The Bruichladdich Single Malt Academy 27.4 – 30.4.

______________________________________________________________________________

Syksyllä 2008 suunnittelimme viskiharrastamisen syventämistä, ajatuksena saada tislaamolla perus turistikierrosta laajempi perehtyminen viskinvalmistuksen saloihin. Tähän tarjosi hyvän mahdollisuuden Bruichladdichin järjestämä viskiakatemia, jonne paikat varattiin seuraavana talvena. Akatemiassa päästäisiin neljän päivän aikana tekemään uisgea alusta loppuun, henkilökunnan opastuksella. Itselleni tämä oli unelmien täyttymys myös sen osalta, että olin porukassa ainoa Islayn neitsytmatkalainen. Näin saisin paitsi syväluotauksen viskin valmistamiseen, myös tutustumisen itseäni eniten sykähdyttävään valmistusalueeseen. Akatemian päälle varasimme siis muutaman ylimääräisen yön Bowmoresta, jotta pääsisimme tutustumaan myös itse saareen ja muihin tislaamoihin.

Sunnuntaina 26.4. lähdön hetki viimein koitti. Starttasimme kuuden korvissa HKI-Vantaalta KLM:n koneella matkareittinä HKI-Amsterdam-Glasgow. Lennot olivat ajoissa ja kentiltä selvittiin ilman ongelmia. Kerkesimme tutustumaan Damin kentän viskikauppaankin, jonka sisältö ei herättänyt kenessäkään suuria tuntoja. Sen sijaan viskikaupan perillä olevasta humidorihuoneesta pelastimme mukaamme laatikollisen paksuja kuubalaisia. Kaikkien matkatavarat saapuivat Glasgowhun ja päätimme jalkautua keskustan tuntumaan odottelemaan jo aiemmin tilaamaamme taksia, joka veisi meidät Kennacraigin lauttarantaan.

Glasgow on jotenkin lohduttoman ja ankean oloinen paikka. Skotlannissa huumeet ovat suuri ongelma, emmekä sitä ihmetelleet. Eräs joukostamme totesi osuvasti koko paikan huokuvan pahaa. Siirryimme ensimmäiseen vastaantulevaan pubiin, joka lupasi ruokaa ja juomaa. Tiskillä meille kerrottiin, että kaupungin sääntöjen mukaan sunnuntaisin ei saa tarjoilla alkoholijuomia pubeissa käsittämättömien kellonlyömien välillä ja kuinka ollakaan, olimme juuri tuon ajanjakson puolessa välissä. Palasimme pepsien kanssa pöytään ja epäilimme onnemme kääntyneen ja viimeistään lauttamme uppoavan Port Ellenin edustalle. Englantilainen keittiö näytti taas kyntensä ja toinen Jarkoistamme osoitti harvinaislaatuista siviilirohkeutta tilaamalla annoksen nimeltä ”Toad in a hole”. Pelkäsimme isoraamisen miestarjoilijan palaavan pöytään sammakon ja vaseliinituubin kanssa. Pelko osoittautui aiheettomaksi ja ruoat monilta osin lähes syömäkelvottomiksi. ”Ruoan” päätteeksi pubi täyttyi silmänräpäyksessä janoisista skoteista ja arvelimme tarjoilun alkaneen. Oli aika lunastaa tiskiltä triplageetee.

Taksimme saapui sovitusti juna-asemalle ja ahtauduimme caravellen kolmelle penkkiriville. Kahden minuutin ajon jälkeen totesimme janon taas yllättäneen ja tiedustelimme kuskilta varovaisesti, josko voisimme pysähtyä noutamaan jostakin virvoittavia juomia. Kuljettaja vei meidät paikalliseen supermarkettiin, josta löytyi heti kassojen läheisyydestä peruselintarvikkeita sisältävä hylly. Palasimme autoon eväinemme kuljettajan puistellessa päätään. Maisemat olivat upeita ja paranivat eväiden vähetessä. Pysähdyimme matkalla idyllisessä Inverarayn kylässä ja piipahdimme Loch Fyne Whiskies -puodissa. Pikku kioski oli lattiasta kattoon ahdettu mitä ihmeellisempiä herkkuja, mutta ostokset jäivät tekemättä. Totesimme, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta samat aineet saisi edullisemmin serkulta Saksasta, vieläpä kotiovelle kannettuna.

Lauttarannassa kuulimme jonkun huutavan erään ryhmämme jäsenen nimeä. Huutaja oli Bowmoren johtaja Eddie MacAffer. Eddie toivotti ryhmämme tervetulleeksi ja vaikutti kaikin puolin oikein tyytyväiseltä. Saimme harmiksemme kuulla myöhemmin jotakin aivan muuta. Lautalla Islay Aleja naukkaillessa alkoi olla ensimmäistä kertaa sellainen olo, että missä sitä oikein onkaan hetken kuluttua. Haaveilut keskeytti kapteenin kuulutus, joka kertoi merenkäynnin Atlantilla käyneen niin rajuksi, että rantautuminen Port Elleniin ei onnistuisi. Pääsimme kuitenkin Port Askaigin satamaan ja Islayn normikeli toivotti meidät tervetulleeksi kastellen jokaisen matkalla lautalta tislaamon järjestämälle autolle.

Taksi vei meidät Bruikan tislaamon ja varaston välissä sijaitsevalle vierastalolle, Jim McEwanin naapuriin. Nakkasimme kassit eteiseen todettuamme, että taksi on vielä pihassa ja ilta nuori. Ajoimme takaisinpäin Bowmoreen ja ammuimme suoraan Duffien Pubiin. Tiskillä vieressäni seisonut mies seurasi hetken viskihyllyn tarkasteluani ja kysyi yllättäen ruotsiksi, että mistäpäin ruotsia sitä ollaan. Vastasin hänelle på svenska, että ihan vaan suomesta ollaan lähdetty ja että aamulla alkaisi Bruikan akatemia. Mies riemastui ja kertoi olevansa Bruikalla töissä. Ruotsalaiset ovat kuulemma tuttu näky saarella ja mies kertoi opiskelleensa kieltä aikoinaan. Kello oli lähempänä kahtatoista, muutaman dramin ja oluen jälkeen soitimme taksin ja palasimme majapaikkaan. Kuljettaja kertoi, että oli kuullut huhua Bowmoren omistaman Suntoryn taloudellisista vaikeuksista ja että tislaamon pomo Eddie MacAffer olisi saanut kenkää. Kuulimme myös, että aamupala olisi kello yhdeksän. Tämä tuli meille yllätyksenä, koska oletimme ruoanlaiton olevan akatemiassa melko oma-aloitteista. Tämä harhakuva musertui heti seuraavana aamuna.

Yhdeksän aikaan keräännyimme kahden hengen huoneistamme keittiön ruokatilaan, johon oli katettu pitkään pöytään astiakolonna. Kaksi lähempänä 70 ikävuotta olevaa herttaista tätiä, Margaret ja Mary, toivottivat meidät tervetulleiksi viskiakatemiaan ja kehottivat istumaan pöytään. Tarjolla oli puuroa ja skottilainen aamupala veripalttuineen ja paksuine pekonisiivuineen. Mary kertoi aamiaisen aikana ikäviä uutisia tislaamon johtajalta, Duncan McGillivraylta; päivän ohjelma alkaisi vasta klo 16:00 varusteiden sovituksella ja turvaohjeiden läpikäymisellä. Väliaikana meillä olisi vapaassa käytössä Bruikan logolla varustettu 8-paikkainen Caravelle, jos haluaisimme kierrellä saarta.

Aamupalan jälkeen lähdin Bruikan shoppiin hakemaan auton avaimia. Esitin asiani tiskin takana istuvalle neidille, joka tuumasi vain, että ”Ask Jim”. Käännyin kannoillani ja siinä hän oli, omassa persoonassaan, viskien maailmassa kaikkien tuntema Jim McEwan. Jim vaikutti (huom. vaikutti) oikein rennolta kaverilta ja hän tuumasi, että ”the keys are in the car, the tank is full of diesel, the Islay is yours. See you guys later”.

Saarella ei voinut juurikaan puhua vasemman puoleisesta liikenteestä, koska tiet olivat paikoin niin kapeita, että niissä ei ollut kuin yksi kaista. Päätimme ensimmäisenä suunnistaa Kilchomanin maatilatislaamolle, josko pääsisimme tislaamon pampun, Anthony Willisin pakeille. Tarkoitus oli samalla ottaa sample kahden vuoden ikään päässeestä tynnyristämme. Anthony ei ollut tavattavissa, jotenka sovimme ajan tulevalle perjantaille ja palasimme autolle. Keli oli niin upea, aurinko paistoi ja lämmitti, että totesimme tislaamokierrosten olevan siltä päivältä ohitse. Ajoimme takaisinpäin Bruikalle ja sen ohi, kohti Portnahavenia, saaren läntisintä kolkkaa. Portnahavenin kylän halkaisee pieni lahti ja kylän kirkossa, lahden perukoilla on kaksi ovea. Tarinan mukaan toinen puoli lahtea kuvitteli olevansa parempaa sakkia, kuin toinen, jotenka kirkkoonkin kuljettiin omista ovista. Kävimme pienellä kävelyllä Port Wemyssin rantapoluilla ja ihastelimme Atlantin tyrskyjen iskemistä rantakivikkoon. Tyynessä lahdessa, laskuveden aikaansaamalla pikku hietikolla makaili kaksi isoa hyljettä, jotka röhkivät tyytyväisinä auringonpaisteessa. Ei soineet kännykät, eikä piipanneet sähköpostit. Sillä hetkellä rupesi viikon päästä vastaan tuleva lähtö harmittamaan. Sitten aukesikin jo paikallinen pubi.

Palasimme neljäksi majapaikkaan, jonne oli katettu kaikille nimikoitu kasa. Kasassa oli Bruikan haalarit, työpaita ja kypärä, sekä opiskelumateriaali. Hetken perästä seuraksemme saapui myös Duncan, joka jakoi kaikille turvakengät, suojahanskat ja kypärät. Kävimme lävitse turvallisuusohjeet; turvakengät jalassa aina ja varastossa myös kypärä. Hanskojen käyttöä suositellaan, etenkin varastossa. Saimme myös seuraavien kolmen päivän ohjelman, joka sisälsi taistelupareittain mäskäystä, tislausta, varastotyötä, pullotusta, tupeenleikkausta ja tuoksukokeen. Finaalina oli torstaiksi kaikille varattu myös aika loppukokeeseen. Saimme kuulla, että olimme ensimmäiset akatemiaan osallistuneet suomalaiset ja näin asia myös oli tarkastettuamme vieraskirjan. Mosambikia myöten oli käynyt porukkaa, jotenka päätimme ottaa tsemppivaihteen päälle. Duncan ohjeisti lähtiessään, että tehkää mitä haluatte ja missä haluatte, ottakaa rennosti ja nauttikaa ajastanne täällä. Saimme myöhemmin tuta, ettei Jim ollut ollenkaan samoilla linjoilla… Päivälliseksi oli laitettu voileipiä ja illallisen meille kävi tekemässä joka ilta paikallisen majapaikan omistaja. Myönteinen vastaus kysymykseen, olettekos kovia poikia syömään, osoittautui virheeksi, koska pöytään tarjoillut annokset olivat valtavia. Illallisen jälkeen lähdimme mailin päähän Port Charlotten pubiin.

Tiistaina ensimmäinen työaamu alkoi osalla kuudelta ja osalla puoli yhdeksän. Itse pääsin ensimmäisen tutustumaan tislaukseen. Tislauslaitteiston käyttäjä oli ollut töissä vasta 1,5 vuotta. Sitä ennen hän oli ajanut rekkaa vuodesta -88 ja muuttanut saarelle vaimon haikaillessa syntymannuilleen. Kävimme läpi vaiheet washin pumppauksesta välisäiliöön ja siitä low wines -stilliin ja edelleen spirit stilliin. Mittailimme alkoholipitoisuuksia spirit safessa ja juuri ajossa olleesta spiritistä haimme mittaamalla middle cutin. Työ oli perin yksinkertaista, mutta kuitenkin tietotaitoa melkoisesti vaativaa. Tislaaja singahteli koko ajan ylä- ja alakerran välillä ja käänteli venttiileitä ja kirjoitti lukemia ylös. Vaikutusta herätti vanhat wash stillit, joista toisen alaosa on vielä alkuperäinen, vuodelta 1881. Otimme kunnon dramit hentoa middle cutia ja päivä alkoi taas kirkastumaan. Samalla kuulimme, kun viereisessä huoneessa Jim ripitti kurssitovereitamme muistiinpanovälineiden puuttumisesta. Siitä hetkestä lähtien kurkimme aina ennen kulkua oviaukoista, josko alue olisi Jimvapaa. Iltapäiväksi meille oli ohjelmassa mäskäystä, mutta päivän mäskiajo oli tehty jo aamulla, jotenka siirsimme ajankohtaa oma-aloitteisesti seuraavaan mäskäykseen. Iltapäivällä saimme sanan, että Jim haluaa keskustella kanssamme neljän aikaan. Olimme tietenkin ihan lirissä, koska Jim oli höykkyyttänyt meitä koko päivän. Neljältä kokoonnuimme pihamaalle, josta Jim johdatti meidät sisäpihan kulmassa sijaitsevaan dunnage warehouseen, numeroltaan kaksi. Hän jakoi kaikille Bruikan Glencairnit ja tuumasi, että eiköhän oteta parit dramit. Tämä sopi kaikille ja huokaisimme helpoituksesta. Jim ryhtyi valisemaan tynnyreitä, vedellen valinchilla meille pitkiä siivuja. Maistelimme muun muassa 31-vuotiasta Bunnabhahainia, 85-volttista, neljään kertaan tislattua X4:ä joka oli ollut 3 vuotta 40 litran bloodtub-tynnyrissä (suuresta alkoholipitoisuudesta ja nuoresta iästä huolimatta uskomattoman pehmeää ja juotavaa) ja jolla Jim suoritti meille viskikasteen dippaamalla sormea lasissa ja piirtämällä kaikille viskiristin otsaan. Viimeisen viskin, 19-vuotiaan Lagavulinin kohdalla Jim totesi hirtehisesti, että tynskän omistaa sellainen kaveri, että jos hän ei ole huomenna enää töissä, olemme jääneet kiinni sen maistelusta. Varastossa oli kylmä ja viskitkin melko viileitä. Maistelutahti oli sellainen, että kukaan ei kerinnyt makunuotteja viileistä juomista tekemään, muutamia muistikuvia lukuun ottamatta. Dramien ohella Jim paasasi meille viskimaailman asioista. Hän oli harmistunut etenkin viskien värjäämisestä ja väitti, että 95 prosenttia pullotetuista single malteista on keinotekoisesti värjättyä. Opiskelumateriaalissammekin mainittiin toffeen makulähteeksi E150. Kyselimme myös Bowmoren ja Eddien tilanteesta, Jim vahvisti kuulemamme oikeaksi ja olimme tästä tietenkin harmissamme. Rupattelutuokion päätteeksi saimme lähteä Lagat mukissa asunnolle. Itselleni Jim lorautti sellaisen määrän ainetta, että päätin tuoda siitä osan muassani Suomeen. Poissaollessamme huoneisiin oli tuotu kaikille Glencairnit ja miniatyyri Rocksia. Kulautin Rocksin huiviin ja huuhtaisin pullon. Säilytys- ja kuljetusongelma Lagalle oli näin ratkaistu. Kuinka moni voi sanoa omistavansa 19-vuotiasta Lagavulinia itsensä pullottamana…?

Keskiviikkoaamu alkoi mäskäyksellä, pääsimme seuraamaan tapahtumia lähietäisyydeltä. Eilen tapaamamme PC6 Mashmen –tuubista tuttu PeeGee ei ollut enää vuorossa, vaan hänen tilallensa oli tullut hieman vauhdikkaampi kaveri. Kävimme katsomassa ensimmäisenä mallastetun ohran jauhamista. Jauhatussuhde 10 % kuorta, 70% jyvää ja 20 % jauhoja on tärkeä mäskäyksen onnistumisen vuoksi. Jos kuorta on liikaa, tulee mäskistä kuiva ja taas jos jauhoa on liikaa, tukkii se mash tunin siivilät ja suodattimet. Mylly on satakunta vuotta vanha ja sitä pyöritti sähkömoottori avonaisilla nahkahihnoilla. Huumaavan metelin saattelemana mallastettu ohra muuttui gristiksi, eli mäskäyskelpoiseksi jauheeksi. Ikkunahyllyllä oli tuubeissa perus bruikan (3 ppm), PC:n (40 ppm) ja Octomoren (167 ppm) gristiä, josta pääsi nuuhkimaan turpeen tuoksua erityyppisten tuotteiden kohdalla. Jauhatushuoneesta palasimme mäskäyshuoneeseen. Myllyltä johdettiin grist putkea pitkin mäskäysastian yläpuolelle, josta sitä ajettiin 65-asteisen veden (22 750 l.) mukana mäskialtaaseen, mash tuniin, yhteensä seitsemän tonnia. Astian täytyttyä käynnistettiin sekoittaja, joka jäi muutamaksi tunniksi hämmentämään maltaisen tuoksuista liejua. Sekoituksen päätteeksi sokeroitunut vesi ”wort” siivilöitiin ja pumpattiin washbackiin. Siivilöidyn mäskin sekaan ajettiin seuraavaksi 85-asteinen kakkosvesi (12 250 l.) jota sekoitettiin taas pari tuntia, kunnes sekin pumpattiin edellisen wortin kanssa samaan washbackiin. Mäskiin ajetaan tämän jälkeen vielä kaksi vielä kuumempaa vettä, jotta kaikki sokeri saadaan varmasti talteen. Nämä vedet pumpataan omiin säiliöihinsä ja ne toimivat seuraavan mäskäyksen 1. ja 2. vetenä. Saimme maistaa wortia, lämmintä, sokeroitua vettä. Muuten oli hyvää, mutta olisi kaivannut pientä terästystä. Washbackhuone käsitti kuusi sammiota, joista yksi oli vielä alkuperäinen vuodelta 1881. Washbackissa wortin annetaan jäähtyä 21-asteiseksi ja sekaan kipataan viisi isoa säkkiä hiivaa. Hiiva reagoi sokeriin ja alkaa muodostamaan alkoholia. 60-80 tunnin kuluttua wort on käynyt 6-7 % alkoholiksi, washiksi. Maistoimme myös washia, joka on kuin hiilihapotonta kaljaa, aika hirveän makuista litkua. Wash pumpataan lopuksi tislaamon puolelle välisäiliöön odottamaan omaa tislausvuoroaan.

______________________________________________________________________________

raimo79 (22.5.2009 7.52.18 last edit 22.5.2009 8.21.33)

Mäskäysajojen välillä kävimme taisteluparini Jukan kanssa tutustumassa Islayn ainoaan pullotushuoneeseen. Pullotuskone on perin simppeli laite, joka kuljettaa pullot liukuhihnoja pitkin, täyttäen, korkittaen ja labeloiden. Kolme kaveria operoi laitetta; yksi latoi tyhjiä pulloja koneeseen, toinen operoi ja poisti häiriöitä ja kolmas latoi täysiä pulloja lavalle. Jukka pääsi lavaamaan täysiä pulloja ja minä sain vastuullisen tehtävän seurata pullojen täyttöä, että jokaiseen tulisi yhtä paljon ainetta, seiskasuutin kuulemma joskus jättää pullon vajaaksi. Vajausta tosiaan välillä oli sentistä muutamaan desiin. Nappasin vajaan pullon pois hihnalta, avasin sen ja lorautin kannusta täydennystä, sitten korkki takaisin päälle ja Rocks takaisin hihnalle. Kävin välillä latomassa hylsyjä hihnalle ja jututin samalla työntekijää. Hän oli työskennellyt aiemmin Xeroxin palveluksessa ja kertoi olevansa koulutukseltaan sähköinsinööri ja nyt latomassa pulloja Bruikalla. Kyselin syytä alan vaihdokseen ja hän kertoi tulleensa ihastuksen perässä saarelle ja olevansa onnellisempi, kuin koskaan. Yllättäen koneen käyttäjä sammutti laitteen ja hiljaisuus valtasi pullotushuoneen. Selitykseksi saimme; on pop-visan aika. Miehet kerääntyivät pienen radion ääreen ja karjahtelivat välillä vuosilukuja ja yhtyeiden nimiä toisilleen. Saksalainen turistiryhmäkin hämmästeli tapahtumaa ja räpsi meistä valokuvia. Yksi pullottajista kävi ojentamassa kierrosemäntää, että pop-visan aikaan ei tarvitse jatkossa vieraita tuoda, tästähän on puhuttu monta kertaa. Visan jälkeen jatkoimme hetken pullotusta, kunnes ruokatauko yllätti. Kysyin että tietääkö Jim, että kone pysähtyy pop-visan ajaksi. Vastaukseksi vanhin pullottajista murahti; ”Aye, Fuck Jim!”. Oma evästaukomme olisi vasta tunnin päästä, jotenka lähdimme omatoimisesti tutkimaan pullottamoa ja sen varastoa. Varaston periltä löysimme sunnuntaina Duffien pubissa tapaamamme miehen käsin labeloimassa Murray McDavidin pulloja. Kaveri kertoi, että kaikki MMD-pullot labeloidaan käsin. Etiketit tilataan painettuna, isoina rullina ja Bruikan omalla rullatulostimella tulostetaan tislaamon ja pullon tiedot etikettiin, tarpeen mukaan. Työpöydän vieressä oli hylly, jossa oli sekalaista rojua; tusseja, etikettirullan jämiä, pahvimukeja ja kolme pulloa Celtic Heartlands 1968 Macallania. Niitä ihmetellessämme paikalle tupsahti Jason, pullottamon esimies, mukanaan CH-sarjan 35-vuotiasta Invergordonia, josta hän lorautti meille dramit. Turkinpippurimainen salmiakki sai allekirjoittaneen kiinnostumaan kovasti vanhemmista viljaviskeistä. Jatkoimme pullotusta vielä hetken, kunnes Jason käski meidät Jimin toimistoon.

Oli akatemian tuoksukokeen aika. Siirryimme toimistolla pieneen huoneeseen, jossa oli hyllyissä sampleja MMD:n pullotuksista, ihmeellisiä ja harvinaisia herkkuja. Jim kertoi, että kokeen läpäisseet saavat valita yhden dramin mistä tahansa pullosta. Tämä lupaus jäi harmillisesti meidän kohdallamme täyttämättä aikataulukiireen vuoksi. Tuoksukokeessa kahdelle pöydälle oli ladottu 54 erilaista pikkupulloa, joissa kaikissa oli tuoksuesanssia. Näistä piti tunnistaa mahdollisimman moni, oikeasta vastauksesta saisi kaksi pistettä ja hyvästä yrityksestä yhden. Jukka yritti heti vedota flunssaansa, mutta Jim tyrmäsi selittelyt kertomalla, että on kuullut kaikki mahdolliset selitykset; koiralla on astma tai äiti on katolilainen. Saimme tunnin aikaa ja oli ryhdyttävä toimeen. Reilu minuutti per tuoksu oli yllättävän lyhyt aika, olisin itse saanut kulumaan useita tunteja, mutta tuomarimme oli armoton. Flunssasta huolimatta Jukka sai kaikkiin kohtiin vastauksen ja tienasi 43 pistettä. Itse selvisin 31 pisteellä juuri hyväksyttyyn rajaan, vaikka kahteen kolmasosaan tuoksuista en edes kerinnyt vastausta laittamaan. Todella selvät tuoksut, kuten hunaja, kirsikka ja nahka jäivät tunnistamatta ja tämä harmitti minua niin paljon, että Jim avasi parvekkeen oven ja kehoitti hyppäämään pää edellä ulos. Osa tuoksuista oli selviä ja osa täysin mahdottomia, mutta testi oli todella hauska. Toinen Jarkoista veti Academyn All-time pohjat 53 pisteellä päihittäen saksalaisen viiniekspertin, joka oli pitänyt ykkössijaa hallussaan jo useita vuosia.

Päivän päätteeksi saimme kokouskutsun varasto kakkoselle ja oli taas iltapäivädramien aika Jimin seurassa. Vuorossa oli taas hauskaa ja teatraalista Jimiä, moni tislaamo ja viskimaailman ihminen sai kuulla kunniansa ja Jim uhkasi ampua jotakuta silmäänkin. Miehellä on kyllä uskomaton palo aiheeseen ja hän muisti monesti mainita olevansa maailman onnellisin veikko; saa tehdä tislaamolla juurikin mitä lystää, kokeilla erilaisia finishejä, tai mitä vain mieleen juolahtaa. Maisteluun pääsivät 19 yo Littlemill, 19 yo Caol Ila, 21 yo Laphroaig ja 9 kuukautta new oakissa virunut Octomore. Lienee tarpeetonta mainita, että laseihin ei syljeksitty tälläkään kertaa. Varastolta palasimme asunnolle, johon oli taas tuotu täydet Peat, Rocks ja Waves -pullot. Joka ilta nämä katosivat janoisiin kitoihimme ja joka aamu tädit laittoivat uudet tyrkylle. Oleskelutilassa oleva jääkaappikin täyttyi aina mystisesti Tennets-lagerilla. Oi maksaani…

Torstaiaamuna pääsimme varastolle numero 12, joka sijaitsee tislaamon kupeessa. Bruikalla on yhteensä 12 varastoa, 4 dunnagea, joissa tynnyrit on pinottu lappeelleen kolmeen kerrokseen toistensa päälle ja 8 racketia, joissa tynnyrit on kasattu valtaviin metallikehikoihin, yhteensä 35.000 tynnyriä. Jim on erityisen ylpeä siitä, että kaikki Bruichladdich tuotetaan, varastoidaan ja pullotetaan saarella. Varastolla työskenteli pitkänhuiskea Grant ja leppoisa Adam, molemmat kolmekymppisiä ja tuttuja PC6-tuubista (Port Charlotten kuusivuotiaasta on tehty sarja, jossa esiintyy tislaamon työntekijöitä metallisessa suojalieriössä, PC on Bruikan tuotesarja, kuten Octomorekin). Meneillään oli juuri tynnyrien täyttö ja pääsimme heti töihin. Tynnyrit punnitaan ennen ja jälkeen täytön, sekä jokaisen täyttömäärä kirjataan ylös. Tynnyrit käännettiin lappeelleen, täyttöreikä ylös ja bensapistoolin kaltaisella värkillä ammuttiin viina tynnyriin vauhdilla kolmesataa litraa minuutissa. Täytimme 350 litran new oakkeja, sekä pienempiä viinitynnyreitä. Täytön jälkeen nuijittiin puinen tulppa reikään ja tynskä oli valmis varastoitavaksi. Kun tynnyrit oli täytetty, koko ryhmämme kerääntyi varastoon ja lähdimme etsimään Grantin ja Adamin kanssa Port Charlotte ja Lochindaal -tynnyreitämme, joiden koordinaatit olimme saaneet aiemmin konttorin tädiltä. Miehet kiipeilivät varastossa kuin apinat ja palasivat samplepullojen kanssa. Juomiin oli alkanut tulemaan jo hieman väriä, vielä vaan joutuisimme muutaman vuoden odottamaan ennen pullotusta.

Varastolta marssimme Jimin toimistoon. Jim halusi prepata meitä tulevaa koetta varten ja esitti kiperiä kysymyksiä mäskivesien lämpötiloista ja viskin historiasta. Koe ei tulisi olemaan helppo. Jimin nöyryytyksen jälkeen siirryimme jo aiemmin tutuksi tulleeseen Caravelleen ja lähdimme leikkaamaan turvetta. Turisteille järjestetty turvesuo sijaitsi mailin päässä tislaamolta ja saimme kaikki leikata muutamia siivuja turvetta vesisateessa, kuin ennen vanhaan. On se ollut kovaa työtä ja kuuleman mukaan jotkut ovat tehneet sitä kymmenvuotiaasta kuolemaan saakka. Hatunnosto. Harmittelimme turistikohtelua palatessamme suolta. Reissun henkeen olisi sopinut paremmin koko päivä suolla, sateessa, ilman ruokaa ja turvetta leikaten. Tämä olisi varmaan käynyt myös Jimille … Palasimme kämpille, loppukokeeseen olisi vielä aikaa, jotenka siistiydyimme ja päätimme lähteä visiitille Bruikan visitor centeriin. Kaupassa on aina tarjolla valinch-tynnyri, josta saat itse laskea pulloon puoli litraa, iskeä korkin päälle, sekä sinetöidä ja labeloida pullon. Myynnissä oli myös edellisiä valincheja, joiden hinnat olivat kuusin-kahdeksankertaistuneet, ei siis huono sijoitus. Tämän kertainen oli 16-vuotias, madeiratynnyrissä finishöity makea herkku. Saimme pullosta samplet ja niitä naukkaillessa Jim paukahti ovesta sisään ja ärjyi meille, että varastolla on rekka, jossa on 200 bourbontynnyriä, joka vaatii tyhjennystä, varastolle siis hopihopi!! Kulautimme valinchit ja lähdimme puolijuoksua vaihtamaan jo kerran hylätyt firman haalarit ylle. Rekka tyhjeni avustuksellamme ripeästi ja kylvimme kaikki hiestä. Varastossa haisi roiskunut bourbon, tynnyrit olivat tulleet suoraan Jim Beamilta. Silmiinpistävää oli Duncanin, tislaamon isoimman kihon osallistuminen muiden joukossa tyhjennysoperaatioon. Omassa PC6-tuubissani on Duncanin kuva ja sain selityksen sille, miksi iso pamppu esiintyy siinä rähjäisissä haalareissa. Kello löi kolme ja palasimme asunnolle, oli loppukokeen aika. Jim jakoi meille monistenipun, jossa oli kaksi sivua monivalintatehtäviä ja kaksi sivua kysymyksiä. Koe oli haasteellinen, mutta ei vaikea, jos oli pitänyt koko viikon korvat auki. Saimme kaikki hyväksytyn suorituksen ja keskiarvolta olimme akatemian huippuluokkaa. Jim oli selkeästi tyytyväinen suoritukseemme ja pahoitteli jos oli viikolla loukannut meitä henkisesti: ”I just sometimes lose it”. Olimme saaneet viskigurun hyväksynnän ja Jim sanoi tulevansa illalliselle kanssamme seitsemän aikaan.

Seitsemältä uusi, rento Jim, aina rento Duncan ja jo hieman humaltunut joukkomme istuivat ruokasalissa ja söivät lammasta. Vatsahalvauksen aiheuttaneen aterian jälkeen siirryimme takkahuoneeseen, jossa Jim ja Duncan jakoivat Diplomit suoritetusta tutkinnosta, sekä pullon valinchia, jonka etiketissä komeili kurssin suorittajan nimi ja pullon numero 1/1. Jokainen sai minuutin puheenvuoron joukon edessä ja kiittelimme Jimiä ja Duncania niin koreilla sanoilla, että Jimillä meni roska silmään. Joku roska oli omassakin silmässä, kun kiitin myös matkamme organisoijaa, Punavuoren Highlanderia. Upea viikko oli takana ja fiilis kerrassaan mahtava. Jim soi meille kaikille kunnian käyttää McEwanin klaanin tartaania, jos joskus haluaisimme teettää kiltin itsellemme. Illan kruunasi Highland Toast, jossa karjuimme ilmoille Gaelinkielisiä voimasanoja ja kilistelimme maljoja. Olimme nyt virallisesti Malt Whisky Ambassadoreja ja Jim käski meidän levittää viskin ilosanomaa kotimaassamme. Lähtiessään Duncan kertoi Caravellen olevan perjantaina vapaana, jos joku kolkka oli vielä tutkimatta. Uskomatonta ystävällisyyttä, akatemia oli ylittänyt kaikkien odotukset.

Aamulla pakkasimme tavaramme autoon ja haimme Bruikan shopista toiset valinchit. Suunnistimme suoraan Kilchomanille, jossa meitä oli vastassa Anthony kaksivuotiaan samplen kanssa. Pienen rupattelutuokion päätteeksi (emme saaneet toista tynnyriä kinuamisesta huolimatta…vielä) teimme tislaamokierroksen. Kilchomanin vuosituotanto on 90.000 litraa puhdasta alkoholia, kun Bruikalla sama lukema on 900.000 litraa. Laitteisto on myös sen kokoista, todella sympaattinen paikka. Kävin kuittaamassa tynnyrimme 2007/200 päätyyn nimmarin ja toivotin sille pikaista kypsymistä. Tuimme tislaamon toimintaa vielä paitaostoksilla ja lähdimme ajelemaan kohti Ardbegia.

Matkalla pysähdyimme Islayn olutpanimolla, Islay Alella, josta ostimme muutaman laatikon maukkaita oluita illan ratoksi. Jatkoimme Begille, söimme lounaan ja hämmästelimme turistien määrää, koko paikka oli pullollaan eri kielillä selostavia hahmoja. Kassakone kilisi ja paidat ja mukit vaihtoivat omistajaa. Ardbeg-A:lla varustettu polttorauta jäi kuitenkin shopista hankkimatta. Tislaamon pomo, Mickey Heads käväisi kertomassa, että hänellä on hoppu, mutta tapaisi meidät mielellään seuraavana päivänä. Tämä sopi meille, koska turistishoppi olisi tuolloin kiinni ja saisimme rauhassa jututtaa Mickeytä. Ajelimme Bowmoreen, majoittauduimme hotelliin ja ampaisimme Duffien pubiin. Pubi-istuntojen välissä käväisin jo muille tutuksi tulleessa Bowmoren tislaamoshopissa, joka oli luotaantyöntävän kliini ja persoonaton. Aivan kuten viskinsäkin.

Islayn pääkaupunki Bowmore oli huomattavasti vilkkaampi, kuin Bruichladdichin kylä, se suorastaan kuhisi elämää. Duffieta vastapäätä sijaitsi Taj Mahal-niminen ravintola, johon päätimme mennä illalliselle. Tilasimme alkupalat ja saimme kuulla, että alkoholia ei kyseisessä paikassa tarjoilla. Alkuruokien tulo kestäisi noin vartin ja totesimme sen olevan liian pitkä aika ilman dramia, jotenka palasimme vartiksi Duffielle. Alkupalat syötyämme aina kekseliäs Santtu keksi kipaista Duffielle ravintolan lasin kanssa. Duffielta hän tilasi vodkashotin, jonka kaatoi lasiin. Santtu palasi Taj Mahaliin ja kaatoi vodkan tilaamaansa jugurttijuomaan. Tiskin takana ollut tumma kaveri pyöritteli päätään. Pojat tilasivat astetta tulisemmat sapuskat, en ole koskaan nähnyt kun kaveri on kasvoiltaan violetti, kyynelet valuu silmistä purona ja aivot kiehuvat. Santun kaljusta puski sellaisia hikikarpaloita, että tiedustelin tarjoilijalta sairastuvan sijaintia. Terästetyllä jugurttijuomalla asiasta kuitenkin selvittiin ja ilta vierähti mukavasti paikallisissa anniskelupaikoissa.

______________________________________________________________________________

raimo79 (22.5.2009 7.52.56)

Lauantaipäiväksi olimme varanneet oppaaksemme ”Lady of the Isles” –nimistä turistifirmaa pyörittävän Christine Loganin ja hänen Transporterinsa. Heti aamupalan jälkeen lähdimme Christinen kyydillä kohti Caol Ilaa. Ilan ensikertalaiset ottivat turistikierroksen ja muut läksivät moikkaamaan Caol Ilan kupeessa, Atlantin rannalla asuvaa Christinen äitiä (ei hullumpi paikka asua…) Omaa Caol Ila-kuvaani romutti tislaamon teollisuusmainen ote viskin valmistamiseen. Saaren isoimmilla pannuilla tuotetaan massaviinaa, joka varastoidaan mantereella. Ilan tuotannosta 95% meneekin blendeihin. Kierroksen jälkeen astelimme sata metriä Christinen äidin luokse, jonka pihalla muut olivat vielä rupattelemassa. Astuimme sisään pieneen, valkoiseen mökkiin, jossa istui kiikustuolissa yli 90-vuotias herttainen pieni rouva. Selkeää englantia puhunut virkeä mummo kertoili hauskoja tarinoita ja myönsi saaneensa vastikään poliisilta huomautuksen kovasta ylinopeudesta. Hän meinasi saada sakot, mutta oli kehunut nuorta konstaapelia komeaksi ja saanut näin vain huomautuksen. Christine tarjosi mummon baarikaapista kaikille dramin Laphroaigia, näin meille selvisi vanhuksen virkeys ja pitkä ikä – uisge beatha.

Ajoimme Ardbegille ja auringon paistaessa nautiskelimme ostamiamme eväitä Ardbegin pihalla ja odottelimme Mickeyä saapuvaksi. Hetken perästä Mickey saapuikin mukanaan tulppaanilaseja ja pullo Committee Supernovaa. Kyselimme Feis Ile-suunnitelmia ja Ardbegin innovaatioita, joihin Mickey vastaili niukkasanaisesti. Kuulemma kaikenlaista mielenkiintoista on suunnitteilla. Naukkailimme viskiä kaikessa rauhassa, kunnes Mickey pomppasi ylös, palasi toimistolle ja tuli takaisin kädessään Single Cask ja sen kotelo. Pullo oli tynnyristä 772, seitsemässä minuutissa loppuunmyyty pullote, vuonna 1992 tislatusta tavarasta. Tuote oli oikein maukas, eikä jäänyt kenelläkään lasiin pyörimään. Kun kaikilla oli lasit tyhjänä, Mickey avasi edellisen pullon koteloksi luulemamme boksin ja otti sieltä esiin 2009 Feis Ileä varten pullotetun kymmenvuotiaan Single Caskin, numeroltaan 1189. Olimme hiljaa ja kalpeina ja tuijotimme pulloa. Mickey oli tehnyt meille tahallaan källin ja onnistui siinä loistavasti. Viski oli maturoitu new oak -hogsheadissa, joka oli ”toustattu” infrapunakuumentimella ennen täyttöä. New oakin vaikutus juomaan oli aivan käsittämätön, viskissä oli paksu maku ja luonnetta enemmän, kuin monessa puolet vanhemmassa tuotteessa. Paksu, oljyinen lakritsa jäi kielen päälle pyörimään pitkäksi aikaa. Tätä tavaraa on begillä varmasti enemmänkin jemmassa, miltähän se mahtaa maistua vuosikymmenen tai parin kuluttua? Olisi ollut Rocks-miniatyyrille taas käyttöä. Mickey kertoi, että osa 252 pullon erästä avataan Feis Ilen aikaan järjestettävässä tastingissa, ettei kaikki vain päädy whisky auctioniin ja e-Bay:n myyntiin. Kauppahinta FI:n aikaan tislaamolla on 130 puntaa… FI:n aikaan tulee myyntiin myös toinenkin toasted oak -pullote. Kiitimme Mickeyä hänen meille uhraamastaan vapaa-ajasta ja päät pyörällä tarjoilusta kävimme ottamassa perinteisen ”pojat ja begin seinä” –kuvan. Seuraavaksi suuntasimme Laphroaigille lunastamaan vuokran (10 yo miniatyyri) omistamastamme maatilkusta tislaamon vierellä. Saimme myös todistukset Friend of Laphroaig –jäsenyydestä ja käynnistä tislaamolla. Pannuja oli reissulla nähty jo niin paljon, että turistikierrokset saivat jäädä. Päätimme käydä pikaisesti pyörähtämässä myös väliin jääneellä Lagavulinin tislaamolla. Pikaisten dramien jälkeen ajoimme Lagavulinin vieressä sijaitsevalle niemelle, jossa on 1500-luvulta olevat, Dunyvaigin linnan rauniot. Raunioiden ja tislaamon välissä kolme miestä touhusi traktorin ja peräkärryn kanssa. Miehet tulivat juttusillemme ja kertoivat siivoavansa rantaa meriheinästä. Kyseessä oli Lagavulinin sponsoroima hyväntekeväisyystempaus. Kerroimme, että viskit toivat meidät saarelle, niin jo rupesi tapahtumaan. Esiin kaivettiin laatikko, jossa oli kymmenkunta Islay-herkkua. Meille pahoiteltiin Lagavulinin puuttumista, se oli mennyt jo janojuomana jo aamulla… Uigeadail sopi meille kuitenkin hyvin.

Ajoimme Port Elleniin pubiin ja istuimme oluelle. Olimme kuulleet alkuviikosta, että aiemmilta reissuilta tuttu Christine täyttää torstaina 60-vuotta. Jälkijunassa saarelle lentänyt Santtu oli saanut tehtäväkseen tuoda tullessaan kalevala-korun, jonka ojensimme yllättyneelle ja liikuttuneelle Christinelle. Port Ellenissä toimii Diageon mallastamo, josta saavat mallatettua ohraa kaikki Islayn tislaamot Bruikkaa lukuunottamatta (Jim ei saastellyt sanojaan Diageosta puhuessaan). Kylän valtasi paksu savu, taisi olla maltaan kuivatus käynnissä. Päivän päätteeksi Christine vei meidät Bowmoreen ja ilta vietettiin rauhallisesti Duffiella istuskellen.

Sunnuntaiaamuna koitti lähtö allekirjoittaneelle, sekä taisteluparille, muut jäisivät vielä muutamaksi yöksi. Paluu meinasi tyssätä heti alkuunsa lautan konevian takia, mutta varoaikaa lennon lähtöön oli reilusti ja taksilla kerkesimme kentälle hienosti. Taksifirman omistaja luuli meitä ruotsalaisiksi ja kertoi matkalla hänen renkinsä tuoneen edellisenä sunnuntaina viiden suomalaisen ryhmän saarelle. Renki oli vienyt suomalaiset kauppaan hakemaan virvokkeita, tämä oli luullut että he palaisivat pepsitölkkien ja sipsien kanssa. Sen sijaan taksiin oli kannettu viisi pulloa viskiä ja kaksi lavaa olutta ja rengin kertoman mukaan kahden tunnin ajon jälkeen jäljellä oli pelkkiä hylsyjä. Tunnustimme kuuluvamme tuohon porukkaan, johon kuljettaja huudahti ”bloody hell!”. Lennot olivat ajoissa eikä sikatautikaan tarttunut. Olimme Jyväskylässä kolmen aikaan yöllä ja oma sänky tuntui autuaalliselta tuulensuojalevyjen ja karhuvillan ympäröimänä. Ensimmäistä kertaa viikkoon ei tuullut sisällä...

______________________________________________________________________________

JaRiMi (22.5.2009 8.40.22)

Todella hienoa luettavaa, kiitoksia matkakertomuksesta!! Oli tosiaan ilo lukea kokemuksista Islaylla - on se mahdottoman inspiroiva paikka jossa jokaisen viskistä kiinnostuneen toivoisi käyvän.

______________________________________________________________________________

Hakkis (22.5.2009 9.12.41)

Kiitokset jutusta. Todella mukavaa luettavaa!

______________________________________________________________________________

MrBeam (22.5.2009 9.25.59)

"WORD!"

______________________________________________________________________________

Gaissa (22.5.2009 9.48.29)

Aivan mahtavaa luettavaa!

Miten tuollaiselle akatemiamatkalle pääsee mukaan? Jos tässä ensin vaikkapa muutaman vuoden tutustuu viskin valmistamiseen teoriatasolla, niin sitten voisi tuollainen reissu olla paikallaan...

______________________________________________________________________________

POP (22.5.2009 10.06.45)

quote[0A2C243E3E2C4D0 (link)]:

Aivan mahtavaa luettavaa! Miten tuollaiselle akatemiamatkalle pääsee mukaan? Jos tässä ensin vaikkapa muutaman vuoden tutustuu viskin valmistamiseen teoriatasolla, niin sitten voisi tuollainen reissu olla paikallaan...

______________________________________________________________________________

Gaissa (22.5.2009 10.37.00)

Tietenkin, kiitos. Pitääpä vähitellen alkaa houkutella viittä kaveria mukaan...

______________________________________________________________________________

Whisky (22.5.2009 12.11.37)

No nyt on tarinaa kerrakseen. Nyt ei ehdi lukea, mutta taidanpa illemmalla pienen viskitilkan keran paneutua tähän oikein kunnolla. Kiitokset!

______________________________________________________________________________

Ard-Begbie (22.5.2009 15.52.19)

Kiitokset hienosta lukutuokiosta! Ihmettelin tuota tupeenleikkausta mutta sekin valkeni kun oivalsin joukossanne olevan tukatonta ihmismallia. ;D

______________________________________________________________________________

drystone (22.5.2009 18.54.41 last edit 22.5.2009 18.55.50)

Loistava kertomus!

Joku teistä foorumin viskikonkareista voisi muuttaa vaikkapa vuodeksi Islaylle ja kirjoittaa romaanin kokemuksistaan, lukisin mielelläni

:)

______________________________________________________________________________

sähkäri (22.5.2009 19.44.40)

Olipa hieno tarina. Reissu ei ollut varmaan kovin pitkästyttävä. :)
Kunpa itsekin pääsisi vastaavalle reissulle jossain vaiheessa, ihan kateeksi käy. :'(
Jospa sitä joskus kuitenkin. :P

______________________________________________________________________________

toukopouko (22.5.2009 20.39.21)

Hienoa tarinaa, kiitoksia tästä.

______________________________________________________________________________

SeBBe (23.5.2009 6.41.31)

Todellakin oikein muajasta luettavaa! Kiitokset tästä!

______________________________________________________________________________

raimo79 (23.5.2009 10.17.15)

quote[1221377E113634313A36530 (link)]:

Kiitokset hienosta lukutuokiosta! Ihmettelin tuota tupeenleikkausta mutta sekin valkeni kun oivalsin joukossanne olevan tukatonta ihmismallia. ;D

______________________________________________________________________________

POP (12.7.2009 10.02.37)

Tiedoksi niille jotka kyseistä Akatemiaa suunnittelevat, niin pitäkäähän kiirettä, nimittäin kyseinen toiminta loppuu lokakuussa, no aikansa kutakin.

______________________________________________________________________________