissä kypsytetyn Nils Oscarin savuportterin
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (7.11.2007 19.02.39)
quote[vesku (link)]:
quote[Jarkko72 (link)]:
Muutamien oluiden ja erityisesti mieleen jääneen bourbontynnyrissä kypsytetyn Nils Oscarin savuportterin
Kyseessä oli panimon uusi tuote Rökporter ? Mikäli olen ymmärtänyt oikein ei kyseessä ole bourbontynnyrissä kypsytetty olut.
Maistoitko pullo vai hanatavaraa ?
Kyseistä olutta on kaupan myös parissa baarissa pullotavarana.
______________________________________________________________________________
vesku (9.11.2007 7.12.39)

Hmm onkohan sitten hurripojke vedättänyt meitä pahemman kerran? Bishop Armsin narikkapäällikkö Oskarin mukaan kyseessä oli Eklagrad Rökporter (eli kait sitä jossain tammitynskässä on sitten kypsytetty) jota oli tehty 5 tynnyrillistä, 2 niistä myytiin muutaman viikon takaisella stokiksen beer und whisky -festareilla ja loput kolme nyt rafloissa. Rajoitetun erän hanakamasta siis oli kyse. Ja bourbonin tuomaa makeutta siinä olin ainakin maistavinani, normisti nuo savuoluet eivät minulle niin putoa, tämä kylläkin teki kauppansa rivakasti :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (10.11.2007 8.26.55)
Farclasin 105:sta pari isoa annosta flunssantorjuntaan... Ei pystynyt edes elämänvesi tähän viirukseen. :(
Ei kyllä kerkiäis kauppiaana sairastaa näin Joulun alla... >:(
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (11.11.2007 12.14.27)
Normaaleitten peruksien jälkeen kuppilassa Glenfarclas 25. Mieletön tuoksu: rusinaa, paksua punaista viiniä,toffeeta ja näiden risteyttämää savua! Eikä maussa mitään huomauttamista. Alkaa tämäkin tislaamo kiinnostaa. Onneksi veropukki tuo 15 y.o:n!
Jälkiherkkuna Port ellen 17y.o(cadenhead's) 60%. Koko 4cl koska ilokseni hinta oli tipahtanut jo halvasta 15,90 hinnasta 9,20:een joka taitaa olla jo alle hankintahinnan. No jokaisella on oma käsitys poistotuotteesta ja poistohinnasta. Ja hyvää oli! Kuin Caol Ilasta olisi otettu pois kaikki mikä viittaa Lagavuliniin tai Laphroaigiin. Raikasta mutta täynnä keveitä,muikeita makuja ja tuoksuja.
______________________________________________________________________________
Mikko (11.11.2007 18.24.29 last edit 12.11.2007 5.57.50)
Useampikin tuli eilisellä New Model Army reissulla maistettua:
Bruichladdichin Celtic Nations Blended Malt Whisky
Springbank Vintage 1997
Balvenie 1992 cask selection
Blackadder Macallan 1991
Blackadder Bowmore 1989
Doulas Laing Bowmore 10 yo
Balblair 1989
Caol Ila DE
Erityisesti Springbank ja Celtic Nations kolahtivat, heikoimmin toimi Balblair.
______________________________________________________________________________
misa (11.11.2007 19.42.33)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Kuin Caol Ilasta olisi otettu pois kaikki mikä viittaa Lagavuliniin tai Laphroaigiin. Raikasta mutta täynnä keveitä,muikeita makuja ja tuoksuja.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (12.11.2007 9.57.10)
quote[misa (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
Kuin Caol Ilasta olisi otettu pois kaikki mikä viittaa Lagavuliniin tai Laphroaigiin. Raikasta mutta täynnä keveitä,muikeita makuja ja tuoksuja.
Aika loistavaa että Dyynin liki löytyy näin verrattomia makuaistimuksia. ;)
______________________________________________________________________________
misa (12.11.2007 11.54.08)

Ei kait sitä oo oltu pohojammaalla? Kalajoen Dyynissäkö? :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (13.11.2007 10.50.59)
Maanantaidrami
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (13.11.2007 11.54.19 last edit 13.11.2007 11.55.03)
Jos tuolla aloitat viikon ois kiva tietää mitä vedät naamaan viikonloppuna!
______________________________________________________________________________
MrBeam (14.11.2007 15.43.10)
Glenfarclas 21 - Speyside-sektorilla tarkemmin, mutta tiivistettynä: nyt tämä toimi. Jostain kumman syystä sain päähäni nuuhkiessa, että tässä on jotain samaa vivahdetta kuin...
Maker's Mark Red Wax - En rinnakkain haistellessa löytänyt yhteistä, outo mielleyhtymä. Hyvä, mutta jäi kakkoseksi. Ja sitten alkoikin poltella avata yksi jo pitempään kaapissa lojunut Haaparannan haku...
Old Pulteney 12 - Olipa omintakeisen mukava suolaisenkukkainen -tai jotain- tuoksu. Samoin maistui hyvälle. Sijoitin mielessäni Scapan ja Longmornin peruspulloteiden välimaastoon. Odotuksia tätä kohtaan oli. Monesti sellaisessa tilanteessa on joutunut pettymään, mutta ei tällä kertaa. Nousi illan jaetulle kärkipaikalle Farclasin rinnalle. Ennen nukkumaanmenoa kuitenkin vielä yksi ihan pieni...
Benriach 1994 Suomi-pullote - Pettymys nyt. Illan heikoin lenkki.
______________________________________________________________________________
Mr. Hazard (15.11.2007 7.21.33)
Smoke on the Water, tuossa iltapaukussa on tyyliä!! Itse join suuren surun murtamana viimeisen tilkan Ardbeg 1977:stä. Toinen pullo on vielä olemassa, mutta jää aukaisematta ja jää "pölyyntymään" kokoelmiin. Täytyy ryhtyä etsimään lisää tätä upeaa tuotetta...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (15.11.2007 18.45.32)
Smoken ja Alin eilinen Tamperetour takana, kiitokset Perelle seurasta ja opastuksesta. Päivän ja illan aikana lasiin eksyi ainakin:
Päiväsetissä:
-Highland Park 18, 25 ja 30yo (uudet pullot)
-Glenfarclas 15yo ja 105
-Springbank 100 proof
-Convalmore-Glenlivet 26yo Cadenhead's
-Bowmore 12 ja 17yo
Iltasessiossa:
-Benriach 1994 Heavily Peated Signatory
-Ardmore 199x Signatory
-Edradour Sauternes ja Chardonnay finish
-Ardbeg 1996 10yo DL OMC
-Glendronach 1968
Nämä nyt ainakin muistui mieleen (loppuyön London Pubin "friikkisirkus" ehkä deletoi osan muistista) ja kommenttipuolelta voisi todeta, että HP 30yo oli aivan herkullinen ja onnistunut tuote, huomattavasti parempi kuin 25yo, joka ei edelleenkään oikein aukene. Edradourien kohdalla Peren "mustan kirjan" aiemmat kommentit näistä joutuivat kriittisen tarkastelun kohteeksi ja kun sopuratkaisua ei paremmuudesta löytynyt, joutui kirja polttouhan alle ;D
Springeri oli taas mitä oli, "merilevää ja suolakalaa", joskin mukavan toffeinen vivahde pelasti hieman tätä yksilöä. Tällaista tällä kertaa ja vahvan huhun mukaan ensi viikolla jatketaan taas läträämistä jalojen juomien parissa...
______________________________________________________________________________
Pure Pot (15.11.2007 19.05.07)
Eilistä iltaa lämmitti napakka Connemara CS
______________________________________________________________________________
Marko76 (16.11.2007 8.11.46)
quote[smoke on the water (link)]:
-Convalmore-Glenlivet 26yo Cadenhead's
______________________________________________________________________________
smoke on the water (16.11.2007 9.15.12)
quote[Marko76 (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
-Convalmore-Glenlivet 26yo Cadenhead's
Mitäs tästä pidettiin?
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.11.2007 7.18.22)
quote[smoke on the water (link)]:
Smoken ja Alin eilinen Tamperetour takana, kiitokset Perelle seurasta ja opastuksesta. Päivän ja illan aikana lasiin eksyi ainakin:
Päiväsetissä:
-Highland Park 18, 25 ja 30yo (uudet pullot)
-Glenfarclas 15yo ja 105
-Springbank 100 proof
-Convalmore-Glenlivet 26yo Cadenhead's
-Bowmore 12 ja 17yo
Iltasessiossa:
-Benriach 1994 Heavily Peated Signatory
-Ardmore 199x Signatory
-Edradour Sauternes ja Chardonnay finish
-Ardbeg 1996 10yo DL OMC
-Glendronach 1968
Nämä nyt ainakin muistui mieleen (loppuyön London Pubin "friikkisirkus" ehkä deletoi osan muistista) ja kommenttipuolelta voisi todeta, että HP 30yo oli aivan herkullinen ja onnistunut tuote, huomattavasti parempi kuin 25yo, joka ei edelleenkään oikein aukene. Edradourien kohdalla Peren "mustan kirjan" aiemmat kommentit näistä joutuivat kriittisen tarkastelun kohteeksi ja kun sopuratkaisua ei paremmuudesta löytynyt, joutui kirja polttouhan alle ;D
Springeri oli taas mitä oli, "merilevää ja suolakalaa", joskin mukavan toffeinen vivahde pelasti hieman tätä yksilöä. Tällaista tällä kertaa ja vahvan huhun mukaan ensi viikolla jatketaan taas läträämistä jalojen juomien parissa...
______________________________________________________________________________
Marko76 (17.11.2007 10.05.31)
Bowmoren 12y loppui, ei tarvitse korvata uudella...
______________________________________________________________________________
-Raul- (17.11.2007 15.40.02)
Pikkujoulu fiiliksissä tuli eilen Plevnassa maistettua Auchentoshan Three Wood ja Lagavulin DE 1990. Mukavan makuisia molemmat, mutta tuo ensimmäinen jäi varsinkin mieleen positiivisena yllätyksenä.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (17.11.2007 18.48.49 last edit 17.11.2007 18.49.21)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Saisinko kommentteja Signatoryn Benriachista? Sama löytyy varmaankin omasta kaapista ja kiinnostaa kun en vielä ole avaamassa. Ystävällisesti pyytää hän! :)
______________________________________________________________________________
Viineri (20.11.2007 8.54.57)
Eilisen ensirekisteröitymiseni kunniaksi kippasin Ardbeg 10 lasillisen.
______________________________________________________________________________
Marko76 (20.11.2007 10.57.07)
Maistelin nuo MaltsandMore pullotteet:
Clynelish 1994/2007 Malts and More-Bottling 46%vol. (Bourbon/Pedro Ximenéz)
T: Vilja, luumu, päärynä, minttu.
M: Makea luumu, joka muuttuu nopeasti raikkaaksi päärynäksi.
JM: pehmeä Sokeripäärynä?
* Mainion pehmeä ja makea sokeripäärynäviski...
Glendullan 1993/2007 Malts and More-Bottling 46%vol. (Bourbon/Rioja Tempranillo)
T: Nahkaa, viljaa ja vodkaa.
M: Hieman ohut, terävä ja viljainen.
JM: Viljaa, jonka alta alkaa pikkuhiljaa hiipimään vanilja esiin.
* Hieman liian terävä ja viinainen omaan makuuni, ei tosin huono siltikään
Lisäksi lasissa kävi pitkästä aikaa:
The Corriemhor Cigar Reserve Pure Malt 40 %
T: Makea portviini, vaahterasiirappi ja kypsä luumu.
M: Portviini jyrää.
JM: Portviini ja hitaasti esiin tuleva vaahterasiirappi.
* Edelleen varsin pehmeä ja miellyttävä, mutta hieman keventynyt hyllyssä seistessään.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (20.11.2007 15.21.57 last edit 20.11.2007 15.45.46)
Jim Beam rye
Mielenkiintoinen. Hieman omituisen pistävä maku. Jälkimaussa voimakkaasti ja pitkään
kompostia ja hometta.
Elijah Craig 12 y.o
Hyvää! Tosi palanut ja tumman suklainen maku. Kihelmöivä bourbonmaisuus.
Bowmore 15 y.o mariner
Aivan loistava! Tuoksussa kevyttä, raikasta turvetta ja merta. Nahkaa. Jotenkin Highland
Parkmainen. Maussa ohut hienostunut turve, suklaata ja sitruunaa. Mutta ei litkua. Tauon jälkeen
Bowmore näytti kyntensä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (21.11.2007 6.30.46)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Jim Beam rye
Mielenkiintoinen. Hieman omituisen pistävä maku. Jälkimaussa voimakkaasti ja pitkään
kompostia ja hometta.
______________________________________________________________________________
Sieppo (21.11.2007 10.31.00 last edit 21.11.2007 10.31.59)
quote[MrBeam (link)]:
Oliko vasta korkattu pullo? Moni ameriikanviski ja miksei irkkusekoitteetkin maistuu minulle pistävänä juuri korkkauksen jälkeen. Tämä terävyys taittuu avatussa pullossa muutamassa päivässä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (22.11.2007 12.00.59)
quote[MrBeam (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
Jim Beam rye
Mielenkiintoinen. Hieman omituisen pistävä maku. Jälkimaussa voimakkaasti ja pitkään
kompostia ja hometta.
Oliko vasta korkattu pullo? Moni ameriikanviski ja miksei irkkusekoitteetkin maistuu minulle pistävänä juuri korkkauksen jälkeen. Tämä terävyys taittuu avatussa pullossa muutamassa päivässä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (23.11.2007 8.53.25)
Caol Ila 8 y.o unpeated 64.9%
Potkua piisaa! Ei tule ensimmäisenä Islay mieleen. Vaatii uuden tutkailun mutta ihan OK. Edes hajusta ei pääse heti kärrylle.
______________________________________________________________________________
SeBBe (23.11.2007 10.29.26)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Caol Ila 8 y.o unpeated 64.9%
Potkua piisaa! Ei tule ensimmäisenä Islay mieleen. Vaatii uuden tutkailun mutta ihan OK. Edes hajusta ei pääse heti kärrylle.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (23.11.2007 12.25.05 last edit 23.11.2007 12.31.22)
quote[SeBBe (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
Caol Ila 8 y.o unpeated 64.9%
Potkua piisaa! Ei tule ensimmäisenä Islay mieleen. Vaatii uuden tutkailun mutta ihan OK. Edes hajusta ei pääse heti kärrylle.
Ei tule Islay mieleen, mutta ainakin tuota 2006 versiota maistellessani ihmettelin kohtalaisen voimakasta savun vivahdetta. Jotenkin olin vain kuvitellut että tuote on täysin vailla turpeen ja savun aromeja. Kyselinkin tuosta taannoin ja ilmeisesti tuote on valmistettu vain muutamia tunteja turvesavun alla lötkötelleestä maltaasta. Ei siis täysin vailla ko käsittelyä vastoin kuin etiketistä voisi päätellä. Voiko joku mahdollisesti tarkentaa tai korjata käsitystäni?
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.11.2007 7.16.59 last edit 24.11.2007 7.22.02)
Caol Ila 8 y.o unpeated 2007 edition 64,9% (hieman tarkemman tutkimuksen jälkeen)
Tuoksu: Makeaa banaania, hammaslääkärin puhtaassa jodissa kastetut tupot(Misa voi takertua tähän), hieman mallasta, aurajuustoa
Maku: Vaikea keksiä mitään, ei Islayta mutta Caol Ila tunnistettavissa, voimakkaan täyteläisesti hedelmäinen, hivenen paahteisuutta,
Highlandmainen(tarkennus edelliseen kommenttiin). Tutkimuksen kannalta suositeltavaa lantrata vedellä koska alkoholi peitää paljon alleen!
Arran 10 y.o ucf. 46% OB
Tuoksu: Eka kerran turvepontikka on vaihtunut kuivaan keskenkäyneeseen punaviiniaromiin. Vähän marjaisuutta ja mallasta.
Maku: Aavistus raikkautta, marjainen, pehmeähkö, varsin miellyttävä.
______________________________________________________________________________
SeBBe (24.11.2007 20.30.40)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Muistaakseni unpeated
ei tosiaan ole täysin turpeetonta mutta sitä on niin vähän että kategorioidaan turpeettomaksi. Kun vertaa tämän tislaamon normaali savustusaikaan niin se pari tuntia ei tunnu missään. PPM-osiossa oli tästä vilkasta keskustelua mutta iso osa viestejä katosi palkovallankumouksessa!
______________________________________________________________________________
Mikko (24.11.2007 21.56.30)
Kohtahan tuo on jo eilistä, kun kävin tuon MacKillops Choicen 1975 Glenlivetin maistamassa. Kovin oli erinomainen viski. Kuusi euroa 2 cl ei todellakaan olut liikaa noin mainiosta juomasta.
______________________________________________________________________________
Shepherd (25.11.2007 3.40.56 last edit 25.11.2007 3.47.15)
quote[SeBBe (link)]:
Mielenkiintoista olisi maistella joskus täysin savutonta Islayta. Mitenköhän tuo homma menee Ardbegin Kildaltonin suhteen? Onkohan täysin savustamaton vai samalla lailla 'lightly peated'? Josko joskus raaskisi tuon oman minin avata.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.11.2007 11.49.51)
Macallan 15yo 1883 (OB)
Macallan Gran Reserva 18yo 1980 (OB)
Macallan 1967/2005 (G&M Speymalt)
Ihan hyviä.
______________________________________________________________________________
misa (25.11.2007 11.58.52)
quote[smoke on the water (link)]:
Macallan 15yo 1883 (OB)
Macallan Gran Reserva 18yo 1980 (OB)
Macallan 1967/2005 (G&M Speymalt)
Ihan hyviä.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.11.2007 15.36.32)
quote[misa (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
Macallan 15yo 1883 (OB)
Macallan Gran Reserva 18yo 1980 (OB)
Macallan 1967/2005 (G&M Speymalt)
Ihan hyviä.
Tuossa 15-vuotiaassa lienee jo jonkin verran "Old Bottle Efektiä". ;)
______________________________________________________________________________
Whisky (25.11.2007 15.50.59)
quote[smoke on the water (link)]:
quote[misa (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
Macallan 15yo 1883 (OB)
Macallan Gran Reserva 18yo 1980 (OB)
Macallan 1967/2005 (G&M Speymalt)
Ihan hyviä.
Tuossa 15-vuotiaassa lienee jo jonkin verran "Old Bottle Efektiä". ;)
Hups. No sata vuotta sinne tänne, eli 1983 osuu lähemmäs totuutta.. Maistellaan tuo 1883 sitten joskus... ;D
______________________________________________________________________________
Mikko (25.11.2007 22.41.05)
Benromach 19 yo Rare malts. Osui Sohossa hampparinsyöntireissulla näkökenttään ja kannatti kyllä maistaa. Mainion hunajainen, lievästi mausteinen herkku.
______________________________________________________________________________
Marko76 (26.11.2007 10.53.01)
The Corriemhor tyhjentyi... Taas tilaa uudelle pullolle... :)
______________________________________________________________________________
Olli (28.11.2007 6.25.42)
Viikonlopun antia ::)
- Glenfarclas 105 60%, varsinainen voimajuoma
- Glenfarclas 15 46%, kermainen sherry, yksi lajinsa parhaista.
- Glenfarclas 21 43%, tasapainoinen, hyvä mutta ei ikäänsä nähden mikään erikoinen
- Glenfarclas 25 43%, tasapainoinen, hyvä ja selvästi sherrysempi kuin 21. Tätä täytyy hankkia lisää
Ilman tarkempia selityksiä, kaikki olivat hyviä, mutta 15 ja 25-vuotiaat erottuvat joukosta.
______________________________________________________________________________
Marko76 (28.11.2007 8.21.12)
Glenlivet 18y... Pehmeä ja ihan mainio kevyempien hetkien mallas, mutta kyllä Nadurra on edelleen paree... :)
______________________________________________________________________________
MP (28.11.2007 9.55.22)
Täällä myös Glenlivet 18, A-kaupan poistohinta houkutti ostamaan; pehmeä, kirpeän ja makean rajamailla onnistuneesti keikkuva mallas onkin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (29.11.2007 9.19.04)
Bruichladdich 3D3 Norrie Campell tribute 46%
Hauskaa maistaa uusi toimiva turveviski! Aluksi aika Ardbegmainen mutta rinnakkain vähän aikaa maisteltuna ero alkoi tuntumaan. Pakko
hankinta. Mukavan pyöreä, viinivivahteinen maku. Ovat aikaisemmat 3D:t kenties parempia?
______________________________________________________________________________
Marko76 (29.11.2007 10.06.12)
Pieni Bourbon iltama:
Jack Daniels
T: Persikka, vanilja, toffee, viina.
M: Vanilja, kitkerä toffee.
JM: Katkera, tuhkainen ja lopuksi vetinen.
*: Jälkimaku katkera, vetinen ja hiiltynyt...
Jim Beam
T: Vilja, Sokeri, Vanilja, Vodka.
M: Sokerinen vilja.
JM: Vilja ja kitkeröityy minivaniljaksi.
*: Vähemmän epämielyttävä jälkimaku.
Maker's Mark
T: Kevyen kevyt vanilja.
M: Vanilja, pehmeä makeus.
JM: Vaniljatoffee, kevyt loppukitkeryys.
*: Kevyt ja rauhallinen arkibourbon.
Knob Creek
T: Kynsilakka, Sokeri, Vanilja.
M: Vanilja, Vilja, Persikka ja vilahdus kanelia.
JM: Vanilja, Fariinisokeri, Lämmittävä.
*: Pehmeä, kylmemmän illan arkibourbon.
______________________________________________________________________________
MrBeam (5.12.2007 9.57.35)

MP (5.12.2007 11.52.56)
Springbank 10, melko taikinamainen ja mausteisen terävä. Keskivahvan savun keskellä päärynäkarkkia ja mentholia. Suht monipuolinen maku, mutta viskin hyökkäävä, heikon blendin kaltainen yleisprofiili ei oikein innostanut... :(
______________________________________________________________________________
Sieppo (5.12.2007 12.46.57)
Kolme Leijonaa Pure Malt alkaa olemaan lopuillaan. Muiden positiivisten kokemusten innoittamana alan keräämään tähän "elävää" pulloa. Seuraavaksi pulloon päätynee Laphroaig 10 Yo:n jäännökset. Kiinnostavaa nähdä kuinka tämä alkaa kehittymään :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (5.12.2007 12.52.37)
quote[MrBeam (link)]:
Tuota samaa 9-vuotiasta pikkunapsu kaverin pullosta. Olinpa jo unohtanut kuinka hyvää tämä on. Ja on säilynyt jo puoli vuotta sitten avatussa pullossa mainiosti, jopa parantunut. Jos juuri tänään kysytte minun mielestä parasta maistamaani bourbonia, vastaan Knob Creek. Mukavasti, mausteisesti pistävä maku. Paksun ja tanakan oloinen juoma.
Perskuta, mulla on kaapissa vain melkein tyhjä Maker's Mark. Tarttee lisää ameriikan herkkuja. Milloinkahan se ounasteltu WildTurkey 12yo tulee Alkoon..
______________________________________________________________________________
MrBeam (5.12.2007 13.40.00)
quote[Marko76 (link)]:
quote[MrBeam (link)]:
Perskuta, mulla on kaapissa vain melkein tyhjä Maker's Mark. Tarttee lisää ameriikan herkkuja. Milloinkahan se ounasteltu WildTurkey 12yo tulee Alkoon..
Villi kalkkuna oli ainakin tämän kuun uutuudet lehdykässä, elikkä taitaa olla saatavissa.
______________________________________________________________________________
Marko76 (5.12.2007 15.55.13)
quote[MrBeam (link)]:
Maanantaina ei näkynyt Oulun tokmannilla. Huono ajoitus varmaan käynnille.
______________________________________________________________________________
SeBBe (5.12.2007 17.28.46)
quote[Marko76 (link)]:
quote[MrBeam (link)]:
Maanantaina ei näkynyt Oulun tokmannilla. Huono ajoitus varmaan käynnille.
Ainahan sen voi tilata kyseiseen Alkoon odottamaan.
______________________________________________________________________________
MrBeam (6.12.2007 9.54.10)
quote[SeBBe (link)]:
quote[Marko76 (link)]:
quote[MrBeam (link)]:
Maanantaina ei näkynyt Oulun tokmannilla. Huono ajoitus varmaan käynnille.
Ainahan sen voi tilata kyseiseen Alkoon odottamaan.
Juu, ehdottomasti kannattaa käydä sanomassa jos sen hyllyyn tahtoo. Eihän nuo tuotteet hyllyyn automaattisesti tule, vaikka uutuuksia ovatkin.
______________________________________________________________________________
Eat P (9.12.2007 9.00.17)
Kalsari tasting kotosalla....Ei Nuotteja.....
Laphroaig 25y OB
Port Ellen Platinum
Port Ellen OMC "Suomi"
Bruichladdich Blacker Still
Talisker 30y 2006
Bowmore 1957
______________________________________________________________________________
Whisky (9.12.2007 9.53.06)
quote[Eat P (link)]:
Kalsari tasting kotosalla....Ei Nuotteja...
______________________________________________________________________________
I.R. (9.12.2007 15.45.51)
The Whisky Fair -pullotteiden "tasting"; tarkoituksena oli arvioida, kannattaisiko erään pienehkön maahantuojan ottaa niitä ohjelmaansa:
- "Single Speyside Malt" (Glenfarclas) 40 yo 1966/2007 52,4 % "Oloroso Sherry";
- "Single Speyside Malt" (Glenfarclas) 41 yo 1965/2007 53,5 % "Sherry Wood";
- Cooley 15 yo 1992/2007 56,4 % "Bourbon Barrel";
- Springbank 35 yo 1971/2007 59 % refill(?) "Sherry Wood";
- "Vanilla Sky" (Lagavulin) 14 yo 1992/2006 53 % "Bourbon Hogshead";
- Highland Park 19 yo 1988/2007 55,7 % "Bourbon Hogshead".
Ja lopputulema oli, että ainakin näitä nyt maistettuja ehdottomasti kannattaa. - "Vanilla Sky" on maistamistani Lagavulineista minua eniten miellyttänyt. Siinä ei ole sitä tyypillistä "Laga-nenää", jonka vuoksi en ole OB 16 yo:sta koskaan erityisemmin perustanut ja joka vaivaa - sherryn tuomista marmeladimaisista "reunoista" huolimatta - myös täällä paljon kehuttua OB 21 yo:ta. Ilman vettäkin tämä on kielellä pehmeä ja maku kallistuu hitaasti täyteläiseen savuisuuteen. Mutta vasta jälkeenpäin makustellessa huomaa, miten voimakasta savu itse asiassa oli. Vaikka OB 16 yo:nkin pitäisi olla yksinomaan (3rd fill) bourbonissa kypsytettyä, on näillä kahdella eroa kuin yöllä ja päivällä. Tämän perusteella voisin jopa alkaa pitää Lagavulinista(!) - Toinen "distillery characterista" selvästi poikkeava pullote oli HP. Tislaamon parinkympin ikäisistä (erit. OB 18 yo 43 %) pursuava kanerva puuttui oikeastaan täysin. Aluksi alkoholi dominoi, mutta vedellä avautui sellaisia maltaisia ja vaniljaisia aromeita, joita ainakaan minä en ollut Highland Parkeista aiemmin tavannut.
______________________________________________________________________________
Whisky (9.12.2007 17.48.43)
quote[I.R. (link)]:
The Whisky Fair -pullotteiden "tasting"; tarkoituksena oli arvioida, kannattaisiko erään pienehkön maahantuojan ottaa niitä ohjelmaansa.
______________________________________________________________________________
Viineri (11.12.2007 7.12.47)
Noin viikon evakon jälkeen päästyäni kotiin aukaisin Caol Ilan 12yo. ja johan maistuikin.
Voisin ruveta pullottamaan teille kaikille tätä oman kylän (Nokia) tuotantoa ja pidetään porukalla tastingit. Tulee oikein hanasta viskin väristä, tuoksu on voimakkaasti kloorinen, makua en ole kokeillut, mutta aika paksun tuntuista.... peseydyin jopa tässä kalliissa ja laadukkaassa Nokialaisessa "vedessä". Hetken valuteltuani molempia nesteitä, kämpässä ei haissut savu, vaan tunne oli kuin uimahallissa.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (13.12.2007 9.05.25)
Hyvä jos olet päässyt jo kotiutumaan, mylläkkä evakossa ollessa on kyllä melkoinen.
Itse nautiskelin Famous Grousen Port Woodia. Mikähän siinä on että makeus, toffeisuus ym. alkaa vain koko ajan maistumaan paremmalta? Kohta ajaudun bourboneihin ja blendeihin vallan... ;)
______________________________________________________________________________
Pure Pot (13.12.2007 21.08.00)
Eilen maistoin ehkä tähän asti parasta viskiä ikinä; Caol Ila 25yo 1978/2004 (OB) :P
Kiitoksia Al!!! :D
______________________________________________________________________________
Olli (16.12.2007 9.34.32 last edit 16.12.2007 18.55.26)
Jeps
Eilen kolmen tislaamon tasting.
- Tobermory 10yo, kevyt, hieman toffeeta ja pähkinöitä, hyvin kevyt savuisuus ja mallas. Kerran aikaisemmin maistanut.
- Royal Lochnagar 12yo, selvästi tukevampi kuin edellinen, mallas maistuu selvemmin, kevyesti savuinen. Samoin kerran aikaisemmin maistettu.
- Glengoyne 21yo, aivan eri sarjaa kuin kaksi edellistä. Tuoksu erikoinen, lievästi sanottuna, vanhaa voita, marsipaania ja sherryä ja jokin aivan outo hieman palanut tunnistamaton tuoksu. Maku öljyinen, suolainen, sherryä, erikoinen, jokin ohut palanut myös maussa, hunajaa löytyy myös. Puolen tunnin seisotus muutti tuoksua selvästi, maku pysyi suunnilleen samana. Tätä täytynee testata uudelleen, sen verran erikoinen oli.
Kahden ensimmäisen kohdalla muistikuvat pitivät suunnilleen paikkansa. Glengoyne 21 oli uusi tuttavuus, aika erikoinen maku ja tuoksu, ei huono mutta erikoinen.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.12.2007 10.01.54)
Pyhiinvaellusmatka Oulun St. michealiin:
Glenfiddich Caoran - aika löysää kamaa ja turvetta vain hitunen.
Highland Park 18y.o - ei paha ollenkaan, kuitenkin odotin vähän tujumpaa otetta. Joku toinen kerta.
Caol Ila '89 (MacGillop's choice) - Juotavaa muttei parhaita Iloja
Bowmore 12y.o(OMC) 50% - Tosi huippu, runsaasti hedelmää ja raikkautta, vaikea mieltää
Bowmoreksi. Pojat osaa pullotuksen.
Highland Park '88 (Blackadder) 58% sherry cask 11924 - Sherryä ja potkua kivasti, oiva!
Ardbeg 1977 - Turvetta kaipaa ja lujaa. Hieman vaisuhko.
Bowmore 17y.o - Kevyt, vetinen, raikas
Ardbeg still young - Paluu turpeeseen toimii. Ok muttei vedä vertoja kympille.
Port Ellen (suomipullote) - Vaatisi rauhallisen eteerisen ilmapiirin. Bilemesta Lauantaina klo 1.30
ei oikein sovi mutta hyvää porttia kuitenkin.
______________________________________________________________________________
Bf109 (16.12.2007 14.13.12)
Tuli eilen siivutettua kalsarisettinä
-Glenmorangie 10
-Laphroaig 10
-Laphroaig CS
-Laphroaig 15.
Täytyy todeta että kaksi ekaa ovat edelleen suosikkejani, CS liian vahvaa ilman vettä ja veden kanssa toimii ihan yhtä huonosti kuin kaikki muutkin viskit tähänmennessä. 15v taas ei muuten vain ole hintansa väärtiä vaikka hyvää onkin. Hyvä näin, tulee halvemmaksi ;)
______________________________________________________________________________
JaRiMi (16.12.2007 14.15.03)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Port Ellen (suomipullote) - Vaatisi rauhallisen eteerisen ilmapiirin. Bilemesta Lauantaina klo 1.30
ei oikein sovi mutta hyvää porttia kuitenkin.
______________________________________________________________________________
CoolHuh (17.12.2007 12.22.59)
Bruichladdich Twenty kokeiltiin - Italialaisen illallisen jälkeen. Omistaja antoi sikarihuoneeseen pullon ja kaksi lasia ja sanoi, että kaadatte varmaan itse. Kun toimme pullon takaisin hän kysyi montako otitte !
Viski on mielestäni nk. helppo viski, eli ei mikään "äijäjuoma". Sopi sikarin kyytipojaksi mainiosti.
______________________________________________________________________________
InkRose (17.12.2007 18.17.43)
Missäs tuollaista palvelua saa?
______________________________________________________________________________
CoolHuh (18.12.2007 21.41.24)
Frankfurtin lähistöllä. Itseasiassa varmaan muuallakin, mutta minulle ei ole muualla käynyt.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (19.12.2007 9.13.46)
Helsingin keskustassa parilla:
- Macallan 1841 Replica: Todella pehmeä ja helposti juotava, vain kevyesti sherryinen Mäkkäri. Hyvää, vaikka pidän kyllä enemmän vahvemmin Sherryisistä versioista.
- Lagavulin DE 1989: Pitkästä aikaa maistettu DE-Laga oli vahvan tuntuinen, sherry ei tässäkään ole niin voimakas kuin olisi odottanut. Ihan kelpo perusdrami kuitenkin.
- Caol Ila 1990 G&M Cask: Yli 58 prosenttiseksi ällistyttävän pehmeä. Täyteläinen ja onnistunut Ila. Tätä voisi vaikka maistella lisääkin.
Kiitokset seurasta I.R, sekä Heidi ja Mikko, joille myös onnittelut vihdoin saadusta omasta Suomi-Ellusta. Eräs kolmaskin tamperelainen muuten bongattiin haahuilemassa forumin alakerroksissa.. very scary ;D
By the way, Suomi-Elleniä oli AA:N hyllyssä eilen illalla reilusti.
______________________________________________________________________________
I.R. (19.12.2007 10.04.21 last edit 19.12.2007 11.43.15)
quote[smoke on the water (link)]:
- - Caol Ila 1990 G&M Cask: Yli 58 prosenttiseksi ällistyttävän pehmeä. Täyteläinen ja onnistunut Ila. Tätä voisi vaikka maistella lisääkin. - -
______________________________________________________________________________
Mikko (19.12.2007 12.50.07 last edit 19.12.2007 12.51.25)
Roky Erickson oli loistava. Harva artisti, jonka ensimmäiset hitit ovat vuodelta 1966 jaksaa muutenkaan ja vielä kun Rokyn elämä on ollut vähän mitä sattuu, niin ei voi kuin hattua nostaa. Mies todella herää henkiin lavalla.
Edellä kehuttu Caol Ila oli todella hyvä, ensimmäinen reaktio oli, että tämähän voisi olla paljonkin vanhempi viski. Mainio yllätys oli. Toden totta, parhaat minunkin juomat Caol Ilat ovat olleet IB- pullotteita, osa jopa hyvin halpoja sellaisia.
Ardbegin Lord of the Isles tuli myös maistettua ja kyllä, mahtava juoma se on tämäkin. Ardbeg ei petä.
______________________________________________________________________________
gemini (19.12.2007 21.07.51)
Pari tujausta Jameson 12 yrs tuli otettua eilen, pikkujoulujen kunniaksi. Pehmeää, mutta täyteläistä...
______________________________________________________________________________
Marko76 (20.12.2007 8.26.40)
Bowmoren 18y... Tällä kertaa maku oli parempi, kuin koskaan aikaisemmin. Pehmeää toffeeta, savua, meriheinää ja vain pieni liraus parfyymiä.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (21.12.2007 20.15.39)
Tuulensuun hyllystä sekä Jokikunnas että tämä:
Mosstowie 1979 sherry cask, cask strenght, pullottaja McKillop's ja putelin numero 482. Tuoksu makea, joukossa banaania ja alkoholi tuntuu vahvana. Maku kertoo yksiselitteisesti että kyseessä aivan loistava CS sherry.
Jokikunnas on edelleen hyvää sekin.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (24.12.2007 19.25.18)
Kinkunpaistoa valvoessa:
Highland Park 18 yo
The Famous Grouse Port Wood
Glenfarclas 21 yo
Glenfarclas Quarter Cask
BenRiach Limited Release for Finland
Bruichladdich Waves
Ardbeg ANB
Bruicladdich 3D3
Port Charlotte PC6
______________________________________________________________________________
Turvesavu (25.12.2007 12.40.25 last edit 25.12.2007 12.44.05)
Hittolainen, taidan olla ainoa joka maistelee jouluna. ;D
Pukin lähdettyä:
Ardbeg Kildalton - Tuntee Begiksi, lakritsin häivähdyskin löytyy
Ardbeg 17 yo - Begiksi minun suuhuni laimea, edellisen rinnalla jopa
Ardbeg TEN (2003) - Jodisemman oloinen kuin 2007
Talisker 10 yo
Director's Tactical Talisker 25 yo sherry cask - mainio, todella mainio
Noissa Artuissa mietin sitä että mikä onkaan miniatyyrin vaikutus makuun verrattuna täyskokoiseen 0,7 lekaan? 17 yo oli pettymys ja mietin että olisiko Peat Packin versio jotenkin muuttunut matkalla?
EDIT: Lisää tietoja
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (25.12.2007 14.20.17)
quote[Turvesavu (link)]:
Hittolainen, taidan olla ainoa joka maistelee jouluna. ;D
quote[Turvesavu (link)]:
- - Ardbeg 17 yo - Begiksi minun suuhuni laimea - -
______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.12.2007 15.51.00)
Kinkkua sulatellellessa Porto Krohn Colheita 1967,
sekä yömyssyksi Speymalt of Macallan 1967 ja Bowmore 30yo Kranna Dubh..
Maistui. :D
______________________________________________________________________________
Turvesavu (25.12.2007 19.37.01)
quote[Jarkko72 (link)]:
17 yo on todella rauhallinen Ardbeg, varsin maltainen eikä todellakaan savuisa. Omalla kohdallani vei pidemmän ajan jotta oppi arvostamaan kyseisen pullotteen monimuotoisuutta ja erilaisuutta. TENiin, uigeen ja beistiin verrattuna 17 yo on pelikentän toisesta laidasta, mutta omaa mielestäni selkeää linjakkuutta esim 1978/1997 pullotteeseen.
______________________________________________________________________________
Whisky (26.12.2007 0.05.50)
quote[smoke on the water (link)]:
Kinkkua sulatellellessa Porto Krohn Colheita 1967
______________________________________________________________________________
smoke on the water (26.12.2007 8.29.39)
quote[Whisky (link)]:
quote[smoke on the water (link)]:
Kinkkua sulatellellessa Porto Krohn Colheita 1967
ArkAlkon tavaraa oli muistaakseni tämä? Saattaa olla, että näin pullonkin vilaukselta. Otitko mitään tarkempia nootteja? Kiinnostaa nimittäin.
______________________________________________________________________________
pere (27.12.2007 9.19.47)
Jouluna ei tullut maisteltua viskiä laisinkaan, sen sijaan kinkun kyytipoikana meni mm. Nörrebron mainio North Bridge Extreme ja pähkinöiden kerä Royal Oporto Colheita 1977, joka sekin todettiin varsin maistuvaksi. Tuosta portista oli korkki ja pullon suu homeessa, mutta ei onneksi ollut levinnyt sisälle pullon, joten tarkalla puhdistuksella selvittiin.
Nyt uudelle vuodelle voisikin ehkä jo jonkun viskinkin ottaa ohjelmaan, luonnollisesti sen shampanjan lisäksi :)
______________________________________________________________________________
Turvesavu (27.12.2007 18.12.53)
Siljan baarissa Talisker 25 yo. Mainio...
______________________________________________________________________________
Pure Pot (28.12.2007 17.37.58)
Eilen kaupungilla Oban 14yo - mainion tasapainoinen, erittäin miellyttävä viski. :P
______________________________________________________________________________
Whisky (28.12.2007 17.46.52)
Itse asiassa toissapäivänä laivalla tuli maisteltua Bowmoren Cask Strenght (uusi pullote). Tälle sai antaa aikaa huolella ennen kuin avautui ja sittenkin tarvittiin vielä useampi tippa vettä. Itse pidin kovasti. Savuisuus ei ollut hyökkäävä, mutta tervaisuuden ja hedelmäisyyden leikittely oli hauska. Ei tämä mitään maailman parasta viskiä ollut, mutta kyllä tätä kaappiinsa voisi sadepäivän varalle ottaa.
______________________________________________________________________________
Kumiankka (29.12.2007 17.15.29)
Eilen lasiin osui Bruichladdich Infinity 1st. Kolmas kerta toden sanoo, eli eilen maistin kolmannen kerran ja nyt maistui herkulliselle.
Jouluna avasin pullon ja maistin ensin ilman vettä, ja ei maistunut oikein miltään. Seuraavana päivänä testasin vesitilkalla eikä maistunut edelleenkään miltään. Eilen otin taas pari senttiä ilman vettä, ja johan olikin maku muuttunut herkuksi. No, ei tuo ole ensimmäinen viski, joka ei ole toiminut heti.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (30.12.2007 10.59.59)
Dalmoren 12 yo. Tämän perusteella täytyy maistaa uudestaankin.
______________________________________________________________________________
Eat P (31.12.2007 8.50.29)
Eilen kitusiini heitin:
Port Ellen 5th Release
Talisker 25y 2006
Port Ellen 27y 1978-2006 Platinum DL
______________________________________________________________________________
JaRiMi (31.12.2007 11.07.20 last edit 31.12.2007 11.08.50)
quote[MrBeam (link)]:
Harvinaisen hieno sessio. Oli varmaan makunystyrät ottavaisella tuulella, vaikkakin luterilaisen jäykästi, liiemmin iloitsematta sen suoritin.
______________________________________________________________________________
VectorViktor (31.12.2007 11.11.05)
Muutama lasillinen Ardbeg Airigh Nam Beistia :P.
______________________________________________________________________________
Whisky (31.12.2007 11.22.36 last edit 31.12.2007 11.22.52)
quote[JaRiMi (link)]:
Noista hymiöistä puuttuu semmoinen perus-Suomalainen hymy - jossa siis ei oikeastaan hymyillä, vaan on naama aika peruslukemilla ja korkeintaan asiayhteydestä näkee että henkilö on tavallista paremmalla tuulella.
;D
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (31.12.2007 11.24.45)
Älä laita! on niin mitään sanomaton että rupijaa ahistaan! :)
______________________________________________________________________________
smn (31.12.2007 12.30.23)
Eilen pitkästä aikaa kunnon kotitasting emännän kanssa.
Ensimmäiseen kattaukseen kolme Balvenieta, 10v Founders Reserve, 17v NewWood ja 17v SherryOak. SherryOak oli aika helposti ykkönen tuossa porukassa, suht virheetön pehmeä oloroso, tasapainoinen tuoksusta loppuun. Tämä oli tosin jo ennakolta arvattu joten positiivisin yllätys oli että tuo NewWood maistui paljon paremmalle kuin muistinkaan kun siihen oikein keskittyi. Loppu siinä on edelleen turhan lyhyt ja 'vetinen' valitettavasti. Olisipa ollut heittää 15v single barrell ja 14v roasted malt tuohon joukon jatkeeksi, vaan ovat penteleet jo tyhjänä ..
Seuraavaan kattaukseen kolme tynnyrivahvuista 16v Bowmorea, 1989 (bourbon), 1990 (oloroso) ja 1991 (port). Oma vankka mielipiteeni on että näistä loistavia ovat kaikki. Portti versio on vaikeiten auennut mutta pääsin nyt senkin kanssa hyvin sinuiksi. Emännällä bourbon versio selvisi selkeästi ykköseksi, oloroson tiputti hännille sekä tuoksussa että maussa ollut 'kumimaisuus'. Itse en kumimaisuutta tosin tässä juuri havainnut.
Sitten tuli pari Lagavulinia, 21v ja sille adjutantiksi 1990 DE. Vanhempi oli selvästi illan kuningas mutta nuorempi piti puolensa yllättävän hyvin. Nuoremmasta löytyi selkeämmin tervaa ja suolaisuutta hedelmäisyyden lisäksi. Uskaltaisin väittää että jos tätä DE-versiota saataisiin tynnyrivahvuudessa ja ilman kylmäsuodatusta niin siinä olisi paras laga ikinä. Nyt sen rooliksi jäi tukea vanhempaansa.
Viimeinen drami kruunaamaan illan olikin sitten Suomi-Ellen. Ja kyllä muuten oli vaikean paikan edessä noiden lagojen jälkeen! Ensimmäisellä tuoksuttelulla ja maistolla en saanut muuta irti kuin puuta! Oli pakko pitä pieni tauko ja syödä vähän ettei olisi Elleni mennyt aivan haaskuuseen. Kyllähän se siitä sitten notkistui ja alkoi löytymään ne muutkin aromit :D
______________________________________________________________________________
JaRiMi (31.12.2007 13.47.18)
quote[smn (link)]:
Seuraavaan kattaukseen kolme tynnyrivahvuista 16v Bowmorea, 1989 (bourbon), 1990 (oloroso) ja 1991 (port). Oma vankka mielipiteeni on että näistä loistavia ovat kaikki. Portti versio on vaikeiten auennut mutta pääsin nyt senkin kanssa hyvin sinuiksi. Emännällä bourbon versio selvisi selkeästi ykköseksi, oloroson tiputti hännille sekä tuoksussa että maussa ollut 'kumimaisuus'. Itse en kumimaisuutta tosin tässä juuri havainnut.
Uskaltaisin väittää että jos tätä DE-versiota saataisiin tynnyrivahvuudessa ja ilman kylmäsuodatusta niin siinä olisi paras laga ikinä. Nyt sen rooliksi jäi tukea vanhempaansa.
Viimeinen drami kruunaamaan illan olikin sitten Suomi-Ellen. Ja kyllä muuten oli vaikean paikan edessä noiden lagojen jälkeen! Ensimmäisellä tuoksuttelulla ja maistolla en saanut muuta irti kuin puuta! Oli pakko pitä pieni tauko ja syödä vähän ettei olisi Elleni mennyt aivan haaskuuseen. Kyllähän se siitä sitten notkistui ja alkoi löytymään ne muutkin aromit :D
______________________________________________________________________________
JaRiMi (31.12.2007 14.07.55 last edit 31.12.2007 14.08.56)
quote[Whisky (link)]:
quote[JaRiMi (link)]:
Noista hymiöistä puuttuu semmoinen perus-Suomalainen hymy - jossa siis ei oikeastaan hymyillä, vaan on naama aika peruslukemilla ja korkeintaan asiayhteydestä näkee että henkilö on tavallista paremmalla tuulella.
;D
Mites olisi tämä?
Lisätäänkö foorumin vakkarihymiöihin?
______________________________________________________________________________
InkRose (1.1.2008 18.07.07)
Eilen poikettiin illallisen jälkeen Kampin Teerenpelissä ja kokeilumielessä pyysin talon 5v viskiä. Sitäpä ei ollut, mutta 4v löytyi. Sitä siis. Tuoksu yllätti täysin pehmeän täyteläisellä rusinaisuudella (vastapaistetusta pullasta löydetty), mutta maku oli aika mitätön. Pari vesitippaa häivytti ne vähätkin maut lasista. Sinänsä lupaava, mutta kovasti keskeneräinen vaikutelma tuli tästä.
Sen jälkeen, edelleen uusia kokeillen, Springbankin 10v, joka hävisi nenässä mutta varsinkin alkuun oli kielen päällä aivan eri luokassa. Löytyi kivasti savua, hieman kuivahkoa tervaa ja puuta. Jotekin siinä maistellessa maut hälvenivät sitä mukaa kuin lasin pohja läheni. Ei kyllä tämän perustella ole kiire hankkia kotiin.
______________________________________________________________________________
gemini (2.1.2008 10.52.36)
Aattoiltana tuli maisteltua Laphroaig 10 ja Caol Ila 12. Jälkimmäinen pullo alkaa uhkaavasti huveta, on sen verran hyvää. Uudenvuoden vaihtuessa makuaistit olivatkin sitten jo turrutettu, joten oli aika siirtyä Ballantines Finest -pullon pariin ja keskittyä määrään laadun sijaan!
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (3.1.2008 20.30.57)
En yhtään mitään! Tipaton tammikuu kehissä. Hiukkasen jo kaduttaa kun täällä sivuilla pyörii! :(
______________________________________________________________________________
smn (4.1.2008 11.55.53)
quote[JaRiMi (link)]:
quote[smn (link)]:
Seuraavaan kattaukseen kolme tynnyrivahvuista 16v Bowmorea, 1989 (bourbon), 1990 (oloroso) ja 1991 (port). Oma vankka mielipiteeni on että näistä loistavia ovat kaikki. Portti versio on vaikeiten auennut mutta pääsin nyt senkin kanssa hyvin sinuiksi. Emännällä bourbon versio selvisi selkeästi ykköseksi, oloroson tiputti hännille sekä tuoksussa että maussa ollut 'kumimaisuus'. Itse en kumimaisuutta tosin tässä juuri havainnut.
Minusta tarkka vainu emännälläsi - yksi ensimmäisiä havaintoja joistakin sherryisistä viskeistä kuten esim. Macallanin 10v oli itselläni se että "..kele, tässähän maistuu ihan kuin kumia olisi!". Jotenkin tuo assosiaatio tulee aika monelle mieleen kuulemma osasta sherryviskejä.
______________________________________________________________________________
Pure Pot (4.1.2008 15.54.46)
Laphroaig 10yo vs. Islay Mist 8yo (IM=Islay blendi, sisältö kait pääosin Lappista).
"Aito tavara" on blendiin verrattuna suolaisempi, savuisempi ja vivahteikkaampi. IM ei ole lainkaan pöllömpi blendi, erityisesti hinta-laatusuhdetta verratessa, mutta imelän makeana ja vähemmän suolaisempana jää pyöreäksi mutta samalla karismattomaksi juomaksi esikuvansa rinnalla.
______________________________________________________________________________
Eat P (5.1.2008 10.29.22)
Loch Indaalin rannalla pitäydyttiin:
Bowmore Darkest
Bowmore Darkest 15y
Bowmore 1983 23y 50% OMC
Bowmore 1991 Port Matured OB
Bowmore 1957
Darkestit eivät oikein vakuuttaneet tuossa seurassa.
Eikä varmaan ole vaikea arvata mikä noista räjäytti pankin. . . . .
______________________________________________________________________________
Turvesavu (5.1.2008 19.13.53)
Tuo sarja nyt menee jo oikeusmurhan puolelle Darkestien kannalta.
Itse maistelin Longmornin perusmallia eli 15 yo:ta. Mukavaa appelsiinin kuorta, mallasta ynnä muuta mukavaa.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (5.1.2008 20.27.35)
Tämä 23yo OMC Bowmore on ilmeisesti aika hyvää tavaraa?
______________________________________________________________________________
Eat P (5.1.2008 20.53.50)
quote[JaRiMi (link)]:
Tämä 23yo OMC Bowmore on ilmeisesti aika hyvää tavaraa?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (6.1.2008 8.42.40)
quote[Eat P (link)]:
quote[JaRiMi (link)]:
Tämä 23yo OMC Bowmore on ilmeisesti aika hyvää tavaraa?
Kyllähän nämä E.S.A-pullon jämät maistuu. Jännä jotenkin suolainen tuoksu ja maku.
______________________________________________________________________________
InkRose (6.1.2008 17.55.03)
Eilen muutaman kaverin kanssa hieman iltaa istuttiin keskustassa. Lasissa käväisi seuraavat:
Macallan 12yo Fine Oak: yleissivistyksen nimessä, yllättävän puinen ikäisekseen, vain aavistus makeutta.
Auchentoshan 10: vähän samassa hengessä jatketaan, Lowland-kokeilujakin välillä. Ihan miellyttävä, mutta varsin persoonaton easy-drinking tuote. Aprikoosimarmeladia.
Bowmore 17yo: Voipi olla, että johtui myös laseista, mutta ehkä enemmän siitä, että kyseessä oli pullon viimeiset 2cl, mutta tästä en saanut juuri mitään irti. Loppua kohti tuntui maussa jotain kummallisen saippuaista, joka ihan viime metreillä kääntyi turpeen puolelle. Tyhjä lasi tuoksui mukavasti makean turpeiselle, mutta 12yo:n tyylistä savua tai suolaa ei ollut alkuunkaan tässä.
Tässä välissä yllätti nälkä, joten mieto kebabsetti saattoi vaikuttaa näihin seuraaviin nuoteihin jollakin tapaa. Pitää varmaan joskus ottaa uusiksi ihan tuoreella kielellä.
Balvenie 15yo Single Barrel: aluksi sulkeutunut, mutta tuoksu avautui nopeasti täyteäläisenä ja makeahkona, suussa yllättävän kuivan tuntuinen, sitruunaa/greippiä ja puuta, taustalla hieman makeutta, mukava kevyenpuoleinen pippurisuus.
Balvenie 21yo PortWood: "paksu" ja makea tuoksu, ehkä vähän viinikumien suunnalla, myös palanutta sokeria. Kielellä tämä oli kevyt, mukavan pehmeä, yllättäen hieman kuivahko, lähinnä sitrus- ja pippurifiiliksiä, ei oikeastaan juuri makealta tuntunut tämä.
Nikka Single Barrel 1987: tuoksu alussa suunnalla lakka/petsi/tärpätti/vaha, mutta hetken hengitettyään esiin puskee lähes kaiken peittävä turve, jota tukee jännä makea sävy. Suussa tuntui lähinnä pippuria ja taas kerran kuivia sitrushedelmiä (greippi, sitruuna), mutta myös vähän jotain makeaa seassa. Jälkimaku oli varsin kuiva.
______________________________________________________________________________
DP (8.1.2008 19.58.34)
Black Ribbon Pure Malt 10 y.o. 40%
Ruotsin markkinoille (tällä nimellä) suunnattu vatted malt, johon on käytetty 15 eri mallasviskiä highlandin, lowlandin ja islayn alueilta. Tuoksu on maltainen ja myös hieman sitrusta, sama jatkuu myös maussa. Melko tasapaksua tavaraa, ei säväytä suuntaan eikä toiseen. Islayn osuus on suht olematon, savu korkeintaan kummittelee jossain taustalla tunkkaisena elementtinä.
______________________________________________________________________________
Marko76 (9.1.2008 8.42.54)
Bowmore 2000 (6v.) Signatory Vintage 58.9% Bourbon, Cask 800050, bottle 73/252, D 28.3.2000 - B 2.2.2007.
T: Vanilja, Toffee, Kaneli? Polttavan voimakas tuoksu.
M: Todella voimakan ja paksusti terävä maku, öljyinen, turpeinen.
JM: Turpeinen, Meriheinä, Lämmittävä.
*: Täydellisen lämmittävä, kylmän ilmaston viski. Kerrassaan mainio nuorikko! No Laventeli! :)
______________________________________________________________________________
I.R. (9.1.2008 10.57.06)

pere (9.1.2008 14.27.44)
quote[I.R. (link)]:
quote[Marko76 (link)]:
Bowmore 2000 (6v.) Signatory Vintage 58.9% Bourbon, Cask 800050, bottle 73/252, D 28.3.2000 - B 2.2.2007.
Onko tätä mahdollisesti Tampereen seudulla tarjolla jossakin ravintolassa, vai oliko kysymyksessä oma/kaverin pullo?
______________________________________________________________________________
I.R. (9.1.2008 15.09.00)

En tidä onko tuota Markollakin oma pullo, mutta minulta ainakin pullollinen löytyy. Voin ottaa vaikka samplen mukaan kun seuraavan kerran nähdään...
Ihan ok viski kyllä. Yllättävän savuton ja hyvä nuoreksi Bowmoreksi.
______________________________________________________________________________
Marko76 (9.1.2008 19.37.52)
quote[I.R. (link)]:
______________________________________________________________________________
Sieppo (11.1.2008 9.52.08)
Caol Ila 12 Yo
Ardbeg Ten
Taas maistui molemmat, Caol Ila tuntuu paranevan joka kerralla, noin 3-4 dramia pullosta kaadettu ja maku senkun paranee.
Silti Arttu oli vielä maukkaampaa. ::)
______________________________________________________________________________
smn (12.1.2008 14.34.42 last edit 12.1.2008 14.34.54)
Pullollisen 12v Highland Parkkia ja jokusen oluen. Nyt on paha olo.
______________________________________________________________________________
viskisieppo (12.1.2008 20.43.41)
quote[smn (link)]:
Pullollisen 12v Highland Parkkia ja jokusen oluen. Nyt on paha olo.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (13.1.2008 9.55.39)
Brora 30 yo 1976 55,7% cs, bottle 1043/2130, OB-pullote. Näinkin vanhan Broran muheva turpeisuus ja suolaisuus juoruavat omaa tarinaansa.
______________________________________________________________________________
Sepi67 (19.1.2008 2.00.02)
Suomi Ellen pullo nr.135
2cl maukasta tavaraa :P
______________________________________________________________________________
MrBeam (21.1.2008 13.27.47)
quote[MrBeam (link)]:
Old Pulteney 17yo
Talisker DE
Bowmore Mariner
Suomi Port Ellen
Ledaig NAS
______________________________________________________________________________
pere (21.1.2008 13.33.10)
quote[MrBeam (link)]:
Kokeilkaapa vaan joskus sessio tyyliin ViskiX NAS - ViskiY 18yo - ViskiX NAS uudestaan.
______________________________________________________________________________
InkRose (2.2.2008 8.54.22)
Vanhan kaverin kanssa hieman maisteltiin.
Ensin Port Ellen DL OMC 82/07 (Jokikunnas), joka senkun toimii aina vaan. Mahtavan vivahteikas ja täyteläinen, oikeastaan alkaa olla parhaimmillaan seistyään lasissa jotain pari tuntia parin vesitipan kanssa. Otettiin ensimmäiseksi, että päästiin tuoreella kielellä maistelemaan.
Toisena Knockdhu 89/03 (14 yo) Cadenhead's Cask Strength (52,9%) Bourbon Hogshead (282 bottles).
Tuoksu: kevyt, sitrusta, vihreää omenaa, mehukas, kirpeähkö... banaania? Veden kanssa pehmeämpi mutta heikompi, hieman kukkia esiin.
Maku: lämmin, pehmeä, öljyinen tuntu, häivähdys omenaa. Aika sulkeutunut ilman vettä. Veden kanssa kevyempi, laihempi tuntu, hieman omenaa, mausteinen polte. Aluksi puuta, joka jatkaa pehmeän sokerinekkumakeuden kautta pippuriin.
Jälkimaku: Kuivakkaan puinen, kaukaisuudessa leijuu hento vanilja. Veden kanssa edelleen kuiva, mutta pehmeämpi, kääntyy mukavasti viileään raikkauteen, kuin nuolaisisi valion minttujäätelöä (ei sen raidan kohdalta)
Varsin kiva perus-Speysider. Hieman kuivanlainen, mutta maistuva.
Kolmantena illan toinen uusi tuttavuus itselleni, Smokehead (Single Islay Malt, yleisesti arveltu Ardbegiksi):
Tuoksu: Lämmin, turvetta, tervaa, jodia, savua (juuri sammuneita hiiliä), jotain makeaa
Maku: kevyt, ohut tuntu (johtunee aika pitkälti noista suodattamattomista edellä), toffeeta, hieman turvetta, ei tämäkään suussa yhtään niin savuiselta tunnu kuin olisin odottanut.
Jälkimaku:turvetta, lääkemäisyyttä, pippuria, jotain yrttejä.
Ihan maukas ja suorastaan pelottavan juotava, pehmeä Islay-viski.
Ja illan viimeisen hitaan virkaa toimitti Ardbeg TEN, juurikin verrokkina äskeiselle. Itselleni tämä olikin jo tuttua tavaraa, eikä mitään uutta varsinaisesti löytynyt. Brutaalin turpeinen ja väkevä maku, josta eilen puuttui pehmeys lähes täysin.
______________________________________________________________________________
pere (3.2.2008 10.06.10)
Tuolla tasting-ketjussa jo mainittujen lisäksi eilen tuli maisteltua mm. seuraavia:
Black Barrel 40% (Girvan)
hedelmäisen makeahko, hieman alkoholia, aika miellyttävä
mukava single grain, taitaa olla yksi harvoja laajemmin myynnissä olevia? ainakin hinta/laatu-suhde on aika lailla kohdallaan
Glengoyne Single Cask Vintage Rum Finish sep 1994 / may 2005, 61,8%, cask 90932, 270 bottles
tuoksu: rommista makeutta, hedelmäisyyttä, hieman mausteinen, ruohoa, nallekarkki
maku: makeahko, hieman ruohoa, hedelmäistä makeutta, mausteinen, hieman karvas
jälkimaku: makeahko, hieman mausteinen, hedelmäinen
ihan mielenkiintoinen viski, rommi ei tule niin selvästi läpi kuin esimerkiksi Benriachin arumaticuksessa
Bushmills 21yo 40%
makeahko, mausteinen, hedelmäinen, pellavansiementä, aprikoosia, hieman hedelmäistä raikkautta
aina yhtä mukava viski, harmi vain, että tämän hinta ei muistaakseni ole kovin mukava, muuten voisi pullon kaappiin hankkiakin...
______________________________________________________________________________
Peku (3.2.2008 11.07.18 last edit 3.2.2008 11.08.22)
Chivas regal 12 yo tuoksu;appelsiini , ja hedelmäinen maku :herätti mielenkiintoisen tunteen ja hedelmät jäivät kuplimaan kielen päälle ,tuntui myös lämmin potkaisu vaikkei promillet päätä huimaavia ole,tyhjästä lasista tuoksui sitten hedelmät ja tammi,mielestäni upea juoma. Glenturret 18yotuoksu ;hedelmäinen,omena,metsämarjainen. maku; pehmeä jossakin välissä maistoin vahvasti savua ja ohraa. muuta:kiva mutta odotin ikään nähden jotain specialimpaa mielestäni chivas oli parempi. Laproaigh 10 yo tämä oli taas kerrassaan loistavaa; aika helposti tunnistettavia makuja ja tuoksuja(voimakkaat aromit) suussa liuenneet tervapastillit tuoksuvat vahvasti, myös tammi erottuu selvästi. maku tervainen ja savuinen. tämä päätyy alkokäynnin yhteydessä kaappiin. Ilosena myös täytyy todeta että pikkuhiljaa tuoksut ja maut alkavat erottua aivan erillä lailla kuin ensimmäisten maisteluiden osalla.
______________________________________________________________________________
SeBBe (3.2.2008 12.02.57)
Illan alkajaisiksi tuli maistettua Balvenie 17y Sherry Oak ja Nikka Taketsuru 17y. Kiitokset smn:lle näistä. Noiden jälkeen teki mieli jotain savuisempaa ja vertailevana maisteluna tuli kaadettua lasiin Bruichladdich Infinity 1st ja 2nd.
Balvenie 17y Sherry Oak
N: Sherryisen hedelmäinen, maitosuklaata, hieman kypsennettyä banaania, vasta jonkin aikaa lasissa seisottamisen jälkeen tuoksuun ilmaantuu hiven tislaamolle tyypillistä hunajaisuutta. Sherry dominoi kyllä täysin. Veden lisäyksen jälkeen juoma saa teemäisiä piirteitä, hunaja tulee esille hieman selkeämmin ja sherry jää enemmän taka-alalle.
P: Mehevän sherryinen, makeaa kukkaishunajaa, mallasta, hedelmäisen makea.
F: Tummaa hedelmää, hivenen banaania, sherryä, maltaisen pehmeä.
Ei erityisen tasapainoinen kokonaisuus. Sherry peittää tislaamon ominaispiirteitä liiaksi. Ei suosikki Balvenie, mutta kuitenkin varsin maukas sherrydrami.
Nikka Taketsuru 17y
N: Luumua, aprikoosia, mallasta, koivunmahlaa tai sitten sitä kuuluisaa "japanilaista liimaisuutta", hankala aromi pukea sanoiksi, turvetta.
P: Kuivattua sokeroitua ananasta, makeaa maltaisuutta, pehmeä, hivenen toffeinen.
F: Toffeeta, mallasta ja turvetta. Vesi muuttaa makua suolaisempaan suuntaan, kuin suolavesitoffeeta, päärynää.
Vallan maukas kokonaisuus. Omalla kohdallani ensimmäinen japsi. Mielenkiintoinen ja hieman odottamaani erilainen.
Bruichladdich Infinity 1st edition 55,5%
N: Turvetta, palvikinkkua, savua, suolainen, hienoista rusinaisuutta, tasapainoisen täyteläinen tuoksu. Veden kanssa suolaista turpeisuutta, pehmenee selkeästi muttei kuitenkaan ohene merkittävästi.
P: Suolaisen turpeinen, täyteläinen suutuntuma. Veden kanssa mukaan tulee vaniljaista pehmeyttä.
F: Voimakkaan turpeinen, savua, tummaa hedelmää, suolaa.
Bruichladdich Infinity 2nd edition 52,5%
N: Turvetta, savua, vaniljaa, kevyttä hedelmäisyyttä, merilevää; selkeästi kuivempi ja kevyempi kuin 1st ed. Veden kanssa kukkaista hedelmäisyyttä, turvetta, ohenee selkeästi.
P: Suolainen, turvetta, väkevän oloinen, täyteläinen suutuntuma. Vesi oikeastaan vain laimentaa makua ja suutuntumaa muttei tuo mukaan mitään uutta.
F: Tummaa marjaisuutta; karhunvatukkaa, variksenmarjaa, turvetta, viinimäistä hedelmäisyyttä, hieman tuhkaista savua.
Hyviä juomia kyllä molemmat vaikka moni ei tuosta kakkoseditionista niin välitäkään. Kyllä omaankin suuhun tuo 1st on parempi, muttei tuo kakkonenkaan huono ole. Mieleen jäi erityisesti tuo 2nd editionin marjainen jälkimaku, jota ei ennen ole esille tullut. Tosin veden lisäyksen jälkeen se aika pitkälle katosi ja muutenkin koko juoma tuntui kuihtuvan veden kanssa. Ykkönen sen sijaan kesti vettä paljon paremmin. Hyviä juomia kyllä jokainen ja kaiken kaikkiaan oli varsin mukava rauhallinen kotitasting.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (3.2.2008 12.17.58 last edit 3.2.2008 12.19.20)
Varsinaiset naurut ankealle tammikuulle annettiin eilen ja 3,5 tunnin sählyn ja jääkiekon jälkeisessä hurmioituneessa olotilassa oli rentoa maistella mm. seuraavia:
Arran 10y.o ufc 46% Aluksi ei kummoista mutta tumman tsekkiläisen oluen jälkeen alkoi maistua pehmeälle. Jotenkin kuitenkin keskeneräinen ja kaipaisi raikkauden rinnalle hieman voimakkaampia suuntia, kuten sitä lääkemäisyyttä. Omaperäistä kuitenkin!
Aberlour 12y.o sherry Hyväähän tämä jos sherrystä pitää mutta sitä on ehkäpi tässä jo liikaa. Kuitenkaan ei köpöä ja muitakin elementtejä löytyy joita en tarkemmin jaksanut fiilistellä.
Glenfarclas 15y.o 46% OB Toistaa kertaa eläissäni maistan ja käsittämättömän hyvä ja tasapainoisesti sherryinen viski! Väri kuparihtavan punertava ja mallas ja sherry käyttäytyvät todella asiallisesti ja yhteistyössä. Perus Farclasin maku on vienona taustalla ja juoman voima onkin juuri rauhallisuudessa ja täydellisessä harmoniassa. Suosittelen lämpimästi kaikille! Kunnioitettava mestariteos joka lisää kyllä kiinnostusta tislaamon muihinkin tuotteisiin jotka eivät ole edes hinnalla pilattuja.
Glenlivet Nadurra 48% ucf Aina loistavaa mutta kommentit myöhemmille kuukausille. Vanhalla tyylillä tehtyä ja täytyy sanoa että parempaa huomattavasti kuin
normipullotukset eli "uudella tyylillä" valmistetut. Piste Jarimille!
Ardbeg Uigeadail Arttu ei koskaan tuota pettymystä. Se on oikea käteni. Perus maku ja tuoksu on ainutlaatuista. Ne pelkät omena ja toffee kuvaukset eivät jaksa enää tehdä oikeutta joten en yritä kuvailla tätäkään kankeilla termeillä. Sherry toimii aika hyvin ja tuo sopivasti uutta Bourbon-tynskien rinnalle.
______________________________________________________________________________
InkRose (3.2.2008 13.54.31)
Eilenkin tuli pari uutta tuttavuutta maistettua, tällä kertaa Tornin American Barissa. Koska illallinen Santa Fé:ssa oli tulisen puoleinen, päätin pysytellä vähän tujummissa aromeissa, vaikkakin mansikka-margaritat aika kivasti raikastivat suuta mausteiden jälkeen.
Ardbeg Almost There oli aika yllättävä sikäli että sain siitä turvetta ja savua oikeastaan vain ihan ensi nuuhkaisuilla, jonka jälkeen ne katosivat täysin etenkin tuoksusta. Jäljelle jäi kevyt ja sulkeutuneen oloinen tuoksu, jossa hieman sitrussävyjä ja aamukasteista nurmikkoa. Pieni vesilisä ei huomattavasti muuttanut tuoksua. Maku olikin paljon antoisampi; kevyt, pehmeä ja pirteä, hieman omenaa, suussa pyöritellessä löytyy myös vähän turvetta, mutta raikkaan hedelmäinen kokonaisuus. Jälkimaku ilman vettä on aluksi olematon, yhtäkkiä jostain hiipii mentolin raikas viileys. Veden kanssa maku pehmenee ja raikastuu entisestään, kypsiä päärynöitä ja vihreitä omenoita, lopussa pippuria, jotka jatkavat pitkälle jälkimakuun.
Tämä tuntui olevan enemmän sukua Bruichladdichille kuin vanhalle Ardbegille. Ihan hyvää kuitenkin.
Caol Ila, Signatory 91/07 (15yo), hogsheads 3867+68, bottle # 754/769 oli myös aika sulkeutuneen oloinen, vaikka taisikin olla 43% paikkeilla; en huomannut katsoa pullosta varmistusta. Tuoksu oli ohuehko, yrttejä, juurakkoa, hieman turvetta, mutta kaikki kovin vaimeina. Pikku vesitilkka ei tätäkään ihmeemmin avannut. Suussa alkoi tuntua tutummalta, lämmin ja pehmeä tuntuma, jota komppasi nätisti hento, mutta täyteläinen turve. Veden kanssa toffeeta, turvesavua ja pippuria. Jälkimaku ilman vettä on mausteinen ja kuivahko, pippurin poltellessa mukavasti, veden kanssa kevyehkö ja pehmeän pippurinen.
Varsin kelvollinen viski, jota olisi ehkä halunnut toisenkin lasillisen ihan vain katsoakseen löytyykö siitä jotain lisää tai avautuuko se rohkeammin jollain konstilla. Härnäävä, mutta aika hyvä.
Illan päätti Glendronach Eilan Gillan 90/04 (13yo) bourbon cask, hyvin mielenkiintoinen uusi tuttavuus tämä, tosin on kyllä kummallinen Bourbon-tynnyri ollut tämän kotina. Tuoksussa palanutta rusinaa, sokerinekkua, sitruunan hiipiessä jossain taustalla. Melkeinpä sherryinen. Maussa jatkaa paahtunut/palanut sokeri sekä vaalea siirappi pehmeänä ja tasapainoisena, vähän kuin créme bruléen pinta, lopussa pippuria. Jälkimaku on pehmeä, hennon pippurinen, seassa aavistus makeutta. Hetken seisottelun jälkeen makuun hiipii mukaan mukava häivähdys vaniljaa, joka jälkimaussa voimistuu ennen kuin kuivuu loppua kohden varsin miellyttävästi.
Tämän voisin kuvitella olevan aika täydellinen jälkiruokaviski, eikä tosiaan olisi bourbon-tynnyristä tällaista uskonut tulevan. En muista prosentteja, mutta veikkaisin 43% paikkeilla.
______________________________________________________________________________
pere (8.2.2008 12.36.10)
Oikeastaan mitä joit alkuvuonna, eli kootut selitykset tammikuusta ja helmikuun alusta:
Royal Brackla 25yo 46% (AI) fino sherry cask, The Companion
tuoksu: raikas, sitrusta, hedelmäinen, viljaa, omenaa, hedelmäistä makeutta, hieman voita, mausteita, hieman tammea, kukkia, aavistu ruohoa, vaniljaa
maku: mausteisen hedelmäisen makeahko, aika raikas, sitrusta, mallasta, tammea, luumua
jälkimaku: mausteita, appelsiiniä, mallasta, hieman heinää, aprikoosia
mukavan hedelmäisiä ja raikkaita vivahteita tuoksussa, muuten ei juuri säväyttänyt
Clynelish 12yo 46% (MMcD) for MM, 27.9.1994 / 23.8.2007, bourbon/pedro ximenez
tuoksu: voimakas, makea, mausteinen, aavistus kumia, merellistä raikkautta, hedelmäinen, rusinaa, pähkinää, kanelia, inkivääriä
maku: aika voimakas, merellinen, makea, hedelmäinen, suolaa, hieman savua, mausteita, aavistus pippuria
jälkimaku: makea, mausteinen, suolaa, hedelmäisyyttä, pippuria, pähkinää
jotenkin "päälle liimattua" sherryä ;) ei tarvinne tehdä erityisiä toimenpiteitä tämän suhteen...
Ardbeg 14yo 50% OMC (DL) mar 1991 / dec 2005, 358 bottles
tuoksu: savuinen, turvetta, jodia, suolaa, pikeä, hieman hedelmäistä makeutta
maku: voimakas, savua, jodia, turvetta, makeutta, hieman palanut, tervaa
jälkimaku: turvetta, hieman tuhkaa, savua, tervaa, vähän kitkerä, hedelmäistä makeutta
aika merellinen, ihan mukava Ardbeg
Ardbeg 13yo 46% (MMcD) 1991/2004, bourbon cask MM0426, ncf, nc
kuivahko, turpeinen, merellinen, suolaa
Glencadam 17yo 56,3% (SY) 11.9.2989 / 27.11.2006, sherry butt 6016, bottle 298/535
tuoksu: hedelmäinen, raikas, kirpeä omena, mausteinen
maku: mausteinen, aika voimakas, hieman karhea, vähän puuta, makeutuu hieman
ensimmäinen Glencadam jota olen maistanut, täytynee joskus koittaa maistaa joku toinenkin...
Cragganmore 21yo 55,6% (MMcD) 1985/2006, bourbon / rioja tempranillo, bottle 296/630, nc, ncf
tuoksu: voimakas, makeahko, hedelmäinen, banaania, herkullinen, monipuolinen
maku: voimakas, polttelee hieman, hedelmäinen, mausteinen, viinimäinen, hieman tammea, appelsiiniä, sitrusta
yllättävän hyvä viskin, niin vistolta kuin tynnyröinti kuulostaakin...
George T. Stagg 72,4% 2007
tuoksu: makea, hedelmäinen, vaniljaa, puuta, mausteinen
maku: voimakas, mausteinen, puuta, vaniljaa, hedelmää, karamelliä, kumia, aavistus maatunutta puuta
luultavasti paras maistamani Bourbon, mutta että 97 pinnan viskin? tuskin
Benriach 11yo 59,7% (SY) 20.6.1994 / 3.11.2005, cask 05/355/1, port pipe, bottle 492/863
savuinen, turpeinen, makeahko, hedelmäinen, voimakas, kuivaa toffeeta
Bowmore CS 56% 2007
hieman savua, suolaa, paljon laventelia
Ardbeg Single Cask 1378 53,7% 28.3.1975 / 8.11.2006, sherry butt 1378, bottle 160/453
tuoksu: makean sherryinen, hieman lampaanvillaa, hedelmäinen, hieman mausteinen, merellistä raikkautta, hieman savua
maku: voimakkaan mausteinen, hieman turvetta, savua, hedelmäistä makeutta, kahvia
jälkimaku: mausteita, hedelmäistä makeutta, hieman rusinaa, puuta, hieman turvetta, tervaa, kuivaa heinää, tummaa suklaata
ei välttämättä paras SC Ardbeg jota olen maistanut, ehkä vähän rikkisestä sherry-tynnyristä? hieno viski joka tapauksessa
Big Smoke 60% (DT)
tuoksu: turpeinen, ei kovin savuinen, alkoholia, jodia, nuoren viskin makeutta, sitrusta
maku: hieman täyteläisempi, turvetta, savua, hieman hedelmäistä makeutta, vähän nuori
yllättävän ohut ja alkoholinen, taitaa olla vielä vähän turhan nuori...
Rosebank 20yo 62,3% (RM) 1981 / may 2002, bottle 1267
tuoksu: raikkaan makeahko, makeita hedelmäiä, sitruunaa, hieman mausteita, hieman puuta
maku: makea, voita, toffeeta, aprikoosia, banaania, eksoottisia hedelmiä, mausteinen, hieman puuta
ihan mielenkiintoinen vanhempi Rosebank, omat suosikkini tosin taitavat olla vuosikymmenen nuorempia
Longmorn 12yo 46% (MMcD) 1994 / 2007, bourbon / tempranillo, rioja casks, 2400 bottles
tuoksu: eksoottisia hedelmiä, aprikoosia, persikkaa, voita, hieman sitrusta, hieman tammea, banaania
maku: aika raikas, makean hedelmäinen, hieman tammea, hieman sitrusta, viinimäinen, hieman luumun kuorta
yllättävän mielenkiintoinen viski, sinänsä aika onnistunut visto viinifinistely
Mortlach 57,6% The Nightcap (AoW) bottled 28.10.2005, sherry cask 5228
tuoksu: mausteinen, makea, himan pähkinää, hedelmäisyyttä, aavistus pippuria, sitrusta
maku: makeahkon mausteinen, kuitenkin aika raikas, rusinaa, tammea, hieman puuta, puhdas, ei kumia eikä rikkiä, hieman mallasta
herätti sen verran mielenkiintoa, että tätä piti hankkia omaankin kaappiin :)
Ourbeg 57,8% (QoTM) Rare Cask, ed. XXII, cask 29, bottle 81/196, 2001/27.4.2007
tuoksu: turpeinen, savua, hieman palanut, hieman hedelmäisyyttä, makeutta, nahkaa, jodia, hieman pikeä, kukkia
maku: makean savuinen, hedelmäinen, kanervaa, palanut, kuivaa, maustenen, turvetta, hieman toffeeta
voimakas nuori Ardbeg, ihan hyvää kärähtäneistäkin aromeista huolimatta
Caol Ila 8yo, bott 2006, 59,8%
tuoksu: hieman hedelmäistä makeutta, kuivaa heinää, kanervaa
maku: kuivahko, puinen, kuivaa heinää, hieman hedelmäistä makuetta, hieman pahvia, sokeria+kananmunaa, maltainen, vähän palanut
ehkä ihan hyvä että Caol Ila keskittyy pullottamaan savuisempaa tuotantoaan eikä näitä...
Baker's 7yo 53,5% B-90-001
tuoksu: makea, banaania, karamelliä, mausteinen, raikkaan hedelmäinen, puuta
maku: mausteinen, hieman puinen, makeita hedelmäiä, maatuva puu
tulipahan maistettua...
Knob Creek 9yo 50%
tuoksu: mausteinen, makeahko, hieman banaania
maku: makeahko, karamelliä, eksoottisia hedelmiä, mausteinen
kuten myös tätä...
Glen Keith 14yo 50% OMC (DL) mar 1989 / oct 2003, refill hhd 887
tuoksu: raikas, sitrusta, mäntymetsä, saippuaa
maku: mäntyä (ei siis puuta, vaan neulasia tms.), saippuaa, hedelmäistä makeutta
aika mäntyinen :) aika outo...
Islay Trilogy 40,3% (MMcD)
tuoksu: herukkaa, makeita hedelmiä, puu tasoittaa
maku: herukkaa, karhunvatukkaa, aavistus pellavansiementä
pikaisen maistamisen perusteellakin pullo lähti tilaukseen välittömästi, eikä vaikuttanut huonolta ostokselta, tarkemmat notet tuolla alempana...
Talisker DE 1991/2005
savua, hieman pippuria, merellinen, makeutta, ei juuri eroa muista Talisker DE:n versioista
Caol Ila 17yo 48% (CH) apr 1990 /oct 2001, 672 bottles, cask 90911-90912, Chat La Nerthe finish
mielenkiintoinen viinifinistelty Caol Ila, tästä ei tullut kirjoitettua noteseja ylös, mutta jos Turvesavu ei ole vielä juonut koko pulloaan pois, niin ehkä sellaisetkin jossakin vaiheessa saadaan :)
Ardbeg Very Young 58,3%
tuoksu: hedelmäinen, pehmeän savuinen, nahkaa, palvattua lihaa, kukkia, meriheinää, makeahko, nougatia
maku: voimakkaan jodinen, savua, turvetta, hedelmäistä makeutta, pippuria
jälkimaku: hieman paahtunut, turvetta, mausteinen, kuitenkin hedelmäinen, luumua, jodia, suolaa
aika hyvin makujen perusolemus on pysynyt samana, vaikka pullo onkin jo puolisentoista vuotta auki ollut
Ardbeg Still Young 56,2%
tuoksu: savuisehko, hedelmäistä makeutta, kuivaa heinää, sitruksisen raikas, hieman tuhkaa
maku: voimakkaan savuinen, turvetta, mausteita, hedelmäistä makeutta, mentholia, suolaa, palvia
jälkimaku: paahtunut, hedelmäistä makeutta, turvetta, savua, mausteinen, aavistus vahvaa kahvia
sama juttu tämänkin kanssa, ihan hyvää on edelleen :)
Campbeltown Loch 40%
tuoksu: hedelmää, viljaa, ei kovin voimakas, banaania, vihreää omenaa, makeutuu, mausteita
maku: makeahko, toffeeta, puuta, vaniljaa, karamelliä, viljaa, hieman pahvia, mallasta
jälkimaku: makeahko, hieman hedelmää, harmaata kartonkia
ihan mielenkiintoisiakin nyansseja, mutta ei kyllä noussut minkäänlaiseksi suosikiksi, blendeissä vaan on joku mistä en pidä, vaikka single grainit sen sijaan menee...
Islay Storm 12yo 40%
tuoksu: savua, hieman pikea, hieman makeutta, vähän hedelmäisyyttä
maku: savuinen, turpeinen, palanut, mausteinen, hieman hedelmäistä makeutta
jälkimaku: tammea, turvetta, mausteita, palanut, hieman makeutta, nokea
aika vaisu tuoksu, eikä muutenkaan kovin kummoinen viski, jos tämän alkuperää pitää veikata, niin sanoisin sen olevan joku välimallin Bruichladdich
Benromach 22yo 45% finished in port pipes, nc, ncf
tuoksu: hedelmäinen, aika raikas, puuta, ruohoa, mausteinen, sitrusta, suolaa, kanervaa, hieman hunajaa, hieman kuivaa heinää
maku: hedelmäisen makea, hunajaa, mallasta, mausteita, hieman toffeeta
jälkimaku: puuta, mausteita, hedelmäinen, luumua, aprikoosia
herkullinen, monipuolinen ja täyteläinen viski, ihan onnistunut sokko-ostos :)
Peat Monster 46% (CB)
turpeinen, savua, ehkä vähän ohut maku, voimakas
Ardmore Traditional Cask 46%, peated, QC finish, ncf
tuoksu: kevyen turpeinen, viinimäinen, ruohoa, kukkia, sitrusta, hieman tammea
maku: voimakkaamman turpeinen, makeahko, mallasta, mausteinen, toffeeta, hieman paperia, aika paksu
jälkimaku: mallasta, tummaa sokeria, tammen tuomaa mausteisuutta, kuivaa heinää
ihan mielenkiintoinen, joskaan en vielä heti ihastunut tähän
Highland Park 19yo 54,6% (AoW) Orchadian Lights, dist. 15.9.1988, fresh sherry cask 10464
tuoksu: mausteisen makea, hedelmäinen, sherryä, rusinaa, hieman pähkinää, aavistus tammea, hieman lampaanvillaa, banaania
maku: sherryisen makea, odotettua kevyempi, tammea, hedelmäinen, mausteinen, mallasta
jälkimaku: mausteinen, rusinaa, tammea, hieman kuivaa heinää, mallasta
mukava sherryinen viski, ei mene yli, eli alkuperäistä viskiäkin on vielä löydettävissä sherryn alta
Islay Trilogy 36yo 40,3% (MMcD), bottle 508/1200, bott. 2006, Bruichladdic 1966 fresh sherry, Bunnahabhain 1968 bourbon, Bowmore 1969 bourbon, nc, ncf
tuoksu: hedelmäisen raikas, herukkaa, vaniljaa, mehiläisvahaa, mausteita, vahattua puuta, vihreää omenaa
maku: maltainen, mausteinen, hieman hedelmäistä makeutta, tammea, herukkaa, mintun raikkautta, kanervaa
jälkimaku: mausteisen maltainen, hieman hedelmäisyyttä, minttua, puuta, kuivaa heinää
yksinkertaisesti hyvää :)
Balblair 1997 / 2007 43%
tuoksu: sitrusta, paperia, kukkia, hedelmäinen, vihreää omenaa, mausteita
maku: aika kevyt, hieman paahtunut, hedelmäistä makeutta, toffeeta, hieman mallasta
jälkimaku: hedelmäistä makeutta, hieman kuivaa heinää, mallasta, mausteita, aavistus paperia
mukavan hedelmäisen raikas viski
Lagavulin CS 12yo 56,4% 2007
tuoksu: merellisen savuinen, pikeä, hieman palanut, jodia, suolaa, hedelmäistä makeutta
maku: suolainen, merellinen, savua, hieman palanut, hedelmäistä makeutta
jälkimaku: savua, suolaa, merihäitää, paahtunut, mausteinen, hedelmäisen makea
onkohan pullotuslijalla sattunut nyt joku kämmi? tämähän on ilmiselvää lapparia eikä lagaa :o yllättävän merellinen tapaus
Bowmore 9yo 62,3% (DR) 1998, sherry cask, 629 bottles
tuoksu: aluksi hieman pistävä, hedelmää, vähän viinimäinen, mausteita, tupakanlehteä, savua, aavistus tuhkaa, makeutta, hieman ruohoa, rusiaa, pähkinää, tervaa, ehkä aivan aavistus rikkiä
maku: hedelmäistä makeutta, savua, turvetta, mausteita, mallasta, hieman toffeeta, hedelmää, hieman paahtunut
yllättävän hyvä ja valmis nuori Bowmore, saisi tislaamokin ottaa opikseen tästä ja pukata vastaavaa markkinoille! Eikä tippaakaan häiritsevää laventelia :)
Bowmore 12yo 59,1% (CA) 1991/04.2004, bourbon hhd, 210 bottles
tuoksu: makeahkon hedelmäinen, sitrusta, tammen mausteisuutta, kuivaa heinää, suolaa, meriheinää, banaania, nektariiniä, hunajaa, paprikaa
maku: makeahko, hedelmäinen, hieman turvetta, merellistä raikkautta, hieman savua
jälkimaku: marellisen raikas, mentholia, aavistus pahvia, hieman mausteita, kuivaa heinää, hieman savua
perinteisempi kuin edellinen, muttä tästäkin laventeli onneksi puuttuu
The Six Isles 43%
tuoksu: hieman pistävä, savuisehko, ruohoa, meriheinää, mausteita
maku: savuinen, hieman palanut, hedelmäistä makeutta, merellisyyttä
jälkimaku: aika kevyt, savua, hedelmäistä makeutta, suolaa, toffeeta, hieman palanut
islay maistuu vahvasti, muut saaret antavat lähinnä vähän (outoja) häivähdyksiä
[jatkuu teknisistä syistä...]
______________________________________________________________________________
pere (8.2.2008 12.37.24 last edit 8.2.2008 12.38.38)
[jatkoa edelliseen, kun merkit loppuivat kesken]
Bruichladdich Infinity 2nd 52,5% bott. 10.11.2006
tuoksu: makeahkon savuinen, viinimäinen, raikkaita hedelmiä, sitrusta, mausteisuutta, aavistus lampaanvillaa, rusinaa, sherryä
maku: makeahko, savua, turvetta, jodia, viinimäinen, hedelmää, hieman outo, viinirypälettä
jälkimaku: savua, turvetta, jälkiruokaviiniä, punaisia marjoja, kuivuu, mausteita
tämä taisi olla jonkin sortin viinifinistely? olisikohan sherryäkin joukossa? ihan mielenkiintoinen sinänsä
Vuosi tuntuu alkaneen viskien osalta ihan kohtalaisesti. Laskin, että tähän mennessä on tullut maistettua 46 uutta viskiä tämän vuoden puolella, eli samaa tahtia kun jatkaa niin... :)
______________________________________________________________________________
Whisky (8.2.2008 13.58.33)
quote[pere (link)]:
[jatkoa edelliseen, kun merkit loppuivat kesken]
______________________________________________________________________________
smoke on the water (9.2.2008 17.18.20)
Perjantain työillan jälkeen iltapalana muutama drami. (Varoitus: seuraava juttu sisältää maltpornoa).
Alkuun muutama Bowmoren 12-vuotias, mutta niistä onkin tuolla Islayosiossa jo oma juttunsa.
Sitten muutama Arttu prrkle:
-Ardbeg Single Cask 2396 53,5% sherry butt, 24.11.1976 / 26.3.2002, bottle 354/492 aiheutti illan ensimmäisen pienen erektion. Todella herkullinen, mukavan sherryinen ja savuinen. Vahvuutta riittää sopivasti. Vettä lisäämällä savuisuus korostuu ehkä liiaksikin, joten tämä on parhaimmillaan suoraan pullosta ;). Jälkimakua kun saisi vielä hieman pidemmäksi...
-Ardbeg Single Cask 2739 53,7% bourbon hhd, 14.6.1974 / 14.10.2004, bottle 130/134. Selkeästi erilainen kuin edellinen. Vahva ja merellisen raikas, savuakin löytyy sopivasti. Tyylillisesti toi mieleen Port Ellenin Rare Malts-pullotteet.
-Ardbeg Single Cask 4703 47,6% sherry hhd, 26.12.1975 / 26.3.2002, bottle 198/240. Todella pehmeä, kevyen sherryinen ja savuinen, helposti juotava herkku.
- 1980 Kildaton. Ainakin edellisten jälkeen maistettuna makeus oli merkillepantavaa. Todella vahva ja "puhdas" Begi. Hyvää.
Arttujen jälkeen pala serlaa lähettyville, eli illan toisen erektion paikka. (siis kuitenkin vain mielikuvituksessa, eihän nyt kaverin sohvalla sovi...) Yksi maailman parhaista viskeistä Bowmore 30yo Seadragon joutui kovaan paikkaan Arttujen jälkeen, mutta tämä 43-prosenttinen herkku selvisi loistavasti tästäkin testistä. Huikean vivahteikas ja täyteläinen, uskomatttoman hieno ja pitkä jälkimaku. Illan paras viski myös Ardbegfani Ron Burgundyn mielestä, joten ei vain minun Bowmoresilmälasien läpi katsottuna ykkönen.
Yömyssyksi vielä Port Ellen Rare Malts-sarjan 22-vuotias, on se vaan vahvaa ja hyvää. Ankkojen alkaessa kyykyttämään Devilsia töllössä, olikin hyvä aika siirtyä yöpuulle. Herkullinen ilta.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (11.2.2008 14.11.03 last edit 11.2.2008 14.12.09)
St. Michaelin toissapäivän settiä ilman tarkempia yksityiskohtia:
Bushmills 16 y.o
Ardbeg(OMC) 10 y.o: Raikasta ja hyvää. Indeissä on jotain mitä tislaamojättivattingeissa ei ole.
Bowmore(OMC) 12 y.o: Raikasta ja hedelmäistä. Parempaa kuin moni tislaamon oma.
Rip Van Winkle 13 y.o straight rye: Kuin Ruis-jimmyn ja Elijah 12 sekoitus. Pehmeää!
Bowmore(Blackadder raw cask) 1989: seassa isoja palasia mustaa tynnyrin sisustaa. Voimaa on!
Rosebank(Cadenhead's) 9 y.o 58%: Herkullista, paksua ja hedelmäistä! Ennen vedellä oikaisua kaveri totesi: " Menit sitte vedellä lotraamaan. Hyvää silti!". On totta että ei tämä paljon enempää kypsytystä tartte saavuttaakseen optiminsa.
______________________________________________________________________________
InkRose (11.2.2008 15.57.59)
Eilen illalla otin vähän lisätuntumaa Arran NAS NCF:ään, ja tällä kertaa tunnelma oli lähinnä sitruunaisen kirpakka, kuivahko ja pippurinen, hyvin tiivis paketti. Vesilisä olisi kenties hieman tasapainottanut ja avannut, mutta en vain jaksanut läträtä. Ei tässä oikeastaan mitään vikaa ole, mutta ei isommin säväytäkään.
Sen perään pitkästä aikaa Aberlour a'bunadh Batch 19 (59,9%), ikäänkuin vertailukohtana perjantaina maistetulle Glenfarclas 105:lle. Aluksi sekä tuoksu että maku olivat varsin sulkeutuneita, pelkkää rusinaa ja siirappia oikeastaan molemmat, mutta aikansa seistyään lasissa avautui mukavasti, ja pieni vesilisä (olen ajautunut puolivahingossa pipettihifistelijäksi ainakin kotioloissa) toi muhkeutta esiin entisestään. Siltikään tämä ei yllä ihan samanlaiseen pureksittavuuteen kuin 105, jota sai pientäkin siemausta märehtiä ihan kunnolla. Yllättävän erilainen fiilis kahden Speyside-sherrypommin kesken, abunaattorin ollessa siirappisempi maultaan ja ohuempi tuntumaltaan, mutta toisaalta siinä tulee ehkä muutkin aromit hieman selvemmin aistittaviksi. Ainakana ensi tapaamisella en saanut 'farclas 105:stä oikein mitään erityisiä makusävyjä kaikesta herkullisuudesta huolimatta. Tai juuri sen vuoksi. :D
______________________________________________________________________________
Mikko (16.2.2008 10.30.36)
Signatoryn 1997 Bunnahabhain 9 yo. Oikein mainio nuori Bunna, tästähän löytyi jopa Islay-luonnetta!
Mortlach 1995 provenance. Ihan ok, olen parempiakin Mortteja maistanut. Näin lyhyesti nyt.
______________________________________________________________________________
Artturi (16.2.2008 10.55.39)
12 v.Singleton ja 16 v. Mortlach maistuivat takkatulen ääressä. Mortlachissa on kyllä yksi parhaista jälkituoksuista, kun alkoholi on haihtunut tastinglasista ja sitä käsissä vähän lämmitellyt. Tummaa toffeeta,rusinaa ja aavistus savua. Ei liian makea vaan paksu ja täyteläinen. Saiskohan tota joku muokattua partavedeksi...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.2.2008 14.24.35)
Mukavia yllätyksiä firman pippaloissa(ja firman rahoilla liikenteessä) kun kotikylän pubiin oli ilmestynyt classic malts-sarjan kaveriksi Port Ellen 24y.o(OMC)-suomipullo ja Bowmore 12y.o(OMC)! Portti varsinkin maistui paremmalle kuin viimekerralla. Sherry on läsnä voimakkaana ja ainoa miinus omissa papereissa on juuri turhankin suuri sherryisyys joka peittää ehkä liiaksi Ellenin ihanan hedelmäisen raikkauden joka juuri tekee siitä niin viehättävän juoman. Mutta se oli eilen se! Mukava juoma silti. Bowmore oli taas kerran OMC:nä mahtavan paljon parempi kuin OB:t. Ei liian tunkkainen ja nokinen. Illan muuta antia olivat:
Glenfarclas 105 Aina hyvä perus lantrattava.
Bushmills 21y.o Herkullista muttei eilen omalla tasollaan. Tai juoja ei ollut.
Benromach 19y.o rare malts 64,5% Tuli sitten laimennettua perus speycideksi.
Balvenie 21y.o port wood Liian kevyt ja kaipaisi vähän makeutta.
Jameson Eksyi vähän väärään seuraan. Juotua tuli.
______________________________________________________________________________
PlayR (23.2.2008 21.27.30)
Tuli Teerenpelissä maisteltua pari saaristolaisviskiä, Scapa 14yo ja Talisker 18yo. Herkullinen, mukavasti savuinen ja rotevan räjähtävä Talisker vei voiton, vaikkakin pehmeä ja öljyinen Scapa maistui tasapainoiselta, jossa oli ripaus merellisyyttä ja mausteisuutta. Molemmat oli mun makuun, mutta Taliskerin kokonaisprofiili pysäytti elämän hetkeksi siihen paikkaan.
______________________________________________________________________________
I.R. (24.2.2008 11.37.25)
Caol Ila 15 yo 43 % Flora & Fauna; McA:n varastoista löytynyt viime vuosituhannen pullote.
Tuoksusta lähtien tuntuma oli nykyisiin pullotteisiin verrattuna raikas ja samalla maanläheinen. Turpeisuus pysyy taustalla ja erottuu selkeästi vasta jälkimaussa. Maku myös "kasvaa" kielellä voimistuen loppua kohden, mihin ilmiöön ei viskien kohdalla usein törmää. Makustelun jälkeen suuhun jää viimeiseksi samankaltainen vahamainen ja painomusteinen tunne kuin vanhoista Dalwhinnieistä, erityisesti 36 yo:sta.
Kunpa Caol Ila olisi pysynyt tällaisena. Omaan makuuni nykyiset OB:t ovat ylitsevuotavan turpeisia, persoonattomia, ja 12 yo myös liian kuiva. Mielenkiintoista olisi, jos "unpeated styleä" pullotettaisiin iältään kaksinkertaisena - löytyisikö (laimennettuna) yhtymäkohtia tähän Flora & Faunaan?
______________________________________________________________________________
Whisky (24.2.2008 16.15.28)
Kampin Rotterdamissa tuli maistettua Bruichladdichin 20-vuotias. Valitettavasti keskustelu ystävän kanssa oli niin pahasti kesken, etten huomannut mikä versio mahdollisesta kolmesta oli kyseessä. Mainion makuinen viski silti kaiken kaikkiaan. Upean hedelmäinen tuoksu, jossa oli myös aavistus nahka ja tupakkaa. Maku on hyvin tasapainossa ja tuntumaltaan pehmeän kermainen. Viinimäisiä piirteitä, joita Bruichladdichmainen maltaisuus mukavasti hiipii takaa tasoittamaan. Hintaa oli 7,5 euroa / 2cl, joten konkurssiinkaan tuota maistelemalla ei joudu.
______________________________________________________________________________
SeBBe (25.2.2008 11.27.09)
Lauantaina tuli suoritettua kahden japanilaisen vertaileva tasting. Ensimmäinen kaapin uusi tulokas ja jälkimmäinen smn:ltä saatu samplenloppu.
Nikka All Malt
Tuoksussa speysidemaista kukkaisuutta, eksoottisia hedelmiä; ylikypsää mangoa tai melonia, mallasta, liimaa. Maussa pehmeää toffeeta, mallasta, liimaisuutta (hyvällä tavalla). Suutuntumaltaan mukavan kermainen tuote. Jälkimaku kesti yllättävän pitkään. Mallasta, hedelmää, makeahko kokonaistuntuma, vaniljaa, vain hiven turvetta. Hinta-laatusuhteeltaan varsin loistava tuote. Hyvä ostos!
Nikka Taketsuru 17y
Pitkälti samantyyppinen juoma, toki huomattavasti voimakkaampi ja rungoltaan ryhdikkäämpi. Tuoksussa mallasta, hedelmää, liimaisuutta tai koivunmahlaa, luumua, turvetta, ei savua, banaania. Maku varsin suolainen, toffeeta, kuivattua sokeroitua ananasta, makeaa maltaisuutta, pehmeä. Muuttui suussa mielenkiintoisesti suolaisesta makeaan. Jälkimaku tässäkin pitkä. Turvetta, toffeeta ja mallasta.
Hyviä tuotteita molemmat. Illan ehdoton yllättäjä oli kumminkin All Malt hyvän hinta-laatusuhteensa ansiosta.
______________________________________________________________________________
MrBeam (25.2.2008 12.57.52)
Port Ellen 3rd Release, 1979, 24yo. No huh, että olikin maukasta. Sopivan vienosti savua/turvetta, enemmän marjaisuutta. Jälkimaussa nousi parin minuutin päästä puolukasta tehty marjapuuro, tai lappapuuro kuten meillä päin sanottiin ennen. Erittäin houkuttelevasti mieto (huolimatta 57+ %:sta), tasapainoinen maku. Jo tuoksu oli sellainen, että meinasi jäädä nenä lasiin ja unohtua maistaminen. Uskaltaisiko sanoa, että Talisker 18 löysi voittajansa minun suussani. Ja sitten vielä kirjoitetaan, että tämä 3rd olisi heikoimmasta päästä näitä annual releaseja.
Savu/turve/terva on muuten kokenut lievää inflaatiota minulla, eli en ole enää niin ihastunut turvepommeihin. Mutta siinä määrin kuin tämä PE noita komponentteja tarjosi, niin passaa kyllä. Toinen pointti mihin olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota on se että ikäännyttäminen on sittenkin hyväksi. Osumatarkkuus 18yo ja sitä vanhemmilla on minuun ollut 100% luokkaa, jos ei heti ensi kerralla, niin muutaman kuukauden päästä korkkauksesta viimeistään. Tuostapa saisikin mielenkiintoisen pähkäilynaiheen, mikä on oikea ikä minkäkin tislaamon viskille..
______________________________________________________________________________
smn (25.2.2008 17.28.22)
Lauantaina taas kotimaistelu Sannan kanssa. Tällä kertaa mukana myös kaverin vaimo, valitettavasti tämän nuotit ovat jossakin kateissa.
Ensimmäinen kattaus, kolme perus-Gleniä:
Glenkinchie 10v, OB 43%
Tuoksu: Kevyt, ummehtunut vivahde. Poltettua sokeria.
Makea ja kevyt mallas. Ei mieleenpainuva. Maistoin joskus aiemmin Glenkinchien kymppiä lentokentän baarissa ja tykkäsin niin paljon että piti hankkia pullo kotiin. Nyt voin vain ihmetellä miksi.
Sanna:
T: Marja/hedelmä, hapan, siirappinen
M: Perus mallas, lyhyt jälkimaku, neutraali, suolaa, ruohoinen, makea.
Glengoyne 10v, OB 40%
T: Kuiva, kevyt, viljainen
M: Maltainen, kuiva. Hienostunut. Tammea. Jälkimaussa lakritsivivahde.
Sanna:
T: Vanilja, puu, karvasmanteli, toffee, marja. Kirpeä.
M: Miellyttävä, mantelinen.
Glen Garioch 8v, OB 40%
T: Multainen, hiven savua. Kuiva.
M: Multainen turve. Mausteinen, pippurinen jälkimaku.
Sanna:
T: Aavistus amarettoa, vanilja-omena, terva(?), puu
M: Puu (kuiva), aavistus suolainen ehkä turetta. Pippuri, sellerisuola. Persoonallinen.
Ensimmäisessä kattauksessa Glenkinchie jäi kaikkien arvostelussa selkeästi hännille, Glen Garioch ja Glengoyne miellyttivät. Etenkin Glen Garioch yllätti positiivisesti.
Toinen kattaus:
Bunnahabhain 12, OB 40%:
T: Marjaista kirpeyttä. Aika terävä.
M: Pehmyt pyöreä. Mallasta ja lakritsia. Keskitäyteläistä. Hyvää.
Sanna:
T: Sherryinen, marjainen, hapan (molkosan), kirpeä
M: ??, savu.
Bruichladdich 12 2nd edition, OB 46%
T: Terävä kevyt savu. Kirkas pakkaspäivä. Hitunen puuta.
M: Kevyt, jotain paahtunutta. Hienostunut. Hiven savua, makeutta.
Sanna:
T: Punssimainen, savuinen puu, ??
M: Savu
Elävä Pullo, NAS, ?%, 23.02.2008 versio:
T: Alkoholi-savu-vanilja. Ardbegimäinen savu. Vai Laphro? Valtavan voimakas tuoksu. Pikkuisen palvikinkkua.
M: Omena hyökkää aluksi kielelle. Sitten turve dominoi. Pientä sherryistä ja hedelmäistä vivahdetta. Jälkimaussa jotain paahtunutta. Kuivaa mallasta. Ja taas turve. Massiivinen jälkimaku. Omena-vaniljaa.
Veden lisäyksen jälkeen:
Tuoksussa nyt kirpeyttä, savua, puuta, sitrusta. Appelsiinisavukookosta. Makuun lakritsaisuutta, fenolista tammea. Tammisuus voimistuu.
Sanna:
T: Vaha. Vivahteikas, liuotin, marja, vanilja, savu, kinkkuinen
M: Vahva savu, palvikinkku
Toisessa kattauksessa selkeä ykkönen oli kohdallani elävä pullo vaikkeivät nuo muutkaan heikoiksi jääneet. Savu oli tosiaan tyrmäävän voimakas - vaikka joukossa on laskujeni mukaan paljon vähäsavuistakin viskiä. Erikoista. Vivahdetta ja kompleksisuutta tosiaan riitti. Sanna ei niin perustanut tämän kattauksen savuisuudesta ja muistaakseni preferoi ensimmäistä kattausta.
______________________________________________________________________________
I.R. (27.2.2008 10.42.04 last edit 27.2.2008 10.45.17)
Jälleen kerran Inchgower 1965 50,4 % (DL Platinum, b. 2003). Pullosta on nyt vajautunut noin kolmannes, ja oksidoituminen on jo selvästi muovannut viskiä.
Korkkaamisen jälkeen aromipalettia hallitsivat tasaväkisesti praliinilla täydennetty glenfarclasmainen sherry ja vahva, jälkimakuun venyvä puu. Iän karttumisen huomasi selvästi, ja viski oli jotenkin väsähtänyt ja käpertynyt. Pienikin vesilisä taittoi maun heti vetiseksi, niin kuin jo kolmekymppisten kohdalla yleensä käy. Pidin tätä silti ihan hyvänä mutta yli-ikäisenä sherry-kokeiluna tislaamolta, josta viime vuoden aikana tuli yksi suosikeistani (vars. 14 yo 43 % Flora & Fauna on ollut loistava).
Nyt oli kuitenkin paljon muuttunut, ja tarkemmin sanoen avautunut. Tuoksusta alkaen aromit tulvivat esiin voimakkaina, eikä väsähtäneisyydestä ollut enää tietoakaan. Kielellä sherry ja puu olivat integroituneet, minkä huomasi erityisesti siitä, ettei puu enää dominoinut jälkimakua niin vahvasti. Heti lasiin kaatamisen jälkeen havaittava "negatiivinen" piirre oli tosin konjakkimaisuus (tai viskimäisten elementtien puuttuminen), ja ehdinkin jo miettiä, onko joku tietämättäni vaihtanut pullon sisällön. ;D Mutta seisottamalla tuli esille ensin viski ja sitten myös tunnistettava Inchgower. Eli sherryn ja puun takaa paljastuivat lopulta vahvan merelliset aromit lievällä savuisuudella täydennettyinä. Kauan se kesti mutta palkitsi. Tällaisten kehityskaarten seuraaminen on harrastuksemme hienoimpia juttuja.
______________________________________________________________________________
Eat P (28.2.2008 14.14.21)
Talisker 10y , vanhaa pullotusta, aina toimiva Skyen tuotos
Bladnoch 15y 55% OB Hyvä, hieno Lowlander
Port Ellen 7th Hieno viski joka alkaa vähitellen avautumaan...
______________________________________________________________________________
smn (28.2.2008 19.07.58)
Kotitastingissa neljä Japanilaista rivissä!
Nikka All Malt, 40%
T: Mieto. Voimakkaasti vaniljainen. Hedelmää ja mallasta. 'Japanin tammea'. Aavistus turvetta.
M: Alkuun suolainen sitten makean maltainen. Jotenkin voimainen vivahde.
Sanna:
T: Rommi, vaniljaa, säilöttyä kirsikkaa. Liuotinmainen, puuta
M: Kirpeä, aavistus suolaa, melko lyhyt
Nikka Taketsuru 17v 43%
T: Voimakas puu. Pikkuisen pistävä. Kuiva. Turvetta/sammalta. Viljaa. Miedon sherryinen aromi.
M: Suola jatkuu maussa pitkään. Aavistus tammea. Pitkä jälkimaku. Sherryä ja paahtunutta sokeria.
Sanna:
T: Joku autoliuotin, rommimainen, bourbon-vanilja. Puu, ananas.
M: Voimakas suutuntuma alkuseltaan, banaania, autovaha/liuotin, paljon suolaa, sherry, ananasta
Yoichi 10v 45%
T: Voimakas turve/savu, aavistus makeaa hedelmää. Puuta. Rosoinen/karhea tuoksu, aavistus vaniljaa.
M: Aluksi vahvasti suolainen. Turpeinen/sammaleinen. Pehmeä suutuntuma. Täyteläinen, paahdettu.
Sanna:
T: Aavistus eltaantunutta rasvaa, rommia, makea
M: Rusinaa, suolaa, autovaha, turve. Makea ensituntuma vahva, taustalla rinnalla suola.
Yoichi 15v 45%
T: Tuoksussa sherryä, kumia. Häivähdys savua.
M: Voimakkaan sherryinen. Kevyt savu. Turvetta, suolaa. Jälkimaku pitkä ja makea, viipyy ikuisuuden.
Sanna:
T: Rommimainen -rusina, kumi loistaa. Sherryä.
M: Epämääräinen, kumi, sherry. Suolainen. Ihana sherry jälkimaku jää leijumaan. Pitkä!
All Malt ja Taketsuru ovat molemmat Nikkan vatted maltteja ja tämän rivimaiston perusteella uskaltaisin väittää että molemmat sisältävät pikkuisen sherrytynnyröityä tavaraa ja ainakin kohtuullisesti Yoichia. Perusmakuprofiili kun yhdisti kaikkia näitä juomia sammaleisena turpeisuutena ja suolaisuutena joka oli miedompana vattingeissa, vahvempana Yoicheissa. Ennakkoarvailujen vastaisesti joukosta poikkesi eniten Yoichi 15 selkeän sherryisyytensä ansiosta. Yoichi 10 oli ainut sherrytön ja siinä tuli parhaiten esiin savuisuus.
Kaikki hyviä viskejä. Yoichi 15 oli molemmilla suosikki, muista olisi todella vaikea päättää minkä jättää pois. Hinta-laatu suhteessa All Malt loistaa!
______________________________________________________________________________
InkRose (29.2.2008 14.49.27)
Alkaa kai olla korkea aika laittaa viimeviikkoisella Man-saaren työnhakureissulla B&B:n baarissa maistellut 15 mallasta (valikoimassa 40-45 mallasta ja tusina blendiä, joskin useita vähän harvinaisempia seassa, ei pelkkiä tusinablendejä) tännekin. Itselläni keskeisin kriteeri oli maistella itselleni tuntemattomia ja sellaisia mitä ei ole tullut täällä hyllyissä nähtyä, mistä toki kerran-pari lipesin mieliteon iskiessä. Muutoin mukava ja avulias hotellin baari sai miinuksia tupakoinnista sekä sniftereiden puutteesta. Minusta on hieman kummallista, että baarissa on yli 40 mallasviskiä, yhteensä ehkä 60-65 viskiä/bourbonia, mutta ei kunnon laseja. Kaapista löytyneet pienet viinilasit sentään toimivat jotenkuten, mutta pari kertaa eteen tuli varsin kummia lasivalintoja.
17.2.
Bladnoch G&M Connoisseur's Choice 91/04, 40%
T: Pehmeä, makea, hedelmäinen: banaania, persikkaa. Hetken seistyään tuoksuun kehittyy ikävä imelyys, joka peittää kaiken alleen.
M: Pehmeä, lämmin, persikkaa, aprikoosia (hedelmärahkaa), miellyttävä puinen sävy, lopussa vähän pippuria
J: Hento, hedelmiä vaniljakastikkeessa, lasin vajetessa kehittyy kirpeän pippuriseksi.
Ei säväytä. Suussa ok, mutta tuoksun imelyys on todella ikävä.
Rosebank G&M CC, 90/06, 40%
T: Kevyt, raikas, tuoretta heinää, päärynää, banaania, ajan kanssa viljaa (mallasta?)
M: Kevyt, pirteä, yllättävä heinäniittyfiilis, kuivaa heinää, mausteita, kuivuu loppuun, reilusti pippuria
J: Kuivahko, raikas, heiniä, hieman puuta, yllättävän pitkä
Aika samanoloinen kuin Arran NCF NAS. Olisi varmaan parempi vahvempana ja suodattamattomana.
Mannochmore G&M CC, 90/06, 40%
T: Kuivahko, runsaan hedelmäinen, kevyt
M: Lämmin, pehmeä, hienovarainen, hiukan sherryä, pyöritellessä polttelee. Aika tiivis. Ajan kanssa juurevuutta, kirpeyttä (päärynä, omena), ylikypsiä hedelmiä.
J: Öljyinen (vaikka siis vain 40%), paksu, kirpeät reunat (sitruuna), kuivuu.
Varsin maukasta tavaraa jo näillä tehoilla.
Longmorn 15yo, OB, 45%
T: Täyteläinen, hedelmäinen
M: Kirpeä, raikas, kypsää päärynää, pyöritellessä mausteista poltetta
J: Kuiva, hieman kirpeä
Tästä en saanut enempää irti kun baarin tupakointi alkoi käydä aistien päälle. Onneksi sielläkin baaripolttelu loppuu maaliskuussa. Vaikutti kyllä perin lupaavalta, mutten kuitenkaan ottanut uutta erää reissun aikana.
18.2.
Bunnahabhain 12yo, OB, 40%
T: Kevyehkö, banaania, persikkaa
M: Pehmeä, mukava pippurinen alku, lämmin, hedelmäinen (kypsää persikkaa), makeahko, heinää, mausteita, banaania, lisää pippuria.
J: Kirpeä, lämmin, pippurinen, hedelmät hiipii taustalla. aavistus kuivuutta.
Tuoksu hukkui täysin highball-lasiin, johon tarjoilija viskin välttämättä halusi tuupata. Ei tajua. Tuoksu kuoli lasiin, mutta mausta sentään aika paljon sai irti. Ei tämä kyllä ihmeitä tehnyt, melko persoonaton perusviski.
Tamnavulin 12yo, OB, 40%
T: Kevyt, hento, kesäinen niitty,pehmeän hedelmäinen, raikasta ruohoa, sitruunaa, ajan kanssa makeita appelsiineja, hedelmäsalaattia kinuskikastikkeella ja lisää raikasta ruohikkoa.
M: Yllättävän voimakas, mausteinen polte, hedelmäinen makeus taustalla. Kevyt. Ajan kanssa hedelmät esiin, ylikypsää appelsiinia, persikkaa, aprikoosia, päärynää.
[B]J: Pehmeä, hedelmäinen polte, ajan kanssa lämmin hedelmäisyys, kuivuu kivasti, mukavan hapokas loppu.
Varsin kiva, tavallista mausteisempi Speysider. Yllättävän monipuolinen ja vivahteikas. Mainiota.
Craigellachie 13yo, Cooper's Choice, 46%
T: Kevyt, hennon, ruohoinen, pippuria, appelsiinia, sitruunaa, banaania, ananasta.
M: Voimakas alku tässäkin, lempeän tulinen, pehmeitä hedelmiä seassa: inkivääri, chili, valkopippuri, päärynää, makeaa vihreää omenaa.
J: Chilin polte jatkuu piiiitkään, kevyt hedelmäisyys pyörii kielellä. Nam.
Varsin maukas ja hyvin mausteinen viski. Ei helppo, mutta hyvä.
Mortlach 15yo, OB, 40%
T: Pehmeä, mukava sherry, puuta, mausteita, hetken päästä makeutuu.
M: Kevyt, kuivahko, hieman mausteita, tummaa sokeria, kevyt makeus piileskelee taustalla. Pehmenee ja makeutuu ajan kanssa, pehmeää toffeeta, sulaa sokeria, rusinoita, makeita omenoita, raikas hapokkuus lopussa.
J: Kuiva, hennon sherryinen, ajan kanssa makeampi, kevyt raikas sherry kestää pitkään, mukava hapokkuus kuivattaa loppua kohden.
Hieno tasapaino makeuden ja kuivan sherryn välillä. Herkullinen jälkiruokaviski. Ja maistuuhan se muutenkin.
19.2.
Dalmore 12yo, OB, 40%
T: Makea sherry, rusinoita, palanutta sokeria, sitrushedelmiä
M: Sitrushedelmiä ja mausteita alussa, sherry yllättävän kevyenä perässä, simän rusinat, makeita hedelmiä
J: Kevyt, hennon sitruunainen (tai greippi), pehmeän kuivahko.
Ihan mukavan tasapainoinen, mutta ei mitenkään säväyttävä.
Laphroaig 10yo, OB, 40%
T: Turvetta, merilevää, suolaa, hiven toffeeta.
M: Mausteinen, levää, suolaa, turvetta, hieman makeaa tervaa.
J: Makea terva, aavistus savua, mausteita, kuivuu turpeen läpi. Pitkä.
Varsin maukasta on perus-Lappari, mutta laihan oloista. QC sen olla pitää.
20.2.
Millburn 76/02, G&M CC, 40%
T: Pehmeä, lämmin, pihkaa, etelän hetelmiä, aprikoosi, hunajameloni, sitruunaa.
M: Pehmeä, mehukas, hedelmäinen, tasapainoinen, hieman puuta kuivattamassa, hiven greippiä, mausteita lopussa sitruunahunajaa.
J: Hento, mutta pitkä, täyteläinen hedelmäisyys, kuivuu lopussa hienosti. Kestää ikuisuuksia.
Upea herkku jo näinkin, mutta pistää himoitsemaan CS- tai NCF-versiota.
Glenrothes Select Reserve, Ob, 43%
T: Pehmeä, hieman tunkkainen viinisyys (port?), makea, yrttejä, suolaista voisulaa.
M: Mausteita, makeutta, pehmeä, hennon voinen, kuivuu loppuun greipin kautta.
J: Kuivankirpeä, virkistävä, keskipitkä, kevyt hedelmäisyys hiipii perässä.
Ok tavaraa muuten, mutta tunkkainen tuoksu ja voi eivät minulle toimineet.
Strathisla 87/03, OB, 40%
T: Tammea, sitrushedelmiä, banaania, heiniä.
M: Kevyt, virkeä, hieman makeutta, sitrushedelmiä, mausteita + pippuria lopussa, heiniä. Ajan kanssa makeutuu kivasti
J: Kevyt, pehmeä, hento makeus, hivenen kuivuva.
Ihan kiva, hyvää perusmeininkiä, muttei säväytä.
Dallas Dhu 82/07, OB(?), 40%
T:Ei juuri mitään, kiitos "hienon" kristallitumblerin...
M: Kovin vaisu alku. Hieman kuivaa heinää, hedelmiä, hento toffee, kevyt. Auettuaan aika mehukas.
J: Kevyt, hedelmäinen, kuivuu hieman loppuun.
Ei lainkaan hassumpi, mutta lasi tuhosi nenän. Saisi olla vahvempaakin.
Glen Mhor 79/04, G&M, 40%
T: Pehmeä, hedelmäinen: kypsä ananas, persikka, aprikoosi.
M: Vahvan hedelmäinen, kevyt chili, lopussa hieman kirpeyttä, hento maltaisuus välissä
J: Kevyt, hedelmäinen, raikas, pehmeä.
Todellinen hedelmäpommi! Todella herkullista tavaraa, raikas ja mehukas viski. Puu ei tunnu missään. Lisä% ei haittaisi, mutta toimii näinkin.
Yllämainittujen lisäksi hotellin isäntä tarjosi "Parliament-blendiä" omasta jemmastaan, siis Skotlannin parlamentin juhlapullotetta, jota kuulemma 5000 pulloa tehtiin. Ei tahdo ihmeemmin tietoja moisesta löytyä ainakaan Googlella, tai luultavasti en vain osaa. Kyllähän se ihan maukasta oli, mutta näiden viimeisten viiden seassa nautittuna se ei oikein pärjännyt. Paitsi Glenrothesille. ;)
Huomenna sitten pientä viski-introa yhdelle kaverille pienimuotoisten illanistujaisten lomassa.
______________________________________________________________________________
smn (1.3.2008 12.59.43)
Kotitasting, tällä kertaa aiheena Ardbeg. "The story of Peat" paketti vahvistettuna Airigh Nam Beistillä. Oli aika sumpliminen että miten tämä järkevimmin maisteltaisiin, lopuksi päädyttiin laittamaan juomat riviin kerralla. Peat paketti oli vuodelta 2005 joten säästin puolikkaan pullon Teniä ja Uigea myöhempiin maistoihin, kaapissa kun löytyy myös -06 ja -07 pullotettua Teniä sekä -06 Uige.
Kildalton 1981 52.6%
T: Sulkeutunut tuoksu - en saanut alkuun irti juuri mitään. Jotain hedelmää? Toffeeta.
M: Voimakkaasti suolainen aluksi, sitten seuraa lakritsainen makeus, kermainen pehmeys. Kermatoffeeta. Suklaamoussea. Rikas ja moniuloitteinen. Upea jälkimaku. Huippu!
Tässä oli ehkä suurin epäsuhtaisuus minkä olen ikinä havainnut tuoksun ja maun välillä. Tuoksu ei antanut yrityksistä huolimatta juuri mitään irti, maku taas oli runsas ja moniulotteinen. Veden lisäys toi tuoksuun selvemmin puuta ja vailjaista kermatoffeevanukasta. Ehdottomasti kärkiviisikkoon viskeistä mitä olen maistanut, tätä kun saisi jostain koko pullon!
Sanna:
T: Persikkainen, tiskirätti (positiivisella tavalla), toffee, vanilja
M: Lakritsaa. Liian vahva suutuntuma, vaatii vettä avautuakseen. Täyteläinen, toffee, suolainen. Jälkimakuun lakritsa.
Ardbeg 17v 40%
T: Pehmeä, turvetta hiven. Toffeeta, puuta.
M: Kermaisen pehmeä - suklaavanukasta. Herkullinen, jälkiruokainen. Selvästi Kildaltonin lähisukulainen.
Turpeisempien Ardbegien jälkeen tähän palatessa tuoksu oli kuiva ja vähän hapan.
Sanna:
T: Turve, arrakki, rusinatoffee
M: Miellyttävä suutuntuma. Turve, arrakki, rusinatoffee. Kermainen.
Uigen ja Airigh Namin perään maistettuna tuoksu pelkistetyn hapan, maussa selvästi suolaisuutta
Airigh Nam Beist 46%
T: Selvä savu, suolaisen kirpeä. Marjainen. Turpeista, jotain omenaa?
M: Kermatoffee leikkii suolan ja turpeen kanssa. Makea ja kiehtova.
Sanna:
T: Kevyt, marjainen, turve, savu.
M: Turve, savu, kevyt tuntuma, kuin hyvin maustettua "vettä" joisi
Ardbeg Ten 46%
T: Savu suorastaan raaka ja pistävä. Kirpeä. alla jotain raikasta, kuin kurkkukarkkia. Toffeetakin löytyy.
M: Minneköhän se sitrus on kadonnut, minkä aina olen Arttuun liittänyt?? Suolaista, turpeista, silti se pehmeä kermatoffeen vivahde alla. Jälkimaku pitkä.
Sanna:
T: Hapan, tupakka, turve, savuakin. Yrttimäinen. Suolasalmiakkia, tunkkainen mutta kevyt.
M: Suolasalmiakki, turve, savu, fishermans friend. Pitkä savun maku jäi suuhun. Uigen jälkeen tuoksussa havaitsee selvän vaniljan.
Uigeadail 54.2%
T: Sherryä, kumia, mentolia ja savua. Voimakas, hyökkäävä tuoksu
M: Vahva sherryisyys, sherryn ja savun liito toimii. "Iso" viski.
Sanna:
T: Hedelmäinen, vahva, savu.
M: Suolainen, savuinen. Edellisiin verrattuna omanlaisensa - "Yksin tuleen tuijottaja".
Kaiken kaikkiaan tasoltaan kovin setti mitä ollaan tähän mennessä kotona maisteltu. Kaikki loistavia viskejä, tuota Kildaltonia maiskutellessa tuli varsin haikea fiilis kun tiedosti että tätä ei välttämättä pääse uudestaan maistamaan.
Oli jännä havaita miten peräkkäin maistellessa Kildalton -> 17v -> ANB -> Ten turpeen ja savun lisäys oli sillä tavoin asteittaista ettei se hyökännyt silmille missään vaiheessa niinkuin olisi voinut olettaa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (3.3.2008 13.23.30 last edit 3.3.2008 15.47.17)
...tai siis mitä join toissapäivänä?
Ardbeg 9yo(G&M) single cask Aika rotevan oloinen, savua kiitettävästi, hyvää joo!
Springbank 175 anniversary Voisi tätäkin tislaamoa tämän perusteella suosia.
Bruichladdich waves 7yo Parempaa kuin saattoi odottaa. Verrattain kypsää ikäisekseen.
Bruichladdich 10yo Hyvää tämäkin. Ei neiteimmästä päästä viskejä.
Rosebank 10yo(Cadenh.) Miellyttävää tämäkin. Ihanan paksua ja runsaanoloista.
Glenmorangie sherry finished Aika juotava perusviski. Liian vähän sherryä?
Springbank 10yo Pitäis kai se pullo tilata.
Highland park 12yo
Bowmore 15yo mariner
Brora CC(G&M)1982 Makua enemmän kuin monessa muussa.
______________________________________________________________________________
Artturi (11.3.2008 7.35.19 last edit 11.3.2008 17.44.49)
Vodkaturistien temmellyskentältä, autolautta Galaxylta, tarttui mukaan Higland Park 16 y. Club One hintaan 46 e ja risat.
Speysiden ystävänä vähän arastelin, josko savua olisi ollut liian tuhdisti, kun oli ihan uusi tuttavuus tämän ikäisenä. Maistoin laivan viskibaarissa ja ainakin siellä savua täytyi oikein keskittyä hakemaan, mutta löytyihän sekin "sherryisyyden välistä".
Eilen kotona maistettuna, savu tuntui voimakkaampana, vaikka vieläkin melko loivana. Mistä lie moinen korostunut efekti, liekö laivan lesti jo tuulettunut pidempään.
Ei ihan pärjää 18 y:lle, mutta hinta/laatusuhteeltaan oikein muikeaa mallasta takkatulen ääreen.
Olis pitäny ostaa toinenkin pullo...
______________________________________________________________________________
Peku (16.3.2008 8.00.22 last edit 16.3.2008 22.04.04)
Tulipas muutama maistettua kaveriporukalla.
Nikka 10yo cask strenght 62%
T: hedelmäinen ja appelsiinia
M: Öljyinen,todella polttavaa,joten vesilisäys ja vahvasti tulee hunaja esiin ja kukkien maku
JM: mallasta ja öljyisyyttä.
Springbank 10yo
T: alussa tunkkainen mutta muuttuu imeläksi,suolainen,omenaa ja banaania
M: omenaa ,ruohoa&multaa ja savua
JM: mallasta ja kukkia mistä mieleen tulee lagavulinin kanerva.
Laproaigh 15yo
Mielestäni samanlainen kuin 10yo tosin maut ja aromit ovat hillitympiä.Tiedä sitten kumpi parempaa, pidän molemmista.
Balvenie double wood 12 yo 43%
T: sherryinen ,todella hedelmäinen ja tuoksurikas,siirappinen toffee
M: tamminen ja sherryinen mukavasti lämmittävä
JM: jäi noteeraamatta tässä.
Balvenie vintage cask 1971 34yo 47,1% pullo no;212/219 pullotettu 2005 pvm en laittanut ylös.
T: hedelmää,toffeeta,omenaa ja iäkkään puinen
M: öljyinen,polttava,nahkainen ja puinen
JM: puinen ,mallas ja kanelia
______________________________________________________________________________
I.R. (16.3.2008 16.30.13)
Glengoyne 1994 Single Cask Rum Finish 61,8 % (9/1994 - 5/2005; cask 90932, n.o.b. 270)
Vaikka Glengoyneja oli kertynyt maistelutilastoon jo jonkin verran, sieltä ei kuitenkaan löytynyt yhtäkään single cask finistelyä. Nyt puute saatiin korjatuksi, kiitos Antin toimittaman samplen.
Ilman erityisiä käsittelyjä nuori Glengoyne on puhtaan maltainen, kuiva ja lopussa hieman pähkinäinen (sekä tietenkin täysin savuton). Tuo distillery character on kuitenkin aika hentoinen ja siksi alttiimpi tynnyrin vaikutuksille kuin useimpien muiden tislaamoiden. Ja rommi löikin vahvasti läpi jo tuoksussa: alkoholia, melassia, fariinisokeria. Aluksi olisi hyvin voinut luulla, että lasiin olikin päätynyt viskin sijasta rommia. Seisottamalla esiin tuli kuitenkin kevyttä maltaisuutta, joten noin puolen tunnin jälkeen sekoittamisvaaraa ei enää olisi ollut. Prosentit eivät tunkeneet nenään, mutta kielellä ne huomasi sitäkin selkeämmin. Heti kaatamisen jälkeen ei alkoholin alta löytynyt edes rommia, mikä oli tuoksun voimakkuuteen nähden pieni yllätys. Vähitellen melassit ja hento mallas kuitenkin ilmaantuivat myös makuun, ja tarkemmin sanoen maun alkuvaiheille (ns. palate). Viinamaisuuden sulamisesta huolimatta jälkimaku pysyi hyvin kuivana ja "rommittomana". Itse pidän juuri siitä, että viimeistely (rommi, sherry tai mikään muukaan) ei jää makeutena roikkumaan kielelle "viskin jälkeen". Tämän kriteerin Goyne täytti jopa niin hyvin, että seuraavien hankintojen yhteydessä kaappiin todennäköisesti päätyy jokin muu saman ikäluokan viimeistely, esim. port tai claret. Laajin tuntemani valikoima Goynen pullotteita on harmittavasti juuri sellaisella saksalaisella kauppiaalla, joka ei lähettele Suomeen, mutta täytyy yrittää käyttää "suhteita" hyväksi. ;)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.3.2008 16.42.54)
Mm. Bowmore 12y.o OMC 50%! Parhaita viskejä joita olen maistanut. Tuli 4cl annoksen juotuani mieleen että mitä ihme shaissea ne sieltä tislaamon omista varastoista sekoittelevat. Tämä on ihan eri tasolla. Raikas ja uskomattoman hedelmäinen paketti. Otin päälle Dalwhinnien 14y.o ja Oban peruksen ja ne ei juuri kummoisia ollut, joten ei ollut pelkästään päänupista kiinni. Jos tämä on samaa mitä on alkossa niin hankintaan heti!
______________________________________________________________________________
I.R. (16.3.2008 18.35.20 last edit 16.3.2008 18.43.59)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Mm. Bowmore 12y.o OMC 50%! Parhaita viskejä joita olen maistanut. - - Jos tämä on samaa mitä on alkossa niin hankintaan heti!
Otin päälle Dalwhinnien 14y.o. - -
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.3.2008 9.02.16)
quote[I.R. (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
Mm. Bowmore 12y.o OMC 50%! Parhaita viskejä joita olen maistanut. - - Jos tämä on samaa mitä on alkossa niin hankintaan heti!
Riippuu siitä, missä (ravintolassa?) sitä maistoit. Lähes varmasti kysymyksessä kuitenkin on sama tuote ja sama erä, jonka Vinoble toi maahan jo viime syksynä (d. 1/1995; b. 1/2007; refill hogshead).Otin päälle Dalwhinnien 14y.o. - -
______________________________________________________________________________
I.R. (17.3.2008 9.14.38 last edit 17.3.2008 9.17.46)
quote[Ard-Begbie (link)]:
quote[I.R. (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
- - Otin päälle Dalwhinnien 14y.o. - -
Ilmeisesti jokin IB? Eli ei mitään perustavaraa ko. tislaamolta?
Kyllä Whinnie oli ihan classic-malts telineestä. Varmasti ihan hyvä viski muttei Lauantaina oikein toiminut ja on muutenkin minulle vähän tuntemattomampi juoma.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.3.2008 11.25.47)

Eli kysymyksessä olikin sitten 15 yo Dalwhinnie. Tuo kärsii kyllä useimpia muita enemmän alhaisesta vahvuudesta (43 %). Jo viisikymppisenä olisi rungoltaan varmasti paljon tukevampi.
______________________________________________________________________________
Artturi (20.3.2008 7.24.05 last edit 20.3.2008 7.26.26)
Aberlourin apunappi aueta narahti,
tummat tuoksut ilmoille karahti.
Miehiä maku muikea miellyttää,
pullo neljänneksen illassa menettää.
Vettä kesti yksi kolmannekseen,
batch 20 otti miehet omakseen.
______________________________________________________________________________
pere (23.3.2008 9.31.17 last edit 23.3.2008 9.55.05)
Eilen oli vihdoin aikaa korkata kaapissa jo jonkin aikaa poltellut sekailainen joukko Duncan Taylorin Rare Auld sarjan pullotuksia sekä pari muuta iäkkäämpää viskiä.
Maistelin ensin kalibrointitarkoituksiin sinänäsä ihan mainion:
Highland Park Orcadian Light 19yo 54,6% (AoW)
tuoksu: makean mausteinen, hedelmää, hieman savua, kaneraa, hieman rusinaa
maku: mausteinen, makea, tammea, hedelmäinen, kuivuu hieman
jälkimaku: makeahkon mausteinen, hedelmää, hunajaa, hieman raikkautta
hyvä tasapaino, ei mitenkään yli-sherryinen, kaikin puolin mukava viski
Sitten varsinaiseen aiheeseen. Yhtäkään näistä viskeistä en ollut maistanut etukäteen, joten valikoin maistelujärjestyksen lähinnä iän, sherryisyyden ja tislaamoiden yleisluonteen perusteella. Nähtävästi Stetson-Harrison-menetelmä olisi ollut aivan yhtä tehokas, sen verran ennakko-odotuksista poikkeavia ja yllättäviä moni näistä viskeistä oli.
Blair Athol 30yo 54,3% (DT) Rare Auld, 03.1977 / 08.2007, cask 05543
tuoksu: hedelmäinen, sitrusta, vihreää omenaa, aavistus hunajaa, hieman viinimarjan lehteä, hieman banaania, tammea, mausteita, hieman kuivaa heinää, hieman ruohoa, aavistus eksoottisia hedelmiä
maku: hedelmäinen, herukkaa, hunajaa, mallasta, eksoottisia hedelmiä, aavistus mentholia, tammea, mausteita
jäkimaku: eksoottisia hedelmiä, tammea, makeahko, aavistus kuivaa heinää, hunajaa, pellavansiementä
Tämä viski meinasi pudottaa tuolilta saman tien. Ennakkokäsitykseni tuon aikakauden Blair Atholeista perustui Jim Murrayn arvioon "distinctive hotness and lack of body". Tämä oli kyllä kaikkea muuta, todella monipuolinen ja herkullinen viski. Monet aromeista olivat hyvin kevyitä, vain häivähdyksiä, mutta muodostivat kuitenkin täyteläisen kokonaisuuden. Ikä ei paina tätä vielä millään tavoin. Ehdottomasti ostamisen arvoinen viski!
Caperdonich 38yo 51,4% (DT) Rare Auld, 10.1968 / 08.2007, cask 2619
tuoksu: makeahkon hedelmäinen, herukkaa, hieman banaania, aavistus savua, raikkaahko, hieman kanervaa, toffeeta, muuttuu mausteisemmaksi ja puisemmaksi
maku: hieman polttava, mausteita, hedelmäistä makeutta, puuta, hieman mallasta, mentholia
jälkimaku: puuta, mausteita, hieman hedelmää, paljon mentholia
Ikä alkaa jo painaa maussa, tuoksu sen sijaan oli varsin miellyttävä ja mielenkiintoinen. Aika tyypillinen esimerkki DT:n Rare Auld sarjan pullotuksista. Ei mitään huippua, mutta ihan hyvä ja mielenkiintoinen viski.
Lochside Grain 40yo 46,1% (JWWW) Old Train Line, 12.1966 / 07.2007, bourbon cask 0753
tuoksu: hedelmäinen, pellavansiementä, aika raikas, hieman banaania, muuttuu makeammaksi, makeita hedelmiä
maku: makeahko, pellavansiementä, toffeeta, makeaa hedelmäisyyttä, mausteinen, hieman puuta
jälkimaku: pellavansiementä, mausteita, hieman hedelmäisyyttä
Odotin tältä makeutta, banaania, ehkä toffeeta ja selvää bourbonmaisuutta, mutta sen sijaan tämä oli yllättävän raikas ja ihan selvä irkkuviski! Pitänee maistella rinnakkain jonkun vanhemman irkkuviskin kanssa, mutta ainakin eilen olisin uskonut tämän Bushmillssiksi koska vain. Hyvä viski kaikin puolin, eikä 40 ikävuodesta tietoakaan.
Bunnahabhain 38yo 40,5% (DT) Rare Auld, 12.1968 / 07.2007, cask 11572
tuoksu: hedelmäinen, herukkaa, raikas, hieman hunajaista makeutta, raikasta banaania, hieman tammea, mausteita, hieman eksoottista hedelmää, verigreippiä
maku: mausteinen, puuta, hieman hedelmäistä makeutta, mallasta, aika kuiva
jälkimaku: mausteita, puuta, lakritsia, hieman heinää
7.1. Ahvenessa nautittu vastaava Bunna herätti odotuksia tämän kohdalla, mutta valitettavasti tämä viski ei niitä lunastanut. Aivan liikaa ikää ja puuta. Tuoksu oli jälleen kerran ihan miellyttävä ja monipuolinen ja jälkimaun mielenkiintoinen lakritsiaromi pelasti hieman, mutta auttamatta illan heikoin viski.
Sitten olikin aika siirtyä illan sherry-osastoon, ensiksi huomattavan tumman(puna)ruskea:
Glen Grant 34yo 49,5% (DT) Rare Auld, 02.1970 / 03.2004, sherry cask 856
tuoksu: mausteinen, hedelmäinen, eksoottista hedelmää, mentholia, voimakas, kuitenkin aika raikas, rusinaa, banaania, vanhaa makeaa sherryä, jotain rommimaista (vanhaa) kuitenkin ilman rommin imelänmakeaa aromia
maku: mausteinen, sherrya, hedelmäinen, mentholia, hieman puuta, voimakas, tammea, kuivaa suuta
jälkimaku: mausteinen, aprikoosia, luumua, puuta, kuivuu vähitellen, kuivaa vanhaa rommia
Aika hurja viski, upea monipuolinen tuoksu, mutta maussa puuta on oikein roppakaupalla. Välillä tulee olo kuin mutustelisi tumman antiikkituolin puista käsinojaa. Upea viski kaikesta huolimatta ja luultavasti juuri sellainen josta löytää joka kerta siihen palatessaan aina jotain uutta.
Ja illan päätteeksi yllättävän vaalea:
Ballindaloch 40yo 51,3% (Whisky Doris) 1966 / 2007, dark sherry
tuoksu: hedelmäinen, mausteita, makeahko, ruohoa, banaania, puuta, hieman eksoottisia hedelmiä
maku: mausteinen, makeahko, hedelmäinen, herukkaa, luumua, aika raikas, hieman puuta
jälkimaku: mausteinen, hedelmäinen, hieman puuta, kuivuu vähitellen
Yllättävän kevyt viski. Varsinkin tuon edellä maistetun Glen Grantin jälkeen ehkä jopa vähän mitäänsanomaton. Ansaitseen uudelleenmaiston joskus toisenlaisessa seurassa. Useinhan nämä vanhat sherryiset "bastardit", erityisesti Ballindaloch-nimiset ovat Glenfarclasia, mutta jotenkin epäilisin, että tämä ei ole. En ainakaan löytänyt tästä oikein mitään mielestäni vanhoille Glenfarclaseille tyypillisiä piirteitä. Voisin ennemmin veikata vaikka Linkwoodia.
Jos näitä jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen pitäisi laittaa, niin Bunnahabhain on selkeä peränpitäjä, sitten tulevat Ballindaloch ja Caperdonich, sitten Glen Grant ja nollaviski Highland Park ja sitten Lochside Grain, Blair Atholin ollessa selkeästi kaikkia muita parempi viski.
______________________________________________________________________________
I.R. (23.3.2008 19.24.27 last edit 23.3.2008 20.25.29)
Bowmore 25 yo 43 %; keraamista "Moonlightia" edeltänyt 1990-luvun pullote. - Tämä ja kaikki sitä seuranneet kolme versiota (uusimpana 2007 lanseerattu "vodkapullo") ovat tosiaan keskenään erilaisia viskejä! Nyt korostui turpeisuus ja aika kuiva sellainen. Laventeli, muut makeat elementit ja merellinen suolaisuus väikkyivät kyllä taustalla, mutta ne eivät missään vaiheessa nousseet sivuroolista, vaan jäivät ikään kuin kuorruttamaan turpeen vyöryä kielellä. Kuivuudessaan tämä toi paikoin mieleen jopa Oddbinsille pullotetun 1971 Glen Gariochin (OB, sen öljyisyys pois lukien), jota ei valitettavasti ollut enää jäljellä muistikuvan verifioimiseksi. Bowmorelle tyypilliseen tapaan turpeessa ei ollut lääkemäisiä lisiä eikä sellaista herkkyyttä kuin Ardbegeissa. Turve oli "vain" kuivaa ja kytevän savuista, ehkä hieman hiekkaistakin. Nenä ja kieli täsmäsivät aika tarkkaan, eli nuuhkiminen antoi hyvän käsityksen siitä, mitä mausta saisi irti. Ja johdatteleva oli jo takaetiketin maininta "- - plentiful peat used". :D Tummasävyinen, raskaan sarjan Bowmore, jota kannattaa maistaa jo sen kontrastin vuoksi, jonka se tarjoaa nykyisiin pullotteisiin verrattuna. Vai mitä tuumaa Hämeenlinnan "Sir Bowmore"?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (23.3.2008 21.04.53)

MrBeam (26.3.2008 7.50.51)
Vaikkakin se johti avattujenkin pullojen osalta siirtymiseen kahden kaapin taktiikkaan, poksautin pari uutta auki.
Talisker DE 1993 (b.2007) oli kyllä mainio huippuolosuhteissa kotisohvallakin, ja heti tuoreeltaan. Etenkin tuoksu hurmasi tällä kertaa. Sherryvoittoinenhan tämä on ja perus-Talisker ei tule juurikaan läpi. Kyllähän sen huomaa, kun etiketti on näkösällä, mutta mahdollista omaa sokkotunnistusta epäilen vahvasti. Tunti lasissa vaan ei nyt tehnyt hyvää, mikä pistää pelkäämään pilaantuuko tämä ajan kanssa. Pitänee varulta tyhjentää vauhdilla :D
Bowmore 15 Mariner (vanha) taas petti pahemman kerran. Sen kerran kun tätä ravintolassa maistoin, se oli loistelias. Tosin silloinen pullo oli saattanut olla auki ties kuinka kauan. Nyt tämä oli ohuempi ja kuivempi verrattuna ensimmäisen kerran upeaan täyteläisyyteen ja makeuteen. Lisäksi tässä oli liian voimakkaana tuoksusta jälkimakuun asti jotain, joka miedompana voisi olla hyvä lisä. Veikkaan laventelia, josta tietävämmät kirjoittavat. David Stirkin mukaan tässä pitäisi olla minttua, mutta ei tuo minusta sitä ollut. Vai olisikohan ollut rakuunaa?
Välissä vertailin pikaisesti Glenmorangien Sherry Wood -viimeistelyä Taliskeriin, ja ei ihan yltänyt yhtä hyväksi. Tämän sherry on tunkkaisempaa, mikä sinällään ei ole heikkous.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (26.3.2008 8.34.48)
Tuo B'more Mariner anniskelupaikassa on saattanut olla ihan eri batch kuin kotona nauttimasi - näissä eri batcheissä tislaamoiden standardipullotteiden osilta on yllättävänkin suuria eroja, näin olen vuosien varrella ollut huomaavinani.
Se on joskus ollut suuremmankin pettymyksen paikka, kun juuri standardien tislaamopullotteiden kanssa voisi olettaa saavansa tasalaatuista juomaa. Toisaalta kun pullote onkin ollut parempi on yllätys ollut tietysti positiivinen. Useimmiten ekabatchi on aina parasta A-laatua, joten olen useinkin yrittänyt haalia sitä sitten varastoonkin.
______________________________________________________________________________
MrBeam (26.3.2008 10.42.02)
quote[JaRiMi (link)]:
Tuo B'more Mariner anniskelupaikassa on saattanut olla ihan eri batch kuin kotona nauttimasi - näissä eri batcheissä tislaamoiden standardipullotteiden osilta on yllättävänkin suuria eroja, näin olen vuosien varrella ollut huomaavinani.
______________________________________________________________________________
I.R. (26.3.2008 14.58.56 last edit 26.3.2008 15.09.33)
quote[MrBeam (link)]:
- - Onko muuten Marinerista ollut olemassa versio, jossa ei ollut ikämainintaa "15"? Murray listaa 2004-pipliassa nimellä "Bowmore Mariner", ei "Bowmore 15 Mariner". Ja taisipa puhua nuorikosta, ihan kuten Darkestinkin osalta.
______________________________________________________________________________
pere (28.3.2008 11.49.52)
quote[MrBeam (link)]:
Itse asiassa tämähän on niin hyvää, että polttelee päästä tutustumaan vanhempiin vuosikertoihinkin, josko niissä eroja on.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (30.3.2008 11.07.20 last edit 30.3.2008 11.07.46)
Rankan päivän ilta ja mavullaan oli!
Arran 10y.o 46%
Hyväähän tämäkin on. Ei tänään jälkeäkään keskeneräisyydestä ja kaikin puolin
maukas.
Laphroaig 10y.o OB
Makeaa ja miellyttävää, mutta kyllä tähän on kyllästytty. Ei kauaa jaksa kiinnostaa.
Glenfiddich 18y.o Ancient reserve
Uskomattoman hieno viski. Glenkku vaatii näköjään tietyn illan mutta silloin toimii.
Appelsiinia verhoiltuna vienoon minttusuklaaseen. Tasapainoinen kokemus.
Harmittavankin aliarvostettu viski.
______________________________________________________________________________
Peku (1.4.2008 13.57.24 last edit 1.4.2008 13.58.32)
Talisker 10yo avautui viimein eilen.
T;Omenaa ja tulista maustetta.
M;Upea suuntuntuman täyttävä sopiva polte,tulee mieleen jopa salmiakkijauhe,pippuri käväisee hetken.
JM;tulisuutta,pitkään kestävä mallas joka tuo erehdyttävän paljon koff oluen makua mieleen.
Muuta :Ihastuin tähän "lämmittäjään" heti ja saa luvan olla aina saatavilla :P.
______________________________________________________________________________
SeBBe (1.4.2008 14.24.16)
quote[Peku (link)]:
...pitkään kestävä mallas joka tuo erehdyttävän paljon koff oluen makua mieleen
______________________________________________________________________________
Peku (1.4.2008 15.55.37)
quote[SeBBe (link)]:
quote[Peku (link)]:
...pitkään kestävä mallas joka tuo erehdyttävän paljon koff oluen makua mieleen
nyt kyllä meni ohi meikäläisen ymmärryksen...Koff...makua? ;)
______________________________________________________________________________
PlayR (2.4.2008 21.51.16)
Korkkasin eilen Pariisista saadun tuliaispullon, Glenfiddich 12 yo Special Reserve (30 /litra). Yllätyin positiivisesti, koska normi Glenfiddich ei ole ollut kovin suuressa suosiossa viskipiireissä. Lämpenevät säät ja valoisat illat ohjaa jostain syystä siirtymään raikkaisiin, keveisiin hedelmällisiin viskeihin ja sitä Glenfiddich on. Ehkä suotta hieman aliarvostettu viski...? Ei tämä galaxeja räjäytä, mutta maistuva kesäviski. Maistuu mulle :)
______________________________________________________________________________
Jussi (3.4.2008 21.14.48)
Lappeenrannassa pyörähtäessä tuli eksyttyä pubiin, josta yllättäen löytyi mukava valikoima viskejä. Lasiin eksyi ensin Arbegin Ten ja sitten Van Winkle 13 Years Old Family Reserve Rye. Maisteluun savuinen pubi ei välttämättä ole paras mahdollinen tila, mutta hyvältä viskit maistui silti.
Ten oli maukasta kuten aina, ja rupesi harmittamaan entistä enemmän ettei kaapista löydy yhtään Ardbegin pulloa enää.
Van Winkle tuli maistettua ihan mielenjohteesta tietämättä kyseisestä viskistä muuta että se on jenkkiviski ja siinä on ruista. Kokemukset jenkkiviskeistä koostuivat ennen tuota pelkästää Jack Daniel's:sta, ja tuo todisti että jenkkiviskithän voi maistua hyvältäkin :D Tuoksusta erottui toffee ja vanilija. Maku oli miellyttävän makea, olematta kuitenkaan liian makea.
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (4.4.2008 17.37.28)
Eilen lasissa viivähtivät mm. Kilchoman cask sample 8 kk Cask 200/2007 d. 18.7.2007 n. 63 % ja vertailukohtana Kilchoman New Spirit 63,5 %
Yllättävänkin pitkälle on tisle kehittynyt näin lyhyessä ajassa. New Spirit, joka itsessään on jo varsin maukas, tarjosi hyvän vertailukohdan. Väriä tullut runsaasti. Samoin maku oli edistynyt hyvin... nahkaa, turvetta ja suolaa... ammoniakkista apteekinsalmiakkia, toki myös makeaa esterisyyttä johtuen iästä ja volteista. Jälkimaku oli yllättävän pitkä ja tasapainoinen. Tuntui pesevän kirkkaasti monet nuoret IB-Islayt.
Hyvällä tiellä tynnyrimme on ja ilolla jäämme odottamaan jatkokehittymistä. On se odottavan aika todella pitkä :D
______________________________________________________________________________
vesku (10.4.2008 5.34.57)
Eilinen jääkiekko ottelu oli loistavaa viihdettä joten kaivoin kaapista DL Platinium sarjaan kuuluvan Macduffin ottelun seuraksi.
Macduff 35 yo,53,8%,1967-2003.Pullotettu 528 kpl ja maistiainen on pullosta 345 ja varapullon numero on 346.
Väri on tumma,konjakkimainen.Tuoksu on makea,rusinaa,tammea sekä konjakkimainen! Maku on voimakas jossa ei prosentit tunnu,tässä on hyvin iäkkään konjakin tuomia piirteitä ja tämä voisi olla helposti sotkettavissa konjakkiin. Alun voimakkuus muuttuu nopeasti suussa pehmeäksi täyteläisyydeksi joka täyttää suun jo pienellä tilkalla tätä nektaria.Jälkimaku on pitkä ja tässä on iän mukanaan tuomaa robustia riittävästi.
Ei aivan tavallinen viski maultaan kuitenkin mielestäni kuuluu sarjaan loistavat juomat eikä vähiten tislausvuotensa takia. Mikäli olen ymmärtänyt oikein tätä pitäisi olla kahdessa ravintolassa myynnissä joten käykää maistamassa onko tässä konjakkimaisia piirteitä vai sekoileeko Vesku taas omiaan.
______________________________________________________________________________
Marko76 (10.4.2008 7.54.39)
Kaksi japsia:
Nikka Gold & Gold 43% Pot Still - Coffey Still
T: Makea persikka, mansikka ja kevyt vilja.
M: Puolimakea ja viljaisen hedelmäinen.
JM: Pehmenee meheväksi viljaisuudeksi ja lopussa pintaan hiipii mansikka.
* Kevyt ja laadukas Japsi. Pesee ison osan irkuista. Erittäin miellyttävä jälkimaku.
Super Nikka 43%
T: Viljainen makea mansikka.
M: Kevyt mansikka, todella miellyttävä keskimaku.
JM: Metsämansikka ja viljaisuutta.
*: Kerrassaan miellyttävä ja tasapainoinen tisle.
Tuo mansikkaisuus taitaa olla se sama maku, jonka monet tulkitsevat liimamaisuudeksi. Onneksi oma suu sanoo mansikkaa... :)
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.4.2008 17.07.26 last edit 12.4.2008 21.04.34)
Glenturret 10yo, 40%. Jo tuoksussa jotain epämääräistä miellyttävää marjaisuutta ja maussa myös. Maku on tuon marjaisuuden, hyvin kevyesti turpeen ja karhean rouhevuuden hieno sekoitus. Tämä jos mikä tuntui olevan balanssissa minun suussani, kun taas parempi puolisko ei niinkään pitänyt (tulkitsi muuten tuoksun punaherukaksi). Ihan tuntia ei annos kestänyt lasissa ja itse asiassa tuntui siltä, että huippu jo tulikin kolmessa vartissa. Jälkimaku on pitkä ja ylipäätään parhaasta päästä mitä nyt pystyin muistista kaivamaan. Aivan erinomainen viski näin yhden kerran kokeiltuna. Iäkkäämpiä OBitä ei paljon taida nykyään olla saatavana ja hieman tästä jäi sellainen kutina, ettei kovin paljon korkeampi ikä välttämättä olisi Glenturretille hyväksikään. Tiedä häntä. Joka tapauksessa niitä ennen muinoin pullotettuja iäkkäämpiä tämä innostaisi kokeilemaan.
Marjaisuus. Hedelmäisyys (esim Glenfarclas 21). Tavallaan outoa, että noita laatusanoja eri viskeistä viljelen kykenemättä tarkemmin erittelemään mikä marja tai mikä hedelmä siellä luuraa. Se on sellainen yleisfiilis.
<edit> prosentit korjattu
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (13.4.2008 14.11.47)
Springbank 10y.o eikä pahaa ollenkaan. Jännä tunkkainen tuoksu,paljon erilaisia ylikypsiä hedelmiä ja suolaisa tujaus. Voi kuvitella kuinka hyviä vanhempia ja iäkkäämpiä pullotteita löytyy.
______________________________________________________________________________
Ize (14.4.2008 5.27.22 last edit 14.4.2008 5.27.39)
Kävinpä viikonloppuna kuikuilemassa Oulun St. Michaelsissa (aka Mikkelissä) viskitarjontaa, about 10kpl Ardbeg -pullotteen ja puolen tusinan Talisker -pullon riviä tuijotellessa, tulin kysäisseeksi Taliskereiden ikiä, kun ei ihan erottanut niitä hämärässä ja jotka olivat melkoisen pölyisiä. Valinnaksi valikoitui Taliskerin 20-vuotias OB, joka näytti pulloista yksi pölyisimmistä ja täyttöasteeltaan täysimmältä (2cl=15). Pullon etiketti jäi sitten harmittavasti tarkemmin tutkimatta. Harmittavasti siksi, että ihan normipullotteesta ei tainnutkaan kyse olla, mutta se asia sytytti vasta hetki sitten.
Pippurin maku oli huomattavasti miedomman oloinen kuin normaalisti Taliskereissa, sanotaanko rosé -pippurimainen. :) Maussa oli myös sherrymäisiä piirteitä, mutta tuoreesta sherrytynnyristä tuskin oli kyse. Myös tietynlainen öljymäinen notkeus oli tässä viskissä myös esillä, joka vei ehkä lakritsin suuntaan, mutta joka oli kaukana tärpätistä aka lampaanvillasta mistä suuni ei pidä laisinkaan. Savu oli turpeista ja se oli voimakas, mutta pehmeän miellyttävä ei lainkaan kokkomaista savua, joka sekin voi tosin olla miellyttävä.
______________________________________________________________________________
Eat P (14.4.2008 7.38.04)
Lasiin sujahti parinkymmenenvuoden ikäinen Blackadderin Celtic Connection Bunnahabhain 1979 - 1999 57,3%, joka osoittautui oikein hyväksi iäkkääksi Bunnaksi,hienostuneen pehmeä ja vaniljainen jossa on kaikki palikat kohdallaan.
Kaveriksi toiseen lasiin Cadenheadsin 22y Macallan-Glenlivet 1976 - 1998 54,3%?, prosentit muistin varassa kun "mustavihko" jäi kotiin :) . Mieletön sherry herkku, taattua Macallan laatua, joka saa aikuisen miehenkin herkistymään.
______________________________________________________________________________
MrBeam (16.4.2008 8.34.11)
Wild Turkey 12yo Bourbon. Hyvää yhä, mutta alan kallistua sille linjalle, että bourbonin ei tarvisi välttämättä näin iäkästä olla. Ainakaan WT:n.
Sazerac Rye, 45%. Tuoksussa paljon makeaa vaniljaa ja seassa aavistus hyttyssavua. Tiedättehän sellaiset joka mökin spiraalinmuotoiset, poltettavat itikan karkottajat. Vaikka hyttyset ei siitä pidäkään, on se minulle hyvällä tavalla nostalginen tuoksu. Maku aika ohut, mutta jälkimaussa potkua enemmän kuin suussa ollessaan antoi odottaa. Hyvin vaikea tätä on ruisviskinä pitää, ainakin minä olisin veikannut sokkona bourboniksi. Tosin erot ryen ja bourbonin välillähän voivat olla pienet. Jos toisessa on 51% ruista ja toisessa 49%, kuka huomaa eron? Hyvä viski, keskitason jenkki.
Lauder's, 40%. Kermaisen kevyt, helposti alas menevä blendi, mutta varsin mitäänsanomaton. Vähän kuin joku Bryan Adams, paitsi että mieluummin tätä juo kuin sitä kuuntelee.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (19.4.2008 14.33.33)
Springbank 10y.o OB uusintamaisteluun ja salaisuudet aukenevat! Ei suinkaan silliä vaan mansikkaliisteriä. Ja tästä voidaan vaikka väitellä! ;D
Bruichladdich waves 7y.o Olihan herkkua! Parasta tässä harrastuksessa on se kun yllättyy totaalisen positiivisesti. Vaikken Bowmore-expertti ole, niin tuli heti jo tuoksusta mieleen Darkest. Yllättävän savuinen ja "sherryinen", vaikka madeiraahan se tietenkin oli. Mahtavan värinen, jonka vuoksi ihmettelenkin voiko olla vain madeira-finished?! Maku tasapainoinen ja viini puskee hyvin läpi ja peittää hienosti nuoruuden, joka ei muutenkaan tunnu haittaavan. Raikkautta ja Islayta parhaimmillaan. Ja tästä voidaan Murrayn kanssa olla samaa mieltä. 90(+)
______________________________________________________________________________
MP (22.4.2008 8.52.18)
Kuivakan kukkainen Glenlivet 12 sekä Islay-tykki Laphroaig CS, maanantai-illan iloksi vallan hyviä perustuotteita (ei kai mulla muita kaapissa taida ollakaan...) :)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.4.2008 6.22.50)
Korkkauksessa Bowmore Dawn! Nollaviskinä Balvenie 10y.o FR ja Laphroaig 10y.o. Lievä Dawnin syndrooma iski päälle koska maku ei ollut niin hyväilevä ja pehmeän tasapainoinen ja makea kuin olin naivisti kuvitellut. Tuoksu oli kyllä todella hieno, jossa Bowmoren tyypillinen suklaakumi ei ollut niin tyrkkynä läsnä. Nenäpuoli toimii, mutta maku oli jotenkin rauhaton. No juuri korkattu eikä muutenkaan ollut häävi viskipäivi koska Ardbeg 10:kin oli jotenkin omituinen. Mutta tänään otamme revanssin ja uskon että meistä Dawnin kanssa kaverit tulee! :)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (27.4.2008 11.11.22 last edit 27.4.2008 11.12.13)
Pieni pika-tasting minejä:
Bruicladdich 12y.o
15y.o aika erikoinen tuttavuus, kireitä ja outoja kasveja ja hedelmiä.
Springbank 15y.o parempaa kuin 10, sherryä mukavasti ja kelpo pehmeä.
Bowmore 18y.o hedelmäinen ja pehmeä, odotin enemmän savua ja luonnetta.Ok!
Highland Park 25y.o Ei hullumpaa. Kivan toffeinen.
Setin ulkopuolelta:
Lagavulin DE
Bowmore Dawn Rupes jo toimiin paremmin. Pirteä karkkiviski. Kaveri tykkäs
suurestikkin.
______________________________________________________________________________
Sieppo (3.5.2008 17.21.21)
Toissapäivänä tuli paikallisessa maistettua Blackadderin pullote Arran Raw Cask 1996, 56.8 %, 342 bottles
Pullotusvuosi taisi olla 2004, eli 8-vuotiasta. Nuorelta tuntuikin tuoksusta päätellen, hieman tamminen ja kevyen hedelmäinen. Maku sitävastoin oli runsaan hedelmäinen, aprikoosinen ja vaniljainen, mutta jälkimakuun olisi kaivannut syvyyttä enemmän. Nyt jäi turhan puiseksi.
Veden kanssa ei tullut läträttyä, olisi saattanut aromeja pehmentää kovastikin. ;)
Parempaa silti kuin Arranin peruskymppi.
______________________________________________________________________________
Olli (4.5.2008 8.03.05)
Jeps
Nyt kun allergia ja flunssa ovat menneet voi pikku hiljaa taas keskittyä harrastukseen.
Tässä kevään ensimmäinen setti ilman mitään sen tarkempia nuotteja.
- Scapa 14 yo. onneksi ei ole muuttunut niin paljon kuin huhut kertoivat. Täytyy testata uudelleen 12-vuotiaan kanssa, hyvä aloitus viski.
- Aberlour 15 yo. Cuvée Marie d´Ecosse Sherry, hyvä ja sherryä löytyy riittävästi.
- Glenfarclas 21 yo, erilaista sherryä, ei 25-vuotiaan veroinen mutta hyvä tämäkin.
- Highland Park 18 yo (OB), tasapainoinen kokonaisuus, edullinen laatuunsa nähden.
- Highland Park 40 yo (OB), vetää aika lailla sanattomaksi jo pelkkä tuoksu on jotain aivan mutta kuin edellisellä, erittäin hyvä lopetus viski.
Kiitokset 40-vuotiaan samplesta Vesalle, vaikea kuvailla kuinka hyvästä tuotteesta on kyse.
Kesän myötä viskien maistelu hieman taantuu, mutta ei lopu kokonaan. :)
______________________________________________________________________________
I.R. (4.5.2008 15.07.44 last edit 4.5.2008 15.14.22)
quote[Sieppo (link)]:
Toissapäivänä tuli paikallisessa maistettua Blackadderin pullote Arran Raw Cask 1996, 56.8 %, 342 bottles
Pullotusvuosi taisi olla 2004, eli 8-vuotiasta. Nuorelta tuntuikin tuoksusta päätellen, hieman tamminen ja kevyen hedelmäinen. Maku sitävastoin oli runsaan hedelmäinen, aprikoosinen ja vaniljainen, mutta jälkimakuun olisi kaivannut syvyyttä enemmän. Nyt jäi turhan puiseksi.
Veden kanssa ei tullut läträttyä, olisi saattanut aromeja pehmentää kovastikin. ;)
Parempaa silti kuin Arranin peruskymppi.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (5.5.2008 18.15.46 last edit 5.5.2008 18.22.15)
Sessio I
Reilu viikko ollaan eksoottisessa Helsingin Kalliossa. Päivitetään tähän lokeroon mitä tulee maisteltua paikallisissa viski- ja olut ravintoloissa. Koska meininki on kohtuu rento, niin ei tule kovin viiltävän syvällisiä analyysejä, mutta niitä saa toki pyydettäessä.
Punavuoren Ahvenessa seuraavat: Cask Caol Ila(G&M) ja Glenfarclas 10y.o. Kiva Baari. Rento ja frendly meininki. PIKKUISEN olisi houkutellut Ardbeg single cask 1975 muttaa......ja ne Caol Ilat ja Ellenit....ja Brora 30y.o
Naapurin Parnell'sissa: Powers ja Nikka Youchi 10y.o
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.5.2008 10.33.26 last edit 8.5.2008 10.36.01)
Sessio II
Pikkulinnussa eilen siis seuraavia:
Glenfarclas 12y.o
Kiva aloitusviski. Kohtuu voimakas kun vertaa kymppiin. Vahamainen suutuntuma.
Bowmore Voyage
Samankaltainen Dawnin kanssa. Vaniljaa hieman ja lakritsaa. Fariinisokeria. Herkullista ja port tuntuu!
Caol Ila 1990 port finished (G&M)
Pehmean tasapainoinen. Portviini tuo mukavaa syvyyttä makuun. Tosi kiva Ila. Onnistunut. Broramainen.
Lagavulin 21y.o
Sherryinen Laga indeed! Kaunis kaikin puolin. Voimakas mutta tunnistaa Lagavuliniksi. Sherry ja tyypillinen salmiakkisuus toimivat hyvin yhdessä.
Glenmorangie 15y.o (old)
Ylikypsiä hedelmiä. Hyvää! Miellyttävän tasapainoinen ja terhakan maltainen.
Glenfarclas 21y.o
Mietoa savua, paksu ja voimakkaan hedelmäinen.
Benriach 13y.o port 56,1% -suomipullo
Ei huonoa tämäkää.
Highland Park 40y.o 1967-2007(John Scott's) 47,1% firstfill-sherry cask6687, btl 51/168
Illan kuningas yllättäen! Tiivis tuima sherry. Aavistus toffeeta ja vienoa savua. Kahvia ja appelsiinia. Pitkä, paksu jälkimaku. Kaunis!
Glenfiddich 15y.o 51%
Todella hyvä viski! Arranmainen, hedelmäisen raikas. Minttua. Tasapainoinen ja maltaisen maukas. Kannattaa kokeilla.
Ardbeg 30y.o
Viileä, Irkkumainen vivahde ja keveys. Hedelmää ja raikkautta. Todella tasapainoinen. Pyöreän hyväilevä. Kahvia.
+ pari tummaa olutta ja Markun tarjoamat pikku siivut eri pullotuserien Ardbeg kymppiä vertailumielessä. Kiitos ja kumarrus! :)
______________________________________________________________________________
vesku (8.5.2008 13.49.46)
Kattaus näyttää hyvältä ja on varmasti maistunut hyvältä,ei tuossa minun makuuni oikein ole heikkoa lenkkiä vaan nami-nami juomia... :)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (10.5.2008 8.34.29)
Sessio III
Old Anchorissa vähän vaatimattomampi lopettelusetti:
Glenmorangie madeira finished
Bowmore Dusk
Springbank 9y.o marsala finished
Glenfarclas 17y.o
ei taida huonoa Farclasia löytyä!
______________________________________________________________________________
Marko76 (10.5.2008 8.38.33)

Ard-Begbie (10.5.2008 15.12.41)
quote[Marko76 (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
Sessio III
Old Anchorissa vähän vaatimattomampi lopettelusetti:
Glenmorangie madeira finished
Bowmore Dusk
Springbank 9y.o marsala finished
Glenfarclas 17y.o
ei taida huonoa Farclasia löytyä!
Minkälainen tuo Dusk oli? Oma pullo kun on vielä kiinni. :)
______________________________________________________________________________
Marko76 (12.5.2008 10.04.49)
Eilen , toissapäivänä ja sitä edellisenä...
Gordon & Macphail Secret Stills Bowmore 1989/2006
19.9.1989 - Syyskuu 2006, 45%, NC, NCF
T: Sherry, savu, kirpeän voimakas.
M: smehevää savu-kirsikkaa ja hentoa laventelia.
JM: maku raikastuu mustaherukkaan.
*: Varsin mehevä kokonaisuus, mainio mustaherukka jälkimaussa.
Glenfarclas Sherry Quarter Casks 1987/2007 3.7 -11.9.1987 -> 17.5.2007, 48,8% NC NCF
T: Hedelmäinen, tumma makea sherry, kirpeä karkkijauhe.
M: Puuta, sherryä ja rusinaa.
JM: Kuiva rusina, tammi.
*: Miellyttävä tammisuus, suuhun jäävä maku muistuttaa vastasahatun lankun tuoksua. :)
Gordon & Macphail Convalmore 1981/1998 40%
T: Vetinan minttu, hedelmäinen, päärynä.
M: Hedelmäinen, puolimakea luumu, kevyt lakritsi.
JM: Vahvempi lakritsitoffee, vilja, kuivan hedelmäinen.
*: Monivivahteinen rakenne, joka vaatisi vahvemman pullotus vahvuuden, jotta luonne tulisi paremmin esiin.
Macmyra Preludium 05 48,4% CS NC NCF
T: Raikas päärynä, toffee.
M: Pehmeä alku, kypsä päärynä.
JM: Terävöityy raa'aksi päärynäksi ja lopussa pähkinää?
*: Erinomainen tuoksu!
Old Pulteney 17y 46% NC NCF
T: Raikas omena, toffee.
M: Omenatoffee.
JM: Omena, viljainen, mansikka.
*: Erittäin maistuva kokonaisuus, seuraavalle hankintalistalle!
Macleod's Glenturret Madeira FInnish singlecask 1.
29.10.1993 - 08.2006 46% 900btls NC NCF
T: Epämiellyttävä kuiva luumu ja rusina.
M: Luumuinen ja makea fariinisokeri.
JM: Fariinisokeri...
*: Epäonnistuneen tynnyriin päälle liimatun oloinen finistely?
Forty Creek
T: Vanilja, rommikakku.
M: Pehmeä, viljaisa, vanilja.
JM: Vaniljainen pehmeys, Rommimainen keveys, vetistyy kevyesti lopussa.
*: Kuin valmiiksi sekoitettua rommitotia... ;)
Compass Box CS Canto Cask 20 NC NCF 54%
T: Punaviini, viinikumi/kuiva sherry, manteli.
M: Omenia, kaneli, kuiva sherry, mansikka.
JM: Mausteinen & Pippurinen pistävyys, kuivattu omena, inkivääri.
*: Voimakas ja kestävä maku. Vaikea mutta mielenkiintoinen paketti, taitaa mennä tilaukseen tämäkin... :)
Caol Ila DE 1995/2007 43% Bourbon/Moscatel
T: Savu, rasva, turve, tumma sherry.
M: Makea, öljyinen.
JM: Makea savu, appelsiini.
*: Loppumaku pitkä ja makean savuinen. Helvetillisen hyvä jälkiruoka viski!
______________________________________________________________________________
Mikko (12.5.2008 14.06.16)
quote[Marko76 (link)]:
Eilen , toissapäivänä ja sitä edellisenä...
Gordon & Macphail Secret Stills Bowmore 1989/2006
19.9.1989 - Syyskuu 2006, 45%, NC, NCF
T: Sherry, savu, kirpeän voimakas.
M: smehevää savu-kirsikkaa ja hentoa laventelia.
JM: maku raikastuu mustaherukkaan.
*: Varsin mehevä kokonaisuus, mainio mustaherukka jälkimaussa.
______________________________________________________________________________
POP (13.5.2008 10.47.01)
Muutaman viikon kuiva kausi katkesi eilen kun lasiin kaatui:
-Highland park 12y, 43%, ob, vanha paksukaulainen versio. Tämä tuli korkattua muutama kuukausi sitten ja jälleenkohtaaminen useamman vuoden tauon jälkeen on ollut mukava, miellyttävän sherryinen perusviski.
-Longrow 18y, 46%, ob, hyvää edelleen mutta ei sykäyttänyt enää samalla tavalla kuin neitsytmatkallaan.
______________________________________________________________________________
MrBeam (13.5.2008 12.47.17)
Jim Beam's Choice, 40%, 5yo, "green label". Minulla on perus-Jimiin ("white label") pitkä suhde, kun se oli vuosia suosikkijuoma ajalla ennen kuin aloin oikeasti maistella viskejä. Sittemmin se ei enää ole ihan niin sykähdyttävä ollut, vaikkakin etiketin nähdessään pisteet aina nousee 8-). JB Rye ja JB Black tuli kokeiltua kolmisen vuotta sitten ja paremmiksi havaittua. 8-vuotiasta Blackia olen sittemmin nautiskellut useamminkin ja hyvänä pitänyt.
Asiaan. Tämä 5-vuotias osoittautui yllättävän vaisuksi. Jimin "viehkeä paloöljymäisyys" maussa on, mutta jotenkin tämä oli vetinen. Ihan tuli tunne, että ei tämä ole edes 40-prosenttista. Heikoimmasta päästä bourboneita ainakin tämän maistamisen perusteella. Harmi kun ei ollut kokeilla mitään muuta Jimiä rinnalla (paitsi Hendrix), jotta olisi voinut mahdollisia eroja hakea. Jäi vaan sellainen kuva, ettei pari vuotta lisää tynnyrissä oikeastaan ollut tehnyt tälle mitään muuta kuin värjännyt etiketin vihreäksi. Ehkäpä palaan astialle myöhemmin varmistamaan mitä ilmaus on saanut aikaan. Vajaa tunti lasissa ei juomaa juurikaan muuksi muuttanut.
Mutta kuten sanottua, huonoinkaan bourbon tuskin on huono.
______________________________________________________________________________
Pure Pot (13.5.2008 18.26.48)
Ihan perussettiä eli Caol Ila 12yo kumosin.
(Mikäli nyt kukaan ylipäätään on ihmetellyt, niin hengissä ollaan, ei vaan oo ollut aikaa pyöriä voorumilla, pitää heti tulla koluamaan ketjut läpi kun aikaa taas löytyy!)
______________________________________________________________________________
Mikko (14.5.2008 13.38.47)
quote[Mikko (link)]:
quote[Marko76 (link)]:
Eilen , toissapäivänä ja sitä edellisenä...
Gordon & Macphail Secret Stills Bowmore 1989/2006
19.9.1989 - Syyskuu 2006, 45%, NC, NCF
T: Sherry, savu, kirpeän voimakas.
M: smehevää savu-kirsikkaa ja hentoa laventelia.
JM: maku raikastuu mustaherukkaan.
*: Varsin mehevä kokonaisuus, mainio mustaherukka jälkimaussa.
Tätä kelpuuttaisin isonkin pullon, on meinaan rautaa.
______________________________________________________________________________
I.R. (14.5.2008 17.16.27 last edit 14.5.2008 17.17.23)
Kirkwallissa sijaitsevalle sekatavarakaupalle (John Scott & Miller) pullotettu:
Scapa 14 yo 56,1 %; 4/1991 - 8/2005; DL OMC refill [bourbon] hogshead 1428; bottle 175/303.
Pullosta on vajautunut kaulan pahan osuuden lisäksi jo paljon enemmänkin, joten viskin pitäisi nyt antaa parastaan. Kevyestä mutta silti runsaasta tuoksusta puuttui maltaisuus lähes täysin. Sen "tilalla" oli tuoreita, kirpeitä valkoisia hedelmiä, säilykepäärynää ja hunajamelonia. Seisottamalla tuoreet ja raikkaat elementit saivat antaa yhä enemmän tilaa hunajamelonin äitelyydelle ja lopulta ihan selkeästi hunajaisille piirteille. Jo laimentamattomana kieleltä tunnisti scapamaisen kanervahunajan ja hyvin hennon turpeisuuden. Ilman vesilisää maku kuitenkin kuivui varsin nopeasti, eikä suinkaan puiseksi vaan alkoholimaiseksi. Parilla tipalla vettä alkoholin polte taittui lopusta pois, mutta jälkimaku ei silti pidentynyt; johtuneeko kohtalaisen nuoresta iästä? Mallasta saa kieleltäkin hakemalla hakea. Toisaalta eivät muutkaan maistamani (valitettavan harvalukuiset) Scapat ole olleet mainittavan maltaisia (paitsi ehkä G&M:n 1993). Kiitosta on annettava erityisesti alun kirpeästä raikkaudesta, joka edeltää tutumpaa hunajaisuutta.
______________________________________________________________________________
PlayR (17.5.2008 18.51.21 last edit 17.5.2008 18.52.21)
Visiitti Pikulinnussa taas toi hyvät viskifiilikset ja uusia makuelämyksiä. Appiukon kanssa käytiin maistamassa pari kevyttä ja kolme tukevampaa viskiä.
Ekana vuoron sai Macallan 10yo, josta jatkettiin Glenfarclas 10yo:lla. Tukevista viskeistä ensimmäisenä oli Bowmore Enigma, joka maistui juuri siinä hetkessä hyvältä ja maistuuhan se muutenkin.
Nää kolme ekaa oli aivan peruskamaa, mutta neljäs viski oli jo hieman harvinaisempi, Vanilla Sky 14yo. Tämän tisleen sanotaan tulevan Lagavulinilta ja pullotuksia on alle 300 (?). Loistava viski, joka selvästi asettuu Ardbeg/Caol Ila maisemiin ja luonteeltaan sitä myötä voimakas ja tyypillinen Islay. Pari tippaa vettä ja bravo! Tätä valkoviinin väristä, savuista tislettä voi suositella Islay-viskien ystäville.
Illan kruunasi Talisker CS, joka myös aukesi kauniisti lirauksella vettä. Tyypillinen Talisker (luonnollisesti), jonka kaikki lienevät tuntevan. Mausteinen, voimaa, charmia, öljyinen, aavistus savua ja tuoksussa löysin jotain miellyttävää tunkkaisuutta ja ehkä maata. Ei ihan yhtä herkullinen kuin Talisker 18yo, mutta kyllä maistui jää mieleen kutkuttelamaan pikäksi aikaa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.5.2008 9.01.51)
Glenfarclas 105, Talisker 18y.o, Lagavulin 16y.o,
Lopuksi teki mieli jotain luihin ja ytimiin menevää viinisysteemiä, joka oli Bowmore Dawn. Hyvää oli! Kuin portviinitikkaria imeskelisi. Not from this world!
______________________________________________________________________________
MrBeam (21.5.2008 7.39.26)
Talisker 1982, 20yo, 58.8 %. Olin ollut hieman kahden vaiheilla mikä kypsytys tässä eilisessä korkkauksessa on, mutta kyllähän se bourboniksi "varmistui" kokeillessa. Rinnalla lähes tyhjästä pullosta 18yo ja väri on lähes sama. Siihen ne yhtäläisyydet paljolti jäivätkin.
20yo ei tuoreeltaan antanut nenään juuri mitään, kun vierellä nuuhki hyvin avautunutta briljanttia 18yo:ta. Ajan kanssa lasista nousi yllättävän kuiva ja tiukka aromi. Maku osoittautui kolmen vartin istunnon aikana varsin karheaksi, muttei pistäväksi. Miehekäs juoma. Ihan ensi naukku ei viitannut lainkaan tähän tislaamoon, mutta tilanne normalisoitui ajan kanssa. Ei tässä tuoreeltaan 18yo:n pehmeyttä ollut, muttei myöskään liiallista kovuutta. 58.8% tuntui noin 49.75%:lta. Peikkona persuuksissa on, että tämäkin vahva viski muuttuu minun makuun liian kovaksi auetessaan. Uskotaan nyt kuitenkin, että Talisker pitää kutinsa. Oli muuten yllättävän Islaymainen. Jos nuoremmat 45.8% Taliskerit ovat olleet hieman tai hieman enemmän savuisia, oli tämä minusta selkeästi turpeinen / lievästi merileväinen (ottakaa nyt tuosta sitten selvää). Jälkimaku Taliskeriksi lyhyt ja vain kevyellä liekillä kytevä.
Hyvä ja odotukset jatkon suhteen toiveikkaat, toisaalta pelokkaat..
______________________________________________________________________________
smn (22.5.2008 15.10.44)
Suomi-Ellen
Springbank 16v RumWood 54.2%(?)
Lagavulin 21
Mortlach 1971/2004 32v
Ihan hyviä olivat.
______________________________________________________________________________
SeBBe (22.5.2008 15.57.45)
quote[smn (link)]:
...Ihan hyviä olivat.
______________________________________________________________________________
Ize (25.5.2008 13.37.06 last edit 25.5.2008 13.37.53)
Clynelish 14yo, 50%, d. Jan1990 b.2004, OMC DL advance sample. Tiukka hedelmäpommi, lakritsin suuntaan suolainen, jälkimaku piiiitkä. miilaiki :P
Lagavulin 12yo CS, joka nyt on tuttua kauraa ... korjaan savumallasohraa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (28.5.2008 10.05.39)
Päähänpistobaarireissun saldoa:
Sheep dip pure malt: Hyvää kaikin puolin. Speyside/Highland/Ripaus saaristoa
Dalwhinnie 15: Ihan ok. Maltainen ja hieman eksoottinen.
Oban 10: Mitätön viski.
Suomi-Ellu(Port Ellen 24y.o OMC): Lupailin joskun aiemmin että kyllä tämäkin tulee toimimaan. Ja tänään oli se hetki.
T: Hedelmäisen raikas, Loppupuolella mentholia(selvä ice power), pirteä mausteisuus,mukavaa että perus ellenin luonne löytyy vihdoin, alussa täyteläinen sherry, savu ja muut ovat hyvässä balanssissa. Salmiakkia ja hiven toffeeta.
M: Yllättävän savuinen. Aika Lagamainen. Pitkät jälkisavut jotka tekevät pikkuhiljaa tilaa sherryiselle hedelmälle. Maku kestää....karamellia
Hyvä viski kaikin puolin. Bourbon-Ellenin jälkeen sherryn tuoma alkushokki on voitettu. Kaikella on aikansa ja paikkansa.
______________________________________________________________________________
Olli (28.5.2008 11.25.53 last edit 28.5.2008 13.38.46)
quote[Ard-Begbie (link)]:
Päähänpistobaarireissun saldoa:
Oban 10: Mitätön viski.
______________________________________________________________________________
I.R. (28.5.2008 14.02.49 last edit 28.5.2008 14.04.20)
quote[Olli (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
Päähänpistobaarireissun saldoa:
Oban 10: Mitätön viski.
Kenen pullottajan Oban 10 oli ? Itse en ole moiseen törmännyt, tislaamon oma perus pullote on 14yo.
Itse en pidä ko viskiä mitättömänä, hyvä aperitiivi, mm. hieman suolaa, mallasta, hedelmiä ja hyvä suutuntuma. Ei mikään raskassarjalainen, mutta aivan kelpo tavaraa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (29.5.2008 8.01.14)

Mikä Oban tosiaan oli kysymyksessä? Tislaamolta ei yksityisille pullottajille tavaraa juuri heru, enkä vähään aikaan ole törmännyt itse asiassa yhteenkään IB-Obaniin. :-?
Ollin kanssa olen samoilla linjoilla siinä, että OB 14 yo ja tislaamon muutkin pullotteet ovat toimivia erityisesti aperitiiveina. 14 yo tosin ei kestä juuri oksidoitumista, joten pullon rippeitä ei pitkään kannata pantata.
______________________________________________________________________________
Olli (29.5.2008 18.46.30)

Suuret pahoittelut! En kiireessä ehtinyt tarkastamaan ikää. Classic malts telineesta suoraan eli perus 14y.o Ei ole kovin tuttua tämä Oban. Harmi jos Oban-fanit saivat turhia sydämmentykytyksiä. :-[
______________________________________________________________________________
Eat P (2.6.2008 16.55.41)
Ardbeg 1990 G&M CC bottled 2002 40%, WAU, mikä sherrypommi, salettia olorosoa . Paras maistettu Connoiseurs Choice ikinä!
Caol Ila 1988 Claretwood finished 40% G&M Private Collection bottled 2000, viinifinistely toimii Caol Ilan kohdalla jälleen. Ilan ja Laphroaign tapaan, IB:t hakkaa OB:t 100 - 0 .
Bunnahabhain 1976 MacKillop´s Choice SC 50,5% bottled 2001, tuttua vanhaa Bunnaa, toimii kyllä.
______________________________________________________________________________
POP (5.6.2008 22.34.34 last edit 5.6.2008 22.36.09)
Eilen että tänään tuli Smoken kanssa maisteltua muutaman oluen jälkeen Serendipity sekä kuvan mukainen kattaus, pahoittelen huonoa kuvaa sekä julmettua määrää mustaherukkaa jota muutama mukana ollut tarjosi.
______________________________________________________________________________
Whisky (6.6.2008 7.48.41)
quote[POP (link)]:

MrBeam (6.6.2008 8.42.04)
Pitkästä aikaa Suomi-Benriach lasissa ja maistui vielä pitemmästä aikaa ihan hyvältä. Eilisessä suussa se oli paljon pehmeämpi kuin aiemmin. Sen verran siirappimaisen vaikutelman se jätti, että perään heitin jenkkisiirappia eli Wild Turkey 12yo. Toffeinenhan se oli jälleen. Hyvin toimivat makeat viskit eilen.
Yritin vielä noitten perään Connemara NASia. Tämä viikon auki ollut pullo on kummallinen. Jo tuoksussa on joku käsittämätön vallitseva aromi, jonka alta ei löydy oikein mitään. Sama teema jatkuu maussa. En osaa sanoa onko se rikkiä vai lietelantaa vai mitä. Jos tällaista olisi sokkona minulle juotettu, olisin veikannut luultavasti jotain mahakatkeron ja epäonnistuneen kotiviinin (port) sekoitusta, joka on lantrattu lehmän urealla ja terästetty pirtulla ja ajettu vielä lopuksi läpi homeisen suodatinpapaperin (ns. kill filtering). Pakko kait tätä on saada maistaa toisesta pullosta, jotta selviää onko kyseessä pilallinen pullo vai yksinkertaisesti vain surkea viski. Yök.
______________________________________________________________________________
POP (6.6.2008 8.49.57)
quote[Whisky (link)]:
quote[POP (link)]:
Eilen että tänään tuli Smoken kanssa maisteltua muutaman oluen jälkeen Serendipity sekä kuvan mukainen kattaus, pahoittelen huonoa kuvaa sekä julmettua määrää mustaherukkaa jota muutama mukana ollut tarjosi.
Mustaherukkaa on näemmä ollut niin kamalat määrät, että se on päässyt värjäämään pari pulloista. Ne ovat varmaan nyt viallisia, joten kannattaa lähettää ne minulle.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (6.6.2008 9.15.46)
quote[Whisky (link)]:
quote[POP (link)]:
Eilen että tänään tuli Smoken kanssa maisteltua muutaman oluen jälkeen Serendipity sekä kuvan mukainen kattaus, pahoittelen huonoa kuvaa sekä julmettua määrää mustaherukkaa jota muutama mukana ollut tarjosi.
Mustaherukkaa on näemmä ollut niin kamalat määrät, että se on päässyt värjäämään pari pulloista.
______________________________________________________________________________
Whisky (6.6.2008 22.46.04)
quote[POP (link)]:
Kyllä me sulle kutsu lähetettiin mutta et sitten syystä tai toisesta tullut paikalle, vaan ei ollut eka kerta ;)
______________________________________________________________________________
POP (7.6.2008 9.20.18)
quote[Whisky (link)]:
quote[POP (link)]:
Kyllä me sulle kutsu lähetettiin mutta et sitten syystä tai toisesta tullut paikalle, vaan ei ollut eka kerta ;)
Niin... se kutsu meni varmaan kirjeitse vanhaan osoitteeseen, tai sitten se oli jotenkin taas niin kierosti ilmaistu, että en sitä pienillä aivoillani saanut prosessoitua?
;)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.6.2008 11.18.53)
Ardbegin Beastie. Toissapäivänä korkattuna oli hieman pettymys. Mutta eilen jo huimasti parempaa. Vähän kuivempaa ja tuimempaa kuin kymppi. Huomattavasti Laga- ja Caol Ilamaisempi kuin kymppi. Mukavan erilainen Ardbeg, tuttua laatua silti.
______________________________________________________________________________
Eat P (11.6.2008 17.29.04)
Pienet sherry painotteiset naukut:
Glenfarclas 1990
Mortlach "Nightcap"
Caol ila 1993 1st fill sherry G&M Cask
Bruichladdich 1986 Fresh Sherry Butt
Lagavulin 21y
Uige "2005"
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.6.2008 6.39.35 last edit 12.6.2008 6.41.38)
Tunnin istunnossa Scapa 12 (40%) rinnallaan Glenlossie 10 F&F (43%), jonka olin jo aiemmin leimannut 14-vuotisen Scapan kaltaiseksi ja jolla oli parin kuukauden etumatka hapettumismielessä.
Nenässä Scapa oli rikas ja täyteläinen. Kyllä siellä sellainen hunajainen tai kukkainen vaikutelma oli päällimmäisenä. Erittäin vahva mielikuva tuli Old Pulteney 12:n suuntaan. Jossain vaiheessa hajumuisti palautti mieleen nukutusaineen, jolla minutkin poikasena leikkaukseen tainnutettiin. Glenlossiesta olin pitkin matkaa havaitsevinani vaniljan, aprikoosin ja (taas) hyttyssavun tuoksuja, kuin myös jotain hapanta. Scapan perään puolen sekunnin tauon jälkeen nuuhkaistuna hieman tunkkainen. Vastaavasti Scapa puoli sekuntia Glenlossien jälkeen antoi ehkä kanelin häivähdyksen. Suurimman nautinnon molemmista sain tällä kertaa tuoksupuolella. Jos joku olisi 10 vuotta sitten ennustanut minut nuuhkimassa viskilaseja tällä intensiteetillä, olisin kehottanut olemaan unta näkemättä, vetaissut annoksen Jim Beamiä kerralla huiviin ja nostanut sormen pystyyn uuden tilauksen merkiksi.
Makuosastolla Scapa oli pehmeä, ultra-miellyttävä ja hieman aikaa suussa pidettynä, jos ei ihan tulinen, niin kevyttä hiillosta ainakin. Splendido. Glenlossie oli varsin saman oloinen, hieman kuivempi ja hieman potkua antavasti kitkerämpi. Löytämättä mitään selviä makuja molemmat oikein, oikein mainioita. Jälkimaku kummassakin oli eilisen suulla kovin lyhyt ja vaisu, Glenlossiella jopa miltei olematon.
Jos yritän Scapa 12:sta verrata 14:een, jota edellisen kerran olen maistanut puolisen vuotta sitten, on 12 pehmeämpi ja täyteläisempi, mutta jälkimaultaan mitättömämpi. Jompi kumpi parempi.
Sitten Highland Park 18 (43%), joka lehautti voimakkaan tuoreen mustikan tuoksun pulloa avatessa. En kylläkään sitä enää lasissa havainnut. HP oli tällä kertaa raikas ja maukas, mutta senkin osalta jälkimaku jäi jonnekin. Oliko vika suussa? Hyvä tapa selvittää asia oli 20-vuotinen Talisker 1982 (58,8%). Paljastui, etten eilen jälkimakuja rekisteröinyt täysin lakien ja asetusten mukaan, koskapa tämäkin oli sillä saralla aavistuksen totuttua löysempi. Vielä Connemara NAS, joka oli edelleen ruma, muttei näillä pohjilla katastrofaalinen. Ja vielä Jim Beam "green label", joka vaan ei toimi täysillä. Ja vielä Sazerac Rye, joka tässä vaiheessa oli kivan makea ja muhkea, ei silti kovin järisyttävä.
______________________________________________________________________________
tjs81 (15.6.2008 20.07.13)
Sateisena päivänä Benriach 16y, ja Karhua.... ;)
______________________________________________________________________________
MrBeam (19.6.2008 7.21.09)
Taliskerin 175-vuotisjuhlapullo aukeni muutaman saunaolvin jälkeen ja antoi pienen annoksen lasiini. Tuoksu tuttua Teetä, ehkä vienompi kuin verrokit samalta tislaamolta. Makukin on tunnistettava, mutta sisältää jotain erilaista. Mausteisuus ei ole hallitseva elementti. Tämähän on kevyt ja jopa raikas viski. Hyvä, niin kuin näköjään mikä tahansa minkä pullossa seisoo 45,8%. Palataan asiaan.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (19.6.2008 9.12.54)
Knobb Creek-niminen bourbon löytyi Egyptissä Kairon Marriott-hotellin hotellinjohtajan cocktail-juhlilta, ja sitä sitten nautin muutaman siivun jopa jäiden kera. Erinomainen bourbon, kaunista pomeranssinkuorta maussa. Kyllä maistui töiden jälkeen.
Muuten lasissa on viipynyt jokunen Sakara (lausutaan Sak'hara eli siis Sahara) olut. Yllättäen paikallinen Sahara-olut on tyyliltään varsin kuiva lager.. :)
______________________________________________________________________________
Whisky (19.6.2008 10.05.01)
quote[002B182307234A0 (link)]:
Yllättäen paikallinen Sahara-olut on tyyliltään varsin kuiva lager.. :)
______________________________________________________________________________
smn (20.6.2008 8.20.36)
Eilen hämmennyin oikein kovasti kun ravintolassa tilasin aperitiiviksi Glenfiddichin perus 12-vuotiaan. Aiemmin olen tätä vähän mitäänsanomattomana ja tylsänä pitänyt, mutta eilen maistui oikein hyvältä. Liekö juoma muuttunut vai oma makuni, vai olisivatko olosuhteet osuneet kerrankin kohdalleen? Tätähän pitää hakea pullo kaappiin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (21.6.2008 18.50.32)
quote[213F3C520 (link)]:
Eilen hämmennyin oikein kovasti kun ravintolassa tilasin aperitiiviksi Glenfiddichin perus 12-vuotiaan. Aiemmin olen tätä vähän mitäänsanomattomana ja tylsänä pitänyt, mutta eilen maistui oikein hyvältä. Liekö juoma muuttunut vai oma makuni, vai olisivatko olosuhteet osuneet kerrankin kohdalleen? Tätähän pitää hakea pullo kaappiin.
______________________________________________________________________________
tjs81 (22.6.2008 14.34.43)
Eilen tuli kyllä juotua kaikkea muuta kuin viskiä... :'(
Kurkusta alas menivät olut, leijona, jotain kermalikööriä
______________________________________________________________________________
InkRose (22.6.2008 17.53.06)
Keskiviikkona otin ensituntumaa Smoken ystävällisesti lähettämään Benromach-sampleen, eli tuolla aikaisemmin jotakuinkin haukuttuun 78/98 Rare Malts-tuotteeseen. Julkinen nuotitus vain vähän viivähti juhannuksen vuoksi.
Ja asiaan: Benromach OB (Rare Malts), 78/98 (19 yo), 63,8%, b# 3175
T: "mäntysuopaa", sitrusta (ehkä lime?), hento rusina, kinuskinen makeus. Vesilisällä kovin hento, lähinnä kuivaa heinää - lasin tyhjetessä löytyy mehukkaasti kypsiä hedelmiä.
M Sherryisen makea: rusinaa, siirappia, tummaa sokeria; kuivaa puuta, pehmeä, kevyen täyteläinen. Veden kanssa: makean mausteinen, polttelee hieman, kermatoffee kääntyy mausteisen kuivaksi. Puuta ja kypsiä hedelmiä.
J: Lämmin, multaisen tunkkainen, hetken auettuaan pehmenee, mukavan makea. Vesitettynä lyhyt, makea alku, joka kääntyy hiipuvaksi lämmöksi. Pitkä.
Ei tämä mikään ikävä tuttavuus ollut, mutta toisaalta hieman yksipuolinen. Ja vaikken tuolla erikseen mainitsekaan, niin kyllä siinä hivenen tuo alkoholiprosenttikin tuntui, mutta ei lainkaan niin hurjana kuin olisi numeroita tuijottaessa kuvitellut. Maku oli hieman avauduttuaan mukavan tasapainoinen kuivuuden ja hedelmäisyyden suhteen, ja vesitettynä alun kermatoffee oli oikein sopiva, joskin hieman turhan lyhyt. Sherryisyys ei ollut kovinkaan voimakasta, mutta selkeästi havaittavissa perus-Speyside-luonteen seasta. Ja lähes tyhjästä lasista löytynyt mehukkaan hedelmäinen tuoksu oli todella hieno. Harmi, ettei se oikein päässyt kielellä loistamaan, puinen kuivuus sen verran ahdisti sitä. Vielä on matkaa Dallas Dhu 82/07:aan, jota talvella Man-saarella maistoin, eikä ylletä Benromachin OB 25:kaan tasolle. Kuten alussa totesin, ei lainkaan hassumpi, mutta toisaalta ei erityisen mieleenpainuva tapaus. Pitää koittaa jossain välissä verrata Mortlach Signatory 91/06:een ja Knockdhu Cadenhead's CS 89/03:een, ehkä jopa muihinkin Speysidereihin mitä kaapista löytyy.
Vielä kerran kiitos Smoke on the waterille tästä Benromach-samplesta. 8-)
______________________________________________________________________________
tjs81 (23.6.2008 18.48.04)
quote[647A632821100 (link)]:
Sateisena päivänä Benriach 16y, ja Karhua.... ;)
______________________________________________________________________________
MrBeam (24.6.2008 6.32.52 last edit 24.6.2008 6.34.31)
quote[685767404448250 (link)]:
Jäi vaan sellainen kuva, ettei pari vuotta lisää tynnyrissä oikeastaan ollut tehnyt tälle mitään muuta kuin värjännyt etiketin vihreäksi.
______________________________________________________________________________
quagmire (26.6.2008 16.18.52)
Joitain päiviä sitten Black Bottlea ja Balvenie 12 yo double woodia. Vaikka BB on hyvä blendi niin Balvenie maistui suussa paremmalle, erityisesti maussa miellytti hieno sherryn häivähdys.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (28.6.2008 20.49.12)
Kotiin matkoilta päästyäni avasin yhden ostamistani Lagavulin Distillers Edition, bottled in 2007 pullotteista ja maistoin tätä viskiä: Erinomainen tuote, enemmän minun makuuni kuin standardi 16v. Lagavulin. Loistava tasapaino savun ja PX sherryn tuoman makeuden välillä.
______________________________________________________________________________
InkRose (29.6.2008 20.47.32)
Viime perjantaina kävin Pikkulinnussa, kuten renessanssi-ketjussa uhkasinkin. Törmäsin siellä myös yhteen foorumilaiseen ja hänen rouvaansa, oli mukava hetken turista samanmielisten kanssa vaihteeksi, omassa kaveripiirissä kun ei juuri viskiharrastajia ole. Iltapäivän edetessä iltaa kohti tuli nautittua seuraavia:
Ardbeg Uigeadail, OB, 54,2%, pullotettu 2006
T: Paksu, tervaa, savua, aavistus toffeeta, turve terävöittää. Seistyään voinen, sitrusta, hetken päästä löytyy taas tutut elementit.
M: Pehmeä, täyteläinen, turvetta, tervaa, savua. Ajan kanssa ennallaan, välissä pilkahtaa voita. Lisäseisomisella kumman mausteinen, lääkemäisesti levää ja turvetta, sokerinen makeus taustalla. viime tipat herkullista chilitoffeeta.
J: Paksu, pehmeä, hento merilevä, viipyvä pehmeä polte.
Ardbeg Renaissance, OB, 98/08, 55,9%
T: Vaimean savuinen alku, voimistuu turpeiseksi, löytyy tervatoffeeta. Ajan kanssa pippurinen, pistävän turpeinen (maistamisen jälkeen samettisen pehmeä)
M: Kuuma, mausteinen, hento savu, salmiakkia, merilevää, turvetta. V: kevyt, pehmeämpi, vaisu alku, levättyään toffeeleijonaa, pehmeä turve.
J: Johan lämmittää! Todella voimakas polte, hiipuu tervatoffeen kautta mukavaan jälkilämpöön, merilevää. V: pehmeän tervaisen lääkemäinen.
Illan virallinen ohjelma oli Ardbeg Renaissancen maistaminen, mutta pitihän sille verrokki ottaa, ja sitä virkaa sai tällä kertaa toimittaa Uige. Kyllä näistä sukulaisuutta löytyy, ja ihan kelpo viskejä kumpainenkin, mutta kyllä näistä Uige on minusta parempaa. Pehmeämpi ja tasapainoisempi, ja makeanpuoleinen terva savun yhteydessä toimii aina. Renen kuivempi yleisfiilis ei vain ihan yhtä hyvin sytyttänyt.
"Vanilla Sky" (Lagavulin), Whisky Fair, 92/06 (14 yo), 1 of 297 bottles, 53%
T: Kotasavumetukkaa; rasvaisen suolaisen savuinen; märkä nuotio. V: Lähempänä perus-Lagaa, kuivahko turvesavu, palanutta puuta, kostea turve.
M: Pehmeä, lämmin, tervaa, savua, mausteista voimaa, merilevää. V: Kuivahko, hieman palanut, makeutta taustalla, kasvaa mausteiseksi.
J: Pehmeän savuinen, hennon lääkemäinen. V: Kuivahko, mausteisen jääkemäinen, pitkähkö.
Highland Park, OB, 21 yo, Travel Retail Only, 47,5%
T: Tuttu HP-luonne voin alla, hento marjaisuus (pun. viinim., pun. karviainen), hunajaa, kuivahko kukkaissävy.
M: Kevyt, hunajainen alku, puun sävyttämää mausteisuutta, polttelee lopussa. Seistyään pehmeän täyteläinen, loppuun jälkisavu
J: Kuivahko mausteisuus, pehmeä makeus hiippailee, hento voi, puuta, aika pitkä.
Scapa, DL OMC (for Scott & Miller), 91/05 (14 yo), 56,1%, Refill hhd (DL ref: 1428), b# 175/303
T: Terävä alku, voinsekainen hunaja, kevyehkö, kukkia, hento päärynä. V: Tod. makea, hieman voinen, heinäniittyä.
M: Pehmeä herkku, kevyt hunaja, lämmin, hieman mausteinen. V: kevyt, hedelmiä, mehukas, hunajan kautta mausteiseksi, kuivuu puuhun.
J: Pehmeä, alussa mausteinen, jatkuu kevyen puun sävyttämään hunajaan. V: Mukava polte, kääntyy hunajaan, vuorottelee. Pitkä.
Highland Park, Scott's, 67/07 (40 yo), Single Refill Sherry Cask, 51/168, 47,1%
T: Aivan mieletön sävyjen kirjo! Raikkaan marjainen, tukeva, tummaa suklaata, kaakaopapuja, tummapaahtokahvia, sitrusta, teetä, hento viinisyys, kahvilikööriä, kuivattuja hedelmiä...
M: Pirteä, pehmeä, herkullinen, pehmeän tanniininen, ääretömän tasapainoinen, tummasävyinen, kuiv. hedelemää, makeutta, kuivuva, täyteläinen, täydellinen
J: Käsittämättömän pitkä, pehmeä, alkaa mausteisena, kehittyy siitä pehmeän lämmittävän kuivahkoksi jota sävyttää taustalla HP-hunaja, siitä taas hennon tanniiniseen siirappiin, ja siitä eteenpäin, kohti ääretöntä ja sen yli.
Ardbegien jälkeen huomasin, että vihkossa oli 96 viskin muistiinpanot, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kerätä satasen täyteen. Sadannen muistiinpanon kunniaksi tasaluvulle valittiin Markun kanssa tuo 40-vuotias HP Scott's, osin myös siksi että pullo oli huvennut uhkaavan vähiin eikä toista tilaisuutta tätä maistaa välttämättä tulisi. Jo pelkästään tuoksun vuoksi voisi ostaa pullollisen tuota, aivan mielettömän upea... meni liki tunti että sain kallistettua tipan suuhunkin pelkän nuuhkimisen sijaan. Muutkin menivät isännän suositusten pohjalta hyvin pitkälti, Vanilla Sky oli muutenkin asialistalla kyllä, eikä HP 21:n tai Scapankaan tarvinnut seurassa hävetä, vaikka tuo HP 40 aivan täysin omaa luokkaansa olikin kaikessa sherryisyydessään. Oli muuten tummaa tavaraa, lasista tuskin näki läpi, kun 2 cl nektaria siinä lillui. :D
Vanilla Sky oli oikein mielenkiintoinen tapaus, ei mikään perus-Laga. Ei se tosin erityisen vaniljaiselta tuntunut nimestään huolimatta, mutta miellyttävän pehmeä. HP 21-vuotias oli makumaailman puolesta tuttua kauraa, mutta erinomaisen onnistunut paketti kyllä, sieltä löytyi kerrankin se usein mainittu savun häivähdyskin mitä en ole oikein ennen Highland Parkista löytänyt. Scapa 14-v oli myös hieno, erittäin puhdas ja tasapainoinen esitys, nuori ja eloisa, muttei mitenkään raa'an tuntuinen kovista prosenteista huolimatta. Ei siis varsinaisesti tarvitse vettä, mutta uimakoulu on kyllä käyty.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (30.6.2008 10.06.20)
quote[5275704974687E1B0 (link)]:
Ardbegien jälkeen huomasin, että vihkossa oli 96 viskin muistiinpanot, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kerätä satasen täyteen. Sadannen muistiinpanon kunniaksi tasaluvulle valittiin Markun kanssa tuo 40-vuotias HP Scott's, osin myös siksi että pullo oli huvennut uhkaavan vähiin eikä toista tilaisuutta tätä maistaa välttämättä tulisi.
______________________________________________________________________________
smn (30.6.2008 15.53.39)
quote[6F484D74495543260 (link)]:
Viime perjantaina kävin Pikkulinnussa, kuten renessanssi-ketjussa uhkasinkin. Törmäsin siellä myös yhteen foorumilaiseen ja hänen rouvaansa, oli mukava hetken turista samanmielisten kanssa vaihteeksi, omassa kaveripiirissä kun ei juuri viskiharrastajia ole.
quote[6F484D74495543260 (link)]:
HP 40 aivan täysin omaa luokkaansa olikin kaikessa sherryisyydessään. Oli muuten tummaa tavaraa, lasista tuskin näki läpi, kun 2 cl nektaria siinä lillui. :D
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (1.7.2008 9.53.05 last edit 1.7.2008 9.53.51)
Lainaus InkRoselta:
Highland Park, Scott's, 67/07 (40 yo), Single Refill Sherry Cask, 51/168, 47,1%
Oliko todella refill sherry? Muistaakseni Markku jorisi että olisi ihan puhdas firstfill-sherry.
______________________________________________________________________________
tjs81 (3.7.2008 14.11.13)
Eilen tuli tehtyä pieni kuppila kierros...
-Lagavulin 16
-Scapa 14
-Laddien 20
-Ardbeg Uige
-Benromach
-Glenfiddich 12
+erinäinen määrä votka-karpaloita, ja on olotila myös sen mukainen
______________________________________________________________________________
smoke on the water (3.7.2008 14.25.57)
quote[524C551E17260 (link)]:
Eilen tuli tehtyä pieni kuppila kierros...
-Lagavulin 16
-Scapa 14
-Laddien 20
-Ardbeg Uige
-Benromach
-Glenfiddich 12
+erinäinen määrä votka-karpaloita, ja on olotila myös sen mukainen
______________________________________________________________________________
tjs81 (3.7.2008 15.47.30)
Siitä en joutunut maksaa jenin jeniä, kaveri niitä mulle tuputti... ;)
______________________________________________________________________________
Marko76 (4.7.2008 8.01.46 last edit 4.7.2008 8.03.36)
Campeltown Loch...Muistaako Mikko vuodet?
T: Manteli, Springbank, suola.
M: Vetinen, suolainen.
JM: Suolainen.
* Yllättävän vetinen ja suolainen....ja huono... :P
______________________________________________________________________________
Mikko (4.7.2008 11.36.48)
quote[0A26352C287071470 (link)]:
Campeltown Loch...Muistaako Mikko vuodet?
T: Manteli, Springbank, suola.
M: Vetinen, suolainen.
JM: Suolainen.
* Yllättävän vetinen ja suolainen....ja huono... :P
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (5.7.2008 13.19.29)
Glenkinchie 12y.o Hyvää! Hankintalistalle. Aika tujakka tapaus.
Dalwhinnie 15y.o Juohan tätä. Kovin keveä.
Bowmore OMC 12y.o(alkopullo) Mahtavaa! Savua,mentholia,cocktail- hedelmiä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia tästä.
______________________________________________________________________________
tjs81 (6.7.2008 14.29.41)
Glenlivet 12 Y.O , kun pullo tyhjenee niin aion hankkia lisää kaappiin.
______________________________________________________________________________
viskisieppo (7.7.2008 6.24.48)
Kakolan kierroksen jälkeen, jahka ennätin kotio. Siemailin Abunaattorin batch 22:sta, hyväähän tuo on vieläkin. Kaikin puolin onnistunut yhdistelmä, vanha vankila miljöö ja viski. :)
______________________________________________________________________________
Turvesavu (7.7.2008 10.53.18)
Bruichladdich Links - Royal Troon 14 yo.
Tässä on hieno esimerkki siitä kuinka kevyempi viski voi kuitenkin olla tasapainoinen ja täyteläinen.
Tuoksussa on eksoottista hedelmää, hieman mallasta mutta tavallisesti havaittava sitrus on aika olematon.
Maku on -kuten edellä mainittua- turpeeton, savuton eli ei todellakaan tyypillinen nyky-islay. PPM-luku on käsittääkseni jossain 2-3 paikkeilla joten makukokemus menee enemmän tuonne Ylämaan suuntaan. Keveys ei kuitenkaan tarkoita vetisyyttä vaan hedelmäisenä ja hienoisena vaniljaisuutena alkava maku on suun täyttävä, täyteläinen. Suutuntuma on öljyisempi kuin monessa muussa kevyessä viskissä joten tästä on luonnollisena seurauksena tietty täyteläisyys. Maku jatkuu tasaisena aina kohti mukavan vaniljaista jälkimakua jossa hieman sitruunaakin ripoteltuna taustalle. Vetisyyttä ei tarvitse pelätä, maku säilyy kielellä eikä siis katoa kesken nautiskelun.
Todella mukava kesäviski.
______________________________________________________________________________
Eat P (8.7.2008 8.17.12)
Eilen tuli nautittua muutama OB Ardbeg ,notesit voi lukea tuolta, http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1215464219
______________________________________________________________________________
pere (8.7.2008 9.44.36 last edit 8.7.2008 9.46.15)
Tuonne tasting-osastoon jo kirjattujen lisäksi tuli eilen maisteltua myös seuraavia:
Glenkinchie 12yo 43%
Ihan ok nollaviski, itseasiassa ei yhtään hassumpaa, mallasta, toffeeta...
Talisker 57 North 57%
Täällä foorumilla aikaisemmin mainuttu sitrus oli kyllä hyvin läsnä, mutta kyllä tämän Taliskeriksi tunnistaa. Toimii ihan hyvin näemmä tälläkin vahvuudella.
Bunnahabhain 18yo 43%
tuoksu: kuivahkoa toffeeta, mansikkahilloa, mausteita
maku: makea, sherrya, miellyttävä, mausteinen, mallasta
Arran 10yo 46%
pistelee, harmaata kartonkia, toffeeta
Talisker 40% (GM) bott. 70's
tuoksu: hieman savua, sitrusta, raikas, satsuman kuori
maku: raikas, sitrusta, hieman merellinen, aika kevyt, ei jälkeäkään kolmen vuosikymmenen seisomisesta pullossa
Bowmore 25yo 43% bott. 90's
tuoksu: kuivaa fudgea, heinää, merellinen
maku: makeahko, toffeeta, hieman pellavansiementä, suolaa, mallasta, ei juuri puuta, hedelmäinen, ei herukkaa
Port Ellen 14yo 64,1% mar 1979 / jul 1993, hhd 1848, 243 bottles
tuoksu: hedelmäinen, vaniljaa, merellinen, voimakas
maku: voimakas, merellinen, savua, turvetta, makeutta
VY-Rene-suoran rinnalla maistettunakin todella voimallinen viski, herkkua! Ja väittävät vielä ettei Port Ellen ole hyvää alla 20 vuotiaana :o
Old Pulteney 18yo 40% cask 1503, bottle 296
toffeeta, makeahko, hieman suolaa, aavistus kartonkia, raikkaahko
Tomintoul 1966 46,5% (McK) 27.10.1966 / aug 2001, cask 6073, bottle 63
intensiivinen, mausteinen, hedelmäisyyttä, puuta, toffeeta
Caol Ila 18yo 43%
yllättävän hyvä viski, vaikka maistettiinkin heti Ardbegin SC:n jälkeen, ei lainkaan niin huono kuin olin ihmisten haukkujen perusteella kuvitellut
Bunnahabhain 9yo 59% peated CSC (SY) 1.12.1997 / 21.2.2007, refill sherry butt 5257, bottle 555/645
tuoksu: savuinen, makea
maku: kuivempi, savuinen, voimakas
Bowmore Young Peaty Islay 2 61,3% (RMW) 17.2.1999 / 5.2005, 322 bottles
nuori, voimakas, savuinen
Bowmore 16yo 1991 53,8% Port
mukava Bowmore, port antaa hieman kirpeyttä verrattuna sherryn mausteiseen makeuteen ja bourbonin vaniljaisuuteen
Rosebank 17yo 55,3% (MMcD) Bourbon / Marsanne / Rousanne, Guigal Hermitage Blanc, bott 2006, 950 bottles
makea, viinimäinen, outo, vähän jopa ällöttävän makea, mutta toiminee joissain tilanteissa
Bunnahabhain 1963 42,9% 11.6.1963 / 20.5.2003, 743 bottles
tätä herkkua maisteltiin jo alkuillasta, mutta oli sen verran hyvää, että muistiinpanotkin jäivät tekemättä, suosittelen :)
Glendronach 15yo 40% 100% sherry
herkullinen puhdas sherry, voimakas, makea, mausteinen, rusinaa, jaksoi hyvin tynnyrivahvojen ja savuisten beggien välissä, eikä prosenttejakaan tuntunut puuttuvan yhtään
Talisker 20yo 62% 1981/2002, sherry, bottle 5235 / 9000
illan viimeinen drami, aina yhtä herkullinen, toimi hyvin vielä näin lähes 50 maistetun viskin jälkeenkin (mikä ei toki tarkoita, että olisin illan aikana juonut litraa viskiä, hyvä jos paria desiä, vaikka esim. Ardbeg 30yo maistuikin saunajuomana pullonsuusta ;) )
______________________________________________________________________________
tjs81 (8.7.2008 10.53.15)
Glenfarclas 15 Y.O, oikein hyvää.
Jura 10 Y.O, ei kyllä maistu mulle, jotenkin liian öljymäistä, tulee mieleen lamppuöljy...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.7.2008 13.52.32 last edit 8.7.2008 13.54.27)
quote[27322532570 (link)]:
50 maistetun viskin jälkeenkin (mikä ei toki tarkoita, että olisin illan aikana juonut litraa viskiä, hyvä jos paria desiä, vaikka esim. Ardbeg 30yo maistuikin saunajuomana pullonsuusta ;) )
______________________________________________________________________________
vesku (8.7.2008 14.11.44)
quote[44776128476062676C60050 (link)]:
quote[27322532570 (link)]:
50 maistetun viskin jälkeenkin (mikä ei toki tarkoita, että olisin illan aikana juonut litraa viskiä, hyvä jos paria desiä, vaikka esim. Ardbeg 30yo maistuikin saunajuomana pullonsuusta ;) )
Oliko annostelut teelusikalla vai kuinka tuo oikein selittyy?
______________________________________________________________________________
pere (8.7.2008 14.49.25 last edit 8.7.2008 15.06.18)
quote[2211074E210604010A06630 (link)]:
quote[27322532570 (link)]:
50 maistetun viskin jälkeenkin (mikä ei toki tarkoita, että olisin illan aikana juonut litraa viskiä, hyvä jos paria desiä, vaikka esim. Ardbeg 30yo maistuikin saunajuomana pullonsuusta ;) )
Oliko annostelut teelusikalla vai kuinka tuo oikein selittyy?
______________________________________________________________________________
Turvesavu (8.7.2008 19.31.29)
Eiku kaikki heti pohjat ylös vaan, ei viinaa voi jättää roikkumaan.
Ei vaiska, toiset osaa toiset ei. Maistella vaan siis.
______________________________________________________________________________
MrBeam (8.7.2008 20.35.04)
Kun mikään ei tuntunut maistuvan. Scapa 12, Glenfarclas 21, Bushmills Single Rum Cask ja Talisker 175th kaikki vuorollaan pettivät ollessaan rinnakkain laseissa 2½ tunnin ajan. Käristemakkarasta lähtien kokeilin erilaisia "neutralointeja" ja saldona Glenfarclas ajoittain oli hyvää, muut vähemmän. 175th vaikuttaa hankalimmalta Taliskerilta mihin olen tähän mennessä tutustunut (5 tai 6 kpl).
Varmaan nuo olivat eilen liian keveitä, joten Suomi-Benriach mukaan setin loppuvaiheessa. Makua toki enemmän, mutta ei noussut tukka pystyyn.
Bourbonia? Selvä. Luotettava Maker's Mark "black wax" kehiin ja alkoi potkia. Maukkaimpia tietämiäni amerikan viskejä. Muotisanalle robust on mielestäni perustetta, vaikka etikettikin sen sanoo.
No jos kerran oli bourbon-ilta, niin miksipä en olisi avannut yhtä uutta. Buffalo Trace (45%) osoittautui kerta kaikkiaan mahtavaksi korkkaukseksi. Kevyempi kuin Maker's Mark, mutta millä tavalla. Raikas kuin aamukaste mikä on kokemukseni mukaan vähintäänkin epätyypillistä Kentuckyn juomille. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa bourbonia hienon hedelmäiseksi. Ensin ajattelin appelsiiniksi, mutta enemmän se oli sellaista hankalasti kuorittavaa mandariinia, joka maistuu sitäkin paremmalta. Murrayn ja minun näkemykset näyttävät olevan yhtenevät tämän suhteen. Kaverihan piti ainakin muutama vuosi sitten tislaamoa Top3-listallaan Wild Turkeyn ja Ardbegin ohella (nyt toivon muistavani oikein, kun en pysty tietoa tarkistamaan heti) ja antoi perus-BT:lle reilusti yli 90 pojoa. Uusi bourbon-suosikkiko tässä? Ehkäpä niin, aika näyttää.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (9.7.2008 13.22.57 last edit 9.7.2008 13.23.41)
quote[382D3A2D480 (link)]:
quote[2211074E210604010A06630 (link)]:
quote[27322532570 (link)]:
Oliko annostelut teelusikalla vai kuinka tuo oikein selittyy?
EDIT: ja itseasiassa se selittyy myös sillä, että 20 + 20 ei olekaan 50 vaan 40, joko nyt kuulostaa enemmän Ard-Begbien kategorialta?-)
Heh,heh...ei vieläkään. Mutta hyvältähän tuo kuullostaa. :) Harvoin omaakaan persaustani olalle heittelen. Paitsi ehkä Ruotsin ja Suomen välillä ilmaisen viskin ääressä.
______________________________________________________________________________
POP (11.7.2008 7.30.07)
Highland Park 12y, 43%, ob, vanha paksukaulainen versio, tämä on huvennut todella nopeasti auettuaan, hentoa savua sherryn kera, kelpo perus viski.
Longrow CV, 46%, ob, tämä on saanut happea reilusti ja mielestäni paras terä/turpeisuus on kadonnut, nyt hieman pliisumpi ja nuori ikä tulee esiin enemmän.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (11.7.2008 7.36.00 last edit 11.7.2008 7.36.34)
Pieni pubi-pyörähdys:
Bowmore OMC 12y.o(alkopullo) taas! Ja hyvää on!
Glenkinchie 12y.o Aivan loistavaa viskiä! Paras uusi tuttavuus pitkään aikaan.______________________________________________________________________________
JaRiMi (11.7.2008 16.48.13)
Tuli mieleen että tämänkin ketjun nimi ei lainkaan, siis ei lainkaan, sovellu viskiharrastukseen.
Mitä JOIT eilen? No helskatti, vichyä, tavallista vettä ja kahvia meni. Mitä MAISTELIT eilen? Tuli maistettua Suomi-Elleniä..
Kuten sanovat Briteissä, nitpicking, mutta so what..______________________________________________________________________________
misa (13.7.2008 17.51.04 last edit 13.7.2008 17.55.46)
quote[507B487357731A0 (link)]:
Tuli mieleen että tämänkin ketjun nimi ei lainkaan, siis ei lainkaan, sovellu viskiharrastukseen.
Mitä JOIT eilen? No helskatti, vichyä, tavallista vettä ja kahvia meni. Mitä MAISTELIT eilen? Tuli maistettua Suomi-Elleniä..
Kuten sanovat Briteissä, nitpicking, mutta so what..
Kyllähän maistelukin eräänlaista juomista on(?). Ellei sitten sylje. Kyllä minä ainakin yleensä JUON viskini. Eilen muuten pureskelin ja MAISTELIN xylitolpurukumia. En tosin sitä TUOKSUTELLUT. :)
edit: pari "lievää modifikaatiota"
______________________________________________________________________________
JaRiMi (13.7.2008 22.32.01)
Kyllä, oikeassa olet, teknisesti maistelukin on juomista, hain vain tuota hienohkoa nyanssi-eroa asiassa..Kun on kyse vahvojen alkoholijuomien maistelusta, tuo juominen kuulostaa sanana niin brutaalilta ja viittaa jonkinlaiseen alkoholismiin..Noh, kunhan tässä väännän.
Eilen maistelin muutamaa konjakkia, vertailussa oli Hine H, Hine VSOP ja Remy Martin XO Excellence. Viimeisestä en pidä lainkaan, minusta jopa perus-VSOP Remy Martin on parempi. Hine H on nuoresta iästään huolimatta miellyttävä ja kevyt konjakki; mikäli kyseessä on VS-ikäinen juoma, on tämä by far paras VS-konjakki mitä olen maistanut. Hine VSOP on vanhan oloinen maultaan, melko "tumma" konjakki josta on karsittu turhat kukkaisuudet kuuseen: Nahkainen sikarikonjakki joka on hyvin pehmeä, hieman brandyihin vivahtava maku (muistutti jollain tapaa Davidoffin peruskonjakkia, ollen kuitenkin vähemmän brandymäinen).
Viskiä? Hmm..ei tullut maistettua. Jonkinlainen viski-antipatia päällä.______________________________________________________________________________
POP (15.7.2008 8.37.48)
Pari dramia Ardbegin 15y, 50%, OMC, 91/06, Rommiviimeistelty. Savua, sitrusta, suolaista meri-ilmaa, mausteita, sekä maussa näiden lisäksi ananasta, jälkimaun ollessa yllättävän mausteinen, pippurinen. Ihan ok viski, jonka pohja jo häämöttää.
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (16.7.2008 14.52.25)
Eilen pidettiin Shinobin kanssa pieni Islay-istunto, Feis Ileä ja vähän muutakin. Laseissa illan aikana viivähtivät seuraavat viskit ja tisleet:
Bunnahabhain Toiteach OB 46 %
Koko kattauksen vaalein viski. Saatavissa Ranskasta, samaa batchia kuin aiemmin julkaistu Moine. Kovin yksiulotteinen ja ohut turvesavultaan. Tuoksussa olkea ja heinää, maku lyhyt ja metallinen, tölkkiparsaa. Savukalaa ja poltettua heinää. Tölkkiparsan jälkimaku häiritsi pitkään. Vesilisä kadottaa vähäisenkin luonteen.
Bowmore 17 yo OB New Design 43 %
Tumma meripihkaa tällä kertaa. Tuoksussa pehmeää sherryä, hienostunut savu, toffeeta ja aavistus passionhedelmää. Maussa merellisyyttä ja makeutta, edelleen toffeeta, lopussa salmiakkiakin. Tasapainoinen ja miellyttävä. Vesilisä alleviivaa merellisyyttä ja ajaa makeutta alas.
Secret Stills IB (Bowmore) 4.3 45% 1989/2006 (4 sherry casks)
Astetta vaaleampi sävy kuin edellisessä. Suola kohtaa sherryn, edeltäneen Bowmore sukupolven fiilistä. Alkumaku kuitenkin lupaa enemmän mitä viski itsessään antaa, suhteeellisen ohut. Makean vivahteikas. Helppo viski. Vesilisä vie tämän täysin unholaan.
Bowmore 8 yo OB Feis Ile 2008 57,4 % Limousin Oak Cask Plo# 345/800
Kirkas kupari, kovin kaunis väri. Tuoksu antaa maitosuklaata, marjaisuutta (lakka, karpalo), voimakkaan alkoholinen. Maku on iso, hieman hapokas ja hedelmäinen, intensiivinen, karpalo maistuu. Jälkimaussa öljyistä hedelmäcocktailia, hapokkuus tasapainossa makeuden kanssa, sweet n sour. Vesilisä avaa makua merkittävästi, turvetta ja savua. Suolaa, hieman pikkelsimäistä etikkaa. Kokonaisuutena iloinen yllätys.
Ardbeg 8 yo IB the Single Malts of Scotland 62,6 % 163 ploa Hogshead Cask 60215
Värissä vaaleaa kultaa. Tuoksu varsin hedelmäinen, sitrusmainen (appelsiini, satsuma), tislaamon tunnistaa kyllä tuoksusta. Maku varsin rikas ja raakamainen. Lähes tasaiseksi lanaava. Jälkimaussa upea savu, alkoholipitoisuus ei haittaa ollenkaan! Lyhyehkö jälkimaku, salmiakkia. Vesilisä toi tuoksuun pistävyyttä, makuun hedelmää, suolaa ja nuoren Islayn voimaa.
Tähän täytyy palata rinnakkain SMWS 33.57:n ja Still Very Young Islay Single Maltin kanssa.
Arbeg Renaissance OB 55,9 %
Sävy samankaltainen kuin edellisessä. Tuoksu makean hedelmäinen (taateli), puhdas ja kevyt, hento savu. Maussa balsamicoa, hedelmää ja turvetta. Kuivuu loppua kohti, happamoituu, turpeinen. Jäkimaussa savu nousee hiljalleen. Vesilisä alleviivaa hedelmää, vaimentaa savua.
Vaatii aikaa ja tutustumista, poikkeaa yllättävän paljon TENistä.
Laphroaig Cairdeas OB Feis Ile 2008 55 %
Sävy vaalea kulta. Tuoksu pistävän kuiva, nuori, mutta missä on Laphroaig? Aavistus marjaisuutta. Maku on lyhyen etanolinen, edelleen tislaamo on kateissa. Jälkimaku tuo tutumpaa Lapparia, tervaleijonaa, makeaa turvesavua. Vesilisä tuo tislaamon paremmin esille, maku nousee voimakkaammaksi ja hedelmäiseksi.
Lagavulin 1993/2008 OB Feis Ile 2008 Single Cask# 1403 Plo 059
Väri kuparinen ale. Tuoksussa suolaista merellisyyttä, aavistus suklaata. Maku on kuivempi kuin Lagan 16 yo, sofistikoituneempi. Jälkimaku tuo voimalla suolaa, meriheinää, kuivuu loppua kohti balsamaiseksi. Vesilisä ei avaa tuoksua juurikaan mutta maku ryhdistyy selkeästi. Yllättävän safe bet Lagalta.
X4 + 1 Bruichladdich Deliverance 2007/2008 65,4 % Feis Ile 2008 Cask# 069/Bourbon Plo# 705/800
Väriä yllättävän paljon. Tuoksu on kuin suoraan grist binistä, mallasta, vienoa voitoffeeta. Maultaan hyvin makeaa ja viljavaa, kovin suoraviivainen toki jo iästäänkin johtuen. Rauhaisa jälkimaultaan, täysin savuvapaata, mallas jyrää. Vesilisä tuo maltaan vielä puhtaammaksi, esille nousee jo edesmenneen Halvan lakunapin kaltainen makeus. Mielenkiintoinen!
Kilchoman Cask Sample 07.07/05.08 63,5 % Cask# 200
Värinä vihertävä olki. Tuoksussa olkea, savua ja lantaa. Maussa voimakas ammoniakkinen savu, rikkiä. Jälkimaussa savu tuntuu puhtaampana, paahtunutta heinää. Vesilisä avaa makua olennaisesti. Maalattiaa, salmiakkia, anista. Loistavaa, matkalla kohti jotain suurta.
Ardbeg Corryvreckan 57,1 %
Väriltään kupari. Tuoksu on kuiva, meriheinää, turvetta, suolaa, herukkaisuutta. Varsin tiukka pakkaus maultaan, hapokkaan puhdas, jopa raikkaan kuulas. Mustaherukkainen, öljyinen tekstuuri, häivähdys suklaata. Jälkimaku pitkän täyteläinen ja harmoninen, turvetta ja mausteita.
X3 Trestarig New make n. 84 %
Täysin väritön. Tuoksu aromaattisen esterinen, hedelmäinen, kuin vierrettä nuuhkisi. Maultaan tasohöylä, Haglöfsin salmiakkia. Vesilisä vain lisää alkaalisen salmiakin voimaa.
Lopuksi kuva kattauksesta![]()
______________________________________________________________________________
Jarkko72 (16.7.2008 14.54.07)
Laitetaan vielä kuva ylläolevan kattauksen loppuosasta, näkyy X3:senkin väri(ttömyys).
![]()
______________________________________________________________________________
Anamoi (17.7.2008 11.13.43)
Eilen pidettiin nimimerkki iso-G:n kanssa pieni kotitasting ennen muuttoa Kymenlaaksoon ja tulevan opettajan toimeni kunniaksi arvioitiin juodut viskit kouluarvosanoin.
Ensimmäisenä viskinä toimi Glenkinchien 10-vuotias, joka sai arvosanoiksi minulta 7½ ja IG:ltä 8-. Hyvä kevyt perusviski, jossa ei mitään häiritsevää, mutta ei myöskään mitään erityisen säväyttävää.
Seuraavan vuorossa oli Balblair 1989, johon pätevät suurinpiirtein samat sanat kuin edelliseen. Arvosanaksi molemmilta 8-.
Duncan Taylorin Glen Garioch tynnyristä 1557 oli seuraavana vuorossa. Tämä poikkesi muista maistelluista viskeistä huomattavasti ja jäi positiivisena mieleen. Arvosanat minä 8+ ja IG 8.
Vanha suosikki Caol Ilan unpeated 2007 ei pettänyt tälläkään kertaa. Puhtaat vahvat maut ja prosenteista (64,9) huolimatta hyvin juotavissa. Arvosanaksi 8½ molemmilta. Viking Linen Caol Ila Gordon & Macphaililtä ei eilen toiminut minulle niin hyvin kuin aiemmin. Jotenkin epätasapainossa tuntui savu ja viinin tuoma makeus olevan. Ehkä pitkä aukioloaika on tehnyt tehtävänsä. Minulta 8+ Ig:ltä 8½. Taliskerin DE 1992 kärsii minulla siitä, että mielestäni sekä 10 että 18-vuotias ovat parempia eikä viimeistely näin ollen tuo mitään positiivista juomaan. Minä 8 ja IG 8+.
Laphroaigin Cairdeas säikäytti heti avaamisen jälkeen kitkerällä jälkimaullaan, jolla olisi ansaittu maistelun häntäpaikka, mutta hetken seisotuksen jälkeen kitkeryys häipyi ja Cairdeas paljastui ihan kelvoksi nuoreksi Lappariksi. Minä 8+ ja IG 8. Illan viimeinen ja samalla kotitastingin paras viski oli Douglas Laingin OMC Ardbeg 91/05 tynnyrireferenssiä 1297. Arvosanaksi 9-.
Illan viskit olivat mielestäni kaikki hyviä, mutta eivät kuitenkaan säväyttäviä. Glenkinchie ja Balblair kärsivät massavertailussa "puhtaudestaan" yksinään maisteltuna ainakin Balblair toimiin vallan hyvin, mutta voimakkaampien viskien seurassa molemmat jäivät vähän jalkoihin. Ensimmäinen maistamani Glen Garioch herätti mielenkiintoni ja tislaamon tuotteita tulee varmaan maisteltua tulevaisuudessakin. Ardbeg oli tutun hyvä, mutta ei uigea tai beistiä parempi.
Kotoa matka jatkui kohti Turun keskustaa, josta panimoravintola Koulusta löytyi yllättäen illan kruunuksi Signatoryn Port Ellen 82/07 maltilliseen 17,60/4cl hintaan. Arvosanaksi 9+. Muutenkin Koulun viskivalikoima tuntui saaneen täydennystä sitten viime käynnin, josta kyllä on jonkin verran aikaa.______________________________________________________________________________
quagmire (19.7.2008 18.35.33 last edit 20.7.2008 8.15.00)
Talisker DE 1993/2006 45,8% Amoroso tynnyreissä kasvanut aikuiseksi. Tuoksussa sherryä ja voista toffeeta. Suutuntuma aluksi öljyinen kuivuen nopeasti pois, maussa sherry tulee ensin yrittäen nousta, mutta jää kakkosena nousevan kuivattavan mausteisuuden alle ennen vahvistumistaan, jälkimaussa mausteisuus (on siinä pippuriakin) tyyntyy sherryksi. Miellyttävä lopetus.
Olen aiemmin maistanut Taliskerin 10 yo ja sen pippurisuus oli aiheuttaa pensselien menemisen santaan lopullisesti taliskerin osalta.
DE:n sherry kesyttää miellyttävästi mausteisuutta.
Jep, jep ihan hyvä DE on :).
ps. Pitääkö tässä vielä alkaa hakemaan ja tarkistamaan Speyburn 10:n, jonka koin suussani katastrofina, jälkeen vielä Speyburnin tislaamon muita tuotoksia, jos saman tislaamon tuotoksissa on näin suuria eroja oman tuohisen suuni osalta...______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (22.7.2008 7.44.40)
Caol Ila 16y.o (Bladnoch forum bottling) SC hogshead CS 59% 91/07
T: pirtsakka savu, lääkemäinen, kirpeä suolaisuus, askorbiinitabletit, ohut vanilja,
merenranta, ardbegmainen.
M: Aluksi kohtuu voimakas, hyssyttelyn ja heiluttelun jälkeen Caol Ila paljastuu, lievä
saippuamaisuus katoaa, hieman pehmeää hedelmäisyyttä, salmiakkia, tasapaino
paranee. Vedellä Islay tulee paremmin esiin ja Ilamaisuus korostuu. Jälkimaku
rauhallinen ja keskipitkä.
Rahansä väärti ja merkit ilmassa kertoo että ajan kanssa tulle hyviä iltoja.
______________________________________________________________________________
SeBBe (24.7.2008 20.18.19)
Eilen käväisi lasissa pitkästä aikaa muutama uusi mallas. Maistopaikkana ravintola Pannuhuone.
Longmorn 15yo, 46%, OB
Nose: Lakritsaa, hedelmää, raikkaan appelsiininen, vaniljaa.
Palate: Anista, lakritsaa, suolaa, mallasta, hedelmää.
Finish: Anista, lakritsaa, voimakas, mallasta, raikkaan omenainen.
Vallitsevana mielenkiintoinen aniksen ja lakritsan aromi. Liekö hapen vaikutusta, pullon pohjalla kun oli enää noin 1/4. Ties kuinka kauan ollut avattuna.
Banff 24yo, 54,7%, Blackadder Raw Cask, cask#2247, dist. 25.8.1976, b. 8/2001
Nose: Vaniljaa, kookosta, appelsiinia, hedelmää, nallekaramellia, todella miellyttävän makea herkku!
Palate: Suolaa, kookosta, vaniljaa, greippiä, voimakas.
Finish: Ruohoa, vaniljaa, voimakasta lakritsaa.
Erikoisen kaksijakoinen viski. Tuoksu todella miellyttävä, maku taasen vähemmän omaan suuhun toimiva.
The Glenlivet Cellar Collection, French Oak 1983, 46%, b.2003
Nose: Mansikkaa, vadelmaa, mallasta, kermavaahtoa ja mansikkaa, fariinisokeria, kaakaota ja kahvia, kuivuu tammiseksi.
Palate: Mallasta, vaniljaa, mansikkaa, makeahkon kermainen.
Finish: Makeaa mansikkaa, mallasta, kuivuu paahteisen tammiseksi, herkullisen pitkä.
Kolmikon selvä ykkönen. Mansikka hyppäsi selvästi esille sekä minulla että vaimolla.
Caol Ila, 1990, 57,9%, Mackillop's Choice, dist. 8.2.1990, b. 5/2005
Nose: Savua, ruohoa, kinkkua, pähkinää.
Palate: Nostaa veden kielelle, kuivaa turvetta, makeahko, mehevä.
Finish: Suolaa, pähkinää, savua, turvetta.
Avautui selkeästi vesilisän avulla. Ihan ok ila.
Caol Ila, 1994, 43%, Signatory, Casks# 10881+85, b#26/797, dist. 5.9.1994, b. 14.6.2005
Nose: Kuivaa turvetta, tuhkamaista savua, pähkinää.
Palate: Suolainen, turvetta, oliivia, öljymäinen, hedelmäisen makeahko.
Finish: Mehevää turvetta, suolaa, savua, pähkinää, pitkä.
Hävisi hivenen edelliselle. Kuitenkin ihan kelpo mallas.______________________________________________________________________________
Whisky (24.7.2008 20.46.31)
quote[5B6D4A4A6D080 (link)]:
Eilen käväisi lasissa pitkästä aikaa muutama uusi mallas. Maistopaikkana ravintola Pannuhuone.
Longmorn 15yo, 46%, OB
Vallitsevana mielenkiintoinen aniksen ja lakritsan aromi. Liekö hapen vaikutusta, pullon pohjalla kun oli enää noin 1/4. Ties kuinka kauan ollut avattuna.
Luultavasti aika pitkään, koska ainakin itse sain tästä enemmänkin irti hedelmäisiä vivahteita. Kyseistä pullotetta ei muutenkaan ole pariin vuoteen enää saanut ainakaan kovin yleisesti. Omassa kaapissa makaa avaamaton litran lekkeri tätä ja uutta 16-vuotiasta pullotetta. Yksi litrainen 15-vuotias tuli aikanaan tuhottua melko nopeastikin herkullisuutensa vuoksi.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.7.2008 7.08.08)
Levellerssin Chaos theory-liveä katsellessa Balvenien 10y.o founders reserve.
Ihan kelpo viski muttei pärjää Double woodille muuta kuin monimuotoisuudessa.
Ja Talisker 10y.o. Aina loistavaa!______________________________________________________________________________
Artturi (26.7.2008 10.57.04)
kpuubissa Aberlour 15 y. doublecaski ja Glendullanin 26 y. Ei tuonut ikä eikä hinta onnea. A/Lauri selkeä ykkönen näistä kahdesta. Erittäin maukas Speysideri.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (26.7.2008 20.03.18 last edit 26.7.2008 20.04.49)
Eilen POP:n kanssa muutama Islaytuotos laseissa. Aluksi pääsin täysin yllätyksenä valmiiksi katettuun pöytään, eli laseissa viisi näytettä ilman mainintoja sisällöstä. Haastavaa ja mielenkiintoista oli näitä sitten tutkia. Viisikosta ainoastaan yksi tuntui niin tutulle ja muista erottuvalle, että sen pystyi tunnistamaan / arvaamaan: Ardbeg TEN. (kyseessä oli kuin olikin TEN, mutta muutamien vuosien takaa, eli koodilla L1.
Myös setin paras viski löytyi helposti. Se sai nimekseen Ardbeg 1975 / 1999 43%. Upean vivahteikas ja monipuolinen viski.
Muut kolme viskiä olivat:
- Ardbeg 1977 46%, Perushyvää Begiä, mutta ei ole koskaan ollut minulle mikään wow - elämys.
- Ardbeg 1978 / 1997 43%, oli yllättävän kevyt ja epätyypillinen Ardbeg, en olisi tunnistanut että kysinen viski on edes Ardbegia. Hyvää silti.
-Ardbeg 1978 / 1998 43%, oli huomattavasti täyteläisempi ja maukkaampi kuin vuotta aiemmin pullotettu.
Tämän miellyttävän aperitiivisetin jälkeen nostettiin herkät tunteet pintaan. Maistelussa Port Ellen 10yo 43%, Signatory Scottish Wildlife, sekä Caol Ila 15yo F&F.
Port Ellen hämmästytti alkuun, sillä aiemmin ei näin nuorta PE:tä ole lasiini eksynyt ja kun suurin osa Elluista on tullut maistettua Cask Strenght-vahvuisina, oli palikat hieman sekaisin tämän vain 43%:n kanssa. Mutta kyllä sieltä se PE löytyy: Huomattavan öljyinen rakenne, maussa runsaasti merellistä suolaa sekä turvetta. Erittäin pehmeä ja täyteläinen viski, joka on hyvin intensiivinen ja maukas, hennon savuisuuden leijuessa jossain taustalla.
Caol Ila on tyyliltään hyvin samanlainen kuin tuo PE, mikä ei sinänsa ole ihme kun kyseessä on kuitenkin suurinpiirtein saman aikakauden tislaukset saman omistajayhtiön alaisuudessa ja molempien tuotokset päätyivät hyvin pitkälti samoille blendimarkkinoille. Hyvää.
Mutta eteenpäin ja lisää Elleniä kehiin:
Port Ellen DL Plat 1982 / 2005 23yo 55,1%, bottle 109 / 121. Loistava SherryEllen, Maukkaan sherryinen ja raikas. Kaikilta osa-alueiltaan loistava ja edelleen paras vastaan tullut Sherrykypsytetty PE!
Port Ellen DL Plat 1982 / 2007 25yo 57,5%, (Potstill Austria, bottle 207 / 512. Mukavan makeaa sherryä, mutta seassa liikaa kuivaa puuta.
Välipalana Ardbeg SMWS 33.57 1998 / 2005 6yo 56,2% Fresh Sherry Gorda. Huikean maukas sherryherkku, mutta kokonaisuuden pilaa joku käsittämätön makuvivahde, kuin mätää hedelmää tai kalaa. (No, joihinkin Springbankeihin tämä makuvivahde kuuluu vakiona, mutta ensi kertaa se nyt tulee esiin Islay-viskissä).
Lopuksi taas syvän liikutuksen paikka. POP:n aarrekaapista nousee esiin Ardbeg 1990 52,8% SC Sherry Butt, bottle 25 /300 ja tässä se vihdoin on, varmaankin lähes maailman ensi-iltana, sillä niin vähän on tästä maistelukokemuksia missään kirjoitettuna. Viski on hyvää, taattua tunnistettavaa Ardbegia ja jopa tunnistettavaa vuoden 1990 Ardbegia, sillä Sherrykypsytyksestä huolimatta niin paljon yhtäläisyyksiä löytyy 1990 Japani-pulloon. Eli viski on huomattavan kuiva, puu nousee vahvana esiin ja Sherrykään ei tuo makeutta kuin aavistuksen. Jälkimaku on pitkähkö ja edelleen hyvin kuiva. Vaikka ehkä aivan huipputynnyristä ei tämän kohdalla ole kyse, niin varsin tasapainoinen ja maistamisen arvoinen tuote on kuitenkin kyseessä. Taas erilainen lisä Ardbegien Single Cask-maailmaan.______________________________________________________________________________
Marko76 (28.7.2008 13.46.56)
Old Ballantruan 50%
T: Tervaköysi, fariinisokeri, appelsiinimarmeladi.
M: Edelleen köydenimeskelyä ja appelsiinimarmeladia, lisäksi terävyyttä.
JM: Turvetta, sawua, omenaa ja kitkeryyttä.
*: Ihan ok turvepommi... :)______________________________________________________________________________
smoke on the water (29.7.2008 9.39.28)
Mr Q:n taannoin lanseeraama moottoritietasting eilen-illalla kokeilussa. Matkaa 100km ja lasissa pari 12yo perus-Islayta, Caol Ila ja Bowmore. Ila on ok "yksinkertainen" savuviski niinkuin aina, kun taas Bowmore tarjoaa maussa hieman enemmän täyteläisyyttä, syvyyttä ja maanläheisyyttä (turvetta). Hyviä perusviskejä molemmat.
______________________________________________________________________________
Marko76 (31.7.2008 9.15.27)
Longrow CV. Kerrassaan mainion hinta-laatusuhteen omaava suolatoffee! :)
______________________________________________________________________________
POP (31.7.2008 14.39.31)
quote[2D01120B0F5756600 (link)]:
Longrow CV. Kerrassaan mainion hinta-laatusuhteen omaava suolatoffee! :)
Varsinkin juuri avattuna maistui myös minulle, mutta mitä kauemmin on ollut auki ja saanut happea niin huonommaksi on mennyt.______________________________________________________________________________
pere (31.7.2008 19.50.58)
quote[4C534C1C0 (link)]:
quote[2D01120B0F5756600 (link)]:
Longrow CV. Kerrassaan mainion hinta-laatusuhteen omaava suolatoffee! :)
Varsinkin juuri avattuna maistui myös minulle, mutta mitä kauemmin on ollut auki ja saanut happea niin huonommaksi on mennyt.
Tämä oli keväällä, kuukauden maistelutauon jälkeen Potstillissä maistettuna yllättäväkin voimakkaan makuinen viski. Iski ihan kunnolla. Pitäisi nyt varmaan uskaltautua maistamaan omastakin pullosta, vaikka odotukset eivät enää olekaan kovin korkealla... mutta lienee ihan kelpo tavaraa joka tapauksessa______________________________________________________________________________
Whisky (9.8.2008 8.39.20)
Piipahdus Pikkulintuun tuotti eilen seuraavan saldon. Melkein samoilla linjoilla oltiin kuin InkRose kesäkuun lopussa, tosin ihan sattumalta. Eli lasissa kävivät:
Highland Park, John Scott's, 67/07 (40 yo), Single Refill Sherry Cask (no.6687), 47/168, 47,1%
Ei ollut sama pullo kuin InkRosen muistiinpanoissa, mutta tismalleen samaa tavaraa. Voimakas tuoksu, jossa liköörikonvehtia, suklaata, vadelmia, sherryä, tummia ylikypsiä hedelmiä, tanniineja, kahvia. Tämän olisi voinut jättää hyllyyn ja palata päivittäin ihan vaan haistelemaan. Maistaakin kuitenkin piti, kun nuuskuttelulta ehti. Maku alkoi hedelmäisyydellä, joka tasoittui tervaiseen vivahteeseen, uskomattoman öljyisen tuntuinen. Tuntui ikään kuin kiertelevän kielellä ennen kuin antoi makuja irti. Jälkimaku kuivui tanniinien suuntaan, ikään kuin hieman liian kauan haudutettua teetä. Sanalla sanoen herkullista!
Ardbeg Renaissance, OB, 98/08, 55,9%
Tuoksu oli jotenkin kevyt, mutta todella mausteisen oloinen. Päällimmäisenä aistimuksena nousi nenään kaneli ja sen perään heti kevyt hedelmäisyys, aavistus lakritsaa, savuiseksi tätä ei tuoksun perusteella voisi sanoa. Maku oli tervaisen turpeinen, pienellä maltilla esiin nousee toffeeta todella vahvana. Jälkimaku pitkä, mutta hieman yksiulotteinen. Savu nousee korviin vasta hetken kuluttua ja jatkaa suuntäyttöään pitkän aikaa. Voisiko tästä nyt sitten sanoa, että jälkisavuinen.
Scapa, DL OMC (for Scott & Miller), 91/05 (14 yo), 56,1%, Refill hhd (DL ref: 1428), b# 175/303
Tuoksussa olkia, heinää, mallsata ja kuivattua aprikoosia, sitruunankuorta, omenaa ja pomeranssia. Maku muhkean maltainen, kantaa pitkään, suolainen vivahde, silti seassa selvästi hunajaa ja heinäisyyttä. Scapaksi todella miellyttävä ja maukkaampi kuin OB:t. Kesti vettäkin melkoisesti.
Hyvät oli tarjoilut. Kiitokset jälleen Pikkulinnun suuntaan!______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (9.8.2008 12.38.16 last edit 9.8.2008 12.39.36)
quote[704F4E544C5E270 (link)]:
Piipahdus Pikkulintuun tuotti eilen seuraavan saldon. Melkein samoilla linjoilla oltiin kuin InkRose kesäkuun lopussa, tosin ihan sattumalta. Eli lasissa kävivät:
Ardbeg Renaissance, OB, 98/08, 55,9%
Tuoksu oli jotenkin kevyt, mutta todella mausteisen oloinen. Päällimmäisenä aistimuksena nousi nenään kaneli ja sen perään heti kevyt hedelmäisyys, aavistus lakritsaa, savuiseksi tätä ei tuoksun perusteella voisi sanoa. Maku oli tervaisen turpeinen, pienellä maltilla esiin nousee toffeeta todella vahvana. Jälkimaku pitkä, mutta hieman yksiulotteinen. Savu nousee korviin vasta hetken kuluttua ja jatkaa suuntäyttöään pitkän aikaa. Voisiko tästä nyt sitten sanoa, että jälkisavuinen.
Toinen ei löydä toffeeta ollenkaan. Toinen todella vahvana. Onnittelut kuitenkin toffeen löytymisestä! :)
Ei hitustakaan katkeruutta______________________________________________________________________________
MrBeam (12.8.2008 6.23.27)
Port Ellen 1979, 24yo (3rd Release). Kyllä voi lehmän häntä mennä alas. Kun tämän korkkasin kuukausia sitten, ihastuin kovasti. Ja nyt on alle keskitason viski. Suurinta nautintoa tuottaa vähäeleisen tyylikkään pullon katseleminen. Tuoksu on alkoholisen pistävä, maku liian kuiva ja puiseva, jälkimaku myös pistävä, eilen lisäksi närästävä. Runsas vesi laimensi paremmaksi. Enää en jaksa kuudennella aistillakaan pitää PE:tä mitenkään erikoisena, olkoon vaikka miten legendaarinen (mitä se mielestäni on kahdesta syystä: suljettu, Islay). No onhan tuo liian raflaavasti kirjoitettu koko tislaamosta, olen sentään tämän lisäksi maistanut vain Suomi-PE:tä yhden kerran.
Tämän hetken suosikkia Highland Park 18:aa perään ja usko viskeihin palautui. PE:n hyökkäyksen jälkeen se oli vähemmän hedelmäisen raikas ja enemmän sherryisen tunkkainen kuin normaalisti. Mutta oikein hyvä.
Scapa 12 vielä. Tässähän pääsee kääntämään takkiaan tiuhaan. Maistui tällä kertaa paremmalta kuin HP 18. Kepeä kukkaniitty oli eilisillan hitti. Jälkimakuun kun saisi vielä mittaa, niin vielä parempi.______________________________________________________________________________
JaRiMi (12.8.2008 7.00.16 last edit 12.8.2008 7.02.16)
quote[043B0B2C2824490 (link)]:
Port Ellen 1979, 24yo (3rd Release). Kyllä voi lehmän häntä mennä alas. Kun tämän korkkasin kuukausia sitten, ihastuin kovasti. Ja nyt on alle keskitason viski.
Hmm, jos noin kovasti muuttuu mielipiteet, niin josko kyse on fiiliksen muuttumisesta tahi suun kemian epätasapainoista?
:o______________________________________________________________________________
MrBeam (12.8.2008 7.37.55 last edit 12.8.2008 7.47.40)
quote[0F24172C082C450 (link)]:
quote[043B0B2C2824490 (link)]:
Port Ellen 1979, 24yo (3rd Release). Kyllä voi lehmän häntä mennä alas. Kun tämän korkkasin kuukausia sitten, ihastuin kovasti. Ja nyt on alle keskitason viski.
Hmm, jos noin kovasti muuttuu mielipiteet, niin josko kyse on fiiliksen muuttumisesta tahi suun kemian epätasapainoista?
:o
En olisi näin kirjoittanut, jos tuo olisi ollut kahden yksittäisen maistelun vertailua. Maistelukertoja on luokkaa 6-8, pullo puolillaan ja suunta koko ajan alas päin. Toki suuni kemia voi olla menossa tasaiseen tahtiin yhä vaan epätasapainoisemmaksi. Tahi fiilikset muuttuvat laajassa kaaressa toisenlaiseksi.______________________________________________________________________________
JaRiMi (12.8.2008 8.02.30)
Ehkä se on meikä joka on vaan tylsä ihminen, kun todella harvoin on noin rankasti muuttunut mielipiteet viskistä.
On tosin kyllä totta että hapettuminen muuttaa viskiä joskus aika lailla, ja useinkin huonompaan suuntaan. Olen ehkä jo fanaattinenkin, mutta taistellakseni hapettumista vastaan olen alkanut käyttämään metodia jossa vaihdan pullon kokoa joidenkin viskien kohdalla sitä mukaa kun pinta alenee.
______________________________________________________________________________
pere (12.8.2008 8.36.38)
Hapettumisesta puheen ollen, maistelin eilen GM:n mainiota CS 1st fill sherry Old Pulteneytani (58,8%, 1990), joka on ollut auki jo varmaan reilun vuoden ja siitä viime kuukaudet vain pieni tilkka pohjalla. Ainakaan minkäänlaista huonontumista en havainnut, melkeinpä päin vastoin, kerta kaikkiaan loistavaa tavaraa edelleenkin! Sherry oli upean monipuolinen ja pehmeä.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (13.8.2008 8.25.42)
quote[7847465C44562F0 (link)]:
Highland Park, John Scott's, 67/07 (40 yo), Single Refill Sherry Cask (no.6687), 47/168, 47,1%
Ei ollut sama pullo kuin InkRosen muistiinpanoissa, mutta tismalleen samaa tavaraa. Voimakas tuoksu, jossa liköörikonvehtia, suklaata, vadelmia, sherryä, tummia ylikypsiä hedelmiä, tanniineja, kahvia. Tämän olisi voinut jättää hyllyyn ja palata päivittäin ihan vaan haistelemaan. Maistaakin kuitenkin piti, kun nuuskuttelulta ehti. Maku alkoi hedelmäisyydellä, joka tasoittui tervaiseen vivahteeseen, uskomattoman öljyisen tuntuinen. Tuntui ikään kuin kiertelevän kielellä ennen kuin antoi makuja irti. Jälkimaku kuivui tanniinien suuntaan, ikään kuin hieman liian kauan haudutettua teetä. Sanalla sanoen herkullista!
Joo, hieno viski on kyseessä. Todella miellytävä tuoksu lupaa jo paljon ja maku onkin hienostunut, huikean pehmeä ja maukkaan sherryinen. Aavistus kirpeää herukkaa ja sopivasti puuta leikkaamassa liikaa makeutta. Nautittavan pitkä jälkimaku. Herkullista.
Iltapäivän aikana lasiin päätyi myös muutama TWF pullote, niistä lisää tasting-osiossa, sekä pari muuta:
-Macallan 25yo 43% (vanhaa liittoa, punainen boxi): makean täyteläisen sherryinen herkku. Nautittavan pehmeä ja tasapainoinen. Hyvää..
-Bowmore 1968 37yo. pakko oli ottaa tämä Bourbonkypsytetty Bowmore uusintamaisteluun ja on se vaan mielenkiintoinen tuote. Hentoa savua jonka päälle rakentuu käsittämättömän huikea hedelmäilotulitus, unohtamatta tyypillistä kirpeän herukan hentoa vivahdetta. Tämä upea viski on kuin karkkia, jota kuluisi helposti useampikin drami.
______________________________________________________________________________
Quercus (15.8.2008 10.31.55)
Muutamana iltana lasissa on pyörähtänyt Ardbeg 1990/2007 Single Cask 86 (OB, for Fortnum & Mason UK), mistä kiitos kuuluu POPille. Juoman tuoksu viehättää minua suuresti: hallitsevana elementtinä on hieno kirpeyden, makeuden ja raikkauden yhdistelmä, josta löytyy ruusunmarjasosetta, aprikoosia ja porkkanamehua. Tislaamo on alkuun hakusessa, ja hitaasti kehittyvästä turpeisuudesta löytyy yhtymäkohtia Glen Gariochin 21-vuotiaaseen viralliseen pullotteeseen myös intensiivisyyden ja raikkauden, makeuden ja hennon turpeen osalta. Juoman saadessa hengittää begimäinen turve nousee esiin, ja siitä löytyy tervaa, maanläheisyyttä ja savuteetä; balsamicomaista sherryä sekä tuoreita, hieman raakoja luumuja. Laimentamattoman juoman tuoksu kehittyy vahamaiseksi. Maku on huomattavasti kuivempi. Alkuun makeaa mallasta, kuivattuja hedelmiä (kuivattu aprikoosi), jäähtynyttä teetä. Ripaus merisuolaa, makeus nousee, punaviinietikkaa ja sherryistä puuta. Jälkimaku on melko pitkä, ja se tarjoilee turvetta, joka vaimenee muuttuen merelliseksi. Vettä tämä pullote ei kaivannut lainkaan. Cask 86 on hieno juoma, sen tuoksu on jopa loistava, ja oli mukava tutustua sherrytynnyrin tuotokseen, joka poikkesi täysin aiemmin maistamistani sherry-Ardbegeistä.
______________________________________________________________________________
pere (16.8.2008 7.22.58)
Eilisessä kotitastingissa maisteltuja:
Aberfeldy 21yo 40% b#12672
tuoksu: makean ruohoinen, hedelmäinen, hieman hunajaa
maku: mausteinen, makea, maltainen, tammea, makeaa hedelmää
jälkimaku: makean hedelmäinen, mausteinen
varsin miellyttävä viski, 40%:sta huolimatta ei yhtään vetisen oloinen, suositellen maistamaan tai vaikka ostamaan koko pullon, hintahan (n.65e) ei ole mitenkään kova
Highland Park 17yo 54,1% (AoW) Artworks, dist 1990, cask 10230
tuoksu: makeahko, kanervaa, raikkaahko, hedelmäinen, mausteinen
maku: mausteinen, vähän savuinen, tammea, kuivaa
jälkimaku: mausteinen, hieman hedelmäistä makeutta, tammea, kuivuu
tuoksusta varsin tyypillinen HP, ihan mukava viski ja hakkaa kevyesti varsinkin seuraavan
Highland Park 10yo 60% (GM) 31.8.1989 / sep 1999, casks 2871-2872
tuoksu: hieman makeaa hedelmää, mausteinen, heinää, kanervaa
maku: mausteinen, makeahko, hieman outo
jälkimaku: makeahko, mausteinen, vähän terävä
tässä oli jotain kummallista erityisesti maussa, en oikein osaa sanoa mitä se oli, mutta ei mitenkään hirvittävän hyvä viski, taisi pyöriä pöydällä lasissa parikin tuntia ennen kuin joku uhrautui juomaan sen pois...
Mortlach 32yo 50,1% 1971/2004, bottle 575
tuoksu: hedelmää, mausteisuutta, tammea
maku: hedelmäinen, tammea, hieman toffeeta
jälkimaku: tammisen mausteinen, hedelmäinen
mielenkiintoinen viski, ei ehkä parhaimmillaan muiden viskien seurassa maisteltuna, olisi vaatinut enemmän aikaa ja keskittymistä
Glen Ord 23yo 60,8% (RM) 1974/1998
tuoksu: sitruksinen, heinää, raikas, hieman hedelmäistä makeutta, banaania, kukkainen
maku: terävähkö, mausteinen, pippuria, toffeeta, puuta
jälkimaku: puinen, mausteinen, hieman makeutta
vaikea viski, tuntuu vaativan aikaa ja ilmaa, mutta paranee sitten vähitellen ihan selkeästi, vietettyään pari-kolme tuntia lasissa alkaa ehkä uudelleen vähän valjuuntua
Ballechin batch 3 46% port cask matured
tuoksu: nuori, savuinen, jodia, merellinen
maku: savuinen, jodia, jopa metallinen, makeutta, suolaa
jälkimaku: savuinen, merellinen, hieman makeutta
yllättäen tämä tuoksui ja maistui nuoremmalta kuin mitä batch 1:stä muistan, olisi ainakin eilen mennyt täydestä Islay-viskinä, sen verran kovasti savua, jodia ja jopa metallisuutta viskissä oli, oli ainoa viski jota santsasin :)
Dalwhinnie 20yo 56,8% b. 2006, refill european oak casks, bottle 613
tuoksu: ruohoisen makeahko, maustenen, hieman puuta, kanervaa, muuttuu ajan kanssa selvästi rikkiseksi
maku: mausteinen, makeahko, tammea, monipuolinen, hieman rusinaa
jälkimaku: mausteinen, makeahko, hieman mallasta
hyvä, pehmeä sherryviski, sherry ei ole mitenkään dominoiva ja vaikka se alkaakin ajan kanssa tuoksua selvästi rikkiseltä on maku kuitenkin ihan kohdallaan
Basil Hayden's 8yo 40%
tuoksu: makea, hieman maatunut
maku: aika kevyt, makeahko, mausteinen, hieman kumia
varmaan ihan ok leivonta-bourbon...
Booker's 7y9mo 63,35%, batch B95-C-31
tuoksu: makean puinen, vähän ruohoa, mausteinen, aika hyvä
maku: puinen, makea, mausteinen
itseasiassa aika hyvä bourbon, jopa yksi parhaista maistamistani, monia bourboneita vaivaava maatuneisuus on poissa
Clynelish 1984/1999 40% CC (GM)
tuoksu: sitrusta, havua, merellinen
maku: mausteinen, hieman toffeeta, suolaa, mallasta
Clynelish ei ole lempitislaamojani, enkä oikein tästäkään saanut hirvittävästi irti, ei huonoa kuitenkaan
Port Ellen 25yo 57,5% (DL) for Potstill, 04.1982/06.2007, sherry cask 3478
tuoksu: sherryinen, rikkiä, makea, mausteinen
maku: voimakas, paksu, maisteinen, makea, puuta
jälkimaku: mausteinen, makeahko, puuta, mentholia
onhan tämä puinen, voisi hyvin olla 10 vuotta vanhempikin kuin mitä pullon kyljessä lukee, mutta tykkään tästä kyllä edelleen enkä missään tapauksessa sanoisi tätä suinkaan huonoimmaksi maistamakseni PE:ksi, onko SoTW:n pullo yhtään parantunut avaamisen jälkeen?
PS. löytyihän sitä Very Oldista vihdoin dieseliä ja hansaplastia, eli ei ole kiero italialainen vaihtanut pulloni sisältöä :) vaati vain vähän aikaa ja pahan kaulan pois juomisen...______________________________________________________________________________
PlayR (16.8.2008 7.49.53)
Laphroaig Quarter Cask,
Tämä oli uusi tuttavuus ja oli mun mieleen. En laita mitään muistiinpanoja tähän, koska ne ei juurikaan poikkea yleisestä linjasta. Pitää kuitenkin sanoa, että QC:n savu oli nuori, pirteä ja aktiivinen. Myös jotain kastanjan tunnetta oli havaittavissa. Nam!______________________________________________________________________________
smoke on the water (17.8.2008 7.08.51)
quote[5B4E594E2B0 (link)]:
Port Ellen 25yo 57,5% (DL) for Potstill, 04.1982/06.2007, sherry cask 3478
tuoksu: sherryinen, rikkiä, makea, mausteinen
maku: voimakas, paksu, maisteinen, makea, puuta
jälkimaku: mausteinen, makeahko, puuta, mentholia
onhan tämä puinen, voisi hyvin olla 10 vuotta vanhempikin kuin mitä pullon kyljessä lukee, mutta tykkään tästä kyllä edelleen enkä missään tapauksessa sanoisi tätä suinkaan huonoimmaksi maistamakseni PE:ksi, onko SoTW:n pullo yhtään parantunut avaamisen jälkeen?
Pullon oltua nyt jonkun aikaa auki maku on hieman tasoittunut eikö tuo kuiva puu tunnu enää niin hallitsevalta kuin ekoilla kerroilla. Asian selvittämiseksi eilen illalla nopea kolmiottelu, eli tämän viskin rinnalle otin vertailuun "Suomi-Ellenin" sekä DL:n Plat 27yo 1978/2006, 54,8%, Sherry Cask , 396 bott.
Suomi-Ellu tarjoaa makeutta ja tervaisuutta, kokonaisuudesta kuitenkin ehkä jotain jää puuttumaan. Kolmiottelun Hopeasija.
DL 1982: maku alkaa mukavasti, mutta loppukirissä homma hyytyy tuon kuivan puun noustessa esiin. Edelleen tuota kuivuutta ja puuta tuntuu jälkimaussa siis liikaa. Ei missään nimessä kuitenkaan huono viski, mutta ei olympiavoittaja-ainesta tuon pienen mutta ikävän vivahteen takia.
DL 1978 menee menojaan ja ottaa kullan ylivoimaisella erolla. Raikasta merellisyyttä, makeaa sherryä ja mukavasti savua, puun kuivuudesta ei tietoakaan ja sokkotestissä takuulla tämän arvioisi iältään kolmikon nuorimmaksi.
______________________________________________________________________________
Marko76 (18.8.2008 10.00.52 last edit 18.8.2008 10.01.13)
Sunnuntaina Tampereen Teerenpelissä:
Cadenhead's Convalmore-Glenlivet 1977 26y 61,4%
8.xxe/2cl
T: Hento kanerva-mansikka.
M: Mansikka-hunaja.
JM: Kanerva, hunaja, vilja, light-toffee.
*: Jotenkin Japsimainen rakenne, kaikin puolin miellyttävä viski!
Signatory Port Ellen 25y 1982 La Maison Du Whisky Collectors Edition 55.7%
19.xxe/2cl
T: Paksu, nahkaisen sherryinen.
M: Yllättävän hyökkäävä ja terävä, suuta kuivaava sherry.
JM: Oheneva kuiva savusherry.
*: Liian kuiva ja yksinkertainen PE, huonoiten tähän mennessä suuhun sopiva. :-/______________________________________________________________________________
POP (18.8.2008 17.44.34)
quote[436F7C656139380E0 (link)]:
Signatory Port Ellen 25y 1982 La Maison Du Whisky Collectors Edition 55.7%
19.xxe/2cl
T: Paksu, nahkaisen sherryinen.
M: Yllättävän hyökkäävä ja terävä, suuta kuivaava sherry.
JM: Oheneva kuiva savusherry.
*: Liian kuiva ja yksinkertainen PE, huonoiten tähän mennessä suuhun sopiva. :-/
Voinen toki olla väärässäkin, mutta uskoisin tämän Ellenin olevan bourbonissa majaillut koko ikänsä eli sinällään mielenkiintoiset nuotit.
______________________________________________________________________________
Marko76 (18.8.2008 18.14.40 last edit 18.8.2008 19.00.09)
quote[554A55050 (link)]:
quote[436F7C656139380E0 (link)]:
Signatory Port Ellen 25y 1982 La Maison Du Whisky Collectors Edition 55.7%
19.xxe/2cl
T: Paksu, nahkaisen sherryinen.
M: Yllättävän hyökkäävä ja terävä, suuta kuivaava sherry.
JM: Oheneva kuiva savusherry.
*: Liian kuiva ja yksinkertainen PE, huonoiten tähän mennessä suuhun sopiva. :-/
Voinen toki olla väärässäkin, mutta uskoisin tämän Ellenin olevan bourbonissa majaillut koko ikänsä eli sinällään mielenkiintoiset nuotit.
Suu kertoo oman mielipiteensä, johon on tyytyminen... ;D
Pulloa en ehtinyt kauaa tarkastella kun se vilahti takaisin hyllyyn, joten kieleen oli luottaminen. Ehkä tässä on kyse ehdollistumisesta, kaikki aikaisemmat pullotteet ovat olleet sherrytynnyröityjä, joten pakonomaisesti se sieltä löytyi, kun se olettikin löytyvän. Täytyypä testata uudelleen näillä tiedoilla ja koittaa, josko maku pysyy samassa. :)
Ainuttakaan Bourboniin viittaavaa makua ei kyllä nyt irronnut, paitsi ehkä tuo kuivuus... :-?______________________________________________________________________________
smoke on the water (19.8.2008 5.49.02)
quote[7D51425B5F0706300 (link)]:
quote[554A55050 (link)]:
quote[436F7C656139380E0 (link)]:
Signatory Port Ellen 25y 1982 La Maison Du Whisky Collectors Edition 55.7%
19.xxe/2cl
T: Paksu, nahkaisen sherryinen.
M: Yllättävän hyökkäävä ja terävä, suuta kuivaava sherry.
JM: Oheneva kuiva savusherry.
*: Liian kuiva ja yksinkertainen PE, huonoiten tähän mennessä suuhun sopiva. :-/
Voinen toki olla väärässäkin, mutta uskoisin tämän Ellenin olevan bourbonissa majaillut koko ikänsä eli sinällään mielenkiintoiset nuotit.
Suu kertoo oman mielipiteensä, johon on tyytyminen... ;D
Pulloa en ehtinyt kauaa tarkastella kun se vilahti takaisin hyllyyn, joten kieleen oli luottaminen. Ehkä tässä on kyse ehdollistumisesta, kaikki aikaisemmat pullotteet ovat olleet sherrytynnyröityjä, joten pakonomaisesti se sieltä löytyi, kun se olettikin löytyvän. Täytyypä testata uudelleen näillä tiedoilla ja koittaa, josko maku pysyy samassa. :)
Ainuttakaan Bourboniin viittaavaa makua ei kyllä nyt irronnut, paitsi ehkä tuo kuivuus... :-?
Kyseinen PE oli mukana myös tässä setissä: http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1199751431______________________________________________________________________________
Marko76 (19.8.2008 7.32.23)
No bourboniahan se... Jotenkin jäi enemmän vaivaamaan tuo maun yksinkertaisuus, että oliko se sitten kuitenkin vaikeutta/ oman kielen kyvyttömyyttä eritellä kyseisen Ellenin erilaisia makuja. Tiukka paketti oli joka tapauksessa kyseessä. Täytyy tosiaan ehdottomasti käydä uudelleen maistamassa oikein ajan tai jopa sen veden kanssa. :-?
______________________________________________________________________________
Eat P (21.8.2008 15.20.26)
Laseihin lorahti eilen ehtoolla: Cairdeas, Ar1 Elements of Islay ja muutama sherrymaturoitu, http://www.maltmaniacs.org/archive.html , E-pistle 2007/050 - Paxarete, the unloved saviour of sherry casks? , mielenkiintoisen jutun ansiosta : Bowmore 16y 1990, Caol Ila 1993 G&M Cask Strenght, Infinity, Lagavulin 21y, Talisker 20y 62%, Dalwhinnie 20y...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (23.8.2008 8.20.21 last edit 23.8.2008 8.23.14)
Mielenkiintoinen Port Ellen vertailu illalla, laseissa kaksi 1982 25yo DL Platinum sarjan tuotetta:
-1982 25yo 57,5% DL Plat Sherry Cask, (for Potstill). Tätä olen jo muutamaan otteeseen kovin puiseksi arvostellut eikä poikkeusta tuonut tämäkään kerta. Taas varsinkin jälkimaku oli sherryviskiksi aivan liian kuiva ja puinen.
-1982 25yo 57,7% DL Plat Bourbon Cask, (Nov 1982 / Jan 2008, bottle 102/300). Tuoksussa merellisyyttä, aavistus puuta, mutta ennenkaikkea voimakasta nuotiosavua. Maku on todella vahvan savuinen ja täyteläinen. Jälkimaku on pitkä ja savuisuus hallitsee loppuun asti. Muhkea ja varmastikin kaikkein savuisin maistamani PE. Voittaa Potstillin Sherrypullotteen täystyrmäyksellä.
Kun edellisessä parissa ei jaot olleet kovinkaan tasaiset. piti kaapista kaivaa vielä jotain muuta vertailukohtaa. Löytyi pari Elleniä lisää, eli DL Plat 1978 Sherry, mikä toimii loistavasti. raikas sherry, merellistä raikkautta ja sopivasti savua. Hyvää. Sitten vielä AoW "Paradise Lost" 1983 / 2006 ja taas hieno esimerkki Bourbon PE:stä. Ei niin savuinen kuin tuo 1982 DL , mutta muuten todella maukas ja tasapainoinen.
Keihäsfinaalia odotellessa yhteenveto koko nelikosta on seuraava:
-1982 Sherry: kaksi yliastuttua ja yksi 74 metrinen, karsiutui finaalista.
-1982 Bourbon: Pieniä tekniikkamurheita, mutta raa'alla voimalla 90 metrin viivalle.
-1978 Sherry: Minkä voimassa häviää, sen paikkaa täydellisellä tekniikalla, ysikympin heitto tämäkin.
-"Paradise Lost": Tasapainoinen suoritus, tekniikka ja voima hyvin yhdessä, samaan 90 metrin rajan pintaan kuin edellisetkin.
Eat P:lle thanks savuversiosta.______________________________________________________________________________
POP (25.8.2008 7.25.32)
Kuukauden viski sai toimia makunystyröiden avaajana, jonka jälkeen oli tarkoitus vetäistä 7 Ellenin suora mutta työpäivän jälkeen alkoi virta olla lopussa maratoonia varten eli Ellenit sitten vaikkapa tänään. Lasiin lorahti kuitenkin Eat P:ltä irronnut sample Ardbegin Juniper caskiä, jonka siis Murray "haukkui" lyttyyn. Kuten Eat P sanoi yksin maistettuna, ilman muita Ardbegejä rinnalla, tämä oli kyllä oikeasti kuin Giniä. Tuoksu kuivahko, katajaa, havuja, metsää. Maku kuivahko, savu leijaili jossain taustalla ja taas sitä metsää, jälkimaun ollessa hyvin kuiva ja tiukka. Hyvin erikoinen täytyy sanoa, monella tapaa hyvin EI viskimäinen, tämä täytyy ottaa kotilaboratoriossa uuteen testiin muiden single caskien kanssa kun aika antaa periksi.
______________________________________________________________________________
pere (28.8.2008 16.51.56 last edit 28.8.2008 16.52.31)
HP:n 40yo:n jälkeen tuli eilen Punavuoressa herrojen Q ja J kanssa narautettua auki pari Ardbeggiä:
Ardbeg 12yo 80 proof (45,8%) Special Reserve bott. 1966
tuoksu: savuinen, merellinen, hieman makeutta, suolaa, aavistuksen paahtunut, monipuolistuu ja aukeaa selvästi lisää saadessaan vähän aikaa
maku: savuinen, jodia, merellinen, paahtunut, hieman makeutta
jälkimaku: merellinen, suolaa, kuivahko, hieman mausteita, turvetta, jodia, makeutuu ajan kanssa
mielestäni merellisempi kuin esim. nykyinen TEN, enkä löytänyt tästä juurikaan hedelmäistä makeutta tai kermatoffeeta, loistoviski, näemmä sitä on ennenkin osattu tehdä viskiä :)
Ardbeg Committee Reserve 55,3% bott. 2002
tuoksu: merellinen, voimakas, jodia, nuorehko, suolaa, turvetta, hieman hedelmäistä makeutta, kermatoffeeta
maku: voimakas, jodia, turvetta, hiiltä, savua, hieman tervaa, suolaa, merellinen, jopa nokea
jälkimaku: merellinen, makeutta, aavistus mausteisuutta, heinää, hieman turvetta, vähän palanut, savua, kuivahko
ainakin näin ensimaistamisella pienoinen pettymys, yllättävän nuori ja raaka, 70-luvun tynnyreiden osuus ei liene vattauksessa suuren suuri, mutta ehkä tämä tästä vähän kehittyy saadessaan aikaa ja ilmaa
______________________________________________________________________________
Quercus (28.8.2008 21.43.32 last edit 28.8.2008 21.57.32)
Keskiviikkona tosiaan korkkailtiin Punavuoressa harvinaisia herkkuja ja nautittiin kaulaviinoja kolmesta mielenkiintoisesta pullosta:
Highland Park 40 yo 48,3 % (OB) -pullotteen tuoksu oli huumaava ja voimakas, ja se tuntui olevan heti auki. Mielenkiintoisen raikas ja eloisa oli ensihavaintoni. Merellisyyden löytyminen näin vanhasta viskistä oli yllätys, mutta kyllä ikä tuli selville tuoksun tarjoillessa vanhaa, tyylikästä puuta ja sherryä, joista löytyi tervaa. Makeaa kanervasavua ja pihkaa, jotka kehittyivät vahamaiseksi; lopulta aromikasta kanervahunajaa. Highland Park -vanhuksen maku oli huomattavasti kuivempi kuin tuoksu luonnollisesti puuta, ei kuitenkaan puiseva. Luonnetta juomasta löytyi niin tuoksun kuin maunkin osalta. Pähkinäinen, mantelinen, positiivista kitkeryyttä. Odotin näinkin iäkkäästä viskistä löytyvän tyypillistä ja selvää inkiväärimäistä ja kanelimaista mausteisuutta, mutta turhaan. Vesi ("risteilykikalla") toi makeutta ja parfyymisuutta. Juoman tuoksu oli aivan loistava, mutta vasta avatun pullon maku ei ollut vielä ensimmäisellä kierroksella avautunut eikä avautunut seisottamallakaan tarpeeksi, joten odotan jo seuraavaa Helsingin-reissuani...
Ardbeg 12 yo Special Reserve 80° Proof (OB) on kyllä aivan jäätävä ja mieletön tuote. Viski on pullotettu jo vuonna 1966, joten käytännössä nuorin tisle seoksessa on vuodelta 1954! Yli neljä vuosikymmentä pullossa viettäneen viskin tunnisti heti tuoksusta Begiksi. Upeaa savua, merellisyyttä ja monisäikeistä turvetta, josta tuntui löytyvän laphroaigmaisuutta. Oli hämmentävää, että aistimukset ja aromit olivat selkeitä, kun samalla nenän kietova tuoksu oli kokonaisuutena herkkä, vahamainen, herkullinen, harsomainen, kuin linnunmaitoa, pyöreä, pehmeä, täyteläinen tuoksuttelua olisi voinut jatkaa loputtomiin ilman avatessa ja muokatessa juomaa. Maun voimakkuus yllätti. Islayn perusmaut olivat löydettävissä suorina, puhtaina ja riisuttuina Peren mainitsemista hedelmäisistä makeuksista ja toffeemaisuuksista ynnä muista koristeista. Jälkimaussa savuisuus yhtyi teemäisyyteen. Ripaus suolaa ja turvetta. Todella hieno ja moniulotteinen Ardbeg, johon bottle ageing oli tuonut täyteläisyyttä ja jossa "lasinmaun" havaitsi öljyisenä suutuntumana. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kotona jatkamaan tutkimusmatkaa tämän herkun seurassa.
Ardbeg NAS Committee Reserve 55,3 % (OB, b. 2002) oli selkeästi bourbonvatting. Yllättävän kova, ei kuitenkaan alkoholinen. Tuoksussa ensin iski voimakas ja kuiva turpeisuus; ajan oloon turve antoi tilaa merelliselle ilmavuudelle ja sitruskuorelle. Terävyydestä ja raikkaudesta löytyi jodia. Vettä en ensimmäisellä kierroksella Punavuoressa käyttänyt lainkaan. Maussa noudatettiin samaa kaavaa: turpeisuus, kuivuus, merta, mukavaa hapokasta kirpeyttä ja lisäksi likaista (maanläheisyys, noki, öljy) savua. Ensimmäisen kierroksen perusteella Committee-pullote tuntuisi tynnyrivahvuiselta 90's-vattingilta, vaikka siinä on käytetty vanhempiakin tynnyreitä. Toisaalta tuomitsin loistavan Corrynkin ensimmäisellä kierroksella "kovaksi".______________________________________________________________________________
SeBBe (2.9.2008 7.25.22)
Balblairilta tupsahtaneen mainospostisen innoittamana Balblair 1997. Ihan mukavan raikas ja helppo juoma. Vihreää omenaa, päärynää ja vaniljaa vaikka muille jakaa. Mukavasti mallasta myös antamassa ryhtiä.
______________________________________________________________________________
I.R. (2.9.2008 16.05.02 last edit 2.9.2008 16.10.12)
...tai oikeammin viime viikonloppuna:
Glen Grant 1958 40 % (G&M; b. 2007). - Pullosta nuuhkittuna tästä löytyi paksun sherryn rinnalta myös kipakkaa mausteisuutta ja katajaa. Lasissa nuo tuoksut muuttuivat hieman vetisiksi. Laimennusta (ja pullottajaa) ei tästä kuitenkaan voi syyttää, sillä lähes 50 vuoden jälkeen laimennettavaa 40 %:n saavuttamiseksi ei liene enää juurikaan ollut. Kielellä viski ei sitä paitsi ollut lainkaan oikaistun oloinen. Vahvasti puista, vaan ei kuitenkaan häiritsevän puisevaa. Sherry-tynnyreiden tuoma massiivinen mausteisuus toki muodosti tässä pelastavan filtterin, ja jos sama tisle olisi kypsynyt yhtä kauan ex-bourbonissa, jäisi kieleen varmasti tikkuja. Sherry-tynnyrin (tai tynnyreiden; kysymyksessä ei ole single cask) hallitseva vaikutus toisaalta peittää alleen varsin tehokkaasti myös distillery characterin - jos sellaisesta nyt voi Glen Grantin kohdalla puhua. Vasta pitkän seisottamisen jälkeen olin huomaavinani hieman makeaa, kevyttä maltaisuutta ja pecanpähkinää, jotka ovat tuttuja tislaamon (nuorista) OB-julkaisuista. Ja kun kysymyksessä on Glen Grant, ei savun häivähdystäkään kannata etsiä. Saman ikäluokan Glenfarclasit ovat olleet tähän verrattuina maltaisempia ja muutenkin jollakin tavoin persoonallisempia. Myöskään puu ei niissä lyö läpi yhtä hallitsevana. Toisaalta - miksi korkea ikä ei saisi viskissä myös maistua?______________________________________________________________________________
drystone (6.9.2008 8.20.20)
Eilen maistelussa seuraavat:
Connemara peated single malt
Springbank 10
Glenfarclas 12
Glenfarclas 21
Jura 21
Lagavulin 16
Caol Ila 12
Nuoremmista Springbank ja Glenfarclasin 12 tekivät positiivisen vaikutuksen, Springbank öljyisellä mausteisuudellaan, jälkimmäinen kermatoffeisella liköörimäisyydellä. Farclasin 12 sai mm. tittelin "viskien Big Mac", täysin olemattoman jälkimakunsa vuoksi. Siis hyvää muttei millään muotoa palkitsevaa. Springbankissa lienee enemmän ainesta kunnolliseen herkutteluun.
Vanhukset vaatinevat vielä useampia maisteluja avautuakseen, mutta vakuuttivat kuitenkin jo nyt iän mukana tuomalla "hienostuneisuudellaan" :) Jura oli näistä ehkäpä parempi tällä kertaa, mutta herkutteluun nämä on kumpainenkin tarkoitettu. Hienoja viskejä.
Illan aloitti irkku, hyvää muttei mitenkään erikoista. Kiintoistaa olisi vertailu 10-vuotiaaseen ja CS:iin. Ja loppuun tutut turvalliset Lagavulin 16 ja Caol Ila 12, ilman yllätyksiä.______________________________________________________________________________
SeBBe (6.9.2008 11.13.07)
Iloisten uutisten siivittämänä eilen laseihin kaatui mm. seuraavia herkkuja. Talisker 10, 12, 20, 25, Highland Park 30, Springbank 1997 1st ja 2nd. Sen kummemmin tarkempia nootteja kirjailematta, nautiskeltiin hyvän kaverin kanssa mukavista maltaista. Kaiken kukkuraksi vielä ennen eilisiltaa Taliskeria hivenen vierastanut kaverikin koki kerralla valaistuksen
![]()
______________________________________________________________________________
misa (7.9.2008 6.06.18 last edit 7.9.2008 6.06.40)
Konsensusperiaatteella:
-Glenugie 1982 DL Platinum 26yo-karkkiviski
-Ardbeg 1991 Bloodtub Valinch- ei mainittavaa
-Mortlach 1980 FF 63.1%- ihan ok
-Ardbeg 1974 "Juniper Cask?"- pitää paikkansa
-Ardbeg 1972 DL OMC - jotain samaa kuin edellisessä, miedompana
-Tomintoul 1966 (35yo?)- maistui rehellisesti vanhan sivistyneelle
-Highland Park 30 - savuakin löytyi (?), itse en löytänyt
-The Balvenie 25 yo Single Barrell- yksi illan voittajista
-The Balvenie 1994 Refill Cask- paljon edellistä jäljessä (New Make?)
-Aberlour Warehouse No 1 Bourbon- Ok, ehkä kuitenkin sherry sopii
-Springbank 12 yo, semi dark, -loistavaa, ei kuitenkaan kaikille
-Dufftown 197? - hyvä kumivivahteinen sherrypommi
-Ben Nevis Port Wood- erikoinen
-Brechin 1977- kuin Rare Malts- kopio
-Dalwhinnie 1973- hyvä ikääntynyt viski, parhaassa iässä
-Probably Speysides Finest Distillery 41 yo- yhä voimakas Bourbon
-Caol Ila 15 yo Kultainen Pönttö- aivan loistava, posliinivanhennus on varmasti tehnyt tälle hyvää. Maistui 30- vuotiaalle! Avaaminen tosin oli työn takana. Meni veitsi ja 2 kavinsuodatinta.
Kiitokset yhteistyöstä Mr EatP:lle.______________________________________________________________________________
misa (7.9.2008 6.13.36)
Ai niin Ardbeg Uigeadail b. 2003 unohtui em. kokoonpanosta. Samalla Viivalla Bloodtub Valinhin kanssa, joskin parempaa.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (7.9.2008 6.58.35)
quote[5753495B3A0 (link)]:
-Caol Ila 15 yo Kultainen Pönttö- aivan loistava, posliinivanhennus on varmasti tehnyt tälle hyvää. Maistui 30- vuotiaalle! Avaaminen tosin oli työn takana. Meni veitsi ja 2 kavinsuodatinta.
Samoja avaamisongelmia kohtasin joskus keraamisen Bowmore 10yo kannun kanssa. Ei maailman helpoimmin avattavia pakkauksia.
Vakuuttava setti muuten teillä maistelussa! (vaikkei yhtään Bowmorea listassa näkynytkään ;) )
______________________________________________________________________________
Artturi (7.9.2008 10.59.11)
Sateisen mutta lämpöisen illan kruunuksi liputettiin naapurin kanssa hylsyvarikolle kaksi "speysiideripulloa". Pohjat jäljellä, pelkäsimme lasin maun tarttumista =)
Macallan 10 y. Kuin oma tyyny, jonka sherrytynskän lämpöisiin ja pehmeisiin makuihin voi painaa päänsä. Tässä pullossa asuu se oikea Macallanin henki.
Singleton 15 y. Tutun "laivapullon" vanhempi veli. Kolme lisävuotta on tehnyt gutaa, eikä hinnan erotus kakstoistaseen ei ole paha. Joutuu ostamaan lisää, kun pääsee käymään rajan tuolla puolen.______________________________________________________________________________
pere (7.9.2008 11.17.33)
quote[1B282E2E2F28335A0 (link)]:
Singleton 15 y. Tutun "laivapullon" vanhempi veli. Kolme lisävuotta on tehnyt gutaa, eikä hinnan erotus kakstoistaseen ei ole paha. Joutuu ostamaan lisää, kun pääsee käymään rajan tuolla puolen.
Mikäs tämä nyt siis on? Alunperinhän Singleton nimellä myytiin Auchroiskin viskiä (Singleton of Auchroisk 12yo) ja myöhemin tuli Singleton of Dufftown 12yo. Glendullan taisi olla singleton-sarjan kolmas, sekin tosin 12yo ja sitten Mortlachista on ainakin huhuttu, mutta sen markkinoille tulosta en ole kuullut... Mutta onko tämä nyt siis joku neljäs tai viides, mahdollisesti eri tislaamon Singleton?______________________________________________________________________________
Artturi (7.9.2008 12.10.17 last edit 7.9.2008 12.11.10)
Tämä on The Singleton of Dufftown 15 yo. Amerikkalaisessa ja Eurooppalaisessa tammitynskässä viihtynyt tisle. Ostin Siljalta joskus kolme kuukautta sitten, mutta sitä on ollut taxfreemarkkinoilla jo pidempäänkin.
______________________________________________________________________________
Artturi (9.9.2008 7.04.38)
quote[4370767677706B020 (link)]:
Tämä on The Singleton of Dufftown 15 yo. Amerikkalaisessa ja Eurooppalaisessa tammitynskässä viihtynyt tisle. Ostin Siljalta joskus kolme kuukautta sitten, mutta sitä on ollut taxfreemarkkinoilla jo pidempäänkin.
Tarkistin tuon ostopaikan kuiteista, eipä ollut Silja vaan Viikkari.______________________________________________________________________________
MrBeam (9.9.2008 9.05.23)
Bunnahabhain VIII, 43%. Suklaisen ja sherryisen herkullinen erinomaisen sopivalla vahvuudella. Tynnyrit ovat tuoneet Bunnaan samaa makua kuin a'bunadhissa (ilmeisesti siis olorosoa?), muttei läheskään niin raa'alla tavalla. Vilahtikohan siellä kahvinkin aromi. Jälkimaku viipyy ja viipyy suussa maukkaana. Jos laatusanoilla yrittää kuvailla, olkoon tämä pehmeän pyöreähkö kevyellä karvaudella ja rosoisuudella.
______________________________________________________________________________
POP (10.9.2008 16.28.49)
Maanantaina tuli piipahdettu isolla kirkolla ja siellä tuli törmättyä muutamaan paikalliseen viski "guruun" kuin I.R sekä Iso J, samalla yksi uusikin naama tuli esittäytymään eli Raimo79 ei ole enää kasvoton. Kiitokset vaihtareista ym tarjonnasta. Lasissa kävi mm.
-Ardbeg 2002 committee
-Ardbeg 12y, 80 proof
-Ballechin #3
-Bowmore 8y, 2008 Feis Ile
-Lagavulin 2008 Feis Ile
-Lagavulin 1995 48%, FoCM
Nuha vaivasi sen verran etten näistä tuoksutellut suurempia iloja irti.______________________________________________________________________________
smoke on the water (10.9.2008 16.59.07)
quote[524D52020 (link)]:
Maanantaina tuli piipahdettu isolla kirkolla ja siellä tuli törmättyä muutamaan paikalliseen viski "guruun" kuin I.R sekä Iso J, samalla yksi uusikin naama tuli esittäytymään eli Raimo79 ei ole enää kasvoton. Kiitokset vaihtareista ym tarjonnasta. Lasissa kävi mm.
-Ardbeg 2002 committee
-Ardbeg 12y, 80 proof
-Ballechin #3
-Bowmore 8y, 2008 Feis Ile
-Lagavulin 2008 Feis Ile
-Lagavulin 1995 48%, FoCM
Nuha vaivasi sen verran etten näistä tuoksutellut suurempia iloja irti.
Samat ilman nuhaa! Ja vielä lisäksi Bunnahabhain 37 yo 1968/2006 42,1 % (Duncan Taylor) ja Ardbeg Single Cask 1378, sekä olutpuolelta Paradox Bowmorecask-versio. Taisi myös POP näistä maistiaiset ottaa, mutta vaatimattomana miehenä "unohti" listasta.
Ennenmaistamattoman OB Bowmoren maistaminen on aina vain upea hetki ja hyvin tuo kasivuotias toimikin. Ikäluokassaan ehdottomasti parhaita Bowmoretuotteita. Ardbeg 12yo oli historiallinen elämys ja 2002 Committee tarjosi aimo annoksen salmiakkivivahteista viskinautintoa. Lagat olivat - Lagaa, mutta ei hullumpia. Balle 3 ei oikein säväyttänyt, ainakin juuri avatussa pullossa Port-tynnyrin vaikutus oli yllättävän vaisu. Bunna oli loistava, kuin nestemäistä karkkia, hyvää! Begin single cask oli ok, mutta ei juurikaan sen enempää, en ostaisi kotiin. Boukkaparadox maistui hyvälle, tuhti bisse. Kokonaisuutena hauskaa oli, voisi kai maanantai-iltapäivää huonomminkin viettää..______________________________________________________________________________
smoke on the water (13.9.2008 9.09.51)
Eilen maistelussa jotain, tosin en vielä tiedä mitä. Hyvin todennäköisesti kuitenkin viskistä oli kysymys. Ja tälle se maistui: Tuoksussa runsaasti täyteläisetä kypsää hedelmää, eli veikkaan että kyseinen viski on kypsytetty Sherrytynnyrissä. Maku on tuoksuun nähden hieman ohut, suutuntuman ollessa yllättävän kevyt. Sherry (jos se on sherryä?) nousee hallitsevana esiin ja savua ei löydy etsimälläkään. Jälkimaku päättyy nopeasti ja jättää hieman mitäänsanomattoman tunteen. Hedelmäisyydestä huolimatta hyvin herkkä ja hento tuote. Mitähän tämä sitten voisi olla? Jos kyseessä on Skottiviski, niin profiilin keveys ja savuttomuus viittaa vahvasti Campbeltowniin, mutta en kyllä sulje pois mahdollisuutta että kyseessä voisi olla vaikkapa vaihtoehtoisesti Irkkuviski. Villi arvaus että kyseinen viski on Sherrykypsytetty nuorehko Springbank tai Longrow.
Tämän mysteerisamplen antaja I.R. kertonee totuuden, vastaus kyllä nyt hieman jännittää...______________________________________________________________________________
Mikko (13.9.2008 10.12.57)
Corrywreckanin korkkasin ja olihan se hyvää,kuten edellisellä maistelullakin. Mahtava tuo Ardbegin makuskaala tummasta kahvista suolan, turpeen ja savun kautta makeuteen.
Myös Reneissancen jämäsample nautittiin ja hyvää sekin. Jäi kakkoseksi, mutta ei tarkoita mitään pahaa nyt tuo "häviäminen". Renessä esiin nousi ensin Heidillä ja sitten minulla banaani. Kenties joku nuoren viskin komponentti? Tullut näet aiemminkin vastaan.______________________________________________________________________________
tjs81 (13.9.2008 11.17.46)
Glenlivet 12 Y.O , Scapa 14 Y.O Benriach 16 Y.O
ja Koffia :o______________________________________________________________________________
aapeli (13.9.2008 15.59.11)
Eilen iltasella meni "perus" Glenfiddichia,Bowmore 15 years sherrymaturoitu ja 16 v Lagavulinia. Näillä pärjäsi.
______________________________________________________________________________
POP (13.9.2008 20.53.16)
quote[213F3D39370D3D3C0D263A370D2533263720520 (link)]:
Eilen maistelussa jotain, tosin en vielä tiedä mitä. Hyvin todennäköisesti kuitenkin viskistä oli kysymys. Ja tälle se maistui: Tuoksussa runsaasti täyteläisetä kypsää hedelmää, eli veikkaan että kyseinen viski on kypsytetty Sherrytynnyrissä. Maku on tuoksuun nähden hieman ohut, suutuntuman ollessa yllättävän kevyt. Sherry (jos se on sherryä?) nousee hallitsevana esiin ja savua ei löydy etsimälläkään. Jälkimaku päättyy nopeasti ja jättää hieman mitäänsanomattoman tunteen. Hedelmäisyydestä huolimatta hyvin herkkä ja hento tuote. Mitähän tämä sitten voisi olla? Jos kyseessä on Skottiviski, niin profiilin keveys ja savuttomuus viittaa vahvasti Campbeltowniin, mutta en kyllä sulje pois mahdollisuutta että kyseessä voisi olla vaikkapa vaihtoehtoisesti Irkkuviski. Villi arvaus että kyseinen viski on Sherrykypsytetty nuorehko Springbank tai Longrow.
Tämän mysteerisamplen antaja I.R. kertonee totuuden, vastaus kyllä nyt hieman jännittää...
Samainen mysteerisample maistettuna vaikkakin nuhaisena ja valkosipulin turruttamana, lopputulokseen se tuskin minun kohdalla ei vaikuta ;) mutta itsensä likoon lyöminen "kiihotti" ja hatusta heitettynä viski on ollut sherrytynnyrissä, hedelmäisyys oli siinä määrin ylikypsää hedelmää ja siihen kun lisätään suolaa niin nuori Springeri, vaikkapa -97 vintage batch 2 (vai oliko vuosi -98 tässä?)______________________________________________________________________________
POP (13.9.2008 20.56.36)
quote[6440424246290 (link)]:
esiin nousi ensin Heidillä ja sitten minulla banaani
Liittyikö nämäkin viskimaisteluun? Enpä ole ennen kuullut kenenkään sitä banaaniksi kutsuvan!
______________________________________________________________________________
I.R. (14.9.2008 12.21.35 last edit 14.9.2008 12.29.23)
quote[120D12420 (link)]:
quote[213F3D39370D3D3C0D263A370D2533263720520 (link)]:
Eilen maistelussa jotain, tosin en vielä tiedä mitä. Hyvin todennäköisesti kuitenkin viskistä oli kysymys. Ja tälle se maistui: Tuoksussa runsaasti täyteläisetä kypsää hedelmää, eli veikkaan että kyseinen viski on kypsytetty Sherrytynnyrissä. Maku on tuoksuun nähden hieman ohut, suutuntuman ollessa yllättävän kevyt. Sherry (jos se on sherryä?) nousee hallitsevana esiin ja savua ei löydy etsimälläkään. Jälkimaku päättyy nopeasti ja jättää hieman mitäänsanomattoman tunteen. Hedelmäisyydestä huolimatta hyvin herkkä ja hento tuote. Mitähän tämä sitten voisi olla? Jos kyseessä on Skottiviski, niin profiilin keveys ja savuttomuus viittaa vahvasti Campbeltowniin, mutta en kyllä sulje pois mahdollisuutta että kyseessä voisi olla vaikkapa vaihtoehtoisesti Irkkuviski. Villi arvaus että kyseinen viski on Sherrykypsytetty nuorehko Springbank tai Longrow.
Tämän mysteerisamplen antaja I.R. kertonee totuuden, vastaus kyllä nyt hieman jännittää...
Samainen mysteerisample maistettuna vaikkakin nuhaisena ja valkosipulin turruttamana, lopputulokseen se tuskin minun kohdalla ei vaikuta ;) mutta itsensä likoon lyöminen "kiihotti" ja hatusta heitettynä viski on ollut sherrytynnyrissä, hedelmäisyys oli siinä määrin ylikypsää hedelmää ja siihen kun lisätään suolaa niin nuori Springeri, vaikkapa -97 vintage batch 2 (vai oliko vuosi -98 tässä?)
Kun kummankin herran makumieltymykset aika hyvin tunnen, en viitsinyt kiusata Springbankin tuotoksilla. ;)
Kysymyksessä oli vuonna 2000 pullotettu vanhan liiton 21-vuotias Glengoyne (OB; 43 %). Ajatuksena oli hakea sen toisen samplen tyylillistä vastakohtaa; siksi korostetun savuton ja sherry-kypsytetty (2nd-fill alusta loppuun, mutta sherryn lajista tai tynnyreiden koosta ei ole tietoa).
Hienot ja perustellut päättelyt molemmilta. Vaihtokaupassa saamaani "mystery maltia(?)" en ole vielä ennättänyt maistaa, mutta heti, kun tilaisuus tarjoutuu, kirjoitan arvailut tänne.
Tuosta POP:n viittaamasta Springbankin Vintage 1997:n toisesta editiosta sanoisin vielä, että se jää minun kielelläni selvästi edeltäjäänsä heikommaksi. Sherry ei ole enää herkullisen raikasta, vaan muistuttaa kesäisestä tunkiosta.______________________________________________________________________________
mantte (14.9.2008 12.25.17)
Sthrathislan avaus, en löytänyt sitä jotain, joka saa himoitsemaan lisää, ei paha ollenkaan mutta jotain jää kaipaamaan.
______________________________________________________________________________
Mikko (14.9.2008 18.45.47)
quote[706F70200 (link)]:
quote[6440424246290 (link)]:
esiin nousi ensin Heidillä ja sitten minulla banaani
Liittyikö nämäkin viskimaisteluun? Enpä ole ennen kuullut kenenkään sitä banaaniksi kutsuvan!
Eh eh!______________________________________________________________________________
aapeli (15.9.2008 5.49.58)
Ardbeg "Almost there".Jaloa juomaa!!!!!!
______________________________________________________________________________
POP (18.9.2008 9.06.43)
Lagavulin 12y, -95, 48%, FoCM pullote sekä Ardbegin Teniä (L6) turhan pitkäksi venyneen flunssan hoitoon.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.9.2008 11.26.42 last edit 18.9.2008 11.27.38)
Pikku maistelu viikonloppuna kaverin luona:
Aberlour 10y.o: Ihan juotavaa muttei niin herkullista kuin Abu ja 12y.o sherry mat. toffee!?
Bladnoch 13 y.o 46%: Yllättävän paksu ja voimallinen. Jotain tislaamolta pitää ostaa.
Longmorn 12y.o(G&M): Omituinen! Pitää maistella joskus uudestaan. OB 48% parempaa.
Glen Garioch 16y.o 54,6%(Duncan Taylor): Aika kärtynen tapaus. Hieman sherryä ja löytyi sitä pastillia jonkin verran. Takes no prisoners!
Glen Grant 27y.o(Bladnoch) 54% one of 208: Älä pullota Grantsiä 27y.o:na ja Boubonista, äläkä Bladnochilla. Pahaa oli. Saa poika petraantua aika lailla ajan kans.
Port Ellen 25y.o (Bladnoch) Sherry refill 58,1%: No tämä on jo onneksi hyvää! Vähän vielä flunssaa ja ei oikein toimi mutta mausteinen ok Ellu on. Kaveri piti todella paljon.
Lisätietoja Bladnochin pulloista löytyy Viskikaapin sisältö-kansiosta!______________________________________________________________________________
POP (21.9.2008 8.54.32 last edit 21.9.2008 11.44.57)
Muutama Caol Ila tuli eilen maistettua eli perus 12y, 15y Flora&Fauna ja 15y kultainen "lampunhenki". Molemmat 15y:t maistuivat loistavilta ja eroja ei juurikaan ollut suuntaan tai toiseen mutta silti F&F versio vei niukasti voiton, ehkä lasinmaun tuomalla erolla. Kiitokset Smokelle, että Eat P:n kautta Misalle maistiaisista. Kaikki oli siis 43% ja Ob tuotteita, kun unohtui mainita.
Muistikin pätkii siinä määrin ettei edes muista mitä eilen tuli maistettua. Ilojen jälkeen yömyssyksi Ardbegin 2002 Committee, ihan ok muttei hintansa väärti tämän päivän hinnoilla, ilmestyessään kyllä (n 30 paunaa).______________________________________________________________________________
JaRiMi (21.9.2008 18.54.26)
World of Whiskystä Heathrown terminaali ykkäsestä ostin "konejuomaksi" Douglas Laing & Co.n pikkupullon Bruichladdich 14v. juomaa.
Maltainen nenätuntemus, jotakin hedelmäistä, irkkumaista "vihreää" tuoksua.
Maussa kookosta (coconut husk), merellistä aromaattista suolaisuutta, pirteää mandariinia, pomeranssin kuorta.
Jälkimaku maltaisen pehmeä, makeahko, hiukan seetripuuta.
Yllätti hienoudellaan, hmm..lentokonejuomaksi aivan luksusta.______________________________________________________________________________
MrBeam (22.9.2008 8.42.57)
quote[122D1D3A3E325F0 (link)]:
Bunnahabhain VIII, 43%. Suklaisen ja sherryisen herkullinen erinomaisen sopivalla vahvuudella. Tynnyrit ovat tuoneet Bunnaan samaa makua kuin a'bunadhissa (ilmeisesti siis olorosoa?), muttei läheskään niin raa'alla tavalla. Vilahtikohan siellä kahvinkin aromi. Jälkimaku viipyy ja viipyy suussa maukkaana. Jos laatusanoilla yrittää kuvailla, olkoon tämä pehmeän pyöreähkö kevyellä karvaudella ja rosoisuudella.
Hieman enempi kokemuspintaa tähän ja alkaa vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Löydän samoja makuja kuin muutamasta ei-niin-minun-makuun viskistä. A'bunadhin jo mainitsinkin, lisäksi tässä on ripaus Ardmore Traditional Caskin turvetta ja ropaus Jura Legacyn taikinarusinaa. Makujen cocktailiin sekaan tummaa suklaata ja kahvia, niin ei tämä ihan pöllö tapaus ole. Muistin varassa ajatellen en löydä mitään yhteistä 12-vuotiaaseen, jollaista edellisen Bunna-pullomallin aikaan olen maistellut, noin 3 vuotta takaperin. Tuoksu muuten on jännällä tavalla joskus rommiin kallellaan.______________________________________________________________________________
evilhypnotist (22.9.2008 18.29.51)
Ei eilen, mutta toissapäivänä tuli uusina tuttavuuksina maistettua Balvenie 15yo Single Barrel ja Glenfarclas 105. Molemmat olivat oikein hyviä, Balvenie vei kyllä voiton intensiivisellä hunajaisuudellaan ja muutenkin vivahteikkaalla maullaan. Glenfarclasista löytyi enemmän potkua tyyliin A'bunadh, mutta maku oli yksiulotteisempi.
Illan lopuksi lorautin pikkuplörön tuota Glenfarclasia dramiin Laphroaig Quarter Caskia, ei ollenkaan paskempi lopputulos. Makea, savuinen ja turpeinen, hieman tuli Uige mieleen. Tosin tuossa vaiheessa olin juonut jo aika monta viinilasillista ja viskidramia, joten arvostelukyky oli varmasti hieman turtunut....______________________________________________________________________________
pere (25.9.2008 8.54.31 last edit 25.9.2008 8.54.55)
En tiedä mihin divariin sitä sattuu kuulumaan, mutta eilen tuli kuitenkin maisteltua pari viskiä tuolla Hämeenlinnan suunnassa:
Ardbeg 17yo 40% L0
tuoksu: aluksi savua ja turvetta, makeutta, sitrusta, heinää, hedelmäinen, suolaa, lopuksi kanervahunajaa
maku: turvetta, hieman savua, mausteita, vähän palanut, makeutta, hedelmää, mallasta
jälkimaku: hedelmäinen, mausteinen, mallasta, heinää, paahtunut
ensin maistettuna selkeän turpeinen ja hieman savuinen, ensimmäisen kuusikon läpikäynnin jälkeen turpeisuus ja savu yllättäen olivat kadonneet ja jäljelle jäi lähinnä hieman suolaa, selkeä paahtuneisuus, jopa palaneisuus ja hieman hedelmäisyyttä sekä kanervahunajaa
Ardbeg 1975 / 1999 43%
tuoksu: makean mausteisen savuinen, nahkaa, merellinen, aavistus sherryä, tervaa
maku: kuivemman savuinen, suolaa, turvetta, jodia, voimakas, mausteinen
jälkimaku: hedelmäistä makeutta, savua, suolaa, aavistuksen paahtunut
en tiedä minkälaisista tynnyreitä -75 tulee, mutta voisin veikata, että seassa on ainakin jokunen mahdollisesti fino-tynnyri, olorososta en tiedä, mutta ei tämä mielestäni pelkästä bourbonista ole tullut, sen sijaan 17yo, -77 ja -78 ovat mielestäni pelkästään bourbonissa kypsyneitä
Ardbeg 1977 46% L4
tuoksu: hedelmäisen makea, savua, ei juuri turvetta, suolaa, tervaa, heinää, mausteita, ruohoa
maku: savuinen, turvetta, palanut, makeutta, suolaa, tuhkaa, puuta, mausteita, tervaa
jälkimaku: turvetta, palanutta mausteisuutta, savua, tervaista makeutta
juuri avatusta pullosta ei aluksi tuoksusta varsinkaan turvetta meinannut pahemmin löytyä, vaan viski vaikutti enemmänkin hedelmäiseltä, mutta tunnin-parin aikana aukeni lasissa mukavasti ja sitä potkua tuoksuunkin alkoi tulla hieman lisää
Ardbeg 1978 / 1998 43%
tuoksu: savua, hedelmäisyyttä, hieman turvetta, suolaa, mausteita
maku: turpeinen, suolaa, savua, mausteinen, hieman kuivaa puuta
jäkimaku: puuta, mausteita, savua, kuivahko, hieman hedelmäisyyttä, mentholin raikkautta
yllätti positiivisesti, ei mitenkään tuntunut jäävän 77:n tai 75:n jalkoihin, vaan oikeastaan päinvastoin, 1st-fill(?) bourbon on kyllä tehnyt tehtävänsä tämän kanssa ja puuta on paikoin aika reippaasti, toisaalta puu on samalla tuonut myös hieman raikasta mentholin aromia
Ardbeg 1978 / 2005 43% CC (GM)
tuoksu: savua, tervaa, nahkaa, hieman makeutta, turvetta, lampaanvillaa, aavistus parfyymiä
maku: turvetta, savua, jodia, suolaa, nokea, hedelmäistä makeutta
jälkimaku: puuta, turvetta, suolaa, hedelmäisyyttä, kuivahko
yllättävän hyvä viski tämäkin, tytynee selvittä, että vieläkö tätä jostakin saa satasella, mikäli, niin pitää välittömästi ostaa pullollinen, sherryn tuoksuun tuomasta pienestä rikki/lampaanvilla-vivahteesta huolimatta
Ardbeg Lord of The Isles 46% L6
tuoksu: savua, toffeeta, sherryä, suolaa, selkeät ja puhtaat aromit
maku: kuivan savuinen, tuhkaa, puuta, mentholia, mausteinen, hieman sherryn makeutta
jälkimaku: turvetta, savua, hieman makeutta, suolaa, mentholia
edellisiin verrattuna todella kliinisen ja laskelmoidun oloinen viski, maut erottuvat selvästi ja ovat kuin tekemällä tehtyjä, pinnoitettuja, pipetillä tarkkaan annosteltuja... tästä ei oikein tiedä, että onko tämä superhyvää ja ihan kuraa :)
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoisen erilainen kuusikko. Jokainen viski oli savuinen ja turpeinen, mutta kukin omalla tavallaan. Jossakin oli vähän enemmän savua ja toisessa taas enemmän turvetta, jonkin savu oli makeampaa, toisen taas merellisempaa, jossakin savu oli vähän maanläheisempi ja toisessa nahkainen jne... upeita viskejä kaiken kaikkiaan :)
Tämän setin jälkeen jatkettiin vielä joukolla sekalaisia viskejä:
Longrow 18yo 46%
tuoksu: suolaa, hieman turvetta, heinää, mausteinen, merellinen
maku: savua, suolaa, tervaa, hieman makeutta, hieman palanut
jälkimaku: sokerisen makea, savua, turvetta, mausteita
Longrow CV 46%
edelliseen verrattuna huomattavan raaka, voimakas, petrolia, nuoren viskin maketta, palanut, jodia, suolaa
A Speyside Single Malt (Glenfarclas) 37yo 50,2% 1970 / 2008 sherry wood (TWF)
tuoksu: sherryä, mausteita, hedelmäinen, puuta, mentholia, monipuolinen
maku: mausteinen, puuta, mentholia, hieman sherryä, kuivahko
jälkimaku: mentholia, puuta, aika raikas, mausteinen
odotettua kuivempi, puisempi ja vähemmän sherryinen, mutta kyllähän sitä viskiin 37 vuoden aikana vähän jo puutakin saa tarttua, mukava nautiskeluviski
Ardbeg Single Cask 86, 30.8.1990 / 11.4.2007 52,8%, bottle 25/300, sherry butt
tuoksu: savua, hedelmäistä makeutta, suolaa, turvetta, mausteita, kuivaa sherryä
maku: voimakas, savua, turvetta, puuta, makeutta, suolaa, jodia
jälkimaku: savua, puuta, makeutta, mausteita, turvetta
savunsa osalta ja muutenkin tyyliltään taas erilainen kuin edelliset 6 Ardbeggiä, tämä oli huomattavasti voimakkaampi (toki prosentitkin tuntuvat) ja selvästi samaa sarjaa viimeaikojen pullotusten (TEN, ANB) kanssa
Port Ellen 22yo 60,5% (RM) 1978 / 2000, bottle 924
tuoksu: savua, suolaa, makeutta, turvetta, heinää, merellinen
maku: suolainen, turvetta, merellinen, hieman mausteinen, voimakas
jälkimaku: savua, suolaa, hieman mausteinen
loistava merellinen bourbon-ellen, ehdottomasti yksi parhaista maistamistani
Caol Ila 1991 / 2002 43% (SY) Flagon collection
savua, merellisyyttä, hieman nokea, makeutta, tuttua Ila-laatua, itse viski oli aivan väritön, mutta kyllä siinä jotain makua kuitenkin tuntui olevan :)
Näiden lisäksi maistelussa oli jossakin välissä myös mm. Ardbeg 30yo Very Old 40% ja SMC:n 10yo 92/02 58% Laga(?), mutta niistä ei ollut mitään erikoista ja uutta ylöskirjattavaa. Korkeintaan Very Oldin hansaplast tuntuu vain voimistuvan pullon vajetessa.______________________________________________________________________________
I.R. (25.9.2008 9.52.03 last edit 25.9.2008 9.53.09)
quote[46534453360 (link)]:
En tiedä mihin divariin sitä sattuu kuulumaan, mutta eilen tuli kuitenkin maisteltua pari viskiä tuolla Hämeenlinnan suunnassa:
- -
Tämän setin jälkeen jatkettiin vielä joukolla sekalaisia viskejä:
Longrow 18yo 46%
tuoksu: suolaa, hieman turvetta, heinää, mausteinen, merellinen
maku: savua, suolaa, tervaa, hieman makeutta, hieman palanut
jälkimaku: sokerisen makea, savua, turvetta, mausteita
- -
Hmm... Maistoin tuota myös äskettäin (ks. Campbeltown-osio), ja annoksemme lienevät vieläpä peräisin samasta pullosta. Siinä määrin vierailta - tai oudosti painotetuilta - kuvailusi (heinää, sokerisen makea?) tuntuivat, että joko minun nenässäni/kielessäni on jotakin vialla tai sitten Sinulla on ollut ns. liikaa pohjia. Aiheesta on keskusteltu foorumilla aiemminkin, ja tosikoita varten toistan taas, etten kiellä ketään viettämästä kymmenen tai 20 viskin iltoja (itsekin intoudun joskus niihin, ja hauskaa on useimmiten ollut). Sitä vastoin mieleeni ei tulisi kirjata saati levittää julkisuuteen nootteja tai ylipäätään kuvauksia, jotka ovat syntyneet pari kolme annosta jo nautittuani. Syynä on puhdas fysiologia, eli ihmisen haju- ja makuaisti turtuvat varsin pienestä alkoholimäärästä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö päihtynyt kokisi tuoksuja ja makuja - ne vain ovat "vääristyneitä" ja osin hallusinaatiopohjaisia.
______________________________________________________________________________
POP (25.9.2008 9.59.35)
Mä en muista eilisestä mitään mutta näköjään viskejä tuli maistettua ;) Ei vaan hyvä setti joka rakentui 1977 L4 pullon ympärille joka siis eilen Peren kanssa korkattiin. Kuten Repe totesi 70-luvun Begit tarjoisi jälleen yllättävän paljon eroavuuksia keskenään. Nuotteja en laita kun oma "mustakirja" oli hukassa.
______________________________________________________________________________
pere (25.9.2008 10.13.17)
quote[0C6B176B450 (link)]:
quote[46534453360 (link)]:
En tiedä mihin divariin sitä sattuu kuulumaan, mutta eilen tuli kuitenkin maisteltua pari viskiä tuolla Hämeenlinnan suunnassa:
- -
Tämän setin jälkeen jatkettiin vielä joukolla sekalaisia viskejä:
Longrow 18yo 46%
tuoksu: suolaa, hieman turvetta, heinää, mausteinen, merellinen
maku: savua, suolaa, tervaa, hieman makeutta, hieman palanut
jälkimaku: sokerisen makea, savua, turvetta, mausteita
- -
Hmm... Maistoin tuota myös äskettäin (ks. Campbeltown-osio), ja annoksemme lienevät vieläpä peräisin samasta pullosta. Siinä määrin vierailta - tai oudosti painotetuilta - kuvailusi (heinää, sokerisen makea?) tuntuivat, että joko minun nenässäni/kielessäni on jotakin vialla tai sitten Sinulla on ollut ns. liikaa pohjia. Aiheesta on keskusteltu foorumilla aiemminkin, ja tosikoita varten toistan taas, etten kiellä ketään viettämästä kymmenen tai 20 viskin iltoja (itsekin intoudun joskus niihin, ja hauskaa on useimmiten ollut). Sitä vastoin mieleeni ei tulisi kirjata saati levittää julkisuuteen nootteja tai ylipäätään kuvauksia, jotka ovat syntyneet pari kolme annosta jo nautittuani. Syynä on puhdas fysiologia, eli ihmisen haju- ja makuaisti turtuvat varsin pienestä alkoholimäärästä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö päihtynyt kokisi tuoksuja ja makuja - ne vain ovat "vääristyneitä" ja osin hallusinaatiopohjaisia.
No, ei se mitään, sain mukaani sen samaisen samplen lopun, joten voin vetää siitä uusinnan vaikka tänään ja katsoa päädytäänkö täysin selvässä tilassa samaan lopputulokseen :) Jälkimaun makeus oli kyllä ainakin varsin selkeä, kuuden Ardbegin jälkeen viskin mansikkavaahtokarkkinen aromi oli kuin toiselta planeetalta.
Mitä humalatilaan tulee, tuota Longrowta maistettaessa oli viskiä maisteltu noin 1,5-2h ajan ja nautitun viskin määrä sinä aikana oli ehkä noin 6-7cl, eli jonkinlainen humalatila varmasti oli, mutta tuskin vielä rangaistaviin promilleihin tuolla olisi päädytty.______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.9.2008 10.21.32)
quote[43564156330 (link)]:
mansikkavaahtokarkkinen aromi
What? ::) Ardbeg ja Longrow eivät näemmä sovi samaan iltaan..______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (25.9.2008 11.05.31 last edit 25.9.2008 11.07.57)
quote[533448341A0 (link)]:
quote[46534453360 (link)]:
En tiedä mihin divariin sitä sattuu kuulumaan, mutta eilen tuli kuitenkin maisteltua pari viskiä tuolla Hämeenlinnan suunnassa:
- -
Tämän setin jälkeen jatkettiin vielä joukolla sekalaisia viskejä:
Longrow 18yo 46%
tuoksu: suolaa, hieman turvetta, heinää, mausteinen, merellinen
maku: savua, suolaa, tervaa, hieman makeutta, hieman palanut
jälkimaku: sokerisen makea, savua, turvetta, mausteita
- -
Hmm... Maistoin tuota myös äskettäin (ks. Campbeltown-osio), ja annoksemme lienevät vieläpä peräisin samasta pullosta. Siinä määrin vierailta - tai oudosti painotetuilta - kuvailusi (heinää, sokerisen makea?) tuntuivat, että joko minun nenässäni/kielessäni on jotakin vialla tai sitten Sinulla on ollut ns. liikaa pohjia. Aiheesta on keskusteltu foorumilla aiemminkin, ja tosikoita varten toistan taas, etten kiellä ketään viettämästä kymmenen tai 20 viskin iltoja (itsekin intoudun joskus niihin, ja hauskaa on useimmiten ollut). Sitä vastoin mieleeni ei tulisi kirjata saati levittää julkisuuteen nootteja tai ylipäätään kuvauksia, jotka ovat syntyneet pari kolme annosta jo nautittuani. Syynä on puhdas fysiologia, eli ihmisen haju- ja makuaisti turtuvat varsin pienestä alkoholimäärästä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö päihtynyt kokisi tuoksuja ja makuja - ne vain ovat "vääristyneitä" ja osin hallusinaatiopohjaisia.
Omalla kohdallani hieman analyyttisempi maistelukin on normaalitilassa juuri pienessä pöhnässä. Eihän fiilis ole se "normaali" selväaistinen ja järkevä, mutta se on juuri se viskin maistelun normaalitila minulle. Aina pari olutta menee aluksi ja sitten maistellaan viskit. Toki jos haluaa tietää miltä maltaat maistuu selvinpäin, niin saahan siinä eräänlaisen "oikean" kuvan. Kuitenkin parhaalle ne maistuu pienessä nousussa ja silloin mielestäni en keksi olemattomia makuja vaan löydän ne hukassa olevat maut ja vivahteet, joita ei aina löydy. No jokainen tavallaan ja psyykettä kannattaa käyttää. ;)
______________________________________________________________________________
I.R. (25.9.2008 20.10.22 last edit 25.9.2008 20.17.24)
quote[7241571E715654515A56330 (link)]:

Just joo... Ja oikeastihan minäkin pohjustan viskisessioni tuhdilla valkosipulipitoisella aterialla ja mahdollisimman happamalla piimällä - erityisesti silloin, kun aion maistaa jotakin uutta pullotetta. Jälkeenpäin joudun myös kyselemään kavereilta tai miksei tuntemattomiltakin, mitä oikeastaan olinkaan juonut. ;)
Muiden kirjoittamia tasting-nootteja on kiva lukea riippumatta siitä, onko viski itselle tuttu vai ei. Kännikohellukset eivät kuitenkaan kiinnosta, vaan noottien julkistaminen palvelee - tai minusta sen ainakin pitäisi palvella - kahta päämäärää: (a) Kanssaharrastaja voi saada niistä kimmokkeen maistaa/hankkia tai vast. pidäkkeen olla maistamatta/hankkimatta ko. hänelle entuudestaan tuntematonta viskiä; ja toisaalta (b) ne voivat avata lukijan mieltä/kieltä antamalla tuoreen/poikkeavan näkökulman jo tuttuun viskiin. Molemmat funktiot edellyttävät, että maistaja/noottien kirjoittaja on ollut haju-/makuaisteineen täydessä (subjektiivisessa) terässä. Toisten huuruiset fantasiat eivät ainakaan minulle anna yhtään mitään - hankin ja koen sellaiset mieluiten itse ja oman pääni tuottamina.
Jos maut ja vivahteet ovat hukassa, eli et löydä niitä "selvänä", et oikeasti löydä niitä myöskään kuvaamassasi "pienessä nousussa".______________________________________________________________________________
malmqvis (25.9.2008 22.25.03)
Omalta kohdaltani painottaisin tässä sitä, että miten pienestä noususta on kysymys. Eli onko kysymys pienestä noususta, vai "pienestä noususta". En voinut olla huomaamatta sitä, kuinka lainausmerkkien käytössä on esiintynyt vaihteluita.
Jos kysymys on vaikkapa korkeintaan 1-1,5 standardiannosta rauhalliseen tahtiin nautittuna ennen kiinnostavan tai itselle kokonaan uuden viskin maistamista, on minustakin kysymys pienestä noususta, jonka ei pitäisi analyyttisyyttä vielä merkittävästi tuhota.
Itse en ole noita arvioita juurikaan kirjoittanut, koska en ole mielestäni löytänyt vielä hyvää sanallista esitysmuotoa aistimuksilleni, oli sitten pään sisällä nousu tai vaikka lievä laskusuhdanne. Muutamat luonnehdintani ovat siksi jääneet aika yleiselle tasolle. Toivottavasti saan asiaan jatkossa enemmän otetta.
--markus
______________________________________________________________________________
Artturi (26.9.2008 5.30.41)
Tämä(kään) kirjoitus ei ehkä sovi enään aiheen alle, mutta olen samalla linjalla "malmqvistin" kanssa noista nuottien tai noottien kirjoittelusta.
On ihan kiva lueskella muiden arvosteluja viskeistä mitä itsekin on maistanut, mutta en silti pistä niille paljon painoa ostellessani uusia lestejä. Muutamilla harvoilla on saman tyylinen makusuuntaus kuin minulla ja niistä nuoteista voi ottaa hieman enemmän vihjettä ennestään tuntemattomien tisleiden kanssa.
Pyrin kuitenkin aina maistamaan ostokohteena olevaa viskiä, koska en osta sikaa säkissä.
Tarkemmat nuotitukset jätän mielellään muille, koska en koe itseäni niin stabiiliksi makuaistiltani, että kahtena peräkkäisenä päivänä maistaisin aivan samoja nyansseja samasta viskistä. Tuntuu, että pelkkä fiilistaso voi muuttaa makua.
Tuossa alla pari syytä tehdä aivan oma viskikarttansa, mikä onkin tämän harrastuksen loppumaton innoituksen lähde. Et voi kopioida sitä keneltäkään toiselta ja aina on hyvä syy ostaa uusi pullo.
Makuaisti:
Kyky aistia makuja; aisti joka perustuu suuontelon makureseptoreista lähtevien impulssien vaikutukseen keskushermostoon. Jokaisella ihmisellä erilainen.
Alkoholin aiheuttamat haitat:
Alkoholin juominen vaikuttaa lamaannuttavasti sekä fyysisiin että henkisiin toimintoihin. Arvostelu- ja huomiointikyky heikkenevät.
;)
______________________________________________________________________________
I.R. (26.9.2008 8.29.57 last edit 26.9.2008 8.35.24)
quote[01323434353229400 (link)]:

Niin, eilen illalla kirjoittamassani pyrin kyllä selkeästi sanomaan, että kysymys on kunkin haistajan/maistajan yksilöllisistä aisteista mahdollisine rajoitteineen, herkkyyseroineen jne. (subjektiivisuus). Mitään kopiointia tai muiden kokemusten apinointia en tavoitellut, vaan sitä, että nootittajan havainnot olisivat hänen aistimikseen "oikeita" eivätkä nousuhumalan värittämiä. Paras tapa tutustua viskiin on haistaa ja maistaa sitä itse - tietenkin. Silti ainakin minua kiinnostaa lukea muiden kuvauksia ja arvioita. Niistä saa monesti hyviä virikkeitä ja "tehtäviä" (esim. jonkin aromin etsintä, löydänkö minä sitä?) omiin maisteluihin (ed. funktio (b)). Lisäksi tällä foorumilla esiintyy muutamia harrastajia (esim. Quercus), joiden noottien ja suositusten perusteella uskallan tehdä (posit. ja negat.) ostopäätöksiä, jos omakohtaiseen testaamiseen ei ole etukäteen helppoa mahdollisuutta (ed. funktio (a)).
Noiden määritelmien lainauksia en ymmärrä - ketä varten ne liitit ylle? Foorumilla on toki paljon turhaa, mutta eivätköhän nuo ole selviöitä kaikille täällä käyville, eikä niitä tietääkseni ole kukaan kyseenalaistanut.(?)______________________________________________________________________________
smn (26.9.2008 9.55.05)
Itse olen huomannut maistellessani että edellinen nautittu viski muuttaa kokemusta seuraavasta, aina. Erot korostuvat, samankaltaiset piirteet jäävät taustalle. Tällä on mielestäni suurempi merkitys makukokemukseen kuin sillä onko maistotapahtumaa pohjustettu 0-2 ravintola-annoksella. 3+ alkaa jo vaikuttaa arvostelukykyyn jonkin verran, esimerkiksi omalla kohdallani siten että savuiset/turpeiset juomat alkavat maistua paremmin.
Objektiivista maistokokemusta tuskin saa muuten aikaan kuin pitkillä tauoilla ja mustalla kahvilla (tai vastaavalla neutralisoijalla) annosten välillä. Mutta se on sitten jo enemmän työtä kuin hedonismia.
Hieman kärjistäen laitettakoon tähän nyt disclaimer omista maistelunooteistani:
Tapaan nautiskella viskejä useimmiten 2-4 lasin kattauksina joissa on jokaisessa 2cl viskiä joilla on jotakin tekemistä toistensa kanssa. Nooteissa siksi korostuukin eniten juomien erot ja perusominaisuudet voivat jäädä enemmän taustalle. Jos kattauksia on useampia, saatan pitää normaalia enemmän savuisista ja erittäin täyteläisistä viskeistä. Toivon että ne omassa subjektiivisudessaan viihdyttävät ja/tai kiinnostavat lukijoita mutta kieltäydyn ottamasta mitään vastuuta siitä, mitä ostopäätöksiä muut foorumilaiset tekevät nooteistani.
:p______________________________________________________________________________
Artturi (26.9.2008 10.02.13 last edit 26.9.2008 10.39.27)
Niin, eilen illalla kirjoittamassani pyrin kyllä selkeästi sanomaan, että kysymys on kunkin haistajan/maistajan yksilöllisistä aisteista mahdollisine rajoitteineen, herkkyyseroineen jne. (subjektiivisuus). Mitään kopiointia tai muiden kokemusten apinointia en tavoitellut, vaan sitä, että nootittajan havainnot olisivat hänen aistimikseen "oikeita" eivätkä nousuhumalan värittämiä. Paras tapa tutustua viskiin on haistaa ja maistaa sitä itse - tietenkin. Silti ainakin minua kiinnostaa lukea muiden kuvauksia ja arvioita. Niistä saa monesti hyviä virikkeitä ja "tehtäviä" (esim. jonkin aromin etsintä, löydänkö minä sitä?) omiin maisteluihin (ed. funktio (b)). Lisäksi tällä foorumilla esiintyy muutamia harrastajia (esim. Quercus), joiden noottien ja suositusten perusteella uskallan tehdä (posit. ja negat.) ostopäätöksiä, jos omakohtaiseen testaamiseen ei ole etukäteen helppoa mahdollisuutta (ed. funktio (a)).
Noiden määritelmien lainauksia en ymmärrä - ketä varten ne liitit ylle? Foorumilla on toki paljon turhaa, mutta eivätköhän nuo ole selviöitä kaikille täällä käyville, eikä niitä tietääkseni ole kukaan kyseenalaistanut.(?)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.9.2008 10.38.23 last edit 26.9.2008 10.56.33)
No...pieni näkökohtaero ilmeisesti sai tämän rönsyilyn aikaan. Oma kommentti pähkinänkuoressa oli tämä: Kun kyseessä on alkoholijuoma, niin on mielestäni ihan luonnollista pienessä nousussa nauttia aineesta ja jos tämä saa aikaan hieman positiivisempia tuntemuksia aikaan, niin so what! Sehän on kuitenkin aika monelle se yleisin fiilis viskejä maistellessa. Itselläni pääasia on saada nimen omaan suuriakin tuntemuksia viskeistä ja kertoa muutakin kuin se miltä se ehkä "oikeasti" 0.3 - 0.6 promillen välillä maistuu. Makuasioita. Eikä siinä mitään jos joku haluaa tehdä tarkkaa tutkimusta viskeista ilman suurempaa nousufiilistä. Eikä täälläkään tennarit olalla maistella. Mutta mikä on totuus? Itselleni se on juuri se sillä hetkellä eikä sitä pieni nousu muuta mihinkään. Eikä tarvikkaan. Mutta koska kyseessä on alkoholijuoma niin varmasti uskaltaudun noottini julkaisemaan. Vaikka ne olisi kuinka nousun tulosta. Se on minun todellisuus ja se kuinka joku siihen suhtautuu on hänen omalla vastuullaan. Edelleen olen samaa mieltä että tämän homman voi tehdä monella oikealla tavalla. Mutta samaa mieltä I.R.n kanssa olen siitä että kovin huurteissa ei varmaan hyödyllisiä kommentteja voi saada aikaan. Hmmm....toivottavasti löydetään se kultainen keskitie! :)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (27.9.2008 6.33.54)
Laphroaig Quarter cask. Uskomattoman hyvää viskiä. Ja kun vertaa perus kymppiin niin laatu ero on huima. Turve multaisempaa ja rehevämpää, reilusti vaniljaa tuoksussa. Huomattavasti tasapainoisempi myös kuin 10y.o. Jos joku Kympin nimeen vannova ei ole uskaltautunut kokeilemaan, niin tervetuloa todellisuuteen. Yhden paukun maistelin illalla ennen unia ja alusta asti oli herkkua ilman minkäänlaisia psyykkauksia. :P
______________________________________________________________________________
misa (27.9.2008 8.50.32)
Onko varma, että olit selvin päin? Muuten en uskalla kyseistä pulloa ostaa/kokeilla. ;)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (27.9.2008 12.14.23)
quote[4C485240210 (link)]:
Onko varma, että olit selvin päin? Muuten en uskalla kyseistä pulloa ostaa/kokeilla. ;)
______________________________________________________________________________
aapeli (28.9.2008 6.51.32)
Bruichladdich "PEAT",Glenmorangie "Quinta ruban",Lagavulin DE 1990.Viimeksi mainittu vei kyllä voiton tässä sarjassa,mutta kaikilla on paikkansa kaapissani.Tosin PEATista odotin jotenkin enemmän,mutta jospa se tuosta vielä paranoo...Ei se missään nimessä huonoa ole,ei suinkaan,mutta jotain jäin kaipaamaan.
______________________________________________________________________________
pere (28.9.2008 11.15.03)
quote[64716671140 (link)]:
No, ei se mitään, sain mukaani sen samaisen samplen lopun, joten voin vetää siitä uusinnan vaikka tänään ja katsoa päädytäänkö täysin selvässä tilassa samaan lopputulokseen :)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (29.9.2008 9.43.27)
Highland Park 12y.o vanhalla etiketilla jonka kuva löytyy Murrayn Complete book of whiskyssä Highland parkin esittelyssä. Muistaako joku milloin tätä on viimeksi pullotettu.
Maku oli Scapamaisempi ja huomattavasti savuisempi kuin nykyiset.
______________________________________________________________________________
aapeli (4.10.2008 7.36.12)
Teemana oli "ilta ilman islayta" ,jossa kävi kutakuinkin näin:Old pulteney limited edition 1990,jonka yhteydessä alkoi kovasti kaipaamaan jotain sherryistä.Tästä päästiin Glendronach 12 yo:hon,joka täytti sen tarpeen.Ja tästä sujuvasti Laphroaig 10 yo...eli se siitä islayttomuudesta...Kyllä on harvassa nuo kerrat kun ei "käy" islaylla ollenkaan :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (4.10.2008 7.53.39)
quote[4172642D426567626965000 (link)]:
Highland Park 12y.o vanhalla etiketilla jonka kuva löytyy Murrayn Complete book of whiskyssä Highland parkin esittelyssä. Muistaako joku milloin tätä on viimeksi pullotettu.
Maku oli Scapamaisempi ja huomattavasti savuisempi kuin nykyiset.
______________________________________________________________________________
I.R. (4.10.2008 9.33.58 last edit 4.10.2008 9.48.26)
quote[584644404E744445745F434E745C4A5F4E592B0 (link)]:
quote[4172642D426567626965000 (link)]:
Highland Park 12y.o vanhalla etiketilla jonka kuva löytyy Murrayn Complete book of whiskyssä Highland parkin esittelyssä. Muistaako joku milloin tätä on viimeksi pullotettu.
Maku oli Scapamaisempi ja huomattavasti savuisempi kuin nykyiset.
Jäi tämä kiinnostamaan ja kun itsellä ei kyseistä kirjaa ole, niin löytäisitkö jostain netin syövereistä pullon kuvan?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (4.10.2008 10.00.41)
quote[482F532F010 (link)]:
quote[584644404E744445745F434E745C4A5F4E592B0 (link)]:
quote[4172642D426567626965000 (link)]:
Highland Park 12y.o vanhalla etiketilla jonka kuva löytyy Murrayn Complete book of whiskyssä Highland parkin esittelyssä. Muistaako joku milloin tätä on viimeksi pullotettu.
Maku oli Scapamaisempi ja huomattavasti savuisempi kuin nykyiset.
Jäi tämä kiinnostamaan ja kun itsellä ei kyseistä kirjaa ole, niin löytäisitkö jostain netin syövereistä pullon kuvan?
Kysymyksessä on se paksukaulainen pullo, jonka alaosaa kiertää matala vyömäinen etiketti. Kuva etiketistä löytyy mm. Jacksonin "Malt Whisky Companionin" neljännestä laitoksesta (1999). Ainakin vielä vuonna 2000 käytettiin tätä pullomallia.
EDIT: Ja tässä Whisky Auctionin sivuilta napattu kuva.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (4.10.2008 10.27.22 last edit 4.10.2008 10.27.35)
Kiitokset molemmille! Oulun Rossosta löytyy vielä jämät jos jotakuta kiinnostaa. En muista oliko 40% vai 43%! Molempia näköjään oli auctionissa. 6 4cl, pienenä vihjeenä oululaisille! ;)
______________________________________________________________________________
POP (4.10.2008 10.31.39)
Löytynee myös omasta hyllystä toistaiseksi ja 43% versiona, jos jota kuta kiinnostaa ;)
______________________________________________________________________________
pere (6.10.2008 10.39.09 last edit 6.10.2008 10.39.37)
Tampereen 4.10. tastingista ei ole vielä raporttia tainnut foorumille tulla, mutta laitetaan nyt kuitenkin vähän kommentteja Berliinissä parina iltana pidetystä varjotastingista :)
1. kattaus:
Talisker dist. 1953 40% (GM)
tuoksu: upea sherry, hedelmäisyyttä, merellistä raikkautta, tammen mausteisuutta, kuivaa heinää, sitrusta, muistuttaa 70-luvulla pullotettua GM:n NAS-Taliskeria, aivan aavistus turvetta
maku: mausteinen, maltainen, hedelmäisyyttä, yllättävän raikas, hieman puuta, suolaa, aavistus savua, sitrusta, hieman pippuria
jälkimaku: tammea, mausteita, mallasta, hedelmäistä makeutta, luumun kuirta, hieman kuivaa heinää
Talisker dist. 1958 40% (GM)
tuoksu: makeita hedelmiä, aprikoosia, aavistus taatelia, meriheinää, tammea, paksu ja aika makea, hieman sitrusta, veriappelsiiniä, suolaa, aluksi aavistuksen tunkkainen, muuttuu ajan kanssa raikkaammaksi ja hieman merellisemmäksi
maku: voimakas, hedelmäinen, pippuria, hieman makeutta, puuta, makeita hedelmiä, veriappelsiiniä, hieman mallasta, suolaa
jälkimaku: tammea, hieman hedelmää, mausteita, kuivahko, suolaa, hieman kuivaa heinää, muuttuu raikkaammaksi, mallasta
Molemmat olivat upeita ja mielenkiintoisen erilaisia viskejä. Savun ja turpeen poissaolo hieman yllätti, mutta ikä on varmasti siihen vaikuttanut. Toisaalta viskit olivat yllättävän raikkaita. Ehkä merellisyys, joka oli mielestäni miellyttävämmin läsnä kuin nykytaliskereissa auttoi asiaan. Mallas näissä oli mielestäni huomattavasti selvemmin esillä, kuin nykypäivän Taliskereissa.
2. kattaus:
Port Ellen 21yo 55,2% (SY) 28.9.1976 / 23.7.1998, oak cask 4757, bottle 175 / 264, 98/0940
tuoksu: merellinen, makeahko, suolaa, hedelmää, meriheinää, aavistus kuivaa heinää, kermatoffeeta
maku: voimakas, merellinen, savua, turvetta, jodia, hieman makeutta, hedelmäisyyttä
jälkimaku: hedelmäistä makeutta, suolaa, savua, hieman turvetta, pippuria, hieman mausteita, aavistus tuhkaa
Port Ellen 15yo 43% (SY) 13.3.1979 / 7.1994, oak casks 1873-75, bottle 158 / 1020, 94/2224
tuoksu: merellisehkö, hedelmäistä makeutta, meriheinää, hieman suolaa, miedompi kuin edellinen
maku: suolainen, hieman turvetta, savua, merellinen, hieman makeutta
jälkimaku: suolaa, hieman turvetta ja savua, mausteita, hieman makeutta
21yo oli upea viski ja ehdottomasti parhaita maistamiani bourbon-Elleneitä. Lukuunottamatta jälkimaussa välillä hieman häivähtänyttä tuhkaa todella puhtaan merellinen. 15yo taas oli yllättäen aika lailla vaisumpi ja heikompi kuin odotin. Edelliseen verrattuna kaikki maut ja tuoksut olivat kuin vaimennettuja. Helppoa juotavaa kyllä, mutta ei ihan sitä mitä nuorehkolta PE:ltä odotin.
kattaukset 3 & 4:
Glendronach dist. 1962 40% CC (GM) 75cl
tuoksu: sherryisen mausteinen, makeutta, sitrusta, puuta, hedelmäisyyttä, aavistus savua
maku: mausteinen, hieman hedelmäisyyttä, mallasta, tammea, aavistus toffeeta
jälkimaku: hedelmäistä makeutta, mausteita, mallasta, tammea, aavistus appelsiiniä, pitkä, sopiva makeus
Voiko 60-luvun sherry-Glendronach edes muuta olla kuin hyvää? :)
Glenlivet dist. 1946 40% "Smith's" (GM) 75cl
tuoksu: aluksia aika mieto, hieman kermatoffeeta, hieman kukkia, mausteisuutta, hieman hedelmäisyyttä, sitrusta, pölyisiä kirjoja, kuivaa heinää, ruohoa
maku: mausteisehko, tammea, hedelmäisyyttä, toffeista makeutta, hieman sitrusta, suolaa
jälkimaku: puuta, hieman toffeeta, hedelmäisyyttä, mausteisuutta, luumua, sitrusta, kuivahko, hieman pölyinen
Aluksi ajattelin tämän olleen jo vähän kuollut viski, pullossakaan ei ollut kovin paljon jäljellä, mutta kyllä se siitä sitten tunnin-parin jälkeen alkoi vähitellen aukeamaan, pitäisi varmaan päästä joskus korkkaamaan tälläinen pullo ja maistamaan ei niin pitkään hapettunutta yksilöä
Mortlach 13yo 46% (CA) Dumpy, feb 1971 / oct 1984
tuoksu: hedelmäinen, sitrusta, ruohoa, kuivaa heinää, raikkaahko, hieman makeutta
maku: voimakas, hedelmäinen, sitrusta, hieman pippuria, mausteita, puuta
jälkimaku: mausteita, puuta, hedelmäisyyttä, hieman kuivaa heinää, hedelmäistä maketta
Mukavan hedelmäinen ja raikas viski, mutta yllättäen myös aika puinen :o
Scapa dist. 1963 40% (GM) 75cl
tuoksu: hedelmäinen, hieman kanervaa, hieman merellinen, suolaa, makeahko, aavistuksen mausteinen, hieman toffeeta
maku: makeahkon hedelmäinen, suolaa, kanervahunajaa, merellisehkö, hieman tammea, hieman mallasta
jälkimaku: hedelmäinen, makeahko, hieman merellinen, hieman mausteinen
Tämä oli yllättävänkin hyvää. En ole ennen 60-luvun Scapoja maistellut, mutta tämän olisin voinyt hyvin uskoa tavallista merellisemmäksi HP:ksi.
Old Pulteney dist. 1961 40% (GM) 75cl
tuoksu: raikkaan hedelmäinen, hieman kukkia, suolaa, aavistus toffeeta, sitrusta, aavistus savua
maku: suolainen, hieman pippuria, hieman mausteinen, makeahkon hedelmäinen
jälkimaku: hedelmäisen makeahko, mausteinen, hieman toffeeta, aavistus mallasta, hieman suolaa
Herkullinen viski, upea suolaisuuden ja hedelmäisen makeuden tasapaino, nam :)
______________________________________________________________________________
aapeli (10.10.2008 7.48.10)
Corrya maistoin.En millään malttanut olla aukaisematta.Sitähän aikamieskin on kuin pikkulapsi karkkikaupassa näiden tosiasioiden äärellä... ;D Ja onhan muuten osuva nimi tuolle viskille tuo "corryvreckan",kyllä on nimensä veroinen!
______________________________________________________________________________
Whisky (11.10.2008 1.46.32)
Blaatoskan lisäksi tuli Pikkulinnussa hutaistua huiviin Longrown C.V. Nenään tunki ensimmäisenä suolainen toffee, kunnon fudge siis, heti perään nenään nousi jotain petroolimaista ja palanutta. Ikään kuin juuri oliiviöljyllä voideltu grilliritilä. Maku oli täyeläinen ja jotenkin lihaisan oloinen. Mieleen tuli mökillä kunnon tynnyrisavupöntössä lepänlehtien kanssa savustettu kala ilman suolaisuutta. Jälkimaku kitkeröityi loppua kohden aavistuksen, mutta muuten tämä oli jotenkin tasapainoisen tuntuinen tuotos.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (11.10.2008 7.29.34 last edit 11.10.2008 7.31.22)
Muutama drami illalla, tässä joitain poimintoja:
-Balvenie 10yo Founder's Reserve "konjakkipullo", pehmeää ja makeaa hunajaisuutta, tähän täytyy palata tarkemmin myöhemmin.
-Glenmorangie "Ass Star", ei tarvitse maistaa toista kertaa.
-Longmorn 16yo, täysin mitäänsanomaton ja vailla omaa luonnetta oleva speysider, yksi heikoimmista pitkään aikaa kohdalle osuneista viskeistä.
- Dufftown 1978 sherry cs, Lorne pullotus, vahva sherryä mutta myös hieman häiritsevästi kuivaa puuta.
- Highland Park 30yo, todella hyvää, tämän kohdalla tulikin pysähdyttyä herkuttelemaan pidempään.
Bowmorekolmikko:
-Claret: "vanhan ajan" laventelikarkkia, loistava.
-1992 16yo, maultaan kuivempi kuin Claret, varsinkin viinimäinen jälkimaku tuntui nyt kuivuvan rajusti. kuitenkin hyvää.
-Maltmen's Selection, Tuhti sherrypaketti, joka entistä enemmän toi tyyliltään mieleen klassiset Macallanit.
Kiitos POP ja Eat P, paineilmakompressori käynnistettäneen sitten ensi kerralla... ;)
______________________________________________________________________________
POP (11.10.2008 10.20.14)
quote[4E5052565862525362495558624A5C49584F3D0 (link)]:

smoke on the water (12.10.2008 8.18.30)
Bruichladdich for Art of Whisky, 1994 58,5% Pedro Ximinez. Tuoksu siirappisen makea sherry. Maku hyvin erikoinen, alussa sherryn makeus hallitsee, mutta jälkimaussa yllättävä, jopa hieman ällöttävä suolaisuus nousee esiin. ( Kuin Springbankin suolasilliefekti ). Hyvin omituinen yhdistelmä.
______________________________________________________________________________
Artturi (12.10.2008 9.00.11)
Malagasta matkaan tarttunut Glenrothes 1991 narahti auki. Tälläkään kertaa tämä 2006 pullotettu suosikkiherkku ei pettänyt viskihedonistia, vaan siemausta säesti kertakaikkisen oivallinen makusinfonia.
Tasapainoisessa suhteessa sherryä, mallasta, vaniljaa ja hedelmäkakun mausteista makeutta. Pitkä, pehmeä hunajainen jälkimaku.
Juuri sopiva chillailutisle pitkän viikon jälkeen. Kaukana paha maailma.......
______________________________________________________________________________
SeBBe (15.10.2008 14.31.34)
Mikkelin viskisieppoklubin Bowmore-illassa tuli eilen maistettua tislaamon perussetti 12yo, 15yo darkest ja 18yo. Bowmoren ohella tastingkattauksessa oli Auchentoshan 12yo & Triple Wood sekä Yamazaki 12yo ja Bowmoren new make.
New make on aina mielenkiintoista maistella ja hyväähän se oli Bowmorenkin raakile! Itselleni setistä ainut maistamaton oli Yamazaki, josta ensialkuun tuli mieleen hedelmäsalaatti, jossa seassa parfyymiä ja vaniliinisokeria. Hetken päästä vallitsevaksi aromiksi nousi raikas vihreä omena joka sitten säilyikin loppuun asti.
Ennen tastingia, pyörähdys pub Päämajaan ja lasiin tarttui Port Ellen, 25yo, 58%, SY, sherry butt no:2844.
Kerrassaan loistavan monipuolinen herkku! Tuoksussa sherryisen turpeen ohella nahkaa, suolaa ja pähkinää, mausteita, pippuria, mokkaa, luumuhilloa ja mustaherukkatoffeeta. Maussa runsaasti pippuria, tammea sekä turpeista savua. Suutuntuma miellyttävän öljyinen ja yllättävän pehmeä ilman vettäkin. Veden kanssa pippurisuus vain voimistui ja pehmeys luonnollisesti korostui.
Kiitokset illan isännille Mikkeliin ja tervetuloa Kuopioon!
______________________________________________________________________________
Whisky (15.10.2008 15.23.22)
quote[6056717156330 (link)]:
Mikkelin viskisieppoklubin Bowmore-illassa tuli eilen maistettua tislaamon perussetti 12yo, 15yo darkest ja 18yo. Bowmoren ohella tastingkattauksessa oli Auchentoshan 12yo & Triple Wood sekä Yamazaki 12yo ja Bowmoren new make.
______________________________________________________________________________
SeBBe (15.10.2008 16.24.35)
quote[536C6D776F7D040 (link)]:
quote[6056717156330 (link)]:
Mikkelin viskisieppoklubin Bowmore-illassa tuli eilen maistettua tislaamon perussetti 12yo, 15yo darkest ja 18yo. Bowmoren ohella tastingkattauksessa oli Auchentoshan 12yo & Triple Wood sekä Yamazaki 12yo ja Bowmoren new make.
Ja tähän nyt murskaavana korjauksena, että se oli Glen Gariochin new make.
______________________________________________________________________________
MrBeam (17.10.2008 5.57.29 last edit 17.10.2008 5.59.37)
Täysin freesinä eilenkin Glenfarclas 1968 Family Caskia ja hiemanhan se oli jyräkämpää. Eli kyllä näin korkea vahvuus minun suuhun on liikaa. Kovin kuivan ja puisevan(ko) makuista ilman laimennusta. Vettähän tämä vaatii, eikä pelkästään juoman avaamiseen. Ja sen jälkeen alkaa toimia. Mitä nyt jälkimakuun hiipii sama "metalliefekti", jonka koin Glenfarclas 21:n ensi maisteluilla vuosi sitten. Uskotaan sen taittuvan ajan kanssa myös tästä pois. Näitten kokemusten perusteella en vielä nosta tätä viskiä huippujen joukkoon, vaikka hyväähän se on.
On se kumma miten "arvostetutkin" lähteet sekoilee näitten juttujen kanssa. Tarkistin moneen kertaan nuo numerotiedot kohdalleen ja tosiaan viski on 1968 tislattu ja 30.11.2006 pullotettu. Silti Whiskyfun väittää 2007 pullotetuksi -> http://www.whiskyfun.com/archivefebruary08-1.html#120208 ja nämä pari herraa muitten muassa kirjoittavat 39-vuotiaasta -> http://www.whisky-pages.com/stories/glenfarclas-family-casks.htm samalla esittäen kuvia ihan jostain muusta kuin FC-pullotteista. Siis viskihän on 38-vuotiasta 11/12 todennäköisyydellä tai 37-vuotiasta 1/12 tn:llä, riippuen siitä onko tislaus tapahtunut joulukuussa vai ei. Jälkimmäisessä jutussa ihmeteltiin pitoisuuden säilymistä 65%:ssa noinkin pitkässä kypsytyksessä, mikä lienee harvinaista onkin. Ei ole enkelit juuri osuuttaan saaneet.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (17.10.2008 6.57.42)
quote[7E417156525E330 (link)]:

MrBeam (17.10.2008 7.36.21)
quote[283634303E043435042F333E042C3A2F3E295B0 (link)]:
Jonkinlaisena selityksenä noille pullotuseroille voisi tarjota sitä, että joistakin Family Cask-sarjan vuosikerroista on pullotettu kaksi eri batchia. Näin on tehty myös kyseisestä 1968-vuodesta. Sorry, että en nyt ehdi kaivaa tähän tarkkoja pullotietoja, mutta vaikka tislaamo itse ei ole ainakaan mitenkään aktiivisesti tuonut julki että joistain vuosista on tehty myös "2nd batch", niin kyllä ne jostain netin syövereistä löytyy.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (17.10.2008 8.20.21)
quote[7649795E5A563B0 (link)]:
quote[283634303E043435042F333E042C3A2F3E295B0 (link)]:
Jonkinlaisena selityksenä noille pullotuseroille voisi tarjota sitä, että joistakin Family Cask-sarjan vuosikerroista on pullotettu kaksi eri batchia. Näin on tehty myös kyseisestä 1968-vuodesta. Sorry, että en nyt ehdi kaivaa tähän tarkkoja pullotietoja, mutta vaikka tislaamo itse ei ole ainakaan mitenkään aktiivisesti tuonut julki että joistain vuosista on tehty myös "2nd batch", niin kyllä ne jostain netin syövereistä löytyy.
Whiskyfun kirjoittaa ainakin yhdestä tällaisesta tapauksesta, vuosikerran 1960 kohdalla http://www.whiskyfun.com/archivemay08-2.html#190508. Se vaan, että toinen batch on eri tynnyristä. 68:n kohdalla minä ja mainitsemani kaksi lähdettä puhuvat yhdestä ja samasta tynnyristä #1316. En toki väitä etteikö 68:sta voisi olla toinenkin batch liikkeellä.
Ellei sitten ole samasta tynskästä pullotettu kahdesti ja kyseessä ei olisikaan single cask -pullotus vaan "half cask" ;)
______________________________________________________________________________
MrBeam (17.10.2008 8.45.36)
quote[617F7D79774D7D7C4D667A774D6573667760120 (link)]:
....
Tarjotaan sitten helpointa ratkaisua, eli varmaankin laittamissasi linkeissä viskistä on mainittu julkaisuvuosi tarkan pullotusajankohdan sijaan.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.10.2008 7.08.50)
Tobermory 10y.o: positiivinen ylläri! Raikas, kevyt, tasapainoinen, rannikon suolaista hedelmämallasta. Saas nähdä kestääkö toisen maistelun.
Clynelish 14y.o(easter highlands) 46% OB: Hyvää oli! Enemmän kuukauden viskeissä.
Ardbeg Ten (L8): Voitti jopa Clynelishin! :)
______________________________________________________________________________
Eat P (24.10.2008 8.06.08)
quote[75465019765153565D51340 (link)]:
Clynelish 14y.o(easter highlands) 46% OB: :)
______________________________________________________________________________
SeBBe (24.10.2008 8.32.44)
Eilenillalla lasissa piipahti pari portviimeisteltyä tynnyrivahvuista.
BenRiach 1994, 13yo, OB, 56,1%, Cask 4017
Tuoksussa runsaasti turvetta, makeaa hedelmäisyyttä ja samalla suolaista palvikinkkua, suklaata ja valkopippuria. Maku makean turpeinen, hiven lakritsaa, voimakas, suklaata ja palvikinkkua. Veden kanssa muuttuu jotenkin epämiellyttävän likaiseksi, muuten hyvä ja monipuolinen tisle.
Bowmore Voyage, OB, 56%, sample pullosta 3697
Tuoksussa mehevää turvetta ja tervaa, portviinin makeutta, hiven vaniljaa, seuraavaksi massiivinen aalto mustaherukkapastillia, varsin raikas. Vesitettynä mustaherukkaisuus korostuu, rinnalle nousee koko ajan voimistuva kukkaisuus (laventelia?), bowmoremaista pehmeää toffeista mallasta, maapähkinöitä savikupissa, laventeli ja mustaherukka todella voimakkaasti läsnä. Maku alkaa portviinin ja turpeen mehevällä yhdistelmällä. Makeaa hedelmäisyyttä, tervaa, muuttuu pikkuhiljaa suolaisen savuiseksi, toffeeta, kuivan kirpeää mustaherukkaisuutta. Jälkimaku aluksi kuivan turpeinen, muuttuu pian makean marjaiseksi ja edelleen runsaan mustaherukkaiseksi, kuivaa loppua kohden.
Molemmat hyviä tisleitä, tosin tänään riach jäi pahasti jalkoihin. Illan pääteemana olikin nimenomaan Voyagen maistaminen. Kerrassaan loistava juoma omaan suuhuni; päätyi välittömästi ostoslistalle. Suuri kiitos samplesta sen toimittaneelle taholle!
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.10.2008 9.48.40)
quote[785C49626D3D0 (link)]:
quote[75465019765153565D51340 (link)]:
Clynelish 14y.o(easter highlands) 46% OB: :)
...taitaa sijaita aika liki Pääsiäissaaria tämä tislaamo? :D
______________________________________________________________________________
misa (24.10.2008 16.51.40)
quote[5D6E78315E797B7E75791C0 (link)]:
Tobermory 10y.o: positiivinen ylläri!
______________________________________________________________________________
Mikko (24.10.2008 17.03.33)
quote[585C4654350 (link)]:
quote[5D6E78315E797B7E75791C0 (link)]:
Tobermory 10y.o: positiivinen ylläri!
Luulitko vieläkin kamalammaksi?
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (25.10.2008 6.03.32)
quote[7B5F5D5D59360 (link)]:
quote[585C4654350 (link)]:
quote[5D6E78315E797B7E75791C0 (link)]:
Tobermory 10y.o: positiivinen ylläri!
Luulitko vieläkin kamalammaksi?
Ainaki oma kokemus (Koko pullo tuli hommattua aikanaan) oli siinä määrin kamala, että en usko toista tilaisuutta tälle antavani.
______________________________________________________________________________
Jake Mcklein (25.10.2008 18.29.33)
- Lagavulin DE lgv.4.495
Toimi Riedelin single malt lasi kyseiselle herkulle erittäin hyvin.
- Talisker 18.yo
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.10.2008 11.45.08)
Bowmore 17y.o(new). Oikein makoisaa. kivasti savua ja tervapastilleja, ei mikään pielessä ja tasapainoinen paketti. Tekisi mieleni sanoa että sherryäkin löytyi, mutten tiedä onko totta. Bowmoren pisteet taas nousuun.
Ardbeg Ten(L8)
Port ellen(Bladnoch). Todella mausteinen ja voimakas. Yllättävän paksu ja tulinen Ellen. Hyvää!
______________________________________________________________________________
JaRiMi (28.10.2008 7.10.03)
Maistoin Lontoossa kentällä Glenlivetin XXV (25v.) pullotteen pienestä samplesta jonka sain World of Whiskies kaupassa.
Tuoksua ei saanut irti kunnolla pienestä muovikupista, mutta se tuntui olevan hedelmäinen, sherryinen ja joukossa oli myös puun tanniineja.
Alkumaku tulvi suuhun voimakkaana; kukkaisuutta, vanhaa sherryä ilman ylenpalttista makeutta, hedelmäinen; sitten maku muuttui hyvin nopeasti, kuivuen suussa huomattavasti rutikuivaan suuntaan: Puun tanniinit ja tammisuus tuli voimakkaana mukaan ja dominoi vahvasti loppua.
Vettä pisaran lisäämällä avautui tuo kukkainen ja hedelmäinen makumaailma paremmin, eikä lopun kuivuus iskenyt niin jyrkkänä. Jälkimaku oli melko pitkä.
Olisin helposti luullut tätä viskiä vanhemmaksikin, niin voimakkaita tammisia nuotteja tuolta saapui suuhun. Todella pieni vesilisä avaa minusta juomaa selvästi parempaan päin - mutta vesilisän on oltava todella pieni. Hienostunut ja sherryinen viski, mutta varmaankin monen makuun liiankin tamminen makuelämys, joka kyllä ilahdutti minua varsinkin tuon vesipisaran jälkeen. Mieleen tuli jokunen vanhempi Glenfarclas.
Maistoin myös Old Pulteneyn 23v. sherry-erikoisjulkaisun, mutta se ei miellyttävyydestään huolimatta iskenyt.
______________________________________________________________________________
MrBeam (28.10.2008 8.45.38 last edit 28.10.2008 8.48.08)
Balvenie 17yo Islay Cask, 43%. 94 tynnyristä vuonna 2001 pullotettu Islay-viimeistelty Balvenie. Balvenie + Islay maistui minun suussani highlandilta, jos tällainen yleistys sallitaan. Hieman pistävää, hieman tunkkaista ja hieman kitkerää. Vaikea tuosta oli otetta saada viikon auki olleesta pullosta. Puolen vuoden viimeistely on minusta yllättävän paljon peittänyt Balvenien omaa hunajaista talon tyyliä. Tuoksussa se tuli esiin varttitunnin lasissa seisomisen jälkeen, jälkimaussa hieman ennen täyttä tuntia ja maussa ei koskaan puolentoista tunnin aikana. Eihän tämä pahaa, mutta heikoin esitys tältä tislaamolta minun maistamistani (muut: DW12, PW21, FR10, RM14). Parasta tuoksu, kunhan se oli avautunut "oikeanlaiseksi".
Että mikäkö Islay-tislaamo tynnyreitä oli B:lle toimittanut. Ei harmainta aavistusta, mutta Caol Ila 12 tuli jälkimausta etäisesti mieleen juuri lasiin kaadettuna. En tiedä miksi.
______________________________________________________________________________
Legless Scotsman (28.10.2008 8.57.58)
Eilen tuli nautittua mm. Macallanin 18 yo Fine Oakia. Eipä tuo Macallan kyllä muhun ainakaan mitään niin suurta vaikutusta tee. Parempaa kuin tavallinen mutta jotain jää uupumaan.
Muita viskejä mitä maistoin oli Springbankin 15 -vuotias sekä Glenmorangien Nectar D'or. Kaikki kolme ihan ok viskejä, mutta ei sieltä parhaimmasta päästä...
______________________________________________________________________________
JaRiMi (28.10.2008 9.41.16)
quote[4E714166626E030 (link)]:
Balvenie 17yo Islay Cask, 43%. 94 tynnyristä vuonna 2001 pullotettu Islay-viimeistelty Balvenie. Balvenie + Islay maistui minun suussani highlandilta, jos tällainen yleistys sallitaan. Hieman pistävää, hieman tunkkaista ja hieman kitkerää. Vaikea tuosta oli otetta saada viikon auki olleesta pullosta. Puolen vuoden viimeistely on minusta yllättävän paljon peittänyt Balvenien omaa hunajaista talon tyyliä. Tuoksussa se tuli esiin varttitunnin lasissa seisomisen jälkeen, jälkimaussa hieman ennen täyttä tuntia ja maussa ei koskaan puolentoista tunnin aikana. Eihän tämä pahaa, mutta heikoin esitys tältä tislaamolta minun maistamistani (muut: DW12, PW21, FR10, RM14). Parasta tuoksu, kunhan se oli avautunut "oikeanlaiseksi".
Että mikäkö Islay-tislaamo tynnyreitä oli B:lle toimittanut. Ei harmainta aavistusta, mutta Caol Ila 12 tuli jälkimausta etäisesti mieleen juuri lasiin kaadettuna. En tiedä miksi.
______________________________________________________________________________
smn (28.10.2008 14.57.09)
quote[1A251532363A570 (link)]:
Balvenie 17yo Islay Cask, 43%. 94 tynnyristä vuonna 2001 pullotettu Islay-viimeistelty Balvenie. Balvenie + Islay maistui minun suussani highlandilta, jos tällainen yleistys sallitaan. Hieman pistävää, hieman tunkkaista ja hieman kitkerää. Vaikea tuosta oli otetta saada viikon auki olleesta pullosta. Puolen vuoden viimeistely on minusta yllättävän paljon peittänyt Balvenien omaa hunajaista talon tyyliä. Tuoksussa se tuli esiin varttitunnin lasissa seisomisen jälkeen, jälkimaussa hieman ennen täyttä tuntia ja maussa ei koskaan puolentoista tunnin aikana. Eihän tämä pahaa, mutta heikoin esitys tältä tislaamolta minun maistamistani (muut: DW12, PW21, FR10, RM14). Parasta tuoksu, kunhan se oli avautunut "oikeanlaiseksi".
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (29.10.2008 10.27.29 last edit 29.10.2008 10.28.05)
Bladnoch CC 1991 40%(Gordon & Macphail)
T: Runsaan hedelmäinen, paksu, päärynää, pehmeän kypsä,
irkkumaisen raikas, syvä pitkä nuuhkaisu tuo häivähdyksen savua ja
vaniljaa
M: Alkuun kuivahkoa valkoviiniä(Liebraumilch), kevyt, hieman
töksähtävä keskikohta, vaikea löytää mitään kuvailtavaa, keskipitkä
jälkimaku, ripaus kevyttä mokka tai kaakaota.
Hyvä tuoksu, mutta maku vähän mitäänsanomaton. Ei tätä kaappiin.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (29.10.2008 10.53.41)
quote[61484A41485E5E727E4E42595E404C432D0 (link)]:
Eilen tuli nautittua mm. Macallanin 18 yo Fine Oakia. Eipä tuo Macallan kyllä muhun ainakaan mitään niin suurta vaikutusta tee. Parempaa kuin tavallinen
______________________________________________________________________________
miekin (29.10.2008 16.41.20)
Iltapalaksi eilen tuli nautittua pari lasia Bowmore Darkestia 15yo (pullon pohja tyhjäksi), ja jälkkäriksi Laphroaigin perus kymppiä. ;D
______________________________________________________________________________
POP (30.10.2008 6.34.27)
Eilen tuli maisteltua kohtuullinen setti mielenkiintoisia viskejä. Illan "teemana" oli lyödä lihoiksi Peren kanssa Ardbegin Committee pullo alkuajoilta eli cask 2392 ja siinä sivussa tuli maistettua muutama muukin eli kuvassa olevat Begit cask 2392 ja 2396, sekä Smoken tuoma Juran 1967, 27y, rinnakkain Blasda ja -80 sekä -81 Kildaltonit, Bowmoren Claret sekä 16y -92 ym. Enemmän löytynee Peren kirjasta, kiitokset herroille rauhallisesta keskiviikko tastingistä.
______________________________________________________________________________
pere (30.10.2008 10.41.22 last edit 30.10.2008 13.08.10)
Eilen tosiaankin oli maistelussa taas kaikenlaista mielenkiintoista. Itse illan agendalle eli 2392:lle oli luetun perusteella kohtalaiset ennakko-odotukset ja kyllähän se ne aika hyvin lunastikin. Eivätkä muutkaan viskit, varsinkaan Smoken tuoma musta hevonen, tuottaneet suuria pettymyksiä :)
Nollaviskiksi otettiin siis musta hevonen, eli:
Isle of Jura The Stillman's Dram 27yo 45% d. 1967, bottle 166, L4 286
tuoksu: hedelmäinen, mausteinen, tuo mieleen vanhemmat Bunnahabhainit, katajaa, sitrusta, kookosta
maku: hedelmäinen, maukas, mausteinen, puuta, giniä
jälkimaku: hieman kuivempi, hedelmäinen, pitkä, hieman kuivaa heinää, mausteinen
Ehdottomasti paras koskaan maistamani Jura. Piti hyvin pintansa muita viskejä vastaan pitkin iltaa tapahtuneissa uudelleenmaisteluissa.
Sitten Ardbeggien kimppuun, aloittaen vähäturpeisesta kolmikosta:
Ardbeg Blasda 40%
tuoksu: merellisen turpeinen, hieman hedelmäinen, suolaa, meriheinää
maku: savuisehko, jodia, aika kuiva, aika pahasti palanut, hieman merellisyyttä
jälkimaku: hieman makeampi, turvetta, paahtunut
Kyllähän tässä tosiaankin tuota turvetta ja savua ihan kohtalaisesti vielä on jäljellä. Maun palaneisuus myös vähän yllätti, jos kerran maltaita ei ole pahemmin savustettu, niin miten sinne sellainen on kuitenkin onnistuttu saamaan? Yksinään ihan OK, mutta minkä tahansa muun viskin (jopa Bladnochin 6yo:n) kanssa rinnakkain maisteltuna auttamattoman nuori. Alkaa tuoksua ja maistua ihan new makealta.
Ardbeg Kildalton 1980 57,6%
tuoksu: hedelmäinen, hieman merellisyyttä, kuivaa heinää, aavistus turvetta, kanervaa, makeita hedelmiä
maku: hedelmäinen, mausteisuutta, hieman puuta, tammea, aprikoosia, hieman merellinen
jälkimaku: puuta, kuivahkoa mausteisuutta, hedelmäisyyttä, kuivuu
Edelliseen verrattuna luonnollisesti paljon savuttomamman ja vanhemman oloinen. Mukavan hedelmäinen, mutta toisaalta sitten kuivuu aika voimakkaasti ja onhan tähän toki puutakin jo vuosien varrella kohtalaisesti mukaan tarttunut :)
Ardbeg Kildalton 1981 52,6%
tuoksu: hedelmäisen raikkaahko, sitrusta, hieman merellisyyttä, hedelmäistä makeutta, aluksi aavistus kermatoffeeta
maku: mausteisehko, ei niin hedelmäinen, kuivaa mausteisuutta, paahtunut
jälkimaku: mausteinen, paahtunut, hieman makeaa hedelmäisyyttä, kuiva
Tuoksu oli aluksi ehkä hieman parempi kuin -80:ssä, mutta ajan kanssa sekin muuttuu tympeämmäksi ja häviää -80:lle. Tasaisemman kuivan mausteinen ja vähemmän hedelmäinen kuin -80. Ei näissä ihan hirvittävästi erikseen maisteltuna eroa varmaankaan olisi, mutta näin rinnakkain vertailtuna häivää auttamatta -80-versiolle.
Sitten itse asiaan, eli 2392:n ja rinnalle otetun sisartynnyrin 2396:n kimppuun:
Ardbeg Single Cask 2392 55%, 24.11.1976 / 17.7.2000, sherry butt, bottle 398 / 528
tuoksu: sherryisen makea ja mausteinen, savua, hedelmäinen, aavistus hiiltä
maku: savuinen, mausteista makeutta, hieman hedelmäisyyttä, monipuolinen
jälkimaku: mausteisen makea, savua, suolaa, ehkä hieman kitkerä
Ilman vettä sekä tuoksultaan että maultaan aika likainen ja tukossa, vaati selkeästi vesilisää ja muutama tippa paransikin viskiä huomattavasti. Ennen veden lisäystä tuoksui ja maistui savuiselle, kumille ja nahalle. Liekö maltaiden kuivattamiseksi poltettu armeijan ylijäämäravastosta hankittuja vanhoja maihareita, tai sitten tislaamon työntekijöiden rooliasuja... Jätti kaiken kaikkiaan todella hyvän fiiliksen ja vaatii ehdottomasti useita uudelleenmaistelukertoja, että viskistä saa kaiken irti.
EDIT: ne loput muistiinpanot
Ardbeg Single Cask 2396 53,5% 24.11.1976 / 26.3.2002, sherry butt, bottle 354 / 492
tuoksu: makean sherryn mausteinen, savua, ehkä aavistus tervaleijonaa
maku: makean savuinen, mausteinen, pehmeä
jälkimaku: makean mausteinen, savua, hieman hedelmäisyyttä, kuivahko savu
Pehmeämpi, makeampi ja pyöreämpi kuin 2392 ja heti ilman vettäkin. Veden kanssa muuttuu myös hieman sitä savuisemmaksi. Helpompi ja miellyttävämpi kaksikosta, mutta ehkä 2392 nousee kuitenkin mielenkiintoisemmaksi, varsinkin saatuaan vähän ilmaa. 2396 oli siis ollut auki jo viime joulukuusta lähtien.
Sitten mystery mattina pöytään tuotu herkku, jota saikin vähän aikaa ihmetellä. Pienellä johdattelulla iäksi arvasi lähemmäs 20 vuotta, mutta ei ikinä olisi kyllä uskonut 35 vuotta. Lienee viettänyt elämänsä jossakin re-re-re-fill tynnyreissä... Paikaksi arveltiin Islaytakin, mutta lopullinen veikkaukseni Highlandin rannikosta ei lopulta niin kovasti mennyt pieleen:
Millburn 35yo 51,2% (RM) d. 1969, bottle 3089
tuoksu: merellinen, hieman savuinen, hedelmäinen, aika raikas, makeutta, aavistus parfyymiä
maku: savuisehko, mallasta, kuivaa heinää, puuta, mausteinen
jälkimaku: mausteinen, savua, hieman hedelmäisyyttä, puuta
Varsinkin tuoksultaan tosiaankin yllättävän raikas. Eikä makukaan mielestäni nyt ihan niin kuiva ollut, kuin mitä tuli ylös kirjattua, eiköhän sielläkin sitä hedelmäistä raikkautta hieman ollut, mutta ei jostakin syystä tullut kirjattua sitä. Savuisuus yllätti, sitä oli kuitenkin ihan kohtalaisesti. Onko kukaan päässyt maistamaan sitä nuorinta (18yo?) RM Millburnia? Minkähänlainen se olisi?
Seuraavaksi pidettiin ruokatauko, jonka jälkeen maisteluun 3 nuorempaa, perinteisempää Ardbeggiä:
Ardbeg TEN 46% uusi pullote
tuoksu: hedelmäistä makeutta, merellisyyttä, hieman kermatoffeeta, muistuttaa aika paljon Renaissancea
maku: kuivahkon savuinen, merellisyyttä, aavistus hedelmää, hieman mausteinen
jälkimaku: kuivahkoa savua, hieman kitkerä
Kuten jo Renen kanssa tuli todettua, on tämä uusi tuotanto edelleen mielestäni kuivempaa ja vähemmän hedelmäistä kuin vanha. Makeutuu hieman ajan kanssa, mutta edelleen se TEN:n hedelmäisyys loistaa poissaolollaan.
Ardbeg Spirit of Scotland 47% (GM) 11.4.1996 / 28.10.2005
tuoksu: merellinen, savua, turvetta, hieman kanervaa, meriheinää
maku: merellinen, suolaa, jodia, savua, puhdas, turvetta, hieman makeutta
jälkimaku: merellinen, savua, hieman makeampi
Merellinen, puhdas ja yllättävän valmiin oloinen Ardbeg. Ikää ei ole vielä 10 vuottakaan, mutta viski maistui todella miellyttävälle.
Ardbeg 1993 / 2005 43% CC (GM) 1st fill sherry butts
tuoksu: sherryistä makeutta, mausteinen, savua, tervaa, jodia, aika voimakas
maku: savuinen, turvetta, jodia, hieman makeutta
jälkimaku: savua, turvetta, tervaa, hieman mausteita, jodia
Edellistä huomattavasti raaemman ja voimakkaamman, keskeneräisemmän, oloinen. Sherry ei juurikaan auta pehmentämään viskin raakaa savua. Ei tämä suinkaan mitenkään pahaa ollut, tietyissä tilanteissa maistuisi varmaan ihan hyvinkin, mutta juuri nyt ei oikein päässyt loistamaan.
Näiden jälkeen otettiin vielä käsittelyyn toinen mysteerimallas, sekä pari viini-Bowmorea, ennen kuin siirryttiin kännäysosastoon...
Longrow 18yo 54,1% specially bottled for Magnus Fagerström, bourbon hhd 178, mar 1990 / may 2008, 237 bottles
tätä tuli maistettua sen verran pieni sample, että kovin syvälliseen analyysiin sen avulla ei kykene, mutta viskin loistavuuden huomasi kyllä jo siitäkin. Tuoksunsa ja makunsa perusteella viski toi kovasti mieleen nuorehkot 10-15 vuotta sitten pullotetut Port Ellenit, mutta ilman savua. Mukavan merellinen ja suolainen viski, jossa hedelmäisyys ja sitrus tasapainoittavat merellisyyttä hyvin. Kerrassaan herkullista.
Bowmore 16yo 1992 53,5%
tuoksu: makea, viinimäinen, mausteinen, aavistus ruohoa, suolaa
maku: makean mausteinen, merellinen, aavistus savua, viinimäinen, itseasiassa aika herkullisen makuinen
jälkimaku: makeaa mausteisuutta, viinimäisyyttä, hieman merellisyyttä
Tätä ainakin oli uitettu kunnolla viinissä. Selvästi uuden linjan Bowmoreja, ei tietoakaan laventelista, toisin kuin seuraavassa:
Bowmore Claret 56%
tuoksu: raikkaan mausteinen, merellinen, laventelia, hieman tervaa
maku: raikas, merellinen, mausteinen, ei kovin viinimäinen, laventelia, vihreää omenaa
jälkimaku: mausteinen, makeahko, tervaa, laventelia
Edelliseen verrattuna ihan eri viski. Viinimäisyyttäkin lienee hieman tarttunut, mutta sen määrä on aivan toista kertaluokkaa kuin 16yo 1992:ssa. Laventeli on vahvasti läsnä ja tuokin aluksi mukavasti raikkautta viskiin ja alkaa oikeastaan vasta ihan lopuksi hieman häiritä.
Ja sitten se kännäysosasto, eli lopuksi pakkojuotetut:
Longmorn 16yo 48% ncf
tuoksu: ruohoa, suolaa, ohut, terävä, muisteita
maku: häviää nopeasti, makeutta, hieman suolaa ja toffeeta
jälkimaku: hedelmäistä makeutta, toffeeta
Mitähän tästäkin sanoisi... kyllä siitä lopulta sentään ihan OK jälkimaku suuhun jäi. Itse maku katosi jo ennen kuin ehti nielaisemaan.
Glenmoragie Astar 57,1% 100 proof ncf
tuoksu: sitrusta, heinää, aavistus hedelmäistä makeutta
maku: makehko, toffeeta, mausteita, aprikoosia, hedelmäinen
jäkimaku: hedelmäisen makeahko
No joo, ei tämäkään suorastaan pahaa ollut, ehkä lähinnä harmiton :) Pitäisi kai maistaa nämä joskus ihan yksinään, sen verran hentoaromisista viskeistä oli kyse.
______________________________________________________________________________
Legless Scotsman (30.10.2008 20.15.10)
quote[3D2321252B112120113A262B11392F3A2B3C4E0 (link)]:
quote[61484A41485E5E727E4E42595E404C432D0 (link)]:
Eilen tuli nautittua mm. Macallanin 18 yo Fine Oakia. Eipä tuo Macallan kyllä muhun ainakaan mitään niin suurta vaikutusta tee. Parempaa kuin tavallinen
Mikä on tuo "tavallinen"?
______________________________________________________________________________
aapeli (1.11.2008 10.37.07)
Rosebankin 12 y f&f. Tyylikäs viski kaiken kaikkeaan,kevyenlainen,kuitenkin aromiakin löytyy. Joku mauste tai vastaava häilyy taustalla. Fenkoli? Anis? Tai ehkä inkivääri. En saanut selvää,mutta täytyy selvitellä vielä uudelleen. Hyvä viski. "Cherrybombz" osastoa pääsi edustamaan Glenfarclasin 21 vuotias. Hyvä tämäkin, paljon pähkinää ja sitä sherryä lienee turha mainitakaan....Ja tietenkin turpeella turpaan Arbegin kympillä. Loistoviskejä kaikki,tuo Rosebank miellyttää,kun noihin Lowlandereihin on päässy aika vähän perehtymään. Lähinnä joku Auchentoshanin 10 ja jos Glenkinchie 12 oli lowlander,niin nuo on tältä alueelta aiemmin tuttuja. Kyllä tässä sarjassa Rosebank on ihan omaa luokkaansa. Täytyy hommata lisää,ennekuin loppuu...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (1.11.2008 11.50.05 last edit 1.11.2008 11.53.41)
quote[4C594E593C0 (link)]:
Ardbeg Spirit of Scotland 47% (GM) 11.4.1996 / 28.10.2005
tuoksu: merellinen, savua, turvetta, hieman kanervaa, meriheinää
maku: merellinen, suolaa, jodia, savua, puhdas, turvetta, hieman makeutta
jälkimaku: merellinen, savua, hieman makeampi
Merellinen, puhdas ja yllättävän valmiin oloinen Ardbeg. Ikää ei ole vielä 10 vuottakaan, mutta viski maistui todella miellyttävälle.
Ardbeg 1993 / 2005 43% CC (GM) 1st fill sherry butts
tuoksu: sherryistä makeutta, mausteinen, savua, tervaa, jodia, aika voimakas
maku: savuinen, turvetta, jodia, hieman makeutta
jälkimaku: savua, turvetta, tervaa, hieman mausteita, jodia
Edellistä huomattavasti raaemman ja voimakkaamman, keskeneräisemmän, oloinen. Sherry ei juurikaan auta pehmentämään viskin raakaa savua. Ei tämä suinkaan mitenkään pahaa ollut, tietyissä tilanteissa maistuisi varmaan ihan hyvinkin, mutta juuri nyt ei oikein päässyt loistamaan.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (2.11.2008 12.16.44)
Dallas Dhu 21y.o OMC first-fill sherry cask 50%
T: Voimakkaan sherryinen, täyteläinen, tasapainoinen, pähkinäinen, muistuttaa
Glenfarclasin 15y.o, jotain eksoottista punertavaa hedelmää, vähän raikasta
pastillia.
M: Todella tasapainoinen, pähkinää, "oloroso" tuntuu hyvin, keitettyjen tummien
marjojen jäännökset, alun makeus rauhoittuu lopuksi, viinimäisyyttä. Jotain
samaa kuin Scott'sin HP 40y.o (Pikkulinnussa)
Loistava sherryviski! Ominaispiirteet hukassa, koska eka Dhu koskaan ja
sherrykin tuntuu aika voimakkaana. Mahtavan värinen: Tumman punertava
kupari
Highland Park 21y.o (exclusively for travel retail) 47,5%
T: Kuivaa voimakasta bourbonia, rannikon raikkautta, orastavaa hunajaisuutta,
hieman ohut.
M: Mukavasti pehmeämpi kuin tuoksu, monipuolinen ja tasapainoinen, viljaista
karamellimallasta, ehkä toffeeta.
Mukava ei niin viininen viski. Riittävän monimuotoinen ja pehmeä. Hintaansa
nähden hyvä ostos.
______________________________________________________________________________
aapeli (3.11.2008 11.31.43)
Otin revanssin tuosta Rosebankin 12y flora&faunasta. Kevyt ja edelleen erittäin aromikas. Mukava juoda. harmi vain,että tuota tuli hommattua vain yksi pullo,mutta näkyypä tätä vielä maailmalla olevan.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (3.11.2008 11.50.39)
Väittävät että maailmalla on aikas huonosti Rosebankin F&F:ää. Mistä tuo omasi tulikaan? No, jo viime vuonna WhiskyExchange kertoi että ne kolme pulloa jotka ovat hyllyssä ovat viimeiset jotka saavat. Nyt siellä näyttää edelleen olevan tavaraa kaupan joten...Mutta kannattaa olla nopea, ei sitä liikaa ole liikkeellä ja on kieltämättä herkkua.
______________________________________________________________________________
aapeli (3.11.2008 12.14.10)
quote[6E68575052575459380 (link)]:

POP (3.11.2008 12.48.19)
quote[4C4C5D4841442D0 (link)]:

RMW:n kioskista Lontoosta. Oli kaverin mukaan kyseisen kiskan viimeinen pullo...Olisko niin,että tässä kävi tuuri,kun vielä sai...
______________________________________________________________________________
JaRiMi (3.11.2008 13.35.17 last edit 3.11.2008 13.36.53)
quote[100F10400 (link)]:
Lohdutuksena todettakoon, että viime vuonna julkaistua Rosebankin 25y:tä riittänee vielä pitkään kauppojen hyllyillä, niin herkkua se on ;)
______________________________________________________________________________
Turvesavu (3.11.2008 20.16.21)
Onneksi osaamme jo ottaa pienellä varauksella näitä POP:in herkkuja, hänellä kun tuo maku on toisinaan ...hmmm... erilainen! ;D
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (6.11.2008 8.06.04 last edit 6.11.2008 8.06.21)
Highland park 21y.o
Dallas Dhu 21y.o OMC sherry
Aivan loistava sherryviski. Kaikki osa-alueet toimii! Siinä teille täydellinen
jouluviski. LFW:ltä minit edullisesti.
______________________________________________________________________________
Mikko (8.11.2008 11.32.07)
Kahdet Kasvot:
DL OMC Macallan 18 yo Rhum Wood finished
Rommi tuli esiin heti, kun viski oli lasiin kaadettu. Tuoksu oli siis hyvin makea, romminen ja myös hedelmäinen.
Maussa korostui heti päärynäinen maku ja rommi. Varsin makea ja romminen, mutta kerrnkin rommiviimeistely, joka ei tökännyt vastaan. Saatanpa ottaa toisenkin kerran.
Seuraava maistelu tarjosikin oppitunnin aiheesta "katso aina pullo". Listalla luki näin: "Glenlochy 1980 Closed Distilleries" eikä taida tuo ihan olla se nimi, jolla juomaa myydään. Muutenkin pari aika hassua tuotenimeä löytyi Lärvien listalta. Täytyypä käydä tarkistamassa yksityiskohdat.
Joka tapauksessa mainio hedelmäinen ja raikas viski oli kyseessä. Tynnyrivahvaksi juomaksi varsin helppo juotava. Mukava löytää tislaamoja, joilta ei ole lainkaan tisleitä maistanut ja jotkaa vielä ovat hyviä.
______________________________________________________________________________
pere (8.11.2008 11.56.16 last edit 8.11.2008 12.01.26)
quote[56727070741B0 (link)]:
Seuraava maistelu tarjosikin oppitunnin aiheesta "katso aina pullo". Listalla luki näin: "Glenlochy 1980 Closed Distilleries" eikä taida tuo ihan olla se nimi, jolla juomaa myydään.
______________________________________________________________________________
Mikko (8.11.2008 12.36.05)
quote[26332433560 (link)]:
quote[56727070741B0 (link)]:
Seuraava maistelu tarjosikin oppitunnin aiheesta "katso aina pullo". Listalla luki näin: "Glenlochy 1980 Closed Distilleries" eikä taida tuo ihan olla se nimi, jolla juomaa myydään.
Kyseessä on ranskalainen pullottaja Part des Anges ja sarjansa Closed Distilleries. Ja itse pullo taisi olla Glenlochy 27yo 1980 / 2007 58,3% Cask No. 2826, 231 bottles.
http://www.whiskybase.com/whiskies.php?merkid=160&whiskyid=2644
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (9.11.2008 12.27.24)
Pieni Talisker head to head-maistelu. Arviot nimenomaan suhteutettuina
toisiin Taliskereihin:
10y.o T: Runsas, turpeinen, raaka, Bowmoremainen kumiturve,
lämpimän mausteinen.
M: Voimakas, hieman nuorehko, Finlagganmainen, miesten viski
raakalaismainen tasapaino.
18y.o T Hienostunut, kermainen, heinäinen/viljainen, herkkä,
parfyymisen tasapainoinen, turve ardbegmainen
M: Pehmeä, hyvin käyttäytyvä turve, keveän tasapainoinen,
erittäin hienostunut ja kypsä, pitkä jälkimaku, aavistus
kaakaon pehmeyttä.
DE 92/05
T: Makea, syvä, marjainen, kuiva mallas, rauhallinen,
mansikkavaahtokarkkeja, vaniljainen
M: Sherryä, luumuisen syvä, paksuhko, sokerivedellä jatkettu,
täyteläinen, juhlava
______________________________________________________________________________
JaRiMi (9.11.2008 12.42.01)
Hienosti tulee tuosta arvostelusta esiin nuo eri pullotteiden erot maussa ja tuoksussa, hyvät nootit joista on apua muillekin.
Pahus, nyt tekee kyllä itsenikin mieli Taliskeria..!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (10.11.2008 6.00.06)
Isänpäivädrameina The Macallan 18yo 1985 & Bowmore Maltmen's Selection. "Sherryä, viskiä ja sherryviskiä". Toimii. Varsinkin Bowmore maistui kyllä ihan täysillä nyt kun pullosta on muutaman viikon aikana saatu "paha kaula" pois. Kuten POP toisaalla totesikin, niin joulupöytään tätä.
______________________________________________________________________________
POP (10.11.2008 6.55.08)
-Glen Ord 28y, 58,3%, 2003, OB, tuoksu alkoholinen, maku alkuun kuivahko, vahamainen, makeutuu ja muuttuu maltaiseksi, jälkimaku yllättävän pitkä.
-Lagavulin 21y, 56,5%, 2007, OB, pelkäsin tämän maistuvan äklömakealle Ordin jälkeen, mutta turhaan, tuttua turve/sherrykomboa, tervaleijonaa, keskikuivana tarjoiltuna, nam. (edellisellä kerralla maistui sokeriliemelle).
______________________________________________________________________________
POP (14.11.2008 6.36.58)
Bowmore 23y, 50%, 5/83-3/07, DL OMC, 299b, ref hogshead 3423, merellisen raikas, vaniliainen, keskeltä makeahko ja mukavan makuinen Bowmore, mutta silti minun mielestä edelleen keskitason viski, mielestäni SE jokin puuttuu.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (15.11.2008 7.33.01)
Ardbeg Blasda. Jotain pientä kuukauden turinoissa.
______________________________________________________________________________
aapeli (15.11.2008 8.58.03)
Eilen tuli maisteltua niin hyviä tuotteita,että ihan päätä särkee...
24 v Port Ellenin kevät tislettä vuodelta 83. Islayn elementit hienosti balanssissa,pehmeä mutta voimakas.
Arbegin blasdaa. Ja Springbankin 15 tuntuu paranevan kerta kerralta. Nyt oli Springbankin valtava suolaisuus hieman asettunut ja viskistä alkaa erottua muita sävyjä. Hieno makeuden ja suolaisuuden taspaino.
______________________________________________________________________________
Eat P (15.11.2008 13.39.48)
Eilen ehtoolla pieni maistelusessio Mr. Woodwaxin kera.Laseissa viivähti seuraavanlaisia jaloja juomia.
Longmorn 15y, joka on valovuoden edellä uudempaa 16-vuotiasta...
Port Ellen 5th 25y
Port Ellen 7th 28y
Port Ellen 8th 29y
Port Ellen 1982-2008 Platinum 25y 57,7%
Ardbeg Blasda
Ardbeg Uigeadail L7 142 ja L7 293
AR1 NAS 58,7% Specialty Drinks
Ardbeg 8y 2000-2008 Specialty Drinks
Lagavulin 1995 FotCM 48%
______________________________________________________________________________
smoke on the water (16.11.2008 12.00.17 last edit 16.11.2008 12.01.59)
Ardbeg Blasda: Hyvä "Bud eikun Beg Light" startteri.
Balvenie 10yo "konjakkipullo" jostain menneisyydestä: Makiaa etelän hetelmää, maukas ja helppo juotava.
Bowmore Legend: Selkeästi täyteläisempi ja maukkaampi kuin edelliset. Savuakin reippaasti.
Macallan 7yo: Kyllä italiaanoille on tehty jo aikoinaan maukasta nuorta sherryttelyä.
Ardbeg Corryvreckan: Vahvuudessa turhan iso kontrasti edellisiin, oli pakko raiskata parilla tipalla vettä. Mutta toimii.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (19.11.2008 9.04.55)
Ardbeg Ten L6, L8 ja uusi. Enemmän ten vs. uusi-osiossa.
Ardbeg Blasda. T: Toisella maistamalla nuoruus kadonnut, raikas, hedelmäinen, hilpeä savu ja turve, häivähdyksenomaisesti lowlandimainen. M: Tämä juoma naurattaa kovasti muttei pilkallisesti, todella erilaista mutta..niin...herkullista. Poppelin sanoihin on helppo yhtyä: Todella helposti juotavaa kamaa. Onnistunut viski omassa tarkoituksessaan.
______________________________________________________________________________
Turnu (19.11.2008 10.38.50)
Bowmore Surf
Mieleen jäi todella (meri)suolainen jälkimaku. Hyvää oli ja pitkän ja tylsän koulutuspäivän jälkeen todella rentouutava lasillinen
______________________________________________________________________________
aapeli (22.11.2008 19.16.18 last edit 23.11.2008 8.36.09)
Rinnakkain testipenkissä Springbankin kymppi ja vartti. Kympin puolesta epäedullinen vertailu siinä mielessä,että sitä vasta avattiin ja 15-vuotias on saanut asettua ja maku pyöristyä parisen viikkoa,joka näyttää pinnan vajetessa vaikuttavan. Kympissä suolaa ei niin pontevasti,mutta löytyy kuitenkin. Hauska piparminttu-efekti,miltei mentholinen hönkäys. Jää kuitenki aavistuksen raa'aksi 15-vuotiaan ollessa luonnollisesti huomattavasti valmiimpi tuotos. Erinomaisia kuitenkin molemmat. Nyt vain mielenkiinnolla odotellaan,kuinka "piparminttu" tuosta asettuu avaamisen jälkeen...Ja jälkiruoaksi Lagavulin DE 1990,toimii. Vaikkakin itse pidän Lagavulinista enemmän ilman PX:ää
Edit: tuntuu tuo peppermint rauhoittuvan hyvinkin pian avaamisen jälkeen... :)
______________________________________________________________________________
SeBBe (23.11.2008 10.52.50)
Ennen illan varsinaista tastingia nautittiin sähkärin kanssa muutama hyvä speysideri teemana turpeisuus ja SuomiRiachit:
Benriach 13yo, 56,1%, OB, Richly Peated, Port hhd 4017, 1994 / aug 2007
Tuoksu: Makeampi ja turpeisempi kuin #1652, palvikinkkua, makeaa portviinimäistä hedelmää, todella mehevä ja suuntäyttävä.
Maku: Mehevän turpeinen, makean tulinen, palvikinkkua, suklaata, hedelmää.
Jälkimaku: Turvetta, portviinin makeutta, tulisen pippurinen.
Kummatkin pullot oli ~kk sisään avattuja, joten eroja ei hapettumismielessä juuri pitäisi olla. Edellisvuotinen selkeästi makeampi ja turpeisempi.
Benriach 14yo, 57,5%, OB, Richly Peated, Madeira hhd 1652, bottle 247/329, 1994 / sep 2008
Tuoksu: Mausteinen; neilikkaa, voimakkaan savuinen ja turpeinen, raikas, kuivempi ja savuisempi kuin #4017, lihaa, madeiran hedelmäisyyttä, maanläheisen turpeinen.
Maku: Voimakas, likaisen savuinen, miellyttävän mausteinen, toffeeta, pippuria, öljyinen, suolaa.
Jälkimaku: Savua, mausteita, mallasta, suolaa, maanläheistä turpeisuutta.
Voimakkaampi kuin edellisvuotinen, enemmän savua, joskin vähemmän turpeinen. Edellinen ehkä vielä hitusen parempi, mutta katotaan miten kehittyy kun pääsee enemmän tutustumaan. Hyvää!
Benriach 21yo, 56,7%, The Single Malts of Scotland, Sherry hhds 490/514, 481 bottles, 26.9.1984 / 18.9.2006
Tuoksu: Todella pippurinen, tuo jopa sherrykypsytetyt Taliskerit (mm. -81, 20yo, 62%) mieleen, kuivaa sherryisyyttä; kahvia, tummaa suklaata, rypälettä, voimakkaan turpeinen, savua.
Maku: Olorosoa, turvetta, kahvia, tummaa suklaata, rypälettä, savua ja mallasta.
Jälkimaku: Turvetta, olorosoa, kahvia, todella pitkä.
Loistava viski! Todella monipuolinen ja voimakas, kestää vettä hyvin, vuorottelee sherryn ja turpeen välillä koko ajan muuttuen, pitäisi varata aikaa enemmän, tällä kertaa huomio keskittyi enemmän noihin pariin suomiriachiin.
Benriach 11yo, 59,7%, Signatory, Heavily Peated, Port Pipe 05/355/1, bottle 490/863, 20.6.1994 / 3.11.2005
Tuoksu: Runsaan pippurinen, turvetta, alkoholia, pähkinää, ohuempi kuin edellä maistetut, kuitenkin mehevähkö.
Maku: Suolainen, mallasta, makeaa turvetta, pippuria, savua, hedelmää.
Jälkimaku: Turvetta, pippuria, makeaa mallasta.
Ihan hyvä riach, joskin kärsi edellä maistetuista jonkin verran. Voisi kuitenkin ostaa pullon omaankin kaappiin.
Kiitokset sähkärille isännöinnistä! Pidetääs sitten seuraava tasting sitten täällä opiskelijaloukossa "hieman" karummissa olosuhteissa ;)
______________________________________________________________________________
tmu (24.11.2008 19.40.44)
"kesäloma" ja kolmen viikon piipahdus skotlannissa takana. ihan riittävän monta uutta tuttavuutta taisi tulla, viskiä ja ihmisiä siis. alla reissun parhaat viskikokemukset, ainakin port ellen ja sherry-yamazaki pääsivät ikimuistoiset-osastolle. nootteja on enemmältikin ja jos aikaa riittää ja jotakin ihan oikeasti kiinnostaa, voin "alle 90pts"-viskitkin jatkossa purkaa paperilta tänne. pitänee kyllä ensin konsultoida farmaseuttia muutaman kirjauksen kohdalla. valitellaan jo etukäteen hiukan puutteellisia prosentti- cask- ja vuosilukukirjauksia, ei vaan jaksanut.
Glenesk CC 1984 vahaa, hunajaa, pitkä ja tasanen. Clynelish ilman mausteita?
Linkwood Demijohn's 1992-2008 50,4% oloroso, rusina, viikuna, manteli ja joku pähkinä. Makiata kakkua.
Glengoyne OB Peter's choice 51% PX-cask #433 raskas sherry, alussa sitruunaa, hieman turvettakin?! marjainen loppu
Caperdonich DT 35yo #6712 vahva hedelmäinen, puuta hiukan liikaa, vaahterasiirappi, rommia lopussa
Rosebank RM 1981 20yo 62,8% sitruuna, appelsiini, kovasti alkoholia, iskee suoraan kitalaen läpi
Convalmore OB 1977/2005 57,9% mausteinen, neilikkaa ainakin, rommia, todella pitkä ja kompleksi
Yamazaki OB single sherry cask 1990/2008 kovasti sherryä, rasvainen, pitkä jälkimaku, suklaata, toffeeta
Yamazaki OB 18yo sherryinen, pitkä, tasapainoinen
Yamazaki OB peated single cask 1993 savuinen, kuivan hedelmäinen. sain tätä sokkona ja veikkasin bourbon-Bowmoreksi...
Glenburgie GM 1964 43% erittäin hyvä tuoksu, pitkä ja hedelmäinen, yllättävän tuorekin, märkää puuta, suutuntuma jää vähän vetiseksi
Dalmore OB Gran reserva likainen sherry, nuuskaa, makea, vaniljaa, viskiä tästä saa kyllä hakea
Dalmore OB King Alexander III viiniä, kuivattuja hedelmiä, sitrusta. Kypsää ja kirpeää
Dalmore OB 1974 maistuu vanhalle, konjakkia? Kirpeä, käynyt appelsiinimehu, puuta, kirsikkaa
Lagavulin OB 1993/2008 Feis Ile pehmeä, savua, kuiva, kevyt mutta pitkä, ei puuta, ei viiniä, puolukkaa
Ardbeg OB 1975/2006 54,2% #1375 viiniä, ei liikaa puuta, turvetta, savua sopivasti
Bruichladdich Infinity I kevyt savu, pehmeä, viiniä, todella pitkä ja tasanen
Bowmore 1992 Maltsmen turve, sherry, makea, multaa, porkkanaa
Lagavulin 30yo 1976/2006 pehmeä jopa vähän hiipunut turve, puuta, ei viiniä, kuiva. Varsin vaikea ja houkuteltava
Pulteney GM 1961 40% puuta, viiniä, viiniä, puuta. Pehmeä, turvetta hakemalla. Yllättävän terävä loppu, pähkinää
Port Ellen Murdoch 12yo ihan selvä mallastamo tuoksussa, turpeista savua, kypsää omenaa, kanelia, mausteita ja savua
______________________________________________________________________________
turtsi (29.11.2008 8.19.03)
Eilen tuli pidettyä kaveriporukalle pienimuotoinen kotimaistelu. Maistelijoista kaikki oli mallasviskeihin jo tutustunut, osa vähemän, osa enemmän. Nollaviskinä toimi Ardbeg Blasda. Maistelijoista suurin osa piti juomasta. Täytyy tunnustaa, kun pullosta on jo puolet kulunut, alkaa särmien pyöristyessä tämä maistumaan jo hieman paremmalta. Ehkä makeutta on tullut hippusen lisää.
Sitten kattauksen kimppuun. Teemana oli 25 vuotiaat viskit. Tarkoituksena ei ollut hakea huippuviskejä, vaan erillaisia makuelämyksiä. Tässä poimintoja kattauksesta.
Balmenach 25v 43% Distilled 1972, Bottler Hart Brothers
Väri: Vaalea olki
Tuoksu: Pehmeä, hedelmää ja kukkia
Maku: Makea, kukkia, pähkinää, tammitynnyri. Osa löysi tästä myös pippuria
Jälkimaku: Hento turve, hunajaa
Tästäkin pidettiin ja Speyn makeus ja hentous tuli selvästi esille. Ikä tuli esille puumaisilla ominaisuuksilla ja tammitynnyri tuntui maussa.
Carsebridge 25v 60,5% Distilled 1979, Grain Whisky, Bottler Duncan Taylor
Väri: Vaalea kulta
Tuoksu: Lämmittävä, voimakas vanilja
Maku: Makea, vaniljaa, kookos, tinneri? kova potkaisu :)
Jälkimaku: Todella makea, taas vaniljaa, olkea, pehmenee
Vain yksi tunnisti että kyseessä ei ole mallasviski. Korkea alkoholipitoisuus toi tähän muuten niin hentoon makuun potkua ja joku pisti jopa tämän parhaimmaksi kattauksesta. Omasta mielestä hyvin paljon samaa kuin ruisviskeissä, kuten Wild Turkey Rye. Tähänkään ei kukaan halunnut lisätä vettä, joten hyvin juotava viski korkeista prosenteista huolimatta.
Highland Park 25v 48,1% OB
Väri: Kupari
Tuoksu: Lämmittävä, Hento savu, nahkainen
Maku: Makea, runsinamainen (oloroso sherry?), pippuri, hento turve
Jälkimaku: Viipyvää rusinaa, Sherryä, hentoa turvetta. Konjakkia huudettiin yhteen kuoroon ;)
Maistelun parhaimmaksi etukäteen luulemani viski saikin yllättäen heikkoja arvosteluita. Olorosomainen sherry ei oikein puraissut maistelijoihin. Usko Michael Jacksoniin lopahti monella ;) Vähän jäi itseäkin vaivaan ja pitää joskus maistaa uudestaan omasta pullosta.
Port Ellen 25v 51% Golden Cask
Väri: Auringon valo
Tuoksu: Meriheinää, savu, löytyi myös metsämansikkaa ja mustikkaa :)
Maku: Suolainen, Caol ilamainen nuotiosavu, hento turve, hieman alumiinia
Jälkimaku: Hieman lyhyt, salmiakkia, tervaa, nuotiosavua
Nyt alkoi kommentteja ja noteseja satamaan. Liekkö ollut illan monipuolisin viski, vai alkoiko makunystyrät aukeamaan. Jotkut on tätä kehunut ja jotku haukkkunut. Yllättävän vähän tässä oli ellenimäistä öljyisyyttä. Ei paras Elleni kuitenkaan mitä maistanut, mutta oli tässä paljon hyvääkin. Usea pisti tämän parhaaksi illan kauttauksesta.
Lopuksi siirryttiin sitten ihan erillaisiin maltaisiin...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (29.11.2008 13.27.55)
Port ellen 22y.o OMC(advanced sample)'83/05 refill hogshead 2119
T: Monimuotoinen, kirpeän mausteinen, grillikastiketta, hento parfyyminen turve, mustikkakermajäätelöä, herukkaa, lopussa aavistusmainen yhdistelmä lääkeharsoa, savua ja eksoottisia hedelmiä.
M: Pirteän kirpeä, hieman ohut, mausteinen, kukkea, pitkä kuivahko jälkimaku, keveä kesäinen islay-viski.
Port ellen 25y.o(Bladnoch forum bottling) 2007 re(re-re)fill sherrybutt 2036 58,1%
T: Paksu, voimakas, karamellimainen, vähän hedelmäistä savua, mynthonin viileyttä, pehmeää maustetta, tupakansavussa haisteltua speyside-viskiä, vaniljaa
M: Voimakkuus ei liikaa mutta peittää paljon, hieman tunkkainen, turpeinen, happi hieman rauhoittaa, tiukan mausteinen, rauhaton jälkimaku.
Ei ollut niin hyvää kun olisi tuoksuista voinut päätellä. Eli vika oli miehessä ei viskeissä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (30.11.2008 10.00.47)
Ja uutta putkeen:
Lagavulin 12y.o 2007: Kermaisen täyteläinen ja miehekäs islay-monsteri. Hyvää!!
Glenkinchie 12y.o: Aina hyvää!
Inver house 21y.o Green plaid: Mahtava blended-viski!!! Sherryä!?
______________________________________________________________________________
aapeli (30.11.2008 10.09.45)
quote[1E2D3B721D3A383D363A5F0 (link)]:
Glenkinchie 12y.o: Aina hyvää!
______________________________________________________________________________
InkRose (30.11.2008 11.18.23)
Eilen pyöri lasissa kevyempää osastoa: Balvenie 10 yo Founder's Reserve, Tullibardine 1993, ja Bunnahabhain XVIII.
Balvenie oli tuttu ja luotettava perus-Speysider, mukavan makeahko, hunajaa ja paahdettuja manteleita, hieman jopa sokerinen, mutta tasapainottavia sävyjä löytyy myös, eikä makeus pääse lyömään yli.
Balvenien perään Tullibardine oli jotakuinkin yhtä tylsä kuin yksinäänkin. Ei tästä keksi sanottavaa suuntaan eikä toiseen.
Kolmantena nautittu Bunna pääsi taas kunnolla edukseen esille. Tullibardinen jälkeen XVIII oli suorastaan mehukkaan hedelmäinen, sokerinekkujen pysyessä enimmäkseen taustalla. Hyvinhän tähän pieni savustuskin sopisi kyllä, olisi hauska joskus kokeilla jotain about samanikäistä peated-Bunnaa. Nuorista, esim Toiteachista tosin olen kuullut vain huonoa...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (30.11.2008 11.49.57)
quote[676776636A6F060 (link)]:
quote[1E2D3B721D3A383D363A5F0 (link)]:
Glenkinchie 12y.o: Aina hyvää!
Onko kokemuksia Glenkinchien DE:stä? Toimiiko Amontillado tuossa? On ollut ajatuksissa testata...
______________________________________________________________________________
JaRiMi (30.11.2008 16.08.30)
quote[7A495F16795E5C59525E3B0 (link)]:
Inver house 21y.o Green plaid: Mahtava blended-viski!!! Sherryä!?
______________________________________________________________________________
tmu (30.11.2008 18.36.39)
eilen laseissa clynelish x4
OB 14yo 46% kalibraatio kohdalleen...
SIG 1990-2000 bourbon 43%. enemmän clynelish kuin edellinen. pehmeä suutuntuma. tästä saan sitä sinappiakin, jota muut "aina" clynestä löytävät. Ei huonoa, ei kuitenkaan mitään uutta ihmeellistä.
OB 5yo 43% ujo brora. erittäin pitkä mutta silti kevyt vahamainen maku, savua häivähtää, jotakin itämaisia mausteitakin on, sinappia en löydä. clynelishille minun mielestäni tyypillinen pieni etikkainen aromi puuttuu. vaikea uskoa, että tässä olisi pelkästään 5-vuotiasta. olisipa tätä caskivahvuisena.
SMS 11yo refill sherry #4011 1994-2005 58,9% tästä olen tainnut jotakin jo kirjoittaakin. no kuitenkin: salmiakkia, tuttu pehmeä vahamainen tuntuma prosenteista huolimatta, sherryä kyllä on mutta happamana, ei ollenkaan makea. erittäin helppo juoda, mutta maistelemalla löytyy kovasti uutta joka kerta.
______________________________________________________________________________
aapeli (7.12.2008 18.27.47)
Pitkästä aikaa pääsin käsiksi Balvenien 12 yo double woodiin. On se erinomainen viski. Pikkujouluista johtuen tarkempia huomioita en edes yrittänyt tehdä. Blasda ja Glenfarclas 21 käväisivät myös mukissa.
______________________________________________________________________________
POP (8.12.2008 6.09.08)
Caol Ilan 15y, 43%, ob, kultaisesta kannusta. Tämä maistui uskomattoman hyvälle, pehmeä, maatuneen turpeinen ja se sama outo jälkimaku (hyvässä mielessä) kuin muutamassa muussakin, itse olen listannut sen pullokypsyksen mauksi.
______________________________________________________________________________
turtsi (8.12.2008 20.42.01)
Tuli oltua viikonloppu märässä metsässä ja eilen maistui illalla muutama voimakkaampi viski. Alkuun Ardbeg Uigeadail L7 ja sen päälle Laphroaig 10 yo Cask Strength. Hintaluokkansa valtiaat ja oikeita voimanpesiä molemmat. Uige hieman pehmeämpi hienoisilla sherry vivahteilla. Lappari sitten oikein paksu salmiakkilaku paukku ;)
Tuntui pysyvän romuska loitolla...
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.12.2008 7.01.17)
Glenmorangie Original yllätti eilisen suulla varsin vahvalla Balvenie-tyyppisellä hunajaisella pyöreydellä jopa Scapan mieleen tuovasti. Raikasta yhä, mutta tällä kertaa jotenkin suutuntumaltaankin paksumpaa, täyteläisempää. Lasissa ajan kanssa muuttui hiukan kovempaan ja kuivempaan suuntaan. Sokkona en varmasti olisi eilen tislaamoakaan tunnistanut. Niin voi päivät olla erilaisia..
Glenmorangie Lasanta maistui eilen vieläkin paremmalta. Aina vaan vahvemmaksi muuttuu päässäni käsitys, että tämä on selvä edistysaskel sinänsä hyvään Sherry Wood Finishiin nähden. Sherryisyys oli eilen niin sopivalla tasolla kuin olla voi, hallitsematta liikaa, kuitenkin selvänä maistuen ja etenkin tuoksuen. Makeita hedelmiä roimasti. Olisi ollut kiva rinnalla kokeilla tähänastista GM-suosikkiani Madeira Wood Finishiä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (9.12.2008 11.30.40)
Aberlour 15y.o Sherry finish 40%
Todella hyvää. Hieman palanutta toffeeta ja tiukkaa, tummaa sherryisyyttä.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (9.12.2008 14.36.17)
I.R.n kanssa pikaisesti kaupungilla tavattaessa tuli maistettua ensin Scandicissa Balvenie 15v. single cask (ei tarkempaa tietoa). Ilman vettä tuote oli jotenkin kireähkön ja pistävän oloinen eikä Balvenielle ominainen makeus ja hunajaisuus tullut esiin; pari pisaraa vettä avasi makumaailman erittäin toimivaksi.
Seuraavana oli vuorossa Caol Ila 28yo, 54,6%, DL Platinum Collection, feb 1979 / apr 2007. Sinänsä hyvä Caol Ila, savuinen ja tervainenkin jopa, ei mitenkään kovin merellinen ainakaan minun makunystyröilläni käydessään eilenillalla - ehkä hiukan yksinkertaisen ja yksinuottisen oloinen viski ollakseen Platinum-sarjan edustaja. Sinänsä kyllä hyvä tuote, mitään varsinaista virhemakua ei juomassa todellakaan ollut.
Illan viimeisenä ja pienen kävelyn ja tauon jälkeen nautin pitkästä pitkästä aikaa Macallanin 10v. alkuperäistyylille uskollisen sherrykypsytetyn viskin: Todella tyylikäs ja toimiva tuote, ei tietoakaan ylimääräisesti kumista tms. vaan kaunis tasapaino, eleganttia juomaa suorastaan! Toimi minusta selvästi paremmin kuin 12-vuotias sherrykypsytetty Macallan (saatika nuo melko vaatimattomat Fine Oak tuotteet), mikäli makumuistiini on yhtään luottamista.
Oli mukava ja rauhallinen maistelutilaisuus, maanantai on hyvä päivä maistelulle kun baarit ovat rauhallisimmillaan. Täytyy myös sanoa Luojan kiitos siitä ettei baareissa enää tupakoida, viskien tuoksuistakin pääsee nauttimaan.
______________________________________________________________________________
Eat P (13.12.2008 11.11.00)
Eilen Discoverya tuijotellessa lasiin eksyi muutama tislattu mallasjuoma. Ilman sen kummempia nuotteja ,(taas), seuraavia juomia tuli nautittua. Alkuun A TEN:iä josta jatkettiin Balvenien 46,5% 25 vuotiaaseen, jonka viereen tuli otettua Islay Trilogya ja Glenugie 1982 26 vuotiasta 58%. Oikein toimiva kolmikko...Tuon setin jälkeen laseihin lorahti Dalwhinnie 57,8% 1973 29 vuotias sekä Port Ellen 8th Release ja Talisker 30y 2006 pullotettu, joista voi todeta Mr. Burns:in sanoin, "Excellent !". Isolla "A":lla aloitettiin niin sillä myös lopeteltiin Ardbeg 1974 SC 2741 31y. Misalle suur kiitokset B:n , G:n ja D:n sampleistä... 8-)
______________________________________________________________________________
InkRose (13.12.2008 14.05.42)
Flunssankarkotusyritys ennen tämäniltaisia firman pikkujoulua, eilen pari pikku annosta Bladnoch Forumin Mystery Malt Casefile No 1: edelleen erittäin mukava, raikkaan täyteläinen ja makea-mutta-kirpakka marjaisuus miellyttivät kielellä, vaikkei nenästä mitään iloa tällä kertaa ollutkaan. Toimii siis nuhassakin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (13.12.2008 14.51.26 last edit 13.12.2008 14.52.22)
Ardbeg Uigeadail L8. Ei niin hyvää kuin vanhemmat versiot. Toki niitäkään en ole vähään aikaan maistanut, mutta tässä ainakin oli sitä terävyyttä ja reilua vaniljaa paljon, joten voisin lyödä vaikka pienen veitikkani vetoa että peruspontikka on Morangien tislaamaa. Syvyys ja terva olivat poissa. Ja kuka niistä vanhoistakaan sherry-tynskistä voi sanoa kenen tislaamia ovat ja kuinka paljon vanhempia nykyään käytetään(oli se sherrykin niin väkisin maatun oloista). Tai sitten joku tietää ja saa valistaa jos tarpeelliseksi katsoo.
______________________________________________________________________________
Pure Pot (20.12.2008 15.31.04 last edit 20.12.2008 15.32.08)
Caol Ila DE 1993/2006 43% OB ("moscatel")
Caol Ila, tai ainakin osa siitä ehkä löytyi mutta aika jännän maun tuohon tynnyröinti on antanut. Ei mitenkään huono mutta vaatisi ehkä toisen maistelukerran parempaan analysointiin, nyt lasi ja tilanne eivät olleet parhaat mahdolliset.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (21.12.2008 12.01.15)
Caol Ila natural cask strenght. Loistavaa viskiä. Niin Islayta kuin olla ja voi. Ilaa parhaimmillaan, kun voltit on 50%:n paremmalla puolen.
______________________________________________________________________________
aapeli (21.12.2008 12.04.00)
Balvenien 17 yo rum cask alkajaisiksi. Rommitynskä tuo ihan omanlaisensa makuvivahteen,on makeutta,vaniljaa,mausteisuutta ja hieno,pitkä jälkimaku. Ei savua,ei tulta. Todella tyylikäs viski,tämä on kyllä jakamassa palkintosijoituksia vuoden 2008 pullotteen kisassa.
Hazelburn 8 yo,nyt saanut olla pari viikkoa avattuna,ja hedelmäisyys erottuu aiempaa selkeämmin,kookos tulee ehkä vahvimmin esille.
Springbank 15 yo,paranee kerta kerralta. Voimakkaan suolainen viski,vahvaa suklaata taustalla. Jotain tunkkaista hyvässä mielessä.
Ardbegin kymppiä (L7)loppuhuipennukseksi,aina hyvää. Savu "pöllähtää" jo kun korkin avaa.
______________________________________________________________________________
Artturi (21.12.2008 16.35.11)
Tamdhu Single Malt.
Kiitos Legless Scotsmanin samplen, sain eilen kolme vuoden jälkeen tilaisuuden maistaa uudestaan tätä ikämerkitsemätöntä tislettä, joka ei tuolloin Skotlannin yltäkylläisissä viskipöydissä tehnyt minkäänlaista vaikutusta.
Aikaisemmasta muistikuvasta poiketen tämä maistui suorastaan makealta ja hedelmäiseltä. Mallas ja aavistus sherryäkin maistui, eikä käy muutoinkaan haukkuminen. Oikein hyvää, loppui vain kovin nopsaan ::)
______________________________________________________________________________
Marko76 (22.12.2008 11.44.33)
Yoichi 10yo ja Nikka All Malt, kumpikaan ei nyt toiminut... Ilmeisesti nuhaa ilmassa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.12.2008 10.24.39)
Vanha kunnon Claymore. Blendi siis kyseessä. Ihan juotavaa.
______________________________________________________________________________
aapeli (28.12.2008 10.49.22)
Rosebank 12 yo flora & fauna. Kevyt,mausteinen,aromikas. Kaurakeksiä.
Springbank 10 yo. Hyvää tämäkin,alun suolaisuus hieman tasoittunut,ei lähimainkaan yhtä paljon merisuolaa kuin viisi vuotta iäkkäämmässä Springbankissa. Olin myös hieman nahkaa havaitsevinani tässä.
Lagavulin DE 1990. Valitettavasti viimeiset pisarat pullon tyhjennyttyä. Todella hyvä. Tervaleijonaa,sherryä ja savuisuutta ja nahkaa. Pitänee hommata tuo 1991 DE samasta viskistä seuraavaksi. Toivottavasti edes lähes yhtä hyvää.
Balvenie 17 yo rum cask. Tästä on lyhyessä ajassa tullut todellinen hitti itselleni. Ei voi moittia mistään. Rommi ei lyö liikaa esille,joten on hyvinkin viskin makuinen huolimatta rommifinstelystä.
Pari päivää aiemmin meni tuota Balvenieta ja Glenfarclasin 21 jouluaattoviskinä. Ehdottomia helmiä molemmat.
______________________________________________________________________________
drystone (28.12.2008 20.55.27 last edit 29.12.2008 7.16.49)
Seuraavat pullot korkattiin kavereiden kesken 27.12.2008.
Arran 10yo 46% OB
Pahasti keskeneräisen oloinen, alkoholi puski läpi niin tuoksusssa kuin maussa, taustalla oli jotain mukavaa omenaista hedelmäisyyttä. Muutama lisävuosi tynnyrissä tekee varmasti hyvää. Pehmenee ehkä pullossakin...
Auchentoshan 12yo 40% OB
Todella pehmeä, täyteläinen, hienosti sherryinen. Tämä menisi jopa ikäistään huomattavasti vanhemmasta, niin pehmeää oli. Jälkimakuakin mukavasti. Ehdottomasti 40 arvoinen!
Bruichladdich Peat 46% OB
Parhaita Laddie-pulloja mitä on nenän eteen tullut tähän mennessä. Turvetta, merta, suolaa, suolakalaa tms. Todella hieno mielikuvien kirjo pyöri päässä tätä haistellessa ja maistellessa. Pehmeä ja täyteläinen. Laphroaig-mainen... Oma pullo voi hyvinkin eksyä kaappiin.
Bowmore 17yo (uusi pullo) 43% OB
Jäi vähän Laddien jalkoihin voimakkuudessa, vaikka hieno viski tämä on edelleen. Kevyesti sherryä ja turvetta. Pitkä. Ei tehnyt nyt ihan yhtä suurta vaikutusta kuin edellisillä maistelukerroilla, liekö tässä uuteen pulloon pakatussa versiossa jotain eroa verrattuna vanhaan...?
Talisker 25yo (bottled 2004) 57,8% OB
Yllättävän hedelmäinen sekä raikas tuoksultaan ja maultaan. Tietenkin samalla voimakas, ilman että alkoholi kuitenkaan puski läpi. Veden kanssa selvästi pehmeämpi ja helpompi. Silti jäi vähän kysymysmerkiksi, uusintakierros otettava.
Glengoyne 12yo CS 57,2% OB
Aika perustuote. Sherryä, muuta ei juuri irronnut enää tässä vaiheessa. Veden kanssa toimi tämäkin paremmin.
______________________________________________________________________________
BowMan (29.12.2008 15.31.28 last edit 29.12.2008 15.33.05)
quote[7F7F6E7B72771E0 (link)]:Ja saahan sitä DE 1990:kin vielä, tosin hinta on jo +60.
Lagavulin DE 1990. Valitettavasti viimeiset pisarat pullon tyhjennyttyä. Todella hyvä. Tervaleijonaa,sherryä ja savuisuutta ja nahkaa. Pitänee hommata tuo 1991 DE samasta viskistä seuraavaksi. Toivottavasti edes lähes yhtä hyvää.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (31.12.2008 12.30.44)
Viaton pyhäpäivien nollaus-maistelu.
Glenfiddich 18y.o: Mukavan täyteläinen, soppelin hedelmäinen, tummia tasapainoisia aaltoja keskellä.
Port Ellen 25y.o (Bladnoch): Voimakas ja paksu Ellen, hiiltynyt hedelmäisyys, merta reilusti. Kelpo Islayta ja hyvin Ilamainen ja maltainen.
Highland Park 30y.o 48,1% OB: Uskomaton tuoksu! Kermainen yhdistelmä karamellia, hunajaa, makeita sitrushedelmiä, sherryä ja terhakkaa suolaista raikkautta. Marsipaania?! Ohut mentholin häivähdys. Maussa enemmänkin sherryä. Vaniljaa. Hieman 21y.o tyylinen tiukkuus. Pehmeä ja loistava viski!
Talisker 18y.o: Aina loistavaa tavaraa!
Ardbeg Renaissance: Hyväähän tämäkin alkaa hyvänä päivanä olla.
______________________________________________________________________________
POP (5.1.2009 8.37.33)
Eräältä blogilta, vai oliko se blugi, sain idean testata viskiä ja juustoa, joten eilen lasiin ANB (07) ja Lagan 21y, juustoksi valitsin ainoan kaapissa olleen eli Aura goldin. Yhdistelmä oli ihan ok, tosin erilainen, ANB sopi juuston kylkeen paremmin kuin Laga, mutta uskoisin makeahkon ja 40% viskin sopivan omaan makuun paremmin kuin eilen testatut. Täytyy kokeilla joskus uudestaan, tosin joka iltaiseksi harrastukseksi tätä ei viitsi ottaa tai alkaa kyljet kasvaa ;)
______________________________________________________________________________
caeklund (5.1.2009 15.36.08)
Aika hurja yhdistelmä tuo sinihome ja viski. Itse kokeilisin jotain pähkinäistä juustoa kuten gruyere, beaufort tai comte. Myös vanha cheddar tai gouda menee varmasti hyvin viskin kyytipoikana. Itse on käynyt mielessä kokeilla miten viskicheddar menee alas itse viskin kanssa.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (5.1.2009 15.41.31 last edit 5.1.2009 15.43.07)
quote[75636862657E7F74110 (link)]:
Bowmore 17yo (uusi pullo) 43% OB
Jäi vähän Laddien jalkoihin voimakkuudessa, vaikka hieno viski tämä on edelleen. Kevyesti sherryä ja turvetta. Pitkä. Ei tehnyt nyt ihan yhtä suurta vaikutusta kuin edellisillä maistelukerroilla, liekö tässä uuteen pulloon pakatussa versiossa jotain eroa verrattuna vanhaan...?
______________________________________________________________________________
POP (5.1.2009 16.52.02)
quote[7D7F7B75726B707A1E0 (link)]:
Aika hurja yhdistelmä tuo sinihome ja viski. Itse kokeilisin jotain pähkinäistä juustoa kuten gruyere, beaufort tai comte. Myös vanha cheddar tai gouda menee varmasti hyvin viskin kyytipoikana. Itse on käynyt mielessä kokeilla miten viskicheddar menee alas itse viskin kanssa.
______________________________________________________________________________
Hakkis (5.1.2009 18.27.31)
quote[6F706F3F0 (link)]:
Blugi ohjeisti sinihomejuustolle voimakasta Iskayviskiä esim Ardbeg.
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.1.2009 9.40.26)
quote[5D625275717D100 (link)]:
Glenmorangie Original yllätti eilisen suulla varsin vahvalla Balvenie-tyyppisellä hunajaisella pyöreydellä jopa Scapan mieleen tuovasti. Raikasta yhä, mutta tällä kertaa jotenkin suutuntumaltaankin paksumpaa, täyteläisempää. Lasissa ajan kanssa muuttui hiukan kovempaan ja kuivempaan suuntaan.
...
______________________________________________________________________________
aapeli (10.1.2009 10.59.32 last edit 10.1.2009 11.03.39)
Tuli kaapin perukoilta kaiveltua jotain vähän paitsioon jääneitä pullotteita.
Glendronach 12 yo on viime aikoina jäänyt varsin vähälle huomiolle,joten tästä oli hyvä lähteä. En tiedä mitä tuolle on tapahtunut,koska se ei kyllä ainakaan eilen maistunut. Muistelin kyseessä olleen ihan kohtuu hyvän viskin,mutta kovin kitkerälle maistui. Ja sitä se ei todellakaan ole aiemmin ollut. Täytyy ottaa uusinta jossain vaiheessa,jos eilinen ei vain ollut otollinen tuolle...
Tomintoul 16 yo,perus speysiideri,hyvin pehmeä,aavistuksen pähkinäinen viski. Labelissa lukeva "The gentle dram" ei valehtele,kiteyttää aika hyvin,mistä tässä on kysymys.
Loppusetti on kyllä tullut huomioitua noita aloittajia paremmin.
Bruichladdich Peat. Turvetta,pippuria. Ihan hyvä viski,voimakas.
Old Pulteney ltd edition 1990 46%,tämä tuntui jotenkin suolaisemmalta kuin aiemmissa maisteluissa. Eipä haittaa,ei mitenkään tuota pahenna. Tässä on joku yhteys tai samankaltaisuus 14 yo Scapan kanssa,jälkimaussa on mielestäni aavistus jotain suklaata kummassakin. Tosin tuo Scapan kohdalla on vain muistikuva,ei ole juuri nyt kaapissa,eikä voinut ottaa rinnalle.
Port Ellen McGibbons Provenance '83,24 yo 46%. Tässä on se kaikki.
Turvetta,suolaa,nahkaa. Hyvin miellyttävä juoda, voimakas islay-viski. Pehmeän savuinen. Parasta eilisessä.
Myös vähän Blasdaa.
______________________________________________________________________________
MrBeam (14.1.2009 11.04.52)
Kun olin korkannut ja ensimaistanut Ledaig 10:n (ovela turpeen ja raikkauden yhdistelmä, lakritsainenkin tuoksussa, jotenkin kypsymättömän oloinen), oli aika palauttaa mieliin mitä on todella hyvä viski. Siis jo tuttu Balvenie 14 Roasted Malt lasiin.
Tuoksussa heti kaadon jälkeen bourbonia ja mukavaa makeutta, ei liikaimelyyttä. Myöhemmin bourbonin tuoksu siirtyi väijymään taka-alalle ja nenään tuli enemmän kukkaa, hunajaa ja ehkä mallasta (edelleenkin maltaan tuoksu/maku minulla todentamatta). Suussa täydellinen kova-pehmeä-suhde. Viski toisaalta hellii makunystyröitä pehmeydellään, mutta 47.1% antaa makuun pienen särmän. Määrittelemätöntä hedelmäisyyttä, viljaisuutta ja hiven karamellimäisyyttä. Erittäin vaikeaa saada mistään yksittäisestä mausta kiinni. Seurauksena täysin mielikuvapohjaista Nautiskelua. Mahtava viski! Paras maistamani Balvenie seitsemästä erilaisesta.
Jos paahdetusta maltaasta saadaan näin upea tuote, vaikkakin upealla tislaamolla, kihoaa himo päästä maistamaan muita vastaavan käsittelyn saaneita viskejä. En äkkiä muita sellaisia keksi kuin sisartislaamo Glenfiddichin Toasted Oak. Vai olikohan se Bushmillsin karamellimallas jotain samaa sarjaa? Itse asiassa sitä sisältävä 1608 400th Anniversary on parhaita koskaan maistamiani blendejä, ellei jopa paras.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (14.1.2009 16.28.52)
Ai että oli Longmornin 16 yo taas hyvää. Kyllä appelsiini vaan sopii tisleen muiden aromien sekaan.
______________________________________________________________________________
aapeli (17.1.2009 9.21.09)
Highland Park 1991,16 yo Signatory. Erinomainen pullote. Sherryinen ja maukas. Ei ole juuri nyt auki yhtään OB:ta, joten ei uskalla ulkomuistista vertailla kuinka erilainen/samanlainen tislaamon omien tuotteiden kanssa. Mutta tämä kyllä maistuu. Sattui itselleni pullo #665/810,kenellä lie se seuraava....
Caol Ila 18 yo. Hyvää tämäkin. Savua,tervaa. Tasapainoinen ja tyylikäs.
Springbank 10 yo erottui joukosta. Voi olla että johtui noista muista viskeistä,mutta aiempaa enemmän kookosmainen hedelmäisyys nousi esille. On se siellä aina ollut,mutta nyt jotenkin voimakaampana.
Ja Balvenien 17 rum caskia,mutta tätä on tullut niin naama punaisena kehuttua täällä,joten ehkäpä vain parempi todeta ettei tämä ole yhtään huonommaksi muuttunut. Ehkäpä siitä syystä tämä on hiipinyt lähes aina mukaan kun viime aikoina olen viskin kanssa ollut tekemisissä.
______________________________________________________________________________
Gaissa (18.1.2009 11.08.36)
Glenkinchie 12. [color=#cccccc]Farven justeret med karamel.[/color]
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.1.2009 12.41.57 last edit 18.1.2009 12.43.03)
Balvenie 15y.o Single barrel. Ei hääviä ainakaan tämä tynnyri. Liian ohut ja luonteeton. Sitrusta liikaa. Ymmärrän miksi tislaamo yleensä aina laittaa markkinoille viskiä, joka sisältää jonkin sorttista extra maturointia.
Highland Park 21y.o. Hyvää bourbon voittoista parkkia.
Highland Park 30y.o. Vielä parempaa. Ihmeen mineraalisen kuivaa.
Bowmore 12y.o DL OMC(alkopullo). Loistavaa!! Savua, eksoottisia hedelmiä, mentholia. Kuin haistaisi käymishuonetta mentholifiltterin läpi. Nyt ymmärrän mitä Murray tarkoittaa kun puhuu farmyardista. Niin erilainen Bowmore.
Port Ellen 25y.o(Bladnoch). Kalpenee Bowmorelle. Mutta herkullista.
Bowmore 12y.o(uusi). Ihmeen hyvää tämäkin.
______________________________________________________________________________
MrBeam (19.1.2009 6.52.28)
quote[333322373E3B520 (link)]:
...
Ja Balvenien 17 rum caskia,mutta tätä on tullut niin naama punaisena kehuttua täällä,joten ehkäpä vain parempi todeta ettei tämä ole yhtään huonommaksi muuttunut. Ehkäpä siitä syystä tämä on hiipinyt lähes aina mukaan kun viime aikoina olen viskin kanssa ollut tekemisissä.
______________________________________________________________________________
aapeli (19.1.2009 8.33.28)
quote[526D5D7A7E721F0 (link)]:

Onkohan tämä miten lähellä aiemmin julkaistua 14yo rommi-Balvenieta, josta en jaksanut innostua?
______________________________________________________________________________
MrBeam (19.1.2009 10.15.43)
Juu, se vanha 14yo RumWood oli 47,1%. Ja tämä uusin viritys (kiitos aapelille vinkistä) on 47,5%. Eikä ole tällä kertaa limited edition, vaan "pysyvä" lisäys travel retail -mallistoon:
"The Balvenie GoldenCask 14 Year Old Single Malt Scotch Whisky is a permanent addition to The Balvenie whisky range in travel retail and will be available in airports in the UK and worldwide from February 2009." Lainaus WhiskyMagilta. http://www.whiskymag.com/news/10417.html
______________________________________________________________________________
Tam ja Pere (19.1.2009 17.10.49)
Moro kaikille. Nyt vihdoin ja viimein rekisteröidyin tänne. Katsellut ja lukenut olen kyllä tätä foorumia jonkin aikaa. Oikeastaan tuo kysymys tuosta Highland Park 1991,16 yo Signatory pullonumerosta 666/810 kirvoitti osaltaan tähän. Täällä Tampereellahan tuo pullo majailee :) Ja avaamattomana. Tiedä häntä sitten onko tuolla pullonumerolla vaikutusta makuun :)
______________________________________________________________________________
viskisieppo (19.1.2009 19.22.55)
Risteilyn aikana tuli maisteltua uutta sekä vanhoja tuttavuuksia. Parasta antia oli Balvenie 30 yo ja Linlithgow 30 yo, molemmat ob. Joten viskin puolesta oli onnistunut risteily.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.1.2009 12.06.12)
Balvenie 15y.o Single barrel 47,8%, 1991/2006 cask no. 537
Tämä ei tosiaankaan ole kummoista. Ohutta ja sitrusta liikaa. Toivon todella että on vaan huono tynnyri, mutta surkeaa verrattuna esim. Double woodiin.
Ja jälleen OMC alko-Bowmore pesi illalla mm. Ellenit ja Ardbegit. Pitäiskähän jemmatta toinenkin pullo?!
______________________________________________________________________________
JaRiMi (25.1.2009 0.06.33)
quote[4271672E416664616A66030 (link)]:
Balvenie 15y.o Single barrel 47,8%, 1991/2006 cask no. 537
Tämä ei tosiaankaan ole kummoista. Ohutta ja sitrusta liikaa. Toivon todella että on vaan huono tynnyri, mutta surkeaa verrattuna esim. Double woodiin.
Ja jälleen OMC alko-Bowmore pesi illalla mm. Ellenit ja Ardbegit. Pitäiskähän jemmatta toinenkin pullo?!
______________________________________________________________________________
Whisky (25.1.2009 0.24.31 last edit 25.1.2009 0.50.30)
Eilisen puolelle meni, vaikka vasta nyt kirjoitankin. Eli tämänvuotinen Suomi-Benriach pyörähti lasissa. Sen suurempia analyysejä ei jaksanut tänään raapustella. Nenä viihtyi lasissa pitkään ja vettäkin lisäilin pitkään siivuun. Hyvää oli ja omaan makuhermoon istui.
edit: Turpeisuutta ja savuakin tässä on mukavasti. Äsken läpikäveltävään keittiöön kävellessäni ihmettelin mikä ihme siellä haiskahti savulle. Pienen tuumailun jälkeen huomasin, että yksinäinen tyhjentynyt lasi Benriachiahiahan se siellä tuoksujaan tupsautteli!
______________________________________________________________________________
aapeli (25.1.2009 15.46.43)
Glenmorangie Quinta Ruban. Ihan mainio viski, pitäisi vain ottaa tutkisteluun vanhemman port wood finishin kanssa. Muistelen tuon port wood finishin olleen mielestäni parasta maistamistani Glenmorangien tynnyriviimeistelyistä.Parempaa kuin tämä.
Glenfiddich 15 yo. Tästä ei paljoa saa irti,mutta ei pahaa. Ei herättänyt mitään suurempia tuntemuksia.
Oli hauska löytää eräästä pienestä kulmakuppilasta viskejäkin.
Taliskerin DE 1993,Gragganmore 12 yo ja Dalwhinnie 15 yo. Ei mitään tarkempia huomoita. Tuo Talisker oli erinoimaisen hyvä viski. Jälkimmäisetkin ihan asiallisia viskejä,jäivät vain tuon Taliskerin varjoon pahemman kerran. Täytynee hoitaa kaappiin tuo DE,ottaa ja maistaa vähän rauhallisemmassa ympärisössä ja paremmalla ajalla.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (25.1.2009 20.16.06)
Järjestimme Peren kanssa eilen ystävälleni ja hänen kaverilleen pienen vertikaali/diagonaali- ja joka vaaka-kaali-tastingin. Joimme siis erilllisiä esimerkkejä erilaisista viskeistä sekä muutaman sarjan.
Listalla oli:
DL OMC HP 11yo hogshead
Suomi-Ben versio 2
Arttu-sarja: Alambic's rum cask 8 yo - TEN L7-Ten L8/uusi
Laporaitsi-sarja: 10yo-Quarter cask-Single cask
Caol Ila-satsi: 12 yo-DE-Chieftain's La Nerthe-viimeistelty 17 yo
Sitten se uusi EPV:ni (Elämäni Paras Viski): DL:n Old Stock Reserve No.1 eli Glenfarclas 1965 / 2005 54,7% sherry butt. Makoisa taatelikakku maistui suussa kun tämä viskositeetiltaan ja maultaan pureksittavan täyteläinen Elämän Vesi pyöri suussani. Tässä on loistava esimerkki siitä mitä vanhan viskin aromi parhaimmillaan on ja loistava esimerkki myöskin siitä miksi minä suorastaan rakastan Glenfarclasia...Viski täytti suun täyteläisellä sherryllä juuri niinkuin täydellisessä viskikokemuksessa pitääkin. "Huokaus". En pese hampaitani viikkoon. :)
______________________________________________________________________________
BowMan (25.1.2009 20.34.58)
quote[46407F787A7F7C71100 (link)]:
Järjestimme Peren kanssa eilen ystävälleni ja hänen kaverilleen pienen vertikaali/diagonaali- ja joka vaaka-kaali-tastingin. Joimme siis erilllisiä esimerkkejä erilaisista viskeistä sekä muutaman sarjan.
Listalla oli:
DL OMC HP 11yo hogshead
Suomi-Ben versio 2
Arttu-sarja: Alambic's rum cask 8 yo - TEN L7-Ten L8/uusi
Laporaitsi-sarja: 10yo-Quarter cask-Single cask
Caol Ila-satsi: 12 yo-DE-Chieftain's La Nerthe-viimeistelty 17 yo
______________________________________________________________________________
pere (25.1.2009 20.47.30 last edit 25.1.2009 20.47.39)
quote[1F322A103C335D0 (link)]:
Mikä lapparin single cask oli kyseessä, ja oliko kummoinen?
______________________________________________________________________________
Turvesavu (26.1.2009 11.05.46)
Aivan oikein, Pere jo korjasikin että kyse tosiaan oli CS eikä SC. :-)
______________________________________________________________________________
MrBeam (29.1.2009 8.51.46 last edit 29.1.2009 8.54.28)
Voitaneen puhua enempi juomisesta kuin maistelusta, vaikka määrät oli arki-iltaisen pienet ja oikeasti maistella yritin. Avasin tuollaisen small batch -bourbonin kuin Corner Creek, 44%. Tislaamosta en ole varmaa tietoa löytänyt, arvailua kyllä. Kyseessä on yksityinen pikku-pullottaja, jolla on oma brändi muttei tislaamoa, mikä USAssa ei ole ihan tavatonta (vrt skotti-indiet, jotka lähes aina kertovat tislaamon). Samaista viskiä pidin aiemmin maukkaana, joskin hieman kuivana lajinsa edustajana. Vaan tämähän oli vielä kuivempi ja oikeasti pahaa. Heikoin bourbon ikinä, ajattelin. No voihan se erityisesti tällainen viski muuttua paljonkin, enhän edes tiedä onko tislaamo ollut eri batcheillä sama. Ikäkin oli aiemmassa versiossa 8yo ja tämä oli NAS.
Halusin varmistella havaintoa ja maistoin perään Evan Williams Single Barrell 1998:n (keskitason bourbon, myös kuiva, oli nyt alle keskitasoa) sekä Knob Creek 9yo:n (tavallisesti maailman parasta, nyt vain erittäin hyvää). Siis ei bourbon-päivä. Glen Garioch 15yo ja Glenmorangie Lasanta vielä maistiin ja ei minkäänlaista ongelmaa. Hyviä (lue: ei erinomaisia) highlandereitä molemmat ja ilmeisesti kontrastina bourbon-pettymyksille maistui GG15 paremmalle kuin koskaan aiemmin.
Mitä opin? En oikeastaan paljonkaan uutta. Vahvistui entisestään käsitykseni, ettei musta vihko -politiikka tarkkoine nuotteineen ja/tai pisteytyksineen ole minua varten. Kahjo(mma)ksihan siinä tulisi, kun pitäisi joka maistelu nuotittaa eroavaisuuksien takia. Tunnustan pitäväni tarkkaa listaa viskeistä, joita minulla on nyt ja on ollut ja sen kylkiäisenä vähemmän kattavaa ja vähemmän yksityiskohtaisia pullotustietoja sisältävää listaa muualla maistetuista. Eikä tämäkään lista ole ollut olemassa kuin muutaman vuoden, mikä ei kyllä suuria aukkoja sen luotettavuuteen jätä. Toinen seikka mikä tässäkin ilmeni on, että eri päivät voi olla eri tyyppisiä viskejä varten. Yhtenä päivänä maistuu kaikki, toisina vain se ja se ja kolmantena Hankey Bannister.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (29.1.2009 12.02.16 last edit 29.1.2009 12.05.24)
Tomatin 12y.o
Ihan kelpo viski. Niin perus single-malt Skotlannista kuin olla ja voi. Mausteita, sitrusta, täyteläinen.
Glenmorangie sherry finished(vanha siis).
Kyllä minä Morangit pitäisin bourbon tynnyreissä. Ei pahaa, mutta arvoituksellinen perusmaku jää piiloon.
______________________________________________________________________________
aapeli (31.1.2009 9.48.06)
Arran 10 yo OB,noin niinkuin alkajaisiksi. Ihan ok viski,avattuna kaapissa olo vain ei ole tehnyt tälle mitään hyvää. Alkoholimaisempi ja pistävämpi kuin aiemmin maisteltuna. Muistelin tämän olleen kuitenkin parempaa,jotenkin sellainen toffeemainen makeus oli melkolailla kadonnut. Selkeästi omenainen tuoksu.
Uusintaa parin viikon takaisesta hankinnasta Signatoryn Highland Parkista (1991 sherry butt,UCF),ja käsitys pullotteen erinomaisuudesta vain vahvistuu. Sopiva.
Glenfarclas 21yo ja sherry maistuu. Todella hyvä. Alkaa pohja häämöttää.
Ja Springbankin 15 yo. :P
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (1.2.2009 10.28.23)
Macallan 10y.o sherry matured 40%
T: Aberloumainen, rusinaisen toffeinen sherry, runsaasti first-fillejä, aavistus savua, kirpeää mausteisuutta, sherry HP:n marjaisuutta, jokin raikas tasapainottaa voimakasta sherryisyyttä. Miellyttävän tiivis paketti!
M: Hieman liian vetinen, tasapainoinen mutta vähän mitäänsanomaton, helppoa juotava, nahkamainen "oloroso" aaltoilee korostuen keskellä mutta vain eka siemaisulla. Pastillimaisen sulava. Voi kun tätä saisi tynnyrivahvuisena.
Laphroaig 10y.o cask strenght 55,7%.
T: Johan nyt on markkinat! Tämähän on Uigeadailia! "Sherryä", kamferipastilleja, tiivis savu, palanutta puuta ja Laphroaigin imelää turvetta, omenaista joulumaustetta(kaneli jne...). Lapparia parhaimmilaan.
M: Tässä on sitä jotain tappamisen meininkiä mitä joissakin viskeissä kaipaa. Ei mitään löysää. Turvetta ja syvältä. Kuin 3-ulotteinen versio kympistä. Kahvia...äh..antaa olla.
Bowmore Dawn. Karkkimaisin viski ever! Loistava tuoksu mutta maku ei pysy perässä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (3.2.2009 12.38.39)
2004 pullotettu Talisker 25yo, 57.8%. Ihan ensi tuntuma tähän viskiin turhia nipottamatta. Toisaalta jotenkin miedon oloinen, toisaalta nimenomaan mausteisesti (ei alkoholimaisesti) polttava Talisker on kyseessä. Tuo polte oli selkein havainto ja se jatkui jälkimaussa kiitettävän pitkänä ja maukkaana. Aiemmin maistetuista tämä on tyyliltään lähimpänä 1982 20-vuotiasta, joskin tynnyriaika hieman jo maistunee viskissä, hyvältä kylläkin. Paremmaltahan tämä itse asiassa vaikutti kuin kumpikaan 20-vuotias (1981 & 1982) ensi yrittämällä. Savuisuuden koin eilen makeahkona, vaikka yleisvaikutelma kuivaan päin kallellaan olikin. Yllättävää hedelmäisyyttäkin havaitsin enemmän kuin muistan missään nuoremmassa Taliskerissa maistaneeni.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (3.2.2009 13.50.53)
quote[556A5A7D7975180 (link)]:

Ard-Begbie (4.2.2009 14.36.32)
Buffalo Trace
T: Hunajainen toffee, vaniljaa, mausteisen kirpakka, taikinaa, ei palanut ja tumma kuten Elijah Craig.
M: Kirpeä mutta silti pehmeä, mausteinen, lämmin, jälkimaussa tuttua homekellarilehtikasaa. Hyvää!
Glenmorangie sherry finished(vanha)
T: Raakaa hiivamallasta, springbankmainen, omituinen, mansikkaa, grillimaustetta(-kastiketta).
M: Hapokas, ei juuri sherryä eikä perus morangieta, ruohoa....ohoh..perus kädellälämmitys unohtui. Ja heti hieman parani ja syveni.
Alko Bowmore(OMC)
On tämä vaan hyvää!
Ardbeg Corryvreckan
T: Todella voimakas ja miellyttävä, uigemainen, hieman banaania, makea, savua, tervaa, öljyinen.
M: Onpas hankala. Makea nuorehko vivahde mutta hyvin piilossa. Kuivan tasapainoinen, savuinen, jotain parfyymisen viinimäistä, vanhaa arttua täytyy olla(joka myöhemmin tänään vahvistettiin), Voikukkaviini-finished?! Parempaa kuin Uigeadail.
______________________________________________________________________________
POP (6.2.2009 8.49.15)
Ardbeg 17y, 40%, ob, (L0), pohja alkaa häämöttämään ja mitä enemmän tätä on tullut nautittua, niin sitä enemmän olen alkanut arvostaa tätä herkkää, kaunista viskiä. Maku on todella pehmeä, hyvin balanssissa, herkän, hieman öljyisen rungon kaunis makupaletti tarjoaa, ikääntynyttä turvetta, makeaa mallasta, sekä ripauksen appelsiiniä ja suklaata.
______________________________________________________________________________
evilhypnotist (6.2.2009 21.43.23)
Amerikan pienpanimot houkuttelivat pikkulintuun, näistä tuli maistettua Double Dog Double Pale Ale (http://www.flyingdogales.com/beer-specialty-doublepale.asp) ja Montrealilainen Péché Mortel Imperial Stout (http://beeradvocate.com/beer/profile/1141/10325/).
Molemmat todella maukkaita, Double Dog erittäin intensiivinen ja tiukasti humaloitu, Péché Mortel pehmeä ja täyteläinen, kahvinen ja suklainen.
Viskipuolelta kaksi ennen maistamatonta, Balvenie's 14yo Roasted Malt ja Bowmore Voyage. Aiemmin maistamani Balvenien 15yo Single Barrel oli muistikuvien mukaan intensiivisemmän hunajainen ja vähemmän alkoholinen kuin tämä Roasted Malt, vaikka prosentteja on about sama määrä. Näillä näkymin tuo 15yo Single Barrel on edelleen paras maistamani Balvenie's. Rinnakkain en tosin ole koskaan näitä juonut, ja nuo tiukat oluet alkuun varmasti vaikuttavat myös siihen miltä viskit maistuivat.
Voyage olikin sitten melkoista herkkua. Nootteja en tehnyt, mutta tuohon kaapissa majailevaan 1991-porttiin verrattuna Voyage on paljon tasapainoisempi. Port maistuu, mutta se ei dominoi kuten tuossa 1991-versiossa. Lisäksi Voyagen jälkimaku on paljon pidempi ja monimuotoisempi, ja tässä nousi mieleen se Bowmoren kohdalla usein mainittu laventeli. Mainio viski.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.2.2009 11.44.31)
Rinnakkain Uige(L8) ja Corryvreckan.
Heti täytyy sanoa että jo tuoksussa Corry voittaa 100-0! Ei voi muuta kuin haikailla "vanhan" Ardbegin perään. Corryssä tuo pastilliterva, voimakkuus ja monimuotoisuus ihan itketyttää. Nyt harmittaa kunnolla kun en ostanut kahta pulloa. Ja kun(jos) tuo corry tulee uigen tilalle myöhemmin niin tuskin uutena on näin herkkua kuin tämä vanhaan pohjaan tehty. Pitäiskö hiippailla WA:n sivuille kuikuilemaan. Vettä tuli vähän laitettua ja huonommaksi meni: eli älkää lotrailko liikaa. Tässä juomassa ei ole yhtään heikkoa sektoria. Mutta tuo Uige! Saa olla tuo "Kanukkiversio" eli L7 melko herkkua että Uigesta saa vuoden parhaan viskin. L8 ainakin on kuiva, hieman epätasapainoinen ja sulkeutunut. Ja useana iltana olen allekirjoittanut samat teesit. Toivottavasti kaapissa törröttävä L3 olis hieman paksumpi ja kunnon "vanhaa" teurastusta. Villi arvaukseni on että tässä on uutta morangia pohjana. Voin hyvin olla myös väärässä.
Lopuksi Bladnochin 25y.o Port Ellen. Ja maistuuhan tämä. Nyt löytyi uskomattoman hieno maltaan muoto: hieman mustikkainen ja herukkainen vaniljajäätelökeksi. Pienellä toffeella höystettynä.
______________________________________________________________________________
InkRose (8.2.2009 15.21.14)
Liki rinnakkain, elikäs peräkkäin maistelussa Blasda Peat Boxin sisältö. Pitää todeta, että kyllä se TEN kuitenkin monella tapaa maukkaampi on, tai ainakin oli eilen. Blasdasta ei jäänyt mitään mieleen lasin tyhjettyä. Aikaisemmin ensi maistamalla oli ihan sävykäs olevinaan, mutta nyt ei saanut oikein mitään siitä kyllä irti. Ten puolestaan antoi pääasiassa tymäkkää turvetta, kevyin makein säväyksin, ja jälkimaku oli niin maan perusteellisen pitkä, jotenkin samaan aikaan makean sitruunainen ja kuivan pippurinen.
______________________________________________________________________________
POP (8.2.2009 20.16.26)
quote[54677138577072777C70150 (link)]:
Rinnakkain Uige(L8) ja Corryvreckan.
Heti täytyy sanoa että jo tuoksussa Corry voittaa 100-0! Ei voi muuta kuin haikailla "vanhan" Ardbegin perään. Corryssä tuo pastilliterva, voimakkuus ja monimuotoisuus ihan itketyttää. Nyt harmittaa kunnolla kun en ostanut kahta pulloa. Ja kun(jos) tuo corry tulee uigen tilalle myöhemmin niin tuskin uutena on näin herkkua kuin tämä vanhaan pohjaan tehty. Pitäiskö hiippailla WA:n sivuille kuikuilemaan. Vettä tuli vähän laitettua ja huonommaksi meni: eli älkää lotrailko liikaa. Tässä juomassa ei ole yhtään heikkoa sektoria. Mutta tuo Uige! Saa olla tuo "Kanukkiversio" eli L7 melko herkkua että Uigesta saa vuoden parhaan viskin. L8 ainakin on kuiva, hieman epätasapainoinen ja sulkeutunut. Ja useana iltana olen allekirjoittanut samat teesit. Toivottavasti kaapissa törröttävä L3 olis hieman paksumpi ja kunnon "vanhaa" teurastusta. Villi arvaukseni on että tässä on uutta morangia pohjana. Voin hyvin olla myös väärässä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (9.2.2009 8.25.13 last edit 9.2.2009 8.25.57)
Jaa se oli ANB joka häipyy. No ei sitä kyllä tavaton ikävä tule. Vaikka ei huonoa ollenkaan. Pitäisköhän pitää parin kuukauden luova tauko viskeistä. :)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (10.2.2009 11.21.36 last edit 10.2.2009 11.22.12)
Piti sitten maistaa tuo L7 Beastie ja ihan ok viski on. On vaan joskus ollut hieman hukassa tämän juoman ominaispiirteet ja luonne. Nyt hieman aloin päästä kärryille. Kevyt Arttu ainakin eilen. Mutta mukava vaihtelu noille muille perus Begeille. Eka kertaa laitoin vierekkäin vanhan Tenin kanssa ja koko juoman idea aukesi hieman. Raikas ja neitimäinen verrattuna pikkuveljeen. Ainakin eilen.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (11.2.2009 17.33.08 last edit 11.2.2009 17.34.16)
No jos meikäläinen nyt jatkaa tänne taas kerran...
Pari omaa Ardbegia ja pari harvinaisempaa herkkua, jotka Hämeenlinnan PaikallisOsuusPankin virkistysasiamies hellyydenpuuskassaan lähetti pohjanmaalle:
Ardbeg Young Uigeadail 59,9%
T: Makea, runsaan toffeinen, rusina ja nuoruus yhdistyvat hienoon raikkaaseen hedelmäisyyteen, siirappi, raakile omenahillo, ardbegmainen merellisyys hiipii taustalla, kahvia?, palanut vanilja.
M: Tujakka aalto aluksi, ei mikään sherrypommi, merenrantanuotio suussa, hillitty nuorekkuus, jälkimaussa sherryisiä nuotteja, palanut, kihelmöivä, pitkä jälkimaku. Makea new-makemainen nuoruus ja paksu toffeisuus ovat mieletön yhdistelmä!
Ardbeg Uigeadail (L8): Ehkä sherryisempi, fiinimpi, mutta ohuempi ja pistävän epätasapainoinen. Young-Uige voittaa ihan helposti.
Ardbeg single cask sherry butt 2396 1976/2002 53,5%
T: Glenfarclasmainen iloinen sherry, mentholia ja jotain eksoottista oranssia hedelmää (papayaa?), sherry on runsas muttei ollenkaan liiallinen. Vaikea mieltää Ardbegiksi. Nopeilla nuuhkaisuilla irtoaa jopa savua, jokin sininen hedelmä tunkee väkisin mieleen. Kurkkua? Aivan uskomaton tuoksu!
M: Hienostunut viski ilman minkäänlaista ylimielisyyttä, sherry on pitkä, rauhallinen mutta runsas. Ehkä vuodet ovat pehmentäneet tyypilliset vulgaaniset ardbeg-piirteet, todella selkeä ja erittäin maukas viski. Nippelimakuja en osaa veistellä eikä ole nyt tarviskaan. Istun ja nautin tästä uudesta ja eksoottisesta Ardbegistä. Jälkimaussa turvetta vaimeana haamuna. Loistavaa tavaraa. Ehkä yllätti itseni tuo vuosien ja sherryn tuoma hienostuneisuus.
Ardbeg Corryvreckan: Ja tämä edelleen loistavaa myös! Makea, syvä, voimakas ja niin Ardbegiä kuin olla ja voi.
Young Uigeadailista ja Single sherry buttista nöyrä kiitos POP:lle.
______________________________________________________________________________
aapeli (14.2.2009 8.21.30 last edit 14.2.2009 8.31.34)
Pitihän se laittaa testiin tuo Ledaig 10 yo. Väri ja tuoksu ei liikoja lupaillut,mutta tietenkin pääasia,eli maku ei ollutkaan mitenkään huonoimmasta päästä. Itseasiassa ihan hyvää. Lakritsainen,yrttinen ja aavistuksen pippurinenkin. Turvettakin löytyy,jos ei nyt ihan valtavasti,niin selkeästi havaittavasti kuitenkin.
Sitten taas Springbankin touhuihin tuli perehdyttyä 8 yo Hazelburnin,Springbankin 10yo:n ja Springbankin 15 yo:n kautta. Erittäin hyviä kaikki. Näistäkin olen niin paljon pajattanut jo aiemmin,joten eipä näistä sen enempää. Näitä tulee varmuudella uudelleenkin kaappiin,kun loppuvat. Nyt kun saisi tuon hiljattain julkaistun 11 yo Madeira Woodin tuonne lisättyä...
______________________________________________________________________________
turtsi (14.2.2009 11.57.03)
Eilen kummelia katsellessa oli musavisassa vuorossa Irlanti, eikun Kanada... No, kuitenkin laulun sanat innoitti korkkaamaan joskus saadun Bushmillsin Black Bushin. Blendiskamaahan se oli, ei pääse mihinkään. Jyväviskimäisyys maistui läpi kovan sherrytyksen. Hieman liian mietoa kamaa muutenkin...
Mutta pistetään laulun sanat tänne jos muutkin haluaa päästä tunnelmoimaan ;)
" I'm drowning in whiskey
I'm sailing at sea
Heeloway heelo way
The ship goes along
O'Riley my friendo
Why do you sorrow
Religion and football
Are certain thy world
Irish o' Irish, o' Irish my slave
Irish o' Irish my country so brave"
______________________________________________________________________________
sähkäri (14.2.2009 17.42.41)
Eilen käväisi lasissa glendronach 15y, highland park 18y pariin kertaan ja caol ila 18y (olikohan niitä vielä muitakin). Hyviä viskejä kaikki, glendronach olikin uusi tuttavuus, harmi että sen saatavuus on hieman heikkoa ainakin tuona versiona.
______________________________________________________________________________
Gaissa (17.2.2009 9.57.35)
Eilen käväisi lasin pohjalla Lagavulin 16 -tilkka. Mahtava tuoksu jäi leijailemaan pöydän ääreen senkin jälkeen, kun lasi oli tyhjä. Pehmeä maku.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (20.2.2009 10.35.45)
Aberlour 15y.o sherry finished 43%: Sherrytoffeekarkkia.
Highland Park 21y.o OB: Tämä on hyvä juoma. Kivan erilainen juuri kuivuuden ja sherryn oikeanlaisen käytön takia.
Ardbeg Renaissance: Hyvää mutta monimuotoisuutta on vähemmän kuin vanhassa. Savua kyllä enemmän. Voimakkaan pisteliäs viski.
Ardbeg single cask sherry butt 2396 1976/2002 53,5%: Popin sämplejämät lasiin.
T: Onhan tämä hulppea viski. Sherryn piirteitä on vaikeä pukea oikeiksi sanoiksi. Suurta, hienostunutta, öljyistä muttei liian dominoivaa. Nyt irtoaa jo Ardbegin peruspiirteitä. Ja Mentholia ja savuakin.
M: Mahtava kokonaisuus! En pilaa sitä puisevilla kommenteilla. Jälkimaku pitkä ja voimakas.
______________________________________________________________________________
aapeli (21.2.2009 10.59.30)
Kaapin perukoilta sain kaivettua Juran 10 yo:n alkuun. Ei ehkä ihan niin kamalaa kuin muistelin,mutta ei todellakaan ole mun juttu. Kyllä tuon alas saa,mutta saattaa mennä tovi,ennen kuin pullo tyhjenee.
Ledaig 10 yo. Siinä mielessä erikoinen viski mielestäni,että tuoksussa on joku luotaantyöntävä ominaisuus,jota en ainakaan vielä osaa tarkemmin määritellä,mutta maku ei jatka tuota linjaa. Maku hyvin erilainen tuoksun kanssa. Ja maistuu itseasiassa jopa paremmalle,kuin ensimmäisellä kerralla n.viikko taaksepäin. Mukavan pippurinen. Ihan ok.
Ardbegin Blasdaa. Ei edelleenkään hassumpaa. Kyllä tälle käyttöä löytyy. Sen verran kevyenlainen,ettei kauhean hyvin tunnu kestävän avattuna olemista,oli alkuun jotenkin tiiviimpi kokonaisuus.Mutta edelleenkin siis varsin juotava ja herukkainen esitys.
Monopoolin tilausvalikoiman Signatory Highland Park. Tähän sitä kannatti eurot sijoittaa,erittäin käyttäjäystävällinen tuote kyseessä.
Ja "jälkiruoaksi" Glenfarclasin 21 yo. Tasapainoinen ja miellyttävä.
Aika samantoistoahan nämä omat maistelut ovat,mutta toisaalta uusiakaan ei oikein viitsi avata ennenkuin joku tyhjenee. Opettelen tässä asiassa itsehillintää. Tällä hetkellä arviolta 30 viskiä auki,joten täytyy malttaa. Ehkä vain pitäisi lisätä kulutusta...
______________________________________________________________________________
vesku (21.2.2009 18.05.34)
Nämä on kyllä maistettu parin viikon aikana,
MACALLAN 1968 51%, 109 kpl laitettu markkinoille 34 v ikäisenä.
Tämä tuli Kuopion reissulla maistettua.Viskinä tämä ei minulle meinannut aueta.Tuoksu oli kovin hento ja maku oli vahva (alkoholimainen) josta ei meinannut löytyä mitään. Tässä kohtaan aikalisä ja isompi olut.
Puolentunnin päästä lasin pyörittelyä,nuuhkimista ja kyllä sieltä pientä
vaniljaa ja sitrusta löytyi.Jättäen suuhun vahvan pitkän jälkimaun edelleen pientä vanilijaa,sitrusta ja etelän hedelmää.
Kyllä tämän voi jos kohdalle tulee maistaa, etenkin jos joku tarjoaa.
Aivan ilmaiseksi mikko ei tätä kaada, 250,-/4cl.
HANKEY BANNISTER 40 yo 43,3%
Tuoksussa oli sherryä,rusinaa,tammea jotka olivat myös maussa sekä jälkimaussa joka osoittautui pitkäksi.Tässä on hyvä esimerkki vanhanajan iäkkäästä viskistä.Alla oleva teksti on maahantuojan paperista kopiotu.
Hankey Bannisterin 250-vuotisjuhlia varten lanseerattava Hankey Bannister 40 yo on ainutlaatuinen löytö. Tämä blendi sisältää joitain maailman harvinaisimmista ja hienoimmista viskeistä, kuten Garnheatia,Killylochia ja Glenflageria, joiden tislaamot on jo kauan sitten lopetettu.Näitä viskejä oli jo kypsytetty monen vuoden ajan, kun ne sekoitettiin keskenään ja jätettiin vielä 35 vuodeksi kypsymään. Tämä ainutlaatuinen ja loistava blendi oli levännyt rauhassa syvällä tislaamon varastossa, kun Inver House Distillersin "Master Blender" Stuart Harvey, löysi nämä tynnyrit 40 vuotta myöhemmin.Alun perin vuonna 1966 tislattu viski on kypsynyt espanjalaisissa tammitynnyreissä ja vain 1917 pulloa on lanseerattu kansainvälisesti.Kysynnän uskotaan olevan suuri blabla blaa...........
______________________________________________________________________________
quagmire (21.2.2009 20.22.45 last edit 21.2.2009 20.23.05)
"La froyg" 10 QC noviisin havaintoja3.. edelleen puolen vuoden jälkeen erinomainen viski, mutta seuraava pullo joka hankitaan kaapin lasisten ovien taakse on Laphroaigin tehtaan CS, perus kymppiin on tapahtunut leipiintymistä (ja se vetistyykin niin nopeaan), kun taas CS tarjoaa särmää johon en ole vielä kyllääntynyt.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (22.2.2009 21.48.50)
quote[3D2E38203E4B0 (link)]:
HANKEY BANNISTER 40 yo 43,3%
Tuoksussa oli sherryä,rusinaa,tammea jotka olivat myös maussa sekä jälkimaussa joka osoittautui pitkäksi.Tässä on hyvä esimerkki vanhanajan iäkkäästä viskistä.Alla oleva teksti on maahantuojan paperista kopiotu.
______________________________________________________________________________
turtsi (23.2.2009 11.13.55)
Eilen iltadramina Ardbeg Loti (L6) ja Port Ellen 21 DL OMC 1983/2004 sherry cask. Lotin huumaava savuisuus ja hedellällisyys maistuu aina vain paremmalta. Hieman Caol Ilamainen savuisuus antaa tuoksussa merkkejä että kyseessä ei ole kovin raskas Ardbeg. Trooppiset hedelmät kuitenkin täyttää suun ja nuotiosavun mukaan alkaa tulla hieman turvetta. Jälkimaku on todella pitkä ja voimakas antaen mausteisen ja hieman jopa pippurillisen tuntuman.
Mutta ei voi mitään. Port ellen maistuu kuitenkin vielä paremmalta, vieden voiton todella voimaisella ja merellisellä tuntumalla. Tummaa suklaata ja pehmeää turvetta tarjoava Ellen ei ehkä jälkimaussa pärjää Lotille. Mutta todella pehmyt ja rauhallinen suuntuma sopi hiljentyvään sunnuntai-iltaan loistavasti.
______________________________________________________________________________
Gaissa (27.2.2009 20.38.45)
Yksi Laphroaig 10 yo ja yksi Macallan 30 yo Fine Oak. Tuo Macallan tuoksui minun nokkaani hieman omenalta ja vaniljalta. Maku oli hedelmäinen. Jopa calvados tuli mieleen.
______________________________________________________________________________
aapeli (1.3.2009 13.05.19 last edit 1.3.2009 13.06.46)
Bowmore 12 yo. Mukavan savuinen ja makuinen. Ensimmäinen kerta tätä pullouudistuksen jälkeen,ja ei tämä muistinvaraisesti huonompaa ole kuin ennenkään. Rohkenin tarjota parille kaverille,jotka eivät viskeihin ole perehtyneet,ja tämä nautti suurta suosiota.
Springbank 10 yo.
Springbank 11 yo madeira. Lisäsin vettä siten että vahvuudeksi muodostui n.48%. Ja siten,että laimensin pienempään pulloon hyvissä ajoin, ettei vesi "häiritse" liikaa. Mutta,kuten aiemminkin todettua,ei vesi tätä mitenkään paranna. Ennemminkin huonontaa. Voi tietenkin olla,että määrä on edellenkin väärä,mutta kyllä tämä toistaiseksi on ollut parahimmillaan "pullon suusta".
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (1.3.2009 13.23.53)
Mm. Bowmore Dusk. Ja hyvää oli! Voittaa Dawnin ihan kepeästi. Ja juuri tasapainoisemman ja syvemmän otteensa johdosta. "Perus" Bowmoreista parasta.
______________________________________________________________________________
SeBBe (1.3.2009 18.26.41)
Uusi mallasjuoma pyörähti lasissa, pitkästä aikaa.
Glen Grant, DT, 34yo, 1969/2004, 51,5%
Tuoksultaan makean päärynäinen, runsaasti makeaa hedelmäisyyttä, kukkaketoa, hiven savua, tyylikästä tammisuutta, sherryn häivähdys. Maku alkoi jälleen vahvan päärynäisenä peittäen lähes kaikki muut maut alleen heikkoa savuisuutta ja kuivattavaa tammea lukuun ottamatta. Kuiva jälkimaku häviää nopeasti ollen, yllätys yllätys, varsin päärynäinen.
Erikoinen tynnyri on täytynyt olla kyseessä, niin hallitsevaa tuo päärynäisyys oli. Tuoksu oli juomassa kerrassaan loistava! Valitettavasti maku petti, jääden varsin väsyneen oloiseksi.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (4.3.2009 16.52.16)
Port Ellen MacGibbon's provenance 25y.o 46% single sherry butt d.1983/b.2008:
T: Todella paksu,voimakas ja nahkainen sherry, joka huipentuu hienosti hedelmäiseen ja öljyiseen mysteeriin. Samoja sherry vivahteita kuin Poppelin Arttu sherry SC:ssä. Mustaherukkainen raikkaus ja pirtsakka lääkemäisyys.
M: Kivan toffeinen ja terhakka Ellen. Sherry tuoksuu muttei hallitse makua ainakaan liikaa. Aalloton tasapaino ja vähintäänkin keskipitkä jälkimaku. Hyvä viski! Joskin hieman enemmän odotin maulta. Ei ehkä ole kyseessä First-fill vaikka väri onkin kivan punertava.
______________________________________________________________________________
aapeli (7.3.2009 9.47.41)
Glenmorangie Quinta Ruban. Hyvä port-viimeistelty viski.
Glenfarclas 21 yo. Erinomaista. Herättää suurta mielenkiintoa kokeilla muitakin Glenfarclaseja,joita ei omalle kohdalleni ole tämän lisäksi sattunut kuin 12 yo.
Auchentoshan 10 yo. Hyvä lowlander. Täytynee hankkia jossain vaiheessa tästä tuo pari vuotta kypsyneempi versio.
Highland Park 15 yo. Äkikseltään vähän erilainen Highland Park. Tässä ei varmaankaan sherrytynnyrit juhlineet,kun tätä on kypsytelty. Ihan ok,ei tehnyt ihan järisyttävää vaikutusta,mutta täytyy ottaa pian uusinta. Ei pahaakaan.
Lagavulin 16 yo. Aina mahtava viski. Tähän en kyllästy. Tämä ja Ardbegin TEN aikanaan vaikutti vahvasti siihen,kuinka paljon islay-viskeistä innostuin. Molempia pitää kaapissa olla aina.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.3.2009 12.20.19)
Isle of Jura 16y.o 40% OB T: Tuoksu on tämän viskin parasta antia. Paksu keitetty omenasose jossa yhdistyy jokin voide apteekista. Aavistus mentholia(jota löydän nykyään joka toisesta viskistä). Jopa kuusenhavut käväisi kerran keskellä tuoksua vaimeana.
M: Kivan suolainen ja runsas, mutta ei oikein tarjoa mitään selvää kaavaa johon tarttua. Voisi olla myös pieni annos sherryä. Siis voisi...
Bunnahabhain 12y.o OB T: On tämäkin hyvää viskiä. En todellakaan lähtisi tätä turpeistamaan helvetin porteille vaan antaisin tämän runsaan ja hyväntahtoisen perusolemuksen pysyä sellaisenaan. Sormihipelöinnin jälkeen tuoksussa(sormista siis) todella selkeä ja mutkaton maltaisuus. Yksinkertainen, maukas ja selkeä paketti ilman sen kummempaa kikkailua.
M: Tasapainoinen, raikas, paksu...jne. Kaikella tapaa miellyttävä perusviski rannikolta, joka voittaa monet naapurisaarten savuttomat yritykset.
______________________________________________________________________________
Gaissa (8.3.2009 18.24.04)
Eilen suunnittelimme parin kaverin kanssa tulevan kesän kalastusreissuja ja maistelimme siinä sivussa muutamia viskejä: Bowmore 12 yo Enigma, Glen Garioch 15 yo, Scapa 14 yo ja Lagavulin 16 yo. Kaikki olivat oikein maittavia. Lagavulin taisi tyhjentyä eniten, joten ehkä se oli eniten porukan makuun. Enigmassa oli hieno väri, varmaankin sherryä. Olin löytävinäni siitä myös mukavaa suolaisuutta.
______________________________________________________________________________
Gaissa (8.3.2009 18.41.32)
Jaa juu, tuli nautittua myös yksi Ola Dubh 12 eilen. Olipa hyvää, pehmeää olutta!
______________________________________________________________________________
sähkäri (8.3.2009 20.02.56)
Macallan cask strength, hyvä sherry viski, todella miellyttävä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (10.3.2009 11.01.53)
Bunnahabhain Auld Acquaintance pitkästä aikaa lasissa ja paranee vaan. Äärettömän tasapainoinen ja makeahkosti miellyttävä viski tämä on ilman ainuttakaan säröä missään vaiheessa. Sherry on pehmeää ja tuo juomaan rypäleisyyttä ja muuta marjaisuutta, muttei lainkaan tunkkaisuutta. Tämähän on pikemminkin raikasta. Ei varmaan kovin paljon first fillejä ole sekoituksessa ollut mukana, koska efekti 33 tynnyrivuoden jälkeen on tuollainen. AA ei ole mikään pommi, ennemminkin hieman ujo, mutta ah niin valloittavasti ujo. Tällä hetkellä rankkaan ihan parhaimpiin ikinä.
Mackmyra Preludium 05:ttä ei tällä kertaa iäkkäämpi viski alla häirinnyt. Ihan kuin nuoren tisleen tuoksut ja maut häviäisivät avatussa pullossa pikku hiljaa. On tämä persoonallista ja makoisaa havuineen.
Talisker 20yo 1982 oli taaskin hyvää. Reilu 58% ei ole enää aikoihin häirinnyt erittäin vajaassa pullossa. Polte on enemmänkin mausteista. Jälkimaku etenkin on upea. Varsin erilaisia viskejä nämä kolme ja antoivat eilen nautintoa koko rahalla.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (13.3.2009 11.36.27)
Talisker 18y.o: Tää on pikkasen hyvvää!! Eilen pärähti uskomaton päärynä trippi päälle. Ei koskaan ole ollut näin keveä ja hedelmäisen maukas. Ja käsittämätön, saumaton tasapaino. Aarreviski, joka on must kokeilu kaikille singleistä pitäville.
______________________________________________________________________________
jameli (14.3.2009 13.12.25)
Kaappia siivosin ja vastaan tuli eilen joku käsittämätön pullonpohjalle jäänyt tippa, jota ei enää voinut edes säälistä jättää juomatta. Ardbeg Renaissance:a oli jostain käsittämättömästä syystä n. 6cl oli jäänyt juomatta pari viikkoa sitten illanvietossa. Ajan ja ilman yhteisvaikutus oli ollut sangen tuhoisa, eikä voi mitenkään mairittelevasti kehua, että olisi ollut enää aistittavissa ko. tuotteelle ominaisia makuja tai tuoksuja. Jäljellä oli enää lähinnä kattotervausvälineiden pesuveden laimea terva.
______________________________________________________________________________
sähkäri (15.3.2009 0.41.52)
taitaa mennä itse asiassa tänne eilisen puolelle.
bowmore 12yo omc, highland park 25yo, bruichladdich 1973, springbank-91 bourbon wood, bowmore 17yo, ardbeg anb. :)
______________________________________________________________________________
Whisky (15.3.2009 1.53.32)
quote[4758454C00404C5959442D0 (link)]:
taitaa mennä itse asiassa tänne eilisen puolelle.
bowmore 12yo omc, highland park 25yo, bruichladdich 1973, springbank-91 bourbon wood, bowmore 17yo, ardbeg anb. :)
______________________________________________________________________________
sähkäri (15.3.2009 21.33.39)
quote[5B64657F67750C0 (link)]:
quote[4758454C00404C5959442D0 (link)]:
taitaa mennä itse asiassa tänne eilisen puolelle.
bowmore 12yo omc, highland park 25yo, bruichladdich 1973, springbank-91 bourbon wood, bowmore 17yo, ardbeg anb. :)
Ei siis ilmeisesti mitenkään huonompi setti?
______________________________________________________________________________
SeBBe (15.3.2009 22.08.28)
Viikonlopun aikaan tuli testattua paria 25v Taliskeria rinnakkain. Kyseessä 2004 ja 2006 pullotetut versiot. Kummassakin luonnollisesti pippuria, merellisyyttä ja turvetta. -04 oli näistä pehmeämpi ja siitä olin aistivinani hennon sherryisiä aromeja. -06 minun aistien mukaan olisi taasen ex-bourbon ja siitä löysin paljon yhtymäkohtia 2003 pullotettuun 20-vuotiaaseen, joskin tämä oli selvästi hienostuneempi. Millään muotoa en noista tynnyröinneistä sen paremmin tiedä, jos jollakulla tietoa on olisin asiasta kiinnostunut. Loistavia juomia molemmat enkä osaisi äkkiseltään sanoa kumpi miellytti enemmän.
______________________________________________________________________________
InkRose (16.3.2009 1.03.29)
Tuon 2004 pullotetun pystyin tarkistamaan, ja siinä sanotaan vain jotta Refill Casks, sen tarkemmin bourboneita ja sherryjä erottelematta. Vielä en tätä ole avannut vaan säästelen myöhempää ajankohtaa varten, joten omia nuotteja ei tästä ole.
Muutama refill bourbon hoggie on kyllä etenkin aluksi yllättävän paljon sherryyn viittaavia sävyjä antanut, esim nuo Bladnoch-pullotteet Linkwood 17-v ja Caol Ila 25-v.
______________________________________________________________________________
SeBBe (16.3.2009 8.27.19)
quote[4364615865796F0A0 (link)]:
Tuon 2004 pullotetun pystyin tarkistamaan, ja siinä sanotaan vain jotta Refill Casks, sen tarkemmin bourboneita ja sherryjä erottelematta.
______________________________________________________________________________
InkRose (16.3.2009 19.25.44)
Jepjep, jotenkin kuvittelin että olit baarissa maistanut tuota eikä huonossa valossa nähnyt lukea etiketistä tms.. Ja aikomus todellakin on tuo avata, mutta vasta syksymmällä, kun täältä kotiudun Suomeen. Pitää vähän keräillä täällä ollessa inventaariota, että on sitten jotain tarjottavaa varpajaisissa.
______________________________________________________________________________
Artturi (18.3.2009 16.46.49)
Naantalin kylpylähotellin Yacht Clubilta löytyi yllättäen Highland park 25 ja Macallan 25 Fine Oak, kumpikin avaamattomana ylähyllyllä. HP maksoi 5 euroa vähemmän kuin Fine Oak, joka oli kyllä hinnan kiroissa eli yli 14 euroa. Nämä siis 2 cl annoshintoja.
Mutta, mutta. Oikaestaan yllätyin Macallanin paremmuudesta tässä 25 v.vertikaalimaistelussa. En ole alkuunkaan tämän "fine yök" sarjan fanittaja, vaikka muutoin pidänkin ko. tislaamon tuotteista.
HP oli jotenkin robuskimpi ja pistävämpi kuin odotin. Liekö sitten vika pullotteessa, kun oli sitä uudempaa ovaalipohjaista mallia tai pahoissa kauloissa. Tietenkin siinä oli savua, mutta ei niin että se olisi pahasti minua speysiden ystavää häirinnyt, se vaan ei pärjännyt Macallanille suunmukaisuudessa. Kotona köllivä HP:n SC 1986 kyllä peittoaa tuon 25:n mennen tullen.
Tarkempia pullotietoja kuten % en kuikuillut, mutta siellähän nuo pullot on nyt avattuina ja ilman pahaa kaulaa, jos jotakuta kiinnostaa.
______________________________________________________________________________
InkRose (18.3.2009 19.14.41)
Sattuneesta syystä eilen oltiin irkkulinjalla. Bushmillsin 10-vuotiasta tuli nautittua muutamakin annos illan mittaan, ja olihan se varsin leppoisaa juotavaa. Illan viimeisen hitaan virkaa toimitti Glen Moray NAS, jonka ystävällinen paikallinen tarjosi. Oli muuten paikan ainoa skottimallas. Kyllähän se siinä 6 Guinnessin ja 4 Bushmillsin jälkeen ihan mukiinmenevää oli, mutta ehkä parempi etten yritäkään mitään sävyjä sepustaa, tilanteen huomioiden.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (20.3.2009 20.09.17 last edit 20.3.2009 20.10.01)
Edradourin straight from the cask sarjan port-versio tuli eteen eilen. Ruoan ja tuopillisen jälkeen viski oli makea ja miellyttävä sillä hetkellä, enkä millään keksinyt sokkona maistellusta viskistä sen identiteettiä.
______________________________________________________________________________
aapeli (21.3.2009 10.02.40)
Parit Springbankit ja jotain muuta:
Springbank 18 yo,OB. Erinomaista.Ei tuota pettymystä ainakaan minulle. Balanssi kohdallaan,sherryä ja jotain makeaa,mahdollisesti toffeeta. Savuakin hieman. Aika samanhenkinen 15 yo:n kanssa,tämä ei vain heti avaamisen jälkeen ollut lähimainkaan niin hyökkäävän suolainen kuin tuo nuorempi. Ei tarvitse odotella avaamisen jälkeen,vaan toimii ihan heti.
Springbank 15 yo,OB. Pidän tästäkin todellakin paljon, edelleen mukavan suolainen maku. Ja toki paljon mutakin kuin suolaa,mutta enpä kuitenkaan yrittänyt tarkemmin arvioida.
Springbank 10 yo,OB. Hyvää oli. Tässä miellyttää makeahko sitruksisuus,joka tuo itselleni mieleen appelsiinin kuoren.
Rosebank 12 yo Flora & Fauna. Kevyttä ja mausteisuutta. Sopisi aurinkoiseen kesäpäivään. Pitääpä säästää kesäksikin.
Bowmore 12 yo,OB. Sopivan savuinen,ei jyrää savullaan.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (28.3.2009 7.22.32 last edit 28.3.2009 7.52.51)
Pieni pikaexcursio Raahen Kapteenin Kulmaan. Ihan kiva pubi, vaikka muutama romsku aiheutti kalapaliikkia eteisessä ja merimies-tyylinen(en viittaa nyt sänkykumppanisuuntaukseen) vanhaherra, jorasi merenrantakaupungin vireään tyyliin.
Maistelin kuitenkin seuraavat viskit:
Ardbeg Connoisseurs choise 1990 40%(sherry? väristä päätellen): Hyvää oli.
Glenfarclas 30y.o: Tässä ikä ja tasapaino alkaa olemaan kohdallaan. Suberb!
Edit: Valikoimassa oli muutamat irkut, jenkit, JW-suora ja ehkä 25 singleä, joista mainita voi tuon Farclasin lisäksi Bowmore 25y.o beigellä etiketillä.
______________________________________________________________________________
aapeli (28.3.2009 9.59.43 last edit 28.3.2009 10.01.01)
Uusintaa 18 yo Springbankista ja ei ole viikossa huonontunut. Kypsää hedelmää. Hyvää on.
Highland Park 15 yo OB taas oli muuttunut avaamisen jälkeen ja positiiviseen suuntaan. Pois oli jäänyt alun pistävyys ja ohut tuntuma. Ihan hyvältä maistui nyt toisella kerralla. Ei parasta Highland Parkia,mutta ihan hyvää kuitenkin. Vähän eriluonteinen kuin muut maistamani hoopeet.
Edellinen innoitti ottamaan myös siivut Signatoryn 1991 Highland Parkista. Ei jaksa enempiä paasata muuten kuin että tämähän on hyvää,kuten ehkä joskus aiemminkin on tullut todettua.
Ja nyt keskittymään päivän lätkämatsiin...ja ei kyllä kilistellä,jos tännään(kin) tulee pataan...
______________________________________________________________________________
Gaissa (29.3.2009 15.57.23)
Eilen tuli maistettua tilkka Bunnahabhain Darach Ur -viskiä. Maku oli pari tuntia aiemmin heränneeseen suuhuni raa'ahko. Tilkka vettä ei juurikaan auttanut asiaa. Ehkä joskus sopivamman tilaisuuden tullen uudestaan.
______________________________________________________________________________
Toni V (29.3.2009 17.50.59)
Alkuun liraus Chivas Regalia, ihan hyväähän tämä muttei niin erikoista.
Sitten Scapa 12 yo minipullosta. Maistuukin hyvälle! Ehdinpä kaverillekin sanoa etten odota tältä mitään, mutta olipas yllättävän hyvin suuhun sopiva vaikka yleensä hiukka savuisimmista viskeistä pidänkin.
Sitten vielä Ardbegin beastie, ja kyllähän se vaan on hyvää.
______________________________________________________________________________
MrBeam (30.3.2009 7.42.32)
No se ei ollut ihan eilen, mutta silti. Bowmoren ei-enää-niin-kovin uudet 12 ja 17 vasta avattuna rinnakkain.
12 oli yllättävän nuoren viskin oloinen selkeästi kypsemmän 17:n rinnalla. Hallitsevat elementit tässä seurassa olivat makeus, laventelisuus ja tosiaankin nuoruus. Kaikista jännintä oli kun heti 17:n nuuskaisun perään 12 antoi erittäin voimakasta, kaunista tuoreen koivuvihdan (-vastan) aromia. Siitä on kulunut 3-4 vuotta, kun edellisen pullomallin 12:n maistoin viimeksi. Silloin pidin heikoimpana Islayna maistettuani seitsemän elävän tislaamon perustuotteet. Nyttemmin makuni on muuttunut ja arvostaisin ehkä sitäkin Bowmorea enemmän.
17 oli varsin marjaisan täyteläinen ja tasapainoinen lämpimän savupölläyksen kera. Makeus oli hienosti kontrollissa. Kaikkinensa aivan eri planeetalta kuin 12. Tämänkin edellistä versiota olen maistanut, mutta vain kerran ja vain tiskillä notkuessa, joten en uskalla vertailla uutta ja vanhaa. Viskistä jäi sellainen kutina, että se todennäköisesti on paras maistamani Bowmore, kunhan annetaan ajan vähän kulua. Itse asiassa eihän tästä löytynyt mitään moitittavaa.
Ja vielä tiedoksenne ne vähät maistetut: nykyinen 12, edellinen 12, edellinen 15 Darkest, edellinen 15 Mariner, nykyinen 17 ja edellinen 17.
______________________________________________________________________________
POP (31.3.2009 7.38.48)
Hentojen Begejen jälkeen lirautin laseihin vielä Supernovaa ja 1992/2008 cask 772, toimivia iltamyssyjä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (31.3.2009 11.23.15)
quote[7B447453575B360 (link)]:
Lagavulin DE, d.1990, b.2006. Odotukset tämän suhteen olivat kasvaneet aika korkeiksi ja ehkä juuri sen vuoksi ei iskenyt halolla otsaan. Heti korkkauksen jälkeen maistui kovinkin turpeiselta ja ne PX:n tuomat elementit lurkkivat liiaksi taustalla. Oudon lähellä viime vuoden 12yo CS-pullotetta. Jälkimaku oli yllättävän lyhyt Lagaksi. Jollain lailla tästä jäi tuntuma, että potentiaalia on paljon parempaan, kunhan antaa kaapin sisäilman ympäröidä avattua pulloa muutaman hetken. Arvelisin juuri tämän viskin pyöristyvän, makeutuvan ja täyteläistyvän. Saa nähdä.
....
______________________________________________________________________________
aapeli (4.4.2009 8.01.49 last edit 4.4.2009 8.03.52)
Pohjiksi pari lowlanderia:
Auchentoshan 12 yo. Tätä "uutta" sarjaa,mitä myös oma monopoolimme tilausvalikoimassaan tarjoaa. Helppoa juotavaa,mutta ei valitettavasti mitenkään erikoista. Hiukan tämä massaan hukkuu eikä tästä juuri mitään erikoisesti nouse esille,mutta ei nyt kuitenkaan mitenkään huonoa ole.
Rosebank 12 yo Flora & Fauna,tämä on tuohon edelliseen verrattuna ihan eri planeetalta. Vaikkakin erittäin kevyttä ja helppoa tämäkin,on tähän kuitenki saatu pullotetua enemmän "luonnetta".
Tähän olisi tietenkin tislauskertojen määrän perusteella sopinut vielä yksi täysin erilainen "triple distilled" eli Hazelburn, mutta eipä tällä kertaa.
Tähän väliin Balvenie 17 yo rum cask. Kylläpä jokseenkin voimakkaasti erottui tuon jamaikalaisen rommitynskän vaikutus,en mielestäni aiemmin ole noin selvästi tuota erottanut,mutta todellakin tuoksussa ja maussa rommi tuntuu. Ei haittaa,erinomaista ainakin omasta mielestäni.
JA parit Sprinbankit. Tietenkin.
Springbankin 15 yo ja 18 yo. Melkolailla tämän hetkiset suosikkiviskit omassa kaapissa,huonoa näissä on ainoastaan rajallinen koko... ;)
Täytyy tässä jossain vaiheessa ottaa työn alle toinen kaapissa takarivissä kuikuileva Rosebank. Single malts of scotland vuodelta 1991. Tämänkin sai systembuulaagetin tilausvalikoimasta. Ei onneksi ole ihan mahdoton matka,mutta mielummin tekisi näitä hankintoja kotimaisesta putiikista,mutta ei auta. Seuraavakin hankintakeikka osuu länsinaapuriin,kun sain viestiä että tilaamani Imperial on saapunut myymälään...hyvää palvelua raja-aidoista huolimatta.
______________________________________________________________________________
MrBeam (6.4.2009 14.50.22 last edit 6.4.2009 14.53.41)
Mairittelevaa, kun kutsutaan Mr Bourboniksi ja kuitenkaan en kolmeakaan kymmentä jenkkiviskiä ole maistanut, liekö bourboneita edes kahta kymmentä. Joka tapauksessa viikonloppuna maistissa pari vanhaa tuttua, joista kummankaan takia ei kannata fanfaareja soitella. Nämä menee sarjaan "ai tällaista, ihan ok, mutta tähänkö se sitten jäi". Maistelun kannalta erinomainen esimerkkipari toisistaan poikkeavista bourboneista. Eivät ne kaikki ole samasta puusta.
Heaven Hill 4yo, 40%. Kevyttä on edelleen, muttei mitään erikoista. Jopa liiallinen keveys tätä vaivaa. Vaikutelma on jotensakin liköörimäinen tai parfyymimäinen aika runsaalla vaniljalla. Ennemmin makeaa kuin kuivaa osastoa. Minun arvaus mash billistä on erittäin paljon maissia ja (liian) vähän ruista.
Evan Williams Single Barrel 1998 (d.16.9.1998, b.10.3.2008), barrel #266, 43,3%. Tämä on sitten se kuiva bourbon ohuella suutuntumalla. Maussa on jotain lievää mausteisuutta, josta en osaa päättää meneekö se yrtti- vai pippurimaailmaan. Ehkä tämä puolestaan on tulista chiliä: http://www.maxim.com/contests/evanwilliams/winner.aspx
______________________________________________________________________________
MrBeam (7.4.2009 8.16.49)
Jäi mainitsematta edellisestä, että kyllä noista kahdesta Evan Williams selkeästi parempaa oli kuin Heaven Hill, ja vieläpä oli parantunut selvästi hengiteltyään jonkun kuukauden. Jonain toisena päivänä se voisi olla jo oikeinkin hyvää.
______________________________________________________________________________
Rowley (8.4.2009 22.45.16)
Eilispäivän illan aikana tuli Kerttulin kievarissa maistettua Laproaighin Quarter Caskia. Hyväähän se oli. Odotukset saattoivat olla kyllä vielä korkeammalla. Odotin paljon voimakkaampaa ja savuisempaa tapausta.
Nyt on tullut viime aikoina maisteltua pelkästään Islayn alueen viskejä ja alkaa tuntua siltä että pitäisi melkein joltain muulta alueelta ostaa jokin pullo, koska nämä eivät enää "yllätä" millään lailla. Hyviähän nämä ovat kaikki olleet, mutta on niissä paljon samojakin piirteitä. Seuraavaksi tulee silti melko varmasti hankittua joku lappari laivalta.
______________________________________________________________________________
Feldwebel (9.4.2009 10.42.40)
Auchentoshan 10Yo
Higland Park 12Yo
Laphroaig 10Yo
Hyväähän nuo on... tuli vaan tempaistua pokerihuumassa turhan monta tummaa, Tsekkiläistä mallasvalmistetta naamaansa ja muistikuvien kanssa on vähän niin ja näin... :D
______________________________________________________________________________
Isto (9.4.2009 11.56.22 last edit 9.4.2009 12.22.22)
black bush
todella hyvää 30e viskiksi ei maistu alkoholi juuri lainkaan mutta kun seisotti lasissa pientä määrää tätä viskiä niin jotenkin maku ehkä muuttui? ja maistu tynnyriltä josta en pitänyt
glenfiddich 18yo
TODELLA hyvä viski alkoholi ei maistunut lainkaan ihanku hyvää psykedeelistä mehua jois ja 2cl tätä maksoi alle 4 euroa baarissa
edullista luulisin
1982 port ellen 26yo
tämä myös oli todella loistava viski mutta jäi täysin toisen sen rinnalla nauttimani viskin varjoon
1974 caol ila 30yo
tämä säväytti sitä ei tehny mieli juoda lasista pois ollenkaan koska sen haistelemisesta jo sai älyttömät kiksit
alkoholi ei maistunut tässäkään juuri yhtään (eikä port ellenissäkään)
ja maku jäi suuhun todella pitkäksi aikaa
kaveri jolle tarjosin sanoi että ei voinut jäädä paikoilteen istumaan ku sitä joi ja nous seisomaan (ite ukko nous - ei sentään ehkä ukon "ukko" :O)
tämä ja port ellen maksoivat 2cl noin 8e/lasi
luulisin että todella edullista baarihinnaksi
laproiagh 10v
tosi vahva savun maku noiden aiempien viskien jälkeen ei oikeen säväyttänyt (maistu neki kyllä savulta minusta molemmat vähän)
en oo oikeen varma tästä, pitää maistaa uudestaankin
tämä maksoi jotain 4e / 2cl
kaikesta tästä huolimatta ei mikään viski päässyt bushmills 1608 special reserve 12v tasolle tosin vaikea verrata kun ei ollut samaan aikaan pöydässä saattaa kyllä olla että yliarvostan sen makua muistoissani koska se oli ensimmäinen oikeasti hyvä viski jota join
______________________________________________________________________________
sähkäri (9.4.2009 16.17.16)
quote[42787F640B0 (link)]:
black bush
glenfiddich 18yo
1982 port ellen 26yo
1974 caol ila 30yo
laproiagh 10v
kaikesta tästä huolimatta ei mikään viski päässyt bushmills 1608 special reserve 12v tasolle tosin vaikea verrata kun ei ollut samaan aikaan pöydässä saattaa kyllä olla että yliarvostan sen makua muistoissani koska se oli ensimmäinen oikeasti hyvä viski jota join
______________________________________________________________________________
aapeli (11.4.2009 7.44.05)
Imparial 10 yo Sherry Cask. Mainio viski. Todella tasapainoinen,sherryä ja makeutta, hedelmäinenkin.Minkäänlaista kitkeryyttä tai muuta pistävyyttä ei tästä löydy. Tällaista ei finistelyllä saa aikaan,tämä onkin 10 kypsytetty sherrytynnyrissä,ja sen kyllä voi huomata. Aika omaleimainen,todella miellyttävä viski. McGibbons Provenance-sarjaa.
Hazelburn 8 yo. Uppoaa meikäläiselle todella hyvin tämäkin. Savuahan ei ole,mutta hedelmää sitäkin enemmän.
Old Pulteney limited edition 1990. Tätä saa varmaan sveduista vieläkin,eipä paljoa muualta löydykään. Merellinen viski,mukava suklaa jälkimaussa.
Springbank 18 yo :P
______________________________________________________________________________
AndersMorko (11.4.2009 15.31.40 last edit 12.4.2009 4.49.13)
quote[524D50591555594C4C51380 (link)]:
quote[42787F640B0 (link)]:
black bush
glenfiddich 18yo
1982 port ellen 26yo
1974 caol ila 30yo
laproiagh 10v
kaikesta tästä huolimatta ei mikään viski päässyt bushmills 1608 special reserve 12v tasolle tosin vaikea verrata kun ei ollut samaan aikaan pöydässä saattaa kyllä olla että yliarvostan sen makua muistoissani koska se oli ensimmäinen oikeasti hyvä viski jota join
Sinulla täytyy olla joku fetissi tuota bushmillsiä kohtaan, on pakko olla.
:)
______________________________________________________________________________
Isto (11.4.2009 22.25.30)
Kyseessä oleva Bushmills 1608 on siis sitä vanhaa 90 luvulla pullotettua tavaraa, ei sitä uutta anniversal edition tms.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (12.4.2009 4.52.43 last edit 12.4.2009 4.56.02)
Eilen Singaporen LMDW:ssa maistelussa Bowmore 36v. 1972 Prestonfield (Signatory Vintage), 48.8%.
Maisteluun ei valitettavasti ollut tarpeeksi aikaa, tammoista viskia maistelisi mielellaan semmoisen tunnin ajan ainakin hitaasti nautiskellen ja siita lisaa oppien.
Joka tapauksessa tuoksu oli varsin raikas ja merellinen, pehmeaa savua mukana aavistuksen verran; alle katkeytyi jotain eksoottista hillomaisuuttakin (lychee-siirappia? Mangoa?).
Makutuntuma oli oljyinen, savua vain nimeksi - tuon oljyisyyden alla vallitsi tietty hauska mutta hillitty mango-persikkamaku. Monipuolinen viski, pakko sanoa! Vesilisa toi turpeisuutta pintaan ja nosti savuakin mukaan makuun.
Todella hieno ja erilainen Bowmore naihin nykyisiin ja 80-luvun tuotteisiin verrattuna.
Aiemmin viikolla maistelin Quaich-viskibaarissa 33-vuotiaan Glendronachin OBn: Hienostunut ja mukava sherryinen "vanha" viski jossa tammisuus ei onneksi saanut liian suurta osaa maussa, vaan maku oli todella pehmea ja hedelmainen. Ei maailman monimutkaisin juoma, mutta hyvaa oli.
______________________________________________________________________________
POP (13.4.2009 11.48.35)
Jo muutama päivä sitten tuli maisteltua Smoken kanssa nippu laadukkaita tekeleitä. Alkuun Ardienkin usein maistelema Bowmoren 10vee, 43%, ob, itselle tämä oli ensimmäinen kerta tämän viskin parissa ja täytyy myöntää, että kyseessä oli vanhanliiton Bowikka, varsin hyvää ikäisekseen, niin ja en muistanut ikää väärin ;). Seuraavana 5 erilaisen lasin vertailu ja viskinä sai luvan toimia Bowmoren 15v mariner (uusi), laseista enemmän juttua toisaalla, mutta viski jatkoi samaa uuden linjan menoa, tasoilteltua, helppoa tavaraa, edellinen tai spl ovat huomattavasti suolaisempia, merellisiä, ryhdikkäämpiä jne. Sitten 8 erilaista 70-luvun single cask Ardbegia laseihin, 6 ob:tä vai dp:täkö ne oli? ja 2 ib:tä, 3 oli bourbonista ja 5 sherrytötteröistä, loistavia ja tällä kertaa varsinkin sherryiset maistuivat mainioilta. Jälkkäriksi vielä 2 sherryistä Elleniä (Plattari ja cask sample). Loistavia viskejä ja kiitos Smokelle jonka Blugista voi lukea enemmän illan tarjonnasta.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.4.2009 14.10.43)
Highland Park Old master's 14y.o 1989 53,5% bourbon?
T: Miellyttävän pehmeä mokka pyörii rauhallisesti hedelmäisen hunajan kanssa, sitruunaa, todella mukava, kuin häivähdys raikasta bbq-kastiketta.
M: Kuin mehua joisi, hetken mietittyä maltaisen pehmeä mokka ja ystävällisen kirpeä tuulahdus jäävät pyörimään toviksi kielen etuosaan. Hieno HP versio. Glenfiddichin vanhempien hienostuneisuus. Sävyisä mestariteos!
Bowmore Legend
T: Tämä viski se herättä vain myönteistä hilpeyttä. Kuin 12,5v tytteli, joka yrittää pukeutua kireisiin paljastaviin vaatteisiin. Turve on kuin kellarista, joka on täynnä sitruunoita ja johon ikkunasta paistaa ikiaurinko. Mukava raikas tuulahdus aluksi, jossa jokin Argbegmainen ajatus käy vain pyörähtämässä. Kaikki pienet ja yksinkertaiset perusasiat ihan kunnossa, muttei juuri muuta.
M: Makua ja kestoa on ihan riittämiin nuorehkolle viskille, jossa Bowmoren piirteet ok paketissa. 82/100. :) ;D Tämä se vasta Blasdaa onkin! Pirteä ja hunajainen.
______________________________________________________________________________
sähkäri (17.4.2009 15.10.11)
quote[04372168072022272C20450 (link)]:
Highland Park Old master's 14y.o 1989 53,5% bourbon?
M: Kuin mehua joisi
______________________________________________________________________________
tmu (17.4.2009 19.10.20)
Pääsiäislomalla vain kaksi naukkua
Ardbeg DL 15yo 3/1991-9/2006 50,9% OMC. perushyvä perusardbeg. palanutta heinää ja hieman sitrusta, ei kuitenkaan mitenkään mieleenpainuva.
Springbank Sestante 1988/2006 59,1%. pehmeä, kuivattuja makeita hedelmiä, marjoja, porttia, lopussa appelsiinia ja mansikkaa, ihan loputon maku. Todella hyvä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.4.2009 6.03.53)
quote[0B1409004C0C00151508610 (link)]:
quote[04372168072022272C20450 (link)]:
Highland Park Old master's 14y.o 1989 53,5% bourbon?
M: Kuin mehua joisi
olisikotämäsittensitäpsykedeelistämehuavaimitäseolijossitähaluaamaistaataiei ;) ;D
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.4.2009 17.25.11)
Bowmore 12y.o(uusi): Suurta yleisöä kosiskelevampi kuin vanha. Enemmän makeutta ja yskänpastillia.
Bowmore 12y.o(vanha, lokkietiketti): Islaymaisempi, turvetta enemmän ja hieman parempi kuin uusi versio.
Old Pultenay 1982 SC 58,2%: T: Tiivis, joulun väkeviä mausteita, päärynää, voimakas ja väkevän suuri.
M: Voimakas ja haastava. Pakko laittaa vettä, ja vain siksi että tämä on Ardiellekkin liian iso tapaus. Mutta sitten siitä tulikin aivan loistava. Mykistävän hienoja kasvillisia väkeviä ja hyväileviä makuja. Ei heikkosuisille. Mahtavaa!
Bowmore Hart Brothers 15y.o 1989 46%: Kevyt, vähäturpeinen, ilmava, mutta juotava. Ei mikään suuremmoinen.
______________________________________________________________________________
aapeli (25.4.2009 8.09.39)
Auchentoshan 12 yo. Ohut ja alkoholinen,ehkä jotain sherry häivähdystä havaittavissa. Itseasiassa aika blendimäinen. Pidän 10 yo:sta enemmän.
Banriach 16 yo Sauternes wood. Tuoksussa toffeeta,makeutta. Maku pitkälti samantyyppinen,toffeeta ja ehkä sitä viinimäisyyttä. Aika makea. Täytyy antaa uusi mahdollisuus,pahaa tämä ei ole. Voi olla,että odotin liikaa,ja nyt ei vastannut odotuksia. Seuraava kerta lienee helpompi.
Imperial 10 yo sherry cask,McGibbons Provenance. Tämä on sitten jo eri maata. Vahvasti hedelmää ja makea vaikutelma. Pitkä maku.
Longrow CV. Tanakkaa turvetta,kytevä nuotio. Vahva ja pitkä maku. Taustalla mukava Springbankmainen hedelmäisyys. Loistotuote. Hyvä peruste tutustua muihinkin Longroweihin.
Longrow löytyi turtsin kaapista,kiitokset samplesta.
______________________________________________________________________________
Gaissa (27.4.2009 10.00.38)
Viikonloppuna tuli kalareissulla nautittua seuraavia: Talisker Distiller's Edition 1993, Caol Ila 18 yo, Finlaggan Old Reserve ja "keittiöviskinä" Rob Roy.
Hintaansa nähden Finlaggan jäi mieleen positiivisena juomana: savua, turvetta ja suolaa. Sherryäkin olin siinä maistavinani. Mukavan merellisiä herkkuja olivat kaikki. Myös Rob Roy maistui porukalle, vaikka se nuoreksi blendiksi tunnistettiinkin. Ei ainakaan suuresti ollut savua siinä.
______________________________________________________________________________
quagmire (1.5.2009 18.44.29)
Makukivijalkaa kasasin perus-edullis Whiskyillä laajentaen tajuntaani osin Irlantiin päin, seuraavassa päällimmäisiä havaintoja: Connemara peated sigle malt; erikoinen tuoksu ja maku, vedellä laimennettuna tulee mieleen kuiva viini, johon on sotkettu vihreää omenaa, joku puhui aiemmin kalkista ja sopii mielestäni hyvin tämän maun kuvaukseen omenan ohella. Highland Park 12; kuin Cragganmore 12 Robust versiona kanervalla höystettynä yksinkertaisempana, ihan kiva muttei aiheuta karvojen pystyyn nousemista, tämä on nyt varmaa sitä tasapainoista viskiä kun maistuu muttei säväytä. Redbreast 12, ylimainostettu hyvä Whisky mutten saanut mitään erikoista irti (paitsi hieno pullo). Dalwhinnie 15; kiva ja makea, tuo mieleen Balvenien Douple Woodin ilman hunajaa.
Mitä jäi käteen? Connemara on erikoinen ja muut ihan kivoja. mm. Taliskerin 10, Teni ja lagavulin 16 kepittävät nämä kevyesti, täytyy lähteä hakemaan edelleen sitä parasta Whiskyä...
______________________________________________________________________________
aapeli (1.5.2009 18.57.00)
Viskipuolella olikin aika hiljaista,Taliskerin DE '93 ja pienet siivut Signatoryn Highland Park 1991 vintagea. Hyviä viskejä molemmat.
Ei kuitenkaan sen tarkempia arvioita, oli sen verran muutakin mukana.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (4.5.2009 14.31.28)
Littlemill 12y.o 40%. Oli muuten ihan kiva viski. Makua ja syvyyttä kivasti ja ruohoisuus ja hedelmäisyys lowlandin tyylin mukana. Yksi omituinen kommentti Murraylta Littlemillistä: "Perfect for the person that you loathe!". En ole kyllä samaa mieltä.
______________________________________________________________________________
smn (4.5.2009 17.25.41)
quote[15263079163133363D31540 (link)]:
Littlemill 12y.o 40%. Oli muuten ihan kiva viski. Makua ja syvyyttä kivasti ja ruohoisuus ja hedelmäisyys lowlandin tyylin mukana. Yksi omituinen kommentti Murraylta Littlemillistä: "Perfect for the person that you loathe!". En ole kyllä samaa mieltä.
______________________________________________________________________________
Rowley (5.5.2009 17.31.38)
Mallaskukon suppeasta viskivalikoimasta silmiini osui Macallanin 12 vuotias ja annoin sille tsäänssin. Ei varsinaisesti iskenyt meikäläiseen. Pehmeä, "ihan kiva" mutta sellainen selkeä persoonallisuus jäi puuttumaan. Tuoksu miellytti oikeastaan enemmän kuin maku.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (6.5.2009 9.05.15)
Linkwood 15y.o 43% Gordon & McPhail.
Aivan loistava viski! Mahtavan karamellinen sherry ja tasapaino. Pakko hommata koko leka.
______________________________________________________________________________
MrBeam (7.5.2009 10.58.22 last edit 7.5.2009 11.01.20)
Glenmorangie Burgundy Wood Finish. Joka kerta hyvää, minä siis ilmeisesti pidän tästä. Jotain maanläheistä, ropaus kitkerähköjä marjoja tyyliin karviainen, vähän tunkkaista ruusunmarjaa ja hyppysellinen yrttimäisyyttä (meiramibasilika?). Sekaan änkeää jotain käsittämättömän pirteää raikkautta, mikä yhdistettynä kitkeryyteen ja tunkkaisuuteen tekee tästä erinomaisen monimuotoisen tisleen minun makuaisteilleni. Ja jollain tapaa tämä muistuttaa ainakin Madeira Woodia, eli on siellä se viimeistelemätön perus-Morangie taustalla.
<EDIT> Lisätään vielä, että tämä tuntuu olevan yhden dramin viski. Toinen perään ei maistu ihan niin hyvälle. Vähän saman ilmiön huomasin omalla kohdalla vuosia sitten Laga16:n kanssa.
______________________________________________________________________________
aapeli (9.5.2009 8.07.32 last edit 9.5.2009 8.07.53)
Banriach 16 yo Sauternes. Oli huomattavasti parempaa kuin ensimmäisellä maistelukerralla. Aika makeaa tavaraa kuitenkin,hieman jälkimakuun hiipivä karvaus ehkä häiritsi,joihinkin se sopii,tähän ei niin hyvin. Mutta kokonaisuutena kuitenkin hyvä viski kyseessä.
Bowmore 12 yo, hyvää tämäkin on,tasapainoisen savuinen ja helppo. Ehkä vähän liiankin "helppo",jotakin jäi kaipaamaan.
Ja mitä oliskikaan perjantai-ilta ilman Springbankia. 15 yo ja 18 yo peräkkäin,todella loistavia viskejä.
______________________________________________________________________________
quagmire (9.5.2009 17.52.58 last edit 9.5.2009 17.56.55)
Perustuotteita mutta itsellä ensi kertaa maistelussa olleita; Scapa 14 ihan kiva, Glenfiddich 12, joo, hyvä viski muttei säväytä, Tullamore Dew, tuoksu hakusalla mutta maku ja hinta ihan miellyttävä, Viron maalla maksoi 22e/1l. Seuralaisten lasissa olleet Laphroaigin peruskympit tuoksuivat huomattavasti paremmalle kuin mikään näistä omassa lasissa olleista.
______________________________________________________________________________
Toni V (9.5.2009 21.14.12 last edit 9.5.2009 21.15.09)
Vuorokausi tässä sitten näköjään vaihtui.
Pikkulintuun tehtiin keikka ja siellä itse maistelin seuraavaa settiä;
Scapa 14yo; Pieni pettymys, ei mielestäni yltänyt 12yo tasolle
Ardbeg Supernova; aika raa'an makuinen ja turvetta löytyy. Tästä viski joka maistuu pitkään suussa.
Ardbeg 21yo comittee; Kypsyneen begin hyvä tuoksu, ilman vettä turhan vahva minulle, pieni vesilisäys paransi tilannetta, mutta vielä veden lisäys tuntui vesittävän makua turhankin paljon. Varsin kelpo viski kuitenkin.
Caol Ila 25yo, yllättävän mieto, en oikein noiden begien jälkeen päässyt kiinni
No sitten alkoi jo makuhermosto lipsumaan, mutta pitihän se vielä ottaa vanhaa kymppiä kun hyllystä sitä löytyy. Eli;
Ardbeg 10yo vanha (single islay malt); On se tämä hyvää.
______________________________________________________________________________
raimo79 (10.5.2009 14.43.43 last edit 11.5.2009 5.39.16)
Hieman erilainen "teni"
Ardbeg Single Cask 1189, d 11.5.1998, b. 10.11.2008, new toasted oak hogshead, 54.0%, btl 38/252.
Ei pahaa...
edit: kuvakin löytyi
______________________________________________________________________________
turtsi (11.5.2009 10.48.06)
Eilen tuli maistettua Springbankin OB veljekset, 15v ja 18v. Rinnakkain maistelussa olivat hämmästyttävän samankaltaisia perusrungoltaan. Molemmissahan on molipuolinen makumaailma ja kuvittelin että olisin löytänyt eroavaisuuksia paremmin. Kumpikin vahvasti sherryisiä, hedelmällisiä(appelsiini, aprikoosi?), hunajaisia ja molemmat verhottuina kevyeen savuisuuteen. Molemmissa myös pitkä suklainen jälkimaku. 18 vuotiaassa olin maistavani hieman mentholia jälkimaussa, kun se 15 vuotiaassa oli minttua. Kumpikin oikein maittavia Springbankkeja. 15v samplesta Grattis aapelille!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (11.5.2009 11.31.50)
quote[5C4F47434119172E0 (link)]:
edit: kuvakin löytyi
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.5.2009 8.54.39)
BenRiach 1994/2008 richly peated for Finland, madeira, 14yo. Aina vaan paremmalta ja paremmalta tämä maistuu, tuoksuu, tuntuu. Vanhoihin nuotteihin (raikkaahko makeus, tulinen savu, maanläheinen (kellari?) turve, pehmeä huolimatta prosenteista) lisää sen verran, että tulisuuden koin nyt voimakkaana pippurina. Pitäisin tätä viskiä tänä päivänä yhtenä ihan parhaimmista koskaan maistamistani. Madeira ja turve ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Harvoin olen jäänyt harmittelemaan vain yhden pullon hankkimista. Tässä tapauksessa kyllä.
Viime aikoina on mennyt pelkällä kehumislinjalla liki kaiken maistuessa. Siispä paluu maan pinnalle ja viimeiset lirut Juran kympistä. Sillä lailla, onhan sitä huonoakin olemassa. Pullo kesti alle kuukauden ja käyttötarkoitus ei juurikaan monesti ollut konnoisöörimäinen nauttiminen. Viikonloppuviskiä.
______________________________________________________________________________
Toni V (12.5.2009 9.38.49 last edit 12.5.2009 9.40.09)
Black bottle Kehuttukin blendi islayn henkeen. Itselleni maistuu hiukan maanläheiseltä turpeelta, ei niinkään savuiselta. Edullista tämä ja ihan ok juotavaa muttei mitenkään tajuntaa räjäyttävää. Jälkimakua ei oikein jää samaan henkeen mitä muissa islay tuotteissa. Hinta-laatu kuitenkin varsin kohdallaan.
Berrys' own selection Dailuaine 1974 (b.2005) Ostopäätöseen johti se että kyseessä on halvin '74 pullote minkä löysin (syntymävuoteni). Odotukset eivät siis olleet korkealla. Mutta maku olikin varsin miellyttävä ja moniulotteinenkin. Pitääkin näihin Speyside-juomiin tutustua enemmän.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (12.5.2009 12.08.44)
Ensimmäisen kesälomapätkän alkajaisiksi pikku maistelu:
Rosebank (Hart Brothers) 13y.o '90/03 58,3%: Kuukauden viskissä lisää.
Highland Park 18y.o: Taattua HP laatua. Sherry, meri, kasvit ja toffeehunaja aina balanssissa.
Bowmore 17y.o 43%(lokkietiketillä pyöreästä neljän minin paketista): T: Niukasti savua ja islayta mutta kivan voimakas. Hedelmää(päärynä), ripaus meren kasvustoa ja pientä kuivaa sherryisyyttä. Rehellisempi kuin uudet Boukat. Toffeen, karkin ja sherryn hieno paketti. Ja metholkin pilkisttää horisontissa.
M: Kivasti voimaa, savua, lakritsinen sherry ja loistava monimuotoisuus toimii hyvin.
Onkohan hajua minkä vuoden versio on kyseessä? Pyöreässä miniatyyripaketissa tuli Legend, 12y.o, 17y.o ja 21y.o.
Ardbeg 17y.o 40%: T: Kypsynyt, 1977 hedelmäisyys korostuu, ei juuri savua eikä tervaa mutta silti runsas ja monimuotoinen, makea, hienostunut mallas(kauempaa tuoksutellessa).
M: Täydellinen neiti Arttu, ei kaipaa mitään eikä mitään mistä valittaa. Jos et pidä islay-viskistä niin kantsii kokeilla. Aikas herkkua!
This BEATS everything!
Port Ellen (Provenance) 25y.o 46% sherry cask 83/08: Mahtava sherry tuoksussa mutta jää liian pinnalliseksi ja perus Ellu on liian pliisua. Kompleksisuus ja balanssi ei oikein kohdallaan. Tuoksussa pekonia.
Port Ellen 25y.o Bladnoch: Herkullinen ja iso!
______________________________________________________________________________
turtsi (12.5.2009 12.57.13)
quote[4D7E68214E696B6E65690C0 (link)]:
Onkohan hajua minkä vuoden versio on kyseessä? Pyöreässä miniatyyripaketissa tuli Legend, 12y.o, 17y.o ja 21y.o.
______________________________________________________________________________
Toni V (12.5.2009 19.36.23)
...Monissa tuon setin mineissä on ollut tuo L-Leima. Itse olen ainakin kuvitellut että se ilmoittaisi vuosiluvun...
______________________________________________________________________________
InkRose (12.5.2009 21.29.11)
Eli tuossa voisi vuotena olla 05 (aika kauan olisi pullo odotellu myyntiä?)
______________________________________________________________________________
Jake Mcklein (13.5.2009 10.19.33)
HP 21 yo.
Tuli korkattua lapsen ensiaskeleiden kunniaksi!! :)
______________________________________________________________________________
Toni V (13.5.2009 12.31.42)
quote[1D3A3F063B2731540 (link)]:
Eli tuossa voisi vuotena olla 05 (aika kauan olisi pullo odotellu myyntiä?)
______________________________________________________________________________
MrBeam (14.5.2009 7.05.31)
Ardmore Traditional, 46%. Parempaa kuin viime kesänä tuoreeltaan avatussa pullossa. Epämiellyttävä connemaramainen turve on haihtunut pois häiritsemästä. Kovin multainen silti ja maussa eilen häivähdys teetä. Kohtalaista.
Talisker 25yo, b.2004, 57,8%. Jestas sentään. Näinä aikoina tulee kovin usein ajateltua "tämä on yksi parhaista koskaan". Tulisi jo se heinänuhakausi ;) Monimuotoinen makeahkosta jälkimakukuivaan Talisker, jota en nyt edes yritä kuvailla tarkemmin. Jumalaista. Eikö kellään ole kertoa vertailevia arvioita eri vuosina pullotettujen 25:sten kesken?
Heaven Hill 4yo, 40%. Vaniljaparfyymi-bourbonkin upposi aika kivasti. Makeahkous ei tällä kertaa häirinnyt. Eri lailla kohtalaista.
Bowmore 12yo, 40%. Hieman häiritsee tuo laventeli. Muuten sellainen pikkunätti kukkean savuinen perusviski. Vielä kolmannenlaista kohtalaista.
______________________________________________________________________________
SeBBe (14.5.2009 8.03.51)
quote[4A754562666A070 (link)]:
Eikö kellään ole kertoa vertailevia arvioita eri vuosina pullotettujen 25:sten kesken?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.5.2009 18.28.31)
quote[0E3D2B620D2A282D262A4F0 (link)]:
Onkohan hajua minkä vuoden versio on kyseessä? Pyöreässä miniatyyripaketissa tuli Legend, 12y.o, 17y.o ja 21y.o.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (15.5.2009 10.41.50)
quote[56454D494B131D240 (link)]:
Hieman erilainen "teni"
Ardbeg Single Cask 1189, d 11.5.1998, b. 10.11.2008, new toasted oak hogshead, 54.0%, btl 38/252.
Ei pahaa...
edit: kuvakin löytyi
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (15.5.2009 17.23.51 last edit 15.5.2009 17.26.40)
quote[637D7F7B754F7F7E4F6478754F6771647562100 (link)]:
quote[0E3D2B620D2A282D262A4F0 (link)]:
Onkohan hajua minkä vuoden versio on kyseessä? Pyöreässä miniatyyripaketissa tuli Legend, 12y.o, 17y.o ja 21y.o.
Ei suora vastaus, mutta täältä voi Bowmoreminien aikajanaa tutkailla:
http://minibottle.jp/bowmore.htm
______________________________________________________________________________
smoke on the water (15.5.2009 19.53.06 last edit 15.5.2009 19.58.03)
quote[45766029466163666D61040 (link)]:
quote[637D7F7B754F7F7E4F6478754F6771647562100 (link)]:
quote[0E3D2B620D2A282D262A4F0 (link)]:
Onkohan hajua minkä vuoden versio on kyseessä? Pyöreässä miniatyyripaketissa tuli Legend, 12y.o, 17y.o ja 21y.o.
Ei suora vastaus, mutta täältä voi Bowmoreminien aikajanaa tutkailla:
http://minibottle.jp/bowmore.htm
No ei kyllä epäsuorakaan vastaus... ;) tai sitten en vaan hiffaa. Ainoa mitä ajattelin ettei ollut mainintaa vielä Suntorysta, mutta tuskin se siihen liittyy. Niin ja Legend oli 43%. Yleinen mielikuva olisi että noin 2000 tai vähän jälkeen.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.5.2009 15.03.29)
Oli yksinkertaisesti niin hyvää tuo 17 y.o verrattuna uusimpiin maistamiini, että hamstrata pitäisi. Ja herkullista oli myös tuo basic 12y.o. Kiitos vinkeistä, Smoke! Meikäläisen netinkäyttöälyllä ja hermoilla ei tällaisia sivuja löydetä.
______________________________________________________________________________
aapeli (16.5.2009 15.08.06)
Pari Highland Parkia. 18 yo OB ja Signatoryn näkemys aiheesta,16 yo eli vintage 1991. Molemmat aika sherryistä tavaraa,signatory aika lailla savuisempi. OB oli kuienkin näistä kevyempi,ja todellakin miellyttävä ja hienostuneempi. Molemmat loistavia viskejä nämä.
Imperial 10 yo Sherry Cask. Jatkaa tuota sherryisyyttä,pehmeä ja mukava viski. Hedelmäinen.
Ja jokaviikkoisen Springbankin roolissa tällä kertaa kahden sherrytynnyrin sekoitus,butt vuodelta '98 ja hogshead vuodelta '93. Aivan loistava viski,tietenkin. Springbankin vahva hedelmäisyys ja moninutoisuus hienosti esillä. CS 48,7%,ja ei tullut mieleenikään lutrailla vettä. Ei todellakaan tarvinnut.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.5.2009 15.11.30)
HP 18y.o eilen ja oli kyllä ystävien seurassa uskomattoman herkullista.
______________________________________________________________________________
sähkäri (16.5.2009 22.14.07 last edit 16.5.2009 22.16.29)
Virallisesti eiliseen menee. :)
Tuli parit maistettua kavereiden kanssa.
Springbank 18yo, talisker 25yo 2007, lagavulin disdillers edition -90, benriach 16yo sauternes finish, ardbeg blasda, nikka yotchi 15yo, bowmore 17yo, macallan 10yo 58.8%, ardbeg supernova, nikka yotchi 1989 single cask, highland park 18yo ja 25yo, dalwhinnie 20yo cask strength, bowmore 16yo -89, talisker 20yo -82. Taisivat olla siinä. :)
Taitavat olla foorumilla jo ennestään sen verran tuttuja että en viitsi enempää niistä selitellä. Blasda oli kuitenkin mielestäni aika heikko esitys, olisi voinut olla ihan kelpo viski jos olisi maistellut itsekseen mutta minusta jopa benriachin vierellä jäi jalkoihin, vika voi olla myös maistajassa. Myöskään 15yo nikka ei ollut tuoksua lukuunottamatta kummoista, mutta ei myöskään pahaa.
______________________________________________________________________________
SeBBe (16.5.2009 22.41.06)
quote[455A474E02424E5B5B462F0 (link)]:
Virallisesti eiliseen menee. :)
Tuli parit maistettua kavereiden kanssa.
Springbank 18yo, talisker 25yo 2007, lagavulin disdillers edition -90, benriach 16yo sauternes finish, ardbeg blasda, nikka yotchi 15yo, bowmore 17yo, macallan 10yo 58.8%, ardbeg supernova, nikka yotchi 1989 single cask, highland park 18yo ja 25yo, dalwhinnie 20yo cask strength, bowmore 16yo -89, talisker 20yo -82.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.5.2009 9.32.31)
Glenfarclas 12y.o: Tosi herkullinen ja monimuotoinen perusviski. Hedelmäsavua, syvyyttä ja Farclas-sherryä.
Bruichladdich 12y.o 2nd edition: Ja hyvää tämäkin! Minttua, hunajamuromallasta, raikas ja merellinen yleisvaikutelma.
______________________________________________________________________________
MrBeam (20.5.2009 6.16.01)
quote[2013054C230406030804610 (link)]:
Glenfarclas 12y.o: Tosi herkullinen ja monimuotoinen perusviski. Hedelmäsavua, syvyyttä ja Farclas-sherryä.
...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (20.5.2009 7.28.41)
quote[4E714166626E030 (link)]:
quote[2013054C230406030804610 (link)]:
Glenfarclas 12y.o: Tosi herkullinen ja monimuotoinen perusviski. Hedelmäsavua, syvyyttä ja Farclas-sherryä.
...
Kuulostaa tutulta, samankaltainen tunnelma tuosta tuli. Mutta tämä viski meni kohdallani harvinaisempaan osastoon "heikkenee ajan kanssa". Yritänpä kuvata maukkauskaarta avatussa pullossa, asteikko 1-10: 7-8-8-8-8-7-7-6-6. Huippu siis ei ollut juuri korkattuna, vaan pienen ajan päästä ja sitten lähdettiin alas päin. Pullo taisi kestää noin 4kk. Täydellisen sopiva viski rentoon nappailuun silloin kun ei tarvi tyytyä niin monen väittämään 2cl/ilta vauhtiin, vaan voi vetaista vaikkapa koko desin tai jopa kaksi (kauhiaa!) yhdessä illassa. Siis tuollainen "snobbailun" ja "ryyppäilyn" välimuoto, joka on mielestäni mainio tapa nauttia viskistä.
______________________________________________________________________________
Gaissa (21.5.2009 16.00.46)
Eilen tuli peliporukan saunaillan jatkojen merkeissä nautittua (ainakin) seuraavia viskejä: Talisker 18 yo, Highland Park 18 yo, Balvenie DoubleWood ja Lagavulin 16 yo. Parhaimpana jäi alkuyöstä mieleen uusi tuttavuus HP, joka oli hienon pehmeää. Sen verran hyvää, että sitä täytyy ostaa kotiinkin. Laga tuli nautittua jo auringon noustua liian kovan tankkauksen päätteeksi, joten se meni kyllä ihan hukkaan.
______________________________________________________________________________
raimo79 (23.5.2009 10.22.44)
quote[0D26152E0A2E470 (link)]:
quote[56454D494B131D240 (link)]:
Hieman erilainen "teni"
Ardbeg Single Cask 1189, d 11.5.1998, b. 10.11.2008, new toasted oak hogshead, 54.0%, btl 38/252.
Ei pahaa...
edit: kuvakin löytyi
Tästä tosiaankin mielellään kuulisi lisääkin, enkä usko olevani yksin kiinnostuksessani - olisiko jotain tasting noteseja jakaa?
______________________________________________________________________________
MrBeam (23.5.2009 23.06.44)
anCnoc 12. Vasta avattuna oikein mainio Speyside (Highland) Speyside (Highland) viski. Jollain tapaa toi mieleen Cardhu 12:n, mutta enemmän tässä luonnetta oli. Tuoksu makea, maltainen. Maku hedelmäinen (appelsiini?), kuivahko, kielen päätä kipristävä vain 40% huolimatta ja siitäkin huolimatta pyöreän pehmeä. Jälkimaku vieläkin kuivempi kuin suussa ollessaan. Erittäin positiivinen yllätys, joka hetken mutustelun jälkeen nosti takaraivosta samankaltaiseksi verrokiksi Balvenie 10 FR:n, mitä ei - kuten tavallista - ollut mahdollista todentaa.
Cragganmore 12. No jaa, ei mikään huippu. Turvetta yllättävästikin mukana jollain lailla mausteisessa kokonaisuudessa. Kun tämän avasin, oli viski connemaramaisen puistattava, mutta jo toisella kerralla oltiin jo lähempänä asiaa. Pitää odottaa jonkin aikaa ennen tuomion julistamista. Nyt voisi sanoa aika heikoksi, mutta kehityskelpoisen lupaavaksi.
______________________________________________________________________________
InkRose (25.5.2009 11.59.39)
Eilen työkaverin luona grillaillessa tuli nautittua muutama viskitilkkakin.
Springbank 10 yo, OB, 'Society Label', 46%. Ihan normi-Springeriä siis, jäsenpaketin mukana tullut mini. Yllättävän kevyt, pehmeän hedelmäinen tuoksu, joskin tuuliset olosuhteet vähän heikensivät tuoksuttelua. Suussa tämä oli tosi leppoisa, pehmeän öljyinen tuntumaltaan, maun keskittyessä kuivaan heinään ja kuivattuihin hedelmiin (aprikoosi, ananas?), kuivuen loppua kohti sitruunansävyisesti. Jälkimaku jatkoi samaa yllättävän kevyttä linjaa, kevyttä kipristelyä reunoilla, pääasiassa pehmeän kuiva puuta/heinää-meininki.
Dalwhinnie 15 yo, OB, 43% oli sekin pitkästä aikaa oikein maukasta. Hyvin palautui mieleen miksi tästä aikoinaan niin kovasti tykkäsin. Oikein pehmeä, aika kevyt yleisfiilis, jota tuki hento sherryisen puinen sävy mukavasti. Pitänee laittaa hankintalistalle tämäkin taas.
Päivällisen jälkeen kun illan viiletessä siirryttiin sisätiloihin, lorautettiin laseihin vielä tipat Linkwood 17 yo, Bladnoch Forum, 54.1%, ikäänkuin jälkiruoaksi. Tuoksua hallitsi siinä vaiheessa iltaa tärpätti/asetoni/pikaliima-akseli, joka itselleni on hämmentävän usein miellyttävä. Maku oli vanhoilla tutuilla linjoilla, kirpeänmakean marjapiiraan ollessa pääosassa, tukenaan kuivahkoa heinäisyyttä.
______________________________________________________________________________
aapeli (29.5.2009 9.48.59)
Highland Parkia ja Aberlouria. Molemmat ikämerkinnällä 18 yo. Ensimmäinen tutumpi jo aiemmilta reissuilta,mutta jälkimmäiseen tutustuin eilen ensimmäistä kertaa ja tämä teki suuren vaikutuksen. Todella hieno ja tasapainoinen viski. Hedelmäinen,aavistus appelsiinia tai jotain makeaa sitrusta ja toffeinen. Väreissä on suuri ero,Aberlour syvän kuparinen,HP "hailakampi". Molemmat erinomaisia viskejä.
______________________________________________________________________________
sähkäri (31.5.2009 11.00.35)
Parin lonkeron jälkeen piti kaverin, joka pitää viskeistä kovasti, maistella pari sinkkua. Springbank 18yo, talisker 25yo, lagavulin de, ardbeg uige, ardbeg ten, bowmore 12yo ja myös irkkukahvit tuli nautittua illan aikana, jotkin useampaankin kertaan. Kylläpä oli savua suussa aamullakin. 8-)
______________________________________________________________________________
MrBeam (4.6.2009 6.44.00)
Balvenie Signature, Aged Twelve Years, Limited Release Batch No 001, 40%. Aaaaah. Tähän täytyy palata joskus tarkemmin, mutta nyt sanon vain että mahtavaa puhtautta, raikkautta, maltaista vaniljahunajaa, joka suussa on yllättävän kuivaakin tuoksun lievään makeuteen verrattuna. Founder's Reserve on tainnut saada jopa itseään paremman seuraajan.
Cragganmore 12, 40%. Arvelin tämän kärsivän Signaturen loistosta, mutta hyväähän se olikin. Sitten korkkausmaistelun Cragganmore on kaivanut jostain ties mitä tyylikkäitä makuja. En jaksanut tällä kertaa keskittyä niihin tarkemmin. Kunhan nautiskelin.
Tyrconnell NAS jatkaa heikkona.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (4.6.2009 9.40.49)
Parina iltana maistoin itsekin tuota Signaturea ja olihan se simppelin herkullista. Puhdas ja riittävän kompleksi ja syvä. Hakkaa muut perus Balvet mennen tullen.
______________________________________________________________________________
MrBeam (4.6.2009 10.01.40)
quote[54677138577072777C70150 (link)]:
Parina iltana maistoin itsekin tuota Signaturea ja olihan se simppelin herkullista. Puhdas ja riittävän kompleksi ja syvä. Hakkaa muut perus Balvet mennen tullen.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (4.6.2009 11.23.06 last edit 4.6.2009 12.21.45)
quote[6F506047434F220 (link)]:
quote[54677138577072777C70150 (link)]:
Parina iltana maistoin itsekin tuota Signaturea ja olihan se simppelin herkullista. Puhdas ja riittävän kompleksi ja syvä. Hakkaa muut perus Balvet mennen tullen.
Oikeastaan ainut heikkous mielestäni oli "Saharan pieru"-tyyppinen jälkimaku, eli se katosi suusta liian pian. Mitä muuten AB lasket perus-Balveihin? Omalla kohdalla joka ainoa useammin kuin kerran maistamani Balvenie on alkanut toimimaan ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin. 17 NewWood ja 14 RumWood ovat ne joitten kanssa en yhdellä baarimaistelulla päässyt sinuiksi. Siitä huolimatta janottaa päästä niidenkin kimppuun oikeassa ympäristössä. Ykkösluokan tislaamo!
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (5.6.2009 10.34.02 last edit 5.6.2009 10.44.09)
quote[7F4C5A137C5B595C575B3E0 (link)]:
quote[6F506047434F220 (link)]:
quote[54677138577072777C70150 (link)]:
Parina iltana maistoin itsekin tuota Signaturea ja olihan se simppelin herkullista. Puhdas ja riittävän kompleksi ja syvä. Hakkaa muut perus Balvet mennen tullen.
Oikeastaan ainut heikkous mielestäni oli "Saharan pieru"-tyyppinen jälkimaku, eli se katosi suusta liian pian. Mitä muuten AB lasket perus-Balveihin? Omalla kohdalla joka ainoa useammin kuin kerran maistamani Balvenie on alkanut toimimaan ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin. 17 NewWood ja 14 RumWood ovat ne joitten kanssa en yhdellä baarimaistelulla päässyt sinuiksi. Siitä huolimatta janottaa päästä niidenkin kimppuun oikeassa ympäristössä. Ykkösluokan tislaamo!
Founder's reserve ja doublewood. Molempia ainakin pullolliset juotuna. DW parempaa.
Edit: pitää jatkaa paremmalla ajalla (eli kun pomo ei näje!)
______________________________________________________________________________
aapeli (6.6.2009 8.12.25)
Glenfarclas 10 yo. Sherryinen ja olin löytävinäni parfyymisyyttä tästä. En odottanut paljoa,mutta tämähän olikin aivan kelpo juomaa.
Ardbeg Blasda. Pidän tämän herukkaisuudesta ja kevyestä makeudesta. Jos jotain huonoa pitää löytää,oli ehkä aavistuksen vetinen. Mutta edelleen varsin toimiva viski.
Bowmore 16 yo,1989 vintage. Oho. Taaskin aivan mahtava Bowmore. Aivan huikea olisiko tuo nyt laventelisuus ja voimakkaan savuinen. Siis kyllähän tämän arvelikin savuiseksi,mutta oli voimakkaampi kuin odotin. Ja sopiva tynnrinvahvuus reilu 51 %. Veden kanssa ei tarvitse pelleillä.
Ja kun edellisestä Springbankista on kuitenkin jo kulunut pari -kolme viikkoa,piti laseissa pyöräyttää 15 ja 18 yo:t. Paljon näissä on samankaltaisuutta,mutta erojakin löytyy. 18 yo ehkä tavallaan helpompi tapaus,mutta koska keskinäinen vertailu ei ketään hyödytä,todettakoon jälleen kerran molempien olevan aivan suosikkitavaraa. 15 yo:ssa pohja häämöttää jo niin uhkaavasti,että lissää täytynee hommata.
______________________________________________________________________________
tmu (12.6.2009 8.55.47)
Hakushu SMWS 120.1 60,7% 1981 japanese oak cask. Tuoksu puinen, savuinen, lähellä Taliskeria. Maussa yllättävän vahva savu ja turve, vaniljaa, jotakin bourbonmaista makeuttakin. Kuiva nuotiosavu, vähän metallinen loppu. Japsityyliin jotakin kummaa tässä on, mutta tykkään kovasti.
______________________________________________________________________________
tmu (13.6.2009 7.00.38)
Strathisla Samaroli 1989/2001 45% cask 5246/47. Pehmein ja puhtain viski koskaan. Kevyt ja tylsähkö siis, pehmeää puuta, aamukastetta ;D . Kesäviskinä ihan kymppi.
______________________________________________________________________________
aapeli (13.6.2009 9.25.53 last edit 13.6.2009 9.27.38)
Highland Park 18 yo. Kohtuullisen hienostunut viski, mutta ei liian. Tästä tuli hunaja mieleeni,mutta se oli ehkä liioittelua. Hyvää kuitenkin.
Bowmore 18 yo. Ihan onnistunut viski,ei mikään jyrä,mutta eipä liene tarkoistuskaan. Parfyymisyys nousee mukavasti esille,savuakin hitunen. Lyhyehkö jälkimaku,mistä voisi arvostella,mutta muuten hyvä viski.
Springbank 18 yo. Tämä taas maistuu aika pitkään, ei tästäkään savupöllähdyksiä lähde mutta hedelmää kyllä ja sherrykin pääsee esille.
Ja bonuksena pari muuta:
Kilkerran wip 2009. Tästä nyt on vaikea sanoa mitään syvällistä,ei tällä 5 yo:lla ainakaan nyt ollut paljoa annettavaa. Olipahan uusi kokemus kuitenkin. Aika peruskamaa, tynnyri ei ole ominaisuuksiaan annetussa ajassa paljoa luovuttanut. Nuori viski,totta kai,ja sen huomasi. Voisi maistua paremmalta ihan yksikseen. Nyt seura ehkä nosti rimaa liikaakin. Mielenkiintoista kuitenkin seurata mitä tästä Kilkerranista vanhetessaan kehittyy.
Bowmore 16 yo 1989. Eipä ehkä ollutkaan niin voimakkaan savuinen kuin edellisellä kerralla,mutta muuten vieläkin parempaa. Aivan huippua. Muutama viikko sitten kun pääsin maistamaan 1990 sherryn,se teki yhtä suuren vaikutuksen.
______________________________________________________________________________
tmu (14.6.2009 7.04.42)
Glen Avon Sestante Single Highland Malt 15yo 75cl 40%. Tuoksu makea hedelmäinen, maussa sisäkumia ja rusinaa, yllättävän kuiva ja lyhyt loppu. Olisi varmasti ollut parempi olla laimentelematta. Tuoksu varsin mukava, maku jää vähän vetiseksi. Tämän alkuperäksi on veikattu Macallania tai Glenfarclasta, oma veikkaus olisi ensimmäinen.
______________________________________________________________________________
tmu (15.6.2009 5.47.30)
jatkan monologia.
Braes MWBH 18yo cask 1076 58,2%. Tuoksu alkoholinen, pehmeä kuivahko. Maku pehmeä, voita, hunajaa, kanelia. Pitkä loppu, mukava "kevyt-clynelish".
______________________________________________________________________________
MrBeam (15.6.2009 6.17.01)
Old Pulteney 1990-2008 OB för Sverige, 46% pitkästä aikaa. Yli 9 kuukautta auki olleena voi sanoa, että kun kaikki on kohdallaan niin kaikki vaan on kohdallaan. Toisaalla oli juttua Pulteneyn suolaisuudesta ja niinhän sitä nyt löytyi hiven tästäkin. Toinen ero vanhoihin nuotteihin oli jälkimaun tiukka mausteinen polte. Aivan ykköstykkiryhmää! Heja!
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.6.2009 16.27.05)
Ehkä tätä nyt ei tarvitse hävetä, mutta kun kauhukseni huomasin single malt varaston hupenevan kovaa vauhtia ja aina ei edes suuria makuelämyksiä tullut, niin kipaisin alkosta kaatopulloksi Rob Roy blended viskin. Ja ihan juotavaa tavaraa Gordon Ramseyn ohjelmien ajaksi. Kovin kevyttä muttei mitään epämiellyttävää. Jokin pohjoisemman Highlandin alueen mallasviski pilkistää vienosti. Mutta hinta ja laatu kohdallaan. Neutraalia kännäysviskiä nimenomaan.
Ja taisipa lasissa käydä välissä Ardbegin Ten. Huh, huh mitä tulilientä(edelliseen verrattuna). ;)
______________________________________________________________________________
MrBeam (17.6.2009 6.07.45)
quote[112E1E393D315C0 (link)]:
...
Heaven Hill 4yo, 40%...
______________________________________________________________________________
turtsi (17.6.2009 18.34.59)
Terveisiä Islaylta!
Kahdeksan päivää kestänyt skotlannin reissu on takana, joista kolme päivää tuli oltua islaylla. Yli kolmeakymmentä eri viskiä tuli maisteltua.Esim: Bowmoren tämän vuoden Feis Ile-pullote (ei mielestäni ollut kovin hyvä, hieman pistävä maku) ja Ardbeg 1998/2009 Cask 1189, Toasted Oak(osui makuhermoihin hyvin, todella paahteinen ja paksu maku), Laphroaig 30v Cardeas(makoisan pehmeän sherryinen). Myöskin Ardbegin L9 uige ja L9 Ten tuli maistettua. Muistiinpanoja en viskeistä tehnyt, vaan tuli elettyä hetkessä täysillä. Välillä saattoi olla myös hieman sooseissaankin, että kaikki viskit olivat jo juotu hyviksi. Esim Bowmoren-kiekka päätyi melko kupitteluun, jossa kaapista kaivettiin melkein mitä halusi maistaa. Hieno reissu ja Islay jäi pysyvästi mieleen.
______________________________________________________________________________
tmu (19.6.2009 8.37.13)
Ben Nevis Cad 15yo 1977-1993 60,9%. Tuoksussa kovasti itämaisia mausteita, ainakin kanelia, neilikkaa. Maussa sama mausteisuus, kuivan tanniininen, vähän jopa kitkerä, viinietikkaa, humalaa. Ihmeen hyvin pysyy kuitenkin kasassa. Kovin erikoinen tapaus, hyvän puolelle kuitenkin selvästi jää.
______________________________________________________________________________
aapeli (20.6.2009 12.57.35)
Bowmore 15 yo darkest. Vanha NAS-darkest on sata kertaa parempaa kuin tämä. Yksittäisenä viskinä tämä on ihan ok,mutta ei darkestina. Tästä puuttuu se mukava parfyymisyys,mikä vanhassa on läsnä. Löytyyhän tästä hentoa savua ja mukavasti sherryä,mutta ei se riitä. Pakko antaa uusi mahdollisuus tälle ennenkuin listaan tuonne "suurimmat pettymykset" -osioon. Tällä hetkellä tämä sitä on,mutta ensi kerralla onneksi osaa varautua.
______________________________________________________________________________
MrBeam (22.6.2009 10.26.34)
quote[093606212529440 (link)]:
Balvenie Signature, Aged Twelve Years, Limited Release Batch No 001, 40%. Aaaaah. Tähän täytyy palata joskus tarkemmin, mutta nyt sanon vain että mahtavaa puhtautta, raikkautta, maltaista vaniljahunajaa, joka suussa on yllättävän kuivaakin tuoksun lievään makeuteen verrattuna. Founder's Reserve on tainnut saada jopa itseään paremman seuraajan.
....
______________________________________________________________________________
quagmire (1.7.2009 18.08.26)
Ja muutamana muuna eilisenä. Rinnakkain Bowmore Legend ja Black Grouse. Single on maukkaampi ja grouse on hyvä Blendi. Legend kepittää blendin vahvemmalla ja rikkaammalla tuoksulla ja maulla. Legendin tuoksussa on suolaa, hetelmää ja turvetta sekä maussa on se merellinen vivahde, lievä pippurisuus laventelin livahtaessa. Jälkimaku on raikas turve ja merellinen suola. BG on kuin tuunattu versio Rob Roystä, enemmän yksityiskohtia...Lopen näistä kahdesta ompi Legend huomattavasti parempi vaihtoehto...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (3.7.2009 12.32.13 last edit 3.7.2009 12.33.10)
Springbank 12y.o (miniatyyri, musta etiketti, jossa valkoinen alalipare). WA:lta hommattu ja jotain hämärää liisteriä oli korkissa joka vähän epäilyttää. Mutta eniwei:
T: Todella miellyttävä, kevyen maltainen ja mausteinen, kypsää hedelmää(päärynää), viileää kaukaista toffeeta, sitruunaa. Puhdas ja omalla tavallaan täydellinen.
M: Viljaisen kevyt ja maltaisen pehmeä, tasapainoinen ja reipas jälkimaku. Tästä ei yksinkertaisesti keksi muuta. Mutta todella hyvää! Vähän Ardbegin 17 kaltainen. Aivan jotain muuta kuin surkeahko nyky 10y.o. Ei suolaa, ei mansikkaa, ei epätasapainoa.
______________________________________________________________________________
aapeli (4.7.2009 8.33.32 last edit 4.7.2009 9.38.51)
Aberlour 12 yo DL OMC. Enpä ehkä olisi Abelouriksi tunnistanut,jos ei etiketissä lukisi. Toisaalta,enpä mikään aberlour-tuntija olekaan. Mutta viski on ihan hyvää,ei tosin tullut tarkemmin analysoitua.
Bowmore 15 yo darkest. Tälle olen jo tietyt puutteet antanut anteeksi,tämä on ihan hyvä viski. Pieni savunpöllähdys ja sitä sherryn makeutta. Ei parasta bowmorea,mutta kyllä tämän kanssa pärjää.
Bowmore 18 yo. Tämän on mielestäni komeasti parempaa kuin tuo uusi darkest. Tästä löytyy laventelia ja mukavan makea, toffeinen viritys.
Springbank society 180th anniversary,2008. Edelleen varsin toimiva tuotos.
Springbank 18 yo. Tähän ei ole lisättävää aiemmilta kerroilta...
Balvenie 17 yo rum cask. Tämä on sillä tavalla erikoinen viski,että välillä tuo rommi tuntuu tulevan todella paljon läpi,tällä kertaa tämä taas oli enemmän viskiä kuin pitkään aikaan. Nyt tuntui maistuvan erinomaselle,balvenie oli vahvasti läsnä. Hunajainen ja hieno,mutta kyllä tuo nimenomaan jamaikalainen rommi tässä maistuu.
EDIT: pitipä lisätä vielä kun nyt muistin,että erikoinen efekti oli tuossa Aberlourin kohdalla, pukkasi hitusen vaahtoa juoman pinnalle,kun lasiin kaadoin. Muistelen,että tuosta saattoi jotakin päätellä alkoholiprosentista. Harvemmin olen kyseisenen ilmiöön törmännyt,tai ainakaan kiinnittänyt huomiota. Saippuaa se ei ainakaan ollut... :)
______________________________________________________________________________
InkRose (4.7.2009 10.22.11)
quote[010110050C09600 (link)]:
Aberlour 12 yo DL OMC. Enpä ehkä olisi Abelouriksi tunnistanut,jos ei etiketissä lukisi. Toisaalta,enpä mikään aberlour-tuntija olekaan. Mutta viski on ihan hyvää,ei tosin tullut tarkemmin analysoitua.
______________________________________________________________________________
aapeli (4.7.2009 10.53.01)
quote[5770754C716D7B1E0 (link)]:
quote[010110050C09600 (link)]:
Aberlour 12 yo DL OMC. Enpä ehkä olisi Abelouriksi tunnistanut,jos ei etiketissä lukisi. Toisaalta,enpä mikään aberlour-tuntija olekaan. Mutta viski on ihan hyvää,ei tosin tullut tarkemmin analysoitua.
Ei ollut sattumoisin Bourbon tynskästä tuo Aberlour?
______________________________________________________________________________
Drane (4.7.2009 11.04.07)
Rennon baarittelun yhteydessä lasissa pyörähti:
Balvenie 21yo PortWood: Makeahkoa hunajaa, tammea, pähkinää, pehmeän helppo, portviini kevyenä jossain taustalla. Maukas tapaus.
Lagavulin 1991 Distillers Edition: Vahvaa turvetta ja savua, jota mukava makeus leikkaa juuri sopivasti. Jälkimaussa hento karamellisuus puskee täydentämään makuelämystä. Tuoksu tuo mieleen merenläheisen turvepellon.
Laphroaig Quarter Cask: Tästä löytyy sopivalla tavalla iskua. Turpeen, savun ja tervan yhteenliittymä, jota lakritsi ja hedelmä täydentävät.
Auchentoshan 10yo (vanha versio): Salmiakkia, makeaa hedelmää, tasapainoista mallasta, jälkimaussa jotain hieman pistävää. Helppoa juotavaa, ei kuitenkaan tarjoile sen suurempia makuelämyksiä.
Glendronach 12yo: Kevyt, merilevää, sherryhedelmää, makeutta ja puista heinää. Olisi kaivannut apuvoimia jostain, nyt jäi melko laihaksi kokonaisuudeksi.
______________________________________________________________________________
turtsi (6.7.2009 18.38.26)
Edingburgh:sta tuli napattua mukaan Bowmore Glenkeir Treasure 26v (1980/2006) 49.4% . Tämä ei ole varmaankaan ollut mikään kassamenestys, kun vieläkin hyllyssä oli jokunen pullo ja myyjä antoi muutaman punnan jopa alennustakin. Maistiaiset kuitenkin siivitti ostopäätökseen. Mutta pari sanaa itse viskistä...
Tuoksu on pehmeä ja miellyttävä. Sieraimiin tulee hunajaa, kukkia ja hedelmää, hieman myös sitrusta on mukana. Makukin on alkuun pehmeä, mutta voimistuu loppua kohti. Mentholimainen ja olkinen maku saa mukaan laventelin ja vasta jälkimaussa maatuneen turpeen. Jossain vaiheessa maussa on hiukkanen Sprinbankin kumimaisuttakin. Ihan mukava tuon ajan bowikka, vaikkei mikään pankin räjäyttäjä.
______________________________________________________________________________
tmu (8.7.2009 12.56.52)
Bowmore SMWS 3.91 12/1988-6/2004 52,9% "Apricot sweet smoke". Pitää minkä lupaa. Savua on, mutta maltilla (<-huom. sanaleikki). Makeaa, vähän kirpeääkin hedelmää on mukana, omenaa/aprikoosia. Kevyt tasapainoinen bowmore.
Ardbeg OB 1998-2009 toasted oak cask 1189 54%. tuoksu mainio: kypsää konjakkia ja laphroaigia. Maussa palanutta puuta, vanhaa kahvia, joku kumma spearmint off-note. Hyvä nenä, vähän kitkerä maku.
______________________________________________________________________________
POP (12.7.2009 18.53.50)
Tauon jälkeen yritin palailla viskien maailmaan parilla Begillä: 1977, 46%, L4 ja 1978, 43%, bott 1998, ob:ta molemmat ja ainakaan eilen ei viskit maistunut, olisiko tauko ollut liian pitkä? 1977 oli tuttua puhdaslinjaista begiä, maltainen, makeahko, turpeinen ja selkeä, kun taas 1978 oli likaisempi, multainen, maanläheinen, mukana saattaisi olla myös sherrytynnyreitä, turvekin on hyvin erilainen kuin muiden vuosien Begeissä.
______________________________________________________________________________
SeBBe (12.7.2009 19.11.51)
sähkärin kanssa maisteltiin muutamia laatumaltaita ennen saunaa, saunan jälkeen ja vähän siinä välissäkin.
Itselleni ensimmäinen naukku tarjoiltiin sokkona ja minulle kokonaan uusi tislaamokin sieltä lopulta paljastui. Tuoksussa paljon samaa maistamieni sherryisien Macallanien ja Glendronachien kanssa. Voimakkaan sherryinen, hunajaa, suklaata, appelsiinia, toffeeta ja vaniljaa. Makean sherryinen herkku tuoksun perusteella luvassa. Maku muuttikin kokonaislinjaa melkoisesti antaen yllättävän paljon turvetta, pippuria ja suolaa, sherryisiä aromeja luonnollisesti myös mukana. Jälkimaku kuivui edelleen tumman mokkaiseksi tarjoillen turvepöllähdyksiä ja toffeensekaista karvautta. Mielenkiintoista huomata miten tuoksun makeus ja maun kuiva karvaus toimivat kontrastina toisilleen, omaan suuhuni Macallanit ja Glendronachit toimivat pehmeällä makeudellaan kuitenkin paremmin ;)
Omat arvailuni menivät koko lailla metsään, mystery malt #1 titteliä kantoi tällä kertaa Dailuaine 16yo, F&F, 43%.
Illan aikana sain arvuutella myös kahta muuta sokkomallasta, joista nootteja seuraavana. Mystery malt #2 oli värisävyltään kuparinpunertava, #3 kehittyneen valkoviinin värinen. Malt #2 tarjoili ensimmäisenä makeaa sherryä, turvetta, paprikaa ja pippuria. Myöhemmin mukaan sekoittui palvikinkkua ja suolaista merellisyyttä. Raikkaan sherryinen tapaus. Heti maussa alkoholin poltetta täydensi miellyttävä pippurinen puraisu. Pippurisuus sekoittui makeaan sherryisyyteen, veriappelsiiniin sekä suolaiseen palvikinkkuun. Hyvin miellyttävä ja pippurisuudestaan huolimatta pehmeä. Jälkimaku hyvin pitkä, pippuria, turvetta ja makeaa sherryä.
Malt #3 tuntui heti alussa taliskermaisen merelliseltä pippureineen päivineen. Pian tuoksu muuttui hedelmäisemmäksi ja tammisen vaniljaiseksi melko voimakkaan turpeisuuden lymyillessä taustalla. Selvästi korkeahkosta alkoholiprosentista huolimatta hyvin pehmeä tapaus. Maussa tuoksun lupailema hedelmäisyys jatkui makean ananaksen ja melonin muodossa. Turve ja pippuri puskee kuitenkin pian esille kuitenkaan hedelmäisyyttä syrjäyttämättä. Jälkimaku jatkuu eksoottisen hedelmäisenä, pippurisen turpeisena kuivuen lopulta tammisen vaniljaiseksi.
Erittäin hyviä maltaita kumpikin. Ennen juomien paljastamista rankkasin bourbonissa majailleen Malt #3 hivenen paremmaksi. Kerrassaan hieno juoma! Ensimmäistä veikkasin turpeiseksi ardbegiksi, uige tms. tai Alkon 1994 port cask BenRiachiksi, jälkimmäinen antoi niin selvästi pippuria, että arvaus meni Skyen saaren 25yo tisleen suuntaan.
Totuuden hetki koitti: Malt #2 Talisker 25yo, 58,1%, bottled 2007 ja Malt #3 Caol Ila 28yo, 54,6%, 1979/2007, DL Platinum Collection.
Illan yksi odotetuimmista korkkauksista oli OB Bowmore 1988, 21yo, Matured in Port Casks. Tästä lisää Islayn Bowmore-ketjussa. Muita illan aikana maistettuja mm. Glendronach 15yo vanha ja uusi rinnakkain, Clynelish 14yo OB, The Glenlivet 15yo French Oak, Bowmore 17yo uusi pullomalli.
Hyvä ilta, hyvät eväät!
______________________________________________________________________________
Mr. Hazard (14.7.2009 5.18.44)
Huomenta. Maistelin eilen Ardbegin Supernovaa (58.9%), joka ilmeisesti on saanut jonkinlaisen "superviskin" maineen muutamassa kuukaudessa. Voi sanoa, että jonkinlainen supernova tapahtui suussa, kun otin kunnon suullisen tätä tuotetta pullovahvuisena. Olen aina ollut vahvojen viskien, ja nimenomaan myös Ardbegin, ystävä, mutta ainakin minun mielestä tässä on menty ehkä jo hieman överiksi mitä turpeisuuteen tulee (ilmeisesti jopa yli 100 ppm). Mutta oikein mainio pullote tämäkin on, mutta jotenkin hieman epätavallisen raaka Ardbegi - tällä saa kuitenkin hyvin paikat suussa auki, kun aloittelee tastingisession tällä suuräjähteellä :)
______________________________________________________________________________
tmu (15.7.2009 14.43.24)
Ben Nevis OB 26yo 1973 53,2%. Tuoksussa puuta, rypälemehua, konjakkia. Maku aika yksinkertainen vaniljaa, kuivaa puuta. Ollut varmasti "iso" viski jossain vaiheessa, mutta tainnut mennä vähän vanhaksi tynnyrissä.
Mortlach GM 15yo 40%. Puhdas tummasävyinen viski, enemmän highland-tyylinen, hedelmäisyyttä vasta lopussa. Hyvä perusviski, ei kuitenkaan isompia tunteita herätä.
______________________________________________________________________________
SeBBe (16.7.2009 15.43.25)
Eilen täyttyi oman viskiharrastukseni yksi pitkäaikainen haave kun lasiin eksyi ensimmäistä kertaa kunnon vanhanliiton Broraa. Lasissa siis Brora 30yo, OB, 55,7%, 2003. Vaikka odotukset oli kovat juoma pystyi ne jopa ylittämään! Yksinkertaisesti loistavaa!
Heti tuoksussa iski nenään voimakas turpeisuus ja taliskermainen pippuri ja merellisyys. Vähitellen taustalta alkoi paljastua runsaasti eksoottista hedelmäisyyttä, mustaa teetä, jopa wasabimaista raikkautta ja hevostallia. Erittäin monipuolinen juoma! Maku jatkaa samalla linjalla tarjoillen läjäpäin kuivaa turpeisuutta, pippuria, hunajaista hedelmää. Olin aistivani jopa hivenen valkoherukkaa ja sitruksen hapokkuutta. Jälkimaku luonnollisesti erittäin pitkä.
Erittäin miellyttävä tuttavuus ja meni helposti TOP5 viskien listalle, ehkä jopa paras tähänasti maistamistani. Samplesta suurkiitos Hämeenlinnan suuntaan!
______________________________________________________________________________
tmu (18.7.2009 9.08.14)
Delamain "selection" 4,5cl 40%, imp. D&C Bologna.
Tuoksu suklainen, pehmeä, alkoholia ei yhtään ja pelkäsin jo korkin pettänen, mutta kyllä maussa prosentit tuntuu, todella pitkä tummaa portiin vivahtava loppu.
Elämäni ensimmäinen hyvä konjakki. Pullosta kuva linkin takana. Onkohan kellään tietoa pullotusvuodesta tai isoista pulloista? Tätä nimittäin menisi enemmänkin.
http://taski.macam.ac.il/forms/lander/Risk/alone.asp?ID=0350.jpg
______________________________________________________________________________
aapeli (18.7.2009 11.21.31)
Kesäistä Rosebankia,Flora & Faunaa. Edelleenkin hyvä,kevyt ja erikoisella tavalla mausteinen. Erikoisella nimenomaan siksi,että profiili on hyvinki kevyt,mutta kuitenkin mausteinen.
Toinen triple distilled,Hazelburn 8 yo. Nyt suolaisempi kuin koskaan aiemmin ja sitä hedelmää, mm. kookosta.
Bowmore '89 vintage 16 yo. Kyllä toimii, laventelia pukkaa ja savuakin.
Springbank 18 yo.
OMC Laphroaig 15 yo advance sample. Selkeää lapparia,lähentelee maistamiani OB lapikkaita,on savua ja tervaa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (19.7.2009 12.20.59)
200. maistetun skotti-single maltin kunniajuomana sai toimia Caol Ila Connoisseurs choise 1974 40% (vanha kartta etiketti). Kavereina perus 12y.o ja Bladnoch-forumin Caol Ila 16y.o 59% CS SC. Kavereista ei jaksa sen enempää, mutta CC oli mielenkiintoinen:
T: Täyteläisen runsas, hedelmäinen, kalasatamaa, kitkerää vasta leikattua ruohoa, todella monimuotoinen tuoksu tulee loistavassa tiiviissä balanssissa. Viileän raikas mausteisuus. Jotain ihan muuta kuin kaveri-Ilat. Muistuttaa auttamattomasti Ardbegin 17:a. Taustalla mieto ihastuttava savu.
M: Hedelmän ja savun mukava hetki joka vaihtuu kuitenkin kasvillisuuden kitkerähköön voittoon. Maku on enemmänkin tapahtuma kielen päällä kuin selitettävä makujen kirjo. Hyvää ja jälkimaku on riittävän pitkä. Ei kuitenkaan kovinkaan Ilamainen viski.
Kaverit olivat enemmänkin yksinkertaisia ja mausteisen pistäviä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.7.2009 11.40.08 last edit 24.7.2009 12.06.49)
Bowmore 21y.o 43%
T: Olin oikeasti lentää tuolilta! Voiko viski tuoksua näin hyvältä? En tiedä miltä laventeli tuoksuu, mutta uskoisin sitä olevan tässä ja nyt. Ja herukkaa, lakritsitoffeeta, vienoa raikasta merta, päärynää joka jollain tapaa onnistuu ilmoittamaan itsestään muiden jumalaisten tuoksujen joukosta. Mustaherukka-mynthon on ehkä se jota olen tiedostavani...mutta tasapaino ja hehkeä runsaus tekevät turhaksi liian tarkat aistimukset.
M: Suklaata ei juuri löydy...mutta herukka ja mentholin raikkaus iskee hienolla tavalla. Maussa makeus, joka iskee tuoksussa, ei olekaan kantava teema. Tämä on enemmänkin kasvikunnan edustajien raikkauden hengessä solmima liitto. Mutta hienon tasapainoinen ja kunnioitettava viski. Ehkä juuri sen tähden että uudemmista Bowikoista on ollut tähän mennessä turha odottaa tällaista aistimusseikkailua. Tulee mieleen Highland Park ja vähän Glenfarclaskin. Miksi kaikki vanha maistuu paremmalta? Alko-OMC Bowmore on saanut viekkaan kilpailijan menneisyydestä...
Edit: Toissapäivänä siivu Uigeadail L8 ja olihan sekin nyt hyvää. En tiedä onko viski hapettunut vai maistelija hapottunut, mutta herkullista pitkästä aikaa. Kuin rommikakkua olisi haistellut. Ja palanen toffetakin oli eksynyt tähän illuusioon.
______________________________________________________________________________
aapeli (25.7.2009 19.26.20)
Glenkinchie 12 yo,hyvä perus lowlander. Mielikuva jostain puisesta makuvivahteesta nousi mieleeni. Olen tästä kuitenkin aina pitänyt ja voisin kuvitella,että DE olisi tästä hyvä muunnelma,joskus pitäisi testata.
Caol Ila 12 yo,ihan ok islay-viski,ei tarjonnut mitään suuria yllätyksiä tällä(kään) kertaa.
Scapa 16 yo. Mukavan oloinen viski ja taisi siellä se suklaakin vilahtaa jälkimaussa. Menee toki uusintaan,onhan tätä tullut koko pullo hankittua ja eikä ollut huonompi hankinta. Hyvä viski.
______________________________________________________________________________
sähkäri (25.7.2009 19.37.48)
Eilen tuli maistettua muutama mallas kaverin kanssa.
Alkuun kaverille sokkona cragganmore 12, väitti sen olevan scapan 14yo, joten pitihän ne maistaa rinnakkain. Olihan niissä paljon samaa mutta scapa oli makeampi ja cragganmore hieman savuisenpi, hyviä kevyitä perusmaltaita molemmat. Sitten rinnakkain highland park 18, 25 ja 30 vuotiaat pullotukset. Ai että oli hienoja juomia. Jo 18yo on mielestäni hieno viski mutta kyllä se jäi näiden vanhempien jalkoihin pahasti, joista vielä 30 oli arvokkaampi ja hitusen parempi kuin 25yo. En ehkä niitä sen enempää arvioi. Harmittaa vaan kun 30yo oli pikku pullossa, täytynee joskus investoida isompaankin, oli sen verran herkkua. Loppuillasta vielä kaapintyhjennys talkoissa caol ila 12yo ja bowmore 12yo, kun pitää saada tilaa uutuuksille, jotka ei taida olla aivan peruskamaa :). Viimeinen silaus illalle oli talisker 10 joka on kyllä aina loistokamaa.
______________________________________________________________________________
aapeli (2.8.2009 16.47.42)
Scapa 16 yo,pehmeä,kevyen hedelmäinen tuoksu ja maku samoin. Ei mikään erityisen voimakas viski,mutta ei kai kaikkien tarvitsekaan olla. Pidin. Melko paljonkin.
Clynelish 1992 vintage 15 yo. Single malts of scotland. Hyvä Clynelish,hyvin erottuu bourbontynnyrin vaikutus. Makeahko ja aavistus savua. Aika merellinen kuitenkin.
Laphroaig QC. Yllättävänkin "intensiivinen" tapaus,joka johtuu joko juuri avatusta pullosta tai sitten tämä vain on ihan hyvä viski. Savua ja tervaa jälleen. Ei hassumpi lappari,parempaa kuin peruskymppi.
Imperial 10 yo sherry cask. McGibbonsin tavaraa,ja tässä sherrytynnyri pääsee oikeuksiinsa. Tämäkin on hyvin pehmeä ja hedelmäinen,mutta hieman jopa vahvuuttakin on saatu pullotettua ollen 46%. Jostain syystä tulee aina joku makea hedelmäpurkka mieleen kun tätä maistelee,mutta hyvässä mielessä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (3.8.2009 9.03.53)
quote[030312070E0B620 (link)]:
Clynelish 1992 vintage 15 yo. Single malts of scotland. Hyvä Clynelish,hyvin erottuu bourbontynnyrin vaikutus. Makeahko ja aavistus savua. Aika merellinen kuitenkin.
Laphroaig QC. Yllättävänkin "intensiivinen" tapaus,joka johtuu joko juuri avatusta pullosta tai sitten tämä vain on ihan hyvä viski. Savua ja tervaa jälleen. Ei hassumpi lappari,parempaa kuin peruskymppi.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (5.8.2009 11.23.50)
Ardbeg Connoisseur's choice 1974 40% (old map label)
T: Raikas, päärynä- ja omenakarkkeja, pieni vaimennettu savu. Vaniljan, päärynän, salmiakkisen savun ja raikkauden tasapainoinen paketti. Ja kaikki tulee pehmeän salakavalasti yhtäaikaa, päällimmäisenä ehkä kuitenkin runsaan päärynäinen kermajäätelö. Aivan eri puusta kuin verrokkina oleva vanha L8 40%:ksi laimennettuna. Tuoksuu jopa HP:n kanervalta ja merenrantakiveltä.
M: Kypsytysaika(19v?) ja prosenttien vähyys alkaa tuntua eniten maussa. Ei mitään suurta vikaa, mutten muista että olisin Ardbegille tai viskille yleensä koskaan toivonut näin paljon enempää voimaa ja prosentteja. Hieman vetinen. Helppo juotava ja paljon mielenkiintoisia piirteitä, jotka vesi ja taivaallinen rauha latistavat kaikki. Ihan kiva, mutta '74 Ardbegiltä odotta jotain muuta. Mitä järkeä vääntää 40%:iin?! Vedellä lantrattu L8 on huomattavasti herkullisempi.
Sormenpäiden turvemallas analyysi:
'74: Savuisempi, pehmeämpi, suurempi.
L8: Sulkeutunut, ohut, pistävä, kuiva.
Tämäkin meni juuri päinvastoin kuin olisi voinut odottaa.
______________________________________________________________________________
SeBBe (6.8.2009 8.04.51)
Paikallisen viskiravintolan uutuuksia maistellessa. Pannun uutuuksien maistelusessio part 1:
The Balvenie Vintage Cask 1976, 52,7%, bottle 178/231, dist.18.6.1976, bottled in 27.3.2008
Tuoksu tammisen vaniljainen, alkukesän kukkaketoa, vihreää Granny Smith's omenaa, ehkä vielä sulkeutunut mutta erittäin herkkä tuoksu. Maku jatkaa samaa herkän tammista linjaa, syksyistä hivenen kirpeää omenaa, vaniljaa, vaniljalakritsaa (vaaleanruskeaa haribomatoa), toffeeta, makeaa sitruunaa. Jälkimaku edelleen tyylikkään tamminen, kirpeähköä omenaa, vaniljaa, kuivuu hiljalleen. Herkkä viski, tulee varmasti olemaan loistavaa kun saa hengitellä vähän aikaa.
Highland Park 30yo, 48,1%, print screen label, punainen boxi.
Tuoksussa selvästi nykyversiota enemmän savua ja turvetta, kuivan tamminen, hunajaa, grillissä paistuvaa lihaa, kanervankukkaa, hyvää balsamicoa, makeaa appelsiinia. Maku alkaa hunajaisen pehmeällä sherrymaltaalla, savua, kanervaa, hiven mentolia, tummaa kovaa hunajaa. Jälkimaku hennon turpeinen ja savuinen, pehmeää mallasta, kuivuu hiljalleen. Hieno viski tämäkin, varmasti paranee hengitettyään tovin. Tällä kertaa jäi kuitenkin hieman uudemman 30yo-version jalkoihin. Muutenkin omasta mielestäni HP on parantanut otteitaan kautta linjan sitten uusimman pullouudistuksen.
Glendronach 25yo, 1968, 43%, 100% sherry, bottled in 1993
Tuoksu täyteläisen sherryn hallitsema, itse asiassa tästä löytyy kaikkea mitä tähänasti maistamistani sherrytetyistä viskeistä on tullut vastaan, rusinaa, suklaata, neilikkaa ja ripaus gardemummaa, hedelmätoffeeta, appelsiininkuorta, karviaista, sikarilaatikkoa, tallia, tupakkaa...maku jatkaa samalla linjalla, täyteläistä sherryä, toffeeta, makeaa kypsää appelsiinia, maitosuklaata, hiven kuivattavaa tammea, jotain raikasta, kirpeää marjaisuutta, kermaista rusinasoppaa, huh...jälkimaku kestää hyvän tovin, kuviuen lopulta espressomaiseen mokkaisuuteen. Onpa herkkua jo nyt! Saa nähdä miten vielä muuttuu kun saa happea.
Ardbeg Lord of the Isles 25yo, 46%, bottled in 2006
Tuoksu kuivan savuinen, rantanuotiota ja grillautuvaa porsasta, valkopippuria, intialaista currya, pehmeää turvetta, hiven vaniljaa. Maku ja jälkimaku kuivan turpeen ja pehmeän tammisuuden sävyttämä, pehmeän hienostunut begi. Paljon kuivempi kuin aikaisempi maistamani LOTI, joka taisi olla 2003 pullotettu. Hyvää!
Glenmorangie 18yo, 43%, Extremely rare
Tuoksussa persikkahilloa, aprikoosia, todella hedelmäinen, hedelmätoffeeta, hiven savua, valkoista suklaata, sauvignon blanc valkkaria. Maku toffeisen hedelmäinen, kermainen suutuntuma, kuitenkin selvästi tuoksua kuivempi, loppuvaiheessa SB tulee taas esille. Jälkimaku tammisen hedelmäinen, hyvin pehmeä, SB maistuu taas nokkosen ja valkoherukan muodossa. Ihan kiva mallas, toki kova seura voi tällä erää vaikuttaa lopputulokseen hieman negatiivisesti ::)
Laphroaig 18yo, 48%
Tuoksu pehmeän turpeinen, vain hieman palanut(+), herukkaa, papaijaa tai mangoa, kevyen oloinen. Maku turpeisen pehmeä, suolainen, tervaa, pähkinää. Jälkimaku pehmeän turpeinen, jossa hiven tervaa ja savua. Aika kevyt tapaus, joskin lappareille tyypillinen palaneisuus vain taustalla, siitä plussaa!
Ardbeg Still Young, 8yo,
Sarjan viimeinen maistamaton tuotos illan päätteeksi lasiin. Tuoksussa metallisen pippurinen polte iskee heti nenään, lisänä kuivaa savua ja hiven sitruunaa. Maku suolaisen pippurinen, hiven savua, metallisuutta, suolapähkinää. Jälkimaussa jo hiven turvetta, metallia, suolaa ja pippuria. Näin ensimaistamalta sarjan heikoin. Pitää vielä maistella koko sarja rinnakkain nyt kun se on helposti saatavilla eikä tarvitse uhrata omia pulloja ja antaa lopullinen tuomio vasta sitten. Turvetta tältä odotin, joskin se jäi nyt aika lailla kadoksiin, erikoista.
Hyviä viskejä on nyt hylly pullollaan, siitä kiitokset Veskulle ja Pikkulinnulle! Huomenna vuorossa uutuusmaistelujen toinen osa :)
______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.8.2009 5.52.45)
quote[0E3D2B620D2A282D262A4F0 (link)]:
Ardbeg Connoisseur's choice 1974 40% (old map label)Mitä järkeä vääntää 40%:iin?! Vedellä lantrattu L8 on huomattavasti herkullisempi.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.8.2009 6.00.59 last edit 7.8.2009 6.04.06)
Sheraton Miyako hotellissa Tokiossa maistoin eilen M-baarissa heidän omasta tynnyristään 12-vuotiasta sherrykypsytettyä Bowmorea. En saanut kovin paljoa tietoa irti kyseisestä pullotteesta, mutta sherryinen se oli ja myös selvästi tynnyrivahvuinen, arvio liikkui jossain 60 % lähimailla kielituntuman perusteella.
Olipa vaan hieno sherryinen Bowmore!!! Mahdottoman hieno juoma, tätä kun saisi pullossa niin ostaisin heti neljä. Ai jee - laventelia siinä ei ollut kuin nimeksi, mutta maku oli Bowmoreksi melko voimakkaan savuinen ja tervainen.
Sherry oli integroitunut todella hienosti tähän ja juoma oli todella täyteläinen. Sherry oli varmaankin ollut Olorosoa, ja tuloksena ollut viski ei ollut lainkaan kuivaa tai puista, tosin ei makeaakaan varsinaisesti. Ympärillä hyrräävät sikarinpolttelijat sekä pohjana ollut Asahi-olut tuopillinen estivät tarkempien nuotitusten tekemisen.
Täytyy varmaankin käydä tratin ja parin pikkupullon kanssa maistiaisilla jos en muuta keksi. Pirun hieno juoma.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (7.8.2009 7.30.48)
quote[113A093216325B0 (link)]:
quote[0E3D2B620D2A282D262A4F0 (link)]:
Ardbeg Connoisseur's choice 1974 40% (old map label)Mitä järkeä vääntää 40%:iin?! Vedellä lantrattu L8 on huomattavasti herkullisempi.
Taitaa olla ihan kauppapoliittinen päätös ollut takana tässä asiassa - enemmän pulloja myytäväksi, kun on pullotettu 40% vahvuisena. Tai sitten tuote oli jo tynnyrissä pudonnut prosenttiluvultaan melko alas.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.8.2009 9.13.53)
Ei nyt aivan eilen, mutta toissaviikolla Singaporessa tuli maisteltua Tobermory 32v. 1972 OB pullote, 49.7% - Olorosotynnyrissä viimeistelty tuote.
Tuoksu oli mukavan sherryinen, mutta sinänsä paksun sherryisessä maussa oli mielenkiintoista sen tietty pistävyys sekä selkeä suolaisuus - tämä merellinen teema paistoi reippaasti läpi vahvan oloroso-sherrynkin. Hieman kitkerähkö ja kuivan oloinen, pikkuruinen vesitilkka avasi tätä viskiä tuoden siihen hieman lisää hedelmää. Tuhtia tavaraa.
Ei ihan helppo nakki tämä, mutta mielenkiintoinen. Jossain määrin siinä oli vanhoja Springbankkejakin muistuttavia elementtejä, tosin tasapainoa puuttui minusta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vanha viski.
______________________________________________________________________________
aapeli (8.8.2009 15.54.21)
Rosebank 15 yo Single Malts of Scotland 1991 vintage. Ei ehkä niin kevyt kuin olisi olettanut. Bourbon barrelin puskemaa vaniljaa rutkasti, kovin paljon muuta mausteisuuta en ainakaan nyt tästä erottanut. Hyvä,asiallinen viski kyseessä,jotenkin mausteisuutta olisin odottanut enemmän,mutta saattaa olla,ettei kaikki löydy vielä ensimmäisellä maistelulla.
Bowmore 15 yo Darkest. Kyllä tämäkin paranee,mitä pitemmälle tämän kanssa elelee. Sherry tulee vahvana esiin,savu miellyttävää. Itse en onnistu tästä laventelia löytämään,mikä on minun kirjoissani pieni miinus.
Bowmore 18 yo. Tästä sitten löytyy sitä laventelia,joskin makukaari jotenkin loppuu kesken. Toffeinen kuitenkin,ja tästäkin pidän.
Port Ellen 1983 24 yo,McGibbons Provenance. Merisuolaa,turvetta,savua. Aika öljyinen ja paksuhko tuntuma. Hyvin merellinen,kuten olettaa saattaa. Raikas merituulikin tuli mielikuvana mieleeni,ja kyllähän tämä on todellakin hienoa viskiä. Erittäin hyvä.
Olut puolella Circlemaster. Hyvä,oluen makuinen ALE.
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.8.2009 5.13.06)
Scapa 16, 40%. Täytyy sanoa, että on meillä tässä hyvä uudehko peruspullote Scapalta. Hedelmäisyys korostuu verrattuna aiempiin perus-Scapoihin, mutta nyt hieman avautuneena myös ne normipiirteet erottuvat paremmin.
Noah's Mill, 57+%. Täytyy sanoa, että on meillä tässä hyvä small batch bourbon. Tulisehko, mausteinen ja makea, mutta nyt hieman avautuneena myös kivasti pehmennyt. Pääsy minun Top3-bourboneihin on tapahtunut (tosin siellä saatta olla ylikin 3 viskiä ;) ).
Scapa 12, 40%. Täytyy sanoa, että on meillä tässä hyvä vanha peruspullote Scapalta. Hunajaisuus korostuu verrattuna myöhempiin perus-Scapoihin, mutta nyt hieman avautuneena... no joo.
______________________________________________________________________________
tmu (12.8.2009 7.51.49)
Glenury Royal DL OMC 1968/2001. Todella makea tuoksu, mansikkahilloa ja siirappia, maussa mallasta ja savuakin, loppua kohti kuivuu kovasti. Mukavan runsas ja iso highland-tyylin viski, vaikkakin vähän makea tuoksu. Mistähän tynnyristä tuo mansikka tuli?
______________________________________________________________________________
turtsi (12.8.2009 9.55.06)
Eilen kävi lasissa pari iäkkäämpää pullotetta. Springbank 34v Signatory Vintage Rare Reserve 1969/2003 56.7% ja Clynelish 38v DL OMC 1971/2009 47,9%. Molemmat refill-tyynyreistä, Springbank Sherry ja Clynelish hogshead.
Springbankissa huomio kiinnittyy heti haaleaan väriin (valkoviini) ja tulee mieleen että mikähän sherry lie ollut kyseessä (fino?). Tuoksu on hento, makean hedelmäinen(päärynä, banaani) ja suolainen. Myös vastaleikattua ruohoa ja mantelia löytyy. Maku on kuitenkin hyvin voimakas ja hieman yllättävä hennon tuoksun jälkeen. Turpeisuus on todella voimakasta ja maanläheistä. Nyt huomaa hieman jo kuivaa sherryä maussa ja hedelmällisyys (aprikoosi) tukee merellisyyden kanssa makua. Pitkän kypsytysiän myötä myös tammi on mukana koko ajan maussa, kuitenkin pehmeänä ja ei liian häiritsevänä. Jälkimaku on pitkä ja makean turpeinen. Todella miellyttävä Springbank, vaikkakin hieman vaisuhkolla tuoksulla.
Clynelish:n väri on hieman tummempi, vaalea kulta. Tuoksu on voimakkaasti hedelmällinen ja hunajainen. Hieman ylikypsä ananas tulee selvästi esille. Maku on myös voimakas. Tamminen maltaisuus ja hedelmällinen hento turve öljyisessä rungossa ja kaikki on tasapainoisessa paketissa. Pitkässä jälkimaussa jää suuhun turvetta ja hieman pippuria. Tämäkin loistava juoma.
Molemmat hyviä esimerkkejä siitä että turpeisuus sopii hieman hedelmälliseen viskiin ja samalla omaan makuhermoon.
______________________________________________________________________________
MrBeam (15.8.2009 15.14.14 last edit 15.8.2009 15.14.30)
Eilen oli pari saman ikäluokan Old Pulteneytä rinta rinnan maistelussa. Kyseessä Ruotsin markkinoille pukattu 1990-2008 OB sekä ihan perussarjan 17yo OB, molemmat 46% ja kylmäsuodattamattomia. 1990:stä olen pitänyt kovasti alusta saakka, kun sitä ensi kertaa maistoin viime syksynä. 17:lle en jotenkin ole lämmennyt samaan malliin. Mutta kuinkas ollakkaan, vierekkäin maistettuna ne olivat sittenkin melko lähellä toisiaan.
17:ssa havaitsin jotain hieman ikävän multaista epäpuhtautta, joka vie sen pisteitä aavistuksen alas. Tuo "likaisuus" ilmenee makukaaren loppuvaiheessa ja jälkimaun alussa. Lievän hedelmäisyyden allekirjoitan yhä, vaikkakaan päärynää en niin selkeästi enää saakaan esiin. 1990 on kovin pehmeä ja edelleen erinomainen, nootteja löytyy Highlands-osiosta. Parempaa se on. Tästä vertailusta näki taas sen, että mikään ei ole koskaan niin varmaa kuin luulisi. Yksittäin useaan otteeseen maistettuna 1990 oli ollut mielestäni reippaasti parempi, sanotaan vaikka pistein 90-77. Rinnan maistettuna ero oli suhteessa tuohon luokkaa 88-82. Jännää :o
______________________________________________________________________________
aapeli (15.8.2009 16.29.28)
Rosebank 15 yo 1991 vintage. Single malts of scotland. Tämä ei oikein auennut viikko takaperin,mutta nytpä aukesi. Vaniljaa,kaurakeksiä,jonkinlaista leivonnassa käytettävää maustetta ja hiven sitruunaakin. Tämä alkoi jo muistuttamaan Rosebankia ja hyvä niin,ei moitteen sanaa.
Springbank 18 yo,jälleen kerran. Ja edelleen todella maukas viski, reilusti ylikypsää hedelmää,ainakin punaista omenaa,savukiehkuraa,piiitkä jälkimaku. Erinomaista.
Springbank 11 yo Madeira wood. Aivan mahtava viski mielestäni,hedelmää ja paksua makeaa madeiraa. Ei halua vettä vaikka on hieman yli 55%. Itseasiassa vesi tappaa tämän, joskus aiemmin on tullut kokeiltua.
Itsekin maistelin myös tuota samaista Old Pulteneytä,eli 1990 limited edition for svantteboolaaget. Tämäkin toimii,löytyy suolaa ja merellisyyttä. Tämän avulla pääsee kyllä mainiosti meren äärelle,vaikka ranta olisi kaukanakin.
______________________________________________________________________________
turtsi (18.8.2009 12.39.19)
Eilen uskalsi maistaa naisten seipään ja kolmiloikan seuraksi naapurimaan tuotoksia(noitten lajien aikana ei miehisyys herkästi kärsi), eli Mackmyra Preludium 06, 50.5%. Ei oikeen kolahtanut vieläkään MCmyyrä. Tätähän on käsittääkseni kypsytetty neljä vuotta quarter cask-tynnyreissä ja nuoruus tuli esille hieman alkoholi/pontikkamaisella tuoksulla ja maulla. Jossain vaiheessa maussa käväisi hedelmällinen pippurillisuus, joka oli ainut valopilkku tässä. Jälkimaku jäi lyhyeksi kuin OP Karjalaisen moukarikaari ;) Havuisuus/pihkaisuus ei myöskään miellyttänyt. Eli, muutaman vuoden voi taas olla rauhassa tämän tislaamon kanssa...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.8.2009 9.30.03)
Rosebank F&F 43%:
Tämä juoma näytti kyllä kaikki vahvat puolensa eilen ja herkkua oli. Sitruunaa ja ehkä ohuesti valkopippuria tuoksussa. Maussa paksu, makean taikinainen "hiivaisyys" loi upean tasapainoisen, paksun ja aina niin keveän ja monipuolisen voimakkaan paketin. Mietin miten hento,keveä, paksu ja voimakas voi olla samassa paketissa...mutta eilen voi. Kuten ilmapallokin.
______________________________________________________________________________
Sieppo (29.8.2009 7.39.17 last edit 29.8.2009 7.39.50)
Kun kesä oli hiljaisempaa viskirintamalla, tuli eilen kaadettua lasiin pitkästä aikaa Nikka Yoichi 10Yo.
Loistavaa herkkuahan tuo on edelleen, parempaa kuin muistinkaan: kypsän kirsikkaisen hedelmäistä ja kevyen savuista :P
Oli mukavaa istuskella illan pimetessä takkatulen ääressä nauttimassa hienosta viskistä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (2.9.2009 8.13.48 last edit 2.9.2009 9.19.58)
Caol Ila Wilson & Morgan barrel selection 1982 15y.o 46%:
T: Mausteinen, lämmin, hedelmäinen, taliskermainen, talvinen, hienostunut, sinappia?!
M: Iäkkäämmän oloinen, hyvin tasapainoinen. Turve kääntyy nopeasti ennemmin antiikkiseen suuntaan kuin tuliseen savuisuuteen. Todella helppo juotava, jossa paljon mielenkiintoisia vektoreita. Lopun öljyisyys on lähinnä viite perinteiseen Caol Ilaan. Lämmin ja pitkä jälkimaku.
Deanston 12y.o 40%: Kevyt perusmallasviski. Siis yksi niistä monista maltaisista, hieman sitruksisista jne...
Glen Scotia 12y.o 40%: Mielenkiintoinen, mutta hieman liian omituinen. Kuin antiikkikaupan lipastossa pölyyttynyt ylikypsä hedelmä. Liisteriä!
GlenDronach 15y.o revival 46%: No nyt taas luksusta! Voisen toffeinen tuoksu, voimakas mutta hyvin sekaan sekoittunut sherry(oloroso?). Hedelmää. Hyvin onnistunut paketti, joka erottuu tasaisuudessa ja laadussa aika monesta vastaavasta Speysiden sherry vouhotuksesta. Helppo uskoa että single cask-versiot herättää ihastusta.
ja toissa päivänä...
Ardbeg renaissance: Olipas herkullista. Enään tuo tervatoffeen puuttuminen ei niin hirveästi harmittanut.
______________________________________________________________________________
MrBeam (2.9.2009 8.17.41)
Taliskerin kymppiä. Hyvää!
Ja sitä ennen Jim Beam Distillers Series, 7yo, 45%, joka eilen alkoi jo maistua jollekin. Siihen asti olin pitänyt tätä kovin maissivellimäisen äitelänä tapauksena hieman perus Heaven Hillin tapaan. Tosi kevyttä tavaraa tämä on mikä ei sinällään ole puute, mutta kun mukana on joku hieman ikävästi pisteliäs vivahde, ei keveydestä pääse niin kovasti nauttimaan. Enovei, eilen paloöljymäinen pisteliäisyys oli vähissä ja jonkinlaista hedelmäisyyttäkin oli havaittavissa. Tuoksussa vaniljaa JA toffeeta. Hieman tanakkuutta lisää makuun ja oltaisiin kuivilla. Olisikohan 48% auttanut?
Jim Beam omalla nimellään jatkaa minun kirjoissani alle keskitason bourbonina. 8-vuotias Black ja neljän vuoden takainen Rye ovat valopilkkuja. 5yo JB's Choice, NAS Black ja nyt tämä 7yo jäävät viivan alle, jos maistamani jenkkiviskit saisi laitettua paremmuusjärjestykseen ja viiva vedettäisiin puoliväliin. Nimimerkki ei silti muutu, se pysyköön muistuttamassa minua vanhoista ajoista.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (2.9.2009 8.29.27)
quote[7142541D725557525955300 (link)]:
GlenDronach 15y.o revival 46%: (oloroso?).
______________________________________________________________________________
pere (3.9.2009 8.55.37)
Pitkästä aikaa pieni keskiviikkoillan tastingsessio. Ensin pohjalle ja vertailukohdaksi:
Ardbeg Supernova 58,9%
tuoksu: jodia, suolaa, nahkaa, hieman savua, makeutta, turvetta, merellinen
maku: voimakkaan turpeinen, makeutta, yllättävän pehmeä, suolaa, jodia, aavistuksen palanut, kuivuu hieman
jälkimaku: turvetta, mallasta, luumua, suolaa
Tuntuu vain parantuvan avatussa pullossa.
Sitten uusiin tuttavuuksiin toiselta laidalta saarta:
Octomore Futures 16.10.2002/apr 2008 46%
tuoksu: makeaa merellisyyttä, hieman terävä, ruohoa, hieman turvetta, jotenkin omituisen kasviksinen
maku: turpeinen ja savuinen, kuiva, hieman palanut
jälkimaku: aavistus makeutta, suolaa, turvetta, palanut
Ei mitenkään mahdottoman hyvä viski. Liian kuiva ja yksiulotteinen, tuoksussa kummallista "vegetaalisuutta" ja palanut jälkimaku vielä kruunaa kokonaisuuden.
Octomore 01.1 5yo 63,5%
tuoksu: turvetta, suolaa, hieman makeutta, aavistus akselirasvaa
maku: kuivahkon turpeinen, suolaa, savua, makeutta, nahkaa
jälkimaku: suolaa, turvetta, hieman hedelmäistä makeutta
Itseasiassa ei lainkaan huono viski :o Tuoksu tuo mieleen Ardbeg Renaissancen, liekö tämäkin sitten 1st fill bourbonista?
Octomorejen huomattavasti Supernovaa kuivampi tuoksu (ja maku) toi Supernovasta tuoksussa ihan uudella tavalla esiin makean rusinaisuuden ja viinimäisyyden. Olinkin jo ehtinyt unohtaa, että epäilin heti alkuunsa Supernovan olevan muistakin kuin vain bourbon (tai sherry) -tynnyreistä ja tämä jälleen kerran vain vahvisti epäilyksiäni.
Näiden jälkeen sitten vielä yömyssyksi:
Bowmore 25yo 43% (paperietiketti, 750ml)
tuoksu: hedelmäinen, fudgea, hieman herukkaa, aika raikas
maku: hedelmäinen, vihreä omenapastilli, mallasta, hieman herukkaa
jälkimaku: mallasta, hedelmäistä makeutta, hieman tammea, omenapastillia
En muistanutkaan tätä näin parfyymiseksi. Tämä tuntui tällä kertaa selvältä liukumalta 60-luvun herukkaisen tuotannon ja 80-luvun FWP:n välillä. Varsin mainio viski joka tapauksessa!
______________________________________________________________________________
MrBeam (4.9.2009 6.16.38)
Pisteistä en niin perusta, mutta dokumentoidaanpa eiliset maistelut siitä huolimatta pistein. Lukemat ovat validit vain juuri tälle kerralle, kombinaatiolle ja varsin epäortodoksiselle järjestykselle.
Talisker 1981, 20yo, 62%: 22-21-24-21 = 88. Happi on pehmentänyt tuli-sherryä suussakin nautittavammaksi, jälkimaku aina tykkiluokkaa.
Vana Tallinn, 40%: 11-10-9-9 = 39. Onneksi on maailmassa viskejä.
Scapa 12, 40%: 18-19-20-18 = 75. Scapojen tapana on alisuoriutua voimakkaitten makujen jälkeen, tällä kertaa lipstikan ja nokkosen muodossa.
Balvenie RumWood, 14yo, 47.1%: 20-19-22-20 = 81. Jo on sokeriruokoa reippaasti.
Noah's Mill, 57.15%: 23-23-22-23 = 91. Päällikkö!
Jim Beam Distillers Series, 7yo, 45%: 21-21-18-19 = 79. Korpraali.
______________________________________________________________________________
SeBBe (5.9.2009 8.09.31)
Viimeisen viikon aikana tuli Italiassa keskityttyä grappoihin ja viineihin mutta sitä ennen viikko sitten torstaina pieni tastingsessio peren luona. Tästä lisää kotona maistettua osiossa kunhan ehdin jotain kirjoitella.
______________________________________________________________________________
aapeli (5.9.2009 15.11.36)
Hazelburn 12 yo. Hyvää on. Jos verrokkina käyttää aiempaa 8 yo:ta,niin tästä löytyy mausteisuutta enemmän.Hedelmäisyys on tallella vaikka mausteisuus hieman sitä peittää ,mutta ei liiaksi. Ei savua.
Aberlour 10 yo. Sherryä ja toffeeta. Aikalailla jälkiruoaksi sopiva viski.
Clynelish 15 yo,SMOS. Paranee joka maistelulla, savu nousee selkeämmin esille,löytyy maustettakin. Aika voimakaskin. Ei kikkaile. Erinomaista.
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.9.2009 6.50.20)
anCnoc 12 (40%) alkaa olla vähissä, vaan onhan hyvää. Muistelen vain yhden oton olleen pettymys ja silloin oli alla sherrytavaraa. Raikasta, puhdasta ja suorastaan virkistävää MALLASviskiä. Erilaisia tuoksuja ja makuja risteili pitkin matkaa lasin tyhjentyessä aika nopeasti tällä kertaa. Makeaa (parempi puolisko piti kokonaisuutta kuivana) ja mietoa klementiiniä/satsumaa, päärynää, puhdasta maltaisuutta, aavistukset savua ja pippuria, jotain parfyymistä saippuan tapaista, karvaita yrttejä ja marjoja. Nämä karvaudet olivat pääosissa lyhyehkössä jälkimaussa, jossa myös tuo makeus taittui. Tällä hetkellä ajatellen hinta-laatusuhteeltaan ehkä paras tietämäni viski. Enkä yhtäkkiä keksi mikä 12-vuotias olisi ollut näin loistava. Tältä bändiltä pitää hommata muitakin levyjä.
Ja hieman spekulointia miksihän tuo juuri eilen oli noin hieno. Alla rentoa oleilua viileässä syysilmassa kuivalla mäntykankaalla koiran kanssa pelleillen ja osin ylikypsiä mustikoita sekä osin alikypsiä puolukoita popsien, minkä päälle hieman loimulohta iltapalaksi ja vielä kevyt sauna ennen nojatuoliin lasin kanssa vajoamista. Suosittelen lämpimästi.
______________________________________________________________________________
R41N3 (9.9.2009 19.56.26)
quote[645B6B4C4844290 (link)]:
Tältä bändiltä pitää hommata muitakin levyjä.
______________________________________________________________________________
Whiskana (10.9.2009 9.49.51)
Illalla futista katsellessa korkkaantui tuore hankinta, Talisker 20 v. (1982/2003) eli 58.8% re-fill bourbon -versio kyseessä.
Ilman vettä alku oli lupaava ja mukava syysviskiksi mutta hieman vedellä lotrailtua se muuttui todella oudon makuiseksi ja kovin särmättömäksi.
Noh, annetaan 'ilmastoitua' rauhassa ja eiköhän se siitä... Tämä oli ensimmäinen vanhempi Taliskerini ja muista (< 20 v.) vanha perus-kymppi on ollut todellakin paras pullote kaulan mitalla.
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.9.2009 14.36.02 last edit 12.9.2009 17.48.16)
Glenkinchie 10, 43%. Nykyisen 12-vuotiaan edeltäjä Classic Malts -sarjassa toi ihan alkuun mieleen Arranin kympin. Jotain samankaltaista, jos ei suoranaista raakuutta, niin puolivalmiutta oli tuoksussa ja maussa juuri plopin perään. Ilmakylpy onneksi auttoi ja hävitti pahimmat tuollaiset sävyt. Hienokseltaan vaniljantuoksuinen, pikkunätti kevythedelmäviskihän tämä on. Tässä vaiheessa väitän nykyisen 12-vuotiaan olevan parempi kuin tämä.
<edit> loppukaneetti selvemmin, ettei jäisi epäselväksi kumpi on parempi minusta
______________________________________________________________________________
caeklund (12.9.2009 18.17.18)
Dalmore 15, vahvasti karamellinvärinen, mitäänsanomaton joskin kauniissa pullossa. Tuottaako tämä tislaamo mitään kelvollista?
Ardmore, duty free pullotus, ikä määrittelemätön. Mukavasti savua alussa, täyteläinen finish, hieman tervaa. Pesi edellämainitun Dalmoren tennislukemin 6-0.
______________________________________________________________________________
aapeli (13.9.2009 9.02.59 last edit 13.9.2009 18.47.49)
Hazelburn 12 yo. Uusintatestaus ja ensi vaikutelma oli aikalailla oikea, runsasta sherryä, eksoottista hedelmäisyyttä, sitrusta ja mausteisuutta, josta yksityiskohtia on toistaiseksi ollut vähän vaikea hahmottaa. Mutta aivan loistava viski kyseessä.
Glendronach 18 yo,Allardice. Tuoksu täyttä olorosoa. Enpä ihan heti muista milloin viimeksi olen tavannut viskissä näin voimakasta ja selkeää sherryn tuoksua. Piti ihan vertailun vuoksi käydä sherrypullolla haistelemassa,ja samaa se oli sielläkin. Olorosoa. Toki maku sitten teki eron sherryn ja viskin välillä, luonnollisesti. Rusinainen, hitusen sitruksinen ja vivahteikas. Hienoa viskiä.
Benriach 12 yo peated PX finished. Tunnettu kaveripiireissä myös nimellä Hederotus Fumosus. Tuoksussa kirpeää marjaa ja runsasta savua. Maku noudattelee samaa kaavaa, kirpeää herukkaa, savu muotoutuu maltillisemmaksi kuin tuoksussa. Hyvää on tämäkin, itseasiassa saattaapa olla parasta maistamaani Benriachia, joita ei todellakaan ole monta. Mutta eipä hassumpaa.
Sherryviritysten jälkeen piti ehdottomasti kaivaa jotain bourbon-tynnyriviritystä,ja tässä valinta osui Bowmore 16 yo 1989 vintageen. Taaskin hedelmää ja mukavan voimakasta savua. Parfyyminen, erittäin miellyttävä viski.
Yhtään huonoa tai valjua viskiä ei eilisiltaan osunut,kaikki herättivät runsaasti aistimuksia.
EDIT:typoja vähemmäksi
______________________________________________________________________________
aapeli (19.9.2009 16.42.58 last edit 19.9.2009 16.43.59)
Glenfiddich 15 yo löytyi kaapin perukoilta,ja inspiroituneena Alkon uutisista pitihän tätä jälleen kokeilla. Noh,sherryä nyt ainakin sekä tuoksussa että maussa,mikä ei liene yllätys. Mutta kuitenkin aika ympäripyöreää tavaraa,ei missään nimessä pahaa,mutta ei oikein herätä tunteita. Vaikea saada oikein mistään kiinni,mutta hyvänä puolena se,että on ehdottomasti helppo juotava. Ihan ok.
Aultmore 15 yo 1991 vintage. Single Malts of Scotland. Pullotettu 17.09.2007. Aika tiukka vanilja efekti ainakin näin heti tuoreeltaan avaamisen jälkeen. Onhan tämä bourbon barrelista. Jotain makeaa muutenkin, mutta taustalla. Ei erityisen vahva viski,savua ei ainakaan tästä ole löytymässä. Ihan mainio tämäkin.
Springbank 180th anniversary Society bottling,2008. Jes! Todella tukevan viskin roolia otti tuon Aultmoren jälkeen. Savua enemmän kuin ikinä ja paksusti sheryä. Hedelmäinen tietenkin. Loistava viski.
Ja lopuksi vielä revanssi Allardicesta. Kuten itsekseni hieman viikko siten epäilinkin,oli tuoksussa sherry tasoittunut huomattavasti. Heti avaamisen jälkeen sherry meinasti puskea todella vahvana,mutta nyt oli asettunut olemaan selkeästi esillä dominoimatta liikaa kuitenkaan. Mutta todella mukavan mausteinen,rusinaakin. Vahvan sherryinen ja tukeva viski. Erinomaista.
______________________________________________________________________________
kapteeni (19.9.2009 22.05.09)
Rosebank 1991. Kevyt ruusunterälehti.
______________________________________________________________________________
InkRose (21.9.2009 7.32.24)
Pitkästä aikaa uusi viski rauhallisessa iltamaistelussa. Lasissa Bladnoch OB (for the Forum), 90/09 (19 yo), Barrel #30534 (ex-bourbon), Bottle #4/181, 54,6%.
T: Kevyt, makea, alkoholi tuntuu jonkin verran. Kuivattua luumua ja aprikoosia, mehukasta persikkaa, heinää, hento vanilja, aavistus toffeeta
M: Kevyt, öljyisen pehmeä tuntuma, makean mausteinen, chilinen polte peittää koko kielen hetkeksi, kunnes paletti kääntyy taas pehmeän hedelmäiseksi mausteiden kompatessa taustalla
J: Pitkähkö, pehmeän tulinen lämpö. Kääntyy puisen mausteiseksi, pehmeä hedelmäisyys sävyttää.
Vaikka Bladnochin jengin muita pullotuksia on tullut osteltua ja maisteltua enemmänkin, on tämä ensimmäinen OB Bladnoch joka omaan lasiini on ehtinyt. Täytyy sanoa, että varsin maistuvaa ja yllättävänkin rotevaa tavaraa. Varmasti tulee ostettua Raymondin porukan omia tuotteita jatkossakin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (23.9.2009 12.58.14 last edit 23.9.2009 14.05.07)
Glengoyne 16 y.o single sherry butt 936 one of 2496(miniatures) d. 21 may '90 b. august '06 56,6% OB:
T: Voimakas eksoottinen tumma sherry, toffee ja mallas tunkee kuitenkin läpi, minttu ja muut kasvit ja yrtit antaa mahtavaa komppia uniikille tuoksulle. Erittäin first-fill. Todella tumma sävyinen mutta raikas.
Tippa vettä: Tumma sherry väistyy ja pehmeää hedelmäisyyttä tilalle.
M: Yllättävän kuiva. Alkoholi ei pistä vaan kihelmöi. Yrttinen ja todella sherryinen. Jälkimaku on parasta antia: kirsikan ja luumun kuoret vanhan mustan kahvin säestämänä antavat kunnioitusta herättävän, mutta ei helpon, vaan pitkän finaalin. Alkoholi ja sherry taistelevat aluksi ja hieman liian voimakas alkoholi nujertaa hienon alun. Vedellä: Tummuus katoaa ja hedelmää tilalle. Jälkimaku monipuolistuu.
______________________________________________________________________________
InkRose (24.9.2009 8.18.31 last edit 24.9.2009 8.19.34)
Toinen äskettäin avattu Bladnoch Forum-pullote nyt ajan kanssa maisteltu: Caol Ila, Bladnoch Forum, 80/09 (29 yo), Hhd #4937 (Refill Sherry), Bottle #19/374, 55,5%
T: Sulkeutunut, kevyt, heinää, alkoholi pistelee. Ajan kanssa turvetta, leväistä mausteisuutta, aavistus savua. Vesitilkalla tunkkainen turve/navetta, hieman makeutta, pehmeän lääkemäinen.
M: Kevyt, hieman chiliä, isosti puuta, yrttejä. Ajan kanssa vähän sokerista makeutta, hento menthol lopussa, kuivahko. Veden kanssa hieman makeutta, kuiva savu esiin, pehmeän mausteinen, kuivan yrttinen.
J: Hento, sitruunapippuria, keskipitkä, yrtit jatkaa. Vedellä pehmeän savuinen, hento turpeen sävy, pitkähkö merellinen mausteisuus.
Hyvin hillitty Ila, oikein mukava rauhallinen yömyssy. Tynnyri on kyllä parhaat päivänsä nähnyt aikoja sitten, sen verran kuivan puiseva sävy paikoitellen oli vallalla, vaikka hyvin Caol Ila on sille pärjännyt. Mielenkiinnolla odotan maukkaammiksi kehuttuja sisartynnyreitä #4939 ja #4940 (samana päivänä täytetty, yllättäen), jahka löytyy otollinen hetki pistää kaikki kolme rinnakkain.
(Edit: Ihan se tislaamon nimikin tuohon lihavointiin mukaan ::) )
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (25.9.2009 11.06.54)
Caol Ila natural cask strenght 59,2% OB:
Huikean hyvää! Tämä viski antaa ehdottomasti parhaan käsityksen siitä mitä Islay-viski on. Voimakas savu, turve ja merellinen raakuus täydellisessä paketissa. Edes Ardbegin Ten ei säväytä juuri nyt vastaavalla tavalla. Ei suille jotka ovat tehty nallekarkin vetämistä varten... ;)
______________________________________________________________________________
sähkäri (25.9.2009 17.33.38)
quote[5261773E517674717A76130 (link)]:

Ard-Begbie (25.9.2009 19.13.26)
quote[48574A430F4F4356564B220 (link)]:
61.6%
______________________________________________________________________________
aapeli (26.9.2009 16.09.19)
Kilchoman Inaugural Release 3 Year old Sherry Finish. Tuoksu ei hassumpi,aika lupaava. Savua ja sherryä. Mutta aika raaka viski kuitenkin,savua löytyy ainakin tarpeeksi,sherry ehkä hieman pehmentää makua. Itseasiassa yllättävää kyllä,kolmevuotiaaksi ihan juotavaa. Ei tosin mikään huikea viski,mutta tavallaan ihan lupaava. Tynnyriä vain,niin kyllä tästä viski tulee.
Hazelburn 12 yo. Tässä ei sitten raakileesta enää voi puhua,täyteläisen sherryinen. Huippuviski.
Bowmore 15 yo darkest. Ihan ok.
Bowmore 18 yo. Tästä pidänkin jo huomattavan paljon. Kermatoffeeta, laventelia ja maltillista savuttelua.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (27.9.2009 9.39.10 last edit 27.9.2009 9.48.36)
Tullibardine 20y.o The Golden Cask 57%:
Pieni uusinta eilen ja olihan hyvää! Todella perus skottia, mutta toisaalta ei. Raikas ja tasapainoinen, jossa miellyttäviä tummia palaneen sokerin kerroksia. Yksi pojo lisää Indyille!
Laphroaig 18y.o OB: Eikä huonoa ollenkaan. Tervaa löytyi ja jotenkin yrttisempi ja hedelmäisen lääkemäinen verrattuna muihin perus Laproihin. Mukavan erilainen lisä rangeen.
______________________________________________________________________________
SeBBe (27.9.2009 10.07.48)
Ennen eilisillan sokkotastingia kevyessä päivätastingissa sähkärin luona kolme hyvää mallasta.
Bruichladdich Legacy, 32yo, 47,5%, 4th edition, bottle 652/820
Tuoksu raikkaan iäkäs, eksoottista hedelmää, pehmeää lakritsia ja vaniljaa mukavana sekoituksena, hiven savua, toffeeta, herukkaa ja tammea. Maku pehmeän hedelmäinen, vaniljaa, turvetta, tyrnimarjan kirpeyttä ja valkoherukkaa, hieman makeaa syksyisten lehtien savua. Jälkimaku pehmeän herukkainen, turvetta, hedelmää, kuivuu loppua kohden miellyttäksi.
Brora 30yo, 55,7%, bottled in 2003, bottle 1860/3000
Tuoksu taliskermainen; merellisyyttä, turvetta, suolaa, pippuria, erotuksena iäkkäisiin Taliskereihin erittäin tyylikästä 'eläimellisyyttä'; navettaa ja hevostallia, tällä kertaa tuoksusta löytyi myös JaRiMi:n tuossa päivänä muutamana mainostamaa vegetaalisuutta. Liekö olisin sitä löytänyt ilman Mikan mainintaa. Maku pippurisen suolainen, hedelmää, turvetta, hyvin monipuolinen; muuttuu koko ajan, mallasta, jotenkin rapean suolainen. Jälkimaussa turvetta, suolaa, hedelmää ja jotain muutakin, olisiko sitten sitä 'eläimellisyyttä'. Erittäin hieno juoma, ja loistava tislaamo!
Brora 30yo, 56,6%, bottled in 2004, bottle 1171/3000
Ensivaikutelmaltaan kuivempi ja savuisempi kuin -03. Tuoksussa pippuria, turvetta, jodia, selvästi merellisempi kuin edellinen, tallia; kuitenkin selvästi vähemmän tuota 'animalisuutta' kuin edellisessä, suolaa. Maku hyvin suolainen, merellinen, rapean oloinen tämäkin, voimaa läjäpäin enemmän kuin edellisessä, joka itse asiassa nyt tuntui huomattavan pehmeältä ottaen huomioon alkoholiprosentin, pippuria, väkevää sinappia/wasabia, turvetta ja savua. Jälkimaku voimakkaan turpeinen, suolainen ja pitkä, sinappia löytyy taas aivan jälkimaun loppupuolelta. Erittäin hyvä tisle tämäkin, joskin 2003 miellytti vielä tällä erää itseäni enemmän, liekö sen voimakkaan eläimellisyyden takia :P
Erittäin loistava setti, ensimmäisestä ja viimeisestä kiitokset sähkärille! 2003 Boratista maistettiin samplepullon loppu, siitä kiitokset sir Bowmorelle.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (27.9.2009 10.40.45 last edit 27.9.2009 10.41.01)
Ovat ne vaan upeita viskejä, nuo vanhat Brorat - surku tulee kun ajattelee että tämän päivän viskiharrastajat edustavat varmaankin yleisellä tasolla viimeisiä jotka pääsevät näitä maistelemaan.
Sama koskee toki Port Elleniä ja Rosebankkia mm. mutta näitä jälkimmäisiä on liikenteessä vielä melkopaljon verrattuna Broraan. Hinnat ovat toki kaikkien kohdalla karkaamassa käsistä hitaasti mutta varmasti..
______________________________________________________________________________
turtsi (27.9.2009 13.44.40)
Viikolla ja nyt viikonloppuna tuli maistettua uusi Kilchoman Inaugural Release. Smoken arvostelun jälkeen varauduin raakaan ja ei niin miellyttävään kokemukseen. Tuoksu oli kuitenkin aika miellyttävän lääkemäinen ja nuotiosavuinen. Maku oli sitten hieman huonompi, lyhkäinen, tuhkainen, kuiva ja raaka. Ei nyt niin armottoman pahaakaan, mutta pistäisin vähän samaan kastiin Octomorien kanssa...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (28.9.2009 15.33.07)
Laphroaig 15y.o Old malt cask 50% (Tislaus- ja pullotusvuosi ei tiedossa).
T: Tuhkaa, nuotiota, navettaa. Vaisu kanelihedelmäpöhö(joita uusissa OB:issa on) on oikealla paikallaan ja kivan terävänä. Tilalla voimaa ja raikkautta. Voimakas ja puhdas.
M: Raikkaan turpeinen, hedelmäinen. Niin Laphroaig kuin voi olla. Uskomaton jälkimaku. Huippu tavaraa ja todella selvästi parempaa kuin OB-versiot.
______________________________________________________________________________
InkRose (1.10.2009 10.05.49)
Eilen illalla sai lähtöpassit vielä herra ylläpitäjältä saadun Clynelish 14-year-old samplen jämät. Siinä vaiheessa oli suu niin tuohesta että meni aika lailla hukkaan valitettavasti se tavara. Ei saanut mitään yksityiskohtia esille.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (1.10.2009 12.24.58 last edit 1.10.2009 12.26.58)
Maistoin pikaisesti illalla Glendronach 25yo 1968 43% pullotteen Black Doorissa. Ohessa pikaiset maistelunootit.
Tuoksu: Vanhanajan sherryviskin miellyttävän rusinainen tuoksu, makeutta mukavasti mukana.
Maku: Tuo tuoksun makeus on mausta lähes kadonnut, 25 vuotta Olorosotynnyrissä on tuottanut pehmeän "lihaisan" ja tumman juoman jonka maussa on nahkaa, paahtunutta sokeria, kahvia, tuota kuivaa sherryisyyttä sekä jonkinverran puun mukaan tuomia tanniineja. Hienostunut mutta ei makea vanha sherryviski.
Jälkimaku: Kuivuva ja tanniininen, vähän viinimäinen.
Kyseinen pullote on aikamoinen harvinaisuus ja kehoitan kiinnostuneita tahoja maistamaan tuotteen niin kauan kuin sitä vielä on saatavilla. Minun makumuistini mukaan 33-vuotias Glendronach oli aavistuksen maultaan makeampi ja rusinaisempi, joskin siinäkin oli paljon puun tanniineja. Hieman tuota makeutta kaipaisi mukaan vaikka tuote onkin upea.
______________________________________________________________________________
aapeli (3.10.2009 8.39.38 last edit 3.10.2009 8.42.35)
Aultmore 15 yo vintage 1992. Aika kevyt,makeahko. Ruohoa,vaniljaa. Eipä ole vertailukohteeksi muita Aulmoreja tullut maisteltua,joten tämän varassa mennään. Ei hassumpaa.
Springbank 10 yo,OB. Appelsiinin kuorta,hitusen verran sitä savua. Jälleen liikuskellaan makeiden viskien alueella. Maistuu minulle.
Springbank Signatory 1969,34 yo. On sitten ihan eri maailmasta tuohon nykyiseen springeriin verrattuna. Ei niin makeaa, turvetta löytyy jo sitten paljon enemmän. Hedelmäisyttä löytyy,joskin jää hiukan vahvan turpeen alle. Tottakai myös puun vivhdetta löytyy,tämähän on viettänyt aikaa tynnyrissä. Erinomaista.
Kannattanee maistaa jos kohdalle osuu.
Samplesta jälleen kiitokset sille,kelle ne kuuluu.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.10.2009 6.59.42 last edit 7.10.2009 7.02.35)
Paloja viskihistoriaa tuli vastaan Singaporelaisessa "Coffee bar K" baarissa eilen illalla. Näiden maisteluun menikin sitten monta tuntia, kun koitin hartaasti maistella ja pitää taukoa välissä ettei maut menisi hukkaan. Onneksi kyseinen baari on mitä mainioin paikka rentoutua ja hiljentyä hienon viskin ääreen. Koska kyse on kertamaistamisesta baarissa, en lähde heittämään tarkempia maistelunootteja mutta muutaman kommentin kyllä silti voin naputtaa tänne kelpo viskeistä.
1. Bowmore 25yo "seagulls" keraaminen pullo, 43%.
Aika voimakas ja "suoraviivainen" Bowmore - mausta en löytänyt laventelia lainkaan, sen sijaan eksoottista mesquite tai hikkorisavustustunnelmaa sekä tuoksussa että maussa (mausteista ja ehkä vähän makeaakin savuisuutta siis). Nuorekkaan kevyehkön oloinen, silti makuprofiili on aika "ison viskin" oloinen. Kuuluisat trooppiset hedelmät olivat aika lailla piilossa tämän viskin maussa minun suussani. Hieno Bowmore, tosin odotukset olivat ehkä liiankin kovat tämän suhteen (eniten odotin viskiltä suurempaa hedelmäisyyttä maun suhteen). Näin ollen viski tuntui kuitenkin hieman "yksinkertaiselta"? Baarimestari kehui saman sarjan 30-vuotiaan maasta taivaaseen, ikävä vaan että se oli jo loppunut valikoimista.
2. Ardbeg Provenance 1974 ( bottled 1997, 1974 vintage - 55.6%, 70cl, Asian Market.
Olin ikävä kyllä viimeinen henkilö joka pääsi tätä tuotetta maistamaan tässä baarissa, sillä se loppui - eli maistoin pois pullonpohjat.
Tässä erittäin voimakkaan makuisessa viskissä oli kyllä kaikki Islay-viskin palapelin osat kohdillaan, mahtava ja ISO viski kaikinpuolin. Sekä tuoksussa että maussa oli turpeisuuden ja savun lisäksi selkeää ja hienoa mausteisuutta, kamferia, merellistä makumaailmaa, kanervaakin jne jne jne. Jälkimaku pitkä tai ehkä vielä pitempi. Mykistävän hieno ja iso Ardbeg, olen kiitollinen että pääsin elämäni aikana maistamaan.
Macallan 25yo sherry 43%.
Illan tastingin lopuksi (noin tunnin odottelun ja Islayn savujen haihduttelun jälkeen) sherryinen ja herkullinen Macallan. Sherryn vaikutus on tehnyt viskistä rusinaisen ja mukana on myös aavistus raakakumia (tuoksussa enemmän kuin maussa), viski on kuiva mutta tavallaan myös makeahkon oloinen koska siinä ei ole minkäänlaista puisuutta vaikka taustalla on myös tammen tanniineja. Yksi tasapainoisimmista sherryviskeistä mitä olen maistanut, ei rotevin tai voimakkain mutta balanssi on todella hieno.
Viskit olivat upeita! Hinnoista sen verran että esim. Provenance irtosi hintaan 75 euroa / shotti ja Macallan oli peräti 30 euroa...
Poiketen normeista laitan mukaan muutaman kuvan tähän ketjuun, toivottavasti se ei häiritse ketään - mikäli kuvat ovat liian isoja pyydän moden apuja asian suhteen - kiitoksia jo etukäteen!
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (7.10.2009 7.08.21)
Oliko Jarimi Provenance 2 vai 4 cl 75? No kaksikaan cl hintaan 75 ei ole hirveää kiskomista. Toki kirpaisee.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.10.2009 7.17.28 last edit 7.10.2009 7.21.23)
Minusta se oli 3,5 cl jos en ihan väärässä ole..enemmän kuin 2cl. Joka tapauksessa juomat olivat minusta vallan edullisia.
Baarista lisää täällä http://foodieah.blogspot.com/2008/09/coffee-bar-k-gourmet-of-cocktails.html ja täällä http://www.coffeebark.co.jp/tenpo/tenpo_singapore.html
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (7.10.2009 11.00.43)
Ompas hivenen tyylikkään ja viihtyisän näköinen kapakka. Ja hinta on hyvin kohtuullista. Ensi kesän mahdollisen Thaimaan-matkan puitteissa pitänee tehdä pieni pyrähdys tuonne... ;)
______________________________________________________________________________
MrBeam (7.10.2009 11.50.50)
quote[547F4C7753771E0 (link)]:
... viski on kuiva mutta tavallaan myös makeahkon oloinen...
______________________________________________________________________________
aapeli (8.10.2009 8.00.33)
Piipahdus paikallisessa oluthuoneessa toi muutaman uuden viskikokemuksen:
-Bruichladdich Manzanilla 1998,OB. Ihan ok,sherry pehmentää ja makeuttaa mukavasti. Hieman alkoholin pistävyys häiritsi,aika raa'ahko. Mutta huonompiakin on nähty.
-Linkwood 16 yo 1990 Signatory. Vallan erinomainen speysiideri. Toffeinen ja makeahko. Tuoksun ja maun perusteella en yllättyisi jos olisi viivähtänyt hetken aikaa myös sherrytynnyrissä. Tätä asiaa en päässyt tarkistamaan,väri ei kertonut mitään,sen verran vaalea oli väriltään.
-ARDBEG 1996 Connoisseurs Choice SC. Todella vahvan turpeinen ja voimakkaan savuien arttu. Mahtavan pippurinen ja pitkä jälkimaku.
-Macallan 1990 Raw Cask. Erilainen Macallan kuin muut vähäiset maistamani. Mutta ei missää nimessä huono,todella maukas ja voimakas makuprofiili. Mutta kuitenkin mukavan pyöreä.
Kaikki ennen maistamattomia omalla kohdalla,Linkwood jopa itselleni uusi tislaamo. Tämän perusteella uskallan kyllä hankkia jossain vaiheessa Linkwoodia kaappiini. Ja asiantuntevan viskibaarin tyyliin kaikki viskit anniskeltiin Glencairnissa.
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.10.2009 5.54.53)
quote[737362777E7B120 (link)]:
....
Ja asiantuntevan viskibaarin tyyliin kaikki viskit anniskeltiin Glencairnissa.
______________________________________________________________________________
aapeli (9.10.2009 14.24.49 last edit 9.10.2009 14.25.26)
quote[182717303438550 (link)]:
quote[737362777E7B120 (link)]:
....
Ja asiantuntevan viskibaarin tyyliin kaikki viskit anniskeltiin Glencairnissa.
Onkos Mikkelissä nykyään Glencairnit käytössä vai jostain muustakinko paikasta saa tuollaisia ei-niin-tavanomaisuuksia?
______________________________________________________________________________
Artturi (9.10.2009 15.03.52 last edit 9.10.2009 15.04.12)
Taisi olla ns. jalallisia laseja vai mitä?
Maistelin tuon Tomintoulin joskus vuosi sitten kun se oli vielä "tarjouksessa" ko. huoneella. Ihan jees, mutta ei välttämättä hintansa väärti edes halvennuksessa. Minun makuuni kovin ohut ja lyhytmakuinen. Eipä se sherrytynnirissä ollut pötkötellytkään, mutta ennakkoon odotin sitä ikänsä mukaan hieman Isommaksi viskiksi.
______________________________________________________________________________
turtsi (9.10.2009 15.24.40)
Leskisessä on tullut pari kertaa maisteltua viskejä. Hyllystä löytyy tosiaan muutakin kuin perus glenfiddich 12v. Itsekkin saanut viskit (pyytämättä) Nosing lasiin. Tahtoo vaan jäädä aina st michael:n varjoon...
Tuota kuulkaas Oululaiset... Milloin sitä me aletaan jonkinlaista järjestäytynyttä toimintaa harrastaan? Onko kukaan käynyt ikään esim maikkelista kysymässä voiko siellä pitää jonkinmoisia tastingeja...
______________________________________________________________________________
Whisky (9.10.2009 15.41.03)
quote[23222523243E570 (link)]:
Tuota kuulkaas Oululaiset... Milloin sitä me aletaan jonkinlaista järjestäytynyttä toimintaa harrastaan? Onko kukaan käynyt ikään esim maikkelista kysymässä voiko siellä pitää jonkinmoisia tastingeja...
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.10.2009 15.50.11)
quote[4F4E494F48523B0 (link)]:
....
Tuota kuulkaas Oululaiset... Milloin sitä me aletaan jonkinlaista järjestäytynyttä toimintaa harrastaan? Onko kukaan käynyt ikään esim maikkelista kysymässä voiko siellä pitää jonkinmoisia tastingeja...
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.10.2009 15.51.50 last edit 9.10.2009 15.52.47)
quote[7847465C44562F0 (link)]:
....Etäisyys toki tekee tehtävänsä ja totta on, että Helsingistä Ouluun on yhtä pitkä matka kuin Oulusta Helsinkiin... vai miten se nyt meni.
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.10.2009 16.34.14)
Glenkinchie 10 alkaa entistä enemmän vaikuttaa heikommalta kuin nykyinen 12yo. Hedelmän, maltaan, alkoholin ja lievästi myös savun sävyttämää, ei kovin puhdasta viskiä.
Glendronach 18 osaa olla niin erilainen kuin muut maistamani sherry-kypsytykset. Paksun tuntuista, suklaistakin tavaraa, joka eilen pikkuvesitilkan jälkeen antoi mansikkaa. Ei puutarhaversiota, vaan pienempää ja maukkaampaa metsäsellaista.
Elijah Craig 12 on edelleen maukas laatu-bourbon minun suussani. Ei lisättävää edellisiin arvioihin.
Balvenie 1993 Port on korkkauksen jälkeen parantunut aavistuksen. Vesi hioi eilen sen ainoan terävän särmän pois ja pehmensi viskin Balvenieksi. Port-viimeistely on tuonut tähän jonkinlaista kahvin maustamaa marjaisuutta.
Taaskin pannaan numeroita kehiin, nyt asteikolla 1-5, jossa alle 3 edustaa heikkoutta. Nautintajärjestyksessä yllämainituille eilen: 2, 4-, 4+, 4-
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.10.2009 22.26.36 last edit 9.10.2009 22.29.37)
Pannaan nyt vielä yksi tähän perään tähän ketjuun, kun nyt jo eilisen puolelle selkeästi jää. Talisker 30, bottled 2007, 50.7% ensiesittelyssä meillä päin. Heti plopin jälkeen suoraan pullon suusta nuuskittuna tästä irtosi 18-vuotiaan tyyppistä pippuritervaa, joka kylläkin tervan osalta oli muisto vain lasissa. Parempi puolisko tykkäsi tästä viskistä joka vaiheessa kovasti, mutta minä en täysin satasella vielä lämmennyt. Olen melko varma, että hapetus nostaa osakkeita, koskapa jo puolentoista tunnin seisotus paransi tätä selvästi.
Tuoksu oli aika yksioikoinen nyt (eilen), mutta tunnistettavissa Teeksi, savuisen mausteista siis. Iäkkyys oli selkeästi kielellä havaittavissa perus-Taliskerin tyyliseksi, joskin juuri varmaan tuon tynnyriajan vuoksi pyöreys oli vähissä antaen tilaa kuivuudelle. Joka kuivuus ei tässä tapauksessa ollut häiritsevää (se etiketti nääs vaikuttaa ;)). Perskutan pitkässä jälkimaussa peruspippurisuuden rinnalla hapanta sitruunaa, joka oli ovela ylläri sekä selvää tammen tuomaa puumaisuutta. Kuivuus alkoi heti nielaisun jälkeen, muttei häirinnyt poltteen ollessa niinkin miellyttävä.
Ensivaikutelmana hyvä viski, joka ennen hapettumista jää saman tislaamon 18-, 20- (d. 1982) ja 25- (b.2004) vuotiaitten jalkoihin. Luja usko on kuitenkin siihen että tämä kasvaa. Jotain yhtymäkohtia olin havaitsevinani 175:een, mutta olihan tämä ihan eri planeetalta kuitenkin.
______________________________________________________________________________
Whisky (9.10.2009 23.06.30)
quote[1B241433373B560 (link)]:
Pannaan nyt vielä yksi tähän perään tähän ketjuun, kun nyt jo eilisen puolelle selkeästi jää. Talisker 30, bottled 2007, 50.7% ensiesittelyssä meillä päin.
Tuoksu oli aika yksioikoinen nyt (eilen), mutta tunnistettavissa Teeksi, savuisen mausteista siis.
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.10.2009 23.13.30)
quote[625D5C465E4C350 (link)]:
quote[1B241433373B560 (link)]:
Pannaan nyt vielä yksi tähän perään tähän ketjuun, kun nyt jo eilisen puolelle selkeästi jää. Talisker 30, bottled 2007, 50.7% ensiesittelyssä meillä päin.
Tuoksu oli aika yksioikoinen nyt (eilen), mutta tunnistettavissa Teeksi, savuisen mausteista siis.
Samaista viskiä aikanaan entiselle esimiehelleni maistattaneena kyseinen herra juoksi pää märkänä ympäri maita ja mantuja Taliskerin 30-vuotiasta hakien. Ei löytänyt, kun ei tiennyt mistä etsiä, enkä sitä kertonut.
Omassa viskikartassa kyseinen tuote nousee kymmenen parhaimman joukkoon. Nootteja en lähde hakemaan, mutta pari kertaa tätä maistaneena voin sanoa: aivan mainio viski!
Tuon teen osaisin itse yhdistää siihen kuuluisaan Lapsang souchongiin, jota itsekin aina silloin tällöin juopottelen. Töissä on muutaman kerran joku käynyt sanomassa "jossain palaa", kun olet teetäni hauduttanut.
______________________________________________________________________________
Whisky (9.10.2009 23.23.04)
quote[5F605077737F120 (link)]:
Huomaa, että minun maailmassani on ero teellä ja Teellä ;)
______________________________________________________________________________
Artturi (10.10.2009 11.10.09)
Dailuaine 16 yo F&F.
Ah ja voi! Erittäin täyteläinen ja sherryinen herkku. Kuivattuja hedelmiä ja mallasta, savua juuri sen verran kun makuaistini vielä kärsii. Tuoksussa ei onneksi tuo savu pyri esiin edes sen verran kuin jälkimaussa. Jos tuosta savusta saisi vielä puolet pois, niin tämä olisi jo lähes täydellinen minun makuuni.
Erittäin vaikea pistää Mortlachin 16 yo F&F:n kanssa paremmuusjärjestykseen :D. Ei kait niitä tarvitsekaan laittaa....
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (10.10.2009 12.29.03 last edit 10.10.2009 12.31.22)
quote[252423252238510 (link)]:
Leskisessä on tullut pari kertaa maisteltua viskejä. Hyllystä löytyy tosiaan muutakin kuin perus glenfiddich 12v. Itsekkin saanut viskit (pyytämättä) Nosing lasiin. Tahtoo vaan jäädä aina st michael:n varjoon...
Tuota kuulkaas Oululaiset... Milloin sitä me aletaan jonkinlaista järjestäytynyttä toimintaa harrastaan? Onko kukaan käynyt ikään esim maikkelista kysymässä voiko siellä pitää jonkinmoisia tastingeja...
______________________________________________________________________________
MrBeam (10.10.2009 15.19.46)
Tietääkseni Leskisellä ei ole sama omistaja. Sen sijaan, edelleen tietääkseni, Graalilla on.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (10.10.2009 15.59.38 last edit 10.10.2009 16.02.12)
quote[102F1F383C305D0 (link)]:
Tietääkseni Leskisellä ei ole sama omistaja. Sen sijaan, edelleen tietääkseni, Graalilla on.
______________________________________________________________________________
sähkäri (11.10.2009 16.25.10)
Eilen tuli maistettua pari mallasta, ja hyviä olivat.
Brora 30 2004, loistava viski, ei siitä sen enempää.
Bruikun legacy 4, hieno viski kerrassaan, hedelmäinen herkku.
Rinnakkain ardbegin uige ja corry, joista corry vei kyllä pidemmän korren ollen huomattavasti voimakkaampi ja monipuolisempi. Uige vaikutti rinnalla jopa makealta ja pehmeältä.
Enemmät arviot jätän niille joilla runosuoni kukkii. ;)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (12.10.2009 18.25.51 last edit 12.10.2009 18.27.15)
Pari iltaa sitten paikallisessa ravintolassa lasissa Balvenie DW. Juotavaa...mutta mielenkiintoisempaa oli tutkia myyjän minulle lahjoittamaa reilu kymmenen vuotta vanhaa viskilistaa. Kyllä siinä tippa meinasi tulla linssiin kun sivuja selaili. Ja mielenkiintoista oli myös havaita miten hinnat ja rahan arvo yms. ovat muuttuneet vuosien saatossa. Hieman jos vähemmän olisin masokisti, niin olisi ollut viisasta laittaa vihkonen kiinni jo alkuvaiheessa. Mutta tässä muutama poiminta listalta. Annoksen koko 2cl ja valuuttana siis vanha kunnon markka:
Glenfarclas 25y.o 22,-
Springbank 21y.o 22,-
Cadenhead's:
Rosebank 9y.o 22,-
Balvenie-Glenlivet 17y.o 22,-
Talisker 18y.o 22,-
Port Ellen 17y.o SC 60% 42,-
Balvenie 21y.o PW 22,-
Ben Nevis 26y.o 42,-
Glenfarclas 30y.o 42,-
Macallan 1976 42,-
Jonkin verran harmittaa että vastaavaa meininkiä ei enää tästä kylästä löydy.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (14.10.2009 10.51.00)
Kilchoman Inaugural. Olihan positiivinen ylläri. Tosi makea ja ikäisekseen pontikaton. Tuoksussa salmiakkijauhetta ja turvetta. Ei ehkä ostamisen arvoinen vielä mutta odotan tältä paljon tulevaisuudessa.
______________________________________________________________________________
turtsi (17.10.2009 14.07.24)
Eilen muutama drami kulahti kurkkuun Ensin Bowmoren 15v darkest OB joka tervaisuudessaan ja hennossa herukkamaisuudessaan oli parempaa kuin muistelinkaan. Tai voiko Bowmore-fani huonoksi suosikkiaan haukkua ;) . Seuraavaksi mausteinen ja hedelmäinen Hazerburn 12v OB. Jotain metallista/terävää tässä oli joka häiritsi. Oikeastaan nämä kolmeen kertaan tislatut ei ole koskaan olleet ihan parhaimmistoa omaan makuun. Viimeisenä lasiin kaatui Strathisla 42v 1967/2009 The Whisky Agency 44,5%. Tämä viskivanhus oli kerännyt tynnyristä tammea hedelmäliseen makuun. Myös pihkainen ja havuinen maku jäi suuhun leijumaan, muttei pahalla tavalla. Pehmeä ja mielenkiintoinen viski
______________________________________________________________________________
aapeli (17.10.2009 15.01.48)
Pulteney 1982 26 yo 47,7 % Dewar Rattray. Erinomainen hieman jo iäkäs pulteney. Runsaasti suolaa,tamminen ja jokseenkin pippurinen. Todella hyvä viski.
Glenrothes 1990 18yo 51,4% ja jälleen Dewar Rattrayn tuotoksia. Tämäkin loistaa. Todella mukavan pehmeä,makeahko ja pitkä. Mukava viski.
Scapa 16 yo:n jälkeen totesin tämän jälleen olevan jotain ehkä kaukaista sukua Pulteneyn kanssa. Joku yhdistävä tekijä näissä Scapoissa ja Pulteneyssä on. Mutta tokihan tämä Scapa jää tuon iäkkään Pulteneyn jalkoihin,ei epäilystäkään. Vaikka hyvä,hedelmäinen viski tämäkin on, jäi vain hieman vetiseksi noiden vahvojen viskien rinnalla.
Springbank 11 yo Madeira Wood. Ja kuten aina ennenkin,ei mitään pahaa sanottavaa tästä. Makea ja tanakka viski. Paksu.
______________________________________________________________________________
pere (20.10.2009 5.28.06)
Pitkästä aikaa ehti viskejäkin maistelemaan. Tällä kertaa lasiin päätyi neljä uutta tuttavuutta:
Balvenie 18yo 43% Classic
tuoksu: hunajainen, mallasta, hedelmäisyyttä, aavistus vanhoja kirjoja
maku: hedelmäinen, vähän kevyempi, mausteita, mallasta, hunajaista makeutta
jälkimaku: mausteinen, hedelmäinen, hieman mallasta, ruohoa, aika kevyt
miellyttävä viski, mutta selvästi kevyempi kuin odotin
Brora 24yo 56,1% 1977/oct 2001, bottle 934
tuoksu: herkullinen, hieman makean sauvuinen, hieman kuivaa heinää, suolaa, merellinen
maku: pippuria, savua, suolaa, merellinen, hieman makeutta
jälkimaku: suolaa, hieman luumua, tammen mausteisuutta, merellisen makeahko, pehmeä savu
ei savuisimpia maistamiani Broria, mutta merellisyydessään upea viski!
Macallan 25yo 43% 1972/1988
tuoksu: herkullinen vanhan ajan oloroso-sherry, makeaa mausteisuutta, todella monivivahteinen ja upea
maku: monipuolisen mausteinen, makeaa hedelmäisyyttä, kuivattuja hedelmiä, tammen mausteisuutta, raikasta fudgea
jälkimaku: hedelmäistä mausteisuutta, viikunaa, aavistus rusinaa, aavistus ruohoa, hieman tammea
juuri sellainen vanhan ajan sherryviski joista pidän, kerrassaan upea kokonaisuus!
Springbank 21yo 46% (90-luvun alusta(?), ruskea pergamenttietiketti)
tuoksu: merellinen, suolaa, hieman makeutta, hieman puuta
maku: voimakas, merellinen, hieman makeutta, suolaa, meriheinää, raikas merituuli
jälkimaku: makeahkon suolainen, meriheinää, pehmeän merellinen, hieman mentholia
huima viski tämäkin, vaikka omalla asteikollani jäikin hieman samantyyppisen Broran ja sherryllä jyränneen Macallanin jalkoihin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (20.10.2009 11.13.58)
Pere...taisi olla tuo Brorasi Rare malts-versio?
Ja eilen tumblerista Rosebankin Flora&faunaa. Tämä se vaan jaksaa yllättää herkullisuudellaan. Hyvin keveän miellyttävä, mutta sitäkin tasaisempi ja monipuolinen. Parempaa bourbon-kypsytettyä viskiä Islayn ulkopuolelta saa hakea. Tosin voihan tässäkin pientä refill-sherryä olla joukossa.
______________________________________________________________________________
pere (20.10.2009 12.12.21)
quote[5764723B547371747F73160 (link)]:
Pere...taisi olla tuo Brorasi Rare malts-versio?
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.10.2009 7.14.18 last edit 24.10.2009 7.17.11)
Isle of Jura Sacred Mountain, 15 yo, OB, Barolo finish, 46%:
T: "savuisa", vähiten viininen, eniten juramainen. Tunkkainen viini, mutta muuten reiluhkon raikas. Mansikkaminttuhammastahnaa.
M: Viini puskee hienon tasapainoisesti ja syvästi makuun antaen tisleen oman makeuden ja "juraisuuden" heilua tasapainoisesti. Hyvää!
Isle of Jura Mountain of the Sound, 15 yo, OB, Cabernet Sauvignon finish, 46%:
T: Selkeän viininen, makea, karamellimaisen syvä, saarellisen raikas ja makean maltainen. Hedelmä on kuin mehutiivistettä. Tulee vähän mieleen makea versio Bowmore Dawnista. Hmm...ripaus makeaa turvetta.
M: Myös Dawnimainen. Viini jää kitalakeen vahamaisena. Pehmeän yksinkertainen ja tasainen. Reilu, pitkähkö jälkimaku. Prosentit tuo alkuun juuri tarvittavaa reippautta. Reilusti on finishing tuonut viintä juomaan.
Isle of Jura Mountain of Gold, 15 yo, OB, Pinot Noir finish, 46%:
T: Viini ei niin leveä ja ylitsevuotavan makea kuin Soundissa. Raikas ja enemmän asennetta myös. Ehkä jopa suolaista terävyyttä.
M: Viini tiiviimpi ja tummemman syvähkö. Tietämättä onko kyseessä punaviini, niin ainakin siltä vaikuttaa. Jälkimaussa samaa vahamaisuutta kuin Soundissa.
Illan voittaja Sacred Mountain. Heikoin lenkki oli Mountain of Sound. Isle of Jura-tietoisuuteni laajentumisesta reipas kiitos InkRoselle. The sacred Mountainin voisi jopa ostaa jos vastaan tulisi.
______________________________________________________________________________
aapeli (24.10.2009 9.49.07 last edit 24.10.2009 9.49.19)
Glenmorangie Nectar D'Or. Toffeinen,makea,todella tyylikäs viski. Sitruunaa,ehkei niinkään raakaa hedelmää,enneminkin jonkinlaista sitruunatäytesuklaata tai sinnepäin. Miellyttävä.
Springbank C.V. Tämä onkin paljolti brutaalimpi tapaus. Voimakkaan savuinen,hedelmäisyyttä sai oikein hakea,ja kyllä se tietysti siellä häämöttää. Mutta ainakin ensi maistamisen perusteella nimenomaan häämöttää,savu tätä enemmän määrittää. Grillikylkeä tai jotain muuta nokiseksi grillattua.
Ja sitten revanssi Pulteneyn 26 yo:sta Dewar Rattrayn näkemyksenä. Ensivaikultelma ei vääristänyt,merellinen, suolainen ja hitunen pippuria ja tammea.
______________________________________________________________________________
tjs81 (25.10.2009 12.21.03)
Caol Ila tuli eilen korkattua, ja jälleen kerran oli niin taivaallisen savuista, ja hyvää :)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (25.10.2009 12.38.05 last edit 25.10.2009 12.40.09)
Muutama Lowlander:
Rosebank 12y.o F&F 43%:
T: Sitrusta, greippiä, mallasta. Mukava kihelmöinti jota pehmeät ja syvät aallot laajentavat. Herkullista mutta vaikea keksiä miksi.
M: Täydellinen tasapaino. Paksua sitrusmallasta. Ja onhan tätä tullut jo ylistettyä.
Inverleven 1990 G&M 40%:
T: Yksinkertainen ja makea. Omenaa ja bourbon-vaniljaa. Virheetön ja mallas on selkeän rauhallinen. Vähän maisteisuutta.
M: Ei heikkoa kohtaa. Selkeä, maukas, makea. Sokerisen hedelmäinen.
Bladnoch 19y.o (forum) '90/'09 54,6%:
T: Omenaa, voimakas mausteinen kihelmöinti. Hieman palanut toffee tuo oman mukavan syvyytensä. Kirpeää vaniljaa.
M: Omenaa, omenaa. Voimakas tumma sävy syventää hienosti olemusta. Tasapaino on kohdallaan. Pitkä jälkimaku. Loistava Lowrider! Ja kiitokset menee Kouvostoliittoon InkRoselle.
St. Magdalene 23y.o Hart Brothers '82/'06 56%:
T: Kuivahko, vaniljainen, kuivaa minttua ja kevyttä päärynää.
M: Kuiva alku, tasapainoa löytyy. Pitkä jälkimaku, jossa on syvyyttä ja riittävää makeutta enemmän kuin nenä lupaili. Miellyttävä kaikin puolin.
______________________________________________________________________________
Mikko (25.10.2009 20.22.16 last edit 25.10.2009 20.22.33)
Akkuratissa eilen:
North Port Brechin: Oikein mukava tuttavuus. Tupakkaa, hdelmää, savua... Täytyypä koittaa tutustua tähänkin kuopattuu tislaamoon paremmin.
Ladyburn G&M 1970/2000: Varsin mukava lowlander, en nyt kuitenkaan hurraa-huutoihin innostunut tämän tiimoilta.
Longmorn-Glenlivet 1963 (G&M): Mainio tuttavuus, hyvä balanssi maussa.
Longmorn symposium 1973: Sherrypommi, ei valittamista tästäkään.
Onkohan Akkuratissa ikinä rauhallista hetkeä, eilen ei riittänyt istumapaikkoja myöhemmin tulleille ja alkukesän kokemukset ovat vähän vastaava.
______________________________________________________________________________
Mikko (27.10.2009 14.31.13)
quote[40646666620D0 (link)]:
Akkuratissa eilen:
North Port Brechin: Oikein mukava tuttavuus. Tupakkaa, hdelmää, savua... Täytyypä koittaa tutustua tähänkin kuopattuu tislaamoon paremmin.
______________________________________________________________________________
aapeli (31.10.2009 15.04.08)
Glenrothes 1990 18yo 51,4% Dewar Rattray. Tästäkin uusintaotto ja kyllä osaa olla hyvää viskiä. Tuollainen tynnyrinvahvuus sopii tähän todella hienosti,reilusti tuo voimakkuutta,mutta vedellä ei tarvitse yrittää tätä pilata. Tuoksussa olen havaitsevinani ainakin omenaa, maussa vaniljaa ja tuota hedelmää.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (1.11.2009 8.41.33)
Illalla testissä Bowmore 1965 22yo Sherry Cask (Prestonfield) ja sille vertailukohdaksi piti lurauttaa lasiin myös pari muuta yksilöä, eli Bowmore 1972 36yo (Prestonfield), Bowmore 1968 32yo (OB), sekä Bowmore 1969 nas (OB).
Prestonfield 1965 täytti tälle indielle asettamani odotukset ollen ylivoimaisesti paras koskaan maistamani IB-Bowmore! Tämä viski oli aivan eri planeetalta kuin Prestonfieldin hieman vaisuhko 1972-versio. Tarkemmin blugissa joskus, kun saan muistiinpanot naputeltua koneelle.
______________________________________________________________________________
Ize (2.11.2009 6.25.05 last edit 2.11.2009 6.25.29)
Lauantaina olin pitkästä aikaa Redbreast 15yo:n äärellä ja onhan se mahtava viski, kompleksinen ja täyteläinen, joka kerralla tästä aukeaa jokin uusi elämys. Tällä kertaa uusi löydös oli aikaisempien löydettyjen makujen lisäksi hedelmäpuolelta eli jonnekin kuivatun aprikoosin suuntaan meni aistimus.
Pullo pahus vain alkaa olemaan alle puolen välin, uudelleen pullotus pienempään edessä, ja sitten itku kun tämä nektari pääsee loppumaan. Jostain käsittämättömästä syystä kun tätä pullotetta ei enää tehdä. Täytynee tyytyä nuorempaan versioon jatkossa, joka sekään ei tietysti huono ole, mutta on tämä vanhempi versio vain pykälää parempi.
______________________________________________________________________________
sähkäri (7.11.2009 23.18.58)
Sebben kanssa tuli illalla maistettua pari mallasta.
Ensimmäisessä erässä mannochmore 18yo, caol ila 10yo unpeated ja lagavulin 12yo, kaikki pullotettu 2009. Caol ila oli kyllä mitään sanomaton vaikka tehoja olisi pitänyt olla vaikka muille jakaa. Mannochmore oli tuoksultaan aika makea ja sherryinen mutta maku oli kuiva, hieman hedelmäinen, mielestäni ei kummoinen. Laga oli kuiva, tuhkainen, savuinen, ei erityisen hyvä esitys.
Toisessa erässä laseissa talisker 25yo 2007,2009 ja talisker 30yo 2009.
Kaikki hienoja viskejä, 2009 versiot ilmeisesti bourbon tynnyreistä koska olivat aika raikkaita ja puhtaan makuisia. 2007 25yo ollut osittain sherryssä ja sen huomasi, mielestäni kolmikon voimakkain ja paras, vaikkakin kaikki olivat loistavia.
Seuraavaksi Port ellenin releaset 6 ja 9, joista 6 2dl pullosta. Aika samankaltaiset viskit kyseessä tosin pieniä eroja löytyi. En arvioi sen enempää mutta hienoja juomia molemmat.
Lopuksi ardbeg corryvreckan, tuhti savupommi joka ei taida tarvita erittelyjä.
Ja otettiin vielä jälkiruuaksi evan williamsin single barrel, tuo eat Pn suuresti ylistämä laatubourbon ;D. Ei tuo näin lopuksi mitään ihan kuraa ollut, tiedä sitten miten paljon nuo edelliset vaikuttivat.
Makeahan tuo oli eikä tosin pärjää yhdellekään edellisistä juomista mutta täytyy maistaa joskus itsekseen, ilmeisesti sen alas saa.
Muistin mukaan tuossa oli kaikki, korjaa Sebbe jos jotain puuttui. :)
______________________________________________________________________________
MrBeam (7.11.2009 23.37.20)
quote[4B5449400C4C40555548210 (link)]:

SeBBe (8.11.2009 7.01.15)
quote[526D5D7A7E721F0 (link)]:
Oliko Talisker 25/2007:ssa etiketissä maininta sherry-osuuksista vai perustuiko kommenttisi johonkin muuhun tietoon?
______________________________________________________________________________
aapeli (8.11.2009 14.26.41)
Bowmore darkest NAS. Savua,tosin ei mitään kovin vahvaa savuisuutta. Runsasta sherryä ja tottakai laventelia. Laventeli ei kuitenkaan puske täysillä päälle, jää ehkä hieman sherryn alle,mutta hyvällä tavalla. Ei mikään raskas viski. Loistava.
Hazelburn 12 yo. Toinen aivan mahtava viski. Vahva hedelmäisyys ja täyteläinen sherryisyys paiskaavat hienolla tavalla kättä ja kyllä kelpaa. Tästä ei puutu mitään.
______________________________________________________________________________
sähkäri (8.11.2009 17.26.26)
quote[714E7E595D513C0 (link)]:
quote[4B5449400C4C40555548210 (link)]:
Mielenkiintoista ja siksi herätti yhden kysymyksen ja yhden ajatuksen.
Oliko Talisker 25/2007:ssa etiketissä maininta sherry-osuuksista vai perustuiko kommenttisi johonkin muuhun tietoon?
EWSB:stä ilmeisesti maistelitte 1997 vintagea makeana, kun ainut oma kokemukseni näistä on kovin kovin kuiva 1998. Todennäköisesti eroja vuosikertojen välillä on ja isojakin. Jopa tietyn vintagen sisällä, koskapa useampi single barrell per vuosi tästä tuotteesta tulee.
______________________________________________________________________________
MrBeam (18.11.2009 5.57.25)
Olen oma itseni, kun nyt väitän eilen pitäneeni Talisker DE 1996:tta aika hyvänä. Amoroson makeus hieman savuisessa Talisker-rungossa toimi mainiosti. Koska hämmästys siihen oli aika suuri edelliset maistot huomioiden, oli pakko ottaa referenssiksi jotain muutakin. Kunnian sai Macallan 12 (sssherry) ja oli miedossa, pehmeässä, makeassa, marjaisen hedelmäisessä, suklaisessa ja raikkaassa yksinkertaisuudessaan kerrassaan mahtavaa. Muistikuvavertailuissa muihin ei-yli-ikäisiin sherryisiin vain GlenDronach 18 on ollut nautittavuudessa lähelläkään. Sinänsä hyvät Balvenie 17 SherryOak tai Bunnahabhain XVIII eivät pärjänneet tässä epäreilussa vertailussa.
Samalla kun mietin kuinka otollinen viskipäivä eilinen oli, jäin jännityksellä odottamaan seuraavaa episodia vuoristoratasarjassa "Talisker DE 1996 -maistelut" ;D
Kenties ihmettelette miten minulla nuo kokemukset joittenkin viskien kohdalla heittelevät niin rajusti. Kerrottakoon siis, etten yritäkään luoda aisteilleni (lasia ja nautiskelupaikkaa lukuunottamatta) vakio-olosuhteita joka otolla. Kunnon neutralointeja yms harrastan vain aniharvoin. Omalla kohdallani "vakavampi" tai "ortodoksisempi" suhtautuminen luultavasti tappaisi harrastuksen. Tällä politiikalla luultavasti kokee enemmän ylläreitä ja löytää viskeistä erilaisia puolia. Tältä pohjalta olen myös useammin kuin kahdesti miettinyt numeroarvostelijoita ja kuten olen saattanut mainita aiemminkin, en vain pysty ottamaan heitä kovin vakavasti. Esimerkiksi tuo Talisker olisi minulta tähän mennessä saanut arvosanoja suunnilleen väliltä 71.25 - 87.3333... Tiedän joittenkin maistelujulkaisukynnyksen olevan korkea ja ehkä kertovan kokemuksistaan vasta monen kerran jälkeen. Itselläni tulee itse asiassa herkemmin kirjoitettua poikkeavista kokemuksista jonkun viskin osalta. Onhan niitä toki ollut tasaisen luotettavia jyriäkin paljon. Esimerkkinä vaikkapa Old Pulteney 12, joka oli aina (ei huippu-) hyvää tai Connemara NAS, aina pahaa.
______________________________________________________________________________
turtsi (18.11.2009 9.57.56)
Eilen piti maistaa aapelilta saatua Scapan uutta 16 vuotiasta. Sehän sopi hyvin myöhäisillan rauhoittajaksi silkkisellä hedelmällisyydellä ja jälkimaun maltaisuudella. Pehmeämpään suuntaan ollaan tosiaan menty vanhemmasta 14 vuotiaasta. MrBenam taisi jossain mainita että Scapasta löytyy samoja piirteitä kuin Old Pulteneystä ja tämän uutuuden kanssa on helppo olla samaa mieltä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (21.11.2009 13.15.21 last edit 21.11.2009 13.16.37)
Bowmore Tempest 10y.o 55,3%:
T: sitruksinen, kuiva maatuva bourbon, lowlandimaisen kukkea, keksimäinen, raikas, mausteista vaniljaa. Lämmin.
M: Laventeli pölähdys(vain arvaus, koska aitoa laventelia en ole haistellut/maistellut), kivan raikas, jotain eksoottista hedelmää, nuorta valkoviiniä.
Ei tämä vielä mitään herkkua ollut. Jotenkin rauhaton ja epäselvä. Toivottavasti aika auttaa asiaa, koska muuten ymmärrän näinkin edukkaan hinnan. Odotin huomattavasti selvempää hedelmää, voimaa tai savua. Nyt ei ollut oikein mitään.
______________________________________________________________________________
MrBeam (21.11.2009 23.15.40 last edit 21.11.2009 23.17.20)
Oulun "piirien" pikatapaamisessa muutama uusi tuttavuus. Koska kyse oli baarimaistoista, en lähde kovin analysoimaan.
Longmorn 16. Voimallinen (oliko 48%), mutta makuuni ainakin tällä kertaa turhan kuiva, jopa new oakmaisia sävyjä sisällään pitänyt tapaus. Vanhempaa 15-vuotiasta pidin muinoin parempana, joskin sitä pääsin nauttimaan ajan kanssa kokonaisen pullon. Hyvä tietää, ettei tarvi investoida kalliiseen pulloon A-kaupasta.
Glenfarclas 1968 (43%). Vuonna 2000 pullotettu >30v farclas, joka olisi selvästi kuulunut kotisohvalla maistettavaksi. Pehmeän tyylikäs sherryviski, jossa sherry ei lyönyt kasvoille ja päällimmäisenä tuntui toffeemainen kermaisuus ja/tai kaakaomaisuus. Oikein mainio ja paljon parempi makuuni kuin 1968 Family Cask. Jostain jos löytäisi..
Glenmorangie Quinta Ruban. Täyteläinen ja maukas viski, jonka rinnalla vanha Port Wood Finish kalpeni ainakin minun muistikuvieni perusteella.
Kiitokset turtsille, aapelille ja alkuillasta tmu:lle seurasta. Tästä se lähtee.
______________________________________________________________________________
aapeli (22.11.2009 12.02.25)
Edellä mainitussa tapaamisessa käväisi itsellänikin pari mallasta lasissa
Tuo mainittu Longmorn 16 yo. Tämäntyyppisiä viskejä tuntuu olevan aikalailla paljon,ei mikään huono viski,mutta enpä pysty huipuksikaan kehumaan. Hedelmäinen ja makeahko. Tuoksu parempi kuin maku. Samaa mieltä Mr.Beamin kanssa tuosta voimakkuudesta,48% tuo tiettyä voimaa. Hiukan korkeampi alkoholiprosentti taitaa pelastaa tämän viskin, laimeampana olisi kyllä "pliisu". Vanhaa 15 yo:ta en ole valitettavasti päässyt maistamaan, olisi mielenkiintoista kokeilla.
Springbank 9 yo Marsala Wood. Tässä tuo hedelmäisyys nousee taas ihan eri tasolle. Voimakkaan hedelmäinen ja voimakkaan makea viski,mikä sopii itselleni loistavasti. Tunnistettavissa springeriksi tuon hedelmäisyytensä ansiosta. Parin vuoden marsala hifistely on kuitenkin ehtinyt tehdä vaikutuksensa tähän. Veden lisäys ei tuonut mitään lisää,hyvin tämä kestää vettä,mutta parempaa ilman. Vaikkakin alkoholiprosentti on niinkin korkea kuin 58%. Tämä on paljolti samanhenkinen kuin aiemmin tänä vuonna julkaistu Madeira Wood.
Bowmore 17 yo. Ajalta ennen viimeisintä pullouudistusta, runsaan laventelinen ja kaikinpuolin erinomainen Bowmore. Hiukan tämä joutui kärsimääm tästä nurinkurisesta maistelujärjestyksestä, jäi hiukan vetiseksi tuon tynnyrivahvuisen Springbankin jälkeen,mutta pärjäsi kuitenkin hienosti.
Mukava tapaaminen St.Michaelsissa,kiitokset omastakin puolestani osallistujille.
Ja koska ketjua "mitä joit toissapäivänä tai sitä ennen" ei ole,lisättäköön tämän perään parin päivän takaisia tunnelmia.
Uusintaotto Longrow 14 yo:ta ja eikun pysyy ja paranee. Vahvasti savuinen,nyt hedelmäisyyttä rutkasti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla,sherryn tuomaa makeutta. Suolaa.
Brora CC 1982. Ja ei tästäkään mitän moitittavaa löydy, mukavan makea,kevyen savuinen, helposti nautittava viski. Sopii taas näihin omiin mieltymyksiin.
Brorasampesta kiitokset jälleen turtsille ja hänen viskikaapilleen!
______________________________________________________________________________
turtsi (22.11.2009 14.32.23)
Kiitoksia herroille hyvästä seurasta myös minun puolesta!
Eilen tuli maistettua edellä mainitut Longmorn 16 yo ja Springbank 9 yo Marsala Wood. Longmorn ei suurempia tunteita herättänyt, ei pahaa, muttei erityisen hyvääkään. Hieman sherryisyys oli semmoista "blendimäistä". Ei herättänyt ostohaluja. Springbank sensijaan oli voimakas ja makean hedelmäinen, sopiva yhdistelmä minunkin makuun.
Viimeiseksi dramiksi tuli otettua Balvenie Roasted Malt 14v 47.1%. Balveniessa oli tuttu perusrunko alla (hunaja, vanilja, maltaisuus), sen lisäksi paahteisuus tuli jonkin verran esille. Olin maistavani jopa hieman savua tässä, en vaan uskaltanut sitä ääneen sanoa. Saattoihan se olla vain jälkipolttoa tuon voimakkaamman Springbankin jälkeen ;)
______________________________________________________________________________
Ize (23.11.2009 6.51.57 last edit 23.11.2009 6.52.05)
Viskivapaa oli viikonloppuni eli join kaikkea muuta paitsi viskiä ... Ööh, eli ensi kerralla sitten Oulu-kokoontumiseen mukaan. :-[
______________________________________________________________________________
LaRa (23.11.2009 12.40.09)
Eilen tuli päätettyä viikonloppu 4cl:lla Ardbegin Airig Nam Beist 1990 sen enempää analysoimatta vaan puhtaasti jokaisesta pisarasta nautiskellen.
Lauantain Porin visiitillä pääsin tutustumaan Ardbegin Corryvreckaniin ja Kilchomanin 3YO:iin. Eihän tuo nyt mikään tasavertainen pari ollut samana päivänä maisteltavaksi, mutta kumpainenkin kyllä jäi mieleen omalla tavallaan erinomaisena kokemuksena!
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.11.2009 12.05.47 last edit 26.11.2009 12.10.26)
Springbank CV 46%:
T: Mausteinen, sherryinen, raa'an hedelmäinen mallas, muhkeampi ja tasapainoisempi kuin 10y.o. Hento turvesavu taustalla.
M: Tulinen ja täyteläinen, pitkä sherryinen jälkimaku, kuivahko mineraalinen keskikohta. Edistynyt versio Kympistä.
Longrow CV 46%:
T: Sitrus, selvä turve, omenaa, salmiakkijauhetta, islaymainen(Finlaggan). Kuin elegantti nuori Ardbeg. Nuotioata, kuivaa mallasta ja hyvin tasapainoinen.
M: Ehkä turhan ohkainen, kuin Caol Ila ilman hedelmää, 3D3:n raakaa paloöljysavua, maussakin Finlaggania, kolmikon nuorimman oloinen, Kuitenkin tasainen ja miellyttävä.
Hazelburn CV 46%:
T: Päärynää, omenaa, kihelmöivä raikas vanilja, kesäisen hedelmäinen, kuin Highlandviskiä suoraan bourbon tynnyristä.
M: Lowlandimaisen selkeä, pehmeä, sokerinen, rauhallinen, hyvää ilman savuakin.
______________________________________________________________________________
aapeli (28.11.2009 16.26.55 last edit 28.11.2009 16.27.36)
Highland Park 21 yo exclusive for travel retail. Huiken hyvä viski. Tuoksussa runsasta hedelmäisyyttä,hiukan savua,nahkaa. Maku toista aika pitkälti tuota hedelmää,hitunen nahkaa ja hieman myös tuota savua. Creme bruleeta. Savu ei ole järin voimakasta,enemmänkin täydentää kokonaisuuden. Pullotettu 40% vahvuudessa, itse en osaa kaivata noita menetettyjä lisäprosentteja. Tosin en ole aiempaa versiota maistanut,mutta tämä kelpaa loistavasti tällaisena.
Pari muutakin tislettä siinä pyörähti,mutta niitä olen aiemmin jo niin paljon markkinoinut,joten ei isommin niistä. Eli Longrow 14 yo ja Bowmore Darkest. Tuohon Longrow:n on lisättävä nyt kolmen maistelun jälkeen,että joka kerta tulee havumetsä mieleen....hyvässä mielessä.
Pari olutta ,Prykmestar pale ale ja Fullers Discovery. Fullers kuuluisi keveydessään tuonne kesäkauteen,mutta tuo Prykmestar sopii vaikka syksyynkin. Suklaisen jälkimaun olin havaitsevinani tuossa pale alessa.
______________________________________________________________________________
JS (29.11.2009 20.32.28)
Kuopion Tuomarissa maistettua:
Nikka Pure Malt White, "Peaty & Smoky", 43%, NAS, La Maison du Whisky. Erinomainen ja mielenkiintoinen tuoksu: kirsikkaa, vaniljaa, turvetta, suolaista merellisyyttä, keitettyä nakkimakkaraa. Suutuntuma on napakka ja nipistelevä. Maussa suolaa, vaniljaista bourbonia, turvesavua. Lopussa turpeisuus korostuu. Hyvin Islay-tyylinen.
Nikka Pure Malt Black, "Smoky & Mellow", 43%, NAS, La Maison du Whisky. Tässä ei ollut savua juuri nimeksikään. Tuoksussa toffeeta, hunajaa, tammea, vaniljaa ja vihreää omenaa. Pehmeä ja samettinen suutuntuma. Lopussa aika kuiva. Ei erityisen pitkä. Keskitäyteläinen ja miellyttävä jälkiruokaviski.
Näistä kahdesta White oli vakuuttavampi.
______________________________________________________________________________
Maamies (29.11.2009 21.13.03)
Pitkästä aikaa lasissa ihan perus Highland Park 12 yo. Tämä on niitä viskejä jotka reilu vuosi sitten osaltaan innostivat mallasviskien maailmaan, nyt noin vuoden tauon jälkeen piti taas maistaa.
En tiedä sitten mitä on tapahtunut mutta kyllä pettymys oli melkoinen. Tämähän on aika mitäänsanomatonta kamaa. Aika monet kai aistivat tässä hieman savua mutta itse en saanut sitä lainkaan irti. Sen sijaan makeutta oli sekä tuoksussa että maussa, jälkimmäisessä myös hiukan mallasta. Se puhuttu kanervakin jäi maistamatta, kokemuksen puutetta kai.
Ei tuo toki pahaa ole, hyvä perusmallasviski ja helppo juotava, mutta turhan persoonaton. No, näin se kokemus karttuu, voipa sijoittaa rahat johonkin vähän 'kulmikkaampaan' kun seuraavia hankintoja tekee..
______________________________________________________________________________
aapeli (5.12.2009 9.59.15)
Macallan 12 yo sherry oak. Ei oikeastaan tehnyt mitenkään huimaa vaikutusta. Toki maukasta ja helppoa nautittavaa,mutta voi olla ettei odotusarvot olleet kohdallaan. En moiti huonoksi viskiksi,mutta en huipuksikaan.
Hazelburn 12 yo. Maistuu itselleni paremmin kuin edellinen sherrytuotos, mutta makuasioitahan nämä.
Pari Pulteneyn tislaamon viritystä:
Old Pulteney Limited edition 1990-2008 46%
ja indy
Dewar Rattrayn Pulteney 1982 26 yo.
Mikäs näissä,loistavia pullotteita molemmat Wickin lahjat viskimailmalle,joskaan sen kummemmin ei tullut analysoitua.
______________________________________________________________________________
MrBeam (9.12.2009 6.10.27 last edit 9.12.2009 6.11.31)
Talisker 12, FOTCM, 45.8%, European Oak Casks, b.2007. Korkin avaus pölläytti niin makeat hedelmäkarkkisavut että oksat pois ja odotukset kattoon. Kuten tavallista, lasissa tuoksu ei ole aivan yhtä intensiivinen. Sherry-hedelmäisyyttä aistii hyvässä tasapainossa normaalin Talisker-turvesavun seassa. Tunkkaisuus ja raikkaus yrittävät myös molemmat tunkea sieraimiin ja kuten tavallista tuollainen vastakohtaisuuksien taistelu tuntuu hyvältä. Maussa tunkkaisuus alkaa päästä voitolle ja tulinen mausteisuus tuo rinnalle miellyttävää särmää. Myös hedelmäisyys on suussa vähäisempää kuin nenässä. Ihan paras kohta on jälkimaun alku. Reilummalla suullisella tuntuu nielaisun jälkeen siltä että viski höyrystyisi ruokatorvessa ja palaisi terävästi puraisevana ja suolaisena savupilvenä suuhun. Pippuria ja turvetta sitten saakin matustella pitkään.
Hyvää eilen ja hakkaa näillä näkymin viimeaikaiset kympit ja DE:t. Mielenkiintoista, että tämä oletetusti täysin sherry-kypsytetty viski tarjoaa vähemmän sherryisiä elementtejä kuin viimeistelty DE. Eli, jos 21500 pullon satsin vattauksessa ei ole yhtään bourbon-tynskää mukana, ei ne ainakaan kaikki first fill amorosoakaan ole.
______________________________________________________________________________
Mighty (9.12.2009 14.04.26)
quote[44445540494C250 (link)]:
Macallan 12 yo sherry oak. Ei oikeastaan tehnyt mitenkään huimaa vaikutusta. Toki maukasta ja helppoa nautittavaa,mutta voi olla ettei odotusarvot olleet kohdallaan. En moiti huonoksi viskiksi,mutta en huipuksikaan...
______________________________________________________________________________
aapeli (9.12.2009 15.32.44)
quote[46626C637F720B0 (link)]:
quote[44445540494C250 (link)]:
Macallan 12 yo sherry oak. Ei oikeastaan tehnyt mitenkään huimaa vaikutusta. Toki maukasta ja helppoa nautittavaa,mutta voi olla ettei odotusarvot olleet kohdallaan. En moiti huonoksi viskiksi,mutta en huipuksikaan...
Miten tuo 12 yo sherry oak suhtautuu aromiltaan ja maultaan Macallanin perus kymppiin?
______________________________________________________________________________
MrBeam (11.12.2009 8.13.44 last edit 11.12.2009 8.14.00)
Ancient Age, 36 months old, 40%. Bourboneissa ikämerkintä on pakollinen, jos tynnyriaikaa on alle 4 vuotta. Lain mukaan minimiaika kypsytykselle on 2 vuotta, jotta juomaa voi bourboniksi kutsua. Siksipä useimmat NAS bourbonit ovat yleisen käsityksen mukaan 4-vuotiaita.
Tämä Buffalo Trace -tislaamon halpaviski on vain 3-vuotiasta eikä mitään makujen ilotulitusta. Kevyttä, yllätyksetöntä ja helppoa noin ensi ottamalla. Ei mitään vikoja, mutta hyvätkin puolet ovat ainakin toistaiseksi esillä varsin ujosti. Parempaa tämä on kuin esimerkiksi ätläkkä Heaven Hillin perustavara. Jim Beamiin verrattuna tässä aistii enemmän viljaa, eikä lainkaan paloöljyä. Jokin jännän erikoinen maku koetti nostaa päätään, mutten nyt saanut kiinni mitä se oli. Bourbon-asteikollani menee puolivälin viivan alle, muttei läheskään heikoimpien joukkoon. Viikonloppumateriaalia. Potentiaalia tisleessä tuntuu olevan ja uskon niitä, jotka kirjoittavat positiivisesti 10-vuotiaasta Ancient Ancient Agestä.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (11.12.2009 10.21.22)
quote[0C2826293538410 (link)]:
quote[44445540494C250 (link)]:
Macallan 12 yo sherry oak. Ei oikeastaan tehnyt mitenkään huimaa vaikutusta. Toki maukasta ja helppoa nautittavaa,mutta voi olla ettei odotusarvot olleet kohdallaan. En moiti huonoksi viskiksi,mutta en huipuksikaan...
Miten tuo 12 yo sherry oak suhtautuu aromiltaan ja maultaan Macallanin perus kymppiin?
______________________________________________________________________________
Mighty (11.12.2009 14.41.44)
quote[173C0F3410345D0 (link)]:
quote[0C2826293538410 (link)]:
quote[44445540494C250 (link)]:
Macallan 12 yo sherry oak. Ei oikeastaan tehnyt mitenkään huimaa vaikutusta. Toki maukasta ja helppoa nautittavaa,mutta voi olla ettei odotusarvot olleet kohdallaan. En moiti huonoksi viskiksi,mutta en huipuksikaan...
Miten tuo 12 yo sherry oak suhtautuu aromiltaan ja maultaan Macallanin perus kymppiin?
Tarkoitatko siis 10-vuotiasta sherry-Macallania?
______________________________________________________________________________
aapeli (12.12.2009 12.01.57 last edit 12.12.2009 12.03.07)
Linkwood 15 yo ,Gordon & Macphail. Muutamia viikkoja sitten sain maistettavakseni Linkwoodia ensimmäistä kertaa,ja siitä viisastuneena tällainen pullo pötkähti kaappiin. Mukava, rusinainen, pähkinäinen ja vaniljainen makeahko viski. Pitänee seuraavaksi etsiskellä joku vanhempi pullote. Ainakin kyseisen pullottajan '72 vintage vaikuttaisi kiinostavalta. Jollakin kokemuksia tuosta 72:sta?
Pari Bowmorea:
Bowmore 18 yo,OB.
Bowmore 16 yo 1989 vintage. Tässähän ei sherryllä kikkailla, voimakkaan parfyyminen ja leppoisan savuinen. Aika loistavaa viskiä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (18.12.2009 5.44.20)
Piti kaivaa vanhat anCnoc-kuvailut esiin (http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1149068156/1122#1122), kun niin samantyyliseltä vaikutti eilen anCnoc 1994, b.Feb/2008, 46%, ncf. Plop kuului ja ensimmäinen tuoksupyrskäys pullon suusta oli silkkaa omenaa lievästi mausteisena. Tämä on varsinainen tyyppiesimerkki viskistä, joka alkaa makealla tuoksulla, jatkaa suussa makean ja kuivankarvaan kamppailuna, ja päätyy jälkimaussa kuivuuden tyylikkääseen voittoon. Yleisvaikutelma on puhtaan hedelmäinen (tässä järjestyksessä: omena, sitrus, päärynä) ja maltainen, ehkäpä jopa hunajainen. Karvaus ei ole kitkeryyttä. Se on jotain pikkaisen epäpuhdasta ruohikon ja mullan sekoitusta nousematta kuitenkaan Jura-luokan likaisuudeksi. Minun aisteilleni tämä on aika kompleksi ja silti tasapainoinen suht'nuoresta iästään huolimatta.
Knockdhu tuntuu nousevan tislaamona arvoasteikollani kohisten, vaikka maistettuja onkin vain kolme. 1993:sta kokeilin St.Maikkelissa syssymmällä ja hyvää päärynäistä oli sekin. Kaikki kolme maistamaani tuovat mieleen Balvenien 10 Founder's Reserven ja 12 Signaturen, joskin särmää ja hedelmää on anCnoceissa enemmän. 16-vuotias olisi pelkkänä bourbon-kypsytyksenä todennäköisesti erilainen..
______________________________________________________________________________
MrBeam (18.12.2009 5.47.37)
quote[4C4C5D4841442D0 (link)]:
Macallan 12 yo sherry oak. Ei oikeastaan tehnyt mitenkään huimaa vaikutusta. Toki maukasta ja helppoa nautittavaa,mutta voi olla ettei odotusarvot olleet kohdallaan. En moiti huonoksi viskiksi,mutta en huipuksikaan.
....
______________________________________________________________________________
Marko76 (25.12.2009 10.21.37)
Aaton nelikko:
Bunnahabhain 35yo 1974/2009 (56.6%, Adelphi, 200 Bts.)
T: Vetinen luumu, kypsiä mansikoita, appelsiinisuklaa
M: Mansikka, appelsiini, vilja, vaniljasherry
JM: Appelsiinisuklaa, mallas, aluksi kirpeä kirsikka->kuivuva sherry ja lopuksi pehmeä menthol
*: Raikas ja helppo Bunna jota ikä ei paina
Glen Grant 36yo 1972/2009 (56.3%, Duncan Taylor for The Whisky Fair, Sherry, 209 Bts.)
T: Asetoni, sitrus, kuiva olki, rintaan hierottava Vicks?, makea sherry
M: Voimakas mustaherukka, tupakka ja puolikuiva sherry
JM: Mustaherukka jatkuu, pitkä puolikuiva sherrypähkinäkakku
*: Yksinkertainen ja mielyttävän harmoninen GG
Glendronach 37yo 1972/2009 (53.3%, OB for LMW, Oloroso Sherry Butt, Cask#705, 275 Bts.)
T: Vanha tupakka, Brugal, maatuvat lehdet, hapettunut sherry
M: Ylikypsä appelsiini, luumusose, sherry, vaniljakaneli
JM: Erinomaisen hyvin tiivistynyt mausteinen maku, vanha paksu sherry, kevyt pippuri
*: Iäkäs tuoksu ja arvokas makurunko. Monipuolinen ja ikäisensä tuntuinen paksu viski.
Longmorn
39yo 1970/2009 (51.7%, Alambic Classique, PX Cask 9401, 139 Bts.)
T: Kevyen mausteinen, kuiva veriappelsiini, kevyen parfyyminen, asetoni, kypsä päärynä
M: Reipas päärynätoffee, sherry, paprika?
JM: Makean vahvan mausteinen (neilikka?), kuiva appelsiininkuori ja puolukka-karpalomehu
*: Nelikon haastavin tapaus! Makurunko hieman sulkeutunut, mutta hyvin mielenkiintoinen. Varmasti viski, joka tarpoaa joka kerralla jotain uutta. Nytkin joka maun joutui melkein irroittamaan yhdestä siemauksesta.
Mainio nelikko kaikki tyyni!
______________________________________________________________________________
aapeli (25.12.2009 12.32.36)
Bowmore 25 yo Douglas Laing Platinum vintage 1983. Tyypilliseen kasarihenkeen runsaasti laventelia, hentoista savua ja suolaa. Makuprofiilin voimakkuus yllätti siinä mielessä,että tuoksu ei itseasiassa paljastanut viskistä juuri mitään. Laventeli irtosi tuoksussa kunnolla vasta maistamisen jälkeen. Vaikka laventeli on hyvin voimakkaasti läsnä,se ei hyökkää. Voi silti olla, ettei tämä sellaista makumieltymystä vakuuta joka ei tuosta laventelista pidä. Itse pidän,joten aivan huippuviski mielestäni. Mutta itse pidänkin eniten juuri näistä kasari-bowikoista.
Kaikenlaisia herkkuja sitä kotimaisenkin puulaakin listoilta löytyy...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (25.12.2009 16.38.38)
Lasissa piipahti u-käännöstä helvettiin katsoessa muutama viski:
Glendronach 15y.o revival: muistelin kyllä pehmeämmäksi. Ei huonoa muttei oikein auennut.
Glendronach 18y.o allardice: Ei ole hyvä viski-ilta nyt. Jotenkin tämäkin kuivaa, joka ei oikein sovi tämän viskin normali kuvaelmiin.
Talisker DE 1993: saippuavedellä lantrattua sherry-taliskeria...what the hell...!
Springbank 15y.o: No tämä jo sentään joltakin maistuu. Hyvä tasapaino ja kivoja ympäripyöreitä makuja.
Eilinen oli hyvä osoitus siitä ettei liian väsyneenä kaikki viskit oikein yllä tasolleen. Ei vaan into riitä. Ja maha liian täynnä, joten aivot eivät suostu nauttimaan mistään mikä suun kautta tulee.
______________________________________________________________________________
Jukka (29.12.2009 9.35.59)
Laphroaighin Cairdeas tältä vuodelta piti ottaa uusintakierrokselle, koska joulupäivänä suoritettu korkkaus ja ensi simaus jättivät hieman vaisun olon. Syyksi epäilin samalla kertaa korkatun Lagavulin 12-vuotias, joka oli todella namia.
Vaan eipä tälläkään kertaan oikein säväyttänyt. Maku jäi edelleen jotenkin vajaaksi eikä tilkka vettäkään auttanut asiaa. Tuoksut kyllä aukenivat uusintakierroksella paremmin ja veden lisäyksen jälkeen vielä paremmin. Normi kynppiin verrattuna kuitenkin lievä pettymys toistaiseksi, mutta josko se siitä kun aloittelijan makuaisti vähän kehittyy ja tulee maisteltua useampaa viskiä.
______________________________________________________________________________
reino (31.12.2009 23.34.23)
Ardbeg Uigeadail. Aivan mahtavaa :-)
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (3.1.2010 12.01.57)
Itse asiassa Tapaninpäivänä Highland Park 30y.o. Ja olihan hyvää. Mahtava marsipaani hunaijaisessa ja herlukkisessa paketissa.
Ja eilen HP 21y.o excl. for travel retail 47,5%: Paljon samaa kuin 30:ssä. On se vaan uskomaton juoma tämäkin. Vaikea kuvailla kuinka joka suhteessa tasapainoinen ja soppelin makea ja kasvillisen kuivahko paketti on.
______________________________________________________________________________
aapeli (9.1.2010 19.46.55 last edit 9.1.2010 19.47.51)
Muutama viski ilman tarkempaa analyysiä:
Mortlach 21 yo,G&M. Jotain mausteisuutta, mukavan suklainen jälkimaku. Sherry esiintyy vahvasti, mutta ei dominoi. Ihan ok, mutta ei ehkä mikään järisyttävä pullote.
Highland Park 21 yo. Jotain samantyyppistä kuin edellisessä,mutta tämä on monipuolisempi. Makeampi. Jälkimaku pidempi.
Bowmore DL Platinum 1983 25 yo. Tästähän on muutama palstan konkarikin antanut ihan mukavia lausuntoja ja on helppo olla samaa mieltä,onhan tämä aivan loistava pullote. Heti kun laventeli hiukan laantuu,nousee se suolainen salmiakki mukavasti esille.
boonuksena Singleton of Dufftown 12 yo. Puolikas 5cl:n ministä ja toista puolta en tarvitsekaan. Tästä ei keksi juuri mitään sanottavaa. Kuvaavaa lienee se,että tämä oli muovisessa viiden sentin pullossa....
______________________________________________________________________________
Hakkis (9.1.2010 20.18.27)
quote[717160757C79100 (link)]:
boonuksena Singleton of Dufftown 12 yo. Puolikas 5cl:n ministä ja toista puolta en tarvitsekaan. Tästä ei keksi juuri mitään sanottavaa. Kuvaavaa lienee se,että tämä oli muovisessa viiden sentin pullossa....
______________________________________________________________________________
MrBeam (14.1.2010 5.59.55 last edit 14.1.2010 6.00.36)
Ballantine's 12, 40%. Muutamaan kertaan jo koettu hieman ikäännytetty blendi ei mikään huono olekaan. Perus-Ballantine'siin ei nimeä lukuunottamatta voi edes verrata mielestäni. Tuoksun perusteella menisi sokkona allekirjoittaneelle läpi mallasviskinä. Hunajaa ja kukkaisuutta sekä aavistukset mallasta ja hedelmäisyyttä (omena, persikka?) löytyy erittäin pehmeästä makeahkosta tuoksusta. Tämähän on itse asiassa hyvin hyvin Scapamainen (12/14yo) minun nokassani. Maussa samaa teemaa täydentää jo jyväviskin sopivasti kitkerä puraisu. Ihan ensi kerroilla aiemmin aistin savuakin, mutta en eilen. Jälkimaku viimeistään paljastaa tämän sekoitteeksi. Eli nuo tuoksun ominaisuudet painuvat hyvinkin taka-alalle, jopa katoavat. Tilalla on kuivan yrttisyyden (meirami?) sävyttämää kitkeryyttä.
Ehdottomasti paras maistamani skottiblendi, joskaan en yli 5 vuoden ikämerkinnällisiä ole muistaakseni koskaan ennen maistanut. Muusta maailmasta Hibiki 17 ja Bushmills 1608 Anniversary pistävät kampoihin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (14.1.2010 8.16.37 last edit 14.1.2010 8.18.09)
Johnnie Walker 15y.o green label. Hyvää mallasviskiä ei voi muuta sanoa. Jos pitäisi arvella mikä sinkku olisi kyseessä niin Taliskeriksi veikkaisin. Sähäkkä, voimakas ja tasapainoinen. Kyllä rustaamallakin saa hyvää mallasviskiä aikaiseksi. Tätä ennen maistettu Elijah Craig 12y.o(joka sekin on hyväksi moneen kertaan havaittu) jäi kuitenkin maltaan jalkoihin...tällä kertaa.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (14.1.2010 18.03.49 last edit 14.1.2010 18.04.12)
Ei niinkään eilen vaan sitä edellisenä päivänä tuli maisteltua muutamaa viskiä mukavassa seurassa.
Otin peräti 4cl Glenfarclasin vanhempaa versiota 30-vuotiaasta viskistä tuolla "nimenomaan Speyside- ja Lowland-viskeihin erikoistuneessa" Punavuoren Ahven-pubissa.
Viskit viskinä ja vitsit vitsinä ;-), sepä maistui aivan ihastuttavan loistavalta - voimakkaan iäkkään sherryinen herkku tämä tapaus!
Sen jälkeen kokeilin varoen "yhtä niistä harvoista" siellä hyllyssä olevista Islay-viskeistä eli Signatoryn pullottamaa 36-vuotiasta Sherry Butt Bowmorea vuodelta 1972. Hyvin iäkäs tämäkin, voimakkaan sherryinen juoma jossa tuli varsinkin tuoksussa vanhan liiton Bowmoren herukkaisuus nenään. Hieno juoma tämäkin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (15.1.2010 11.50.41)
Aberlour A'bunadh batch 28. Pari kertaa aiemmin on jotain satsia tullut maistettua mutta tämä kyllä oli aivan huikean hyvää sherryviskiä. Voltteja reipas 59%, mutta ei vettä paljon tarvitse. Tosi iso viski! Aberlour jää hieman taustalle, mutta sherry on täydellisessä voimassa ja tasapainossa. Kahvia, rommia, tummaa tiivistettyä sherryä(ei sitä oloroso hötyä kuten monissa). En muista milloin viimeksi olisin juonut näin maistuvaa nuorta, isoa sherryviskiä. Ehkä en koskaan...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.1.2010 6.56.07)
Pika uusinta tuosta A'bunadh 28:sta. Tää viski on kyllä mun juttu! Sherry iskee jotenkin hyvin täyteläisenä ja punaviinimaisena. Toimii!
______________________________________________________________________________
Artturi (16.1.2010 7.42.04)
quote[7241571E715654515A56330 (link)]:
Pika uusinta tuosta A'bunadh 28:sta. Tää viski on kyllä mun juttu! Sherry iskee jotenkin hyvin täyteläisenä ja punaviinimaisena. Toimii!
______________________________________________________________________________
Marko76 (16.1.2010 8.05.28)
quote[1724222223243F560 (link)]:
quote[7241571E715654515A56330 (link)]:
Pika uusinta tuosta A'bunadh 28:sta. Tää viski on kyllä mun juttu! Sherry iskee jotenkin hyvin täyteläisenä ja punaviinimaisena. Toimii!
Asiaa! Tästä on viskistä taitettu peistä puolesta ja vastaan tuolla Speyside -osiossa, mutta se on ollut minunkin suosikkini jo kymmenkunta vuotta. Liekö sitten liian halpa kulinaristeille, kun tuntuu siltä, että hinta tuo joillekin lisää makua ;)
Minä pidän erityisesti tuosta pehmeästä tammen vaahterasiirappimaisesta läsnäolosta sekä vanhan nahkan ja hedelmien hunajaisesta yhdistelmästä.
Iso ja riittoisa viski edulliseen hintaan. Ei siis Alkon hintaan, mutta jos käy vaikka das bootilla.
Nyt meneillään Batch 22. Omaan makuuni sopiva veden suhde on 1/4 osa, jonka ko. viski kestää leikiten :P
______________________________________________________________________________
Artturi (16.1.2010 11.13.32 last edit 16.1.2010 11.14.36)
quote[715D4E57530B0A3C0 (link)]:
quote[1724222223243F560 (link)]:
quote[7241571E715654515A56330 (link)]:
Pika uusinta tuosta A'bunadh 28:sta. Tää viski on kyllä mun juttu! Sherry iskee jotenkin hyvin täyteläisenä ja punaviinimaisena. Toimii!
Asiaa! Tästä on viskistä taitettu peistä puolesta ja vastaan tuolla Speyside -osiossa, mutta se on ollut minunkin suosikkini jo kymmenkunta vuotta. Liekö sitten liian halpa kulinaristeille, kun tuntuu siltä, että hinta tuo joillekin lisää makua ;)
Minä pidän erityisesti tuosta pehmeästä tammen vaahterasiirappimaisesta läsnäolosta sekä vanhan nahkan ja hedelmien hunajaisesta yhdistelmästä.
Iso ja riittoisa viski edulliseen hintaan. Ei siis Alkon hintaan, mutta jos käy vaikka das bootilla.
Nyt meneillään Batch 22. Omaan makuuni sopiva veden suhde on 1/4 osa, jonka ko. viski kestää leikiten :P
Tuosta veden lisäyksestäkin on taitettu peistä, tämäkään viski ei sitä tarvitse, vaan on sellaisenaankin hyvin maukasta. Vai olisiko tämäkin niitä makuasioita? ;)
______________________________________________________________________________
Marko76 (16.1.2010 12.32.11)
Vesi sopii viereiseen erilliseen lasiin, haaleana. Oma mustavalkoinen lähestymistapa on kehittynyt tälläiseksi noin kymmenen vuoden viskiharrastuksen aikana. Voimakkaiden viskien kanssa suosin mikroskooppisia siemauksia. Tässä kieltämättä puhutaan myös henkimaailman asioista. Viski edustaa minulle samanlaista "täydellistä tuotetta" tislaamolta lähtiessään, kuin laadukas olut.
Tälläinen "täydellisen tuotteen" muutteleminen ei toimi minulle ajatuksen asteella. Ei ole toiminut myöskään autoharrastukseni kanssa.
Lähtökohtani viskin maistelussa on kohdistaa ajatukset ja tutkimus ammattilaisen työnnäytteen arvioimiseen. Tällöin en halua muuttaa viskin perusolemusta laimentamalla sitä vedellä. Se ei vaan tunnu sopivalta. Mielummin tutkin pullotetun tisleen kokonaisuutta, yhtenä osana siinä on onnistunut alkoholiprosentin/pullotushetken valinta.
Omalla kohdallani olen siis todennut tyydyttävämmäksi tutkia tisleitä omaan tapaani. Ehkä tässä voidaan puhua jostain täydellisen viskin metsästyksestä?
______________________________________________________________________________
Artturi (16.1.2010 13.42.36)
quote[1A36253C386061570 (link)]:

AndersMorko (16.1.2010 19.48.32 last edit 16.1.2010 19.55.27)
quote[5261773E517674717A76130 (link)]:
Pika uusinta tuosta A'bunadh 28:sta. Tää viski on kyllä mun juttu! Sherry iskee jotenkin hyvin täyteläisenä ja punaviinimaisena. Toimii!
______________________________________________________________________________
MrBeam (16.1.2010 23.11.07)
quote[7447414140475C350 (link)]:
....
Liekö sitten liian halpa kulinaristeille, kun tuntuu siltä, että hinta tuo joillekin lisää makua ;)
....
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.1.2010 11.59.22)
Ja eilen taasen lasissa A'bunadh ja kyllä maistuu. Mielestäni tämä on sen verran makea, monipuolinen ja syvä että prosentit jää jollain tavalla aaltojen väleihin lepäämään etten vettä ole tarpeelliseksi havainnut...kuin ehkä tutkimusmielessä. Ja etenkin tässä hienossa tuotteessa tuo alkoholin voimakkuus tuo tähän vulgaariseen olemukseen ja kokemukseen myös erään "hauskan" tuntemuksen: Kivun. Pieni haasteellinen kirveleminen monimuotoisen sherryn lonkeroissa vaan vahvistaa tätä isoa ja nautinnollista kokemusta. Mutta jokainen tavallaan. Joissakin single-cask pullotteissa on mielestäni tarvetta lorauttaa vettä, koska vaikka tynnyristä tulee se puhtain ja sorkimattomin, kunnioitettava tuote, niin minulle se ei aina ole ollut paras juomaprosentti. Mutta nämät ovat kyllä poikkeuksia. Jos useasti ja useisiin eri tuotteisiin tarvitsee vettä niin se voi myös kertoa siitä että yrittää liian usein saada sen hienon viskikokemuksen, johon silloin nuoruudessa ihastui. Minulla ainaki tämä mallasinflaatio oli(ja on vieläkin) joskus totisinta totta. Mutta pääsääntöisesti suoraan tynnyristä tai tynnyrivahvuisena pullotettu viski on liian hieno asia sorkittavaksi...ellei siihen ole todella pätevä syy. Tavan vuoksi lantraamista en kyllä voi ymmärtää. Pari iltaa sitten sain kunnian maistattaa kahdelle tyttöselle mallasviskejä uutena kokemuksena. Glendronach 18 upposi ookkoosti ja samoin Ardbeg Ten. Kun Artun voimakkuuden vuoksi lisättiin vajaa puolet vettä niin tyttöset sanoi että "tulipas yököttävän makuista, raakana oli paljon parempaa." Ja Ardiehan oli onnesta soikeana. :)
______________________________________________________________________________
InkRose (25.1.2010 7.45.25)
Alkuillasta siemailin työnteon ohessa pois Yamazaki 18 yo samplen loput. Kyllä se vaan on kaiken kaikkiaan tyylikäs viski.
Hieman myöhemmin sitten uusintaottelu Bowmore Tempestin kanssa. Samplesta jäi vielä puolet myöhempää varten, taidanpa ottaa vertailuun 13 yo SMoS:n kanssa sen lopun tässä joku päivä. Täytyy kyllä sanoa, että minulle tämä maistuu. Melkeinpä sanoisin että miellyttävimpiä Bowmoreja mitä on tullut maistettua, parin vuoden takaisen 12 yo OB:n ohessa.
Muutenkin pidän bourbon-kypsytyksistä aika paljon, ja tässä suureksi ilokseni puuttui se pahamaineinen FWP joka hieman vanhemmissa, pääasiassa 80-luvun tisleissä, löytyy. Huimalla 2 eri tuotteen (SMoS ja OB 16 yo 1990) otannalla vähän luulen että sherrykypsytys jopa jotenkin korostaa sitä ainakin minun makunystyröilläni, mistä syystä ensikosketus tuohon SMoS-pullotteeseenkin oli vähän kahtiajakoinen kokemus.
______________________________________________________________________________
aapeli (30.1.2010 12.47.20)
Springbank 12 yo Duthies,46%. Tuoksussa erottuu savun ohella hedelämäisyys, toki tuo hedelmä erottuu myös maussa. Toi mieleeni raparperin. Erikoista. Savu erottuu omana elementtinään, mutta ei jyrää. Toki pullo oli juuri avattu,eli tämäkin muuttunee tästä johonkin suuntaan,aika näyttää mihin. Jotenkin tämä vaikuttaisi olevan jotakin sukua tislaamon omaan viimeisimpään CV-pullotteeseen. Ei ehkä parasta springbankia,mutta yleisellä tsaolla ihan mukava viski.
Bowmore 16 yo 1992 wine cask matured.OB,53,5%. Runsasta punaista herukkaa, kirpeähköä. Hitunen tervaista lakritsia, hentoa savua. Kerta kaikkiaan tyylikäs ja mukava viski. Hyvä kokonaisuus.
______________________________________________________________________________
MrBeam (30.1.2010 17.16.47)
quote[003F0F282C204D0 (link)]:
Ballantine's 12, 40%. Muutamaan kertaan jo koettu hieman ikäännytetty blendi ei mikään huono olekaan. Perus-Ballantine'siin ei nimeä lukuunottamatta voi edes verrata mielestäni. Tuoksun perusteella menisi sokkona allekirjoittaneelle läpi mallasviskinä. Hunajaa ja kukkaisuutta sekä aavistukset mallasta ja hedelmäisyyttä (omena, persikka?) löytyy erittäin pehmeästä makeahkosta tuoksusta. Tämähän on itse asiassa hyvin hyvin Scapamainen (12/14yo) minun nokassani. Maussa samaa teemaa täydentää jo jyväviskin sopivasti kitkerä puraisu. Ihan ensi kerroilla aiemmin aistin savuakin, mutta en eilen. Jälkimaku viimeistään paljastaa tämän sekoitteeksi. Eli nuo tuoksun ominaisuudet painuvat hyvinkin taka-alalle, jopa katoavat. Tilalla on kuivan yrttisyyden (meirami?) sävyttämää kitkeryyttä.
....
______________________________________________________________________________
SeBBe (30.1.2010 17.46.47)
Glenlivet 34yo, 1968/2003, 50,4, Hart Bros. pikkupullon loppu lasissa. Parempaa tämä jo on kuin viime maistamisen aikoihin. Muistaakseni siitäkin jotain foorumille raapustelin mutta taisi olla sopivasti niitä aikoja viime keväänä kun parin päivän viestit hävisivät bittiavaruuteen. Noh, joka tapauksessa viime kerralla 6.4.2009 nootit meni tähän malliin:
Tuoksussa dieseliä, savua, ratapölkkyä; kuin olisi junaratasillan alla kalassa! vasta runsaasti vesitettynä mukaan tulee myös hieman kukkaisuutta, vaniljaa ja hedelmää. Epämiellyttävä. Maussa samaa dieseliä ja ratapökkyä, poltettua kumia, reilulla vedellä taustalla myös makeaa mallasta, eksoottista hedelmää; mangoa ym, varsin makea. Jälkimaku märkää villaa, väkevä, vesitettynä vaniljaa, hedelmää, nallekaramellia.
Tällä kertaa jo selvästi paremmat nootit mutta eipä voi vieläkään hirveästi hurrata. Kokonaisuus todella vaisu. Tuoksussa vaniljaa, vanhaa tynnyriä, hiven dieseliä ja tervaa mutta huomattavasti miedompana ja miellyttävämpänä kuin edellisellä maistamisella, päärynää, hunajaa ja kukkaisuutta. Maku alussa jopa suolainen, paksu, öljyinen, sitruunankuorta, mehiläisvahaa, hieman pippuria, hunajaa ja toffeeta. Jälkimaku puinen ja kuiva jossa hieman toffeeta ja vaniljaa. Kokonaisuudessaan, kuten jo sanottu, parempi kuin viime kerralla mutta auttamatta yli-ikäinen viski.
______________________________________________________________________________
misa (31.1.2010 10.09.37)
Oban 19-v. Manager´s Dram
Raikas ja merellinen viski, jossa mukava suolainen vivahde. Aluksi aika sulkeutunut, mutta ajan kanssa mukava sitruunamarengin ja vaniljaisen maltaan aromi (sekoitettuna pieneen savuhuntuun) tulee esille. Hyvä "ei kannata liikaa analysoida"- viski.
Mortlach 1992 DL "O&R". 17-v. 56.6%
Yksi vain 28 pullosta. Split cask? Todella täyteläinen ja lihaisa viski, jossa luumu-rusina- efekti loistavassa tasapainossa savun ja paksun nahkaisuuden kanssa. Puun vaikutus todella pehmeä ja onnistunut. Hieman tuli mieleen F&F- pullotus perusvahvuisena. Huomattavasti tasapainoisempi, pehmeämpi ja sivistyneempi, kuin suunnilleen samanikäinen F&F- tynnyrivahvuinen. Teki vaikutuksen
______________________________________________________________________________
Hakkis (31.1.2010 16.02.58 last edit 31.1.2010 17.04.32)
Laitoin ihmeteltäväksi kolme Clynelishiä rinnakkain.
12 y.o (46%, OB for friends of the Classic Malts) Tuoksu todella makea johon sekoittunut voita, sitrusta, puuta ja hitunen palanutta vivahdetta. Makea ei ole yli-makea vaan miellyttävä. Suussa vahamainen kuten pitääkin. Maku vahamainen, makea, hitusen mausteinen, jälleen palanutta vivahdetta mutta vain hyvin vähän. Pitkä ja todella pehmeä. Kaikin puolin miellyttävä.
14 y.o (46%, OB) Tuoksu makea, mutta ei niin paljon kuin edellisessä. Alkoholimaisuus tunkee läpi, vaikka prosentteja sama. Sitrusta ja puuta ja hedelmäisyyttä. Suussa ei niin vahamainen kuin 12 y.o. Maku puisempi (myös palanutta enemmän), ei niin makea, pippurisempi ja "kovempi". Ärhäkämpi.
16 y.o (54.4 %, Adelphi, dist 1993, bott. 2009) Tästä nuotit löytyvätkin mun osalta täältä. Nyt kuitenkin noiden rinnalla tästä irtosi uutena todella voimakas merellisyys. Kun lisäsi vettä, pääsi hyvin lähelle edellä olleita.
Kaikki hienoja viskejä. Ei ollenkaan huono lisä tuo 14 y.o kotimaan valikoimaan.
ps. Sori offtopic. Miten ton linkin onnistuu tehdä hienommin eli toi itse urli on piilossa? Ei osaa, ei.
[Edit:] tuunasin linkin, kiitos opetuksesta!
______________________________________________________________________________
SeBBe (31.1.2010 16.29.56)
quote[5C757F7F7D67140 (link)]:
Kaikki hienoja viskejä. Ei ollenkaan huono lisä tuo 14 y.o kotimaan valikoimaan.
ps. Sori offtopic. Miten ton linkin onnistuu tehdä hienommin eli toi itse urli on piilossa? Ei osaa, ei.
______________________________________________________________________________
InkRose (4.2.2010 10.04.53)
Yömyssyksi päätyi maistoon itselleni aika vieras tislaamo: Glengoyne 12 yo, OB, CS, 57,2%? (samplepullossa ei % mainittu)
T: Makean voinen, terävä kuiva heinä, tinneriä/tärpättiä, voitoffeeta, rusinaa. Hedelmäsalaattia purkista ja kinuskia päälle. Aivan aavistus kypsää makeaa päärynää.
M: Todella paksu, öljyinen tuntuma, % lämmittää, kuivattuja hedelmiä, pippuria, kevyehkö. Tuttu kuiva karamelli/sokeri (à la Coleburn '72/02 G&M CC tai Glengoyne 21), hämmentävä 'vetinen' kitkeryys loppua kohti (vähän ehkä paistetun päärynän tapainen), kääntyy hieman mineraaliseksi. Hetken vahamainen, ajan kanssa puu hienosti esiin.
J: Kevyt, yllättävänkin mineraalinen 'höyry', kielelle jää pehmeä kirpeys. Mukavan pitkä, lämmin, kuivuva.
Tällä kertaa maistelin ilman vesiä, joten avautumista sai odotella jonkin aikaa. Juuri kaadettuna hyvin sulkeutunut, etenkään tuoksusta ei saanut juuri mitään irti, mutta kun sen antoi rauhassa hengitellä (lähemmäs tunnin, aina välillä tilannetta tarkistaen) niin alkoholin alta löytyi oikeinkin maukas ja varsin kelvollinen viski. Selvästi laadukasta tavaraa, mutta perusolemukseltaan kuitenkin jotenkin arkinen. Ei ole hirmuista kiirettä omaa pulloa käydä ostamassa.
______________________________________________________________________________
sähkäri (5.2.2010 0.03.26)
Muutamia maltaita tuli eilen maistettua.
Laga 16, pikkupullosta, savuinen ja turpeinen, tervainen, ihan hyvä perus islay tuote, jää kuitenkin jalkoihin DEn rinnalla, ainakin omassa suussa. DE jää kuitenkin ostamatta ainakin Alkon hinnalla.
Kilchoman autumn 2009 release, savuinen, yllättävän tasapainoinen ja suorastaan herkullinen ikäisekseen. Eipä harmita että tuli hommattua kaappiin.
Octomore 5yo, tarkempi versio ei muistissa, 61%. Ei mikään älytön turvejyrä vaikka ppm 140 antaisi odottaa jotain muuta. Hieman makeahkoa sherryä? joka ei ainakaan mielestäni pahentanut tuoksua eikä makua. Turpeisuus tietysti voimakasta mutta ei iskenyt kuin märkä Hesari naamaan, pikemminkin turpeisuus nousee voimakkaaksi miellyttävästi kehittyen, ei kaipaa vettä mielestäni. Lopuksi taliskerin 20yo sherry 62%, ei varmaan tarvitse enempää selitellä, ehkä parasta mitä talisker voi tarjota. :)
______________________________________________________________________________
MrBeam (5.2.2010 5.48.19)
quote[3F203D3478383421213C550 (link)]:
....
Lopuksi taliskerin 20yo sherry 62%, ei varmaan tarvitse enempää selitellä, ehkä parasta mitä talisker voi tarjota. :)
______________________________________________________________________________
InkRose (5.2.2010 8.13.02)
Eilen iltapäivästä palkitsin itseni urakan valmistumisesta aikataulussa (jopa melkein viikon ennen deadlinea). Juomaksi valikoitui Hanyu, #1 Drinks, 88/07, Cask #9501, 352bts, bourbon hogshead, finished in Japanese oak, josta suurensuuri kiitos samplen antajalle.
T: Lämmin, pehmeän täyteläinen henkäys käy lasista, tuoden lähinnä puisen kuivia sävyjä. Eri-Keeperiä, lattiavahaa. Hetken päästä sokerinekkua ja asiaankuuluvaa paperimassatikkua. Noin puolen tunnin kohdalla jopa aavistus savua ja hennon pehmeä lääkemäisyys (turvetta tai ehkä levää).
M: Yllättävän kevyt, eloisa (kuvittelen tämän olevan suunnilleen se mitä vissyhupailija Serge tarkoittaa termillä 'nervous'), kirpeä polte. Varsin ärtsy alku, pehmeän yrttinen (kardemumma, neilikka?), lempeä pippuri, aasian mausteita, ehkä jotain Thai-meininkiä? Jonkin ajan päästä makeutta esiin, kokonaisuus pehmenee entisestään, myös leppoisa chilin polte. Tunnin kohdalla alkuun on tullut pehmeänä tuoretta ruohoa, makeus hieman hennompi, chili painottuu loppuun.
J: Pitkä, pehmeän runsas kirpeys, kuivattua omenaa, kevyt vahamaisuus jää kielelle. Myös aavistus mentholia, hento puu. Hieman reilumman kulauksen jäljiltä chili polttelee kevyenä, hiipuen hiljalleen pehmeän mausteiseksi, mukana myös tuoretta heinää.
Taas hyvin erilainen viski, etenkin skotteihin verrattuna mutta myös tähänastisiin japsikokemuksiin verrattuna. Hämmentävän hyvin auki heti kättelyssä, ja taas jäi vedet ottamatta mukaan. Ei sillä että olisi varsinaisesti kaivannutkaan. Omalaatuinen ja erinomainen viski, onneksi on samplesta vielä puolet.
______________________________________________________________________________
Tomfix (5.2.2010 9.27.35)
Eilen illalla tuli tyhjennettyä vajaa puolikas VAT 69-pullo ihan vaan kaato meiningillä eli ei mitään profilintia saatu aikaseksi. Ei mikään erikoinen makuelämys mutta asiansa ajoi ja sainpa vähän hyllyä tyhjäks.
______________________________________________________________________________
SeBBe (5.2.2010 9.59.57)
Benriach 16yo, 40%, OB napsahti eilen auki. Edellinen maisto perustui miniatyyriin ja suurin ero näiden kahden välillä oli savuisuus. Minissä turvetta oli selvästi enemmän, tässä isommassa ainoastaan hento häivähdys. Ministä selvästi erottunut mustaherukka mehevän marjaisena oli muuttunut ison putelin mustaherukanlehdeksi. Suutuntuma varsin pehmeä ja kermainen. Hallitsevana elementtinä tässä ehdottomasti pehmeä toffeisuus ja maltaisuus. Kokonaisuudessaan minusta oikein kelpo pullote, joka voittaa tislaamon monet ihmefinistelyt 100-0.
______________________________________________________________________________
SeBBe (5.2.2010 14.50.03)
Juuri huomasin, että tuo miniatyyrissä ollut 16yo oli 43%, joten pientä eroa siis senkin suhteen sitten. Ilmeisesti hieman aikaisemmin pullotettu on tämä mini, koskapa Sergelläkin näytti olevan listoillaan 43%-versio vuodelta 2005.
______________________________________________________________________________
aapeli (6.2.2010 12.17.16)
Bunnan 'Darach Ur'. Todellakin positiivinen yllätys. Odotusarvot olivat ehkä jopa vähän alakanttiin,mutta tämä kyllä veti pojot kotiin. Sopivan makea, tasapainoinen, mukavan vahvakin tisle. Täytynee pyöritellä uudenkin kerran ja tehdä tarkempi arvio. Kouluarvosana saattaisi olla jopa jossain ysin tietämissä.
______________________________________________________________________________
Toni V (7.2.2010 20.12.16)
Sarjassa erikoiset juomat tuli hörpästyä kossu(tms)+Lagavulin16 -sekoitusta.
Jätetään toiseen kertaan miksi ko juoma oli oli sekoiteltu, mutta kommentoidaan sen verran että yllättävän juotavaa tuo oli, "Blendimäistä" viskiä oli lopputulos.
Heti ensimmäisenä tuli mieleen että tässä juoma jolla voisi aloittaa myös harrastusta jos muuten viskit tuntuvat liian vahvan makuisilta.
______________________________________________________________________________
Toni V (13.2.2010 17.32.11)
Taisi tuo omalaatuinen juomaseos hiljentää tämän keskustelun, joten laitetaanpa perään hiukka normimpaa:
Begisarja:
Blasda:
Ekana suht pitkään avattuna ollut Blasda yllätti positiivisesti. Aiemmin en tästä ollut tykännyt ollenkaan mutta nyt kun odotukset oli nollissa ja ehkäpä happikin jotain tehnyt niin tämähä maistuukin. Alkumaku on kuitenkin ihan ok, jälkimaku kyllä tuntuu häviävän turhan nopsaan.
Ten L6
Litran pullon jämiä olen säästellyt kun on tätä nannaa on halunnut säästellä, ja se oli vikatikki. Ihan pullonpohjan viimeinen liraus ei oikein enää tuoksunut samalle Ardbegille, tuntuu että tervaa oli jonnekin hävinnyt...
ANB L8
Ja kylläpä tämä maistuukin :)
______________________________________________________________________________
aapeli (13.2.2010 20.30.06)
Toisaalla hehkuttamani Springbankin 18 yo:n lisäksi muutama muukin tisle piipahti lasissa.
Springbank 10 yo DT NC2 port cask 1997. Marjaa, tietenkin makeaa hedelmää ehkä hieman toffeeta ja savua. Positiivinen yllätys tämäkin. Port vaikuttaisi sopivan springeriin ihan kuin muihinkin. Erinomaista.
Bowmore Malts of Scotland 2000. Vaikka prosentteja onkin hitusen yli 60,en lutrannut vedellä. Ei tuntunut kaipaavan vettä. Runsaan vaniljainen,jonkinlaista makeaa sitrusta. Yllättävänkin maistuvaa tavaraa nuoruudestaan huolimatta.
Bowmore-samplesta jälleen kiitokset.
______________________________________________________________________________
InkRose (15.2.2010 18.04.13)
Eilen meni yömyssynä ja vähän toiveikkaana flunssankarkotusaseena Speyburn 10 yo, OB, joka oli jälleen kerran sopivan kevyt, todella kesäisen heinäinen, pyöreähkö ja hyvin pehmeä. Ei ehkä herätä suuria tunteita, mutta eipä ole mitään vikaakaan.
Toiseen piippuun päätyi Aberlour 10 yo, OB, joka onnistui olemaan kuivempi, vetisempi, ja tylsempi. Tyhjästä lasista tosin löytyi vielä se Aberlourille ominainen simassa lillunut rusina.
______________________________________________________________________________
Artturi (16.2.2010 8.03.41)
Glenmorangie Extremely Rare 18 yo.
15 vuotta bourbontynskää ja kolme vuotta oloroso sherrytynnyriä. Väri on melko vaalea kupari, joten ei ole tainnut olla first fillä nuo sherrytynskät.
Tuoksussa makeaa mallasta, kuivattuja hedelmiä ja ... kuivaa heinää.
Maussa alussa edellisten lisäksi vaniljaa ja sitten kielelle nousi jotain mitä voisi kuvailla pihkamaisuudeksi. Ei sellaista väkevää vanhaa kuusen pihkaa vaan samanlaista kuin kreikkalaisessa Retsinassa on. Erikoinen efekti laimeni melko nopeasti ja suuhun jäi melko pitkä tuntuma hedelmistä ja kukista. Naam.
Paras Glenmorangie pitkään aikaan. Noiden nuorempien finistelyjen jälkeen tätä voisi jo pitää kaapissa, eikä juottaa kavereille.
______________________________________________________________________________
aapeli (19.2.2010 20.01.31)
quote[434352474E4B220 (link)]:
Springbank 10 yo DT NC2 port cask 1997. Marjaa, tietenkin makeaa hedelmää ehkä hieman toffeeta ja savua. Positiivinen yllätys tämäkin. Port vaikuttaisi sopivan springeriin ihan kuin muihinkin. Erinomaista.
______________________________________________________________________________
labomba_80 (20.2.2010 7.33.20)
Pitkästä aikaa artun perus 10! Oli kyl aikas mukavaa peruskamaa! Kivan pehmeähköä höystettynä turvesavulla! ja hyvälläl humalatilalla Mukava arkiviski! nimimerkillä. rollercoasteria odotellessa
______________________________________________________________________________
sähkäri (21.2.2010 8.19.33)
Bunnien jälkeen vertailuun pari hieman vahvempaa islayn tuotosta eli Port Askaig cask strength 57.1% ja Caol ila cask strength 61.6%.
Tuoksu jo kertoo että saman tislaamon tuotteista on kyse, kuitenkin joitain eroja löytyi.
Ib on tuoksultaan pehmeämpi, ei niin turpeinen. Maussa ib on makeampi, savuisempi, ob puolestaan turpeisempi ja maku suorastaan räjähtää suussa jopa tuliseksi. Täysin juotavia ja jopa hyviä vahvoja Iloja molemmat. Ib on miellyttävämpi pehmeydellään ja puhtaalla savuisuudella, ob on oikea turvejyrä jossa potkua riittää.
______________________________________________________________________________
MrBeam (25.2.2010 12.12.03)
Olipa hyvä viski-ilta eilen. Yleisluontoisia nuotteja alla.
Mackmyra Special:02 Jubileumsutgåvan. Tämä ei ole pilalle mennyt, vaikka nuorikko on ollut auki jo kesäkuusta alkaen ja pinta vajunut kolmannekseen. Katajaa löytyi nyt hyvin vähän, kun vallitsevat piirteet olivat pehmeä hedelmäisyys höystettynä mukavan karvaalla puumaisuudella ja aavistuksenomaisella mausteisuudella sekä tuoksun vaniljalla.
DL Port Ellen 1982 24yo für Finnland. Tämä on ollut auki jo yli vuoden ja eilinen otto oli tähän mennessä paras. Mietoa savua ja makeahkoa mausteisuutta tuoksusta jälkimakuun. Nenässä lisäksi raikasta mentholia. Kielellä (muttei nenässä) tervaa, joka oli mieluummin Tervaleijona-pastillin "ohutta" tyyliä kuin oikeaa "paksua" jänkkiä. Tulinen pippuri alkoi kyteä suussa pitempään muljutellessa.
Noah's Mill. Vahvaa bourbonia sopivana makeuden ja ärhäkkyyden yhdistelmänä. Hakkiksen taannoin mainitsema neilikka oli tällä kertaa aika selvänä kielellä. Lisäksi ainakin jälkiuuniruisleipää ja kahvia. Jotain kukkaistakin? Loppuu pahus vaan kohta.
______________________________________________________________________________
InkRose (1.3.2010 14.18.14 last edit 2.3.2010 12.59.31)
Lauantaina otin maistoon yhden uuden skottituttavuuden, Speysiderin nimeltä Inchgower. Kyseessä oli sample mallia Cadenheads, 18 yo (89/08), bourbon hhd, 290 bottles, 57,6%, kiitokset el Presidentelle.
T: Kevyt, alkoholi tuntuu, makean heinäinen, kuivattua aprikoosia, valkopippuria, aavistus voita, karamellisoitua sitruunaa/appelsiinia, pehmeä kookos, green chili, lempeä yrttisyys. "green thai chili"?
M: Kevyt, pehmeä, makeahko alku, heinää, pippurinen polte valtaa alaa. Mausteisuus pääosassa, makeutta vain alussa hieman. Yllättävän yksioikoinen.
J: Kevyt mutta "runsas", voimakas sitruunapippuri, kivasti lämpöä, kuivaa heinää, keskipitkä.
Kokonaisuus on varsin mukava, tyylipuhdas bourbon-Speysideri. Ei mitään vikaa missään, ja oikeinkin kesäinen, suorastaan aurinkoinen meininki, mutta toisaalta eipä tämä makuelämyksenä suurempaan hurraamiseen aihetta juuri anna - vaikka tuoksusta kaikenlaista kivaa löytyikin niin kokonaisuus jää harmillisen vaisuksi. Pitänee ottaa rinnakkaistestiin Bellsin kanssa tässä päivänä jonakin, kyseisen blendin mallasosastossa kun kuulemma keskeisessä roolissa on.
______________________________________________________________________________
Whisky (2.3.2010 11.32.10)
quote[6B4C49704D5147220 (link)]:
Lauantaina otin maistoon yhden uuden skottituttavuuden, Speysiderin nimeltä Inchgower. Kyseessä oli smple mallia Cadenheads, 18 yo (89/08), bourbon hhd, 290 bottles, 57,6%, kiitokset el Presidentelle.
Kokonaisuus on varsin mukava, tyylipuhdas bourbon-Speysideri. Ei mitään vikaa missään, ja oikeinkin kesäinen, suorastaan aurinkoinen meininki, mutta toisaalta eipä tämä makuelämyksenä suurempaan hurraamiseen aihetta juuri anna - vaikka tuoksusta kaikenlaista kivaa löytyikin niin kokonaisuus jää harmillisen vaisuksi.
______________________________________________________________________________
Beg my Ard (5.3.2010 14.23.24)
Laphroaig Triple Wood, jota tuli testattua uudelleen toissaviikonlopun jälkeisistä tunnelmista. Jotenkin oli ehkä makunystyrät katollaan silloin, koska tuli jo luultua pullon menneen pilalle. Tuoksussa ei ihmeellistä, mutta maku oli jotain kalanmaksaöljyn - oksennuksen(!) välistä
Eilen kuitenkin nenään tuttu turvesavu ja makuina turpeinen hedelmällisyys, ehkä hiukkasen toffeeta. Jälkimaku turhan lyhyt, ehkä hieman tummaa suklaata.
Ei pääse kuitenkaan lähellekkään tunnelmassa "isoveljeään" 1/4 Cask:ä, jotenkin oloroso-sherry leikkaa pois fiilistä.
______________________________________________________________________________
aapeli (6.3.2010 16.19.34)
Linkwood 1990 / 2009. G&M for LMDW. Tummaa sherryä,rusinaa, vahvaa kahvia. Suklaata. Ihan mainio sherryviski,joskin sherry kyllä jyrää. Ja saattapa ehkä olla,että pidän Linkwoodista enemmän maltillisemmin sherryisenä.
Springbank, DT NC2 1996 10 yo Port cask. Makeaa hedelmää, punaista marjaa. Kevyesti savuinen. Mukava ja maistuva viski, hyvin paljon samaa kuin jokin aika sitten maistamani 11-vuotias pullote vuodelta 1997.
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.3.2010 17.43.01)
quote[0C330324202C410 (link)]:
....
Parempi puolisko tykkäsi tästä viskistä joka vaiheessa kovasti, mutta minä en täysin satasella vielä lämmennyt. Olen melko varma, että hapetus nostaa osakkeita, koskapa jo puolentoista tunnin seisotus paransi tätä selvästi.
....
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.3.2010 18.36.48 last edit 16.3.2010 18.37.52)
Viime aikoina juotuja:
Bowmore 13y.o SmoS 95/08 butt 419 56,4%
T: Tervainen, raikas, mausteinen, viini Bowmoreista tuttua syvää karamellisuutta. Hyvin juhlava tuoksu. Rauhallinen oranssi eksoottinen hedelmä tasapainottaa ja pehmentää loistavasti. Antiikkinen. Uigemaisen rauhallinen ote. Lakritsia. Nahkaa.
M: Loistavan täyteläinen. Yllättävän iso ja savuisten islayviskien makuinen. Kaukaista sukua Dawnille, muttei niin hintelä. Sherry ja islaypiirteet vuorottelee kivasti. Hieno esimerkki sherry islayviskistä. Mahtava jälkimaku. Loistava viski kerrassaan!
Iso kiitos Inkroselle.
Ardbeg Ten(uusi)
T: I'll be damned!...tervaa, savua, merta. Hivenen kuiva. Ihan miellyttävää. Jopa savuisan hedelmäinen. Kuitenkin turistiversio verrattuna aiempiin. Suolaa ja lääkettää löytyy jotenkin neitimäisesti.
M: Savua ja tervaa maussakin. Suolaa. Helposti juotava mutta vetinen verrattuna vanhaan. Savusaunaa ja hyvä tasapaino. Mutta useat vanhan pimeänliiton ajan sävyt loistavat poissaolollaan.
Tyhjästä lasista: kitkerää salmiakkia ja tomaatin lehteä. The husks?!
Highland Park 16y.o (SY) 46% refill butt (alkopullo)
T: Eksoottisen mineraalinen, jotain samaa kuin Bowmoren OMC alkopullossa: mentholisen eksoottista hedelmää. Ananasta, kookosta ja kivaa havuisuutta. Makeaa kalamaista merellisyyttä. Heinäinen loppu. Toffee mynthon. Kuin Talisker ilman savua ja turvetta.
M: Makea ja karamellimaisen kasvinen. Loistava tasapaino. Samanlaista ruohoa ja kasvia kuin uudemmassa Bowmore 12:ssa. Helppo ja hyvin miellyttävä juotava. Jälkimaussa voita ja sitrushedelmiä vaimeasti. Ja kivaa kihelmöintiä.
Aluksi ei ollut kummoista, mutta ajan kanssa sika muuttui kelpo helmeksi. Kiva erilainen versio HP:sta.
Caol Ila (Bladnoch forum bottling) 29y.o '80/'09 refill sherry hogshead 4937 55,5%
T: Raikas, voimakas ja iso. Miellyttävä ja tasainen mineraalin, kypsän hedelmän ja savun paketti. Vaimea makea sherry tuo mukavasti syvyyttä mukaan. Ylikypsää sitruunaa ja makeaa vihreää kasvia. Runsas ja monipuolinen. Syvää vaniljaa.
M: Pitkälle samaa kuin tuoksussa. Voimakas ja tasapainoinen. Vihreä nallekarkki käy piipahtamassa. Ei juuri savua mutta jälkimaku antaa kaikkensa. Enemmän kasvia kuin hedelmää. Haastavalla tavalla herkullista.
Tästäkin iso käsi Kouvostoliittoon.
______________________________________________________________________________
aapeli (20.3.2010 18.00.47)
Muutamia maltaita mukaanlukien Glendronach 18 yo, Springbank 10 yo NC2 1996 port cask ja Longrow 1993 10 yo.
Springbank 10 yo NC2 on tullut kehuttua jo aiemminkin, hyvin makean hedelmäinen, rauhallisen savuinen tuotos.
Longrow 10 yo 1993 vintage onkin varsin jämäkkä viski. Ensimmäisellä otolla savuisuus erottui selvemmin, tällä kertaa savu on hiukan hälvennyt,mutta turve nostaa enemmän päätään. Salmiakkia,suolaa, turvetta ja pippuria. Maukasta ja suoraviivaista viskiä. Ei hienostele. Eikä olla järin kaukana islayn turpeisista viskeistä.
Glendronach 18 yo Allardice tulee sitten edelliseen verrattuna täysin eri lähtökohdista. Olorosoa. Tummaa suklaata, kahvia ja ,mikä tästä tekee spesiaalin, eksoottista, vahvaa mausteisuutta.
Hauskaa kontrastia toisiinsa nähden toivat nämä kaksi jälkimmäistä. Aiemminkin on ollut hauska huomata,että tuo Allardice on ehkä maistuvimmillaan jonkin vahvan vaniljaisen, pelkän bourbonkypsytyksen kokeneen viskin jälkeen. Tällöin nuo vahvan sherryisyyden ominaisuudet pääsevät parhaiten erottumaan.
Ei tietenkään toimi ehkä kaikkien mielestä juuri näin,mutta tuossa onkin vain yksi lähestymiskulma aiheeseen.
______________________________________________________________________________
InkRose (21.3.2010 7.30.01)
Parin viime viikon aikana on tullut maistettua pari uutta viskiä, joita en ole ehtinyt tänne ilmoitella.
Ardmore 17 yo (90/07), Signatory, Cask #30102 (bourbon barrel), 59,5%
T: Kevyt, raikkaan saippuainen? Eukalyptus, minttu, hento toffee, kermajäätelöä. Ajan kanssa pehmeä turve, sitruunatolu. Myöhemmin täyteläinen vanilja.
M: Kevyt, pehmeän tulinen, toffee mukana. Lopussa maanläheisempi, hieman tuhkainen. Pyöritellessä tulisuus nousee pintaan. Palanutta mandariinia?
J: Hennon vahamainen, lähinnä sitruksinen, lyhyehkö. Palanutta leipää, hento yrttisyys.
Nämä nuotit on ensikontaktin pohjalta tehty - odotin selvemmin savuista/turpeista tavaraa kuin mitä nämä havainnot näyttävät, mutta onneksi samplea on vielä jäljellä.
Glenallachie 18 yo (1989/2008), OB (Chivas Bros CS), Batch GA18 005, 57,1%
T: Über-sherry (kahvipapuja, kahvilikööriä, vaaleita rusinoita, punaisia marjoja, viinisyyttä), kevyt, piparkakkutaikinaa (neilikka, kaneli, kardemumma, siirappi)
M: Kevyt, lämmin, kahvia, lakkalikööriä, makeankarvas marjaisuus, loppua kohti tulisuutta (chili). Tummaa (~70%) suklaata, ronskisti tanniineja, tupakanpuruja, poltettua sokeria. Yllättävänkin kuiva kokonaisuus
J: Kevyt, kuivuvan tanniininen, pehmeä, tummaa suklaata + hyvää espressoa, greipin kuivaa kirpeyttä, hieman turpeista juurevuutta, tupakanpuruja. Tyylikkäästi hiipuva, mukavan pitkä.
Tämä oli väriltään jotakuinkin yhtä tummaa kuin Scott's Highland Park '67, joskin ehkä hieman punaisempi, sivusta katsoen ei meinannut lasista nähdä läpikään. Ensi siemauksilla tuntui että on mennyt sherrytys kyllä yli ja reilusti, mutta ajan oloon (lasi unohtui sivupöydälle pariksi tunniksi) paketti avautui ihan kivasti ja sieltä alkoi noita sävyjä löytyä enemmänkin. Omaan suuhuni tämmöiset sherrypommit jotenkin vain toimivat, pitänee tuosta äitimuorin pullosta kavaltaa joku kerta sample myöhempää nautiskelua varten. Pullo oli nyt about puolillaan, ja ollut auki jo yli vuoden.
______________________________________________________________________________
MrBeam (24.3.2010 7.46.49)
Tiedän mitä otin, mutta arvaako kukaan näistä ei kovin intensiivisesti yritetyistä "nuoteista"? Moni teistä on tämän maistanut jo aikaa sitten ja minäkin kokeilin ensi kertaa baaritiskillä pari vuotta takaperin. Ja moni teistä on tätä kehunut tälläkin foorumilla.
Tuoksussa rakuunaa, maussa greippiä ja jälkimaussa makeaa mansikkahilloa. Noo, nuo oli vain häivähdyksenomaisia erikoisempia sivujuonteita viskissä, joka oli kypsä, erityismaininnan arvoisesti tasapainoinen, raikas kuin mikä, hieman hunajainen, tuoksultaan aavistuksen myös maustepippurinen, varsinkin suussa ja jälkimaultaan reilusti suklainen (tummahko, muttei tummin mahdollinen), hieman keksimäisen rapsakka (joo, piparkakkua) pehmeytensä vastapainoksi, reilusti port-viiniin kallellaan ja lopulta erinomaisen tislaamon eräs kauan markkinoilla ollut pullote, joka on parhaita tämän tislaamon maistamiani tuotoksia. Hieman jäi pelottamaan se että tämä ehkä hieman heikkeni lasissa ajan kanssa. Toivottavasti se ei merkitse heikkenemistä avatussa pullossa.
______________________________________________________________________________
smn (24.3.2010 11.11.24)
Ei mitään aavistusta mitä otit, mutta arvauksena voisin heittää Balvenie 21v Portwoodin.
Perustelut: Ei mainintaa turpeesta/savusta, arvostettu tislaamo, ollut pitkään markkinoilla, tasapainoinen, raikas, portviini, hieman hunajainen, monien tällä foorumilla kehuma.
______________________________________________________________________________
MrBeam (24.3.2010 14.39.39)
smn, Balvenie 21 PortWood on oikein. Tämä voi hyvin nousta kokonaisen pullon kulutuksen jälkeen parhaiden maistamieni Balvenie-tuotosten joukkoon 10 Founder's Reserven ja 14 Roasted Maltin kaveriksi. Eikä huonoja ole olleet muutkaan, heikoimpina rommiviimeistelyt, jotka korkeintaan keskinkertaisia.
______________________________________________________________________________
Mikko (28.3.2010 14.52.04)
Tämä oli toissa päivänä, mutta sopii tähän. MacKillop´s Choice Glenlivet 1979 tuli maistettua Tuulensuussa. Upea viski olikin, päällimmäisenä jäi mieleen pehmeys ja karhunvatukka maussa.
______________________________________________________________________________
TBone (30.3.2010 10.40.13)
Specialty Drinksin äpäräviski Port Askaig 17yo oli eilen lasissa. Suora kopio muistiinpanoista:
Viski on yllättävänkin vaaleankeltainen väriltään. Tuoksussa on suolavettä, turvetta, kumia ja lakritsaa. Maku alkaa myös lakritsaisena, jopa makeana sellaisena. Loppumaussa on suolaista turvetta ja tupakantuhkaa. Mielenkiintoinen persoonallinen maku.
Pari vesitippaa vie terän tuoksusta, joka taittuu aavistuksen vaniljaan ja savuun. Maku taasen tasaantuu niin, että laimentamattoman viski loppurykäisy on veden kanssa pehmeämpi ja tuo jonkin verran hedelmäisyyttäkin esiin.
Oikein miellyttävä islay on kyseessä. Mielenkiintoinen ja riittävän haastava.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (1.4.2010 13.07.45)
Springbank 15y.o 46%
Kerrassaan miellyttävä viski, joka sata vuotta edellä normi kymppiä. Isompi sherry ja 5 vuotta ovat tehneet tälle erittäin hyvää. Tasapainoinen, pehmeä ja hyvin syvä viski. Raikkautta ja pientä mausteisuutta. Hyväilee isosti!
Caol Ila NCS 61,6%
Parasta turve-Islayta edelleen. Nuoret tynnyrit ei häiritse ollenkaan. Nerokas paketti, jolla paljon opetettavaa muille nuorehkoille islayn viskeille. Iso viski indeed!
______________________________________________________________________________
JaRiMi (1.4.2010 23.24.40)
Muutama upea Martini-cocktailin versio tuli maistettua Groteskissa:
Smoky Martini tehtynä Taliskerin kympistä oli uskomattoman elegantti ja kaunis viskicocktail. Sen perään nautittu Thai Martinin sitruunaruohon ja limenlehden sävyttämä makukirjo oli todella raikas ja miellyttävän keväinen kokemus.
Baarimestari Mika Peltoniemi teki juomat taidolla ja ne olivat todellakin maistamisen arvoinen kokemus.
______________________________________________________________________________
Whisky (2.4.2010 11.59.01 last edit 2.4.2010 11.59.13)
Mysteerimaltaiden ohella tuli eilen maistettua myös ehdottomasti illan paras viski. Highland Park 42 y.o., John Scott's, dist. 1967, bott. 2009, bottle no. 23/190, sherry cask, 50,3%. Tämä oli mitä ilmeisimmin ollut jossain muussa kuin Olorosossa, veikkaukset kohdistuivat Amontilladoon.
Tuoksu oli upea: kuivan hedelmäinen, hunajainen, aavistuksen turpeinen, todella konsentroitunut, silti takaa tuli jotain tomusokerimaista makeutta kera sitruunahappomaisen kirpeyden.
Maku ei ollut aivan niin tuhti kuin tuoksu olisi antanut olettaa. Kuitenkin hauskalla tavalla leikkisä vaihdellen makean ja kuivan välillä, turvehunajaa, täyteläinen, kuivaa sherryä, vanhaa tammikaappia ja mausteisia aromeja.
Todella hieno viski, kuten edellinenkin tätä sarjaa maistamani. Kiitos sille, jolle kiitos kuuluu!
______________________________________________________________________________
aapeli (17.4.2010 14.05.38)
Oli tuossa eilen "mitä juot nyt"-ketjussa mainittujen viinitynnyröintien lisäksi myös pari finistelyä työn alla:
Glenmorangien Nectar D'Or ja The Quinta Ruban. Tässä myös hyvin onnistunut parivaljakko,toki täysin erilaisia toisistaan,mutta kuitenkin. Pari "soternee" finistelyä kaapista löytyy, tämä Nectar on niistä se parempi. Runsaan toffeinen, tuoretta vohvelia. Makea viski, mikä sopii itselleni vallan mainiosti.
Tuo port-finistely Quinta ruban oli huomattavasti parempaa kuin muistinkaan. Tämä on ollut aiheettomassa paitsiossa muutamia kuukausia, ja nyt maistuikin erinomaisesti. Tästä löytyy marjaisuutta luonnollisestikin. Ei niin makea kuin tuo Nectar.
Vaikka ehkä pitäisi tislaamon omaa termiä "Extra matured" käyttää tässä yhteydessä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (17.4.2010 23.23.51)
2007 pullotettu Talisker 25 ei antanut kauloissaan mitään ultra-elämyksiä, joskin se oli parempi kuin mikään jälkeensä maisteltu (Corryvreckan, Teerenpeli 6yo, Balvenie 21 Port, Lagavulin 12/b.2009). En löytänyt vielä mitään vahvoja sherry-elementtejä paketin ollessa sulkeutuneihko vielä. Kovin miellyttävää chili-poltetta tämä tarjoili kuitenkin jo nyt. Merkkien viitatessa hyvään jatkoon jäämme odottamaan kukkaan puhkeamista, joka epäilemättä on sieltä tullakseen..
______________________________________________________________________________
smoke on the water (18.4.2010 8.55.16 last edit 18.4.2010 8.56.24)
quote[0B340423272B460 (link)]:
Merkkien viitatessa hyvään jatkoon jäämme odottamaan kukkaan puhkeamista, joka epäilemättä on sieltä tullakseen..
______________________________________________________________________________
Vode (18.4.2010 9.15.08)
Sattumalta minullakin oli eilen lasissa 2007 pullotettua Talisker 25:sta. Ollut auki kuukauden pari. Hyvä, mutta ei erinomainen viski. Huippuviskeissä maut sulautuvat pehmeästi yhteen - tässä ne jäivät riitelemään keskenään tai ehkä pippurointi dominoi liikaa. Voittaa silti mennen tullen suurimman osan nuorukaisista, kuten edellä mainitut vertailukohdat. Odotukset olivat vain 25v Taliskerille vähän eri tasolla.
..vode
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.4.2010 12.07.16)
quote[312F2D29271D2D2C1D362A271D3523362730420 (link)]:
quote[0B340423272B460 (link)]:
Merkkien viitatessa hyvään jatkoon jäämme odottamaan kukkaan puhkeamista, joka epäilemättä on sieltä tullakseen..
Tämä on jännä ilmiö, johon aina aika ajoin törmää. Eli ikäänkuin tietyille viskeille ei anneta mahdollisuutta olla keskinkertaisia, tai jopa huonoja, vaan ne "pakotetaan" hyväksi tavalla tai toisella. "Jos ei tänään, niin ensi kerralla..."
Onko taustalla sitten se, että itselle ostettuja pulloja pidetään tärkeinä ja "arvokkaina", joten niiden on pakko olla vähintäänkin loistavia? Kääntäen, jos samaa viskiä maistaisi vaikka ravintolassa/samplepullosta, tai itselle ostetusta pullosta, onko arviointi sama? Veikkaan, että usein omaa pulloa kohdellaan enemmän silkkihansikkain ja "keskinkertaisuutta" annetaan herkemmin anteeksi.
Ps. Tämä ihan yleisesti, eli kommenttini ei liity pelkästään tuohon 25 vuotiaaseen Taliskeriin
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.4.2010 12.18.59)
Clynelish 14y.o 46% coastal highland aka.(pääsiäissaaripullo)
T: Makean mausteinen, vaniljaa, jopa ällön makeaa ja mausteista hunajaa. Ripaus bourbonin kihelmöintiä. Ehkä tästäkin vähän rannikon raikkautta ja merta löytyy. Kiva tasapaino ja voimaa löytyy ihailtavasti. Muistuttaa hieman Sprinbankin 15y.o mutta isompi...vaikkakaan ei niin pehmeän tasainen.
M: Hyvin makeaa on! Jopa liian. Kasveja, mausteita, tummaa suklaata ja jotain teollista makeana pakettina. Ja voimaa löytyy. Mutta epätasaisuus ja liika makeus vaivaa...
______________________________________________________________________________
MrBeam (19.4.2010 5.54.04 last edit 19.4.2010 5.57.02)
quote[7142541D725557525955300 (link)]:
quote[312F2D29271D2D2C1D362A271D3523362730420 (link)]:
quote[0B340423272B460 (link)]:
Merkkien viitatessa hyvään jatkoon jäämme odottamaan kukkaan puhkeamista, joka epäilemättä on sieltä tullakseen..
Tämä on jännä ilmiö, johon aina aika ajoin törmää. Eli ikäänkuin tietyille viskeille ei anneta mahdollisuutta olla keskinkertaisia, tai jopa huonoja, vaan ne "pakotetaan" hyväksi tavalla tai toisella. "Jos ei tänään, niin ensi kerralla..."
Onko taustalla sitten se, että itselle ostettuja pulloja pidetään tärkeinä ja "arvokkaina", joten niiden on pakko olla vähintäänkin loistavia? Kääntäen, jos samaa viskiä maistaisi vaikka ravintolassa/samplepullosta, tai itselle ostetusta pullosta, onko arviointi sama? Veikkaan, että usein omaa pulloa kohdellaan enemmän silkkihansikkain ja "keskinkertaisuutta" annetaan herkemmin anteeksi.
Ps. Tämä ihan yleisesti, eli kommenttini ei liity pelkästään tuohon 25 vuotiaaseen Taliskeriin
Tuon 25 Taliskerin kohdalla ymmärrän moisen. Taliskerin 25 kun ei voi olla huonoa...tai keskinkertaista. Siis toki se on mahdollista, mutta todennäköisempää on että miehessä tai illassa vika. Siksi moiseen silkkihanskahömppäilyyn voisin ryhtyäkin tässä tapauksessa. Mutta monesti juuri sämpleistä ja miniatyyreistä on löytynyt enemmän rattoa kuin omasta koko pullosta. Jotenkin sitä pettyy omaan isoon pulloon helpommin ja siksi nousu takaisin ylälaatikkoviskiksi vaatiikin paljon enemmän. Ja monesti ne kalliimmat pullot ostetaan juuri jonkin aiemman(ehkä harrastuksen alkuajan) ylimaallisen viskikokemuksen perusteella. Ja sitten kun vastaavaa kokemusta ei tule niin luullaan että pakkohan niitä on löytyä. Eli näin täällä vastakarvalandiassa taasen... :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (19.4.2010 7.02.04 last edit 19.4.2010 7.05.54)
quote[102F1F383C305D0 (link)]:
Aiheesta on jappastu täällä: http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1214005723, enkä osaa mitään uutta siihen keskusteluun tuoda.
Mitä tulee tähän Taliskeriin, se ei todellakaan ollut mielestäni keskinkertainen. Sen voi päätellä vaikka siitä että kirjoitin pitäneeni sitä jo nyt parempana kuin 21yo Balvenie PortWood, jota ei-kovin-kauan-sitten olen kehunut kovasti. Miksi sitten kirjoitin mahdollisesta tulevasta paranemisesta? No siten on käynyt kaikille tähän mennessä kokemilleni iäkkäämmille refill-Taliskereille (20&25&30, 1 kpl kutakin) ja arvaan käyvän tällekin. Eli odotan edelleenkin kaikesta huolimatta tästä kehkeytyvän loistava auettuaan kunnolla.
Jatketaan vielä ruotimista. "2007 pullotettu Talisker 25 ei antanut kauloissaan mitään ultra-elämyksiä", kirjoitin. Tuohan kuulostaa tosiaan negatiiviselta kommentilta. Ne odotukset. Sen olisi voinut sanoa vaikkapa näin: "2007 pullotettu Talisker 25 oli jo kauloissaan erittäin hyvä, joskaan ei häikäisevän loistava kuten varovasti odotin", mutta en sano ;)
______________________________________________________________________________
aapeli (24.4.2010 9.05.13 last edit 24.4.2010 9.06.08)
Linkwood sherry cask 1990,Samaroli.45%. Syvä sherry,tummaa suklaata,kahvia. Hyvä sherryviski,jossa sherry on hyvin voimakas,mutta jättää tilaa itse asiallekin,eli viskille.
Mortlach 21 yo,G&M, 43%. Perusperus. Ihan ok sherryviski,mutta ei tästä löydy varsinaisesti mitään mikä erottaisi muista refill sherrytynnyröinneistä. Jotain mausteisuutta tuossa on,ja sherryä. Ei huono,mutta kyllä 21-vuotiaalta olisi lupa odottaa vähän enemmän.
Ledaig 10 yo,OB. 43%.Tässä taas on se hauskuus,että tuoksu ei todellakaan miellytä. Mutta maussa esiin nousevat lakritsi,pippuri,savu ja turve vie kohtalaisen pitkälle. Ei tämäkään ihan suosikkiviskejä ole,mutta kyllä tämä helposti maistuu.
Springbank 2001,OB. 55,3%.Tästä en ole aiemmilla kerroilla saanut mitään irti, ja olen antanut itselleni jopa luvan vähän pettyäkin tähän,mutta nytpä alkoi tapahtumaan. Makeaa sokeroitua hedelmää,omenaa nyt ainakin, vaniljaakin, jonkinmoinen savukiehkura. Maistui. Hieno viski vaikka nuori onkin.
______________________________________________________________________________
Drane (29.4.2010 17.40.21)
Bowmore 16yo 1990 Sherry Matured:
Tuoksussa kaikkien oletusten mukaan sherryä, herukkaa ja meren raikastamaa suolaa. Maussa sherry dominoi, jota makea marja tasapainottaa turpeen ollessa taustalla vain pienenä häivähdyksenä. Jälkimaku edelleen sherryinen, turpeen kuitenkin nousten hieman voimakkaammaksi.
Glenmorangie Lasanta:
Tuoksu on kerrassaan upea! Reilusti pehmeää kermatoffeeta ja karamellia, maitosuklaata, tasapainoa luo hento mutta raikkaan makea hedelmä. Lähes olematon savu kaukaisena taustalla. Maussa samettisen pehmeyden keskellä täyteläistä karamellitoffeeta höystettynä suklaalla ja kaakaolla, täydentävänä elementtinä juuri oikean pieni ripaus hedelmäistä raikkautta. Jälkimaku on suklaan ja kaakaon hallitsema, joka kuitenkin jää valitettavan lyhyeksi metallisuuden ottaessa kielen valtaansa.
Hyvin erilaisia viskejä molemmat. Bowmore oli perusvarman hyvä, muttei tällä kertaa tarjonnut mitään sykähdyttävää. Glenmorangien tuoksu teki suuren vaikutuksen ollen ehdottomasti viskin paras osa. Kokonaisuutena mielenkiintoinen tapaus joka saa valitettavan miinuksen tympeän lyhyestä jälkimaustaan.
______________________________________________________________________________
aapeli (1.5.2010 15.16.00 last edit 1.5.2010 15.17.59)
Viskit eivät vappuaaton juhlinnassa pääosissa kukkoilleet,mutta pari mallasta kuitenkin.
Linkwood 18 yo,Signatory 1990. Mukava ja leppoisa viski kyseessä. Sherryä löytyy,rusinaakin. Makeahko viski, saaattoipa olla ripaus vaniljaakin.
Muutamia kuukausia sitten maistoin ensimmäisen Linkwoodini, samaisen vuoden ja saman pullottajan 16-vuotias versio oli tuolloin kyseessä. Tuttavuus oli miellyttävä,joten näitä on tullut nyt muutamia enemmänkin kokeiltua. Näyttää olevan aikalailla 1990 vuoden pullotteita mitä itselleni on osuneet, sattumaa kuitenkin. Erityisesti en kyseistä vuotta hae. Vanhemmat voisivat olla vieläkin kiinnostavampia.
Ja toisena:
Bowmore 12 yo,kaikille tuttu, perusviskeissä ihan ässäkamaa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (4.5.2010 11.55.29 last edit 4.5.2010 11.56.23)
Muutamana iltana tullut maisteltua Sprinbankin 15y.o. Tämä on aivan ylivoimainen viski hintaluokassaan. Niin suussa sulavan pehmeä, mutta hyvin monimuotoinen ja tasainen kuin olla ja voi. Mallasviskiä parhaimmillaan. Juuri sopiva osa sherryä, joka tuo syvyyttä ja nahkaa, muttei ollenkaan liiallista makeutta. Herkullista kerrassaan ilta toisen jälkeen vaikka muut juomat ei maistuisikaan.
______________________________________________________________________________
POP (13.5.2010 8.34.28)
Eilisen pelin lomassa tuli nautittua Smoken ja Peren kanssa muutama herkullinen ja mielenkiintoinen viski. Laseissa kävi mm 3 port Elleniä, 7th, 22y RM ja oliskos ollu 24y signatory, Avonside 39y vuodelta 1938, Talisker 1955/1993 G&M 55,6%, Springbank 21y, Ardbegiltä 1189/1190 toasted oakit rinnakkain, sekä committee Corry, Provenance 1974/2000 ja 1967 Pale Oloroso. Menihän nuo alas ;)
______________________________________________________________________________
preem (13.5.2010 10.49.00)
Eilen avautui vihdoin uusi versio Ardbegin kympistä maisteluun.
Tuoksussa ei enää havaittavissa sitä lääkemäisyyttä niin vahvana mitä vanhassa oli, tosin vanhan version tuoksu nyt ei itseäni kauheasti ole puhutellut ikinä, maun ollessa huomattavasti moniulotteisempi.
Vähän vaisu kuva jäi ensimmäisestä lasista mutta illan mittaan tuotos sitten jo vähän parani. Aika samansuuntaisia muistikuvia Renestä joka lymyää vielä kotona eikä päässyt eilen rinnalle. Hieman vetinen alku.. hedelmäistä kirpeyttä josta puuttuu kuitenkin se vanhan viskotiteetti ja täyteläisyys ja kaikenkattava makuelämys. Lopussa uusi versio pääsee oikeuksiinsa kun suuhun jää tuttu ja turvallinen turvesavu.. Pitäisi varmaan tässä korjoittaessa ottaa lasi vierelle ettei mentäisi muistikuvilla.
Niinkuin aiemmin on jo tännekkin kirjoitettu niin tietty keveys vaivaa alkua ja se klikki vanhaan versioon verrattuna tuntuu kadonneen. Annetaan kuitenkin aikaa ja ilmaa kyseiselle tuotokselle tasavertaisuuden nimissä ja analysoidaan uudestaan kotioloissa vanhan ja renen rinnalla..
En tiedä ovatko muut huomanneet saman mutta näissä "uusissa" Begeissä vesilisä toimii ainakin omassa suussa vanhoja paremmin. Yleensä en kyllä laita tippaakaan, mutta testailtuani olen todennut että uuteen Uigeen, Corryyn ja tähänkin tuntui sopivan.. Etenkin tuon uuden Uigen blandausta kannattaa kokeilla. Joku siitä jo tänne kirjottelinkin aiemmin.. oisikohan ollut about 1:3
Asiasta ja Ardbegistä toiseen. Itse en ole vielä 2006 vuoden Beistiä korkannut että jos jollain on muistikuvia batchien eroista niin voisi vähän tarinoida. 2007 versiota ainakin oman maisteluideni mukaan makeampi ja parempi kuin 2008, tosin 08 pullo on vasta alkumetreillä. Hollannista löysin vielä kyseistä 2006 vuosieditiota ja pari nappasin mukaan, onko syytä lisäinvestointeihin?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.5.2010 7.42.39 last edit 14.5.2010 7.46.30)
quote[0A150A5A0 (link)]:
Eilisen pelin lomassa tuli nautittua Smoken ja Peren kanssa muutama herkullinen ja mielenkiintoinen viski. Laseissa kävi mm 3 port Elleniä, 7th, 22y RM ja oliskos ollu 24y signatory, Avonside 39y vuodelta 1938, Talisker 1955/1993 G&M 55,6%, Springbank 21y, Ardbegiltä 1189/1190 toasted oakit rinnakkain, sekä committee Corry, Provenance 1974/2000 ja 1967 Pale Oloroso. Menihän nuo alas ;)
______________________________________________________________________________
Whisky (14.5.2010 21.26.47)
Enemmänkin "mitä joit ajat sitten, mutta et muistanut silloin kirjoittaa".
Eli jokin aika sitten tuli punaisen laivan ihan mukavasta baarivalikoimasta maistettua seuraavat juomat:
Hakushu 18 y.o.
Tuoksu kevyt, vihreä, havuinen, tamminen ja aavistuksen savuinen. Suutuntuma melko kevyt, puhtaan maltainen, sitruksinen, kuivattava, jälkimaku kuivuu vielä maunkin jälkeen selvästi. Todella kuiva, mutta silti perusmauiltaan jollain tapaa hedelmäinen viski. Japsiksi jotenkin epätyypillinen.
Cragganmore 17 y.o.
Tämä siis tynnyrivahvaa tavaraa. Tuoksussa hedelmäistä mallasta, vienoa savuisuutta, lyijykynän teroituspuruja. Maku oli täyteläinen ja yllättävän makea, kypsiä hedelmiä ja pehmeää mallasta. Todella suuntäyttävä viski, jonka mellevän suuntäyttävä jälkimaku etenkin säväytti. Tax-freestä oli tavara valitettavasti loppu.
Glenrothes Robur Reserve
Tuoksu oli mukavan sherryinen, aavistuksen nahkainen ja yrttinen. Mukavan pehmeä jo tuoksunsa perusteella. Maku oli makea ja sherrykypsytys oli todella hyvin onnistunut tämän kohdalla. Maussa oli suklaata, sherryä, ja kypsää hedelmäisyyttä. Oikein onnistunut Glenrothes, jota tulee ehkä omaankin kaappiin jossain vaiheessa hankittua kun sopiva sauma kohdalle sattuu. Hinnallakaan tämä ei ole maailmalla pilattu.
Yamazaki 18 y.o.
Yllättävän pippurinen tuoksu! Valkopippuria, kypsiä luumuja, aavistus mansikkaa. Kaiken kaikkiaan todella täyteläisen upea. Maku on sen sijaan todella makea, jopa tomusokerimainen, sherrykypsytys tuntuu selvästi. Jälkimaku kuivuu nahkan ja aromaattisen puun suuntaan. Seetriä ja selvää tammisuutta. Jälkimaku on todella pitkä ja lämmittäessä esiin nousee jotain umeshumaista. Maukas japsi, joka on huomattavasti parempaa kuin tislaamon nuoremmat pullotteet, jotka nekin ovat omaan makuun ihan sopivia.
______________________________________________________________________________
InkRose (16.5.2010 9.55.55)
Perjantaina otettiin muutaman kaverin kanssa pieni Ardbeg-setti matsia odotellessa: TEN L7 323, Uige L9, Corryvreckan General Release (Kiitokset el Presidentelle), Cadenhead's 13 yo bourbon? (Kiitokset Ard-Begbielle), sekä Supernova. Nuotitus oli aika pintapuolista ja enimmäkseen muistinvaraista tilanteesta johtuen, joten syvemmät analyysit saavat jäädä toiseen kertaan. Myös Rollercoaster oli tarkoitus ottaa tähän mukaan, mutta unohtui matkasta.
TEN L7 oli vielä huonompaa kuin pari vuotta sitten avatessa. Toki se on ymmärrettävää, kun liki 18 kk oli vain desi-pari pohjalla, mutta tämän pullon sisältö ei koskaan maistunut Ardbegilta.
Uige oli puolestaan todella makea, jotenkin vahamaisen epäpuhtaalla tavalla. Jotain saippuaista sen turpeessa oli, vähän kuin joissakin Bowmoreissa olen havainnut. Kuitenkin kuin eri planeetalta edelliseen verrattuna. Pitää ottaa huolellisempaan tarkasteluun tässä jahka kerkiää.
Corry oli maultaan yllättävän kuiva, pääasiassa nokinen ja tuhkainen. Tuoksussa pääosassa turve, jota komppasi jännä makean voinen sävy, taustalla merellisyyttä.
Cadenheadsin 13 yo oli hyvin tyylikäs, tuoksua hallitsi todella runsas savu pehmeän vaniljan leijaillessa taustalla. Maultaan tämä oli yllättävän pehmeä, maanläheisen kuivan turpeen vetäessä pääosaa. Loppua kohti kääntyi nokiseksi.
Viimeisenä Supernova oli hämmentävän makea. Niin makea ja leppoisa, että aloin epäillä sekoittaneeni sen ja Corryn lasit keskenään. Ilmeisesti 9 kk hengittelyä on tätäkin muokannut ihan reilusti.
Alkuviikosta maistelin myös pienen Glen Elgin-sarjan: OB 12 yo sekä 2x 25 yo Bladnoch Forum.
OB 12 yo oli yllättävän täyteläinen ja maukas, vaikka profiili koko lailla perus-speysidea onkin. Tuoksu alkuun hento ja hieman viinainen, mutta hetken päästä löytyy kypsää hedelmäisyyttä ja heinää (kesäinen niitty). Maku on kevyt ja mukavan pehmeä, heinää, vähän makeutta, kuivattuja hedelmiä, hieman puuta, keskipitkän jälkimaun jatkaessa samaa kaarta kuivuen tyylikkäästi ja päättyen yllättävään raikkauteen.
25 yo Bladnoch Forum (Cask #2850, 42,3% - kiitokset Vaskuun suuntaan tästä) hurmasi runsaan täyteläisellä kookos/vanilja/puu /sitruuna -tuoksullaan, mutta kielen päällä homma ei oikein toiminut. Hyvin omalaatuinen, kirpeän yrttinen alku, jonka jälkeen vähän vetistä päärynää, jota taas seuraa heinäinen, kuivahko vahamaisuus. Jälkimaku oli taas ihan mukava, hennon yrttinen ja mukavasti puun sävyttämä, jopa vaniljan leijaillessa hetkittäin taustalla.
25 yo Bladnoch Forum (Cask #2852, 42,5%) oli tuoksultaan tavallisempi, makean heinäinen ja mehukkaan hedelmäinen (aprikoosi, nektariini), mutta makupuoli toimi sisartynnyriä paremmin. Maku siis pehmeä, kuivaa heinää, raikkaan hedelmäinen makeus, loppupuolella raikkaan yrttinen. Jälkimaku kevyt, mukavan pitkä, pehmeästi kuivuva.
______________________________________________________________________________
aapeli (18.5.2010 17.53.21 last edit 18.5.2010 17.55.41)
Linkwood 1973 Twe 10th anniversary 49,7%,bourbon cask. Aivan huikea bourbonkypsytys. Monipuolinen. Todellinen ilotulitus hedelmää ja runsasta vaniljaa lienee turha mainitakaan. Hunajaa, ja samantyyppistä vahaa kuin jokin aika sitten maistamassani lähes samanikäisessä Glengoynessa. Vaha kuitenkin ennemminkin tuoksussa. Profiili on hyvin tukeva. Voisin kuvitella,että kestää vettäkin,mutta ei näillä prosenteilla kiinnostanut kokeilla. Tässä tapahtuu itseasiassa niin paljon,että paljon jää tunnistamattakin. Täytyy jättää toiseenkin kertaan.
Todella hyvä Linkwood,ei pääse mihinkään. Tällaisia ei kuitenkaan saa kuin kärsivällisyydellä ja pitkällä kypsytyksellä. Luulisin.
EDIT: pullotusvuosi 2009
______________________________________________________________________________
aapeli (22.5.2010 6.13.21 last edit 22.5.2010 6.24.25)
Pari porttia alkuun:
Springbank Port Wood 1989 14 yo, 52,8%, OB. Ihan asialliselta port-tynnyröinniltä vaikuttaa. Punaista herukkaa, savua, turvekin nousee ihan selkeästi esille, ei tosin mitenkään voimakkaana. Hedelmäisyys ei joidenkin springereiden tapaan ylikypsää ole,ainakaan vielä tässä vaiheessa. Tosin, kun pullo on juuri avattu,on mahdollista,että sekin asia muuttuu ajan kanssa.
Glenmorangie The Quinta ruban. Makeampi kuin edellinen, mutta muuten sitten tasapaksumpi. Ok viski, mutta ei järisyttävä.
ja sitten sherryyn:
Linkwood 1990 Coillteain,Samaroli,45%. Ei mikään huikean makea sherryviski, mutta muutoin sherryn vaikutus on vakuuttava. Tummaa suklaata,ehkä jotain tryffeliä jopa. Appelsiinia, kahvia. Aavistus savuakin,tekisi mieleni väittää.
Glendronach 18 yo Allardice,46%. Tähän ei ole aikaisemmilta kerroilta lisättävää,edelleen mainio viski.
Benriach 12 yo Heredotus fumosus. Tämäkin tuntuu tuppoavan ihan kivasti. Savuisuus ja turpeisuus ovat hyvinkin vahvoja, jotenkin tämä on aina maistunut mukavasti marjaiselta,vaikkei porttia olekaan. Hyvinkin toimiva pelkästään finistelyllyksi.
______________________________________________________________________________
MrBeam (24.5.2010 17.18.59)
Old Rip Van Winkle 10yo, 45%. Olipas vallan erinomainen bourbon. Makea olematta siirappinen sekä lisäksi parfyyminen ja marjaisa. Samaa tyylilajia vaikutti olevan kuin Elijah Craig 12, muttei ihan yhtä samettinen, vaan mukana aavistus wildturkeymäistä särmää. Tislaamona näillä nykypäivän Van Winkleillä taitaa olla järjestään Buffalo Trace. Palataan astialle ja ehkä silloin enemmän ajatuksen kanssa.
Tuon jälkeen muutama varsin erilainen skottimallas vieläkin vähemmän nuotitusmielessä. Tomatin 12yo: sinne meni loputkin ja ikävä ei jäänyt, huono. Balvenie 17yo, Madeira: ei parasta Balvenietä missään nimessä, mutta sopivana iltana tästä löytää monenlaista kivaa. Lagavulin 12yo, b.2009: ok verrattuna pullon elinajan alkupuolen negatiivisiin havaintoihin.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.5.2010 7.18.25)
- Kilchoman Spring 2010: http://smokeonthewater-fin.blogspot.com/2010/05/kilchoman-spring-2010-release.html
- Bowmore 1999 Eilan Gillan, (tarkempia tietoja ei nyt tähän hätään ole). Yksityisten pullottajien eliittiin kuuluva EG ei pettänyt: V###u mitä shaissea. Näköjään näinkin huonoa voi Bowmore olla.
Ja sitten, illan hämärtyessä ja VR:n kuljettaessa, Peren kanssa pieni junatasting:
- Gllenkinchie 10 yo: Hyvää "perusviskiä".
- Royal Lochnager Selected Reserve, "puuboksi": Maukas sherryttely toimi taas hyvin.
- Sitten oli joku 32-vuotias todella kermatoffeinen "perus Speysider", jossa mukana ripaus savua. Hyvä ja mielenkiintoinen, Pereltä löytynee tiedot mikä tämä oli.
- Compass Box Morpheus: Herkkähipiäinen sekoite, joka ei oikein tykännyt aiemmin maistetuista vahvemmista yksilöistä vaan jäi nyt hieman laihaksi. Toisessa tilanteessa kyllä huomattavasti toimivampaa.
______________________________________________________________________________
turtsi (25.5.2010 8.06.25)
Kun olo oli semmoinen, ettei oikein mikään maistu, mutta silti viskiä teki mieli. Oli siis aika palata takaisin perusviskeihin. Lasissa pyörähti kolme eri aikakauden Ardbeg Teniä, L3 133, L7 233 ja L9 125. Viskejä en juuri maistellut nuotitus tarkoituksella, mutta erot oli huomattavat. Varsinkin L9 erottui joukosta selvästi ja ei ehkä sillä hyvällä tavalla. L3 ja L7 tarjosivat reilummasti turpeisuutta, suolaisuutta/salmiakkimausuutta ja Longrow tyylistä hedelmällisyyttä. L9 taas enemmän nuotiosavuisuutta, vihreää omenaa. Se oli myös kuivemman ja raaemman makuinen vanhempiin verrattuna. Jotenkin näissä uusimmissa Teneissä pukkaa tuo Blasda:maisuus esille.
Usein sivuutan tekstit, joissa kerrotaan vanhempien vuosikertojen olevan parempia, ajatuksella aika kultaa muistot. Mutta kyllä nyt on todettava että omaan makuun L3 ja L7 oli loistavia kun taas L9 putoaa keskitason alapuolelle
______________________________________________________________________________
pere (25.5.2010 8.30.03)
quote[2A3436323C063637062D313C062E382D3C2B590 (link)]:
Sitten oli joku 32-vuotias todella kermatoffeinen "perus Speysider", jossa mukana ripaus savua. Hyvä ja mielenkiintoinen, Pereltä löytynee tiedot mikä tämä oli.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (25.5.2010 8.52.10)
quote[4C4D4A4C4B51380 (link)]:
Usein sivuutan tekstit, joissa kerrotaan vanhempien vuosikertojen olevan parempia, ajatuksella aika kultaa muistot. Mutta kyllä nyt on todettava että omaan makuun L3 ja L7 oli loistavia kun taas L9 putoaa keskitason alapuolelle
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (25.5.2010 9.53.52 last edit 25.5.2010 9.58.26)
Bowmore Enigma(uudella kuosilla):
T: Kevyesti ruohoa, suolaa, merta, pientä savua. Pieni kuminen lakritsi ja toffee viittää arvoituksellisesti refill-sherryjen käyttöön? Helppo Islay-viski.
M: Pienesti kaakaota, kevyt mutta pirteä bourbon, ruohoa, keveä ja helppo juotava. Mutkattoman tasainen. Ei kuitenkaan säväreitä suuntaan tai toiseen...
Macallan Select oak 40%:
T: Hieno miekkailu sherryn ja bourbonin kesken. Onnistuneen tasapainoinen ja isohko. Yllättävänkin raikasta tavaraa. Luumuinen ja mausteinen. Tulee auttamattomasti mieleen HP ja Springerin 15y.o. Isosti edellä fine oakeja.
M: Hyvää on! Monipuolinen ja tasainen. Bourbon iskee aluksi, mutta sherry on jälkimaun herra. Varsin onnistunut viski vaikka epäilyksiä aluksi oli fine oak 12y.o:n vuoksi.
______________________________________________________________________________
pere (27.5.2010 6.16.58)
Eilen chatin yhteydessä tuli maisteltua seuraavia:
Port Ellen 25yo 50% (DL) OMC advanced sample, nov 1982 / sep 2008, sherry butt, DL ref. 4673
tuoksu: savuinen, voimakas, sherryn mausteisuutta, hieman makeuttakin, puuta, kumia, likaunen, suolaa, hieman pikeä, lampaanvillaa, muuttuu ajan kanssa vain entistä likaisemmaksi
maku: savuisen merellinen, kuivaa sherryn mausteisuutta, kuivattuja hedelmiä, mentholia, savustettua teetä
jälkimaku: kuivaa savua, suolaa, sherryn mausteisuutta, puuta, hieman kuivattuja hedelmiä, hieman kuivaa turvetta
Old Pulteney 1974 / 2009 43% (GM)
tuoksu: sherryn makeutta, kuivattuja hedelmiä: aprikoosia, luumua, omenaa, aavistus banaania, hieman suolaa, aavistus turvetta, teetä
maku: mausteisen makea, mallasta, hedelmää, mentholia, tammen kuivahkoa mausteisuutta, nahkaa, aavistus kahvia
jälkimaku: kuivemman mausteinen, hedelmää, hieman mentholia, puuta, hieman kuivaa heinää
Miellyttävän pehmeä viski. Maku on hieman yksinkertainen todella upeaan tuoksuun verrattuna ja jälkimakukin kuivuu aavistuksen liikaa, mutta kokonaisuutena kuitenkin varsin mainio tapaus. Pullollinen tätä saattaisi mennä aika nopeasti...
Clynelish 37yo 46% 1972 (TWE), bourbon cask
tuoksu: hedelmäinen, omenaa, viinirypälettä, aavistus saippuaa, ruohoa, sitrusta, hieman puuta
maku: makeahkon hedelmäinen, paljon eksoottista hedelmää, mettä, hieman puuta, mallasta
jälkimaku: hedelmäinen, hieman kuivahkoa mausteisuutta, hieman puuta
En normaalisti pidä Clynelishistä, mutta tämä oli kyllä hyvä viski! Pelkään vain, että ajan kanssa tämä voi muuttua vähemmän hedelmäiseksi ja enemmän puiseksi, jolloin puu alkaa kyllä hallita tätä ihan liikaa, mutta ainakin näin tuoreeltaan maistettuna aivan mainiota.
Linkwood 1973/2009 49,7% (TWE), bourbon cask
tuoksu: makeaa mausteisuutta, puuta, makeita hedelmiä, kermatoffeeta, hieman ruohoa
maku: voimakkaan mausteinen, mallasta, puuta, hieman toffeista makeutta, veden kanssa aukeaa lisää: aprikoosia, aavistus luumun kuorta, laventelia, vihreää omenaa
jälkimaku: kuivemman mausteinen, kuivaa heinää, puuta, mallasta, paikoin hieman kitkerä, vesi vähentää kitkeryyttä
Veden lisääminen hieman paransi tätä viskiä, mutta se oli kuitenkin omaan makuuni liian kitkerän mausteinen, erityisesti jälkimausta.
Mielenkiintoinen nelikko tuli valittua maisteluun. Yllättäen Port Ellen jäi näistä selvästi heikoimmaksi. Old Puleteney oli kerrassaan mainio viski, vaikka ehkä hieman hävisikin maun osalta monipuolisuudessa ja syvyydessä Clynelishille ja Linkwoodille. Olin aika yllättynyt siitä, että lopulta pidin tästä nelikosta eniten Clynelishistä. Myös Linkwoodin laventeli yllätti. Vesi toi siitä ihan selkeästi esille 80-luvun Bowmoren parfyymisiä ja hedelmäisiä piirteitä.
______________________________________________________________________________
aapeli (28.5.2010 19.54.21)
Macallan 12 yo Fine oak
Balvenie 21 yo port wood, 40%
Ei varmaan vaikea arvata kumpi olisi ollut parempaa????
______________________________________________________________________________
MrBeam (28.5.2010 22.31.13)
quote[4E4E5F4A43462F0 (link)]:
Macallan 12 yo Fine oak
Balvenie 21 yo port wood, 40%
Ei varmaan vaikea arvata kumpi olisi ollut parempaa????
______________________________________________________________________________
aapeli (29.5.2010 9.31.09)
quote[625D6D4A4E422F0 (link)]:
quote[4E4E5F4A43462F0 (link)]:
Macallan 12 yo Fine oak
Balvenie 21 yo port wood, 40%
Ei varmaan vaikea arvata kumpi olisi ollut parempaa????
Ehkei, mutta hienokseltaan odoteltiin arvioita hieman tymäkämpiprosenttisemmasta B21BW:stä. Ja etenkin se vahvempi versus 40%. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi vertailijaksi..
______________________________________________________________________________
JaRiMi (29.5.2010 10.15.50)
Moi, mikä tuote tämä siis on - B21BW? Onko Balvenie julkaissut jotain uutta?
______________________________________________________________________________
aapeli (29.5.2010 10.35.08)
quote[1932013A1E3A530 (link)]:
Moi, mikä tuote tämä siis on - B21BW? Onko Balvenie julkaissut jotain uutta?
______________________________________________________________________________
MrBeam (29.5.2010 22.00.15)
quote[765D6E5571553C0 (link)]:
Moi, mikä tuote tämä siis on - B21BW? Onko Balvenie julkaissut jotain uutta?
______________________________________________________________________________
JaRiMi (29.5.2010 23.15.03)
quote[487747606468050 (link)]:
quote[765D6E5571553C0 (link)]:
Moi, mikä tuote tämä siis on - B21BW? Onko Balvenie julkaissut jotain uutta?
Pukeudun säkkiin ja tuhkaan, riisuudun, kieriskelen tervassa ja sitten höyhenissä tuon anteeksiantamattoman virheeni johdosta. PW tietenkin. Mainiota, että huomasit. Balvenielta näyttää muuten olevan tulossa 50-vuotias, jonka hintaa voisi alkaa arvuutella. Voisikohan jäädä alle kymppitonnin?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (30.5.2010 8.14.07 last edit 30.5.2010 8.36.27)
quote[142B1B3C3834590 (link)]:
Balvenielta näyttää muuten olevan tulossa 50-vuotias, jonka hintaa voisi alkaa arvuutella. Voisikohan jäädä alle kymppitonnin?
______________________________________________________________________________
aapeli (30.5.2010 8.54.01)
quote[2A0132092D09600 (link)]:
quote[487747606468050 (link)]:
quote[765D6E5571553C0 (link)]:
Moi, mikä tuote tämä siis on - B21BW? Onko Balvenie julkaissut jotain uutta?
Pukeudun säkkiin ja tuhkaan, riisuudun, kieriskelen tervassa ja sitten höyhenissä tuon anteeksiantamattoman virheeni johdosta. PW tietenkin. Mainiota, että huomasit. Balvenielta näyttää muuten olevan tulossa 50-vuotias, jonka hintaa voisi alkaa arvuutella. Voisikohan jäädä alle kymppitonnin?
Sorry, ei ollut tarkoitus ilkeillä - kysymys liittyi myös siihen että puhuttiin kovemmasta vahvuudesta. Onko siis Balvenie julkaissut Portwood kaksykkösen cask strength versiona?
Tuo vanha 21v. oli ainakin aikanaan todella mainio viski, aivan herkkua.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (30.5.2010 10.35.22)
quote[525243565F5A330 (link)]:

Siis tuo nykyinen "travel retail" 47.6% versio tässä oli vertailun kohteena. Tiedä siitä onko CS vai ei,mutta vahvuus on jokatapauksessa tuo. Todellakin herkkua on tuo laimeampikin versio,toivotaan ettei vahvempi petä...
______________________________________________________________________________
MrBeam (30.5.2010 11.14.58)
quote[5F4143474973434273584449735B4D58495E2C0 (link)]:
quote[142B1B3C3834590 (link)]:
Balvenielta näyttää muuten olevan tulossa 50-vuotias, jonka hintaa voisi alkaa arvuutella. Voisikohan jäädä alle kymppitonnin?
Tästä en ole kuullut, mutta kesäkuussa tuleva B40YOTRE£2,500.
( http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1275207982 )
______________________________________________________________________________
smoke on the water (30.5.2010 11.52.43)
quote[5A655572767A170 (link)]:
quote[5F4143474973434273584449735B4D58495E2C0 (link)]:
quote[142B1B3C3834590 (link)]:
Balvenielta näyttää muuten olevan tulossa 50-vuotias, jonka hintaa voisi alkaa arvuutella. Voisikohan jäädä alle kymppitonnin?
Tästä en ole kuullut, mutta kesäkuussa tuleva B40YOTRE£2,500.
( http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1275207982 )
Kyllä näköjään meikäläisen on syytä jäädä kesälomille, kun virhettä virheen perään pukkaa. B40 tarkoitin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (30.5.2010 12.00.11)
Reilu viikko sitten Viking Isabellalla maistoin baarissa Balvenien 21 porttia ja prosentteja en huomannut katsoa, mutta heti huomasin että olihan jytkyä tavaraa ja kaikin puolin herkullista verrattuna mainioon vanhaankin. Maistamastani versiosta puuttui tuo hento saippuainen parfyymihedelmäisyys ja tilalla oli jotain kitkerää ja tiukkaa kasvia. Kaikin puolin vahvempi esitys kuin 40%. Tietenkään en voi olla varma oliko kyseessä tuo 47,6% versio, mutta todennäköisesti, koska ihmetys seurasi välittömästi maistamisen jälkeen. Eikä kyseessä ollut edes vasta aukaistu pullo.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (31.5.2010 15.36.35 last edit 31.5.2010 15.37.31)
Pienehkö kotimaistelu:
Glen Grant 5y.o 40%:
T: Piristävä tuttavuus nuorten viskien maailmaan. Ei ollenkaan niin pontikkainen kuin voisi olettaa. Havuinen, kukkainen, raakileen hedelmäinen, keksimäinen(kaunis ilmaus taikinaisesta), Raikas kuin aamupuuro. Täyteläisyyttä ja tasapainoa löytyy hintaan(12) nähden kivasti.
M: Taikinainen, havuisen hedelmäinen, nuorehko. Makeaa, mutta hyvin juotavaa. Juoma yllätti täysin pehmeydellä ja tasaisuudella. Hintansa väärti täysin, vaikka kaikkihan ymmärtää että Italian pojat saattaa lurauttaa tumbleriinsa hieman jäitä ja nauttia viskinsä ilman odotteita suunnattomasta single malt-matkasta...!
Talisker secret stills(GM) 1986 2007 45%:
T: Olihan broramainen ote aluksi! Loistavaa sherryä heti kärkeen. Hyvin lämmin, pehmeä ja muhkea. Kermainen, hieman lääkemäinen ja kuminen turve. Ehkä jotain palanuttakin. Merellisen raikas ja tulinen mausteisuus iskee sitten lopulta. Nerokasta!
M: Taliskeriksi tunnistaa paremmin mausta. Merta, mausteita, lääkettä, nahkaa. Pastillisen öljyinen jälkimaku. Ja kaiken lisäksi varsin pitkä. Hieno viski kaiken kaikkiaan, mutta hieman vetinen ja vaisu keskikohta tiputtaisi pisteet hitusen alle 90...siis jos pisteyttäisin viskejä. Ne prosentit!!
Iso kiitos tästä Sähkärille kalakukkolandiaan...!
Springbank 18y.o 46% (2009):
T: Että voi tuoksu olla täyteläinen ja marjaisa. Kermainen, puolukkaluumurahkaa, hedelmäinen, raikas. Tasapaino enemmän kuin kohdallaan. Pieni merellisyys ja raikkaus kaiken mahdollisen monimuotoisuuden ohella tekee tästä takuu varman ylälaatikkoviskin! Ässä!
M: Jos usko uuteen Springbankiin on heikentynyt niin kannattaa maistaa tätä. Niin lempeä mutta silti voimakas ja pureva viski. Kevyesti nahkaa, kirsikankuoria, raikasta mausteisuuta. Pirteä mutta samalla hyväilevän pehmeä. Loistava uudehko viski, joka maistuu hyvinkin ajattomalta. Monipuolinen eikä kaipaa mitään.
Ja kiitos tästäkin Sähkärille!
Bowmore 10y.o OMC refill butt 5402 1999/2009 342 bts. 50%:
T: Savukinkkua, hiivaisen raikas pieni mentholin puraisu. Jotain samaa kuin 12y.o alkon OMC-versiossa, mutta vähemmän eksottisia hedelmiä ja enemmaän kumia. Raikasta on tämäkin. Hieman raakileen oloinen, mutta ei ainakaan vielä tässä vaiheessa häiritsevästi. Sherry buttin mainitseminen täytyy kuitenkin olla painovirhe...tai sitten taantuma ja tuhkakriisi ovat vieneet tynnyreiden uudelleentäyttökerrat aivan uudelle tasolle.
M: Maku ei olekaan pöllömpi. Mentholinen, raikas, ruohoinen. Jollain omituisella tapaa hedelmäisyydestä on livennyt mukaan vain makeus?! Tynnyri on varmaan antanut kaikkensa(jo aikaa sitten), mutta tulos ei silti ole ollenkaan surkea. Sherryä ei tässä ole ollenkaan, mutta valjua tai köyhää ei viski silti ole. Kokonaisuus on ihmeenkin voimakas ja silti miellyttävän tasapainoinen. Ehkä todiste siitä että väsyneistäkin tynnyreistä saa mielenkiintoisia makumaailmoja aikaan...siis jos tässä on kyse sellaisesta tynnyreistä. Mutta todennäköisesti studioversiot eivät tälläisia yksittäisiä erikoisia kokemuksia tarjoa, joten pojot taasen indyille. Ja jälkimaku on kevyt mutta monipuolisen pitkä.
Ps: Pullon kyljessä mainitaan maun iso savuisuus. Ilmeisesti maa jossa ei tunneta savusaunaa tai makkaranpaistoa talvisessa metsässä, voi luulla tunnistavansa ison savuisuuden. Ainakaan tänään sitä ei havaittu Alavieskan naapurikunnassa.
Ardbeg 13y.o (Cadenhead's) authentic collection 1994/2007 300 bts 58%:
T: Vienoa kahvia, lääkettä, savua, raikasta purevaa merta. Jotain oreganomaista isoa, tiivistä mausteista mutta pehmeää kasvia. Iso on viski! Valkopippuria.
M: Hyvin paljon muistutaa Caol Ilan tynnyrivahvuisia studioversioita. Öljyinen iso runko, josta poukkoilee tiiviitä lääkemäisiä makuja. Voimakas ja tasapainoinen. Vaikea irrottaa yksittäisiä makuelementtejä. Maista ja koe-viski! Ei hepsankeikoille....
______________________________________________________________________________
POP (2.6.2010 7.43.01)
Alkuun muutama Glendronach:
-16y, -92/09, 60,8%, OB, tehty Hollantiin, liian kuiva ja puiseva, parani vedellä, muttei hyväksi muuttunut silti.
-17y, -92/09, 58,8%, OB, maistettu aiemminkin, muistin perusteella parempi kuin olikaan, silti edellistä edellä.
-1970/1990, 43%, samaroli, loistava tuoksu, maku silkkisen pehmeä ja hienostunut, todella tasapainoinen, muuttuen lasissa paremmaksi ja paremmaksi kunnes loppui.
-31y, 45,8%, OB "Grandeur", erikoinen tuoksu, kuten makukin, sherry taustalla todella ohuena, maut kimpoili sinne tänne eikä balanssia löytynyt, märkää, vetistä turvetta, ei hyvä.
-1972/2009, cask 705, 53,3%, OB, pullotettu Le Maison du Whiskylle. Voimakas sherry viski, joka kuitenkin vaati vettä auetakseen ja silloin siitä irtosi makujen ilotulitus, herkullinen suoritus.
-Glengoyne 37y, 52%, 1972/2010, puhdas linjainen bourbonkypsytys, hentoa puuta, vaniliaa ja mallasta. Paras Glengoyne mitä eteen on tullut.
-Glen Grant 36y, 1972/2009, 56,3%, Duncan Taylor, The Whisky Fair. Tämä taisi olla Mallas maanikkojen valinta viime vuoden viskiksi, silti odotukset ei olleet korkealla, kyse oli silti Grantistä kuitenkin, mutta tämä hakkasi koko porukan mennen tullen, loistava, tasapainoinen ja monivivahteinen viski kokonaisuutena!!
-Lagavulin 21y, 56,5%, OB, Bott 2007, Upea viski, jonka sherryinen turpeisuus ja terveleijona korostui hienosti illan viimeisenä.
Sitten muutama erä "petankkia", puut palamaan grilliin ja muutama makkara sinapin kera iltapalaksi ja setti oli nukkumaan menoa vaille valmis :)
______________________________________________________________________________
tmu (2.6.2010 14.35.35)
quote[302F30600 (link)]:
-Glengoyne 37y, 52%, 1972/2010, puhdas linjainen bourbonkypsytys, hentoa puuta, vaniliaa ja mallasta. Paras Glengoyne mitä eteen on tullut.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (2.6.2010 19.13.35)
quote[475E46330 (link)]:
quote[302F30600 (link)]:
-Glengoyne 37y, 52%, 1972/2010, puhdas linjainen bourbonkypsytys, hentoa puuta, vaniliaa ja mallasta. Paras Glengoyne mitä eteen on tullut.
Daily Dram vai joku muu, mikä?
______________________________________________________________________________
POP (3.6.2010 10.54.15)
quote[746D75000 (link)]:
quote[302F30600 (link)]:
-Glengoyne 37y, 52%, 1972/2010, puhdas linjainen bourbonkypsytys, hentoa puuta, vaniliaa ja mallasta. Paras Glengoyne mitä eteen on tullut.
Daily Dram vai joku muu, mikä?
______________________________________________________________________________
JaRiMi (3.6.2010 10.58.38)
Maistelin eilen yhdeksän savuista ja turpeista viskiä itä-Helsinkiläisessä laatubaarissa. En tiedä mitä ne olivat, mutta yksikään ei ollut ns. huono minusta ja joukossa oli pari todella hienoa ellei peräti upeaa.
Tehtävä oli haasteellinen, mutta yiritin parhaani. Illan lopuksi vielä pieni annos Barleywine-tyyppistä voimakasta olutta ja homma oli pulkassa.
PS: Viskeistä varmaankin saan myöhemmin lisäinformaatiota jossain vaiheessa.
______________________________________________________________________________
Whisky (3.6.2010 11.40.52)

Eat P (3.6.2010 12.47.14)
quote[1F20213B2331480 (link)]:
quote[507B487357731A0 (link)]:
Maistelin eilen yhdeksän savuista ja turpeista viskiä itä-Helsinkiläisessä laatubaarissa. En tiedä mitä ne olivat, mutta yksikään ei ollut ns. huono minusta ja joukossa oli pari todella hienoa ellei peräti upeaa.
Tehtävä oli haasteellinen, mutta yiritin parhaani. Illan lopuksi vielä pieni annos Barleywine-tyyppistä voimakasta olutta ja homma oli pulkassa.
PS: Viskeistä varmaankin saan myöhemmin lisäinformaatiota jossain vaiheessa.
Mentiikö tässä nyt siis oikeasti sokkona, vai?
______________________________________________________________________________
JaRiMi (3.6.2010 13.13.03)
Sokkotasting, 9 viskiä. Muutama ihminen vetää kuulemma setin vielä tänään, siksi ei vielä ainakaan lisäinformaatiota näistä maistelluista juomista.
______________________________________________________________________________
I.R. (4.6.2010 6.45.51 last edit 4.6.2010 6.52.30)
quote[052E1D2602264F0 (link)]:
Maistelin eilen yhdeksän savuista ja turpeista viskiä itä-Helsinkiläisessä laatubaarissa. En tiedä mitä ne olivat, mutta yksikään ei ollut ns. huono minusta ja joukossa oli pari todella hienoa ellei peräti upeaa.
Tehtävä oli haasteellinen, mutta yiritin parhaani. Illan lopuksi vielä pieni annos Barleywine-tyyppistä voimakasta olutta ja homma oli pulkassa.
PS: Viskeistä varmaankin saan myöhemmin lisäinformaatiota jossain vaiheessa.
______________________________________________________________________________
Whisky (4.6.2010 8.02.00)
quote[1C7B077B550 (link)]:
Tastingin järjestäjä panttaa edelleen tietoa maistattamistaan viskeistä, vaikka kaikki "koekaniinit" ovat tehtävänsä jo suorittaneet. ;) Tulokset pitää kuulemma ensin koota yhteen...
Tehtävämme oli siis (ainakin yrittää) valita yhdeksän enemmän tai vähemmän fenoliselta vaikuttaneen, +/- 15-vuotiaan viskin joukosta neljä tai viisi omalla kielellä maistuvinta.
______________________________________________________________________________
I.R. (4.6.2010 11.24.19)
quote[4A75746E76641D0 (link)]:
quote[1C7B077B550 (link)]:
Tastingin järjestäjä panttaa edelleen tietoa maistattamistaan viskeistä, vaikka kaikki "koekaniinit" ovat tehtävänsä jo suorittaneet. ;) Tulokset pitää kuulemma ensin koota yhteen...
Tehtävämme oli siis (ainakin yrittää) valita yhdeksän enemmän tai vähemmän fenoliselta vaikuttaneen, +/- 15-vuotiaan viskin joukosta neljä tai viisi omalla kielellä maistuvinta.
Kiitos selvennyksestä I.R:lle :) Onko tämän tastingin seurauksena kenties jossain vaiheessa luvassa jotain spesiaalia muidenkin nautittavaksi?
______________________________________________________________________________
InkRose (10.6.2010 6.48.04)
Viime viikkoina on viskeilyt jääneet vähiin, mutta parina iltana olen vähän taas koittanut vajentaa entisestään muutamia pitkään auki olleita. Bruichladdichin Peat on päätynyt lasiin useampaankin kertaan, ja olen huomannut että tämä vaikuttaisi parantuneen aika paljonkin tässä viime kuukausina, oltuaan siis kohta 18kk auki. Onhan se toki edelleen nuorta ja profiililtaan aika ohutta/yksipuolista, mutta enin vetisyys on sentään väistynyt pehmeyden ja makeuden tieltä.
______________________________________________________________________________
aapeli (12.6.2010 8.04.43 last edit 12.6.2010 8.05.36)
Glenfarclas 15 yo,OB. Tuoksu hyvin sherryinen. Maku ei yllätä, samoilla efekteillä mennään. Vahvaa kahvia,tummaa suklaata,rusinaa. Sitrusta, josta tuli mieleeni mandariini. Kanelia. Pääasiassa simppeli sherryviski, joka ei kauheasti yllätä,mutta eipä välttämättä tarvitsekaan. Pääasia lienee,että hyvää on. Voimakkaampi kuin esimerkiksi Alkossa myynnissä ollut 21 yo.
Linkwood 18 yo, Bladnoch forum bottle. 52,9%, bottled May 2010. Tuoreeltaan avattuna tuoksu jotenkin jopa kummallinen, vahvasti jotain puuliimaa tai vastaavaa. Maku pelastaa tilanteen, vihreää hedelmää, vaniljajäätelöä. Välillä hieman liian terävä, nokkelampi olisi saattanut kokeilla veden kanssa. Ei hassumpi, pidän melko varmana,että tuo tuoksun liimaefekti katoaa kun viski saa hieman aikaa rauhoittua avatussa pullossa. Epäilen,että tämä vielä paraneekin tästä. Eikä siis huonoa ollut nytkään.
______________________________________________________________________________
teni2312 (13.6.2010 19.01.35)
Eilen maistelin noita jo avattuja pulloja.
Lapgoaigh 10 v
Macallan 12 v
Arran 10v non chilled
Hieman jäi mietityttämään mikä oli paras.
Pullon alussa pidin Arranista mutta eilen se ei oikein uponnut. Jotenkin tuntuu että aika olisi pilannut avatun pullon?.
Macallan mietitytti. Maistui aivan liikaa alkoholia ja jotenkin oli vaikea jouda. Vaikka kuinka laittoi vettä. Siten menikin liikaa vettä ja maut hävisi.
Lappari taas oli sitä savua ja nahkaa.... Nyt kun olin lueskellut foorumin tekstejä täytyy myöntää hieman tunkkainen.
______________________________________________________________________________
sähkäri (13.6.2010 19.50.23)
quote[24353E3962636162500 (link)]:
Lapgoaigh 10 v
Macallan 12 v
Arran 10v non chilled
Macallan mietitytti. Maistui aivan liikaa alkoholia ja jotenkin oli vaikea jouda. Vaikka kuinka laittoi vettä. Siten menikin liikaa vettä ja maut hävisi.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (23.6.2010 9.12.51)
Balvenie port wood 1993 40%: Ei ollut pettymys ainakaan vielä. Hyvin on tässä versiossa tallella Balvenien vahvuudet, kermaisuus, maltaisuus, pieni mausteisuus, jopa pikkiriikkinen savun häivähdys pölähti jostain. Ja viini antaa hyvän syventävän ja monipuolisen lisän. Hakkaa mennen tullen ärsyttävän keinotekoisen 12y.o Signaturen eikä Double woodikaan taida oikein pärjätä.
______________________________________________________________________________
smn (23.6.2010 13.52.28)
Rob Royn blendiä. Tämä on kyllä mainio blendi, hedelmäinen ja maltainen pienellä savun häivähdyksellä. Välillä vähän marjaista ja jyväviskin terävyys juuri oikeanlainen.
______________________________________________________________________________
aapeli (26.6.2010 15.57.19 last edit 26.6.2010 15.58.03)
Muutama mallas mukaanlukien Bunnahabhain XVIII, Balblair 1990 20 yo Bladnoch forum bottling, sekä Blair Athol advance sample.
Bunna paukautti aivan loistavan yllätyksen, tuohan on aivan huippuviski. Sherryn mukanaolo aika runsasta, mukavan miellyttävä ja makeaa mausteisuutta. Lopussa piipahti pippuria. Kertakaikkiaan hunajainen ja hienostunut islayn tuote kyseessä. Yllättävän voimakaskin siihen nähden,että volyymia on tuo 43%. Olisin helposti uskonut olevan neli-kuutosta tai jopa enemmänkin. Samplen sain turtsin kaapista,joten thanks. Tuo Balblair on tiukan sherryinen, tynnyrinvahvuinen ja yhden sherrybutt:n pullote. Runsaan hedelmäistä ja makeahkoa tavaraa tarjolla jälleen kerran ja ainakin itse pidin todella paljon. Vahvuus tässä tapauksessa tuolla vähän päälle 53%. Sopiva voima, ainakaan nyt en vedellä leikannut. Viimeisenä listattu 14-vuotias Blair Athol teki vähäisemmän vaikutuksen, joskaan en ainakaan nyt aio huonoksi moittia. Tuossakin taas kerran sherry esiintyi aika selkeästi, paljoa muuta en saanut heti irti. Helppoa viskiä kuin mikä, distillery karaktääristä en osaa mitään sanoa,koska en aiemmin kyseisen tislaamon tuotteita ole maistellut.
Mitään tarkkoja nuotituksia ei saanut aikaiseksi,mutta ei tosin ollut tarkoituskaan.
______________________________________________________________________________
Eat P (27.6.2010 16.40.21)
Korkkasin vuosia hyllyssä lojuneen "mielikuvituspullon", eli litran Balvenie Portwood 21y 43% ja ilman sen kummempia nuotteja täytyy vain todeta ,jotta tässä wiskissä on palikat kohdallaan. I rest my case.
______________________________________________________________________________
jartsapuikko (27.6.2010 19.55.29)
Juhannuksen aikana tuli maisteltua Kilchoman Autumn 2009 release ja Ardbeg Supernova. En tiedä vetikö makunystyrät pari volttia liikaa Supernovasta, mutta oli lievä pettymys kaiken hypetyksen jälkeen.
______________________________________________________________________________
Mighty (29.6.2010 10.01.05)
Juhannuksena tuli maisteltua parin vuoden tauon jälkeen Strathisla 12:a. En tiedä johtuiko ympäristöstä ja fiiliksestä, mutta Strathisla tuntui parantuneen saatuaan levätä pari vuotta pullo puolillaan. Vastakorkattuna maku oli jossain määrin raaka, mutta nyt maku tuntui mukavasti pyörityneemmältä. Saattaa olla että ei-miellyttävät aromit olivat vuosien saatossa haihtuneet..
______________________________________________________________________________
Auld_Reekie (30.6.2010 7.03.52)
Juhannuksena tuli hörpittyä ruoan laiton ohessa ikivanhaa kaappiin lojumaan jäänyttä Rob Roytä, samaa lientä meni myös ruoan sekaan. Täytyy sanoa että yllättävän hyvä ollakseen blendi ja vieläpä suhteellisen edullinen, olin kokonaan unohtanut mokoman kun on viime vuodet tullut hörpittyä noita single maltteja. Hedelmäinen, pirteä, terävä, joskin kepeähkö savu.
Jälkimainingeissa tuli hörpittyä Caol Ila 12 yo:ta joka on sekin varsin oivallinen aine. Tietenkin savua, hiukan tervaa, hunajaisuutta. Pirteä, lämmittävä ja hyvinkin tasapainoinen Islayn tuote.
______________________________________________________________________________
aapeli (3.7.2010 11.10.10)
Paikallisen irlantilaishenkisen pubin mahtavasta viskivalikoimasta bongasin pari itselleni entuudestaan maistamatonta Springbankia. Molemmat ikämerkinnältään 12-vuotiaita ja siinäpä ne yhtäläisyyden pääaosin tulikin mainittua. Ensimmäisenä 175th anniversary edition, joka muistutti hyvin monelta osin nykyistä tislaamon 15 vuotiasta. Mukavan voimakkaan sherryinen, löytyy myös savua ja trooppista hedelmää. Ainakin oletin tässä sherrytynnyriä mukana olevan. Seuraavaksi tuli vuonna 2004 58,5%:n astiavahvuisena pullotettu "bourbon wood". Tuosta tuli ensimmäisenä mieleeni,että joko kypsytystynnyrit ovat olleen aika löysiä,tai sitten pullo on ollut avattuna todella pitkään. Ei tuohon ihan älyttömiä bourbon-nyansseja ollut mukaan tarttunut,tai sitten ne olivat siitä jo lähteneet. Toki tuossa pakollista vaniljaa ja makeaakin hedelmään löytyy, mutta ei järin intensiivisesti. Korkea alkoholiprosentti ei vaivannut mitenkään, ja veden lisääminen ehkä irrotti makuun jotain lisää,mutta kun profiili ei järin paksu ole,niin ei sitä vettä juuri olisi kannattanut lutrata.
Mutta koska kyseessä kuitenkin oli pubissa tapahtunut kokeilu, ei näissä havainnoissa kaikkia saanut talteen,mitä olisi voinu ihan eri tilanteessa rekisteröidä. Asiallisia viskejä molemmat.
Kotiuduttuani piti mielenkiinnosta kipata vielä saman tislaamon 14yo "portwood". Pullotusvuosi edelleen 2004, ja onhan se herkullinen tämäkin. Hitusen kepeämpi kuin raskas sherrytynnyröinti.
______________________________________________________________________________
sähkäri (19.7.2010 20.46.35)
Ei varsinaisesti eilen mutta lauantai-iltana maistettiin muutama lasillinen kavereiden kesken. Laseissa osittain perus juomia mutta muutama hieman harvinaisempikin käväisi laseissa.
Alkuun maistoon nuo alkon uudet OMC-samplet. Eipä ole paljon lapsille kertomista, kolmesta huonosta Bladnoch oli vähiten huono. Siinä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa mutta ei oikein mitään hyvääkään. Nyt äkkiä alkoon kun niitä vielä saa. ;)
Välissä maistettiin seuraavia juomia, ei tosin aivan tuossa järjestyksessä.
Aberlour 1990/2009 Malts of Scotland sherry hogshead 18847 54.5%
Ardbeg Rollercoaster 57.3%
Blantons straight from the barrel 65.95%
Dewar's White label 40%
Sullivan's Cove Double Cask 40% / Australia
Tomatin 10 yo 43% bottled 1980's
Ja kun Matti ei tykkää Bruikusta kun siinä maistuu härskiintynyt voi niin lasiin vielä 32yo legacy 4, ei kuulemma maistunut siinä. ::)
Pari Bunnaa rinnan, 11yo Adelphi ja 16 yo Manzanilla sherry finish 53.2% ob, nämäkin täysin poikkeavat kun toinen on melko voimakkaasti turpeinen ja toinen pehmeän sherryinen, itse pidin tislaamopullotetta parempana.
Seuraavaksi vertailuun hieman nuorempia viskejä, ne kun ovat nykyisin muodissa.
Glann ar Mor Kornog Taouarc'h Kentan 57,1% ja Peated 46% ja kuin hieman puskista Ledaig 4yo Berrys's Own Selection sherry butt 900008 62.7%. Nuo ranskalaiset jäivät mieleen voimakkaan päärynäisinä ja savuisina, ei huonoja. Mutta tuo Ledaig, huh mikä pommi. Ei olisi millään uskonut että ikää on vain alle 5 vuotta. Erittäin täyteläinen ja voimakas, pitkä ja voimakkaan turpeinen, todella sherryinen ikään nähden, hieman mentholia. Kilchomanin perusjulkaisut jäävät kevyesti jalkoihin tälle. Aika mielenkiintoista jos tuollaista tavaraa alkaa ilmestymään enemmänkin Tobermoryn tislaamolta.
Seuraavana vuorossa pari Bowmorea. SMWS 3.132 Beachcomber's tipple 1997/2007 59.6%, 15yo Garden festival ceramic 40% ja 21yo Blackadder raw cask 1987/2009 50.1%. Tuo suomalaisen viskiseuran pullote ;) oli yllättävän savuinen ja "raaka", 15yo juhlapullote taas todella pehmeä ja herukkainen, Blackadderin ollessa tyypillinen 80-luvun Bowmore, parfyyminen. Kaikki kuitenkin maistuivat hyvälle vaikka olivatkin täysin erinlaisia.
Loppuun sekalainen seurakunta eli Brora 30yo 2004 56.6%, Port Ellen 27yo DL OMC For The Whisky Fair 1982/2009 cask 4904 55.2% ja The Perfect Dram Speyside 39yo first fill oloroso butt 1970/2009 54.4%.
Port Ellen oli kai tyypillinen ei kovin savuinen loppuajan pullotus, puhtaan makuinen ja oikein maistuva. Brora taasen erittäin eläimellinen ja jotenkin likaisen turpeinen, todella voimakas ja mieleenjäävä. Pullo ollut auki kohta vuoden eikä osoita mitään merkkejä väsymisestä, loistava viski. Ja jälkiruuaksi tuo ehkä Glenfarglasin tislaama herkku. Eritttäin sherryinen, appelsiininen, voimakas, mahtava. Kuten jo aiemmin sanoin, ei ehkä aivan 1972 37yo Glendronachin veroinen mutta lähellä, ellei jopa todella lähellä. 8-)
Joku saattoi jäädä mainitsemattakin, kaikkia en maistanut ja osasta ei ollut lasi aivan täynnä, siinä syy jos jotain unohtui. ;)
Lisätietoja/ nootit JS:ltä jos jotain kiinnostaa, hän merkkaa, minä en.
______________________________________________________________________________
pere (22.7.2010 7.25.40)
Hieman sekalaista maistelua keskiviikkoillan ratoksi.
Forty Creek Three Grain 40%
tuoksu: makea, hieman maatuvaa puuta, kirpeä omena, hieman vaniljaa, mausteinen, kuivattuja hedelmiä
maku: makean saippuainen, hedelmäesanssia, omenaa, parfyymiä, makeaa mausteisuutta, keinotekoisen oloinen
jälkimaku: mausteinen, makea, hieman sauppuaa, ei kovin miellyttävä
Tuoksu oli ihan OK, mutta maun perusteella meni kyllä 10 heikoimman maistamani viskin joukkoon. No, tulipahan maistettua :)
Dalmore 30yo 53,7% (The Bottlers) 1966/1996, cask 6870
tuoksu: hedelmäinen, makeahkon mausteinen, omenaa, hieman aprikoosia, hieman tammea, aavistus kahvia, monipuolinen
maku: hedelmäisen makea, luumua, aprikoosia, hieman pellavansiementä, makeaa mausteisuutta, miellyttävä
jälkimaku: tammea, makeahkoa mausteisuutta, puuta, makeata hedelmiä, aprikoosia, luumua
Kerrassaan miellyttävä viski, eikä tuntunut vaativan juurikaan aikaa avautuakseen. Mukavan hedelmäinen ja makeahko, mutta ei kuitenkaan liian makea. Paras maistamani Dalmore, mikä ei tosin vielä kovin paljon ennen tätä vaatinut :)
Näiden lisäksi lasissa kävi mm. Wild Turkeyn 100% Rye ja Rare Breed, joista Rye tuntui muuttuneen tasapainoisemmaksi ja vähemmän hyökkääväksi vietettyään pari(?) vuotta puoliksi juodussa pullossa. Signatoryn 1978/2002 56,5% PE toimi mukavasti, samoin Glendronach 25yo 1968, jossa oli tällä kertaa todella selkeä Amondillado sherryn tuoksu.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (22.7.2010 9.52.14)
quote[67726572170 (link)]:
Hieman sekalaista maistelua keskiviikkoillan ratoksi.
Forty Creek Three Grain 40%
tuoksu: makea, hieman maatuvaa puuta, kirpeä omena, hieman vaniljaa, mausteinen, kuivattuja hedelmiä
maku: makean saippuainen, hedelmäesanssia, omenaa, parfyymiä, makeaa mausteisuutta, keinotekoisen oloinen
jälkimaku: mausteinen, makea, hieman sauppuaa, ei kovin miellyttävä
Tuoksu oli ihan OK, mutta maun perusteella meni kyllä 10 heikoimman maistamani viskin joukkoon. No, tulipahan maistettua :)
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (22.7.2010 11.49.55 last edit 22.7.2010 11.51.49)
quote[464657424B4E270 (link)]:
Viimeisenä listattu 14-vuotias Blair Athol teki vähäisemmän vaikutuksen, joskaan en ainakaan nyt aio huonoksi moittia. Tuossakin taas kerran sherry esiintyi aika selkeästi, paljoa muuta en saanut heti irti. Helppoa viskiä kuin mikä, distillery karaktääristä en osaa mitään sanoa,koska en aiemmin kyseisen tislaamon tuotteita ole maistellut.
______________________________________________________________________________
MrBeam (23.7.2010 10.52.49 last edit 23.7.2010 10.55.10)
quote[4A66726968466F68696269070 (link)]:
quote[464657424B4E270 (link)]:
Viimeisenä listattu 14-vuotias Blair Athol teki vähäisemmän vaikutuksen, joskaan en ainakaan nyt aio huonoksi moittia. Tuossakin taas kerran sherry esiintyi aika selkeästi, paljoa muuta en saanut heti irti. Helppoa viskiä kuin mikä, distillery karaktääristä en osaa mitään sanoa,koska en aiemmin kyseisen tislaamon tuotteita ole maistellut.
Minusta ei valtavan sherryinen. Sen sijaan varsinkin laimentamattomana siinä oli sekä tuoksussa että maussa sitruunaa. Helppo minunkin mielestäni. Ei missään nimessä huono joskaan tähän ei kyllä tarvitse palatakaan. Mutta kun vielä pullo on pieni ja nätti niin kyllähän tuon samplen hinnan uskaltaa törsätä.
Tämä muuten mielestäni avautui mukavasti parilla teelusikallisella vettä.
______________________________________________________________________________
aapeli (1.8.2010 13.33.16)
Clynelish 12 yo,Friends of classic malts.OB,46%.Kokonaisuutena aika makea, mausteinen, hedelmäinen. Sitrusta,rucolaa,pippuria. Jonkinlaisen savun olin myös havaitsevinani. Tällä hetkellä tämä maistuu paremmin kuin perus 14 yo.
Balblair 20 yo Bladnoch forum bottling. 53,7%. Tässäkin tuo runsas appelsiini ja hedelmäisyys sekä voimakas sherry tekee todella mukavan viskin. Vihreää omenaa,ehkä myös päärynää. Suklaata. Todella miellyttävä,helposti nautittava olematta tylsä. Tuota 53 ylittäväää alkoholiprosenttia ei edes huomaa. Huikean hyvä.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.8.2010 11.09.08)
Tulipa maistettua 2cl Glenfarclasin 30-vuotiasta vanhalla pyöreällä etiketillä eräässä Speyside-viskikokoelmastaan kuuluisassa Punavuoren viskibaarissa ;)
Tämä viski on kyllä erinomainen ja monipuolinen, mahdottoman hyvin tehty sherryinen makuaistikokemus. Aikamoinen! En tiedä miten nykyinen neliskanttisella etiketillä tehty vertaantuu tähän aiempaan versioon, mutta toivon ettei laatu ole pudonnut.
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.8.2010 8.19.41 last edit 12.8.2010 8.21.54)
Yllä oli mainintoja Glenfarclasin etiketin muodoista lähimenneisyydessä ja tänään. Käytän sitä aasinsiltana eiliseen maistelusessioon, jossa nykyiset 15yo (46%) ja 25yo (43%) syvähaastattelussa. Molempia olen aikoinaan maistanut St.Michaelsissa vanhaetikettisenä versiona ja molemmista niissä olosuhteissa pitänyt kovasti. 25 oli jopa huippuluokkaa ja ihan 0 promillen kunnossa.
Vasta korkatun 15:n tuoksu on ikäisekseen muhkean ja monipuolisen "syvä" sherrypapatti (ei pommi). Jouluiset leivonnaiset tuli ensin mieleen (taatelikakku). Lisäksi mehukkaita kypsiä tummia hedelmiä, ellei jopa marjoja (en osaa tarkentaa). Yksittäisiä lyhyitä tuoksupiikkejä kardemumman ja eukalyptuksen muodossa sekä tosi vaimeasti mielikuvien laitamilla ruohoa ja vaniljaa. Märkää koiraakin aistin, mutta se tuli lähellä olevasta kosteasta koirasta.. Makea maku alkaa pehmeänä, mutta sekunnissa iskee yllättävän pippurinen hyöky, joka hyytyy pitempään suussa pidettynä. Sherryistä on ja ainoa yksittäinen havaitsemani maku on jälleen kerran tumma suklaa. Jälkimaussa pippurisuus palaa hetkeksi valloittavasti ja sitten mennään taas suklaaseen, joka on nyt vaaleaa ja taipuu maitokaakaon kautta jopa kermaiseksi. Yllättävän pitkä jälkimaku ei meinaa kuivua lainkaan. Oikein hyvä sherryinen kokonaisuus.
Noin kuukausi auki ollut 25 on nenässä kuivempi, "nasevampi", ohuempi ja iäkkäämmän oloinen. Se ei ole niin nenäänpistävästi sherryinen kuin 15. Hedelmäisyys on vaaleampaa laatua (persikka) ja marjaisuutta ei löydy. Mentholia sain jossain vaiheessa. Suussa alun pehmeys on samantyylinen, mutta sen jälkeinen puraisu ei ole pippurinen kuin hyvin etäisesti. Maku on hyvälaatuisen tammisuuden päällä samaa kuin 15:n jälkimaku eli maitosuklaata, kaakaota ja kermaa. Noilta osin tuli mieleen 2000 pullotettu 1968 vintage. Sherry lepää taustalla. Jälkimaussa suklaa-kerma-juttu jatkuu kunnes ehkäpä pitemmän kypsytyksen myötä sen sulattaa positiivinen kuivahtaminen/kitkeröityminen. Tuo ei onneksi mene yli vaan pelkästään korostaa viskin hyvyyttä. Erittäin hyvä ja tasapainoinen viski ilman joittenkin hakemia voimakkaita wow-efektejä.
Miten nämä sitten verrattuna niihin vanhemman mallin Glenfarclaseihin? Maistelupaikka eri, pullon täyttöasteet erit (vanhat oli avattu ehkä jopa vuosia ennen maistamistani) ja pitkä aika muistiin luottaen eivät ole omiaan tukemaan vertailun järkevyyttä, joten suhtautukaa siihen tavanomaistakin suuremmalla varauksella. Noh, tuntumani mukaan nykyinen 15 ja vanhempi 25 olisivat parempia.
Jälkeensä otin tarkemmin miettimättä yhtä tämän hetken bourbon-suosikkia Wild Turkey Russell's Reserveä (45%). Suosittelen erittäin lämpimästi.
______________________________________________________________________________
Marko76 (12.8.2010 10.30.58 last edit 12.8.2010 10.31.24)
Pieni Glenburgie vertailu:
Glenburgie 26y 1983/2010 Bladnoch Forum hogshead 9803 53.6%
Nose: Tumma suklaa, vanilja, mausteinen.
Taste: Mausteinen, suklaa, vanilja, omena.
After taste: Kevyen katkera suklaa, pippurinen, vanilja ja taustalla piilotteleva vihreä omena.
*: Mukavan paksu makurunko ja miellyttävä tumman suklaan aromi.
Glenburgie 26y 1983/2010 48.5%, the Nectar of the Daily Drams
Nose: Tuoreita päärynöitä, mantelia ja ruohoisuutta.
Taste: Päärynäpastilleja, vaniljaa, pippuria ja terävähköä mallasta.
After taste: Kahvia, vaniljaa, ja voimistuvaa ruohoisuutta.
*: Todella aktiivisen oloinen "vanhus", omaan makuun hieman liiankin rempseä.
Tämän parin kieltämättä voitti Bladnoch pulloite. :)
______________________________________________________________________________
aapeli (14.8.2010 9.20.57)
Pari 15 yo -ikämerkinnän kanssa pullotettua viskiä:
Glenfarclas 15 yo 46%,OB. Tuoksu ja makumaailma ovat kieltämättä aika jouluiset,mutta eipä tämä kesälläkään pahalle maistu. Sitrusta, suklaata ja mausteita. Hyvää. Jopa erittäin hyvää.
Springbank 15 yo 46%,OB. Mahtava tuoksu, piipputupakkaa, punaista kypsää omenaa. Maku vieläkin parempi, merisuolaa, mainittua omenaa ja muitakin meheviä hedelmiä. Nahkaa, rosepippuria ja pepsiä. Voisin ajatella tuon tuoreen piipputupakankin makuun nousevan. Aivan huikea viski, pienen tauon jälkeen tämä maistui entistäkin paremmalle. Helposti yksi parhaita,ellei jopa paras 15 vuotias viski ikinä minun kirjoissani. Tai ainakin niistä mitä olen maistanut.
Huippuviskejä molemmat
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (14.8.2010 10.48.44)
quote[45455441484D240 (link)]:

Kronik (14.8.2010 14.02.04)
Allekirjoitan. Kiri lemppareihin välittömästi kun ekan kerran maistoin.
Yleensä mielipiteet ja makumieltymykset ovat menneet aika linjaan Sergen kanssa, mutta mitä lie tämän kohdalla tapahtunut?
http://www.whiskyfun.com/archiveaugust05-2.html#180805
______________________________________________________________________________
aapeli (14.8.2010 15.21.53 last edit 14.8.2010 15.22.19)
quote[3730322B36373B3C590 (link)]:
Allekirjoitan. Kiri lemppareihin välittömästi kun ekan kerran maistoin.
Yleensä mielipiteet ja makumieltymykset ovat menneet aika linjaan Sergen kanssa, mutta mitä lie tämän kohdalla tapahtunut?
http://www.whiskyfun.com/archiveaugust05-2.html#180805
______________________________________________________________________________
Kronik (14.8.2010 16.03.55)
quote[64647560696C050 (link)]:
quote[3730322B36373B3C590 (link)]:
Allekirjoitan. Kiri lemppareihin välittömästi kun ekan kerran maistoin.
Yleensä mielipiteet ja makumieltymykset ovat menneet aika linjaan Sergen kanssa, mutta mitä lie tämän kohdalla tapahtunut?
http://www.whiskyfun.com/archiveaugust05-2.html#180805
Tuossa oli arvioitu vuonna 2004 pullotettu versio, joten voisi ehkä päätellä 2004 pullotetun version olleen nykyistä vaatimattomamapi. Tai sitten hän ei vain 15 yo:sta pidä.
Jokin muukin 2004 pullotettu samaisen tislaamon viski sai aika huonot arviot tuolla, kun taas 2010 versio kehuttiin paremmaksi. Taisi olla 10 100proof.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (14.8.2010 19.42.52)
Eilinen herkku oli Aberlourin 12 yo laivatuliainen, joka tuli minulle "vahingossa" pyydetyn A'bunahdin sijaan. Tämä Aberlour on elämänsä ensimmäiset 12 vuotta viettänyt Oloroso-tynnyrissä. Nyt kun pullo on avattu, niin eipä kauaa tule hyllyssä vanhenemaan. Oli nimittäin aika positiivinen kokemus. No, minullahan on sherryvaihe päällä, eli kestän kyllä eriävänkin näkemyksen.
Toinen sherrymaisti oli BenRiachin 15 yo Pedro Ximinez viimeistelty, joka sekin miellytti.
______________________________________________________________________________
MrBeam (17.8.2010 8.19.38)
Eilen maistelin lisää hyvää Glenfarc-lasista eli tämän vuoden uutuus Glenfarclas 40, 46%.
Tuoksussa kuivatun luumun, mentholin ja rusinankin säestämänä tiukkaa, terävää, valloittavaa sherryisyyttä. Mukana makeahkoa mausteisuutta sekä marjoja mustaherukan ja karpalon tapaan. Lasiaika pehmensi tuoksua aika lailla. Suussa erittäin maukas sherryviski, jossa alkuun chili-tulta ja lasiajan kanssa suklaata ei ihan tummimmasta päästä. Taustamakuina eri vaiheissa vilahteli boysenmarjaa, mentholia, sopivaa tammisuutta ja kerran nielaistessa vaniljaakin. Jälkimaku oli eilen pitkä kuin paraskin koripalloilija. Se ei kuivunut juurikaan, vaan jatkui ja jatkui mausteisena ja sherryisenä. Kuivattu luumu nousi täälläkin esiin ja jossain vaiheessa tuli kolajuomaa.
Onpas tämä erittäin tyylikäs selvästi hyvistä tynnyreistä kasattu vanhus, jota ikä ei paina lainkaan. Puu pysyy hallinnassa eikä sherrykään lyö yli. Kompleksinen on ja silti hyvässä tasapainossa. Vahvuuskin on valittu sopivaksi. Myöhempiä batcheja ajatellen Glenfarclas on lyönyt kyllä aika kovat kortit pöytään tällä ensimmäisellä 46% nelikymppisellään, toivottavasti taso säilyy. Tislaamo on tämän vuoden aikana noussut ihan kärkijoukkoon omien suosikkieni listalla.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.8.2010 10.46.23)
quote[053A0A2D2925480 (link)]:
Eilen maistelin lisää hyvää Glenfarc-lasista eli tämän vuoden uutuus Glenfarclas 40, 46%.
Vahvuuskin on valittu sopivaksi. Myöhempiä batcheja ajatellen Glenfarclas on lyönyt kyllä aika kovat kortit pöytään tällä ensimmäisellä 46% nelikymppisellään, toivottavasti taso säilyy. Tislaamo on tämän vuoden aikana noussut ihan kärkijoukkoon omien suosikkieni listalla.
______________________________________________________________________________
MrBeam (17.8.2010 11.07.38)
quote[5162743D527577727975100 (link)]:

Ainakin volttien puolesta taso onnistuttaneen säilyttämään, koska 105 40y.o oli 60%.
______________________________________________________________________________
Whisky (17.8.2010 12.04.28)
quote[4679496E6A660B0 (link)]:

En ymmärtänyt mitä tarkoitat. Valotatko hieman? 105 40 on ihan eri viski kuin 40.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.8.2010 12.45.57)
quote[6F50514B5341380 (link)]:

Arvelisin, että jos 40-vuotias 105 saadaan pidettyä noin stydinä, niin perus 40-vuotiaankaan volttien kanssa tuskin tulee jatkossa ongelmia. Ymmärsinkö oikein?
______________________________________________________________________________
MrBeam (17.8.2010 13.17.21)
quote[4A796F26496E6C69626E0B0 (link)]:

Juuri tuota tarkoitin. Kun mainitsit erikseen tuon 46 volttisuuden, niin luulin että volyymin suhteen olit huolissaan. Taisin olla liian hätäinen, koska ilmeisesti olitkin huolissaan vain viskin laadusta tulevissa batcheissä.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (17.8.2010 13.45.27 last edit 17.8.2010 13.46.11)
Onko muuten kukaan täällä vielä maistanut tuota 105 40y.o 60%. Kiinnostaisi näinkin erikoinen ja kehuttu Farclas kovasti. Ja onko tietoa kuppilasta, jossa tätä olisi..esim. Maikkeli?
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (18.8.2010 8.21.04)
Glenfiddich Special old reserve 43%
T: Miellyttävän pehmeä, havuisen raikas ja hedelmäinen, suklaa ja nuorehko pehmeä mallas tasoittaa pientä ohuutta. Päärynää mintulla höystettynä. Mallas näyttää myös pienen teollisen puolensa, mutta antaa kuitenkin hieman asennetta viskille. Pakostakin tulee mieleen alkutalven maisema Speysidella...tislaamon pihan hämärässä.
M: Talvinen suora maku. Hieman pistävä, mutta minttusuklaa ja tasapaino tekevät viskistä ihan toimivan nuorikon. Muistuttaa niitä monia bourbon Glenejä ja Craigeja mutta ei huonoa ollenkaan. Ehkä hieman yksioikoinen.
______________________________________________________________________________
Auld_Reekie (18.8.2010 10.31.59)
MacAllan 12 yo Elegancia
Glenfarclas 30 yo
Mitäpä sitä muuta sanomaan kuin että herkkua, molemmat. Glenfarclasin sherryisyys lämmitti mieltä aika kivasti.
______________________________________________________________________________
Whisky (1.9.2010 6.23.43)
http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1282986933
______________________________________________________________________________
Kronik (4.9.2010 7.40.13)
Big Peat & Laphroaig CS.
Lappari pieksi Peten tällä kertaa.
______________________________________________________________________________
Artturi (4.9.2010 11.10.38)
Aberlour Single Cask 15 yo. 56,2 % cask no 1972. Tislattu 27.07.1994 ,pullotettu 23.06.2010.
Tuoksussa ja maussa "apunappimaisia" piirteitä sherrytynskän jäljiltä. Huimasti moniuloitteisempi kuin normi 15 yo OB. Ei tarvitse välttämättä edes vettä avautuakseen, mutta tilkka avasi lisää hedelmällisyyttä. Parasta A -ryhmää. :P
______________________________________________________________________________
Doktor Koo (4.9.2010 14.26.54)
quote[51626464656279100 (link)]:
Aberlour Single Cask 15 yo. 56,2 % cask no 1972. Tislattu 27.07.1994 ,pullotettu 23.06.2010.
______________________________________________________________________________
InkRose (4.9.2010 17.15.12)
quote[69424659425F726642422D0 (link)]:
quote[51626464656279100 (link)]:
Aberlour Single Cask 15 yo. 56,2 % cask no 1972. Tislattu 27.07.1994 ,pullotettu 23.06.2010.
mistäs tommosta saa? Firman omat sivutkaan ei tunne, poistunut malli vai lentokenttätarjontaa?
Ja jottei menisi ohv-topikiksi, eilen maistui Bowmoren Dusk Bordeaux wine Casket. Mukavan pehmeä ja makeahko on tuo, ihan sellaisenaan
-tri
______________________________________________________________________________
Artturi (5.9.2010 7.26.17)
quote[0E292C15283422470 (link)]:
quote[69424659425F726642422D0 (link)]:
quote[51626464656279100 (link)]:
Aberlour Single Cask 15 yo. 56,2 % cask no 1972. Tislattu 27.07.1994 ,pullotettu 23.06.2010.
mistäs tommosta saa? Firman omat sivutkaan ei tunne, poistunut malli vai lentokenttätarjontaa?
Ja jottei menisi ohv-topikiksi, eilen maistui Bowmoren Dusk Bordeaux wine Casket. Mukavan pehmeä ja makeahko on tuo, ihan sellaisenaan
-tri
Tislaamokierroksen päätteeksi olevan tastingin yhteydessä saa itse pullottaa tuota ja/tai bourbon-tynskää. Ainakin silloin kun itse kävin, oli myös kaupassa pari kappaletta kiireisiä varten valmiiksi pullotettuna.
______________________________________________________________________________
Kronik (5.9.2010 18.25.39)
Port Ellen 9th Annual Release 1979/2009
Bunnahabhain XXV
______________________________________________________________________________
JaRiMi (5.9.2010 18.30.36)
quote[6166647D60616D6A0F0 (link)]:
Port Ellen 9th Annual Release 1979/2009
Bunnahabhain XXV
______________________________________________________________________________
Kronik (6.9.2010 17.04.22)
quote[664D7E4561452C0 (link)]:
quote[6166647D60616D6A0F0 (link)]:
Port Ellen 9th Annual Release 1979/2009
Bunnahabhain XXV
Ei mitään spurguilua!!! :P
______________________________________________________________________________
jartsapuikko (10.9.2010 10.17.25)
Lagavulin 12 Yo.
Ardbeg Airigh Nam Beist.
Ardbeg single cask, cherry butt, cask no: 1378, dist. 28.3.1975 - bot. 8.11.2006, 53.7 %, bottle 286/453. Tähän astisen maistelu-urani vanhin, tyylikkäin ja ehdottomasti maukkain viskini, mutta hienoja juomia olivat muutkin.
______________________________________________________________________________
POP (10.9.2010 10.40.51)
quote[73786B6D6A78696C70727276190 (link)]:

MaunoAhonen (10.9.2010 11.11.46)
quote[29223137302233362A28282C430 (link)]:
Ardbeg single cask, cherry butt, cask no: 1378, dist. 28.3.1975 - bot. 8.11.2006, 53.7 %, bottle 286/453.
______________________________________________________________________________
jartsapuikko (10.9.2010 17.03.34 last edit 10.9.2010 17.04.20)
quote[130C13430 (link)]:
quote[73786B6D6A78696C70727276190 (link)]:
Ardbeg single cask, cherry butt, cask no: 1378, dist. 28.3.1975 - bot. 8.11.2006, 53.7 %, bottle 286/453. Tähän astisen maistelu-urani vanhin, tyylikkäin ja ehdottomasti maukkain viskini, mutta hienoja juomia olivat muutkin.
No tästä ei tie vie kuin ylöspäin, nimittäin tuo cask 1378 on mielestäni surkein maistamani ob single cask Ardbegiltä. Toki tämä ei tarkoita etteikö siitä joku voisi tykätä ;)
______________________________________________________________________________
aapeli (11.9.2010 14.20.02)
Pari 21 yo:ta käväisi mukissa.
Glenlivet 21 yo,OB,43% batch 1109D. Tässäpä tyylikäs,hienostunut ja tasapainoinen viski. Sherryn vaikutus on runsas,mutta jännällä tavalla maltillinen. Pehmeää toffeeta sekä makeaa sitrushedelmää. Näillä prosenteilla todella helposti juotava.
Mortlach 21 yo, G&M, 43%. Tämä ei ole noussut omaksi suosikiksi missään vaiheessa, ehkä jopa hieman turhan pullotteen maineessa omissa kirjoissani. Sherryä,jotein pientä mausteisuutta.
Ei eilenkään liioin säväyttänyt,mutta nousi kuitenkin poissa tuolta turhake-osiosta. Kyllä tämä ihan ok viski on,mutta ei tästä paljoa enempää sanottavaa valitettavasti ole. Pohjakin häämöttää niin lähellä,että tuskin tämä tästä enää suosikkipullotteeksikaan nousee.
Paitsi,että juuri nyt tuli jälkikäteen mieleen,että olisihan tuohon voinut tipan vettä pudottaa kokeilumielessä, jos olisi avautunut paremmin. Noh,ei tullut eilen mieleen.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (12.9.2010 17.05.46)
Matkalla eli ei ihan eilen siis tuli maisteltua useita viskejä :-)
Yksi mielenkiintoinen oli maistamani Laphroaig 10v 53.9% Whisky Castle No. 10. MurrayMcDavidin "Viskilinnalle" tilaustyönä pullottama Laphroaig on finistelty Chateau Lafite-punkkutynnyreissä, ja on väriltään kuparisen vaaleanpunaiseen vivahtava!
Maku oli minusta kohdillaan, tosi voimallinen ja savuinen "Laporaitsi" kyseessä, mutta viinifinistely on tuonut juomaan jänniä hedelmäisiä, rypäleisiä vivahteita. Me gusta mucho, sanoin ja ostaa nappasin pullollisen.
Toinen aika unohtumaton oli vuoden 1966 Glenfarclas Family Cask, jota testattiin tislaamolla. Mahtavan vahva Oloroso joka ei mitenkään ollut liian kuiva minusta, mutta tosi tuhti sherryherkku. Jälkimaun espresso ja kuiva tumma suklaa jäi elämään suuhun kauniin marjaisen vivahteen kera. Kumpa me kaikki ikääntyisimme näin hyvin! ;-)
______________________________________________________________________________
aapeli (19.9.2010 6.33.26)
Springbank 15 yo 1992 The Whisky Society, 52,6%. Tuoksussa hitunen hunajaa,kukkaa ja enemmän sitruunaa. Maku ennenkaikkea sitruunainen, viljainen, tiukka. Veden lisääminen ei juuri höllentänyt, hitunen pistävyyttä kuitenkin.
Enpä tiedä. Ei ihan täysin vakuuttanut ensiotolla, odottelin ensinnäkin isompaa hedelmäisyyttä. Mutta toisaalta odotan tämän myös tästä ryhdistäytyvän nyt avattuna.
Itse en tunnu oikein hyvin pärjäävän näiden indy-springerien kanssa. Jotain tuntuu puuttuvan, mutta en osaa määritellä,mitä. JA tokihan joukossa on lukuisia hyviä,jopa huippuja, mutta ei kyllä lähimainkaan kaikki.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (19.9.2010 11.12.16)
quote[2B2B3A2F26234A0 (link)]:

aapeli (19.9.2010 13.16.50)
quote[715A695276523B0 (link)]:
quote[2B2B3A2F26234A0 (link)]:
Itse en tunnu oikein hyvin pärjäävän näiden indy-springerien kanssa. Jotain tuntuu puuttuvan, mutta en osaa määritellä,mitä. JA tokihan joukossa on lukuisia hyviä,jopa huippuja, mutta ei kyllä lähimainkaan kaikki.
Montaako Indy-Springbankkia olet ehtinyt maistaa? Itselläni aika vähissä, olisiko vastaan tullut neljä tai viisi kappaletta.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (19.9.2010 21.23.55 last edit 19.9.2010 21.27.43)
Kiinnosti vain tietää lukumäärä, kun en ole onnistunut bongaamaan kovin montaa itse maailmalta - joitakin DL-pullotteita on näkynyt, ja Chieftain's-sarjassa olen myös nähnyt näitä. Yleensä eivät ole olleet sherryisiä, siksikin olen niihin suhtautunut jo lähtökohtaisesti epäillen.
Tämän hetkisistä tislaamopullotteista ei yksikään ole saanut tekemään ostopäätöstä, sen verran mitäänsanomattomia ovat olleet vanhan liiton Springbankit muistavalle.
Viimeinen ostamani Springbank oli tosin OB siinä mielessä että se on kyllä Springbankin pullottama, mutta tehty Tara's Reserve-nimellä tälle yksityiselle Saksalaiselle viskikaupalle Munchenissä. Tajunnan päräyttävän hyvä. Maistamani Berry Brosin Peat Smoked-versio oli myös erinomainen, mutta tämä olikin Longrow'ta itse asiassa.
______________________________________________________________________________
Drane (25.9.2010 19.23.23)
An Cnoc 12yo: Maut keveitä ja helppoja, päällimmäisenä mieleen jäi vanilja sekä tammi, täyteläinen suuntuntuma viskin paras ominaisuus. Ei huono muttei erityisen hyväkään. Tislaamon vanhempaa tuotantoa olisi mukava maistella.
Highland Park 12yo Hjärta: Positiivinen yllätys. Runsaasti suklaata, kinuskitoffeeta ja voita, kevyesti makeaa turvetta. Pidin viskistä enemmän sellaisenaan kuin vedellä blandattuna.
______________________________________________________________________________
Eat P (26.9.2010 8.30.27)
Eilen ehtoolla pieni "somewhere back in time" tasting ,ilman nootteja, kuinkas muuten.
Lasissa viivähtivät:
Bowmore 17y 43%
Longrow 10y Sherrywood 46%
Glenfaclas 10y 40% 75cl
Farclasissa perinteinen korkki murskaksi, sen verran on pitkään pullossa lojunut...
Kaikki loistavia viskejä, mutta tällä kertaa pisimmän korren veti tästä joukosta vanha Glenfarclas.
______________________________________________________________________________
Auld_Reekie (30.9.2010 18.45.25)
Ei varmaan yllätä jos sanon eilen maistaneeni japaniasta seuraavat herkut:
-Ginkgo
-Hakushu 18 yo
-Yamazaki 18 yo
-Nikka Miyagikyo Single Cask 1986
-Ichiro's Malt "8 of Hearts" 1991
...ja sitten vielä pari muuta jotka unohtui ottaa ylös...
______________________________________________________________________________
smn (1.10.2010 7.29.36)
Nikka from the Barrel herätti taas ihmetystä siitä, miten hyvää blendiä on mahdollista valmistaa.
______________________________________________________________________________
MrBeam (1.10.2010 14.39.40)
quote[7B5F4A616E3E0 (link)]:
....
Glenfaclas 10y 40% 75cl
Farclasissa perinteinen korkki murskaksi, sen verran on pitkään pullossa lojunut...
Kaikki loistavia viskejä, mutta tällä kertaa pisimmän korren veti tästä joukosta vanha Glenfarclas.
______________________________________________________________________________
DP (1.10.2010 15.21.05)
quote[33222E333336430 (link)]:
Ei varmaan yllätä jos sanon eilen maistaneeni japaniasta seuraavat herkut:
-Ginkgo
-Hakushu 18 yo
-Yamazaki 18 yo
-Nikka Miyagikyo Single Cask 1986
-Ichiro's Malt "8 of Hearts" 1991
...ja sitten vielä pari muuta jotka unohtui ottaa ylös...
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (1.10.2010 15.44.04)
quote[2D122205010D600 (link)]:
quote[7B5F4A616E3E0 (link)]:
....
Glenfaclas 10y 40% 75cl
Farclasissa perinteinen korkki murskaksi, sen verran on pitkään pullossa lojunut...
Kuinka vanhasta pullotteesta on kyse? Oletko uudempia kymppejä maistanut, ja jos olet, onko erot isoja? Itse kokeilin taannoin korruptiominin verran ehkäpä 2008 tai 2009 pullotettua, enkä ihastunut kovin.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (1.10.2010 17.11.03)
Tuo Eat P:n Farclaspullo lienee 1980/1990 lukujen taitteesta? Ero nykyiseen versioon on huikea, mutta kumman eduksi? Oma mielipide blogissa, kunhan saan joskus muistiinpanot kirjoitettua puhtaaksi..
______________________________________________________________________________
Eat P (1.10.2010 17.27.39)
quote[66787A7E704A7A7B4A617D704A6274617067150 (link)]:
Tuo Eat P:n Farclaspullo lienee 1980/1990 lukujen taitteesta? Ero nykyiseen versioon on huikea, mutta kumman eduksi? Oma mielipide blogissa, kunhan saan joskus muistiinpanot kirjoitettua puhtaaksi..
______________________________________________________________________________
Auld_Reekie (2.10.2010 7.10.12)
quote[6C78280 (link)]:
Olisivatkohan olleet:
Karuizawa 17 y.o. single malt 40%
Taketsuru 12 y.o. pure malt 40%?
______________________________________________________________________________
Whisky (2.10.2010 23.49.45 last edit 2.10.2010 23.51.11)
"Mitä joit eilen" ei nyt ehkä ihan sovi seuraavaan, vaan pikemminkin "mitä joit viikko sitten", eli herra DP:n kanssa pidettiin pienimuotoinen pullojen kokoontumisajo viime lauantaina ja maisteltiin seuraavat:
Macallan 18 yo, Glenkeir Treasures, 40%, date filled to cask. 23 May 1992, bott. 23 July 2010
Macallaniksi outo tuoksu, kirpeä, sitrusta, mallasta
Maltaisen makea maku, muuttuu hedelmäiseen suuntaan, pehmeä, olkinen, puhdas, makea
Yllättävän erilainen Macallan. Tynnyrityypistä ei ole tietoa, mutta veikkaisin 2nd refill sherryä. Kermaisen pehmeä, mutta jotenkin vaimea. Yksinään parempaa kuin seurassa.
Inchgower 25 y.o., Jack&Jack Auld Distillers Collection, very dark sherry cask, dist. 1980, 300 bottles, 54,1%
Paremmat nuotit täällä. Tämä tosin taidettiin yhteen pekkaan todeta illan parhaaksi viskiksi.
Macallan 10 y.o. Sherry Cask CS, (OB), 59,2%
Maistoin tämän itse sokkona ja veikkasin huomattavasti vanhemmaksi. Todella herkullinen sherryviski, joka taas pisti miettimään, että miksei Macallanin normipullotteet yllä samaan? Ei häivääkään siitä rikkisyydestä, jota joistain tislaamon uudemmista sherryversioista löytyy.
Tuoksussa tuli ensimmäisenä mieleen Bassett'sin viinikumien mustaherukka, kermaista sherryisyyttä, nahkaa, todella täyteläinen, ei pienintäkään vivahdetta rikkiin tms. veikkasin vähintään 18-vuotiaaksi.
Maku oli makea, raikkaan sherryinen, hedelmiä, todella intensiivinen, aaivstus mausteita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, upeasti sherrykypsytetty viski. Illan todellinen yllättäjä, joka ainakin itselläni oli Inchgowerin jälkeen selvästi paras viski. Meni ostoslistalle. (Ai niin, mistä tätä saa?)
Highland Park 21 y.o., 47,5%
Kirpeää savuisuutta, sitrusta, kosteaa kanervikkoa, toffeeta, jotain tästä kuitenkin puuttuu, ilmeisesti aika lailla bourbon-painotteinen kypsyttely?
Maussa oli savua, hunajaa, kuivaa rantapusikkoa, pajumaista puun kuorta, makea savuisuus jäi mukavasti pyörimän suuhun.
Iästään huolimatta jotenkin vaisu HP. Vaikka prosentteja olikin hieman normaalia enemmän, niin tästä puuttui se jokin tvisti, jota olisi odottanut. Tämä meni luokkaan "ihan ok", mutta jotain lisää kiitos.
Bowmore 16 yo 1990, Oloroso sherry matured, 53,8%
Tuoksu alkoi paahteisella toffeella, yllättävän suolaisella vivahteella ja Bowmoremaisen tyylikkäällä pehmeällä savuisuudella, englantilaisittain sanottuna tämä on melkoisen "briny". Sherryisyyskin nostaa päätään.
Maku on yllättävän savuinen tuoksuun verrattuna, kuivuu nopeasti, mausteita, yllättävän polttava. Vesitilkka tekee tälle ihmeitä. Maku pehmenee, makeutuu, sherry nousee selvästi esiin. Huomattavasti parempaa pienen vesilisän jälkeen!
Longrow 1991, 10 yo, sherry wood, bottled 21.5.2001, 46%
Saimme vihdoin maistettua I.R:ltä ajat sitten saadusta samplepullosta dramit.
Tuoksussa savustettua päärynää, viinikumia, sitrusta, nahkaa, sherry on tässä todella kuivana, ananasta
Savua oli alkuun maistaessa myös maussa, mutta pidempi seisottaminen hävitti savun tästä tyystin! Muuttui todella paljon lasissa sen kolmen-neljän tunnin aikana kun settiä käytiin läpi. Ajan kanssa muuttui huomattavan hedelmäiseksi, suutuntuma tosin säilyi huomattavan öljyisenä. Maku on maukasta hedelmien ja savun yhdistelmää, mieleen tuli hunajamelonin ympärille kääritty hieman savuinen ilmakuivattu kinkku - suolaa, lihaisuutta, hedelmää.
Tämä oli sen oloinen viski, että odottelu häivytti savun tästä miltei kokonaan. Viimeinen viski jota maistettiin, eli ollut lasissa jo useamman tunnin. Mainio klassikko, joka tosin kärsi tällä kertaa seurasta. Yksinään aivan mahdottoman herkullinen osoitus siitä, mitä Springbank sai vielä kymmenisen vuotta sitten lykättyä pihalle - vaikka tosin itse kyllä pidän myös nykyisestä tuotannosta.
______________________________________________________________________________
aapeli (3.10.2010 6.52.50 last edit 3.10.2010 6.54.24)
Auchentoshan 12 yo,40%,OB. Tällainenkin kummallisuus tuolta kaapin perukoilta löytyi, ja muistan etten mitenkään tolkuttoman paljon tästä ole aiemmin pitänyt. Hyvin simppeli, sherryinen, omenainen, kevyt viski. Ehkä parempaa kuin muistelin, mutta ei järisytä vieläkään. Voipa olla,että en ihan suoralta kädeltä tunnistaisi lowlanderiksi, menisi uskottavammin jonkinlaisen kevyen sarjan speysiderinä. Mutta ainakin helppo juotava tämä on, eli ei juuri haasteita tarjoa.
Hazelburn 12 yo,46%,OB 2010. Jees, tässä tuo sherry on niiiiin paljon paksumpaa. Tukeva. Hedelmäisyys on syvää ja eksoottista laatua, myös aprikoosia. Ehkä jopa banaania. Jokatapauksessa makeaa hedelmää. Sherry ajaa suklaata sisään, kinderiä, myös kahvia ja vieläpä vahvaa sellaista. Herkullinen viski. Nautintoaine.
______________________________________________________________________________
Auld_Reekie (3.10.2010 9.48.29)
Eilen suurten kulinarististen nautintojen jälkeen tuli hörpättyä lisää
-Benriach 16yo
-Benriach 16yo Sauternes Finish
-Ardbeg Supernova
Benriachit jo toiseen kertaan tällä viikolla, Supernovaa meni erään todella herkullisen oluen seurana ja tukena. Olut oli Nøgne Ø Dark Horizon ja täytyy sanoa että molemmat juomat toimivat, sekä yhdessä että erikseen.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (3.10.2010 10.24.32)
quote[3939283D3431580 (link)]:
Auchentoshan 12 yo,40%,OB. Tällainenkin kummallisuus tuolta kaapin perukoilta löytyi, ja muistan etten mitenkään tolkuttoman paljon tästä ole aiemmin pitänyt.
______________________________________________________________________________
aapeli (3.10.2010 11.15.00)
quote[6C40544F4E60494E4F444F210 (link)]:
quote[3939283D3431580 (link)]:
Auchentoshan 12 yo,40%,OB. Tällainenkin kummallisuus tuolta kaapin perukoilta löytyi, ja muistan etten mitenkään tolkuttoman paljon tästä ole aiemmin pitänyt.
Hazelburn on ilmeisesti Lowland tyyppinen? Eikös se ollut se 3 kertaa tislattu Springbankin tuote? Springbank ja Longrow ovat kovastikin mieleeni, Hazelburnia ei ole silmiini osunut, liekö harvinaisempi vai enkö vain ole kiinnittänyt huomiota.
______________________________________________________________________________
DP (3.10.2010 15.35.54)
quote[1B24253F27354C0 (link)]:
Macallan 10 y.o. Sherry Cask CS, (OB), 59,2%
Meni ostoslistalle. (Ai niin, mistä tätä saa?)
______________________________________________________________________________
smn (3.10.2010 16.27.05)
quote[764948524A58210 (link)]:
Macallan 10 y.o. Sherry Cask CS, (OB), 59,2%
Maistoin tämän itse sokkona ja veikkasin huomattavasti vanhemmaksi. Todella herkullinen sherryviski, joka taas pisti miettimään, että miksei Macallanin normipullotteet yllä samaan? Ei häivääkään siitä rikkisyydestä, jota joistain tislaamon uudemmista sherryversioista löytyy.
Tuoksussa tuli ensimmäisenä mieleen Bassett'sin viinikumien mustaherukka, kermaista sherryisyyttä, nahkaa, todella täyteläinen, ei pienintäkään vivahdetta rikkiin tms. veikkasin vähintään 18-vuotiaaksi.
Maku oli makea, raikkaan sherryinen, hedelmiä, todella intensiivinen, aaivstus mausteita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, upeasti sherrykypsytetty viski. Illan todellinen yllättäjä, joka ainakin itselläni oli Inchgowerin jälkeen selvästi paras viski. Meni ostoslistalle. (Ai niin, mistä tätä saa?)
______________________________________________________________________________
JaRiMi (4.10.2010 18.28.12 last edit 4.10.2010 18.29.48)
quote[5D43402E0 (link)]:
Itse toin tätä litran pullon ihan Heathrown duty freesta 2009 keväällä. Omaan suuhun ei niin kauheasti ole maistunut, pullossa vielä reilusti jäljellä, on tullut käytettyä enemmän blendauskokeiluissa aromia tuomaan.
______________________________________________________________________________
smn (5.10.2010 12.44.01)
quote[1C37043F1B3F560 (link)]:
Pahus, olen yrittänyt näitä Macallanin sherryisiä versioita etsiä Heathrow'n kentän kaupasta vuosi toisensa jälkeen, eikä siellä ole osunut vastaan kuin Fine Oakkia ja Duty free spesiaaleja (whisky maker's edition, estate reserve, select oak etc).
Riippuu varmaan terminaalista mitä siellä on saatavilla, kolmosterminaali on heikko esitys, kun ei edes löydy tätä World of Whiskyä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (5.10.2010 14.45.47)
Wild Turkey Russell's Reserve, 45%. Kaikenlaisia makeita (vanilja, anis, salvia, piparminttu) tuoksuja rouhevan rukiisen wildturkeyn seassa. Maussa enemmän tuota rouhevuutta ja totta vieköön ruisviskiltä maistui. Suutuntumaltaan aika ohut, jälkimaultaan herkullinen ja pitkähkö.
Balvenie 17 New Wood, 40%. Pehmeää. Puun maku sopivasti mukana yllättävän hedelmäisessä viskissä. Aavistuksen rommimaisia sävyjä. Parempaa kuin vastakorkattuna aikapäiviä sitten.
Glenfarclas 15, 46%. Ei uutta raportoitavaa. Erittäin hyvää.
Glen Parker 12, 40%. Huh! Että voi single malt maistua blendiltä. Ilmeisen huonoja tynnyreitä ehkä Tomintoulilta (?) on indienä sekoitettu pulloon. Vaikuttaa hieman turpeiselta.
Hakushu Heavily Peated, >40% (sori en muista tarkkaa lukua). Aika yksipuoleinen ja kuivakka kevytturvepläjäys, mutta on onneksi kehittänyt hieman tervaisuutta hengiteltyään avatussa lekassa.
Pitkästä aikaa pisteytykset kehiin, tällä kertaa vanhoin 4-10 kouluarvosanoin, ylläolevassa järjestyksessä, eilisen mielipiteet: 8½ / 8- / 9- / 5 / 6½
______________________________________________________________________________
DP (5.10.2010 16.05.48)
quote[332D2E400 (link)]:
quote[1C37043F1B3F560 (link)]:
Pahus, olen yrittänyt näitä Macallanin sherryisiä versioita etsiä Heathrow'n kentän kaupasta vuosi toisensa jälkeen, eikä siellä ole osunut vastaan kuin Fine Oakkia ja Duty free spesiaaleja (whisky maker's edition, estate reserve, select oak etc).
Riippuu varmaan terminaalista mitä siellä on saatavilla, kolmosterminaali on heikko esitys, kun ei edes löydy tätä World of Whiskyä.
Se taisi kyllä olla ihan tuo kolmosterminaalin duty free, muistelen mananneeni heikkoa valikoimaa ks liikeessä. Jostain päin maailmaa olin bongaavinani tiedon että 10v CS olisi sittemmin poistettu kokonaan duty free-valikoimista.
______________________________________________________________________________
aapeli (5.10.2010 17.21.44)
quote[7E417156525E330 (link)]:
Glen Parker 12, 40%. Huh! Että voi single malt maistua blendiltä. Ilmeisen huonoja tynnyreitä ehkä Tomintoulilta (?) on indienä sekoitettu pulloon. Vaikuttaa hieman turpeiselta.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (7.10.2010 12.55.43)
Glen Moray 16 oli maistingissa eilen. Muistan aiemmin pettyneeni 12 yo versioon eikä tämäkään valtavia kehuja ansaitse. Omalaatuinen parfyymin oloinen tuoksu, joka välittyi vielä makuunkin. Ehkä tässä jotain positiivistakin oli, mutten taida Morayta omaan kaappiini hommata.
Kumman vähän löytyy Moraysta arvioita, esim. Sergellä ei tätä näyttänyt olevan.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.10.2010 13.16.01)
quote[190D5D0 (link)]:
Selailin vanhoja Malt Whisky Yearbook -kirjoja. Vuoden 2008 yearbookista lähtien on 10 y.o. cs mainittuna Macallanin travel retail rangessa. Tämän perusteella voisi olettaa, että tavaraa olisi vieläkin myytävänä ainakin jossain päin maailmaa ja nimenonaan duty freessä (vaikka oma pulloni on ihan tavallisesta viinakaupasta).
______________________________________________________________________________
MashTun (7.10.2010 16.15.02 last edit 7.10.2010 16.15.53)
quote[163A2E35341A3334353E355B0 (link)]:
Glen Moray 16 oli maistingissa eilen. Muistan aiemmin pettyneeni 12 yo versioon eikä tämäkään valtavia kehuja ansaitse. Omalaatuinen parfyymin oloinen tuoksu, joka välittyi vielä makuunkin. Ehkä tässä jotain positiivistakin oli, mutten taida Morayta omaan kaappiini hommata.
Kumman vähän löytyy Moraysta arvioita, esim. Sergellä ei tätä näyttänyt olevan.
______________________________________________________________________________
MrBeam (8.10.2010 6.47.30)
quote[74746570797C150 (link)]:
quote[7E417156525E330 (link)]:
Glen Parker 12, 40%. Huh! Että voi single malt maistua blendiltä. Ilmeisen huonoja tynnyreitä ehkä Tomintoulilta (?) on indienä sekoitettu pulloon. Vaikuttaa hieman turpeiselta.
Tätä(kin) on joskus tullut pullollinen juotua,mutta ei ilmeisesti ollut mikään kaikkein unohtumattomin kokemus,koska ei ole aiheesta jäänyt minkäänlaisia muistijälkiä....ENKÄ juonut kaikkea kerralla,joten siitä tuo muistamattomuus ei johtunut.
______________________________________________________________________________
aapeli (9.10.2010 7.09.55)
Linkwood, Samaroli Coillteain. 1990, 45%. Toisaalla huutelin tämän ja HP st.Magnusin sherryjen olevan sukulaisia keskenään,joten sen ajatuksen innoittamana tämä.
Ja sherry on hyvin voimakasta, mutta ei makeaa. Hyvin selkeäpiirteinen, kahvinpapua tai tummapaahtoista kahvia. Tummaa suklaata joka aavistuksen karvasta. Sitrusta.
Ja kyllä, hyvin samankaltainen tuo sherry on Magnuksen kanssa, mutta tässä Linkwoodissa se on vielä enemmän läsnä. Toisaalta HP:n savuisuus ja vahva mausteisuus vie huomiota sherrystä.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (9.10.2010 21.31.03)
quote[51757777731C0 (link)]:
quote[26332433560 (link)]:
quote[56727070741B0 (link)]:
Seuraava maistelu tarjosikin oppitunnin aiheesta "katso aina pullo". Listalla luki näin: "Glenlochy 1980 Closed Distilleries" eikä taida tuo ihan olla se nimi, jolla juomaa myydään.
Kyseessä on ranskalainen pullottaja Part des Anges ja sarjansa Closed Distilleries. Ja itse pullo taisi olla Glenlochy 27yo 1980 / 2007 58,3% Cask No. 2826, 231 bottles.
http://www.whiskybase.com/whiskies.php?merkid=160&whiskyid=2644
Tämä se on, koska vahvuus täsmää. Yleensä tulee tosiaan pullo katsottua, mutta eilen oli tiskillä sen verta tunkua, että jäi. Google ei ihan hirveästi tietoa tuosta löytänyt.
Mainio viski kuitenkin.
______________________________________________________________________________
aapeli (16.10.2010 6.37.51 last edit 16.10.2010 6.39.20)
Jura Superstition,43%. Hieman olin yllättynyt, koska ei tämä niin kammottavaa ollut kuin etukäteen pelkäsin. Oletukseni tähän olen saanut Juran kymppivuotiaan ansiosta,mutta siihen verrattuna tämä on huimasti parempaa. Toki tässä Superstitionissakin on tuoksussa aavistus jotain järkyttävää scheissea, mutta se ei onneksi jatku maussa. Odotusarvoihin nähden positiivinen yllätys, vaikkei lopulta viskinä niin erikoinen olekaan.
Ei sitä tiedä, jossain maailmassa voi olla vielä odottelemassa se oikeasti hyväkin Jura....
Kaveriksi nappasin vielä Springbankin port-kypsyteltyä viskiä vuodelta 1996. Duncan Taylorin joukkojen toimesta pullotettu 10-vuotiaana NC2- sarjaan. Tästä taas ei ole mitään pahaa sanottavaa, ja tässä ei ole mitään huonoa. Erinomainen viski.
______________________________________________________________________________
mahola (17.10.2010 7.54.48)
Highland Park 12 yo "St. Magnus"
Tuoksu on vivahteikas, löytyy HP:n omaa teemaa nuorekkaana, turve puskee hieman läpi. Makeutta ja mausteita, lisäksi jotain salmiakkimaista. Jännittävän erilainen. Maku alkaa yllättävän pehmeänä, oikeastaan öljyisenä, mutta terävä turve rupeaa nopeasti puskemään läpi. Maussa on makeutta, pippuria ja edelleen sitä salmiakkia (anista?). Jälkimaku on pitkä ja ärhäkkä, pippuri tuntuu oikein kunnolla ja savuakin löytyy.
En odottanut tältä paljoa, mutta yllätti oikein positiivisesti.
Balblair 16 yo, 40%
Tuoksu on todella kevyt ja hedelmäinen. Imelää omenaa ja mausteita, häivähdys tammea. Hyvällä tavalla ohut. Vieno voisi olla sopiva sana. Suutuntuma on samettisen pehmeä ja pyöreä. Hedelmiä ja kevyttä makeutta. Alkoholi ei maistu eikä tunnu tippaakaan, tätä juo kuin linnunmaitoa. Jälkimaku on nopea ja kevyt, eli oikeastaan jatkaa siitä, mihin tuoksu ja maku jäivät. Tuntuu että se vain katoaa suusta.
Toinen maistamani Balblair, ja tästäkin jäi hyvä maku. Täytyy yrittää tutustua enemmän tislaamon tuotteisiin.
Lopuksi tuli maisteltua vielä Highland Parkin 21 yo 47,5%. Muistelin olleen enemmän HP:n 18 vuotiaan kaltainen, mutta eri petohan tämä oli. Sen tarkemmat nootit jäi tekemättä.
______________________________________________________________________________
aapeli (18.10.2010 6.14.23)
Tietämättäni samplessa Bowmore Port Wood matured,OB, 1988, 51,5%. Tästä harhautuksesta kiitokset turtsin suuntaan, eli mysteerisamplesta oli tässäkin kysymys.
Bowmore ja vuosikymmen oli toki selvästi tunnistettavissa tuosta, mutta kuvittelin juovani jotain sherrykypsytettyä, yli 55% ja yli 20-vuotiasta Bowmorea. Eli osa arvauksista osui oikeaan, osa ei tietenkään. Mutta oli miten oli, todella herkullinen Bowmore. Aivan huippukamaa omasta mielestäni.
______________________________________________________________________________
Whisky (20.10.2010 22.24.48 last edit 20.10.2010 22.25.14)
Eilisen vuorokauden puolelle menee. Lasissa käväisi Amrut Peated 68,2%. Tuoksu tarjoili melkoisen tymäkkää savua ja maakellarimaisuutta. Perunakellarissa poltettua nuotiota? Seassa pientä hedelmäisyyttä, mutta turvesavu kyllä jyräsi tässä.
Maku olisi mennyt sokkona Islaylle, tosin savussa oli jotain samaa kuin Speysiden tislaamoiden savuyrityksissä, eli pientä päälleliimattua irtonaisuutta.
Loppupäätelmänä en ottaisi omaan kaappiin, mutta tällä olisi hauska jekuttaa tuntemattomampaa ihmistä, joka lultavasti veikkaisi Islayn suuntaa. Intialaiseksi "ihan hyvää".
______________________________________________________________________________
Artturi (21.10.2010 6.46.57)
Mortlach 1998 59,1% The Whisky Shop Dufftownin erikoispullote Gordon & Macphaililta.
Ehdottomasti savuisin Mortlachin tuote joka on vastaan tullut. Savu tuntuu tuoksussa ja aluksi maussa, mutta häviää loppua kohden antaen rusinoille, suklaalle ja kuivatuille hedelmille tilaa. Loppu on pitkähkö ja yllättävän makea refill sherryhogin jälkeen.
En osaa verrata savun määrää muutoin kuin että se on hieman voimakkaampaa kuin HP:n perus 12 yo:ssa ja moninkertainen Mortlachin F&F:ään. Alkoholi puraisee vain vienosti, eli menee ilman vettäkin.
Tämä alkaa olla speysiiderimiehelle äärirajoilla. :-/
Kylmäfiltteroimaton viski taipuu vedellä hyvin, eikä mene helposti vetiseksi, mutta 2 cl "maidottuu" jo muutamasta tipasta. Tosin tuo kirottu savu ei häviä mihinkään vaan sinnittelee tasavahvana muiden makujen pyöristyessä - lisää hunajaa ja tuoreita luumuja.
Suosittelen kokeilunhaluisille Islayn miehille/naisille.
______________________________________________________________________________
sähkäri (24.10.2010 0.35.59 last edit 24.10.2010 0.37.22)
Eilisen puolellehan tuo menee.
Klubi-illassa tuli maistettua muutama Balvenie.
15yo single barrel, 17yo rum cask, 17yo madeira cask ja thirty kävivät lasissa.
15yo oli bourbon tynnyristä, ilmeisesti kaikki, ja erittäin hyvä. Yllättävän tuhti ja tyypillisen vaniljainen, tasapainoinen, miellyttävä Balvenie. 17yo rum cask oli pettymys. Tuoksu oli mielenkiintoinen, hieman rommimainen, hedelmäinen, tosin osittain ylikypsää hedelmää, maku hieman läsähti. 17yo madeira oli oikein miellyttävä, yllättävän tuhti, paksuhko, makeahko, ei liian viinimäinen, hyvä Balvenie. 30yo (thirty) oli todella täyteläinen, paksu, miellyttävän voimakas, lievästi sherryinen, erittäin hyvä viski.
Myöhemmin tuli maisteltua paljon muitakin mutta ei niistä sen enempää.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (24.10.2010 9.45.07)
quote[79667B723E7E7267677A130 (link)]:
17yo rum cask oli pettymys.
______________________________________________________________________________
arviainen (24.10.2010 11.32.24)
quote[7B57435859775E59585358360 (link)]:
quote[79667B723E7E7267677A130 (link)]:
17yo rum cask oli pettymys.
-- Vähän se on ehkä neitimäinen tai luonteeton, mutta sopii kyllä joihinkin tilanteisiin hienosti --
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (24.10.2010 17.34.28)
quote[6355727255300 (link)]:
Sähkärin luettelemat Balveniet tosiaan maistettiin ja itselleni samoin tuo 17yo oli pettymys. Itse asiassa molemmat 17-vuotiaat, sekä rommi että madeira, yllättivät negatiivisesti.
______________________________________________________________________________
arviainen (24.10.2010 17.37.26)
quote[614D5942436D44434249422C0 (link)]:
quote[6355727255300 (link)]:
Sähkärin luettelemat Balveniet tosiaan maistettiin ja itselleni samoin tuo 17yo oli pettymys. Itse asiassa molemmat 17-vuotiaat, sekä rommi että madeira, yllättivät negatiivisesti.
Uteliaisuuttani tarkistin, että eipä näyttänyt Sergekään oikein innostuvan, ei edes 15 yo Single Barrelista. Ja 21 Port Woodikin sai "vain" 86. Tosin en kauheasti yllättynyt, Balvenien profiili kun ei oikein istu siihen muottiin millä äijältä yli 90 pojoa saa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.10.2010 18.41.11)
Alkuun itsekin innostuin Balveniestä, mutta sittemmin tipahti tuohon perus-lekkeriosastoon. Syynä oli suorastaan karmea 15y.o single barrel 47%-jotain ja 12y.o signature. Founders reserve 10y.o näihin verrattuna on kuin onkin kelpo viskiä. Myöskin uusi vahvempi versio 21y.o port woodista oli herkullista. Mutta kyllähän noita harvinaisempia pullotteita olisi toki kiva maistaa.
______________________________________________________________________________
arviainen (24.10.2010 19.23.00)
quote[7142541D725557525955300 (link)]:
-- Syynä oli suorastaan karmea 15y.o single barrel 47%-jotain ja 12y.o signature.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.10.2010 20.43.12)
quote[5A6C4B4B6C090 (link)]:
quote[7142541D725557525955300 (link)]:
-- Syynä oli suorastaan karmea 15y.o single barrel 47%-jotain ja 12y.o signature.
Muistatko tynnyrin numeroa tai päiväyksiä ym. ? Nyt kun tarkemmin nimittäin muistelen, olen itsekin kerran maistanut yhden aika kelvottoman singlebarrelin, joka oli peräisin miniatyyristä. Kyseinen miniatyyri sen sijaan oli peräisin eräästä varsin kyseenalaisesta miniatyyrimarketista serkkupojan kotikaupungissa...
______________________________________________________________________________
aapeli (30.10.2010 19.33.52)
Springbank 10 yo 100proof,57%,OB. Nämä bourbonissa kypsytellyt springerit eivät antaudu itselleni aivan suosiolla. Tässäkin oli heti avaamisen jälkeen jokin likainen nuotti, aivan kuten muutama viikko sitten maistamassani indy-pullotteessa. Mutta ei hätää, se ei kuitenkaan häiritse, sen yli pääsee. Sitruunankuorta, jotain konerasvaa tai dieseliä. Toki tästä savuakin löytyy ja vedenlisäyksellä ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Voimakas viski, muutenkin kuin prosenttinsa puolesta.
Bowmore 22 yo 1982 Duncan Taylor Rare auld, 57,5%. Tuoksussa nousee jo vastustamattomasti herukka esiin. Maussa herukka esiintyy hyvin vahvasti ja tietenkin aikakaudelleen uskollisesti laventeli on todella vahvaa. Savua,mutta eipä tälläkään savumerkkejä tehdä. Oraganoa tai joku muu yrtti. Vettä en tietenkään lisännyt.
Nämä 80-luvun rare auldit eivät tunnu nauttivan suurta suosiota ainakaan kaikissa piireissä,mutta täytyy todeta että dissaaminen on täysin ansaitsematonta. Erittäinkin hyvä bowmore mielestäni.
______________________________________________________________________________
mahola (5.11.2010 9.38.07)
Highland Park 25 yo 50,7% (pyöreä puteli).
Hieno yhdistelmä makeutta, hedelmiä, rypäleitä ja savua. Tuoksu on todella monimuotoinen. Tuntuu, että tätä voisi nuuskia pitkäänkin (taisin niin tehdäkin). Maku alkaa makeana ja öljyisenä, mutta savu rupeaa vähitellen nousemaan pintaan. Myös hunajaa puskee läpi. Suutuntuma on öljyinen ja pehmeä. Jälkimaku on pitkä, pehmeä ja savuinen. Loppua kohti kuivuva.
Parhaita maistamiani viskejä! Tämä on ilmeisesti nykyistä versiota edeltänyt pullote. Ero nykyiseen, 48,1-prosenttiseen on yllättävän suuri. Tämä tuntuu pehmeämmältä ja kypsemmältä, nykyisen ollessa terävämpi ja savuisempi. Olisi jännä päästä maistamaan tätä edeltäneitä versioita, mutta saatavus taitaa olla huono. WA:ssa olen silloin tällöin 51,5- ja 53,5-prosenttisia nähnyt, mutta turhan arvokkaina. Mikäli joku osaa vinkata oikeaan suuntaan, esim. johonkin näitä myyvään ravintolaan, arvostaisin suuresti.
______________________________________________________________________________
sähkäri (5.11.2010 21.45.50)
Eilen, siis torstaina, tuli maistettua muutama mahtava viski hyvässä seurassa. Viskit eivät ole missään järjestyksessä.
Compass Box Hedonism
D&L Bowmore -96 10yo omc claret finished
Celtic Heartlands Bowmore -68 35 yo
Highland Park 30yo ob
Highland Park 40yo ob
Lagavulin 25yo
Bunnahabhain -71 35yo 125th anniversary
Springbank 21yo 1 of 2400 bottles
Kilchoman single cask for Germany bourbon barrel
______________________________________________________________________________
aapeli (5.11.2010 22.18.00)
quote[435C41480444485D5D40290 (link)]:

sähkäri (6.11.2010 0.22.45)
quote[25253421282D440 (link)]:
quote[435C41480444485D5D40290 (link)]:
D&L Bowmore -96 10yo omc claret finished
Springbank 21yo 1 of 2400 bottles
Kehtaatko kertoa näistä parista hieman lisää? Onko kokemuksia springerin 90-luvulla pullotetusta 21:stä, onko tämä 2000 luvulla pullotettu kuinka lähellä? Tuo Bowmore kiinnostaa ihan muuten vain.
______________________________________________________________________________
arviainen (6.11.2010 8.26.12)
Viime päivinä tuli tosiaan reissun päällä maistettua hienoja viskejä, hienossa seurassa. Ehdottomana huippuna päällimäisenä itselleni jäi mieleen jo sähkärinkin mainitsema Celtic Heartlandsin Bowmore 1968. Aika uskomaton herkku! Eksoottista hedelmäisyyttä, herukkaa, vaniljaista tammea, hieman savua, toffeeta, kukkaisuutta... On se vain uskomatonta miten maltaasta saa tällaisia aromeja irti.
______________________________________________________________________________
POP (6.11.2010 10.14.58)
quote[4659444D01414D5858452C0 (link)]:
Eilen, siis torstaina, tuli maistettua muutama mahtava viski hyvässä seurassa. Viskit eivät ole missään järjestyksessä.
Compass Box Hedonism
D&L Bowmore -96 10yo omc claret finished
Celtic Heartlands Bowmore -68 35 yo
Highland Park 30yo ob
Highland Park 40yo ob
Lagavulin 25yo
Bunnahabhain -71 35yo 125th anniversary
Springbank 21yo 1 of 2400 bottles
Kilchoman single cask for Germany bourbon barrel
______________________________________________________________________________
sähkäri (6.11.2010 10.59.32)

Hyvä setti, mutta, että yhdeksän viskiä? ;)
______________________________________________________________________________
MrBeam (7.11.2010 21.03.34)
quote[4B744463676B060 (link)]:
....
Jään odottamaan jotain 14-vuotiasta samalla kaavalla tehtyä perus-Arrania.
....
______________________________________________________________________________
Gaissa (29.11.2010 9.15.58)
Lauantaina Dalmore 15 yo, 40 %, OB: "Jotenkin synteettisen oloinen, päälle liimattu maku. Ei hyvä."
Tuoksusta en kirjannut mitään, mutta ei kyllä ollut houkutteleva sekään. Paha pettymys tämä viski.
______________________________________________________________________________
Gaissa (5.12.2010 12.43.10)
Eilen aukesi pikkujoulun puitteissa pikkutunneilla Tomatin 25 yo 43% OB. Kyseessä oli lievästi korkkivikainen pullo. Tuoksu selkeää lehmänpaskaa ja navettaa -- hyvässä mielessä kuitenkin. Maku oikein hyvä, pehmeä. Täytyy ottaa uusintakierros joskus, nyt jäi hieman vaiheeseen...
Myös Arran 12 yo 46% OB kuului kattaukseen. Väri kultaa. Aiemmin olin vain tuoksuttanut tätä, ei miellyttänyt silloin. Nyt kuitenkin miellytti, ja makukin oli mainio. Pehmeä, kermainen. Makeutta, sherryä, banaania?
______________________________________________________________________________
Toni V (9.12.2010 10.54.43)
No, itseasiassa toissapäivänä palloa katsoessa lasissa viivähti;
Glenlivet archive 21yo. En tiedä oliko tukkoinen nenä vai mikä syynä, mutta tämä jätti hyvin kylmäksi. Jotenkin tyhjän oloinen mistä ei kunnolla makuja saanut irti vaikka yrittikin. Nuoremmista Glenliveteistä olen kyllä pitänyt.
Old malt cask; Glenglassaugh 25yo. Lasista hyökkäsi vahva tuoksu, jotain puuta, pähkinää? Rusinaakin tarjottiin. Maussa sama linja. Tästä pidin kyllä, tosin jälkimaku olisi voinut olla vielä pidempi.
Eipä muuta voi sanoa kuin että tuo Glenlivetti oli outo, pitää ottaa uudestaan joku kerta...
______________________________________________________________________________
arviainen (12.12.2010 9.01.31)
Kun en Whiskypeipposten pikkujouluihin tällä kertaa suunnistanut, pyörähti lasissa kolme Shinshu-tislaamon tuotetta. Itselleni tämä oli kokonaan uusi tislaamo, joka ei ainakaan näin ensitutustumalta herättänyt sen suurempia tuntemuksia. Ihan hyvää kyllä mutta minulle japanilaisista viskeistä yleensä välittyvää loistokkuutta ei tällä kertaa löytynyt.
______________________________________________________________________________
sähkäri (12.12.2010 9.21.13)
quote[4A7C5B5B7C190 (link)]:

arviainen (12.12.2010 9.50.09)
quote[445B464F03434F5A5A472E0 (link)]:
quote[4A7C5B5B7C190 (link)]:
Kun en Whiskypeipposten pikkujouluihin tällä kertaa suunnistanut, pyörähti lasissa kolme Shinshu-tislaamon tuotetta. Itselleni tämä oli kokonaan uusi tislaamo, joka ei ainakaan näin ensitutustumalta herättänyt sen suurempia tuntemuksia. Ihan hyvää kyllä mutta minulle japanilaisista viskeistä yleensä välittyvää loistokkuutta ei tällä kertaa löytynyt.
Kun tuonne toiseen ketjuun ei "saa" laittaa kommentteja ;) niin kysäisen tätä kautta. Pitääkö tuo viimeisen viskin (20yo) pullomäärä paikkaansa, aika monta pulloa yhdestä bourbon tynnyristä?
______________________________________________________________________________
POP (12.12.2010 12.40.54)
American White Oak cask #617, mainintahan ei kerro tynnyrin kokoa, vaan puulaadun. Tätä käännännäistä (onpa sana) ajattelutapaa yritän itse sisäistää ja valaista muillekin mm finistelyketjussa. Eli tässäkin tapauksessa puu voi olla amerikkalaista, mutta koko voi olla vaikkapa butt, ainahan American White Oak ei tarkoita, että siellä olisi ollut aiemmin bourbonia, koska kyseinen puulaatu tuottaa voimakkaita vanilian ym aromeita, jotka miellämme bourboniin, ajatelkaapa asiaa näin, mistä se bourbon saa makunsa jos 60-80% tulee tynnyristä ;) ??
______________________________________________________________________________
sähkäri (12.12.2010 13.04.37)
quote[796679290 (link)]:

JS (12.12.2010 13.45.31)
Vähemmästäkin kuin seitsemästä eri GlenDronachista yhden istunnon aikana menee pää vähäksi aikaa pyörälle.
______________________________________________________________________________
sähkäri (12.12.2010 14.22.54)
quote[5F607E7E7424150 (link)]:
Vähemmästäkin kuin seitsemästä eri GlenDronachista yhden istunnon aikana menee pää vähäksi aikaa pyörälle.
______________________________________________________________________________
aapeli (26.12.2010 20.14.09)
Eilisessä kattauksessa oli mukana Bowmore 15 yo Mariner SPL, Longrow 18 yo sekä Springbank 18 yo ja siitä 2010 pullotettu versio. Kaikki aivan loistavia viskejä, joskaan kovin tarkkaan analyysiin en näiden kanssa lähtenyt. Muut paitsi Bowmore ovat jo aiemmilta kierroksilta tutuksi tulleita.
Ja mikä parasta, tulevana vuonna pitäisi jälleen olla tulossa uudet versiot Springbankin sekä Longrown 18-vuotiaista.
______________________________________________________________________________
aapeli (1.1.2011 13.26.36)
Bowmore 10 yo tempest,batch#1. Kuivaa maanläheistä turvetta, hitunen savua. Kohtuullisen voimakas sitrus ja merisuola. Vaniljaa sekä viljaa. Ihan ok,mutta odotin kyllä enemmän ensikohtaamiselta.
Onkohan joku muuten maistellut tämän kanssa päikseen tai itsekseen tuota 2. batchin Tempestiä? Näkisin mielelläni arviota kyseistä.
Enemmän saisi kyseiseltäkin tislaamolta tulla uusia "perus" tuotteita, turhan harvakseltaan saadaan mitään uutta. Ja en viitsi laskea noita 40-vuotiaita tai edes sitä 80-luvun alun singlecaskia näihin kahinoihin, toiveissa olisi jotain aikalailla normaalihinnoiteltua.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (8.1.2011 18.46.17 last edit 8.1.2011 18.47.09)
Ardbeg 1975 #1378 ja 1976 #2397 Single Caskit tuli kokeiltua pienillä annoksilla Helsingin parhaassa rommibaarissa, Hotelli Havenissa (josta siis löytyy myös upeita viskejä, ja mahdottoman ammattitaitoinen baariväki).
Hienoja viskejä molemmat, maistamisen arvoisia historian kappaleita. Tuo 1976 oli minusta kyllä parempi.
______________________________________________________________________________
sähkäri (8.1.2011 19.11.15)
quote[072C1F2400244D0 (link)]:

JaRiMi (8.1.2011 22.51.42 last edit 8.1.2011 22.52.18)
quote[4C534E470B4B4752524F260 (link)]:
quote[072C1F2400244D0 (link)]:
Ardbeg 1975 #1378 ja 1976 #2397 Single Caskit tuli kokeiltua pienillä annoksilla Helsingin parhaassa rommibaarissa, Hotelli Havenissa (josta siis löytyy myös upeita viskejä, ja mahdottoman ammattitaitoinen baariväki).
Hienoja viskejä molemmat, maistamisen arvoisia historian kappaleita. Tuo 1976 oli minusta kyllä parempi.
Onkohan nuo samat caskit mitkä oli mahdollista maistaa pientä korvausta vastaan viime kesänä Ardbeg tapahtumassa? Jos ovat, joku muu varmaan muistaa nuo tynnyri numerot, niin olen samaa mieltä niiden paremmuusjärjestyksestä. Toki kumpikaan ei ollut mielestäni huonoja.
______________________________________________________________________________
Drane (10.1.2011 21.18.36)
Highland Park 25yo, 48.1%
Tuoksussa paahdettua sokeria, pehmeän sherryistä kermatoffeeta, luumua sekä aavistus marjaisuutta. Turpeisuus on jossain kaukana täydentävästi läsnä. Maku on olemukseltaan makean täyteläinen, siirappia, rusinaa sekä luumua kilvoitellen, raikas hedelmäisyys luo oivan kontrastin, hieman mausteinen. Vahvassa jälkimaussa sherryisyys nousee selvästi esiin rinnallaan fariinisokeria sekä pehmeää rusinaa, turvesavua vain häivähdyksenomaisesti kaukana taustalla.
Laphroaig 25yo, 50.9%, Cask Strenght
Aluksi tuoksussa hallitsee raikas menthol, joka kuitenkin nopeasti saa seurakseen kevyttä lakritsilla höystettyä savua, kermakaramellia, aavistuksen kirpeää marjaa sekä pehmeää maitokahvia. Maku on pehmeän täyteläinen, kevyesti maitosuklainen, makean sherryinen sekä aavistuksen savuinen, turpeesta ei ole juuri tietoakaan. Jälkimaku jatkuu silkkisen pehmeänä turvesavun, lakritsipiipun, suolaisuuden sekä hedelmäisyyden kera. Välillä suussa tuntuu välähtelevän nuotiomaisia nuotteja.
Vähemmän savuinen/turpeinen kuin aluksi saattoi kuvitella, enkelten osan myötä tynnyreihin ilmaantunut ilma on selvästi hionut viskin maukkaan pehmeäksi.
______________________________________________________________________________
JS (27.1.2011 16.52.06)
Muutama päivä sitten lasiini kaadettiin mielenkiintoinen mystery sample.
Tuoksu oli mehevän trooppisen hedelmäinen. Maku oli erittäin pehmeä, kevyen tamminen ja keltaisen hedelmäinen. Jotain banaanien ja persikoiden suuntaan
Jälkimaussa vaniljaa ja kevyttä turvetta. Erittäin miellyttävän tasapainoinen mallasviski. Prosentteja ehkä 40-46.
Arvaus #1: Trooppisuuden ja makean raikkauden perusteella joku Glenmorangie, ehkä Sonnalta PX.
Arvaus #2: Jälkimaussa havaitun turpeen perusteella joku 1981-1983 Brora.
Oikea vastaus: Bunnahabhain 37 YO 1968 Duncan Taylor Peerless, cask strength 41,6%. Ei olisi uskonut. Edellisen kerran kun maistoin tätä, sain dramin pullon pohjalta, joka silloin vaikutti pahasti hapettuneelta. Nyt maistettu sample oli huomattavasti tuoreempi ja maukkaampi.
Lasissa kävi myös villi kotivatting: 3 cl Jim Beam Rye + 1 cl Caol Ila Natural CS. Aikamoinen keitos. Huonompaa kuin Caol Ila Natural CS mutta parempaa kuin JB Rye! ;D
______________________________________________________________________________
aapeli (12.2.2011 19.29.59 last edit 13.2.2011 8.44.29)
Perjantai-illan riemuksi laitetiin turtsin kanssa muutamat Springbankit ojennukseen. Aluksi hieman iäkkäämpää ja perään muutama nuorempi.
Kattaus:
Springbank 21 yo, OB 46% bottled 1995
Springbank 21 yo, OB 46% bottled 1993
Springbank 25 yo, OB 46%
Nuoremmat tisleet:
Springbank 2000 vintage Port single cask Exclusively for Sweden. 53,5%
Springbank 1998 vintage Rum single cask Exclusively for Sweden. 55,7%
Springbank 1997 vintage Madeira single cask Exclusively for Sweden. 57,4%
Noiden iäkkäämpien springereiden lasissa seisottaminen vaikutti varsin perustellulta toimenpiteeltä, varsinkin 21:t muuttuivat lasissa ollessaan aika paljon. 25 ei ehkä niinkään, pysytteli aika samanlaisena alusta loppuun. '95 pullotettu 21 parani lasissa huomattavasti, kookosta esimerkiksi löytyi todenteolla vasta pidemmällä lasiajalla. Taas toinen,eli '93 pullotettu, oli selkeästi sherryisempi näistä kahdesta, jotain hauskaa tummaa siirappia löysin aika vahvasti. 25yo oli tuntumaltaan todella paksu, öljyinen, ja myös tämän tisleen kohdalla sherryisyydestä voidaan helposti puhua.
Nuoremmista tisleitä port oli tuoksultaan ja maultaankin vahvan viinimäinen ehkä jopa niin paljon,että tuossa saattaa Springbankin hieno hedelmäisyys piiloutua. Rypälettä ja punaista marjaa, suklaata.
Rommitynnyröinti ei tässä tapauksessa oikeasti ole niin pelottava,kuin voisi olettaa. Rommi on kyllä selkeä,mutta kerrassaan mainio integraatio viskin kanssa, ei pääse peittämään itse asiaa,eli viskiä. Madeirassa hedelmäisyys ja Springbankin tutut ominaisuudet olivat ehkä selkeimmin havaittavissa, tämä on näistä myös savuisin. Vettä sieti huonoiten rommitynnyri, jonka kohdalla veden lutraaminen pitäisi lailla kieltää, kun taas molemmat viinitynnyröinnit jopa vedellä ehkä paranivat. Madeira kestää vettä jopa reilusti.
Mainioita viskejä kaikki, vanhat ovat toki oma lukunsa viskihistoriassa, mutta eipä ole Springbankin nykytouhutkaan millään tavalla luonteettomia esityksiä.
EDIT:prosentit kuntoon
______________________________________________________________________________
JS (13.2.2011 1.23.29)
Uisgen jatkoilla maistettiin pari hienoa sherrykypsytettyä single caskia.
Macduff 35 YO Douglas Laing Old & Rare Platinum 1967/2003, 528 bottles, 53,8%
Erittäin mehevää hedelmäisyyttä, runsasta rusinaisuutta ja mahtavaa tasapainoa. Levännyt, hienostunut, hiottu ja meditatiivisen rauhallinen. Oliko tynnyrivalinta kenties taikuutta vai noituutta?
Inchgower 38 YO Douglas Laing Old & Rare Platinum 1965/2003, 432 bottles, 50,4%
Tuoksu on hyvin samankaltainen Macduffin kanssa. Maku on hivenen voimakkaampi, mausteisempi ja tammisempi. Kuivatut hedelmät, makean sherryinen syvyys ja mentholin raikkaus toivat mieleen 1960-luvun Glenfarclasin. Veti hiljaiseksi.
______________________________________________________________________________
aapeli (13.2.2011 12.09.36)
Mortlach 15 yo,G&M 43%. Sherryn vaikutus tässä pullotteessa vaikuttaa aika vahvalta. Pähkinää, rommirusinaa, appelsiiniä ja mausteita. Tekisi mieleni väittää, että ainakin inkivääriä. Maukasta ja tukevaa.
Kyseisen pullottajan 21-vuotias Mortlach oli aikanaan odotuksiin nähden hienoinen pettymys, tässä nuoremmassa tapauksessa yllätys oli pelkästään positiivinen.
______________________________________________________________________________
turtsi (13.2.2011 15.11.00)
quote[3C3C2D3831345D0 (link)]:
Perjantai-illan riemuksi laitetiin turtsin kanssa muutamat Springbankit ojennukseen. Aluksi hieman iäkkäämpää ja perään muutama nuorempi.
______________________________________________________________________________
aapeli (13.2.2011 17.58.28)
quote[66676066617B120 (link)]:
quote[3C3C2D3831345D0 (link)]:
Perjantai-illan riemuksi laitetiin turtsin kanssa muutamat Springbankit ojennukseen. Aluksi hieman iäkkäämpää ja perään muutama nuorempi.
Oliko muuten Aapeli tämä 1997 täysin Madeira kypsytetty, kuten "laajempi" 2009 pullotus, vai pelkkä finistely?
______________________________________________________________________________
JaRiMi (14.2.2011 10.52.44)
Alkosta ostettu Mortlach 15v. G&M maistelussa - nätti ja sherryinen juoma jonka hinta ei tapa. Rusinainen, joulumausteinen, pikkuisen simppeli - mutta maistuvainen. Suosittelen sherryviskien ystäville!
PS: Ei ole A-liikkeestä tainnut ennen saadakaan "Morttia" - hienoa että saadaan uusia tuotteita.
______________________________________________________________________________
smn (27.2.2011 11.03.42)
Eilen tuli maistettua toinen Glen Granttini ikinä, 37v 1972 by Berry Bros & Rudd. Aikamoinen edistysaskel siitä Tavastialla nautitusta 5-vuotiaasta :)
Tämä oli kyllä ihan älyttömän hyvä viski. Tammen vaikutus sitä omaan suuhun parasta, hiukan mausteista ja vähän pihkaan taittavaa. 51.8 prosentista huolimatta vesilisä ei tullut mieleenkään. Mallas oli kestänyt hyvin kypsytyksen, tuoden makeutta ja hedelmäisyyttä. Sähkärille kiitokset samplesta!
Vanhempia Glen Grantteja tuntuisi olevan markkinoilla reilusti, onko näistä kellään kokemusta? Onko tällainen taso ihan normaalia, vai oliko tämä vain poikkeuksellisen hyvä pullote?
______________________________________________________________________________
JS (27.2.2011 15.20.55)
quote[110F0C620 (link)]:

Gaissa (5.3.2011 15.25.19)
Auchentoschan Three Wood oli ollut pitkään ostoslistallani ja tarttui viimeinkin kyytiin eilen. Pullo auki saman tien: oikein hyvää. Nuotitus ehkä sitten joskus.
______________________________________________________________________________
aapeli (12.3.2011 11.17.17 last edit 12.3.2011 11.18.07)
Bowmore 10 yo Tempest batch#1. Alun tukkoisuuden jälkeen tämä on parantunut, avautunut, aikalailla huomattavasti. Itse asiassa vaikuttaa parantuneen joka otolla. Mukavan vahva turpeisuus, voimakas sitrus, sekä vaniljaa. Savuisuus tuntuu turpeen ohessa kohtuu voimakkaana. Hitusen tervaakin olin löytävinäni. Veden lisäys ei ainakaan eilen onnistunut, tuntui menevän jälleen tukkoon. Voisi kuvitella,että tämän tyyppinen viski vettäkin kestää, mutta se on näemma taitolaji. Ei parasta Bowmorea, mutta ei huonointakaan.
Caol Ila 18 yo,OB. 43%. Kyseinen tislaamo ei suosikeihini lukeudu, eikä se niihin pääse tälläkään esityksellä. En saanut juuri muuta irti kuin tuhkaa, savua ja turvetta. Pullo on ollut jo aika pitkään auki, joten se toki negatiivisesti on saattanut tähän vaikuttaa. Muistelin aavistuksen paremmaksi, mutta en tiedä. Ei vakuuttanut. Omalle kohdalle ei huippuhyvää Ilaa ole osunut, vaikka epäilemättä niitäkin on, arvioita hienoista indy-pullotteista ainakin olen useasti lukenut, joten ehkäpä jokin indy täytyisi joskus katsastaa.
______________________________________________________________________________
aapeli (17.3.2011 6.54.47 last edit 17.3.2011 6.55.40)
Isle of Jura,Prophecy,46%. Elikkä hyvän juurikkaan metsästys vahvasti jatkuu...tässä tapauksessa tuoksu on hyvin hedelmäinen vailla oikeastaan minkäänlaisia viitteitä etiketin lupaamasta turpeisuudesta. Näinollen maun vahva turpeisuus oikeastaan yllättää. Hedelmäisyydestä vahvimmaksi jäi karvas sitrus, muuten turpeisuus suurilta osin peittää sen, mitä tuoksu lupaa. Jälkimaussa hedelmäisyyttä taas jo havaitsee. Mutta ei paha, ei ollenkaan. Muutaman prosentin lisäys verrattuna aiemmin maistamiini tuo oikeansuuntaista ryhtiä viskiin.
Ei tässä nyt vieläkään huippuviskin kanssa tekemisissä olla, ainakin parempaa balanssia olisin turpeisuuden ja hedelmäisyyden välille kaivannut. Mutta onneksi tästä puuttuu se eräs ikävä ominaisuus,mikä on havaittavissa vähemmän turpeisissa versioissa, kuten Superstitionissa ja järkyttävässä 10 yo:ssa. Noihin kahteen verrattuna ollaan jo selkeästi paremmalla puolella.
______________________________________________________________________________
aapeli (26.3.2011 10.05.09)
Springbank 14 yo 'Jazz edition',56%. Tislaamon pullottama,ainoastaan hollannin markkinoille suunnattu limited edition. Sherry tynnyreissä, tässä tapauksessa Cream-sherryssä, kypsytelty.
Ensikosketukselta ei ihan tyypillisin Springbank, joskaan eihän näiden kaikkien samalta tarvitsekaan maistua. Sherry on luonnollisesti hyvin vahva, ja tuon vahvuuden alta on itseasiassa aika vaikea juuri mitään muuta havaitakaan. Kyllä sieltä appelsiinia, mausteita, lähinnä pippuria ja jokin yrtti löytyy, mutta sherry jyrää ainakin näin heti avaamisen jälkeen. Hauska nähdä miten tämä tästä kehittyy. Jotenkin vaikutti siltä,ettei maku ihan auki ole heti tuoreeltaan. Vettä en muuten lisännyt, sekin pitää kokeilla vielä seuraavalla otolla.
Ihan mielenkiintoinen springeri, tässä vaiheessa on kuitenkin ehkä liian aikaista arvioida kuinka hyvä viski tässä on kyseessä.
______________________________________________________________________________
vesku (2.4.2011 9.32.32)
Eilen aprillipäivänä,järjestyksessä viidennen kerran maisteltiin Pikkulinnussa viskejä.Porukkaa oli siinä määrin jotta ilma oli lämmin ja varsin viskipitoinen.Kyseessähän ei ole tietokilpailu vaan edelleen viskien maistelua ilman etiketin ohjailua.Parasta oli vilkas keskustelu sekä äänien hajonta kysyttäessä kahta kattauksen parasta (mieleisintä) viskiä.Kattauksen viskit olivat yhtä lukuunottamatta Pikkulinnussa uusia ja kaikki korkattiin tilaisuutta varten.Tarkoituksella haettiin viskejä laidata laitaan ja ne laitettiin pöytään vailla logiikkaa.Muutaman viskin kohdalla tislaamoa ei meinannut löytyä (Longmorn 18 yo ja Bunna 9 yo) vaikka vihjeitä viljelin, eli huonot vihjeet.Macmyran Malmqvist nimesi alle kolmessa minuutissa joka sai porukan hymyilemään kabinetissa.Viskit olivat tosiaan niin erinlaisia jotta niitä ei ruvettu pistetyttämään vaan parhaaksi viskiksi enemmistö nimesi Tobermoryn ja tämän jälkeen Bunnahabhain,Cameronbridge,Longmorn ja perää pitivät länsinaapurista Macmyra sekä Auchentoshan Three Wood.
Ohessa vielä koko kattaus sekä kaatojärjestys
Auchentoshan Three Wood 43%
Longmorn (Adelphi) 18 yo 55,6%
Dist 1992,bot 2010, 1 of 193.
Macmyra 46%
Tämä on Alkosta noukittu, ei kuulu perusvalikoimaan.
Bunnahabhain (Adelphi) 9 yo 59,2%
Dist 2000, bot 2010, 1 of 564.
Cameronbridge (Adelphi) 30 yo 56,6%
Dist 1978, bot 2008, 1 of 238.
Dallas Dhu (Signatory) 1975 32 yo 49,5%
Dist 15.08.1975, bot 16.04.2008.Bot 113/207.
Tobermory 1972 32 yo 49,7%
Dist 1972,bot 18.05.2005.Bot 63/897.
Kiitoksia kaikille mukana olleille ja syksylle tehdään puolipruuvi.
______________________________________________________________________________
Olli (2.4.2011 12.26.22 last edit 2.4.2011 15.35.05)
Tilaisuus oli erittäin mukava ja kattauksessa oli paljon juomia joita ei muuten tulisi tilattua.
Tree Wood oli ehkä turhan "viinimehumaínen", tästä huolimatta hyvä, mutta tämän setin heikoimpia.
Longmorn ei säväyttänyt, OB:t maistuvat paremmin.
Macmyra oli väärässä sarjassa, nuori ja hedelmäinen.
Bunnahabain oli illan yllättäjä, tumma moniuloitteinen vaikka oli vasta 9-vuotias. Omasta mielestä illan mielenkiintoisin ja paras.
Cameronbridge jyväviski joka antoi viitteitä rommitynnyristä - tosin ko juomalla ei ollut mitään yhteyttä rommitynnyriin. Mielenkiintoinen juoma.
Dallas Dhu - ei ollut aivan omaan makuun sopiva, jotkut tuntuivat pitävän. Ei ole niitä helpoimpia viskejä.
Tobermory - illan toinen kohokohta, tuli omassa arvioissa toiseksi. Mukava tervan tuoksu yhdistettynä sherryyn toimii - tosin tämä juoma tuntui olevan sellainen, että sitä ei kannata seisottaa lasissa turhan kauan.
Tilaisuudessa tuli taas kerran aika selväksi se, että etiketti vaikuttaa niin hyvässä kuin pahassakin - ainakin omalla kohdallani.
Seuraavaa mysteeriä odotetaan...
______________________________________________________________________________
Hakkis (2.4.2011 13.42.30)
quote[5A495F47592C0 (link)]:
Eilen aprillipäivänä,järjestyksessä viidennen kerran maisteltiin Pikkulinnussa viskejä.
______________________________________________________________________________
vesku (3.4.2011 11.54.57 last edit 3.4.2011 11.56.01)
quote[436A606062780B0 (link)]:
quote[5A495F47592C0 (link)]:
Eilen aprillipäivänä,järjestyksessä viidennen kerran maisteltiin Pikkulinnussa viskejä.
En itse ollut paikalla, mutta kattausta lueskellessa huomaan ilolla Adelphin pullotuksia ison kasan. Onko Adelphilla vihdoin ja viimein maahantuoja Suomessa ja saatavuus kiinnostaa kovasti? Omalla kohdalla Adelphin pullotukset ovat aina olleet todella laadukkaita ja pettymyksiä ei ole tähän mennessä tullut vastaan.
______________________________________________________________________________
POP (3.4.2011 15.40.40)
Muutama Begi käväisi lasissa eilen:
-Ten, L8 (vanha) toimii aina kalibroinnissa kuin muutenkin.
-Single Cask vuodelta 1976, committee versio pullotettu 2000, tynskää en tähän hätään muista, napakka sherryn ja turpeen liitouma, hieman kuivahko ollakseen omaan makuun täydellinen, likainen, mutta toimii.
-Provenance 1974/2000, makujen kirjoa edelleen, kookosta, mallasta, turvetta, jodia, tuhti ja täyteläinen. Menee alas :)
______________________________________________________________________________
Artturi (3.4.2011 17.56.26 last edit 3.4.2011 17.56.39)
F&F:n Dailuaine 16 ja Pittyvaich 12 rinnakkain. "Bailuaine" vetää suunmukaisella öljyisyydellään ja tuhdimmalla kestävyydellään pidemmän korren, mutta Pittyvaich on heti kannoilla.
Aavistus savua jää Dailuainen jälkeen pyörähtelemään kielelle, mutta ei speysiiderimeihellekään liian hyökkäävästi.
Melkoisia sherrymonstereita kumpikin, Pittyvaich ehken vähemmän "makeana" sopii useampaan suuhun.
:P ja vielä kerran :P
______________________________________________________________________________
JS (3.4.2011 22.34.30)
quote[7467716977020 (link)]:
Jatko Adelphin kanssa on avoin,puteleita laitetaan Pikkulinnun valikoimiin ja sitä kautta saataville.
______________________________________________________________________________
Hakkis (5.4.2011 14.42.10 last edit 6.4.2011 5.41.24)
Lasissa pyörähti paljon puhuttu Balvenien Roasted Malt 14 yo 47.1%.
Tuoksusta löysin hunajaa, mallasta, kukkaisuutta ja vaniljaa. Maussa tammea, paahteisuutta, hitunen mausteisuutta, hunajaa ja voimainen toffee.
Kaikin puolin hyvä ja tasapainoinen viski, mutta jotenkin jäi omalla kohdalla sellainen "All-Around-viski" -fiilis. En vertaa maun suhteen Highland Parkkiin, mutta samanlainen tunne/fiilis jäi. Ei haukuttavaa, mutta ei hehkutettavaakaan. Omissa nuoteissa menee listalle hyvä, mutta ei unohtumaton. Hintaansa nähden hyvä ostos ja hienoa nähdä tuo Alkossa.
[edit:typo]
______________________________________________________________________________
aapeli (9.4.2011 10.12.30 last edit 9.4.2011 10.13.10)
Pari entuudestaan tuttua 15-vuotiasta:
Springbank 15 yo, OB 46%. Lienee niin moneen kertaan kehuttu, että tällä kertaa ehkä ne ylisanat on jätettävä sivuun. Vahvaa sherryä, sitrusta, suklaata. Pippuriakin. Savua. Makupaletti on kyllä vakuuttava, miltei joka maistelulla tuntuu löytyvän jotain uutta.
Bowmore 15 yo Mariner,Screen printed label. Upea viski, mukavasti turvetta, tervaa, aavistuksenomainen lakritsi sekä tietysti laventelia. On kyllä mahtavaa.
ja yksi nas:
Jura Prophecy, 46%. Nyt jura-raukka joutui liian koviin karkeloihin. Periaatteessa ihan hyvä viski, ei vain tässä seurassa pärjännyt lainkaan. Itsekseen maisteltuna toimii kuitenkin paremmin.
______________________________________________________________________________
Gooner (9.4.2011 11.08.50)
Ardmore trad. cask. Tuoksussa savua, makeutta, pippuria. Vesi korostaa vaniljaa. Maku: hedelmäinen, mieto puu, öljyinen, mieto savu. Vesi vie maun. Lyhyt jälkimaku. Ei pärjää savuviskinä islayn tuotteille, mutta on ihan kelpo juoma. Ei kaipaa vettä. Voi tulla hankittua joskus toinenkin pullo.
______________________________________________________________________________
aapeli (14.4.2011 7.05.46)
Bowmore 15 yo Laimrig, 54,4%. 15000 pulloa näyttäisi tätä olevan liikenteessä. Aika paljon.
Tuoksu on mukavan paksun sherryinen ja vahva. Maussa vankka oloroso pitää päällimäisenä pintansa. Tummaa suklaata ja toistaiseksi taustalle jäävää herukkaa ja mentholia. Punaista marjaa. Savu on maltillista. Sherry kuivuu lopussa, mutta maku on pitkä ja vahva.
Mukavan oloinen viski, vaikkakin tästä on vasta ensimmäinen kokemus takana. Ja kun aina voi olettaa viskin avautuvan tästä vielä,niin vahva epäilys on, että herkku tästä kehkeytyy. Finistellyksi tuotteeksi on sherry kyllä vahvaa, vaikkakin maailmalla liikkuvien tietojen mukaan tämän finistelyaika on toki pidempi kuin joissain viskeissä koko kypsytys, joten ei tuo vahva sherryisyys sinänsä ihme ole.
______________________________________________________________________________
turtsi (14.4.2011 8.42.04)
quote[2D2D3C2920254C0 (link)]:
Bowmore 15 yo Laimrig, 54,4%. 15000 pulloa näyttäisi tätä olevan liikenteessä. Aika paljon.
Tuoksu on mukavan paksun sherryinen ja vahva. Maussa vankka oloroso pitää päällimäisenä pintansa. Tummaa suklaata ja toistaiseksi taustalle jäävää herukkaa ja mentholia. Punaista marjaa. Savu on maltillista. Sherry kuivuu lopussa, mutta maku on pitkä ja vahva.
.
______________________________________________________________________________
POP (29.4.2011 9.53.23)
Kotiterassi tuli eilen korkattua tälle keväälle Smoken kanssa ja kattauskin oli sen mukainen, kai. Alkuun laseissa:
-Lochside 28y, 81/09, 56,1% G&M for LMDW, 205 bott
-Ardmore 26y, 77/03, 45%, Samaroli 35th anniversary cask 7631, 738 bott
Eipä näistä kehuttavaa löytynyt kummastakaan, Lochsiden ollessa juotavampaa.
Joku on joskus sanonut 70-luvun Single cask Ardbegien maistamisen olevan etuoikeus maistajalleen, joten seuraavaksi laseihin 5 Single caskia vuodelta 1967, neljä ensimmäistä olivat Signatoryn pullotteita:
-1967/1995, 28y, cask no 575, 53,7%, pale olorosobutt
-1967/1996, 29, cask no 576, 52,8%, pale olorosobutt
-1967/1995, 28y cask no 574, 53,2%, dark olorosobutt
-1967/1997, 30y, cask 578, 52%, dark olorosobutt
Lyhykäisyydessään loistavia kaikki, kumpikin "vaalea" oli parempi kuin "tummat" versiot joka osa-alueella, tummista cask 574 oli yllättävän kuiva ja kireä.
Viidentenä aitoa koneöljyä eli 1967/1999, 32y, 47,5% DL OMC, 185 bott, eipä tähän ole lisättävää sitten edellisen maistamisen, legendaarisen värin omaavana asettaa ennakkoluuloja lasia huulille vietäessä varmasti kaikilla, jos jossain viskissä on ylikypsää hedelmää niin tässä on ja vielä kypsempänä :)
Grilli tulille, muutama makkara ja jälkkäriksi Bowmoren 25y keraaminen ja ilta olikin paketissa. Kesäkausi viskien osalta on alkanut.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (29.4.2011 11.26.02)
quote[584758080 (link)]:

sähkäri (29.4.2011 13.24.00)
quote[091609590 (link)]:
Kotiterassi tuli eilen korkattua tälle keväälle Smoken kanssa ja kattauskin oli sen mukainen, kai.
______________________________________________________________________________
POP (29.4.2011 14.13.07)
quote[5649545D11515D4848553C0 (link)]:
quote[091609590 (link)]:
Kotiterassi tuli eilen korkattua tälle keväälle Smoken kanssa ja kattauskin oli sen mukainen, kai.
Mitenkäs se possu-laulu menikään... :P
______________________________________________________________________________
sähkäri (29.4.2011 15.02.09)
quote[4B544B1B0 (link)]:
quote[5649545D11515D4848553C0 (link)]:
quote[091609590 (link)]:
Kotiterassi tuli eilen korkattua tälle keväälle Smoken kanssa ja kattauskin oli sen mukainen, kai.
Mitenkäs se possu-laulu menikään... :P
Porsaita äidin oomme kaikki ? :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (29.4.2011 19.34.54)
quote[4B5449400C4C40555548210 (link)]:
quote[4B544B1B0 (link)]:
quote[5649545D11515D4848553C0 (link)]:
quote[091609590 (link)]:
Kotiterassi tuli eilen korkattua tälle keväälle Smoken kanssa ja kattauskin oli sen mukainen, kai.
Mitenkäs se possu-laulu menikään... :P
Porsaita äidin oomme kaikki ? :)
No niitähän sitä ollaan mutta se toinen laulu kävi enemmän mielessä. ;)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (1.5.2011 8.39.00 last edit 1.5.2011 15.25.21)
quote[716F6D69675D6D6C5D766A675D7563766770020 (link)]:
quote[4B5449400C4C40555548210 (link)]:
quote[4B544B1B0 (link)]:
quote[5649545D11515D4848553C0 (link)]:
quote[091609590 (link)]:
Kotiterassi tuli eilen korkattua tälle keväälle Smoken kanssa ja kattauskin oli sen mukainen, kai.
Mitenkäs se possu-laulu menikään... :P
Porsaita äidin oomme kaikki ? :)
No niitähän sitä ollaan mutta se toinen laulu kävi enemmän mielessä. ;)
...ja nämä possujuhlat nyt myös blogissa:
http://smokeonthewater-fin.blogspot.com/2011/04/5-x-ardbeg-1967.html
______________________________________________________________________________
Peat (22.5.2011 16.24.28)
Eilen illalla ja hiukan tämänkin päivän puolella tuli nautittua muutamia 30-vuotiaita wiskejä, jäsen Misan seurassa.
Ardbeg Very Old 30y OB
Bunnahabhain 1980 30y OB
Springbank 30y OB
Fettercairn 30y OB
Glengoyne 30y OB
Glen Moray 30y OB
Glenrothes 30y OB
Strathisla 30y G&M
Longmorn 30y G&M
Glen Grant 1978 30y DL
ja jämät Highland Park 30y OB, jonka makua happi oli vetistänyt, tuoksun ollessa vielä kohdillaan.
Loistavia juomia kerta kaikkiaan :) Joukkoon mahtui ainoastaan yksi pettymys. Juoma josta en tähän mennessä ollut maistanut yhtään heikkoa "vanhaa" yksilöä, Bunnahabhain!! Tämä osoittautui setin selvästi heikoimmaksi juomaksi, p*rkele! Parasta antia Bunnassa oli pinkki, sori, lohenpunainen nahkalaukku, josta tulleekin hieno eväslaukku :)
Kärki muodostui eilisen perusteella seuraavaksi (muistaakseni), Springbank,hienosti ykköseksi, jonka jälkeen yllärit Strathisla ja Longmorn ja nelos paikalla Glen Grant. Sherry tynnyröinti siis jyräsi. Tarkempia nuotteja on turha odotella :) , mustaa vihkoa ei käytetty... Suur kiitos Vantaan Patterssonille...
______________________________________________________________________________
Gaissa (3.6.2011 8.39.29)
Avasin hiljattain 18-vuotiaan Yamazakin ja täytyy sanoa, että onpahan hieno juoma! Sopii erittäin hyvin meikäläisen aisteille. Pullo hupenee vauhdilla, lisää pitäisi hankkia; huomasin vaan hinnan nousseen yllättäen rajusti... :-/
______________________________________________________________________________
Villain (3.6.2011 9.49.50 last edit 3.6.2011 9.50.45)
quote[5E78706A6A78190 (link)]:
Avasin hiljattain 18-vuotiaan Yamazakin ja täytyy sanoa, että onpahan hieno juoma! Sopii erittäin hyvin meikäläisen aisteille. Pullo hupenee vauhdilla, lisää pitäisi hankkia; huomasin vaan hinnan nousseen yllättäen rajusti... :-/
______________________________________________________________________________
POP (6.6.2011 13.47.33)
-Ardbeg Very Young, loistava nuorukainen, vaniliaa ja tuhtia turvesavua.
-Bunnahabhain Platinium DL, 1974/2008, sherrycask, 58,3%, iäkkäämmistä Bunnista tuttua "toffeeta", kaunis, pehmeä ja erittäin helppo viski.
-Millburn 35y, 1969, Rare Malts, hienostunut ja ikäisekseen raikas/terhakka eli ei yliväsymystä havaittavissa, kelpo viski joka valitettavasti hupeni eilen.
______________________________________________________________________________
JS (10.6.2011 22.43.26)
Bowmore 8 YO DB 40 % (Importato e distributo da S.I.L.V.A. Srl., Milano)
T: Kuivaa savua, mietoa turvetta, merellisyyttä, raikasta hedelmää, likaista nokisuutta, pehmeä toffeeta.
M: Hyvin maukas ja runsas. Suorastaan säpsäyttävä. Aavistus turvetta, hieman makeaa herukkaa, hieman suolaa, kuivattuja hedelmiä.
JM: Pitkä ja hyvin kypsä jälkimaku. Sopivasti suolaa ja hieman turvetta. Pehmeä, tasapainoinen ja ikäistään kypsempi. Todellinen löytö!
Tämä oli yllättävän luonteikas. Maistuu mielestäni paremmalta kuin nykypäivän 12 YO, 15 YO Darkest, 18 YO sekä Tempest 1 & 2.
______________________________________________________________________________
POP (26.6.2011 10.43.35)
Muutama päivä sitten käväisi lasissa Bunnan tax free pullote Cruach Mhona, 50%, tuoksu varsin kuiva, hieman epäpuhdas, voimakkaan turpeinen ja raaka, maku jatkoi samaa linjaa ja varsinkin kuivuus häiritsi, liian nuori ja yksinkertainen omaan makuun. Bunnan jälkeen Ardbegin Uigeadail koodilla L11, parempaa kuin edellinen, mutta kaukana esim L3 versiosta, nuori, raaka ja varsin tympeä viski, huono vattaus mielestäni.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (27.6.2011 7.58.26)
quote[495649190 (link)]:
Muutama päivä sitten käväisi lasissa Bunnan tax free pullote Cruach Mhona, 50%, tuoksu varsin kuiva, hieman epäpuhdas, voimakkaan turpeinen ja raaka, maku jatkoi samaa linjaa ja varsinkin kuivuus häiritsi, liian nuori ja yksinkertainen omaan makuun.
______________________________________________________________________________
mahola (28.6.2011 17.54.27)
Lasissa pyörähti Benromach 10 yo. Ensimmäistä kertaa kyseisen tislaamon juomaa maistan. Pikaisen googlailun perusteella tämä on tislaamon uudelleenavaamisen jälkeen tislattua tavaraa.
Tuoksussa sitrusta, vanilijaa, siirappia, rusinoita, tummaa suklaata ja mallasta. Lopuksi ujosti savuakin. Maku on makean maltainen, mukana makeaa jälkiruokaviiniä, rusinoita ja vaniljaa. Loppua kohti savu nousee pintaan ja maku hieman kitkeröityy.
Veden kanssa savu voimistuu erityisesti jälkimaussa ja tuo jossain määrin mieleen Highland Parkin pullotteet. Muuten mallas ja vanilja tuovat mieleen sherry-kypsytetyn Dalwhinnien. Hyvä, kun Dalwhinnie sattuu olemaan lempiviskejäni.
Positiivinen ylläri tämä viski. Täytyy ehdottomasti tutkiskella muitakin tislaamon pullotteita. Hassua, kuinka voimakkaita yhtymäkohtia tästä löytyi muihin tuttuihin viskeihin.
______________________________________________________________________________
hessu (2.7.2011 21.22.47 last edit 2.7.2011 21.23.14)
Ei nyt ihan eilen maisteltuja, mutta jokunen aika sitten :)
- Glenfarclas 1987 Quarter Cask, 46%, bott. 4/2006, #667/1299
- Glenmorangie 1987 Margaux Cask, 46%, #2500/3551
- Bowmore 30yo Sea Dragon, 43%
- Bunnahabhain 1971 35yo, 40 %, #473/750
- Laphroaig 1994 Highrove House, 40%
- Benriach 1994 16yo PX Pikkulintu, 53,1%, #231/350
Sokkona mentiin ja arvaukset ei nyt ihan kohdalleen mennyt ;) Mahtavia viskejä kuitenkin kaikki, etenkin Highrove House, joka näistä lopulta nousi hienoiseksi suosikikseni.
Kiitokset Puotilan suuntaan erinomaisista valinnoista ja hyvästä seurasta.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (15.7.2011 20.05.02)
Voyage :)
______________________________________________________________________________
aapeli (27.7.2011 18.54.20 last edit 27.7.2011 18.54.51)
Glenmorangie 18 yo,OB, 43%. Ohikulkumatkalla nappasin tällaisen mukaani, kun erään valtiollisen myymälän ohi yritin siinä onnistumatta kävellä...
Pari kertaa nyt tullut maisteltua, ja vaikka ensimmäinen kerta ei paljoa lupaillut, toisella otolla sain juonen päästä kiinni.
Aika leppoisa viski, vahvan hunajainen, mausteinen sekä tasapainoinen. Vahvaa teetä. Aika tyylikäskin. Makeahkoa kevyttä hedelmäisyyttä. Ei paha, ei ollenkaan. Ei juuri mitenkään yllättävä eikä erikoinen viski, mutta mukava.
Jälkkäriksi pieni sample Glen Gariochin 12 yo,OB,48%. Positiivinen ylläri, en osannut odottaa kovinkaan paljoa tältä. Vähäisen määrän johdosta tarkempaa arviota en saanut aikaiseksi,mutta hyvää viskiä todellakin. Samplesta kiitokset.
______________________________________________________________________________
POP (30.7.2011 9.00.31 last edit 30.7.2011 9.01.02)
Pari iltaa takaperin tuli testattua kolmikko Glen Avoneita, pullottaja G&M ja kaikki 40%, tarkemmat speksit löytyvät Smoken blogista, ilman "mustaakirjaa", 12y oli mukavan pehmeä, sherryinen tuotos, jälkimaku aika lyhyt, 15y oli trooppinen hedelmäsalaatti, erilainen viski kuin tämän päivän massatuotteet, kantoi kauemmin kuin 12y. Viimeisenä lasiin 1958/2007 joka olikin todella hienostunut, antiikkinen kokemus, makuja tulvillaan oleva iäkäs herrasmies. Plussat: 40% riitti kaikkiin, miinuksena jokaisesta löytyi kuivahko piikki keskeltä, joka hieman häiritsi. Suu napsui vielä ja sokkona pullo käteen, volaa Ardbegin Prove, tällä kertaa -97 pullotettu versio eli eu-prove. Tämän tuoksu yleensä huumaa, mutta tällä kertaa se ei toiminut vaan vasta makupaletti aloitti ilotulituksen: kahvia, toffeeta, monikerroksista iäkästa, pehmeää turvetta, salmiakkia ja hansaplastia, jälkimaku hehkui vielä tunnin suussa lasin tyhjennettyä (en tosin kellottanut), edelleen yksi parhaista, ellei...... Avoneista tattis Smokelle.
______________________________________________________________________________
Toni V (10.8.2011 7.50.49)
Alkuun lasiin Monkey Shoulderia, joka tosiaan vaikuttaa oikein miellyttävältä vaikka ensimmäinen kokemus ei paljoa lupaillutkaan. Tuntuu tasapainoiselta ja helposti lähestyttävältä.
Sitten Port Askaigin 30yo, tähän ihan pieni vesilisäys - omaan makuun on hiukkasen liian pistävää paljaltaan ja toisaalta ylimääräinen vesilisä muuttaa maun aika vetiseksi. No, muutamalla pisaralla laimnennettuna toimii. Tämän pitkä jälkimaku jaksaa aina yllättämään.
______________________________________________________________________________
Stuju68 (18.8.2011 7.33.54 last edit 18.8.2011 7.34.24)
Crown Royalia tuli pitkästä aikaa maisteltua ei noussut tälläkään kertaa minun suussa mitenkään erikoiseksi.
______________________________________________________________________________
MrBeam (26.8.2011 23.23.48)
Lyhyesti, mukailtuun Hannu Kerttula -tyyliin (ks. PPP:n ja Pedron Serpien Kylässä 8):
- Mannochmore 12 Flora&Fauna -> huono
- Mannochmore 18 -> melko huono
- Benrinnes 15 Flora&Fauna -> melko hyvä
- Benrinnes 23 -> hyvä
Nuo iäkkäämmät versiot ovat molemmat Diageon 2009 spesiaalijulkaisusarjaa. Mannochmorea ei ilmeisesti tarvi näiden kahden kokeilun jälkeen enempää sorkkia. Benrinnesin F&F muistutti jonkin verran Dailuainen vastaavaa aiheuttamatta kuitenkaan samanlaista intohimon tulvahdusta. 23-vuotias oli jo oikeinkin nautittava. Voisin jopa pitää lähes parhaana tosivahvana sherry-kypsytyksenä (58.8%) mitä on vastaan tullut. Esimerkiksi Talisker 20 1981 ja Glenfarclas Family Casks 1968 eivät missään vaiheessa maistuneet yhtä hyviltä, ja tätä on vasta kerran koeteltu. Tämän Benrinnesin kanssa tajusin tietyn saman tunnelman mikä tulee vahvoista, iäkkäämmistä sherry-kypsytellyistä viskeistä. Eli jotain samaa kuin mainituissa Teessä ja GF:ssä.
______________________________________________________________________________
aapeli (27.8.2011 11.25.27)
Glenfarclas 10 yo,OB,40%. Ei nykyistä pullomallia, todennäköisimmin edellistä. Kerran aikaisemmin kymppiä maistaneena muistelin paremmaksi. Kohtuullisen hedelmäinen, mausteinen. Sherrytynnyrin vaikutus on aistittavissa, mutta ei mitenkään vahva. Yllättävän vaatimaton 'farclasiksi, vaikkei huono kuitenkaan. Positiivinen havainto se,ettei ole lainkaan vetinen prosenteistaan huolimatta.
Glenfarclas 12 yo,OB, 43%. Tämä antoi itsestään huomattavasti lupaavamman vaikutelman. Runsaan hedelmäinen,sitrusta. Reippaamman sherryinen ja mukavasti mausteisuutta, mikä tässä tapauksessa tekee viskistä aavistuksen vahvemman. Vaniljaisuuttakin. Ihan mukava viski. Tasapainoinen.
Springbank 8 yo 1991 Murray MacDavid, refill sherry, cask 1829, 46%. Pullotettu vuonna 2000. Odotusarvot olivat todella matalalla, siihen nähden ihan ok tapaus. Sherrytynnyri ei ole mitään voimakkaita vivahteita jättänyt. Hitunen trooppista hedelmää, savua, aavistus lakritsia. Hunajaa ja apilankukkaa. Ei mitenkään huima tapaus, aika näyttää avautuuko paremmin, mutta en ihmettelisi enkä pettyisi vaikka jäisi tällaiseksi.
______________________________________________________________________________
Vermin (3.9.2011 23.53.31)
Pieni kotitekoinen "sokkomaistelu", jossa siis tiedettiin viskit, mutta ei niiden järjestystä. Ideana oli vertailla maistelijoiden kesken syntyneitä paremmuusjärjestyksiä keskenään.
1. Talisker 25yo 2007 58.1%
2. Talisker 25yo 2005 57.2%
3. Talisker 25yo 2006 56.9%
4. Talisker 25yo 2004 57.8%
Laatu oli todella korkeaa ja Taliskerilla ollaan onnistuttu pitämään makumaailma ainakin näiden neljän version välillä hyvin samanlaisena. Vaikka kaikkien versioiden perusta oli kuin samasta puusta veistetty, niin erot tehtiin lähinnä suussa koettuna suolaisuuden, pippurin ja näiden tuoman väkevyyden vaihteluna. Jotenkin nämä menivät numerojärjestyksessä sattumalta juurikin kevyimmästä kohti kaikkein raskainta ja voimakkainta. 2007 vuoden versio oli korkeimmista prosenteistaan huolimatta kaikkein helpoin ja kevyin joukosta, mikä ei siis kuitenkaan tarkoita, että tämäkään Talisker olisi mitenkään kevyt viski moniin muihin verrattuna... 2005 oli hyvin lähellä ja lähes identtinen 2007:n kanssa. 2006 ja 2004 olivatkin sitten jo huomattavasti voimakkaampia ja pippurisempia (2004 hieman enemmän kuin 2006) ja täten vieden omissa arvioissani jaetun paalupaikan.
______________________________________________________________________________
Hakkis (4.9.2011 15.25.52)
Paljon täälläkin huomiota saanut Arranin Machrie Moor pyörähti lasissa samplen muodossa. Odotukset oli todella alhaalla lukemani perusteella.
Tuoksu aika mitäänsanomaton. Savua yhdessä makeuden kanssa. Maku ei vastaa tuoksua, sillä savu ja turve on paljon vähemmän esillä kuin tuoksussa. Ja makea. Ällöttävän makea. Onneksi potkua on 46% niin se antaa loppumakuun hitusen ryhtiä ja positiivinen pippurisuus nostaa päätään.
Ei tämä ihan niin kamalaa ole kuin odotin (pahempaakin on tullut maistettua), mutta ei lähde minun mukaan kaupasta. Hinta on täysin älytön tälle. Jos hinta olisi noin 40, tämän voisi jo harkita ostavansa nuhalääkkeeksi ;)
______________________________________________________________________________
JS (4.9.2011 15.40.05)
Jos Machrie Moorista pitäisi keksiä jotain positiivista sanottavaa, niin on se mielestäni maistuvampaa kuin kilpailijansa BenRiach Birnie Moss. Siinä vasta köykäinen ja ohut savuliemi.
Mutta eiköhän joka juomalle löydy omat faninsa.
______________________________________________________________________________
Vode (19.9.2011 12.22.24)
Lintuun oli juuri tullut Kilchomanin Inaugural 100% Islay, joten ei kuin pullo auki ja lasiin. Jatkaa Kilchomanin hyvin puhdasta ja savuista linjaa, mutta tässä tuli nopeasti aika imelä makeus esille, josta en suuremmin piitannut.
Kypsytetty sekä refil että fresh bourbon tynnyreissä eli ehkä tuoreesta puusta irtosi liikaa vaniljaa? Vuosien tuomaa syvyyttä ei voi kiirehtiä..
Winter 2010 ja Spring 2011 ovat edelleen suosikkejani.
..vode
______________________________________________________________________________
Toni V (24.9.2011 11.32.45)
Ei eilen, mutta tulipa kokeiltua Teerenpeli Lappeenrannassa. Viskitarjonta ei vaikuttanut kovinkaan vahvalta, mutta ehkäpä se siitä vielä...
Lasiin nopealla käväisyllä lörähti Adbegin Uigea, jonka tuoksu miellyttävän 'beginen' mutta maku ei aivan parhaita parhaita pisteitä itseltäni saanut.
Toisena dramina Teerenpelin 8yo. Tuoksusta sienimäinen, eikä hyvällä - kaveri kuvaili sitä 'sisäkumiseksi'. Maku olikin aika miellyttävä, mutta tuoksun takia itselleni oli hankala nautiskella tästä.
______________________________________________________________________________
POP (24.9.2011 15.05.27)
quote[1A21202711184E0 (link)]:
Lasiin nopealla käväisyllä lörähti Adbegin Uigea, jonka tuoksu miellyttävän 'beginen' mutta maku ei aivan parhaita parhaita pisteitä itseltäni saanut.
______________________________________________________________________________
MP (24.9.2011 15.58.38)
Uigessa juuri tuo tason vaihtelu havaittu täälläkin (eilenkin), muutama aivan loistava baarimaisto ko. viskistä ei jotenkin korreloi ollenkaan kotoa löytyvän -07 kumimaisen esityksen kanssa. Ei huonoa mutta ei oikein loistavaakaan, räjähtävä potku puuttuu. :(
______________________________________________________________________________
POP (25.9.2011 7.31.54)
Uigeista löytyy juttua täältä:
http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1248169751
______________________________________________________________________________
Toni V (28.9.2011 10.54.49)
quote[0B140B5B0 (link)]:
quote[1A21202711184E0 (link)]:
Lasiin nopealla käväisyllä lörähti Adbegin Uigea, jonka tuoksu miellyttävän 'beginen' mutta maku ei aivan parhaita parhaita pisteitä itseltäni saanut.
Uigedail koodilla L11, loppua en muista, oli todella huono esitys mielestäni eli batcheissa on suuria eroja.
______________________________________________________________________________
Peat (29.9.2011 8.26.49)
Adelphi, Bunnahabhain 1968 41y Refill Sherry Butts ,Cask no.12401/3, one of 719, 41.2 %
Jälleen yksi loistava vanha sherry Bunnahabhain, kiitokset samplen toimittajalle, jottei vieläkään tarvinnut avata omaa lekaa... :)
______________________________________________________________________________
JS (2.10.2011 15.52.21)
Huippuhetkiä viskien maistelussa. Glencairneissa kimalteli Joensuun suunnalta ilmestyneitä sokkosampleja.
Mystery Sample #1
T: Makeaa mallasta, nuorekasta viljaisuutta, aamiaismuroja. Kevyeen suuntaan mennään. Vaaleaa hedelmäisyyttä, omenatäytelakua. Irtokarkkimainen makeus melkein ampuu yli. Kepeää kukkaisuutta, alikypsää banaania? Balblair? Taustalla lowlandmaista viljaisuutta. Auchentoshan? Bladnoch? Vaniljaisia vaahtokarkkeja. Tullibardine?
M: Melko kevyt ja hedelmäinen. Aavistus mentholimaista viileyttä. Mukava perusviski jonka mausta on hankala runoilla tämän pidempään.
JM: Hiipuu aika nopeasti. Jättää hieman kukkakaalimaista vihanneksellisuutta. Ei erikoinen mutta ihan miellyttävä. Aperitiiviksi. Olisko joku noin 10-vuotias bourbon-kypsytys?
Mystery Sample #2
T: Alussa reippaasti turvetta. Islay? Ei sentään... Paahdetta, jokihumusta, tervaa, kytevää kompostia, pohjaan palaneita karjalanpiirakoita. Jura? Taustalla toffeen ja cream sherryn sekaista makeutta. On aika erikoinen tuoksu, mielenkiintoinen mutta ei miellyttävä. Kuin rutiköyhän miehen Lagavulin 16 YO. Voimakas turpeisuus rauhoittuu noin kymmenessä minuutissa.
M: Likaisen turpeinen. Savunsekaista makeutta, reilusti tammea, lakritsia? Tasapainoton ja sekava. Ohut koostumus.
JM: Nauriin ja lantun sävyinen jälkimaku läsähtää äkkiä. Ihmeellinen äpäräviski. Mikä riivattu maistuu näin omituiselta? Liekö mallasviskiä lainkaan? Skotlantilaista? Blender-noviisin ensimmäinen opinnäytetyö?
Mystery Sample #3
T: Aluksi napakan kuivakka ja merellinen savupöllähdys. Bowmore. Hillitysti turvetta, sopivasti makeaa hedelmäisyyttä, grillihiiliä, grillattua porsaankyljystä, merisuolaa, mineraalisuutta, piikiveä? Hienosti integroituneita aromeja. Autosuggestio tarjoaa jopa herukkaisuutta. Herkullinen, monipuolinen ja ruokaisa tuoksu. Vaikuttaa oikein rauhallisesti ja harmonisesti kypsyneeltä tisleeltä.
M: Keskitäyteläinen runko, runsas maku. Ripaus suolaa ja pienempi ripaus salmiakkia, sopivan hillitysti turvetta. Raikas ja kirkas olemus, samalla kuitenkin riittävän hefty.
JM: Pitkä, miellyttävä ja tasapainoinen. Herukkaisuus hiipii mukaan. Alkoholiakin tuntuu olevan enemmän kuin kahdessa edellisessä, olisko noin 50%. Ihan lopussa yrittää pyrkiä tuhkaiseen suuntaan kuitenkaan sinne pääsemättä. Täytyy olla jotain 90-luvun alkupuolella tislattua Bowmorea, joka on purkitettu 12-15-vuotiaana. Itse asiassa tulee mieleen 12 YO 1995 DL OMC #2245.
Suuret kiitokset näytteiden antajalle!
______________________________________________________________________________
POP (6.10.2011 7.46.37 last edit 6.10.2011 7.47.23)
B-dayn kunniaksi tuli maistettua muutama viski samalta vuodelta kuin itse, sekä yksi itseäkin vanhempi ;) ilman nuotteja tälläinen setti:
-Caperdonich 38y, -72, 52,6% DT, cask 7439
-Glen Grant, 1972/2009, 51,8%, BB&R
-Glengoyne 37y, -72, 52%, The Nectar of Daily dram
-Glendronach 38y, 1972/2010, 51,5%, OB, Oloroso sherrybutt cask 718
Sekä häntänä Glenfarclas 40y, 46%, OB.
Osasta kiitos Savvoon :)
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (6.10.2011 8.44.11)
quote[415E41110 (link)]:
B-dayn kunniaksi tuli maistettua muutama viski samalta vuodelta kuin itse, sekä yksi itseäkin vanhempi
______________________________________________________________________________
conard (7.10.2011 6.46.32)
Piti oikein kotioloissa testata baarikokemuksen jäljiltä Laphroaig 18 yo. Kertakaikkisen herkullista. Paljon hienostuneempi ja moniulotteisempi maku kuin peruskympissä. Savukin on juuri sellaista kuin pitää. Ja mikä jälkimaku, ah!
______________________________________________________________________________
Stuju68 (8.10.2011 6.21.08)
Lahjaksi saadut Ballantines 17 YO ja 21 YO tuli sitten kokeiltua. Omassa suussa tuo nuorempi oli parempi.
______________________________________________________________________________
Peat (9.10.2011 16.48.16)
Yamazaki 18 yo 43% sekä Hakushu 1989 62%. Sherry Cask No. 9050021. Bottled 2009 The Whisky Exchange 10th Anniversary.
Hienoja sherryisiä herkkuja Japanista. Kiitos Savvoon :)
______________________________________________________________________________
conard (12.10.2011 9.04.58)
Vertailussa peruslaga ja DE 2011. Lähtökohtana peruslagalla hankittu viskiherätys. Nuoteissa kahden henkilön fiilstelyjä ja lopuksi leikkimieliset pisteet.
lagavulin 16yo, 43 %
t: turpeinen, kuiva hedelmä, (makeakin)
m: turve heti alkuun isosti kehiin. kuivatut hedelmät seuraavat, savua. suutuntuma varsin ohut. jälkimaku lääkemäinen (fenoleja). ei pelkästään positiivinen lääkemäisyys. kompleksisuutta ei ole, yllättävän nuoren makuinen ikäänsä nähden. Varsinkin DE:n jälkeen varsin pliisu ja yksioikoinen. (80 & 83)
lagavulin 1995/2011, DE 43 %
t: savuisempi, kuivempi, sinistä savua
m: suutuntuma öljymäisempi, pehmeämpi, turve vähempi. hedelmää löytyy. hedelmässä appelsiinia. miellyttävä, viipyilevä, joskaan ei erityisen voimakas jälkimaku. hyvä, tasapainoinen viski. (91 & 91)
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (12.10.2011 14.26.32)
quote[545859564553370 (link)]:
lagavulin 16yo, 43 %
...kompleksisuutta ei ole, yllättävän nuoren makuinen ikäänsä nähden.
______________________________________________________________________________
Vode (12.10.2011 15.06.38)
No eihän Laga 16v mitenkään erityisen kompleksinen ole. Hyvää se kyllä on..
..vode
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (12.10.2011 15.40.05)
quote[6D747F7E1B0 (link)]:
No eihän Laga 16v mitenkään erityisen kompleksinen ole. Hyvää se kyllä on..
..vode
______________________________________________________________________________
MrBeam (12.10.2011 17.44.21 last edit 12.10.2011 17.45.35)
quote[5C635374707C110 (link)]:
....
- Mannochmore 12 Flora&Fauna -> huono
- Mannochmore 18 -> melko huono
- Benrinnes 15 Flora&Fauna -> melko hyvä
- Benrinnes 23 -> hyvä
....
______________________________________________________________________________
Villain (12.10.2011 19.03.50)
quote[646869667563070 (link)]:
Vertailussa peruslaga ja DE 2011.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (12.10.2011 20.04.27)
quote[4C7376767B73741A0 (link)]:
On jännä huomata, miten tuo Lagan DE tuntuu olevan aika universaalisti huippuviskin maineessa
mutta omalla kohdallani ainakin 1993/2009 versio oli hieman turhan hento ja kepeähkö, jääden vertailussa karvan verran perus 16yo:n taakse
jonkinlaista "jämäkkyyttä" kaipaisin rutkasti lisää tuohon DE:hen -
onkohan joku vertaillut ja nuotittanut näitä eri vuosien versioita keskenään?
-V
______________________________________________________________________________
conard (13.10.2011 6.42.55)
Kaveri toi Laga DE:n tuliaisena, mutta pikaisella googlettamisella ainakin täältä näyttäisi saavan: http://www.whiskysite.nl/nl/Lagavulin/Lagavulin-Distillers-Edition-Release-2011?keyword=lagavulin
Tuolla kompleksisuuden puutteella tarkoitin lähinnä sitä, että minun suussani maistuu massiivinen turve, mutta sen seuraksi ei paljoa mitään. Hedelmäistä seuralaista löytyy paremmin esim. Ardbeg TENistä. Itse asiassa harmittikin, ettei ollut samaan aikaan maistossa tuota Arttua, koska yleisfiilis DE:stä oli hyvin samantyyppinen. (toki varmasti siinä vaiheessa kun ovat vierekkäin laseissa, ovat aivan eri planeetalta...)
______________________________________________________________________________
Obanboy (13.10.2011 9.04.51 last edit 13.10.2011 10.35.42)
Obanboyn ja (ilmeisesti) foorumilla esiintymättömän Laphronistin kanssa viime perjantain Islay-istunnossa oli mysteerimaltaana Lagan 12 yo 1995/2008 Friends of Classic Malts Exclusive, joka oli mielestäni yllättävän samanhenkinen DE:n kanssa. Paitsi että se oli juuri rutkasti jämäkämpi. Prosentteja siinä oli 48%, mikä voisi olla DE:llekin parannus, ja kypsytys oli kokonaan sherrytynnyreissä (muutama vuosi lisää ja kyseessä olisi voinut olla todella huippuviski). Saatavuus taitaa vaan olla pyöreä nolla nykyään.
Mauno Ahoselle kiitos maistiaisista.
Tuo Laga oli illan ainoa mystery malt ja täytyy myöntää, että oli haastava haarukoitava.
Tuoksu oli aluksi aivan älyttömän savuinen, kuin suoraan nuotion päältä nuuskittu, mutta muuttui lasissa olon myötä mielyttävän pehmeäksi.
Makua ja jämäkkyyttä oli todella mukavasti ja vaikka en sinänsä ole mikään sherrypommien ystävä, niin tämä savun ja sherry liitto oli kyllä taivaassa kirjoitettu.
Mysteerin lisäksi iltaan mahtui Bowmoren Tempest (batch 2) ja 16 yo 1991 Port, Bruichladdich 17 yo rum cask finish sekä Ardbeg Alligator.
Pikaiset nuotit kaikista, joita täytyy varmasti toisella maistolla päivittää:
Alligator
Pidin kovasti. Alun vahva Ardbeggisuus pehmeni ensin kermaiseksi ja sitten vaahtokarkkiseksi loppumauksi, joka houkutti ottamaan uuden ja uuden siivun lasista.
Tempest
Ihan erityyppinen kuin aiemmin maistamani Bowmoret. Maku oli hyvin lähellä Red Breastin 12 vuotiasta, jonka erittäin erottuvan aromin olen ajatellut turpeiseksi, kun en parempaa määritelmää keksi. Tässä se aromi ei ollut niin ylitsevuotava ja sisälsi muitakin vivahteita.
Vaatii kyllä uuden maistamisen ja ehkä vesitilkan, mutta ihan mielenkiintoinen lisä tuollaisenaankin viskikaappini makukirjoon, vaikka tuskin suosikikseni tulee nousemaan.
Rommi Bruikku
Erittäin pehmeä ja helposti juotava viski, josta löytyi mukavasti luvattua rommin vivahdetta.
Bowmore 1991 Port
Tätä maistoin illan päätteeksi Kerttulin Kievarissa (muistaakseni 11 eur/4 cl), jossa koko tämä 1990 - 1992 sarja oli hyllyssä.
Port oli vahvasti läsnä tuoksussa, mutta myös mausta sen löysin. Yhdyn Villainin mielipiteeseen ja pidin tästä enemmän kuin 1992 wine -versiosta. Toistaiseksi eniten itseäni mielyttänyt Bowmore ja pullo, jonka saatan vielä joskus ostaa.
______________________________________________________________________________
POP (13.10.2011 9.43.32)
Itseasiassa tämä Bowikan "koko"suora (90-92) pitää sisällään myös 1989 bourbontynnyristä tulleen, kolme ensimmäistä on ulkoasultaan samanlaisia, -92 ollessa "uutta" ulkoasua mukaileva. Itse rankkaan tästä nelikosta tuon -89 version hyvinkin korkealle.
______________________________________________________________________________
Obanboy (13.10.2011 10.08.47)
quote[312E31610 (link)]:
Itseasiassa tämä Bowikan "koko"suora (90-92) pitää sisällään myös 1989 bourbontynnyristä tulleen, kolme ensimmäistä on ulkoasultaan samanlaisia, -92 ollessa "uutta" ulkoasua mukaileva. Itse rankkaan tästä nelikosta tuon -89 version hyvinkin korkealle.
______________________________________________________________________________
sähkäri (13.10.2011 17.54.23)
quote[475847170 (link)]:
Itseasiassa tämä Bowikan "koko"suora (90-92) pitää sisällään myös 1989 bourbontynnyristä tulleen, kolme ensimmäistä on ulkoasultaan samanlaisia, -92 ollessa "uutta" ulkoasua mukaileva. Itse rankkaan tästä nelikosta tuon -89 version hyvinkin korkealle.
______________________________________________________________________________
smn (14.10.2011 5.58.36)
Eilen tuntui olevan erityisen hyvä viskipäivä, joten lasissa kävi kolmekin juomaa. Hazelburn Sauternes Cask oli reilulla vedellä jatkettuna jälkiruokaviskiä parhaimmillaan, Strathisla 40v jatkoi jälkkäriteemaa täysin toisesta lähestymiskulmasta ja illan päätteeksi Springbankin 10 maistui mahtavalta.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.10.2011 7.14.31)
quote[120C0F610 (link)]:
Strathisla 40v jatkoi jälkkäriteemaa täysin toisesta lähestymiskulmasta
______________________________________________________________________________
smn (14.10.2011 18.37.29)
quote[283634303E043435042F333E042C3A2F3E295B0 (link)]:
quote[120C0F610 (link)]:
Strathisla 40v jatkoi jälkkäriteemaa täysin toisesta lähestymiskulmasta
Gordon & MacPhail? Jos, niin kommentit kiinnostaisivat.. Itsellä on muistikuva hieman turhan kuivahkosta ja vahvan tammisesta jälkimausta, muuten oiken hyvää ja täyteläistä sherryttelyä.
______________________________________________________________________________
JS (14.10.2011 19.48.44)
quote[4B5557535D675756674C505D674F594C5D4A380 (link)]:
quote[120C0F610 (link)]:
Strathisla 40v jatkoi jälkkäriteemaa täysin toisesta lähestymiskulmasta
Gordon & MacPhail? Jos, niin kommentit kiinnostaisivat.. Itsellä on muistikuva hieman turhan kuivahkosta ja vahvan tammisesta jälkimausta, muuten oiken hyvää ja täyteläistä sherryttelyä.
______________________________________________________________________________
arviainen (18.10.2011 11.42.06)
Pieni maanantaitasting erään "puisevan" viskitietäjän kanssa ;)
Laseissa pyörähtivät mm. Glenlivet 21yo Archive, Yamazaki 18yo, Springbank 21yo, Laphroaig 18yo, Ben Nevis 14yo ja 37yo molemmat OB ja SC sekä loistava Gordon & MacPhailin Mortlach vuodelta 1949. Näiden lisäksi illan varsinaisena teemana oli puolen tusinaa japsia, joista lisää stooria täällä.
______________________________________________________________________________
Peat (18.10.2011 17.29.42 last edit 18.10.2011 17.30.57)
quote[5A6C4B4B6C090 (link)]:
Pieni maanantaitasting erään "puisevan" viskitietäjän kanssa ;)
Laseissa pyörähtivät mm. Glenlivet 21yo Archive, Yamazaki 18yo, Springbank 21yo, Laphroaig 18yo, Ben Nevis 14yo ja 37yo molemmat OB ja SC sekä loistava Gordon & MacPhailin Mortlach vuodelta 1949. Näiden lisäksi illan varsinaisena teemana oli puolen tusinaa japsia, joista lisää stooria täällä.
______________________________________________________________________________
arviainen (19.10.2011 5.32.13)
quote[0B342A2A2070410 (link)]:
Mystery Sample #1
T: Makeaa mallasta, nuorekasta viljaisuutta, aamiaismuroja. Kevyeen suuntaan mennään. Vaaleaa hedelmäisyyttä, omenatäytelakua. Irtokarkkimainen makeus melkein ampuu yli. Kepeää kukkaisuutta, alikypsää banaania? Balblair? Taustalla lowlandmaista viljaisuutta. Auchentoshan? Bladnoch? Vaniljaisia vaahtokarkkeja. Tullibardine?
M: Melko kevyt ja hedelmäinen. Aavistus mentholimaista viileyttä. Mukava perusviski jonka mausta on hankala runoilla tämän pidempään.
JM: Hiipuu aika nopeasti. Jättää hieman kukkakaalimaista vihanneksellisuutta. Ei erikoinen mutta ihan miellyttävä. Aperitiiviksi. Olisko joku noin 10-vuotias bourbon-kypsytys?
Mystery Sample #2
T: Alussa reippaasti turvetta. Islay? Ei sentään... Paahdetta, jokihumusta, tervaa, kytevää kompostia, pohjaan palaneita karjalanpiirakoita. Jura? Taustalla toffeen ja cream sherryn sekaista makeutta. On aika erikoinen tuoksu, mielenkiintoinen mutta ei miellyttävä. Kuin rutiköyhän miehen Lagavulin 16 YO. Voimakas turpeisuus rauhoittuu noin kymmenessä minuutissa.
M: Likaisen turpeinen. Savunsekaista makeutta, reilusti tammea, lakritsia? Tasapainoton ja sekava. Ohut koostumus.
JM: Nauriin ja lantun sävyinen jälkimaku läsähtää äkkiä. Ihmeellinen äpäräviski. Mikä riivattu maistuu näin omituiselta? Liekö mallasviskiä lainkaan? Skotlantilaista? Blender-noviisin ensimmäinen opinnäytetyö?
Mystery Sample #3
T: Aluksi napakan kuivakka ja merellinen savupöllähdys. Bowmore. Hillitysti turvetta, sopivasti makeaa hedelmäisyyttä, grillihiiliä, grillattua porsaankyljystä, merisuolaa, mineraalisuutta, piikiveä? Hienosti integroituneita aromeja. Autosuggestio tarjoaa jopa herukkaisuutta. Herkullinen, monipuolinen ja ruokaisa tuoksu. Vaikuttaa oikein rauhallisesti ja harmonisesti kypsyneeltä tisleeltä.
M: Keskitäyteläinen runko, runsas maku. Ripaus suolaa ja pienempi ripaus salmiakkia, sopivan hillitysti turvetta. Raikas ja kirkas olemus, samalla kuitenkin riittävän hefty.
JM: Pitkä, miellyttävä ja tasapainoinen. Herukkaisuus hiipii mukaan. Alkoholiakin tuntuu olevan enemmän kuin kahdessa edellisessä, olisko noin 50%. Ihan lopussa yrittää pyrkiä tuhkaiseen suuntaan kuitenkaan sinne pääsemättä. Täytyy olla jotain 90-luvun alkupuolella tislattua Bowmorea, joka on purkitettu 12-15-vuotiaana. Itse asiassa tulee mieleen 12 YO 1995 DL OMC #2245.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (19.10.2011 8.41.42)
quote[0036111136530 (link)]:
quote[0B342A2A2070410 (link)]:
Mystery Sample #2
T: Alussa reippaasti turvetta. Islay? Ei sentään... Paahdetta, jokihumusta, tervaa, kytevää kompostia, pohjaan palaneita karjalanpiirakoita. Jura? Taustalla toffeen ja cream sherryn sekaista makeutta. On aika erikoinen tuoksu, mielenkiintoinen mutta ei miellyttävä. Kuin rutiköyhän miehen Lagavulin 16 YO. Voimakas turpeisuus rauhoittuu noin kymmenessä minuutissa.
M: Likaisen turpeinen. Savunsekaista makeutta, reilusti tammea, lakritsia? Tasapainoton ja sekava. Ohut koostumus.
JM: Nauriin ja lantun sävyinen jälkimaku läsähtää äkkiä. Ihmeellinen äpäräviski. Mikä riivattu maistuu näin omituiselta? Liekö mallasviskiä lainkaan? Skotlantilaista? Blender-noviisin ensimmäinen opinnäytetyö?
Meinasi unohtua vaan JS:n muistuttelemana laitetaan nyt speksejä.
2. Longrow 18yo, 46%, 2011 pullotettu
______________________________________________________________________________
sähkäri (19.10.2011 9.07.32)
Olisiko ollut kyseiselle Longrownille huono ilta? Toisena iltana edelleen sokkona maistatettuna tuntui maistuvan paljon paremmin, jopa hyvin. ;D
______________________________________________________________________________
BowMan (19.10.2011 18.02.32)
quote[113D2932331D34333239325C0 (link)]:
quote[4C7376767B73741A0 (link)]:
On jännä huomata, miten tuo Lagan DE tuntuu olevan aika universaalisti huippuviskin maineessa
DE sarja ei muuten ole vakuuttanut, mutta Lagan versio on minusta erittäin onnistunut.
______________________________________________________________________________
JS (19.10.2011 18.06.54)
Juu, ei ollut kahdessa maistelukerrassa sitten mitään yhteistä. Se on tuttua, että samassa viskissä saattaa eri päivinä olla eri nyanssit, mutta tämä tapaus oli kerrassaan mystinen.
Kannattaa rohkeasti maistella kyseistä juomaa. Tuntuu olevan, hmm... "monisäikeinen". :)
Tai sitten happilisä on dramaattisesti muuttanut profiilia.
______________________________________________________________________________
Eileanach (20.10.2011 9.01.36)
quote[59746C567A751B0 (link)]:
quote[113D2932331D34333239325C0 (link)]:
quote[4C7376767B73741A0 (link)]:
On jännä huomata, miten tuo Lagan DE tuntuu olevan aika universaalisti huippuviskin maineessa
DE sarja ei muuten ole vakuuttanut, mutta Lagan versio on minusta erittäin onnistunut.
Mielestäni kaikki maistamani DE:t ovat olleet ihan ok, ja nämä kolme suorastaan loistavia.
Caol Ila DE 1997/2010 C-si; 6-470
Lagavulin DE 1991/2007 lgv.4/495
Talisker DE 1993/2006 TD-S: 5IU
Uusin DE laga vielä maistamatta, mutta pari viimeisintä ei hätyytellyt 91/07:n asemaa. Nyt ensi maistelussa Talisker 1999/2010 TD-S:5MY. Tästä tuskin nousee haastajaa TOP-3:lle, pippurisuus ja chili kadoksissa. Ei huono, mutta ei tästä taida ihan klassikoksikaan olla. Virheetön ja helppo, ei kaipaa hieman korkeammista prosenteista (45.8%) huolimatta edes vettä, tulee mieleen JW Green label vuosien takaa.
______________________________________________________________________________
Artturi (21.10.2011 11.55.25 last edit 21.10.2011 11.55.54)
Old Bricks pitkästä aikaa ja lasissa Caledonia Edradourilta. Ei se ole edelleenkään huonoa. Viimeksi Viski 2011:ssa maistettu ja kait se on jostakin oma puteli hoidettava :P
______________________________________________________________________________
turtsi (6.11.2011 8.57.53)
Eilen tuli otettua muutama viski parin kaverin kanssa. Setti oli sekalainen ja maistossa oli aina sitä mitä sattui kaapista tulemaan ulos ;)
- Glenturret 10 40% Kevyt, "helppo" hedelmäinen aloitusviski.
- Glenfarclas Heritage 40% Tässä oli jo hieman enemmän runkoa. Kevyen sherryinen ja hieman mausteinen. Olisi ehkä saanut muutama prosentti olla lisää
- Glenfarclas Heritage CS 60% Tässä on jo runkoa. Tumman sherryinen ja reippaan mausteinen. Ei ehkä vetänyt vieläkään vertoja vanhan pullomallin 105:seen, hyvää kuitenkin.
- Aberlour SC Sherry Handbottled at distillery 56.2% Paksun sherryinen ja tumman suklainen ja toffeinen herkku. Tässä oli jo hieman pidemmän kypsytyksen myötä tammisuutta. Erinomaista!
- Bunnahabhain 1997 "suomihevi" 54.1% Itsellä jo muutama maisto takana tästä. Ensimaistoilla tämä oli hieman kuivemman oloinen. Nyt kuitenkin jo hieman hedelmällisyyttä saaneena paksumman olonen ja tietenkin todella savuinen. Jälkimaussa mukavan tervainen, lakritsi ja salmiakkimainen. Tietenkin tuo voimakas savu peittää noita bunnan perusmakuja, mutta Itselle maistunut melkein joka maistolla. "Jämäkkää ainetta"
- Bowmore Cask Strength (screen print label) 56% Bowikan 80 luvun parhaimpia piirteitä, maistuvan kukkaista laventelia, anista, minttua, mentholia, herukkaa. "Makoisan kirpakkaa!"
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (6.11.2011 15.42.50)
quote[6C6D6A6C6B71180 (link)]:
- Glenturret 10 40% Kevyt, "helppo" hedelmäinen aloitusviski.
- Glenfarclas Heritage 40%
- Glenfarclas Heritage CS 60%
- Bunnahabhain 1997 "suomihevi" 54.1% ... ja tietenkin todella savuinen.
mutta Itselle maistunut melkein joka maistolla. "Jämäkkää ainetta"
______________________________________________________________________________
Vermin (6.11.2011 19.28.13)
Eilen ilman sen kummempia nuotteja maisteltuja:
Benriach 1976 #4469 Richly Peated Port pipe 55.5 %
Bowmore 1990 16yo Sherry 53.8 %
Glenfarclas 40yo 105 60 %
Springbank 21yo 46 %
Glendronach 1972 #718 51.5 %
Kaikki kyllä aivan loistavia viskejä.
______________________________________________________________________________
turtsi (6.11.2011 20.12.31)
quote[7955415A5B755C5B5A515A340 (link)]:
quote[6C6D6A6C6B71180 (link)]:
- Glenturret 10 40% Kevyt, "helppo" hedelmäinen aloitusviski.
Ja aika karmea...
Eikös nämä Heritaget tehty Ranskan markkinoille? Vaikeita löytää, ja kiinnostusta olisi.
En mieltänyt tätä kovinkaan savuiseksi, mutta mielessä oli todella savuinen verrokki (13 yo, Signatory CS, samana päivänä tislattu). Mistä tuo ero mahtaa tulla? Tynnyri tekee varmaan osansa, mutta ei kai se kaikkea selitä. Varasto-olosuhteet olleet erilaiset kenties?
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (6.11.2011 21.09.29)
quote[56575056514B220 (link)]:
Ranskan ja sveitsin markkinoillehan Heritaget on pääasiassa valmistettu. Noita uusia "paksumpi pulloisia" eriä on alkanut tupsateleen muillekin markkinoille. Esim naapurin systemistä tuo 40% versio löytyy. Ennemmin kuitenkin suosittelisin tuota 60% versiota, jos semmoisen sattuu jostain löytämään
______________________________________________________________________________
aapeli (15.11.2011 13.00.19 last edit 15.11.2011 13.00.39)
Bowmore 10 yo 'tempest' batch#2. Veikeitä nämä 1st fillit. Runsaan vaniljainen sekä sitruunainen. Rauhallisen savuinen ja mukavan tervainen. En harkinnut kertaakaan veden lisäämistä, täysin tällaisenaan 56%-vahvuudessa juotava.
Siinä missä ensimmäisen erän suhteen olin aluksi epäilevämpi, sekä jouduin pitempään sen kanssa suhdetta rakentamaan, oli tässä jotenkin keitos valmiimpi heti ensi maistelulla. Ei sinänsä profiililtaan juuri ensimmäisestä poikkea, mutta jollain tavalla maku enemmän auki.
______________________________________________________________________________
aapeli (22.11.2011 11.28.31)
Bruichladdich 'Links' -Torrey pines. Viljaa ja marjaisuutta, raikasta sitrusta. Ihan aavistuksen omainen turve taustalla. Ihan ok.
Tullibardine 1994, Conoisseurs choice,46%. Keveähkön oloinen perusperus. Ehkä jotain kevyttä kukkaisuutta, sellaista. Näitähän riittää, ei mikään erikoinen tapaus.
Laphroaig 18 yo,OB, 48%. Aika voimakas, tervainen savyhyöky, mutta eipä juuri muuta. Aika tasainen, mutta itse en tästä paljoa saanut irti.
Mikään mainistuista ei ainakaan tämän perusteella mikään aivan huippuviski ollut, tosin ei näitä mitenkään erityisen tarkkaan maisteltu, enemmänkin seurusteluviskeinä.
______________________________________________________________________________
arviainen (27.11.2011 7.22.04)
Puolen kymmentä hieman erikoisempaa Japsia käväisi lasissa. Mikään ei suuremmin sytyttänyt, viimeisen ollessa jopa todella erikoinen tapaus - siitä voisi melkein laittaa siivut Savon suuntaan, sokkona tietysti ;)
______________________________________________________________________________
sähkäri (27.11.2011 8.48.24)
quote[6E587F7F583D0 (link)]:

arviainen (27.11.2011 8.56.33)
quote[4F504D4408484451514C250 (link)]:
quote[6E587F7F583D0 (link)]:
Puolen kymmentä hieman erikoisempaa Japsia käväisi lasissa. Mikään ei suuremmin sytyttänyt, viimeisen ollessa jopa todella erikoinen tapaus - siitä voisi melkein laittaa siivut Savon suuntaan, sokkona tietysti ;)
Mitenpä muutenkaan. Taidan tietää yhden kaverin joka ainakin kuvaustesi perusteella voisi viskistä pitääkin. ;D
______________________________________________________________________________
JS (28.11.2011 15.14.32 last edit 28.11.2011 20.46.06)
Oooohhh... Se Isawa 1983 on pakko saada maistaa. :)
______________________________________________________________________________
JS (19.12.2011 0.47.01)
Johnnie Walker Blue Label L1244 DN000 63588753 No LA 1 02453 (1 litre).
Hyvää viskiä, tavallaan.
Kiehtovan savuinen ja ohut tuoksu. Kärpässarjan suutuntuma. Melko mukavaa blendiä. Ei mitään erikoista.
Törkeä hinta.
______________________________________________________________________________
Stuju68 (26.12.2011 18.53.42)
Tuli maistettua minulle ainakin uutta tuttavuutta Cu Dhub The Black Whisky. Siitä ei sitten paljoa kerrottavaa olekaan noin maullisesti tuli mieleen ruotsalaisten julmust alkoholilla höystettynä. Lähes musta väri toi tietysti jotain mutta muuten siinä ei sitten paljon kerrottavaa olekaan kommentiksi riittää että tulihan maistettua.
______________________________________________________________________________
JS (29.12.2011 21.27.43)
Sokkotasting. Ei eilen mutta 25.12.2011.
#1 Tuttu tuoksu... Kevyttä tammea, selkeää mallasta, bourbon-kypsytys, voimakas hedelmä, sokeroitu ananas, nuorehkon oloinen. "Ananasniittyä" ja hunajaa. Maku on keskitäyteläinen, pyöreä, pehmeä, melko makea. Ei löydy ripaustakaan savua.
Arvaus: Joku noin 10-vuotias Speysiden tai Highlandin peruspullote.
#2 Kihelmöivän suolainen tuoksu. Mineraalisuutta, märkää kalliota (oh yeah), vaniljaa, runsasta kypsää hedelmää. Bowmore? Springbank? Maussa paahdetta, toffeeta, makeutta, sherrykypsytystä hieman. Jämäkkä ja harteikas. Erinomainen.
Arvaus: Ei uskalla arvata. Maistuu kyllä pirun hyvältä.
#3 Suolaa ja merellisyyttä, kirpeää hedelmää, paljon samaa edellisen kanssa. Bowmore? Jämäkkä ja tamminen, sitruksinen ja hennon turpeinen. Maku on suorastaan huumaava. Kevyesti savustettu, kiemurteleva ja mausteinen.
Arvaus: On erittäin tuttua, mutta ei saa kiinni
#4 Upean pehmeä ja sherryisen suklainen tuoksu. Iäkäs. Joulumausteita. Kardemummaa? XO-konjakin tyylistä ylikypsää rypälehedelmäisyyttä. Punaisia marjoja, karpaloa? Täyteläisessä maussa on kulunutta nahkaa, sherryä ja Riojan viinien maskuliinisuutta.
Arvaus: Joku melko iäkäs ja elegantti sherrykypsytetty Speysiden herkku. Tai joku 14-25-vuotias ;) Ben Nevis.
#5 Uuuuhhhhh
Nyt ollaan asian ytimessä. Mahtava sherryisyys. Rusinasoppaa, ylikuivia rusinoita, Manzanillamaista sherryhiivaa, melkein pullataikinaa, Glenfarclasin menthol-huuruja? Tulee mieleen myös GlenDronach ja BenRiach. Erittäin mehevä, täyteläinen ja iäkäs maku, joka lopussa kuivuu mukavasti. Melkein vetää kieltä solmuun. Jälkimaussa upeaa paahteista kahvisuutta.
Arvaus: Pitkän mietinnän lopuksi olen melko varma, että lasissa on Tobermory 15 YO. Joka tapauksessa setin paras viski.
#6 Taas tuttua tavaraa. Makea, imelän hedelmäinen ja suoraviivainen bourbon-kypsytetty Speyside tai Highland. Nuorekkuutta, vaniljaa, keltaista hedelmää, karkkikauppaa, banaanivenettä, ehkä pieni ripaus savua. Maussa sitrusta, vihreää omenaa, hunajaa, valkosuklaata.
Arvaus: Auchentoshan, Balblair, Macallan Select Oak? Jotain teini-ikäistä Lowlandia?
Oikea rivi:
#1 Dalwhinnie 15 YO
#2 Clynelish 14 YO Flora & Fauna L1
#3 Springbank 15 YO
#4 Glenfarclas 15 YO
#5 Tobermory 15 YO
#6 Balvenie 15 YO Single Barrel #8998, 9.8.1995 30.3.2011
Erittäin viihdyttävä ja maistuva setti. Kiitos sähkärille!
______________________________________________________________________________
JS (1.1.2012 19.10.46)
Viskivuosi 2012 käynnistyi heti keskiyön jälkeen.
Port Ellen 18 YO Douglas Laing Provenance 1981/2000 Winter Distillation, 43%
New Castle Brown Alen väri. Voimakkaan savuinen ja erittäin turpeinen tuoksu. Ilmiselvä ja muhkea sherryisyys jonka taustalla kevyttä sitrusta ja merellistä suolaisuutta. Melko pehmeä ja tumman hedelmäinen. Port Elleniksi yllättävän lempeä suutuntuma (harvemmin saa maistaa valmiiksi laimennettuna).
Tasapainoinen ja mainio pullote. Sherry sopii Port Elleniin kuin nenä päähän.
______________________________________________________________________________
aapeli (2.1.2012 10.23.52)
Vuoden vaihtuessa pari runsaan sherryistä tekelettä:
Aberlour 18 y,OB, 43%. Toffeeta, nougatia. Kahvia sekä sitrusta. Todella miellyttävä, tasapainoinen ja hyvällä tavalla helppo, olematta heppoinen.
Mortlach 1992, 16 yo, Douglas Laing OMC,50%, Sherry butt 5046. Värikin lupailee vahvaa sherryä ,eikä valehtele. Siirappia, ruutia, kuivattua sekahedelmää. Van Houtenia ja pippuria. Erinomainen sherrypommi.
______________________________________________________________________________
aapeli (3.1.2012 10.09.50)
Muutama sample:
Bowmore 10 yo, Tempest, batch#3. 55,6%. Itse en muistinvaraisesti uskalla arvailla ,eroaako kuinka paljon edellisistä, hyvin samanoloiselta vaikuttaa. Saattaa olla aavistuksen pehmeämpi ainakin ensimmäiseen versioon verrattuna. Edelleen hyvin sitruksinen, vahvan vaniljainen ja miellyttävän turpeinen viski. Toimii.
Ardbeg 'anb' L8. 46%. Voimakas turvesavu, muhkea hedelmäisyys, itselleni niin usein voimakkaan turpeisissa viskeissä esiintyvä greippi puskee jälleen mukavasti esille.
Jura, 1999 Boutique barrels, Bourbon Xu,55%. Eipä tullut minusta juran ystävää tälläkään viskillä. En saa tästä juuri muuta kuin likaista turpeisuutta ja savua. Kun ei iske, niin ei iske.
Big Peat, Christmas edition, 57,8%. Tulinen, turpeinen, savuinen. Taustalla jotain hedelmäisyyttäkin häilyy, mutta siitä on vaikea saada selvää jyräävien pääpiirteiden alta. Ei silti huono, omassa lajissaan ihan onnistunut sekoitus.
Sampleista kiitokset.
Jos palstoilla olisi olemassa ketju "mitä ajattelit juoda tänään, tai edes lähiaikoina,jos et juuri tänään",niin tämä samplemaistelu inspiroi aukaisemaan L9 uigen ja maistamaan perusverion tuosta Big Peatista, joka siis edelleen on maistamatta.
______________________________________________________________________________
Villain (3.1.2012 19.12.43)
Pari päivää myöhässä, mutta edellisen vuoden viimeinen viskini oli Duncan Taylorin pullottama single grain Carsebridge 30yo (1979/2009 cask 33038 52,3%). Onpahan mahtavan monipuolinen ja upea juoma, vaikkei mallasviskiä olekaan. Tätä tuli kaverin pullosta jo pariin otteeseen joulun tienoilla maisteltua, ja joka kerralla tuntui löytyvän jotain uusia ulottuvuuksia. Myös viskin kehitys lasissa on aivan valtava; alkuun tuoksussa tuntuva jyrkkä alkoholisuus katoaa noin vartissa (tai vesitipalla), minkä jälkeen koko leikki oikeastaan vasta alkaa, toinen toistaan herkullisempien aromien noustessa vuorollaan esiin.
En näitä jyväviskejä juurikaan entuudestaan tunne, mutta näemmä sieltäkin suunnalta voi löytyä todellisia helmiä, ainakin näistä vähän vanhemmista (ja tietty myös hirveää kuraa - Cameron Brig ainakin oli sitä itseään). Carsebridgeä näyttäisi löytyvän suht edullisesti esim. turbaanilta, jopa 45 vuoden ikäisenä, vaan maistuukohan noin vanha single grain enää muulta kuin pelkältä puulta?
-V
______________________________________________________________________________
Eileanach (8.1.2012 8.49.10 last edit 8.1.2012 9.01.00)
Puotilassa visiitti:
Benriach 16 yo 1994, 51,3%. Peated, PX-Sherry finish. Single cask no 5632. Bottled Sept. 2010 exclusively for Pikkulintu. Bottle 194/350 .
Tuoksussa selkeätä Pedro Ximenez sherryä, eli rusinaista makeutta / hedelmäisyyttä,maukasta turvesavua ja maltaisuutta
Maussa samat elementit hyvässä balanssissa, erittäin selkeät raikkaat maut, 51,3% antaa riittävän potkun mutta tekee samalla sen että vettä ei tarvitse harkita lisätä.
Jälkimaussa mukavasti näitä samoja elementtejä, savua, turvetta ja makeaa sherryisyyttä joka hiljalleen kuivaa pois.
Erittäin onnistunut Single cask, käykäähän kaikki maistamassa jotka Pikkulintuun eksytte.
Brora 30 Years Old,52.4%, 1st release,Bottle No 1564/3000
Tuoksu erittäin monimuotoinen jotain rusinaista mausteisuutta, erittäin hedelmäinen (makeita sitruksia)
Maku on todella monimuotoinen mutta äärettömän hyvässä balansissa, turvetta, pippuria, makeaa sitrusta (mandariini),sinappijauhetta, lopussa hienosti kuivaa tammea ja hentoa savuverhoa (en tiedä kuinka kauan pullo on ollut auki Pikkulinnussa mutta monesti hapettuminen vie terävimmän savun mennessään). Hieno samettinen suutuntuma.
Jälkimaut hiipuu samoissa merkeissä jättäen hieman makean happaman, turpeisen ja kuivan tuntemuksen, suht pitkä.
Upea viski.
______________________________________________________________________________
POP (8.1.2012 10.24.38)
Kyllähän 30 vuotta tynnyrissäkin taittaa turpeisuutta/savuisuutta aika paljon. Jos ajatellaan vaikkapa "perus vahvuisia" Bowmoren Seadragonia tai Krannaa, Laphroaigin 30y:tä tai Ardbegin 30y Very Oldia, niin eipä nämäkään mitään turve/savu jyriä ole, vaan näistä se löytyy hentona vivahteena.
______________________________________________________________________________
MashTun (8.1.2012 11.54.16)
quote[053E2338393E35500 (link)]:
Puotilassa visiitti:
Benriach 16 yo 1994, 51,3%. Peated, PX-Sherry finish. Single cask no 5632. Bottled Sept. 2010 exclusively for Pikkulintu. Bottle 194/350 .
Tuoksussa selkeätä Pedro Ximenez sherryä, eli rusinaista makeutta / hedelmäisyyttä,maukasta turvesavua ja maltaisuutta
Maussa samat elementit hyvässä balanssissa, erittäin selkeät raikkaat maut, 51,3% antaa riittävän potkun mutta tekee samalla sen että vettä ei tarvitse harkita lisätä.
Jälkimaussa mukavasti näitä samoja elementtejä, savua, turvetta ja makeaa sherryisyyttä joka hiljalleen kuivaa pois.
Erittäin onnistunut Single cask, käykäähän kaikki maistamassa jotka Pikkulintuun eksytte.
______________________________________________________________________________
Eileanach (8.1.2012 12.49.23 last edit 8.1.2012 12.54.51)
quote[534C53030 (link)]:
Kyllähän 30 vuotta tynnyrissäkin taittaa turpeisuutta/savuisuutta aika paljon. Jos ajatellaan vaikkapa "perus vahvuisia" Bowmoren Seadragonia tai Krannaa, Laphroaigin 30y:tä tai Ardbegin 30y Very Oldia, niin eipä nämäkään mitään turve/savu jyriä ole, vaan näistä se löytyy hentona vivahteena.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (11.1.2012 9.10.27 last edit 11.1.2012 9.10.46)
Ruoholahden (Ganja Bay :-) ) one pint pubissa tuli pikaisesti maistettua old Pulteney 21v., uusittu pullote.
Ei se Murray-setä mielestäni aivan hakoteillä ole ollut kehuessaan tätä, sillä makua on runsain mitoin, ja tosi mukavana pakettina! Itse pidin kovasti pienen alkusuolaisuuden kera saapuvasta vivahteikkaasta ja monipuolisesta hedelmäpommista. Jälkimakukin jäi mukavasti elämään suuhun.
Hinta-laatusuhde tämän ikäiseltä, 46% pulloteltulta viskiltä, oli erinomainen. Tuli halu ostaa pari pulloa ihan oikeasti kotiin.
______________________________________________________________________________
JS (12.1.2012 16.19.13)
Sähkäri maistatti viime viikolla muutaman sokkosamplen.
Caol Ila 15 YO Shieldaig, 43%
Miehekäs tuoksu. Aluksi tulee mieleen joku partavesi, ei kuitenkaan Old Spice osastoa. Tuoksu on melko raskas, turpeinen ja maanläheinen. Taustalla mehevää hedelmää, pinnassa palanutta popcornia ja lihaisaa hiillosmakkaraa. Maussa lempeä turveaalto, ei lainkaan tuhkainen. Tyylikästä savukalan aromia. Silkkinen suutuntuma. Erittäin maukas. Jos Octomore-sloganin mukailu sallitaan, kokonaisuus voisi olla "iron fist in a triple velvet glove". Arvelin 90-luvulla pullotetuksi Ardbegiksi.
Bowmore 13 YO Single Malts of Scotland Sherry Butt, 56,4%
Kuivakka, muhkea, paahteisen espressomainen sherry. Pureskeltavan paksu, turpeinen, merellinen. Taustalla sherryn hiivaisuutta. BenRiach 1977/2010 PX Finish Cask #1033 on samankaltainen mutta huomattavasti jyräävämpi. Sokkona arvelin että lasissa voisi olla Laimrig 1. Tämä oli ilmeisesti Sukhinder Singhin vastaus Maltsmens Selectionille.
Glenlivet Signatory Sherry Cask, 46%
Tiivis kuivahedelmäinen tuoksu. Vadelmatäytesuklaata sekä tuoksussa että maussa. Paksu, marjainen, hedelmäkarkkinen, aavistuksen parfyyminen. Tuoksupornoa, sanoi joku. Täyteläinen, marjahilloinen, hivenen portviinimäinen maku.
Springbank 100 Proof, 57% (10 YO? Pullotusvuosi?)
Savukalaa, palvikinkkua, pekonia. Erittäin ruokaisa tuoksu. Popcornia, mineraalisuutta, toffeeta jopa. Täyteläinen, sähäkkä, jämäkkä ja iäkkään oloinen. Osittain sherrykypsynyt? Veden kanssa hedelmäinen makeus voimistuu. Yksi viime aikojen sykähdyttävimmistä makuelämyksistä. Säpsäytti kuin se sähköaita, johon tökkäsin sormeni Pohjois-Norjassa kesällä 1989.
Näytepullojen tiedot olivat enemmän tai vähemmän puutteelliset. Osaisiko esim. arviainen laittaa näistä pullotteista tarkempia speksejä?
______________________________________________________________________________
aapeli (16.1.2012 10.55.03 last edit 16.1.2012 10.56.36)
Muutama hupaisa smws-nimihirviö kävi lasissa:
SMWS 126.2. "Puff the magic dragon", 10 yo,54%, refill barrell. Aktiivinen on tynnyri ollut,sillä helposti voisi luulla 1st filliksi. Voimakasta vaniljaisuutta, popcornia, hunajaa sekä yllätyksenä aavistus turvetta. Turvetta ei periaatteessa pitäisi löytyä, mutta koska joka kerralla olen sen aistinut, olkoon se siellä.
SMWS 27.86. "Colour coordinated whisky", 10yo, 50.7%. Red wine barrique. Muhevan hedelmäinen, punaista marjaa, cherrycolaa. Punaista omenaa sekä lakritsia. Pirteä viski, jossa viini on voimakkuudestaan huolimatta integroitunut hienosti viskiin.
SMWS 3.169. "Pagoda reek drifting over Loch Indaal" 16 yo, 56,6%. Refill butt. Savua, tervaa, maltillista turpeisuutta, hedelmää. Hyvä ja tyylikäs viski tässäkin.
Ja näin meidän kesken voin paljastaa,että ylhäältä alas lueteltuina kyseiset viskit tunnetaan joissain yhteyksissä myös nimillä: Hazelburn, Springbank ja Bowmore.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (25.1.2012 14.07.19 last edit 25.1.2012 14.09.23)
Maistelin taannoin Dalmoren 18-vuotiaan viskin rauhassa kotosalla aamupäivällä.
Niin paljon kuin olen lukenutkin Dalmoresta hieman negatiivisia arvioita, on pakko sanoa, että tämä kyseinen pullote on minun makuuni. Sherryinen, monipuolinen, täyteläinen, rikas makumaailma avautuu tyylikkäästi suussa, jättäen myös miellyttävän jälkimaun. Jälkiruokaviski, ja hyvä sellainen.
[Dalmoren setistä 12v ja 18v tuntuvat toimivan aika mukavasti itselläni, mutten hirveästi pidä 15-vuotiaasta tai King Alexanderista: Jälkimmäisissä minua häiritsee ilmeisesti viinitynnyrien käytön mukaan tuodut, ylikypsän hedelmän maut.]
______________________________________________________________________________
POP (13.2.2012 12.32.06)
Uisge-torstai oli varsin viskintäyteinen kokonaisuus joten listataan jotain tänne, maisteluaika oli pyöreästi 12 tuntia ja dramit 1-2cl:aa.
Tunnin junamatka muuttui vr:n ansiosta kahdeksi joten oli aikaa napata pari ib Bowmorea, joiden speksejä ei tullut otettua ylös, löytynee Smokelta. Helsinkiin päästyämme suuntasimme casksamplejen kimppuun:
- n 3,5 vuotias Kilchoman, jota viimeksi olen maistanut n 2 vuoden ikäisenä, tämä on mielestäni hyvä, puhdas viski, tynnyri josta siivun omistamme täyttää kesällä 5 vuotta.
-3 eri ikäistä (10kk- vajaa 4 vuotta) Bruikan tislaamaa Lochindaalia (50ppm), samasta tynnyristä siis, kehityskaari oli huikea, mutta jätti kysymysmerkkejä ainakin itselle? Kyseinen tynnyri täytti joulukuussa 4 vuotta.
Näiden lisäksi lasissa kävi PC sample ikä ei jäänyt mieleen, varsin hurjan potenttiaalin omaavaa kamaa, sekä uusin Octomore Comus, joka ensimmäisellä maistamalla vaikutti lupaavalta, mutta muuttui liian makeaksi omaan makuun. Näillä eväillä oli hyvä lähteä lounaan kautta Uisgeen, jaottelen viskit hyviin ja vähemmän hyviin:
Mielestäni ei niin hyvät:
-Pultneyn 21y, jaa-a, turhan vahamainen ja yksinkertainen
-Port Ellen 28y DL, ehkä ne oli ne pahat kaulat jotka sain, mutta huonoin Plattari Ellen jota olen maistanut.
-Miyagikyo 1988 vintage, jotkut Japsit ei vaan toimi, piste
-Benriach 1984 vintage, liian yksiviivainen turvepommi.
Hyvät ellei jopa huiput viskit:
-Ballechin 6th release, todella puhdas ja kaunis ikäisekseen, koko suora on tullut maistettua, ei tosin rinnakkain, mutta ulkomuistista heitettynä 1. ja 6. ovat parhaat.
-Glenlivet Guardians cask, aivan loistava Livet, lisää tälläisiä!!
-Glenmorangie 25y, todella kaunis, viski kuin karamelli.
-Benriach 1975 vintage, ei samalla tasolla tiettyihin 1976 verrattuna, mutta huikeasti 1984 parempi.
Benriachin tuleva "Suomi"pullote tuli testattua ja positiivistä oli turpeettomuus sekä Rioja viimeistely, Bruikalta tuli maistettua 2001 tislattu sherrytynnyristä sample joka oli hyvää ja puhdas sekä käsien kautta haistettuna (valitettavasti ei ollut maistamis mahdollisuutta) PC sample joka on ollut 5 vuotta sherryssä ja 5 vuotta Riojassa, käsittämätön tuoksu. Tästä oli hyvä jatkaa välipalalle ja Ahvenen Ardbegroomin avajaisiin, jossa Ten sekä casksample vuodelta 2001, 1st fill barrel 61,3%, pullotettu 21/9/2011, voimakas, vaniliainen ja tanniinen Ardbeg. Väliin mahtui myös 4 Japsiviskiä Inatomin säestyksellä. Tankki oli aika täynnä viskiä näiden jälkeen, muttei humalatila :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.2.2012 10.07.21)
quote[110E11410 (link)]:
Tunnin junamatka muuttui vr:n ansiosta kahdeksi joten oli aikaa napata pari ib Bowmorea, joiden speksejä ei tullut otettua ylös, löytynee Smokelta.
______________________________________________________________________________
Toni V (15.2.2012 6.48.04)
Eilen, palloa katsoessa lasissa pyöri;
Bunnahanhain 18yo 43% (vanhaa sarjaa siis) Tässä jo pitkään auki olleessa pullossa tuoksu on hento, maussa sherryä ja happamuutta, viinimäisyyttä. Aika erikoinen jälkimaku, maku loppuu nopeasti mutta nousee uudelleen hitaasti. Hienoa.
Ardbeg 1994 / 15 Year Old / Dun Bheagan - No niin, Arbegin tervaleijonan tuoksu, joskin hiukan luumumaisena - miellyttävä tervehdys. Tuntuu että aika on tehnyt hyvää tälle, enää maut eivät tuntuneet ollenkaan riitelevän vaan tammisuus istuu ihan mukavasti tervaan. Mikään huima jälkimaku tässä ei ole, mutta varsin miellyttävä kokonaisuus.
Lagavulin 12yo -09 tutuilla öljypetrooli-nooteilla. Hieno jälkimaku.
Illan voittaja löytyy Islayn saarelta sekä kataloniasta ;) Juomista Ardbegi ja Laga ovat aika tasoissa, ehkäpä tuo jälkimmäinen eilen teki sen parhaan vaikutelman.
______________________________________________________________________________
Obanboy (21.2.2012 11.57.49 last edit 21.2.2012 14.31.58)
Kerttulissa kävin silpasemassa Glenfarclasin 105:sta (taisi olla hiukan alle 8 e/4cl) ja Juran Prophecy:ä (7,20e/4 cl).
Maistoin jonkin aikaa sitten Farclasin 21 yo:ta ja pidin kovasti - odotukset satavitosta kohtaan olivat siksi suuret. Hienoinen pettymys ensivaikutelmaltaan, koska en löytänyt samaa sherryisyyden harmoniaa. Parani vesitilkan myötä, mutta ei kuitenkaan pystynyt tosissaan haastamaan venttiä. Hyvä viski kuitenkin.
Prophecy oli jo maistelussa Uisgessa, ollen siinä määrin erikoinen, että vaati isomman maisteluerän. Tuoksu melkoisen tympeä, mutta maussa jotakin todella erikoista. En kyllä ole lähellekään vastaavaa viskiä ennen maistanut. Tanakkaa, jäykkää ja silti helposti juotavaa - lähinnä kytösavuista turpeisuutta omassa makukartassani - todella vaikeasti määriteltävissä joka tapauksessa. En tiedä tulisko kovin useasti lasiin kaadettua, jos pullo omassa hyllyssä olisi, mutta ei varmasti jäänyt viimeiseksi juomakerraksi tuo eilinen. Jännästi maku pyöri suussa vielä aamulla kahden hammaspesunkin jälkeen.
______________________________________________________________________________
sähkäri (21.2.2012 17.17.12)
quote[5074767C42517473796E696F72701D0 (link)]:
Maistoin jonkin aikaa sitten Farclasin 21 yo:ta ja pidin kovasti - odotukset satavitosta kohtaan olivat siksi suuret. Hienoinen pettymys ensivaikutelmaltaan, koska en löytänyt samaa sherryisyyden harmoniaa. Parani vesitilkan myötä, mutta ei kuitenkaan pystynyt tosissaan haastamaan venttiä. Hyvä viski kuitenkin.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (21.2.2012 18.09.39)
quote[627D60692565697C7C61080 (link)]:

Vaikuttaisikohan tuohon viskien ikä mitenkään, mitä luulet?
______________________________________________________________________________
Obanboy (22.2.2012 6.35.04 last edit 22.2.2012 6.41.28)
quote[1935213A3B153C3B3A313A540 (link)]:
quote[627D60692565697C7C61080 (link)]:
quote[5074767C42517473796E696F72701D0 (link)]:
Maistoin jonkin aikaa sitten Farclasin 21 yo:ta ja pidin kovasti - odotukset satavitosta kohtaan olivat siksi suuret. Hienoinen pettymys ensivaikutelmaltaan, koska en löytänyt samaa sherryisyyden harmoniaa. Parani vesitilkan myötä, mutta ei kuitenkaan pystynyt tosissaan haastamaan venttiä. Hyvä viski kuitenkin.
Vaikuttaisikohan tuohon viskien ikä mitenkään, mitä luulet?
Obanistin tuntien: ei välttämättä, ja onhan 105:ssa omat vahvuutensa...
Itse olen rankannut Farclas-suorasta 15 yo:n ykköseksi, mutta tykkään toki kovasti koko sarjasta. Perstuntuma/mutu antaa ymmärtää, että vatting on Farclasin tapauksessa (ja miksei kaikkien muidenkin) vähintään yhtä merkittävä kuin ikämerkintä.
______________________________________________________________________________
eläväpullo (22.2.2012 7.15.12)
105:n tuubissa lukee, että kymppivuotiasta olisi. Se on hyvää kamaa flunssaisena, avaa tiehyet. ;)
______________________________________________________________________________
arviainen (22.2.2012 7.39.28)
quote[2B2726293A2C480 (link)]:
105:n tuubissa lukee, että kymppivuotiasta olisi. Se on hyvää kamaa flunssaisena, avaa tiehyet. ;)
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (22.2.2012 8.05.08)
quote[5660474760050 (link)]:
quote[2B2726293A2C480 (link)]:
105:n tuubissa lukee, että kymppivuotiasta olisi. Se on hyvää kamaa flunssaisena, avaa tiehyet. ;)
Tarkistapa vielä uudemman kerran. Itse en ainakaan ole moiseen väitteeseen missään törmännyt.
______________________________________________________________________________
MrBeam (22.2.2012 18.53.29)
quote[507C6873725C75727378731D0 (link)]:
quote[5660474760050 (link)]:
quote[2B2726293A2C480 (link)]:
105:n tuubissa lukee, että kymppivuotiasta olisi. Se on hyvää kamaa flunssaisena, avaa tiehyet. ;)
Tarkistapa vielä uudemman kerran. Itse en ainakaan ole moiseen väitteeseen missään törmännyt.
Ei siis sovi flunssaan? Kyllä 105 on kerrottu kymppivuotiaaksi, mutta mahtoikohan tuubissa tätä lukea. Itse arvaisin, että siinä on mukana vanhempiakin tisleitä, tälle taas ei varmaankaan saa vahvistusta. Vattingista on ilmoitettu 70/30 sherry/bourbon. Kiva olisi tietää first fill sherrytynnyreitten osuus, vaan eipä taida tietoa olla saatavilla.
______________________________________________________________________________
MaunoAhonen (22.2.2012 19.47.03)
quote[596656717579140 (link)]:
1980-luvulla 105:sta oli ikämerkinnällä 8, nykyään se taitaa olla rehellisen NAS eikä tislaamo sivuillaankaan ikää kerro.
______________________________________________________________________________
kimpinen (28.2.2012 19.21.07)
kymppivuotista glengoynea maistoin töissä.... parin minuutin päästä maistui vielä omppu suussa ja tamminen toffeinen maku. Mut omppu aika halliteseva,ei huonolla tavalla!
______________________________________________________________________________
kimpinen (28.2.2012 19.24.13)
"mitä juon huomenna?" Macallan estate reserve olis seuraavana jonossa. Olisko mittään ajatuksia vaihdossa jo maistaneilta?
______________________________________________________________________________
Jay Kay (3.3.2012 9.46.35)
quote[426E7A61604E6760616A610F0 (link)]:
quote[596656717579140 (link)]:
1980-luvulla 105:sta oli ikämerkinnällä 8, nykyään se taitaa olla rehellisen NAS eikä tislaamo sivuillaankaan ikää kerro.
Rupesin itsekin epäilemään omaa infoani, kun tuo 8 kolkutti vahvasti takaraivossa. Vähän joutui kaivamaan, mutta väite 10 yo löytyi Ruotsin maahantuojan esitteestä. Tiedä häntä voiko naapurin planketteihin luottaa, mutta kyllä sama ikä löytyy joidenkin retailerien webbisivuiltakin.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (3.3.2012 10.49.46)
quote[042F23214E0 (link)]:
quote[426E7A61604E6760616A610F0 (link)]:
quote[596656717579140 (link)]:
1980-luvulla 105:sta oli ikämerkinnällä 8, nykyään se taitaa olla rehellisen NAS eikä tislaamo sivuillaankaan ikää kerro.
Rupesin itsekin epäilemään omaa infoani, kun tuo 8 kolkutti vahvasti takaraivossa. Vähän joutui kaivamaan, mutta väite 10 yo löytyi Ruotsin maahantuojan esitteestä. Tiedä häntä voiko naapurin planketteihin luottaa, mutta kyllä sama ikä löytyy joidenkin retailerien webbisivuiltakin.
Omassa retail pullossa takaetiketissä "aged 10 years".
______________________________________________________________________________
Vode (3.3.2012 18.31.02)
quote[6D6F6B766F686368060 (link)]:
"mitä juon huomenna?" Macallan estate reserve olis seuraavana jonossa. Olisko mittään ajatuksia vaihdossa jo maistaneilta?
______________________________________________________________________________
eläväpullo (4.3.2012 16.16.35)
quote[6355727255300 (link)]:
quote[2B2726293A2C480 (link)]:
105:n tuubissa lukee, että kymppivuotiasta olisi. Se on hyvää kamaa flunssaisena, avaa tiehyet. ;)
Tarkistapa vielä uudemman kerran. Itse en ainakaan ole moiseen väitteeseen missään törmännyt.
______________________________________________________________________________
POP (8.3.2012 10.23.49)
Eipä juuri eilen vaan taannoin käväisi laseissa:
-Glenmorangie Signet, mielenkiintoinen ja erilainen tuoksultaan kuin maultaankin, varsin toimiva viski muttei mielestäni hintansa väärti.
-Dalmore 15y, tämä yllätti positiivisesti ollen tasapainoisen herkullinen.
-Balvenie 21y, tämä vahvempi versio alkaa maistua paremmalta kerta toisensa jälkeen.
-Macduff 40y, 1968, Duncan Taylor, Eipä ollut minun viski, kuivaa puuta sekä kuivaa lakritsaa yllinkyllin, tympeä ja yksioikoinen.
______________________________________________________________________________
Obanboy (8.3.2012 11.05.48 last edit 8.3.2012 12.55.55)
Yritän keventää tulevaa muuttokuormaa juomalla pullonloppuja pois hyllystä. Eilen liruttelin lasiin kauan pölyttyneestä lekasta Singleton of Dufftown 12 yo:ta runsaan moukun.
Tuoksu oli kyllä parempaa kuin muistin, mutta maussa ei edelleenkään ole oikein mitään erityisempää luonnetta. Kevyesti savua, hiven sherryisyyttä ja ina turvetta. Jonkin näköinen lightviski siis minun makuuni. Voittaa toki useat blendit mennen tullen. Taitaa loput mennä mökkiviikonloppuna aamuyön suunkostukkeeksi tai Irish Coffeen raaka-aineeksi, jona se on osoittautunut jo aikaisemminkin vallan mainioksi.
______________________________________________________________________________
aapeli (10.3.2012 15.57.21 last edit 10.3.2012 15.58.38)
Muutama mallas, joista poikkeuksellisen hyvin jäi mieleeni Blair Athol 12 yo, 43%, Flora & Fauna -sarjaa. Makean hedelmäinen sekä pähkinäinen ja sherryinen. Mukavaa suklaata, nahkaa, toffeeta.
Oli kyllä positiivinen ylläri tislaamolta,jonka tuotoksiin en paljoa ole tutustunut, mutta ennakkoluuloisena pitänyt vaatimattomana.
En tiedä,mutta epäilen,että tämä olisi saattanut pärjätä hyvin aikanaan pienen porukan F&F -maistelusessiossa, ainakin tämän tyyppiset sherryratkaisut tuntuivat maistuvan tuolloin aika hyvin.http://www.viskikaappi.net/yabb2/YaBB.pl?num=1283620406
EDIT: meinasi unohtua: turtsille kiitoksen sana samplesta
______________________________________________________________________________
Peat (22.3.2012 19.54.28)
Signatoryn Ardbeg 1967 Pale Oloroso ,sample, jonka sain just ja just juotua ;) Smokelle kiitos tuosta Begistä.
Tuon jälkeen samalta tislaamolta OB 1974 Single Cask 2741 jälkkäriksi, tästä saamme kiittää luottokorttiyhtiötä.... :)
______________________________________________________________________________
arviainen (23.3.2012 11.42.27)
quote[486C79525D0D0 (link)]:
Signatoryn Ardbeg 1967 Pale Oloroso ,sample, jonka sain just ja just juotua ;)
______________________________________________________________________________
teni2312 (31.3.2012 17.24.13)
Lagavulin 16
Highland Park 12
Bruichladdich Waves
______________________________________________________________________________
JS (6.5.2012 9.45.19)
Hazelburn 8 YO Sauternes Wood 2002/2011, 55,9%.
Tällä ei ole yhtään mitään tekemistä Sauternesin kanssa. On kuin apunad potenssiin X. Veti kielen totaalisesti solmuun. Viski vailla järjen häivää.
Eli hyvää.
______________________________________________________________________________
Obanboy (9.5.2012 10.33.20)
Cragganmore 12 auttoi kannustamaan Suomea voittoon.
Todella hieno tuoksu eikä maussakaan ole mitään vikaa.
Taidanpa siirtää pullon eturiviin viskikaapissani.
______________________________________________________________________________
Triage (8.6.2012 19.26.38)
Eilen tuli maistettua pieni tilkka Ardbeg Twelwe Years Old, 1897
Kaveri sai mielenhäiriössä päähänpiston ja osti dramin kyseistä tuotetta ja antoi vielä allekirjoittaneenkin maistaa sitä.
Amatöörimäisyyteeni viskinmaistelussa vedoten, en kummoisia nootteja pysty kertomaan, mutta nykypäivän Ardbeggeihin verrattuna oli varsin mieto pläjäys. Savua tuoksussa ja maussa oli vähänlaisesti ja ns "potku" oli poissa kokonaan. Hinta Tukholmalaisessa Akkuratissa oli 1780kr/1cl, ~178/1cl. Itsellä ei olisi rahkeet riittäneet tämän juoman tilaukseen..
______________________________________________________________________________
POP (8.6.2012 21.48.50)
Kyseinen 1897 Ardbeg on avattu jo vuonna 2003 eli on ollut auki yli 9 vuotta, lisäksi aitoudesta on herännyt keskustelua tietyissä piireissä ;)
vaikka Stuart ja Jim "Ballantines" sen kävivät maistamassa lehtijuttujen saattelemana kyseisenä vuonna.
______________________________________________________________________________
Triage (9.6.2012 5.08.19 last edit 9.6.2012 5.08.34)
quote[607F60300 (link)]:
Kyseinen 1897 Ardbeg on avattu jo vuonna 2003 eli on ollut auki yli 9 vuotta, lisäksi aitoudesta on herännyt keskustelua tietyissä piireissä ;)
vaikka Stuart ja Jim "Ballantines" sen kävivät maistamassa lehtijuttujen saattelemana kyseisenä vuonna.
______________________________________________________________________________
POP (10.6.2012 8.23.17)
Eilen tuli maisteltua hyviä viskejä, hyvässä seurassa. Muutamia mainitakseni:
-Talisker 12y, 43%, OB, pullotettu 70-luvulla, mahtavaa kypsää hedelmää ja ikääntynyttä maatunutta turvetta, loistava ikäisekseen, toki 30-40 vuotta pullossakin on voinut tehdä tälle jotain.
-Ardbeg Day:tä tuli maistettua parinkin dramin verran ja odotusarvot olivat alhaalla, mutta tämä yllätti positiivisesti, ollen varsin valmis viski ja mielestäni paljon parempi kuin esim Rollercoaster, vettäkin tuli lisättyä, mutta mielestäni maistui paremmalta ilman.
-Caperdonich 1972/2007, 34y, 46,5%, DT. Ihan ok, hieman yksinkertainen ja puiseva.
-Glen Grant 1972/2007, 35y, 53,4%, DT. Tämä olikin jo täyteläisempi ja maukkaampi esitys.
-Macallan 18y, 1972/1990, 43%, OB, Loistava ja pehmeän täyteläinen sherryviski, jossa alkoholi loistaa poissaolollaan.
-Ardbeg 1972/2004, 32y, 48,5% cask 868, OB, loistava "old school" Ardbeg, maatunutta pehmeää ja hellää turvetta, jodia, neilikkaa ja hansaplastia. Syksyllä aukeaa sisartynnyristä 866 pullotettu Ardbeg ja on mielenkiintoista maistaa nämä rinnakkain.
______________________________________________________________________________
Eileanach (11.6.2012 7.03.27 last edit 11.6.2012 7.45.59)
Laphroaig 1998/2011,Malts of Scotland,Sherry Hogshead ,Cask 11007,(52,5%),349bts
Referenssiwhiskynä oli Laphroaigin (Red Stripe) 10 yo CS (55,7%). Väriltään viskit on täysin identtiset, MoS ei ole värjätty mutta Red Stripe taas tunnetusti on.
Tuoksussa tuhkaista tervasavua, turvetta, herkullista lihaisaa Oloroso sherryä, tuttua Lapparin lääkemäisyyttä ja merellisyyttä.
Maussa vaniljaa, punaista kypsää appelsiinia, kevyttä sherryä tasapainoisesti ja nipistelevää turvetta.
Pitkässä jälkimaussa turvesavua peittää sherryn mukanaan tuoma hapanimelä makeus.
Hieno viski hintaluokassaan.
Referenssi 10 yo CS yllätti siinä mielessä että savun määrä oli huomattavasti vähentynyt parin vuoden aikana korkkauksesta ja sen tilalle on tuoksuun tullut mukaan selkeästi keltaista hedelmäisyyttä a´la mango ja papaija, makuun on perus merellisyyden yms. lisäksi tullut kookosta, näihin muutoksiin mitä ilmeisemmin on vaikuttanut se että pullossa on ilmaa 2/3, ei huono muutos muutenkin jo mainioon Lappariin.
______________________________________________________________________________
JS (13.6.2012 18.10.34)
Kilchoman Sherry Cask #323, 15.11.2006 6.9.2011, 60,3%
Tislaamon oma julkaisu, punainen etiketti. Tuoksussa ja maussa on hurjasti savua ja puoli-infernaaliset määrät turvetta. Maussa sitrusmaista hedelmää, suolaa, häipyvä aavistus vaniljaa ja hieman maltaista makeutta. Jälkimausta löytyy pistävää rikkistä tympeyttä, kuin keitettyjä vihanneksia. Sherryn vaikutusta on hankala havaita. Veden lisäys ei muuta kokonaisuutta. A murderous malt, dirty and raunchy. Antoi kunnolla turpaan. Eli ihan kiva.
______________________________________________________________________________
JS (13.6.2012 21.32.53 last edit 13.6.2012 21.40.33)
Lasissa kävi sherryinen mystery sample.
Tumman kuparin väri. Näyttää melkoiselta sherrypommilta. Tuoksu on iäkäs ja muhkean pehmeä. Ei savun häivää, mutta runsaasti suklaista mehevyyttä. Löytyy kuivattua hedelmää ja paahteista tammisuutta, molempia tasaisesti. Sanoisin että hyvä perustisle ja pitkä tammikontakti. Makean maitosuklainen maku. Hiven appelsiinia. Ikää on vaikea tietää, mutta arvelisin tämän olevan jossain parinkymmenen vuoden hujakoilla. Olisiko kenties jotain Macallania tai muuta vanhaa Speysideriä? Suutuntuma kertoo että on aivan varmasti tynnyrivahvuista, prosentteja noin 45-55%. Jälkimaussa on pieni aavistus jotain omituista (märkä pahvi, rasvainen Lowlander tms.). Kokonaisuutena laadukas.
Kyseessä oli Glenlivet Distillery Bottling For Celtic Whisky Nürnberg, 1995/2010, First Fill Sherry Butt, Cask Strength 55,6%.
Hyvää oli, mutta ei tunnistaisi Glenlivetiksi. Oli sen verran jytäkkä ja tuore tynnyri. Ehkä hieman överiksi mennyt kypsytys. Maukasta silti.
______________________________________________________________________________
POP (30.6.2012 15.22.09)
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, lause voisi päteä hyvin eiliseen Bowmoretastingiin, joka piti pitää jo ajat sitten, no nyt saimme Smoken kanssa aikaseksi ja tässä setti. Aluksi nappasimme laseihin:
-Ardbeg Kildalton 1981, maitosuklaata ja appelsiiniä, hieno.
-33.14, voi pojat, antiikkia, tervaleijonaa, makeaa vaniliaa, pehmeää ikääntynyttä turvetta, todella tasapainoinen viski. Turbaanilta löytyisi pullo ja hintakin on jo lähellä hyvää hinta/laatusuhdetta, vaikkei ilmainen ole :)
Sitten Bowikoiden kimppuun, kaikki ob-tavaraa, eka kattaus, mielestäni paremmuus järjestyksessä:
-Claret 56%, savuisin, tuhdein
-Dusk 50%, eniten laventelia/parfyymia
-16y, 1992, 53,5%, kuiva, "viinimäisin"
Toinen kattaus, edelleen paremmuus järjestyksessä:
-21y, 1988, Port, 51,5%, todella upea, pisin jälkimaku
-Voyage 56%, huikea, tervainen, kuin Dawn potenssiin kaksi
-Dawn 51,5%, tasainen ja helppo viski.
-16Y, 1991 53,1%, tunkkainen, kuiva.
Kumpikin "vintage" -91 ja -92 osoittautuivat tässä seurassa varsin kehnoiksi, kun taas pitkän tauon jälkeen maistetut Dusk ja varsinkin Dawn olivat loistavia, koko porukan ykköseksi nousi lopulta 21y ja tässä oma epävirallinen järjestys, ilman pisteitä, huomioitavaa on se, että vaikka nämä maistettiin kahtena settinä, niin pulloissa oli sen verran tavaraa, että lopulta maisteltiin kaikkia "rinnakkain".
1. 21y 2. Voyage 3. Claret 4. Dawn 5. Dusk 6. 1992 ja 7. 1991
______________________________________________________________________________
sähkäri (30.6.2012 17.15.13)
Epäilemättä hyvä setti Hämeenlinnassa. :)
______________________________________________________________________________
smoke on the water (6.7.2012 17.48.13)
quote[332C33630 (link)]:

magezi (7.7.2012 11.29.51)
Eilen join rittenhouse rye 100 proof botteld in bond whiskeytä. Alkoon juuri 600 putelia saapunut. Yhden lasin jälkeen mielikuva aika tulisesta viskistä. tosin se varmaan pehmenee(maku), kun pullo saa olla auki jonkun aikaa. Toinen ruisviski jota maistanut olen ja jimin versioon verrattuna enemmän tammea ja maissia. Muutenkin astetta paremmalla tasolla. Värikin on täyteläisen ruskea, jo siitä voi päätellä tammisuutta pullosta löytyvän.
Aika bourbonhenkinen konstailematon ruisviski. Jo kierrekorkkin kertoo, että ei hienostelulla ole tässä pullossa asiaa. Saattaa jäädä ainoaksi pulloksi tätä tuotetta, mutta maku saattaa vielä yllättää. Ehkä maku ei ensilasillisella vielä aivan avautunut makuhermoille satikka järjelle. Vaatii lisätutkimuksia...
______________________________________________________________________________
Eileanach (11.7.2012 8.07.17 last edit 11.7.2012 8.15.34)
Ei nyt ihan eilen mutta viikonloppuna Berliinin reissulla Cadenhead´sissa pikaisesti maisteltuna
Balblair, Cadenhead´s,21yo,Dist.1990,bottled Oct 2011,144bts,bourbon barrel,51%
-Myyjä kertoi tämän olevan hänen hlökohtainen suosikki kaikista myymälän tämän hetkisistä pulloista. Oikein maistuvaa oli: keltaisia trooppisia hedelmiä, kedon kukkasia ja mukavaa bourbonin puraisua
Craigellachie-Glenlivet, Cadenhead´s Sherry Cask,17 yo,Dist. 1993,bottled Oct.2011,234 bts, 50%
-Sherryistä teini-ikäistä viskiä kysellessäni tätä myyjä suositteli: Hieman kuivaa omaan suuhun mutta muuten ihan mukiin menevä sherrytisle.
Glenlossie-Glenlivet, 18 yo,Cadenhead´s Sherry Cask,Dist.1993,bottled Oct 2011, 258 bts, 55.1%
-Tämä tuli hankittua myyjän suosituksesta, Cadenhead´sin nootit joihin on helppo yhtyä:
Nose: Sweet sherry notes.Warming aromas of nutmeg and cinnamon
Palate: Again nutmeg and cinnamon,dunnage warehouse,dark chocolate and cocoa
Finish: Long and smooth dry sherry sweetness
Varsin maukasta oli.
Grand Hyatt Berlin -hotellin Vox Barissa maistettuna (erään matkaoppaan mukaan Berliinin kattavin viskivalikoima mikä ei taida ihan pitää paikkaana, listalla kuitenkin muutamia ihan mielenkiintoisia potteja). Erittäin ystävällistä palvelua- harvoin sitä viskiä on pöytään kannettu silkkihansikkain ;)
Rosebank 21 yo,1990,bottle no 0893,53.8%
T: Todella kukkainen, trooppista hedelmäsalaattia bourbonilla höystettynä
M: Makea, sitruunainen, mausteinen, banaaniaa, mangoa, papaijaa, hunajaa ja tammen lempeää purevuutta
JM: Viipyilevä
Täydellisen tasapainoinen viskikaunotar.
______________________________________________________________________________
eläväpullo (11.7.2012 10.32.30)
quote[19223F242522294C0 (link)]:
Ei nyt ihan eilen mutta viikonloppuna Berliinin reissulla Cadenhead´sissa pikaisesti maisteltuna
______________________________________________________________________________
Eileanach (11.7.2012 16.18.11)
quote[5955545B485E3A0 (link)]:
quote[19223F242522294C0 (link)]:
Ei nyt ihan eilen mutta viikonloppuna Berliinin reissulla Cadenhead´sissa pikaisesti maisteltuna
Sopisi varmasti paremmin tuonne Berliini-ketjuun (voit vastata halutessasi sinnekin), mutta vakuuttiko Cadenhead'sin myymälä muutoin? Oliko hyvä palvelu ja leppoisa tunnelma?
Kiinnostaa myös tuo Grand Hyatt: viiden tähden hotla ja silkkihansikkaat: oliko viskien hinnoittelu myös samaa yleellistä luokkaa?
Ja löytyikö muita tipsejä Berliinistä viskiorientoituneelle matkailijalle?
______________________________________________________________________________
Eileanach (13.7.2012 8.58.01 last edit 13.7.2012 9.00.06)
Adelphi Dailuaine 1983, 27 Years Old, Cask #4318, 189 Bottles,Distilled at Dailuaine 1983 Bottled in 2011, 55.9%.
Tuoksussa flooraa ja faunaa, kirsikkaa, ruusun terälehtiä, lihaisuutta,vallan mainio.
Maussa raikasta keskimakeaa oloroso sherryä, kirpeitä punaisia omenoita, tammen tanniineja
Puhdas oppinen sherry-pullote missä kaikki on vähän niinkuin pitääkin.
Kyytipoikana Ardbegin Almost There ja Caol Ilan CS.
______________________________________________________________________________
POP (16.7.2012 17.04.47)
Taannoin käväisi lasissa:
-Morangien Signet
-Lapon PX
-Sekä testi mielessä Famous Grousen Black ja Snow, tsiisus mitä kamaa :)
______________________________________________________________________________
Gooner (21.7.2012 8.05.48)
The Macallan Select Oak, 40 %. Tuoksussa marsipaani, persikka, ylikypsä banaani, taustalla hapan omena. Vesi tuo vaniljan esille ja makean piparminttupurkan tuoksun. Maussa tuntuu toffeeta, rusinaa ja sitä purkan makua. Vesi lisä makeutta, mutta tekee tylsäksi. Jälkimaku pitkä, mutta tympeä.
Kaikkea sitä tulee halvalla ostettua. Kesäviski, jossa minua vierastaa outo makeus. On tämä silti Fine Oakia parempaa.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (6.8.2012 10.02.37)
Glenfarclas 1968(32y.o) 43% OB: Voimakas, kiiloitettu, sherryinen. liköörinen, kahvia, mentholia, lakritsaa, nahkaa, yrttejä. Ja 43%:ksi hurjan voimakas! Huikea viski!
Ardbeg 1975 sherry butt 1378 53,7%: Raikas ja mentholinen tämäkin vähän. Navettaa, tummia mausteita. Ja mikä balanssi ja jälkimaku! Herkkua!
______________________________________________________________________________
Vermin (19.8.2012 19.39.22)
Tällaisia nootteja jäi eilisestä reissusta.
Bowmore 1989 16yo 51.8 %
T: Mallasta, puuroa, aavistus merta, lievää kukkaisuutta.
M: Turvetta, jonkilnainen off-note mistä ei nyt saa kiinni. Yllättävän voimakas, jonkin ajan päästä lakritsia.
Highland Park 18yo Earl Haakon 54.9 %
T: Lakritsia, marjoja, kypsiä hedelmiä, kevyesti turvetta.
M: Sherryä, turvetta, lievästi makea, samettinen, mutta silti voimakas. Vesi tuo esille jälleen lakritsin. Hyvää.
Glenfarclas 1980 b. 1999 18yo 43 %
T: Toidella rikas ja makea sherry, luumuja.
M: Linnunmaitoa. Ehkä jopa hieman liian makea, tämä olisi pitänyt pullottaa tynnyrivahvuisena. Sherry siis hyvin vallitseva, mutta kuinka hieno sherry onkaan kyseessä. Todella samettinen. Pitkän tovin kuluttua jotain rusinaista ilmestyy taustalle. Huippu!
Lochside 1965 46yo Single Blend Adelphi 52.3 %
Single blend, eli heti tynnyriin heitettäessä sekoitettu 50/50 suhteessa jyvä- ja mallas- new make.
T: Hyvin tumma ja jo hieman karvas sherry, öljyä? Hyvin kypsyneitä hedelmiä.
M: Oloroso-sherryä? (Harveys Bodega-Butt näin faktojen tarkastamisen jälkeen) Balsamicoa, mutta ei liiaksi. Leikkii makean ja karvaan välillä, tammi pysyy kuitenkin kurissa. Vesilisä tuntuisi antavan makeudelle lievän voiton. Hyvin toimiva konsepti.
______________________________________________________________________________
Kronik (20.8.2012 5.22.01)
Rivissä olivat Ardbeg Uigeadail L10 (referenssinä), Ardbeg Alligator ja Ardbeg Day.
Jos taso jatkuu samana, suosittelisin pistämään rahat pullolliseen Uigea Galileon sijaan...
______________________________________________________________________________
Eileanach (20.8.2012 6.22.51)
Glendronach 20yo 1990/2011 (50.1%, OB, PX Sherry Puncheon 1032, 728 Bts)
PX on ottanut vahvan niskalenkin tislaamon karaktääristä - ihan kuin lasissa olisi jotain Gran Reserva Brandy de Jereziä, viskiksi huomaa melkeinpä vain siitä että on volteiltaan tynnyrivahvuista.
______________________________________________________________________________
mahola (21.8.2012 9.57.15)
Nuorimmaisen syntymän kunniaksi piti karata paikalliseen parille heti kun vaimo vain päästi. Lasissa vieraili:
Highland Park 1973 30 yo Cask 11207 for Japan
Tuoksu aluksi hieman tukkoinen, mutta paljasti nopeasti hunajaa, tammea, anasta, kuivattuja hedelmiä ja nahkaa. Sangen makea. Ajan kanssa löytyi lisää selkeitä sherry-aromeja, kuten rusinoita ja erityisesti luumuja.
Maku pehmeä ja öljyinen, voltit ei paljon tunnu. Edelleen sangen makea ja täyteläinen, tosin loppua kohti ilmenee kevyttä kitkeryyttä. Mukana hunajata, ananasta, kuivattuja hedelmiä ja lopuksi ujoa turpeisuutta. Jälkimakussa turpeiset maut voimistuvat ja mukana on vähän savuakin. Jälkimaku on pitkä ja miellyttävän väkevä. Lopussa hieman pippuria.
Duncan Taylor Bunnahabhain 1966 40 yo Cask 4877 40,6%
Tuoksu on vivahteikas ja melko makea. Omenoita, rypäleitä, marjoja heinää, mallasta, sahanpurua, nahkaa, paahtoleipää ja sokerikarkkeja. Ajan kanssa ilmaantuu tummempia, edelleen makeita sävyjä.
Maku on pehmeä ja sangen makea. Hedelmäistä mallasta, rypäleitä, marjoja, tammea, valkoviinimäisyyttä, sokeria ja heinää. Jälkimaku on pitkähkö, hento ja keveä.
Lopuksi pikaisesti juotu Laphroaig Brodir.
Tuoksu makean tervainen ja pehmeä. Mukana turvetta, mallasta ja taustalla makeaa hedelmäisyyttä sekä bbq-henkistä lihaisuutta. Vaniljaa.
Maku pehmeä, jopa kermainen, kuivattava. Mukana turvetta ja savuisuutta. Taustalla kurkkii edelleen tumma makeus. Jälkimaku pehmeä ja tervaisen salmiakkinen.
Hyvä setti, tosin kotiväen vaatimusten johdosta hieman pikainen.
______________________________________________________________________________
turtsi (24.8.2012 13.33.40)
Tuli eilen maistettua muutama Kilchoman. Lasiin kaatui Kilchoman Sherry Cask Release, 46%, Kilchoman 5v 2006 46% ja Kilchoman Machir Bay 46%.
Sherry cask on tullut maistettua jo aikaisemin ja ensivaikutelma piti ainakin vielä paikkansa. Omaan makuun tuoksu ja alkumaku ihan ok nuoreksi viskiksi, mutta jälkimaku tuo palaneen maun ja raakuuden suuhun joka pilaa pisteet. Seuraavaksi 5v. joka on taas koko makumatkan ajan new make makuinen ja mielestäni heikoin näistä. Machir Bay sen sijaan maistui parhaiten. Nuori ja robusti viski on tietty tämäkin, mutta ihan onnistunut vatting mielestäni.
______________________________________________________________________________
Obanboy (24.8.2012 13.42.09)
Illalla reilu tuijaus Laphroaig PX:ää eilen aamulla kuolleen työpaikan patriarkan muistolle. Löytyi tilaisuuteen sopivasti katkeranmakeita sävyjä sekä tuoksussa että maussa.
______________________________________________________________________________
sähkäri (2.9.2012 0.27.40)
Eilisen puolella sattui sokkona lasiin Ardbeg Galileo.
Ei ollut minun juoma. Sokkona maistettuna mieleen tuli joku Lappari, sen verran palaneisuutta oli maussa havaittavissa. Tuoksussakin "Lapparimaisuus"( jodi, tuhka, pohjaan poltettu tisle) työntyi läpi.
Kun juoma paljastui, "saattoi mielikuvitus löytää viinimäisyyttä" tuoksussa, mausta en sitä juuri löytänyt, tuhkaa löytyi siitäkin edestä.
Joku varmasti tykkää, itse "pisteytin" Bowmore Legendin hieman paremmaksi, onneksi sentään sen tunnistin sokkona Bowmoreksi. :)
______________________________________________________________________________
JaRiMi (2.9.2012 8.50.54)
quote[2A3528216D2D21343429400 (link)]:
Eilisen puolella sattui sokkona lasiin Ardbeg Galileo.
Ei ollut minun juoma. Sokkona maistettuna mieleen tuli joku Lappari, sen verran palaneisuutta oli maussa havaittavissa. Tuoksussakin "Lapparimaisuus"( jodi, tuhka, pohjaan poltettu tisle) työntyi läpi.
Kun juoma paljastui, "saattoi mielikuvitus löytää viinimäisyyttä" tuoksussa, mausta en sitä juuri löytänyt, tuhkaa löytyi siitäkin edestä.
Joku varmasti tykkää, itse "pisteytin" Bowmore Legendin hieman paremmaksi, onneksi sentään sen tunnistin sokkona Bowmoreksi. :)
______________________________________________________________________________
Vode (5.9.2012 15.39.59)
Maistoin Galileon nopeasti Viidessä pennissä. Vähän samanlainen lataus kuin Alligator eli nupit kaakkoon. Savuisuus oli mennyt ja palaneen ja kitkerän puolelle ja sen päällä leijui sitten marsalakypsytyksen mukana tullut makeus. Ei se huono ollut, mutta kun kyseessä on Ardbeg, niin odotukset ovat aina korkealla ja niitä tämä ei ihan täyttänyt.
Suu ei kyllä ollut parhaassa kunnossa, kun hammaslääkäri oli räpeltänyt siellä aikaisemmin päivällä, joten pitää kokeilla vielä uudestaan.
..vode
______________________________________________________________________________
magezi (9.9.2012 6.05.38)
Eilen meni lasiin tilausvalikoimaan tullutta Buffalo tracea. Alkuun pienenä takapakkina tuli huomio 40% vahvuudesta. Luulin saavani 90 proof vikiä, mutta eipä voi mitään.
Tuoksu oli kyllä jo lupaavampi, samantapaista suklaista makeutta kuin isoveljessä eagle raressa. Ei kuitenkaan yhtä makea. Myös kirsikkaa ja ripaus rukiin sitrustyyppistä kirpeyttä. Aika hento bourboniksi, johtunee laimeammasta vahvuudesta.
Maku oli mukavan suuntäyttävä ja maukas. Hennompi kuin eagle. Kirsikkaa tulee esiin myös maussa, loppupuolella ruis teki mukavan säväyksen ja jäi pitkäksi aikaa kihelmöimään kielelle. Pehmeä, aika hento, mutta silti vahva luonne. Kuin biisonia silittelisi.
Erittäin positiivinen ensivaikutelma. Alle neljänkympin en ole näin hyvää viskiä koskaan saanut! Tästä taisi tulla minun saluunaan perusviski.
______________________________________________________________________________
Eileanach (10.9.2012 6.11.39 last edit 10.9.2012 6.16.59)
Saint-Magdalene 23 yo 1982/2006 (50%,Douglas Laing Old Malt Cask,refill hogshead DL ref 2918,331 bottles)
Tuoksussa keltaista sitrusta,(yllättäen) savua, tuoretta ruohoisuutta ja turvetta.
Maussa turvesavua, päärynää, lakua, tiukkaa sitruksista makeutta ja kookosta. Mehukkaan raikasta.
Harmillista että ei näin luonteikkaita whiskyjä lowlandseilla pahemmin nykyään valmisteta.
______________________________________________________________________________
Villain (12.9.2012 6.56.13 last edit 12.9.2012 6.56.58)
Maistoinpa eilen Glendronach 21yo Parliamentin, tuoksusta löytyi sherryn lisäksi kahvia ja kaakaota, maun ollessa voimakkaan mausteinen ja hedelmäinen - 48% tuntui sopivan tähän oikein mainiosti. Mieleen tuli viime Uisgessa maistamani saman puljun Vintage 1991/2011 Oloroso-tynskä, minkä olen tähän asti rankannut parhaaksi maistamakseni Glendronachiksi. Pitäisi kai yrittää päästä maistamaan rinnakkain, jotta osaisin laittaa nämä järjestykseen.
Joka tapauksessa huomattavasti parempi kuin turhan pliisu 18yo Allardice tai mielestäni liiaksi ureaan vivahtava 15yo Revival.
-V
______________________________________________________________________________
Toni V (19.9.2012 18.13.48)
Pallopelin äärellä eilen setti;
Signatoryn Bunnahabhain 1979 / 31 Year Old / Cask #9523
Alkuun hiukan häiritseväkin karvaus on jo taittunut, nyt sherryisyys tuntuu oikein miellyttävältä... Harmi kun pullo jo lähestyy uhkaavasti loppuaan.
Bowmore Voyage
Salmiakkia, lakritsia, yrttiä, hiukan tervaa... Hieno, mutta saas nähdä häiritseekö liika Becherovkamaisuus tulevilla maistelukerroilla
Laproaigin QC
Valloittava tervaisuus, mutta noiden jälkeen tuntuu vähän yksioikoiselta...
Aikaisemmin kesällä oli vierekkäin pari Bunnaa, tuo Signatoryn vs. Old malt Cask 30yo versio. Siinä signatoryn versio puski päälle sherrymäisyydella, tukevalla maulla kun old malt caskin bunna oli rinnalla kevyt, hienostuneen oloinen... Kelpo juomia kumpikin ja mieltymys voisi vaihdella noiden välillä tilanteesta riippuen.
______________________________________________________________________________
mja (30.9.2012 7.06.17)
Ardbeg Galileo. Pullo tuli hankittua ihan yleishypetyksen ja nettiarvosteluiden perusteella ja oletin (tai pelkäsin) enemmänkin Alligator-tyyppistä tykitystä, mutta tämähän onkin hieman makea ja sivistynyt. Tuoksu on savuisen hedelmäinen, mutta marsalaviimeistelyn tuoma makeus ei ole ollenkaan sherrymäisen imelää tai päälleliimattua. Maussa pieni makeus taittaa myös sammuneen nuotion makua kivasti savukalan suuntaan. Hieno. Pidin kovasti.
______________________________________________________________________________
POP (30.9.2012 7.25.14)
quote[70777C1D0 (link)]:
Tuoksu on savuisen hedelmäinen, mutta marsalaviimeistelyn tuoma makeus ei ole ollenkaan sherrymäisen imelää tai päälleliimattua.
______________________________________________________________________________
mja (30.9.2012 8.05.50)
quote[746B74240 (link)]:Kiitos korjauksesta.
Saanen korjata sen verran, että kyseessä ei ole viimeistely. Tällä hetkellä Ardbegilla ei ole mitään viimeisteltyä OB-rangessaan, pelkkiä "kokoaika" kypsytyksiä ja niiden vattauksia.
______________________________________________________________________________
JS (30.9.2012 20.49.36)
Longrow 18 YO, 12/155 (pullotettu 2012), 46%.
Pitkästä aikaa maistoin oikein säväyttävän viskin. Ei meinannut todeksi uskoa. Tuli ihan puskista ja puun takaa.
Eleganttia sherryä, herkullista mallasta ja hienosti integroitunutta savua. Vivahteikas, täyteläinen ja kihelmöivä maku. Uskomattoman tasapainoinen kokonaisuus.
Hienostunut savuisuus. "Sykkii sydämellä mutta ei huido käsillä" vai miten se meni? ;)
"Viis kautta viis" voisi joku kommentoida. ;D
Kiitokset sähkömiehelle!
______________________________________________________________________________
jenuut (3.10.2012 10.49.21)
tulipa tässä korkattua dexterin seitsemännen kauden ensimmäisen jakson kunniaksi suht uudehko indiepullote Bowmore 1999/2012 (48.4%, Jack Wiebers, Wanted, The Question Mark Man, refile sherry cask, 180 bottles)
Makea salmiakin vivahde nousee pinnalle. Ja mukavan pituinen loppusilaus josta tuli vesi kiellelle :) Prosentteja tuntuu olevan pullossa sopivasti, koska raakuus ei maistu joten vettä oli turha lusikoida viskin sekaan.
______________________________________________________________________________
aapeli (4.10.2012 12.58.43)
Kirkonkylän eräässä pubihenkisessä kolkassa muutamia viskejä, joukossaan mm. Balblair OB 1997, Auchentoshan OB 18 yo, Glenfarclas OB 25 yo. Kaksi ensimmäistä aika vaisuja, kolmas mainittu oli erinomainen. Parhaiten kuitenkin jäi mieleeni neljäs, eli Longrow 10 yo Sherrywood. Kyseessä siis vanhanmallinen pitkänmallinen pullote, ei nykymalli. Viski itsessään on todella maukas, kaakaojauhetta, tummaa siirappia, fariinisokeria. Maukasta hedelmäisyyttä, viskin turpeisuus sulaa tyylikkäästi pieneksi salmiakkisuudeksi ja niin upeasti osaksi viskiä, että harvoin, jos koskaan, turpeisessa viskissä olen saanut havaita. Aivan huikea viski.
______________________________________________________________________________
MrBeam (5.10.2012 21.43.38 last edit 5.10.2012 21.50.40)
Koska nyt on jo tänään, voi puhua eilisestä Balvenie-maistelusta turtsin ja aapelin kera. Kohteena vasta korkatut 12yo Signature Batch #4 40%, 12yo DoubleWood vuosimallia noin ennen 2004 43% ja uunituore 14yo Caribbean Cask 43%.
1st fill bourbon + refill bourbon + oloroso sherry -sekoitellun Signaturen ja bourbon-kypsytellyn + sherry-viimeistellyn DoubleWoodin vertailu oli hauskaa vaikka kyseessä oli hieman eri aikakausien versiot. DW siis sherry-viimeistelty ja Signature vattaus kokoaikaisista bourbon+sherry-tynnyreistä. Minulle Signature oli kuivempi, heinäisempi ja hyvässä mielessä kovempi. Koin sen bourbon-voittoisena. Vastaavasti DW oli sherryisempi, makeampi ja kermaisen kaakaomainen. Nyt DW vei voiton koko satsista. Muistikuvat muutaman vuoden takaiseen 40% DW-versioon verrattuna ovat sherryisemmät, nyt maisteltu vanha siis sherryisempi. Liekö aiemmin käytetty pitempää sherry-tynnyrikäsittelyä?
Pitkässä Balvenien rommitynnyriviimeistelysarjassa Caribbean Cask osoittautui varsin hyväksi, tuoreeltaan varsin rommivapaaksi tapaukseksi. Tällä viittaan kauan sitten maistelemiini 14yo ja 17yo rommitteluihin, joissa sokeriruoko oli enemmän läsnä jo pullon alussa, ja viikkojen päästä jopa häiritsevästi.
Bonuksiakin otettiin. Gordon&MacPhail Old Pulteney 15yo 40% oli minusta jotenkin vaisu Balvenie-suoran jälkeen, vaikka onkin G&M40%-linjan mukaisesti mukava WOW-efektitön "perus"viski. Yksin maisteltuna parempi. Glen Spey 21yo 50.4% oli koko illan paras, melko tuntemattoman tislaamon Diageo special release 2010-sarjaan päässyt viski. Tässä on mausteinen runko kunnossa, kun +50-volttisuus ei peitä mitään alkoholin alle. Tislaamon mainetta, jos sitä on lainkaan, parempi tapaus, jota on helppo suositella. Pakkojuotettuna bourbonina tällä kertaa Four Roses Small Batch, joka on paksuhko ja sopivasti puinen helposti nautittava jenkki.
______________________________________________________________________________
aapeli (6.10.2012 9.36.57)
quote[497646616569040 (link)]:

aapeli (13.10.2012 10.22.12 last edit 13.10.2012 10.26.22)
Mutta ihan ensiksi kuitenkin haluan kiittää samplesta:
Sokkona maistelin Arranin Machrie Mooria, ja batchia #3, kuulemma. Vähän nuoren ja sekavan oloinen, kohtuullisen savuinen vattaus. Olin hieman yllättynyt, sillä eihän tämä ollutkaan maailman huonointa viskiä. Parempaa kuin Jura....
Ja voin kertoa,että en arvannut tislaamoa oikein.
Siitä pääsi seuraaviin:
Old Pulteney 21 yo, OB 2012. 46%. Sitruunakakkua, hedelmää ja kevyttä mausteisuutta. Lasiajan kanssa mukaan tulee kanelia ja aavistus lakritsia. Olen oppinut antamaan tälle aikaa lasissa, sillä kehittyy huomattavasti ja suotuisaan suuntaan, mitä kauemmin ehtii lasissa olemaan. Hyvä, jopa erinomainen viski mielestäni. Tyylikäs.
Craigellachie 12 yo DL OMC Advance sample, 50%. Perus sherryviskiä, ei tarjoa mitään ihmeellistä. Ei sinänsä mitään vikaa, mutta ehkä vähän tylsä. Ei minun makuuni hirmuisen savuinen ainakaan.....
Springbank 1998, Malts Of Scotland, Sherry Hogshead, cask 12014, 51,5%. Viimeisiä pullonpohjia vietiin. Savua, marjaa, kaakaota, sitrusta. Tästäkin irtoaa ihan mukavasti lakritsaa. Jälkimaussa hieman palanutta tulitikkua. On tällä hetkensä ollut, mutta ei mikään huippu. Aika epätasapainoinen, mikä ajoittain itseäni tässä häiritsi. On niitä parempiakin Springbankeja.
______________________________________________________________________________
Hakkis (13.10.2012 18.33.05 last edit 13.10.2012 18.34.10)
quote[6A554B4B4111200 (link)]:
Douglas Laing Old Malt Cask Advance Sample Craigellachie 12 YO Sherry Butt, 20 cl, 50%.
Alkon mukaan "voimakkaan savuinen" ja "turpeinen". Tuotekuvan pullon etiketissä lukee "April 1999, May 2012". Mielenkiintoista...
quote[4D4D5C4940452C0 (link)]:
Craigellachie 12 yo DL OMC Advance sample, 50%. Perus sherryviskiä, ei tarjoa mitään ihmeellistä. Ei sinänsä mitään vikaa, mutta ehkä vähän tylsä. Ei minun makuuni hirmuisen savuinen ainakaan.....
______________________________________________________________________________
smoke on the water (14.10.2012 18.54.20)
quote[765F5555574D3E0 (link)]:
quote[6A554B4B4111200 (link)]:
Douglas Laing Old Malt Cask Advance Sample Craigellachie 12 YO Sherry Butt, 20 cl, 50%.
Alkon mukaan "voimakkaan savuinen" ja "turpeinen". Tuotekuvan pullon etiketissä lukee "April 1999, May 2012". Mielenkiintoista...quote[4D4D5C4940452C0 (link)]:
Craigellachie 12 yo DL OMC Advance sample, 50%. Perus sherryviskiä, ei tarjoa mitään ihmeellistä. Ei sinänsä mitään vikaa, mutta ehkä vähän tylsä. Ei minun makuuni hirmuisen savuinen ainakaan.....
Savua? Missä? Turve? Missä? Hyvä, maukas sherryinen viski mutta Alkon kuvaukseen on kyllä aika pitkä matka. Saisikohan rahoja takaisin harhaan johtavan mainonnan takia vai oliko tämä aiempi kuvaus savolaista huumoria?? :D
______________________________________________________________________________
JS (15.10.2012 19.59.23)
quote[18313B3B3923500 (link)]:

Mushinico (16.10.2012 21.46.33)
Glenlivet 15yo. Työkaverin kanssa tuli vaihdettua 150ml apteekkipullot ja omaani eksyi kyseistä tuotetta. Tämä ei muistaakseni ollut French oak, vaan pelkkä 15 vuotinen.
Sanoisin, että kohtuullisen maukas. Mausteinen ja puhdas. Kohtalaisen pitkäkin. Jotakin tummempaa hedelmää löytyy myös.
______________________________________________________________________________
Toni V (30.10.2012 7.11.19)
Ei ihan eilen, mutta viikonloppuna koeajossa oli muutamat sämplet;
inishowen: Pitäisi olla "Peated Irish whiskey" Ei tästä savua irronnut, turpeisuutta ja makeaa kylläkin. Pliisua tavaraa, mutta mukavasti nouseva jälkimaku hiukan yllättääkin. Aika heikko joka tapauksessa, tosin onkohan tämä sample jo vähän väljähtynyt...
Fettercairn Fior: Sherryä, turpeisuutta, vaniljaa, mausteita, maltaisuutta. Aika vahvanmakuisena sekoituksena. Varsin hyvää.
Fettercairn 24yo (1984): Jotain tummaa hedelmää, yrttisyyttä, hiukan turvetta ja jotain lakritsia. Hieno jälkimaku jossa erilaisia hedelmiä. Loppujen lopuksi kevyt verrattuna tuohon Fioriin. Mielenkiintoinen juoma kyllä, mutta keveydessään jää aika paljon tuon Fiorin jalkoihin.
______________________________________________________________________________
JS (30.10.2012 10.02.40)
Fettercairn on harmillinen väliinputoaja. Onko kukaan maistanut yhtään aidosti hyvää pullotetta?
______________________________________________________________________________
-bolinen (30.10.2012 14.44.32)
Eilen iltasella tuli korkattua uusi Highland Park 25yo.
Verrattuna HP 18yo:hon öljyisempi, mausteisempi ja pidempi. Hintalaatusuhde 18:ssa huomattavasti parempi.
______________________________________________________________________________
Toni V (1.11.2012 6.36.20)
quote[695648484212230 (link)]:
Fettercairn on harmillinen väliinputoaja. Onko kukaan maistanut yhtään aidosti hyvää pullotetta?
______________________________________________________________________________
aapeli (3.11.2012 9.42.50)
Mukavan leppoisassa, saman pakkomielteen jakavien ihmisten tapaamisessa ja sen jälkimainingeissa lasissa piipahtivat sen kummemmin nuotittelematta seuraavat tisleet:
Longrow 10 yo, 46% sherrywood. Edelleen aivan loistava, voimakkaan sherryinen, hedelmäinen sekä maltillisen savuinen viski.
Rosebank 10 yo, 46% bourbon hogshead, Cadenhead's. Vastakohta, mitä tulee edelliseen. Ei kuitenkaan liian kevyt, löytyy vahvaa vaniljaisuutta, hunajaa. Bourbon melko vahvana tässä.
Old Pulteney, 17 yo, OB, 46%. Mineraalinen, suolainen, monipuolisen hedelmäinen ja ilmeisen bourbonvivahteinen tisle.
Highland Park 15 yo, Earl Magnus, 52,6%. Edelleen liikutaan vahvojen makujen maailmassa, sitruksinen, lakritsainen sekä hunajainenkin viski. Voimakas jälkimaku, jossa yrttisyyttä.
En ihan päättömästi hullaantunut aikanaan edition 2:sta, mutta tässä vaikutti vivahteikkuutta löytyvän huomattavasti enemmän.
Lopuksi vielä illan huipennus:
Talisker 20yo, OB, 62%, sherry. Jos aikaisemmat viskit sisälsivät vahvoja piirteitä, tässä vahvuus voidaan helposti nostaa ihan uusiin mittasuhteisiin, muutenkin kuin prosentin johdosta. Paksu sherryisyys, vahva mausteisuus, sekä hedelmäisyys mahtavassa paketissa. Jälkimaku tiukan pippurinen, eikä tunnu loppuvan ollenkaan. Veden kanssa voisi pelleillä mielinmäärin,mutta yllättävän vähälläkin makua saa auki.
Ja kun itse pärjään lähestulkoon aina aika huonosti tällaisten prosenttilukujen kanssa, oli mukava yllätys, sillä tämä Talisker ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia asian suhteen. Loistava, aivan huikea viski.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (18.11.2012 10.14.05 last edit 18.11.2012 10.23.16)
1970-lukutastingin jälkimainingeissa pe-la yön pimeinä tunteina laseissa pyörähti "sitä sun tätä". Ainakin osasta maistetuista tullee uudelleen tarkastelun jälkeen blogijuttuja jossain vaiheessa. Tässä alkuun mietteet "nimihirviöstä", jonka olin jo ehtinyt "nuotittaa" ennen tätä iltaa: http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2012/11/probably-speysides-finest-distillery.html
Kiitokset Peat, Sähkäri ja muu poppoo!
______________________________________________________________________________
POP (19.11.2012 16.31.16)
Eilen maistossa oli pari "Suomi" BenRiachia eli BenRiach 17 yo 1995, 55,7%. Bottled Sept 2012, peated, tawny port finish cask 3115
Selected and bottled exclusively for Oluthuone William K, sekä
Benriach 16 yo 1994, 51,3%. Peated, PX-Sherry finish cask 5632. Bottled Sept. 2010 exclusively for Pikkulintu.
Lyhyesti William K pullotus oli hieman makeampi keskeltä, jotain pistävyyttä joka hieman häiritsi sekä oli ehkä hieman ohut, hedelmäisyys oli kypsää. Pikkulinnun Riachista löytyi enemmän turvetta, se oli likaisempi, tasapainoisempi ja paksumpi, hedelmäisyys oli ylikypsän puolella varsinkin jälkimaussa.
______________________________________________________________________________
turtsi (24.11.2012 10.25.26)
Bowmore 16 yo 1995 Silver Seal 54% Tämä ei nyt omaan suuhun antanut parasta mahdollista Bowikkaa, niinkin hyvältä vuodelta kuin 1995. Tuoksussa kylläkin elementtejä jotka yleensä miellyttää (vanha sanomalehtiä, lakritsaa ) Mutta suuhun jäi jotenki kärähtänyt maku häiritsemään. Olisikohan, että tuo liika kitkerä savuisuus peitti hedelmällisyyttä ja merellisyyttä mitä odotin.
______________________________________________________________________________
mahola (24.11.2012 11.23.33)
Lasissa Dalwhinnie 25 yo Diageo special release 2012
T: hedelmäisen makea ja mausteinen (jouluinen kuivakakku). Mukana myös toffeeta, hunajaa ja hieman tammea. Vivahteikas.
M: Pehmeä, suorastaan samettinen suutuntuma. Sangen makea ja hedelmäinen, mukana edelleen hunajaa. Taustalla hilluu joulupöytä eli piparia, kuivakakkua ja vaniljaa. Loppua kohti mukaan nousee tammea ja kenties ujosti pippuria. Lopussa maukas happamahko "puraisu". Alkoholi ei kohtuullisesta vahvuudesta (52,1%) huolimatta maistunut.
Maun perusteella olisin väittänyt, että mukana on sherry-kypsytettyä viskiä, mutta kuukkelin mukaan ex-bourbon hogsheadeissa asunut. Moniulotteinen ja maukas viski. Hengenheimolaisuutta löytyy saman tislaamon 29-vuotiaaseen pullotteeseen. Hyvältä tislaamolta erinomainen, joskin hintava pullote. Suosittelen lämpimästi!
______________________________________________________________________________
Peat (24.11.2012 11.32.28)
Eilen pieni Balvenie hetki kotosalla, ystävän kera.
Nolla viskinä Balvenie 21 Portwood 43%, 2000-luvun alkupuolella hankittu litranleka.
Perään Tun 1401 Batch#2, Batch#4, Batch#5 sekä Craftman´s Reserve 1996 15y 59,4%.
Dalmore Apostoles Finesse 55,8%
Brora 1975 20y 59,1% Rare Malts
Caol ila 1977 19y 43% Blackadder
Ardbeg 1974 24y 43% Signatory
Ardbeg 1974 31y 51,9% Cask 2741
Bruicladdich 1986 20y Blacker Still
Batch Nelosesta kiitoksia niin paljon että riittää, Kuopion suuntaan...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (24.11.2012 12.04.53)
quote[0226331817470 (link)]:

Peat (24.11.2012 12.13.45 last edit 24.11.2012 12.14.16)
quote[4172642D426567626965000 (link)]:
quote[0226331817470 (link)]:
Eilen pieni Balvenie hetki kotosalla, ystävän kera.
Nolla viskinä Balvenie 21 Portwood 43%, 2000-luvun alkupuolella hankittu litranleka.
Perään Tun 1401 Batch#2, Batch#4, Batch#5 sekä Craftman´s Reserve 1996 15y 59,4%.
Dalmore Apostoles Finesse 55,8%
Brora 1975 20y 59,1% Rare Malts
Caol ila 1977 19y 43% Blackadder
Ardbeg 1974 24y 43% Signatory
Ardbeg 1974 31y 51,9% Cask 2741
Bruicladdich 1986 20y Blacker Still
Batch Nelosesta kiitoksia niin paljon että riittää, Kuopion suuntaan...
Huoh...todella mielenkintoista! :-/ Ja vähän vielä mielenkiintoisammaksi saisit jos edes jotain pientä jaksaisit raapustaa itse juomistakin. Joo tiedän...röyhkeää ruinaamista. Mutta näin hienoista juomista lukisi jotain muutakin kuin pelkät nimet.
______________________________________________________________________________
sähkäri (24.11.2012 13.09.36)
quote[5773664D42120 (link)]:
Eilen pieni Balvenie hetki kotosalla, ystävän kera.
Nolla viskinä Balvenie 21 Portwood 43%, 2000-luvun alkupuolella hankittu litranleka.
Perään Tun 1401 Batch#2, Batch#4, Batch#5 sekä Craftman´s Reserve 1996 15y 59,4%.
Dalmore Apostoles Finesse 55,8%
Brora 1975 20y 59,1% Rare Malts
Caol ila 1977 19y 43% Blackadder
Ardbeg 1974 24y 43% Signatory
Ardbeg 1974 31y 51,9% Cask 2741
Bruicladdich 1986 20y Blacker Still
Batch Nelosesta kiitoksia niin paljon että riittää, Kuopion suuntaan...
______________________________________________________________________________
Obanboy (26.11.2012 11.06.44)
Glenfarclas 21 yo sunnuntailounaan jälkeen, eli juuri niin kuin Jackson kirjassaan suosittelee. Toimi loistavasti!
______________________________________________________________________________
Eileanach (26.11.2012 16.47.22 last edit 26.11.2012 18.36.50)
Springbank Vs Springbank
Springbank Rundlets&Kilderkins 49,4%
T: Tervaisen savuinen alkuun, savu kaikkoaa taka-alalle lasissa seisottamisen aikana, kahvia, mausteita, nahkaa toffeeta, vaniljaa.
M: Hieman yksioikoisempi ja kuivampi mitä tuoksu antaa ymmärtää mutta herkullinen silti, puun vaikutus tuntuu, espressoa,toffeeta, pähkinäisyyttä ja lakua
JM: Pitkässä jälkimaussa vahvana mausteisuutta ja kahvia
Springbank 12 yo Cask Strenght, 58,5%
T: Voimakkaan makean lihaisan sherryinen, kosteita tuoreita rusinoita, viikunoita, taustalla savua.
M: Öljyinen, makeaa sherryä, toffeeta, mausteita (kanelia)
JM: Mausteinen ja pitkä
Tämä 12 vuotias on omalla kohdalla paras tisle mitä on tässä ikäluokassa vastaan tullut, täydellisesti omaan suuhun sopivaa, ensimmäisen kerran sitä maistelin Tukholmassa ja muistikuvat mainiosta whiskystä piti paikkansa.
Pikkutynnyreissä kypsytetty R&K on myös vahva hieno viski mutta ei aivan niin kompleksinen kuin 12 yo, erikoista tässä oli herkullisen savun suht. nopea kaikkoaminen.
______________________________________________________________________________
POP (26.11.2012 19.51.54)
Glen Avon 12y, 40%,varsin kepeä ja helppo viski.
Bowmore 12y, 43% SPL, tämä on kyllä hiton hyvä viski, vanhanliiton "perus" viski.
______________________________________________________________________________
Eileanach (14.12.2012 12.18.01 last edit 14.12.2012 12.20.25)
Eilen piipahti lasissa:
BenRiach 17 yo 1995, 55,7%. Bottled Sept 2012.
Peated, Tawny Port finish. Cask no. 3115
Selected and bottled exclusively for Oluthuone William K
286 bottles
Vahvaa turvesavua,makeaa marjaisuutta,kipakkaa mausteisuutta,suhteellisen pitkä jälkisoitto, pikkaisen menee makeus yli mutta silti aika hyvä. Mielenkiintoista verrata 18 yo Suomi-pullotteeseen jahka sen maltan aukaista :)
______________________________________________________________________________
Obanboy (29.12.2012 6.59.38 last edit 29.12.2012 7.01.56)
Tyhjensin loput samplesta Ardbeg 1992/2002 for LMDW SV straight from the cask bourbon #424 56,7%.
En löytänyt useammallakaan maistokerralla minua mielyttävää makukaarta. Tuoksu kyllä tukevan savuinen, mutta makua vallitsee happamuus, joka ei taittunut edes vesilisällä. Lyhyt, tyly ja savuinen happohyökkäys. Ten on tähän nähden massiivisen vivahteikas.
______________________________________________________________________________
Kronik (29.12.2012 10.07.38)
SMWS 78.39 "Hot Toddy" a.k.a. Ben Nevis 10yo.
Olin juuri kaatamassa samplen loppuja pois kun oivalsin, että näin kammottavaa rikkilientä on pakko säästää jälkipolville kauhisteltavaksi ja siispä kaadoin viimeiset pari senttiä takaisin pulloon. Sherrykypsytys on lyönyt niin pahasti yli, ettei tätä voi viskiksi kutsua.
______________________________________________________________________________
Villain (1.1.2013 11.30.31)
Vuoden 2012 viimeisenä viskinä tuli maisteltua Single Malts of Scotland Bowmore 1985/2008 23yo, cask ref 34127 (60,1%). Alkuun järkyttävän hajuvesimäinen (yksikään toinen maistamani Bowmore ei tule edes lähelle tällä saralla), mutta reilun veden lisäyksen ja puolen tunnin lasissa seisottamisen jälkeen laventelimeren alta löytyy upeita kerroksia trooppisia hedelmiä, suolaisia karkkeja ja tervaista savua. Äärielämys, mutta mielestäni ehdottomasti kokemisen arvoinen - jos vain sietää reilusti laventelia (voin kuvitella whiskyfunin Sergen antavan tälle korkeintaan 50/100).
-V
______________________________________________________________________________
Mushinico (5.1.2013 18.49.56 last edit 5.1.2013 18.52.04)
Pidettiin muutaman kaverin kanssa pinei tasting-ilta. Pullokokoonpano oli hieman sekalainen koska se koostui tuotteista joita oltiin viimeksi osteltu. Muutamat nootit kirjoitin.
The Macallan Whisky makers edition 42,8%
Tuoksu sherryinen, hieman imelähkö, lämmin ja kaakoinen. Maku oli erittäin pehmeä heti alkuun, tummahkoa suklaata, kuivattuja luumuja ja aprikoosia ja hitusen maapähkinää. Pitkähkö jälkimaku.
Glenmorangie the original 40% (2011)
Tuoksu on bourbontynnyriä, miellyttävää tammea ja mallasta. Maku oli viljainen, sitruksinen katkerahkosti ja hitusen kukkainen. Aika tyypillinen mallasviskin maku.
Smokehead extra rare 40%
Tuoksu kylmän savuinen, tuhkainen, possunlihaisa ja ohut. Maku muistutti sammutetun nuotion märkää paksuu savua, sammalta, hieman toffee/marjamakea, lihaisa, bbq ja lyhyt.
The Balvenie 14yo Golden Cask 47,5%
Tuoksu oli maltainen, käynyt, sitruksinen ja hennon kukkainen. Myös edelleen löysin sitä saippuaa mitä aikaisemminkin. Mausta löytyy makeaa sokerilientä, greippiä, sitruunankuorta, jouluista maustetta ja hieman saippuamaista kukkaisuutta. Myös rommin vivahteen huomaa.
Kaveri sanoi tämän tuoksua hieman pilaantuneeksi tai ylikäyneeksi.
Deanston Virgin oak 46,3%
tästä en itse ottanut ylös nootteja koska olin juuri aiemmin sen käynyt jo läpi.
Muut yllättyivät tästä positiivisesti. Tuoksu antoi ymmärtää ihan muuta kuin maku. Maku oli kuulemma yllättävän miellyttävä. Paremmaksi taskumattikamaksi sopiva hintansakin puolesta.
Illan leijonaksi valittiin Macallan Whisky makers edition. Lampaaksi puolestaan smokehead, tämä oli 2/3 mielestä liian pliisu ja sekava. Maut eivät olleet tasapainossa.
______________________________________________________________________________
Toni V (7.1.2013 7.58.25)
Flunssa on pitänyt kurkkua vähän huonossa hapessa, lauantaina sentään jo viskit maistuivat edes vähän.
Bunnahabhain Toiteach - Makea turvesavu, pehmeän öljyinen suuntuntuma mutta jälkimakuna aika kitkerä. Muistilokeroista kaivellen pari Signatoryn savuista Bunnaa on ollut tätä parempia, tosin vierekkäin en ole maistellut...
Lisäksi maistui Glenlivetin 16yo Nadurra, Lagan 16 ja myös Ardbegin Uigedail (pullokoodia en tutkaillut). Varsinkin tuo Uige oli varsin juotavaa, siitä edellinen pullotus kun on ollut varsin kuraa.
______________________________________________________________________________
Mushinico (7.1.2013 13.27.55)
quote[5F646562545D0B0 (link)]:
Ardbegin Uigedail (pullokoodia en tutkaillut). Varsinkin tuo Uige oli varsin juotavaa, siitä edellinen pullotus kun on ollut varsin kuraa.
______________________________________________________________________________
Toni V (8.1.2013 8.23.44 last edit 8.1.2013 8.24.11)
quote[1921273C3D3A3D373B540 (link)]:
quote[5F646562545D0B0 (link)]:
Ardbegin Uigedail (pullokoodia en tutkaillut). Varsinkin tuo Uige oli varsin juotavaa, siitä edellinen pullotus kun on ollut varsin kuraa.
Tietenki kiinnostaisi heti, kuinkahan uusi pullote oli kyseessä, jos edellinen oli kerta kuraa.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (8.1.2013 9.21.38)
Pubissa pääsi kerrankin maistamaan vanhaa ja uutta Teniä rinnakkain. Kylläpä ero olikin huima!! Vanha Ardbeg 10yo oli vivahteikas, ja siinä oli maussa ulottuvuuksia kerroksittain. Se oli pehmeä, ja miellyttävä.
Nykyinen vaikutti puolta nuoremmalta, sokkona olisin helposti sekoittanut sen alta kymmenvuotiaaseen viskiin! Viski oli ohut ja yksiulotteinen, eikä mitenkään pehmeä. Suolainen ja savuinen, mutta eipä juuri muuta - noh, raakaa vähän kirpeää hedelmää.
Ero oli kyllä aaaaiika huiman suuri, ja nykyisen version tappioksi. Aivan eri viski.
______________________________________________________________________________
Havis (8.1.2013 10.39.58 last edit 8.1.2013 10.44.23)
quote[52794A715571180 (link)]:
Pubissa pääsi kerrankin maistamaan vanhaa ja uutta Teniä rinnakkain. Kylläpä ero olikin huima!! Vanha Ardbeg 10yo oli vivahteikas, ja siinä oli maussa ulottuvuuksia kerroksittain. Se oli pehmeä, ja miellyttävä.
...
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.1.2013 14.42.04 last edit 8.1.2013 14.45.00)
quote[2A03140B11620 (link)]:
quote[52794A715571180 (link)]:
Pubissa pääsi kerrankin maistamaan vanhaa ja uutta Teniä rinnakkain. Kylläpä ero olikin huima!! Vanha Ardbeg 10yo oli vivahteikas, ja siinä oli maussa ulottuvuuksia kerroksittain. Se oli pehmeä, ja miellyttävä.
...
Miten pubin antimia voi verrata mihinkään, kun ei ole takeita kunkin tarjotun tuotteen säilytyksestä ja siitä millaisesta pullonjämästä on kulloinkin kyse.
Ei silloin makuelämyksillä ole mitään tekemistä itse varsinaisen tuotteen kanssa jos sen on annettu enemmän tai vähemmän 'väljähtyä'. Hyväkin tuote voidaan helposti pilata.
Jos kyse olis jostain tasting tapahtumasta jossa pullot on vertailukelpoisessa asemassa, ois eri juttu.
Näin siis ihan maallikon silmin katseltuna.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (8.1.2013 15.56.56 last edit 8.1.2013 16.00.27)
quote[2900170812610 (link)]:
quote[52794A715571180 (link)]:
Miten pubin antimia voi verrata mihinkään, kun ei ole takeita kunkin tarjotun tuotteen säilytyksestä ja siitä millaisesta pullonjämästä on kulloinkin kyse.
Ei silloin makuelämyksillä ole mitään tekemistä itse varsinaisen tuotteen kanssa jos sen on annettu enemmän tai vähemmän 'väljähtyä'. Hyväkin tuote voidaan helposti pilata.
Jos kyse olis jostain tasting tapahtumasta jossa pullot on vertailukelpoisessa asemassa, ois eri juttu.
Näin siis ihan maallikon silmin katseltuna.
Pubissa oli vasta avattu vanha Ten, ja vasta avattu uusi Ten. Mitaan valjahtamista ei siis ollut tapahtunut, paatelmasi tasta on kylla aivan erheellinen.
Kyseinen pubi osaa myos sailyttaa tuotteita, koska se on sangen osaava viskipubi, ja tyontekijat osaavat asiansa.
Pullot olivat kylla ihan vertailukelpoisia, muuten en olisi asiasta kirjoitellutkaan. Ja ero oli edelleenkin myos maallikon silmin - huikean suuri. Nykyinen Ten on minusta sangen heikko tuote. Suosittelen vertailemaan!
:)______________________________________________________________________________
Havis (8.1.2013 17.26.37 last edit 8.1.2013 17.34.53)
quote[614A794266422B0 (link)]:
quote[2900170812610 (link)]:
quote[52794A715571180 (link)]:
Miten pubin antimia voi verrata mihinkään, kun ei ole takeita kunkin tarjotun tuotteen säilytyksestä ja siitä millaisesta pullonjämästä on kulloinkin kyse.
Ei silloin makuelämyksillä ole mitään tekemistä itse varsinaisen tuotteen kanssa jos sen on annettu enemmän tai vähemmän 'väljähtyä'. Hyväkin tuote voidaan helposti pilata.
Jos kyse olis jostain tasting tapahtumasta jossa pullot on vertailukelpoisessa asemassa, ois eri juttu.
Näin siis ihan maallikon silmin katseltuna.
Pubissa oli vasta avattu vanha Ten, ja vasta avattu uusi Ten. Mitaan valjahtamista ei siis ollut tapahtunut, paatelmasi tasta on kylla aivan erheellinen.
Kyseinen pubi osaa myos sailyttaa tuotteita, koska se on sangen osaava viskipubi, ja tyontekijat osaavat asiansa.
Pullot olivat kylla ihan vertailukelpoisia, muuten en olisi asiasta kirjoitellutkaan. Ja ero oli edelleenkin myos maallikon silmin - huikean suuri. Nykyinen Ten on minusta sangen heikko tuote. Suosittelen vertailemaan!
:)
Noo nyt kun noin sanot niin tokihan uskon :) En suinkaan päätellyt arvioisi olevan sen enempää erheellinen kuin virheellinen, vaan heitin ilmaan yleisen epäilyn siemenen pubi drameja kohtaan.
Ten vertailu olis varmaan hauskaa, mistähän niitä vanhoja pullotteita saisi kohtuuhintaan...
P.S.
Ihan perseestä noi mobiililatteet joissa ei ees skandeja ole näppäimistössä...______________________________________________________________________________
POP (8.1.2013 18.05.20 last edit 8.1.2013 18.11.48)
Vanhempia Tenejä löytyy helpoiten WA:sta ja välillä Italiasta (Old Whisky), hinnat vaihtelee pullotusvuoden ja ostopaikan mukaan, mutta 60-100 euroa kannattaa varata+kulut. Mielestäni pieni muutos maussa tapahtui jo ennen varsinaista "faceliftiä", edelleen parhaat batchit Tenistä ovat olleet -00, -01 ja -03 pullotetut, loppukoodeja en muista ulkoa, -02 on maistamatta, mutta yksi avaamaton löytyy kaapista.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.1.2013 22.14.43)
Viime WA:sta sain L6 litrasen 50 eli ei vielä sikahintasia..vielä. Olen koittanut välttää nuot L0 ja L1 mutta ei kait se auta kuin ostaa kun vastaan tulee. Joko Pop olet huomannut uudemman Tenin kehnommaksi vai elätkö sitkeästi itsepetoksessa? ;) Siis vaikka nyt vähän vanhemman tenin ja uuden välillä.
______________________________________________________________________________
turtsi (9.1.2013 6.39.32)
Nämä L1 koodin pullotteet tuntuu myös olevan muidenkin suosiossa. Ainakin ne on kaikkein vaikeimmat löytää. Joskus aloitin tuon Ten minien kerämisen ja L0 ja L1 miniä en ole löytänyt mistään. L0:n sijoitin jo ajat sitten 0.7 pullona ja kai se pitää väkisellä tuo L1:nen hommata koko pullona. Sitten voisi tehdä Ten vertailun vuosilta 2000-2012 =)
Olisiko Popilla varmempaa tietoa onko noihin L0-L3 Teneihin laitettu isompikin määrä vanhempaa tavaraa kuin kymmenen vuotiasta. Ainakin huhu kertoo että niin olisi tehty, että myynti olisi lähtenyt käyntiin kunnolla. Ja tietysti näin on tehtiin ennen laajemminkin.______________________________________________________________________________
pere (9.1.2013 7.40.44 last edit 9.1.2013 7.41.48)
quote[56575056514B220 (link)]:
Nämä L1 koodin pullotteet tuntuu myös olevan muidenkin suosiossa. Ainakin ne on kaikkein vaikeimmat löytää. Joskus aloitin tuon Ten minien kerämisen ja L0 ja L1 miniä en ole löytänyt mistään. L0:n sijoitin jo ajat sitten 0.7 pullona ja kai se pitää väkisellä tuo L1:nen hommata koko pullona. Sitten voisi tehdä Ten vertailun vuosilta 2000-2012 =)
Olisiko Popilla varmempaa tietoa onko noihin L0-L3 Teneihin laitettu isompikin määrä vanhempaa tavaraa kuin kymmenen vuotiasta. Ainakin huhu kertoo että niin olisi tehty, että myynti olisi lähtenyt käyntiin kunnolla. Ja tietysti näin on tehtiin ennen laajemminkin.
Eikös huhut vanhemmasta tavarasta 10yo:ssa koske lähinnä sitä pre-morangie TEN:ä, eli siis joskus 90-luvun puolivälin aikaan myynnissä ollutta. Minulla ei toki asiasta ole mitään faktaa, mutta olettasin, että esimerkiksi L0 ja L1 TEN perustuvat hyvn pitkälti 1990 ja 1991 tislaukseen. Sitä tavaraa oli kuitenkin saatavilla varsin hyvin ja sitä vanhempi tavara taas on ollut savustettua begiä 70-luvulta tai Kildaltonia vuosilta 80-81? En ainakaan itse usko, että 2000 pullotetussa TEN:ssä olisi (kovinkaan paljon) 20 vuotta vanhaa savuista Ardbeggiä.
Kuvittelisin makuprofiilin eron johtuvan ennemminkin käytetyistä tynnyreistä. Vanhemmassa TEN:ssä käsittääkseni 2nd fillin osuus on ollut paljon suurempi kuin uudemmassa?______________________________________________________________________________
POP (9.1.2013 8.47.08)
Kyllähän huhuja on ollut vanhemmasta kamasta, muttei mullakaan 100% faktoja ole kun alkupään Teneistä puhutaan. Kuten Repe kirjoitti vanhemmissa teneissä oli enemmän 2nd fill tynnyreitä, sekä 90-luvun pre-Morangie aika mentiin pienemmällä savustuksella, ppm:t pyöri 35-45 välissä, riippuen hieman keneltä kysyy. Jos en väärin muista niin vanhan tenin miksaus oli 10/90 ja uuden 50/50 (1st/2nd fill). Täytyy maistella taas joskus rinnakkain kun tuli L0 Intro avattua taannoin, eli vastaan Ardielle myöhemmin.
______________________________________________________________________________
POP (9.1.2013 12.01.02)
Tulipa mieleen Turtsin mainitsemat minit eli keräileekö joku Ardbegin minejä? Olisi kiva nähdä kuvaa/listaa jos joku niitä itselleen on haalinut?
______________________________________________________________________________
Doktor Koo (9.1.2013 17.53.34)
quote[52794A715571180 (link)]:
Pubissa pääsi kerrankin maistamaan vanhaa ja uutta Teniä rinnakkain. Kylläpä ero olikin huima
Onko edes suunnilleen heittää miltä vuodelta se vanha oli?______________________________________________________________________________
smoke on the water (9.1.2013 20.19.59)
quote[564956060 (link)]:
Vanhempia Tenejä löytyy helpoiten WA:sta ja välillä Italiasta (Old Whisky), hinnat vaihtelee pullotusvuoden ja ostopaikan mukaan, mutta 60-100 euroa kannattaa varata+kulut. Mielestäni pieni muutos maussa tapahtui jo ennen varsinaista "faceliftiä", edelleen parhaat batchit Tenistä ovat olleet -00, -01 ja -03 pullotetut, loppukoodeja en muista ulkoa, -02 on maistamatta, mutta yksi avaamaton löytyy kaapista.
Aiheeseen liittyen, maistelussa "Intro" TEN:
http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2013/01/ardbeg-ten-introducing-ten-years-old.html
______________________________________________________________________________
JaRiMi (10.1.2013 14.25.07)
quote[436A7D62780B0 (link)]:
Noo nyt kun noin sanot niin tokihan uskon :) En suinkaan päätellyt arvioisi olevan sen enempää erheellinen kuin virheellinen, vaan heitin ilmaan yleisen epäilyn siemenen pubi drameja kohtaan.
Ten vertailu olis varmaan hauskaa, mistähän niitä vanhoja pullotteita saisi kohtuuhintaan...
P.S.
Ihan perseestä noi mobiililatteet joissa ei ees skandeja ole näppäimistössä...
Virheellinen oletus taas...tama on minun kannettava tietokoneeni, jossa on UK-keyboard...ei siis mikaan mobiililaite :-)
______________________________________________________________________________
POP (11.1.2013 22.21.45 last edit 11.1.2013 22.23.37)
Pari Teniä rinnakkain eli L0 072 ja uusi versio L8 ja ero vanhan hyväksi oli suuri. Uusi on alkoholisempi, raaempi, hieman makeampi ja siitä löytyy vihreää omenaa kun taas L0 on pehmeämpi , tuhkaisempi, sitruunaa, hieman tupakkaa, iäkkäämmän oloinen ja jos tämä on kymmenvuotiasta, uutta Teniä voisi luulla 6-8 vuotiaaksi. Näiden jälkeen tilkka A-Dayta ja sehän maistui kerrassaan loistavalta näiden Tenejen jälkeen.
______________________________________________________________________________
JS (14.1.2013 20.46.16)
Mystery #1
Nihkeän sherryinen tuoksu. Nokian nelikutosta, polkupyörän sisuskumia, nahkaa, mineraalisuutta? Runsaan sherryinen maku. Oloroso (?) ja tammi jyräävät.
= Mortlach 19 YO The Coopers Choice 1991/2010 First Fill Sherry Butt #5165, 369 bottles, 46%
Mystery #2
Mahtava hedelmäsherrypommi. Persikkaa, aprikoosia, yrttisyyttä ja Carmolis-tippoja. Hunajaa, mysliä, veriappelsiinia, kuivahedelmää. Tiukkaa tavaraa, pakko olla tynnyrivahvuista. Paahteisen kahvinen ja suklainen jälkimaku. Ärhäkästä sherrytynnyristä. Bunna? Dronach? Glenlivet? Mortlach?
= Aberlour a'Bunadh Batch 39, 59,8%
Kiitokset Puijonlaaksoon.______________________________________________________________________________
Eileanach (17.1.2013 9.29.00 last edit 17.1.2013 9.29.53)
Eilen 2 X Rosebank.
Rosebank 16 yo 1990/2006,(56,7%, Malt Pedigree by La Maison du Whisky, Cask 1513)
Lämpimän sitruunainen tuoksu, kirpeyttä, appelsiinin kuorta, keltaista hedelmää- mangoa?
Maussa kirpeää appelsiinisitruunakomboa, valkosuklaata, kovia hedelmäkarkkeja, mangoa, papaijaa, etäisesti savua!, ikeniä kuivattavassa ja voimakkaasti lämmittävässä pitkässä jälkimaussa greippiä ja sitruunaa. Hyvää.
Rosebank 21 yo 1990/2011, (54,6%, Murray McDavid, Bourbon Cask).
Tuoksu huomattavasti miedompi kuin edellisessä eli vähemmän aktiivinen tynskä taitaa olla tämä, tuoksusta erottaa kevyesti tammea ja sitruunaa
Maussa taas keltaista trooppista hedelmää, sitruunaa, tammen purevuutta, jälkimaku tässäkin sitruunainen ja pitkä, selkeät maut hyvässä tasapainossa, mainio pullote.
Hienoja whiskyjä molemmat, LMDW:n ollessa feminiinisempi ja hienostuneempi yksilö kun taas MurrayMcDavidin oli suoraviivaisempi ja ei niin monipuolinen kuin LMDW mutta erittäin hyvää mielestäni hitusen parempaa kuin LMDW.
______________________________________________________________________________
Obanboy (18.1.2013 10.54.24 last edit 18.1.2013 12.12.21)
Korkkasin eilen elämäni ensimmäisen Lagavulin 16yo pullon. Oikeastaan aika hassua, etten ole aikaisemmin sellaista kaappiin hommannut.
En ole moneen vuoteen tätä perusversiota kyllä maistanutkaan ja muistikuvat olivat aikalailla erilaiset. Savuisuus ei tullutkaan alkupuraisussa vaan miellyttävinä aaltoina nielaisun jälkeen. Jälkimakua riitti todella pitkään. Täytyy viikonloppuna maistella tätä lisää.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (19.1.2013 10.47.20)
Benriach curiositas 46% mini oli eilen lasissa. Hyvää oli eikä ollenkaan pintasavuista pelkästään. Vahva vaniljainen tammi, appelsiini, lakritsi hienossa tasapainossa. Yksinkertainen mutta varsin toimiva tapaus. Vuodesta en osaa sanoa mutta huonompiakin Curiositasseja on tullut vastaan. Ainakin 40%:na.
______________________________________________________________________________
MrBeam (23.1.2013 21.01.50 last edit 23.1.2013 21.12.45)
quote[656463656278110 (link)]:
....
Ranskan ja sveitsin markkinoillehan Heritaget on pääasiassa valmistettu. Noita uusia "paksumpi pulloisia" eriä on alkanut tupsateleen muillekin markkinoille. Esim naapurin systemistä tuo 40% versio löytyy. Ennemmin kuitenkin suosittelisin tuota 60% versiota, jos semmoisen sattuu jostain löytämään
....
Tikkua silmääni tästä aiheesta. Glenfarclasin FAQ (http://www.glenfarclas.co.uk/en/faq/#faq17) sanoo "Glenfarclas Heritage is primarily produced for the French and Swedish markets". Eli mistä turtsi kaappasit kauan sitten esihistoriassa tuon sveitsin? Juuri 40% Heritagea maistaneena luokittelen sen melko hyvien "talous"viskien sarjaan. 60% kiinnostaisi kokeilla. Sveitsistä etsimään? ;)______________________________________________________________________________
MrBeam (23.1.2013 21.12.20)
quote[6864656A796F0B0 (link)]:
quote[6355727255300 (link)]:
quote[2B2726293A2C480 (link)]:
105:n tuubissa lukee, että kymppivuotiasta olisi. Se on hyvää kamaa flunssaisena, avaa tiehyet. ;)
Tarkistapa vielä uudemman kerran. Itse en ainakaan ole moiseen väitteeseen missään törmännyt.
Sori, oon missanut tämän keskustelun. Tuubissa lukee: "Bottled at 10 years old, Glenfarclas 105 is dry and assertive..." kuvaa en nyt tähän hätään saanut kehiin, mutta tuubi on tässä silmieni alla.
Sattuneesta syystä tätäkin Glenfarclasia juuri maistelin ja kyllä siellä maininta 10-vuotiaasta oli pullon etiketissä. Oikein hyvää tavaraa on tislaamo pullottanut 18.4.2012.______________________________________________________________________________
eläväpullo (24.1.2013 8.02.27)
quote[4F704067636F020 (link)]:
quote[6864656A796F0B0 (link)]:
quote[6355727255300 (link)]:
quote[2B2726293A2C480 (link)]:
105:n tuubissa lukee, että kymppivuotiasta olisi. Se on hyvää kamaa flunssaisena, avaa tiehyet. ;)
Tarkistapa vielä uudemman kerran. Itse en ainakaan ole moiseen väitteeseen missään törmännyt.
Sori, oon missanut tämän keskustelun. Tuubissa lukee: "Bottled at 10 years old, Glenfarclas 105 is dry and assertive..." kuvaa en nyt tähän hätään saanut kehiin, mutta tuubi on tässä silmieni alla.
Sattuneesta syystä tätäkin Glenfarclasia juuri maistelin ja kyllä siellä maininta 10-vuotiaasta oli pullon etiketissä. Oikein hyvää tavaraa on tislaamo pullottanut 18.4.2012.
Tuli Tukholmassa maistettua myös tuo 20yo-versio. Hyvää kamaa oli, hieman tummempi ja syvempi maku kuin tämä peruskymppi, mutta ei mitenkään nelinkertaisen hintansa väärti.
______________________________________________________________________________
turtsi (24.1.2013 10.32.03)
quote[7A457552565A370 (link)]:
quote[656463656278110 (link)]:
....
Ranskan ja sveitsin markkinoillehan Heritaget on pääasiassa valmistettu. Noita uusia "paksumpi pulloisia" eriä on alkanut tupsateleen muillekin markkinoille. Esim naapurin systemistä tuo 40% versio löytyy. Ennemmin kuitenkin suosittelisin tuota 60% versiota, jos semmoisen sattuu jostain löytämään
....
Tikkua silmääni tästä aiheesta. Glenfarclasin FAQ (http://www.glenfarclas.co.uk/en/faq/#faq17) sanoo "Glenfarclas Heritage is primarily produced for the French and Swedish markets". Eli mistä turtsi kaappasit kauan sitten esihistoriassa tuon sveitsin? Juuri 40% Heritagea maistaneena luokittelen sen melko hyvien "talous"viskien sarjaan. 60% kiinnostaisi kokeilla. Sveitsistä etsimään? ;)
Kappas, on mahtanut jossain välissä mennä tässä isossa päässä(ja pienissä aivoissa) sekaisin Swedish ja Swiss market. Ja ei sitten ole asiaa tullut tarkistettua tarkemmin kirjoittelu vaiheessa. Olisihan se pitänyt arvata, että naapurimaan pojillehan ne ennemin pullottelee, kuin kellon valmistelijoille. Eli, ei tarvi mennä merta edemmäs etsiskelemään. Ainakin löytyy tuolta saksanmaalta M&M:n putiikista tuo 60% versio...
______________________________________________________________________________
Toni V (25.1.2013 8.28.16)
Eilen, pikaisesti pari sämpleä;
Talisker 10 pohjalle. Joku taisi ihmetellä pippurin puutosta, mutta kyllä sitä tästä löytyy, varsinkin jälkimausta. Yllättävän pehmeää kylläkin, mielestäni aikaisemmat taliskerit ovat olleet räyhäkkäämpiä. Omaan makuun tämä sopii ja ehkäpä kymppi on hiukan siirtynyt kohti varsin loistavaa 18yo versiota?
Nikka Yoichi 10 - Yllättävän sherryisen oloinen tuohon Taliskerin perään, hieno ja tasapainoinen.
Nikka Yoichi 20 - Sama linja kympin kanssa, lisävuodet tuoneet lisää vivahteita, öljyisyyttä ja tasaista jälkimakua. Todella hieno viski tämä.
Bunnahabhainin Toiteach - Makeaa, pehmeää maltaista, öljyistä savua, pehmeyttä. Olisi varsin loistava ellei jälkimakuna suuhun nousisi kitkerä maku.______________________________________________________________________________
Mushinico (25.1.2013 18.30.40)
Tein tuossa vajaa viikko sitten oman pienen kokeilun. Laphroaig PX Cask ja Ardbeg Blasda. Vattasin näitä suhteella Lapparia 4 osaa ja 1 osa Arttua. Eilen ja tänään maisteltuna, oikein toimivaa tavaraa. Arttu tasoittaa Lapparin kärkiä ja tuo mukavaa syvyyttä. Jos mahdollista, suosittelen kokeilemaan.
______________________________________________________________________________
Toni V (11.2.2013 6.57.43)
Bowmore Voygea eilen taas pyörittelin lasissa. Kyllä tämä vaan vieläkin on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta loistava, mutta toisaalta yrtti-salmiakki tuntuu jyräävään liikaa. Kaipa tulee todistettua se että suhtaudun vain hyvin kaksijakoisesti finisteltyihin viskeihin.
______________________________________________________________________________
sähkäri (11.2.2013 7.03.48)
quote[4C777671474E180 (link)]:
Bowmore Voygea eilen taas pyörittelin lasissa. Kyllä tämä vaan vieläkin on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta loistava, mutta toisaalta yrtti-salmiakki tuntuu jyräävään liikaa. Kaipa tulee todistettua se että suhtaudun vain hyvin kaksijakoisesti finisteltyihin viskeihin.
Miten yleensä suhtaudut Bowmoren 80-luvun tuotantoon?
Se yleensäkin jakaa mielipiteitä aika vahvasti.______________________________________________________________________________
Toni V (11.2.2013 14.24.16)
quote[203F222B67272B3E3E234A0 (link)]:
quote[4C777671474E180 (link)]:
Bowmore Voygea eilen taas pyörittelin lasissa. Kyllä tämä vaan vieläkin on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta loistava, mutta toisaalta yrtti-salmiakki tuntuu jyräävään liikaa. Kaipa tulee todistettua se että suhtaudun vain hyvin kaksijakoisesti finisteltyihin viskeihin.
Miten yleensä suhtaudut Bowmoren 80-luvun tuotantoon?
Se yleensäkin jakaa mielipiteitä aika vahvasti.
No, itselleni Bowmore on syystä tai toisesta aika vähälle tutustumiselle jäänyt tislaamo, enkä voi johtopäätöksiä vetää mistään vuosikymmenestä. Muutamia 80-luvun indyjä on nyt tullut maisteltua ja hyviä on sieltä löytynyt - vaikkei ehkä maatajäristävää. Uisgessa tuo Bowmoren 25 oli itselleni kyllä loistava ja oikeastaan juuri uisgen Bowmoretastingissä tuo koko Bowmoren sherryinen linja avautui itselleni. Sitä laventeliakaan ei ole liikaa ollut noissa maistamissani, tosin ehkäpä se nouseekin helpommin ex-boubon tynnyreistä esiin? Mielestäni pieni parfyymisyys vain sopii tuohon makuun.______________________________________________________________________________
Mushinico (11.2.2013 21.13.20)
Bowmoren perus 25-vuotias oli ainakin hyvin lääkesalmiakkinen. Oikein hyökkäsi kun ensizipin otti.
______________________________________________________________________________
Toni V (12.2.2013 6.51.50)
quote[172F293233343339355A0 (link)]:
Bowmoren perus 25-vuotias oli ainakin hyvin lääkesalmiakkinen. Oikein hyökkäsi kun ensizipin otti.
Vaikkei vierekkäin ole tullut maisteltua niin tuossa Voyagessa ko maku on vieläkin vahvempana. 25yo ja Signatoryn '85 pullotuksessa on samaa makua mukana mutta paljon hillitympänä eikä niin hallitsevana. Pitää maistella noita lisää...______________________________________________________________________________
JaRiMi (12.2.2013 21.19.44)
Teerenpelin Kaski tuli maistettua, ja oli minusta selkeästi paras maistamani Teerenpeli. Mukavasti makua, sherryä ja mietoa savua - nostan hattua, paras Suomi-viski mitä vastaan on tullut. Ei kummallisia härömakuja joista ei ota selvää, ei mauton ja mitäänsanomaton - vaan nuori, hyvä viski. Onnistunut!!
______________________________________________________________________________
Kartanon Savu (13.2.2013 5.40.41)
quote[103B083317335A0 (link)]:
Teerenpelin Kaski tuli maistettua, ja oli minusta selkeästi paras maistamani Teerenpeli. Mukavasti makua, sherryä ja mietoa savua - nostan hattua, paras Suomi-viski mitä vastaan on tullut. Ei kummallisia härömakuja joista ei ota selvää, ei mauton ja mitäänsanomaton - vaan nuori, hyvä viski. Onnistunut!!
Samoin, tuli maistettua Kaskea eilen. Sherry tuoksussa oli vähän rajoilla, meneekö ylitse, mutta maussa se sulautui viskin aromeihin paljon paremmin. Nuoruus tuntuu pistävyydessä ja pliisuudessa, loppumaku jäi aika lyhyeksi. Savua en pystynyt havaitsemaan.
Mutta paras Teerenpeli tähän mennessä. Nyt puhutaan jo viskistä ja mauista. Hintansa väärti tämä ei mielestäni mitenkään ole, mutta erinomainen lisä valikoimaan ja maistelukavalkaadiin.
Odotin enemmän kaskea ja savua. Lisäksi olisi ollut loistavaa, mikäli Kaski sanaleikki olisi tarkoittanut myös vahvuutta Cask Strength. Olisi voinut saada lisää luonnetta.
Kaikesta huolimatta: hyvä viski eikä kaduta pullo hyllyssä.
______________________________________________________________________________
JS (13.2.2013 15.54.16)
Pullossahan ei ole ikämerkintää, mutta kävikö mistään ilmi kuinka vanhaa Kaski on? Edes suunnilleen...
______________________________________________________________________________
eläväpullo (13.2.2013 17.00.21)
quote[1E213F3F3565540 (link)]:
Pullossahan ei ole ikämerkintää, mutta kävikö mistään ilmi kuinka vanhaa Kaski on? Edes suunnilleen...
Tislaamon kaverit puhuivat mielestäni kuudesta vuodesta, mutta tieto ei ole varma.______________________________________________________________________________
Toni V (3.3.2013 10.51.29)
Itseasiassa toissapäivänä Teerenpelin tislaamon edustajan esittelemänä;
Teerenpeli Newmake, 3yo, 8yo ja kaski
Newmaken tuoksu hienon viljainen, mieleen tulee Taliskerin vastaava. Savuakin tuntuu ehkäpä yllättävästikin, vaikken sitä muista tisleistä löydäkään.
3yo on yllättävän pehmeä ja maltainen ikäisekseen.
8yo oma suosikkini näistä persoonallisen makunsa takia.
Kaski - hyvin tyylikäs sherryinen viski. Tosin ehkäpä vähän yksiulotteinen?______________________________________________________________________________
mja (30.3.2013 8.40.36)
Pari pulloa auki. Lagavulin Distillers Edition 1995 ja Auchentoshan Valinch 2012. Lagavulin ei oikein säväyttänyt - tosin lasiaikaakaan en antanut yhtään. Jotenkin yksinkertainen Lagavuliniksi ja PX tuntui vähän päälleliimatulta. Perus 16 maistuu minulle paremmin, mutta toivottavasti tämä tästä paranee, kun saa vähän happea. Tuli tosin sellainenkin ajatus, että laitetaanko kaikki mauttomat huonot tynnyrit sherryviimeistelyyn, että saadaan viskiin edes jotain makua. Valinch sensijaan oli todella outo, mutta positiivinen elämys. Makea tuoksu on ihan omanlaisensa - ymmärrän että jakaa mielipiteitä. Itse päädyin määrittelemään sen anjoviskermatoffeksi. Maku on ihan yhtä kummallinen, ensin potkaisee tammi, sitten polttaa viina ja juuri kun ajattelee, että ei ole mun juttu, niin suun täyttääkin pehmeä rasvainen suolainen kermatoffen maku. Mikään ei ole oikein tasapainossa, mutta kokonaisuus toimii. Kummallinen vuoristorata.
______________________________________________________________________________
Mushinico (30.3.2013 9.20.53)
quote[30373C5D0 (link)]:

Itse en usko, että AINA laitetaan huonoimmat tynnyrit näihin sekoituksiin. Kyllä sinne vattaukseen on tietysti helppo "upottaa" hiukan latteammat tynnyrit, mutta jos niissä käytettäisiin aina vain huonoimpia tynnyreitä niin lopputulos olisi, että kustaisiin omiin saappaisiin.
Itse pidän enemmän tuosta Lagan DE:stä kuin perustuotteesta. Lasissa seistyään muuttuu paremmaksi. Uskon myös, että pullon olleena auki useamman viikon saattaa maku ainavain parantua.______________________________________________________________________________
Vode (31.3.2013 12.24.15)
quote[142C2A313037303A36590 (link)]:
Itse en usko, että AINA laitetaan huonoimmat tynnyrit näihin sekoituksiin. Kyllä sinne vattaukseen on tietysti helppo "upottaa" hiukan latteammat tynnyrit, mutta jos niissä käytettäisiin aina vain huonoimpia tynnyreitä niin lopputulos olisi, että kustaisiin omiin saappaisiin.
Itse pidän enemmän tuosta Lagan DE:stä kuin perustuotteesta. Lasissa seistyään muuttuu paremmaksi. Uskon myös, että pullon olleena auki useamman viikon saattaa maku ainavain parantua.
Kaikki normi OB:t ovat sekoituksia tiedä mistä, koska ei niitä huonoja tynnyreitä viemäriin kaadeta.. Fiinistetelyllä on kyllä sitten "pelastattu" paljon, esim. Bruichladdichin ostajat saivat varastollisen ei niin hyvää kamaa ja lopputulos näkyy nyt hyllymetreinä erilaisia versioita ;D
Lagan DE on sen verran klassinen, että tuskin ihan samasta on kuitenkaan kyse. Se vain maistuu joillekin ja toisille ei. Itse en ole siitä sen kummemmin innostunut -- jotenkin vahva savu ja vahva sherry samassa tekee kokonaisuudesta ristiriitaisen ja äklömakean. Hyvää se on, mutta preferoin normi 16 vuotiasta.
..vode
______________________________________________________________________________
Vode (1.4.2013 8.45.27)
Glenfarclas 1954/2002 - ei mikään family cask vaan se versio, jota Pikkulintu aikanaan möi. Ostin kaksi pulloa joskus iloisen 2000-luvun alkupuolella ja join ekan saman tien. Se oli juuri sellainen mehvän jalostunut sherrypommi, kuin oli ollut pikkulinnussakin.
Tämän toisen pullon avasin eilen pääsiäisen kunniaksi, mutta kymmenisen vuotta pullokypsytystä ei ollut tehnyt hyvää -- kitkerä puu dominoi ja pilasi kokemuksen. Plääh.
Viemäriinhän se sitten meni :(
______________________________________________________________________________
Mushinico (1.4.2013 9.47.55 last edit 1.4.2013 10.05.17)
quote[4D545F5E3B0 (link)]:
Glenfarclas 1954/2002 - ei mikään family cask vaan se versio, jota Pikkulintu aikanaan möi. Ostin kaksi pulloa joskus iloisen 2000-luvun alkupuolella ja join ekan saman tien. Se oli juuri sellainen mehvän jalostunut sherrypommi, kuin oli ollut pikkulinnussakin.
Tämän toisen pullon avasin eilen pääsiäisen kunniaksi, mutta kymmenisen vuotta pullokypsytystä ei ollut tehnyt hyvää -- kitkerä puu dominoi ja pilasi kokemuksen. Plääh.
Viemäriinhän se sitten meni :(
Onko tosiaan niin, että pullon sisältö on mennyt juomakelvottomaksi? Onko mahdollista, että korkki on ollut huono?
Mitenkäs viskissä tanniinit käyttäytyy vuosien mittaan? Tanniineillahan on ominaisuus että ne ei ole kemiallisesti stabiileja. Ts. ne muuttuu iänmyötä. Nuorilla viineillä lisäkypsytys saattaa vähentää ja "parantaa" tanniinisuutta, mutta mitenkäs pidemmän päälle ja viskeillä? Tanniinisuushan saattaa juuri lisätä mm. karvasmaisuuden ja kuivuuden tuntuvuutta.
Edit. Meni vähän offtopic, jos tästä keskustelua syntyy niin voisi irroittaa omaan ketjuun.______________________________________________________________________________
Vode (1.4.2013 10.34.33 last edit 1.4.2013 10.35.31)
quote[7C444259585F58525E310 (link)]:
quote[4D545F5E3B0 (link)]:
Glenfarclas 1954/2002 - ei mikään family cask vaan se versio, jota Pikkulintu aikanaan möi. Ostin kaksi pulloa joskus iloisen 2000-luvun alkupuolella ja join ekan saman tien. Se oli juuri sellainen mehvän jalostunut sherrypommi, kuin oli ollut pikkulinnussakin.
Tämän toisen pullon avasin eilen pääsiäisen kunniaksi, mutta kymmenisen vuotta pullokypsytystä ei ollut tehnyt hyvää -- kitkerä puu dominoi ja pilasi kokemuksen. Plääh.
Viemäriinhän se sitten meni :(
Onko tosiaan niin, että pullon sisältö on mennyt juomakelvottomaksi? Onko mahdollista, että korkki on ollut huono?
Mitenkäs viskissä tanniinit käyttäytyy vuosien mittaan? Tanniineillahan on ominaisuus että ne ei ole kemiallisesti stabiileja. Ts. ne muuttuu iänmyötä. Nuorilla viineillä lisäkypsytys saattaa vähentää ja "parantaa" tanniinisuutta, mutta mitenkäs pidemmän päälle ja viskeillä? Tanniinisuushan saattaa juuri lisätä mm. karvasmaisuuden ja kuivuuden tuntuvuutta.
Edit. Meni vähän offtopic, jos tästä keskustelua syntyy niin voisi irroittaa omaan ketjuun.
Noo,
ei pidä uskoa ihan kaikkea, mitä 1.4 lukee ::)
Sen verran tarinassa on tottakin, että joskus 2003 pari pulloa ostin ja ekan join tislauksen 50-vuotispäivänä eli 2004. Toinen sitten ehkä ensi vuonna, jos vain malttaa. Eiköhän se vielä ihan kunnossa ole, kun on pimeässä tuubissa kaikki nämä vuodet viihtynut.
(olikin näemmä pullotettu 2000; http://www.glenfarclas.co.uk/en/pages/79,Historic-Bottlings.html)
..vode
______________________________________________________________________________
Mushinico (1.4.2013 10.46.04 last edit 1.4.2013 10.46.41)
quote[524B4041240 (link)]:

No mutta perkele, johan mä ihmettelinkin. Täysin lankaan :-[______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (1.4.2013 11.33.57 last edit 1.4.2013 11.35.21)
Meinasin kanssa,että pitäisikö avata ketju, jossa luetellaan pullot, jotka on a)kaadettu viemäriin b)tippuneet c)humalainen sukulainen on kaatanut kolaa pulloon d)joku muu, mikä?
Sergen sivullakin oli uutinen ex-Paavin kirjoittamasta Whisky Biblestä. Sitä naureskelin.______________________________________________________________________________
Obanboy (5.4.2013 7.03.56)
Oban 14yo.
En ole viime kesän tislaamovisiitin jälkeen tuota ilolientä maistellut, mutta eilen teki niin kovasti mieli, että avasin pari vuotta hyllyssä majailleen pullon.
Edelleenkin yksi suosikkiviskeistäni.
Hunajainen, hedelmäinen, hivenen suolainen ja upean pyöreä maku.
Ensimmäinen single malt johon aikoinani ihastuin ja on asemansa säilyttänyt, vaikka kilpakosijoita on lähivuosina ilmaantunut kiihtyvällä tahdilla.______________________________________________________________________________
furio (7.4.2013 9.23.01)
Kotitasting: GlenDronach 12 Original, 15 Revival, 18 Allardice ja 21 Parliament
Perus 12-vuotias Original ei ollut lainkaan pahaa, mutta selkeästi nuorimman makuinen ja melko yksinkertainen. Hyvin helposti juotava viski.
15-vuotias Revival oli hyvin tasapainoinen ja makea tuoksu kohtasi tasavertaisesti maussa. Hyvin miellyttävä kokonaisuus ja tästä erottui huomattavasti enemmän makuja ja tuoksuja kuin 12-vuotiaasta.
18-vuotiaan Allardicen tuoksussa ja maussa maltainen tammisuus peitti hieman muita elementtejä, joita oli kuitenkin hieman enemmän kuin 15-vuotiaassa. Melko kuiva jälkimaku ja aavistuksen tunkkainen viski mielestäni.
21-vuotiaassa Parliamentissa oli paksu sherryn tuoksu, josta löytyi paljon madeira-viinin aromeja. Maku oli kuitenkin yllättävän paljon ohuempi.
Oma suosikki on 15-vuotias Revival. Se on helposti lähestyttävä ja nautittava sherry-viski. 18-vuotiaan Allardicen makumaailma avautui hieman vaikeasti minulle, eikä säväyttänyt Revivalin jälkeen. Porukan vanhin oli pettymys maultaan, vaikka tuoksu oli upea.______________________________________________________________________________
Mushinico (13.4.2013 12.15.38 last edit 13.4.2013 12.18.37)
Tuli maisteltua muutama blendi kavereiden kera kotitastingissa. Tasting vedettiin sokkona. Omat lyhyet havainnot olivat seuraavanlaisia
1. Raikas sitruksinen tuoksu. Hieman pehmeää tammea ja inkivääriä. Myös viljaa löytyy. Maussa tulee aika tasainen ryöppy. Samaa sitruksisuutta kuin tuoksussa. Sitruunankuorta, inkjivääriä, vaniljaa ja kauraleipää. Kohtalaisen terävä, mutta muuttuu nopeasti pehmeämmäksi. Jälkimaku ei ole kuitenkaan erityisen pitkä.
2. Miedon turpeinen, vanhan miedon nuotiosavuinen ja hireman tunkkainen tuoksu. Hieman tulee mieleen Jura. Maussa alkupistelyn jälkeen ei jää oikein mitään. Katoaa mietoon kermaisuuteen. Hyvin lyhyt. Pienen pieni savuisuus ("makkarasavu") jälkimaussa.
3. Tuoksussa hapanta viiniä, avatuja viinipullonkorkkeja (kosteita) ja hieman marjaisa. Maku lämmittävän paksu, tummaa viiniä (olorosoa?), siirappia ja fariinisokeria. Hieman hunajainen myös. Pehmeä jälkimaku.
4. Tuoksu on Kukkainen, tamminen, kermatoffeinen ja vaniljainen. Löytyy myös hieman kahvipapuja ja tatelia. Myös jotakin saippuamaista, mutta hyvällä tavalla. Maussa hieman samoja fiiliksiä kuin tuoksussa. Lämmintä vaniljakastiketta, kukkaista öljyisyyttä, taatelia ja kahvia. Pitkä jälkimaku jossa tuo mausteinen saippua tulee miedosti esiin. Tämä on oikein hyvää.
5. Tuoksuu viinitynnyrille. Ummehtuneita lehtipuun lehtiä, kumia, laimeaa kahvia. Maussa maitosuklaata, fariinisokeria, luumua, sitrusta ja tummia marjoja, etenkin boisenmarjoja.
6. Tuoksussa kuivempaa savua, jodia, kuivaa turvetta ja raakoja vihreitä ja keltaisia hedelmiä. Maussa mietoa vaniljaa, valkopippuria, maustepippuria, greippiä ja hieman alkoholia ja katkeraa vihreää (humalaa?). Jälkimaku hieman kitkerä ja tanniininen huonolla tavalla.
Rankkasin viskit seuraavanlaisesti paremmuusjärjestykseen: 4, 1, 3, 5, 6, 2.
Viskit oli seuraavat, keltaisella oma ranking:
1. Ballantine's 17yo 43% 2
2. The Black Grouse 40% 6
3. Scottish Leader 40% 3
4. Hibiki 12yo 43% 1
5. The Famous Grouse PortWood 40% 4
6. VAT69 40% 5![]()
______________________________________________________________________________
Toni V (24.4.2013 6.35.58)
Eilen palloa katsellessa Bowmore-sarja; 18, 25 ja Black (3 ed, 42yo)
Nyt kun on päässyt kiinni näihin sherryisiin Bowmoreihin, niin kyllä maistuu;
18 vuotiaasta irtoaa pientä savua ja turvetta, hiukan mallastakin, mutta pääpaino tummilla hedelmillä.
25 vuotiaassa ei enää savua tunnu, ja hedelmät ovat makeita, ylikypsiä. Valloittava jälkimaku joka tuntuu erityisesti täyttävän nenäontelot.
Black; Tuoksusta iskee heti karvas mustaherukka yllättävänkin voimakkaana. Maussa karvautta ei enää pahemmin tunnu, herukat, yrttisyys ja tummat hedelmät sekä hiven jotain paksua turpeisuutta, pähkinää.
On pakko myöntää että sokkotestissä rankkaisin tuon 25 vuotiaan ykköseksi, tosin black on niin erilainen että vertailu on hankalaa. Hiukan yllättäen 25 vuotiaan jälkimaku nousee voimakkaampana.
Hieno setti jokatapauksessa :D______________________________________________________________________________
turtsi (24.4.2013 9.31.44)
quote[5269686F5950060 (link)]:
25 vuotiaassa ei enää savua tunnu, ja hedelmät ovat makeita, ylikypsiä. Valloittava jälkimaku joka tuntuu erityisesti täyttävän nenäontelot.
Makukuvauksen mukaan tuo 25 vuotias voisi olla tuota nykyistä edellistä pullomallia. Vai olisiko jo uutta "small batch release" mallia? Kiinnostaisi vähän että mihin suuntaan ollaan menty tuon uuden small batch release:n kanssa, niin siinä toivossa kyselen. Itsekkin olen nykyisistä 25:sta pitänyt, jopa enemmän kuin vanhemmista malleista. 60-luvun tislausvuosilla varustetut 25v ovat sitten jo eri luku sinänsä______________________________________________________________________________
Toni V (24.4.2013 11.43.23)
quote[3B3A3D3B3C264F0 (link)]:
quote[5269686F5950060 (link)]:
25 vuotiaassa ei enää savua tunnu, ja hedelmät ovat makeita, ylikypsiä. Valloittava jälkimaku joka tuntuu erityisesti täyttävän nenäontelot.
Makukuvauksen mukaan tuo 25 vuotias voisi olla tuota nykyistä edellistä pullomallia. Vai olisiko jo uutta "small batch release" mallia? Kiinnostaisi vähän että mihin suuntaan ollaan menty tuon uuden small batch release:n kanssa, niin siinä toivossa kyselen. Itsekkin olen nykyisistä 25:sta pitänyt, jopa enemmän kuin vanhemmista malleista. 60-luvun tislausvuosilla varustetut 25v ovat sitten jo eri luku sinänsä
Musta etiketti - kultainen teksti, eli ns. vanhempaa sarjaa (2007-). Onkohan tuossa tapahtunut muutosta, vai onko etiketti vain päivitelty? Lienee 25 vuotiaan menekki sen verran pientä ettei kovin isoa vattausta ole tehty aiemminkaan.______________________________________________________________________________
turtsi (24.4.2013 17.26.02)
quote[4C777671474E180 (link)]:
quote[3B3A3D3B3C264F0 (link)]:
quote[5269686F5950060 (link)]:
25 vuotiaassa ei enää savua tunnu, ja hedelmät ovat makeita, ylikypsiä. Valloittava jälkimaku joka tuntuu erityisesti täyttävän nenäontelot.
Makukuvauksen mukaan tuo 25 vuotias voisi olla tuota nykyistä edellistä pullomallia. Vai olisiko jo uutta "small batch release" mallia? Kiinnostaisi vähän että mihin suuntaan ollaan menty tuon uuden small batch release:n kanssa, niin siinä toivossa kyselen. Itsekkin olen nykyisistä 25:sta pitänyt, jopa enemmän kuin vanhemmista malleista. 60-luvun tislausvuosilla varustetut 25v ovat sitten jo eri luku sinänsä
Musta etiketti - kultainen teksti, eli ns. vanhempaa sarjaa (2007-). Onkohan tuossa tapahtunut muutosta, vai onko etiketti vain päivitelty? Lienee 25 vuotiaan menekki sen verran pientä ettei kovin isoa vattausta ole tehty aiemminkaan.
Ajatuksena oli vaan että olisiko uusi master blender Rachel Barrie luonut tuohon jotain uutta, kun ollaan siirrytty nimessäkin "pieniin eriin".
Tuoreimman pullouudistuksen myötä ei kyllä mitään suurempaa ole tapahtunut perusrangessa mielestäni. Varmaan suurin muutos oli kun Cask Strength pullote korvattiin 100 Degrees Proof:lla...
______________________________________________________________________________
turtsi (24.4.2013 18.10.25)
Tuoreimman pullouudistuksen myötä ei kyllä mitään suurempaa ole tapahtunut perusrangessa mielestäni. Varmaan suurin muutos oli kun Cask Strength pullote korvattiin 100 Degrees Proof:lla...
Tai no, korjataan tuota sen verran, ettei tule väärinkäsityksiä. Uusina travel retail rangeen tuli 100 Degrees Proof ja Springtide, niin kuin kaikki tiedetään. Rangesta sitten poistettiin Cask Strength. Eli varsinaisesti mikään ei tullut minkään tilalle, vaikka ajatusmaailmani sanoo aina että Cask Strength korvattiin 100 Degrees Proof:lla...______________________________________________________________________________
Mushinico (5.5.2013 18.15.30)
Bernheim original Kentucky straight wheat whiskey 45%
Tuoksui aika tyypilliseltä, mutta hieman pehmeämpi ja ruohoisempi vivahde tullee vehnästä. Maku alkoi aika ohuena, mutta mausteisena. Ei kuitenkaan kirpsakkana, vaan pehmeänä ja makeana. vaniljaa tulee reilusti lasiajan kanssa. Parani muutenkin kun antoi aikaa lasissa oleskeluun. Tätä voisi siemailla useamminkin.
Toissapäivänä: Hazelburn 8 yo Sauternes wood 55.9%
Voimakas ja vivahteikas tuoksu. Hieman alkoholinenkin aluksi. Maku on alkuun erittäin tiukka. Liiankin tiukka ilman vesilisää. Veden lisäyksen jälkeen alkaa löytyä makeaa puuta, kanelia ja tummaa ummehtuneita hedelmiä. Reilun vedenkin jälkeen aika tiukka. Ei ollut minusta kovin tasapainoinen.______________________________________________________________________________
Triage (9.5.2013 7.16.51 last edit 9.5.2013 8.31.31)
Paikallisen Puplic Cornerin hyllyyn ilmaantuneesta Ardbeg Single Cask 1975/2006 53,7% parin sentit siivut, jotka olivat varsin miellyttävät yllättävänkin miedosta savusta ja turpeesta huolimatta.
Hieno juoma, jota vois maistaa vielä uudelleenkin kun poikkeaa paikallisessa.______________________________________________________________________________
Mushinico (9.5.2013 7.59.43)
quote[67415A525456330 (link)]:
Paikallisen Puplic Cornerin hyllyyn ilmaantuneesta Ardbeg Single Cask 1975 53,7% parin sentit siivut, jotka olivat varsin miellyttävät yllättävänkin miedosta savusta ja turpeesta huolimatta.
Hieno juoma, jota vois maistaa vielä uudelleenkin kun poikkeaa paikallisessa.
Saako kysyä, mitä hintaa pyysivät tuosta parista sentistä?______________________________________________________________________________
Triage (9.5.2013 11.17.34)
quote[5F67617A7B7C7B717D120 (link)]:
quote[67415A525456330 (link)]:
Paikallisen Puplic Cornerin hyllyyn ilmaantuneesta Ardbeg Single Cask 1975 53,7% parin sentit siivut, jotka olivat varsin miellyttävät yllättävänkin miedosta savusta ja turpeesta huolimatta.
Hieno juoma, jota vois maistaa vielä uudelleenkin kun poikkeaa paikallisessa.
Saako kysyä, mitä hintaa pyysivät tuosta parista sentistä?
60/2cl Halpaa kuin saippua...______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (9.5.2013 13.21.31 last edit 9.5.2013 13.23.24)
quote[0F29323A3C3E5B0 (link)]:
quote[5F67617A7B7C7B717D120 (link)]:
quote[67415A525456330 (link)]:
Paikallisen Puplic Cornerin hyllyyn ilmaantuneesta Ardbeg Single Cask 1975 53,7% parin sentit siivut, jotka olivat varsin miellyttävät yllättävänkin miedosta savusta ja turpeesta huolimatta.
Hieno juoma, jota vois maistaa vielä uudelleenkin kun poikkeaa paikallisessa.
Saako kysyä, mitä hintaa pyysivät tuosta parista sentistä?
60/2cl Halpaa kuin saippua...
on varmaan #1378. Ihan maistuvaa tavaraa. Löytyy Oulusta Maikkelista myös, mutta taisi olla kalliimpi jos muistan oikein. Ja sherryinen.______________________________________________________________________________
Triage (10.5.2013 19.53.05)
quote[7744521B745351545F53360 (link)]:
quote[0F29323A3C3E5B0 (link)]:
quote[5F67617A7B7C7B717D120 (link)]:
quote[67415A525456330 (link)]:
Paikallisen Puplic Cornerin hyllyyn ilmaantuneesta Ardbeg Single Cask 1975 53,7% parin sentit siivut, jotka olivat varsin miellyttävät yllättävänkin miedosta savusta ja turpeesta huolimatta.
Hieno juoma, jota vois maistaa vielä uudelleenkin kun poikkeaa paikallisessa.
Saako kysyä, mitä hintaa pyysivät tuosta parista sentistä?
60/2cl Halpaa kuin saippua...
on varmaan #1378. Ihan maistuvaa tavaraa. Löytyy Oulusta Maikkelista myös, mutta taisi olla kalliimpi jos muistan oikein. Ja sherryinen.
Juu oli juurikin tuota, pullo 302/453
Kävin tänään päivällä tarkistamassa, mutta nyt ei vielä rahkeet riittäneet uusintamaistoon. Piti tyytyä Lokiin..______________________________________________________________________________
Kiisla (11.5.2013 18.50.02)
Balvenie 14YO Roasted malt. Tuoksu makean hedelmäinen, maku ei niin hyvä mielestänii kuin tuoksu antaa oottaa. Terävyyttä löytyy mielestni liikaa
______________________________________________________________________________
Mushinico (21.5.2013 5.54.29 last edit 21.5.2013 5.55.06)
Benriach 32yo 1978 Tokaji finish cask 4417, 50,4%
Tuoksu. Makean viininen. Hieman alkoholinen. Marjoja ja hunajaa.
Maku on kevyen turpeinen ja miedon marjaisa sekä hunajainen. Muistuttaa hieman sherryistä viskiä, mutta tietyllä tavalla makeampi ja mausteisempi. Vaniljaa ja tanniineja tulee jälkimaussa. Hitusen yksinkertainen. Tässä on kuitenkin hyvä vivahde mausteisuutta, kukkaisuutta ja viinisyyttä sopivassa tasapainossa.
Kilchoman 2010 spring release, 46%
Tuoksu on kesäisen Grillisavuinen. Lihasavua, kuivaa hiiltynyttä puuta, vaniljaa ja sitrusta.
Maku alkaa makealla ja miedon maltaisella maulla. Jatkuu makealla maltaisella savulla ja hieman turpeisella taustalla. Ripaus yrttiä. Jälkimaku voisi olla hieman voimakkaampi.______________________________________________________________________________
Obanboy (28.5.2013 5.46.18 last edit 28.5.2013 5.49.54)
Maistoin Kerttulissa Kilchomanin Loch Gorm:in, jota on kypsytetty 5 vuotta Oloroso tynnyreissä.
Tuoksu huumaavan hyvä! Turvetta, sherryä ja taustalla Kilchomanin ominaistuoksu, jota on vaikea kuvailla, mutta löytyy useasta pullotteesta.
Maku ei täysin lunastanut tuoksun lupauksia. Erittäin maukas sherryinen ensipuraisu, joka laimenee turhankin nopeasti.
Ei huono viski, mutta ei kyllä kammennut Machir Bay:ta pois suosikkipallilta.______________________________________________________________________________
Toni V (18.6.2013 6.57.08)
Ohimennen (ja väärin maisteltuna) siivu Glendronachin CS:ää.
Tätä juomaa on kehuttu paljon, itse en paljoa odottanut. Mutta olipas oikein miellyttävä sherryinen viski, tuli mieleen vanhat 70-luvun 'dronachit vaikkei tietysti samaan laatuun päästykään. Nas-pullotteeksi hieno...______________________________________________________________________________
Loch Igcal (23.6.2013 15.39.43 last edit 23.6.2013 15.40.05)
100% oikeinmaisteltuna Pikesville Straight Rye ja Helsingin Jäätelötehdas Minttu-Suklaa 2013. Pohjalle Roslundilta chilibratwurstia.
Mahtava seura, jäätelö ja juoma. Pikesville tuo kuivahkoa mausteisuutta, joka taittuu kuitenkin mukavan pehmeään ja hieman kermaiseen jälkeen, kun sen yhdistää raikkaan minttuiseen ja hitusen suklaata sisältävään jäätelöön.
Sláinte? Sláinte!______________________________________________________________________________
aapeli (23.6.2013 16.57.32)
Springbank 12 yo 'blues edition' 57,5%. Vahvan vaniljainen, sitrushedelmää, kookosta, hunajaa ja pippuria. Savua en juuri havaitse. Ylenpalttinen vedellä lutrailu kostautuu makuprofiilin latistumisella, viskin vahvuudesta huolimatta. Muutaman tipan vettä kestää laittaa, mutta sen kanssa ei ole syytä liioitella. Tämä maistuu omaan makuuni paremmin, kuin toinen, Jazz-edition nimikkeellä Hollannin markkinoille pullotettu Springbank, joka tehtiin sherrytynnyrin pohjalta. Vaikka eivät sinänsä verrannollisia keskenään olekaan.
Springbank, batch#2, 53,1% That boutique-y whisky company. Lakritsaa, yrttejä, siirappia. Tuoretta minttua. Kypsää hedelmää, havua sekä pippurinen jälkimaku. Tuoksussa jopa pelottavan vahvana tuore, vihreä havu, joka ei onneksi ihan sellaisenaan makuun välity. Todella mielenkiintoinen, joskin varsin erilainen Springbank.
Macallan 10 yo,Cask Strength, 58,6%. Vahvan sherryinen kokonaisuus. Makean hedelmäinen. Toffeeta, suklaata, kenkälankkia. Hieno sherryjyrä, nostaa merkittävästi Macallanin osakkeita omassa kirjanpidossani. Hyvä.______________________________________________________________________________
Mushinico (23.6.2013 17.52.19)
Hyvää juhannusta Barcelonasta! Eilen tuli tehtyä pieni muistiinpano blogiin uudesta tuttavuudesta.
Helsinki-Vantaan lentokentän valikoimia katsastaessa silmä osuu sopivan kokoiseen 20cl puteliin Glenfiddich 18yo OB(2011) tislettä. Lentokentän valikoima muutoin on kohtalaisen suppea ja kallis, varsinkin jis matkaa EU:n sisällä ja ei saa verovapaana.
Glenfiddichiltä olen maistanut aiemmin perusvalikoimasta 12, 14 ja 15-vuotiaat. Kaikki ovat olleet kategoriassa "ihan hyvää", mutta mikään niistä ei ole loistanut edukseen. Myös erikoisemmista eristä on maisteltuna muutama, mutta niistäkään ei sitä säväyttävää versiota ole löytynyt. Kaikki ovat kuitenkin olleet ihan hyviä. Katsotaan miten tämä 18-vuotias säväyttää.
T: kypsää ja lämmitettyä omenaa, kanelia ja hieman laventelia. Mallasta ja pölyistä kuivahedelmä sekoitusta.
M: maku yllättää makeudellaan. Tulee heti bourbon tynnyreiden mausteisia vaikutteita jota kuitenkin ex-oloroso tynnyrit hieman pehmentää ja antaa paahteista vivahdetta. Kohtalaisen ytimekäs ja voimakas 40% viskiksi. Jälkimaku on tasaisen pehmeä, muttei anna mitään erikoista säpinää. Pientä sokeriruokoisuutta.
Taitaa olla niin, että tämäkin Fiddich menee "ihan hyvää" luokkaan, vaikkakin ensitunnelmat on ihan hyvät ja tuntuu, että jos tarkoitus on ollut tehdä 50/50 bourbon/sherry- viski, niin tässä ollaan onnistuttu. Kuitenkin jäin kaipaamaan hieman jotakin lisää.______________________________________________________________________________
JS (30.6.2013 13.12.07)
Väärin juotu. Yamazaki 12 YO jääpalan kanssa!
______________________________________________________________________________
Obanboy (4.7.2013 5.49.30)
Terassinrakennusprojektia sulostutti eilen Lagavulin DE 1996 ja edellispäivänä Corryvreckan.
Kyllä siinä säkkipilli soi kilpaa sahan kanssa.______________________________________________________________________________
Mushinico (6.7.2013 18.36.06)
Muutama naukku tuli otettua eilen kaverien kanssa.
Nikka 'Gold & Gold', 43%, OB, 2008
T: kukkaista raikkautta, hedelmäisyyttä ja pientä kumisuutta.
M: alkaa pehmeänä, jopa pliisuna, mutta suussa avautuu aika pian ja muuttuu kohtalaisen hyväksi. Mausteisuutta, kihelmöivää hedelmää ja kukkaista aromia. Maku ei kuitenkaan yllä erikoisiin ulottuvuuksiin,vaan jää aika persoonattomaksi. Ihan ok perus blendi-japsi.
Bruichladdich Octomore 2.2 Orpheus, 61%
T: reilu turve ja savu, lämmintä ummehtuneisuutta ja pientä makeutta.
M: vahva kirvelevä savu tulee lähes heti, mutta myös hyvää makeutta ja marjaisuutta sekä hunajaa nousee esiin. Toimii suun marinoinnin jälkeen, mutta saattaa olla liian tujua "raakaan" suuhun. Jälkimaku jää hyvänä hilloisuutena ja savuisuuden sekä mausteisuuden yhdistelmänä positiivisena mieleen. Ei haittaisi omistaa pulloa.
Bowmore 15yo Mariner, 43%
T: Yrttisyyttä ja hedelmäisyyttä. Turvetta ja kumisavuisuutta löytyy toffeen kera. Ei sytytä erikoisemmin tuoksun perusteella.
M: Hieman tylsä suutuntuma. Savuisuutta löytyy kohtalaisen paljon, samoin hedelmää, mutta mausteita aika niukahkosti. hitusen yrttisyyttä/jodisuutta. Jälkimaussa jodisuus muuttuu savuisaksi suolaksi. Parempiakin Bowmoreja on juotu, mutta tämä on ytimekkäämpi kuin viimeksi maistamani perus 12yo.
Springbank 21yo, 46%, (2012)
T: viljaisaa mausteisuutta, sherryä, vaniljaa, sitrusta, öljyisyyttä ja hieman rusinaa. Aika raikas profiili. Herkku tuoksu.
M: öljyistä makeutta, hieman jodista savuisuutta, pientä suolaisuutta, pippuria ja hieman lääkemäisyyttä. Jälkimaku on hedelmäinen (omenaa, luumua ja päärynää), vaniljaa ja neilikkaa. Tätä ennen on kuitenkin pohjalla muutamat maistit, joten tämä on maistettava ajan kanssa uudelleen. Tuoksu jäi mieleen tosi hyvänä.______________________________________________________________________________
Obanboy (10.7.2013 7.35.10)
19 kesälomapäivää edessä ja ajatuksena juoda joka päivä eri viskiä + tyhjentää muutama pullonpohja pois hapettumasta.
Suurin osa perustavaraa, mutta muutama mielenkiintoinen sample myös tyrkyllä.
Kesälomarahoja vois tietysti käyttää myös hyllyn täyttämiseen, sillä ainakin yksi ulkomaanreissu on bookattu.
Aloitin jo eilen Glenfarclasin 21 yo:lla.
Tuttu, turvallinen ja maistuva sherryisyys.
Kun nielaistessa pistän silmät kiinni, niin pääsen palaamaan tislaamovisiittimuistoihin.______________________________________________________________________________
Mushinico (11.7.2013 22.15.02)
Tuli tehtyä dining-risteily Turusta Ahvenanmaalle. Ensin Amorellalla Ahvenanmaalle ja siellä heti vaihto uuteen Grace risteilijään. Matkalla tuli maisteltua muutama viski. Ohessa niistä.
Glenfiddich 21yo Gran Reserva, OB, 40% (2012)
Tämä on perusrangen tuote. Viski on viimeistelty tynnyreissä, joissa on aiemmin kypsynyt karibialaista rommia.
T: pustävän greippinen, hieman savua ja turvetta, raikasta vettä.
M: laatublendin pehmeys on ensimmäinen asia joka tulee mieleen. Itseasiassa J.W. Blue label tulee mieleen. Pehmeän maltainen, miedon savuinen, luumua, vaniljaa, greippiä ja pomeranssia. Tämäkin ihan hyvää, mutta 21-vuotiseksi ehkä turhan yksinkertainen. Kuitenkin mukavaa pehmeyttä ja kuitenkin samalla pientä savua ja kirpeyttä.
Laphroaig 13yo Brodir, 50,5%
T: kuivaa savupuuta, tammea, lääkettä, sitruunaa, lehtipuuta ja jodia.
M: lakritsia, savua, sitruunaa, suolaa ja vaniljaa. Jälkimaussa lisää vaniljaa ja sitruksia. Myös lakritsi jää pyörimään suuhun. Aika raikas ja hyvä lappari.
Viking Grace:lla on mahdollisuus maistella taxfree myymälässä mm. viskejä. Niinpä tartuin tilaisuuten ja maistelin muutamat viskit sielläkin.
Glenfiddich 19yo Age of Discovery, Bourbon cask, 40%
T: Tyypillinen bourbon cask vaikutelma. sitruksia, greippiä ja vaniljaa. Kuiva tuoksu. Lasissa seisseenä avautuu fariinisokeria.
M: Greippinen, sitruksinen ja vaniljainen. Aika ohut ja miedosti öljyinen. Maku avautuu ihan mukavasti mausteiseksi ja miedon savuiseksi. Savu on oikeastaan "tarttunutta" savua. Ihan ok, mutta hintaisekseen ehkä tyyristä kuitenkin.
Glenfiddich Cask of Dreams, Nordic Oak edition, 48,8%
T: Tammipuuta, vaniljaa, päärynää, omenaa ja pahtunutta sokeria.
M: Tammen maku tulee heti vastaan, mutta puisempana ja raaempana kuin yleensä. Tavallaan puhtaampi ja pehmeämpi puun maku. Vaniljaa, inkivääriä ja omenaa. Jälkimaku aika lyhyt. Täytyy maistaa lisää myöhemmin, koska nyt jäi vähän pliisu fiilis.
Glengoyne 21yo, OB, 43% (musta etiketti)
T: Taas sitä hyvää sherryviskiä. Nahkaa, mokkaa, luumua, rusinaa, pähkinää, vanhaa kellaria, vatekaappia ja hunajaa. Hyvä tuoksu.
M: Samoilla linjoilla kuin tuoksu. Nahkaa, luumua, rusinoita, kookosta, kahvia, tummaa suklaata ja aprikoosia. Jälkimaku sopivan kuivan tanniininen. Pitkä.
Kilchoman Single Cask release, sherry cask# 452/2007, 59,3% for Viking Line
Tislattu 2007 ja pullotettu 2012. Eli reilu 5-vuotisesta sherryviskistä kyse. Pyysin myyjää avaamaan pullon, koska "maistiaisvitriinissä" ei ollut. Myyjä suostui.
T: voimakkaan savuinen ja tulinen, makeahkoa viiniä, turvetta ja mausteita.
M: voimakas kirvelevä, mutta hyvä savuisuus. Menee sellaisenaan, mutta pienin siemauksin. Vesilisä pehmentää terävyyttä. Makuprofiili jää silti aika samankaltaiseksi. Voimakkaan savuinen ja sherryinen viski. Nuori, mutta hyvä sellainen.
______________________________________________________________________________
eläväpullo (12.7.2013 8.44.13)
Kiitos raportista. Minkälaisella hintapolitiikalla tuo taxfreessa maistelu onnistui?
______________________________________________________________________________
Mushinico (12.7.2013 9.38.29)
quote[5955545B485E3A0 (link)]:
Kiitos raportista. Minkälaisella hintapolitiikalla tuo taxfreessa maistelu onnistui?
Aivan, unohtui se mainita. periaate oli 1e/cl. Ja pullon hinnalla ei ollut väliä.______________________________________________________________________________
Malttia (12.7.2013 12.45.57)
Miellyttävän suurpiirteistä. Viikkarilla saa usein havaintojeni mukaan drameja alta pullokaupan litrahintojen,
______________________________________________________________________________
Mushinico (14.7.2013 17.45.30)
Johnny Walker 18yo Gold Label, 43% (1990 luku)
Tuli maistettua otsikon blendiä Riihimäellä terassilla. Vanhempi 1990 luvulla pullotettu kulta-Johnny.
T: kanelinen, vaniljainen, tamminen ja kypsää kesähedelmää sekä hunajaa. Hieman neilikkaa ja japanilaiseen tyyliin kukkainen.
M: maltillisen pehmeä ja mausteinen. Kohtalaisen täyteläinen, hunajainen ja tamminen. Jälkimaussa tammitynnyriä lisää sekä omenapiirakkaa. Hento savuisuus. Kohtalaisen maukas ja pehmeä blendi. Tulee mieleen Japanilainen Hibiki 12yo.______________________________________________________________________________
Toni V (24.7.2013 8.12.00)
Eilen, ohimennen;
Benriach 15yo px - Tyylikkään makean tuorea sherryinen, pehmeä. Ihan hieno, mutta samalla nousee esiin viskinteon nykypäivä ja tulevaisuus. Tähänkö on tultu että tehdään kevyen makuista viskiä ja pikafinistelyllä sopiva maku päälle?
Edradour ruby cask (~8yo)- Selkeästi pistävämpi heti alkuun, nuoruus tuntuu heti nenään. Mausteinen ja viljainen. Omalla tapaa aika tasapainoinen, pysyvä maku vaikkei olekaan omaan mieleen.
Kilchoman Loch Gorm (~5yo)- Tuore maltaisuus yhdistettynä paksuun turvesavuun, tervan vivahteita... Maussa sherry pysyy yllättävän hyvin taustalla antaen tukevuutta muttei ylenmääräistä viinimäisyyttä. Hyvää, ehkäpä parasta kikkomania jota olen maistanut, aivan eri luokassa kuin "sherry cask".
1st editions Bowmore (16yo)- Edelliseen verrattuna hyvin kevyt, ja kestää hetkinen ennenkuin osutaan kartalle. Perus kevyt savuisuus (edelliseen verrattuna) suussa, pientä sherryisyyttä ja jälkimaussa alkaa nousta punaiset ja mustat herukat. Uisgessa tämä ei vakuuttanut lainkaan, nyt huomattavasti paremmat fiilikset. Johtuikohan suusta, pahasta kaulasta, vai mistälie että nyt tuo herukkaisuus oli hyvin nautittavaa - uisgessa sitä en huomannut.______________________________________________________________________________
Triage (17.8.2013 18.39.51)
Laivan baarissa ohimennen maistoin Bowmore 10 Tempest, Laphroaig PX, Talisker DE ja Lagavulin DE.
En niistä mitään erityisiä nootteja tälläkertaa tehnyt, mutta kylläpä tuo PX oli paljon parempi noihin muihin verrattuna..______________________________________________________________________________
Toni V (23.8.2013 6.14.26)
Highland Parkin Loki näkyi suht edukkaaseen hintaan pubin hyllyllä joten pitihän se maistaa jalkapallon ohessa.
Tuoksussa vaniljaa ja sherryisyyttä, maussa edellisten lisäksi omenaa, kuivuutta ja mausteista pippurisuutta, aika tasainen eikä mikään pitkä jälkimaku.
En ole HP:n ystävä, mutta ihan mukiinmenevä viski mielestäni. Tiukka kuivuus ei peitä makuja.______________________________________________________________________________
Obanboy (1.9.2013 5.38.15)
Bruichladdichin Laddie Classic.
Ostin tämän siinä toivossa, että maku vastaisi Laddie Teniä, mutta ihan samanlaiseen euforiaan ei tätä juodessa pääse.
Tuoksussa ja alkumaussa samoja vivahteita, mutta siinä missä Ten päättyy kauniin päärynäiseen ja pitkään jälkimakuun, niin Classic kiristyy terävään nousuun.
Ei huono, mutta jatkan kympin metsästämistä.______________________________________________________________________________
Toni V (2.9.2013 8.57.41)
Pallon seurassa lasissa Ardbogia. Viimeaikaisten Ardbegin viskien tason huomioon ottaen eivät odotukset olleet korkealla.
Mutta jo lasin nuuhkiminen alkoi vetää hymyä kasvoille. Ardbegin tervasavussa on nyt mukana viinistä marjaa ja pyöreyttä. Maku on varsin miellyttävä ja nousee kivasti. Tässähän on oikein pätevä viski... Tynnyrin vaikutus tuntuu enemmän kuin "perinteisessä" Ardbegissä ja perinteinen kuivuus on korvautunut pyöreydellä.
Eihän tämä parhaille Ardbegeille pärjää, mutta vähintään yksi parhaimmista nykylinjan tuotoksista. 'Begifanin kannattaa kyllä maistaa ennen ostoa - ei varmasti uppoa jokaiselle tislaamon ystävälle.______________________________________________________________________________
Mushinico (8.9.2013 17.01.03)
Glenfarclas The Family Casks 1994, Cask #3629, 59,3% (Viking Line)
T: Suklaista mallasta, intensiivistä pyöreää ja pehmeää sherryisyyttä. Mokkanahkaa, suklaarusinaa, kaakaopapuja, terävää kypsää luumua ja hieman mentholia vaniljan vivahteella. Ei aivan niin monimuotoinen kuin oli 1991 Family Cask 5623.
M: Kohtalaisen terävää ja polttelevaa ylikypsää hedelmää (luumua, nektariinia ja rypäleitä), karamellisoituja manteleita, toffeefudgea, tummaa suklaata, kuivaa tammea, pientä metallisuutta ja mentholia aniksen vivahteella. Jälkimaku yrttisen lääkemäinen ja kuivien hedelmien sekoitus. Kuivattaa ja lämmittää suuta pitkähköön. Pieni metallisuus jää myös taustalle.
Ehkä lievä pettymys viimekertaisen Family Caskin jättämään fiilikseen nähden. Tosin nyt ei ollut mitään alla, joten tämä oli aika "raaka" mistelu. Hinta huomioon ottaen, hyvä viski kuitenkin.
Laphroaig Brodir 13yo for Viking Line, 50,5%
T: Hipuneen hiiltyneen nuotion savuinen tuoksu. Hieman lihaisa ja kuiva savu tuo mukana vaniljaa ja merellistä lääkemäisyyttä (jodia ja levää), hieman salmiakkia, kirpeää vihreää omenaa ja tammitynnyriä. Tuoksu on alkuun savuisempi, mutta tasoittuu hieman ajan kanssa.
M: Puhtaampaa ja pirteämpää savuisuutta kuin monesti Lapparilta löytyy. Nuorekkaampaa. Tässä pääsee tamminen vanilja, vihreä hedelmäisyys ja pieni lääkemäisyys enemmän oikeuksiinsa. Aika pehmeä alkuun, jonka jälkeen tulee pientä kihelmöintiä mausteisuuden kera. Jälkimaku on makeahkon hedelmäinen ja lääkemäinen. Keskipitkä. Tämä oli parempi kuin odotin.
Chieftain's Glenrothes 12yo, Barolo wine finish, 1998/2011, casks #90441/90442, 50,2%
T: Kevyt ja harmiton perusmaltainen. Alussa hieman "lämpöä" ja käynyttä hedelmää, joka muuttuu paremmaksi hieman ajan kanssa. Vaniljaa, sitrusta, raakaa tammea, vivahde yrttisyyttä (fenkoli ja anis) ja kevyttä maltaisuutta.
M: Maku on myös pehmeä ja kevyt volteista huolimatta. Potkua ei ainakaan alkuun tule. Sen sijaan keltaisia ja vihreitä happamia kesähedelmiä löytyy. Pientä vaniljaista ja tanniinista kirpeyttä, kuivaa mausteisuutta ja maltaisuutta. Juuri kun maku alkaa lämmetä se loppuu. Jälkimaku ohut ja mitätön. Ei tästä kyllä mitään erikoista sanottavaa löydy.______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (15.9.2013 13.47.51)
Tuli eilen käyty Glenfarclasin peruspullotteita läpi. Nootteja ei tullut tehtyä. Lasissa kävi 10,15,21,25 ja 105.
10 oli kohtuullisen laimea ja mitäänsanomaton. 15 oli selvästi erilainen näistä. En tiedä johtuiko,että voltteja oli eniten 105 jälkeen? Vai oliko vaan kypsytysikä hyvin lähellä optimia. Makua löytyi porukasta eniten. Oikein miellyttävä.
21 ja 25 olivat mielestäni liian puisia.
Tämän perusteella pitänee hankkia jostain vielä 17 vuotias maistettavaksi.
______________________________________________________________________________
Kronik (15.9.2013 19.03.27)
quote[6F434E4E43514F43495143220 (link)]:

Komppaan. Farclasin 15 yo on mahtava sherrypaukku vaikka jääkin mielestäni hieman Glendronachin saman ikäisen jalkoihin. 21 ja 25 olivat itsellekin pettymyksiä. Jos tislaamo on mieleen niin suosittelen Ermurin ja Flickenschildin pullotteita!______________________________________________________________________________
Obanboy (16.9.2013 6.19.19)
quote[3631332A37363A3D580 (link)]:
quote[6F434E4E43514F43495143220 (link)]:
Tuli eilen käyty Glenfarclasin peruspullotteita läpi. Nootteja ei tullut tehtyä. Lasissa kävi 10,15,21,25 ja 105.
10 oli kohtuullisen laimea ja mitäänsanomaton. 15 oli selvästi erilainen näistä. En tiedä johtuiko,että voltteja oli eniten 105 jälkeen? Vai oliko vaan kypsytysikä hyvin lähellä optimia. Makua löytyi porukasta eniten. Oikein miellyttävä.
21 ja 25 olivat mielestäni liian puisia.
Tämän perusteella pitänee hankkia jostain vielä 17 vuotias maistettavaksi.
Komppaan. Farclasin 15 yo on mahtava sherrypaukku vaikka jääkin mielestäni hieman Glendronachin saman ikäisen jalkoihin. 21 ja 25 olivat itsellekin pettymyksiä. Jos tislaamo on mieleen niin suosittelen Ermurin ja Flickenschildin pullotteita!
Maistoin viime laivareissulla Glenfarclasin 18 yo travel retail puollotteen ja oli kyllä pettymys. Tämä kannattaa maistaa ennen ostoa, jos vain mahdollista.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.9.2013 8.40.18)
Pullon olen juonut 17y.o 43% ja ei se ollut oikein balansissa. Joihan sitä mutta 12 ja 15 ovat melkeinpä parempia.
______________________________________________________________________________
Mushinico (18.9.2013 21.11.59 last edit 18.9.2013 21.12.25)
Caol Ila 14yo Unpeated, 59,3% OB (2012)
T: Merellistä jodia ja makean sherryistä levää. Tuoksussa on ikäänkuin hieman tarttunutta savua taustalla, mutta sitä ei varsinaisesti ole. Mielikuvan kepponen? Lääkemäistä suolaisuutta ja märkää merellistä kasvillisuutta. Hieman kliininen. Punaista marjallisuutta (kirsikka ja punaviini), jossa myös hieman tummempaa raakaa luumua ja boisenmarjaa. Savua ja turvetta ei tästä tosiaan löydy (varsinkin kun vertaa kahteen muuhun).
M: Yllättävän intiivistä pikanttia sherryisyyttä. Sherryisyys löytyy tummina kuivahtaneina luumuina ja nahkana, rusinoina ja vanhana hunajana. Vahamaisuutta (autovahaa/lattiavahaa) hyvällä tavalla. Tässä oikeastaan tulee hieman samankaltaisuuksia tuoksuun nähden. Tuntuu vanhemmalta kuin ikä lupaa. Suutuntuma paksuhkon kirkas ja puhdas, mutta eleganttisen vanha. Sopivasti makeutta, joka hieman kuivahtaa lopussa. Jälkimaku sopivan intiivinen. Vesilisä avaa pippurisuutta ja rikkoo makeutta sitruksisemmaksi. Nätti mausteisuuskin tavallaan hajoaa hieman.
Caol Ila 18yo, 43% OB (2012)
T: Noniin, nyt on jo tuhtia lihaisaa kuivaa savuisuutta ja turvetta. Suolaisempi ja likaisempi. Taustalta löytyy samaa merellistä leväisyyttä ja jodisuutta. Maltaisuus pääsee myös hyvin esille vaikka onkin savun täyttämä. Maltaisuuden ympärillä on samanlaista "nättiä" vaniljaisuutta mausteena. Tasapainoisesti savua maltillisen maltaisuuden kanssa. Hieman mangoa ja aprikoosia.
M: Pehmeää ja hieman rasvaista/kermaista suutuntumaa. Puhdasta nuotiosavuisuutta ja samoin puhdasta turpeisuutta on heti alkuunsa läsnä, mutta maussa tulee myös vaniljaisuutta, pehmeää lakritsia ja suolaa sekä mietoa lääkemäisyyttä. Maltaisuus pehmentää suutuntumaa. Jälkimaku ei ole kovin vahva vaan pikemminkin hento ja savuinen. Ihan lopussa jää makeahkoa vanhaa savua ja tynnyriä. Huomattavasti pehmeämpi ja sayseämpi kuin 14yo unpeated.
Caol Ila 25yo, 43% OB (2010)
T: Maltaisempi ja lääkemäisempi kuin edelliset. Savuisuutta löytyy, mutta se on hieman ujompaa ja miedompaa. Makeaa viljaa löytyy reilummin vihreän mausteisuuden kera (yrttiäsekoitusta). Tämän tuoksu on eniten näistä yrttisin ja lääkemäisin. Hedelmällistä makeutta vihreänä päärynänä ja omenana. Hieman sitruunankuorta. Kesäistä kuivaa heinää.
M: Alku on tässäkin pehmeän kermainen, mutta suolaisempi kuin edellississä. Hieman intensiivisempi ja tervaisempi kuin 18yo. Savuisuus tuntuu hieman enemmän kuin tuoksussa ja nyt yrttisyys jää hieman taka-alalle. Makeaa viljaa merellisen mineraalisuuden ja lääkemäisten vivahteiden kera. Jälkimaussa nousee kihelmöivää mausteisuutta, marjaisuutta ja savua. Savuisuus on koko "matkan" maltillista ja hieman hiilimäistä. Jälkimaku on pitkähkö ja kuivattaa suuta enemmän kuin edelliset. Vesi ei mielestäni tuo tähän mitään erityistä hyvää.______________________________________________________________________________
eläväpullo (19.9.2013 6.37.37)
quote[1921273C3D3A3D373B540 (link)]:
Caol Ila 25yo, 43% OB (2010)
T: Maltaisempi ja lääkemäisempi kuin edelliset. Savuisuutta löytyy, mutta se on hieman ujompaa ja miedompaa. Makeaa viljaa löytyy reilummin vihreän mausteisuuden kera (yrttiäsekoitusta). Tämän tuoksu on eniten näistä yrttisin ja lääkemäisin. Hedelmällistä makeutta vihreänä päärynänä ja omenana. Hieman sitruunankuorta. Kesäistä kuivaa heinää.
M: Alku on tässäkin pehmeän kermainen, mutta suolaisempi kuin edellississä. Hieman intensiivisempi ja tervaisempi kuin 18yo. Savuisuus tuntuu hieman enemmän kuin tuoksussa ja nyt yrttisyys jää hieman taka-alalle. Makeaa viljaa merellisen mineraalisuuden ja lääkemäisten vivahteiden kera. Jälkimaussa nousee kihelmöivää mausteisuutta, marjaisuutta ja savua. Savuisuus on koko "matkan" maltillista ja hieman hiilimäistä. Jälkimaku on pitkähkö ja kuivattaa suuta enemmän kuin edelliset. Vesi ei mielestäni tuo tähän mitään erityistä hyvää.
Jos tähän ketjuun sallitaan kommentointi, niin tässä 25yo:ssa saisi kyllä olla muutama alkoholiprosenttiyksikkö lisää. Nyt menee ainakin omaan makuun liian pehmoiluksi,vaikka hieno viski onkin.______________________________________________________________________________
Mushinico (19.9.2013 16.21.52)
quote[666A6B647761050 (link)]:
quote[1921273C3D3A3D373B540 (link)]:
Caol Ila 25yo, 43% OB (2010)
T: Maltaisempi ja lääkemäisempi kuin edelliset. Savuisuutta löytyy, mutta se on hieman ujompaa ja miedompaa. Makeaa viljaa löytyy reilummin vihreän mausteisuuden kera (yrttiäsekoitusta). Tämän tuoksu on eniten näistä yrttisin ja lääkemäisin. Hedelmällistä makeutta vihreänä päärynänä ja omenana. Hieman sitruunankuorta. Kesäistä kuivaa heinää.
M: Alku on tässäkin pehmeän kermainen, mutta suolaisempi kuin edellississä. Hieman intensiivisempi ja tervaisempi kuin 18yo. Savuisuus tuntuu hieman enemmän kuin tuoksussa ja nyt yrttisyys jää hieman taka-alalle. Makeaa viljaa merellisen mineraalisuuden ja lääkemäisten vivahteiden kera. Jälkimaussa nousee kihelmöivää mausteisuutta, marjaisuutta ja savua. Savuisuus on koko "matkan" maltillista ja hieman hiilimäistä. Jälkimaku on pitkähkö ja kuivattaa suuta enemmän kuin edelliset. Vesi ei mielestäni tuo tähän mitään erityistä hyvää.
Jos tähän ketjuun sallitaan kommentointi, niin tässä 25yo:ssa saisi kyllä olla muutama alkoholiprosenttiyksikkö lisää. Nyt menee ainakin omaan makuun liian pehmoiluksi,vaikka hieno viski onkin.
Muutaman maiston jälkeen olen kyllä samoilla linjoilla. Tavallaan illan ensimmäisenä ja varsinkin jos ei hae mitään räväkkää kokemusta, niin tuo on hyvä viski, mutta hueman jäi häiritsemään liika pehmeys. En kyllä pulloa ostaisi siihen hintaan mitä siitä yleensä pyydetään.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (19.9.2013 18.56.09)
quote[6B53554E4F484F4549260 (link)]:
quote[666A6B647761050 (link)]:
quote[1921273C3D3A3D373B540 (link)]:
Caol Ila 25yo, 43% OB (2010)
T: Maltaisempi ja lääkemäisempi kuin edelliset. Savuisuutta löytyy, mutta se on hieman ujompaa ja miedompaa. Makeaa viljaa löytyy reilummin vihreän mausteisuuden kera (yrttiäsekoitusta). Tämän tuoksu on eniten näistä yrttisin ja lääkemäisin. Hedelmällistä makeutta vihreänä päärynänä ja omenana. Hieman sitruunankuorta. Kesäistä kuivaa heinää.
M: Alku on tässäkin pehmeän kermainen, mutta suolaisempi kuin edellississä. Hieman intensiivisempi ja tervaisempi kuin 18yo. Savuisuus tuntuu hieman enemmän kuin tuoksussa ja nyt yrttisyys jää hieman taka-alalle. Makeaa viljaa merellisen mineraalisuuden ja lääkemäisten vivahteiden kera. Jälkimaussa nousee kihelmöivää mausteisuutta, marjaisuutta ja savua. Savuisuus on koko "matkan" maltillista ja hieman hiilimäistä. Jälkimaku on pitkähkö ja kuivattaa suuta enemmän kuin edelliset. Vesi ei mielestäni tuo tähän mitään erityistä hyvää.
Jos tähän ketjuun sallitaan kommentointi, niin tässä 25yo:ssa saisi kyllä olla muutama alkoholiprosenttiyksikkö lisää. Nyt menee ainakin omaan makuun liian pehmoiluksi,vaikka hieno viski onkin.
Muutaman maiston jälkeen olen kyllä samoilla linjoilla. Tavallaan illan ensimmäisenä ja varsinkin jos ei hae mitään räväkkää kokemusta, niin tuo on hyvä viski, mutta hueman jäi häiritsemään liika pehmeys. En kyllä pulloa ostaisi siihen hintaan mitä siitä yleensä pyydetään.
Molemmissa 18 ja 25 on sama väärä prosentti. Hyviä molemmat mutta kun on iso firma takana jota kiinnostaa vain myynnin volyymi, jota voi vahingoittaa se että kaikki vyölaukkuläskimahajunttitaxfreespedet ei diggaa "vaikeista/väkevistä" alkoholisista juomista, niin lantrataan varmuuden vuoksi kevyeksi.
______________________________________________________________________________
Vode (19.9.2013 19.07.46)
En ole koskaan tajunnut tätä hinkua polttaa suuta vahvalla viinalla. Jotain äijäjuttua kai. Tylsä tai huono viski voi ehkä muuttua jännenmäksi, kun suu palaa. Esim. nuoret savut tai sherryt, joissa ei ole mitään syvyyttä. Mutta 25 vuotisen pitäisi olla jo suussasulavaa ja avautua kerroksittain.
Kummasti vain 14% viini tai 5% olut voi maistua aivan taivaalliselta eli ei se volttimäärä vaan laatu.
Kunhan toin toisenlaisenkin mielipiteen ;) Kyllä se äijäilyfiilis joskus itsellekin iskee,mutta normaalisti parhaat viskit juon tai laimennan sellaiseen voimakkuuteen, että niistä voi maistaa yksityiskohdatkin.
..vode
______________________________________________________________________________
Toni V (20.9.2013 5.33.23 last edit 20.9.2013 5.34.12)
Kyllähän sitä joskus tulee kaivattua lisää prosentteja, se tuli myös itselleni mieleen kun maistelin Caol Ilan 25yo:ta. Jäi päällimmäisenä mieleen "ihan kivaa, nättiä mutta hiukan pliisua"
Tottahan Voden kommentti on, oikeastaan sitä kaipaisi enemmän makua, ei välttämättä vahvuutta. Bowmoren 18 & 25 kyllä toimivat oikein hyvin 43% vahvuudessaan. Ja 10v lapparin 40% on ihan riittävästi...
Ehkäpä niin että toisiin juomiin hiukan suurempi alkoholipitoisuus vaan toimii. Voihan olla ettei tuo caol ila olisi sen parempaa vahvempanakaan - veikkaan että ovat tislaamolla maistaneet ennen pullotusta ;)
edit-kirjotusviehe______________________________________________________________________________
pere (20.9.2013 10.35.36)
Ei nyt varsinaisesti eilen, mutta viime viikonloppuna tuli käytyä katsastamassa taas vuosittainen Cöpenicker Whiskyherbst. Mukava tilaisuus, joka laitakaupungilta Köpenickistä lähemmäs keskustaa Tempelhofiin siirrosta huolimatta ei ollut mitenkään liian täynnä ihmisiä (vain joitakin tuhansia). Toisin on laita esimerkiksi Berliner Bierfestivalin kanssa, jossa liikkuminen alkaa mennä mahdottomaksi usein jo alkuillasta. Yleisesti ottaen tunnelma ulkotiloissa järjestetyssä tilaisuudessa oli varsin rento ja tislaamojen edustajilla oli aikaa pitkiinkin jutusteluihin, sekä toki erinäisten maistiaisten tarjoamiseen.
Tastingeista itseäni eniten kiinnosti 50e hintaan tarjolla ollut Alistair Walkerin BenRiach/GlenDronach -setti:
BenRiach
1977 # 1031 / 36YO / Moscatel Finish / 54.9%
1985 # 7188 / 27YO / Peated, Virgin Oak Finish / 48.9%
1998 # 7633 / 15YO / Triple Distilled, PX Finish / 56.1%
GlenDronach
1971 # 1246 / 42YO / PX / 44.6%
1992 # 145 / 21YO / Oloroso / 58.1%
2002 # 1988 / 10YO / PX / 55.6%
Itse esityshän on joka kerta samaa kauraa viskin markkinoinnista iloluontoisten naisten avulla ja tislaamojen ostamisista baari-illan aikana jne, mutta viskit olivat taas varsin mielenkiintoisia. Erään noista sisartynnyri olisi kuulemma päätymässä tämänkin foorumin käyttäjien saataville syksymmällä...
Kahden täyden päivän aikana ehti hyvin maistella, alkuillasta enemmän, loppuillasta vähemmän :) sylkemällä reilut 30 eri viskiä, joista nuotitettua tuli:
Ardbeg 10yo 40% Allied green bottle
Huomattavasti nykytuotantoa, tai edes Alliedin aikana tislattua Glenmo TEN:ä pehmeämpää ja kevyemmän savuista.
Ardbeg 30yo 40% Very Old
Ardbeg 30yo 52% (SY) 15.2.1967/17.2.1997, dark oloroso butt 578, bottle 204/540
Yllättäen 30yo Very Old hävisi 6-0 Dark Olorosolle :) Hansaplastia ja hedelmäisen marjaisaa, jopa hieman Bowmoremaista savua riitti.
Balvenie 1%? 65,6% 2200days PX sherry cask 900182, 571b:s (Königsmann)
Yllättävän poikkeava viski Balvenien OB tyylistä. Se lisätty 1% oli kuulemma peräisin Glenfiddichiltä.
Ben Nevis 44yo 40,7% (Ki) hhd
Hieno nautiskeluviski, jossa on mielestäni jotakin samaa GM:n 50-luvun Taliskerien kanssa.
Benriach 12yo 53,4% for CWH 2013, 2000/jul 2013, PX sherry puncheon 4234, bottle 43/722
Nuori perus sherryviski.
Benriach 15yo 56,1% Triple Distilled, 1998/jun 2013, ~12y in bourbon + 3-4y in px puncheon 7633, bottle 53/636
Varsin mutkaton ja miellyttävä viski, joskin ehkä hieman yllätyksetön.
Benriach 36yo 54,9% 1977/jun 2013, bourbon + 5-6y in Moscatel hhd 1031, bottle 277/281
Huomattavasti vähemmän viinimäinen kuin odotin. Kerrankin viski, jossa viinitynnyriviimeistely tuntui toimivan (tai siis se ei häirinnyt).
Benriach 27yo 48,9% Peated, 1985/jun 2013, ~2y in virgin american oak hhd 7188, bottle 256/257
Savukalaa? Vähän outo, mutta menee varmaan savuisten Benriachien ystäville.
Bowmore 30yo 50% 1963 30 Anniversary
Bowmore 37yo 41% (DT) 10.1968/5.2006, cask 3826, bottle 149/150
Upeita vanhoja Bowmoreja. Mustaherukkaa ja pehmeää savua riitti. OB oli likaisemman savuinen ja muutenkin selvästi voimakkaampi ja särmikkäämpi tapaus, mutta ei DT:kaan mitenkään yksipuolinen tai huono ollut.
Caperdonich 34yo 41,8% (DT) 12.1968/9.2003, cask 3568, bottle 176/198
Taattua 60-70-luvun Caperdonichien tyyliä.
Cragganmore 20yo 54,2% (DR) 23.4.1993/19.7.2013, bourbon hhd 1977, 200b:s
Ihan miellyttävä bourbon-viski, mutta jää ehkä vähän kevyeksi.
Dalwhinnie 16yo 43% 75cl Sestante
Hieno vanha viski. Paljon samaa kuin uudemmissakin Dalwhinniessa, tosin mäntymetsää en tästä mielestäni niin löytänyt. Toimi hyvin perjantain nollaviskinä.
Glendronach 10yo 55,6%, 3.7.2002/5.2013, ~3y in PX sherry puncheon 1988, bottle 662/664
Yllättävän viinimäinen ja kaksijakoinen. Sherry (ja puu) tuntui varsin päälleliimatulta.
Glendronach 20yo 56% (SY) 18.2.1970/7.1990, sherry casks 513-518, bottle 209/1800
Yllättävän raikas vanha Glendronach. Vahvuudestaan huolimatta todella pehmeä.
Glendronach 21yo 58,1% 22.5.1992/5.2013, oloroso sherry butt 145, bottle 596/598
Hyvä puhdas sherryviski. Tästä voisi kuvitella ajan kanssa löytävänsä joka maistelulla jotain uutta.
Glendronach 42yo 44,6% 15.2.1971/5.2013, ~2nd fill oloroso + 4-5y in px sherry puncheon 1246, bottle 123/432
Vanhan tyylin sherry-Glendronach. Tuoksussa paljon samaa kuin vaikka -68 25yo:ssa. PX:n vaikutusta oli (onneksi) hyvin vaikea löytää. Todella hieno viski!
Inchgower 33yo 50,8% CSC (SY) 2.8.1978/10.1.2012, hhd 593, bottle 33/154
Paras näiden kahden päivän aikana maistamani vanha bourbon-viski. Upean monipuolisen hedelmäinen. Jälkimaussa on välillä häivähdys kuivaa puuta, mutta jaksaa vielä juuri ja juuri olla raikkaan hedelmäinen. Tätä piti ostaa heti pullo hyllyyn.
Irishman (21yo) 53%, bottled 2011, bottle 819/2400
Ikäistään selvästi nuoremman oloinen. Jotenkin jäin epäilemään ikääkin, sitä kun ei pullossa mainittu, mutta kovasti brand ambassador (tai mikä lie) niin ainakin vakuutteli.
Isle of Jura 25.1.1999 60,7%, cask 92, bottle 30/447
Palanut sauna. Voimakas viski, jonka jälkeen on ihan turha odottaa maistavansa enää mitään muuta koko iltana.
Isle of Jura Butique Barrels 56% 1995/2012, German Exclusive, Amoroso Oloroso sherry cask 320, bottle 489/560
Aika viinimäinen, ihan OK. Willien jutut ja jostain kaivama 40+ yo Tomintoul sample olivat paljon parempia...
Kavalan Sherry Cask S060710004 58,6% bottle 138/544
Kavalan Bourbon Cask B080616033 56,3% bottle 181/205
Kavalan Podium 46%
Nämä kolme vain vahvistivat aikaisemmin maistamieni Concertmasterin ja "perus" Kavalanin herättämää mielikuvaa: viskeissä ei ole mitään vikaa ja demonstroivat oikein hyvin eri tynnyrien vaikutuksen kypsytyksessä, mutta ei niissä mitään kovin erikoista tai omaperäistäkään ole.
Linkwood 29yo 50,9% (JW) Old Train Line, nov 1984 / jun 2013, bourbon cask, 227b:s
Ihan OK bourbon-viski, mutta ei läheskään tarpeeksi hyvä, että olisin maksanut pyydettyä 170e:a tästä.
Port Ellen 21yo 61% O&R (DL) for Potstill & WCoA, 1982/2004, DL ref. 82/477, 302b:s
Ei parhaita PE plattareita, mutta ei huonoinkaan. Pakkohan näitä on aina maistaa kun kohdalle sattuu.
Springbank 20yo 46% (DE) 31.10.1967/10.1989, casks 3131-3136, bottle 102
Upea vanhan liiton Springbank!
Talisker 8yo 80 proof, white label
Talisker 12yo 43% white label
Näissä oli paljon samaa kuin GM:n vanhoissa mustaetikettisissä Taliskereissa, 12yo:n ollessa tästä parista mausteisempi ja kuivempi ja 8yo:n taas hedelmäisempi ja raikkaampi. Hienoja ja todella pehmeitä viskejä molemmat.
Jos joku kaipailee jostakin noista enemmänkin kommentteja, niin voin kirjoitella pidemmätkin nuotit näkyville.
Näiden lisäksi tuli sitten lauantaina loppuillasta maisteltua vielä mm. useampi Glendronachin perus-rangen tuote (jotainhan niille pulloille piti sulkemisajan koittaessa tehdä) ja muuta perussettiä. 21yo Parliament toimii muuten ihan hyvin illan viimeisenä viskinä, vaikka useampan kertaan peräkkäin :)______________________________________________________________________________
eläväpullo (20.9.2013 11.11.07)
Huikee setti! Olisko sulla heittää hintatasosta jotain esimerkkejä tuolta? Esim. 30yo Ardbegit ja toi Bowmore kiinnostaa. Oliko valtaosaa myös pulloittain myynnissä?
______________________________________________________________________________
Mushinico (20.9.2013 11.35.26)
quote[79606B6A0F0 (link)]:
En ole koskaan tajunnut tätä hinkua polttaa suuta vahvalla viinalla. Jotain äijäjuttua kai. Tylsä tai huono viski voi ehkä muuttua jännenmäksi, kun suu palaa. Esim. nuoret savut tai sherryt, joissa ei ole mitään syvyyttä. Mutta 25 vuotisen pitäisi olla jo suussasulavaa ja avautua kerroksittain.
Kummasti vain 14% viini tai 5% olut voi maistua aivan taivaalliselta eli ei se volttimäärä vaan laatu.
Kunhan toin toisenlaisenkin mielipiteen ;) Kyllä se äijäilyfiilis joskus itsellekin iskee,mutta normaalisti parhaat viskit juon tai laimennan sellaiseen voimakkuuteen, että niistä voi maistaa yksityiskohdatkin.
..vode
Minusta on mukavampi itse säätää liika alkoholisuus alaspäin.______________________________________________________________________________
pere (20.9.2013 12.18.30 last edit 20.9.2013 12.49.55)
quote[333F3E312234500 (link)]:
Huikee setti! Olisko sulla heittää hintatasosta jotain esimerkkejä tuolta? Esim. 30yo Ardbegit ja toi Bowmore kiinnostaa. Oliko valtaosaa myös pulloittain myynnissä?
Muistin varassa hintoja:
Ardbeg 30yo Very Old 12e
Ardbeg 30yo Dark Oloroso 35e
Bowmore 30yo -63 45e
Talisker 8yo 17e
Talisker 12yo 12e
Spingbank 20e
PE Plattari 12e
Glendronach 20yo -70 10e
Ben Nevis 44yo 10e
"normisälä" oli 2-3e pintaan, esim tuo 20yo Cragganmore oli 3e. Vanhemmistakin pulloista (esim. tuo 16yo Dalwhinnie jostain 90-80-luvulta) montaa sai maistaa viitosella.
Pulloja oli mielestäni myynnissä aika lailla kaikesta uudemmasta tavarasta, tai ainakin IB:stä oli. OB puolen pulloja ei niin tullut ostomielessä katseltua, mutta muistan, että ainakin Mackmyraa ja Kavalania ihmiset kantoivat mukanaan. Lauantaina loppuillasta sai (ainakin niiltä tiskeiltä joiden lähettyvillä olin) ostaa avoimien pullojen pohjia halvalla pois, siltä osin kun niitä ei ehditty kaataa ilman maksua lähellä seisoskelevien laseihin. Nuo vuosikymmen tai pari sitten pullotetut harvinaisuudet olivat tarjolla vain maistettavina.
EDIT: lisätääs vielä pari kuvaa pulloista:
isompi kuva
isompi kuva
isompi kuva______________________________________________________________________________
smoke on the water (20.9.2013 12.45.08)
quote[4E5B4C5B3E0 (link)]:
quote[333F3E312234500 (link)]:
Huikee setti! Olisko sulla heittää hintatasosta jotain esimerkkejä tuolta? Esim. 30yo Ardbegit ja toi Bowmore kiinnostaa. Oliko valtaosaa myös pulloittain myynnissä?
Muistin varassa hintoja:
Ardbeg 30yo Very Old 12e
Ardbeg 30yo Dark Oloroso 35e
Bowmore 30yo -63 45e
Talisker 8yo 17e
Talisker 12yo 12e
Spingbank 20e
PE Plattari 12e
Glendronach 20yo -70 10e
Ben Nevis 44yo 10e
"normisälä" oli 2-3e pintaan, esim tuo 20yo Cragganmore oli 3e. Vanhemmistakin pulloista (esim. tuo 16yo Dalwhinnie jostain 90-80-luvulta) montaa sai maistaa viitosella.
Pulloja oli mielestäni myynnissä aika lailla kaikesta uudemmasta tavarasta, tai ainakin IB:stä oli. OB puolen pulloja ei niin tullut ostomielessä katseltua, mutta muistan, että ainakin Mackmyraa ja Kavalania ihmiset kantoivat mukanaan. Lauantaina loppuillasta sai (ainakin niiltä tiskeiltä joiden lähettyvillä olin) ostaa avoimien pullojen pohjia halvalla pois, siltä osin kun niitä ei ehditty kaataa ilman maksua lähellä seisoskelevien laseihin. Nuo vuosikymmen tai pari sitten pullotetut harvinaisuudet olivat tarjolla vain maistettavina.
Mikä noissa oli annoskoko?______________________________________________________________________________
pere (20.9.2013 12.51.12)
quote[67797B7F714B7B7A4B607C714B6375607166140 (link)]:
Mikä noissa oli annoskoko?
Pääosin se perus 2cl. Halvempaa tavaraa saattoi lasiin välillä tulla vähän reilumminkin, varsinkin loppuillasta, mutta varsinkin noiden vanhojen harvinaisuuksien kanssa olivat varsin tarkkana.______________________________________________________________________________
MacMatti (21.9.2013 8.09.58)
Tuolla olisi kyllä viihtynyt. :D
______________________________________________________________________________
Peat (21.9.2013 13.17.12 last edit 21.9.2013 13.18.02)
quote[3E2B3C2B4E0 (link)]:
Ei nyt varsinaisesti eilen, mutta viime viikonloppuna....
BenRiach
1977 # 1031 / 36YO / Moscatel Finish / 54.9%
1985 # 7188 / 27YO / Peated, Virgin Oak Finish / 48.9%
1998 # 7633 / 15YO / Triple Distilled, PX Finish / 56.1%
GlenDronach
1971 # 1246 / 42YO / PX / 44.6%
1992 # 145 / 21YO / Oloroso / 58.1%
2002 # 1988 / 10YO / PX / 55.6%
Ardbeg 10yo 40% Allied green bottle
Ardbeg 30yo 40% Very Old
Ardbeg 30yo 52% (SY) 15.2.1967/17.2.1997, dark oloroso butt 578, bottle 204/540
Balvenie 1%? 65,6% 2200days PX sherry cask 900182, 571b:s (Königsmann)
Ben Nevis 44yo 40,7% (Ki) hhd
Benriach 12yo 53,4% for CWH 2013, 2000/jul 2013, PX sherry puncheon 4234, bottle 43/722
Benriach 15yo 56,1% Triple Distilled, 1998/jun 2013, ~12y in bourbon + 3-4y in px puncheon 7633, bottle 53/636
Benriach 36yo 54,9% 1977/jun 2013, bourbon + 5-6y in Moscatel hhd 1031, bottle 277/281
Benriach 27yo 48,9% Peated, 1985/jun 2013, ~2y in virgin american oak hhd 7188, bottle 256/257
Bowmore 30yo 50% 1963 30 Anniversary
Bowmore 37yo 41% (DT) 10.1968/5.2006, cask 3826, bottle 149/150
Caperdonich 34yo 41,8% (DT) 12.1968/9.2003, cask 3568, bottle 176/198
Cragganmore 20yo 54,2% (DR) 23.4.1993/19.7.2013, bourbon hhd 1977, 200b:s
Dalwhinnie 16yo 43% 75cl Sestante
Glendronach 10yo 55,6%, 3.7.2002/5.2013, ~3y in PX sherry puncheon 1988, bottle 662/664
Glendronach 20yo 56% (SY) 18.2.1970/7.1990, sherry casks 513-518, bottle 209/1800
Glendronach 21yo 58,1% 22.5.1992/5.2013, oloroso sherry butt 145, bottle 596/598
Glendronach 42yo 44,6% 15.2.1971/5.2013, ~2nd fill oloroso + 4-5y in px sherry puncheon 1246, bottle 123/432
Inchgower 33yo 50,8% CSC (SY) 2.8.1978/10.1.2012, hhd 593, bottle 33/154
Irishman (21yo) 53%, bottled 2011, bottle 819/2400
Isle of Jura 25.1.1999 60,7%, cask 92, bottle 30/447
Isle of Jura Butique Barrels 56% 1995/2012, German Exclusive, Amoroso Oloroso sherry cask 320, bottle 489/560
Kavalan Sherry Cask S060710004 58,6% bottle 138/544
Kavalan Bourbon Cask B080616033 56,3% bottle 181/205
Kavalan Podium 46%
Linkwood 29yo 50,9% (JW) Old Train Line, nov 1984 / jun 2013, bourbon cask, 227b:s
Port Ellen 21yo 61% O&R (DL) for Potstill & WCoA, 1982/2004, DL ref. 82/477, 302b:s
Springbank 20yo 46% (DE) 31.10.1967/10.1989, casks 3131-3136, bottle 102
Talisker 8yo 80 proof, white label
Talisker 12yo 43% white label
:)
Äijällä oli pieni varjotasting, kun meillä oli Cadenhead´s II :) Hieno setti kieltämättä...______________________________________________________________________________
Mushinico (21.9.2013 20.46.03)
Lähipäivinä juotuja.
Caol Ila Feis Ile 2011 Bodega Sherry Cask, 64,3%
T: Lämpimän merellinen ja savuinen. Likaisempaa turvetta, kuivaa merisuolaa, salmiakkia ja lääkemäistä jodia. 2012 versioon verrattuna hieman lämpimämpi, rypäleisempi ja vaniljaisempi. Savu on hiiltynyttä puuta ja tuhkamaista. Kuivaa palaneisuuden tuntua. Hedelmäistä omenaa ja vihreää rypälettä. Tästä tulee hieman kuiva Fino-sherry mieleen.
M: Voimakassavuinen ja räväkkä alku. Savu puskee kunnolla alkuun ja on kuivaa, lihaisaa, paksua ja hieman tunkkaistakin. Alkuun ilman vettä aika terävä ja voimakas. Vallitsevan savun seassa tuntuu hieman suolaista pähkinäistä tuntua ja kuivan sherryn happamuutta. Vesilisä tuo hieman armoa kokemukseen ja suolaisuus sekä pähkinäisyys pääsee paremmin esille. Nyt mukaan tulee myös greipihtävää katkeruutta, sitruunaa ja lääkemäisyyttä. Hieman minttuakin löytyy. Suolaisuus pysyy pitkään taustalla. Jälkimaku on pitkä, lääkemäinen ja nuotiosavuinen.
Caol Ila Feis Ile 2013 Triple matured, 56,5%
T: Hienostuneempi ja vivahteikkaampi kuin edellisessä. Kylmempiä makean sävyjä, lakritsisuutta ja mynthonia enemmän. Raikasta pastillimaista savua maltillisesti. Merellisyys on nyt levämäisempää ja yrttisempää. Savukin on hieman kylmempää ja sekoittuu minttuun.
M: Suutuntuma on paljon maltillisempi ja vähemmän hyökkäävä. Tasapainossa tulee makeutta, savua ja mausteita. Edellisen kuiva Fino-sherry on vaihtunut makeampaan sherryisyyteen. Hieman ujosti tulee minttua ja yrttejä, mutta kuitenkin sopusuhtaisesti savun kera. Kuivattaa suuta enemmän kuin edellinen ja jälkimaussa on enemmän tynnyriä. Karpalomaisuutta, hunajaa ja raaka omenaa. Maku korreloi hyvin tuoksua.
Bowmore 15yo 1996/2012 Cask #8034, Director's Cut, 52,2% (Douglas Laing)
T: Salmiakkia, hieman lakritsia ja mynthonia. Tasainen ja pehmeähkö tuoksu jossa savuisuus on hyvin läsnä, mutta ei ryntää. Päästää aika hyvin hentoja tuoksuja läpi. Raikasta metholia kylmän savun ja salmiakkijauhon kera.
M: Savuista ja hieman metallista. Ruosteista metallitankoa miesosti. Mineraalista merellisyyttä (suolaa, siitepölyistä vetta). Alkuun tuntuu kihelmöivä savuisuus jonka mukana tulee heti lakritsia, makeahkoa pastillisuutta ja tammista vaniljaa. Jälkimaku ei ole kovin pitkä, mutta jättää hennosti mausteista vaniljaa ja salmiakkia. Vedellä saa makua pehmeämmäksi ja kuivemmaksi. Myös sitruksisuutta vapautuu hieman.
Bruichladdich 21yo 1990/2012 Cask #8937, Director's Cut, 57,1% (Douglas Laing)
T: Tumman nahkainen ja vanhanoloinen. Hieman hapanta mahkaista ja kuivan rypäleistä sherrytuoksua, vanhaa kuivunutta viinitynyriä, hieman bensankatkuista autokorjaamon tuoksua ja märkää rusinaa. Sherryvaikutteet oat vahvasti esillä. Taustalla löytyy kuitenkin hieman raikasta hedelmäisyyttäkin rypäleinä ja kirpeänä luumuna. Tuoksussa on ruisviskin vivahde.
M: Lääkemäisen sherryinen. Yskänlääkettä, kuivaa tynnyriä, muskottipähkinää, mantelia, hapanta tummaa viinirypälettä ja pomeranssin kuorta. Kuivatta suuta ja tuntuu "kovalta". Hieman ohut ja kuiva jälkimaku. Jälkimaku on myös rusinainen ja sisältää ripauksen minttua. Tulee myös mieleen tuoksussakin mainittu vivahde ruisviskistä.
Laphroaig 14yo 1998/2012 Cask #9227, Old Malt Cask, 50% (Douglas Laing)
T: Lapparille ominaista hieman likaista ja merellistä savuisuutta. Savu on hieman piilossa. Taustalta löytyy sitruunaa, vaniljaa, merisuolaa ja raikasta metsää. Lasiajan jälkeen savuisuus muuttuu lihaisammaksi ja pieni tuhkaisuus raikastuu. Vaniljaiset sävyt korostuu miedon lääkemäisyyden kanssa.
M: Samalla linjalla tuoksun kanssa ja lasin pyörittelyn jälkeen tulee lisää vaniljaa, sitruunaa ja kostean puun savua. Puhdistuu hieman vedellä. Hieman aspartaamimaista makeutta ja maltaisuutta. Lääkemäisyyttäkin löytyy hieman taustalta. Jälkimaku tuo hieman jouluisan fiiliksen mm. kanelin merkeissä. Ihan hyvä kokonaisuus.
Ardbeg 26yo 1979/2005 Connoisseurs Choice, 43% (Gordon & Macphail)
T: Pehmeä ja samalla ytimekäs. Hentoa lakritsia ja anista, savuisuus on kuivaa ja vaniljaista ja lisäksi maltaista täyteläistä hedelmäisyyttä (omenaa ja vihreää rypälettä). Savua tulee sopivana "mausteena" ja on vivahteikkaampaa ja monikerroksisempaa, kuin nuoremmissa "savupommeissa". Aika nanna tuoksu.
M: Lakritsia ja salmiakkijauhoa, makeahkoa palaneen puun savuisuutta, vaniljaista tammitynnyriä omenaisen ja yrttisen vivahteen kera. Pientä maltaista öljyisyyttä. Jälkimaussa hieman kardemummaa ja sopivan makeahkoa savua. Lakritsi on myös mukavasti läsnä ja sopivan maukkaana. Maut avautuvat kerroksittain ja kokoajan löytyy sopivasti jotakin. Jälkimaun jälkeenkin suuhun jää mukava samettinen tunne. Hyvää oli.
Old Rip Van Winkle 10yo Bourbon, 45%
T: Omenapiirakkaa ja tammitynnyriä. Pientä mausteista kirpeyttä ja happamuutta. Vaniljakastiketta, vaniljajäätelöä, neilikkaa ja kanelia. Tuoksusta tulee herkullisen pehmeä lasiajan jälkeen. Hyvin tasapainoinen ja paksu.
M: Mausteinen ja pitkä. Pehmeän paksu suutuntuma, jossa vaniljajäätelöä, creme bruleeta, uuniomenaa ja vanhahkoa bourbontynnyriä. Jälkimaku vaniljainen ja omenainen. Kermaista omenakakkua. Pitkä ja samettinen jälkimaku. Hyvää Bourbonia.
Sazerac Straight Rye, 45% (Buffalo Trace)
T: Hedelmäisen raikas ja happaman mausteinen. Mausteista neilikkaa, kanelia ja omenapiirakkaa. Kermakaramelliä. Rypäleistä happamuutta. Alkuun hieman liikaakin sitruksista ja happamia piirteitä.
M: Pehmeä alku, joka kehittyy hieman kirpeämmäksi. Siirappinen suutuntuma. Pehmeys jatkuu hieman mausteisena ja rukiista irtoaa happamia piirteitä. Jälkimaussa tulee hienoa bourbon-mausteisuutta. Vaniljakastiketta ja voikeksiä. Hieman kirpeähkö jälkimaku mausteiden kera.______________________________________________________________________________
Mushinico (29.9.2013 14.34.50)
Glenlivet 14yo 1996/2011 Cask #163409, Cask Strenght Collection, 57,1% (Signatory)
T: Lämpimän toffeinen ja sherryvivahteinen. Mietoa nahkaisuutta, kermakaramellia, pähkinäsekoitusta ja hieman punaviinimäistä marjaisaa happamuutta . Päällä leijuu myös pientä pyyhekumisuutta ja "teennäistä" puuta. Tämä lämmin kumisuus on hieman häiritsevää mielestäni. Makeahko viinisyys kyllä yrittää peittää sitä allensa ja onnistuukin melko hyvin ajan kanssa, tuoden myös hieman kirpeämpää lämpimän toffeisuuden sekaan. Kun tämän antaa rauhassa olla lasissa, voi aistia hentoa suklaisuutta, maltaisuutta ja kukkaisuutta.
M: Melko hyökkäävä ja terävä. Alku on hyvin intensiivinen sekoitus toffeeta, punaista mehukiisseliä, hieman hapanta viinisyyttä (punaviini/portviini) ja kuivia hedelmiä (rusina, viikuna). Hentoa suklaisuutta, mietoa nahkaisuutta, greippiä ja pomeranssin kuorta. Pitkähkössä jälkimaussa pientä alkoholisuutta nousee esiin sherryvivahteiden kanssa. Muskottipähkinää ja neilikkaa. Jokseenkin miedon öljyinen suutuntuma. Meinaa kuivattaa suuta, mutta kuivuus peittyy lopun mausteisuuteen. Vesilisä ohentaa tuoksua ja tuo makuun kuivuutta ja hieman metallista lääkemäisyyttä (yskänlääke).______________________________________________________________________________
Toni V (1.10.2013 12.40.10)
Glenmorangie Signet jälleen kerran lasiin.
Tähän juomaan ihastuin vuosia sitten ja oma pullo tuli osteltua ja korkattuakin keväällä. Heti alkuun viski tuntui pettymykseltä ja nyt pitää todeta ettei puolen vuoden hapensaanti ole merkittävästi avittanut.
En tiedä mitä on tapahtunut, mutta vuosia aikaisemmin viski oli pehmeän suklainen ja miellyttävän tasapainoinen jälkimaultaan. Tässä pullossa suklaisuus ei ole niin voimakasta ja muutenkin makumaailmassakin liikutaan nuorehkon karvauden peittäessä paremmat makumaailmat.
Ei vaan toimi ollenkaan niin kuin tuo vanha pullote - harmi koska mielestäni kyseessä oli omintakeinen ja hieno viski...______________________________________________________________________________
mja (24.10.2013 6.05.36)
Jim Beam Rye. Tumblerista. Taivaallista! (Eikä tämäkään ole vitsi.)
______________________________________________________________________________
Toni V (4.11.2013 9.13.29)
Eilen jälleen Ardbegin Ardbogi lasissa.
Kyllä tämä maistuu kerta toisensa perään! Vaikka kyse selvästikään ei ole mistään iäkkäästä juomasta niin silti oikein napakka begi. Kerta kaikkiaan miellyttävä yhdistelmä artun turvesavua ja sherryä. Nuoruuden huomaa kevyenä jälkimakuna ja sherryn taipuessa kumiseksi, mutta silti itselleni tämä on "Ardbegin paluu".______________________________________________________________________________
Toni V (6.11.2013 10.10.18)
Eilisellä setti raskaan sapuskan päälle;
Scapa 14 Hyvin miellyttävä tuoksu, mutta samalla jotenkin hankalasti selvitettä. Omasta mielestäni hieno sekoitus vanijaa, tammea, kahvia, päärynää. Maku tukee samaa linjaa - hyvin tasapainoinen ja hieno!
Ardbeg Galileo Koska Scapa maistui niin hyvälle niin tuumin että nyt menisi myös avaruusjuoma. Mukava tervasavun tuoksu pyöreydellä. Karvas ja pistelevä suussa. Vesilisäys laimentaa tervan ja tuntuu korostavan huonoja puolia. Heikko...
Teerenpeli Äes Uusi Teerenpeli lasiin ja tuoksu todella miellyttävän keksimäinen. Muistuu mieleen Ardbegin 17 vuotias (ilman savua). Suun täyttävä tasapainoinen maku. Rommi on mukana makumaailmassa mutta mukavasti tukemassa eikä jyrää liikaa. Hieno viski!______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (12.11.2013 17.17.15)
Maistelin uudehkoa Jamesonia vanhemman version kanssa. En tiedä kuinka vanhaa toinen on, mutta jestas että on erilaiset. Uusi on kevyt ja kohtuullisen raikas. Tuo vanhempi on erittäin tunkkainen ja erittäin raskaan oloinen.
______________________________________________________________________________
Toni V (15.11.2013 11.58.38 last edit 15.11.2013 11.58.54)
Keskiviikkona, Teerenpelin tastingissä, laseissa oli Laphroaigin viskejä. Perusjuomien 10,QC, 3woodin lisäksi Cairdeas 2013 sekä 1989 vintage.
Cairdeas 2013 Turvesavun päälle vahvan viinimäinen, vesilisällä makea ja lattean tympeä. Oli jonkun suosikki, mutta useimmat eivät kehuneet.
1989 Savun mukana tuoksussa vaniljan ja sherryisyyden liitto, sekä jotain hankalasti selviävää kengänpohjaa, nahkaa, kumimaisuuttakin löytyy kun sitä etsii - muttei ainakaan itselleni häiritsevästi. Miellyttävä maku ja jälkimaussa suuhun nousee pippuria ja vähän yrttisyyttä.
Aika yllättävää - tulee fiilis että kyseessä olisi bourbontynnyreiden ja pienen sherrytynskämäärän vattaus koska sherryisyys ei tule niin selkeästi esille. Hyvä viski, mutta voisi odottaa paljon enemmänkin. Ikäistään nuoremman oloinen, ja ainakin itselleni hintaa on turhan paljon. Useimmat pöydässä istuneet olivat samoilla linjoilla.______________________________________________________________________________
Artturi (19.11.2013 13.59.14)
Kampin Teerenpelissä ÄES olisko ollu pullo nro 71.
Ei ole meikäläisen suuvärkki tästä onnellinen. Ohut suuntuntuma, rommi vivahteena ihan sopiva, mutta itse viski nuorimitäänsnomatonkuivunutkesäheinä. Ei tarvii ostaa tätä.______________________________________________________________________________
Mushinico (26.11.2013 23.42.26)
Teerenpeli Single Barrel 10 yo, 10/2002, 43%
Raakaa viljaa oli minun makuuni eniten. Muistutti mielikuvien perusteella paljonkin 8yo versiota. Ei jäänyt mikään voittajafiilis.______________________________________________________________________________
POP (15.12.2013 18.11.56)
Perjantaina tuli napattua muutama drami Intro Teniä (L0) ja kyllähän se tämän päivän versiot pieksee mennen tullen, merellisyys (suolaa/jodia), salmiakkia, pehmeään turpeeseen kiedottuna, hedelmäisyys loistaa poissaolollaan ja on huomattavasti likaisempi kuin tuoreemmat Tenit.
______________________________________________________________________________
Eagleu2 (18.12.2013 16.45.09)
Canadian Club, sekä kauden viimeinen jakso Boardwalk Empirea. Tuota viimeistä jaksoa tuli jemmattua pari viikkoa että pääsee katsomaan sitä juurikin tuon viskin seurassa. Mutta kyllä tuo viski sopi enemmän tunnelman kuin maun vuoksi. :)
______________________________________________________________________________
Mushinico (2.1.2014 18.01.39)
Vuoden ensimmäinen viski oli The Arran Millennium Casks, 53,5%. Viskivuosi on täten avattu. Ei voi kyllä sanoa että erityisen maukkaasti.
http://mushimalt.blogspot.fi/2014/01/the-arran-millennium-casks-535.html______________________________________________________________________________
Viltzu (10.1.2014 20.15.51)
Eilen tuli korkattua Caol Ilan 12yo.
Tuoksussa löysin jo alussa jotain hedelmäistä, savuisuuden lisäksi. Tyhjässä lasissa hedelmäinen kääntyi sitruksiseen tuoksuun.
Maussa tervaa, lakritsaa, tupakkaa ja suuhun jäi ehkä aavistus samanlaista lämpöä kuin Taliskerissa.
Eipä tämäkään Islayn tuote pettänyt odotuksia.______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (11.1.2014 0.55.30)
quote[6F50554D434C390 (link)]:
Eilen tuli korkattua Caol Ilan 12yo.
Tuoksussa löysin jo alussa jotain hedelmäistä, savuisuuden lisäksi. Tyhjässä lasissa hedelmäinen kääntyi sitruksiseen tuoksuun.
Maussa tervaa, lakritsaa, tupakkaa ja suuhun jäi ehkä aavistus samanlaista lämpöä kuin Taliskerissa.
Eipä tämäkään Islayn tuote pettänyt odotuksia.
Siltä ainakin tuntuu, että kun otat jonkun putelin kouraan, jossa ei tislaamoa ilmoitettu ole, mutta luvataan Islayn single maltia, niin maku tulee tutuksi.
Caol Ila 12 on kyllä ihan maukas. Sitruunaisuus ainakin omasta mielestä Caol Ilaa leimaa hyvin.
Josta tuli mieleen, että kun tulee joku Islayn "mystery malt" niin vaihtoehdot taitaa olla rajattuna Bruichladdichiin, Bunnahabhaibaniin ja Caol Ilaan? Ainakin pääpiirteittäin.______________________________________________________________________________
Obanboy (11.1.2014 7.05.31 last edit 11.1.2014 7.09.30)
quote[7C505D5D50425C505A4250310 (link)]:
quote[6F50554D434C390 (link)]:
Eilen tuli korkattua Caol Ilan 12yo.
Tuoksussa löysin jo alussa jotain hedelmäistä, savuisuuden lisäksi. Tyhjässä lasissa hedelmäinen kääntyi sitruksiseen tuoksuun.
Maussa tervaa, lakritsaa, tupakkaa ja suuhun jäi ehkä aavistus samanlaista lämpöä kuin Taliskerissa.
Eipä tämäkään Islayn tuote pettänyt odotuksia.
Siltä ainakin tuntuu, että kun otat jonkun putelin kouraan, jossa ei tislaamoa ilmoitettu ole, mutta luvataan Islayn single maltia, niin maku tulee tutuksi.
Caol Ila 12 on kyllä ihan maukas. Sitruunaisuus ainakin omasta mielestä Caol Ilaa leimaa hyvin.
Josta tuli mieleen, että kun tulee joku Islayn "mystery malt" niin vaihtoehdot taitaa olla rajattuna Bruichladdichiin, Bunnahabhaibaniin ja Caol Ilaan? Ainakin pääpiirteittäin.
Eikös laivoilla myynnissä olevaan mystiseen The Ileach The Man From Islay single maltiin ole yhdistetty kaikkein vahvimmin Lagavulin?
Pyörittelin joululomalla pulloa kourassa Viikkarin tax freessä, mutta jätin hyllyyn kun en tiennyt moisesta mitään. Netistä löysin pullotteesta paljonkin keskustelua, mutta en varsinaista faktaa. Seuraavalla reissulla taidan kyllä ostaa, sillä jos tosiaan on nuorta Lagaa, niin 45,30/ltr ei ole paha hinta. Jos ei ole Lagaa, niin Islayn muutkin viskit ovat yleensä maistuneet ja tuskin tämäkään viemäriin päätyisi.
______________________________________________________________________________
Mushinico (11.1.2014 11.08.17)
quote[4B6F6D67594A6F6862757274696B060 (link)]:

Onhan noita, Finlaggan, Ileach ja Port Askaig ainakin yhtiä kuuluisampia Islayn bastard maltseja. Caol Ila, Lagavulin ja Laphroaigh on käytetty noissa....legendojen mukaan.______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (11.1.2014 11.24.08 last edit 11.1.2014 11.24.56)
Finlaggan on ilmeisesti ollut aikaisemmin Laphroaigia. Mutta maistuu Caol Ilalle. Lähinnä tätä hain takaa, että viskibuumin myötä ei Islayltä näihin mysteereihin enää liikene kun kolmelta tislaamolta tavaraa. Eikös Smokeheadin pitänyt olla Ardbegia? Jos on jossain vaiheessa ollut, niin epäilisin ettei enää ole 18 vuotiasta Ardbegiä laiteta pulloon josta pyydetään 80-90 euroa.
______________________________________________________________________________
Toni V (16.1.2014 8.17.14)
Hiukkasen nuutuneena ja kurkkukipuisena lasiin Speyburn 10.
Ei suuria odotuksia, mutta tämähän on ihan mukavaa juomaa. Hunajaa, makeaa sitruunaa ja maku josta en nyt saa kiinni - kanervaa? Joka tapauksessa helppoa ja kevyttä, tyylikästä juomaa.
Pitääkin tutustua tislaamon muihin tuotoksiin...______________________________________________________________________________
mahola (16.1.2014 9.02.43)
Tuliaisputeli oli vuotanut mystisesti matkan aikana (pullo kostea ja viski haisi, mutta korkki ehjä), joten pakko sitten korkata saman tien.
Perfect Dram, Lappari 12 yo 2000 / 2013 57,2%.
Tuoksussa suolaa, savua ja salmiakkia. Taustalta nousee omenaa ja etelän hedelmiä. Ihan ujo (ja yllättävä) toffee kurkkii takaa. Ajan kanssa löytyy tervaa ja kuuman kesäpäivän ratapölkkyä.
Maku on terveen "lapparimainen", edelleen suolaa, tervaa, salmiakkia ja kuivaa savua. Makeahko hedelmäisyys tuo syvyyttä. Jälkimaku on pitkähkö, savuinen ja suolainen. Mukana on hieman esanssinen (karkkimainen) hedelmä.
Sangen hyvä viski! Hieman jäin arpomaan tuon hedelmäisyyden kanssa, kun se hetken ajan piipahtaa irtokarkkimaisena makeutena, joka ei ehkä täysin sovi omaan makuun.______________________________________________________________________________
Gooner (16.1.2014 9.40.16)
quote[7C505D5D50425C505A4250310 (link)]:
Finlaggan on ilmeisesti ollut aikaisemmin Laphroaigia. Mutta maistuu Caol Ilalle. Lähinnä tätä hain takaa, että viskibuumin myötä ei Islayltä näihin mysteereihin enää liikene kun kolmelta tislaamolta tavaraa. Eikös Smokeheadin pitänyt olla Ardbegia? Jos on jossain vaiheessa ollut, niin epäilisin ettei enää ole 18 vuotiasta Ardbegiä laiteta pulloon josta pyydetään 80-90 euroa.
Noiden alkuperä on ikuinen kiistakysymys. Mulla on sellainen käsitys lukemani ja Islaylla kuulemani perusteella, että Finnlaggan on Lagavulinia ja Port Askaig ja Bitbroch on Caol Ilaa. Se, että Smokehead olisi Arttua tuntuu yllättävältä, koska nehän saa kaiken tuotantonsa myytyä omalla nimellä ja ryöstöhintaan. Tiedä näistä....______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.1.2014 10.32.25 last edit 16.1.2014 10.36.03)
quote[08010E0E150D600 (link)]:
quote[7C505D5D50425C505A4250310 (link)]:
Finlaggan on ilmeisesti ollut aikaisemmin Laphroaigia. Mutta maistuu Caol Ilalle. Lähinnä tätä hain takaa, että viskibuumin myötä ei Islayltä näihin mysteereihin enää liikene kun kolmelta tislaamolta tavaraa. Eikös Smokeheadin pitänyt olla Ardbegia? Jos on jossain vaiheessa ollut, niin epäilisin ettei enää ole 18 vuotiasta Ardbegiä laiteta pulloon josta pyydetään 80-90 euroa.
Noiden alkuperä on ikuinen kiistakysymys. Mulla on sellainen käsitys lukemani ja Islaylla kuulemani perusteella, että Finnlaggan on Lagavulinia ja Port Askaig ja Bitbroch on Caol Ilaa. Se, että Smokehead olisi Arttua tuntuu yllättävältä, koska nehän saa kaiken tuotantonsa myytyä omalla nimellä ja ryöstöhintaan. Tiedä näistä....
Ei näistä mysteereistä varmaan mitään sääntöä ole että pitää olla aina sitä samaa tavaraa. Arttu ja Laga ovat tällä hetkellä halutuimpia Islay-viskejä, joten ei ole varmaan sattuma että alunperin juuri näistä huhuiltiin. Kun jonkinlainen mielikuva laadukkaasta tislaamosta saadaan aikaan, voidaan myöhempiin pullotteisiin laittaa jotain muuta...samantyylistä. Näin ainakin itse tekisin jos viskiä bisneksenä vain möisin. Robert Grahimin pullottama mystery the Hoebeg "paljastui" Lagavuliniksi kun sitä kauan tivasini Edinburghin myymälän managerilta. Ja se ihan kivasti maistui nuorehkolta Lagalta. Mutta jos se on salaisuus niin miksi se sitten kerrottiin? Ja saman kertoi kaksi vuotta myöhemmin mystisesti eri myyjä samassa liikkeessä. Eiköhän tällainen mystisyys palvele ainoastaan myyntiä. Mystery-merkki saa huomattavan hässäkän ympärilleen ja myy paljon paremmin kuin että se olisi vain pelkkä The "whatever" Hoebeg. Lagaahan tulee muutenkin yksityisinä jonkin verran omalla nimellä pullotettuna, niin miksei tässäkin tapauksessa? Koska nuori ei niin laaudukas Lagahan olisi pettymys, mutta halpa, kohtalaisen "laadukas" mysteeri-Laga olisi melkein kuin lottovoitto. Joten uskoisin että bisnesmaailman maalaisjärjellä tässä on suurin merkitys mitä mikäkin viski milloinkin ja missäkin pullotuksessa on.
______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (16.1.2014 10.47.59)
quote[0635236A052220252E22470 (link)]:

Voikohan tässä muuten olla sellainenkin seikka, ettei nimeä saa siihen painaa, koska kypsytysikä ja sitä kautta laatu ei vastaa tislaamon standardeja?______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.1.2014 10.55.53)
quote[6C404D4D40524C404A5240210 (link)]:
quote[0635236A052220252E22470 (link)]:
quote[08010E0E150D600 (link)]:
quote[7C505D5D50425C505A4250310 (link)]:
Finlaggan on ilmeisesti ollut aikaisemmin Laphroaigia. Mutta maistuu Caol Ilalle. Lähinnä tätä hain takaa, että viskibuumin myötä ei Islayltä näihin mysteereihin enää liikene kun kolmelta tislaamolta tavaraa. Eikös Smokeheadin pitänyt olla Ardbegia? Jos on jossain vaiheessa ollut, niin epäilisin ettei enää ole 18 vuotiasta Ardbegiä laiteta pulloon josta pyydetään 80-90 euroa.
Noiden alkuperä on ikuinen kiistakysymys. Mulla on sellainen käsitys lukemani ja Islaylla kuulemani perusteella, että Finnlaggan on Lagavulinia ja Port Askaig ja Bitbroch on Caol Ilaa. Se, että Smokehead olisi Arttua tuntuu yllättävältä, koska nehän saa kaiken tuotantonsa myytyä omalla nimellä ja ryöstöhintaan. Tiedä näistä....
Ei näistä mysteereistä varmaan mitään sääntöä ole että pitää olla aina sitä samaa tavaraa. Arttu ja Laga ovat tällä hetkellä halutuimpia Islay-viskejä, joten ei ole varmaan sattuma että alunperin juuri näistä huhuiltiin. Kun jonkinlainen mielikuva laadukkaasta tislaamosta saadaan aikaan, voidaan myöhempiin pullotteisiin laittaa jotain muuta...samantyylistä. Näin ainakin itse tekisin jos viskiä bisneksenä vain möisin. Robert Grahimin pullottama mystery the Hoebeg "paljastui" Lagavuliniksi kun sitä kauan tivasini Edinburghin myymälän managerilta. Ja se ihan kivasti maistui nuorehkolta Lagalta. Mutta jos se on salaisuus niin miksi se sitten kerrottiin? Ja saman kertoi kaksi vuotta myöhemmin mystisesti eri myyjä samassa liikkeessä. Eiköhän tällainen mystisyys palvele ainoastaan myyntiä. Mystery-merkki saa huomattavan hässäkän ympärilleen ja myy paljon paremmin kuin että se olisi vain pelkkä The "whatever" Hoebeg. Lagaahan tulee muutenkin yksityisinä jonkin verran omalla nimellä pullotettuna, niin miksei tässäkin tapauksessa? Koska nuori ei niin laaudukas Lagahan olisi pettymys, mutta halpa, kohtalaisen "laadukas" mysteeri-Laga olisi melkein kuin lottovoitto. Joten uskoisin että bisnesmaailman maalaisjärjellä tässä on suurin merkitys mitä mikäkin viski milloinkin ja missäkin pullotuksessa on.
Voikohan tässä muuten olla sellainenkin seikka, ettei nimeä saa siihen painaa, koska kypsytysikä ja sitä kautta laatu ei vastaa tislaamon standardeja?
Ihan hyvin voi olla tällaisia bisneksen nippelisääntöjä mukana myös. Niistä en niin tiedä enkä oikein jaksa niin syvällisesti tutkia. Ehkä joku muu jaksaa. Sen verran täytyy korjata itseäni että WA:lla ollut Laga oli sekin mystis ja alkuperä olikin vain huutokauppaisännän oma tulkinta.______________________________________________________________________________
Toni V (16.1.2014 12.12.59)
quote[4A796F26496E6C69626E0B0 (link)]:
...
Ei näistä mysteereistä varmaan mitään sääntöä ole että pitää olla aina sitä samaa tavaraa. Arttu ja Laga ovat tällä hetkellä halutuimpia Islay-viskejä, joten ei ole varmaan sattuma että alunperin juuri näistä huhuiltiin. Kun jonkinlainen mielikuva laadukkaasta tislaamosta saadaan aikaan, voidaan myöhempiin pullotteisiin laittaa jotain muuta...samantyylistä. Näin ainakin itse tekisin jos viskiä bisneksenä vain möisin. Robert Grahimin pullottama mystery the Hoebeg "paljastui" Lagavuliniksi kun sitä kauan tivasini Edinburghin myymälän managerilta. Ja se ihan kivasti maistui nuorehkolta Lagalta. Mutta jos se on salaisuus niin miksi se sitten kerrottiin? Ja saman kertoi kaksi vuotta myöhemmin mystisesti eri myyjä samassa liikkeessä. Eiköhän tällainen mystisyys palvele ainoastaan myyntiä. Mystery-merkki saa huomattavan hässäkän ympärilleen ja myy paljon paremmin kuin että se olisi vain pelkkä The "whatever" Hoebeg. Lagaahan tulee muutenkin yksityisinä jonkin verran omalla nimellä pullotettuna, niin miksei tässäkin tapauksessa? Koska nuori ei niin laaudukas Lagahan olisi pettymys, mutta halpa, kohtalaisen "laadukas" mysteeri-Laga olisi melkein kuin lottovoitto. Joten uskoisin että bisnesmaailman maalaisjärjellä tässä on suurin merkitys mitä mikäkin viski milloinkin ja missäkin pullotuksessa on.
Missään ei sanota että ib pullotteen pitäisi tulla aina samalta tislaamolta. Osassa onkin niin että samannimisen pullotteen eri ikämerkinnöillä tulee avoimesti eri tislaamoilta.
Aika usein juomat myydään ib:eille niin ettei tislaamon nimeä saa mainita. Ja joskushan myydään "teaspoonattuja" viskejä, eli tynnyreitä joihin laitetaan sekaan liraus toista viskiä ja estetään tuotteen myyminen single maltina.
Kyllä ne kauppatieteilijät osaa... Jotain sellaista mitä me muut ei aina ymmärretä.
Myyjille tuotteen alkuperän hämäryys voi kääntyä voitoksi kun Caol Ilaa tai Bruichladdichia pullotetaan ja sitten voidaan myyjille antaa varma huhu että kyseessä on Ardbeg... Voidaan sitten mystisesti vihjata että mitä se juoma on olevinaan.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.1.2014 12.47.42)
quote[5C676661575E080 (link)]:
quote[4A796F26496E6C69626E0B0 (link)]:
...
Ei näistä mysteereistä varmaan mitään sääntöä ole että pitää olla aina sitä samaa tavaraa. Arttu ja Laga ovat tällä hetkellä halutuimpia Islay-viskejä, joten ei ole varmaan sattuma että alunperin juuri näistä huhuiltiin. Kun jonkinlainen mielikuva laadukkaasta tislaamosta saadaan aikaan, voidaan myöhempiin pullotteisiin laittaa jotain muuta...samantyylistä. Näin ainakin itse tekisin jos viskiä bisneksenä vain möisin. Robert Grahimin pullottama mystery the Hoebeg "paljastui" Lagavuliniksi kun sitä kauan tivasini Edinburghin myymälän managerilta. Ja se ihan kivasti maistui nuorehkolta Lagalta. Mutta jos se on salaisuus niin miksi se sitten kerrottiin? Ja saman kertoi kaksi vuotta myöhemmin mystisesti eri myyjä samassa liikkeessä. Eiköhän tällainen mystisyys palvele ainoastaan myyntiä. Mystery-merkki saa huomattavan hässäkän ympärilleen ja myy paljon paremmin kuin että se olisi vain pelkkä The "whatever" Hoebeg. Lagaahan tulee muutenkin yksityisinä jonkin verran omalla nimellä pullotettuna, niin miksei tässäkin tapauksessa? Koska nuori ei niin laaudukas Lagahan olisi pettymys, mutta halpa, kohtalaisen "laadukas" mysteeri-Laga olisi melkein kuin lottovoitto. Joten uskoisin että bisnesmaailman maalaisjärjellä tässä on suurin merkitys mitä mikäkin viski milloinkin ja missäkin pullotuksessa on.
Missään ei sanota että ib pullotteen pitäisi tulla aina samalta tislaamolta. Osassa onkin niin että samannimisen pullotteen eri ikämerkinnöillä tulee avoimesti eri tislaamoilta.
Aika usein juomat myydään ib:eille niin ettei tislaamon nimeä saa mainita. Ja joskushan myydään "teaspoonattuja" viskejä, eli tynnyreitä joihin laitetaan sekaan liraus toista viskiä ja estetään tuotteen myyminen single maltina.
Kyllä ne kauppatieteilijät osaa... Jotain sellaista mitä me muut ei aina ymmärretä.
Myyjille tuotteen alkuperän hämäryys voi kääntyä voitoksi kun Caol Ilaa tai Bruichladdichia pullotetaan ja sitten voidaan myyjille antaa varma huhu että kyseessä on Ardbeg... Voidaan sitten mystisesti vihjata että mitä se juoma on olevinaan.
Mutuilua edelleen, mutta uskoisin että myyjät saavat aina tiedon tislaamosta halutessaan. Miksi ostaa tuntemattomia tynnyreitä kun ottaa huomioon etteivät nämät mystery-pullotteet ole kovin superpullotuksia koskaan olleet. Jos niitä ei voi pienellä pikkulinnut lauloi-meiningilla osoittaa jonkin tislaamon suuntaan niin millä ne sitten saadaan kaupaksi. Tai sitten ovat niin halpoja että menekki on taattu. Ennemmin uskoisin tuohon tislaamon mainitsemiskieltoon ja sen päälle tulevaan mysteryhypetykseen. Mutta mene ja tiedä...
Tuleeko näin äkkiseltään mieleen yhtään mysterypullotusta, josta ei olisi jonkinlaisia "tornihuhuja" mistä ovat peräisin? Jos ei niin ei se kovin suurta salaisuutta näytä olevan... ;)
______________________________________________________________________________
Mushinico (16.1.2014 18.52.44)
quote[6974736C686E010 (link)]:
Tuliaisputeli oli vuotanut mystisesti matkan aikana (pullo kostea ja viski haisi, mutta korkki ehjä), joten pakko sitten korkata saman tien.
Perfect Dram, Lappari 12 yo 2000 / 2013 57,2%.
Tuoksussa suolaa, savua ja salmiakkia. Taustalta nousee omenaa ja etelän hedelmiä. Ihan ujo (ja yllättävä) toffee kurkkii takaa. Ajan kanssa löytyy tervaa ja kuuman kesäpäivän ratapölkkyä.
Maku on terveen "lapparimainen", edelleen suolaa, tervaa, salmiakkia ja kuivaa savua. Makeahko hedelmäisyys tuo syvyyttä. Jälkimaku on pitkähkö, savuinen ja suolainen. Mukana on hieman esanssinen (karkkimainen) hedelmä.
Sangen hyvä viski! Hieman jäin arpomaan tuon hedelmäisyyden kanssa, kun se hetken ajan piipahtaa irtokarkkimaisena makeutena, joka ei ehkä täysin sovi omaan makuun.
Miksi piti heti avata jos on hieman vuotanut? Jos tarkistaa, että korkki on ehjä ja ettei enään vuoda. Olisiko voinut olla kylmässä kauan ja ylösalaisin?______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (16.1.2014 19.05.14)
quote[4870766D6C6B6C666A050 (link)]:
quote[6974736C686E010 (link)]:
Tuliaisputeli oli vuotanut mystisesti matkan aikana (pullo kostea ja viski haisi, mutta korkki ehjä), joten pakko sitten korkata saman tien.
Perfect Dram, Lappari 12 yo 2000 / 2013 57,2%.
Tuoksussa suolaa, savua ja salmiakkia. Taustalta nousee omenaa ja etelän hedelmiä. Ihan ujo (ja yllättävä) toffee kurkkii takaa. Ajan kanssa löytyy tervaa ja kuuman kesäpäivän ratapölkkyä.
Maku on terveen "lapparimainen", edelleen suolaa, tervaa, salmiakkia ja kuivaa savua. Makeahko hedelmäisyys tuo syvyyttä. Jälkimaku on pitkähkö, savuinen ja suolainen. Mukana on hieman esanssinen (karkkimainen) hedelmä.
Sangen hyvä viski! Hieman jäin arpomaan tuon hedelmäisyyden kanssa, kun se hetken ajan piipahtaa irtokarkkimaisena makeutena, joka ei ehkä täysin sovi omaan makuun.
Miksi piti heti avata jos on hieman vuotanut? Jos tarkistaa, että korkki on ehjä ja ettei enään vuoda. Olisiko voinut olla kylmässä kauan ja ylösalaisin?
Oli jano?______________________________________________________________________________
Mushinico (16.1.2014 19.11.15)
quote[5D717C7C71637D717B6371100 (link)]:
quote[4870766D6C6B6C666A050 (link)]:
quote[6974736C686E010 (link)]:
Tuliaisputeli oli vuotanut mystisesti matkan aikana (pullo kostea ja viski haisi, mutta korkki ehjä), joten pakko sitten korkata saman tien.
Perfect Dram, Lappari 12 yo 2000 / 2013 57,2%.
Tuoksussa suolaa, savua ja salmiakkia. Taustalta nousee omenaa ja etelän hedelmiä. Ihan ujo (ja yllättävä) toffee kurkkii takaa. Ajan kanssa löytyy tervaa ja kuuman kesäpäivän ratapölkkyä.
Maku on terveen "lapparimainen", edelleen suolaa, tervaa, salmiakkia ja kuivaa savua. Makeahko hedelmäisyys tuo syvyyttä. Jälkimaku on pitkähkö, savuinen ja suolainen. Mukana on hieman esanssinen (karkkimainen) hedelmä.
Sangen hyvä viski! Hieman jäin arpomaan tuon hedelmäisyyden kanssa, kun se hetken ajan piipahtaa irtokarkkimaisena makeutena, joka ei ehkä täysin sovi omaan makuun.
Miksi piti heti avata jos on hieman vuotanut? Jos tarkistaa, että korkki on ehjä ja ettei enään vuoda. Olisiko voinut olla kylmässä kauan ja ylösalaisin?
Oli jano?
Niin no tietty.______________________________________________________________________________
mahola (16.1.2014 20.52.11)
Nihkee sitä korkkia on tarkistaa avaamatta pulloa. Mikäli korkki olisi ollut jotenkin paskana, tai viski pahaa, olisi pullon vaihto voinut vielä onnistua.
Kylmää mä epäilen itsekin syyksi.______________________________________________________________________________
Mushinico (16.1.2014 23.01.46)
quote[6974736C686E010 (link)]:
Nihkee sitä korkkia on tarkistaa avaamatta pulloa. Mikäli korkki olisi ollut jotenkin paskana, tai viski pahaa, olisi pullon vaihto voinut vielä onnistua.
Kylmää mä epäilen itsekin syyksi.
Jos on kohtuu kirkas pullo voi korkin kuntoa tutkailla jonkin verran. Jos ei mahottoman kostea ole läpensä, hajonnut mitenkään, tai ole täynnä koloja niin ei luulisi olevan hätää. Tietenkin lisäksi ettei pyöri liian herkästi sinetteineen.______________________________________________________________________________
mahola (17.1.2014 7.36.39)
quote[1E26203B3A3D3A303C530 (link)]:
Jos on kohtuu kirkas pullo voi korkin kuntoa tutkailla jonkin verran. Jos ei mahottoman kostea ole läpensä, hajonnut mitenkään, tai ole täynnä koloja niin ei luulisi olevan hätää. Tietenkin lisäksi ettei pyöri liian herkästi sinetteineen.
Toisaalta jos pullosta on jotain valunut ulos, on sinne jotain mennyt myös sisään. Eli tässä tapauksessa lopputulos on suunnilleen sama kuin jos olisi korkannut pullon ja kaatanut paukun. Tuskin tekee hyvää pitkän ajan säilyvyydelle.
______________________________________________________________________________
Mushinico (17.1.2014 8.19.21 last edit 17.1.2014 8.23.18)
quote[677A7D6266600F0 (link)]:
quote[1E26203B3A3D3A303C530 (link)]:
Jos on kohtuu kirkas pullo voi korkin kuntoa tutkailla jonkin verran. Jos ei mahottoman kostea ole läpensä, hajonnut mitenkään, tai ole täynnä koloja niin ei luulisi olevan hätää. Tietenkin lisäksi ettei pyöri liian herkästi sinetteineen.
Toisaalta jos pullosta on jotain valunut ulos, on sinne jotain mennyt myös sisään. Eli tässä tapauksessa lopputulos on suunnilleen sama kuin jos olisi korkannut pullon ja kaatanut paukun. Tuskin tekee hyvää pitkän ajan säilyvyydelle.
Pitää paikkansa, mutta vaikka pullon avaa ja laittaa kiinni, ei muutos ole lainkaan merkittävä, sillä hapen määrä on niin pieni pullossa (pullo täysi) että se ei kerkee siellä kauaa vaikuttamaan, kun ketju on jo ohi. Eli jos ajatellaan meillä olevan 5ml happea, niin ei se kovin kauaa reagoi viskin kanssa ja saa kovinkaan paljoa aikaiseksi 700ml viskiin. Tämä siis tietenkin että pullo on vuotanut väliaikaisesti ja korkki on tiivis. Esimerkiksi lämpölaajenemisen vuoksi.______________________________________________________________________________
mahola (17.1.2014 10.08.32)
Nyt en ymmärrä mikä on ongelma. Etkö sä siis hyväksy mun syytä pullon avaamiselle vai mistä kiikastaa? Mulla ei ole suurempaa tarvetta riidellä tästä, mutta mun on kauhean vaikea keksiä syytä sun vänkäämiselle (ellei kyseessä ole klassinen "joku on väärässä internetissä").
______________________________________________________________________________
Mushinico (17.1.2014 10.16.50 last edit 17.1.2014 10.20.33)
quote[55484F5054523D0 (link)]:
Nyt en ymmärrä mikä on ongelma. Etkö sä siis hyväksy mun syytä pullon avaamiselle vai mistä kiikastaa? Mulla ei ole suurempaa tarvetta riidellä tästä, mutta mun on kauhean vaikea keksiä syytä sun vänkäämiselle (ellei kyseessä ole klassinen "joku on väärässä internetissä").
En suinkaan ole vänkäämässä. Kirjoituksistahan on vaikea ymmärtää millä mielellä toinen kirjoittaa, mutta en minä tässä mitään ole tuomitsemassa tmv. Lähinnä vaan herätti pohdiskelua tuo, kun kirjoitit, että piti avata heti pullo, koska se oli hieman vuotanut. Omalla kohdallani oli vähän aika takaperin samanlainen tilanne ja silloin päädyin siihen lopputulemaan, että pelkän vuodon takia ei kannattanut pulloa avata (ennen tätä pulloa minulla oli ainakin 10 pulloa jonossa), sillä kun pullo oli lämmennyt en sitä saanut vuotamaan vaikka pidin sitä ylösalaisin muutaman päivän.
Missään tapauksessa en tässä ole yrittänyt kinata mistään. Aina ei jaksaisi käyttää noita hymiöitäkään ilmaisemaan harmittomuutta tmv. Pitäisi varmaan olla sellainen "ei millään pahalla" hymiö?
Edit: löytyhän sillä nimellä hymiö googlesta:![]()
______________________________________________________________________________
mahola (18.1.2014 16.32.37)
quote[35282F3034325D0 (link)]:
Tuliaisputeli oli vuotanut mystisesti matkan aikana (pullo kostea ja viski haisi, mutta korkki ehjä), joten pakko sitten korkata saman tien.
Perfect Dram, Lappari 12 yo 2000 / 2013 57,2%.
Tuoksussa suolaa, savua ja salmiakkia. Taustalta nousee omenaa ja etelän hedelmiä. Ihan ujo (ja yllättävä) toffee kurkkii takaa. Ajan kanssa löytyy tervaa ja kuuman kesäpäivän ratapölkkyä.
Maku on terveen "lapparimainen", edelleen suolaa, tervaa, salmiakkia ja kuivaa savua. Makeahko hedelmäisyys tuo syvyyttä. Jälkimaku on pitkähkö, savuinen ja suolainen. Mukana on hieman esanssinen (karkkimainen) hedelmä.
Sangen hyvä viski! Hieman jäin arpomaan tuon hedelmäisyyden kanssa, kun se hetken ajan piipahtaa irtokarkkimaisena makeutena, joka ei ehkä täysin sovi omaan makuun.
Suurta kohua herättäneen kirjoitukseni jälkeen päätin vielä eilen maistaa ko. juoman uusiksi. Edelleen oikein hyvä eikä tuo makeus samalla tavalla enää häirinnyt. Kaveriksi otin sitten saman tislaamon (ja pullottajan) vähän vanhemman pullotteen, eli Lappari 1995 / 2012 bourbon barrel 53,9% (Whisky Agency). Tästä ei tullut syvempiä nootteja kirjoiteltua, mutta päällimmäisenä mieleen jäi voimakas, hieman likainen (vihreä) omena ja pehmä kermaisuus (tai kermatoffee). Ympärillä pyörii tuhkat, savut ja suolat. Oikein hyvä tämäkin, mutta tykkäsin enempi tuosta Perfect Dramista.
______________________________________________________________________________
Dougjarvis (18.1.2014 20.12.12)
"Maistelin" seuraavia:
laphroaig px cask
balblair 1997
lagavulin 16
balvenie 12 douplewood
talisker 10
chivas regal 12
glenlivet 12______________________________________________________________________________
Viltzu (18.1.2014 20.35.17)
quote[0B203A28252E3D39263C4F0 (link)]:
"Maistelin" seuraavia:
laphroaig px cask
balblair 1997
lagavulin 16
balvenie 12 douplewood
talisker 10
chivas regal 12
glenlivet 12
No siellähän on pidetty kunnon omat tastingit ;)
______________________________________________________________________________
Dougjarvis (18.1.2014 20.39.00)
On pieniä lapsia ni pakko käyttää tilanne hyväksi ku perhe reissussa..
______________________________________________________________________________
Mushinico (18.1.2014 21.51.28 last edit 18.1.2014 21.53.10)
quote[062D3725282330342B31420 (link)]:
"Maistelin" seuraavia:
laphroaig px cask
balblair 1997
lagavulin 16
balvenie 12 douplewood
talisker 10
chivas regal 12
glenlivet 12
No mikä oli päivän lopputulema. Leijonat ja lampaat jne? Ite heittäisin tästä puolimuistista jotakuinkin näin:
1.lagavulin 16
2.balblair 1997
3.balvenie 12 douplewood
4.talisker 10
5.laphroaig px cask
6.glenlivet 12
7.chivas regal 12
______________________________________________________________________________
Dougjarvis (19.1.2014 11.44.21)
Kyllä se tuo balblair eniten maistu. Ei tähän makuaistiin kyllä hirveesti kannata luottaa, balvenie, chivas ja clenlivet kaikki maistui hyvin samantyyppisiltä. Hyviltä kylläki.
______________________________________________________________________________
JS (26.1.2014 13.17.48)
Port Ellen 26 YO 1983 OMC 50%.
Ei kaipaa mitään kommentteja.______________________________________________________________________________
Mushinico (26.1.2014 14.37.32)
quote[4D726C6C6636070 (link)]:
Port Ellen 26 YO 1983 OMC 50%.
Ei kaipaa mitään kommentteja.
Eli ylihinnoiteltua Caol Ilaa, joka ei tälläkertaa maistunut?______________________________________________________________________________
Gaissa (26.1.2014 15.21.09)
Mentiinpä eilen kaverin kanssa yhdelle oluelle Espoossa. Gallows Bird. Meinattiin kääntyä heti ovelta pois, koska paikka oli todella täynnä väkeä ja hässäkkämallinen jono baaritiskille näytti tuskaisen pitkältä. Kävi ilmi, että siellä oli spesiaaliolutkarkelo käynnissä, taisi olla Real Ale Festival nimeltään. no, tulipa sitten juotua läpi koko pale ale -valikoima. Hyviä oluita. Siinä sivussa meni myös Laphroaig QC, HP 18 ja Macallan 18. Onneksi jaksettiin jäädä jonottamaan sitä yhtä eli ensimmäistä... ;D
______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (26.1.2014 15.41.38)
Jamesonia Beerhuntersissa. Ei kyllä ollut Jamesonit oikein minun makuuni. Kyllä tässä mentiin myös niin, että iän myötä juomat paranivat. Tarjolla oli perus,12, 18 ja Rarest Vintage sekä Redbreast 12. Redbreastia voisi harkita ostavansa. Miksei Rarest Vintageakin, jos hinta olisi viidesosa nykyisestä.
Tasting oli lähes ilmainen (15 ) ja seura mukavaa. Lisäksi tuli tieto, että tastingeja aletaan järjestää noin kerran kuussa ja kohtuulliseen hintaan. Heikkinen tosin vitsaili, että kalliimpia voidaan katsoa kunhan Glenfiddichin 50 yo tyhjenee.______________________________________________________________________________
Dougjarvis (2.2.2014 14.22.40)
Laphroaig px cask ja lagavulin 16. Mitä vähemmäksi pullo käy niin lappis maistuu aina vain paremmalle..
______________________________________________________________________________
CRONOS (2.2.2014 15.21.52)
Tuli avattua Old Pulteney 21y & Ardbeg Uigeadailin.. NAM :)
______________________________________________________________________________
Fisu (2.2.2014 15.46.48)
quote[250E14060B0013170812610 (link)]:
Laphroaig px cask ja lagavulin 16. Mitä vähemmäksi pullo käy niin lappis maistuu aina vain paremmalle..
PX caskia oli täälläkin lasissa, herkkua :)______________________________________________________________________________
riqu ruisku (2.2.2014 15.53.35 last edit 2.2.2014 15.55.07)
Täällä Nikka From The Barrel, Connemara Cask Strenght ja Aberlour 18yo piipahtivat lasissa.
______________________________________________________________________________
Viltzu (8.2.2014 12.35.12 last edit 8.2.2014 14.49.17)
Eilen Uisgessa tuli maistettua seuraavat:
- Auchentoshan Three Wood
- Bowmore 18yo
- Glenfarclas 105
- Bunnahabhain 18yo
- Highland Park 18yo
- Laphroaig Vintage 1989 23yo
- Maker's Mark
Valittujen juomien ideana oli maistella tislaamojen ns. perustavaraa, kun viskit ovat vielä aika uusi tuttavuus. Näistä mieluisimmat olivat Bunna ja Maker's Mark. Jenkkibourbon oli todella hyvänmakuinen, yllätti kyllä todella. Tätähän suositeltiin bourbontopicissa. HP ei mielestäni ollut Alkon hintaan nähden sellainen että tulee hankittua. Auchentoshan oli aika mieto, ilmeisesti tämä 3x tislaus.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.2.2014 19.30.39)
Balblair 10y.o (GM) 40% (ruskea/beige-etiketti).
T: Huh mikä sherryjyrä! Ikäistään puolet vanhemman oloinen. Voimaa, tasapainoa, pehmeä, kypsä, eugalyptusta, nahkaa, mausteita, hedelmäpastilleja, paahdettua vaniljaa, appelsiinikonvehteja.
M: Antiikkinen sherry, kirsikankuoria, nahkaa, valkosuklaata. Kuivuu hienosti loppuun. Hyvää! Ilmeisesti hieman vanhempi pullote, koska oli niin eri puusta kuin mikään nykyisistä vastaavista.
Bowmore 15y.o (DL-director's cut) 1996 52,2%
T: Makeaa turpeista heinää, mentholista ananasta/päärynää, suolaa, vaniljajäätelöä.
M: Laventeli sopii tähän hyvin ja tuo hyvin esiin parhaat piirteet talvisesta ja makeasta profiilista. Loistava bourbon-Bowikka! Paljon kuin OMC-alkopullo muutama vuosi sitten.
Bunnahabhain 32y.o (Duncan Taylor - Dimensions) 1979 46%:
T: Runsaan sherryinen ja eksoottinen. Syvä luumun ja lakritsin liitto. Hapotonta coca colaa. Aika raikas Bunnaksi.
M: Pehmeän nahkainen, yrttinen ja sherryinen. Jopa portviinimainen. Ihan hyvää mutta hieman laiska loppujen lopuksi.______________________________________________________________________________
Toni V (14.2.2014 6.50.37)
Tarkemmin keskiviikkona tuli ohimennen käytyä tarkastamassa Teerenpelin 10yo Lappeenrannan tynnyri. Suurimman osan tämä viski on viettänyt bourbon-tynnyrissä, mutta viimeistelöityy koko ajan ex-sherry tynnyrissä.
Tuoksussa vanilja, pähkinä, keksi sekä pyöreyttä & makeutta joka on ilmeisesti tullut tästä pienestä tynnyristä,. Vahvoja sherrynootteja ei olekaan vielä tarjolla.
Maku miellyttävä ja pehmeä, tuoksun odotusten mukaan...
Jollain tapaa tämä viski on lähempänä Äestä kuin 8-vuotiasta. Makeutta ja pehmeyttä on runsaasti, mutta äeksen tyyliin yksioikoisempi ja ei niin monipuolinen kuin 8yo.
Ikäisekseen hieno tuote joka tapauksessa.
Toivoisin ettei tätä juoda kaikkea liian nopeasti jotta viimeistely pääsisi esille.
btw. Lappeenrannan tynnyristä oli jo nelisen litraa juotu, ja tynnyriä täytetään matkan varrella ettei se pääse heti loppumaan. En tiedä kuinka paljon noita täyttöpulloja sitten on...______________________________________________________________________________
Mushinico (14.2.2014 8.30.22)
quote[506B6A6D5B52040 (link)]:
Tarkemmin keskiviikkona tuli ohimennen käytyä tarkastamassa Teerenpelin 10yo Lappeenrannan tynnyri. Suurimman osan tämä viski on viettänyt bourbon-tynnyrissä, mutta viimeistelöityy koko ajan ex-sherry tynnyrissä.
Tuoksussa vanilja, pähkinä, keksi sekä pyöreyttä & makeutta joka on ilmeisesti tullut tästä pienestä tynnyristä,. Vahvoja sherrynootteja ei olekaan vielä tarjolla.
Maku miellyttävä ja pehmeä, tuoksun odotusten mukaan...
Jollain tapaa tämä viski on lähempänä Äestä kuin 8-vuotiasta. Makeutta ja pehmeyttä on runsaasti, mutta äeksen tyyliin yksioikoisempi ja ei niin monipuolinen kuin 8yo.
Ikäisekseen hieno tuote joka tapauksessa.
Toivoisin ettei tätä juoda kaikkea liian nopeasti jotta viimeistely pääsisi esille.
btw. Lappeenrannan tynnyristä oli jo nelisen litraa juotu, ja tynnyriä täytetään matkan varrella ettei se pääse heti loppumaan. En tiedä kuinka paljon noita täyttöpulloja sitten on...
Teerenpeli Solera 2014 ;D______________________________________________________________________________
ToKa (15.2.2014 0.08.16)
Eilisen puolellehan nämä menevät:
Uisgessakin maistettu Kilchoman Machir Bay ei edelleenkään suussani huuda hurraata. Kuivaa savua ja alkoholia.
Bowmore 1987 21YO Douglas Laing Old Malt Caskin tuoksu toi mieleeni salmiakkisen Sisu-pastillin ja maussa iän mukana tuoma pehmeys teki tästä oikein nautinnollisen kokemuksen.
IB-bowikkoihin selvästikin pitää tutustua enemmän.
______________________________________________________________________________
Mushinico (16.2.2014 10.21.15)
Melkein eilen kävi paluu maanpinnalle ja muutama mallasviskien maailmaan vetävä yksilö maisteltua. Monen ensikosketus maltaisiin on lähtenyt Laphroaigien ansiosta. Pieni hatunnosto tälle. Lasissa kävi siis 10yo, QC ja 18yo.
http://mushimalt.blogspot.fi/2014/02/laphroaig-quarter-cask-2013-laphroaig.html______________________________________________________________________________
Dougjarvis (16.2.2014 19.34.12)
Tuli kokeiltua itselle useampia uusia viskejä kun siihen ravintolan viskilista oivan tilaisuuden antoi. Minun on ihan turha yrittää nuotittaa, mutta pari kommenttia kuitenkin. Kaikki seuraavat viskit menivät mulla kategoriaan hyvää muttei erikoista:
-makers mark
-springbank 15
-bushmills 16
-benriach 15
-teerenpeli 8
-readbreast 12
-bunnahabhain 10
-glenfarchas 40
Mutta löytyi 2 jotka maistui enemmän.
Ilmeisesti kyseessä oli seuraava:
BenRiach 26 yo 1984 (54,1%, OB, cask #7193, peated, Virgin oak finish)
Sitten baarimikko kaivoi jostain tastingista ylijäänyttä:
Laphroaig 14 Year Old 1998 Cask 9227 - Old Malt Cask
Tämä oli parasta viskiä mitä meikäläisen suussa on käyny. Ihan erillaista kuin kaikki "perus"lapparit. Mulle outo suunkuivaus efekti oli näissä molemmissa, joka sopi aivan mainiosti. Osaisiko joku suositella näistä kahdesta joitain vastaavia joita vois jostakin löytääkin.
Ylijäämä lappis maksoi 6,80 4cl. Mom sold out mutta hintatieto 109 70cl.
______________________________________________________________________________
Dougjarvis (16.2.2014 20.23.02)
Ja tuosta eka listasta unohtui
Glendronach 18 allardice______________________________________________________________________________
Toni V (19.2.2014 13.34.17)
Palloa telkusta sekä sämplejä;
Glengoyne CS
Pähkinä, manteli, rusinaa - kuivattuja hedelmiä, öljyisyyttä. Hyvää.
Caol Ila ultimate 11yo
Savu, luumuinen terva, nuorta, lakritsia. Pistävä, karvas maku. Savu nousee oikein jälkimaussa. Suuhun jää karvas, kitkerähkö maku.
Tässä on osa sellaista mistä todella pidän, mutta tuo nuoruus ja karvaus ei maistu.
Laphroaig Chateau Petrus 11yo
Viinimäinen tuoksu, makeaa, savua, jodia. Lopussa kuivaa hiukan. Hieno, nätti! Erinomainen yhdistelmä Lapparin potkua ja viinimäisyyttä.
Arran 10yo
Vanilja, tammi, makea. Todella perus Highland-tyylinen. Ihan ok
Tuntematon/ Mushi
Tumma väri viittaisi paksuun sherryisyyteen.
Yllätys kun viski tarjoaakin omenaa, omenankuorta, pähkinää, sherry on jotenkin piilossa. Kuivattaa hämmentävästi suun, maussa vielä jotain kukkaa. Erikoinen, jännä tuttavuus.
Pitäisikö sitten arvata mitä tämä on? Balvenie? Japanin maalta joku?______________________________________________________________________________
Mushinico (19.2.2014 14.50.16)
quote[053E3F380E07510 (link)]:
Palloa telkusta sekä sämplejä;
Glengoyne CS
Pähkinä, manteli, rusinaa - kuivattuja hedelmiä, öljyisyyttä. Hyvää.
Caol Ila ultimate 11yo
Savu, luumuinen terva, nuorta, lakritsia. Pistävä, karvas maku. Savu nousee oikein jälkimaussa. Suuhun jää karvas, kitkerähkö maku.
Tässä on osa sellaista mistä todella pidän, mutta tuo nuoruus ja karvaus ei maistu.
Laphroaig Chateau Petrus 11yo
Viinimäinen tuoksu, makeaa, savua, jodia. Lopussa kuivaa hiukan. Hieno, nätti! Erinomainen yhdistelmä Lapparin potkua ja viinimäisyyttä.
Arran 10yo
Vanilja, tammi, makea. Todella perus Highland-tyylinen. Ihan ok
Tuntematon/ Mushi
Tumma väri viittaisi paksuun sherryisyyteen.
Yllätys kun viski tarjoaakin omenaa, omenankuorta, pähkinää, sherry on jotenkin piilossa. Kuivattaa hämmentävästi suun, maussa vielä jotain kukkaa. Erikoinen, jännä tuttavuus.
Pitäisikö sitten arvata mitä tämä on? Balvenie? Japanin maalta joku?
Tämä oli se "kuuluisa" oman tynnyrin tuotos. Joka on muuten parantunut nyt ajan myötä.______________________________________________________________________________
Dougjarvis (20.2.2014 18.17.10)
Ensimaistiaiset uigeadail ja corryvreckania. Joutuu kyllä jomman kumman hankkiin.
______________________________________________________________________________
Toni V (21.2.2014 7.15.28)
Glendronachit rinnakkain;
15yo revival
1993 single cask #33 59,1% bottled 2013
21yo parliament
Peruslinja; paksu sherryisyys, pähkinät, mantelit, kypsät hedelmät on hyvin sama näissä. Eroina;
15yo mustevivahdetta, raa'in, terävin, hiukan karvas
'93 paksuin, runsain pähkinä ja manteli, jälkimaussa suuhun jää karvas maku niinkuin monessa vahvasti olorosotynnyrissä kysytetyssä viskissä.
21yo makeampaa, kevyempiä nootteja; vaniljaa ja tammea. Öljyinen. Tyylikäs.
Päällimmäisenä jää mieleen 93 niin paksu ja vahva maku, toisaalta 21yo on hienostuneempi, makeampi ja tyylikkäämpi.
Tämän setin jälkeen tuli olo kuin olisi tukevan lounaan syönyt. Tuhtia tavaraa.______________________________________________________________________________
Mushinico (21.2.2014 7.19.59 last edit 21.2.2014 7.24.11)
Glenmorangeja aloin maistelemaan. En ihan perussettiä, vaan sieltä välistä ja lopusta. Muutamassa erässä maistelut ja eka raportti löytyy blogista. Täytysi kyllä testata noita "tavallisempiakin", kun kerkiää.
Glenmorangie Private Edition's - Companta ja Ealanta______________________________________________________________________________
POP (21.2.2014 11.48.48)
quote[01393F242522252F234C0 (link)]:
Glenmorangeja aloin maistelemaan. En ihan perussettiä, vaan sieltä välistä ja lopusta. Muutamassa erässä maistelut ja eka raportti löytyy blogista. Täytysi kyllä testata noita "tavallisempiakin", kun kerkiää.
Glenmorangie Private Edition's - Companta ja Ealanta
Pieni nippeli "virhe" tuolta blogijutustasi löytyy eli vaikka etiketti Ealantassa kertookin charrauksesta on siinä virhe, kyseessä on oikeasti heavily toasted. Tämän on esim Dr Lumsden korjannut näin:
Following distillation, Glenmorangie Ealanta Single Malt Whisky was aged for 19 years in heavily toasted virgin oak casks. Toasting just gives an altogether more subtle taste experience, says Dr. Bill Lumsden, Glenmorangies Master of Whisky creation. Lumsden, who holds a Ph.D. in Biochemistry (he wrote his dissertation on yeast physiology) and is the only person in the world to have been honored with Whisky Advocates Industry Leader of the Year award three times, is one of the most respected figures in the Scotch whisky industry. Charred oak gives a large amount of flavor really quickly and while it may work beautifully for the oily, gutsy spirits distilled in Kentucky and Tennessee, its not ideally suited for our rather refined and delicate Scottish spirit. As a result, Lumsden aged Ealanta exclusively in casks that were coopered from slow growth oak after being air-seasoned for just one year, as opposed to the traditional 18 to 24 months.
______________________________________________________________________________
Mushinico (21.2.2014 11.59.10)
quote[4A554A1A0 (link)]:

Kiitos tiedosta, korjasin hieman asiaa.______________________________________________________________________________
aapeli (21.2.2014 17.00.40)
Caperdonich, Kintra 1994, 18 yo, 47,9%. Vahvasti karvasmantelia, sitrushedelmää, teetä ja vaniljaa. Puuta.
Vähän kireähkön oloinen, lasiaikaa täytyy antaa ihan huolella, näin sai viskin avautumaan hedelmäisemmäksi.______________________________________________________________________________
HamyAntti (25.2.2014 7.10.25)
Eilen tuli testattua useita uusia tuttavuuksia.
Old Buck (2008 tislattu)
Aberlour 18yo
Laphroaig 1989 vintage
Glenfiddich Snow Phoenix
Bowmore 25yo sc (yksityinen pullottaja lisään myöhemmin)
Lagavulin Distillers Edition 1994
Lagavulin Distillers Edition 1995
Olivat kyllä kaikki mainioita tisleitä. Aberlour jäi selkeästi joukon hännille, mutta edusti erilaisuudellaan. Old Buck oli mainiota ja jokin ominainen leima oli maussa ja tuoksussa, josta tykkäsin. Olisi ollut kiva päästä maistamaan muitakin eriä.
Laphroaig oli taattua laatua ja toistaiseksi vanhin lappari jota olen päässyt maistamaan. Snow Phoenix oli positivinen yllätys ja tykkäsin erittäin paljon. Tuoksussa tullut kermakakku ja vaniljakastike lupasivat paljon ja tisle lunasti lupauksensa. Monimuotoinen ja erittäin maukas juoma.
Bowmore olikin sitten vaikea tapaus. Ennakkoluulot olivat sitä vastaan, mutta lopulta ne olivat täysin turhia. Todella maukas hieman "kirpsakka" nautinto. Tuoksussa sitrusta ja kukkaisuutta ja maku oli niin moniulotteinen, että pitäisi mennä maistamaan uudestaan.
Lagavulin oli taattua itseään. Jotenkin tässä porukassa jäi vähän yllätyksettömäksi. Erittäin hyvä islay viski, mutta taisi vain seura olla tällä kertaa isomman huomion arvoista. :P
Maistamaan en päässyt, mutta sainpa ihastella ja hypistellä Old Buckin ensimmäisen tislauserän viimeistä pulloa (100/100). Pullosta on kuulemma tarjottu aika sievoinen summa, mutta ei suostunut omistaja luopumaan.______________________________________________________________________________
Mushinico (26.2.2014 8.20.23 last edit 26.2.2014 8.22.30)
Pari muuta Glenmorangieta maisteltu hiljattain.
Glenmorangie Astar ja Signet
Yhteenvetona, Signet maistui hyvälle, muttei niin hyvälle kuin muistelin. Astar oli myös mielestäni aika hyvä, mutta hieman vaikea. Tynnyrivaikutuksen kuitenkin huomaa mielestäni.
Minkähän verran nykyään käytetään noita Designer Caskeja tuotannossa?______________________________________________________________________________
Triage (26.2.2014 9.04.43)
quote[6D555348494E49434F200 (link)]:
Pari muuta Glenmorangieta maisteltu hiljattain.
Glenmorangie Astar ja Signet
Yhteenvetona, Signet maistui hyvälle, muttei niin hyvälle kuin muistelin. Astar oli myös mielestäni aika hyvä, mutta hieman vaikea. Tynnyrivaikutuksen kuitenkin huomaa mielestäni.
Minkähän verran nykyään käytetään noita Designer Caskeja tuotannossa?
Koitahan maistaa tuota Signetiä uudelleen laadukkaan tumman suklaan kanssa ja taas maistuu..
Ainakin omasta mielestä oli ihan loistava yhdistelmä.______________________________________________________________________________
Mushinico (26.2.2014 10.52.20)
quote[597F646C6A680D0 (link)]:
quote[6D555348494E49434F200 (link)]:
Pari muuta Glenmorangieta maisteltu hiljattain.
Glenmorangie Astar ja Signet
Yhteenvetona, Signet maistui hyvälle, muttei niin hyvälle kuin muistelin. Astar oli myös mielestäni aika hyvä, mutta hieman vaikea. Tynnyrivaikutuksen kuitenkin huomaa mielestäni.
Minkähän verran nykyään käytetään noita Designer Caskeja tuotannossa?
Koitahan maistaa tuota Signetiä uudelleen laadukkaan tumman suklaan kanssa ja taas maistuu..
Ainakin omasta mielestä oli ihan loistava yhdistelmä.
Ei ollut tummaa suklaata saatavilla kun maistelin, mutta vaalea suklaa ainakin korosti pontikkamaisuutta :)______________________________________________________________________________
Dougjarvis (26.2.2014 11.17.15)
Eilen tastingissa
jameson original
jameson 12
jameson 18
readbreast 12
jameson rarest vintage reserve______________________________________________________________________________
Toni V (26.2.2014 11.28.04)
quote[6A52544F4E494E4448270 (link)]:
quote[597F646C6A680D0 (link)]:
quote[6D555348494E49434F200 (link)]:
Pari muuta Glenmorangieta maisteltu hiljattain.
Glenmorangie Astar ja Signet
Yhteenvetona, Signet maistui hyvälle, muttei niin hyvälle kuin muistelin. Astar oli myös mielestäni aika hyvä, mutta hieman vaikea. Tynnyrivaikutuksen kuitenkin huomaa mielestäni.
Minkähän verran nykyään käytetään noita Designer Caskeja tuotannossa?
Koitahan maistaa tuota Signetiä uudelleen laadukkaan tumman suklaan kanssa ja taas maistuu..
Ainakin omasta mielestä oli ihan loistava yhdistelmä.
Ei ollut tummaa suklaata saatavilla kun maistelin, mutta vaalea suklaa ainakin korosti pontikkamaisuutta :)
Aiemmin pidin paljon Signetistä mutta tuo oma pullo oli heikko esitys sen verralla. Tuntui ettei sitä suklaisuutta ollut samassa määrin ja toisaalta nuoren karvaita nootteja oli noussut enemmän esille. Tuli mieleen että onko menekin myötä laitettu pulloon nuorempaa tavaraa...______________________________________________________________________________
POP (26.2.2014 16.04.37)
Oletteko katsonut millä L-koodilla nuo maistamanne/juomanne Signetit ovat olleet? Eroja varmaan löytyy batchien välillä ja usein ne alkupään setit ovat parhaita. Oma korkkaamaton Signet on L 12 107 ja maistamani ovat kaikki olleet loistavia, mutten niistä ole koodia katsonut.
______________________________________________________________________________
Mushinico (26.2.2014 18.10.14)

Kaapiissa suljettuna löytyy L11 271 ja viimeisin oli L13 jotakin. Aiemmin muutaman kerran olen maistanut, mutten ole koodia huomannut katsoa.______________________________________________________________________________
aapeli (28.2.2014 17.21.47 last edit 28.2.2014 17.22.41)
Auchentoshan Virgin Oak, 46%. Apilankukkaa, hunajaa, vaniljaa sekä raikasta sitrushedelmää. Jotain samaa kuin 'valinchissa', mutta toki huomattavasti miedompana.
Glen Garioch Virgin Oak, 48%. Paksumman oloinen kuin ensimmäinen. Puuta, toffeeta, ja edelleen hedelmäisyys nousee hienosti esille.
Molemmat mielestäni maistuvia, jos olisi ihan pakko valita parempi, en valitsisi. Ja turtsin viskivarastoon kiitokset sampleista.
Glenlivet 16 yo Nadurra 55,1%. Batch#1110L. Hedelmäsalaattia, vaniljaa, vahvaa karamellisoitua vihreää, mutta kypsää omenaa. Kanelimaista mausteisuutta, mistä nousee jopa omenapiirakka mieleen. Loistoviski, toki paljolti sitä mitä osasin odottaa, mutta onnistui silti yllättämään positiivisesti.
Springbank, SMWS 27.97¨Glazed cashews and lemon lollies. 13 yo, refill gorda, 57,6%.
Paksua, kermaista sherryä. Luumua, punaista omenaa, appelsiinia, lakritsia. Savua. Lopuksi piipputupakkaa. Hieman hiipii rikkisyyttä mukaan, mutta onneksi hieman sinne ruudin, tai tulitikun suuntaan. Maistuu.______________________________________________________________________________
Toni V (2.3.2014 11.31.00)
quote[4B544B1B0 (link)]:
Oletteko katsonut millä L-koodilla nuo maistamanne/juomanne Signetit ovat olleet? Eroja varmaan löytyy batchien välillä ja usein ne alkupään setit ovat parhaita. Oma korkkaamaton Signet on L 12 107 ja maistamani ovat kaikki olleet loistavia, mutten niistä ole koodia katsonut.
Meinasi unohtua, mutta oma pullo on L9 259. Eli pari vuotta sitten kun sen ostin niin oli jo kaupassakin pölyyntynyt muutaman vuoden.
Pitääkin ottaa uusi yritys ko. juoman kanssa, jos vaikka olisi juuri tuo ollut huono satsi.______________________________________________________________________________
Mushinico (2.3.2014 12.25.59)
quote[516A6B6C5A53050 (link)]:
quote[4B544B1B0 (link)]:
Oletteko katsonut millä L-koodilla nuo maistamanne/juomanne Signetit ovat olleet? Eroja varmaan löytyy batchien välillä ja usein ne alkupään setit ovat parhaita. Oma korkkaamaton Signet on L 12 107 ja maistamani ovat kaikki olleet loistavia, mutten niistä ole koodia katsonut.
Meinasi unohtua, mutta oma pullo on L9 259. Eli pari vuotta sitten kun sen ostin niin oli jo kaupassakin pölyyntynyt muutaman vuoden.
Pitääkin ottaa uusi yritys ko. juoman kanssa, jos vaikka olisi juuri tuo ollut huono satsi.
Luulisi vielä L9 olevan parempaa satsia kuin nykyiset... mutta eihän sitä tiedä..______________________________________________________________________________
riqu ruisku (2.3.2014 23.34.56 last edit 2.3.2014 23.36.35)
Lauantaina tuli maistettua 2cl Chivas Regal 18yo tuotetta. Oli ainoa tarjokas hotellin baarissa mitä pystyi edes ajattelemaan lasiin. Aika kummallinen viski. Maussa siirappia, rusinaa, luumua ja paahdettua ruisleipää. Outoa oli se että vaikka maut oli tummia, niin jotenkin runko oli silti kevyt. Välillä tuntui että vähän on makeaa ja heti perään taas että no eipäs olekkaan. Ota tuosta nyt selvää ;D No en itselle kuitenkaan pulloa ostaisi.
Sunnuntaina vuorossa oli Old Pulteney 12yo...______________________________________________________________________________
Toni V (6.3.2014 10.17.58)
Laphroaig 15 Year Old 1997 (cask 9843) - Directors' Cut (Douglas Laing)
Ensimmäiset siivut tästä eilen. Ensikosketus oli aika terävä, karvaalla jälkimaulla, mutta happea saadessaan alkoi nousta Laphroaigin perusmakujen lisäksi sitä salmiakkia, hentoisia sherrynoottejakin, tammea.
Toivottavasti tuo jälkimaun karvaus tasoittuu hapen saannin myötä, muutoin erinomaisesti paketissa Laphroaigin potkua yhdistettynä tukeviin makuihin.
Uisgen Director's cut -pullon kanssa ollaan samoilla linjoilla. 15-vuotiaalle reilu 150e on kyllä otsasuonia pullistava hinta.______________________________________________________________________________
MacMatti (6.3.2014 17.17.28)
quote[063D3C3B0D04520 (link)]:
Laphroaig 15 Year Old 1997 (cask 9843) - Directors' Cut (Douglas Laing)
Ensimmäiset siivut tästä eilen. Ensikosketus oli aika terävä, karvaalla jälkimaulla, mutta happea saadessaan alkoi nousta Laphroaigin perusmakujen lisäksi sitä salmiakkia, hentoisia sherrynoottejakin, tammea.
Toivottavasti tuo jälkimaun karvaus tasoittuu hapen saannin myötä, muutoin erinomaisesti paketissa Laphroaigin potkua yhdistettynä tukeviin makuihin.
Uisgen Director's cut -pullon kanssa ollaan samoilla linjoilla. 15-vuotiaalle reilu 150e on kyllä otsasuonia pullistava hinta.
Missäs tuollainen hinta kyseiselle pullolle on?______________________________________________________________________________
riqu ruisku (6.3.2014 18.07.25 last edit 6.3.2014 18.22.51)
Eilen kävi lasissa Old Pulteney 12yo, Connemara Cask Strenght, Lagavulin 16yo ja Nikka From The Barrel. Kaikkia 1-2cl
______________________________________________________________________________
Mushinico (6.3.2014 19.02.01)
quote[726971755F727569736B75000 (link)]:
Eilen kävi lasissa Old Pulteney 12yo, Connemara Cask Strenght, Lagavulin 16yo ja Nikka From The Barrel. Kaikkia 1-2cl
Mitäs tykkäsit Connemarasta?______________________________________________________________________________
riqu ruisku (6.3.2014 19.19.46)
quote[043C3A212027202A26490 (link)]:
quote[726971755F727569736B75000 (link)]:
Eilen kävi lasissa Old Pulteney 12yo, Connemara Cask Strenght, Lagavulin 16yo ja Nikka From The Barrel. Kaikkia 1-2cl
Mitäs tykkäsit Connemarasta?
Tuo pullo on ollut auki nyt jokusen kuukauden ja kyllä se oli rakkautta ensisiemauksella. Pidän siitä voimakkuudesta jota päärynämäinen raikkaus kivasti taittaa. Herkkuva on minun mielestä ja mihin hintaan!______________________________________________________________________________
Mushinico (6.3.2014 19.24.13)
quote[79627A7E54797E6278607E0B0 (link)]:
quote[043C3A212027202A26490 (link)]:
quote[726971755F727569736B75000 (link)]:
Eilen kävi lasissa Old Pulteney 12yo, Connemara Cask Strenght, Lagavulin 16yo ja Nikka From The Barrel. Kaikkia 1-2cl
Mitäs tykkäsit Connemarasta?
Tuo pullo on ollut auki nyt jokusen kuukauden ja kyllä se oli rakkautta ensisiemauksella. Pidän siitä voimakkuudesta jota päärynämäinen raikkaus kivasti taittaa. Herkkuva on minun mielestä ja mihin hintaan!
En ole tuota CS:ää maistanut, mutta kerran maistoin perus Connemaraa ja se oli ainakin omituisen pahaa. Pitää päästä maistamaan uudestaan.______________________________________________________________________________
riqu ruisku (6.3.2014 19.39.33 last edit 6.3.2014 19.40.16)
Lueskelin kans että muut Connet on vähän ollu omituisia (en ole muita maistanut), mut Caskin makukuvaus herätti kiinnostusta sen verran että poimin aikoinaan pullon talteen ja ylitti jopa odotukset. Yksi mun lempiviskeistä. Suosittelen kokeilemaan, ei ole ainakaan tylsä!
______________________________________________________________________________
ToKa (6.3.2014 19.45.44)
quote[1F27213A3B3C3B313D520 (link)]:
En ole tuota CS:ää maistanut, mutta kerran maistoin perus Connemaraa ja se oli ainakin omituisen pahaa. Pitää päästä maistamaan uudestaan.
Mullekin on tuosta jäänyt hieman epämiellyttävä muistikuva. Jotenkin perus-Connemaran savuisuus on kuin jälkeenpäin lisättyä eikä luonnollinen osa viskin kokonaisuutta.______________________________________________________________________________
Mushinico (6.3.2014 19.46.54)
quote[013A1E34550 (link)]:
quote[1F27213A3B3C3B313D520 (link)]:
En ole tuota CS:ää maistanut, mutta kerran maistoin perus Connemaraa ja se oli ainakin omituisen pahaa. Pitää päästä maistamaan uudestaan.
Mullekin on tuosta jäänyt hieman epämiellyttävä muistikuva. Jotenkin perus-Connemaran savuisuus on kuin jälkeenpäin lisättyä eikä luonnollinen osa viskin kokonaisuutta.
Jep. Oma muistikuva on savustetun kalan päälleliimattu savuisuus + sinilevää :D______________________________________________________________________________
riqu ruisku (6.3.2014 19.53.30)
Hyi olkoon... ei Cask Strenghtista kyl tuommoisia fiboja irronnut. On siinäkin ne eri makukomponentit jollaintapaa erillisen oloisia, mut kaikki maut hirmu hyviä ja se selkeä erottelu niissä vivahteissa tekee sen just mielenkiintoisen erilaiseksi
______________________________________________________________________________
Toni V (7.3.2014 8.20.54)
quote[3F203D3478383421213C550 (link)]:
quote[063D3C3B0D04520 (link)]:
Laphroaig 15 Year Old 1997 (cask 9843) - Directors' Cut (Douglas Laing)
Ensimmäiset siivut tästä eilen. Ensikosketus oli aika terävä, karvaalla jälkimaulla, mutta happea saadessaan alkoi nousta Laphroaigin perusmakujen lisäksi sitä salmiakkia, hentoisia sherrynoottejakin, tammea.
Toivottavasti tuo jälkimaun karvaus tasoittuu hapen saannin myötä, muutoin erinomaisesti paketissa Laphroaigin potkua yhdistettynä tukeviin makuihin.
Uisgen Director's cut -pullon kanssa ollaan samoilla linjoilla. 15-vuotiaalle reilu 150e on kyllä otsasuonia pullistava hinta.
Missäs tuollainen hinta kyseiselle pullolle on?
Tuota hintaluokkaa ne pyytelee kaupoissa, hiukan halvemmallakin irtoaa jostain missä serkku ei muutoin sopivasti piipahtanut.
Connemarasta itselleni tuli mieleen enemmänkin Bunnahabhainin vanha 12, turpeen maun ollessa mutaista.______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (13.3.2014 22.46.18)
Eilisen puolella nämä maistoin pubissa, kun pyörä vikuroi, eikä vienyt kotio.
G&M Linkwood 15. Ihan perushyvä, hedelmäinen viski. Vähän pahviselta tuo ajoittain tuntui maistuvan. Tätä pitäisi kohta tulla kotiinkin pottu.
Bowmore 16 Port Matured. Tämä oli hyvää, muttei ihan mitään huippua. Muuttui mukavan makean kirpeäksi vedellä.
Hassua oli myös se, että näistä Linkwood oli kalliimpi...______________________________________________________________________________
Obanboy (14.3.2014 9.44.24)
Longrow peated Campbeltown.
Kylläpä maistui hyvältä pienen tauon jälkeen.
Varsinkin alkumaussa on kirjoa vaikka kuinka paljon ja joka siemaus tuntuu hieman edeltäjäänsä erilaiselta.______________________________________________________________________________
MacMatti (14.3.2014 17.48.20)
quote[6C484A407E6D484F455255534E4C210 (link)]:
Longrow peated Campbeltown.
Kylläpä maistui hyvältä pienen tauon jälkeen.
Varsinkin alkumaussa on kirjoa vaikka kuinka paljon ja joka siemaus tuntuu hieman edeltäjäänsä erilaiselta.
Sisältö on sellainen sekamelska, hyvällä tavalla, että ei ole ihmekään.______________________________________________________________________________
Obanboy (15.3.2014 5.45.06)
quote[2639242D61212D3838254C0 (link)]:
quote[6C484A407E6D484F455255534E4C210 (link)]:
Longrow peated Campbeltown.
Kylläpä maistui hyvältä pienen tauon jälkeen.
Varsinkin alkumaussa on kirjoa vaikka kuinka paljon ja joka siemaus tuntuu hieman edeltäjäänsä erilaiselta.
Sisältö on sellainen sekamelska, hyvällä tavalla, että ei ole ihmekään.
Niin juuri.
Hienosti on erilaiset tynnyrit naitettu yhteen ja tuloksena monikerroksisuus ilman mitään päälleliimattuja elementtejä.
Hintaluokassaan mainio viski!______________________________________________________________________________
Toni V (15.3.2014 9.31.30)
Glengoyne 21 - Paksu, mantelia, öljyisyyttä, tyylikäs. Mutta vähän särmätön?
Chieftains Springbank '74 28yo. Kynttilä, vaha, voi, kukkia. Pysyvä maku. Vaikuttava viski, kunhan tuo kynttilä-voi ei häritse liikaa.
Balblair 89 vihreä omena, manteli. Pistävähkö.
Knockando 85 25yo Paksu sherrymanteli. Hieno ja tyylikäs mutta omaan makuun sherry syrjäyttää muut maut. Muistuttaa tukevia sherryfinisteltyjä viskejä.
Olipa melkoinen pläjäys tuo Springbank, muut sarjaan hyvät muttei muuta mieleenpainuvaa.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (15.3.2014 10.05.07)
quote[477C7D7A4C45130 (link)]:
Chieftains Springbank '74 28yo. Kynttilä, vaha, voi, kukkia. Pysyvä maku. Vaikuttava viski, kunhan tuo kynttilä-voi ei häritse liikaa.
Olipa melkoinen pläjäys tuo Springbank, muut sarjaan hyvät muttei muuta mieleenpainuvaa.
Voitko tarkentaa vähän mikä kyseessä? Ainakin 7 eri 1974/28y.o löytyy Chieftainsilta.
______________________________________________________________________________
Toni V (15.3.2014 10.10.58)
quote[4073652C436466636864010 (link)]:
quote[477C7D7A4C45130 (link)]:
Chieftains Springbank '74 28yo. Kynttilä, vaha, voi, kukkia. Pysyvä maku. Vaikuttava viski, kunhan tuo kynttilä-voi ei häritse liikaa.
Olipa melkoinen pläjäys tuo Springbank, muut sarjaan hyvät muttei muuta mieleenpainuvaa.
Voitko tarkentaa vähän mikä kyseessä? Ainakin 7 eri 1974/28y.o löytyy Chieftainsilta.
Sori, en ottanut pullosta tarkempaa kuvaa tuolla baarissa. Ei ollut CS, vaan 4x%.______________________________________________________________________________
HamyAntti (17.3.2014 6.12.07)
Bowmore Darkest kävi lasissa. Olipa se makea viski. Kunnon tuoksua en saanut, kun tuo iäkkäämpien oleskelu ravintola tarjosi juoman maitolasiin (ja hieman nokka jumissa katupölystä). Ihan hyvä viski, mutta en kyllä alkon hinnoilla tuota ostaisi. Perus Bowmoreksi hyvä.
______________________________________________________________________________
turtsi (22.3.2014 8.06.39)
Auchentoshania sampleillen tuli vietettyä perjantai-iltaa
Auchentoshan Classic. Mukavan kevyt ja tasaisen hedelmällinen perusviski. Positiivinen ylläri, kun odotti jotain surkeaa tapausta, vasta maun lupussa tuli hapanta tuhkaa. Saatan joskus maistaa toistenki
Auchentoshan Three Wood. Tämä parempaa kuin muistelin. Makeaa suklaata ja hedelmää, mutta rusinaisuus ei vaan miellytä viskeissä omaa suutani. Kansan suosikki ei taaskaan ollut oma suosikki
Auchentoshan 12. Viljainen ja hiljainen. Vähän kuin maissilastuja syösi aamiaispöydässä. Väliinputoojaksi joutui tämä
Auchentoshan Virgin oak. Hieman enemmän maustetta ja profiilia edellisiin verrattuna. Pikkaisen pistelevä, mutta maistuu tämäkin. Erillainen kuin muut
Auchentoshan Valinch 2 release. Kyllä perus ex bourbon tynnyrikypsytys sopii Auchentoshanin hennohkolle perusprofiilille. Maukasta sitruunaa, ylikypsää hedelmää. Maistuu minulle, yksi Auchentoshan suosikeista. Lisää kiitos!
Ihan hyvin upposi Auchentoshanin halpis tuotteet. Taas on semmoinen kausi että puhtaat perusmaut miellyttää ja mitään robustia savua eikä sherryä tarvita. Halvan maukasta juotavaa, sanoisin______________________________________________________________________________
Toni V (25.3.2014 11.46.42)
Pikaisesti, vanhenemisen kunniaksi;
Glen Grant tislattu 74, pullotettu 2012, 49,3% cask 7646
Glenlivet tislattu 74, pullotettu 2013, 55,1% cask 8211
Laphroaig 15 Year Old 1997 (cask 9843) - Directors' Cut (Douglas Laing)
Lappeenrannan Teerenpelin juhlaviski
Näistä Glen Grant oli alustavasti saman tyylinen kuin maistamani GG ib 70-luvun tuotteet, hyvin miellyttävä, paksu maku.
Glenlivet tuntui alkuun yllättävältä; kepeää kukkaisuutta ja paksua vahaa... Lähelle 40 vuotias viski on yllättävän kevyt ensipuraisulla.
Mutta, annetaan näille kaveruksille hapettumisaikaa vielä pullossa. Kunhan happea saavat niin makumaailma asettunee uriinsa paremmin.
Laphroaigin huonon kaulan karvaus on taittunut ja tämä viski on kyllä todellinen leka. :)
Teerenpelin juhlaviskistä taas tuntuu hävinneen selvät sherryiset nootit, pähkinää kyllä löytyy. Ihan ok tapaus tämäkin, vaikka nykyisellään suosisin enemmän 8yo versiota.______________________________________________________________________________
Obanboy (19.4.2014 7.18.58 last edit 19.4.2014 7.52.05)
Pitkän perjantain sokkoirkkukotitastingin voittajaksi valittiin 13 yo Cooley (Slainte), jonka kirpeät ja savuiset elementit pisti maistelijoiden irkkuviskirimat ihan uusiin korkeuksiin.
Kakkossija hyvin persoonalliselle Green spotille, mutta tässä kohtaa äänet hajoilivat myös Connemaran CS:n suuntaan, jonka mausta löytyi naisnäkökulman mukaan häiritsevissä määrin Barbin hiusten aromeja :o
Neljänneksi päätyi mehumainen, mutta ilmaantumisen myötä selkeästi parantunut Tallinnan tuonti The Irishman, jonka saatavuus töttörön mukaan on hyvin rajallinen - vain 1000 laatikkoa.
Kuten ehkä tekstistä välittyy, niin hyvin irlantilaisen postitiivinen ja mukava maistelu saatiin näillä pulloilla aikaiseksi.______________________________________________________________________________
Toni V (19.4.2014 17.58.12)
quote[0723212B150623242E393E3825274A0 (link)]:
Pitkän perjantain sokkoirkkukotitastingin voittajaksi valittiin 13 yo Cooley (Slainte), jonka kirpeät ja savuiset elementit pisti maistelijoiden irkkuviskirimat ihan uusiin korkeuksiin.
....
Onkohan tästä jotain lisäinfoa? Onko kyseessä samaa tislettä kuin Connemara vai jotain muuta?______________________________________________________________________________
HamyAntti (19.4.2014 19.50.05)
Eilen oli lasissa sellaista herkkua kuin: cLassic special de-luxe blended whisky
Jordanialaista blendiä tehty ST Andrewsin tislaamon kanssa yhteistyönä.
Yllättävän pehmeä ja miellyttävä maku. Ei pöllömpi blendi ja hintakin on kohtuullinen ;D
(korkissa muuten lukee "very rare whisky" väittämä ei välttämättä valehtele, kun on kumminkin muslimi maa kyseessä)______________________________________________________________________________
Obanboy (20.4.2014 5.06.54 last edit 20.4.2014 5.26.51)
quote[59626364525B0D0 (link)]:
quote[0723212B150623242E393E3825274A0 (link)]:
Pitkän perjantain sokkoirkkukotitastingin voittajaksi valittiin 13 yo Cooley (Slainte), jonka kirpeät ja savuiset elementit pisti maistelijoiden irkkuviskirimat ihan uusiin korkeuksiin.
....
Onkohan tästä jotain lisäinfoa? Onko kyseessä samaa tislettä kuin Connemara vai jotain muuta?
Valitettavasti ei paljoakaan.
Pullo myyntiin laivalla ilman mitään pakkausta ja etiketistä irtoaa vain nämä tiedot: Whiskyklubben Slainte, Cooley 13 yo 1999 - 2012, 229 bottles, 52,4%, bottled by Liquid Sun.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Connemara on Cooleyn savuinen tuoteryhmä ja voisi olettaa tämän pullon edustavan sitä savutonta tai ainakin vähäsavuista linjaa. Itse löydän kuitenkin päämakuina greipin ja oikein mukavan savuisuuden ja ihka ensimmäisellä sokkomaistolla olin sijoittamassa tätä Longrown valkoviiniviimeistellyksi viskiksi :)______________________________________________________________________________
Mushinico (20.4.2014 9.12.17 last edit 20.4.2014 9.14.01)
quote[4D696B615F4C696E647374726F6D000 (link)]:
quote[59626364525B0D0 (link)]:
quote[0723212B150623242E393E3825274A0 (link)]:
Pitkän perjantain sokkoirkkukotitastingin voittajaksi valittiin 13 yo Cooley (Slainte), jonka kirpeät ja savuiset elementit pisti maistelijoiden irkkuviskirimat ihan uusiin korkeuksiin.
....
Onkohan tästä jotain lisäinfoa? Onko kyseessä samaa tislettä kuin Connemara vai jotain muuta?
..... ja ihka ensimmäisellä sokkomaistolla olin sijoittamassa tätä Longrown valkoviiniviimeistellyksi viskiksi :)
En ole kuullut, että Longrowilla olisi tuollainenkin olemassa? Vai tarkoitatko niitä osittain punaviinitynnyreissä kypsytettyjä Longrow red -sarjalaisia?______________________________________________________________________________
Obanboy (20.4.2014 9.17.11)
quote[063E382322252228244B0 (link)]:
quote[4D696B615F4C696E647374726F6D000 (link)]:
quote[59626364525B0D0 (link)]:
quote[0723212B150623242E393E3825274A0 (link)]:
Pitkän perjantain sokkoirkkukotitastingin voittajaksi valittiin 13 yo Cooley (Slainte), jonka kirpeät ja savuiset elementit pisti maistelijoiden irkkuviskirimat ihan uusiin korkeuksiin.
....
Onkohan tästä jotain lisäinfoa? Onko kyseessä samaa tislettä kuin Connemara vai jotain muuta?
..... ja ihka ensimmäisellä sokkomaistolla olin sijoittamassa tätä Longrown valkoviiniviimeistellyksi viskiksi :)
En ole kuullut, että Longrowilla olisi tuollainenkin olemassa? Vai tarkoitatko niitä osittain punaviinitynnyreissä kypsytettyjä Longrow red -sarjalaisia?
Ei taida olla, mutta jos olisi, niin se maistuisi juuri tältä.
Yleensä juon skotlantilaisia viskejä ja kun tämän maistoin mysteerinä, niin oli todella vaikea sijoittaa tätä mihinkään omalla viskikartallani. Tuo määritelmä oli siis täysin hatusta revitty intuitio.
______________________________________________________________________________
mahola (2.5.2014 9.16.56)
Eilen (eli vappuaattona) korkkasin 15-vuotiaan, 1998 tislatun ja 2013 hollantilaisen viskikaupan itse järjestämillensä Leidenin viskimessuille pullottaman Dailuainen (Bourbon-tynnyri #3394, 51,2%). Hedelmäinen ja raikas tuoksu sopi hyvin tunnelmaan. Lisäksi löytyi heinää ja mallasta. Maku jatkoi samalla menolla ja lisänä löytyi vanilijaa ja anista tai kenties lakua.
Seurueen muutkin, viskeistä vähemmän kiinnostuneet jäsenet kehuivat nousuhumalan voimin "oikein hyväksi viskiksi".______________________________________________________________________________
mahola (8.5.2014 5.49.47)
Eilen, eli viime lauantaina tuli käytyä pitkästä aikaa ihan baarissa. Lasissa vieraili sangen maukas, savuinen ja merellinen Caol Ila 1984 (27 yo, pullotettu Whisky Barrelille 2011 52,4%, DL).
Perään piti vielä ottaa Laphroaig 1998 #700393 (15 yo, pullotettu 2013 TWE:lle, 60,8%, Signatory). Melkoinen barbaari, kuten prosenteistakin voi lukea. Veden kanssa läträys vie tältä pahimman terän ja alta paljastuu sangen sherryinen sekä maukkaan salmiakkinen Laphroaig.______________________________________________________________________________
Toni V (12.5.2014 17.50.15)
Ohimennen riipaistuna;
Laphroaig Three Wood & 1989
- Kolmen puun viski on hyvin toimiva, hiukan QC:stä pehmeämpi lappari. Ihan hyvää. 1989 jollain tapaa jatkaa samalla linjalla, lisäaika tynnyrissä on tuonut paksumpaa tammea. Päihittää 3 woodin, mutta ei hintansa arvoinen.
Glenkinchie 12:n pullonpohjat
-Hyvin tyylikäs lowlanderi. Kevyttä, makeutta eri muodoissa, kukkia, vaniljaa, pähkinää... Vahamaisuutta suussa. Hienoa! Harmi ettei tästä vanhempaa pullotettaa helpolla löydy.
______________________________________________________________________________
mahola (15.5.2014 9.45.31)
Eilen nappasin yömyssyksi napsun Highland Parkin 21-vuotiasta (OB, 47,5%). On kyllä ihan himpskatin hyvää. Ketuttaa kuin pientä majavaa tämä hinnannousu. Pullon pohjia viedään eikä lisää taida nykyhinnalla viitsiä ostaa.
______________________________________________________________________________
mahola (22.5.2014 8.16.37)
Eilen lasissa Blair Athol 25yo 1988 / 2014 refill sherry C#6918 46%, Ultimate Collection.
Tuoksu on runsas ja mausteinen. Mukana myös ujosti turvetta, hieman rikkisyyttä (kumia ja kärähtänyttä stidiä), ylikypsiä hedelmiä, marjoja ja tammea. Ajan kanssa taipuu pehmeämmäksi ja suorastaan kermaiseksi.
Maku alkaa kermaisen pehmeänä ja pitää sisällää rusinoita, mausteisuutta ja ylikypsiä rypäleitä. Taittuu hieman happamampaan suuntaan ja mukaan tulee yrttejä (minttua), kumia, mustaherukkaa, tammea ja kenties hieman turvetta. Jälkimaku on pippurinen ja keskipitkä. Mukana on myös eukalyptystä.
Sangen maukas, mutta loppua kohti ehkä hieman kitkerä viski. Rikas ja runsas tuoksu oli tässä parasta. Pieni rikkinen törähdys ei haitannut, vaan oikeastaan hieman tuki muuten tammista profiilia. Kuvittelisin että ajan ja veden kanssa läträämällä tästä saisi enemmän irti. En jäänyt kaipaamaan lisää voltteja.
Vedin perään Kilchomanin tämän vuoden Loch Gormin, jota en sen kummemmin analysoinut. Maistui kuitenkin hyvin ja tuntui hieman pehmeämmältä ja kypsemmältä kuin edellinen versio, toki saattoi tuo pohjille vedetty Blair Athol vaikuttaa.______________________________________________________________________________
InkRose (25.5.2014 21.45.54 last edit 25.5.2014 21.46.45)
Eilen korkattiin velipojan kanssa reissutuominen: Lark Distilleryn small cask -sarjan 100 ml maistiaispullo. Satalitraisessa portviinitynnyrissä kypsynyt 58% vahvuinen tasmaniantuholainen. Väsyneenä ensimaistona en kyllä mitenkään olisi port-käsitellyksi uskonut. Tähänkin täytynee palata lähemmin ajan ja ajatuksen kanssa, mutta perin pehmeä nuori viski oli hän.
______________________________________________________________________________
Toni V (9.6.2014 12.12.52)
Ohimennen Lappeenrannan Wolkoffista löytyikin muutama yllättävä viskipullote;
Benriach 30yo
Glendronach '95 px puncheon 17yo
Kummastakin jäi tarkemmat tiedot huomaamatta.
Olipas tyylikäs ja miellyttävä tuo Beariach - sivistynyttä sherryä, suklaisuutta, hieno jälkimaku... ehkei monipuolisin ja sherry jyrää aika paljon mutta kylläpä oli herkkua.
Glendronachi taas... Perus-glendronachin aineksen on kasassa; manteli, pähkinä, sherryisyys. Mutta Px ei ole jotenkin tässä sovussa, hapan-imelyyttä mutta oloroson tyylistä karvautta mistä en pidä. Ihan ok, muttei huippua...______________________________________________________________________________
Toni V (13.6.2014 6.14.34)
Eilen jalkapalloa ja Ardbegejä;
Airigh nam beist (L8)
Ardbog
Auriverdes
Perussävy näissähän on turvesavuineen sama, mutta
Beistissä erottuu kuivuus, vaniljaa, luumua, iän tuomaa pehmeyttä, miellyttävää kellaria.
Ardbogin sherryisyys tekee siitä paksumman, mantelisen, terävyyttä...
Auriverdeen ensipuraisu kuiva tuhka yhdistettynä vaniljan paksuun makeuteen ja kahviin. Kukas se puhuikaan maitokahvista? Sopiva ilmaisu tähän paikkaan. Paha kaula menossa joten ei vielä vedetä lopullista päätelmää, mutta ainakaan vielä tämä ei vakuuttanut.______________________________________________________________________________
POP (14.6.2014 19.46.41)
Taannoin tuli maistettua muutama viski:
-Bunnan Darach Ur 9 batch, tämä ei ollut omaan makuuni lainkaan, joku alkupään erä oli muistikuvien perusteella jopa miellyttävä.
-Smokehead 18y, aika tympeä ja yksinkertainen.
-Bowmore Black Rock, joo kuten toisaalla joku kirjoittikin, 40 euroa litra ja siltä se kyllä maistuikin ;)
-Bowmore Gold Reef, tämä maistui jo huomattavasti paremmalle, enemmän pörppävivahteita kuin BR:ssä, eikä mielestäni niin kuiva.
-Laphroaig An Cuan Mor, vaikken Lapparin suuri ystävä ole, niin tämä yllätti positiivisesti, ollen tasapainoinen, vivahteikas ja 50% toimivaa verraten esim QA:han joka on mielestäni todella ala-arvoinen viski, mutta ei tätäkään tarvise 100 euron hinnalla pulloa ostaa.______________________________________________________________________________
Obanboy (30.6.2014 5.56.43 last edit 30.6.2014 6.02.31)
Eilen mysteerisamplena vahva, tumman sherryarominen ja tuiman savuinen viski, joka paljastui Port Charlotte 11:ksi.
Oli kyllä paras tähän asti maistamista PC:stä. Pidin erityisesti vahvan hedelmäisestä sherryydestä ja siihen kietoutuneesta savusta. Tuli mieleen Lagavulinin DE, mutta tynnyrivahvuisena.
Tämä oli mukava poikkeus tax free erikoisuuksien maistumattomuudessa. Täytyy tähyillä pulloa kesän reissuilla.______________________________________________________________________________
Mushinico (30.6.2014 8.26.24)
quote[6743414B756643444E595E5845472A0 (link)]:
Eilen mysteerisamplena vahva, tumman sherryarominen ja tuiman savuinen viski, joka paljastui Port Charlotte 11:ksi.
Oli kyllä paras tähän asti maistamista PC:stä. Pidin erityisesti vahvan hedelmäisestä sherryydestä ja siihen kietoutuneesta savusta. Tuli mieleen Lagavulinin DE, mutta tynnyrivahvuisena.
Tämä oli mukava poikkeus tax free erikoisuuksien maistumattomuudessa. Täytyy tähyillä pulloa kesän reissuilla.
Ostin juuri sokkona laivalta 89e hintaan. Noottien perusteella kuulostaa hyvältä.______________________________________________________________________________
Obanboy (30.6.2014 10.48.53)
quote[033B3D262720272D214E0 (link)]:
quote[6743414B756643444E595E5845472A0 (link)]:
Eilen mysteerisamplena vahva, tumman sherryarominen ja tuiman savuinen viski, joka paljastui Port Charlotte 11:ksi.
Oli kyllä paras tähän asti maistamista PC:stä. Pidin erityisesti vahvan hedelmäisestä sherryydestä ja siihen kietoutuneesta savusta. Tuli mieleen Lagavulinin DE, mutta tynnyrivahvuisena.
Tämä oli mukava poikkeus tax free erikoisuuksien maistumattomuudessa. Täytyy tähyillä pulloa kesän reissuilla.
Ostin juuri sokkona laivalta 89e hintaan. Noottien perusteella kuulostaa hyvältä.
On siinä hintaa, mutta omaan makuuni niin sopiva, että saattaisin koriin nostaa. Täytyy katsoa, josko lentokentiltä saa vielä edullisemmin.
Vaatii muuten mielestäni vettä joukkoon ja lähes 60 prosenttisena tuntui myös sitä kestävän hyvin. Kolmen sentin sample ei tosin antanut ihan hirveän paljon tilaa testeihin.______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (30.6.2014 12.55.47)
11 v Port Charlotte alle satasella on nykyhinnoilla todella halpa.
______________________________________________________________________________
eläväpullo (30.6.2014 14.39.50)
Itse poistin myös PC11:n laivalta joku aika sitten. Nyt kesäkuun alussa ei viikkarin XPRS:ltä enää ainakaan löytynyt. Lentokentilläkään en ole nähnyt.
______________________________________________________________________________
Mushinico (30.6.2014 14.42.01)
quote[2A2627283B2D490 (link)]:
Itse poistin myös PC11:n laivalta joku aika sitten. Nyt kesäkuun alussa ei viikkarin XPRS:ltä enää ainakaan löytynyt. Lentokentilläkään en ole nähnyt.
Siljalla oli hyllyssä varmaan 6-9kpl. Myös Octomore 6.2 oli 6kpl. Octomore oli muistaakseni 95e.______________________________________________________________________________
Kronik (30.6.2014 15.29.02)
quote[556D6B707176717B77180 (link)]:
quote[2A2627283B2D490 (link)]:
Itse poistin myös PC11:n laivalta joku aika sitten. Nyt kesäkuun alussa ei viikkarin XPRS:ltä enää ainakaan löytynyt. Lentokentilläkään en ole nähnyt.
Siljalla oli hyllyssä varmaan 6-9kpl. Myös Octomore 6.2 oli 6kpl. Octomore oli muistaakseni 95e.
Tallinkilta pitäisi löytyä.
______________________________________________________________________________
Obanboy (24.7.2014 5.49.48 last edit 24.7.2014 8.24.58)
Birka Princessillä ei ole varsinaista viskibaaria, mutta pubin puolelta löytyi varsin mainio viskivalikoima, josta muutaman lasiin kaadatin:
Ardmore 25 yo
Tykkään Traditional Caskista ja odotukset olivat siksi korkealla. Tammisuus oli tässä mennyt milestäni jo vähän yli ja edes pieni vesilisä ei avannut uusia ulottuvuuksia.
Laphroaig An Cuan Mor
Laivahinta 70 cl pullolle on kunnioitettavat 100 euroa. Pubin hinta neljälle sentille oli härskin puoleinen 18 euroa, mutta kaksi senttinen oli maistettava ennen pullon mahdollista ostoa.
Maussa korostuu sama kuiva savu kuin QA:ssa, mutta tästä löytyy myös mehevämpiä makuja, jotka ovat kyllä valitettavan lyhyitä. En kyllä millään pysty perustelemaan itselleni tuon viskin ostamista hyllyyni. Hinta ja laatu eivät mielestäni kohtaa.
Caol Ila DE
Kaikin puolin mukava viski. Vähän lyhyt maku, mutta kevyt savu, makeus ja pehmeys täyttivät suun mukavasti heti alkupuraisulla. Täytynee hommata pullo joskus ja ottaa maisteluihin porttiviskinä vahvempien savujen maailmaan.______________________________________________________________________________
riqu ruisku (1.8.2014 8.53.20 last edit 1.8.2014 11.57.32)
Old Pulteney 12yo pullon lopetus ja finaaliksi pari centtilitraa Compass Box Peat Monsteria. Onpas mokoma todella maukasta savuviskiä, sanoisinpa että hämmästyttävän hyvää= HLS varsin muikea :)
![]()
______________________________________________________________________________
Toni V (8.8.2014 11.02.54)
Viime viikonloppuna istuskeltiin Pikkulinnussa.
Mm seuraavia juomia oli nenun edessä;
Auchetoshan 21yo - Joko viski tai maistaja oli tukossa alkuun. Lasissa pyörittelyn jälkeen viehättävän kuiva, maltainen juoma. Vaahteraa, pähkinää ja vahaakin löytyy. Jälkimaku ei ole kovin pitkä. Kuivuudessaan hieno muiden viskien rinnalla, mutta vahvempaa jälkimakua toivoisin. Lienee 18yon hinta/laatu paremmin kohdallaan.
Bowmore '90 16yo sherry oak Paksu, miellyttävän sherryinen, tervasavua, kumia. Hyvä! Erinomainen tuoksu.
Bowmore '88 21yo portwood Savun päälle herukkaa, hieno jälkimaku jossa suuhun nousee kypsiä hedelmiä. Hieno! Häviää tuoksussa Sherryoakille, mutta maku vie voiton.
Bowmore Claret Savua ja viinimäisyyttä, herukanlehtiä, leviävä jälkimaku. Loistava! Ennakkoluulojen takia ei ole ennen tullut maisteltua, mutta onpas hieno viski. Ainakaan nyt viinimäisyys ei ollut häiritsevää.
Caol Ila 18yo Hieno sivistynyt savuviski pitkällä jälkimaulla, savuisten mersu - Tyylikästä hyvää!
Littlemill 8yo Maltainen, viljainen, lakritsaa. Todella kova tuohon ikään.
McKillops Glencadam '74, Rosebank 20yo Edellisten lomassa nautiskeltuna jäivät tykityksessä hiukan taka-alalle. Oldskool-henkisiä. Sopivan rauhassa Rosebankistä nauttisi varmasti.
Reissun päällä lasissa kävi myös Highland Parkin Loki ja Freya, jotka aika mukavasti täydentävät toisiaan - Loki tummempana ja Freya makeampana ja raikkaampana. Samaten tuli maistettua Ardbegin kympin L5 -pullotetta joka oli äkkiseltään huomattavan makea. Mutta vaikkapa Auriverdeen rinnalla huomattavasti iäkkäämmän ja valmiimman oloinen. Pitääkin laittaa Arttuja riviin taas joku kerta.______________________________________________________________________________
Viltzu (8.8.2014 11.36.45)
Bruichladdich 10yo OB
T: hyvin hedelmäinen, raikas M: raikas, ruohoinen, vaniljaa taustalla______________________________________________________________________________
Viltzu (13.8.2014 7.43.55)
Balvenie 15yo Single Barrel 47,8%
T: raikas, sitruunaa, aavistus hunajaa ja vastaleikattua ruohoa M: maltainen, kevyt, alkoholia sopivasti taustalla, sitruuna ja hunaja vuorottelee
Tämä oli kompleksisempi kuin aikasemmin maistettu 12yo DW. Se oli liian yksitokkoinen.______________________________________________________________________________
upupa (19.8.2014 8.14.33)
Highland Park 12y 40%, Highland Park 18y 43% ja Highland Park 2001 40%
Maistoin kerrankin samana iltana. Tuota 18y on kehuttu todella paljon ja se on voittanut erilaisia palkintojakin.
Minusta erot olivat aika pieniä, mutta 18y menee ehkä juuri ja juuri 2001 edelle. Kauas taakse ei toki 12y jää, jonka hintalaatusuhde hakkaa kyllä molemmat muut.
Kaikki ovat tuoksuiltaan mietoja. Savuisuutta näistä saa hakea, mutta nokisuus tuntuu kivalta suussa.______________________________________________________________________________
mahola (21.8.2014 10.07.55)
Säätilan miellyttävän parantumisen johdosta pari savuisempaa viskiä lasissa.
Laphroaig Cairdeas Feis Ile 2013
Peittävän turpeisuuden ja portin tuoman makeuden alta löytyy nuorehko ja tamminen viski. Taustalla on suolaa, hieman kumia ja vaniljaa. Tätä näemmä myydään isolla rahalla nykysellään, mutta en ihan ymärrä miksi. Ihan juotava mutta ei kovin hyvin "integroitunut" viski. Aikaisemminkin hieman vaihtelevasti maistunut, mutta kun puteli on avattu yli vuosi sitten ja jäljellä on reilusti yli puolet, niin pakko varmaan todeta että omaan suuhun ei maistu.
Laphroaig 2000 / 2013 12 yo 51,7%, the Perfect Dram
Tässä on tuoksussa jotain samaa, mutta makeus on miellyttävän hedelmäistä ja mukana on selvää savua sekä salmiakkia. Maussa on savua, tervaa, salmiakkia ja varsin miellyttävä sekä paikoitellen yllättävänkin makea hedelmäisyys (omena). Aikaisemmin tuo hedelmäisyys on makeudessaan hieman jopa häirinnyt, mutta aika on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä ja nyt tämä toimii paremmin.______________________________________________________________________________
mahola (5.10.2014 8.38.29)
Tuli pyörähdettyä paikallisessa ja lasissa kävi pari varhais teini-ikäistä Islay-viskiä, elikkäs Laphroaig 13 yo "Brodir" ja Lagavulin 12 yo "Special Release 2002" (57,8%). Kumpainenkin oikein hyviä, mutta Lagavulin vei tällä kertaa voiton makealla runsaalla savuisuudellaan ja jälkimaun miellyttävällä lakulla. Brodir on kyllä omia lemppareitani, mutta jotenkin jäi ohueksi Lagan rinnalla.
Vinkkinä muuten että tuota vuoden 2012 special releasea, joka on ilmeisesti toinen julkaisu, saa Pikkulinnussa ihan kohtuulliseen hintaan (eli Lagan 12 yo:n listahintaan).______________________________________________________________________________
Mushinico (5.10.2014 9.53.34)
quote[3E23243B3F39560 (link)]:
Tuli pyörähdettyä paikallisessa ja lasissa kävi pari varhais teini-ikäistä Islay-viskiä, elikkäs Laphroaig 13 yo "Brodir" ja Lagavulin 12 yo "Special Release 2002" (57,8%). Kumpainenkin oikein hyviä, mutta Lagavulin vei tällä kertaa voiton makealla runsaalla savuisuudellaan ja jälkimaun miellyttävällä lakulla. Brodir on kyllä omia lemppareitani, mutta jotenkin jäi ohueksi Lagan rinnalla.
Vinkkinä muuten että tuota vuoden 2012 special releasea, joka on ilmeisesti toinen julkaisu, saa Pikkulinnussa ihan kohtuulliseen hintaan (eli Lagan 12 yo:n listahintaan).
Jommassa kummassa virhe?______________________________________________________________________________
Peat (5.10.2014 10.48.31 last edit 5.10.2014 10.49.31)
quote[7B43455E5F585F5559360 (link)]:
quote[3E23243B3F39560 (link)]:
Tuli pyörähdettyä paikallisessa ja lasissa kävi pari varhais teini-ikäistä Islay-viskiä, elikkäs Laphroaig 13 yo "Brodir" ja Lagavulin 12 yo "Special Release 2002" (57,8%). Kumpainenkin oikein hyviä, mutta Lagavulin vei tällä kertaa voiton makealla runsaalla savuisuudellaan ja jälkimaun miellyttävällä lakulla. Brodir on kyllä omia lemppareitani, mutta jotenkin jäi ohueksi Lagan rinnalla.
Vinkkinä muuten että tuota vuoden 2012 special releasea, joka on ilmeisesti toinen julkaisu, saa Pikkulinnussa ihan kohtuulliseen hintaan (eli Lagan 12 yo:n listahintaan).
Jommassa kummassa virhe?
Tässä tilanteessa laitan rahani likoon tämän puolesta, 2002 pullotettu = 57,8% ,mutta myös 2003 pullotettu = 57,8% :)______________________________________________________________________________
mahola (5.10.2014 14.33.34)
Moi,
tosiaan 2002 versio kyseessä. Pahoittelut typosta!______________________________________________________________________________
Dougjarvis (20.10.2014 17.35.26)
Balcones Brimstone 53%
Tuli kaupunnilla käyessä baarimikon suosituksesta maistettua jotain uutta. Makeaa grillattua tammea. Aivan loistava minun makuuni. Meni välittömästi hankintalistan kärkeen.______________________________________________________________________________
mahola (29.10.2014 12.28.20)
Maistelin paria Lagavulinia toissa päivänä Walking Deadia katsellessa. Sopivat hyvin grillaus-teemaan!
Aluksi kaadoin rinnakkain 2013 DE:n ja 2010 julkaistun only available at the distillery. DE ei oikein toiminut, tuntuen tunkkaiselta ja hieman sulkeutuneelta, ikään kuin sherry peittäisi tisleen alleen ja kuitenkin tuntuen ohuelta. Taisi olla huono hetki sille. Kaveri sen sijaan oli erinomainen, tupakkaisen savuinen, savukalainen, tervainen.
DE:n jälkeen päätin kokeilla rinnalla vielä 2012 Special Releasen, joka toimikin aivan eri tavalla. Makea savu, laku, suolaisuus, hedelmät ja pehmeä vanilja, hyvä kombo!
Lagavulin on viime aikoina ruvennut taas maistumaan. Varsinkin nuo vuosittaiset 12-vuotiaat ovat rautaa. Pakko kyllä kehua myös tuota vain tislaamolla myytyä 2010 pullotettua. Sangen vivahteikas ja robusti. Suussa viivähti mukavasti sellaisen iäkkään savuviskin tervainen tammi. Ostoslistalle!______________________________________________________________________________
mahola (7.11.2014 13.30.53)
quote[2934332C282E410 (link)]:
Maistelin paria Lagavulinia toissa päivänä Walking Deadia katsellessa. Sopivat hyvin grillaus-teemaan!
Aluksi kaadoin rinnakkain 2013 DE:n ja 2010 julkaistun only available at the distillery. DE ei oikein toiminut, tuntuen tunkkaiselta ja hieman sulkeutuneelta, ikään kuin sherry peittäisi tisleen alleen ja kuitenkin tuntuen ohuelta. Taisi olla huono hetki sille. Kaveri sen sijaan oli erinomainen, tupakkaisen savuinen, savukalainen, tervainen.
DE:n jälkeen päätin kokeilla rinnalla vielä 2012 Special Releasen, joka toimikin aivan eri tavalla. Makea savu, laku, suolaisuus, hedelmät ja pehmeä vanilja, hyvä kombo!
Lagavulin on viime aikoina ruvennut taas maistumaan. Varsinkin nuo vuosittaiset 12-vuotiaat ovat rautaa. Pakko kyllä kehua myös tuota vain tislaamolla myytyä 2010 pullotettua. Sangen vivahteikas ja robusti. Suussa viivähti mukavasti sellaisen iäkkään savuviskin tervainen tammi. Ostoslistalle!
Jatketaan monologia ja tarkennetaan sen verran, että tuo edellisessä mainittu Special Release oli 2013.
Nyt lasissa normi 16-vuotias, 2013 DE ja 2012 Special Release. Ehkä nyt on paha kaula juotu, kun DE on tuntuu avautuvan eri tavalla. DE tuoksuu ja maistuu hieman makeammalta ja varsinkin mausta löytyy tupakkaa. Ehkä 16-vuotiaan miellyttävä salmiakkinen jälkimaku kuitenkin vie voiton. Kumpikin toimii hyvin.
2012 Special Release on tuoksultaan hedelmäisen ja makean savuinen. Löytyy limeä ja märkää tuhkaa, hieman vaniljaa. Maku on edelleen hedelmäinen, jopa nuorekas. Tässä tuntuu tisleen hedelmäisyys kivasti läpi. Makeahko ja suolainen. Loppua kohti nousee laku ja terva sekä tuhka. Vesi tuntuu tuovan esiin hieman likaisen puolen, tuhkaisuuden käydessä kitkeräksi ja tupakkaiseksi. Oikein hyvää ja toimii ehkä paremmin ilman vettä. Jos pitäisi valita 2012 ja 2013 väliltä, niin ehkäpä mielummin tuo 2013.
______________________________________________________________________________
Mushinico (21.11.2014 8.01.19)
Tuli eilen maisteltua Benriach 19yo 1994 Virgin American Oak, Cask# 4386, 55,3% uudelleen pitäen mielessä alkoon tullutta uutta Suomi-benkkua, joka on varmaan samoihin suuntiin.
Tuoksu oli melko vaniljainen ja tamminen, mutta ei kuitenkaan raaka, tai liian nuori. Huomaa että on viettänyt pidempään tynnyreissä. En kuitenkaan tämän perusteella ostaisi samantyylistä benkkua juuri nyt kaappiin, koska sieltä löytyy jo samankaltaisia tuotteita. Jos kuitenkin on hakusessa virgin wood -tyyppistä pullotetta, niin tämä olisi hyvä yksilö, samoin Glenmorangien Ealanta on samantyylinen.______________________________________________________________________________
Viltzu (25.11.2014 5.00.07)
Talisker 10yo:ta tuli pieni siivu otettua. Kivasti lämmittävä ja pippurinen sopii näille koleille ilmoille.
______________________________________________________________________________
JS (25.11.2014 21.32.29)
Pari viikkoa sitten maistelin tuoretta Johnny Walker Red Labelia. En nyt puutu kyseisen juoman makuun tai yleiseen laatuun, mutta mainitsenpa että Red Label oli mennyt huomattavasti savuisempaan suuntaan. Edellisestä maistelusta oli muutama vuosi.
______________________________________________________________________________
Toni V (26.11.2014 7.16.53)
Sekalainen setti pallon katselun yhteydessä;
Tyrconnell pullo alkaa jo olla lähes tyhjä. Vielä maku kohdallaan - Vaniljaisuutta joka taipuu petrooliin ja yleensäkin makeutta & hedelmiä. Mukava viski!
DL director's cut Laphroaig 15yo savua, lakritsaa, potkua, merellisyyttä. Hieno juoma, josta ylimääräinen kirpeys on hävinnyt pahan kaulan mukana. Hyvää ja omaan suuhun toimiva lappari - kypsytys ei ole vienyt mukanaan potkua.
Bowmore Claret Vasta avatusta pullosta - raastettua herukanvartta, nokkosta, vihreää raakaa makua. Maussa nousee kypsempää hedelmää ja paksuutta. Ei ollenkaan samanlainen kokemus kuin Pikkulinnussa - jätetään puteli hengittelemään.______________________________________________________________________________
Viltzu (29.11.2014 20.44.04)
Laphroaig Select
Uusintamaisto ja ei kyllä edelleenkään vakuuttanut millään saralla. Tosi pliisu, tuoksusta ei saa oikein mitään irti kuin savua. Maku aika vetinen ja kevyt, tosi mietoja kaikki vivahteet. Ei jatkoon.______________________________________________________________________________
riqu ruisku (5.12.2014 9.58.18 last edit 5.12.2014 10.07.43)
-Kilchoman Port Cask. Ei edelleenkään oikein maistunut. Vähemmän savua enemmän hapanta sävypalettia. Heikoimpia Kilchoja omaan makuuni. Port kokemuksen pelottamana en uskaltanut edes ostaa Madeira finisteltyä tämän vuoden klubipullotetta. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt :-?
-Laphroaig 25yo. Hyvää tasapainoista Lappista. Ei ehkä hintansa väärtiä, mutta mieluusti juotavaa silti.
-Balcones True Blue. Sinimaissista valmistettu jenkki. Todella positiivinen yllätys, mukavan öljyinen ja herkullisen monipuolinen maku. Ostan pullon koska vaan.
-Jura Prophesy. Balconesin jälkeen vähän turhan tasainen, mutta ei pahaakaan.
-Bruichladdich 17yo. Ei toiminut. Jotain perunankorjuuseen liittyvää "pottumakua" ja suutuntumakin vähän valju. Vaikka loppua kohden ei maistunutkaan enää ihan niin vastenmieliseltä, niin ei tällä kertaa uponnut ollenkaan.
-Old Buck 2005/2012 tai saattoi olla 2007/2013. Unohdin tarkistaa
(Punavuoren Ahvenessa visiteeraavat voinevat hyllystä tsekata kyseisen 41% version pullosta).
Voi jummijammi, tässäpä herkullinen viski. Jo tuoksu lupaa vähintäänkin asiallista juomaa, mutta suuhun päästyä kielen ympärillä on tunnelma yhtä juhlaa. Erityisesti hedelmä- ja nallekarkkimainen jälkimaku viipyilee piiiiitkään ja herkullisesti suussa, olematta silti yhtään liian makea. Loistava ja tasapainoin pullote. Kunnon karkkipäiväviski!______________________________________________________________________________
Mushinico (5.12.2014 10.12.16)
quote[100B13173D10170B110917620 (link)]:
-Kilchoman Port Cask. Ei edelleenkään oikein maistunut. Vähemmän savua enemmän hapanta sävypalettia. Heikoimpia Kilchoja omaan makuuni. Port kokemuksen pelottamana en uskaltanut edes ostaa Madeira finisteltyä tämän vuoden klubipullotetta. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt :-?
-Laphroaig 25yo. Hyvää tasapainoista Lappista. Ei ehkä hintansa väärtiä, mutta mieluusti juotavaa silti.
-Balcones True Blue. Sinimaissista valmistettu jenkki. Todella positiivinen yllätys, mukavan öljyinen ja herkullisen monipuolinen maku. Ostan pullon koska vaan.
-Jura Prophesy. Balconesin jälkeen vähän turhan tasainen, mutta ei pahaakaan.
-Bruichladdich 17yo. Ei toiminut. Jotain perunankorjuuseen liittyvää "pottumakua" ja suutuntumakin vähän valju. Vaikka loppua kohden ei maistunutkaan enää ihan niin vastenmieliseltä, niin ei tällä kertaa uponnut ollenkaan.
-Old Buck 2005/2012 tai saattoi olla 2007/2013. Unohdin tarkistaa
(Punavuoren Ahvenessa visiteeraavat voinevat hyllystä tsekata kyseisen 41% version pullosta).
Voi jummijammi, tässäpä herkullinen viski. Jo tuoksu lupaa vähintäänkin asiallista juomaa, mutta suuhun päästyä kielen ympärillä on tunnelma yhtä juhlaa. Erityisesti hedelmä- ja nallekarkkimainen jälkimaku viipyilee piiiiitkään ja herkullisesti suussa, olematta silti yhtään liian makea. Loistava ja tasapainoin pullote. Kunnon karkkipäiväviski!
2005 ja 2007 ovat tosiaan molemmat 41,1%. En muista mitä ahvenesta lötyy.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (5.12.2014 11.19.09)
Upouutta Taliskerin kymppiä: kyllä se vaan näin on että kauppaan saavat jäädä Taliskerin kympit, yksinkertaisesti huonon makuista. Merivettä ja kireitä mausteita ja KUMIA. Tosi yksipuoleinen.
______________________________________________________________________________
malttivaltti (5.12.2014 16.42.58)
Muutaman vuoden ajan on Taliskerin kympistä alkanut tulla tolkun juomista vasta pohjalukemissa. Ei silti, alusta asti itselle kyllä pullot maistuvat, mutta elää niin voimakkaasti että trademark appelsiinit paljastuvat vasta lopussa.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (7.12.2014 7.31.03)
Muutamaa Bowmorea kokeiltiin eilen. Maistui kyllä :)
![]()
______________________________________________________________________________
Mushinico (7.12.2014 9.24.45)
quote[7F6163676953636253786469537B6D78697E0C0 (link)]:
Muutamaa Bowmorea kokeiltiin eilen. Maistui kyllä :)
Oliko teillä paikallisen yhdistyksen maistelua vai jokin muu? Mites eikö tuossa ala olemaan jo hieman liikaakin hyvää yhdelle kerralle (*kateellinen*)?______________________________________________________________________________
Peat (7.12.2014 11.42.49)
quote[7C444259585F58525E310 (link)]:
quote[7F6163676953636253786469537B6D78697E0C0 (link)]:
Muutamaa Bowmorea kokeiltiin eilen. Maistui kyllä :)
Oliko teillä paikallisen yhdistyksen maistelua vai jokin muu? Mites eikö tuossa ala olemaan jo hieman liikaakin hyvää yhdelle kerralle (*kateellinen*)?
Privana mentiin,mutta yksi maistelija vielä putosi pois tilaisuudesta ,siksi noita Bowikoita ei ollut niin runsaasti.______________________________________________________________________________
mahola (11.12.2014 11.01.10)
Maistelin pari Highland Parkkia eilen. Laitoin riviin 18-vuotiaan, puupökkelösarjan Thor-pullotteen sekä uuden 25-vuotiaan (45,7%). Kaikki siis tislaamon omia pullotteita.
Tämä on tuttua ruinausta uusista pullotteista, mutta miten muistan HP:n 18-vuotiaan olleen selkeästi syvempi maussaan? Ehkä oma maku on muuttunut, mutta tuntuu että olisi lähempänä nykyistä 12-vuotiasta kuin aikaisemmin. Otin vielä pienen siivun vanhaa 12-vuotiasta rinnalle ja se pieksi tämän armotta.
Thor sen sijaan vain paranee. Puteli ollut hieman vajaa 2,5 vuotta auki ja nyt maistuu todella hyvälle. Suklaata, kirsikkaa ja kuivakakkua kevyesti savustettuna (lakupiipulla) ja suolattuna. Oikein väkevä ja ryhdikäs, kuten ison Ukon pojan kuuluukin.
Uusi 25-vuotias oli positiivinen ylläri. Viski tuntuu tasapainoisemmalta ja pehmeämmältä kuin aikaisemmat (varsinkin varhaiset yli 50% versiot). Tummasävyinen, kypsä ja vivahteikas. Sherryinen tammi tuntuu hieman kuivattavana. Jälkimaussa ihana laku. Kovasti harmittaa hapokas hinta. Netistä vertailtuna kotimainen kauppa tuntuu olevan sangen kilpailukykyinen. Täytyypä kirjoittaa pukille!______________________________________________________________________________
Mushinico (13.12.2014 19.00.50)
Parin päivän sisällä tuli otettua muutamat siivut Bowmoren Springtidesta. Maukasta viskiä. Vei pidemmän korren Laimrigista (2014) ja 15yo Darkestista. Sopusuhtainen savu ja sherry toimii.
Macallan Oscuro maistui myös. Tuoksu oli ehkä hieman pettymys tällä kertaa, mutta laitetaan se osittain tukkoisen nenän piikkiin.
Taketsuru 17yo oli pettymys. Yleisesti ottaen jotenkin tylsä.
Old Pulteney 30yo oli hemmetin hyvä, taas. Loistava tasapaino ja pitkä maukas jälkimaku. Esimerkillinen ex-bourbonkypsytetty.
Bowmore Gold Reef oli jotenkin hieman tylsä, mutta ei huono. Vaniljainen jälkimaku jäi mieleen.
______________________________________________________________________________
Toni V (15.12.2014 19.10.44)
Ei eilen, mutta viimeviikolla Macallan -tastingissa
12yo Rusinaista sherryä, mausteita, mokkaa, öljyäkin. Tyylikäs ja monipuolinen.
Amber Tuoksu iskee - nuorta pontikkaista, sienimäistä. Maku onkin yllättävän mukiinmenevä, kevyempi sherryisyys ja enemmän ex-bourbon-tynnyrin fiilistä - vihreän omenan tyyliin (vaikka kyseessä onkin re-fill sherrytynnyreitä). Vaikea uskoa että nuorin tynnyri olisi 11-vuoden paikkeilla, niin nuoren oloinen tuoksultaan.
Sienna Amberia vahvempi sherryisyys, kuitenkin hyvin runkoa mukana. Sherryn ja mausteisuuden miellyttävä sekoitus. Hyvää...
Ruby Pykälää syvempi sherryisyys, ja mukava jälkimaku. Silti kevyehkö runko. Miellyttävä sherryviski.
12-vuotias on verrokkina kova näille värisarjalaisille. Ruby on selkeästi vahvempi sherryherkku, mutta silti 12-vuotiaasta irtoaa jotain perinteistä monimuotoisuutta mitä ei noista 1824-sarjalaisista irtoa.
Reflexion Moniulotteinen ja tukeva sherryherkku. Pehmeäksi taipuvaa mausteisuutta, ja öljyinen suuntuntuma. Makuvivahteet nousevat suuhun toisensa jälkeen. Hieno juoma, tosin todelliseen testiin vaatisi vierelleen jonkin toisen iäkkään sherrypaukun.
Tavallaan Macallan on tehnyt selkeän linjan sherryisyyden suhteen, mutta ei tuo minua vakuuttanut. En tosin olekaan Macallan-fani, eli joku voisi hyvinkin olla eri mieltä...______________________________________________________________________________
Obanboy (29.12.2014 8.04.44)
Serkku tarjosi eilen siivun Glengoynen 18 vuotiasta (OB).
Olipa maukasta!
Hieno sherryinen makeus, mutta ei kuitenkaan mikään sherrypommi.
Tämä oli paljon parempaa kuin omassa kaapissa majaileva 14 yo.______________________________________________________________________________
mahola (17.2.2015 11.20.24)
Eilen, eli viime lauantaina, piipahdin paikallisessa ja maistelin erinomaisen indy-Bunnan. Eli, Bunnahabhain 19 yo 1990 / 2009 #DL5121, 50 %. Makean hedelmäinen, karkkisen marjaisa ja suolainen. En sen kummemmin nootteja rustaillut, mutta lämpimästi suosittelen, jos vastaan sattuu tulemaan.
______________________________________________________________________________
Toni V (25.2.2015 7.37.41)
"Savua tu(r)paan" henkisesti Laphroaigit;
10yo Jo pidempään auki ollut pullo on menettänyt savuaan, eikä enää ole parhaimmillaan. Savu on taittunut vahvemmin tuhkan puolelle, lääkemäinen jodisuus on mukana vahvana. Jälkimaun jälkeen suuhun jää karvas maku. Ihan ok luokassa, mutta pitääkin koittaa tyhjentää tämä "lähiaikoina".
Laphroaig 15 Year Old 1997 (cask 9843) - Directors' Cut (Douglas Laing) Savua, lakritsaa, lääkemäisyyttä, tammea. Suussa leviää räjähtävästi ja maku pyörii ympäriinsä. Pitkä jälkimaku. Hieno Lappari joka toimii kuin leka!
Laphroaig 21 Year Old 1992 (cask 9969) - Director's Cut (Douglas Laing) Yrttisyyttä, mustetta, herukkaa!, tammea. Edellisten jälkeen tuntuu hienostuneelta ja kevyeltä, jää 15yo:n jalkoihin. Sokkona tuhkaista Bowmorea ;) Jätän lasin sivuun ja lopettelen edelliset ennenkuin käyn tämän kimppuun.
Hetkisen myöhemmin, kun potkivammat juomat on tyhjennetty, uusi yritys; Nyt erottuu mukavasti savuakin, ja lääkemäisyyttä. Sherryisyyttä, mutta hyvin kuivaa sellaista. Hienostunut maku ja jälkimakukin tuntuu nyt hyvin pitkältä. Ilman edellisiä jyriä toimii loistavasti, hyvin valloittava viski!
Tirehtöörien leikkauksien välillä on paljon samaa, mutta samalla hyvin paljon erilaista. Makupaletti tietyllä tavalla on samantyylinen, mutta 21 on hyvin paljon iäkkäämmän oloinen, 15-vuotiaan ollessa enemmän tiukka jyrä.______________________________________________________________________________
mahola (12.3.2015 13.57.25)
Oikeaoppisesti maistellen, eli Insurgencyä pelatessa, vetäsin huiviin pari viskiä.
Highland Park 1990 / 2009 Signatory 55,8%. Puteli ollut auki kauan mutta vielä riittää puhtia. Hedelmää ja turvetta löytyy, ehkäpä suklaata (sellaista lidlin tummaa suklaata missä on punaisia marjoja mukana). Lopussa hieman kitkerää tammea ja ujo töräys rikkiä. Toimii.
Laphroaig 10 yo CS Batch 6. Aikaisemmin olen tätä haukkunut eikä nytkään pysty kehumaan. Nyt kun puteli ollut auki jo kuukausia, niin kumi tuntuu voimistuneen ja samoin makea vanilja. Maku on terävän vaniljainen ja kärähtänyt kuminen tiiviste roikkuu mukana. Turvetta, tammea ja lisää makeaa vaniljaa. Suutuntuma on makeasta vaniljasta huolimatta kuivattava. Ei hyvä.
Lagavulin 12 yo 2012 release. Pieksee edellisen sata - 0. Makean nuorekas, pehmeä, turpeinen ja suolainen. Mukavan tasapainoinen. Suutuntuma on pehmeä ja öljyinen.
Että sellaiset pelit.______________________________________________________________________________
mahola (13.3.2015 6.43.33 last edit 13.3.2015 6.44.03)
Piti vielä eilen ottaa tyypin uudesta pullotteesta.
Tamdhu 2005 / 2015 c#352 60,2% van Wees. Tämän sisar-caskia (c#353) on interwebseissä kehuttu, joten toiveikkaasta nappasin tämän, jos vaikka olisi helmi.
Tuoksu on kermaisen toffeinen ja todella makea. Siirappia ja kuivattuja hedelmiä, rusinoita. Maku on öljyisen makea, sokerinen. Sangen pehmeä (voltit tuntuu, mutta alkoholi ei puske läpi), mutta tammi tuo pientä särmää. Edelleen toffeeta ja hunajaan dipattuja kuivattuja hedelmiä. Tuntuu kuin suuhun jäisi sokerinen kalvo, kuten vaikka joidenkin PX-sherryjen jälkeen. Vaikka viski on makea ja erityisesti tuoksun osalta todella toffeinen, se toimii kuitenkin hyvin eikä mene (ainakaan omaan makuun) yli. Hinta/laatusuhde on nykymarkkinalla hyvä, vaikka vain 10-vuotiaasta viskistä on kyse.
Muuta Tamdhua ei löytynyt, mutta kaapissa oli sample toista vahvan sherryistä van Weesiä:
Longmorn 1996 / 2014 c#105084 59% van Wees
Tässäkin tuoksu erittäin sherryinen, mutta taipuu hieman kuivempaan suuntaan säilyen kuitenkin makeahkona. Suklaata, mausteita, tammea, kuivakakkua, ehkä vähän kaffeeta. Maku jatkaa tuoksun teemalla eli suklaata, sherry-kakkua ja tumman siirappisia sävyjä. Mukaan tulee eukalyptystä ja marjaisuutta. Jälkimaku on kääntyy hieman kuivattavaksi ja tammi tuntuu selkeämmin kuin edellisessä.
Oikein hyvä viski tämäkin ja myös sangen makea. Vertailussa edelliseen vain tuntuu perätä kuivahkolta Tamdhun ollessa todella todella makea.______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (31.3.2015 5.35.21)
Glenlivettiä eilen Huntersissa. 12 maistui pitkästä aikaa yllättävänkin hyvälle. Joskaan ei mitenkään monimutkainen ole.
Tarjolla oli myös 15, 18, Nadurra Oloroso, Guardians Chapter ja Xeres 1994. Xeres oli näistä mielestäni miellyttävin. Joskaan ei lähelläkään hintaansa.
Vaikka ihan mukavia viskejä olivat, niin makuprofiili oli kaikissa aika yllätyksetön. Mukava tapahtuma kuitenkin ja mukavaa seuraa.______________________________________________________________________________
Obanboy (12.4.2015 6.40.44)
Kilchoman Machir Bay vertikaali 2012-2013-2014.
2012 on ollut yksi suosikkiviskejäni ja sitä piti ostaa oikein urakalla, kun huomasin maun muuttuneen 2013 versiossa. Tästä keskustelin 2014 Uisgessa tislaamon edustajan kanssa ja hän kertoi vattauksen muuttuneen sherry-bourbon tynnyreiden suhteen - omana mielipiteenäni kerroin, että huonompaan suuntaan.
2014 version maiston nyt Uisgessa ja sepä maistui taas tutun hyvältä. Piti sen innoittaman ostaa pullo ja eilen maistoin nämä kaikki rinnakkain.
2012 oli tuoksultaan ja maultaan savuisin ja suoraviivaisin.
2013 erottui edelleen heikoimpana - muihin verrattuna vetisempi, lyhyempi maku ja vähemmän savua ja mausteisuutta.
2014 varsinkin tuoksussa, mutta myös maussa vähemmän savua kuin 2012 versiossa. Tilalla hieman hedelmäisyyttä, joka oli ihan miellyttävä piirre.
Parillisten vuosien versioista on hankala nimetä parempaa ja ovat kaikin puolin hyvin lähellä toisiaan. Tämä olikin se mitä toivoin ja hain - Machirin laatu ei ole laskussa, vaan 2013 oli pelkkä notkahdus tai kokeilu.______________________________________________________________________________
Artturi (15.4.2015 14.32.56 last edit 15.4.2015 14.33.53)
King Car Single Malt Whisky Taiwaan maan viskin oli Kavalan pullottanut 46 %:n vahvuuteen.
Ikämerkitsemätön tuote ei häikäissyt monivivahteisuudellaan eikä syvyydellään, mutta notkeasti se taipui kurkusta alas ilman vettä. Vesitilkka lyhensi entisestään sitä kahden sekunnin aikaa, jona makuhermot yrittivät raapia jonkinlaista muistikuvaa makupaletista.
Blendarimaisen helppo ja yksinkertainen viski johon sokerikulöörillä oli taiteltu maukas väri.______________________________________________________________________________
mahola (17.4.2015 14.50.22)
Vetäisin Speysiden reissusta toipuneena kolme Clynelishiä.
Ensimmäisenä oli pari vuotta sitten ostettu 14 yo OB. Vahainen, hedelmäinen ja suolainen. Oikein tasapainoinen ja hyvä. Tällaisia peruspullotteita maistelee mielellään.
Toisena Hollantilaisen van Weesin Clynelish 23 yo 1991 / 2014 #13213 + #13214 46%. Nyt iskee päälle sitrusta, suolaa, hedelmiä, vähän tammea (mikä ei OB:ssa paljoa muuten vaivannut) taas vahaa ja ehkä hieman savua. Oikein maukas tämäkin eikä leikattu vahvuus ollenkaan haittaa. Tuoksussa ujo lakkamainen vivahde.
Viimeisenä Gordon & Macphailin Clynelish 1994 Connosseur's Choice 43%. Kyseessä mini, josta ei tarkempaa tietoa irronnut. Jännistä Whiskybase kertoo, että tätä on myös iso pullo, jossa ikämerkintä (16yo) ja whiskybasen mukaan myös eri vuonna pullotettu... Joka tapauksessa sangen hieno viski. Tuoksussa on pehmeän toffeinen ja sangen makea, muuten tutuilla elementeillä. Maussa on yllättäen selkeä laastari ja pieni savu, taustalla tutut makeat hedelmät.
Kaikki oikein hyviä ja tuo 14 yo OB pärjäsi kivasti. G&M:n pullotetta mielellään ostaisin, jos saisin varmuuden että on samaa kamaa kuin isossa pullossa.______________________________________________________________________________
mahola (22.4.2015 9.04.15)
quote[35282F3034325D0 (link)]:
Vetäisin Speysiden reissusta toipuneena kolme Clynelishiä.
Ensimmäisenä oli pari vuotta sitten ostettu 14 yo OB. Vahainen, hedelmäinen ja suolainen. Oikein tasapainoinen ja hyvä. Tällaisia peruspullotteita maistelee mielellään.
Toisena Hollantilaisen van Weesin Clynelish 23 yo 1991 / 2014 #13213 + #13214 46%. Nyt iskee päälle sitrusta, suolaa, hedelmiä, vähän tammea (mikä ei OB:ssa paljoa muuten vaivannut) taas vahaa ja ehkä hieman savua. Oikein maukas tämäkin eikä leikattu vahvuus ollenkaan haittaa. Tuoksussa ujo lakkamainen vivahde.
Viimeisenä Gordon & Macphailin Clynelish 1994 Connosseur's Choice 43%. Kyseessä mini, josta ei tarkempaa tietoa irronnut. Jännistä Whiskybase kertoo, että tätä on myös iso pullo, jossa ikämerkintä (16yo) ja whiskybasen mukaan myös eri vuonna pullotettu... Joka tapauksessa sangen hieno viski. Tuoksussa on pehmeän toffeinen ja sangen makea, muuten tutuilla elementeillä. Maussa on yllättäen selkeä laastari ja pieni savu, taustalla tutut makeat hedelmät.
Kaikki oikein hyviä ja tuo 14 yo OB pärjäsi kivasti. G&M:n pullotetta mielellään ostaisin, jos saisin varmuuden että on samaa kamaa kuin isossa pullossa.
Tähän vielä sen verran, että sain G&M:ltä varmistuksen että samaa kamaa minissä ja isossa putelissa.
______________________________________________________________________________
Obanboy (28.4.2015 11.35.40)
Bruichladdichin Bere Barley 2008.
Melkoisen vahva ohran aromi, joka tässä tapauksessa ei ole niin huono juttu. Beressä on omassa suussani sellaisia raikkaita elementtejä, jotka tuovat rieslingin mieleen.
Vesilisää täytyy ensi kerralla koittaa. Serge kehui sen parantavan tasapainoa entisestään.______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (29.4.2015 6.49.14)
Tuli kokeiltua lasillinen Compass Boxin Spice Treetä. En oikein lämmennyt sille ja muutamia muita CB:n pullotteita testanneena ne tuntuvat jotenkin sellaisilta bourbonin ystäville suunnatuilta skottiblendeiltä, vähän mitäänsanomattomilta ja varsin puuvetoisilta.
______________________________________________________________________________
Toni V (7.5.2015 6.17.16)
Itseasiassa tiistaina, jalkapallon äärellä, riviin Bowmoret. Näitähän tullut maisteltua joten ei mitään syväluotaavaa analyysiä tähän paikkaan.
1st edition 16yo, 18yo (L13?), 25yo (L11), 25yo small batch (L13?)
Suomibowikan kun laimentaa aika paljon herukkaisuus nousee pintaan ja vastaavasti pieni kireys poistuu. Erinomainen tuotos, kertakaikkiaan.
18 on hieno kuten aiemmin,
25yo:t vastakkain ei ole reilu vertailu, enkä suoranaisesti sitä hakenutkaan. Oma L11 pullo on jo ollut pari vuotta auki ja sample "small batch"iä on vasta avatusta. Kun voi olettaa uudempi on kirpakampi ja pidempään avattu pullo leppoisa. Pienenä erona small batchistä irtoaa mokkaisuutta, ja vähän kypsää omenankuorta - tavallisten kypsien hedelmänoottien lisäksi toki. Jälkimaku ei ole aivan niin valloittava kuin vanhemmassa, mutta sekin voi mennä tuoreen pullon piikkiin. Kelpo juomaa tämä small batch, tosin onhan tuo hinta noussut aika järkyttäväksi.______________________________________________________________________________
malttivaltti (13.6.2015 15.01.48)
Pitkästä aikaa Glenmorangien peruskymppi, oikein miellyttävä ja kesäinen viski. Kukkaistuoksuja, aprikoosia, purkkimangoa ja perustoffeeta. Aukesi juuri oikeaan aikaan näin kesän kynnyksellä.
Seuraavana melko paha pettymys, As We Get It Islay, jotain melko tuoretta erää. Viitisen vuotta sitten pullossa oli 99% varmuudella Laphroaigia kun en rinta rinnan sitä 10CS:stä juurikaan erottanut. Nyt lääkemäisyys ja tervalaku loisti poissaolollaan, tilalla oli vain ruohoisen vihreää, alaikäistä turpeen tuhnua ja tuhkaa. No joitain muitakin vivahteita, mutta ei inspiroinut suurempia pohtimaan. Eniten tuli viimeaikaisista kokemuksista mieleen Finlaggan CS, jota vaivasi aika lailla samat ongelmat. Kilchomanit olivat muuten minusta muutama vuosi sitten juuri tätä samaa soppaa myös, nykyään tilanne siellä hieman parantunut toki. Liekö sitten vain uskottava, että yksityisellä pullotuspuolella Islaytä edustaa miltei kautta linjan epäkypsä, NAS Caol Ila. Ainakin tältä vaikuttaa budjetin tältä puolen.______________________________________________________________________________
riqu ruisku (20.6.2015 9.56.58 last edit 20.6.2015 10.13.40)
Oikeastaan viikolla parina päivänä maistettuja
-Chivas Regal 12yo. Toimi lentokoneessa "hermojen rauhoittajana" :D
-Nikka Yoichi 10. Aina hyvää perus Nikkaa.
-Knockando 1990. Oli ilmeisesti ollut ravintolan hyllyssä avaamattomana pidemmän aikaa (ei ollut viskihyllyssä vaan silmät bongasi sen jostain liköörien joukosta). Korkkikin katkesi tarjoilijan yrittäessä avata. Oikein maistuvaa tammista ja hedelmäistä viskiä ilman selkeitä huonoja ominaisuuksi. Knockandoa voisi ostaa omaankin kaappiin lisää.
-Rittenhouse 100 proof. Yllätti positiivisesti ja hinta-laatu enemmän kuin kohdillaan. Meni helposti ilman vesilisääkin alas. Tiettyä bourbonmaista makeutta mausta löytyi mutta tässä kohtaa vain positiivisessa mielessä.
-Mortlach 9yo by Signature (40%). Ihan törkeän hyvä ja tasapainoinen viski. Tätä pitää hankkia.
-Clynelish 17yo by Liquid Library (51.4%). Vahvemmin särmin varustettu kuin edellinen Mortlach, mutta oikein hyvää tämäkin. En silti juoksujalkaa pulloa ostaisi.
Näiden lisäksi pari pikku samplea-> reissusta kotiin, kengät jalasta & kello ranteesta ja toisen mukaan tarttuneen tuliaispullon kanssa sohvalle levyttämään...
-Slyrs PX (batch 1). Aika karkkiviski joka kuljettaa läpi korvapuustileipomon (kaneli), nellekarkkeja, polkkakaramelleja sekä colapulloja. Enemmän kuin mielenkiintoinen tapaus :) http://www.worldwhiskiesawards.com/slyrs-px-finishing.22214.html
Jossain kohtaa pitää tuo vanha savuinen Compassikin koeajaa![]()
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (21.6.2015 10.49.35 last edit 21.6.2015 21.09.27)
Eilen nautittuja
-Cutty Shark 12yo. Alkoholia, harsoisen kevyttä hedelmäisyyttä ja lisää alkoholia. Ei maistunut minulle.
-Mackmyra Special 08. Nuorta alkoholia ja jotain koivunlehtimäisyyttä. Maut Cuttya voimakkaampia ja täyteläisempiä. Parempi mutta ei mikään tajunnan räjayttäjä.
-Slyrs PX. Noin tunnin seisottaminen lasissa auttaa tasoittamaan makua. Edelleen maistuvaa, vaikka nuortahan tämäkin on.
-Slyrs Bavarian single malt. Perus Slyrs ei tällä kertaa tehnyt vaikutusta. Tammista kuivahkoa nuorta viskiä. Tuppasi jäämään PX kypsytellyn jalkoihin.
-Glenfarclas 15yo. Odotin lukemani perustella enemmän, niin makeuden kuin makujenkin osalta. Farclassit ei vaan taida olla minun juttu. Tietty täyteläisyys kyllä loppujenlopuksi miellytti, mutta alkoholin pisto alkoi tässäkin tökkiä.______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (23.6.2015 7.53.09)
Miettiessäni kumpaa haluaisin hankkia uuden pullon pistin pöytään viimeisein sampleni Elements of Islay Cl7:aa ja lasillisen Elements of Islay Lp4:ää. Ei ollut ihan helppo päätös kun molemmat ovat hurjan hyviä.
Cl7 on tähän mennessä paras Caol Ila jota Elements-sarjassa on pullotettu (en tosin ole maistanut Cl1:tä). Vähän yksiulotteisten savupommien Cl5 ja Cl6 jälkeen tämä puteli sisältää sitruksisempaa ja raikkaampaa tavaraa ja saatuaan vettä se muuttuu turpeiseksi greippilimuksi. Nuorta on mutta hällä väliä.
Lp4 joko sisältää sherrytynnyreitä tai on sherrytynnyreistä kasattu erä. Jonkunlaisessa bourbonissa istuskellut Lp5 oli vähän pettymys kun se sisälsi aivan liikaa Laphron hiki- ja juoksutossutuoksuja muun kustannuksella, mutta onneksi Lp4 on laadultaan vallan toista. Ei tällä yli 90 pisteen päästä mutta siihen rajalle hyvinkin, sillä sherryn ja turpeen tasapaino on juuri kohdallaan eikä 'ikävistä mauista' kuten Laphrosta joskus löytyvästä tuhkakuppitervasta tai liian aktiivisen sherrykannun ylikarkkisuudesta löydy jälkeäkään. Vain jälkimaun nopeasta katoamisesta voisi jotain kitkuttamista löytää.
Laadultaan nämä molemmat ovat samaa luokkaa. Päädyin lopulta Lp4:ään koska hyvin tehdyt sherry-turvejutut ovat heikkouteni.
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (17.7.2015 20.19.53)
quote[434F425A5A47584F425A5A472E0 (link)]:
Seuraavana melko paha pettymys, As We Get It Islay, jotain melko tuoretta erää. Viitisen vuotta sitten pullossa oli 99% varmuudella Laphroaigia kun en rinta rinnan sitä 10CS:stä juurikaan erottanut. Nyt lääkemäisyys ja tervalaku loisti poissaolollaan, tilalla oli vain ruohoisen vihreää, alaikäistä turpeen tuhnua ja tuhkaa. No joitain muitakin vivahteita, mutta ei inspiroinut suurempia pohtimaan. Eniten tuli viimeaikaisista kokemuksista mieleen Finlaggan CS, jota vaivasi aika lailla samat ongelmat.
Mikä tuossa kyseisessä As We pullossa oli alkoprosentti?
Kovasti tuntuu olevan makueroa ainakin 60,3% ja 59,5% pullotteiden välillä. 60,3 oikein hyvää mutta 59,5 happamampaa ja ei niin maistuvaa.
______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (23.8.2015 16.05.11 last edit 23.8.2015 16.05.30)
Eilen tuli Kasken tastingin yhteydessä koettua Smokeheadin ja Finlagganin peruspullot ja olivat kovin laihoja litkuja. Todella nuorta ja lähes puutonta, vetisyyttään hampaatonta kamaa. En ostaisi korvikkeina Islayn tislaamojen omille peruspulloille.
Nuorista NASeista sen sijaan Nikka Whisky From the Barrel on ihan eri juttu. Riittävästi puuta ja syvyyttä kielen päällä vaikka jälkimaku jääkin lyhyeksi. Pullo löytyi 31 eurolla tax freestä ja tuntuu siltä että sain rahoille vastinetta. Japanilaisittain hyvin tasalaatuinen tuote (lievään häiritsevyyteen asti kuten vaikkapa Yamazaki 12) jonka luulen kelpaavan lähes kaikille.
______________________________________________________________________________
Mushinico (23.8.2015 16.43.15)
quote[26232E272622252E254B0 (link)]:
Eilen tuli Kasken tastingin yhteydessä koettua Smokeheadin ja Finlagganin peruspullot ja olivat kovin laihoja litkuja. Todella nuorta ja lähes puutonta, vetisyyttään hampaatonta kamaa. En ostaisi korvikkeina Islayn tislaamojen omille peruspulloille.
Nuorista NASeista sen sijaan Nikka Whisky From the Barrel on ihan eri juttu. Riittävästi puuta ja syvyyttä kielen päällä vaikka jälkimaku jääkin lyhyeksi. Pullo löytyi 31 eurolla tax freestä ja tuntuu siltä että sain rahoille vastinetta. Japanilaisittain hyvin tasalaatuinen tuote (lievään häiritsevyyteen asti kuten vaikkapa Yamazaki 12) jonka luulen kelpaavan lähes kaikille.
Mitäs pullotteita tuossa tastingissä oli?______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (23.8.2015 19.23.18)
quote[60585E454443444E422D0 (link)]:
Mitäs pullotteita tuossa tastingissä oli?
Finlagganin ja Smokeheadin lisäksi maailman sherryttömimmässä sherrytynnyrissä ollut turpeinen Bunna 7v Spirit of Scotland jota WB kohtelee noin suunnilleen oikein. Ruohoisa, raa'an hedelmän (päärynä?) tuoksuinen, suht puuton.
https://www.whiskybase.com/whisky/58646/bunnahabhain-2005-gm
Nelosena oli 20v Bruichladdich Cadenhead Small Batch jota lähdin arvailemaan nuoremmaksi koska vaikka sen tuoksussa on sellaista puuta jota odotan yleensä vasta ~15v tai vanhemmilta viskeiltä, rakenne oli jotenkin vähän lepsu ja vedenkään kanssa en saanut sitä aukeamaan täyteläisen tuntuiseksi. Tuoksussa ei kyllä ollut valittamista ja se erottui selvimmin joukosta erilaisena. Pullon hinta aika kova sisältöön nähden vaikka toki vanhaa onkin.
https://www.whiskybase.com/whisky/44899/bruichladdich-1993-ca
Viimeisenä oli 9yo Port Charlotte (46%, refill bourbon, itse tarkka pullote jäi näemmä kirjaamatta) joka oli ok, tasoltaan samaa kuin PC Islay Barley 2008 eli ei huono, ei hieno.
Jos tuo olisi ollut maistelu jossa lineup ilmoitetaan etukäteen se olisi ollut pettymys mutta näin haju- ja makuaistin virittelyyn ja oman erottelukyvyn testaamiseen se oli oikein hauska ja oikein hinnoiteltu.
Eka kerta Kasken tapahtumassa, menen toistekin kunhan on aikaa varsinkin kun baarihyllyiltä löytyi tastingin jälkeen enemmän kiinnostavaa kamaa kuin yhdessä illassa kerkeää testaamaan.______________________________________________________________________________
Artturi (12.9.2015 10.27.53)
Nyt on piru merrassa. Maistoin puolen vuoden tauon jälkeen Mortlachin F&F 16 YO;n Mikkelin Päämajassa. Olkoonkin, että tarjoululämpötila oli varaston viileähkö, niin jotakin sietämätöntä on tapahtunut.
Jo väri oli vaaleampi(amber) kuin ennen, mutta se oli vielä vähän verrattuna maun puutteisiin. Missä oli tälle speysiiderille tyypillinen savun ja sherryn avioliitto? En olisi uskonut Mortlachiksi alkuunkaan jos joku olisi sokkona tarjonnut.
Onko tuotannossa lähdetty oikomaan ja halventamaan jotain vai mikä helvata tuota vaivaa ? Onko joku ostanut viimeaikojen pullotuksia, onko samaa virhettä?______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (12.9.2015 10.59.07)
quote[7744424243445F360 (link)]:
Nyt on piru merrassa. Maistoin puolen vuoden tauon jälkeen Mortlachin F&F 16 YO;n Mikkelin Päämajassa. Olkoonkin, että tarjoululämpötila oli varaston viileähkö, niin jotakin sietämätöntä on tapahtunut.
Jo väri oli vaaleampi(amber) kuin ennen, mutta se oli vielä vähän verrattuna maun puutteisiin. Missä oli tälle speysiiderille tyypillinen savun ja sherryn avioliitto? En olisi uskonut Mortlachiksi alkuunkaan jos joku olisi sokkona tarjonnut.
Onko tuotannossa lähdetty oikomaan ja halventamaan jotain vai mikä helvata tuota vaivaa ? Onko joku ostanut viimeaikojen pullotuksia, onko samaa virhettä?
Miltä ajalta oli se mielestäsi parempi versio? Ainakin 9 vuotta on ensimmäisen ja uusimman ero ja se voi tietty olla enemmänkin. Tarkoitan että moni muukin tislaamo on tuossa ajassa laskenut markkinoille heikompaa versiota (Laga, Talisker, Lappari). En ole maistanut tätä ollenkaan ja nyt osaan olla varovaisempi, kun naiivisti luulin että F&F pullotteita on vaan aina se yksi alkuperäinen satsi per tislaamo (+ tietenkin joistakin ne CS-versiot).
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (12.9.2015 11.06.45)
Tuosta FF-keskustelusta tulikin mieleeni että onko kukaan maistanut Glendronachin 15y.o Revivalin uutta ja ensimmäistä satsia rinnakkain? Tästäkin luulin että markkinoilla on vielä sitä alkuperäista satsia myynnissä parhaillaan 39 pullo, mutta eiköhän se ole jo myyty loppuun (varsinkin kun Serge antoi sille vuolaat 92 pojoa). Luulisi ettei ihan alkuperäisen veroisia satseja enää vatata...
______________________________________________________________________________
Peat (12.9.2015 12.41.33)
quote[6350460F604745404B47220 (link)]:
Tuosta FF-keskustelusta tulikin mieleeni että onko kukaan maistanut Glendronachin 15y.o Revivalin uutta ja ensimmäistä satsia rinnakkain? Tästäkin luulin että markkinoilla on vielä sitä alkuperäista satsia myynnissä parhaillaan 39 pullo, mutta eiköhän se ole jo myyty loppuun....
Näissähän näkyy tuo pullotusaika selkeästi koodissa. Tämän hetkinen oma pullo 15y Revival on pullotettu 2012/11/26 16:30 .
Joskus 2009 tais olla ensimmäinen erä?______________________________________________________________________________
Artturi (13.9.2015 8.08.40)
quote[64574108674042474C40250 (link)]:
quote[7744424243445F360 (link)]:
Nyt on piru merrassa. Maistoin puolen vuoden tauon jälkeen Mortlachin F&F 16 YO;n Mikkelin Päämajassa. Olkoonkin, että tarjoululämpötila oli varaston viileähkö, niin jotakin sietämätöntä on tapahtunut.
Jo väri oli vaaleampi(amber) kuin ennen, mutta se oli vielä vähän verrattuna maun puutteisiin. Missä oli tälle speysiiderille tyypillinen savun ja sherryn avioliitto? En olisi uskonut Mortlachiksi alkuunkaan jos joku olisi sokkona tarjonnut.
Onko tuotannossa lähdetty oikomaan ja halventamaan jotain vai mikä helvata tuota vaivaa ? Onko joku ostanut viimeaikojen pullotuksia, onko samaa virhettä?
Miltä ajalta oli se mielestäsi parempi versio? Ainakin 9 vuotta on ensimmäisen ja uusimman ero ja se voi tietty olla enemmänkin. Tarkoitan että moni muukin tislaamo on tuossa ajassa laskenut markkinoille heikompaa versiota (Laga, Talisker, Lappari). En ole maistanut tätä ollenkaan ja nyt osaan olla varovaisempi, kun naiivisti luulin että F&F pullotteita on vaan aina se yksi alkuperäinen satsi per tislaamo (+ tietenkin joistakin ne CS-versiot).
Aikaisempi oli joko 2008 tai 2009. Nuo koodit on vähän hakusessa, kun ei ole pulloa enään tallella.
Default version Mortlach 16-year-old 43.0 % 700 ml L19X00040388 2002
2
Mortlach 16-year-old 43.0 % 700 ml L6332CM000 2006
3
Mortlach 16-year-old 43.0 % 700 ml L8045CS000 2008
4
Mortlach 16-year-old 43.0 % 700 ml L9320CM000 2009
5
Mortlach 16-year-old 43.0 % 700 ml L2332CM000 2012
6
Mortlach 16-year-old 43.0 % 700 ml L2044CM000 2012
______________________________________________________________________________
Toni V (25.9.2015 9.29.28)
Eilen sekalainen sarja ohimennen;
Teerenpeli Rasi Moscatel finistelty. Ei niin vahva sherryinen kuin Kaski, lähempänä 8yo-pullotetta, mutta finistely on tuonut erilaista makeutta ja hapanimelyyttä. Muutoin viski tuntuu aika raa'alta ja nuorelta. Ei kummoinen.
Teerenpeli "Saipa" Lappeen oma pullote, pieni tynnyri ja kolmisen vuotta ikää. Pulloaika on tehnyt tälle hyvää. Maussa kivasti paksua tammea ja viinimäisyyttä, vähän tervaista savua. Ihan mukava viski.
Ardbeg Perpetuum Tuoksussa jotain Alliedin aikaisen begikukan ominaisuutta joka on ollut uusista begeistä hukassa, muutoin savu on sitä uuden linjan tuhkaista ja nuorekasta viskiä tämä taas on. Kokonaisuus ei kummoinen, mutta tuo tuoksuvivahde on mukava.
Highland Park Odin Heti alkuun iskee leppoisa "iäkäs" fiilis pähkinöiden, nahan, toffeen ja vanhan sherryn kanssa. Leppoisa ja miellyttävä suussa ja pitkä jälkimaku. Tähän paikkaan ihan loistava. HP-fani voisi kaivata enemmän terävyyttä, mutta omaan makuun hyvin toimiva juurikin näin.______________________________________________________________________________
riqu ruisku (27.9.2015 10.57.56)
-Macallan 12yo.
-Balvenie 18yo
-Lagavulin 12yo cs
-Glenmorangie Lasanta
-Caol Ila DE
-Kilchoman Machir Bay 2015
-Nikka Coffey Grain
Macallan yllätti positiivisesti ja toimi aperitiivina oikein mainiosti. Myös Balvenie jätti aiempaa positiivisemman kuvan tislaamon kädenjäljestä. Helppo ja tasapainoinen tapaus. Oikeastaan illan ainoaksi pettymykseksi osoittautui yllättäen Lagan 12 vuotias (en muista minkä vuoden pullote). Turhankin särmikäs ja vallaton suussa poukkoilija. Pitää koettaa tuota vielä uudemman kerran toisena päivänä.______________________________________________________________________________
Mushinico (27.9.2015 11.12.11)
quote[415A42466C41465A405846330 (link)]:
-Balvenie 18yo
Oliko tämä se 80-luvun pisaramallinen pullote vai?______________________________________________________________________________
riqu ruisku (27.9.2015 11.30.11)
quote[7840465D5C5B5C565A350 (link)]:
quote[415A42466C41465A405846330 (link)]:
-Balvenie 18yo
Oliko tämä se 80-luvun pisaramallinen pullote vai?
Nyt täytyy tunnustaa että ei ole tietoa sen enempää. En nimittäin nähnyt pulloa vaan listasta tilasin ravintolassa ruokaa odotellessa. Heräsi sen verran uteliaisuus itselläkin että pitää ensitilassa käydä kurkkimassa ko. hyllyä.
______________________________________________________________________________
Mushinico (27.9.2015 11.52.18 last edit 27.9.2015 11.53.09)
quote[5C475F5B715C5B475D455B2E0 (link)]:
quote[7840465D5C5B5C565A350 (link)]:
quote[415A42466C41465A405846330 (link)]:
-Balvenie 18yo
Oliko tämä se 80-luvun pisaramallinen pullote vai?
Nyt täytyy tunnustaa että ei ole tietoa sen enempää. En nimittäin nähnyt pulloa vaan listasta tilasin ravintolassa ruokaa odotellessa. Heräsi sen verran uteliaisuus itselläkin että pitää ensitilassa käydä kurkkimassa ko. hyllyä.
Balveniella ei tietääkseni ole 18-vuotiasta "nykypullossa". Kohtalaisen harvoin törmää ylipäänsä näihin erikoisempiin Balvenien pullotteisiin. Minkä hintaista litku oli?______________________________________________________________________________
riqu ruisku (27.9.2015 12.06.48 last edit 27.9.2015 12.11.05)
quote[60585E454443444E422D0 (link)]:
Balveniella ei tietääkseni ole 18-vuotiasta "nykypullossa". Kohtalaisen harvoin törmää ylipäänsä näihin erikoisempiin Balvenien pullotteisiin. Minkä hintaista litku oli?
Parinkympin kantturoissa 4cl. On toki mahdollista että mulla muisti tekee nyt tepposia ja kyseessä olikin 16yo, mutta kyllä sen listasta mielestäni 18 vuotuisena bongasin. Tarkistamme asian ;) Hinta kylläkin vähän kielii 16 vuotiaasta... pitäisi aina ottaa kuva pullosta kun uutta maistelee.
Kyseessä oli aika helposti lähestyttävä ja tasapainoinen juoma. Vaaleaa hedelmäisyyttä ja jotain Knockandomaista hyvää tammisuutta, ilman pistävää tai kitkerää sävyä. Sopivasti ikääntyneen leppoisan laatuviskin muistikuva mieleen jäi.
______________________________________________________________________________
Mushinico (27.9.2015 12.44.01)
quote[2D362E2A002D2A362C342A5F0 (link)]:

Ottaen huomioon 18-vuotiaan harvinaisuuden ja 20e hinnan tuolla, niin veikkaan 16yo Triple Caskia. Mut jos olen väärässä, niin kerro ihmeessä mikä rafla niin käyn juomassa pois :)______________________________________________________________________________
riqu ruisku (27.9.2015 13.26.58)
Jep, tsekkaan ja käydään tarvittaessa tyhjäämässä pullo :D
______________________________________________________________________________
JuSa (6.10.2015 5.28.13)
Muutama TR-tuote kävi lasissa.
Dalmore Valour: pullon pohjia viedään varmaan noin neljä vuotta auki olleesta pullosta, eikä tämä edelleenkään suurempia tunteita nosta. Jotenkin teennäisen oloinen, eri kerrokset erottuvat selkeästi ja marjainen, vaniljainen ja mantelinen "parfyymi" jättää kaiken muun alleen. Eli ei kummoinen.
Glenfiddich 15yo DE CS: Nyt on ryhtiä ja tasapainoa paljon enemmän, osittain % takiakin. Tammea, vaniljaa ja tummempiakin sävyjä taustalla. Tätä jo maistelee mielellään. Vesilisä auttaa/muuttaa hieman. Ok.
Highland Park Einar: Kyllä sieltä jostain tuttua HP:tä tulee, mutta melko mieto ja vaatimaton runkohan tässä on. Kuitenkin helppo ja sulava juoma. Ihan hyvää.
Laphroaig QA: Mielenkiintoinen tuoksu, tuoksuttelee miellään. Maku kuitenkin hieman pettymys, tunkkainen ja lattea. Melko tasapainoinen ja jättää ihan hyvän jälkimaun.
Summasummarum: Lentokentiltä/laivoilta saa kohtuu hintaa ihan ok viskiä, mutta eipä näillä mitään hurraa-huutoja kuulu. Mutta mukavaahan tämä maistelu aina on :)
______________________________________________________________________________
Toni V (7.10.2015 5.53.58 last edit 7.10.2015 5.54.49)
Eilen lasiin Laphroaigin 15yo "200v juhla". Lapparin hyvä tuoksu josta juuri nyt nousee yllättävänkin paljon minttua, toki muiden lapparin elementtien lisänä. Mukava maku - savua, mineraalia, pähkinää, tupakkaa, suklaatakin - sivistyneessä paketissa. Hyvin miellyttävä ja yllättävänkin pitkä jälkimaku. Hyvä viski! Vie naapuritislaamon 200v julkaisua 10-0.
Ohimennen myös tuli maisteltua uudet ostokset; Tyrconnell NAS ja Glendronachin 15yo revival. Ensivaikutelmana molemmat pitäneet tasonsa. Dronachin kohdalla on kyllä hinta/laatu kohdallaan jos sherryisestä tykkää.______________________________________________________________________________
JuSa (15.10.2015 7.58.13)
Lagavulin 16 yo (+-2015)
Syvä, tumma, savuinen ja makea tuoksu. Monimuotoinen, tasapainoinen, savuinen ja ehkä hieman marjaisa maku. Hinta-laatusuhteeltaan varmasti yksi tämän hetken parhaista viskeistä!
Yöksi jätetty tyhjä lasi on aamulla nenään uskomattoman hyvän tuoksuinen, todella miellyttävä.______________________________________________________________________________
Havis (15.10.2015 16.11.56 last edit 15.10.2015 16.24.09)
quote[5F607E7E7446150 (link)]:
Lagavulin 16 yo (+-2015)
Syvä, tumma, savuinen ja makea tuoksu. Monimuotoinen, tasapainoinen, savuinen ja ehkä hieman marjaisa maku. Hinta-laatusuhteeltaan varmasti yksi tämän hetken parhaista viskeistä!...
Toki makuasia, mutta minusta hinnakas tuote. Esim Caol Ila 12yo tai Laphroiag QC on hinta/laatusuhteeltaan parempia.quote[5F607E7E7446150 (link)]:
...Yöksi jätetty tyhjä lasi on aamulla nenään uskomattoman hyvän tuoksuinen, todella miellyttävä.
Itse olen ollut havaitsevinani, että ainakin jos tyhjennetyn lasin päällä pitää jotain kantta, ja ottaa tuoksut vaikkapa vuorokauden jälkeen tyhjennyksestä, lähes viskin kuin viskin viimeisenä tuoksuna minkä erottaa on raastetun appelsiinin kuoren aromi. Oli viski sitten lähes mikä hyvänsä, tuo viimeine tuoksu on hyvin monella samantyyppinen.
Mistä lie johtuu, onko vika mun nenässä, kukapa tietää...______________________________________________________________________________
JuSa (16.10.2015 11.35.59)
Totta turiset, makuasioitahan nämä on. Ja nekin muuttuvat. Mulla meni pari vuotta tuossa ihan "savuttomana" ennen kuin palasin taas savuisten äärelle. Ja muuten, 16yo kustansi alkusyksystä Amsterdamin kentältä ostettuna 49,90,- johon laatua vertasin. Alkossa varmaan kalliimpi, mutta uskoisin että laivoilta ja Tallinnasta löytyy vielä edukkaasti.
Täytyy muuten myöntää, että tuo mainitsemasi Lappari on vielä maistamatta, täytyypä korjata se tässä lähitulevaisuudessa ;)______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.10.2015 9.16.14)
Kampin Teerenpelissä tuli piipahdettua viikko sitten ja pitihän se kokeilla "miehen" ikään tullut viski eli 10y.o.
Tuoksu oli aika keveä, hunajaa ja keltaisia marjoja, valkoherukkaa, hunajamelonia, mandariinia. Maku oli vielä keveämpi, ei mitään häiritsevää, "liukas", raikas ja maltaisen keveä. Ei muuta huonoa kuin että voimaa ja asennetta kaipaa hieman. Olisi mennyt helposti Auchentoshanin ja Tullibardinen sekoituksena. Hyvä alku, mutta toivottavasti löytyy seuraaviin vattauksiin vähän jämäkämpiä tynnyreitä. Kevyiden ja simppeleiden ystäville...______________________________________________________________________________
smoke on the water (26.10.2015 10.44.42)
quote[5764723B547371747F73160 (link)]:
Kampin Teerenpelissä tuli piipahdettua viikko sitten ja pitihän se kokeilla "miehen" ikään tullut viski eli 10y.o.
Tuoksu oli aika keveä, hunajaa ja keltaisia marjoja, valkoherukkaa, hunajamelonia, mandariinia. Maku oli vielä keveämpi, ei mitään häiritsevää, "liukas", raikas ja maltaisen keveä. Ei muuta huonoa kuin että voimaa ja asennetta kaipaa hieman. Olisi mennyt helposti Auchentoshanin ja Tullibardinen sekoituksena. Hyvä alku, mutta toivottavasti löytyy seuraaviin vattauksiin vähän jämäkämpiä tynnyreitä. Kevyiden ja simppeleiden ystäville...
Viime viikolla tuon testasin samaisessa paikassa ja eilen illalla sain raapaistua tuosta jotain blogiinkin. Melko samankaltaiset mietteet tuosta irtosi: http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2015/10/teerenpeli-10-yo.html
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (26.10.2015 12.31.35)
quote[283634303E043435042F333E042C3A2F3E295B0
(link)]:

Ethän ollut tiistaina 20.10 kuuntelemassa kitaramusiikkia The Circuksessa?
______________________________________________________________________________
smoke on the water (26.10.2015 14.37.24)
quote[1625337A153230353E32570 (link)]:

En ollut. Oli kyllä jossain vaiheessa sekin suunnitelmissa, mutta ei sitten lopulta oikein sopinut aikatauluihin.______________________________________________________________________________
T. J. Uominen (26.10.2015 20.08.34)
17.10. 50-vuotispäivänäni The Macallan Fifties. Oikea viski erikoistilaisuuteen.
Ja viime viikonloppuna vielä Bruichladdich The Classic Laddie Single Malt, jossa vahvuutta sopivasti 50 %, lahja pojaltani.
Sláinte! 8-)______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (27.10.2015 8.38.25 last edit 27.10.2015 8.40.08)
Miksihän tämän ketjun (yllä oleva) T.J.Uomisen postaus on otsikolla Mitä joit hiljattain? Ollaan kuitenkin mitä joit eilen-ketjussa...
Edit: joo eli otsikon tekstiäkin voi editoida. Toivoisin ettei näin tehtäisi kun se vaan hämmentää turhaan. Just my opinion...
______________________________________________________________________________
JuSa (1.11.2015 15.35.55)
Old Pulteney 21yo OB n. 2012
Ei ollenkaan niin suolainen kuin muistelin vaan hyvin hedelmäinen, jopa hieman makeutta suolan seassa. Oikein hyvä.
Highland Park Thor
Tämä taas ei aivan niin hyvää kuin muistelin, mutta edelleen loistava viski. Sopivasti savua ja turvetta tummien makujen seassa. Makeahko viiipyilevä jälkimaku on hieno.
Jännää miten mielikuvat muuttaa makua :)______________________________________________________________________________
JuSa (7.11.2015 7.23.46)
Onhan näitä pariteltu aikaisemminkin, mutta nyt kun pullot alkavat loppumaan pistetään muutamia mietteitä ylos. Eli parivertailuna:
HP 12yo (n. 2014)
T: en tiedä onko tähän tullut jotain, mutta sokkomaistelussa olisin sanonut tätä blendiksi. Kevyttä, vienoa viljaisuutta ja liuotinainetta. Tästä kun pääsee yli niin heikkoa turvetta, appelsiinia ja ehkä sitä kuuluisaa kanervaa.
M: maku oikeastaan parempi kuin tuoksu, mutta ei suuria elämyksiä. Sopivan voimakas maku tähän makumaailmaan.
HP 18yo (n. 2014)
T: paljon pehmeämpi, syvempi ja maltaisempi. Appelsiinia, vaniljaa, ehkä hieman turvetta ja sitä maanläheisyyttä.
M: liukas, hieman öljymäinen, pehmeä suutuntuma. Hedelmää, heikkoa turvetta, kanervaa ja purovettä. Oikean hyvä, jälkimaku saisi vain jatkua hieman pitempään.
Jess, 12-vuotias on selkeä "daily-dram", ei herätä suuria tuntoja, mutta sopii varmaa tökkimättä monille. 18-vuotias on jo sitten viskiä.______________________________________________________________________________
Toni V (27.11.2015 10.37.35)
Pikaisesti;
Glengoyne CS Batch 001 Nenään tukeva sherryviski, ja samalla pläjäys pontikkaista nuorekkuutta. Tuosta kun pääsee irti niin varsin mukava paketti sherrynootteja (kypsiä hedelmiä, rusinaa...), mallasta. Oikein mukava viski - olisi kannattanut maistaa glendronachin rinnalla. Äkkiseltään tulee mieleen että tämä olisi vähän maltaisempaa ja lempeämpää kuin dronachi. Mutta tuo vain mielikuvaa kun rinnalla ei ole verrokkia. Tämän perusteella pitää tutustua enmmän tislaamon tuotteisiin.
Berry's Bladnoch 19yo 1992Vaniljaa, hedelmiä, vähän hunajaa, lakritsia. Todella hieno suussa ja pitkä jälkimaku. Hyvää laatutavaraa, mutta ei liene näitä pullotteita paljoa liikenteessä...______________________________________________________________________________
JuSa (29.11.2015 16.21.27)
Ardbeg Ardbog:
Kaunis kultainen väri. Ardbegiksi kevyt savun ja turpeen sekoitus, tuttua sitrus- ja jotain tummempaa hedelmää. Vaniljaa ja pippuria. Maussa samat teemat jatkuvat, marmelaadia, toffeeta, savua ja laastaria. Hyvä ryhti koko makukaaren ajan. Oiken maukas.______________________________________________________________________________
Toni V (1.12.2015 9.06.08)
quote[615E40404A782B0 (link)]:
Ardbeg Ardbog:
Kaunis kultainen väri. Ardbegiksi kevyt savun ja turpeen sekoitus, tuttua sitrus- ja jotain tummempaa hedelmää. Vaniljaa ja pippuria. Maussa samat teemat jatkuvat, marmelaadia, toffeeta, savua ja laastaria. Hyvä ryhti koko makukaaren ajan. Oiken maukas.
Omaan makuun ehdottomasti paras uuden linjan begeistä. Moni muu kun on liian nuorta ja turhan sekavaa...______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (7.12.2015 14.21.24)
Tai mitä Kerry King joi eilen Glencairnista? Toivottavasti hyvää skottilaista...
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1449442417436.html______________________________________________________________________________
Toni V (7.12.2015 14.21.43)
Eilen sekalainen sarja sämplejä;
Auchentoshan Valinch Nenään omituinen - vihreää teetä, vai mitä ihmettä? sen jälkeen tavallisempia ananasta, hunajaa. Maussa enemmän omenaa... Erikoinen...
Aberlour select casks 15yo Suklaata, vaniljaa, vähän vahaa, sherryisyyttä, tasapainoinen, miellyttävä. Hyvä! - vaikkei mikään monimuotoinen. Tässä sherryisyys on kehittynyt joksikin eikä ole "vain" sitä sherrytykitystä.
Glengoyne 12yo vähän nuorekkuuden mallas-pontikkaa, omenaa, rusinaa, tammea, appelsiininkuorta... Loppupelissä mukava tuotos perusrangessa.______________________________________________________________________________
Havis (7.12.2015 15.39.49 last edit 7.12.2015 16.00.02)
quote[04372168072022272C20450 (link)]:
Tai mitä Kerry King joi eilen Glencairnista? Toivottavasti hyvää skottilaista...
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1449442417436.html
No kai ilmainen viina muusikolle maistuu ;)
O.T:Miks muuten täällä forumilla jatkuvasti pyritään liittämään yhteen musiikki ja viskinjuonti? Pari hypoteettista spekulaatiota:
- Ei noita piisejä kukaan selvinpäin kuuntele
- saa kovan backstagehevarijätkän maineen kun täällä kertoo musiikkimaustaan______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (7.12.2015 17.06.38 last edit 7.12.2015 17.16.00)
quote[51786F706A190 (link)]:
quote[04372168072022272C20450 (link)]:
Tai mitä Kerry King joi eilen Glencairnista? Toivottavasti hyvää skottilaista...
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1449442417436.html
No kai ilmainen viina muusikolle maistuu ;)
O.T:Miks muuten täällä forumilla jatkuvasti pyritään liittämään yhteen musiikki ja viskinjuonti? Pari hypoteettista spekulaatiota:
- Ei noita piisejä kukaan selvinpäin kuuntele
- saa kovan backstagehevarijätkän maineen kun täällä kertoo musiikkimaustaan
En kuuntele Slayeriä. On vaan hyvää mainosta Viskille maailmanmuusikolta. Näin tämän lähinnä viskin enkä musiikin kantilta. Enkä ymmärrä kommenttiasi jatkuvasta viskin ja musiikin yhteenliittämisestä. Onko tuo nyt ihme että kaksi ehkä suosituinta rentoutumis/ajanvietemuotoa liitetään silloin tällöin yhteen. Joten huonosti perusteltu piilokettuilusi osoittaa aika hyvin että saatat kärsiä asennevammaisuudesta. Ja jos vielä ei ole pystyssä foorumia jolla ei hyväksytä kahta niinkin omituista ja erilaista asiaa yhdessä kuin alkoholi ja musiikki niin suosittelen perustamaan.
PS: Miten määrittelet jatkuvan musiikin ja viskin yhteenliittämisen? Omasta mielestäni täällä on aika vähän musiikista.
PS2: Kerry King ei ole mikään idoli minulle. Aika huvittavan näköinen kaveri. Muttei toki niin huvittäva kuin ennen tukan lähtöä.
______________________________________________________________________________
Toni V (8.12.2015 7.15.31)
Mielestäni tällä foorumilla ei ole musiikkia ja viskiä liitetty, mutta oma huomio on että monella muulla foorumilla on. Yhtenä tunnetuimpia lienee Sergen Whiskyfun. Olen miettinyt mistä yhteenliittymä tulee? En siis näe tässä mitään negatiivista. Mutta kieltämättä musiikinkuuntelu on nautiskelua siinä missä viskikin. Perhesyistä omat viskinautiskelut menee iltoihin jolloin musiikkia ei pääse luukuttamaan, pitääkin kokeilla kuulokkeilla joku kerta.
Lasiin lörähti;
Arbegin ten L5 Nenään ihastuttava "lattea" luumusavu. Erona nykyiseen ei pistävyyttä, ei mineraaleja, ei sitrusta, ei tuhkaa. Tässä vattauksessa ehkäpä yllättävän paljon vaniljaista makeutta. Begin kukkaakin löytyy hitunen. Laatua. Tälläistä ei vaan enää tehdä *niisk*
Laphroaigin 15yo 200v Nyt sitten sitä mineraalia ja terävämpää savua. Varsin mukavasti kypsyneenä kylläkin - hyvin nautittava. Hyvä viski tämäkin.______________________________________________________________________________
ToKa (9.12.2015 8.19.39)
Musiikki ja viskihän on mitä mainioin yhdistelmä. Aika ajoin tulee kaadettua (yleensä kahta) viskiä lasiin ja laitettua kuulokkeet korville.
Tässä laseissa Lagavulinit 16YO ja available at the distillery only 2010. Luureissa Sonny Rollins.
![]()
______________________________________________________________________________
magezi (10.12.2015 12.31.55)
minäpä join eilen jim beamin 12 vuotiasta, ihan miellyttävä juoma vaikka suosin tuhdimpaa 100 proof linjaa. Tynnyrin vaikutus on enempi toffee ja lakritsi kuin vanilja. Jim beamin black on sama mutta nuorempi, ikä tuo makeutta, makua ja pehmeyttä tähän hömpsyyn.
______________________________________________________________________________
JuSa (20.12.2015 10.16.04)
Glenfiddich 14yo Rich Oak oli sanan mukaisesti tamminen muttei yli. Mausteita, vaniljaa ja taas tammea. Mukavan juotava.
Glenfiddich 15yo DE CS oli taas tujumpi, täyteläisempi ja hedelmäisempi. Prosenttien takia varmaan runkokin tuntui vahvemmalta. Ihan hyvä.______________________________________________________________________________
Toni V (31.12.2015 8.11.27)
Ei eilen, mutta joululahjojen ostokeikalla Laphroaigit
10yo Tervasavu, mineraalinen, ja hiukan maustetta. Maku kuivaa suussa. Tulee mieleen että olisiko sekaan lorautettu hitunen ex-sherryäkin? Joka tapauksessa aika tuore pullotus ja on hyvää!
12yo nordic Vahvempi alkoholipitoisuus tuntuu heti. Tuoksussa tervasavun päälle hapanta sherryisyyttä ja vähän punaisia marjoja. mukava maku samalla linjalla ja jälkimakuakin irtoaa. Hiukan kaksijakoinen tuote - finistelyn sherryisyys tekee aika raa'an happaman viinimäisyyden kerroksen. Alkuun tuo häiritsi, mutta lasin tyhjetessä alkoi toimia ihan hyvin.
32yo Tuoksuun Punaista marjaa, pähkinää, vaniljaa, mausteita, vaikka mitä... Suussa mausteisuus oikein räjähtää ja tuntumana vahaa ja iän tuomaa arvokkuutta. Hieno viski, mutta ehkei kuitenkaan omaan makuun aivan huippu.______________________________________________________________________________
JuSa (3.1.2016 9.17.48)
Aberfeldy 21yo, OB, 40%: hennon toffeinen, appelsiinia ja appelsiinin kuorta maltaisessa marmelaadissa. Kevyehkö mutta kaunis tuoksu. Maku voimakkaampi, luulisi olevan vahvempaa prosenteissa. Edelleen appelsiinit ja toffee päällimmäisinä, alta kevyempiä mausteita ja hedelmää. Lyhyt mutta maukas jälkimaku. Oikein oiva pullote.
______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (15.1.2016 20.21.29)
Ravintolassa tuli testattua pitkästä aikaa Ardbog. Tunnelmat olivat hyvin samanlaiset kuin edellisillä kerroilla: kiistämättä hyvän makuinen viski mutta valitettavasti ei Uigeadailin tai Corryvreckanin tasoinenkaan, varsinkaan kun veden lisääminen ei kohdellut sitä kovin mairittelevasti. Kyllä se minun makunystyröihin vetosi mutta sen alkuperäinen noin 2x uigen hinta ei tarjoa oikein mitään katetta. Hauska variantti kokeiltavaksi mutta jos ei ole jo tuttu en lähtisi metsästämään vain kokemusta varten.
______________________________________________________________________________
JuSa (4.2.2016 18.30.49)
Arran Sherry Cask 1996, btl 96/289
Ballechin 10yo
Laphroaig 15yo (200th anniv.)
Sgoil 4yo
Highland Park 12yo St Magnus
Miyagikyo 15yo
Ardbeg Day Feis Ile 2012
Arran yllätti positiivisesti, Ballechin oli pettymys. Arttu oli todella maukas.______________________________________________________________________________
Toni V (5.2.2016 6.48.15)
quote[695648484270230 (link)]:
...
Sgoil 4yo...
Olitko Koulussa tuota juomassa, vai onko sitä jostain muualta saatavilla?______________________________________________________________________________
JuSa (6.2.2016 11.21.57)
Sgoil ja HP maisteltiin Koulussa, muita muualla Turus ...
______________________________________________________________________________
JuSa (21.2.2016 16.13.00)
Talisker 18yo OB: Terävähkö, pippurinen ja toffeemainen tuoksu, joka pehmenee mukavasti ajan kanssa. Suolaa, savua ja muuta merellistä. Maussa suolainen mutta vaniljainen ote jatkuu. Kuivattua hedelmää ja toffeeta. Turvetta ja pippuria loppumaussa
Laphroaig 18yo OB: Pehmeä ja marjainen, savua sopivasti. Taustalta nousee kermakakkua, eli makeuttakin löytyy. Maku mainiosti tasapainossa, mikään maku ei syrjäytä toistaan. Säilöttyä marjaa savuun kiedottuna, vaniljaista makeutta mausteiden seassa.
Lyhyesti, toinen suolainen, toinen makea :) (ei nyt ihan näin yksi selitteisesti). Mainioita viskejä molemmat, tuo Taliskeri täytyy hankkia itselle.
______________________________________________________________________________
Mushinico (21.2.2016 19.18.26)
quote[192638383200530 (link)]:

Jos eksyt Tallinkin laivoille, saat tuon Taliskerin 80 luokkaan.______________________________________________________________________________
JuSa (18.3.2016 12.28.24)
Benriach 17yo Septendecim: Vahva, mutta jotenkin ohueksi jäävä tuoksu. Mukavasti turvetta ja hedelmää. Turpeisuus jatkuu maussa, tammen tullessa myöhemmin pääosiin. Lyhyt jälkimaku. Tykkäsin.
Benriach 25yo: Muhkea toffeinen, vaniljaisen aromaattinen tuoksu, erittäin pehmeä. Maussa pehmeät, trooppiset hedelmät jatkuvat ja jatkuvat. Tasapainoinen. Mukava, muttei hintansa arvoinen.
Inchmurrin 17yo (1996): erittäin tamminen tuoksu, jossa ruis-maisia piirteitä. Mielenkiitoinen tuoksu. Paksuhko ja rasvainen maku, jossa tammi ja vanilja pääosissa. Lyhyehkö jälkimaku. Ihan ok, mutta yksitoikkoinen.
Laphroaig Cardais 2011: Kirkasta kuin kossu (no, ei nyt ihan). Erittäin terävä tuoksu, vaniljan makeutta, kevyttä vaniljaa ja tietysti savua. Maussa savuun kiedottua lihaista ja hedelmäistä soppaa, jossa petroolin ja kumin sävyjä. Jättää pitkän ja turpeisen jälkimaun. Mainio.
______________________________________________________________________________
Toni V (29.3.2016 6.27.24)
Arran Amarone cask finish "Tummaa" päärynää, mantelia, hapan-imelää viinisyyttä, suklaata, jotain lankkua... Yllättävän pehmeä ja hyvä tuote, vaikkei tällä varmasti ikää kovin paljoa olekaan. Tietty happamuus voi tökkiä, mutta muuten hyvä tuotos!
Blackadder raw cask Blairfindy 18yo Juuri avatusta pullosta; jotenkin "kuollut", ei meinaa irrota mitään tuoksua eikä oikein makuakaan. Hämmentävä... Annetaan vähän aikaa pullossa ennenkuin testaa uudelleen.______________________________________________________________________________
mahola (14.4.2016 8.14.58)
Laphroaig 16 yo (TR)
Maistelin eilen samplea ja semi-negatiivisten arvioiden valossa oli ihan positiivinen ylläri. Kepeä kyllä, mutta varsinkin tuoksussa oli mukava hedelmäisyys ilman että meni liian makeaksi. Maku kieltämättä helpohko mutta ihan lapparilta maistui ja omaan suuhun aika lähellä uutta 15-vuotiasta. Jälkimaku ehkä heikoin osa, jotenkin laimea mutta toisaalta salmiakkia löytyi ja iso plussa siitä.
Viime vuoden 21-vuotias FoL-pullote oli mun makuuni erittäin hyvä ja tässä oli joitain samoja elementtejä, vaikka ei samalla tasolle toki yllä. Tarttee maistella 15 yo, 21 yo ja tämä vielä rinnakkain.
______________________________________________________________________________
Mushinico (14.4.2016 19.46.28)
Korkkasin eilen yhden Auchentoshanin 21yo vanhemman pullotteen ja otin pienet naukut. Kevyesti etenee makuprofiili ja alkuun fiilis oli "tässäkö tämä nyt on". Parin sentin kohdalla alkoi kuitenkin fiilis olemaan "tämähän on aika hyvä viski". Sellainen rauhallinen ja kevyesti etenevä viski, jossa kuitenkin makua tuntui riittävän. Katsotaan parin maiston jälkeen millainen fiilis.
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (16.4.2016 11.10.39 last edit 16.4.2016 12.30.29)
Eilen pikku viskiretkellä. Alkuu omasta pullosta
-Glenmorangie 15yo joka maistuu edelleen mukavan täyteläiseltä laatu tuotteelta.
Piipahdus matkanvarren kuppilassa
-Bowmore 18yo. Tasapainoinen ja hyvä perusviski kevyellä savu twistillä.
-Glen Elgin 12yo. Pikkunätti perusviski ja siinäpä se.
Blackdoorissa
-Glenmorangie Signet. Vähän pettymys etenkin hintaan nähden. Pieni mutta selkeä kitkeryys ei sopinut makupalettiin tämän hintaluokan tuotteessa ollenkaan.
-Balcones True Blue. Tässä makua ja fiilistä riittää. Erinomainen ja jopa pikkuisen jännittävä tapaus.
Lopullisena päämääränä ollut Helsinki Beer Festival.
Viskit oli täällä yllättävän vähissä.
Pikkulinnun tiskiltä maistoon lähti
-Invergordon 30yo jyväviski. Pahaa oli (vaikka jyväviskeistä yleensä pidän). Ikää vaikea uskoa, niin nuorelta vaikutti kaikessa alkoholisuudessaan. Edes vesilisä ei pelastanut näin yksinuottista tapausta.
-Teerenpeli 10yo. Paljon edellistä parempi ja ylitti muutoinkin ennakko odotukset. Sopivassa suhteessa boundonin vaniljaisuutta kera hennon sherrysuukon. Ei ehkä koko pulloa tule ostettua mutta voisin maistaa uudestaankin.
Myös Kyrön Gin Long Drinkia tuli tilkka maistettua. Periaatteesta en ottanut koko pulloa (8/ pullo) koska koko tapahtumassa hinnat olivat ihan naurettavia, eli täysin samoja mitä ravintoloissakin. Itse miellän messujen tarkoitukseksi maistelun/ promoamisen kuluttajaystävällisellä hinnalla. Nyt jäi esim. kaikki The Helsinki Distilling tuotteet kokonaan kokeilematta. 1 vuotias Single Malt tisle taisi olla 1cl/ 4 ja Long Drink pullo 8. Ravintolassa nämä hintalaput menee läpi mutta ei todellakaan messuilla, sorry. Muutoinkin tapahtumassa esim. lasi (lainaaminen) maksoi 4 josta sai 2 takaisin kun lopuksi palautti ehjänä. Narikka 3........ Toivottavasti Uisge ja Olut Expo ei ota tästä mallia.
Baarissa vielä
-Ardbeg Still Young. Onhan tämä yksi parhaista savuviskeistä, ei mahda mitään.
-Helleyers Port Cask Matured (jos nyt muistan pullotteen oikein). Tasmanialaista herkkua. Ennakkoluuloja oli jonkin verran mutta etenkin mukavan hedelmäinen ja raikas tuoksu ja jälkimaku miellytti.
-Kyrö Gin Long Drink (koko pullo ;D ) Kesäinen janojuoma jonka makuprofiili oli hyvinkin paljon vedellä lantratun Teerenpelin Puolukkasiiderin kaltainen. Ihan ok joka tapauksessa.
______________________________________________________________________________
Mushinico (16.4.2016 13.11.05 last edit 16.4.2016 13.13.22)
quote[312A32361C31362A302836430 (link)]:
Lopullisena päämääränä ollut Helsinki Beer Festival.
Viskit oli täällä yllättävän vähissä.
.......
Myös Kyrön Gin Long Drinkia tuli tilkka maistettua. Periaatteesta en ottanut koko pulloa (8/ pullo) koska koko tapahtumassa hinnat olivat ihan naurettavia, eli täysin samoja mitä ravintoloissakin. Itse miellän messujen tarkoitukseksi maistelun/ promoamisen kuluttajaystävällisellä hinnalla. Nyt jäi esim. kaikki The Helsinki Distilling tuotteet kokonaan kokeilematta. 1 vuotias Single Malt tisle taisi olla 1cl/ 4 ja Long Drink pullo 8. Ravintolassa nämä hintalaput menee läpi mutta ei todellakaan messuilla, sorry. Muutoinkin tapahtumassa esim. lasi (lainaaminen) maksoi 4 josta sai 2 takaisin kun lopuksi palautti ehjänä. Narikka 3........ Toivottavasti Uisge ja Olut Expo ei ota tästä mallia.
......
-Kyrö Gin Long Drink (koko pullo ;D ) Kesäinen janojuoma jonka makuprofiili oli hyvinkin paljon vedellä lantratun Teerenpelin Puolukkasiiderin kaltainen. Ihan ok joka tapauksessa.
Samaa mieltä hinnoista. En varmaan voi kyllä sinänsä valittaa saman vertaa, sillä pääsin sisään ilmaiseksi ja maksoin ehkä reilu puolesta mitä maistelin. Narikka ei maksanut päivällä, tai mikä lie ammattitunnit/pressitilaisuus. Lasipantin maksoin, joka on kyllä niin turha 4e, koska en todellakaan tuollaista lasia halua. Onneksi Mallaskosken tiskillä sain vaihtaa pienellä kinumisella järkevään ja tyylikkääseen maistelulasiin. Kiitos Myös Fat Lizardille oheistuotteista.
Myönnän, etten olisi paikalle mennyt ilman kutsua, koska ei jotenkin ole innostanut tuo HBF. En varmaan mene jatkossakaan. Varmasti osa ajattelee nyt että olen ihan korruptoitunut arvioija, mutta tiedän itse ettei yksikään tuote saa rahasta mitään kehuja. Enkä edes pisteyttänyt tuotteita mitä maistoin.______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (10.5.2016 16.53.21)
Aberlour A'bunadh batch 54
Aika pitkälti mitä abulta voisi odottaa mutta mielestäni esim batchit 47 ja 43 olivat parempia ja täyteläisempiä. Whiskybasen perusteella en ole yksin tämän havainnon kanssa ja esim 52:ta pidetään parempana joten tämän batchin voi jättää hyllylle jos on muita joista valita. Ei silti mitenkään niin huonoa tavaraa että ostosta jäisi katumaan mutta muutama piste tuolta täytyy parempiin batcheihin nähden rokottaa.______________________________________________________________________________
riqu ruisku (12.6.2016 16.57.36 last edit 12.6.2016 20.06.52)
Lasissa käyneitä parin päivän ajalta:
-Balcones Texas Single Malt
-Ardbeg Ten
-Kilchoman PX finish for Viking Line (55,3%)
-Glen Garioch 20yo (Kintra 49,6%)
-Mackmyra Brukswhisky
-Knob Creek bourbon
-Bruichladdich Octomore 7.2
-Balvenie 17 Peated Cask
-Laphroaig An Cuan Mor
-Macallan Select Oak
-Mortlach 32yo (50,1%) Dist. 1971 botl. 2004
Kärkikolmikkona erottui Mortlach jossa tynnyrin jättämä jälki ja hedelmäinen profiili oli uskomattoman hienossa tasapainossa. Maussa kerroksia riitti vaikka muille jakaa ja kaikki toimi.
Balcones, joka pääsi yllättämään upealla ja rikkaalla maullaan aika hienosti (jälleen tältä jenkkilafkalta upea tuote). Harmi ettei löydy enää Alkon hyllystä. Kävisin hakemassa.
Ardbeg Ten osoitti nykyisellä painoksellaankin olevansa monien kikkailuviskien yläpuolella...
Heikoimmin maistui Macallan ja Balvenie.
Macallan vähän laimeaa litkua ja liiankin helppoa ja yksioikoista. Juomatta jäi. Balvenie taas kovin teennäinen ja pahan esanssinen. Ei ehkä kannattaisi turpeen kanssa touhuta jos vahvuudet on noin selkeästi muualla.
______________________________________________________________________________
Peat (10.7.2016 10.44.55 last edit 10.7.2016 11.09.08)
Perjantaina Feis Ile goes Royston Vasey eli Bruicladdich Feis Ile 2016 tasting ja Lagavulin Feis Ile 2016 tasting, sekä molempiin setteihin parit omasta hyllystä, hyvässä seurassa ilman nuottivihkoa,koska en sellaista omista.....
Alkuun pari n.2y New Spirittiä Laddieltä, ohrat eri alueilta: Black Isle N/S ja Aberdeenshire N/S
Sitten Bruicladdich:
DNA 48,1%
1988 28y <--- pirun hyvä puhdas bourbon kypsytys
12y "Baraille na Maighstirean" 1st fill sherry 50% JV&McA
1986 Cask 494 57%
Infinity 55,5%
PC13 59,1%
Octomore Black Art
Tähän väliin napattiin Ardbeg:
Ten L0
Nam Beist L7
Very Young
Rollercoaster Committee
Supenova Committee
Sitten Lagavulinin setti:
8yo
12y Cask Strength 56,8% 2015
DE 1986
Jazz Festival 2015
Feis Ile 2016 49,5
Feis Ile 2013 51%<----pirun hyvä
21y 56,5% 2007
Nopea yhteenveto. Illan parhaat, Laga 21y, Laga Feis Ile 2013, Laga DE 1986,Laddie 1988 28y
ja Laddie 1986 Cask 494
Ja ne pettymykset, Laga Feis Ile 2016 ja Laga Jazz Festival 2015 , jotka olivat hyvin lähellä tuota perus 12y Caskiä.
Kiitoksia niin paljon ,että riittää, Feis Ile suuntaan.... :)
______________________________________________________________________________
Artturi (13.7.2016 6.34.18)
http://www.whiskykeller.de/products-page-2/glen-garioch-1993-berrys-own-selection/#!prettyPhoto
Viime kuussa ostettu lesti avauttu...
Tuoksu lupaa hyvää. Alkoholi ei pistele nenään. Samoja piirteitä kuin GlenDronachin vuosikertasherrypommeissa. Kuivattuja hedelmiä, mausteita, tummaa suklaata, hunajaa, nam.
Maku ei yllä samoihin sfääreihin. Ilman vettä tymäkkä alkoholi dominoi, maut loppuvat lyhyeen, ei niin "lingering" kuin tuoksu antaa olettaa. Pienellä vesilisällä helpottaa, mutta ei edelleenkään jaksa kantaa tuoksun odotuksia. Lisäämällä vettä ei parane.
Ei tunnu ollenkaan first filliltä tai sitten tynnyri pihistelevää sorttia. Odotukset tuoksun jälkeen lässähtivät, mutta katsotaan josko tuo vielä "aukeaisi" ennenkuin hylätään - ei tarvitse enään ostaa -osastoon.
______________________________________________________________________________
Toni V (29.8.2016 14.33.49)
Kaverin mökillä kipattuna;
Brora 35yo 12th Tuoksu hyvin miellyttävä sherryinen ja savuinen. Tuoksusta mieleen HP Loki. Maku omaan suuhun turhan kirpakka ja kuivaa... Vahaa saa hakea ja sittenkin se tuntuu jotenkin kuivalta kerrokselta. Ei kummoinen.
Old Pulteney 35yo 21-vuotiaaseen verrattuna yllättävän vähä-sherryinen, maussa sitrusta, hunajaa, mausteita. Jotenkin helppoa juotavaa. Pettymys kun 21-v toimii omaan makuun niin hyvin.
Karuisawa Spirit of Asama Sherryn päällä härskiintynyttä voita (Glenfarclas 15-tyyliin), rikkiä. Hieno pläjäys!
AnCnoc 35yo Ikäisekseen hämmästyttävän kepeä, hedelmäinen, miellyttävä. Hieno viski!______________________________________________________________________________
riqu ruisku (29.8.2016 22.45.51)
Tonilla kovaa settiä laseissa, maistuis.
Itellä:
-Old Pulteney 12yo (vanha pullote). Eipä löytynyt mainittavaa eroa nykyiseen kakstoistaseen. Loppumaussa ehkä pieni salmiakkinen sävy jota uusista ei löydy, mutta vain ehkä.
-Ardbeg Very Young. Hiton hyvää, mmmmmm...
-Ardbeg Still Young. Lähes yhtä hyvää kuin edellinen.
-Ardbeg 17yo. Olipa lempeää ja mainiota arttua. Toimi jopa noiden tynnyrivahvojen jälkeen täysin moitteetta. Ihan loistava kermatoffeinen jälkimaku.
-Port Ellen 6th. Ei voi moittia tätäkään... jopas nyt maistui.
Tarkemmat nuotit ja mielikuvat jäi hyvässä seurassa tekemättä.______________________________________________________________________________
eläväpullo (30.8.2016 5.43.26)
Äijillä aika kovia kattauksia! :)
______________________________________________________________________________
ToKa (30.8.2016 5.51.49)
quote[445F47436944435F455D43360 (link)]:
-Ardbeg 17yo. Olipa lempeää ja mainiota arttua. Toimi jopa noiden tynnyrivahvojen jälkeen täysin moitteetta. Ihan loistava kermatoffeinen jälkimaku.
-Port Ellen 6th. Ei voi moittia tätäkään... jopas nyt maistui.
Missäs tällaisia pääsee tänä päivänä maistamaan?
______________________________________________________________________________
Toni V (30.8.2016 7.35.25)
quote[455E46426845425E445C42370 (link)]:
Tonilla kovaa settiä laseissa, maistuis.
...
Melkoinen pettymys se oli noiden parin ekan kohdalla, tuli vielä maistettua joku kehuttu ib HP joka ei sekään omaan makuun toiminut. Onneksi löytyi sitten juomia joista oikeasti pidin... Makuasioita.
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (30.8.2016 11.26.51 last edit 30.8.2016 11.32.12)
quote[053E1A30510 (link)]:
Missäs tällaisia pääsee tänä päivänä maistamaan?
Puotilan Pikkulinnussa.
Listalla 20 eri Ardbegia ja 4 Port Ellenia...______________________________________________________________________________
Toni V (13.9.2016 7.33.37)
Viikonloppuna ohimennen;
Compass Box Oak Cross Miellyttävän tamminen, laadukkaan oloinen. Sai vain kehuja seurueelta. Hyvä blendi!
Teerenpeli Portti Kyseessä uusi porttifinistelty Teerenpeli. Tuoksussa portti jyrää vahvasti, maku heikko, jotenkin tyhjä. Ei saanut kehuja tämä... Melkoista kuraa nämä nykyään pullottavat, onko nyt vaan ideana saada mahdollisimman monta omaa tuotetta hyllyyn? Ja mitä on tapahtunut new makelle? Ovatko tarkoituksella himmanneet sitä kevyemmäksi? Noh... Ei siis tykätty, voihan olla että joku muu tykkää...______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (16.9.2016 10.43.42 last edit 16.9.2016 10.43.57)
Laphroaig Lore
Onneksi en ole pulloa ostanut. Yli 80e hinnalla suututtaisi saada jotain joka vaikuttaa kympistä hylätyiltä ja sittemmin uudelleentynnyröidyiltä jämiltä.______________________________________________________________________________
crcr (17.9.2016 9.51.24)
Balcones Brimstone. Kerran aiemmin tullut maistettua tätä Tommy Knockerissa Helsingissä ja nyt eilen Hotel Havenissa. Niukasti on itselläni kokemusta amerikkalaisista viskeistä. Tämä on ollut ihan miellyttävä. Runsas alkoholi (53%) tekee tästä aika jämäkän ja tiukan. Pieni määrä vettä tuntui avaavan makua hiukan. Savua, nahkaa, salmiakkia ja pientä suolaisuutta maussa. Maistui suussa vielä pitkään lasin tyhjenemisen jälkeen.
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (17.9.2016 10.23.58 last edit 17.9.2016 10.24.51)
quote[63726372000 (link)]:
Balcones Brimstone. Kerran aiemmin tullut maistettua tätä Tommy Knockerissa Helsingissä ja nyt eilen Hotel Havenissa. Niukasti on itselläni kokemusta amerikkalaisista viskeistä. Tämä on ollut ihan miellyttävä. Runsas alkoholi (53%) tekee tästä aika jämäkän ja tiukan. Pieni määrä vettä tuntui avaavan makua hiukan. Savua, nahkaa, salmiakkia ja pientä suolaisuutta maussa. Maistui suussa vielä pitkään lasin tyhjenemisen jälkeen.
Toi on hauska viski ja laadukas kuten kaikki maistamani Balconesit. Itelle päällimmäisenä tulee siitä mieleen pizzamausteet (oregano) ja laventeli :) Aika hitaasti on kyllä pullo kulunut kaapista kun on niin erilainen tapaus, mutta hauska silti.
PS. Jos jotain saman tyyppistä kaipaa lisää niin ainakin Rock Townin Hickory savustettu vehnäviski kannattaa kokeilla http://www.rocktowndistillery.com/products/hickory-smoked-whiskey/______________________________________________________________________________
crcr (19.9.2016 5.49.16)
Joo tuo Oregano on aika osuva myös! :)
Lauantaina oli lasissa Lagavulin 16yo ja Bushmills 1608.______________________________________________________________________________
JuSa (23.9.2016 10.48.10)
Lasissa kävi Laphroaigin Lore ja Ardbegin Cove :)
Loreen täytyy yrittää tutustua paremmalla (eli rauhallisemmalla ja pitemällä) ajalla paremmin, nyt ei antanut kummoisia fiiliksiä, ihan kivaa perus lapparia, mutta mitään erityistä ei jäänyt mieleen. Covessa oli taas selvä sukulaisuus Uigedealiin vaikkei se muistikuvien perusteella aivan samalle tasolle päässytkään. Mukavan paahteinen, ei liian terävä tai savuisa vaan ennemminkin leppoisa kaveri.
Mukavia poikia (tai tyttöjä) molemmat.______________________________________________________________________________
Peat (24.9.2016 0.34.26)
quote[5E617F7F7547140 (link)]:
Lasissa kävi Laphroaigin Lore ja Ardbegin Cove.
Ei kyllä kumpainenkaan ole oikein onnistuneita tuotoksia [ch128528]______________________________________________________________________________
riqu ruisku (24.9.2016 20.27.31)
quote[0521341F10400 (link)]:
Ei kyllä kumpainenkaan ole oikein onnistuneita tuotoksia [ch128528]
Lore kyllä maistuu, mutta Dark noup :P ...viritettyä Uigea.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (27.9.2016 20.47.13)
Stokiksen reissulla muutamaa mallasta tuli maistettua (jopa narinaan asti).
Akkuratissa:
Ardbeg 1974 SC 4547 for Sweaden B.2006 48%. Aika tyypillinen nami. Pehmeä, keltaisia hedelmiä, kermaista savua, merta...jne.
Balvenie SB 6465 25y.o 1978 46,9%: Hyvää tämäkin. Naapuripöydässä tupruttelu vaan häiritsi.
Ardbeg Embassy:
Highland Park 15y.o 40%: Positiivinen ylläri. Ei liian kevyttä.
Tomaatin 30y.o 46%: Savua, voita, ananasta ja ylikypsää sitruunaa.
Todella Hyväääää!!
Balvenie 30y.o 47,3%: Raikas ja mentholinen vaikka ehkä sherrystä. Hyvin täyteläinen ja tammi on antiikkinen rapea. Kevyen eksoottisia hedelmiä(melooni), voinen pehmeys. M: paksu ja raikas ja runsas. Hennon roteva kopio tuoksusta. Hieno on!
Ardbeg X (cask at the Embassy) bourbon 55%: Iso savu ja lääkettä mutta tiivis ja miellyttävä. Ruutia, salmiakkia, tervaa ja lakritsia. Hyvää! M: Voimakas mutta tervaisen hyväilevä. Viimeisen päälle savuarttu. 18,5 / 2,5cl.
Muita reissun maistoja:
Balvenie 16y.o Triple wood: hohhoijaa....
Kilchoman 2008/2013 c.476/2008 59,3%: paras nuori savuviski koskaan. Aivan huippu. Jos on 108 ylimääräistä niin ostaa nopsaan pois viikkarilta jos tulee vastaan. Myyvät pullon myös baarista.
Glenfarclas 2004 sherry cask 1621 for viking line 63,4%: ihan hyvää, Abunadhmainen.
Talisker Dark Storm: hohhoijjaaa....
Laphroaog An Cuan Mor 48%: hohhoijjaaa...
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (28.9.2016 3.34.56 last edit 28.9.2016 3.36.02)
quote[596A7C355A7D7F7A717D180 (link)]:
Tomaatin 30y.o 46%: Savua, voita, ananasta ja ylikypsää sitruunaa.
Todella Hyväääää!!
Kilchoman 2008/2013 c.476/2008 59,3%: paras nuori savuviski koskaan. Aivan huippu. Jos on 108 ylimääräistä niin ostaa nopsaan pois viikkarilta jos tulee vastaan. Myyvät pullon myös baarista.
Balvenie 16y.o Triple wood: hohhoijaa....
Talisker Dark Storm: hohhoijjaaa....
Laphroaog An Cuan Mor 48%: hohhoijjaaa...
-Nyt kävi oikeasti kiinnostamaan tuo Tomatin. Pitää alkaa metsästämään.
-Tuo Kilcho oli vissiinkin bourbon tynskän tavaraa, right?
-Balveniesta, Taliskerista ja Lappiksesta täsmälleen samaa mieltä. Aika ankeita minunkin makuun kaikki.______________________________________________________________________________
Toni V (28.9.2016 6.13.47)
MilltonDuff 12yo pullotettu 80-luvulla. Miellyttävää Hedelmä-pähkinää. Maut todella nivoutuneet yhteen, varmaankin pullossa vietetyn ajan takia.
Old Pulteney 21yo Hyvää; mausteita, hunajaa, hedelmiä, sherryä taustalla... Nyt kun pulloa on tullut kotona tyhjenneltyä, huomaa että tämä on melkoinen kameleonttiviski. Hyvin erilainen tuntuma eri kerroilla. Joskus vaaleat hedelmät jyräävät ja joskus viski tuntuu yllättävän sherryiseltä.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (28.9.2016 13.07.26)
quote[5B40585C765B5C405A425C290 (link)]:
quote[596A7C355A7D7F7A717D180 (link)]:
Tomaatin 30y.o 46%: Savua, voita, ananasta ja ylikypsää sitruunaa.
Todella Hyväääää!!
Kilchoman 2008/2013 c.476/2008 59,3%: paras nuori savuviski koskaan. Aivan huippu. Jos on 108 ylimääräistä niin ostaa nopsaan pois viikkarilta jos tulee vastaan. Myyvät pullon myös baarista.
Balvenie 16y.o Triple wood: hohhoijaa....
Talisker Dark Storm: hohhoijjaaa....
Laphroaog An Cuan Mor 48%: hohhoijjaaa...
-Nyt kävi oikeasti kiinnostamaan tuo Tomatin. Pitää alkaa metsästämään.
-Tuo Kilcho oli vissiinkin bourbon tynskän tavaraa, right?
-Balveniesta, Taliskerista ja Lappiksesta täsmälleen samaa mieltä. Aika ankeita minunkin makuun kaikki.
Kilcho on bourbonista ja Oslon 10v whiskymessuille (tai johonkin) pullotettu. Voi löytyä myös Norjan systeemistä.
______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (1.10.2016 8.01.55)
Tuli kokeiltua lasillinen Lapparin Lorea tavallista kymppiä vasten. Jäi semmoinen vaikutelma että kymppi on parempi (vaikkakin vetisen oloinen, ei taida nykytisle kestää liruttamista 40%:iin) ja Lore tekemällä tehty. Turvetta Loressa on selkeästi enemmän mutta fiilikset oli kuin joku olisi lorauttanut vähän octomorea lapparilasiin ja sekoitus on toimivan sijaan pinnallinen ja 48%:sta huolimatta lepsun oloinen. Ottaen huomioon pullojen hintaeron ei päähän noussut viinan ohella syitä ostaa lasia enempää Lorea.
______________________________________________________________________________
Mushinico (1.10.2016 12.40.31)
quote[3C39343D3C383F343F510 (link)]:
Tuli kokeiltua lasillinen Lapparin Lorea tavallista kymppiä vasten. Jäi semmoinen vaikutelma että kymppi on parempi (vaikkakin vetisen oloinen, ei taida nykytisle kestää liruttamista 40%:iin) ja Lore tekemällä tehty. Turvetta Loressa on selkeästi enemmän mutta fiilikset oli kuin joku olisi lorauttanut vähän octomorea lapparilasiin ja sekoitus on toimivan sijaan pinnallinen ja 48%:sta huolimatta lepsun oloinen. Ottaen huomioon pullojen hintaeron ei päähän noussut viinan ohella syitä ostaa lasia enempää Lorea.
Lore on liian nuorta. Turvetta siksi enemmän, mutta rauhattomampi.
______________________________________________________________________________
Mushinico (28.10.2016 21.16.37)
Muutama viski tuli nautittua http://mushimalt.blogspot.fi/2016/10/olutexpo-2016-perjantai-28102016.html
Olutexpon raportti linkistä. Parhaimpana uusi "suomi-HP". Kiva sherrytykki.______________________________________________________________________________
riqu ruisku (28.10.2016 23.24.39 last edit 28.10.2016 23.26.38)
quote[023A3C272621262C204F0 (link)]:
Muutama viski tuli nautittua http://mushimalt.blogspot.fi/2016/10/olutexpo-2016-perjantai-28102016.html
Olutexpon raportti linkistä. Parhaimpana uusi "suomi-HP". Kiva sherrytykki.
Hitusen erilailla osui omien onnistujien ja pettymysten lista.
Maistetuista viskeistä positiivisen puolelle jäi
-Kyrö Savu&Ruis Tutkielma (47,2%)
-Highland Park SMWS & VYS Suomipullote (59,2%)
-Glenfiddich IPA
-Tullamore Dew Phoenix (55%)
-Teerenpeli Karhi
-Bowmore Devil's Cask III
-Hudson Manhattan Rye
-Glenmorangie Signet
ja pettymyksiksi
-Girvan 25yo (perus Patent no4. maistuu itselleni paremmin ja murto-osa hinnalla)
-Glenfiddich 26yo (turhan tamminen "perusviski")
-Springbank 18yo Suomi julkaisu
-Glenfiddich Project XX (valju ja väljähtynyt pullote)
-Glenlivet Nadurra Oloroso (kaikki Nadurrat tuntuu olevan liian päällekäyviä, eikä vesilisäkään saa käytöstapoja täysin kuriin)
-Balvenie 15yo Single Barrel Sherry Cask (n:o 11276). Näitä on tulossa Alkoonkin ilmeisesti ~10 pulloa ja messuilla oli tarjolla yksi, mutta eipä säväyttänyt suuntaan tai toiseen.
Ei muuta kuin kotiin lukemaan Nikkasen uusinta opusta jonka kunniaksi korkattiin uusi putelli auki. Uhriksi osui Highland Park 12yo (40%) vanha pullote. Pikkuisen erilainen kuin nykyinen profiililtaan, mutta edellä mainitun kattauksen jälkeen tarkemmat analyysit saa odottaa.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (29.10.2016 12.43.56 last edit 29.10.2016 12.45.42)
Compass box Artist's blend 43%
T: viljaa ja keltaista hedelmää, raikasta paksua vaniljaa, vähän mentholia. Voinen. Hyvää! Keveän highland tyylinen. Nokkosta.
M: juuri kuin tuoksu mutta vilja on makeaa ja paksua. Hyvä blendi!
Auchentoshan 12y.o pure malt 40%
T: voimakas ja tiivis, highland tyylinen. Kuivaa hedelmää, lääkemäinen päärynäsiirappi ilman savua. Kalkkikiveä. Ei mitään tekemistä lowlandin kanssa. Öljyinen yrttisyys.
M: ompas iso! Tiivis ja tasainen. Voi kun ennen osattiin. Moni saarelainen nykyviski joutuu kyykkykouluun tämän edessä...
Oban 12y.o unblended highland malt (kolmio pullo)
T: 1970-luvun ardbeg ilman savua. Ylikypsiä keltaisia hedelmiä, kermaista kengänkiillotusainetta, puolikypsää papaiaa, pehmeää yrttisyyttä, lakritsitammea...ja se tiiveys ja tasapaino.
M: hedelmiä ei juuri maussa ja tilalla siirapin makuista lakritsia. Kuin tuoksu muuten ja loistavaa....[ch128526][ch128526][ch128526]
Ballechin 10y.o 46%
T: savua on. Rikkiä, mausteista kumia, suolaa, vähän lakritsia, kuin br curiositas ja kuin octomore, makeaa kalamaustetta. Ei pahaa mutta vähän irti omasta ympäristöstä.
M: vähän rauhaton. Ihan mukavan erilainen mutta loppua kohti tuntuu että ei oikein jaksaa loppuun asti. Ikää ehkä lisää.
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (30.10.2016 11.05.02 last edit 30.10.2016 11.52.00)
Eilisilta meni vanhan pullomallin HP 12yo:n seurassa.
Alkuun 40% voltit sai toivomaan että olisipa ollut sittenkin 43% versio, mutta ai että kun pääsi upea ja yllättävän pitkä jälkimaku hivelemään suuta, niin johan oli hymy korvissa ja pitkään.
Teki aina mieli kaataa vaan lisää lasiin... viidennen dramin jälkeen oli pakko laittaa putelli pois silmistä. Sen verran koukuttavaa herkkua oli mokoma. Upeaa ja yllättävänkin erilaista kuin nykyinen 12yo.______________________________________________________________________________
Suleman (30.10.2016 12.48.15)
Balvenie 12 single barrel päivällä countrymusiikin kera. Illemmalla kaupungilla Ardbeg renesanssia ja Caronin 12, keltainen etiketti, 50%. Toi Caroni ei oikein toiminut. Mukavan banaaninen ja paahteisen sokerinen alkuun, mutta lopussa oli liikaa kitkerää ja kuppasta bensa-asemaa.
______________________________________________________________________________
Toni V (18.11.2016 7.04.54 last edit 18.11.2016 7.05.18)
Eilen kuppilassa lasiin eksyi Teerenpelin 100v juhlaviski.
Ihastuttava tuoksu; punaisia marjoja, mokkaa, suklaata. Suussa viski vähän puraisee ja nuoruuden huomaa, makumaailma seuraa hyvää tuoksua, mutta häviää nopeasti eikä jälkimakua saa irti. Kaksijakoinen - Loistava tuoksu, mutta maussa jää jälkeen...______________________________________________________________________________
Peat (18.11.2016 22.18.47 last edit 18.11.2016 22.19.14)
Highland Park Harald 40% , yllättävän, oikeastaan piru hyvä NAS-ty wiski. (kirjoitinko mä just ton?) :)
https://www.whiskybase.com/whisky/41070/highland-park-harald
Highland Park 1988 18y Sherry Butt 58,2% Cadenhead´s , no tää on sitten aivan jäätävä verrattuna tuohon soturiwiskiin :)
https://www.whiskybase.com/whisky/3451/highland-park-1988-ca______________________________________________________________________________
JaRiMi (7.12.2016 9.32.27)
quote[08333235030A5C0 (link)]:
Eilen kuppilassa lasiin eksyi Teerenpelin 100v juhlaviski.
Ihastuttava tuoksu; punaisia marjoja, mokkaa, suklaata. Suussa viski vähän puraisee ja nuoruuden huomaa, makumaailma seuraa hyvää tuoksua, mutta häviää nopeasti eikä jälkimakua saa irti. Kaksijakoinen - Loistava tuoksu, mutta maussa jää jälkeen...
Aika makean oloinen oli suutuntuma viskiksi kun kokeilin. Hyvä että uutuuksia tulee kotimaisilta tuottejilta joka tapauksessa.______________________________________________________________________________
Suleman (8.12.2016 12.26.04 last edit 8.12.2016 12.33.09)
Eilen kävi lasissa Kavalan vinho barrique ja peaty cask distillery reserve.
Vinho on ehdottomasti yksi parhaita viskejä mitä on tullut vastaan.
Tuoksu on erittäin moniulotteinen, saksanpähkinää, vaniljaa, toffeeta, taatelia, kanelia, muskottia, banaania, valkopippuria ja maussa mennään samoilla linjoilla. Pullo vasta avattu ja mielenkiinnolla odottelen miten tämä kehittyy matkan varrella.
Tislaamolta saatavilla olevasta peaty caskista ei ollut kummoiset odotukset. Useaan otteeseen testattu VYS:in peaty cask on Solist sarjan heikoin esitys happaman ja pontikkaisen tuoksunsa takia, mutta tämä olikin aivan toista maata. Tuoksu on erittäin miellyttävä, hunajaa, bourbonvaniljaa, tammea, kevyttä turvetta taustalla, bbq omppua jne.
Maku jatkaa tässäkin samalla kaavalla, mutta jää ehkä hiukan liian yksinkertaiseksi. Tynnyrivahvuiseksi ja suht nuoreksi viskiksi todella rauhallinen suutuntuma.______________________________________________________________________________
crcr (11.12.2016 10.25.07)
quote[466D5E6541650C0 (link)]:
quote[08333235030A5C0 (link)]:
Eilen kuppilassa lasiin eksyi Teerenpelin 100v juhlaviski.
Ihastuttava tuoksu; punaisia marjoja, mokkaa, suklaata. Suussa viski vähän puraisee ja nuoruuden huomaa, makumaailma seuraa hyvää tuoksua, mutta häviää nopeasti eikä jälkimakua saa irti. Kaksijakoinen - Loistava tuoksu, mutta maussa jää jälkeen...
Aika makean oloinen oli suutuntuma viskiksi kun kokeilin. Hyvä että uutuuksia tulee kotimaisilta tuottejilta joka tapauksessa.
Tuli itsekin maistettua tuota 100v viskiä eilen. Mukava yllätys oli, kun ei etukäteen ollut tiedossa minkälaista tavaraa lasissa on.______________________________________________________________________________
Toni V (14.12.2016 11.19.16)
Kyllähän tuo Teerenpelin 100v viski maistui paremmalta kun pullo on saanut vähän happea, mutta vierellä saman tislaamon 10v tuntui paljon iäkkäämmältä...
Eilen piti lorauttaa lasiin Compass Boxin Flaming Heart ja onhan tuo erikoinen tuotos, nuorta ja vanhaa viskiä sekaisin - ja noita kerroksia pystyy vielä erottamaan... Annetaan tälle vähän aikaa ja katsotaan mitä on tulossa.______________________________________________________________________________
Viltzu (2.1.2017 10.13.06)
Perjantaina maistelin rinnan kaksi Bowmore 17yo:ta.
Toinen oli vuosituhannen vaihteesta oleva miniatyyri ja toinen oli tätä tämänhetkistä versiota oleva 0,2l pullo, molemmista oli enää 2cl jäljellä.
Vanhempi vei kyllä voiton selvällä erolla. Paljon kukkaisempi, raikkaampi, makeampi, savuisuus hentona. Uusi oli selvästi turpeisempi ja savuisempi ja sitä kautta jotenkin tunkkaisempi, kaikki muu tuntui peittyvän savun/turpeen alle.______________________________________________________________________________
Toni V (4.1.2017 10.19.40)
Old Pulteney 1989 (vs 21yo) 21 on sherryisempi, 89:stä irtoaa puhtaan hedelmäisiä nootteja, jotain mangoa ja melonia? Sitrusta ei niin runsaasti. Kevyttä savuakin voi kuvitella löytävänsä. Ihan mukava hedelmäinen, tosin pidän tuosta 21:sen sherryisyydestä.
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (4.1.2017 11.53.55 last edit 4.1.2017 11.54.30)
Pidettiin tuossa jokunen päivä takaperin nyyttäri periaatteella mukava Bowmore tasting.
-Vanha 8yo
-Vanha 12yo
-Dawn
-Tempest 1
-Tempest 2
-Tempest 3
-Tempest 4
-Tempest 5
Oma top 3 oli:
1. Dawn, Kaunis ja herkullisen täyteläinen vanhanliiton Bowikka.
2. 8yo, Vaatimattomista volteista (40%) huolimatta hauskan helppo ja tasapainoinen tapaus.
3. Tempest 1, Tasapainoisin Tempesteistä.
Pienoinen pettymys oli tuo 12yo joka kiristeli happamuudellaan kummasti kielenkantoja. Tempestien tasaisesta rivistä kummallisen poikkitaiteellisena , ei niin edukseen näyttäytyi Tempest 3. Paljon nuoremman oloista kuin etiketin 10 vuotta. Hyökkäävä ja maultaan lyhyt.
Dawnin lisäksi jotain omiakin uusia pulloja tullut lähipäivinä korkattua. positiivisimpina mainittakoon uusi Bruichladdich Laddie 10 2nd edition (50%). Ihan himputin paljon makua ja hyviä sellaisia. Täyteläinen ei savuinen bruikka. Tässä saa 60 hinnalle paljon vastinetta.
Toinen positiivinen ylläri oli Highland Park 1998, eli takavuosien travel retail pullote. 40% voltit ei onnistunut vesittämään maukasta makuprofiilia liikaa. Hyvä lajinsa edustaja.______________________________________________________________________________
PedroX (6.1.2017 12.33.38)
Onnistunut visiitti paikallisessa. Ittelle kuusi uutta ja ainoastaan Glendronach petti:
Clynelish 14yo (cs, Adelphi)
Glendronach 15 (pre Revival), vetinen, lattea.
Highland Park Cast Strength (OB, 35cl pullo), nam!
Springbank Clared Wood (cs)
Yamazaki 18, nam!
Ardbeg Ardbog, positiivinen yllätys (odotukset oli tosin matalalla..)______________________________________________________________________________
Toni V (11.1.2017 19.26.28)
Kaverin kanssa setti GlenDronachia
12yo original 80-luvulta Vähiten sherryinen, päärynää, omenaa, minttua. Jotenkin ihastuttava tuoksu. Maku hento ja kevyt suuntuntuma, jälkimakukin häviää nopeasti.
15yo L14 Pidempään avattuna ollut pullo, kirpeys häipynyt, erittäin tasapainoinen sherryisyys. Hyvää.
21yo L16/06 Vahvempi sherryisyys, kirpeyttä (appelsiinia?), makeutta, maustetta. Hieno, pitkä jälkimaku. Vieläkin parempaa.
24yo Grandeur Sherryisyyden tasoja, hämmentävän hyvää ja tasapainoista, maku vaan jatkuu ja jatkuu. Todella hieno.
Single cask #33, 20yo Paljon paksumpi ja tiiviimpi kuin edelliset, tummaa suklaata ja mokkaa. Maku on tiivis, mutta jälkimaku häviää nopeammin kuin edellisissä.
Cask Strength batch 3No, ihan ok - mutta edellisten jälkeen ei oikein herätä. NASiksi kyllä hyvä.
Noiden jälkeen vielä 21 yo L13? uuden 21:sen rinnalle. Vanha oli jo pitkään avattu joten reilua vertailukohtaa ei saa. Vanha onkin pehmeämpi eikä tuoretta mausteisuutta irtoa. Mutta kunhan uusi pullo saa happea, niin tosin suurta eroa löytyy näiden välillä. Erinomainen hinta/laatu tässä 21:sessä. Grandeur on sitten vielä askel eteenpäin, mutta se hinta...______________________________________________________________________________
riqu ruisku (15.3.2017 19.12.31)
Eilen(kin) tuli maisteltua muutamaa pikkudramia. Osa tuttuja, osa tuntemattomia. Kiinnostavimpina ehkä pari uutuutta...
-Laphroaig Four Oak. Tuoksu erittäin miellyttävä. Lempeä muttei tylsä. Positiivisella tavalla vähän vilja/ jauhomainen vailla mitään negatiivista. Suutuntuma miellyttävä, maunkaari ei hirmuisen monimutkainen mutta sopivan voimakas ja viipyileekin ihan mukavalla voimalla ja pituudella. Pullamaisuutta, jotain marjaisuutta ja tasapainoista omenaakin, taustalla tammea. Oikein positiivinen yllätys. Ei huono laisinkaan.
-Alkon kevyesti savuinen Ranskalainen singlemalt uutuus,
G. Rozelieures Fumé Collection. Tuoksu erittäin herkullinen ja mukavan makea. Mausta tulee mielleyhtymä konjakkiin, osittain ehkä alun makeuden vuoksi. Parin sekunnin jälkeen iskee punaisten vahakuoristen omenoiden kitkerä kuorenpinta ja alkoholisuus, mikä ei ole ihan paras tapa viekoitella maistajaa. Onneksi taustalla silmää vinkkaa hento savuisuuskin. Jälkimaku vähän yksinuottinen ja vaikeasti eriteltävä. Jotain suussa maistuu mutta lähes mahdotonta sanoa mitä se on. Erilainen ja hauska tuttavuus jossa tuoksu ehdottomasti parasta antia. Toinen mokoma kypsytysaikaa lisää niin hyvä tästä tulee.
-Hazelburn 9yo Barolo Cask Matured. 57,9% voltit tuo oman twistinsä soppaan, koitetaan silti raakana. Tuoksu upean voimainen ja taikinainen eikä alkoholi dominoi ollenkaan. Erittäin houkutteleva tuoksu. Suuhun päästyään voimaa ja makua kyllä piisaa kuin pienessä kylässä. Marjojen purskahdus suussa kera kivan ja kauniin viinimäisyyden. Jälkimaussa tulee pieni happamuus mutta ei häiritsevissä määrin. Makua kestää ja piisaa jo juoman kadottua suusta kohtuu pitkään. Veden kera Campbelltownin ominaisluonne pullahtaa selkeänä esiin marjaisuuden alta. Pidän enemmän raakana. Oiva viski.______________________________________________________________________________
JuSa (15.3.2017 20.26.14)
Muutama drami "vertikaalisti" vai miten se sanotaan ...
Springbank 10yo: Hieman yksioikoinen, mutta se vähä erinomaisessa mallissa.
Springbank 15yo: Enemmän sherryä, mutta kuivempi.
Springbank 18yo: Hieno tasapaino ja rikkisyys, happamuus ja hedelmät kauniissa sovussa.
Springbank 16yo Local Barley: aivan erilainen, hapanimelä, viljainen, pehmeä, helppo ja mukava juotava.
Springbank 18yo SMWS (meniköhän noi kirjaimet oikein ::) ): Pehmeä, täyteläinen, luumua ja aprikoosia. Hieman hapan ja lyhyt.
Hyviä kaikki, mutta 10-vuotias erottui erinomaisella hinta-laatusuhteella (ja kieltämättä ei jäänyt maussakaan isoveljistään) ja perus 18-vuotias puhtaalla ja kauniilla maulla.
______________________________________________________________________________
POP (15.3.2017 20.26.38)
Kyllähän neljä tammea on niin last season [ch128521] Mikä tislaamo tuuppaa 5 tai 6 tammea ekana? Mutta toi barolo tynnyrissä kypsytetty Hazel on varmasti mielenkiintoinen, itselle kun maistuu barolot ihan viininäkin, oikeastaan kun on valmis maksamaan minimissään 30 pullo niin on aika jeppistä baroloa, kyseisellä viinilläkin on mielenkiintoinen historia.
______________________________________________________________________________
ToKa (15.3.2017 21.17.47)
quote[5B445B0B0 (link)]:
Mikä tislaamo tuuppaa 5 tai 6 tammea ekana?
Dalmore King Alexander III on kuuden tammen sekametelisoppa:
Spirits matured in ex-bourbon casks, Matusalem oloroso sherry butts, Madeira barrels, Marsala casks, Port pipes and Cabernet Sauvignon wine barriques are combined in perfect harmony to create a uniquely complex, yet smooth single malt.
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (15.3.2017 21.18.12 last edit 15.3.2017 21.24.32)
quote[0E110E5E0 (link)]:
Kyllähän neljä tammea on niin last season [ch128521]
Äläs nyt ;D Se oli ihan hyvässä balanssissa oleva Lappari. Oon mä heikompiakin tuplahintaisia tuolta tislaamolta maistanu.quote[62597D57360 (link)]:
Dalmore King Alexander III on kuuden tammen sekametelisoppa
Ja Teeling Single Malt on viiden pönikän sekoite. (madeira, port, burgundi, sherry, cabernet sauvignon). Vaikka Teelingit yleensä on olleet hyviä niin tämä ei toimi mulle yhtään :P______________________________________________________________________________
mahola (20.3.2017 6.21.36)
Asuntokauppojen kunniaksi korkkasin pohjoismaiden markkinoilla muutama vuosi sitten pullotetun Laphroaig 1989 vintagen. Hieman mielipiteitä jakanut julkaisu, mutta mulle toimii kyllä todella hyvin. Tuoksu on tummasävyisen sherryinen, suolainen ja makea. Kahvia ja suklaata. Merellistä fiilistä, tervattua köyttä. Maku jatkaa samalla teemalla ja mukaan nousee savu ja salmiakki. Jälkimaku on pitkähkö, kuivuva ja hieman tuhkainen.
Taas sarjassa "olisi pitänyt ostaa useampi puteli".______________________________________________________________________________
eläväpullo (20.3.2017 11.52.10)
quote[0833173D5C0 (link)]:
quote[5B445B0B0 (link)]:
Mikä tislaamo tuuppaa 5 tai 6 tammea ekana?
Dalmore King Alexander III on kuuden tammen sekametelisoppa:
Spirits matured in ex-bourbon casks, Matusalem oloroso sherry butts, Madeira barrels, Marsala casks, Port pipes and Cabernet Sauvignon wine barriques are combined in perfect harmony to create a uniquely complex, yet smooth single malt.
Jep, olisin itsekin tämän putelin tuonut esille. Malliesimerkki viskistä, jossa on vähän liikaa kaikkea. Esim. 18yo on Dalmorelta huomattavasti parempi.
______________________________________________________________________________
JuSa (2.4.2017 10.03.21)
Ben Nevis 21yo (1990/2011, Wemyss): Tuoksussa käynyttä punaista marjaa ja pehmeää tammea. Hieman etikkamainen, imelä, mutta pehmeä. Outo. Maku paljon parempi: kuohkea, täyttävä ja runsas. Marjat maussakin pääroolissa. Kuivuu hitaasti, pitkä pehmeä jälkimaku. Erinomainen maku pelasti tämän viskin.
Bowmore 16yo (1996, The First Editions): makean maltainen, hillomainen hedelmä (sherry?), mansikka tuoksussa päällimmäisenä. Aavistus turvetta ja merituulta taustalla. Maussa turve runsaammin esillä kietoen toffeisen hedelmäiset vivahteet mukavasti yhteen. Makeus taittuu lievästi karvaaksi loppua kohden. Hieman terävä, ja runko jää aavistuksen ohueksi, jonka takia jälkimakukin on melko lyhyt. Muutoin erinomainen.
Ardbeg Galileo: Uhkea, voimakkaan savuinen, hieman petroolinen tuoksu, jossa kuivia hedelmiä. Maku on voimakas, pitkä ja runsas, jossa maanläheiset elementit läsnä. Savu ei jyrää liikaa muita makuja alleen. Hieno viski, mutta toisaalta niin samanlainen kuin muutkin Ardbegit (siis nämä nykyiset, kuolevaisille tarkoitetut ...).
______________________________________________________________________________
Toni V (2.5.2017 19.54.57)
quote[477866666C5E0D0 (link)]:
...
Bowmore 16yo (1996, The First Editions): makean maltainen, hillomainen hedelmä (sherry?), mansikka tuoksussa päällimmäisenä. Aavistus turvetta ja merituulta taustalla. Maussa turve runsaammin esillä kietoen toffeisen hedelmäiset vivahteet mukavasti yhteen. Makeus taittuu lievästi karvaaksi loppua kohden. Hieman terävä, ja runko jää aavistuksen ohueksi, jonka takia jälkimakukin on melko lyhyt. Muutoin erinomainen.
Kokeilepa tätä isommalla vesimäärällä. Muuttuu paljon vesilisällä, kirpeys häviää ja herukka nousee... Hieno viski kun vettä lotraa.
______________________________________________________________________________
PedroX (6.5.2017 20.00.51 last edit 6.5.2017 20.08.47)
Olipa mainio ilta paikallisessa!
Glenfarclas 8yo (b2007, 40%)
Ardbeg Ardbog (b2013, 52,1%)
Glendronach 17yo (1995/2012, 55,2%, sc bottled for pikkulintu)
Benriach 16yo (1994/2010, 51,3%, sc bottled for pikkulintu)
Talisker 25yo (1975/2001, 59,9%)
Talisker 20yo (1981/2002, 62,0%, "kultainen saari")
Ton vikan Taliskerin jälkeen tuli todettua, ettei vähään aikaan kannata viskejä maistella, ku se vaan olisi epäreilua muita viskejä kohtaan.. huh huh mikä helmi.![]()
______________________________________________________________________________
riqu ruisku (6.5.2017 23.45.53 last edit 6.5.2017 23.46.23)
quote[5C69687E63540C0 (link)]:
Olipa mainio ilta paikallisessa!
Sama juttu!
Otin pohjille himassa Ardbeg Airigh Nam Beist (18yo) dramin ;D
-Kilchoman New Spirit (63,5%)
-HP smvs&vys
-HP Ambassador's Choice
-GlenDronach 8yo Hielan
-Basil Hayden's bourbon
-Ardbeg Corrywreckan
-Talisker 25yo
-Laphroaig 1989 vintage
Illan parhaat oli vanhat tutut Kilchon juniori sekä Lapparin vintage. Uutena tuttavana positiivisesti yllätti tuo Talisker. Mukavan monipuolinen, täyteläinen ja hienostunut.______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (30.7.2017 8.19.09)
Ledaig 9yo 2005 Signatory CSC cask 900146
Toivoin saavani aiemmin omistamaani hyvin sherryistä Ledaigia vastaavan herkun kun tällä pullolla on whiskybasessa paljon ymmärtäjiä, mutta tuntuu siltä että tällä kertaa ei natsannut. Nokea, kumia sekä nuoresta turvetisleestä että tynnyristä, varsin simppeli profiili noin yleensäkin, ja vaikka tämä keskiverron Islay-OB:n voittaakin, en silti ole ihan tyytyväinen.______________________________________________________________________________
smoke on the water (5.9.2017 7.31.27 last edit 5.9.2017 11.28.31)
POP the Landlordin kanssa eilen muutama maukas drami:
- Highland Park Valkyrie. Hyvää, mutta odotetusti ei kestänyt vertailua illan iäkkäämpiin viskeihin.
- Highland Park 1977 Bicentenary. Hienostunut klassikko. Nautiskeluviski.
- 125.27 (Glenmorangie 19yo). Todella puhdaspiirteinen "hedelmäkarkki".
- The Glenlivet Cellar Collection 1983 French Oak Finish. Tyylikäs sekoitus kypsiä hedelmiä, nahkaa ja tammea.
- Macallan 1980 18yo. Upea sherrymäkki. Enää ei tule tällaisia. mikä näkyy näiden vanhempien pullotteiden hinnoissa. Viimeisen WA:n yli 1800 hinta on kyllä jo aika överi.
- BenRiach 1993 18yo Rioja Finish. Maukas ja vivahteikas. Aprikoosi ja persikka hallitsevat.
- Ardbeg Alligator. Illan ainoa savuinen. Kiva tervaisuus. Ei tuntunut edes liian nuorelle.
- Longrow 2001 14yo. Yhtä outo kuin muutaman päivän takaisessa blogiarviossani.
______________________________________________________________________________
POP (5.9.2017 19.04.19)
quote[52694D67060 (link)]:
quote[5B445B0B0 (link)]:
Mikä tislaamo tuuppaa 5 tai 6 tammea ekana?
Dalmore King Alexander III on kuuden tammen sekametelisoppa:
Spirits matured in ex-bourbon casks, Matusalem oloroso sherry butts, Madeira barrels, Marsala casks, Port pipes and Cabernet Sauvignon wine barriques are combined in perfect harmony to create a uniquely complex, yet smooth single malt.
Tästä tuli mieleen, että Juralta tulee uutukainen jossa on 7 erilaista tynnyriä mukana!
______________________________________________________________________________
POP (5.9.2017 19.05.15)
quote[213F3D39370D3D3C0D263A370D2533263720520 (link)]:
POP the Landlordin kanssa eilen muutama maukas drami:
- Highland Park Valkyrie. Hyvää, mutta odotetusti ei kestänyt vertailua illan iäkkäämpiin viskeihin.
- Highland Park 1977 Bicentenary. Hienostunut klassikko. Nautiskeluviski.
- 125.27 (Glenmorangie 19yo). Todella puhdaspiirteinen "hedelmäkarkki".
- The Glenlivet Cellar Collection 1983 French Oak Finish. Tyylikäs sekoitus kypsiä hedelmiä, nahkaa ja tammea.
- Macallan 1980 18yo. Upea sherrymäkki. Enää ei tule tällaisia. mikä näkyy näiden vanhempien pullotteiden hinnoissa. Viimeisen WA:n yli 1800 hinta on kyllä jo aika överi.
- BenRiach 1993 18yo Rioja Finish. Maukas ja vivahteikas. Aprikoosi ja persikka hallitsevat.
- Ardbeg Alligator. Illan ainoa savuinen. Kiva tervaisuus. Ei tuntunut edes liian nuorelle.
- Longrow 2001 14yo. Yhtä outo kuin muutaman päivän takaisessa blogiarviossani.
Oli kyllä hemmetin hyvä kattaus eilen!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (5.11.2017 9.38.13)
Eilen muutama kiva drami hyvässä seurassa.
![]()
______________________________________________________________________________
Artturi (5.11.2017 10.46.21)
Ai ai ai, haiskahtaa viiskymppisiltä. Hyvä setti siihen tarkoitukseen...
______________________________________________________________________________
mahola (6.11.2017 10.50.06)
Plokiin tullee kommentit? Hienon näkönen setti kyllä!
______________________________________________________________________________
smoke on the water (6.11.2017 12.14.48)
quote[627F786763650A0 (link)]:
Plokiin tullee kommentit? Hienon näkönen setti kyllä!
Glen Grantin ehdinkin jo äsken julkaisemaan ja loput tulevat kunhan vaan ehdin niitä kirjoittelemaan... http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-1-glen-grant-1967-5yo.html______________________________________________________________________________
pere (6.11.2017 15.55.17)
quote[4C5250545A605051604B575A60485E4B5A4D3F0 (link)]:
quote[627F786763650A0 (link)]:
Plokiin tullee kommentit? Hienon näkönen setti kyllä!
Glen Grantin ehdinkin jo äsken julkaisemaan ja loput tulevat kunhan vaan ehdin niitä kirjoittelemaan... http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-1-glen-grant-1967-5yo.html
Tuo Glen Grant kesti kyllä yllättävän hyvin muiden rinnalla alkamatta maistua raaalta tai alkoholiselta tai muutenkaan huonolla tavalla nuorelta.______________________________________________________________________________
smoke on the water (7.11.2017 8.11.16)
quote[6D786F781D0 (link)]:
quote[4C5250545A605051604B575A60485E4B5A4D3F0 (link)]:
quote[627F786763650A0 (link)]:
Plokiin tullee kommentit? Hienon näkönen setti kyllä!
Glen Grantin ehdinkin jo äsken julkaisemaan ja loput tulevat kunhan vaan ehdin niitä kirjoittelemaan... http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-1-glen-grant-1967-5yo.html
Tuo Glen Grant kesti kyllä yllättävän hyvin muiden rinnalla alkamatta maistua raaalta tai alkoholiselta tai muutenkaan huonolla tavalla nuorelta.
Tästä Glenglassaugh: http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-2-glenglassaugh-1967-gordon.html
______________________________________________________________________________
Mr. Hazard (7.11.2017 20.33.03)
Eilen tuli Varsovassa vastaan Jameson Rarest Vintage Reserve paikallisessa viskibaarissa. Nautintoa 100%.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (8.11.2017 7.50.33)
quote[100E0C08063C0C0D3C170B063C1402170611630 (link)]:
quote[6D786F781D0 (link)]:
quote[4C5250545A605051604B575A60485E4B5A4D3F0 (link)]:
quote[627F786763650A0 (link)]:
Plokiin tullee kommentit? Hienon näkönen setti kyllä!
Glen Grantin ehdinkin jo äsken julkaisemaan ja loput tulevat kunhan vaan ehdin niitä kirjoittelemaan... http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-1-glen-grant-1967-5yo.html
Tuo Glen Grant kesti kyllä yllättävän hyvin muiden rinnalla alkamatta maistua raaalta tai alkoholiselta tai muutenkaan huonolla tavalla nuorelta.
Tästä Glenglassaugh: http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-2-glenglassaugh-1967-gordon.html
Jatketaan taas tätä kuusseiskaspämmäystä. Tässä Glenlivet:
http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-3-glenlivet-cellar-collection.html
Ja Springbank:
http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-4-springbank-1967-28-yo.html______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (8.11.2017 17.49.39)
Samaisella (yllä smoken springeri) mustavalkoetiketillä olen maistanut 46% 30y.o sherryversion ja olihan sekin herkkua. Tosin 1960-luvun Springbankejä ei huonoja hirveästi taida olla. Oi niitä aikoja...
______________________________________________________________________________
smoke on the water (10.11.2017 7.45.25)
Tässä vielä 1967-setin viimeiset.
Bowmore: http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-5-bowmore-1967.html
Glenfarclas: http://smokeonthewater-fin.blogspot.fi/2017/11/1967-osa-6-glenfarclas-family-cask-1967.html______________________________________________________________________________
eläväpullo (12.11.2017 12.17.14)
Tässä vielä omat mietteet smoken 1967-kattauksesta: http://elavapullo.blogspot.fi/2017/11/smoke-on-water-50-vuotta-ja-300-vuotta.html?m=1
______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (15.11.2017 7.03.00)
Glendronach 25yo 1990 px puncheon cask 1375
Taivaallisen täyteläinen sherrypommi, josta ei riitasointuja löydy. Tästä paremmaksi pistävät vain sarjan 70-luvun tisleet joihin ei työtä tekevällä ole varaa.______________________________________________________________________________
Artturi (15.11.2017 11.51.44 last edit 15.11.2017 11.51.55)
quote[4A4F424B4A4E494249270 (link)]:
Glendronach 25yo 1990 px puncheon cask 1375
Taivaallisen täyteläinen sherrypommi, josta ei riitasointuja löydy. Tästä paremmaksi pistävät vain sarjan 70-luvun tisleet joihin ei työtä tekevällä ole varaa.
Uskon muuten, mutta ei se kyllä tuokaan ole kovin edullinen ;)
______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (15.11.2017 13.01.49)
quote[6556505051564D240 (link)]:
quote[4A4F424B4A4E494249270 (link)]:
Glendronach 25yo 1990 px puncheon cask 1375
Taivaallisen täyteläinen sherrypommi, josta ei riitasointuja löydy. Tästä paremmaksi pistävät vain sarjan 70-luvun tisleet joihin ei työtä tekevällä ole varaa.
Uskon muuten, mutta ei se kyllä tuokaan ole kovin edullinen ;)
Alkuperäinen myyntihinta oli ihan jees. Nykyinen nk. markkinahinta on ihan mahdoton, en ostaisi.______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (20.11.2017 13.09.37 last edit 20.11.2017 13.15.06)
Balvenie 21y.o port wood 40%
Oli kyllä hyvää pitkästä aikaa. Kermaa, päärynää ja hyvin sekaan sopiva portviini. Pitää ottaa rinnalle tuo 21y madeira-versio joku päivä.
Talisker 30y.o (2012) 45.8% OB
Toimi kyllä tämäkin. Syvyyttä, pehmeyttä, jälkimakua ja taliskermaisuutta riitti. Rinnalla ollut 18y.o ei ollut huonoa sekään.
Port Askaig 100proof 57,1%
No joo. Vähän niinkuin mitä sattuu caol ilaa tynnyrivahvuisena. Terävääää...
Ardbeg Corryvreckan
Onhan tässä hyvänä viski-iltana kaikki kohdallaan. Herkullista! Niin Arttua...______________________________________________________________________________
Havis (20.11.2017 18.01.42)
quote[64574108674042474C40250 (link)]:
...Ardbeg Corryvreckan...
Millä pullokoodilla, siis mitä "vuosikertaa"______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (20.11.2017 18.05.28)
quote[0B22352A30430 (link)]:
quote[64574108674042474C40250 (link)]:
...Ardbeg Corryvreckan...
Millä pullokoodilla, siis mitä "vuosikertaa"
Kaverin, ehkä vuoden sisään ostama pullo. En jaksanut katella koodeja...
______________________________________________________________________________
Finwhisky (27.11.2017 19.09.43)
Sullivans Cove French oak barrel HH0534
Tämä pullotettu ja tislattu samoina vuosina kuin 2014 maailman parhaaksi single maltiksi valittu tynnyri 525. Ei silti ihan niin paljoa vakuuta, vaikka onkin loistava viski. Omaan makuun ollut enemmän heidän pari American oak versiota joita olen päässyt maistelemaan.
https://www.instagram.com/p/Bb60KFZnbnA/?hl=en&taken-by=finwhisky______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (4.2.2018 8.38.43)
Sain maistelussa sokkona eteen Elijah Craig 23v:n, ja jos olisin ostanut pullollisen tuota siihen lähemmäs viidensadan hintaan missä se liikkuu, olisin tuntenut itseni huijatuksi, sillä kyllä pullottajan on täytynyt ymmärtää että viski oli täysin ylikypsynyttä. Olihan sen juominen aivan kuin olisi nestemäistä puuta yrittänyt nauttia, eikä tosiaankaan mitään sellaista hienostunutta vanhojen huonekalujen makua kuten vanhoissa, tanniinisemmissa skottipullotteissa, vaan kasoittain hammastikkuja ja karkeaa kuivuutta. Ei tämä missään nimessä ole huonoin juomani viski, ei lähelläkään, vaan ihan hyvää keskikastia, mutta pullohintaan verrattuna pelkkää kusta.
______________________________________________________________________________
pere (18.4.2018 9.29.38)
Rakentelin eilen tastingsettiä kavereille ja pohjustin samalla vähän ensi viikonlopun Limburgia varten:
Glen Gordon Single Highland Malt 15yo 40% (GM) bottled 1992
Tuoksussa makeaa mausteisuutta, hieman raikasta toffeeta, hieman hunajaa, hedelmäistä raikkautta, rusinaa, tummaa sokeria
Maku makeahkon mausteinen, savua, hieman makeita kuivattuja hedelmiä, öljyinen, mallasta, raikkaahkoakin hedelmää
Jälkimaussa makeahkoa mausteisuutta, tummaa sokeria, aavistus kahvia, hieman tammen mausteissutta. Kuivuu välillä, mutta ei liikaa.
Tarvitsee hieman aikaa lasissa. Hyvä esimerkki vanhan tyylin viskistä, joka ei tarvitse korkeaa alkoholiprosenttia ollakseen suutuntumaltaan täyteläinen.
All Malt Blended Scotch Whisky 43% (BB), bottled early 60's
Tuoksu hieman makean mausteinen, mutta kuitenkin raikas, häivähdys aseöljyä, hieman sitrusta, aavistus lakritsia, hieman suolaa, hieman raikkaita hedelmiä
Maku hieman sherryn mausteinen, mutta ei juurikaan makea, hieman tammenkin mausteisuutta, hieman sitruunaa, aavistus kuivaa heinää, suolaa, hieman turvetta, kuohkea
Jälkimaku sitruksisen suolainen, raikkaahko, hieman tammen mausteisuutta, turvetta, nahkaa
Hieman yllättäen maku ei ollut sherryinen, vaikka tuoksussa sherryn mausteisuus hieman tuntuikin. Ei juurikaan OBE-pölyinen, mutta pieni metallinen häivähdys löytyy välillä. Yllättävän raikas viski, jolla on kuitenkin aika paksu suutuntuma.
Talisker for sale only at the distillery 60% bottled ~2000
Tuoksu merellinen, suolaa, hieman mineraalinen, hunajaista makeutta, savua, hieman tervaa
Maku hieman mineraalisen savuinen, suolaa, valkopippuria
Jostakin syystä tämä NAS Talisker ei ole koskaan ollut suosikkini. Mineraalisuus häiritsee jotenkin vähän liikaa.
Port Ellen 23yo 56,6% (SY) 7.9.1978 / 5.3.2002, cask 5338, bottle 152/204
Tuoksu raikkaan merellisen savuinen, suolaa, hieman hedelmäistä makeutta
Maku makeahkon savuinen, maltainen, hieman suolaa
Jälkimaussa aavistus tervaa, salmiakkia, hieman likainenkin
Ei yllä aivan samalle tasolle merellisessä raikkaudessaan, kuin parhaat maistamani ei-sherry PE:t, mutta ihan kelvollinen joka tapauksessa.
Bowmore Deep & Complex 18yo 43%, Oloroso & PX casks
Tuoksu makeahkon mausteisen savuinen
Maussa turvetta, hieman tervaa, sherryn tuomaa makeaa mausteisuutta, palvikinkkua
Nimestään huolimatta ei kovin syvä tai monipuolinen, mutta varsin miellyttävä viski.
Nikka Yoichi Single Cask 112112 22yo 59% 2.6.1986 / 14.7.2008
Tuoksu makeahko, hieman liimattua puuta, luumua, raikkaahko, ei juuri savua
Maku savuisen makea, pehmeä, suolaa, hyvin täyteläinen, turvetta, salmiakkia
Jälkimaussa turvetta, hieman tammen mausteisuutta, suolaa, hedelmäistä makeutta
Ei yllä mielestäni aivan 127032:n tasolle, mutta oli kuitenkin todella hyvä ja paljon parempi, kuin muistin.
Ardbeg Rollercoaster, 57,3%, bottled 2009
Tuoksu voimakkaan savuinen, hedelmäistä makeutta, päärynää, vähän new makeakin, tervaa, vaniljaa
Maku tervainen, makeahko, turvetta, savua, suolaa, yhtä aikaa likainen ja mentholisen raikas
Jälkimaku kuivuu välillä vähän liian voimakkaan turpeiseksi.
Lopulta aika monipuolinen viski, joka tarvitse paljon aikaa lasissa vähän rauhoittuakseen.______________________________________________________________________________
smoke on the water (29.5.2018 19.57.46)
Maanantai-iltana Peatin kanssa ytimekäs tunnin highway-tasting. Nollaviskinä HP12, sitten Bowmore 21: On se vaan huikean nätti. Macallan 1979 18 yo tarjosi sellaista sherryn intensiivisyyttä, mitä nykypullotteista ei valitettavasti enää löydy. Glengoyne 25 yo oli myös tuhti sherryttely ja Bowmoren 11yo Feis Ile 2017 maukas nuorukainen, mikä pärjäsi hyvin näiden iäkkäämpien jälkeenkin. Ja maistelun jälkeinen Iron Maiden oli kova, taas kerran.
______________________________________________________________________________
eläväpullo (30.5.2018 12.03.12)
quote[3E2022262812222312392528123A2C39283F4D0 (link)]:

Kuski joutui varmaan ottamaan vaan sentin annoksia?______________________________________________________________________________
smoke on the water (1.6.2018 6.20.06)
quote[767A7B746771150 (link)]:
quote[3E2022262812222312392528123A2C39283F4D0 (link)]:
Maanantai-iltana Peatin kanssa ytimekäs tunnin highway-tasting. Nollaviskinä HP12, sitten Bowmore 21: On se vaan huikean nätti. Macallan 1979 18 yo tarjosi sellaista sherryn intensiivisyyttä, mitä nykypullotteista ei valitettavasti enää löydy. Glengoyne 25 yo oli myös tuhti sherryttely ja Bowmoren 11yo Feis Ile 2017 maukas nuorukainen, mikä pärjäsi hyvin näiden iäkkäämpien jälkeenkin. Ja maistelun jälkeinen Iron Maiden oli kova, taas kerran.
Kuski joutui varmaan ottamaan vaan sentin annoksia?
Kuski joutui olemaan ihan nollalinjalla, niinkuin pitääkin olla.
______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (12.6.2018 20.42.09)
Järjestin yhteismaistelun ystäväni kanssa, jossa pöydällä oli vähän kaikenlaista herkkua, mutta illan ykköseksi meni ehdottomasti Glenglassaugh 44yo. Tätä kyseistä viskiä saa vain 5cl miniatyyreinä ja se on julkaistu ilmeisesti 2010. Mineihin on kuulemma kaadettu useamman vanhan sinkkutynnyrijulkaisun jämät, ja lopputulos on aivan tavattoman hurja hedelmäpommi, joka oman settinsä viimeisenä sai seuraavan laadukkaista sherryjyristä muodostuvan setin tuntumaan jotenkin tavanomaiselta.
______________________________________________________________________________
Kildaltonin Veljekset (5.7.2018 10.12.15)
Jos tienne käy lähiaikoina Pikkulintuun, sieltä pitäisi vielä löytyä Strathisla 1960-2007 G&M:n pullottamana. Mitä vahvin peukku tälle sherryihmeelle menneiltä vuosilta.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (22.7.2018 11.54.30)
Pitkästä aikaa viskiä lasissa kaverin kanssa.
Islay Mist 12y.o 40%
T: Yllättävän savuinen..jopa palanut. Hunajaa, vähän tervaa, kuivaa appelsiinia, omenaa ja tulee isosti Caol Ila mieleen. Ei huono blendi.
M: Isohko ja mallasviskin osuus varmaan aika suuri. Kuiva tammi, selkeä savuisuus, pähkinää, kuivaa luumua pienesti lopussa. On tainnut ajan saatossa Laphroaig muuttua Caol Ilaksi.
Glenmorangie 18y.o (Vanhempi Rare Highland) 43%
T: Oranssia kukkaa, oranssia hedelmää, kypsää melonia, appelsiinilikööriä, sitrushunajaa. Lakritsi sitoo kaiken lopussa yhteen. Herkullinen on tuoksu!
M: Makea, kukkaisuus ja hedelmät jatkuu maussakin. Kuiva tammi terävöittää pakettia. Hunajainen yrttisyys palauttaa makeutta. Hyvä mutta tuoksu oli parempi.
Ardmore 1981 (GM) 40%
T: Mentholisen räyhäkkä, hunajaa, tammen kirpeyttä, sitruunaa ja vähän merellisyyttä.
M: Hyvä tasapaino, sitruksinen pehmeys, napakka tammi ja merellistä hunajaa. Ei huono ollenkaan.
Caol Ila 12y.o (James MacArthur - early 1990) 60,2%
T: Terävä ja muhevan turpeinen, heinäinen, pehmeää lamppuöljyä, viljaa ja askorpiinia. Hyvällä tavalla rikkiä. Vettä: CAOL ILA, vaniljaa ja maataloa.
M: Pistävä ja polttava, sitrusta. Vettä: selkeä bourbonkypsytys, raikas, puhdas, vaniljaa. Aika yksinkertainen Caol Ila.______________________________________________________________________________
pere (9.4.2020 9.33.40)
Viime aikoina on ollut varsin aktiivista viskitastingrintamalla. Samalla on tullut kaappiin sen verran tyhjää, että on voinut avata uusiakin pulloja. Viime lauantaina oli avausvuorossa perus-rangen sherryä 80-luvulta:
Tamdhu 15yo 43% 75cl, late 80's
tuoksu: sherryn mausteinen, mutta kuivempi kuin yleensä, nahkaa, ruohoa, mettä, hieman mandariinia ja ylipäätään makeahkon raikkaahkoa sitrushedelmää
maku: odotetusti "makeaa" sherryn mausteisuutta, mutta olematta kuitenkaan makeaa, eli sokerisuus puuttuu kokonaan, kahvia, tummaa suklaa, nahkaa, minttua, makeahkoa hedelmäisyyttä
jälkimaku: makeahkoa mausteisuutta, mandariinia, hedelmäisehkö, kahvia, tummaa suklaata, nahkaa, mehiläisvahaa, välillä aavitus pippurista mausteisuutta
Hieno viski jonka sherry on yllättävän kuivaa verrattuna siihen mihin vastaavissa viskeissä yleensä on tottunut.![]()
______________________________________________________________________________
pere (22.5.2020 10.54.49 last edit 22.5.2020 10.57.03)
Tänä keväänä on tullut käytyä viskikaappia läpi huomattavasti tavallista enemmän ja uusia pullojakin on tullut avattua online-tastingeihin melkein joka lauantai. Alla mietteet muutamasta niistä:
The Whisky Trail Vol.4 38yo 46,7% 1980/2019, sherry butt #35, 445b:s, Blended Scotch Whisky
tuoksu: mausteinen, tummaa suklaata, kuivattua hedelmää, hieman banaania, vahattua tummaa puuta, hieman parfyyminen
maku: aika suuntäyttävä, hieman makeahkoa mausteisuutta, tammen mausteisuutta, hieman tummaa suklaata, maustepippuria, hieman lyijykynää
jälkimaku: aika kuiva, mausteinen, heinää, tammen mausteisuutta, hieman makeahkoa hedelmää
Ihan OK, ei mitenkään blendimäinen, kaikki alkoholisuus, liima, kynsilakanpoistoaine yms. puuttuu, mutta ei oikein vakuuta. Liian kuiva verrattuna mausteisuuden voimakkuuteen.
Glencadam 32yo 57,3% (TWF) Dec 1974 / Mar 2007, sherry butt, 355b:s
tuoksu: raikkaan hedelmäinen, sitrusta, viinirypälettä, hieman tuoretta ananasta, tomaattia, ruohoa, hieman tammen mausteisuutta, vähitellen kermakaramelli nousee enemmän esiin
maku: raikkaahkon hedelmäinen, makeahkoa mausteisuutta, tammea, sitrusta, kermakaramellia, vedellä vihreää omenaa ja hieman neilikkaa
jälkimaku: tammen mausteisuutta, tummaa sokeria, makeahkoa hedelmää, liköörikonvehtia
Hieno viski. Ei välttämättä kaikista helpoin ja vaatii hieman aikaa ja maistamiskertoja, mutta pienen ajan ja vaivan kanssa oikein hieno viski.
Glen Grant 31yo 46,1% (CA) 1984/2016, butt, 414b:s
tuoksu: mausteisen makea, hieman sokerinen, makeaa hedelmää, aprikoosia, sitrusta, hieman tummaa puuta, tupakanlehteä, mehiläisvahaa, mentholia, rusinaa, pähkinää, soijakastiketta
maku: hieman tammen mausteinen, makeaa mausteisuutta, tummaa sokeria, paksua tummahkoa suklaata, hieman hedelmää, hieman heinää
jälkimaku: hieman makeahkoa mausteisuutta, hieman tammen mausteisuutta, heinää, hieman suolaa ja jopa turvetta, säilötyn appelsiinin kuorta
Tämä ei ole sitä 60-luvun raikasta sherryä, mutta ei millään tavalla modernikaan. Hieman erilainen, mutta oikein hyvä viski.
Bowmore 18yo 43% -18 (L8)
tuoksu: makeahkon savuinen, makeaa hedelmää, tervaa, merellisehkö, hieman sitrusta
maku: savuisen marjaisehko, välillä hieman viinimäinen, punaista marjaa, pehmeä, ehkä vähän kevytkin
jälkimaku: kevyemmän savuinen, hieman merellisyyttä, hieman hedelmää, hieman maltaista makeutta
Raikkaampi, hedelmäisempi ja ei niin makea kuin 18yo Deep & Complex, joka on myös vähän paksumpi suutuntumaltaan. Molemmat ovat kuitenkin aika samankaltaisia viskejä. Ihan OK perusviski.
Tamdhu 15yo 43% 75cl, late 80's
Tästä on jo yllä tullut kirjoitettuakin. Nyt reilun kuukauden aukiolon jälkeen maku on muuttunut odotetusti vähän paksummaksi ja makeuskin alkaa pikkuhiljaa nousta esiin. Hieno vanhan tyylin sherryviski!![]()
______________________________________________________________________________
pere (14.6.2020 13.33.56)
Jatketaan samalla linjalla, tällä kertaa maistossa sotien välissä tislattu Edradour-blendi ja viitisen kymmentä vuotta tuoreempi sytytysneste Campbeltownista:
House of Lords, US import, 86 proof, 4/5 Quart, b. ~1934-44
tuoksu: makeahkon mausteinen, hieman mehiläisvahaa, hieman hedelmää, aavistus kukkia, hieman savua, nahkaa, yrttinen, hieman minttua, appelsiinia, välillä häivähdys metallia
maku: hedelmäisen nahkainen, makeaa savua, tervaa, mentholia
jälkimaku: mentholia, suolaa, makeahkoa mausteisuutta, savua, raikkaahkoa hedelmää, välillä vähän kuivaa turvetta
Miellyttävä viski. Ei varsinkaan heti avattuna kovin paksu, mutta hyvin pehmeä. Saatuaan viikon ilmaa tuoksu ja maku ovat molemmat muuttuneet tukevammiksi. Pullossa on verotarra jota käytettiin USA:ssa vuosien 1934 ja 44 välillä.
Glen Scotia 18yo 60,7% (HS), 1991/2009, c#35
tuoksu: raikkaan hedelmäinen, vaniljaa, aprikoosia, päärynää, vihreää rypälettä, tammen mausteisuutta, hieman jäätelötikkua
maku: hieman mineraalinen, kuivahkoa turvetta, suolaa, muuttuu vedellä paksummaksi ja hedelmäisemmäksi
jälkimaku: hieman hedelmää, vähän kova, vedellä päärynää, aavistus kumia
Tuoksussa on ihan mukava hedelmäsalaatti vaniljaeskimon kera, mutta maku on kyllä aikamoista sytytysnestettä. Vaatii veden kanssa pelaamista ja puolenkymmentä maistamiskertaa.______________________________________________________________________________