Pikkupakkasen säväyttämä joulukuinen lauantai. Keskipäivän rauhallinen hetki. Ihmisillä ei kiire mihinkään. Mikä sen parempi hetki osallistua viskitastingiin!

Ruttopuiston Pikkulinnussa järjestettiin 2.12.2023 Stewart Buchananin johdolla hieno johdatus itselleni aikaisemmin vieraaksi jääneen Glengassaugh’n tislaamon viskeihin.

Stewart on kokenut viskimies, joka on puuhaillut jo hyvän tovin BenRiachin, Glendronachin ja myös nyt maistelussa olleiden Glenglassaugh -tislaamon viskien parissa. Kokeneena suomenkävijänä hän on monelle paikallisellekin viskiharrastajalle tuttu kasvo, jonka jutustelua niin viskeistä kuin tislaamoista on aina ilo kuunnella.

Pieni historiapläjäys

Glenglassaugh’n historia tislaamona on sanalla sanoen melko ailahteleva. Tislaamo itsessään on vanha. Se on perustettu alunperin jo 1875, mutta sen tuotanto on ollut aikojen saatossa hyvinkin katkonaista ja omistaja on vaihtunut moneen kertaan. Ennen nykyistä omistajaansa Brown-Formania sen omisti sama porukka, joka pyöritti myös edellä mainittuja BenRiachia ja Glendronachia, kunnes koko tislaamokolmikko vuonna 2016 siirtyi jo mainitun omistajansa ”talliin”.

Tislaamon kriittisimmät hetket koettiin sen ollessa aikanaan Edringtonin omistuksessa. Tislaamo oli käytännössä suljettuna vuodesta 1986 vuoteen 2009. Varastossa oli tuohonkin aikaan vanhempaa tuotantoa kypsymässä, mutta käytännössä tislaamo oli muuten täysin suljettuna.

Stewart tiesi kertoa, että kuparivarkaudet olivat jo tuohon aikaan ihan yleinen juttu. Kävipä sitten eräänä myöhäisenä iltana niin, että tislaamon pihaan oli ilmestynyt kaksi pakettiautoa, jotka kerran parissa tunnissa tislaamoa kiertänyt vartija huomasi. Kävi ilmi, että nämä pakettiautot eivät olleet laillisilla asioilla, vaan olivat ehtineet keräämään jo melkoisen määrän tislauspannuja yhdistäviä kupariputkia ja olivat juuri alkaneet paloittelemaan mäskisammion kuparikattoa, kun poliisi saapui paikalle ja pisti porukan rautoihin.

Tästä on mäskisammiossa edelleen muistona ylimääräinen sauma. Stewartin mukaan on hyvin todennäköistä, että jos tätä ”kupariporukkaa” ei olisi saatu verekseltään kiinni ja he olisivat ehtineet purkaa tislaamoa yhtään pidemmälle, niin loppukin tislaamo olisi sen seurauksena todettu käyttökelvottomaksi ja lappu olisi lyöty luukulle lopullisesti. Onneksi näin ei käynyt, sillä Glenglassaugh tekee nykyäänkin hyvää viskiä!

Viskien pariin

Glenglassaugh on uudistanut kuluneena vuonna portfoliotaan. Vanhat pullotteet ovat väistyneet uusien tulokkaiden tieltä ja pullojen muotoilukin on kokenut muodonmuutoksen. Yhtenä syynä kuulemma vuonna 2025 voimaan astuvat uudet pakkauslait, joissa on määrätty paljonko viskipullo saa painaa sen sisältöön verrattuna. Glenglassaugh’n uusi pullo täyttää nämä määritelmät jo nyt, mutta uuden lain voimaantulo tarkoittanee sitä, että moni muukin tislaamo tulee uudistamaan pullojaan seuraavan parin vuoden aikana.

Viiden viskin tastingsetti koostui seuraavista viskeistä:

Glenglassaugh Evolution, 50%
Raikas tuoksu, toffeeta, vaniljaa, kypsiä trooppisia hedelmiä, ananasta.

Maussa makeaa mallasta, vaniljaa, mukavasti kevyttä tammisuuttaa ja hedelmäisyyttä. Suutuntumaltaan raskaan öljyinen.

Tämä n. 6-7 -vuotias viski ilhadutti erityisesti öljyisyydellään, raikkaudellaan ja puhtaudellaan tuoden hienosti esiin tislaamon ominaispiirteet. Puhdas bourbon-kypsytys ei juuri anna armoa, jos tisle itsessään ei ole kunnossa ja tässä se oli. Hyvä johdanto tislaamon luonteeseen.

Glenglassaugh 12 y.o., 45%
12-vuotias on sekoitus bourbon, PX- ja Oloroso-kypsytetyistä viskeistä ja mukana on myös pieni loraus punaviinitynnyreissä kypsynyttä viskiä, joka tuo mukanaan tiettyä tanniinisuutta.

Tuoksussa kevyttä sherryisyyttä ja vaaleaa nahkaisuutta. Pientä rikkisyyttä, appelsiininkuorta ja viinitynnyreiden kuivuutta. Aavistus maakellaria – vähän kuin olisi haistellut tuulen kaataman lahopuun juurakkoa. Häivähdys suolaisuutta.

Maussa sherrykypsytys on aistittavissa. Tummaa suklaata ja marjoja. Tanniinit tuntuvat, mutta eivät kuivata suuta liikaa. Perunakellarin viereisessä rinteessä kasvavasta vadelmapensaasta poimittuja vaapukoita.
Ihan kelpo suoritus tislaamon ensimmäiseksi 12-vuotiaaksi, mutta jäin ehkä hieman vielä kaipaamaan jotain pientä lisää. Mitä, se onkin hankalampi sanoa.

Glenglassaugh Sandend, 50.5%
No nyt! Tuoksussa kookosta, vaniljaa, vaaleita hedelmiä. Ylikypsää ananasta, raikasta sitrusta, piparminttua – ehkä mentholia. Raikkaan viileä tuoksu, jota sävyttää vaniljainen makeus. Kuin olisi kipannut kulhoon tuoreita ananaslohkoja, pilkkonut sekaan hieman mintunlehtiä ja höystänyt koko homman pienellä lirauksella kirkasta sokerisiirappia ja vaniljatangolla.

Maku jatkaa samalla linjalla. Raikasta hedelmäisyyttä, vaniljan makeutta, mukava tammisuus yhtyy mukaan leikkiin. Todella tasapainoinen ja sama trooppisten hedelmien ja raikkauden leikki jatkuu maussa. Jälkimaku on pitkä tammen noustessa enemmän esiin.

Tämä yllätti oikein positiivisesti. Puhdas, raikas, mutta silti täynnä mukavaa hedelmäisyyttä ja tisleen luonne on mukavasti läsnä. Omasta mielestäni tämän tastingin paras viski!

Glenglassaugh Portsoy, 49.1%
Portviinitynnyreissä osittain majaillut savuinen tisle edustaa hieman erilaista lähestymistapaa. Tuoksussa savustettuja kaurahiutaleita, tummaa suklaata. Savua, mutta selvästi makeampaa kuin Islayn savu. Tummia hedelmiä ja sammalmaisuutta.

Maussa makeaa turpeisuutta ja portviinin tummuutta. Grillattuja hedelmiä – aavistuksen hiiltyneitä eksoottisia hedelmiä, nahkaa.

Mukavan tasapainoinen yhdistelmä turvetta, mallasta ja portviinin hedelmiä. Tämä meni toiseksi omalla listallani maistelluista.

Glenglassaugh Octaves, Batch 2, 44%
Tuoksussa paksua ja tuhtia hedelmäisyyttä. Nahkaa, suklaata, tuhdistin mausteita. Melassia, jopa jotain rommimaista. Silti myös pihkaista raikkautta.

Maku ei ole yhtä tuhti kuin tuoksu. Raikasta hedelmäisyyttä. Todella pehmeä. Taustalla mineraalinen vivahde – kuin olisi kiveä nuolaissut. Tasapainoinen maku, joka kuivuu jälkimakua kohden, mutta säilyttää hedelmäisen vivahteen.

Tuoksu antaa odottaa enemmän kuin maku antaa. Kiva viski, mutta ei silti nostata niskakarvoja pystyyn.

---

Omaan makuuni tuntui näistä osuvan eniten puhtaat bourbonkypsytykset, eli Evolution ja Sandend – vaikkakin Sandendissä on ilmeisesti mukana häviävän pieni osa Manzanilla-tynnyreissä kypsynyttä tislettä.

Glenglassaugh’n tisle on kunnossa. Siitä ei ole epäilystäkään. Tislaamon vuosituotanto on pidetty kurissa ja se puskee tällä hetkellä tislettä n. 75% kapasiteetilla. Käymisajat ovat pitkiä – 110-125 tuntia ja tislauspannuja ajetaan rauhallisella lämmöllä. Kaikki tämä näkyy lopputuotteessa. Se ei ole kiireessä tehdyn oloista.

Oli oikeasti hauska päästä tutustumaan itselle käytännössä vieraan tislaamon tuotantoon ja todeta se oikein kelpo viskiksi. Taitaapa tuo Sandend päätyä omaankin kaappiin nyt kun se on saatu maistettua!

Kiitos vielä Stewart Buchananille, Pikkulinnulle ja myös Anoralle, joka on tuonut Glenglassaugh’n tuotteita myös paikallisen A-marketin valikoimiin!