Highland Park Loki

______________________________________________________________________________

JaRiMi (5.5.2013 12.23.11 last edit 5.5.2013 12.26.32)

Uusimman "Viikinki-Parkin" julkaisua juhlittiin Helsingissä taannoin Helsingin Sanomien museotiloissa, joissa oli sattumoisin illan aiheeseen hyvin sopinut Harald Hirmuinen -sarjakuvan näyttely.

Edrington oli myös järjestänyt paikalle tarjoilijoita ym. väkeä, joiden puvustossa näkyi niin viikinkejä kuin druideja tai munkkejakin! Aika hieno show oli siis kyseessä, ja illan puhujana paikalla oli, kukapa muukaan kuin Highland Parkin senior brand ambassador Martin Markvardsen, jonka viikinkimäinen olemus oli paikallaan kaiken muun viikinkiaiheen seassa. Myös UISGEssa tänä vuonna Martinille luovutettu, Jani Bergströmin tekemä upea Highland Park -kitara,ja tekijä-Jani itse, olivat paikalla - kuulin kitaran saundia ensimmäisen kerran, ja upea äänihän siinä oli!

Paikalla oli VYS:in ja Mallaswhiskyseuran väkeä, ja bloggareitakin (sekä joukko ihmisiä alalta ja mediasta).

Ennen Lokia sai maisteltavaksi HP 18v:n ja Thorin, samalla kun Martin kertoili tarinoita niin Orkneyn saarten historiasta, tislaamon historiasta kuin myös tästä viikinki-jumalia kunnioittavien pullotteiden sarjasta.

Thor ei ole minua kovin säväyttänyt, itse kaipasin aikanaan siihen tuhdimpaa (ja sherryisempää) runkoa. Hyvä viski, ei mitään moitittavaa sinänsä, mutta ei ehkä Thorin veroinen juoma kuitenkaan minusta. 18v. oli tutun miellyttävä ja maukas.

Loki saapui fanfaarien kera paikalle, ja se herätti yleisesti positiivista huomiota maullaan, joka oli hyvin monipuolinen ja savuinen (Highland Parkiksi). Hakkasi ainakin minun ja monen muun mielestä selvästi Thorin. Moni piti Lokia myös hieman erikoisena Highland Park -pullotteena, sillä sen mausta ei olisi kovin helposti ainakaan tunnistanut tislaamoa, niin savuinen se oli.

Jos ymmärsin oikein Martinin selvityksen asiasta, niin syy erikoiseen makuun löytyy mallastuksesta. Aikoinaan tislaamo teki koe-erän mallastusta mantereen puolella eräässä mallastamossa, ja ppm-luvut maltaaseen saatiin ihan toisenlaisesta turpeesta kuin Orkneyn omasta. Siksi maku oli niin vahvan savuinen, ja erilainen. Tietääkseni HP ei ole kyllä käyttänyt pitkiin aikoihin läheskään kokonaan itse-mallastettua ohraa, mutta kenties tämän kokeilun jälkeen muuallakin mallastetussa ohrassa on prosessissa käytetty saarten turvetta - tiedä häntä.

Alkutuntuma Lokiin oli hyvä, ja mielenkiintoinen. Suomen Edringtonin kunniaksi voi lukea myös sen, että maahamme tuleva pullomäärä on aika lähellä sitä, mitä menee Ruotsin markkinoille - näin ei suinkaan yleensä viskeissä ole, eli talo uskoo meihin suomalaisiin enemmän kuin moni muu. Kiitoksia heidän väelleen niin tapahtumasta kuin tästä uskosta suomalaiseen viskikulttuuriin!

15-vuotiaan tisleen hinnasta voi olla montaa mieltä, Alkoon tulevan Lokin hinta asettunee 150 euron tuntumaan.

Kokeilkaa itse, ja kertokaa mitä tykkäsitte.

______________________________________________________________________________

Olli (6.5.2013 4.41.07)

Jeps

Highland Park Loki kuuluu niihin pullotteisiin jotka pitää maistaa ennen mahdollista pullon ostoa. Uskoisin, että tässä tapauksessa hinta ei vastaa sisältöä ja ulkoiset krumeluurit eivät todellakaan kiinnosta - tämä on vain uskomus joka voi vielä vaihtua.

Tarinoiden kertomisessa HP on liki omaa luokkaansa - hyvää markkinointityötä sitä ei voi kiistää - jos tarinat kiinnostavat.

Omasta mielestäni HP:n peruspullotteiden laatu on pudonnut ja erikoispullotteiden hinnat ovat mitä ovat - ainakin minulle liikaa.
Harmi, koska HP on kuulunut niihin tislaamoihin joilta on tullut paljon hyviä pullotteita - myös kohtuullisella hinnalla olevia.

______________________________________________________________________________

Gooner (6.5.2013 7.28.20)

quote[042727224B0 (link)]:

Uuden "soturisarjan" tax free -setin maistaneena voin vain yhtyä tähän viiltävään analyysiin. Halvemman pään viskit ovat yllätyksetöntä peruskamaa ja paremmat tulevat olemaan suolaisissa hinnoissa. Tarinat sentään vain paranevat ja viikinkimytologiaa ryöstöviljellän oiken hartaasti.

______________________________________________________________________________

Kronik (1.9.2013 18.46.34)

Laseissa julkistamistilaisuudessa tarjolla olleet kolme viskiä: 18yo, 16yo Thor sekä 15yo Loki.
Thorin olin maistanut Uisgessa viimeksi, mutta Loki yllätti minut todella positiivisesti. Suhtauduin hyvin ennakkoluuloisesti näihin hypetysviskeihin etenkin ylilyödyn paketin perusteella mutta hetken maistelun jälkeen jouduin muuttamaan mieleni. Age isn't everything. Nuorempi Loki hakkaa Thorin omasta mielestäni ja hännille jää 18yo. Lokissa jälkimaku on tasapainoisempi ja kokonaisuus paremmin hallinnassa kuin Thorissa. Itselle maistuvat bourbon-kypsytykset eikä minua näin ollen haittaa, että Lokissa on selvästi vähemmän (jos lainkaan) sherrykypsytettyä kuin kahdeksantoistavuotiaassa. Onko Loki sitten hintansa väärti? Enpä tiedä. Saako sitä ilman tuota kamalaa häkkyrää? Reilun satasen voisin maksaa.

______________________________________________________________________________