Tastingit
-
Tasaisen virran laakso
Glenlivetin tislaamo viettää tänä vuonna 200-vuotispäiväänsä. Mikä sen kunniaksi hienompaa kuin päästä maistamaan kuinka tislaamon samanikäisten pullotteiden makumaailma on viimeisten melkein 40 vuoden aikana kehittynyt. Yhdeksän eri aikaan pullotetun saman tislaamon 12-vuotiaan viskin suora on harvinaista herkkua!
Joulukuinen perjantai ja kolmastoista päivä ei ainakaan tällä kertaa ollut millään tavalla epäonninen, kun kokoonnuimme Finwhiskyn järjestämään tastingiin Glenlivetin maahantuojan Pernod Ricardin tiloihin nauttimaan mielenkiintoisesta kattauksesta.
Glenlivetin tislaamo tai viskit eivät välttämättä herätä kokeneessa viskiharrastajassa ensi alkuun mitään kovin suuria sydämensykkeitä. Brändi on sen erään toisen suuren Glen-alkuisen tislaamon tapaan ehkä jollain tapaa jopa liian tunnettu ja saattaa aiheuttaa lähinnä olankohautuksia tyyliin ”no tekeehän ne mallasviskiä ja onhan sitä juotu”.
Kannattaa silti muistaa, että kyseessä on yksi mallasviskin pioneereista. Monen lähteen mukaan kyseessä on ensimmäinen tislaamo, joka vuoden 1823 ”Excise Act” -lakimuutosten jälkeen oli valmis salapolttamisen sijaan tislaamaan viskiä ihan lakien mukaan. Ei mikään helppo homma, kun ympärillä kaikki muut olisivat halunneet jatkaa hommaa ilman, että kukaan olisi alkanut nyhtää vuosisataisen perinteen harjoittamisesta omaa osaansa verojen muodossa!
Omistajat ovat vuosien vaihdossa vaihtuneet. Mukaan on mahtunut monenlaista viilaajaa, mutta tislaamo itsessään on porskuttanut eteenpäin. Nykyisellään Glenlivet-nimellä tunnetun tislaamon historiasta voisi kirjoittaa suomeksikin kirjan, mutta annettakoon sen nyt vielä hetken odottaa ja keskitytään seuraavaksi illan antiin.
9 × 12 y.o. Glenlivet
Glenlivet on aikojen saatossa julkaissut huikean määrän eri ikäisiä ja eri tavalla kypsytettyjä viskejä. On ollut jos jonkinlaisia tynnyrikokeilua, single caskejä, erilaisia versioita tynnyrivahvoista ja vähemmän tynnyrivahvoista Nàdurra-pullotteista ikämerkitsemättömiin versioihin.
Sen sijaan, että keskitytään erikoisuuksiin, niin mikäpä olisi parempi tapa juhlistaa tällaisen monelle tutun, mutta ehkä osittain ylenkatsotunkin tislaamon 200-vuotista historiaa, kuin laittaa riviin yhdeksän eri aikoina pullotettua tislaamon ainakin jollain tapaa peruspullotteeksi luettavaa 12-vuotiasta viskiä?
Siinäpä siis illan ohjelma!
Näillä aloiteltiin Mitä? Ei tastignuotteja?
Ei. Ei tällä kertaa! Yllättikö?
Niin tavallaan minutkin. Kirjoitin kyllä jokaisesta illan viskistä muistiinpanot, mutta niitä tutkaillessani huomasin niin paljon samaa, että jokaisen erikseen luetteleminen tuntuisi jotenkin tyhmältä ja itsensä toistamiselta.
Se on ehkä tavallaan osoitus siitä, että Glenlivet on vuosien saatossa pitänyt tuotantonsa tasaisena. Eroja toki oli. Tällä kertaa tulin kuitenkin siihen tulokseen, että nostan esiin pari suosikkiani, enkä edes yritä nuotittaa jokaista viskiä erikseen.
Maistetut viskit olivat:
- Glenlivet 12 y.o., First Fill American Oak, ”Glenlivet 200 years”, 43%
- Glenlivet 12 y.o., First Fill American Oak, bott. 08/13/2013, 40%
- Glenlivet 12 y.o., First Fill Ex-Bourbon, bott. 26/02/2007
- Glenlivet 12 y.o., Double Oak, bott. 2023, 40%
- Glenlivet 12 y.o., bott. 10/08/2014, 40%
- Glenlivet 12 y.o., bott. 13/08/2008, 40%
- Glenlivet 12 y.o., bott. 2000’s(?), 40%
- Glenlivet 12 y.o, bott. 1980’s, 43%
- Glenlivet 12 y.o., ”Illicit Still”, 48%
Näillä jatkettiin Ja niistä erikseen esiin nostettakoon:
Glenlivet 12 y.o., First Fill American Oak, ”Glenlivet 200 years”, 43%
Yllättävän pirteä tapaus. Tuoksussa vihreää omenaa ja säilykepäärynöitä. Mukavan makea. Taustalla pehmeä viljainen maltaisuus ja aprikoosin vivahde. Maku oli kuivempi ja maltaaseen painottuva. Seassa hauska sekoitus säilykehedelmiä – aprikoosi ja päärynä jatkavat maun puolelle. Kevyen puhdas, mutta hetken seisottamisella ehkä aavistuksen liian parfyyminen.
Glenlivet 12 y.o., bott. 10/08/2014, 40%
Muista poiketen selvästi syvempi tuoksu. Suklaisempi – maitosuklaata. Kuivahkoa sherryä. Aavistus happamuutta ja selvää vahaisuutta. Maku on pehmeämpi, öljyisempi. Tammea ja kiva happaman ja makean leikki. Jälkimaussa vahaisuutta, jota en muissa huomannut. ”Glenlivet-Clynelish”?
Glenlivet 12 y.o, bott. 1980’s, 43%
No nyt! Eroaa kaikista muista kivalla tavalla. Tätäkö Glenlivet oli ja voisiko se olla tätä jälleen? Tumman hedelmäinen tuoksu. Vieno makean turpeinen savuisuus, vaikka kovasti väittävät, että eivät ole Glenlivetillä savuista turvetta käyttäneet enää tähän aikaan. Tuoksussa savustettuja omenankuoria. Omenaisuus oli kantava teema koko illan läpi ja sitä tästäkin löytyi, eli jotain wanhaa tislaamo on säilyttänyt nykytisleessäkin.
Minulle illan paras ja erilaisin viski. Osui eniten omaan makuhermoon.
Näihin lopeteltiin Laitonta tislausta
Illan viimeisteli vielä ”Illicit Still”. Viimeaikaisista Glenlivetin viskeistä yksi eniten kehuja saanut – eikä suotta. 48% tuntuu heti. Samoin kuin sanat ”non-chill filtered”. Toivotaan, että Pernod Ricardilla ja Glenlivetillä olisi oikeasti rohkeutta hieman tinkiä voitoistaan ja nostaa useamman tuotteensa prosentit samalle tasolle, jättää kylmäsuodatus sikseen ja vaikkapa jopa ne väriaineet pois.
Glenlivetin kohdalla se voi olla hankalaa. Onhan kyseessä tämän hetken tiedon mukaan maailman myydyin mallasviski hiuksenhienolla kaulalla yli Glenfiddichin. Taistelu, jota on käyty näiden kahden ison välillä vuosikausia ja ilmeisesti vuosi 2024 on ensimmäinen kerta, kun Livet veti ohi Fiddichin. Toki juhlavuoden kunniaksi – vaan jäämme odottelemaan lopullisia lukuja.
Pernod Ricardin portfoliosta nykyisin löytyvän Scapan kohdalla prosenttien nostoon on jo uskallettu lähteä. Samoin jo pidemmän aikaa Longmornin kanssa. Aberourilla on A’bunadhinsa jne. Toivotaan, että Glenlivetilläkin uskalletaan ottaa se seuraava askel ja ottaa pari askelta taaksepäin autenttisempaan suuntaan. Askel, joka tuntuisi niin maussa kuin suutuntumassa!
Seuraavat 200 vuotta
Fakta homma. Ei tule olemaan helppoa. Glenlivetillä on huikea historia takanaan. Meistä kukaan ei tiedä onko tällä pallolla joku juomassa viskiä vuonna 2224. Star Trekin aikajanan mukaan siinä vaiheessa on jo kulunut 64 vuotta Maan ja Romulaanien välisestä sodastakin!
Scifit sikseen. Oli hieno ja upea etuoikeus päästä kurkkaamaan näinkin pitkälle Glenlivetin historiaan. Iso kiitos vielä kerran Finwhiskylle a.k.a Juha-Matti Virkkulalle tilaisuuden järjestämisestä sekä kanssamatkustajille hyvistä juttutuokioista!
-
Imperial – liian iso, väärään aikaan
Suomen Mallaswhiskyseura järjesti elokuun loppupuolella mielenkiintoisen tastingin, jossa päästiin maistelemaan jo kuolleen ja kuopatun, sekä uskomattoman huono-onnisen Imperial-tislaamon tuotteita.
Juhlallisten lähtökohtien puutteesta ei Imperialin tislaamon perustanutta Thomas MacKenzietä voi syyttää. Imperialin tislaamon piti olla kuningatar Victorian Diamond Jubileen – kuusikymmenvuotisen hallitsijanuran juhlien huipentuma – mitä tulee viskin tislaamiseen. Mallastamon piipun nokkaan nostettiin tonneja painanut rautainen kruunu. Kaikki oli suurempaa ja hienompaa kuin yhdelläkään siihen mennessä perustetulla tislaamolla. Vuosi oli 1897.
Vaan toisin kävi. Jo kahden vuoden jälkeen tislaamo suljettiin ja se aukesi uudelleen vasta 1919 – ensimmäisen maailmanpalon jälkeen. Paljon ruusuisemmaksi homma ei sodankaan jälkeen muuttunut, sillä jo vuonna 1925 tislaamo suljettiin uudelleen 30 vuodeksi. Pannut puhisivat taas vuodesta 1955 vuoteen 1985. Omistajat vaihtuivat, kunnes taas 1990-luvun alussa pannut laitettiin viimeistä kertaa kuumiksi, mutta sitäkin kesti vain seitsemän vuotta vuoteen 1998 asti, jolloin Imperial hiljeni viimeisen kerran.
Vuonna 2013 suurin osa vanhoista rakennuksista jyrättiin ja paikalle perustettiin uusi Chivas Brothersin hallussa oleva Dalmunachin tislaamo.
Itse tastingiin oli valikoitunut mukavan laaja ja moninainen kattaus tislaamon pullotteita. Oma epäilyni on, että Cats & Whiskyn Andolla oli ollut näppinsä pelissä mitä tulee pullojen lähteeseen, mutta saatan toki olla väärässäkin. Ilta aloitettiin hieman eri järjestyksessä kuin viskit tastingalustalla olivat. Mutta mikä tastingalusta kyseessä olikaan! Upein ja hienoin, joka edessäni on koskaan tastingissä ollut. Jutun aloituskuvassakin näkyvän alustan oli taiteillut Suomeen sotaa pakoon tullut nuori ukrainalaistaiteilija Veronika.
Tastingin jälkeen mietimme hetken miten palkita hänet upeasta työstään ja hetken pyörittelyn ja huutokauppa-ajatuksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että jätettäköön alkuperäinen teos seuran arkistoihin ja jokainen lahjoittakoon haluamansa summan Veronikalle suoraan. Toivon ainakin omasta puolestani, että Veronikalle lähti asiallinen avustus jokaisen osallistuneen toimesta!
Mutta sitten itse viskeihin suunnilleen muistamassani järjestyksessä:
Illan viskit yhteispotretissa. Imperial 23 y.o., Concerto Single Cask, dist. Mar. 1998, bott. Jan 2022, 49.1%
Sain kunniakseni maistaa tätä samaista viskiä jo kevään Uisgessa. Arvotin sen silloin yhdeksi illan hienoimmista viskeistä!
Tuoksu: Aivan karkkia – tarkemmin vaahtokarkkia. Tomusokeria, greippiä, trooppisten hedelmien ilotulitusta, vaniljaa, vihreitä nallekarkkeja, sitruksenkuorta. Hapanta makeutta
Maku: Juicy Fruit -purukumia, mutta enemmänkin sitä klassisen purkkanauhan päällä olevaa ”pölyä” kuin itse sitä purkkaa. Ei niin makeaa kuin tuoksu antaa olettaa. Upea happamuuden, makeuden ja tynnyrin tanniinien leikki.
—
Tuhdin hedelmäinen ja leikkisä viski. Esanssista hedelmäisyyttä. Paranee ajan kanssa lasissa. Tämä on sellaisenaan upea viski, joka pitäisi nauttia ns. ilman seuraa. Jäi osittain jalkoihin illan muiden viskien seurassa, mutta ei siksi että tämä ei olisi hyvää. Illan vahva ykkösehdokas, mutta takavasemmalta tultiin tällä kertaa ohi.
Imperial 15 y.o., Special Distillery Bottling, OB, bott. 2008, 46%
Tuoksu: Tuhtia maltaisuutta ja olkia. Grappamainen. Voita ja taustalla joku halvan käsisaippuamainen tuoksu.
Maku: Tylsä. Sanalla sanoen tylsä. Tusinaviskin fiiliksiä. Ei vaan irronnut. Ei sitten yhtään.
—
Jotenkin rasvaisen mitäänsanomaton viski. Tämä oli sitä aikaa, kun tältä mammuttitislaamolta tuupattiin tavaraa blendeihin täytteeksi sen enempää ajattelematta.
Imperial 20 y.o., 1976-1997, Milroy’s of Soho, Single Cask, 59.9%
Tuoksu: Makean kermaista mallasta, aavistus raa’ahkoa aprikoosia. Vaniljakastiketta. Ikäisekseen yllättävän raikas. Kuivattua heinää ja makeaa vaaleaa hedelmäisyyttä. Paahteinen jälkivivahde, joka vie ehkä enemmänkin poltetun tai vanhan Islay-viskitynnyrin suuntaan kuin savuun tai turpeeseen. Hieno tuoksu!
Maku: Makeaa maltaan täyteläisyyttä ja paahteista tammea. Iän tuomaa kuivuutta ja vesitilkka nostaa esiin viinikumimaista hedelmäisyyttä. Hienolla tavalla ikääntynyt ja herkullinen maku. Tämä jässähti kielelle pitkän pitkäksi aikaa. Hieno hedelmien ja vienon tammen leikki. Nosti kuolan kielelle.
—
Omasta mielestäni illan paras viski. Todella hienosti tasapainossa ja paahteinen – hieman jopa paahtoleipämäinen maku iski oivasti!
Imperial 25 y.o., Douglas Laing Old & Rare, dist. Nov. 1981, bott. Feb. 2007, 1 of 270 bottles, 57.2%
Tuoksu: Hupsista sentään. Nyt mentiin pyörän sisäkumiosastolle! Rikkiä. Takaa nousee esiin sherrykypsytyksen tuomaa hedelmäisyyttä, mutta ikävä kyllä tynnyri on ollut ennen täyttöä täynnä märkää pierua, joka pilaa kokonaisuuden.
Maku: Oi voi! Likainen. Liian likainen. Jotenkin poltetun muovinen. On tässä toki ihan hyviäkin juttuja tumman hedelmäisyyden kautta, mutta kyllä nyt on rikkikeppi heilunut liikaa tynnyrin pohjalla ennen täyttöä.
—
Jälkimaku pelastaa hetkeksi, kunnes tympeä rikkisyys taas nousee. Jännä kyllä, tämä nousi illan suosikiksi kun parhaasta äänestettiin. Vaan mitäpä niistä makuasioista kiistelemään.
Dalmunach 6 y.o., Best Dram, 1st fill Oloroso Sherry & Red Wine Firkins, bott. 11/10/2016, bott. 19/09/2023, 58.4%
Dalmunachin vuonna 2013 Imperialin rauniolle perustettu tislaamo tuottaa viskiä Chivas Regalin – eli Pernod Ricardin blendeihin. Tislaamo näyttää kauniilta, mutta sen ainoa tehtävä on puskea vuodessa 10 miljoonaa litraa mallasviskikomponenttia sekoiteviskeihin. Imperial tuotti parhaimmillaan 1,6 miljoonaa litraa. Jo tämä yhtälö kertoo siitä, että laadun sijaan fokus on määrässä. Ei silti, oli mukava taas ruksia yksi maistamaton tislaamo pois omalta listalta.
Tuoksu: Makeaa modernia sherryä, muskottia, mausteita. Punaviinitynnyri puskee läpi. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty fiilis. Juran Red Wine cask tuli mieleen – eikä pelkästään hyvässä. Turha jäädä liikaa analysoimaan.
Maku: Punaviinikypsytys iskee läpi kuin Korkeajännityksen miljoona volttia. Toffeeta ja mausteita. Tästä ei ikävä kyllä jää juuri jälkipolville kerrottavaa. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty viski.
—
Tisle on varmasti laboratoriontarkasti kunnossa, mutta tässä yksityisessä pullotuksessa kypsytys menee täysin pieleen. Pienellä aikaa on yritetty tuupata aivan liikaa makua tynnyristä, ilman että raakatisle on ollut valmiina ottamaan sitä vastaan.
Imperial on kadonnut. Olen itse saanut maistaa muutaman loistavan viskin tältä todella vaikean historian omaavalta tislaamolta. Saimmepa aikanaan Duncan & Taylorin pullottamana oman suomispesiaalinkin, joka tosin jo hupeni jo joku aika sitten omasta kaapista – sen verran hyvää se oli. Jopa poikkeuksellisen hyvää!
Kaiken kaikkiaan tämä tasting jätti itselleni ristiriitaisen olon. Imperial oli varmasti hieno tislaamo – silloin kun se oli. Aikansa lapsi, kuten sanotaan. Liian kunnianhimoinen, liian suuri. Ja tämä vaikutti myös lopputulokseen. Kun mäski, käymisprosessi, pannut ja tynnyrit saatiin kohdilleen, niin hyvää tuli. Toisina päivinä taas ei niinkään.
-
Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha
Hyisenä tammikuun perjantaina kokoonnuimme pienellä porukalla maistelemaan mistä japanilaisen Nikkan tislaamoiden viskit oikein koostuvat.
Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha – eli Nikka Whisky Distilling Co. Ltd. Tammikuisen hyisenä perjantaina pääsimme Finwhiskyn, eli Juha-Matti Virkkulan johdolla tutustumaan mistä on tämän yhtiön viskit tehty. Yoichin ja Miyagikyon tislaamon perustaneen Masataka Taketsurun jalanjäljissä meille avautui läpileikkaus tislaamoiden erityyppisistä Distillery Only -pullotteista, joita käytetään komponentteina tislaamon muissa tuotteissa.
Kuuden viskin setti avasi hienosti miten erilaiset maltaat, hiivakannat, vierteen käymisajat, tislauksen nyanssit ja kypsytys itsessään lopputuotteeseen vaikuttavat. Toki suurimmasta osasta näistä ei niin osanottajilla kuin tastingin vetäjällä ollut tarkkaa tietoa, mutta hyvillä arvailuilla pääsee aina pitkälle! Japanilaiset kun tykkäävät pitää perinnetietoaan vakan alla! Kenties paikan päällä käymällä jotain voisi saada irti?
Juh-Matti a.k.a Juhis oli onnistunut bongaamaan nämä pullotteet maailmalta ja joviaaliin tapaansa halusi, että myös muut viskin ystävät pääsivät niistä nauttimaan. Pullokoko oli kuitenkin sen verran nafti – vain 180 ml – että porukka oli pakko pitää melko pienenä. Loppujen lopuksi meitä oli pöydän ympärille kerääntynyt kuusi henkilöä.
Maukas kattaus aloitettiin hieman kevyemmän tyylistä viskiä tislaavan Miyagikyon tuotteilla, joista
edettiin sitten Yoichin vastaaviin. Makueroja löytyi melkoisesti ja suosikit jakautuivat porukan
kesken, joka osoittaa näiden tislaamoiden tuottavan mukavan monipuolisia viskejä.
Illan viskit Miyagikyo, Malty & Soft, distillery limited (22B42B), 55%
Tuoksu: Vaaleita hedelmiä, persikkaa, mallasta, sitruksen kirpeyttä, yuzu-hedelmiä (pakkohan sen on olla yuzua, eikä mitään muuta sitrusta, kun on kyse japanilaisesta viskistä?), lyijykynän teroituspurua, toffeeta.
Maku: Mallasta, pehmeä ja raikkaan kevyt suutuntuma, kiva pieni happamuus. Tammisuutta, mutta pienellä makealla vivahteella.
Muuta: Kevyt ja ilmava viski. Silti maukkaan täyteläinen ja vivahteikas.
Miyagikyo, Fruity & Rich, distillery limited (12B32B), 55%
Tuoksu: Todella hedelmäinen, kukkainen, hunajamelonia ja trooppisia hedelmiä. Aprikoosia ja vaahtobanaanikarkkeja. Tomusokerisen makea.
Maku: Makeaa trooppista hedelmäisyyttä. Vaniljainen kuivempi tammisuus saapuu tasoittamaan makua. Todella täyteläinen. Mallas maistuu hienosti mukana.
Muuta: Trooppisten hedelmien ilotulitus. Tuoksun ja maun alun makeus kuitenkin vähenee ja alta paljastuu kuivempi tammisuus ja tanniinisuus. Karkkiviski, mutta alla piilee osoitus siitä, että tämä on todella laadukas tisle. Harvoin maltaiden sokerit saadaan muutettua näin upean monivivahteisiksi!
Miyagikyo, Sherry & Sweet, distillery limited (18B06A), 55%
Tuoksu: Aavistus kumia ja rikkisyyttä, nahkaisuutta. Pieni likaisuus sopii silti tuoksuun oikein hyvin, ei häiritse ja jopa sopii siihen. Fazerin liköörikonvehteja. Hentoa suklaisuutta.
Maku: Tummaa hedelmäisyyttä, nahkaa. Juuri sopivan kypsiä luumuja – kuoren pienen kitkeryyden ja makean hedelmälihan toimiva yhdistelmä – sellaisia jossa ollaan ihan ylikypsän rajalla. Kaiken päällä on fiilis kuin istuisi vanhassa hieman pölyisessä kirjastossa.
Muuta: Todella tasapainoinen ja pitkä maku. Sherry leikittelee ja kuivuu kivasti loppua kohti. Toi mieleen omien isovanhempieni vanhan kotikirjaston, jossa oli pölyisiä nahkakantisia kirjoja, vanha mahonkinen työpöytä ja pöydällä musteastia, jonka pohjalla oli tilkka kuivunutta kirjoitusmustetta. Hyvää!
Yoichi, Woody & Vanillic, distillery limited (16B10B), 55%
Tuoksu: Vaniljaa, bourbonia. Täyteläisen paksu tuoksu. Dallaspulla, jonka päälle on raastettu sitruunankuorta. Vastaleikattua ruohoa ja vaniljakastiketta.
Maku: Täyteläistä vaniljaa, rutkasti tammea. Häivähdys Amarettoa – mantelisuus on selvästi läsnä – niin pienenä karvautena kuin makeutena.
Muuta: Laskiaspulla mantelimassalla ja sitruunankuorella. Hauska viski. En ole itse varsinkaan Amaretton ystävä, mutta tässä se on enemmänkin juuri mantelimaisuutta, jota upea vaniljaisuus täydensi hienosti.
Yoichi, Sherry & Sweet, distillery limited (16B08C), 55%
Tuoksu: Yllättävän tukkoinen tuoksu. Tämä oli ainoa johon lisäsin vettä. Sherry, mallas. Hankala saada oikein mitään irti. Ns. bulkkisherry. Olisiko ollut vähän väsyneessä tynnyrissä, vai onko tehty siksi, että voidaan sanoa osan viskistä kypsyneen sherrytynnyrissä ja tarkoituksena on ollut sekoittaa tämä jonkun muun joukkoon?
Maku: Aavistuksen tunkkainen sherry. Kyllä täältä jotain hedelmiä löytyy, mutta jotenkin tämä jää vajaaksi. Menee sarjaan ”kyllähän tätä juo, mutta jotenkin odotin parempaa”. Jää tässä seurassa jalkohin.
Muuta: Itselleni illan ehkä pahin pettymys. Olisin odottanut enemmän. Syytän tynnyriä. Ollut ehkä vanha ja väsynyt. Vähintäänkin refill, jos ei sitten second refill.
Yoichi, Peaty & Salty, distillery special ( 16B16C), 55%
Tuoksu: Vienoa savuisuutta. Ei hyökkää millään tavalla. Lakritsinjuurta, suolaista mineraalisuutta. Vaniljaa, hiilipölyä ja sitrusta. Mökkirannan auringopaahtamaa rantakivikkoa, jonka vieressä on poltettu edellisenä iltana nuotiota.
Maku: Tasapainoista makeaa savua, aavistus suolaisuutta, vaniljaa, öljyisin suutuntuma maistetuista. Selvästi lähimpänä Alkostakin saatavilla olevaa nykyistä Yoichin pullotetta, joskin ehkä vähemmän savuinen.
Muuta: Savu nousee kunnolla esiin vasta jälkimaussa ja jämähtää kielelle pidemmäksi aikaa. Itse asiassa todella pitkäksi aikaa. Onko tässä joku salainen ”japaninsavu”, sillä se tuntui nousevan vielä seuraavana päivänäkin kielelle?
Oma suosikkini maistetuista oli Miyagikyo, Fruity & Rich. Tämä oli lähinnä sydäntä myös kahdella muulla osallistujalla. Loput äänet jakaantuivatkin sitten ihan miten sattuu. Yhden suosikki oli savuinen Yoichi, toisen sherryinen Miyagikyo ja kolmannen vei muistikuvieni mukaan mukanaan bourbonkypsytetty Yoichi.
Jälkipuinneissa pöydälle nousi vielä muutama herkku Juhiksen varastoista. Mm. kohtalaisen harvinainen La Maison du Whiskylle pullotettu Chihibu Paris Edition 2022 sekä Suntoryn klassikkoblendi Hibikin erikoisversio – Hibiki Japanese Harmony, Master’s Select.
Chichibu Paris Edition 2022 / Hibiki Japanese Harmony Master’s Select Kaiken kaikkiaan siis upea viski-ilta Suomessa harvoin saatavien japanilaisviskien parissa. Sopii elää toivossa, että Japanin viskituotannon kasvaessa meille Suomeenkin alettaisiin taas saamaan lisää tarjontaa nousevan auringon maasta. Varoituksen sana on silti edelleen paikallaan. Kaikki Alkossa japanilaisena myytävä viskikään ei ole oikeasti japanilaista. Edelleen moni japanilaisena myytävä viski on Skotlannissa tislattua viskiä, joka on vain pullotettu Japanissa.
Jos kuitenkin haluat oikeasti Japanissa tehtyä viskiä, niin nappaa kyytiisi joko Nikka Yoichi Single Malt tai Miyagikyo Single Malt. Ne ovat tätä kirjoittaessa todennäköisesti ainoat oikeasti pelkästään Japanissa kokonaan tislatut, kypsytetyt ja pullotetut single maltit joita Alkosta saa.
Japanilaiset viskit ovat joka tapauksessa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana olleet melkoisen mullistuksen myllertämiä. Jos aihe kiinnostaa yhtään enempää, niin olen yrittänyt raapaista aihetta pintapuolisesti tässä kirjoittamassani jutussa. Koko juonen päästä kiinni päästäkseen täytyisi kuitenkin olla melkoinen salapoliisi. Japanilaiset kun tykkäävät edelleen pitää varsinkin viskiin tullessa kiinni salaisuuksistaan – vaikka ehkä osa niistä vietetyn illan aikana saattoikin paljastua.
-
Joulupukin saloja
Facebookin Viskiryhmä Helsingissä on jo jokunen vuosi arvuuteltu joulun alla mysteerisampleja. Tänä vuonna päätin itsekin osallistua!
Jo muutaman vuoden ajan Facebookin Viskiryhmä Helsingin aktiivinen jäsen, Piiroisen Jani, on järjestänyt jäsenien kesken Secret Santa -tastingin. Ideana on kerätä kasaan ryhmä ihmisiä, jotka pullottavat omasta valikoimastaan viisi viskisamplea. Nämä samplet kiikutetaan sitten Janille ja arvotaan satunnaisessa järjestyksessä osallistujille. Minun pullottamani samplet päätyvät siis jollekulle onnelliselle, kun taas minä saan jonkun toisen pullottamat viisi yllätyssamplea.
Samplekattauksen mukaan laitetaan myös lappunen, josta niiden sisältö selviää. Jujuna kuitenkin on maistella samplet ensi alkuun sokkona ja yrittää arvailla mitä ne voisivat olla. Hauskaa, mutta omalla kierolla tavallaan myös tuskastuttavan hankalaa. Homma ei nimittäin oikeasti ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Itselläni kävi rehellisesti osittain ihan silkkaa tuuriakin, että onnistuin oikeaan niinkin monen samplen kanssa. En toki niiden viskien, mutta tislaamoiden osalta löytyi jopa kolme viidestä! Turha silti ehkä ylpeillä. Kaksi viskeistä kun oli samalta tislaamolta, eli ehkä sellainen 2,5/5 on rehellisempi vastaus.
Maistelin viskit juuri joulun alla 22. joulukuuta 2023, eli tämäkin päivitys tulee n. kuukauden myöhässä.
Alla omat huomioni viskeistä ja kommenttien perässä sitten se oikea viski:
1. ”Syksyn sateiden jälkeinen puitu viljapelto.”
Tuoksu raikkaan hedelmäinen, vaniljaa, makeaa maltaisuutta. Aprikoosia, ruusuvettä.
Maku yllättävän tuhti ja hyvällä tavalla raskas tuoksuun verrattuna. Veikkaisin tynnyrivahvaksi. Prosentit jossain reilu 50% huitteilla.
Todella kivasti maltaisuutta. Hyvällä tavalla happamuutta myös. Aavistuksen suolainenkin vivahde. Olen ehkä aistivinani myös hieman vahaisuutta. Vesitilkka pehmentää ja tuo mukanaan paksua öljyistä suutuntumaa.
Muistuttaa äkkiseltään Glencadamin 15-vuotiasta. Voisiko olla joku tynnyrivahva Glencadam? Ikää on hankala päätellä, mutta ei missään nimessä ainakaan alle tuon 15-vuoden.
(Viski oli: Glencadam 1991, 29 y.o., Gordon & MacPhail, dist. 12.7.1991, bott. 13.1.2021, Refill Bourbon, Batch 21/032, 181 bottles, 53.9%)
2. ”Aromaterapiaa cocktail-hedelmillä”
No nyt on! Mutta mitä? Jopas on eksotiikkaa.
Tuoksussa ylikypsää banaania, Stockmannin kosmetiikkaosastoa. Todella epäviskimäinen. Mansikkaa, jotain määrittelemätöntä jälkiruokaviiniä – joku todella makea Tokaji tulee ehkä mieleen.
Makupuoli sitten. Nyt ollaan kyllä jonkin erilaisen äärellä. Todella makeaa tavaraa! Ylikäyneitä Del Monten cocktail-hedelmiä ja hedelmäsalaattia.
Volteiksi heittäisin ~45%, mutta saattaa olla enemmänkin. Ei niin mitään hajua mitä tämä on, mutta jos tämä on skottimallas, niin silmääni on pissitty ja pahasti!
Ps. Jäipäs tämä nyt ärhäkästi suuhun pyörimään.
(Viski oli: Old Buck 7 y.o., 2010, Ex-Bourbon (Heaven Hill) / Plevna Siperia Stout, 48.9%)
3. ”Tymäkkä savunuorikko”
Ja sitten hypättiinkin savun maailmaan.
Tuoksussa nuoruuden intoa. Puhdasta savuisuutta ja raikkautta. Merisuolaa. Sitrusta, joka on pyörinyt nuotionpohjan hiilissä.
Maku ei olekaan sitten niin savuinen, vaan ennemminkin pehmeän turpeinen. Tuhkaa ja edelleen nuoruuden intoa.
Jos tämä ei taas puolestaan ole Ardbeg, niin alan juomaan vastedes konjakkeja. Veikkaukseni on, että tämä on joku aika tuore pullote.
(Viski oli: Ardbeg Heavy Vapours Committee release, 50.2%)
4. ”Nuotiosavuinen vanha herrasmies”
Nyt uskaltaisin sanoa, että lasissa on jo jotain iäkkäämpää.
Tasapainoinen ja ”kypsynyt” tuoksu.
Tuoksussa kypsää hedelmäisyyttä. Taustalla kevyttä savuisuutta joka on ajan kanssa päässyt ”imeytymään” tynnyriin ja kadottamaan tiukimmat särmät. Aavistus maakellaria ja vivahde viinikumia. Olisiko käväissyt pikaisesti jossain käytetyssä sherrytynskässä hakemassa vähän lisävivahdetta?
Makupuoli ihan linnunmaitoa, enkä tarkoita ollenkaan pahalla. Iän mukavasti tasapainoittama. Veikkaisin, että pyöritään jossain 46% suunnilla.
Pyöreä, pehmeä, mutta pienellä pyörittelyllä makean puhdas savuisuuskin alkaa nousta esiin. Vieno hedelmäinen huntu kaiken sen päällä ja alla makean muikeaa mallasta.
Jotain iäkkäämpää Islaylta. Laphroaigiksi liian puhdas, Caol Ilaksi voisin veikata, mutta ihan ei osu profiili senkään kanssa kohdilleen. Voisi olla myös iäkkäämpi Ardbeg, mutta siitä on aikaa kun olen sellaista viimeksi maistanut, niin en uskalla sanoa 100% varmaksi.
(Viski oli: Ardbeg Traigh Bhan, 19 y.o., Batch 5/2023, dist 12.2.2004, bott. 3.5.2023, American oak & Oloroso, 46.2%)
5. ”Lempeän savuinen kurkkupastilli”
Aika kiinni on, vaikka hetken lasissa viettikin.
Tuoksussa vihreää maltaisuutta ja omenaa. Turpeisuuttakin on. Aromaattista savua. Kylmäsavustettuja vihreitä omenoita! Ja ennen kuin kukaan kysyy, niin sellaisia ei varmasti ole, mutta voisi olla ja ne saattaisivat tuoksua tältä! Minttuista raikkautta ja eukalyptusta.
Uh… voltteja on. Nyt mennään jossain 60% tietämillä. Se ei ole silti ollenkaan paha juttu, koska se jaksaa todella kantaa makua!
Makeaa turvetta, johon sekoittuu raikasta yrttisyyttä – piparminttua, eukalyptusta – sekä pieni kivalla tavalla kirpakka hedelmäisyys.
Vesilisä avaa todella kivasti tuoden tuoksuun viljaisuutta ja makuun lisää turvetta yrttien ehkä hieman tehdessä tilaa.
Ikähaarukaksi veikkaisin jotain 8-12 vuoden väliltä. Tislaamo on hankalampi. Veikkaan, että silti ollaan edelleen Islayllä ja kyseessä on joku tislaamospessu tai indy-pullote. Sen tarkemmin en uskalla arvata.
(Viski oli: Lochindaal 10 y.o., Lady of the Glen, dist. 1.9.2009, bott. 12.2.2020, First Fill Bourbon, Cask no. 59, bottle 81/150, 63.0%)
Olipa hieno setti ja vähemmän savuisia viskejä viime aikoina nauttineelle mukava muistutus siitä, että niitäkään ei pidä unohtaa. Kakkosviski oli kyllä näin vielä sokkona kirjoitettaessa omaa luokkaansa eriskummallisuudessaan.
Vitonenkin osui oikealle saarelle, mutta tislaamoa tai viskiä en olisi osannut kyllä arvata, vaikka olisi viskikaappini takavarikoimisella uhattu!
Setin huiput osuivat itselläni alkuun ja loppuun. Jo ennen niiden ”paljastamista”. Upeita ja erilaisia.
Viskejä en edes yrittänyt arvata.
Kiitos vielä kerran sekä Secret Santa -puuhamiehenä toimineelle Janille ja oman yllärisettini kasanneelle Jukka Sirénille!
-
Lauantai-iltapäivä Glenglassaugh’n parissa
Pikkupakkasen säväyttämä joulukuinen lauantai. Keskipäivän rauhallinen hetki. Ihmisillä ei kiire mihinkään. Mikä sen parempi hetki osallistua viskitastingiin!
Ruttopuiston Pikkulinnussa järjestettiin 2.12.2023 Stewart Buchananin johdolla hieno johdatus itselleni aikaisemmin vieraaksi jääneen Glengassaugh’n tislaamon viskeihin.
Stewart on kokenut viskimies, joka on puuhaillut jo hyvän tovin BenRiachin, Glendronachin ja myös nyt maistelussa olleiden Glenglassaugh -tislaamon viskien parissa. Kokeneena suomenkävijänä hän on monelle paikallisellekin viskiharrastajalle tuttu kasvo, jonka jutustelua niin viskeistä kuin tislaamoista on aina ilo kuunnella.
Pieni historiapläjäys
Glenglassaugh’n historia tislaamona on sanalla sanoen melko ailahteleva. Tislaamo itsessään on vanha. Se on perustettu alunperin jo 1875, mutta sen tuotanto on ollut aikojen saatossa hyvinkin katkonaista ja omistaja on vaihtunut moneen kertaan. Ennen nykyistä omistajaansa Brown-Formania sen omisti sama porukka, joka pyöritti myös edellä mainittuja BenRiachia ja Glendronachia, kunnes koko tislaamokolmikko vuonna 2016 siirtyi jo mainitun omistajansa ”talliin”.Tislaamon kriittisimmät hetket koettiin sen ollessa aikanaan Edringtonin omistuksessa. Tislaamo oli käytännössä suljettuna vuodesta 1986 vuoteen 2009. Varastossa oli tuohonkin aikaan vanhempaa tuotantoa kypsymässä, mutta käytännössä tislaamo oli muuten täysin suljettuna.
Stewart tiesi kertoa, että kuparivarkaudet olivat jo tuohon aikaan ihan yleinen juttu. Kävipä sitten eräänä myöhäisenä iltana niin, että tislaamon pihaan oli ilmestynyt kaksi pakettiautoa, jotka kerran parissa tunnissa tislaamoa kiertänyt vartija huomasi. Kävi ilmi, että nämä pakettiautot eivät olleet laillisilla asioilla, vaan olivat ehtineet keräämään jo melkoisen määrän tislauspannuja yhdistäviä kupariputkia ja olivat juuri alkaneet paloittelemaan mäskisammion kuparikattoa, kun poliisi saapui paikalle ja pisti porukan rautoihin.
Tästä on mäskisammiossa edelleen muistona ylimääräinen sauma. Stewartin mukaan on hyvin todennäköistä, että jos tätä ”kupariporukkaa” ei olisi saatu verekseltään kiinni ja he olisivat ehtineet purkaa tislaamoa yhtään pidemmälle, niin loppukin tislaamo olisi sen seurauksena todettu käyttökelvottomaksi ja lappu olisi lyöty luukulle lopullisesti. Onneksi näin ei käynyt, sillä Glenglassaugh tekee nykyäänkin hyvää viskiä!
Stewart Buchanan veti mukavan keskipäivän tastingin.
Viskien pariinGlenglassaugh on uudistanut kuluneena vuonna portfoliotaan. Vanhat pullotteet ovat väistyneet uusien tulokkaiden tieltä ja pullojen muotoilukin on kokenut muodonmuutoksen. Yhtenä syynä kuulemma vuonna 2025 voimaan astuvat uudet pakkauslait, joissa on määrätty paljonko viskipullo saa painaa sen sisältöön verrattuna. Glenglassaugh’n uusi pullo täyttää nämä määritelmät jo nyt, mutta uuden lain voimaantulo tarkoittanee sitä, että moni muukin tislaamo tulee uudistamaan pullojaan seuraavan parin vuoden aikana.
Viiden viskin tastingsetti koostui seuraavista viskeistä:
Glenglassaugh Evolution, 50%
Raikas tuoksu, toffeeta, vaniljaa, kypsiä trooppisia hedelmiä, ananasta.Maussa makeaa mallasta, vaniljaa, mukavasti kevyttä tammisuuttaa ja hedelmäisyyttä. Suutuntumaltaan raskaan öljyinen.
Tämä n. 6-7 -vuotias viski ilhadutti erityisesti öljyisyydellään, raikkaudellaan ja puhtaudellaan tuoden hienosti esiin tislaamon ominaispiirteet. Puhdas bourbon-kypsytys ei juuri anna armoa, jos tisle itsessään ei ole kunnossa ja tässä se oli. Hyvä johdanto tislaamon luonteeseen.
Glenglassaugh 12 y.o., 45%
12-vuotias on sekoitus bourbon, PX- ja Oloroso-kypsytetyistä viskeistä ja mukana on myös pieni loraus punaviinitynnyreissä kypsynyttä viskiä, joka tuo mukanaan tiettyä tanniinisuutta.Tuoksussa kevyttä sherryisyyttä ja vaaleaa nahkaisuutta. Pientä rikkisyyttä, appelsiininkuorta ja viinitynnyreiden kuivuutta. Aavistus maakellaria – vähän kuin olisi haistellut tuulen kaataman lahopuun juurakkoa. Häivähdys suolaisuutta.
Maussa sherrykypsytys on aistittavissa. Tummaa suklaata ja marjoja. Tanniinit tuntuvat, mutta eivät kuivata suuta liikaa. Perunakellarin viereisessä rinteessä kasvavasta vadelmapensaasta poimittuja vaapukoita.
Ihan kelpo suoritus tislaamon ensimmäiseksi 12-vuotiaaksi, mutta jäin ehkä hieman vielä kaipaamaan jotain pientä lisää. Mitä, se onkin hankalampi sanoa.Glenglassaugh Sandend, 50.5%
No nyt! Tuoksussa kookosta, vaniljaa, vaaleita hedelmiä. Ylikypsää ananasta, raikasta sitrusta, piparminttua – ehkä mentholia. Raikkaan viileä tuoksu, jota sävyttää vaniljainen makeus. Kuin olisi kipannut kulhoon tuoreita ananaslohkoja, pilkkonut sekaan hieman mintunlehtiä ja höystänyt koko homman pienellä lirauksella kirkasta sokerisiirappia ja vaniljatangolla.Maku jatkaa samalla linjalla. Raikasta hedelmäisyyttä, vaniljan makeutta, mukava tammisuus yhtyy mukaan leikkiin. Todella tasapainoinen ja sama trooppisten hedelmien ja raikkauden leikki jatkuu maussa. Jälkimaku on pitkä tammen noustessa enemmän esiin.
Tämä yllätti oikein positiivisesti. Puhdas, raikas, mutta silti täynnä mukavaa hedelmäisyyttä ja tisleen luonne on mukavasti läsnä. Omasta mielestäni tämän tastingin paras viski!
Glenglassaugh Portsoy, 49.1%
Portviinitynnyreissä osittain majaillut savuinen tisle edustaa hieman erilaista lähestymistapaa. Tuoksussa savustettuja kaurahiutaleita, tummaa suklaata. Savua, mutta selvästi makeampaa kuin Islayn savu. Tummia hedelmiä ja sammalmaisuutta.Maussa makeaa turpeisuutta ja portviinin tummuutta. Grillattuja hedelmiä – aavistuksen hiiltyneitä eksoottisia hedelmiä, nahkaa.
Mukavan tasapainoinen yhdistelmä turvetta, mallasta ja portviinin hedelmiä. Tämä meni toiseksi omalla listallani maistelluista.
Glenglassaugh Octaves, Batch 2, 44%
Tuoksussa paksua ja tuhtia hedelmäisyyttä. Nahkaa, suklaata, tuhdistin mausteita. Melassia, jopa jotain rommimaista. Silti myös pihkaista raikkautta.Maku ei ole yhtä tuhti kuin tuoksu. Raikasta hedelmäisyyttä. Todella pehmeä. Taustalla mineraalinen vivahde – kuin olisi kiveä nuolaissut. Tasapainoinen maku, joka kuivuu jälkimakua kohden, mutta säilyttää hedelmäisen vivahteen.
Tuoksu antaa odottaa enemmän kuin maku antaa. Kiva viski, mutta ei silti nostata niskakarvoja pystyyn.
Omaan makuuni tuntui näistä osuvan eniten puhtaat bourbonkypsytykset, eli Evolution ja Sandend – vaikkakin Sandendissä on ilmeisesti mukana häviävän pieni osa Manzanilla-tynnyreissä kypsynyttä tislettä.
Glenglassaugh’n tisle on kunnossa. Siitä ei ole epäilystäkään. Tislaamon vuosituotanto on pidetty kurissa ja se puskee tällä hetkellä tislettä n. 75% kapasiteetilla. Käymisajat ovat pitkiä – 110-125 tuntia ja tislauspannuja ajetaan rauhallisella lämmöllä. Kaikki tämä näkyy lopputuotteessa. Se ei ole kiireessä tehdyn oloista.
Oli oikeasti hauska päästä tutustumaan itselle käytännössä vieraan tislaamon tuotantoon ja todeta se oikein kelpo viskiksi. Taitaapa tuo Sandend päätyä omaankin kaappiin nyt kun se on saatu maistettua!
Kiitos vielä Stewart Buchananille, Pikkulinnulle ja myös Anoralle, joka on tuonut Glenglassaugh’n tuotteita myös paikallisen A-marketin valikoimiin!
