Makeaa mustapippuria

Lagavulin 12 y.o., Diageo Special Releases 2019, 56.5%

Diageo. Sana, joka on nykyään melkeinpä kirosana viskiharrastajien keskuudessa, mutta silti yhtiö joka omistaa ja valmistaa melkein 40 prosenttia kaikesta maailmalla liikkuvasta skottiviskistä. Olkoonkin se sitten sekoiteviskiä tai single malttia.

Diageo on kuitenkin jo pitkään puskenut vuosittain myyntiin erikoiseriä omien tislaamoidensa tuotteita. Special Release -nimellä kulkevat pullotteet niittivät aikanaan mainetta versioina, joita ei saanut ihan mistä vaan. Osa oli herkkuja, osa sanalla sanoen kuraa. Homma lähti lapasesta viimeistään vuonna 2020, kun kahdeksanvuotiaista pullotteista alettiin pyytämään kolmenumeroisia summia.

Omaksi onnekseni ehdin rulettiin mukaan ennen kuin hinnat tyystin karkasivat ja mukaan sattui nyt maistettu Lagavulinin 12-vuotias. No miltä se sitten maistui:

Makean sokerisen turpeinen tuoksu tunkee nenään. Tomusokeria, johon on puristettu sitruunanmehua. Kalkkia. Suolaisia rannalla pyörineitä kiviä. Mutta ennen kaikkea todella, todella makeaa turpeisuutta, johon sekoittuu lakritsin makeutta. Ja yht’äkkiä kaiken sitoo yhteen vaniljatankojen päällystämä vasullinen mestämansikoita!

Maku… turpeessa pyöriteltyjä lakritsipaloja. Mustapippuria, suolaa. Maakellaria. Karboolitervaa. Todella suorasukainen ja anteeksipyytämätön. Savustettua ja nuotiossa pyöriteltyä sitruunaa. Tämä antaa turpaan ja huolella – mutta silti lempeän makeasti.

Upea lopetus. Makean savuista mallasta, sitruunakuorta, lakritsaa, turvetta. Voi kun kaikki Lagavulinit olisivat edes lähellä tällaista. Rehellisiä, raa’alla tavalla makean turpeisia. Peittelemättömiä.

—

Ai että. Kävimme aikanaan Ateenassa lomalla ja löysin sieltä eräästä pikkuliikkeestä vuonna 2005 pullotetun 12-vuotiaan Lagavulinin. Se jos mikä oli vielä tätäkin hienompi viski. Lähellä ollaan tämänkin kanssa, mutta se ratapölkkyterva joka siitä nousi nenään jo ensinuuhkaisulla on jotain, jota en ikinä unohda.