______________________________________________________________________________
mja (14.10.2012 16.13.01 last edit 15.10.2012 3.54.02)
Mikä tekee viskistä hyvän? Miksi joihinkin viskeihin (ja tislaamoihin) syntyy jonkinlainen suhde ja toiset eivät merkitse juuri mitään? Onko sillä merkitystä mitä muut viskeistä ajattelevat? Onko sattumalla osuuutta viskimaun muodostumiseen?
Olen varmaan aika keskiverto viskiharrastaja - mitä enemmän tutkin ja opin sitä enemmän huomaan että en tiedä viskeistä edelleenkään juuri mitään. Mielipiteitäkin tietysti on, mutta en väitä olevani oikeassa, vaan mieluummin keskustelen ja yritän oppia. Keräilijä, bongaaja tai hifistelijä en ole ollenkaan. Eniten minua varmaan kiinnostaa edelleen tislaamojen omat (perus)pullotteet ja niiden muuttuminen ja tislaamon identiteetin kehittyminen. Miksi esimerkiksi Highland Park maistuu sellaiselta kuin se nykyään maistuu ja miksi sen peruspullotteiden sarja on sellainen kuin se on? Tai miten kehittyy Lagavulin? No eihän se juuri kehity
Nuotitan itse vain ne viskit joista pidän, enkä pidä edes listaa kaikista maistetuista. Mutta minkälaisista viskeistä pidän? Alla vähän erilaisia ajatuksia.
Tyyli: Onko pakko pitää kaikenlaisista viskeistä, jos on päättänyt "harrastaa" viskejä? En ole esimerkiksi itse mikään fanaattinen sherry-mies, vaikka kaapissa on tälläkin hetkellä muutama sherry-monsteri ja pari tavallista, mutta ihan hienoa Glenfarclasia. Minulla vaan menee helposti yli, jos viski maistuu luumu- tai rusinakiisselille. Mitä vikaa itse viskissä on, jos se pitää sherryllä peittää? PX:t ovat yleensä minulle yleensä niiitä vaikeimpia. Mutta pitäähän niitäkin tietysti opiskella, kun kerran "harrastaa". Tai pitääkö savuisuudella kilpailla? Minulle savun määrä ei ratkaise, vaan sen miellyttävyys. Tuhka ja sammunut nuotio eivät yleensä miellytä. Makea BBQ-savu, pekoni ja savukala taas miellyttävät lähes aina. Ja se miten savu on suhteessa mereen / jodiin / suolaan / klooriin. Viimeaikoina mielenkiinto on taipunut paljon tavallisten ja perinteisten viskien suuntaan. Raikkaus, puhtaus ja rehellisyys ilman julmaa savua tai sherryä ovat alkaneet miellyttää yhä enemmän. Ehkä tämä on jonkinlainen vastareaktio viimevuosien NAS-monsteritulvalle. Oma ongelmansa ovat tietysti viskit jotka eivät tulekaan niistä tavallisista turvallisista tynnyreistä, vaan ovat viettäneet aikaansa joissain kummallisessa viinitynnyrissä. Miten näihin saa tai pitää suhtautua, kun mennään mukavuusalueen ulkopuolelle?
Tukkoisuus: Miten kukaan voi pitää viskistä mikä ei aukea? Tukkoinen viski on vähän niinkuin humalassa aamuyöstä kotiin saapuvan kerrostalonaapurin stereoista luukuttama Meatloafin "I would do anything for love". Biisin tuntee ja bassot kuuluu, mutta ei se nyt mikään elämys tai ainakaan nautinto ole. Ominaisuus vaivaa niin joitakin NAS viskejä, kuin joitain liian pitkään tynnyrissä kypsyneitä vanhoja "tikkuisia" viskejäkin.
Tasapainoisuus: Mitä on tasapaino? Monimuotoisuutta vai tylsyyttä? Minulle tasapainoisten viskien tyyppiesimerkki on vaikkapa HP 18 yo joka on niin tasapainoinen ja "hieno", että se alkaa lähestyä tylsää. Saako viskissä olla virheitä? Jos joku viski tuoksuu rikille tai maistuu liimalle, niin onko se heti huono viski? Joskus pidän poikkeavan makuisistakin viskeistä, joissa on joku outo korostunut piirre. Eniten pettymyksiä ehkä aiheuttaa se, että tuoksu lupaa jotain, mutta maku onkin jotain ihan muuta.
Yllätykset: Iloisimpia yllätyksiä ovat edulliset ja tavalliset viskit joihin ei ole suuria ennakko-odotuksia.
Edustavuus: Turhan harvoin tulee maisteltua sokkona. Ja lähes aina on jonkinlainen ennakkoajatus siitä miltä viskin "pitäisi" maistua. Yksi hyvyyden kriteeri on valitettavasti usein se miten hyvin viski tislaamoa edustaa. Varsinkin silloin kun puhutaan yksittäisistä tynnyreistä. Poikkeava pullote on mieluummin outo ja huono kuin jännittävä erikoisuus.
Monipuolisuus vs. yksinkertaisuus: Onko monipuolisin viski aina se paras? Pitääkö aina olla maksimaalinen määrä bongattavia makuja monessa eri kerroksessa vai saako viski olla yksinkertainen puhdas ja helppo? Onko lyhyt (mutta miellyttävä) jälkimaku pettymys, vai pitääkö olla pitkä ja moniulotteinen jälkimaku, jotta viski on "hieno"?
Hypetys ja muu markkinointi: Murray-sedän viskiraamatun vaikutusta viskien arvostukseen ja myyntiin ei voi väheksyä. Viime vuosina vaan parhaat viskit ovat olleet minusta aika mitättömiä (tai niin sivistyneitä etten niistä juuri mitään kiksejä ole saanut). Ballantines 17 yo - hoh hoijaaa. Old Pulteney 21 yo - hoh hoijaa. Ardbegin ja HP:n markkinointi alkaa mennä minulta yli. Bruikka myy "samaa viskiä sadassa eri pullossa". Niin. Ehkä näissä on syy, että pidän edelleen hyvin paljon Caol Ilasta. Upeat perusviskit ja sopivan nöyrä profiili.
Suosikit: Miksi joistain tislaamoista tulee suosikkeja? En tiedä. Miksi jostain tulee Bowmore-mies ja jostain toisesta Ardbeg-mies? Miksi minä pidän Caol Ilasta, mutta en osta koskaan vaikkapa BenRiach:eja? En tiedä. Monet maistamistani BenRiach:eista ovat olleet ihan hienoja. Ja osa Caol Iloista aika vaatimattomia.
Yksittäiset epämiellyttävät tuoksut ja maut: Tuoksuissa en pidä banaanista ja maussa appelsiinista / appelsiinkuorista / appelsiinimarmelaadista. Kuiva tammi on myös usein epämiellyttävä. Pitääkö kaikesta pitää?
Henkilökohtainen suhde: Olen käynyt vain yhdessä tislaamossa (Aberfeldy). Aina Aberfeldyä maistaessani, tulevat muistot mieleen siitä mistä viski on kotoisin ja viski maistuu varmasti paremmalle. Jotkut viskit liittyvät myös joihinkin muihin muistoihin. Elämän ensimmäinen Port Ellen. Ensimmäinen Artun kymppi muutama vuosi sitten saunan jälkeen mökillä, kun järvi on vielä keväällä jäässä. Niihin muistoihin on aina kiva palata. Ja ehkä se Artun kymppi maistuu tästä syystä edelleen ehkä hieman paremmalle.
Lopetetut tislaamot: Lopetettuihin tislaamoihin liittyy varsinkin nykyään valtava glamourin sädekehä. Kun viskiä ei tule enää lisää, on se ainutlaatuista. Kyllä esimerkiksi jokainen maistamani Port Ellen on ollut poikkeuksellisen huolellisen analysoinnin kohde. Ja olen niistä kyllä pitänytkin, mutta ovatko ne olleet jotenkin aivan poikkeuksellisen ihmeellistä? Eivät. Sori.
Tässä nyt aluksi muutama ajatus. Olisi kiva kuulla kommentteja siitä mikä teille muille tekee viskistä hyvän.
______________________________________________________________________________
Jurin (15.10.2012 18.24.07)
Tämähän on hyvin mielenkiintoinen keskustelu ja vastaus vaatii hieman itseanalysointia.
Kröhöm. Tässä korkealentoista jaarittelua.
Hyvä viski on minulle samaa kuin hyvin toteutettu ruoka - se on jotain joka kokonaisuudessaan on jollain tapaa suurempaa kuin osiensa summa. Kyse ei siis ole makujen määrästä tai voimasta vaan niiden välisestä tasapainosta ja tavasta miten maut tulevat esiin ja kehittyvät. Enkä välttämättä tarkoita sitä että tasapaino itsessään on aina se tavoiteltava asia. Ruuassakin pidän aivan yhtä paljon sisäfileestä kuin makkaraperunoista - tilanne, tunnelma ja toteutus ratkaisee.
Se onko viski kypsytetty siinä tai tässä tynnyrissä, niin tai näin kauan, on sinänsä yhdentekevää - kokonaisuus ratkaisee. Toki nämä asiat ovat hyvin mielenkiintoisia ja ohjaavat mielikuvia, mutta pyrin olemaan puolueeton.
Hyvä viski on hauska. Se tekee jotain mitä en odota. Se kertoo tarinan tislaamosta. Se luo tunteen mihin tahtoo palata. Se antaa mielikuvan ja kokemuksen.
Mielikuvista päästäänkin sitten markkinoinnin vaikutukseen. Hyvä viski on kaunis. Sen haluaa omistaa. Se kertoo omistajastaan ehkä jopa enemmän kuin omistaja siitä. Omaan silmään parhaita ovat Lagavulin, Balvenie ja Laphroaig. Ajattomia, kauniita ja minimalistisia.
______________________________________________________________________________
Ard-Begbie (16.10.2012 9.01.20 last edit 16.10.2012 23.42.30)
En tiedä mikä tekee viskistä hyvän. Osaltaan kaikki mitä tuossa ylempänä on pohdittu...ja lisäksi vielä ihmisyyden ja persoonan koukerot. Maut ovat vaihtuneet vuosien saatossa, mutta eräät maut ovat edelleen suosituimpia: Islayn savuiset ja muutamat muualta Skotlannista tulevat tasapainoiset ja herkulliset viskit. Näissä jälkimmäisissä suosikit vaihtuvat useammin. Kuitenkin huonona päivänä parhaatkin ovat maistuneet pistäviltä ja kehnoilta, vaikka kyseessä on ollut 90 pointsin Port Ellen tai Ardbeg. Joten tunnepuolelta ja yleisestä hyvästä mielestä sekä juhlakkuudesta uskoisin löytyvän loppu peleissä tuon salaisuuden. Ja hyvässä viskiporukassa maistelu varmasti tuo 5-10 pointsia lisää.
5-6 vuotta sitten kun harrastus alkoi niin jo satasen viskitilauskin sai hien virtaamaan kasvoilla. Kallista ja tuleekohan perille! Mutta kyllä ne viskit sitten maistuivatkin uskomattoman hyvälle. Nyttemmin kun pullojen hinnat ovat kasvaneet ja kaappiin tullut enemmän täytettä, voi sanoa ettei noita mahtavia viski-iltoja ole tullut yhtään enempää; ehkä vähemmän. Joten ei tämä viskin juonti mikään automaattinen keino ole jatkuvaan onnentunteeseen. Omaan kaappiin olenkin ruennut jemmaamaan omaan makuun parhaimpia viskejä ja maistelen niitä sitten kun on otollisen hieno ilta maistelulle. Sellainen sattui muutama ilta sitten kun Balvenie Founder's reserve ja Caol Ilan Cask Strenght tarjosivat sen mitä Skottiviski voi parhaimmillaan minulle tarjota: tasaisessa aallossa tulevia herkullisia ja voimakkaita makuja(mitä ne nyt ikinä sitten sattuvat olemaan, kaikki kelpaa). Senkin olen huomannut että parhaat kokemukset ovat tulleet harrastuksen alkuaikoina niinkin tavallisista viskeistä kuin Caol Ila 12, Highland Park 12, Ardbeg Ten yms. Kun tuota samaa ultimate Highta sitten rupeaa metsästämään niin olen huomannut sen löytämisen olevan aina vaan hankalampaa...tai ainakin sen ylittämisen. Mutta monenlaista mannattaa kokeilla ja jonain iltana niistä "aliarvostetuistakin" saattaa löytyä helmiä. Kaiken kattavaa yleiskaavaa ei mielestäni voi olla ja hyvä näin.
Ja mitä sherrypommeihin tulee niin sherryn voimakkuudella ei ole mitään tekemistä viskin maistuvuuden kannalta. Mitä enemmän sherry maistuu, sitä enemmän vaaditaan itse viskiltä ettei tuloksena ole tylsä ja epäsuhtainen siirappi. Toki oikealla systeemillä näinkin saadaan todella herkullinen ja erilaisen monivivahteinen viski.
______________________________________________________________________________
Obanboy (16.10.2012 10.15.35)
Viskiharrastuksessa edistyminen on tarjonnut ainakin itselleni sen saavutetun edun, että on monta vaihtoehtoa illan dramiksi. Hyväksi viskin tekee usein tämän sisäisen karsinnan voittaminen ja halu kerrata juuri kyseisen pullotteen tuoksut ja maut.
Allekirjoitan myös tuon näkemyksen tislaamokäynnin vaikutuksesta koettuun hyvyyteen - jo korkin plopsahtaessa alkaa mainosvideo pyörimään päänsisäisellä kovalevyllä.
______________________________________________________________________________
eläväpullo (16.10.2012 12.10.32)
Hieno avaus. Siihen, mistä viskeistä tulee suosikkeja, vaikuttaa varmasti eri lähteiden hehkuttelut ja myös saatavuus: itselläni on kotona esimerkiksi useampi Laphroaig kun taas sellaisia tislaamoja, joita en ole koskaan maistanut, on lukuisia. Ja varmasti näillä Murraylla ja muilla on vaikutusta: itsellänikin oli kuva Ardbegin hyvyydestä varmasti jo ennen kuin olin kyseistä viskiä edes maistanut.
Mielestäni aine kyseinen tilanne vaikuttaa siihen, mikä viski siinä maistuu hyvältä. Useimmiten ihan perusrangen tavara (esim. itselleni viime aikoina Talisker 10) voi olla oikein herkullista eikä kaipaisi mitään lisää. Tällaiseen fiilikseen kun ottaa jotain parempaa (ja kalliimpaa), voi helposti mennä helmiä sioille kun vähempikin olisi riittänyt. Sen sijaan sitten toisina kertoina kun fiilis ja tilanne on oikea, joku huippuviski maistuu sitten todella huipulta ja voi pistää oikein nauramaan ääneen juodessa. Sama homma tasapainoisuuden kanssa: joskus tarvitsee vain jotain suoraviivaista ja yksioikoista kun taas toisinaan on hienoa, että viskistä löytyy kerroksia ja että ne ovat vielä keskenään hienosti balanssissa.
Mä olen miettinyt joskus samanlaisia fiiliksiä sen suhteen, että jos on juonut jotain hyvää viskiä, niin miten siitä saisi vielä paremman, ts. mitä pitäisi olla enemmän, smoothimmin tms. Sadan pisteen viskiä metsästämässä siis. Olen ehkä tullut siihen tulokseen, että jos johonkin herkkuun jotain lisäisi, se voisi taas olla jostain muusta puolesta pois eikä "täydellisyys" ole tässä mielessä tavoitettavissa.
______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (16.10.2012 20.08.43)
Hieno avaus ketjulle.
Kyllä mielestäni hyvässä viskissä kohtaavat hinta ja laatu. Viski maistuu hyvältä, eikä sitä avatessa mieti pullon arvoa.
Koska valtaosa omasta "viskitietoudesta" on ralfy.com kautta, kyllä myös tulee ostettua pulloja joissa: 46 tai yli avb., ei kylmäsuodatusta sekä ei väriä.
______________________________________________________________________________
Vode (16.10.2012 20.14.38)
Takavuosina kieltämättä matkustamisen ja alkuinnostuksen takia oli melkoisia asenteita - Islay (varsinkin eteläranta) oli pop, muut saaret ok ja Higlands/Spey skeidaa. Viskibisnes on muuttunut teollisuudeksi joten tässä on sitten valuttu pikkuhiljaa hyvinkin objektiiviseen asenteeseen. Ehkä olisi pitänyt lopettaa tislaamomatkailu joskus 10 vuotta sitten ja jättää mieleen romanttinen kuva käsityönä tehdystä viskistä, niin voisi juoda "ailaa" tyhmän onnellisena koko loppuelämän :)
Vanhoille 60- ja 70-luvun legendoille (Bowmoret, Ardbegit, Ellenit, Springbankit jne) olen jo jättänyt henkisesti hyvästit eli niitä en enää metsästä hintaan katsomatta. Nämä nykyaikaiset fiinistelyt ja spessutkaan eivät oikein jaksa innostaa -- ne melkein aina pakataan liian täyteen juttuja. Vähän valokuvien kanssa sama -- monet vääntävät saturaationupin kaakkoon, kun haluavat kuvan iskevän välittömästi. Itse harrastan maltillisempaa lähestymistä ja haluan, että kuva rakentuu hiljalleen katsojalle ja sitä katsotaan pitempään kuin sekunti.
Sama viskin kanssa eli hyvä viski ei ole mikään -pommi tai -monsteri vaan se asettuu sivistyneesti kielen päälle ja pikkuhiljaa paljastaa itsestään uusia asioita. Aavistus savua, hitunen sherryn tuomia kuivia hedelmiä jne. Suuta kuivattava jälkimaku, jota on kiva mutustella. Virhemakujen suhteen olen herkkä -- huonoa viskiä ei kannata selittää itselleen hyväksi, kun maailma on täynnä oikeastikin hyvää kamaa.
Niinpä katse on kohdistunut viime vuosina tuonne Speyn suuntaan ja parhaat bongaukset (hinta/laatu) ovat löytyneet hieman mainstreamin ulkopuolelta. Nytkin tämän lätinän tukena on tilkka 15 vuotiasta Glenburgieta. Chivasin bulkkitislaamo blendeihin, mutta tämä tislaamopullo sopii vedellä kesytettynä minun makuprofiiliini melkein täydellisesti ja taisi maksaa 36£ / pullo. Ei mikään dramaattinen kokemus, mutta nautittava kyllä.
Yksi asia, mikä ihmetyttää on monien kommentit, että oli ihan hyvää, mutta olisi saanut olla vahvempaa. 40% on jo aika pirusti alkoholia suuta polttamaan ja jos viski on vetistä, niin ei mulle ekana tule mieleen, että "oisipa tämä vahvempaa". Pikemminkin "oisipa tämä parempaa". Tietenkään huonoa tynnyriä ei paremmaksi saa, mutta vahvempana se voisi iskeä enemmän - siis aivan kuin saturaation lisääminen keskinkertaiseen valokuvaan. Toki ostan pullot mieluiten tynnyrivahvuisina, mutta en väheksy viskiä vain sen takia, että se on "laimeaa".
Ja tulee sitä nyt itsellekin silloin tällöin hinku kaataa joku monsteri tai pommi kurkusta alas eli niitäkin kaapista löytyy.
..vode
______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (16.10.2012 21.30.48)
Ainakin itse laitan jokaiseen viskiini enemmän tai vähemmän vettä. Tulee mieleen tasan 40% viskistä vaan se, että tästä halutaan repiä mahdollisimman paljon rahaa irti, ehkä maun kustannuksella.
______________________________________________________________________________
Mushinico (16.10.2012 21.41.07)
Kyllähän 40% viski monesti on hyvää, mutta välillä se "toimii" välillä ei. Monesti olen vain huomannut, että jos viskistä löytyy enemmän prosentteja, niin on enemmän "säätövaraa" juuri sen hetkiseen tilanteeseen ja makuun.
______________________________________________________________________________
sähkäri (17.10.2012 4.21.25)
quote[64484545485A4448425A48290 (link)]:
Ainakin itse laitan jokaiseen viskiini enemmän tai vähemmän vettä. Tulee mieleen tasan 40% viskistä vaan se, että tästä halutaan repiä mahdollisimman paljon rahaa irti, ehkä maun kustannuksella.
______________________________________________________________________________
Mallasmaksa (17.10.2012 20.26.34)
quote[524D50591555594C4C51380 (link)]:
Ainakin itse laitan jokaiseen viskiini enemmän tai vähemmän vettä. Tulee mieleen tasan 40% viskistä vaan se, että tästä halutaan repiä mahdollisimman paljon rahaa irti, ehkä maun kustannuksella.
Kun otetaan huomioon se että yli 90% Skottiviskistä, ja muustakin, myydään blendinä joka on suurelta osin 40% en pitäisi käytäntöä kovinkaan suurena ihmeenä. Valtaosa viskin kuluttajista ei tykkää kovin vahvasta viskistä eikä tykkää läträtä veden kanssa sitä juodessaan, huom. ei nauttiessaan.
Me höperöt kuulumme auttamattomasti vähemmistöön, ja hyvä niin. :)
Kannattaa niitä peruspullotteitakin välillä maistella, hyviä löytyy niistäkin kun nauttii niitä oikealla asenteella ja oikealla hetkellä.
______________________________________________________________________________
MrBeam (20.10.2012 0.38.12 last edit 20.10.2012 0.48.16)
quote[342D2627420 (link)]:
....
Nytkin tämän lätinän tukena on tilkka 15 vuotiasta Glenburgieta. Chivasin bulkkitislaamo blendeihin, mutta tämä tislaamopullo sopii vedellä kesytettynä minun makuprofiiliini melkein täydellisesti ja taisi maksaa 36£ / pullo. Ei mikään dramaattinen kokemus, mutta nautittava kyllä.
....
______________________________________________________________________________
Vode (20.10.2012 7.09.14)
quote[6659694E4A462B0 (link)]:
Sellainen etiketti, jossa vanhan ajan herrat poseeraa, ja jota Chivas käytti muittenkin tislaamoitten single malt -pullotteissa joskus viime vuosikymmenen puolivälin tienoilla? Pidin itse siitä jotenkin jännän appelsiinisena kevytnormiviskinä ja huomattavasti parempana kuin Tormoren vastaavalla etiketillä varustettua, heikkoa 15-vuotiasta.
______________________________________________________________________________