-
Toffeista inkivääriä
Glen Scotia 7 y.o, Single Cask Bottled Exclusively for Sweden (2023), First fill Bourbon Barrel, Cask No. 3919, 1 of 229 bottles, 56.8%
Tämä Glen Scotian ruotsiin pullotettu Single Cask tarttui mukaan Systembolagetista keväällä 2024 ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Mukiinmenevä viski, mutta ehkä odotukset pulloa hankkiessa olivat korkeammalla.
Tuoksu alkaa vahvan toffeisena. Mukaan sekoittuu ananaksen ja raa’an banaanin hapokkuutta. Volteista huolimatta hyvin lähestyttävä nokka, joka ei väsytä nenää pidemmälläkään nuuskimisella. Vaaleaa siirappia ja mukaan hiipii myös mieto sitruisuus. Vanilja on myös luonnollisesti läsnä.
Paljon makua pienessä tilkassa. Ei kovin kompleksinen tuotos, mutta todella täyttää suun. Toffee on maussakin kärkenä, mutta mukaan sekoittuu mukavasti tammisuutta. Kuorittuja manteleita, sitrusta tasapainottamassa. Kovia hedelmäkarkkeja, mutta ilman sokerista makeutta. Lopussa pieni inkiväärin polte ja maltaisuuskin valtaa alaa jälkimaun muuttuessa makeammaksi.
Hyvin puhdas bourbon-kypsytys aktiivisesta tynnyristä. Vaikka tämä ei sinällään ole mikään makujen ja tuoksujen ilotulitus, niin tuhti runko jaksaa kantaa mukana olevia makuja mainiosti! Muistuttaa jossain määrin saman tislaamon Campbeltown Harbouria, mutta tällä kertaa mukaan on pumpattu aimo annos steroideja!
-
Se toinen kuninkaallinen
Royal Brackla 14 y.o., The Ultimate Whisky Company, dist. 02/07/08, bott. 15/02/23, Cask no. 10, 1st Fill Sherry Butt Finish, bottle no. 68/597, 57.7%
Skotlannissa on vain kaksi toimivaa tislaamoa jotka saavat käyttää etuliitettä ”Royal” – kuninkaallinen. Toinen niistä on Royal Lochnagar, joka sijaitsee Englannin kuninkaallisten kesäasunnon Balmoralin kupeessa. Toinen on nyt maistossa oleva Royal Brackla, joka sekin sijaitsee jalosukuisten omistaman Cawdorin linnan mailla. Kolmas jo karumman kohtalon kokenut etu- tai kyseisen tislaamon kohdalla jälkiliitettä käyttänyt tislaamo oli Glenury Royal, joka koki kohtalonhetkensä 1985 kun sen ovet suljettiin viimeistä kertaa ja jonka tilalla nököttää nykyisellään asuntoja.
Royal Brackla kuitenkin porskuttaa edelleen ja on viime aikoina alkanut panostaa myös omien pullotteidensa laatuun ja saatavuuteen. Nyt lasiin päätyi kuitenkin yksityinen pullote hollantilaiselta Van Wees -pullottajalta ja tarkemmin sen viskeihin keskittyneeltä The Ultimate Whisky Companylta.
Tuoksu on alkuun kuiva ja mineraalinen. Kuin olisi kahta graniittilohkaretta hakannut yhteen häviävän pienen rikkisyyden kera. Tomuista maltaisuutta. Nopeasti esiin nousee kuitenkin kuivattuja aprikooseja ja luumun kuorikerrosta. Kirsikankiviä lasittamattomassa savikipossa. Ajan ja varsinkin vesitilkan kanssa tämä makeutuu selvästi.
Toffee ja maltaat jyräävät ensimmäisellä suullisella. Öljyinen ja paksu suutuntuma, joka todella jaksaa kantaa makuja! Aavistus kitkeryyttä, mutta hyvällä tavalla. Mallastettua ohraa kourakaupalla. Ja heti perään suuhun holahtaa kourallinen sekalaista vaaleaa pähkinäisyyttä – parapähkinöitä, cashewta, kuorittuja manteleita. Ja mukava häivähdys sherryn vivahteita, kunhan malttaa hieman leikkiä vedellä. Mukana on myös mustapippurinen lämmittävä vivahde.
Jälkimaku on todella pitkä ja kääntyy aluksi makeampaan suuntaan, kunnes maltaat ja sherryinen tammisuus nappaa otteeseensa kera pienen kellarisen vivahteen.
Mukava viski. Ei parasta ja hienointa ikinä, mutta haastaa kivasti ja jaksaa kantaa makuja mainiosti. Mukava happaman ja makeuden leikki, johln sekoittuu jotain kiehtovaa maanläheisyyttä. Ihan onnistunut pullote tältä yksityiseltä, mutta ehkä vähän vähemmän tunnetulta pullottajalta!
-
Tuhti tuplatynnyri!
Glenfarclas 2007-2016, Marriage of casks, The Whisky Exchange Exclusive, Sherry Casks 435+456, 51.5%
Tapana on ollut aina jouluaattona korkata jotain uuttaa kaapista. Vähän jälkijunassa laitettakoon vuoden 2025 joulukorkkauksen tunnelmia myös tänne. Itse pullo tarttui mukaan The Whisky Exchangen Great Portland Streetin myymälästä Lontoosta helmikuussa 2020 juuri ennen kuin maailma aika lailla pysähtyi ja muuttui eräänkin epidemian vuoksi.
Pullo itse oli siis majaillut kaapin perällä jo melkoisen tovin odottamassa hyvää hetkeä. Korkki sanoi avatessa reteästi ”naps”, mutta se oli odotettavissa. Onneksi löytyi varakorkki tilalle kunhan nektari oli saatu kaadettua lasiin asti.
Tuoksussa sherryä – ja vähän vielä enemmän sherryä. Nyt on olleet tynnyrit kohdallaan! Kypsiä luumuja. Taustalla tammen tanniinit puuhailee hyvällä tavalla omiaan. Mausteita. Paljon. Muskottia – jopa jotain tähtianismaista. Kuin olisi kävellyt maustesaarilta matkanneen tammilankuista tehdyn laivan ruumaan. Hieno tuoksu, jonka parissa jaksaa viihtyä pitkään!
Maussa sherry jatkaa voimakkaana, mutta hienon tasapainoisena. Taustalta nousee upeasti Glenfarclasin tuhti maltaisuus. Tummaa suklaata ja rommisia vivahteita. Mausteet jatkaa matkaansa. Muskottia, neilikkaa. Yksikään maku ei silti jyrää toista alleen ja tukee hienosti toisiaan. Maltaisuus antaa tilaa, mutta ottaa hienosti kielestä kiinni lopussa. Nyt oli oikeasti jouluviski!
Glenfarclasia hyvistä käsin valikoiduista sherrytynnyreistä. Voiko mennä vikaan? Ei!
Osui ja upposi. Hieno mausteisuuden kavalkadi. Nappivalinta jouluviskiksi. Nyt sitten pitäisi vaan kaapista taas ensi jouluna löytää jotain yhtä hienoa.
-
Kymmenen vuoden odotus
Valamo 10 y.o., Cask. No. 385 – ”Primus Spiritus”, 1st Fill Bourbon, tynnyröity 7.10.2015, pullotettu 8.10.2025, 58.5%
Mistähän sitä aloittaisi. Vuodesta 2015 kai. Valamon tislaamo oli uusi. Varsinaista viskiä tislaamolta ei ollut vielä tullut pullollistakaan. Eikä sitä oltu tätä hommaa aloitellessa käytännössä edes tislattukaan muutamaa kokeiluerää lukuun ottamatta.
Viskisiepon a.k.a Mika Hakkaraisen ajatuksissa oli silti pyörinyt jo hetken ajatus josko hommattaisiin kimpassa tynnyri Valamolta ja olen melko varma siitä, että olin jos en ensimmäinen, niin ainakin ensimmäisten joukossa joiden kanssa hän aiheesta ajatuksia vaihtoi.
Kuten aiemmista kirjoituksistani on käynyt ilmi, on itselläni omanlaiseni suhde Valamoon, joten kovin pitkää suostuttelua ei omalla kohdallani projektin käynnistämiseksi tarvittu. Mika käynnisti osakkaiden haalimisen ja projekti nytkähti käyntiin keväällä 2015. Sopimusasiat osakkaiden kesken hoidettiin kuntoon kesän 2015 aikana.
Käynnistyvaikeuksia
Tislaamon käynnistäminen on aina iso projekti ja sitä pääsimme osaltamme seuraamaan. Heinäkuussa 2015 saimme tislaamolta viestin, että aloittelu hieman takkuaa. Elokuussa puolestaan ilmeni, että mäskäyssammion kanssa oli ”pieniä” haasteita. Itse asiassa haasteet eivät olleet kovin pieniä. Vuonna 2019 tynnyriomistajien karonkassa käydessäni tarina oli seuraava:
Valamon harmaita hiuksia aiheuttanut mäskisammio Suurimmat haasteet ja meidänkin tynnyrin viiveet olivat kiinni mäskäyssammiosta. Mäskäyssammion rakentaneen Pohjolan Konepajan Risto Toivanen kertoi omien sanojensa mukaan suunnilleen seuraavaa: ”Meille oli kerrottu, että mäskiä tehtäessä se pohjalle jäävä aines muistuttaa lähinnä sellaista löysäksi keitettyä kaurapuuroa. Kun tultiin ensimmäisen kerran paikalle sitä katsomaan, niin se oli enemmänkin ihan vaan betonia! Siinä sitten ruvettiin miettimään miten tästä eteenpäin”.
Lopputulemana oli, että mäskisammiota muokattiin useaan otteeseen. Pohjan ritilät tehtiin uudestaan, koko lämmittämiseen tarkoitettu höyryseinä laitettiin uusiksi jne. ”Taisimme ottaa vähän takkiimme tätä tehdessä, mutta lopputulos on tärkein”, kertoi Toivanen.
Projekti etenee
Tuotanto Valamolla lähti kunnolla käyntiin syksyllä 2015. Mikä hienoa, tynnyrimme #385 oli ihka ensimmäinen yksityisen tahon tilaama tynnyri, joka tislaamolla täytettiin. Siinäkin mielessä nyt pullossa oleva viski on osa Valamon viskihistoriaa. Se on tätä kirjoittaessa edelleenkin ainoa kymmenvuotias Valamon viski joka on pullotettu tämänvuotisen Suomalaisen Viskin Päivän erikoispullotteen lisäksi!
Ajan kanssa saimme käytännössä miltei vuosittain tislaamolta samplen, jonka avulla pystyimme seuraamaan kypsymisen edistymistä. Koronavuosien aikana tähän tuli pieni paussi. Samplemäärät olivat hyvin maltillisia – sanaleikki sallittakoon – ja niitä pääsi maistelemaan vaihteleva porukka tynnyrinomistajia. Koko matkan ajan ”laaduntarkkailusta” kuitenkin vastasi myös pieni ydinryhmä. Tällä järjestelyllä ainakin näin lopputulosta miettiessä pääsimme toivottavasti kaikkia tynnyrinomistajia tyydyttävään lopputulokseen.
Tisleen kehittymistä oli ajan saatossa ilo seurata. Nuoruuden sikunaisuuden ja raakuuden pyöristyessä ja muuttuessa yhä kypsemmäksi oli silti ilo huomata, että tietty tislaamon profiili pysyi mukana ja tunnistettavana. Tietty havuinen pihkaisuus ja lakritsaisuus on kantanut myös lopulliseen pullotettuun viskiin.
Ensimmäiset n. 5 vuotta viskimme kypsyi Valamon kellarissa. Tynnyrimme kypsyi ensimmäiset 5-6 vuotta Valamon tislaamon kellarivarastossa. Tislaamo oli kuitenkin huomannut, että se ei välttämättä ollut aivan optimaalinen paikka suurempien tynnyrien kypsymiseen. Tynnyrimme siirtyikin siis jossain vaiheessa matkaa loppukypsytykseen Ilomantsiin Valamon Viinihermanin isoon varastoon, jossa suurin osa Valamon viskistä kypsyy. Siirron jälkeen oli hauska huomata, miten viskin kypsyminen vauhdittui entisestään, joten ratkaisu oli varmasti oikea.
Koko matkan ajan osakkaita tiedotettiin sähköpostilla ja meillä oli myös oma Facebook-ryhmä, jossa vaihdoimme ajatuksia. Teimme kirjalliset sopimukset ja sain kunnian olla myös Mikan valitsemana varahenkilönä. Projektin aikana kolme osuutta 25:stä vaihtoi omistajaa. Yksi osakas katosi hetkeksi ”kartalta”, mutta pitkällisen metsästyksen jälkeen osuus saatiin jaettua uudelleen. Yhdestä osakkaasta puolestaan ehti myös aika jättämään ja omistus siirtyi hänen leskelleen, joten tämä pullotettu viski on tavallaan myös kunnioitus hänen muistolleen.
Koko projektin ajan me olimme kuitenkin porukka. Välillä mietittiin koska viski pullotettaisiin, miten samplet jaettaisiin jne., mutta yhtäkään riitasointua ei ainakaan omiin korviini asti kantautunut. Kahdeksan vuoden kohdalla päätimme, että kaksi vuotta lisää ei varmasti tee ainakaan pahaa, kunnes 8.10.2025 tasan kymmenen vuotta ja yhden päivän viskin tynnyriin valuttamisen jälkeen se pääsi pulloon.
Ennen pullotusta mietimme myös hetken oman etiketin teettämistä, mutta päädyimme kuitenkin Valamon omaan tyylikkääseen ja persoonalliseen etikettiin. Halusimme kuitenkin siitä huolimatta nimetä viskimme. Koska tiesimme, että se oli ensimmäinen yksityiselle täytetty tynnyri painimme hetken nimen kanssa. Teimme Mikan kanssa muutaman ehdotuksen ja niistä nimeksi valikoitui ”Primus Spiritus” – joka kääntyköön vaikkapa muotoon ”Ensimmäinen henki”. Ainakin omasta mielestäni oikein osuva nimi.
Yhteenvetoa
Tynnyrin hinnaksi muodostui pyöreästi n. 13 000 €. Siitä alun kulujen osuus oli 3100 € ja loppulasku sitten sen vajaat 10 000 €. Viskitisleeksi valikoitui alun kokeiluiden jälkeen savuton tisle ja tynnyrinä oli 200 litrainen entinen bourbon-tynnyri. Tynnyristä irtosi kypsytysvuosien jälkeen 163 litraa, joten enkelten osuus oli kohtuullinen ja odotettavissa oleva n. 2% / vuosi + samplet. Jokaiselle osakkaalle siis kotiutui kolmetoista 0,5 litran pulloa, joiden hinnaksi kaikkineen muodostui n. 40 € / pullo. Omasta mielestäni hyvinkin kohtuullinen hinta pienen tislaamon käsityötuotantona tehdystä uniikista suomalaisesta – ja jopa maailman mittapuulla uniikista ortodoksisen luostaritislaamon viskistä.
Lähtisinkö uudestaan mukaan tällaiseen projektiin? Aivan varmasti. Kuten Viskisieppo hyvin asian tiivisti – lähinnä harmittaa ettei ostettu kahta tynnyriä ja annettu sen toisen kypsyä vielä seuraavan kymmenen vuotta!
Sitten siihen viskiin!
Tuoksu alkaa viljaisen maukkaana. Hunajaa ja vaniljaa. Hunajamelonia. Lakritsitoffeeta. Mentholin raikkautta. Lakritsivicksejä. Paahdettua tammea. Tilkka vettä tuo esiin kuusenkerkkää ja pihkaisuutta. Kuin kävelisi raikkaassa havumetsässä sateen jälkeen kurkkupastilli suussa.
Suutuntuma on paksun öljyinen. Makea alku kuivuu hetken päästä antaen viljaiselle kuivuudelle tilaa. Vahaa – mehiläisvahaa. Tuhtia maltaisuutta siivittää kuusenkerkän mietoakin miedompi vivahde. Aavistuksen pippurinen. Hetken päästä huulille ja suuhun nousee yllättäen loppua kohti tomusokerimainen makeus.
Jälkimaku on todella pitkä. En haluaisi verrata tätä mihinkään skottimaltaaseen, mutta lähimpänä ovat Clynelish ja Glencadam – molemmat tislaamoita joiden viskeistä itse pidän. Tämä on kuitenkin erityinen viski erityiseltä suomalaiselta ortodoksiluostarin tislaamolta – ja se on meidän oma viski, jota ei ole kenelläkään muulla!
Loppusanat
Loppuun vielä kiitos koko tynnyriporukallemme, mutta ennen kaikkea sen alullepanijalle, valvojalle ja asianhoitajalle, eli Hakkaraisen Mikalle. Teit ison ja arvokkaan työn, josta me kaikki saamme nyt nauttia. Tämä oli hieno ja kärsivällisyyttä vaativa projekti, mutta sellaisia pitää elämässä aina välillä olla.
Kiitos kuuluu myös Valamon tislaamolle. Tislaamomestari Asko Ryynäselle, Taposen veljeksille, pyyteetöntä työtä tekevälle Isä Nasarille ja suureen skeemaan vihitylle Isä Antonille, joka oli aikanaan alullepaneva voima koko tislaamotoiminnalle Valamon luostarissa.
-
Turpeinen kivenhakkaaja
Ardmore 13 y.o., Bottled for Viskiryhmä Turku, Refill Sherry Puncheon, Cask no. #120000010, dist. 24.4.2012, bott. 2.6.2025, 240 bottles, 59.7%
Suomalainen viskikulttuuri on siitä hieno ilmiö, että täältä löytyy upeita puuhamiehiä, jotka puskevat härän lailla eteenpäin vaikka valtiovalta jaksaa laittaa kapuloita rattaisiin. ”Tynnyrillinen viskiä harrastajille – no mikäs siinä”. Ja useampana vuonna peräjälkeen. ”Kuka sen sitten muka hoitaa, maksaa, jakelee ja hoitaa tullit – en minä ainakaan!”. No ei hätää! Turun primus motor hoitaa!
Ja niin hoiti taas kerran. Viskiryhmä Turun Mika Lindström on mies ja voima jo vuosittaiseksi ilmiöksi nousseen Viskiryhmä Turku -nimisen Facebook-yhteisön vuosittaisen yksityispullotteen takana. Vuonna 2025 pulloon päätyi haastava Ardmore:
Tuoksun aloittaa savuinen viljaisuus. Kuin kaurahiutaleita, jotka ovat saaneet osakseen vieressä kyteneen heinäpaalin savua. Aavistus sitruunankuorta. Kalkkia, mineraalisuutta. Kuin hankaisi kahta rannalla maannutta kiveä yhteen. Taustalla häilyy valkoisten rypäleiden kuoria ja anteeksipyytävää makeutta. Kuin sherry yrittäisi vähän nostaa nokkaansa ja pyytäisi sitten anteeksi, että tuli häiritsemään.
Vesitilkka nostaa hetkeksi esiin vehreyttä – tuoretta ruohoa ja vastapuristettua oliiviöljyä. Mutta ennen kaikkea mallasta. Kuivaa savuista mallasta.
Maku alkaa kuivana, mutta mukana on aavistus hedelmiä. Kuivattuja sellaisia. Hyvällä tapaa hapan twisti. Muuttuu nopeasti kuivan puhtaaseen savuisuuteen. Vesitilkka nostaa savua ja kuivuutta entisestään esiin. Todella mineraalinen – kiviä suussa! Jälkimaussa mallas nostaa päätään. Kuiva, savuinen ohramallas.
Haastava. Ei todellakaan helppo. Mutta nämä onkin pullotettu meille harrastajille. En laittaisi tätä lasiin ensikertalaiselle, enkä toiskertaisellekaan. Vaatii aikaa ja ajatusta. Ja se jos mikä on itselleni hyvän viskin merkki…
Nämä Turun pullotteet ovat hieno esimerkki siitä mitä saadaan aikaiseksi kun pieni ja isompikin ryhmä yhdistää haaveensa ja toteuttaa sen. Ei se ole niin vaikeaa jos sen osaa!
