• Glen Moray -tasting
    Maisteltua,  Tastingit

    Elginin klassikoita

    Viskimaailmassa on paljon tislaamoita, jotka tekevät kaikessa hiljaisuudessa ja ilman suurta markkinointimetelöintiä oikein mainioita viskejä. Glen Moray on tästä loistava esimerkki. Kokoonnuimme syyskuun alussa pienellä porukalla maistelemaan tämän kynttiläänsä hieman vakan alla pitävän tislaamon tuotantoa.

    Glen Moray on tislaamona jäänyt tietyllä tavalla monien muiden varjoon. Se ei pidä tuotteistaan mitenkään kovaa meteliä ja perusrangen hinnat ovat sangen edullisia. Maailmalta monia sen tuotteita saa yleisesti alle 25€ pullohintaan ja kotoisessa Alkossammekin hinnat ovat selvästi mallasviskitarjonnan edullisemmasta päästä.

    Hintojen ei kuitenkaan kannata antaa hämätä. Glen Moray tuottaa nimittäin oikein oivallisia viskejä, joita nauttiessa ei tarvitse kiristellä hampaitaan ja miettiä, olisiko edellisen loputtua varaa ostaa uutta pulloa. Ne ovat myös mainio portti kokemattomammalle mallasviskien maailmaan.

    Maahantuoja Norexin tiloissa viettämämme ilta alkoikin tällä perusrangen läpikäynnillä ja laseista löytyivät seuraavat tuotteet:

    • Glen Moray Elgin Classic
    • Glen Moray Sherry Cask Finish
    • Glen Moray Port Cask Finish
    • Glen Moray Peated

    Pakkaa sekoittamaan oli myös laitettu yksi yllätysviski ja ilta alkoikin sillä, että Ville Puskala Norexilta pisti osallistujat arvuutusleikin kautta pähkäilemään mistä lasista yllätysviski löytyisi. Laseja oli siis viisi, mutta esillä olevia tuotteita vain neljä. Turpeinen Peated oli kaikille helppo löytää ja Elgin Classicin taisi myös käytännössä kaikki bongata.

    Haastetta oli kuitenkin loppujen osalta. Yllätysviski sekoitti pakkaa melkoisesti ja itsekin lankesin tähän ansaan. Portviiniviimeistelty vielä löytyi, mutta sherryversio ja ylläri menikin sitten jo iloisesti sekaisin. Glen Morayn sherryviimeistely oli nimittäin yllättävänkin kepeä, vaikka tietyn hedelmäisen vivahteen mukanaan toikin. Sherryviimeistellyksi luulemani viski osoittautuikin loppujen lopuksi blendiksi, mutta ei ihan miksi tahansa blendiksi, vaan 33-vuotiaaksi Cutty Sark -viskiksi.

    Omat suosikit tuosta perusrangesta ovat Glen Elgin Classic ja Port Cask Finish. Classic on kepeä, helppo, mukavan maltainen viski, jota saa ilokseni Alkosta myös pienemmässä pullossa joka on helppo napata mukaan vaikka mökkireissulle ja nautiskella ihan vaan viskistä nauttimisen ilosta.

    Port Cask Finish tuo puolestaan mukaan mukavan hedelmäisen vivahteen ja mukavasti lisää runkoa. Oikein kelpo viski hintaisekseen.

    Single caskeja ja muita herkkuja

    Oikein hyviä viskejä siis, mutta mitäs tämä tislaamo sitten niiden lisäksi pystyy tarjoamaan? Pienen suolapalan jälkeen oli aika siirtyä illan toiseen kattaukseen, johon koollekutsuja Juhis, a.k.a Finwhisky olikin sitten kaivellut omia varastojaan, joita täydennettiin muutamalla pullolla Norexin puolelta. Ja olipahan viskejä!

    Järjestyksessä maistelimme seuraavat tuotteet:

    Glen Moray 12 y.o., ´97

    Glen Moray 12 y.o., 40% (pullotettu 1997)

    Kypsän hedelmäinen tuoksu, jossa pyöri sitrusten paletti, erityisesti appelsiini. Tuoksussa oli myös jotain vastapuristettuun oliiviöljyyn liittyvää vihreyttä ja pientä pippurisuutta. Aavistuksen saippuainen sivuvivahde tosin vaivasi itseäni hieman tässä.

    Maussa oli mukavasti mallasta, mutta pieni kitkeryys ja jo tuoksussa tuntunut saippuainen vivahde vaivasi. Olisiko sitten niin, että Glen Moray on oikeasti parantanut vuosien saatossa tisleensä laatua? Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli jo 25 vuotta sitten pullotettu viski, joka varmasti on nähnyt ennen tämän päivän korkkaustaan monenlaista.

    Ei siis ihan paras startti, mutta tästäpä nämä eivät sitten muuta kuin parantuneet!

    Glen Moray 9 y.o. Single Cask, Marsala finish

    Glen Moray 9 y.o., Single Cask, Marsala Cask Finish, bottle no. 158, cask filled 2010, bottled 2019, 57,8%

    Nyt siirryttiin sitten oikeasti asiaan! Juhiksen tislaamolta kyytiinsä nappaama Marsala Cask lempinimellä ”From Graham Love” oli jo melkoista nektaria.

    Tuoksu oli kuin joku olisi vieressä pureskellut Juicy Fruit -purukumia. Upean makeaa hedelmäisyyttä, vaalea nahkaisuutta, kuin joku olisi rapsutellut uuden nahkasohvan pintaa. Tuhti ja paksu tuoksu täynnä sekahedelmäcocktailia ja kaiken sitoi yhteen kevyen siirappinen yleisvivahde.

    Maku oli täynnä kypsiä hedelmiä. Suun täyttävän öljyinen fiilis. Nahkaa, aavistus kitkeryyttä – ei pahaa, vaan sellaista, joka saa kuolan valumaan. Vesitilkka kuivatti hieman alun makeutta.

    Kaiken kaikkiaan upean hedelmäinen viski!

    Glen Moray Port SC
    Glen Moray 10 y.o, Single Cask, Port Finish

    Glen Moray 10 y.o., Single Cask, Port Cask Finish, bottle no. 172, cask filled 2009, bottles 13.6.2019, 55,1%

    Marsalasta siirryttiin Portviinitynnyrissä majailleeseen versioon. Tuoksu oli huomattavasti mausteisempi, mutta tynnyri ei itsessään ollut ollut aivan yhtä antelias kuin ensin maistettu Marsala-tynnyri. Tuoksussa ja maussa iski läpi pieni raakuus, jota vesitilkka tasoitti nostaen esiin kirpeää hedelmäisyyttä ja tislaamon omaa profiilia.

    Ei niin hyvää kuin Marsalassa majaillut versio, mutta oikein maistuvaa tämäkin. Tarkemmat nuotit tästä yksilöstä jäivät jotenkin mukavan jutustelun ohessa kirjoittamatta. Oli varmaan joku hyvä juttu kesken…

    Glen Moray 15 y.o., Burgundy

    Glen Moray 15 y.o., Single Cask, Burgundy/Bourgogne cask, cask filled 2007, bottled 2022, 61,3%

    Huikeaa nektaria! Upeaa makeutta, joka sekoittuu viinimäiseen happamuuteen. Kypsää persikkaa, hunajaa, punaisia marjoja ja hedelmiä. Maussa nahkaa, täyteläistä hedelmäisyyttä, luumuja.

    Tietty hedelmäisyys tuntui viimeistään tässä vaiheessa iltaa nousevan kantavaksi teemaksi, joskin se oli jokaisen viskin kohdalla hieman erilaista. Joissain tuhdimpaa marjaisuutta, jossakin kohtaa taas hennompia vaaleita hedelmiä, kuten hunajamelonia ja karambolaa.

    Tämä punaviiniviimeistelty vei kuitenkin kielen mennessään ja jossain vaiheessa kynäkin jäi näemmä pöydälle ja nautinto vei voiton kirjoittamisesta.

    Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish

    Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish, 46,3%

    Prosentteja vähän vähemmän, mutta ikää enemmän. Iästä huolimatta, tästä jo teini-iän ylittäneestä versiosta löytyi Glen Moraylle tyypillistä kepeyttä, mutta ikä toi mukanaan sikaritupakkamaisia vivahteita, pähkinäisyyttä ja tiettyä mentholmaista raikkautta – olisiko sitten portviiniviimeistelystä?

    Maussa ikä tuntuu. Hienolla tavalla tasapainoinen ja kypsä – joskin silti raikas, eikä millään tavalla tunkkainen. Tämä osoitti, että Glen Moray myös vanhenee hienosti menettämättä teräänsä.

    Glen Moray 2011, Peated Port Cask

    Glen Moray 2011, Peated Port Cask Finish, ”Master Distiller’s Selection”, dist. 2011, bottled 2018, 46%

    Turpeinen viimeiseksi! Nahkaa, hedelmää, hienosti tuoksuun ja makuun integroitunutta savua. Siinä missä perusrangen turpeisessa versiossa savu tuntuu hieman väkinäiseltä, niin tässä se on hienon tasapainoisesti mukana. Olisiko sitten portviini auttanut tasoittelemaan pahimmat särmät? Oikein kelpo viski, joskin tässä seurassa se jäi hieman single caskien jalkoihin. Mukava illan lopetus silti!


    Tämä tasting osoitti, että yksi Glen Morayn taika on, että se kypsyy hienosti mitä erilaisimmissa tynnyreissä säilyttäen silti tislaamon perustisleen tietyn kepeän ja raikkaan maltaisuuden. Vaikka olen jo aikaisemminkin arvostanut Glen Morayta, niin tämä ilta siirsi sitä kyllä selvästi keskemmälle omaa viskikarttaani. Kiitos vielä kerran illan isännille, eli Norexin Villelle ja Jaakolle sekä puuhamies Juhikselle!

  • Yoichi Single Malt
    Maisteltua

    Japanin turvetta

    Nikka Yoichi Single Malt, 45.5%

    Japaniteemaa jatkaakseni Alkosta löytyy tällä hetkellä oikein maukas oikea japanilainen viski. Yoichi Single Malt.

    Tuoksussa makean suolaista turvetta, myös savuisuutta, mutta pääpaino on turpeessa. Pienellä odottelulla savu nousee enemmän esiin ja sekoittuu hennon sitruksiseen vivahteeseen – ripaus limetinkuorta. Puinen mausteisuus nousee myös esiin. Vesitilkka nostaa esiin vihreyttä – aavistuksen kuivunutta niitettyä heinäpeltoa kuumana kesäpäivänä. Aavistus ”maatalon pihaa”.

    Maku on alkuun pähkinäisen turpeinen ja makean savuinen. Turve nousee selvästi esiin, mutta taittuu Van Houtenin kaakaojauheen suuntaan. Pitkä ja pehmeä jälkimaku, jossa turve pitää edelleen pintansa, mutta myös maltaisuus nostaa päätään. Vesilisä tasoittelee reunoja tehden tästä kermaisempaa ja pehmeämpää. Samalla raikkaus nostaa päätään tuoden esiin mentholmaisen vivahteen.

    Tapanani on, että en ennen omia nuotteja paljon pullonkylkiä tai muiden sanomisia katsele. Olin suorastaan hämmästynyt kun aloin lukea laatikonkylkeä. En muista koska omat havainnot olisivat menneet näin yksi yhteen sen kanssa mitä laatikon kyljessä luki!

    Yoichilla on siis töissä joku, jonka kanssa maut ja tuoksut menevät yhteen! Ei sillä, että vertaisin itseäni tislaamoammattilaiseen, mutta olisi hauska tietää kuka nuo laatikon kuvaukset on kirjoittanut, sillä aika yksiin meni havainnot. Toisaalta saattaisi mokoma tyyppi olla tylsää seuraa tastingissä, kun molemmat vaan nyökkäilisivät toistensa havaintoja

    Kaiken kaikkiaan kuitenkin oikein maistuva aito japanilainen mallasviski. Ikämerkintöjä ei toki ole, mutta veikkaisin että lähellä kymppiä ollaan. Jos tämä olisi sokkona laitettu nenän eteen, olisin sanonut Caol Ila. Eikä huonoimmasta päästä.

  • Japanilaiset viskit
    Yleinen

    Japani ja viski – parempaan päin

    Japanilainen viski on viime vuodet ollut kiven alla tai normaaliharrastajan budjetin ulottumattomissa. Tunnelin päässä näyttää kuitenkin olevan valoa.

    Japanilaisista viskeistä on muutaman viime vuoden aikana ollut aika paljon parranpärinää. Osa japanilaisista viskeistä myytävinä ei ole Japania nähnytkään, paitsi ehkä pullotuslaitoksen. Jos yhtään epäilet olisiko joku harkitsemasi viski japanilaista, vai uitettu tankeissa jostain muualta päin maailmaa vain japanissa pullotettavaksi, niin suosittelen tarkistelemaan tätä Viskisiepon linkkaamaa kaaviota. Japanilaisena viskinä nimittäin on viime vuosina myyty huikea määrä viskiä, joka ei oikeasti ole valmistettu, kypsytetty tai edes pullotettu Japanissa!

    Ja perimmäisenä syynä tähän on pitkälti se, että japanilaisen viskin ympärillä pyörinyt hype sai 2000-luvun alussa – viimeistään puolessa välissä – aivan uskomattomat piirteet. Japanilainen viski nousi käsittämättömään maailmanmaineeseen muutaman syyn ansiosta. Näistä toinen oli sittemmin viskipiireissä melko pahasti sovinistisilla kommenteillaan ryvettynyt Jim Murray muutamalla viskiarviollaan, joita porukka luki kuin piru raamattua. Toinen rehellisempi syy japanilaisen viski nousulle toki oli myös se, että japanilaiset viskit olivat oikeasti laadukkaita ja voittivat sokkomaisteluissakin monia palkintoja. Pari kultamitalia plakkariin ja jengi höyryää pää märkänä ostoksille. (Älkää rakkaat lukijat tehkö samaa virhettä. Skottipuoleltakin löytyy loistavia ”nimettömämpiä” tislaamoja.) Muutama suomalainen viski on saanut viime aikoina samaisia palkintoja, joten nähtäväksi jää nouseeko hype samoihin mittoihin!

    Muutaman tunnetun viski-ihmisen ylistävät kommentit ja japanilaisten viskien kansainvälisissä kilpailuissa voittamat palkinnot kuitenkin aiheuttivat sen, että japanilaisen viskin maailmanmarkkinahinta ei vaan kivunnut, vaan kipusi räjähdysmäisesti. Yhtäkkiä aikaisemmin vain kotimaan markkinoille myytyä viskiä haluttiin myydä kaikkialle maailmassa. Japanilaisetkaan tuskin ovat tyystin immuuneja mahdollisuudelle saada käärittyä rahaa, ja lähtivät hakemaan myyntimahdollisuuksia myös muualta maailmassa.

    Ikävänä seurauksena näin viskiharrastajan näkökulmasta oli, että myynti veti, mutta tuotantokapasiteetti ei riittänyt. Ja tietäähän sen miten siinä käy. Kun menekkiä olisi, mutta laadukasta tuotetta ei, niin hintahan siinä nousee. Kaiken lisäksi samaan aikaan kotimarkkinoilla japanilaisen viskin menekki oli laskenut ja monia tislaamoita oli suljettu. Ikävimpänä esimerkkinä tästä Karuizawan tislaamo, joka suljettiin juuri kun japanilaisen viskin maailmanmarkkinat aukesivat. Sen seurauksena Karuizawan viskit – jotka oikeasti ovat todella hyviä – ovat nousseet aivan huikeaan kulttimaineeseen.

    Samoin kävi monille edelleen tuotantoaan jatkaville tislaamoille ja niiden pullotteille. Alkossa myytiin aikanaan Yamazakin tislaamon sherrytynnyrissä kypsytettyä viskiä 79,90€ hintaan. Samaista viskiä halajavan pitää tällä hetkellä avata kukkaronnyörejään n. 8000€ verran! Ja kyllä. Omastakin kaapista tuo pullo aikanaan löytyi. Kyllä se hyvää oli, mutta en minä siitä lähihoitajan neljän kuukauden palkkaa maksaisi!

    Samanlaisia aivan hulluja esimerkkejä löytyy valtava määrä. 12-vuotiaasta japanilaisesta viskistä saa edelleen maksaa monesti kolminkertaisen hinnan skottimaltaaseen verrattuna. Ja ihan vaan siksi, että se on niin harvinaista. (No joo… missähän ne Springbankin hinnat tällä hetkellä menevät?)

    Parempaan päin?

    Mitä minä mitään kapitalismista ymmärrän, niin asioilla on tapana tasapainottua. Kun kysyntää on, niin tuotantoa tupataan lisätä. Ja sitten taas lisääntynyt tarjonta tasoittaa hintoja – kunnes joku taas ajattelee, että ”hei, tässähän olisi mahdollisuus kerätä vähän lisää pääomaa”, kuten ikävä kyllä monet skotlantilaiset tislaamot tuppaavat tällä hetkellä ajattelemaan.

    Japanissa pätevät varmaan ihan samat markkinatalouden säännöt, mutta siellä oikeasti huomattiin menekin kasvaessa, että jotain tarttis tehdä. Tuotantoa puskettiin ylös jo ihan sen vuoksi, että kotimarkkinat alkoivat kuivumaan. Mustapukuisille miehille tarjottiin heidän töistä lähtiessään ei-oota, kun lasiin olisi haluttu hyvästä viskistä tehty high-ball. Tislaamot puskivat yhden vuoron sijaan kahta tai kolmea, tynnyrintekijät haalivat tynnyreitä ympäri maailmaa ja toivottavasti hyödyntävät jatkossa myös japanilaiselle viskille niin ominaisen maun tuovaa japanilaista tammea.

    Tämän seurauksena ainakin itse toivon, että japanilaisten viskien hinta alkaa taas pikkuhiljaa laskemaan. Jokainen oikeasti japanissa tehty, kypsytetty ja maistamani mallasviski on ollut laadukasta, hyvää ja japanilaisella pieteetillä tehtyä. Toivon oikeasti, että hintojen toivottavasti laskiessa yhä useampi viskiharrastaja budjettiin katsomatta pääsisi nauttimaan näistä hienoista tuotteista.

    Viskin valmistus vie aikaa. Sen varmaan tietävät kaikki tätä lukevat. Japanissa tähän onneksi herättiin melko nopeasti. Kun menekki ylitti odotukset herättiin kasvattamaan tuotantoa. Valitettavasti mukaan mahtui myös lieveilmiöitä, kuten skottiviskin laivaamista Japaniin, jossa se pullotettiin japanilaisena. Suurimmat tislaamot, kuten Yamazaki ja Yoichi pyrkivät varmasti välttämään tätä, mutta ikävä kyllä markkinoille putkahti myös melkoinen määrä upouusia tislaamoita, joilla ei ollut mitään tekemistä viskin tislaamisen kanssa. Osa näistä oli täysin onnenonkijoita, osa sitten taas esimerkiksi vanhoja riisiviinatislaamoita, jotka yrittivät päästä markkinoille omalla ”viskillään”, joka ei ollut mallasohraa nähnytkään.

    Ps. ja oma kaappi

    Omat kokemukseni japanilaisesta viskistä rajoittuvat pitkälti oman kaapin tarjontaan. Sieltä löytyy viskejä, jotka olen kerännyt omilta reissuilta, tai pyytänyt kavereilta aikanaan kun he ovat olleet reissussa. Harrastukseni alkuaikoina japanilaiset viskit olivat ”kuriositeetti”. Niitä ei löytynyt ihan joka paikasta ja jos löytyikin, niin ne olivat vähän outoja ja usein tuli ostettua niiden sijasta joku vielä tutustumaton skotlantilainen mallas. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä tietyllä tapaa virhe, mutta tässä harrastuksessa ei oikeasti koskaan voi varmasti tietää minne nokka vie.

    Ja mikä tämän koko kirjoituksen sitten saikaan aikaiseksi? Omaan rakkaaseen monopoliimme ilmestyi joku aika sitten pitkästä aikaa Yoichia, joka on ihan oikeasti tislattu, kypsytetty ja pullotettu Japanissa. Ja kaiken lisäksi se oli vielä kohtuuhintaista!

    Koppasin pullon kainaloon, vaikka ikämerkintää ei kyseisessä viskissä olekaan. Se kuitenkin kertoo siitä, että ilmeisesti tuotannon kasvattaminen Japanissa alkaa vihdoin viimein kantaa hedelmää ja jotain toivoa on siitä, että älyttömät hinnat, jotka ovat ihan vaan kysynnän ja tarjonnan lakien vuoksi nousseet, alkavat laskemaan.

    Kunhan aika riittää, niin tarkoituksena on perehtyä vielä enemmän japanilaisiin viskeihin, markkinaan yms. näin kirjallisella tasolla. Aiheesta on kirjoitettu paljon, mutta ei välttämättä tällä ensimmäisellä kotimaisella. Siihen asti annan vinkin. Jos yhtään epäilyttää onko se japanilaiseksi luulemasi viski oikeasti japanilaista, niin kurkkaa varmuudeksi jo tuolta jutun alusta löytyvää listaa. Ja suhtaudu silti ennakkoluulottomasti!

  • Glencadam 15 y.o.
    Maisteltua

    Herkän haastava herkku

    Glencadam 15 y.o., 46%

    Glencadam on itselleni kohtalaisen uusi tuttavuus. Tislaamon kymmenvuotias onnistui vakuuttamaan, joten hankintalistalle päätyi myös viisi vuotta pidempään tynnyrissä majoittunut pullote. Pettyä ei tarvinnut! Tämä tislaamo tekee hienoja viskejä.

    Tuoksussa vihreitä omenoita, sitruunasorbettia, raikasta maltaisuutta. Hassulla, mutta hyvällä tavalla myös jotain sinappista potkua ilman sinapin etikkaisuutta. Piti käydä kokeilemassa maustekaapilla ja löytyihän se yhtymäkohta – Colman’sin sinappijauhetta!

    Mutta ei tämä toki pelkkää sitä ole. Ei suinkaan. Raa’ahkoa aprikoosia, kukkaisuutta. Kuin olisi metsäpolulla kävellyt kielojen ohi. Makeaa vaniljaa, joka sekoittuu kookoksen kuoreen. Ajan kanssa tuoksu pehmenee kermaiseksi ja tuo mieleen voikeksit. Upea tuoksu!

    Maussa vihreät omenat tekevät paluun. Sitruksista öljyisyyttä. Kuin puristaisi sitruunankuorta, josta pirskahtelee sitrusöljyä ilmaan ja se osuisi kielelle. Alkuun aavistuksen makea, mutta sen jälkeen hyvällä tapaa maukas karvaus nousee esiin.

    Herkkä viski. Tämä ei hyökkää, mutta haastaa. Koko ajan tapahtuu jotain ja paljon, mutta mitä? Kaikkia nyansseja on hankala kuvailla tai löytää.

    Jälkimaku kestää todella pitkään. Jos jotkut viskit ovat sarjaa ”otin huikan, mutta mihin se katosi”, niin tämä ei todellakaan kuulu siihen sarjaan. Useamman minuutin jälkeen huomaa edelleen maiskuttelevansa suutaan ja ihmettelevänsä, että mikäs tämä juttu nyt oikein oli?

    Minulle se on upean viskin merkki. Ja sitä tämä on!

  • Ardbeg Wee Beastie
    Maisteltua

    Nokinen nuorikko

    Ardbeg Wee Beastie, 5 y.o., 47.4%

    Ardbeg Daytä vietettiin tänä vuonna 4. kesäkuuta. Omassa kaapissa tämä tislaamo on melkoisen aliedustettuna verrattuna moneen muuhun harrastajaan. Mitään sen suurempaa syytä sille ei ole. Makoisia viskejä tekevät ja omassakin kaapissa valikoima on ollut aikanaan huomattavasti laajempi. Liekö sitten heidän markkinointijyränsä ja sen tuhat erilaista aavistuksen tekemällä tehtyä NAS-pullotetta, jotka ovat itseäni hieman tästä tislaamosta karkottaneet.

    Positiivisena yllätyksenä tislaamo julkaisi jo joku aika sitten rehellisesti viisivuotiaan pullotteen. Omasta mielestäni on hienoa, että korulauseiden ja mystisten nimien (ei, sillä etteikö tälläkin sellainen olisi) sijaan painetaan pullon kylkeen ikämerkintä. ”Tämä on nuorta, eikä me häpeillä kertoa sitä.” Hienosti tehty!

    No mites se itse viski sitten. Tuoksussa nokisen tervaista savua. Makeaa hedelmäisyyttä, vaaleita sellaisia – ananasta, karambolaa. Vihreää maltaisuutta. Vivahdus palanutta kumia.

    Maku alkaa kuivan tuhkaisella savuisuudella, mutta muuttuu nopeasti makeammaksi ja savuisuus kääntyy bbq-kastikkeella sivellyn grilliruoan suuntaan. Hedelmäisyys seuraa mukana tuoksusta, mutta on kypsempää.

    Oikein kelpo nuorikko. Ardbegille nuoren iän pullon kylkeen painamisesta rehellisyyspisteet. Nuoren viskin fiiliksiä, mutta se ei haittaa ainakaan itseäni yhtään niin paljon kuin jos ikä olisi jätetty mainitsematta. Itselläni ei ole mitään nuoriakaan viskejä vastaan, jos ne vaan ovat hyvin tehtyjä ja maistuvia. Tämä kuuluu siihen sarjaan.