Kalakeittoa Punavuoren Ahvenessa 14.4.2008

______________________________________________________________________________

Punavuoren Ahvenessa oli jälleen tarjolla muutama herkku Islay-viskien ystäville. Tastingsetissä olivat:

- Islay Trilogy 1969 40,3 % MMcD
- Caol Ila 1974/2005 Signatory for LMDW 46%
- Port Ellen Signatory Sherry 1982/2007 Oval Decanter 58 %
- Bowmore 1968/2006 38 yo DT 42,7 %
- Bowmore 1970/2006 Sherry 35 yo Signatory Rare Reserves 51,3 %

Islay Trilogy oli ihan juotavaa ja pehmeää. Tuoksussa oli aistittavissa selkeimmin Bowmoren vaikutus, kun taas makupuolella kallistuttiin enemmän Bunnan ja Laddien suntaan. Hieman potkua olisi tämä kokonaisuus kaivannut ja nyt jäi tuntuma "ylijäämätynnyeiden" sekoituksesta.
Caol Ila jakoi mielipiteitä, minulle se oli illan suurin pettymys. Tuoksu hieman tympeä, joskin mukavan savuinen. Maku kuivahko ja varsin yksiulotteinen. Olisiko ikää hieman liikaa, terävyys puuttuu.
Port Ellen oli hyvää. Puhtaan raikas ja sopivan sherryinen. Upean voimakas ja todella tasapainoisen vahva kokonaisuus. Sherry ei tuonut liikaa makeutta vaan täydensi mukavasti tätä herkkua. Parempi kuin samalta vuodelta oleva Suomi-Ellu.
Bowmore 1968 oli mainio. Loistava tuoksu, tyypillista hedelmäistä iäkästä Bowmorea. Maku vivahteikas, runsaan hedelmäinen ja herukkainen. Savua tästä on turha etsiä. Miinusta tulee jälkimausta, mistä jää jotain puuttumaan, eikä se nouse sellaiseen lentoon ja pituuteen kuin parhaissa tämän ikäluokan Bowmoreissa. Kuitenkin tämän setin ykkönen. Tämä viski jakoi myös mielipiteitä melkoisesti.
Bowmore 1970 oli saanut niskaansa painavan sherrykäsittelyn ja ainakin omasta mielestäni se oli aivan liian hallitseva. Tuoksussa sherryä ja sherryä... Veden kera löytyy hieman tuttuakin Bowmorea.  Maku on kyllä tunnistettavaa, mutta todella makea ja erittäin vahvan sherryinen. Vesilisä auttaa hieman muitakin makuja pääsemään esiin, mutta siltikään se tyypillinen ja odottamani Bowmoremaku ei pääse tarpeeksi esiin. Jotkut kyllä pitivät tästä kovastikin ja eihän nyt kuitenkaan huonosta viskistä tämänkään kohdalla voi puhua.

Jälkiruuaksi vielä pari 80-luvun Bowmorea ja mukava ilta olikin paketissa. Kiitokset Ahveneen ja Iso J:lle reippaista, rennoista ja asiantuntevista viskien esittelyistä.

______________________________________________________________________________

raimo79 (17.4.2008 12.12.44)

Kiitos isännälle ja esittelijälle todella mielenkiintoisesta sessiosta. Omalla kohdallani kyse oli ensimmäisestä oikeasta tastingista.

Elleni vei kohdallani voiton parhaasta kokonaisuudesta, sensijaan Bowmoret olivat sekä yllätys, että pettymys. Varsinkin vanhempi mustaherukka-bovikka ei tahtonut avautua millään. Vaatinee pientä totuttelua...

Miinuksena tastingissa oli oheistarjoilut; kupeissa kahvinpapuja ja kurkunpätkiä. Muutaman kupillisen rouskuteltuani minulle kerrottiin kohteliaasti, että niitä ei ole tarkoitettu ravinnoksi, vaan haju- ja makuaistin nollaukseen... Kyllä se vielä tästä.

______________________________________________________________________________

Jarkko72 (18.4.2008 9.12.05)

Omasta puolestani vielä kiitos osallistujille ja kiitos toki myös Ahveneen. On ilo nähdä hyllyn kehittyvän kokoajan eteenpäin ja uuden henkilökunnan jatkavan jo hyväksihavaittua polkua Islay-viskien parissa.

Itse tastingsetistä omalla kohdalla korkeimmalle pallille nousi PE Sig 1982/2007, mahtavan tasapainoinen ja raikas sherryelleni. Herukkainen 1968 Bowmore oli tiukkana kakkosena, joskin 1970 Bowmoren tiukka ja ylitsevuotava sherry miellytti myöskin, varsinkin pienen vesilisän ja ajan myötä maku aukesi mahtavasti. Trilogy ja Caol ila jäivät tällä kertaa selkeästi jalkoihin.

Pre-tasting puolelta Paula halusi välittää jälkikäteen erityiskiitokset Smokelle tiskialtaan puhdistamisesta! :D

______________________________________________________________________________

Quercus (19.4.2008 12.34.16 last edit 19.4.2008 12.47.05)

Maanantaina tosiaan kokoontui joukko viskiharrastajia Punavuoren Ahveneen maistelemaan iäkkäitä Islayn herkkuja. Viskien maistelujärjestys muuttui hieman illan edetessä, mikä oli mielestäni onnistunut ratkaisu:

[list][*]1) Islay Trilogy 1969 40,3 % (Murray McDavid Mission; Bourbon/Sherry Casks; No 1072/1200)
[/list][list][*]2) Caol Ila 1974/2005 30 yo 46 % (Signatory Unfiltered, for La Maison du Whisky; d. 27.12.1974; b. 16.10.2005; Hogshead No 12623; 419 bts (50 cl))
[/list][list][*]3) Bowmore 1968/2007 38 yo 42,7 % (Duncan Taylor Collection; d. 10/1968; b. 10/2007; Oak Cask #3827; btl 107/148)
[/list][list][*]4) Bowmore 1970/2006 35 yo 51,3 % (Signatory Rare Reserve, Oval Decanter; d. 24.9.1970; b. 15.6.2006; Sherry Butt #4687; btl 286/445)
[/list][list][*]5) Port Ellen 1982/2007 25 yo 58 % (Signatory Cask Strength Collection, Oval Decanter; d. 11.11.1982; b. 30.11.2007; Sherry Butt #2844; btl 270/526).[/list]
Islay Trilogy on vatting, joka koostuu kolmesta viskistä: Bunnahabhain 1968 (fresh sherry), Bowmore 1969 (bourbon) ja Bruichladdich 1966 (bourbon). Juoma oli kuin linnunmaitoa, hyvin pehmeä ja vaarallisen juotava. Bowmoren dominanssi oli ilmeinen tuoksussa, joka tarjoili viehkeää mustaherukkaisuutta. Maku ei ollut niin selvä, kun sherry oli ilmeisesti tuonut makeutta; aiemmin kotimaistelussa olin löytänyt myös eksoottista hedelmää. Kanervaista jämäkkyyttä ja hentoa mintun raikkautta. Jälkimaku oli "rauhallinen", joku voisi sanoa sitä olemattomaksi. Parin tunnin seisotus toi viskiin ammoniakkisuutta. Juoma herätti kuitenkin keskustelua. Vintage statement 1969 eri vuosikertoja sisältävän pullon kyljessä kummastutti, samoin epäselvyys iästä tai oikeastaan pullotusajankohdasta. Ajatus "ylijäämätynnyrien" käytöstä sekoituksessa on mahdollinen. Hyvin todennäköinen syy tällaisen tuotteen tekemiseen lienee se, että varastossa on ollut iso joukko alivahvuisia tynnyreitä. Trilogy on kuitenkin miellyttävä, helposti lähestyttävä tuote — maun, hinnan, saatavuuden jne. osalta — ja se on tunnistettavissa Islayn tuotokseksi.

Caol Ilan tuoksu yllätti täyteläisyydellään, öljymäisyydellä ja pihkalla, joten tässä seurassa alhaista alkoholipitoisuutta (46 %) oli vaikea uskoa. Merellinen, raikas ja tyylikäs Ila, niin tyypillinen. Aluksi maku tuntui hieman heikolta ja kuivuvalta, mihin tietysti vaikutti voimakkaan ja jopa vahaisen tuoksun kontrasti. Maun rakenne oli hyvä, kirpeää puuta, lääkemäisiä yrttejä, merellisyys säilyy. Jälkimaussa tarjoiltiin hienoa savua, joka kumahteli raikkauden keskellä. 25-vuotiaiden OB-pullotteiden "kovuus" puuttui, mikä toisaalta nähtiin puutteena. Juoman seisottaminen palkitsi: raikkaus heikkeni, juoma muuttui täysin, etenkin voimakas ja selvä maanläheisyys oli läsnä niin tuoksussa kuin maussakin, turve kasvoi, ja juoman todellinen luonne paljastui. Tämä oli islaymaisin tastingin viskeistä! Caol Ila -vanhus jakoi mielipiteitä, mutta itse rankkasin sen illan parhaaksi ja mielenkiintoisimmaksi viskiksi heti Port Ellenin jälkeen. Myönnettäköön tosin, että saatoin olla vielä liikuttuneessa mielentilassa, kun olin hetkeä aiemmin tilaisuuden ulkopuolella päässyt maistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni nuorta Port Elleniä ja kun nyt ensimmäistä kertaa lasissa oli näinkin vanha (30+) Caol Ila.

Bowmoren legendaarisen vuoden 1968 pullotteet ovat aina olleet loistavia, vaikka tyypillistä turvetta ja savua on turha odottaa. 38-vuotiaan tuoksu oli upean herkkä ja vivahteikas, ja se tarjoaa runsasta, hienostunutta eksoottista hedelmää aina mangoista passionhedelmään. Tuoksun kietoo tislaamolle tyypillinen mustaherukkaisuus. Löydettävissä oli myös laventelia, eukalyptusta ja merellisyyttä. Maku tuntui olevan linjakas tuoksun kanssa, vaikka hedelmä oli hillitympää. Maussa oli makeahkoa tammea, jolle valkopippuri antoi hienon säväyksen. Seisottamisen myötä puu avautui ja makeutui, mutta laventeli nousi selvemmin esiin kuin odottamani ammoniakkisuus tms. "Kuin Fairya joisi!" oli yksi kommentti. Etenkin jälkimaun vaatimattomuus erottaa tämän virallisista 1968-pullotuksista, kuten Smoke totesi. Tämän juoman kohdalla mielipiteet jakautuivat selkeimmin, ja tasan puolet tastingiin (N=8) osallistuneista sijoitti Bowmoren toiseksi huonoimmalle sijaluvulle. Itselleni sinänsä hieno juoma ei kuitenkaan tarjonnut yllätyksiä, sillä olen maistanut muutamia Duncan Taylorin kuuskasin aiempien vuosien pullotusversioita ja erot ovat pieniä.

Sherry-Bowmoreen kohdistuivat minulla illan suurimmat odotukset. Sherryn intensiteetti sekä puun ja sherryn dominanssi yllättivät, ja tynnyri oli ottanut täysin yliotteen tislaamosta. "Liian sherryinen" oli osanottajien konsessus. Tuoksu oli niin voimakas, että juoma tarvitsi heti vesilisän. Sherryn lisäksi tuoksu antaa epämääräisen hedelmäistä esterisyyttä, tummia hedelmiä ja jämäkkyyttä, öljyisyyttä ja makeutta tuovaa melassia. Vesilisä päästi hajuepiteelisolut pahasta ja toi esille mielenkiintoista maanläheisyyttä ja (osittain maatunutta) lantaa. Maun sherryä pidettiin yleisesti "vaikeana", mutta maku tarjoili myös kahvia, suklaata sekä Demerara-rommia, jonka kuivumisprosessi oli erityisen hieno. Juomasta löydettiin myös laastaria. Tunkkaisuus säilyi jälkimaussa. Väistämättä mieleen tuli edellinen Ahvenen maistelutilaisuus ja Laphroaig 1980 (OB), johon löytyi useita yhtymäkohtia. Kyse on tietenkin täysin eri juomista, mutta tarkoitan sherryn peittävyyttä, juoman vaikeutta ja hidasta avautumista; toisaalta Demerara- ja laastarivertaukset nousivat esiin molemmilla kerroilla. Kuitenkin 1970 vaatii ehdottomasti hapettumista, aikaa, pullopinnan laskeutumista ja uusintakertaa, sillä jo seisottamisen myötä juoma muutti muotoaan lasissa hyvin dramaattisesti. Vaikka bowmoremaisuus oli hakusessa, pari tuntia oli tuonut tuoksuun parfyymisuutta ja makuun kirsikkaa; tuntia myöhemmin maku yllätti suolaisuudellaan.

Voimakas Bowmore ei ollut onneksi tainnuttanut makunystyröitä ennen illan viimeistä viskiä. Sherry- Port Ellenin tuoksu oli upea, loistavan tasapainoinen, ja sherry ja ellenmäisyys — tai islaymaisuus — painivat tasavahvoina. Tällaista tasapainoa tarjoava isorunkoinen viski toi mieleen heti suosikkini Talisker 20 yo:n sherryversion. Maun kaikki osaset olivat integroituneet, ja viski oli tyylikäs ja vahva. Sherry ei ollut missään vaiheessa (liian) makeaa, tunkkaista tai puumaista. Seisotuksen tuoma karpaloaromi miellytti minua, sillä kirpeän makeuden ja happamuuden leikkiä ei häirinnyt esimerkiksi suolaisuus. Erityisen säväyttävää Signatoryn PE:ssä oli sekä tuoksussa että maussa hyvin distinktiivinen raikkaus ja puhtaus, mitä kuvasi parhaiten Mika löytämä sana "jäätävyys". Viileys ei ollut kuitenkaan minttua tai eukalyptusta. Jäätävän hyvä viski, joka nousi illan suvereenisti ykköseksi!

Illan voittajaksi nousi selkeästi Port Ellen, eikä yllätys ollut Islay Trilogyn jääminen häntäpäähän. Bowmore-pullotukset joutuivat sisarellisesti jakamaan kakkossijan, koska 1968 jakoi niin voimakkaasti mielipiteitä. Minua suuresti miellyttänyt Caol Ila joutui ilmeisesti alhaisen alkoholipitoisuuden vuoksi tyytymään kolmanteen sijaan.

Kiitokset Ahveneen erinomaisista järjestelyistä sekä erikoislaseista, Jarkolle tilaisuuden vetämisestä ansiokkaasti ja varmalla, rennolla tyylillä sekä kaikille osallistujille mainiosta seurasta ja aktiivisesta osallistumisesta.

______________________________________________________________________________

I.R. (30.4.2008 7.08.51 last edit 30.4.2008 7.10.57)

Valitettavan työesteen vuoksi en päässyt osallistumaan parin viikon takaiseen tastingiin, ja vasta eilen oli aikaa ryhtyä korjaamaan poissaoloani "tipoittain". Kiinnostukseni kohdistui eritoten kahteen Bowmoreen, joita molempia Ahvenessa vielä onneksi oli jäljellä.

(1) Signatory 35 yo 1970/2006 51,3 % - Tämän otin tarkoituksellisesti ensin, koska halusin kerrankin edetä nurinkurisesti (muiden kirjoittamien kuvausten perusteella) raskaammasta kevyempään. Pullo oli vajautunut vasta alle parin dl:n verran, mutta uskoisin oksidoitumisen jo jonkin verran muokanneen (avanneen) viskiä verrattuna tastingin aikaiseen tilanteeseen.

Ainakin tuoksu oli välittömästi auki. Etäämpää nuuhkittaessa tämä oli kuin iäkästä, first refill olorosossa majaillutta Glenfarclasia: eli erittelemättä vain sherryn läpitunkemaa. Siinä missä Farclasien tuoksusta alkaa vähitellen erottua myös mallasta, tämä kehittyi tuoksultaan (edelleen nenä hieman etäämpänä lasista) raskaaksi, äiteläksi ja mehiläisvahamaiseksi; kuin olisi nuuhkinut vanhaa hunajapurkkia. Lähempää haisteltaessa sherryisyydestä löytyi myös mansikkamarmeladiin viittaavaa raikkautta. Mutta ei tällä kyllä tuntunut olevan mitään tekemistä Bowmoren kanssa! Ainakaan minä en olisi millään kyennyt tunnistamaan tislaamoa tuoksusta.

Kielellä sherryn dominanssi jatkuu. Ei edelleenkään olisi uskonut Bowmoreksi. Missä olivat meri, suola ja laventeli? Sherry kuivui varsin nopeasti, ja puumainen (ei kuitenkaan puiseva) jälkimaku jatkui pitkään, kuten tämän ikäluokan viskeiltä sopii odottaakin.

Smoke ja Quercus olivat suositelleet vesilisää ja aikaa, joten lisäsin maltillisesti muutaman tipan. Ja tosiaan - tuoksussa marmeladin raikkaudesta alkoi muokkautua bowmoremaista laventelia, ainakin kun oikein etsi. Mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut, mutta toisaalta en malttanut seisottaa tätä vedellä kuin puolisen tuntia. Kielellä merkittävin muutos oli se, että alkoholi tuli vesilisän myötä esiin paljon vahvempana kuin aluksi. Outoa. Sherryisyys heikkeni ja vastaavasti puu voimistui, ja ehkä tämän vuoksi alkoholikin pääsi erottumaan selvemmin. Edelleenkään ei juuri mitään sellaista, jonka olen tottunut yhdistämään nimenomaan Bowmoreen. Mielessäni en voinut olla vertaamatta tätä 34-vuotiaaseen, niin ikään sherryssä kypsytettyyn OB 1971:een (51 %). Pullotteen tuntevat harrastajakollegat eivät voine kuin yhtyä siihen ajatukseen, että tynnyreissä todella on eroja ja että parhaat niistä (useimmiten) päätyvät tislaamon omaan käyttöön.

(2) Duncan Taylor 38 yo 1968/2006 42,7 % - Edellisen kutakuinkin täydellinen vastakohta, mutta ei erityisen bowmoremainen tämäkään. Vahvuus oli jo valmiiksi siksi alhainen, että en uskaltanut lisätä lainkaan vettä. Kielituntuma vaikutti jo tällaisena hieman liian ohuelta, mutta asialle ei tietenkään olisi voinut mitään, koska viski on päätynyt pulloihin laimentamattomana. Laventeli ja Q:n viittaama ammoniakki olisivat kyllä ehkä tulleet veden myötä selkeämmin esiin. Nyt hallitsevaksi muodostui yhtäältä kuivuus, toisaalta samanlainen hapokas puraisu, joka on tyypillinen irlantilaiselle pure pot still -viskille. Hedelmäisyyttä ei seisottamallakaan juuri ilmaantunut, ainakaan samassa määrin huumaavana kuin 37-vuotiaassa OB 1968:ssa (43,4 %). Kun Bowmoren jämäkämmätkin piirteet jäivät piiloon, oli pullote odotuksiin nähden pienoinen pettymys. Jos tämä olisi ollut irkkuviskiä, olisin hyvin tyytyväinen. Bowmoren kohdalla rima kuitenkin on aina korkealla. Ja Ahvenen valikoimista löytyy myös "saman tyylilajin" D.T. 1982 23 yo 54,7 %, joka pesee isoveljensä mennen tullen.

______________________________________________________________________________

CoolHuh (30.4.2008 7.43.28 last edit 30.4.2008 7.43.50)

quote[smoke on the water (link)]:

Punavuoren Ahvenessa oli jälleen tarjolla muutama herkku Islay-viskien ystäville. Tastingsetissä olivat: - Islay Trilogy 1969 40,3 % MMcD - Caol Ila 1974/2005 Signatory for LMDW 46% - Port Ellen Signatory Sherry 1982/2007 Oval Decanter 58 % - Bowmore 1968/2006 38 yo DT 42,7 % - Bowmore 1970/2006 Sherry 35 yo Signatory Rare Reserves 51,3 % Islay Trilogy oli ihan juotavaa ja pehmeää. Tuoksussa oli aistittavissa selkeimmin Bowmoren vaikutus, kun taas makupuolella kallistuttiin enemmän Bunnan ja Laddien suntaan. Hieman potkua olisi tämä kokonaisuus kaivannut ja nyt jäi tuntuma "ylijäämätynnyeiden" sekoituksesta. Caol Ila jakoi mielipiteitä, minulle se oli illan suurin pettymys. Tuoksu hieman tympeä, joskin mukavan savuinen. Maku kuivahko ja varsin yksiulotteinen. Olisiko ikää hieman liikaa, terävyys puuttuu. Port Ellen oli hyvää. Puhtaan raikas ja sopivan sherryinen. Upean voimakas ja todella tasapainoisen vahva kokonaisuus. Sherry ei tuonut liikaa makeutta vaan täydensi mukavasti tätä herkkua. Parempi kuin samalta vuodelta oleva Suomi-Ellu. Bowmore 1968 oli mainio. Loistava tuoksu, tyypillista hedelmäistä iäkästä Bowmorea. Maku vivahteikas, runsaan hedelmäinen ja herukkainen. Savua tästä on turha etsiä. Miinusta tulee jälkimausta, mistä jää jotain puuttumaan, eikä se nouse sellaiseen lentoon ja pituuteen kuin parhaissa tämän ikäluokan Bowmoreissa. Kuitenkin tämän setin ykkönen. Tämä viski jakoi myös mielipiteitä melkoisesti. Bowmore 1970 oli saanut niskaansa painavan sherrykäsittelyn ja ainakin omasta mielestäni se oli aivan liian hallitseva. Tuoksussa sherryä ja sherryä... Veden kera löytyy hieman tuttuakin Bowmorea.  Maku on kyllä tunnistettavaa, mutta todella makea ja erittäin vahvan sherryinen. Vesilisä auttaa hieman muitakin makuja pääsemään esiin, mutta siltikään se tyypillinen ja odottamani Bowmoremaku ei pääse tarpeeksi esiin. Jotkut kyllä pitivät tästä kovastikin ja eihän nyt kuitenkaan huonosta viskistä tämänkään kohdalla voi puhua. Jälkiruuaksi vielä pari 80-luvun Bowmorea ja mukava ilta olikin paketissa. Kiitokset Ahveneen ja Iso J:lle reippaista, rennoista ja asiantuntevista viskien esittelyistä.

______________________________________________________________________________

Eat P (30.4.2008 20.16.12)

quote[CoolHuh (link)]:

quote[smoke on the water (link)]: - Islay Trilogy 1969 40,3 % MMcD - Caol Ila 1974/2005 Signatory for LMDW 46% - Port Ellen Signatory Sherry 1982/2007 Oval Decanter 58 % - Bowmore 1968/2006 38 yo DT 42,7 % - Bowmore 1970/2006 Sherry 35 yo Signatory Rare Reserves 51,3 % Ihan mielenkiinnosta kysyn paljonko tuollaisesta "maistamisesta" saa maksaa ?

______________________________________________________________________________

CoolHuh (2.5.2008 8.04.36)

quote[Eat P (link)]:

quote[CoolHuh (link)]: quote[smoke on the water (link)]: - Islay Trilogy 1969 40,3 % MMcD - Caol Ila 1974/2005 Signatory for LMDW 46% - Port Ellen Signatory Sherry 1982/2007 Oval Decanter 58 % - Bowmore 1968/2006 38 yo DT 42,7 % - Bowmore 1970/2006 Sherry 35 yo Signatory Rare Reserves 51,3 % Ihan mielenkiinnosta kysyn paljonko tuollaisesta "maistamisesta" saa maksaa ? Vapaamuurareille ainoastaan. . .  ;D

______________________________________________________________________________

pere (2.5.2008 14.58.21)

Tietämällä ko. viskien arvot/hinnat vain noin suunnilleen, voisin roiskaista vaikka, että 100-125e. En tiedä menikö pahasti metsään, mutta joku asiasta oikeasti tietävä korjatkoot halutessaan.

______________________________________________________________________________

I.R. (25.7.2008 15.43.16 last edit 25.7.2008 15.46.15)

quote[0D6A166A440 (link)]:

- - Signatory [BOWMORE] 35 yo 1970/2006 51,3 % - Tämän otin tarkoituksellisesti ensin, koska halusin kerrankin edetä nurinkurisesti (muiden kirjoittamien kuvausten perusteella) raskaammasta kevyempään. Pullo oli vajautunut vasta alle parin dl:n verran, mutta uskoisin oksidoitumisen jo jonkin verran muokanneen (avanneen) viskiä verrattuna tastingin aikaiseen tilanteeseen. Ainakin tuoksu oli välittömästi auki. Etäämpää nuuhkittaessa tämä oli kuin iäkästä, first refill olorosossa majaillutta Glenfarclasia: eli erittelemättä vain sherryn läpitunkemaa. Siinä missä Farclasien tuoksusta alkaa vähitellen erottua myös mallasta, tämä kehittyi tuoksultaan (edelleen nenä hieman etäämpänä lasista) raskaaksi, äiteläksi ja mehiläisvahamaiseksi; kuin olisi nuuhkinut vanhaa hunajapurkkia. Lähempää haisteltaessa sherryisyydestä löytyi myös mansikkamarmeladiin viittaavaa raikkautta. Mutta ei tällä kyllä tuntunut olevan mitään tekemistä Bowmoren kanssa! Ainakaan minä en olisi millään kyennyt tunnistamaan tislaamoa tuoksusta. Kielellä sherryn dominanssi jatkuu. Ei edelleenkään olisi uskonut Bowmoreksi. Missä olivat meri, suola ja laventeli? Sherry kuivui varsin nopeasti, ja puumainen (ei kuitenkaan puiseva) jälkimaku jatkui pitkään, kuten tämän ikäluokan viskeiltä sopii odottaakin. Smoke ja Quercus olivat suositelleet vesilisää ja aikaa, joten lisäsin maltillisesti muutaman tipan. Ja tosiaan - tuoksussa marmeladin raikkaudesta alkoi muokkautua bowmoremaista laventelia, ainakin kun oikein etsi. Mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut, mutta toisaalta en malttanut seisottaa tätä vedellä kuin puolisen tuntia. Kielellä merkittävin muutos oli se, että alkoholi tuli vesilisän myötä esiin paljon vahvempana kuin aluksi. Outoa. Sherryisyys heikkeni ja vastaavasti puu voimistui, ja ehkä tämän vuoksi alkoholikin pääsi erottumaan selvemmin. Edelleenkään ei juuri mitään sellaista, jonka olen tottunut yhdistämään nimenomaan Bowmoreen. Mielessäni en voinut olla vertaamatta tätä 34-vuotiaaseen, niin ikään sherryssä kypsytettyyn OB 1971:een (51 %). Pullotteen tuntevat harrastajakollegat eivät voine kuin yhtyä siihen ajatukseen, että tynnyreissä todella on eroja ja että parhaat niistä (useimmiten) päätyvät tislaamon omaan käyttöön.

______________________________________________________________________________