• Yoichi Single Malt
    Maisteltua

    Japanin turvetta

    Nikka Yoichi Single Malt, 45.5%

    Japaniteemaa jatkaakseni Alkosta löytyy tällä hetkellä oikein maukas oikea japanilainen viski. Yoichi Single Malt.

    Tuoksussa makean suolaista turvetta, myös savuisuutta, mutta pääpaino on turpeessa. Pienellä odottelulla savu nousee enemmän esiin ja sekoittuu hennon sitruksiseen vivahteeseen – ripaus limetinkuorta. Puinen mausteisuus nousee myös esiin. Vesitilkka nostaa esiin vihreyttä – aavistuksen kuivunutta niitettyä heinäpeltoa kuumana kesäpäivänä. Aavistus ”maatalon pihaa”.

    Maku on alkuun pähkinäisen turpeinen ja makean savuinen. Turve nousee selvästi esiin, mutta taittuu Van Houtenin kaakaojauheen suuntaan. Pitkä ja pehmeä jälkimaku, jossa turve pitää edelleen pintansa, mutta myös maltaisuus nostaa päätään. Vesilisä tasoittelee reunoja tehden tästä kermaisempaa ja pehmeämpää. Samalla raikkaus nostaa päätään tuoden esiin mentholmaisen vivahteen.

    Tapanani on, että en ennen omia nuotteja paljon pullonkylkiä tai muiden sanomisia katsele. Olin suorastaan hämmästynyt kun aloin lukea laatikonkylkeä. En muista koska omat havainnot olisivat menneet näin yksi yhteen sen kanssa mitä laatikon kyljessä luki!

    Yoichilla on siis töissä joku, jonka kanssa maut ja tuoksut menevät yhteen! Ei sillä, että vertaisin itseäni tislaamoammattilaiseen, mutta olisi hauska tietää kuka nuo laatikon kuvaukset on kirjoittanut, sillä aika yksiin meni havainnot. Toisaalta saattaisi mokoma tyyppi olla tylsää seuraa tastingissä, kun molemmat vaan nyökkäilisivät toistensa havaintoja

    Kaiken kaikkiaan kuitenkin oikein maistuva aito japanilainen mallasviski. Ikämerkintöjä ei toki ole, mutta veikkaisin että lähellä kymppiä ollaan. Jos tämä olisi sokkona laitettu nenän eteen, olisin sanonut Caol Ila. Eikä huonoimmasta päästä.

  • Japanilaiset viskit
    Yleinen

    Japani ja viski – parempaan päin

    Japanilainen viski on viime vuodet ollut kiven alla tai normaaliharrastajan budjetin ulottumattomissa. Tunnelin päässä näyttää kuitenkin olevan valoa.

    Japanilaisista viskeistä on muutaman viime vuoden aikana ollut aika paljon parranpärinää. Osa japanilaisista viskeistä myytävinä ei ole Japania nähnytkään, paitsi ehkä pullotuslaitoksen. Jos yhtään epäilet olisiko joku harkitsemasi viski japanilaista, vai uitettu tankeissa jostain muualta päin maailmaa vain japanissa pullotettavaksi, niin suosittelen tarkistelemaan tätä Viskisiepon linkkaamaa kaaviota. Japanilaisena viskinä nimittäin on viime vuosina myyty huikea määrä viskiä, joka ei oikeasti ole valmistettu, kypsytetty tai edes pullotettu Japanissa!

    Ja perimmäisenä syynä tähän on pitkälti se, että japanilaisen viskin ympärillä pyörinyt hype sai 2000-luvun alussa – viimeistään puolessa välissä – aivan uskomattomat piirteet. Japanilainen viski nousi käsittämättömään maailmanmaineeseen muutaman syyn ansiosta. Näistä toinen oli sittemmin viskipiireissä melko pahasti sovinistisilla kommenteillaan ryvettynyt Jim Murray muutamalla viskiarviollaan, joita porukka luki kuin piru raamattua. Toinen rehellisempi syy japanilaisen viski nousulle toki oli myös se, että japanilaiset viskit olivat oikeasti laadukkaita ja voittivat sokkomaisteluissakin monia palkintoja. Pari kultamitalia plakkariin ja jengi höyryää pää märkänä ostoksille. (Älkää rakkaat lukijat tehkö samaa virhettä. Skottipuoleltakin löytyy loistavia ”nimettömämpiä” tislaamoja.) Muutama suomalainen viski on saanut viime aikoina samaisia palkintoja, joten nähtäväksi jää nouseeko hype samoihin mittoihin!

    Muutaman tunnetun viski-ihmisen ylistävät kommentit ja japanilaisten viskien kansainvälisissä kilpailuissa voittamat palkinnot kuitenkin aiheuttivat sen, että japanilaisen viskin maailmanmarkkinahinta ei vaan kivunnut, vaan kipusi räjähdysmäisesti. Yhtäkkiä aikaisemmin vain kotimaan markkinoille myytyä viskiä haluttiin myydä kaikkialle maailmassa. Japanilaisetkaan tuskin ovat tyystin immuuneja mahdollisuudelle saada käärittyä rahaa, ja lähtivät hakemaan myyntimahdollisuuksia myös muualta maailmassa.

    Ikävänä seurauksena näin viskiharrastajan näkökulmasta oli, että myynti veti, mutta tuotantokapasiteetti ei riittänyt. Ja tietäähän sen miten siinä käy. Kun menekkiä olisi, mutta laadukasta tuotetta ei, niin hintahan siinä nousee. Kaiken lisäksi samaan aikaan kotimarkkinoilla japanilaisen viskin menekki oli laskenut ja monia tislaamoita oli suljettu. Ikävimpänä esimerkkinä tästä Karuizawan tislaamo, joka suljettiin juuri kun japanilaisen viskin maailmanmarkkinat aukesivat. Sen seurauksena Karuizawan viskit – jotka oikeasti ovat todella hyviä – ovat nousseet aivan huikeaan kulttimaineeseen.

    Samoin kävi monille edelleen tuotantoaan jatkaville tislaamoille ja niiden pullotteille. Alkossa myytiin aikanaan Yamazakin tislaamon sherrytynnyrissä kypsytettyä viskiä 79,90€ hintaan. Samaista viskiä halajavan pitää tällä hetkellä avata kukkaronnyörejään n. 8000€ verran! Ja kyllä. Omastakin kaapista tuo pullo aikanaan löytyi. Kyllä se hyvää oli, mutta en minä siitä lähihoitajan neljän kuukauden palkkaa maksaisi!

    Samanlaisia aivan hulluja esimerkkejä löytyy valtava määrä. 12-vuotiaasta japanilaisesta viskistä saa edelleen maksaa monesti kolminkertaisen hinnan skottimaltaaseen verrattuna. Ja ihan vaan siksi, että se on niin harvinaista. (No joo… missähän ne Springbankin hinnat tällä hetkellä menevät?)

    Parempaan päin?

    Mitä minä mitään kapitalismista ymmärrän, niin asioilla on tapana tasapainottua. Kun kysyntää on, niin tuotantoa tupataan lisätä. Ja sitten taas lisääntynyt tarjonta tasoittaa hintoja – kunnes joku taas ajattelee, että ”hei, tässähän olisi mahdollisuus kerätä vähän lisää pääomaa”, kuten ikävä kyllä monet skotlantilaiset tislaamot tuppaavat tällä hetkellä ajattelemaan.

    Japanissa pätevät varmaan ihan samat markkinatalouden säännöt, mutta siellä oikeasti huomattiin menekin kasvaessa, että jotain tarttis tehdä. Tuotantoa puskettiin ylös jo ihan sen vuoksi, että kotimarkkinat alkoivat kuivumaan. Mustapukuisille miehille tarjottiin heidän töistä lähtiessään ei-oota, kun lasiin olisi haluttu hyvästä viskistä tehty high-ball. Tislaamot puskivat yhden vuoron sijaan kahta tai kolmea, tynnyrintekijät haalivat tynnyreitä ympäri maailmaa ja toivottavasti hyödyntävät jatkossa myös japanilaiselle viskille niin ominaisen maun tuovaa japanilaista tammea.

    Tämän seurauksena ainakin itse toivon, että japanilaisten viskien hinta alkaa taas pikkuhiljaa laskemaan. Jokainen oikeasti japanissa tehty, kypsytetty ja maistamani mallasviski on ollut laadukasta, hyvää ja japanilaisella pieteetillä tehtyä. Toivon oikeasti, että hintojen toivottavasti laskiessa yhä useampi viskiharrastaja budjettiin katsomatta pääsisi nauttimaan näistä hienoista tuotteista.

    Viskin valmistus vie aikaa. Sen varmaan tietävät kaikki tätä lukevat. Japanissa tähän onneksi herättiin melko nopeasti. Kun menekki ylitti odotukset herättiin kasvattamaan tuotantoa. Valitettavasti mukaan mahtui myös lieveilmiöitä, kuten skottiviskin laivaamista Japaniin, jossa se pullotettiin japanilaisena. Suurimmat tislaamot, kuten Yamazaki ja Yoichi pyrkivät varmasti välttämään tätä, mutta ikävä kyllä markkinoille putkahti myös melkoinen määrä upouusia tislaamoita, joilla ei ollut mitään tekemistä viskin tislaamisen kanssa. Osa näistä oli täysin onnenonkijoita, osa sitten taas esimerkiksi vanhoja riisiviinatislaamoita, jotka yrittivät päästä markkinoille omalla ”viskillään”, joka ei ollut mallasohraa nähnytkään.

    Ps. ja oma kaappi

    Omat kokemukseni japanilaisesta viskistä rajoittuvat pitkälti oman kaapin tarjontaan. Sieltä löytyy viskejä, jotka olen kerännyt omilta reissuilta, tai pyytänyt kavereilta aikanaan kun he ovat olleet reissussa. Harrastukseni alkuaikoina japanilaiset viskit olivat ”kuriositeetti”. Niitä ei löytynyt ihan joka paikasta ja jos löytyikin, niin ne olivat vähän outoja ja usein tuli ostettua niiden sijasta joku vielä tutustumaton skotlantilainen mallas. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä tietyllä tapaa virhe, mutta tässä harrastuksessa ei oikeasti koskaan voi varmasti tietää minne nokka vie.

    Ja mikä tämän koko kirjoituksen sitten saikaan aikaiseksi? Omaan rakkaaseen monopoliimme ilmestyi joku aika sitten pitkästä aikaa Yoichia, joka on ihan oikeasti tislattu, kypsytetty ja pullotettu Japanissa. Ja kaiken lisäksi se oli vielä kohtuuhintaista!

    Koppasin pullon kainaloon, vaikka ikämerkintää ei kyseisessä viskissä olekaan. Se kuitenkin kertoo siitä, että ilmeisesti tuotannon kasvattaminen Japanissa alkaa vihdoin viimein kantaa hedelmää ja jotain toivoa on siitä, että älyttömät hinnat, jotka ovat ihan vaan kysynnän ja tarjonnan lakien vuoksi nousseet, alkavat laskemaan.

    Kunhan aika riittää, niin tarkoituksena on perehtyä vielä enemmän japanilaisiin viskeihin, markkinaan yms. näin kirjallisella tasolla. Aiheesta on kirjoitettu paljon, mutta ei välttämättä tällä ensimmäisellä kotimaisella. Siihen asti annan vinkin. Jos yhtään epäilyttää onko se japanilaiseksi luulemasi viski oikeasti japanilaista, niin kurkkaa varmuudeksi jo tuolta jutun alusta löytyvää listaa. Ja suhtaudu silti ennakkoluulottomasti!

  • Glencadam 15 y.o.
    Maisteltua

    Herkän haastava herkku

    Glencadam 15 y.o., 46%

    Glencadam on itselleni kohtalaisen uusi tuttavuus. Tislaamon kymmenvuotias onnistui vakuuttamaan, joten hankintalistalle päätyi myös viisi vuotta pidempään tynnyrissä majoittunut pullote. Pettyä ei tarvinnut! Tämä tislaamo tekee hienoja viskejä.

    Tuoksussa vihreitä omenoita, sitruunasorbettia, raikasta maltaisuutta. Hassulla, mutta hyvällä tavalla myös jotain sinappista potkua ilman sinapin etikkaisuutta. Piti käydä kokeilemassa maustekaapilla ja löytyihän se yhtymäkohta – Colman’sin sinappijauhetta!

    Mutta ei tämä toki pelkkää sitä ole. Ei suinkaan. Raa’ahkoa aprikoosia, kukkaisuutta. Kuin olisi metsäpolulla kävellyt kielojen ohi. Makeaa vaniljaa, joka sekoittuu kookoksen kuoreen. Ajan kanssa tuoksu pehmenee kermaiseksi ja tuo mieleen voikeksit. Upea tuoksu!

    Maussa vihreät omenat tekevät paluun. Sitruksista öljyisyyttä. Kuin puristaisi sitruunankuorta, josta pirskahtelee sitrusöljyä ilmaan ja se osuisi kielelle. Alkuun aavistuksen makea, mutta sen jälkeen hyvällä tapaa maukas karvaus nousee esiin.

    Herkkä viski. Tämä ei hyökkää, mutta haastaa. Koko ajan tapahtuu jotain ja paljon, mutta mitä? Kaikkia nyansseja on hankala kuvailla tai löytää.

    Jälkimaku kestää todella pitkään. Jos jotkut viskit ovat sarjaa ”otin huikan, mutta mihin se katosi”, niin tämä ei todellakaan kuulu siihen sarjaan. Useamman minuutin jälkeen huomaa edelleen maiskuttelevansa suutaan ja ihmettelevänsä, että mikäs tämä juttu nyt oikein oli?

    Minulle se on upean viskin merkki. Ja sitä tämä on!

  • Ardbeg Wee Beastie
    Maisteltua

    Nokinen nuorikko

    Ardbeg Wee Beastie, 5 y.o., 47.4%

    Ardbeg Daytä vietettiin tänä vuonna 4. kesäkuuta. Omassa kaapissa tämä tislaamo on melkoisen aliedustettuna verrattuna moneen muuhun harrastajaan. Mitään sen suurempaa syytä sille ei ole. Makoisia viskejä tekevät ja omassakin kaapissa valikoima on ollut aikanaan huomattavasti laajempi. Liekö sitten heidän markkinointijyränsä ja sen tuhat erilaista aavistuksen tekemällä tehtyä NAS-pullotetta, jotka ovat itseäni hieman tästä tislaamosta karkottaneet.

    Positiivisena yllätyksenä tislaamo julkaisi jo joku aika sitten rehellisesti viisivuotiaan pullotteen. Omasta mielestäni on hienoa, että korulauseiden ja mystisten nimien (ei, sillä etteikö tälläkin sellainen olisi) sijaan painetaan pullon kylkeen ikämerkintä. ”Tämä on nuorta, eikä me häpeillä kertoa sitä.” Hienosti tehty!

    No mites se itse viski sitten. Tuoksussa nokisen tervaista savua. Makeaa hedelmäisyyttä, vaaleita sellaisia – ananasta, karambolaa. Vihreää maltaisuutta. Vivahdus palanutta kumia.

    Maku alkaa kuivan tuhkaisella savuisuudella, mutta muuttuu nopeasti makeammaksi ja savuisuus kääntyy bbq-kastikkeella sivellyn grilliruoan suuntaan. Hedelmäisyys seuraa mukana tuoksusta, mutta on kypsempää.

    Oikein kelpo nuorikko. Ardbegille nuoren iän pullon kylkeen painamisesta rehellisyyspisteet. Nuoren viskin fiiliksiä, mutta se ei haittaa ainakaan itseäni yhtään niin paljon kuin jos ikä olisi jätetty mainitsematta. Itselläni ei ole mitään nuoriakaan viskejä vastaan, jos ne vaan ovat hyvin tehtyjä ja maistuvia. Tämä kuuluu siihen sarjaan.

  • Scapa 12 y.o.
    Maisteltua

    Herkullinen nostalgiaslaagi

    Scapa 12 y.o., 40%

    21. toukokuuta vietettiin World Whisky Daytä. Sen kunniaksi kaivoin kaapin perukoilta siellä todella pitkään avaamattomana olleen pullon. Parhaan arvioni mukaan olen ostanut tämän pullon joskus vuosivälillä 2003-2006, eli aika lailla oman viskiharrastuksen alkuaikoina. Se on siis ehtinyt jo kertaalleen muuttaa mukanani uuteen asuntoomme ja nähnyt useammankin työpaikan- ja tittelivaihdoksen puhumattakaan kaikesta muusta elämän myllerryksestä. Tai ei se oikeastaan mitään ole nähnyt. Sehän on ollut suljetussa kaapissa pahviboksissaan.

    Tämä klassinen Scapa-tislaamon 12-vuotias on jo aikapäiviä sitten lopetettu pullote. Scapan nykytuotanto on valitettavasti itselleni melko vierasta ja valitettavasti näyttää siltä, että vaikka tislaamo hengissä porskutteleekin, niin valikoima on nykyisellään – jos mahdollista – vielä köyhempi kuin joskus aikanaan. Helppoa ei ole tällä tislaamolla ymmärtääkseni ollut koskaan.

    No korkki auki ja maistamaan. Paitsi että korkki sanoi naps ja meni iloisesti poikki. Ei siis muuta kuin kaivamaan korkinjämät varovasti irti kaulasta ja korkkivarastosta uusi korkki tilalle.

    Tuoksu yllättää välittömästi upealla täyteläisellä voimakkuudellaan. Rehevän mehukkaita vihreitä omenoita – kunnon Granny Smith -tykitystä! Raikasta ja aavistuksen suolaista maltaisuutta, vaaleaa hunajaa. Hetken odottelulla makeaa karamellimaisuutta, joka sekoittuu pirteään inkivääriin. Tämä täyttää huoneen aromeillaan ja on todella kantavaa tavaraa huolimatta vain 40% vahvuudesta.

    Maku on pehmeän kermainen, jopa öljyinen. Huikeaa linnunmaitoa, mutta silti täynnä makuja. Makeaa inkivääriä omenoiden kera. Happamanmakeaa maltaisuutta, vaniljaa, maitosuklaata ja hunajaa. Tämä on oikeasti aivan liian helppoa juotavaa, mutta niin hyvää!

    Omissa silmissäni tämä on nostalginen mallas. Moderni klassikko, joka ei aikanaan saanut sitä arvostusta joka sille olisi kuulunut. Tämä ei ehkä haasta juojaansa siinä määrin kuin joku muu viski, mutta ei sen tarvitsekaan. En ehkä itsekään sitä aikanaan tajunnut, mutta herranjestas tämä on oikeasti hyvää!