______________________________________________________________________________
Whisky (1.2.2007 17.33.06)
On ollut mukava seurata varsinkin muutaman viimeisen kuukauden ajan, kuinka forumille jatkuvasti rekisteröityy uusia viskistä kiinnostuneita ihmisiä. Keskustelu on sitä myötä jatkuvasti aktiivisempaa jopa siinä määrin, että huomaan itsekin käväiseväni foorumilla huomattavasti tiuhempaan tahtiin kuin homman alkuaikoina.
On hieno nähdä, että meitä on täällä jo reippaasti yli sata jäsentä ja forumista on selvästi kehkeytynyt paikka, jonne harrastuksen parissa viihtyvät hakeutuvat vaihtamaan ajatuksiaan ja josta uudemmat viskiharrastuksen pariin tiensä löytäneet uskaltavat kysyä neuvoa. Itse en ehkä alkuaikoina osannut edes kuvitella tämänkaltaista suosiota, joten sitä suurempi syy meillä kaikilla on olla tyytyväisiä. Ilo on ollut myös huomata, että viskeistä kiinnostuneita ihmisiä on ympäri Suomen ja vieläpä lukuisissa määrin.
Tahtoisin jälleen osoittaa vilpittömän kiitokseni kaikille foorumin jäsenille aktiivisuudesta. Tällaista foorumia on hienoa ylläpitää!
Että sellainen tunteenpurkaus
______________________________________________________________________________
xenoth (1.2.2007 21.37.46 last edit 1.2.2007 21.38.18)
Kiitos itsellesi erinomaisen foorumin ylläpidosta ja asian eteen näkemästäsi vaivasta. Tosiaan nykyään tänne ilmestyy sellaista vauhtia uusia viestejä, että ihan hirvittää jos kirjautuu esim. viikon tauon jälkeen foorumille. Silloin saa käyttää hyvän siivun päivästä viestien lukemiseen.
______________________________________________________________________________
JaRiMi (3.2.2007 22.07.11)
Täytyy myös kiitellä, mukava foorumi tämä, ja hyvää keskustelua viskeistä. Vaati aikaa ja omistautumista ylläpitää tällaista palvelua.
______________________________________________________________________________
viskisieppo (4.2.2007 11.18.56)
Kiitos ja kumarrus ylläpitäjän suuntaan, foorumi tuntuu olevan koko ajan suositumpi. Nyt kun laajakaista ei ole toiminnassa muuton vuoksi, niin huomaa kuinka suosittu forum on. 184 uutta viestiä :o, tiedän mitä teen tämän pyhä päivän. Onneksi tilanne normalisoituu kun netti taas toimii, ja pääsen forumille normaalisti. :)
______________________________________________________________________________
Cat (9.2.2007 17.57.07)
Aluksi iso kiitos Mr. Whiskylle kun olet laittanut alulle tämän harvinaisemman aihealueen omaavan foorumin pystyyn ja jaksat myös ylläpitää foorumia.
Kiitos kuuluu myös niille kaikille aktiivisille kirjoittajille, joilla on uskomaton tietous jalosta juomasta ja auliisti myös jakavat tietoa meille amatööreille.
Tiedän, ettei meitä "kauniimpaa" sukupuolta olevia ole hirveästi Whiskiä maistelemassa saati sitten täällä foorumilla. Ehdottaisinkin nyt pientä mainostamista, jotta en olisi ainut täällä :-[.
Cat 
______________________________________________________________________________
xenoth (9.2.2007 18.16.07)
quote[Cat (link)]:
Tiedän, ettei meitä "kauniimpaa" sukupuolta olevia ole hirveästi Whiskiä maistelemassa saati sitten täällä foorumilla. Ehdottaisinkin nyt pientä mainostamista, jotta en olisi ainut täällä :-[.
______________________________________________________________________________
Cat (9.2.2007 19.34.06)
quote[xenoth (link)]:
Yritetty on, mutta huonolla menestyksellä. :( Harmi kyllä tosiaan, että homma on niin miesvaltaista, vaikka en epäile yhtään etteikö viskistä pitäviä naisiakin olisi paljonkin, kunhan vain joku tosiaan heidät ensin käännyttäisi.
______________________________________________________________________________
Turvesavu (11.2.2007 18.51.18)
Niin, suosio on taattu jos foorumi on näin hyvä. Luulenpa että kiitos siitä kuuluu koko porukalle joka täällä seikkailee. Ainakin nyt näyttää siltä että porukka on leppoisaa, niinkuin viskin ympärillä tunnelma kuuluukin olla.
On tullut nähtyä paljon foorumeita joissa selvitellään harrastekerhon omalla foorumilla kahdenkeskeisiä henkilökemia-ongelmia koko porukan edessä. Sellaiselle foorumille on noviisin vaikea tulla koska kynnys omiin mielipiteisiin on korkealla...Ne kateus ja ahneus nääs. Täällä ei ole niin joten kiitos vaan kaikille!
______________________________________________________________________________
Maippi (12.2.2007 9.11.37)
Cat, et ole ainakaan täysin yksin! Täytyy kyllä myöntää, että suurin osa minunkaan naispuolisista ystävistäni ei oikein ymmärrä viskin juomisen autuutta :D. Yritän toki auttaa tilannetta haistattamalla ja maistattamalla(kin) hyvää viskiä. Valitettavasti monesti jo pelkkä viskin tuoksu aiheuttaa nenän nyrpistelyä. Seuraavaksi yritän luennoida siitä, että banaaniviskicolaan(!) käytettävällä viskin nimellä kulkevalla aineella ja kunnon viskillä on tiettyjä eroja. Noviisivaihe on itsellänikin menossa, mutta yritystä ainakin löytyy... Tastingit ovat ainakin minun mielestäni oiva tapa saada uusia makuelämyksiä ja lisää tietoa aiheesta. Ei siis menetetä toivoamme :o.
______________________________________________________________________________
xenoth (12.2.2007 11.24.51 last edit 12.2.2007 11.27.36)
quote[Maippi (link)]:
Täytyy kyllä myöntää, että suurin osa minunkaan naispuolisista ystävistäni ei oikein ymmärrä viskin juomisen autuutta :D. Yritän toki auttaa tilannetta haistattamalla ja maistattamalla(kin) hyvää viskiä. Valitettavasti monesti jo pelkkä viskin tuoksu aiheuttaa nenän nyrpistelyä.
______________________________________________________________________________
Cat (20.2.2007 10.31.19)
quote[Maippi (link)]:
Cat, et ole ainakaan täysin yksin!
quote[Maippi (link)]:
Täytyy kyllä myöntää, että suurin osa minunkaan naispuolisista ystävistäni ei oikein ymmärrä viskin juomisen autuutta :D. Yritän toki auttaa tilannetta haistattamalla ja maistattamalla(kin) hyvää viskiä. Valitettavasti monesti jo pelkkä viskin tuoksu aiheuttaa nenän nyrpistelyä. Seuraavaksi yritän luennoida siitä, että banaaniviskicolaan(!) käytettävällä viskin nimellä kulkevalla aineella ja kunnon viskillä on tiettyjä eroja.
quote[Maippi (link)]:
Noviisivaihe on itsellänikin menossa, mutta yritystä ainakin löytyy... Tastingit ovat ainakin minun mielestäni oiva tapa saada uusia makuelämyksiä ja lisää tietoa aiheesta. Ei siis menetetä toivoamme :o.
______________________________________________________________________________
Cat (20.2.2007 10.34.34)
quote[xenoth (link)]:
Oletko kokeillut tarjota vedellä kevyesti laimennettua viskiä? Ehkä se olisi avain onnistumiseen? Harvemmin naiset taitavat juoda noita 40% tai yli juomia sellaisenaan, eli ehkä muutama vesitippa
______________________________________________________________________________
ARdBeggar (20.2.2007 12.43.03)
quote[Cat (link)]:
quote[xenoth (link)]:
Oletko kokeillut tarjota vedellä kevyesti laimennettua viskiä? Ehkä se olisi avain onnistumiseen? Harvemmin naiset taitavat juoda noita 40% tai yli juomia sellaisenaan, eli ehkä muutama vesitippa
Olen kyllä, mutta suurin virheeni taitaa olla se Islayn tuotteiden käyttö ;D. Pitääkin kokeilla Tullamorella seuraavan kerran.
______________________________________________________________________________
Whiskana (20.2.2007 13.52.45)
quote[ARdBeggar (link)]:
En kyllä usko että tässä olisi joku sääntö jonka mukaan naiset pitäisivät vain kevyemmistä/pehmeämmistä viskeistä.
______________________________________________________________________________
Artturi (27.1.2014 17.54.46 last edit 27.1.2014 17.55.28)
Kiva kun täällä forumissa höpötys lisääntyy ennen Uisgea kuin pikkulapsilla ennen Linnanmäelle tuloa. Pikkasen jänskättää ja kaverilta on kuultu juttuja siitä mitä tuleman pitää.
Olispa aina yhtä vilkasta ::)
______________________________________________________________________________
Mushinico (27.1.2014 18.42.27 last edit 27.1.2014 18.51.28)
quote[596A6C6C6D6A71180 (link)]:
Kiva kun täällä forumissa höpötys lisääntyy ennen Uisgea kuin pikkulapsilla ennen Linnanmäelle tuloa. Pikkasen jänskättää ja kaverilta on kuultu juttuja siitä mitä tuleman pitää.
Olispa aina yhtä vilkasta ::)
quote[617E647C7E647E72676778170 (link)]:
Kiitos ja kumarrus ylläpitäjän suuntaan, foorumi tuntuu olevan koko ajan suositumpi. Nyt kun laajakaista ei ole toiminnassa muuton vuoksi, niin huomaa kuinka suosittu forum on. 184 uutta viestiä :o, tiedän mitä teen tämän pyhä päivän. Onneksi tilanne normalisoituu kun netti taas toimii, ja pääsen forumille normaalisti. :)
______________________________________________________________________________
Artturi (27.1.2014 20.11.44)
Nyt jos pari jäsentä vielä kirjautuis, niin menis rikki ennätys vuodelta 2008. Aika pitkään on saanut ollakin, kun ottaa huomioon että väki täällä on tuplaantunut :o
______________________________________________________________________________