Pohdiskelua uusista ja vanhoista pullotteista

______________________________________________________________________________

Tässä iltani kuluksi kipeänä pohdiskelin muutamia ristiriitaisia asioita viskeistä, varsinkin kun puhutaan uusista ja vanhoista pullotteista. Joku saattaa muistaa kuinka pohdin jo aiemmin laadun menevän alas silloin kun viskibisneksellä menee liian hyvin, johtuen muun muassa siitä että noihin single malt sekotteisiin ei laiteta yhtä paljon ikämerkintää vanhempaa viskiä niin kevyesti kuin aiemmin. Uskoisin asian pitävän paikkansa, sillä onhan helpompaa muuttaa jonkin perus single maltin makuprofiilia hitaasti hivuttaen huonompaan suuntaan silloin kun on hyvin tiedossa että nuo aiemmin sekaan heitetyt vanhat viskit menevät kaupaksi erikoisjulkaisuina satakertaiseen hintaan.

Moni sanoo myös että viskien laatu on tasapaksumpaa tänä päivänä, johtuen viskin valmistukseen liittyvistä muutoksista esim. tislauspannun lämmityksen/kuumennuksen osilta, sekä myös raaka-ainemuutosten takia (harva tislaamo mallastaa enää itse, ja mallastuksesta on tehty tarkkaa teollista prosessia ilman vaihteluita). Nämä muutokset tapahtuivat toki jo 70-luvun alussa / 60-luvun lopussa useimmissa paikoissa tietääkseni, mutta moni vannoo niiden muuttaneen viskiä.

Moni joka on päässyt kokeilemaan "vanhempia" (ja tässä tarkoitan vaikkapa 80-luvun, 90-luvun) pullotteita ja niiden tämänpäivän vastineita, vannoo vanhempien olevan järjestään parempia maultaan. Itsekin olen huomannut jotain samaa (sen lisäksi että usein ensimmäinen ulostullut "batch" jostain julkaistusta viskistä on minusta ollut parempi kuin sitä seuranneet myöhemmät sekoitteet samasta) esimerkiksi Lagavulinin 16v pullotteen, Glenmorangien Portwoodin ja muutaman Bowmoren kanssa, muutaman esimerkin mainitakseni. Myös vaikkapa Highland Parkin 18v viski oli minusta vanhemmassa pullotyypissä paremman makuista kuin tuossa joka edelsi tätä viimeisintä.

Kuitenkin -  tänä päivänä kaiken pitäisi olla paremmin! Kylmäsuodatus on vähentynyt/loiventunut, karamelliväriä käytetään harvemmin / vähemmän ja viski julkaistaan korkeammalla prosentilla usein. ??

Ei ole epäilystäkään että noissa vanhemmissa pullotteissa viski on raskaasti kylmäsuodatettua ja karamellivärillä lutrattua - olisiko mahdollista että nämä tekijät eivät sittenkään ole niin ratkaisevassa asemassa mitä tulee viskin makuun kuin mitä usein oletetaan?

Minulta puuttuu kokemusta siitä miltä vaikkapa 60- ja 70-luvun ns. perusmallasviskit maistuivat (ja harvempi pullo on säilynyt hyvin noilta ajoilta - useimmissa on havaittavissa haihtumista, joka minusta myös kertoo hapen päässeen jo vaikuttamaan juomaan), ainoat varmasti 60-luvulta olevat viskit joita olen maistanut olivat pullotettu jo yli 30-vuotiaina joten ne eivät ole sinänsä vertailukelpoisia. Siksi on ehkä vaikeaa puhua asiantuntemuksella siitä miten joku muutos viskinvalmistusprosessissa silloin on vaikuttanut juomaan.

Yleensäkin kun verrataan single malttien makuja, tulisi muistaa että jokainen näistä OB "perusmaltaista" on sekoite jopa sadoista tynnyreistä, eikä yhdestäkään sekoitteesta saa 100% samanlaista vaikka blendaaja olisi kuinka hyvä työssään. Mutta suuria linjamuutoksia olen ollut havaitsevinani vuosien varrella , ja uskoisin suurimman syyn olevan tahallisen tyylimuutoksen mukanaan tuomaa - on varmaan haluttu esimerkiksi keventää OB-pullotteen makua hieman (Laphroaig) tai sitten, kuten sanoin, tänä päivänä vaikkapa Lagavulin /Ardbeg ei pistä samassa suhteessa vanhempaa viskiä mukaan johonkin peruspullotteeseensa. Mikä on sitten tuo karamellin ja kylmäsuodatuksen osuus, ja onko asialla AINA huonontava vaikutus? Sitä voi pohtia..

Tämmöisiä jurinoita tänään.

______________________________________________________________________________

I.R. (28.1.2008 22.03.44)

Moniselitteisiä ja muutenkin hankalia juttujahan nuo sokerikulöörin ja kylmäsuodatuksen vaikutukset ovat, mutta ainakin minun kohdallani niiden pohtiminen vain lisää viskiharrastuksen viehätystä; yhtä totuutta kun ei vallitse edes kemistien keskuudessa, puhumattakaan siitä, miten itse kukin meistä subjektiivisesti maistaa tai on maistamatta.

E150:ähän ilmoitetaan blendeissäkin käytettävän vain värin tasaamiseen, ja ainakin single malt -puolella sen vaikutus makuun ja tuoksuun kiistetään tuottajataholla ponnekkaasti aina, kun sitä udellaan. Jonkinlainen peukalosääntö lienee, että nuoreen blendiin lisätään 10.000 litraa kohti noin 1 litra kulööriä, jolla jo saadaan hyvinkin värittömään nesteeseen se viskin vaalein "hyväksyttävä" kullankeltainen hehku. Mallasviskin kohdalla sekoitussuhde on säännönmukaisesti pienempi. Eli puhtaasti ainemäärien kannalta asiaa katsottaessa vaikutuksen pitäisi olla olematon, ellei sitten E150 ole aromeiltaan sellainen, että se lyö tehokkaasti viskin omien makujen läpi. Viime viikolla pääsin katsomaan ja haistamaan - en sentään maistanut! - tuota tahnaa, ja vaikka tuoksu on vahvan fariinisokerinen ja rusinainen, niin osuus tuntuu silti häviävän pieneltä. Toki voidaan olettaa myös niin, että mitä enemmän viskissä on jo kypsytyksen jäljiltä vastaavanlaisia aromeita esim. sherry-tynnyreistä, sitä hankalampi kulöörin vaikutusta olisi vertailussa havaita. Tietenkin sherry-kypsytys antaa myös luontaista väriä, jolloin väkinäisen värjäämisen tarve jälkikäteen jäisi vähäisemmäksi. Riittävän suurilla lisillä kulööri saadaan varmasti vaikuttamaan ja myös dominoimaan (esim. surullisen kuuluisa Loch Dhu), mutta näillä yleisesti käytetyillä määrillä en usko (vain mielipide) sen jättävän kokonaisuuteen juurikaan jälkiä. Kannattaa muuten lukea aiheesta Jim Murrayn Biblen 1. laitoksessa ("W.B. 2004", painettu 2003) oleva palopuhe "Bible Thumping The Evils of Colour Prejudice" (s. 10-12). Vaikka Murray on periaatteessa oikeassa siinä, että mitkään lisätyt väri- ja makuaineet eivät ole viskin luontaisia ainesosia, menee hän tässä puhdasoppisuudessa melkoisiin äärimmäisyyksiin. Ja loppujen lopuksi varsinaisia "syypäitä" värjäämiseenhän ovat kuluttajat, joilla on mielessään kuva siitä, miltä viskin tulee näyttää. Me harrastajat sanomme toki mieluusti, että nuo odotukset ovat seurausta siitä, ettei henkilö tunne valmistusprosessia ja siinä syntyviä luontaisia värejä. Niinhän se kyllä on, mutta samalla tavoin fakta on myös se, että meidän tietäjiä leikkivien osuus myös mallasviskin kulutuksesta on häviävän pieni (blendeistä puhumattakaan), ja teollisuus seurailee (sen luonnollisesti kuuluukin seurailla) valtavirran mieltymyksiä ja odotuksia, myös viskissä. Joskus näissä asioissa törmää myös ns. yllätyksiin. Viime keskiviikon koulutuksessa maisteltavina olleista viskeistä (Antin kirjaama lista löytyy omasta ketjustaan) eniten kulööriä löytyy kuulemma Laphroaigin perusvahvuisesta 10-vuotiaasta. Enpä olisi osannut arvata, mutta tarkemmin ajatellen... miten niinkin vahva kelta olisi syntynyt 10(+) vuoden aikana yksinomaan ex bourbon -tynnyreissä?

Kylmäsuodatuksessakin riittäisi pohdittavaa, mutta ns. vallitseva kanta eri blogeissa ja uudessa kirjallisuudessa tuntuu olevan se, että suoranaisen maun sijasta korostetaan suodattamattomuuden vaikutusta kielituntumaan, eli kaiketi siihen, miltä viski "tuntuu" suussa pyöriteltäessä. Tämän eron olen itsekin ollut havaitsevinani, kun vertailin "iättömistä" Arranin peruspullotteista suodatettua (43 %) ja suodattamatonta (46 %). Hyvin samantyyppisiähän nuo makuprofiileiltaan ovat, mutta jälkimmäinen tuntuu silti jotenkin rouhevammalta ja "alkukantaisemmalta" - ei siis raaemmalta, minkä voisi selittää vahvuuserolla...

______________________________________________________________________________

Marko76 (29.1.2008 9.53.01)

Elintarvikkeiden lisäaineet:
http://www.coloria.net/org/elintarvike.htm

Sokerikulööri:
http://www.coloria.net/varit/sokerikuloori.htm

______________________________________________________________________________

JaRiMi (29.1.2008 10.19.39)

Nuo asiat mitkä liittyvät kylmäsuodatukseen ja väriaineeseen tosiaankin ovat yksi mielenkiintoinen osa viskiharrastusta, kuten myös moni muu osa-alue - siksi olen tullut yhä enemmän siihen tulokseen itse että mitään absoluuttisia totuuksia ei asiaan ole. Olen mennyt itse jopa niin pitkälle että tosiaankin kysyn onko väriaineen mahdollisesti antama makulisä aina huono asia, riippuen viskistä..ja mitä tulee kylmäsuodatukseen, sekin on hyvin. hyvin monipiippuinen juttu.

Toinen mielenkiintoinen asia on tosiaankin se miksi aiemmat pullotteet ovat monasti maistuneet paremmilta (tämähän on tietysti hyvin henkilökohtainen asia, mikä kullekin maistuu), ja kuinka pitkälle historiassa tällainenkin ilmiö ulottuu, ennenkuin tulee vastaan sitten taas se että tasaisesta laadusta ei ole välitetty ihan samalla lailla kun tänä päivänä (toisaalta välitetäänkö tänä päivänä laadusta itse asiassa vähemmän kuin aiemmin? Siltä joskus tuntuu monien muiden tuotteiden kohdalla, katsokaa vaikkapa vaatteita). Vertailukelpoisten tuotteidenkin (siis single malt viskien) historia pullotteina, varsinkaan single barrel pullotteina, ei ole kovin pitkä, kun suurin osa on ennen upotettu blended-viskiin - ja kuten sanottu, mallas-blendihän tuollainen perus single malt pullotekin on, eli se ei välttämättä kerro pienissä määrissä kokeiltuna onko aiemmin tisleet olleet jostain syystä paremman makuisia yleisesti, vai onko vain joskus syntynyt vähingossa helmiä enemmän.

Ei minulla vastauksia ole, ei ainakaan yleispäteviä. Mielenkiintoisia asioita joka tapauksessa.

______________________________________________________________________________

Ize (29.1.2008 13.13.59)

Harmillista, lisäksi ongelma vertailussa vanhojen pullotteiden ja uusien kanssa on se, että vanhat pullotteet ovat kuitenkin hiukan eläneet korkin kautta. :-/ WhiskyFunin Serge esimerkiksi monesti viittaa "bottle agingiin" vanhojen pullotteiden maun osalta.

Ja mitä sokerikulööriin tulee, niin Loch Dhun maku on tiettävästi pitkälti siitä kotoisin.  ;D

Mutta siihen uskon kyllä, että tuotannon teollistuminen ja prosessien "staattisuus" on aiheuttanut sen, ettei enää onnekkaita sattumia synny viskien tuotantoprosesseissa. Jos nuo onnekkaat tekijä olisi tiedossa, olisi pystytty tekemään Black Bowmoreja ja muita klassikkoja yhä uudestaan.  Uusien sattumien toteutuminen on melko epätodennäköistä, koska uusia juttuja ei monetkaan tislaamot uskalla lähteä kokeilemaan.

______________________________________________________________________________

smoke on the water (29.1.2008 14.11.40)

quote[Ize (link)]:

Mutta siihen uskon kyllä, että tuotannon teollistuminen ja prosessien "staattisuus" on aiheuttanut sen, ettei enää onnekkaita sattumia synny viskien tuotantoprosesseissa. Jos nuo onnekkaat tekijä olisi tiedossa, olisi pystytty tekemään Black Bowmoreja ja muita klassikkoja yhä uudestaan.  Uusien sattumien toteutuminen on melko epätodennäköistä, koska uusia juttuja ei monetkaan tislaamot uskalla lähteä kokeilemaan.

______________________________________________________________________________

Mr. Hazard (29.1.2008 14.32.38)

Erittäin yksityiskohtaisia huomioita arvon foorumilaisilta; samojen ajatusten kanssa painivat monet muutkin. Mutta sitten täytyy vielä huomioida se, miten itse viskin maistotilaisuus ja kulloiseenkin viskiin liittyvä "nostalgia" vaikuttaa kokonaismakunautintoon; erityisesti vanhojen viskien osalta. Mielestäni kun viskin nauttimiseen kuuluvat myös nuo monisäikeiset "henkimaailman" asiat:)

______________________________________________________________________________

Ard-Begbie (29.1.2008 16.34.15 last edit 29.1.2008 16.35.03)

Harmi että mahdollisuudet maistaa uutta ja vanhaa rinnakkain ovat aika heikot. Joskus tuntuu että kaikki uudistus on pahasta ja vanhat sydämmellä tehdyt viskit ovat auttomaattisesti parempia. Vähänhän näitä kulta-ajan viskejä on tullut maisteltua mutta haluan olla sitä mieltä että yritetään ottaa paras irti tästä päivästä koska vanhoja ei saa takaisin ja uudet maistuu vaan huonommalle jos haikaillaan hiili-lämmitteisten pannujen ja muiden "oikeiden" valmistusmenetelmien perään. Kun uutta viskiä on juotu reilulla kädellä ja sitten jostain saa 60-luvun "uutta" piristystä niin onhan se selvää että se harvinainen herkku maistuu varmasti tavallista paremmalle. Sama kaavahan toistuu niin monessa asiassa. Psykologiaakin asiaan aina liittyy.  Jos forumporukalta löytyy resursseja niin laittakaa pystöön "uudet vs. vanhat"-sokkotasting ja selvitelkää asiaa oikein perinpohjin niin asia saisi mutuilun lisäksi faktaa.

 Nämät nykyajan "staattisuuten" jumittuvat erikoisuudet kärsivät ehkä liiasta tarjonnasta, josta saattaa kärsiä myös osa harrastajista. Hienoa on että on valinnanvaraa mutta liika on aina liikaa.
Joskus penskana keräsin intohimoisesti jäkiskortteja mutta kun  koko ajan tuli kallimpia ja erikoisempia sarjoja  niin ei enää tiennyt mihin olisi revennyt ja koko homma kuivasi siihen. Viskeissäkin voisi alkaa hieman enemmän keskittymään laatun(mikä se tapa nyt itsekunkin tislaamon itsetutkistelussa on) eikä suoltaa jatkuvalla syötöllä mitä ihmeellisempiä muunnelmia ja vouhotuksia. Tästä varmaan ollaan eri mieltä mutta ärsyttää koska isoilla firmoilla on kuitenkin vain se myynnin määrä tärkeintä ja aina se jollain tavalla laatuun vaikuttaa.

Peat smoke and spiritissä on Islayn tislaamoiden tekniset faktat ja jos näitä voisi verrata muutaman kymmenen vuoden vanhoihin vastaaviin tietoihin niin se voisi myös valottaa hieman syitä erilaisuuteen nykyaikana. Mutta eihän tislaamot myönnä että niissä mitään muutosta on tapahtunut kilpailun kasvaessa, ainakaan huonompaan suuntaan.

______________________________________________________________________________

J. Suominen (29.1.2008 16.41.46 last edit 29.1.2008 16.42.21)

Tuo "ennen kaikki oli paljon paremmin"-asenne on elimellinen osa kaikkea kerma-ahterisempaa harrastelua. Voi oli suolaisempaa, kerma paksumpaa ja liha onnellisempana kasvanutta.

Itseä asia on mietityttänyt kovastikin, koska monikin vanha suosikki on nykyään vähemmän suosikki, mutta saattaa johtua todellakin vain ja ainoastaan oman maun hiutumisesta hyvään suuntaan tai rappeutumisesta huonoon suuntaan. Jälkimmäinen on teoria on noista se loogisempi. Traagistahan se on, että ihmisen aistit heikkenevät iän myötä, mutta totta.

______________________________________________________________________________

JaRiMi (29.1.2008 17.31.51)

Muutamaa suosikkia on päässyt onneksi vertaamaankin - ja "vanhat" ovat olleet aika usein maukkaampia. Lagavulinin 16v on kaiketi puhutuimpia tämän suhteen. Asian on kyllä huomannut aika moni muukin, onhan siitä reposteltu muun muassa malttimaanikoiden sivuillakin. Laphroaigin 10v sekin oli sekin aika suurten muutosten virrassa joskus vuosina 1995 - 2002 ainakin. 70 ja 80-luvun samoihin maltaisiin en ole päässyt vertaamaan, vain väliä 95 - 05 suunnilleen.  

Kuten sanottu, usein näin on myös erilaisten nykyjulkaisujen kanssa - taso huononee/vaihtelee ensimmäisen julkaistun batchin jälkeen, ikävä kyllä. Bowmoren darkest on yksi esimerkki, olen ollut huomaavinani samaa monessa muussa.

Onko kyse puhtaasti psykologisesta asiasta, sitä voi toki spekuloida, itse en usko tämän olevan vain siitä kiinni.

On ollut mielenkiintoista päästä nyt viime vuosina maistelemaan viskiä joka on tislattu vaikkapa silloin vuonna 2001 kun itsekin käpötteli Islayn maisemissa. Kyllä varmasti hyvää viskiä on jatkossakin, mutta se ei tokikaan vähennä iltaista pohdiskelua mielenkiintoisista asioista..

______________________________________________________________________________