Isle of Jura Superstition

______________________________________________________________________________

InkRose (5.9.2007 19.34.32)

Ostin tätä melko sokkona, erilaisten tuotekuvausten ja muutamien nuottien pohjalta. Oma kokemukseni osuu aika tarkasti yksiin ennakkokäsitykseni kanssa, mutta pullon kanssa oli melko iso mutta: korkki näyttää homeiselta. Liitän kuvan myöhemmin, nyt illalla ei jaksa, mutta kuitenkin. Itse viski maistui kyllä aika tasan siltä kuin kuvittelisin että pitääkin, kun kyseessä on vatted tuote, nuorempaa turvesavustettua ja vanhempaa pehmoa jokseenkin hyvässä suhteessa. Eli ilmeisesti korkki ei ole hirmusti vahinkoa tehnyt itse tuotteelle. Laitoin varmuuden vuoksi elmukelmua korkin alle ettei putoile mitään homehileitä liemeen.

Tuoksu: alussa terävä lievästi turpeinen piikki, ylikypsiä hedelmiä (aprikoosia, sokerivedessä lionneita rusinoita), jälkeen jää aavistus savua.

Maku: Kevyt, notkea alku, makea, hedelmiä, vaihtuu kuin veitsellä leikaten turpeiseen savunpöläykseen, jota värittää hento tervaisuus.

Jälkimaku: turvesavu, taustalla hieman makeutta.

Kaiken kaikkiaan ihan kelpo tuote, joskin hieman turhan selvästi kaksijakoinen. Tämä siis vasta-avattuna, toivottavasti ajan myötä hieman tasapainottuu, muuten tuohon tuskin tulee kovin usein kajottua. Tosin se saattaa johtua siitäkin, etten ole vielä päässyt maistamaan Jokikunnasta ja se pyörii päällimmäisenä lähitavoitteena tällä hetkellä, tasoissa samaisen tisleen ostosuunnitelman kanssa.

______________________________________________________________________________

pere (6.9.2007 5.07.21 last edit 6.9.2007 5.08.34)

quote[InkRose (link)]:
... kun kyseessä on vatted tuote...


Viilataan pilkkua sen verran, että kysessää tosiaankin on, kuten sanoit, saman tislaamon eri ikäisten viskien vatting, ei eri tislaamojen mallasviskien muodostama vatted malt. Itseasiassa lähes kaikki ei-single-cask-viskit ovat jonkinlaisia vattingeja, eli tislaamolla on tyhjennetty samaan sammioon erilaisia ja eri ikäisiä tynnyreitä sopivan yhdistelmän aikaansaamiseksi.

Se homeinen korkki kannattanee korvata jollakin toisella korkilla, joko tyhjentyneesta viskipullosta, tai vaikka ihan viinipullon korkilla. Eiköhän se elmukelmukin toimi hätäratkaisuna :)

______________________________________________________________________________

InkRose (6.9.2007 13.36.20)

Koitin omistani metsästää sopivan kokoista, mutta tuo mokoma on sen verran perusmuotoa isompi kaulaltaan (litran pullo, ja jonkin verran vakiosta poikkeava pullon muoto muutenkin) että jo tyhjenneiden korkit jäävät väljiksi tuohon... Kyllä se korkki vaihtoon menee heti kun sopiva tulee eteen.

Ja tosiaan, kyllähän se single on, eikä mikään vatted malt. Jotenkin 13h työpäivän jälkeen ei vaan enää ole ihan terävimmillään.  :)

______________________________________________________________________________

InkRose (20.9.2007 14.29.21)

Noniin... nyt on tämäkin homma käsitelty. Laitoin alkukuusta sähköpostia Juran asiakaspalveluun tästä korkkiaiheesta. Jonkin aikaa kesti saada vastaus, mutta kun se tänä tiistaina tuli, asialla olikin jo Whyte & Mackayn Quality Systems Coordinator, ja homma oli edennyt siis hyvinkin pitkälle. Olin maininnut alkuperäisessä viestissä ottaneeni kuvia korkista, joten pyynnöstä lähetin ne hänelle, ja seuraavana aamuna (siis eilen) oli paluupostissa viesti, jotta kyllä, tuote on viallinen, ja hyvittäisimme kovasti mielellämme sen jos osoitteesi kertoisit. Kerroinhan minä, ja juuri äsken kuittasin DHL:n listasta paketin, jossa asustikin sitten 2 litran pulloa Superstitionia. Riittää ainakin tarjottavaksi asti sitä siis.  :D

Viestin pääsyyhyn palatakseni: kerrassaan esimerkillistä asiakaspalvelua W&M:ltä. Parin viikon odottelun ymmärtää, kun asia on pomppinut osastolta toiselle ja hierarkiassa ylöspäin, ja lopputulos on enemmän kuin tyydyttävä sekä ratkaisuun kului kuitenkin melko lailla kaikilla mittapuilla tarkasteltuna varsin vähän aikaa.

______________________________________________________________________________

viskisieppo (22.9.2007 11.02.18)

Hyvää asiakaspalvelua, joillakin on jokainen tyytyväinen asiakas tärkeä.  :)  

______________________________________________________________________________

Ard-Begbie (3.11.2007 12.25.39)

Kertokaa onko superstition todella n. 20 vuotias tuote kuten SSB väittää? Todella halpa jos näin on koska litra vain n. 39€.

______________________________________________________________________________

I.R. (3.11.2007 16.16.12)

quote[Ard-Begbie (link)]:
Kertokaa onko superstition todella n. 20 vuotias tuote kuten SSB väittää? Todella halpa jos näin on koska litra vain n. 39€.

Superstition on sekoitus, jossa on hyvin nuorta heavily peated -tavaraa ja iäkkäämpää, viime vuosikymmenien tyylistä kevyttä Juraa. Vanhimmat komponentit ovat ehkä parikymppisiäkin, mutta jos pulloon pantaisiin age statement, se ei välttämättä olisi edes 5 yo.

______________________________________________________________________________

DP (4.11.2007 18.38.38)

quote[I.R. (link)]:
quote[Ard-Begbie (link)]:
Kertokaa onko superstition todella n. 20 vuotias tuote kuten SSB väittää? Todella halpa jos näin on koska litra vain n. 39€.

Superstition on sekoitus, jossa on hyvin nuorta heavily peated -tavaraa ja iäkkäämpää, viime vuosikymmenien tyylistä kevyttä Juraa. Vanhimmat komponentit ovat ehkä parikymppisiäkin, mutta jos pulloon pantaisiin age statement, se ei välttämättä olisi edes 5 yo.


Juran sivuilta selviää, että vanhimmat ovat 21- ja 30-vuotiaita.
[ftp]http://www.isleofjura.com/whisky/range/detail.cfm?contentID=228[/ftp]

Videopätkän tasting notesissa on vinkki Superstitionin nauttimisille: ensin blandataan reilusti vedellä ja sitten otetaan siemaus ja pidetään suussa pidemmän aikaa (tulee mieleen mr hicks whiskyristeilyltä). Näin pitäisi saada maussa paremmin esille ne vanhat viskit jota Superstitioniin on käytetty. Harmi kun oma pullo on jo tyhjentynyt... ei pääse testaamaan.

______________________________________________________________________________

InkRose (4.11.2007 18.44.45)

pitääkin kokeilla tuota seuraavaksi, kun on ollut tuon kanssa nautinto aika vähissä... Kiitos vinkistä, en ollut huomannut mistään tuota tarkastaa.

______________________________________________________________________________

I.R. (4.11.2007 20.08.07)

quote[DP (link)]:
Juran sivuilta selviää, että vanhimmat ovat 21- ja 30-vuotiaita.
[ftp]http://www.isleofjura.com/whisky/range/detail.cfm?contentID=228[/ftp]

Videopätkän tasting notesissa on vinkki Superstitionin nauttimisille: ensin blandataan reilusti vedellä ja sitten otetaan siemaus ja pidetään suussa pidemmän aikaa (tulee mieleen mr hicks whiskyristeilyltä). Näin pitäisi saada maussa paremmin esille ne vanhat viskit jota Superstitioniin on käytetty. Harmi kun oma pullo on jo tyhjentynyt... ei pääse testaamaan.

Mallasviskien markkinoinnissa ei ole varaa suoranaisesti valehdella, joten varmasti Superstitionin vattingissa on jopa 30 vuotta kypsynyttä viskiä. Toinen asia sitten on, että sen osuus jää todennäköisesti minimaaliseksi, eikä maistu tuolla vesitempullakaan. Tislaamo ei sekoita tuon ikäisiä tynnyreitä viisivuotiaaseen tavaraan, ellei ensin mainittujen alkoholipitoisuus ole laskenut niin (< 40 %), että ne eivät enää olisi pullotettavissa sellaisinaan. Onhan toki tästäkin nähty (tai ainakin epäilty) esimerkkejä mm. Ardbegin Uigeadailin kohdalla.

______________________________________________________________________________