Tastingit

  • Yoichi & Miyagikyo
    Tastingit

    Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha

    Hyisenä tammikuun perjantaina kokoonnuimme pienellä porukalla maistelemaan mistä japanilaisen Nikkan tislaamoiden viskit oikein koostuvat.

    Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha – eli Nikka Whisky Distilling Co. Ltd. Tammikuisen hyisenä perjantaina pääsimme Finwhiskyn, eli Juha-Matti Virkkulan johdolla tutustumaan mistä on tämän yhtiön viskit tehty. Yoichin ja Miyagikyon tislaamon perustaneen Masataka Taketsurun jalanjäljissä meille avautui läpileikkaus tislaamoiden erityyppisistä Distillery Only -pullotteista, joita käytetään komponentteina tislaamon muissa tuotteissa.

    Kuuden viskin setti avasi hienosti miten erilaiset maltaat, hiivakannat, vierteen käymisajat, tislauksen nyanssit ja kypsytys itsessään lopputuotteeseen vaikuttavat. Toki suurimmasta osasta näistä ei niin osanottajilla kuin tastingin vetäjällä ollut tarkkaa tietoa, mutta hyvillä arvailuilla pääsee aina pitkälle! Japanilaiset kun tykkäävät pitää perinnetietoaan vakan alla! Kenties paikan päällä käymällä jotain voisi saada irti?

    Juh-Matti a.k.a Juhis oli onnistunut bongaamaan nämä pullotteet maailmalta ja joviaaliin tapaansa halusi, että myös muut viskin ystävät pääsivät niistä nauttimaan. Pullokoko oli kuitenkin sen verran nafti – vain 180 ml – että porukka oli pakko pitää melko pienenä. Loppujen lopuksi meitä oli pöydän ympärille kerääntynyt kuusi henkilöä.

    Maukas kattaus aloitettiin hieman kevyemmän tyylistä viskiä tislaavan Miyagikyon tuotteilla, joista
    edettiin sitten Yoichin vastaaviin. Makueroja löytyi melkoisesti ja suosikit jakautuivat porukan
    kesken, joka osoittaa näiden tislaamoiden tuottavan mukavan monipuolisia viskejä.

    Illan viskit
    Miyagikyo, Malty & Soft, distillery limited (22B42B), 55%

    Tuoksu: Vaaleita hedelmiä, persikkaa, mallasta, sitruksen kirpeyttä, yuzu-hedelmiä (pakkohan sen on olla yuzua, eikä mitään muuta sitrusta, kun on kyse japanilaisesta viskistä?), lyijykynän teroituspurua, toffeeta.

    Maku: Mallasta, pehmeä ja raikkaan kevyt suutuntuma, kiva pieni happamuus. Tammisuutta, mutta pienellä makealla vivahteella.

    Muuta: Kevyt ja ilmava viski. Silti maukkaan täyteläinen ja vivahteikas.


    Miyagikyo, Fruity & Rich, distillery limited (12B32B), 55%

    Tuoksu: Todella hedelmäinen, kukkainen, hunajamelonia ja trooppisia hedelmiä. Aprikoosia ja vaahtobanaanikarkkeja. Tomusokerisen makea.

    Maku: Makeaa trooppista hedelmäisyyttä. Vaniljainen kuivempi tammisuus saapuu tasoittamaan makua. Todella täyteläinen. Mallas maistuu hienosti mukana.

    Muuta: Trooppisten hedelmien ilotulitus. Tuoksun ja maun alun makeus kuitenkin vähenee ja alta paljastuu kuivempi tammisuus ja tanniinisuus. Karkkiviski, mutta alla piilee osoitus siitä, että tämä on todella laadukas tisle. Harvoin maltaiden sokerit saadaan muutettua näin upean monivivahteisiksi!


    Miyagikyo, Sherry & Sweet, distillery limited (18B06A), 55%

    Tuoksu: Aavistus kumia ja rikkisyyttä, nahkaisuutta. Pieni likaisuus sopii silti tuoksuun oikein hyvin, ei häiritse ja jopa sopii siihen. Fazerin liköörikonvehteja. Hentoa suklaisuutta.

    Maku: Tummaa hedelmäisyyttä, nahkaa. Juuri sopivan kypsiä luumuja – kuoren pienen kitkeryyden ja makean hedelmälihan toimiva yhdistelmä – sellaisia jossa ollaan ihan ylikypsän rajalla. Kaiken päällä on fiilis kuin istuisi vanhassa hieman pölyisessä kirjastossa.

    Muuta: Todella tasapainoinen ja pitkä maku. Sherry leikittelee ja kuivuu kivasti loppua kohti. Toi mieleen omien isovanhempieni vanhan kotikirjaston, jossa oli pölyisiä nahkakantisia kirjoja, vanha mahonkinen työpöytä ja pöydällä musteastia, jonka pohjalla oli tilkka kuivunutta kirjoitusmustetta. Hyvää!


    Yoichi, Woody & Vanillic, distillery limited (16B10B), 55%

    Tuoksu: Vaniljaa, bourbonia. Täyteläisen paksu tuoksu. Dallaspulla, jonka päälle on raastettu sitruunankuorta. Vastaleikattua ruohoa ja vaniljakastiketta.

    Maku: Täyteläistä vaniljaa, rutkasti tammea. Häivähdys Amarettoa – mantelisuus on selvästi läsnä – niin pienenä karvautena kuin makeutena.

    Muuta: Laskiaspulla mantelimassalla ja sitruunankuorella. Hauska viski. En ole itse varsinkaan Amaretton ystävä, mutta tässä se on enemmänkin juuri mantelimaisuutta, jota upea vaniljaisuus täydensi hienosti.


    Yoichi, Sherry & Sweet, distillery limited (16B08C), 55%

    Tuoksu: Yllättävän tukkoinen tuoksu. Tämä oli ainoa johon lisäsin vettä. Sherry, mallas. Hankala saada oikein mitään irti. Ns. bulkkisherry. Olisiko ollut vähän väsyneessä tynnyrissä, vai onko tehty siksi, että voidaan sanoa osan viskistä kypsyneen sherrytynnyrissä ja tarkoituksena on ollut sekoittaa tämä jonkun muun joukkoon?

    Maku: Aavistuksen tunkkainen sherry. Kyllä täältä jotain hedelmiä löytyy, mutta jotenkin tämä jää vajaaksi. Menee sarjaan ”kyllähän tätä juo, mutta jotenkin odotin parempaa”. Jää tässä seurassa jalkohin.

    Muuta: Itselleni illan ehkä pahin pettymys. Olisin odottanut enemmän. Syytän tynnyriä. Ollut ehkä vanha ja väsynyt. Vähintäänkin refill, jos ei sitten second refill.


    Yoichi, Peaty & Salty, distillery special ( 16B16C), 55%

    Tuoksu: Vienoa savuisuutta. Ei hyökkää millään tavalla. Lakritsinjuurta, suolaista mineraalisuutta. Vaniljaa, hiilipölyä ja sitrusta. Mökkirannan auringopaahtamaa rantakivikkoa, jonka vieressä on poltettu edellisenä iltana nuotiota.

    Maku: Tasapainoista makeaa savua, aavistus suolaisuutta, vaniljaa, öljyisin suutuntuma maistetuista. Selvästi lähimpänä Alkostakin saatavilla olevaa nykyistä Yoichin pullotetta, joskin ehkä vähemmän savuinen.

    Muuta: Savu nousee kunnolla esiin vasta jälkimaussa ja jämähtää kielelle pidemmäksi aikaa. Itse asiassa todella pitkäksi aikaa. Onko tässä joku salainen ”japaninsavu”, sillä se tuntui nousevan vielä seuraavana päivänäkin kielelle?


    Oma suosikkini maistetuista oli Miyagikyo, Fruity & Rich. Tämä oli lähinnä sydäntä myös kahdella muulla osallistujalla. Loput äänet jakaantuivatkin sitten ihan miten sattuu. Yhden suosikki oli savuinen Yoichi, toisen sherryinen Miyagikyo ja kolmannen vei muistikuvieni mukaan mukanaan bourbonkypsytetty Yoichi.

    Jälkipuinneissa pöydälle nousi vielä muutama herkku Juhiksen varastoista. Mm. kohtalaisen harvinainen La Maison du Whiskylle pullotettu Chihibu Paris Edition 2022 sekä Suntoryn klassikkoblendi Hibikin erikoisversio – Hibiki Japanese Harmony, Master’s Select.

    Chichibu Paris Edition 2022 / Hibiki Japanese Harmony Master’s Select

    Kaiken kaikkiaan siis upea viski-ilta Suomessa harvoin saatavien japanilaisviskien parissa. Sopii elää toivossa, että Japanin viskituotannon kasvaessa meille Suomeenkin alettaisiin taas saamaan lisää tarjontaa nousevan auringon maasta. Varoituksen sana on silti edelleen paikallaan. Kaikki Alkossa japanilaisena myytävä viskikään ei ole oikeasti japanilaista. Edelleen moni japanilaisena myytävä viski on Skotlannissa tislattua viskiä, joka on vain pullotettu Japanissa.

    Jos kuitenkin haluat oikeasti Japanissa tehtyä viskiä, niin nappaa kyytiisi joko Nikka Yoichi Single Malt tai Miyagikyo Single Malt. Ne ovat tätä kirjoittaessa todennäköisesti ainoat oikeasti pelkästään Japanissa kokonaan tislatut, kypsytetyt ja pullotetut single maltit joita Alkosta saa.

    Japanilaiset viskit ovat joka tapauksessa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana olleet melkoisen mullistuksen myllertämiä. Jos aihe kiinnostaa yhtään enempää, niin olen yrittänyt raapaista aihetta pintapuolisesti tässä kirjoittamassani jutussa. Koko juonen päästä kiinni päästäkseen täytyisi kuitenkin olla melkoinen salapoliisi. Japanilaiset kun tykkäävät edelleen pitää varsinkin viskiin tullessa kiinni salaisuuksistaan – vaikka ehkä osa niistä vietetyn illan aikana saattoikin paljastua.

  • Secret Santa 2023
    Maisteltua,  Tastingit

    Joulupukin saloja

    Facebookin Viskiryhmä Helsingissä on jo jokunen vuosi arvuuteltu joulun alla mysteerisampleja. Tänä vuonna päätin itsekin osallistua!

    Jo muutaman vuoden ajan Facebookin Viskiryhmä Helsingin aktiivinen jäsen, Piiroisen Jani, on järjestänyt jäsenien kesken Secret Santa -tastingin. Ideana on kerätä kasaan ryhmä ihmisiä, jotka pullottavat omasta valikoimastaan viisi viskisamplea. Nämä samplet kiikutetaan sitten Janille ja arvotaan satunnaisessa järjestyksessä osallistujille. Minun pullottamani samplet päätyvät siis jollekulle onnelliselle, kun taas minä saan jonkun toisen pullottamat viisi yllätyssamplea.

    Samplekattauksen mukaan laitetaan myös lappunen, josta niiden sisältö selviää. Jujuna kuitenkin on maistella samplet ensi alkuun sokkona ja yrittää arvailla mitä ne voisivat olla. Hauskaa, mutta omalla kierolla tavallaan myös tuskastuttavan hankalaa. Homma ei nimittäin oikeasti ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Itselläni kävi rehellisesti osittain ihan silkkaa tuuriakin, että onnistuin oikeaan niinkin monen samplen kanssa. En toki niiden viskien, mutta tislaamoiden osalta löytyi jopa kolme viidestä! Turha silti ehkä ylpeillä. Kaksi viskeistä kun oli samalta tislaamolta, eli ehkä sellainen 2,5/5 on rehellisempi vastaus.

    Maistelin viskit juuri joulun alla 22. joulukuuta 2023, eli tämäkin päivitys tulee n. kuukauden myöhässä.

    Alla omat huomioni viskeistä ja kommenttien perässä sitten se oikea viski:

    1. ”Syksyn sateiden jälkeinen puitu viljapelto.”

    Tuoksu raikkaan hedelmäinen, vaniljaa, makeaa maltaisuutta. Aprikoosia, ruusuvettä.

    Maku yllättävän tuhti ja hyvällä tavalla raskas tuoksuun verrattuna. Veikkaisin tynnyrivahvaksi. Prosentit jossain reilu 50% huitteilla.

    Todella kivasti maltaisuutta. Hyvällä tavalla happamuutta myös. Aavistuksen suolainenkin vivahde. Olen ehkä aistivinani myös hieman vahaisuutta. Vesitilkka pehmentää ja tuo mukanaan paksua öljyistä suutuntumaa.

    Muistuttaa äkkiseltään Glencadamin 15-vuotiasta. Voisiko olla joku tynnyrivahva Glencadam? Ikää on hankala päätellä, mutta ei missään nimessä ainakaan alle tuon 15-vuoden.

    (Viski oli: Glencadam 1991, 29 y.o., Gordon & MacPhail, dist. 12.7.1991, bott. 13.1.2021, Refill Bourbon, Batch 21/032, 181 bottles, 53.9%)

    2. ”Aromaterapiaa cocktail-hedelmillä”

    No nyt on! Mutta mitä? Jopas on eksotiikkaa.

    Tuoksussa ylikypsää banaania, Stockmannin kosmetiikkaosastoa. Todella epäviskimäinen. Mansikkaa, jotain määrittelemätöntä jälkiruokaviiniä – joku todella makea Tokaji tulee ehkä mieleen.

    Makupuoli sitten. Nyt ollaan kyllä jonkin erilaisen äärellä. Todella makeaa tavaraa! Ylikäyneitä Del Monten cocktail-hedelmiä ja hedelmäsalaattia.

    Volteiksi heittäisin ~45%, mutta saattaa olla enemmänkin. Ei niin mitään hajua mitä tämä on, mutta jos tämä on skottimallas, niin silmääni on pissitty ja pahasti!

    Ps. Jäipäs tämä nyt ärhäkästi suuhun pyörimään.

    (Viski oli: Old Buck 7 y.o., 2010, Ex-Bourbon (Heaven Hill) / Plevna Siperia Stout, 48.9%)

    3. ”Tymäkkä savunuorikko”

    Ja sitten hypättiinkin savun maailmaan.

    Tuoksussa nuoruuden intoa. Puhdasta savuisuutta ja raikkautta. Merisuolaa. Sitrusta, joka on pyörinyt nuotionpohjan hiilissä.

    Maku ei olekaan sitten niin savuinen, vaan ennemminkin pehmeän turpeinen. Tuhkaa ja edelleen nuoruuden intoa.

    Jos tämä ei taas puolestaan ole Ardbeg, niin alan juomaan vastedes konjakkeja. Veikkaukseni on, että tämä on joku aika tuore pullote.

    (Viski oli: Ardbeg Heavy Vapours Committee release, 50.2%)

    4. ”Nuotiosavuinen vanha herrasmies”

    Nyt uskaltaisin sanoa, että lasissa on jo jotain iäkkäämpää.

    Tasapainoinen ja ”kypsynyt” tuoksu.

    Tuoksussa kypsää hedelmäisyyttä. Taustalla kevyttä savuisuutta joka on ajan kanssa päässyt ”imeytymään” tynnyriin ja kadottamaan tiukimmat särmät. Aavistus maakellaria ja vivahde viinikumia. Olisiko käväissyt pikaisesti jossain käytetyssä sherrytynskässä hakemassa vähän lisävivahdetta?

    Makupuoli ihan linnunmaitoa, enkä tarkoita ollenkaan pahalla. Iän mukavasti tasapainoittama. Veikkaisin, että pyöritään jossain 46% suunnilla.

    Pyöreä, pehmeä, mutta pienellä pyörittelyllä makean puhdas savuisuuskin alkaa nousta esiin. Vieno hedelmäinen huntu kaiken sen päällä ja alla makean muikeaa mallasta.

    Jotain iäkkäämpää Islaylta. Laphroaigiksi liian puhdas, Caol Ilaksi voisin veikata, mutta ihan ei osu profiili senkään kanssa kohdilleen. Voisi olla myös iäkkäämpi Ardbeg, mutta siitä on aikaa kun olen sellaista viimeksi maistanut, niin en uskalla sanoa 100% varmaksi.

    (Viski oli: Ardbeg Traigh Bhan, 19 y.o., Batch 5/2023, dist 12.2.2004, bott. 3.5.2023, American oak & Oloroso, 46.2%)

    5. ”Lempeän savuinen kurkkupastilli”

    Aika kiinni on, vaikka hetken lasissa viettikin.

    Tuoksussa vihreää maltaisuutta ja omenaa. Turpeisuuttakin on. Aromaattista savua. Kylmäsavustettuja vihreitä omenoita! Ja ennen kuin kukaan kysyy, niin sellaisia ei varmasti ole, mutta voisi olla ja ne saattaisivat tuoksua tältä! Minttuista raikkautta ja eukalyptusta.

    Uh… voltteja on. Nyt mennään jossain 60% tietämillä. Se ei ole silti ollenkaan paha juttu, koska se jaksaa todella kantaa makua!

    Makeaa turvetta, johon sekoittuu raikasta yrttisyyttä – piparminttua, eukalyptusta – sekä pieni kivalla tavalla kirpakka hedelmäisyys.

    Vesilisä avaa todella kivasti tuoden tuoksuun viljaisuutta ja makuun lisää turvetta yrttien ehkä hieman tehdessä tilaa.

    Ikähaarukaksi veikkaisin jotain 8-12 vuoden väliltä. Tislaamo on hankalampi. Veikkaan, että silti ollaan edelleen Islayllä ja kyseessä on joku tislaamospessu tai indy-pullote. Sen tarkemmin en uskalla arvata.

    (Viski oli: Lochindaal 10 y.o., Lady of the Glen, dist. 1.9.2009, bott. 12.2.2020, First Fill Bourbon, Cask no. 59, bottle 81/150, 63.0%)


    Olipa hieno setti ja vähemmän savuisia viskejä viime aikoina nauttineelle mukava muistutus siitä, että niitäkään ei pidä unohtaa. Kakkosviski oli kyllä näin vielä sokkona kirjoitettaessa omaa luokkaansa eriskummallisuudessaan.

    Vitonenkin osui oikealle saarelle, mutta tislaamoa tai viskiä en olisi osannut kyllä arvata, vaikka olisi viskikaappini takavarikoimisella uhattu!

    Setin huiput osuivat itselläni alkuun ja loppuun. Jo ennen niiden ”paljastamista”. Upeita ja erilaisia.

    Viskejä en edes yrittänyt arvata.

    Kiitos vielä kerran sekä Secret Santa -puuhamiehenä toimineelle Janille ja oman yllärisettini kasanneelle Jukka Sirénille!

  • Tastingit

    Lauantai-iltapäivä Glenglassaugh’n parissa

    Pikkupakkasen säväyttämä joulukuinen lauantai. Keskipäivän rauhallinen hetki. Ihmisillä ei kiire mihinkään. Mikä sen parempi hetki osallistua viskitastingiin!

    Ruttopuiston Pikkulinnussa järjestettiin 2.12.2023 Stewart Buchananin johdolla hieno johdatus itselleni aikaisemmin vieraaksi jääneen Glengassaugh’n tislaamon viskeihin.

    Stewart on kokenut viskimies, joka on puuhaillut jo hyvän tovin BenRiachin, Glendronachin ja myös nyt maistelussa olleiden Glenglassaugh -tislaamon viskien parissa. Kokeneena suomenkävijänä hän on monelle paikallisellekin viskiharrastajalle tuttu kasvo, jonka jutustelua niin viskeistä kuin tislaamoista on aina ilo kuunnella.


    Pieni historiapläjäys


    Glenglassaugh’n historia tislaamona on sanalla sanoen melko ailahteleva. Tislaamo itsessään on vanha. Se on perustettu alunperin jo 1875, mutta sen tuotanto on ollut aikojen saatossa hyvinkin katkonaista ja omistaja on vaihtunut moneen kertaan. Ennen nykyistä omistajaansa Brown-Formania sen omisti sama porukka, joka pyöritti myös edellä mainittuja BenRiachia ja Glendronachia, kunnes koko tislaamokolmikko vuonna 2016 siirtyi jo mainitun omistajansa ”talliin”.

    Tislaamon kriittisimmät hetket koettiin sen ollessa aikanaan Edringtonin omistuksessa. Tislaamo oli käytännössä suljettuna vuodesta 1986 vuoteen 2009. Varastossa oli tuohonkin aikaan vanhempaa tuotantoa kypsymässä, mutta käytännössä tislaamo oli muuten täysin suljettuna.

    Stewart tiesi kertoa, että kuparivarkaudet olivat jo tuohon aikaan ihan yleinen juttu. Kävipä sitten eräänä myöhäisenä iltana niin, että tislaamon pihaan oli ilmestynyt kaksi pakettiautoa, jotka kerran parissa tunnissa tislaamoa kiertänyt vartija huomasi. Kävi ilmi, että nämä pakettiautot eivät olleet laillisilla asioilla, vaan olivat ehtineet keräämään jo melkoisen määrän tislauspannuja yhdistäviä kupariputkia ja olivat juuri alkaneet paloittelemaan mäskisammion kuparikattoa, kun poliisi saapui paikalle ja pisti porukan rautoihin.

    Tästä on mäskisammiossa edelleen muistona ylimääräinen sauma. Stewartin mukaan on hyvin todennäköistä, että jos tätä ”kupariporukkaa” ei olisi saatu verekseltään kiinni ja he olisivat ehtineet purkaa tislaamoa yhtään pidemmälle, niin loppukin tislaamo olisi sen seurauksena todettu käyttökelvottomaksi ja lappu olisi lyöty luukulle lopullisesti. Onneksi näin ei käynyt, sillä Glenglassaugh tekee nykyäänkin hyvää viskiä!

    Stewart Buchanan veti mukavan keskipäivän tastingin.


    Viskien pariin

    Glenglassaugh on uudistanut kuluneena vuonna portfoliotaan. Vanhat pullotteet ovat väistyneet uusien tulokkaiden tieltä ja pullojen muotoilukin on kokenut muodonmuutoksen. Yhtenä syynä kuulemma vuonna 2025 voimaan astuvat uudet pakkauslait, joissa on määrätty paljonko viskipullo saa painaa sen sisältöön verrattuna. Glenglassaugh’n uusi pullo täyttää nämä määritelmät jo nyt, mutta uuden lain voimaantulo tarkoittanee sitä, että moni muukin tislaamo tulee uudistamaan pullojaan seuraavan parin vuoden aikana.

    Viiden viskin tastingsetti koostui seuraavista viskeistä:

    Glenglassaugh Evolution, 50%
    Raikas tuoksu, toffeeta, vaniljaa, kypsiä trooppisia hedelmiä, ananasta.

    Maussa makeaa mallasta, vaniljaa, mukavasti kevyttä tammisuuttaa ja hedelmäisyyttä. Suutuntumaltaan raskaan öljyinen.

    Tämä n. 6-7 -vuotias viski ilhadutti erityisesti öljyisyydellään, raikkaudellaan ja puhtaudellaan tuoden hienosti esiin tislaamon ominaispiirteet. Puhdas bourbon-kypsytys ei juuri anna armoa, jos tisle itsessään ei ole kunnossa ja tässä se oli. Hyvä johdanto tislaamon luonteeseen.

    Glenglassaugh 12 y.o., 45%
    12-vuotias on sekoitus bourbon, PX- ja Oloroso-kypsytetyistä viskeistä ja mukana on myös pieni loraus punaviinitynnyreissä kypsynyttä viskiä, joka tuo mukanaan tiettyä tanniinisuutta.

    Tuoksussa kevyttä sherryisyyttä ja vaaleaa nahkaisuutta. Pientä rikkisyyttä, appelsiininkuorta ja viinitynnyreiden kuivuutta. Aavistus maakellaria – vähän kuin olisi haistellut tuulen kaataman lahopuun juurakkoa. Häivähdys suolaisuutta.

    Maussa sherrykypsytys on aistittavissa. Tummaa suklaata ja marjoja. Tanniinit tuntuvat, mutta eivät kuivata suuta liikaa. Perunakellarin viereisessä rinteessä kasvavasta vadelmapensaasta poimittuja vaapukoita.
    Ihan kelpo suoritus tislaamon ensimmäiseksi 12-vuotiaaksi, mutta jäin ehkä hieman vielä kaipaamaan jotain pientä lisää. Mitä, se onkin hankalampi sanoa.

    Glenglassaugh Sandend, 50.5%
    No nyt! Tuoksussa kookosta, vaniljaa, vaaleita hedelmiä. Ylikypsää ananasta, raikasta sitrusta, piparminttua – ehkä mentholia. Raikkaan viileä tuoksu, jota sävyttää vaniljainen makeus. Kuin olisi kipannut kulhoon tuoreita ananaslohkoja, pilkkonut sekaan hieman mintunlehtiä ja höystänyt koko homman pienellä lirauksella kirkasta sokerisiirappia ja vaniljatangolla.

    Maku jatkaa samalla linjalla. Raikasta hedelmäisyyttä, vaniljan makeutta, mukava tammisuus yhtyy mukaan leikkiin. Todella tasapainoinen ja sama trooppisten hedelmien ja raikkauden leikki jatkuu maussa. Jälkimaku on pitkä tammen noustessa enemmän esiin.

    Tämä yllätti oikein positiivisesti. Puhdas, raikas, mutta silti täynnä mukavaa hedelmäisyyttä ja tisleen luonne on mukavasti läsnä. Omasta mielestäni tämän tastingin paras viski!

    Glenglassaugh Portsend, 49.1%
    Portviinitynnyreissä osittain majaillut savuinen tisle edustaa hieman erilaista lähestymistapaa. Tuoksussa savustettuja kaurahiutaleita, tummaa suklaata. Savua, mutta selvästi makeampaa kuin Islayn savu. Tummia hedelmiä ja sammalmaisuutta.

    Maussa makeaa turpeisuutta ja portviinin tummuutta. Grillattuja hedelmiä – aavistuksen hiiltyneitä eksoottisia hedelmiä, nahkaa.

    Mukavan tasapainoinen yhdistelmä turvetta, mallasta ja portviinin hedelmiä. Tämä meni toiseksi omalla listallani maistelluista.

    Glenglassaugh Octaves, Batch 2, 44%
    Tuoksussa paksua ja tuhtia hedelmäisyyttä. Nahkaa, suklaata, tuhdistin mausteita. Melassia, jopa jotain rommimaista. Silti myös pihkaista raikkautta.

    Maku ei ole yhtä tuhti kuin tuoksu. Raikasta hedelmäisyyttä. Todella pehmeä. Taustalla mineraalinen vivahde – kuin olisi kiveä nuolaissut. Tasapainoinen maku, joka kuivuu jälkimakua kohden, mutta säilyttää hedelmäisen vivahteen.

    Tuoksu antaa odottaa enemmän kuin maku antaa. Kiva viski, mutta ei silti nostata niskakarvoja pystyyn.


    Omaan makuuni tuntui näistä osuvan eniten puhtaat bourbonkypsytykset, eli Evolution ja Sandend – vaikkakin Sandendissä on ilmeisesti mukana häviävän pieni osa Manzanilla-tynnyreissä kypsynyttä tislettä.

    Glenglassaugh’n tisle on kunnossa. Siitä ei ole epäilystäkään. Tislaamon vuosituotanto on pidetty kurissa ja se puskee tällä hetkellä tislettä n. 75% kapasiteetilla. Käymisajat ovat pitkiä – 110-125 tuntia ja tislauspannuja ajetaan rauhallisella lämmöllä. Kaikki tämä näkyy lopputuotteessa. Se ei ole kiireessä tehdyn oloista.

    Oli oikeasti hauska päästä tutustumaan itselle käytännössä vieraan tislaamon tuotantoon ja todeta se oikein kelpo viskiksi. Taitaapa tuo Sandend päätyä omaankin kaappiin nyt kun se on saatu maistettua!

    Kiitos vielä Stewart Buchananille, Pikkulinnulle ja myös Anoralle, joka on tuonut Glenglassaugh’n tuotteita myös paikallisen A-marketin valikoimiin!

  • Tastingit,  Yleinen

    HDF Whisky edition – Suomi on viskimaa!

    Helsingissä tapahtumatalo Bankissa järjestettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Helsinki Drinks Festival – Whisky edition.


    HDF Whisky edition on tervetullut lisä suomalaiseen viskitapahtumaskeneen, joka on kohtalaisen vaatimaton mitä tulee yksittäisiä tastingejä suurempiin tapahtumiin – yksittäisiltä tastingeiltä mitään pois ottamatta – ne ovat äärimmäisen tärkeitä! Uisge on toki porskuttanut menemään jo yli kymmenen vuotta ja kyseisellä tapahtumalla on omat ansionsa. Viking Line on myös järjestänyt omia viskiristeilyitään, mutta siinä ne sitten käytännössä ovatkin.


    Mites se HDF sitten?


    Odotukseni HDF:ää kohtaan olivat ”kiva kun on jotain uutta ja mennääs katsomaan”. Näillä odotuksilla voin sanoa, että tapahtuma oli ihan onnistunut. Pientä hakua silti on. Tärkeimpänä ehkä tapahtuman fokus. En ihan saanut missään vaiheessa kiinni siitä kenelle tapahtuma oli suunnattu ja tämä tuli esiin niin paikalle saapuneiden kanssaharrastajien kuin esilleasettajien suunnasta.


    Oliko tarkoitus houkutella paikalle ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita drinkeistä ja ohjata heitä sitä kautta raaka-aineina käytettävien tisleiden pariin, vai houkutella paikalle viskistä kiinnostuneita maistamaan miten viskejä voi käyttää myös drinkeissä?


    Oli sitten kumpaa tahansa, niin paikalle oli saapunut varmasti kummankin arvailemani kohderyhmän ihmisiä. Meitä viskiharrastajia pörräsi paikalla oikeinkin mukava määrä. Ja kuten aina – turistavaa riitti yllin kyllin.


    Yksi tällaisten tapahtumien ehdottomia valttikortteja onkin juuri se, että samanhenkiset ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan, kertomaan vinkkejä miltä tiskiltä löytyy herkkuja ja keneltä kannattaa ehkä kysellä mahdollisista uutuuksista. Ja onneksemme niitä uusiakin juttuja löytyi!


    Yksi hienoimpia juttuja HDF:ssä oli ehdottomasti se, että paikalla olivat edustettuna kaikki suomalaiset tislaamot, joiden viski on ehtinyt jo viskin ikään! Uusiakin tulokkaita on odottamassa nurkan takana ja toivottavasti ne saadaan tuleviin tapahtumiin mukaan heti kun tisle saavuttaa kolmen vuoden kypsän iän.


    Munkkiviskiä


    Oma kierros alkoi luontaisesti Valamon tiskiltä, jossa oli tarjolla tapahtuman jälkeisenä maanantaina Alkoon tupsahtanut Valamo 8 y.o. Oloroso Cask. Kyseessä on muutaman tynnyrin kooste, joka on laitettu kypsymään tislaamon ns. alkuaikoina. Kuuleman mukaan seuraavaa sherrytynnyrijulkaisua saadaan odotella ainakin seuraavat kahdeksan vuotta.

    Valamo 8 y.o. Oloroso Cask


    Tarkempia nuotteja en mistään maistelemistani viskeistä tehnyt. Valamon tisleelle ikä tuntuu silti tekevän hyvää. Tästä kahdeksanvuotiaasta oli selvästi kadonnut nuorempien tisleiden särmät ja tuote osoittautui oikein oivalliseksi. Kaikeksi onneksi tislaamon oma profiili säilyy silti kivasti mukana. En oikeasti malta odottaa jahka varastoista löytyy jokusen vuoden jälkeen jonnekin nurkkaan unohtunut kirkkoviinitynnyri, jossa onkin tällä kertaa kypsynyt viskiä.


    Jatkakaa Asko, Nasari, Arttu ja muu porukka samaan malliin!


    Lintuviskiä


    Valamon tiskiltä tuli siirryttyä nurkan taakse Teerenpeliä kiusaamaan. Teerenpelin uutuutena oli tällä kertaa Vetehinen. Kymmenvuotias Amarone-tynnyreissä viimeistelty tuote tarjoili tuttua makuprofiilia höystettynä punaviinitynnyreiden lyijykynämäisellä aromilla. Hieno tuote tämäkin. Tiskin alta saattoi lorahtaa lasiin myös jo jotain edesmennyttä laivayhtiölle pullotettua sherrykypsytettyä tavaraa, joka kyllä pieksi Vetehisenkin, mutta mitä sitä vanhoja muistelemaan.

    Teerenpeli Vetehinen

    Ja oli siellä Kuloakin tarjolla. Ja sehän on oikein mainio viski. Ostakaa niin kauan kuin riittää! EI nimittäin varmastikaan ole helppoa löytää kunnon sherrytynnyreitä nykymaailmassa. Ihan vaan vinkkinä.

    Kiitos Jannelle maistiaisista!


    Paikallista viskiä


    Helsinki Distilling Companyn Kai onnistui nappaaman meidän pienen porukkamme mukaan Teerenpelin tiskiltä – tai me oikeastaan nappasimme Kain. Ihan vaan maistaaksemme tislaamon ensimmäistä Single Malt -viskiä. Helsinki Whiskey Single Malt on tislattu vuonna 2017 ja on jo mukavassa kuuden vuoden iässä. HDCO:n kunniaksi sanottakoon se, että kokeilunhalua ei puutu.

    Tynnyripolitiikka on rikas ja kokeileva, eikä tislaamo pelkää ottaa tislattavakseen läheisen Stadin panimon ylijäämäoluitakaan tehden niistä viskin kaltaista tislettä. Viskiähän ne eivät ole, koska mukana on humalaa, mutta silti hienoa kiertotaloutta ja eiköhän niillekin viskinomaisille tisleille ottajansa löydy!

    Prosessi ei kuulemma ole kaikkein helpoin juuri sen vuoksi, että humalan jäämät tuppaavat jäämään ”putkiin kiinni”. Tummasta oluesta tislaaminen on Kain mukaan helpompaa, kun humalapitoisuus on pienempi.

    Kaiken lisäksi Kailta löytyy huikea määrä tietoa siitä miten erilaiset jenkkitislaamot sekoittelevat ”mashejaan”. Mikä sen parempi lähtökohta lähteä ammentamaan omaan tuotantoon uusia vivahteita!

    Helsinki Whiskey Single Malt – Pre-batch


    HDCO:n tiskillä pääsi maistamaan niin mallasviskiä, ruisviskiä kuin maissiviskiäkin. Ja sanottakoon, että se maissiversio ei tosiaankaan hävinnyt jenkkibourbonille. Tulipa siinä turistessa ujutettua itsensä mukaan jossain vaiheessa järjestettävälle privaattikierroksellekin!


    Kiitos taasen Kai!


    Niin erilaisia, niin hienoja!


    Luonnollisesti paikalla oli myös Kyrö Distillery. Itse onnistuin jollain ihmeen kaupalla kiertämään heidän tiskinsä, vaikka se ei suinkaan ollut tarkoitus. Onhan kyseinen tislaamo kuitenkin melkein Tuuralan kylän vieressä – vaikka kyseiset Tuuralat eivät tietääkseni sukua olekaan. Pahoittelut Kyrö – tulen käymään vaikka ensi kesänä!


    Tapahtumassa olisi päässyt maistelemaan vielä viidettäkin valmiiksi viskiksi luokiteltavaa suomalaista viskiä, Ägrästä, mutta annettakoon sen nyt tässä olla ja tislaamon ottaa vielä uusi yritys. Ensimmäinen virallinen pullote kun ei itsessäni suuria hurraa-huutoja aiheuttanut.


    Haluan silti nostaa hattua suomalaisille viskitislaamoille. Jokaisella on selvästi oma profiilinsa. Jokaisen tisleet ovat erilaisia. Ne kypsyvät eri tavalla ja antavat kaiken tämän näkyä omissa tuotteissaan. Tislaamoiden ihmiset juttelevat iloisesti keskenään, jakanevat myös vinkkejä ja ovat oikeasti ylpeitä siitä, että Suomessa tehdään hyvää viskiä!


    Olihan siellä muutakin


    Jännä kyllä, itselläni fokus osui jotenkin tällä kertaa juuri suomiviskeihin. Kenties piikuhiljaa meilläkin alkaisi olla tilaus jonkinlaiseen minifestivaaliin, jossa esillä olisi vain suomalaiset viskit?


    Kävin maistamassa Bruihladdichin tiskillä olleen huikean öljyisen Biodynamic Project -viskin, joka on tislattu Islayn saarella biodynaamisesti viljellystä ohrasta. Upea viski, jonka saatavuus on valitettavasti käytännössä olematon. Minttua, raikkautta, hienoa suutuntumaa. Suutuntumaltaan kuin olisi oliiviöljyä kaatanut suuhunsa. Oli hienoa päästä maistamaan ja ostaisin – jos saisin.


    Dinglen irkkuviskit missasin. Ihan oma moka. Olivat kuulemma hyviä ja kun kyseessä on vielä suhteellisen uusi tislaamo ja hyviä tynnyrikokeiluja, niin harmittaa. Muuten tarjonta oli aika geneeristä. Vinoblen tiskille silti erikoismaininta. Tarjolla oli mm. japanilaisen Togouchi-tislaamon ensimmäinen oikeasti Japanissa tislattu viski ja kattava valikoima Compass Boxin tuotteita. Ja olihan siellä rommejakin ja niitä drinkkejäkin…


    Johonkin se raja on kuitenkin vedettävä, ja tällä kertaa se jotenkin vaan itsestään asettui suomitislaamoihin. Osittain ihan tahtomattani ja alitajuisesti.

    Ensi vuosi?


    Jos/kun HDF järjestetään ensi vuonna toivomukseni on:

    1. Järjestäkää niitä vesipisteitä joita lupasitte. Ilmainen pullovesi oli oikein mainio juttu, mutta jäi monelta huomaamatta. Vesitankkaus on viskitapahtumassa kaiken A ja O!
    2. Himmatkaa musiikkia. Varsinkin jos haluatte paikalle viski-ihmisiä. Viskitapahtumiin kuuluu puheensorina, ei liian kova musiikki.
    3. Ruoka oli oikein mainiota. Siitä pisteet! Ensi vuonna vielä lisää vaihtoehtoja. Pientä snacksiä yms.
    4. Miettikää haluatteko paikalle viskiharrastajia vai baarikansaa. Fokus oli aavistuksen hukassa. Näytteilleasettajat eivät uskalla panostaa valikoimaan jos fokus ei ole selvä.
    5. Ennen kaikkea antakaa tapahtuman jatkua! Näitä ei ole liikaa. Teillä on mahdollisuus tehdä tästä ”se toinen” suomalainen viskitapahtuma.
    6. Viitaten kohtaan neljä. Miettikää kuitenkin mitä tapahtumalta haluatte ja kertokaa se selkeästi myös näytteilleasettajille.

    Näillä eväillä ensi vuoteen!

  • Glen Moray -tasting
    Maisteltua,  Tastingit

    Elginin klassikoita

    Viskimaailmassa on paljon tislaamoita, jotka tekevät kaikessa hiljaisuudessa ja ilman suurta markkinointimetelöintiä oikein mainioita viskejä. Glen Moray on tästä loistava esimerkki. Kokoonnuimme syyskuun alussa pienellä porukalla maistelemaan tämän kynttiläänsä hieman vakan alla pitävän tislaamon tuotantoa.

    Glen Moray on tislaamona jäänyt tietyllä tavalla monien muiden varjoon. Se ei pidä tuotteistaan mitenkään kovaa meteliä ja perusrangen hinnat ovat sangen edullisia. Maailmalta monia sen tuotteita saa yleisesti alle 25€ pullohintaan ja kotoisessa Alkossammekin hinnat ovat selvästi mallasviskitarjonnan edullisemmasta päästä.

    Hintojen ei kuitenkaan kannata antaa hämätä. Glen Moray tuottaa nimittäin oikein oivallisia viskejä, joita nauttiessa ei tarvitse kiristellä hampaitaan ja miettiä, olisiko edellisen loputtua varaa ostaa uutta pulloa. Ne ovat myös mainio portti kokemattomammalle mallasviskien maailmaan.

    Maahantuoja Norexin tiloissa viettämämme ilta alkoikin tällä perusrangen läpikäynnillä ja laseista löytyivät seuraavat tuotteet:

    • Glen Moray Elgin Classic
    • Glen Moray Sherry Cask Finish
    • Glen Moray Port Cask Finish
    • Glen Moray Peated

    Pakkaa sekoittamaan oli myös laitettu yksi yllätysviski ja ilta alkoikin sillä, että Ville Puskala Norexilta pisti osallistujat arvuutusleikin kautta pähkäilemään mistä lasista yllätysviski löytyisi. Laseja oli siis viisi, mutta esillä olevia tuotteita vain neljä. Turpeinen Peated oli kaikille helppo löytää ja Elgin Classicin taisi myös käytännössä kaikki bongata.

    Haastetta oli kuitenkin loppujen osalta. Yllätysviski sekoitti pakkaa melkoisesti ja itsekin lankesin tähän ansaan. Portviiniviimeistelty vielä löytyi, mutta sherryversio ja ylläri menikin sitten jo iloisesti sekaisin. Glen Morayn sherryviimeistely oli nimittäin yllättävänkin kepeä, vaikka tietyn hedelmäisen vivahteen mukanaan toikin. Sherryviimeistellyksi luulemani viski osoittautuikin loppujen lopuksi blendiksi, mutta ei ihan miksi tahansa blendiksi, vaan 33-vuotiaaksi Cutty Sark -viskiksi.

    Omat suosikit tuosta perusrangesta ovat Glen Elgin Classic ja Port Cask Finish. Classic on kepeä, helppo, mukavan maltainen viski, jota saa ilokseni Alkosta myös pienemmässä pullossa joka on helppo napata mukaan vaikka mökkireissulle ja nautiskella ihan vaan viskistä nauttimisen ilosta.

    Port Cask Finish tuo puolestaan mukaan mukavan hedelmäisen vivahteen ja mukavasti lisää runkoa. Oikein kelpo viski hintaisekseen.

    Single caskeja ja muita herkkuja

    Oikein hyviä viskejä siis, mutta mitäs tämä tislaamo sitten niiden lisäksi pystyy tarjoamaan? Pienen suolapalan jälkeen oli aika siirtyä illan toiseen kattaukseen, johon koollekutsuja Juhis, a.k.a Finwhisky olikin sitten kaivellut omia varastojaan, joita täydennettiin muutamalla pullolla Norexin puolelta. Ja olipahan viskejä!

    Järjestyksessä maistelimme seuraavat tuotteet:

    Glen Moray 12 y.o., ´97

    Glen Moray 12 y.o., 40% (pullotettu 1997)

    Kypsän hedelmäinen tuoksu, jossa pyöri sitrusten paletti, erityisesti appelsiini. Tuoksussa oli myös jotain vastapuristettuun oliiviöljyyn liittyvää vihreyttä ja pientä pippurisuutta. Aavistuksen saippuainen sivuvivahde tosin vaivasi itseäni hieman tässä.

    Maussa oli mukavasti mallasta, mutta pieni kitkeryys ja jo tuoksussa tuntunut saippuainen vivahde vaivasi. Olisiko sitten niin, että Glen Moray on oikeasti parantanut vuosien saatossa tisleensä laatua? Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli jo 25 vuotta sitten pullotettu viski, joka varmasti on nähnyt ennen tämän päivän korkkaustaan monenlaista.

    Ei siis ihan paras startti, mutta tästäpä nämä eivät sitten muuta kuin parantuneet!

    Glen Moray 9 y.o. Single Cask, Marsala finish

    Glen Moray 9 y.o., Single Cask, Marsala Cask Finish, bottle no. 158, cask filled 2010, bottled 2019, 57,8%

    Nyt siirryttiin sitten oikeasti asiaan! Juhiksen tislaamolta kyytiinsä nappaama Marsala Cask lempinimellä ”From Graham Love” oli jo melkoista nektaria.

    Tuoksu oli kuin joku olisi vieressä pureskellut Juicy Fruit -purukumia. Upean makeaa hedelmäisyyttä, vaalea nahkaisuutta, kuin joku olisi rapsutellut uuden nahkasohvan pintaa. Tuhti ja paksu tuoksu täynnä sekahedelmäcocktailia ja kaiken sitoi yhteen kevyen siirappinen yleisvivahde.

    Maku oli täynnä kypsiä hedelmiä. Suun täyttävän öljyinen fiilis. Nahkaa, aavistus kitkeryyttä – ei pahaa, vaan sellaista, joka saa kuolan valumaan. Vesitilkka kuivatti hieman alun makeutta.

    Kaiken kaikkiaan upean hedelmäinen viski!

    Glen Moray Port SC
    Glen Moray 10 y.o, Single Cask, Port Finish

    Glen Moray 10 y.o., Single Cask, Port Cask Finish, bottle no. 172, cask filled 2009, bottles 13.6.2019, 55,1%

    Marsalasta siirryttiin Portviinitynnyrissä majailleeseen versioon. Tuoksu oli huomattavasti mausteisempi, mutta tynnyri ei itsessään ollut ollut aivan yhtä antelias kuin ensin maistettu Marsala-tynnyri. Tuoksussa ja maussa iski läpi pieni raakuus, jota vesitilkka tasoitti nostaen esiin kirpeää hedelmäisyyttä ja tislaamon omaa profiilia.

    Ei niin hyvää kuin Marsalassa majaillut versio, mutta oikein maistuvaa tämäkin. Tarkemmat nuotit tästä yksilöstä jäivät jotenkin mukavan jutustelun ohessa kirjoittamatta. Oli varmaan joku hyvä juttu kesken…

    Glen Moray 15 y.o., Burgundy

    Glen Moray 15 y.o., Single Cask, Burgundy/Bourgogne cask, cask filled 2007, bottled 2022, 61,3%

    Huikeaa nektaria! Upeaa makeutta, joka sekoittuu viinimäiseen happamuuteen. Kypsää persikkaa, hunajaa, punaisia marjoja ja hedelmiä. Maussa nahkaa, täyteläistä hedelmäisyyttä, luumuja.

    Tietty hedelmäisyys tuntui viimeistään tässä vaiheessa iltaa nousevan kantavaksi teemaksi, joskin se oli jokaisen viskin kohdalla hieman erilaista. Joissain tuhdimpaa marjaisuutta, jossakin kohtaa taas hennompia vaaleita hedelmiä, kuten hunajamelonia ja karambolaa.

    Tämä punaviiniviimeistelty vei kuitenkin kielen mennessään ja jossain vaiheessa kynäkin jäi näemmä pöydälle ja nautinto vei voiton kirjoittamisesta.

    Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish

    Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish, 46,3%

    Prosentteja vähän vähemmän, mutta ikää enemmän. Iästä huolimatta, tästä jo teini-iän ylittäneestä versiosta löytyi Glen Moraylle tyypillistä kepeyttä, mutta ikä toi mukanaan sikaritupakkamaisia vivahteita, pähkinäisyyttä ja tiettyä mentholmaista raikkautta – olisiko sitten portviiniviimeistelystä?

    Maussa ikä tuntuu. Hienolla tavalla tasapainoinen ja kypsä – joskin silti raikas, eikä millään tavalla tunkkainen. Tämä osoitti, että Glen Moray myös vanhenee hienosti menettämättä teräänsä.

    Glen Moray 2011, Peated Port Cask

    Glen Moray 2011, Peated Port Cask Finish, ”Master Distiller’s Selection”, dist. 2011, bottled 2018, 46%

    Turpeinen viimeiseksi! Nahkaa, hedelmää, hienosti tuoksuun ja makuun integroitunutta savua. Siinä missä perusrangen turpeisessa versiossa savu tuntuu hieman väkinäiseltä, niin tässä se on hienon tasapainoisesti mukana. Olisiko sitten portviini auttanut tasoittelemaan pahimmat särmät? Oikein kelpo viski, joskin tässä seurassa se jäi hieman single caskien jalkoihin. Mukava illan lopetus silti!


    Tämä tasting osoitti, että yksi Glen Morayn taika on, että se kypsyy hienosti mitä erilaisimmissa tynnyreissä säilyttäen silti tislaamon perustisleen tietyn kepeän ja raikkaan maltaisuuden. Vaikka olen jo aikaisemminkin arvostanut Glen Morayta, niin tämä ilta siirsi sitä kyllä selvästi keskemmälle omaa viskikarttaani. Kiitos vielä kerran illan isännille, eli Norexin Villelle ja Jaakolle sekä puuhamies Juhikselle!