______________________________________________________________________________
Whisky (24.7.2008 20.38.20 last edit 25.7.2008 8.40.29)
Tuli tänään käytyä katselemassa pienpanimotarjontaa rautatientorilla ja täytyy valitettavasti sanoa, että suhteellisen nopeasti tuli paikka nuohottua. Tuttujen suomalaisten pienpanimoiden lisäksi Pohjoismaisia pienpanimotuotteita tarjonneen One Pint Pubin tarjonta oli toki laajaa ja monia herkkujakin oli tarjolla, mutta hinnoittelu karkoitti ainakin allekirjoittaneen tiskiltä kovin nopeasti. Siksi tulikin turvauduttua lähinnä luottopanimoiden, eli Plevnan ja Huvilan tuotteisiin.
Viime vuotisia Pikkulinnun tarjomia Nogne Ø -suoria ei pöydillä näkynyt ja meininki oli muutenkin hintsumman oloista. Piristystä kuitenkin toivat tasatuntiset olutjutustelut, jotka Kähkösen Heikki ansiokkaasti veti läpi, toimien samalla äänimiehenä ja roudarina. Äänentoisto oli tosin teltan laitamilla puuroa, mutta likemmäksi raahautuen jutustelusta sai hyvin selvää.
Kummastusta allekirjoittaneessa aiheutti, että yhden ihmisen mielipiteen vuoksi Suomen tunnustetuimmalle Olut- ja Viskiravintolalle ei oltu annettu mahdollisuutta osallistua tapahtumaan. Syyksi kerrottiin, että kyseinen ravintola ei omaa omaa panimoaan. Kun kerran kyseinen palkintojakin voittanut ravintola toiminnallaan edesauttaa pohjoismaista panimotoimintaa aivan kiistattomalla tavalla Suomessa, niin mielestäni olisi ollut vähintäänkin toivottavaa, että "Snadi Fogeli" olisi saanut olla paikalla rikastuttamassa tilaisuuden tarjontaa.
______________________________________________________________________________
I.R. (24.7.2008 23.54.31 last edit 29.7.2008 5.00.15)
Lähinnä hyvän seuran innoittamana tuli käytyä paikan päällä torstaina loppuillasta. Juomien vuoksi ei tosiaan olisi maksanut vaivaa; positiivisimpana makuelämyksenä jäi mieleen Huvilan ESB, mikä jo kertonee jotakin.
Periaatteessa ymmärrän hyvinkin sen, että "Snadi Fogeli" maahantuonteineen oli jätetty rannalle, koska tapahtuman alkuperäisenä tarkoituksena tosiaan on kotimaisten pienpanimoiden esittäytyminen. Toinen juttu sitten on, että tämän rajauksen vuoksi tarjonnasta ei tuntunut löytyvän juuri mitään mielenkiintoista. Kotimaisten pienpanimoiden(kin) tuotanto kun on pääasiassa sen yhden ja saman lagerlitkun variointia.
______________________________________________________________________________
smoke on the water (25.7.2008 6.21.58)
Tapahtuma on siis meneillään juuri nyt, eikä vasta ensikuussa kuten otsikosta ilmenee? ;)
______________________________________________________________________________
vesku (25.7.2008 7.58.52)
quote[6E7072767842727342697578426A7C69786F1D0 (link)]:
Tapahtuma on siis meneillään juuri nyt, eikä vasta ensikuussa kuten otsikosta ilmenee? ;)
______________________________________________________________________________
Whisky (25.7.2008 8.41.02)
quote[405E5C58566C5C5D6C475B566C4452475641330 (link)]:
Tapahtuma on siis meneillään juuri nyt, eikä vasta ensikuussa kuten otsikosta ilmenee? ;)
______________________________________________________________________________