Bowmore 1968 Bourbon Wood

______________________________________________________________________________

Eilen tuli Smoken kanssa korkattua tuo Pikkulinnun ”keskusvarastolla” jo pitkään majaillut Bowmoren vintage 1968 (37 yo; Bourbon Wood; 43,4 %; b. 472/708) – tai jos tarkkoja ollaan, korkkaajan kunnia meni tällä kertaa minulle noin kahden minuutin erolla. 8-) – Olen aikaisemminkin usein hämmästellyt sitä, miten ”taipuisaa” Bowmoren new make on: erilaisten tynnyreiden ja eri kypsytysikien tuottama tyylien ja vivahteiden kirjo on ollut huikea, eikä yhtäkään ns. turhaa pullotetta ole vielä tullut vastaan (– no joo, Surfin tiskirätti-aromista voidaan olla monta mieltä ;D). Tämän vuosikerran suurin yllätys oli savun ja turpeen lähes täydellinen poissaolo. Tuoksussa vuorottelivat aluksi kirpakkuus ja eksoottinen – jopa hieman äitelä – hedelmäisyys. Seisottamisen myötä hedelmäisyys vain korostui, ja väistämättä syntyi mielleyhtymä Angosturan 1919:ään (kahdeksanvuotias rommi(!)). Kielelläkin turpeisuuden aisti vain hyvin hentona, ja päällimmäisenä esiin tulivat jälleen hedelmät, sitten puu. Kun turvetta oikein etsi, sitä saattoi löytää puun rinnalta ”keskimaun” paikkeilla. Pitkän bourbon-kypsytyksen usein aikaansaama vaniljaisuus puuttui tästä viskistä oikeastaan täysin. Lopussa hallitsi jälleen makeus. Jälkimaku – joka Bowmoressa usein on turvesavuinen – jäi lyhyehköksi vaan ei mitenkään häiritsevän tyngäksi. Ajan myötä lopusta alkoi löytyä samankaltaisia mustaherukan lehtien ja ammoniakin vivahteita kuin 30-vuotiaasta Sea Dragon –pullotteesta. – Lyhyesti sanottuna erinomainen viski, josta noin kahden tunnin lasissa seisottamisen aikana sai esiin yhä uusia ja uusia piirteitä.

______________________________________________________________________________

smoke on the water (9.2.2007 17.07.25)

I.R. taitaa vieläkin harmitella tuota "keskusvaraston" edellistä 1968 ( 32y ) Bowmorea, johon minä ehdin ensimmäisenä käsiksi, ja ruhtinaallisella 10min erolla ;D.

Mutta tämä uusi 1968. Nyt kun maistelusta on vuorokausi kulunut, niin hyvä maku pyörii vieläkin suussa, tai ainakin mielikuvituksessa... Todellakin maun suhteen odotukset täyttyivät ja samalla tuli selväksi se, että Bowmoren kypsytykseen sopivat loistavasti niin sherry- kuin bourbontynnyritkin. Kuten olen Port Elleneiden kohdalla todennut, niin bourbonkypsytys tuo tislaamon ominaispiirteet selkeämmin ja puhtaammin esiin. Niin myös tässä. 37-vuotiaaksi viskiksi ensimmäisenä ällistyttää juomasta löytyvät todella makeat aromit, helposti kun voisi kuvitella näin iäkkään tuotteen paljon kuivammaksi ja puisemmaksi. Alkumakeuden jälkeen juomasta aukeaa sellainen makujen kirjo, ettei heti vastaavaa mieleen muistu. Kuin olisi karkkikauppaan astunut moninaisten makeiden tuoksujen ja makujen keskelle. Loppumaussa löytyy tuo Bowmorelle tyypillinen herukkaisuus ja vaikka jälkimaku ei kaikkein pisimpiä olekaan, niin erittäin miellyttävän maun se suuhun (ja mielikuvitukseen :)) jättää.
Kun 1971 32y toimii herkullisella sherryisyydellään, niin tämä 1968 viehättää huikealla monivivahteisuudellaan. Upea tuote.

Valitettavasti pullojen hinnat eivät ole kovinkaan kuluttajaystävällisestä päästä. Siitä ainoa miinus.

______________________________________________________________________________

misa (10.2.2007 4.02.54)

Jos mahdollista, Smoke, oliko 37 parempi 32seen verrattuna.

______________________________________________________________________________

I.R. (10.2.2007 10.44.07)

quote[misa (link)]:

Jos mahdollista, Smoke, oliko 37 parempi 32seen verrattuna.

______________________________________________________________________________

smoke on the water (10.2.2007 11.18.37)

quote[misa (link)]:

Jos mahdollista, Smoke, oliko 37 parempi 32seen verrattuna.

______________________________________________________________________________

I.R. (10.2.2007 11.31.06 last edit 10.2.2007 11.35.51)

quote[smoke on the water (link)]:

quote[misa (link)]: Jos mahdollista, Smoke, oliko 37 parempi 32seen verrattuna. Vaikea kysymys. Niinkuin I.R. jo totesikin, juomat ovat niin erilaisia että vertaaminen on vaikeaa ja oikeastaan turhaakin. Sherryn ystäville 1971 on enkäpä se parempi, ja 1968 viehättää upealla monivivahteisuudellaan. Itselle maistuu kyllä molemmat. Jos pakko olisi vain toinen valita ilman hinta-ajattelua, niin kallistuisin tuohon 1968 versioon. Mutta kun omissa ostoksissa tuo budjetti on näissä viskeissäkin rajoittavana tekijänä, niin vain tuo 1971 on päätynyt omaan hyllyyn, ja 1968:a en sen hinnan vuoksi tule varmaankaan ikinä hankkimaan.

______________________________________________________________________________

misa (11.2.2007 5.40.17)

Juuri näin, eli tarkoitin 32- ja 37-vuotiaita -68:seja.

______________________________________________________________________________

smoke on the water (11.2.2007 12.08.05)

Joo tyhmä oon. Kiireellä ilman ajatusta kun lukee niin pieleen menee.. Mutta hyvä välillä kokeilla mihin juttuihin täällä uskotaan ;D. Mutta onneksi I.R. paikkasi tilanteen.. Vaan tulihan vertailuun mukaan myös tuo 1971, joka siis on 34y tietenkin.

Mutta vielä lyhyesti noista kahdesta 1968:sta, eli kyllä tämä vanhempi versio miellytti niistä enemmän, vaikkei tuo 32-vuotiaskaan missään nimessä huono ole. Täytyisikin joskus ottaa ne rinnakkain maisteluun..

______________________________________________________________________________

Quercus (21.6.2007 14.01.48)

Vihdoin ja viimein sain itsekin maistettua Bowmoren upeat 1968-pullotukset ja eilisiltana vielä yhden indiebonuksen samalta vuodelta:

Bowmore 1968 32 yo Morrison's 50th Anniversary 45,5 %
Bowmore 1968 35 yo Duncan Taylor 42,0 %
Bowmore 1968 37 yo Bourbon Wood Vintage Distillation 43,4 %

Myös minut yllätti savun, bourbonkypsytyksen antaman vaniljamaisuuden ja iän yleensä mukanaan tuoman puumaisen puisevuuden uupuminen kaikissa kolmessa. 37-vuotiaan tuoksu oli uskomattoman hienojen (aitojen) eksoottisen hedelmien makeiden aromien ilotulitusta, mutta greippimäinen kirpeys piti makeuden kurissa. Tuli ihan tippa linssiin, kun maun alussa suussa purskahti esiin ylikypsistä mangoista tehdyn soseen makeus. Makujen kehitys oli uskomattoman moniulotteista. 32-vuotiaan tuoksu ja koko olemus oli selvästi kuivempi: tuoksun hedelmä ananasta ja sitrusmaisuutta. Viskin makujen (niin ikään kuivempi) kehitys oli voimakkaampaa, puu tuntuu miellyttävänä, greippiä, jopa pippuria, aldehydinen, omenankuoren kipakkuutta, raikkain kolmesta (meri-ilma, jopa otsoni). Duncan Taylorin tuoksusta löytyi myös hedelmää, ja se oli lähempänä 32-vuotiasta OB:ta. Päällimmäisenä 35-tuoksussa nousivat esiin kirpeä kiivi ja vesimelonin makuinen Bacardi Breezer. Maussa alussa ylikypsää banaania ja tummaa rommia, mutta maku kehittyi intensiivisesti kirpeäksi ja kitkeräksi, ja siinä aiemmin mainittu ammoniakki oli todella ilmeinen. OB-pullotteissa turve oli löydettävissä hyvin hentona säikeenä puun, puumausteiden ja mustaherukkaisuuden seasta, mutta ei Duncan Taylorista.

Kokonaisuutena suurimman vaikutuksen teki viskeistä iäkkäin. Harmi, kun kaikki viskit on maistettu eri päivinä. Viralliset pullotteet on pakko yrittää vielä ottaa rinnakkain maisteluun jokin päivä Pikkulinnussa (46 €/2 cl kumpainenkin). Tarkemman vertailun lisäksi ne ansaitsisivat uusintakierroksen, sen verran monisäikeisistä herkuista on kyse.

______________________________________________________________________________