• Valamo 8 y.o. Oloroso Shery Cask
    Maisteltua

    Myöhäinen pääsiäinen

    Valamo 8 y.o., Unpeated – Oloroso Sherry Cask Matured, Batch #1, 50.2%

    Pääsiäisestä on tätä kirjoittaessa jo pari viikkoa, mutta pääsiäisaikahan kestää ortodoksikirkossa 40 päivää! Oli siis hyvä syy siis maistaa ajatuksen kanssa pieni tilkka Valamolaista!

    Ikänsä puolesta tämä alkaa olla jo ihan oikean viskin iässä. Pullotusajankohdasta ja iästä päätellen, kyseessä on kuitenkin tislaamon ns. alkuaikojen tislettä. Mitä olen hieman nuorempia ja myöhemmin tislattuja Valamon viskejä ja raakatisleitä päässyt maistamaan, niin kehitys on ollut positiivinen. Muutenkin Valamon viskin tuntuvat selvästi vaativan aikaa kypsyäkseen – toisin kuin ehkä jotkut muut suomalaisten tislaamoiden tuotteet – ja myös skotlantilaisten. Eroja kun on niin tislaustavassa kuin osin myös valmistusmenetelmissä yleisesti.

    Tuoksussa raikasta mallasta, jonka päällä leijuu kevyttä sherryisyyttä ja valkoista suklaata. Tarvitsee aikaa lasissa avautuakseen. Kiillotettua nahkaa. Toffeeta ja kermaisuutta. Kuusenkerkkää ja pihkaisuutta.

    Maku alkaa makean toffeisena. Toffo-toffeeta banaaniversiona (kalkkikset muistaa). Tasapainoista mallasta. Sherry majailee taustalla ja nousee satunnaisesti esiin.

    Valamon tisle on omintakeinen. Kaikki ei tykkää. Tislausprosessi on omanlaisensa, mäskiastia on vähän hassu ja vaatii paljon manuaalista työtä. Päivittäinen tuotanto pyörii pitkälti yhden asialleen omistautuneen henkilön voimin.

    Kaiken tämän huomioon ottaen tämä on hyvä viski. Se ei ole skottiviski. Se on persoonallinen ja erilainen. Se on ortodoksiluostarissa tislattu suomalainen viski – ja se on maailman mittapuullakin jotain täysin ainutlaatuista.

  • Glen Spey 11 y.o.
    Maisteltua

    Ruista, irlantilaista, vai sittenkin mallasta?

    Glen Spey, 11 y.o., Signatory Vintage ”The Un-Chillifitered Collection”, Vintage 2011, dist. 01.06.2011, bott. 16.6.2022, 1st use Hogsheads, Cask no. 802464+802467+802469, Bottle no. 347, 46%

    Glen Speyn tislaamo ei kuulu oikein millään mittapuulla Skotlannin tunnetuimpien viskitislaamoiden joukkoon. Tämä Diageon talliin kuuluva tislaamo on tuotannoltaan pieni saman firman jättiläisten joukossa. Se on kuitenkin porskuttanut menemään jo vuodesta 1878 – joskin vaihtelevalla menestyksellä. Viimeiset muutamat vuodet sen kohtalona on ollut tislata viskin sijasta giniä.

    En käynyt koko viskihistoriaani täikammalla läpi, mutta epäilen, että tämä on joko ensimmäinen tai korkeintaan toinen koskaan maistamani Glen Spey.

    Tuoksu alkaa yllättävän ”irlantilaisena. Roppakaupalla makeaa mallasta. Kandisokeria, raikasta yrttisyyttä. Tuhdin täyteläinen nokka – lupaavaa! Homma jatkuu vaniljalla, tammella ja vahvalla ex-bourbon viitteellä.

    Yht’äkkiä hommaan pomppaa mukaan myös ruisviskin vivahteita! Taustalla lymyilee kypsiä hedelmiä. Vähän kuin sitruunankuoria, jotka olisivat jo vähän lähempänä parasta ennen -päiväystään. Viinassa lionneita kirsikoita.

    Maku alkaa hyvin raikkaana, mutta mukana on todella paljon ruisviskimäisiä elementtejä. Maakellarimaisuutta, kuivaa kanelista mausteisuutta, mentholia. Aavistus ruohoa.

    Kuivuu nopeasti. Märkää mustaa multaisuutta. Kuiva tanniinisuus nousee jälkimaussa enemmän esiin.

    Sokkotastingissä olisin joutunut miettimään todella pitkään mitä tämä on ja mistä tämä on! Ruisviskiä Irlannista? Tai ihan vaan ruisviskiä, tai sittenkin irkkua. Tai sittenkin omalaatuisen hauska ja erilainen mallasviski – jollainen se oikeasti sitten loppuviimeksi kuitenkin on!

  • Tamnavulin White WIne Cask Edition
    Maisteltua

    Halpoja hedelmiä

    Tamnavulin White Wine Cask Edition, batch 060808, 40%

    Tamnavulin on muutaman viimeisen vuoden aikana julkaissut markkinoille useammankin edullisen, mutta hintaisekseen ihan maistuvan mallaviskin. Sherryviimeisteltyä versiota on tullut ostettua kaappiin jo toinenkin pullo ensimmäisen huvettua yllättävänkin vauhdikkaasti.

    Mistään maailman hienoimmista mallasviskeistä ei ole kyse ja sen myös valmistaja itse myöntää. Sen sijaan ajatuksena on ollut tuoda myyntiin helposti lähestyttäviä, mutta silti maistuvia viskejä joiden nauttimista ei tarvitse liikaa miettiä. Kokeillaan siis onnistuuko tämä Sauvignon Blanc -valkoviinitynnyreistä osansa saanut versio täyttämään tämän lupauksen.

    Tuoksussa nokkaan nousee todella tuhti makea hedelmäisyys. Kuin tunkisi päänsä hedelmäsalaattia täynnä olevaan kulhoon. Haribon vaahtobanaanikarkkeja, hunajamelonia, mehukkaan makeita viinirypäleitä. Kaiken hedelmäisen makeuden alta löytyy maltainen perusnuotti ja aromaattista kuivaa heinää.

    Maussa homma kääntyy. Mallas ja sen makeus nousee pääosaan. Sitruunankuorella höystettyjä keksejä. Helppo. Pieni hyvällä tavalla tasapainottava kitkeryys nousee jälkimakua kohti. ”Mallasmehua” – voin kuvitella, että vierre josta tämä on laitettu aluille olisi makumaailmaltaan hyvin lähellä lopputuotosta.

    Ihan mukava viski vähemmän analyyttisiin hetkiin ja helposti nautittavaksi. Hintaansa nähden tervetullut lisäys A-kaupan valikoimiin. Ei tämä ”konosöörejä” vakuuta, mutta ei sen ole tarkoituskaan.

  • Arran Amarone Cask Finish
    Maisteltua

    Aika tasapainottaa

    The Arran, Amarone Cask Finish, L10 08 10, 50%

    Joskus joku viski jää kaapin perälle lymyilemään. Se saattaa aiheuttaa heti avattua pettymyksen ja ottaa pitkänkin aikaa ennen kuin sen pariin uskaltaa palata, vain todetakseen, että ei oikein maistu vieläkään. Tarpeeksi monta kertaa kun tämän toistaa ja viski ehtii saada aikojen saatossa reilusti happea, voi tilanne ajan kanssa muuttua. Joskus huonompaan suuntaan, mutta usein parempaan.

    Tämä Arran Amarone Cask Finish on itselleni yksi niistä viskeistä, enkä ole vieläkään aivan varma pidänkö tästä vai en, mutta paremmaksi se on muuttunut. Viimeksi tätä viskiä oli lasissani heinäkuussa 2020 ja nyt taas helmikuussa 2024. Pullo ollut auki kohta varmaan 13 vuotta, joten sekin kertonee jotain siitä, että tähän ei ole käsi kovin usein tarttunut siinä missä joku toinen pullo saattaa jopa omalla rauhallisella tahdillani tyhjentyä vuodessa ja joskus jopa nopeammin.

    Viinisyys on tuoksussa vahvana. Viinikumia, punaisia marjoja, puolukkahilloa. Raakoja mansikoita. Tanniineja ja häivähdys mallasta. Todella ”punainen” nokka – vai onko se kenties vaan pullon ja pöntön värimaailman aiheuttamaa?

    Maku alkaa samalla punaisella marjaisuudella kuin tuoksu. Kuivaa maltaisuutta joka makeutuu, mutta taittuu pian taas tanniiniseen kuivuuteen. Tummaa kaakaojauhetta. Pitkään hautunutta ja vähän liian voimakasta teetä.

    Jälkimaku kestää pitkään. Tummaa suklaata, joka leikkii kirpeänhappamien kuivattujen karpaloiden kanssa.

    Siihen on syynsä, miksi tämä on ollut niin pitkään kaapissa auki. Aikanaan avattuna tämä oli omaankin makuun aivan liian viininen ja kuiva. Ajan kanssa tämä on pehmentynyt ja avautunut ja on nykyisellään aivan eri viski kuin korkatessa.

    Tai sitten se olen vain minä ja ne välissä maistetut sadat eri viskit ja ajan havina.

  • Caol Ila 12 y.o.
    Maisteltua

    Vanha ystävä

    Caol Ila 12 y.o., 43%

    Ystävänpäivänä kaadoin lasiini tutun viskin, joka on kuulunut oman kaapin valikoimiin melkeinpä viskiharrastuksen alkuajoista lähtien. Muistan, kun aikanaan tilasin tätä pullollisen ulkomailta maistettuani sitä ensin jonkin tastingin yhteydessä. Rakkautta ensimaistolla voisin sanoa.

    Vaan kävipä sitten niin, että kun silloisessa Pihlajamäen postissa olin tilaamaani pakettia noutamassa, niin postin tiskille levisi paketista melko tuhti savuisen mallasviskin tuoksu. Kotiin päästyäni paketti auki ja karu totuus paljastui. Kaikista viskeistä juuri Caol Ila oli ottanut iskua kuljetuksessa ja sen pohja oli kauniisti ja tasaisesti irti pullosta. Ei siis päässyt koskaan se kyseinen Caol Ila nautittavaksi.

    Vaan kävipä onni onnettomuudessa. Noin kuukausi edellä mainitun episodin jälkeen kotoisan Alkon hyllylle ilmestyi tutun näköinen pullo, eikä hintakaan silloin päätä pakottanut. Hintalapussa luki: Caol Ila 12-vuotias, 33€. Sittemmin hinta on kohonnut tätä kirjoittaessa Alkossa jo yli kuudenkympin. Inflaatio on ollut siis tämän kohdalla aika hurjaa.

    Silti sen viehätys ei omilla makunystyröilläni ole vähentynyt, vaan sen pariin on aina mukava palata:

    Tuttu makeansavuinen tuoksu, jossa hiven sitrusta ja suolaisuutta. Rasvareunuksista savukinkkua. Maltaan makeutta. Ei mitään turhia monimutkaisuuksia. Tämä on vaan aina sopinut omaan nenään. Savua ei ole liikaa ja se tasapainottaa kivasti maltaista makeutta.

    Maku on kuivempi. Savumallasta ja sitrusta. Kosteaa hiekkamaata. Märkiä kiviä ja aavistus kalkkisuutta.

    Tämä ei ole maailman hienoin viski, mutta se on viski, josta olen aina pitänyt ja siksi sitä löytyykin kaapista lähes aina. Muistelisin joidenkin ”muinaisten pullotteiden” olleen hieman makeampia myös maultaan, mutta se saattaa olla vain häilyvä muistikuva.

    Jos maailmasta loppuisi kaikki muu viski, niin pärjäisin tällä – ja Clynelishillä!