-
Valamon ytimessä
Valamo 10 y.o., Church Wine Cask Matured Limited edition, 52.5%
Maailmassa lienee yksi ainoa paikka joka voi mainita – mutta ei ylpeile asialla – että se tuottaa samoissa tiloissa kirkkoviiniä ja tislaa viskiä. Ja kaiken lisäksi käyttää omia kirkkoviinitynnyreitään viskinsä kypsyttämiseen. Ja se paikka on Valamon luostarin viinehtimö ja tislaamo. Suomalaisen viskin päivän kunniaksi vuonna 2026 julkaistu Valamon kymmenen vuotta kirkkoviinitynnyrissä kypsynyt viski on vaatinut tekijöiltään paljon, mutta lopputulos palkitsee – ainakin allekirjoittaneen.
Mainittakoon heti alkuun, että en ostanut tätä pulloa heti kun se Alkon hyllylle saapui. Hinta hirvitti. Melkein 150€ puolen litran pullosta viskiä on paljon. Varsinkin kun ottaa huomioon sen iän ja puolen litran pullokoon. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä on niin harvinainen tapaus jo ihan viskimaailman mittapuullakin, että kyseessä oli pakko-ostos.
Suomalainen kymmenen vuotta kypsynyt viski – näitä ei montaa vielä ole. Kirkkoviinitynnyri – käytännössä täysin uniikki kypsytystapa. Asiaansa omistautuneiden ihmisten ja tahojen tukeminen – Valamon luostari, Isä Nasari, Asko, Taposen veljekset jne. Siinä jo syitä ostaa pullo. Ja itse asiassa ostin loppujen lopuksi hetken harkittuani toisenkin. Enkä kadu.
Tuoksussa on alussa selvää ”valamolaisuutta”. Kuin ohrataikinaa, jossa seassa kuusenkerkkiä. Tyypillistä alkuaikojen tisleen luonnetta, joka on ehkä sittemmin hieman muuttunut jollain tapaa puhtaammaksi. Hyvin nopeasti homma muuttuu huomattavasti vivahteikkaammaksi ja päästään tynnyrin pariin!
Ylikypsiä hedelmiä, luumuja, veitsellä pieneksi pilkottuja taateleita, tummaa siirappia ja mausteita – neilikkaa, muskottia. Piparkakkuja, joiden päälle on levitetty viikunahilloa.
Maku alkaa makeana ja suun täyttävänä. Makeaa maltaisuutta, jossa on mukana ripaus jotain raakatisleen vienoja jäämiä – joku voisi sanoa, että jopa jotain sikunaisuutta, mutta itse olen taipuvainen määrittelemään sen Valamon luonteeksi. Tummien, makeiden viinirypäleiden kuoria. Juuri niitä tanniineja, kun se kuori onkin vähän paksumpi ja sattuu ehkä puraisemaan vahingossa myös niitä viinirypäleen kiviä. Puisia mausteita, mutta mukana on myös pieni pihkainen sävy. Kuin puraisisi juuri kaadetun männyn oksaa.
Vesitilkka tuo esiin makeutta ja tasapainottaa kokonaisuuden. Koko tuoksu- ja makupaletti sitoutuvat vielä hienommin yhteen.
Tämä on omasta mielestäni tähän asti paras Valamon yleisesti saatavilla oleva viski. Kypsytykseen käytetyt tynnyrit ovat jotain, jota vain Valamolla on käytettävissään ja kun ne yhdistetään uniikkiin tisleeseen, niin palikat loksahtavat hienosti kohdalleen.
Olen monen monta kertaa toitottanut, että Valamon viskit vaativat aikaa kypsyäkseen ja tässä on taas loistava esimerkki. Varsinkin seitsemän ja kymmenen vuoden väli tuntuu olevan ns. kriittinen sille, että nämä tasoittuvat ja hioontuvat – tynnyristä riippumatta.
Jos sinulla siis majailee vaikkapa oma iso täysikokoinen tynnyri Valamolla, etkä ole sitä vielä pullottanut, niin anna sille reilusti aikaa! Ja vinkkaa minulle jos olet pullottamassa – voin aina ottaa pullon tai pari pois kuormaa keventääkseni!
Loppukaneettina – jos Valamo joskus puskee ulos 20-vuotiaan kirkkoviinitynnyröidyn, niin olen jonossa.
-
Kirkossa ei ole kiire
Valamo 7 y.o., Single Cask #244, Unpeated Church Wine Cask, Date casked 21.4.2017, bottled 27.3.2025, bottle no. 274/400, 58.5%
Tämä Valamon yksityispullote löysi tiensä omiin varastoihin erään Turkulaisen Citymarketin parkkipaikalla tapahtuneen pullovaihdon seurauksena. Bongasin sen alun perin herra liemennyksen/Valjasen Instagram-syötteestä jo ennen kuin oma Valamolaisemme oli pullotettu ja kyselin pullovaihdon mahdollisuutta. Ja niinhän siinä kävi, että eräänä helmikuisena iltana lestit vaihtoivat omistajaansa Ravattulan Citymarketin pihassa.
En tiedä pullotteen tarkempaa historiaa sen tarkemmin, kuin että kyseessä yksityinen pullotus ja 50 v. synttäreihin mennessä oli tarkoitus saada viski pulloon. Kyseessä ei siis ole herra Valjasen tynnyri, vaan itselleni vielä vieraaksi jääneen toisen Turun alueella vaikuttavan harrastajan oma projekti. Pullomäärä oli melkoinen ja ilmeisesti siitä suurin osa jäi tynnyrin ostaneelle herralle itselleen.
Siirrytäänpä taustoista itse viskin pariin:
Tuoksu on Valamoa. Ei erehdystäkään. Tunnistettava – hyvässä ja joidenkin mielestä pahassa. Havupuun pihkaa. Lakritsia. Läpi puskee myös nuoruus. Jos tämä olisi ollut oma viski, niin ainakin viisi vuotta lisää. Kirkkoviini on aika taustalla lukuun ottamatta pientä herukkaisuutta.
Maussa kirkkoviini tuo makeutta. Kypsiä makeita luumuja. Vehreyttä ja vihreyttä, johon sekoittuu tummia marjoja. Valamon havuja. Kuin kävelisi loppukesän sateen kastelemassa havumetsässä. Kypsiä mustikoita, jotka alkavat pikkuhiljaa antaa tilaa esiin nouseville sienille. Jotain maakellarimaista.
Tämä on Valamoa. Olen monta kertaa täällä toitottanut, että Valamon tisle kypsyy h-i-t-a-a-s-t-i. Tämä on hyvä esimerkki. Muutaman vuoden liian aikaisin pullotettu. Ymmärrän omalla tavallaan sen, että tämä on aikanaan laitettu tynnyriin tiettyä aikataulua ajatellen, mutta tässä kohtaa olisin luistanut periaatteesta ja odottanut kuusikymppisiin, enkä usko että tämä olisi siihenkään mennessä pilalle mennyt!
Valamon kirkkoviinitynnyrikypsytettyä kymmenvuotiasta Uisgessa maistaneena voin sanoa, että se oli loistavaa! Ilmeisesti se vaa’ankieli on siis Valamon osalta jossain siellä seitsemän ja kymmenen vuoden välillä. Sitä nuoremmat vaativat joko harrastuneisuutta, tai aavistuksen karaistuneempaa luonnetta.
-
Kymmenen vuoden odotus
Valamo 10 y.o., Cask. No. 385 – ”Primus Spiritus”, 1st Fill Bourbon, tynnyröity 7.10.2015, pullotettu 8.10.2025, 58.5%
Mistähän sitä aloittaisi. Vuodesta 2015 kai. Valamon tislaamo oli uusi. Varsinaista viskiä tislaamolta ei ollut vielä tullut pullollistakaan. Eikä sitä oltu tätä hommaa aloitellessa käytännössä edes tislattukaan muutamaa kokeiluerää lukuun ottamatta.
Viskisiepon a.k.a Mika Hakkaraisen ajatuksissa oli silti pyörinyt jo hetken ajatus josko hommattaisiin kimpassa tynnyri Valamolta ja olen melko varma siitä, että olin jos en ensimmäinen, niin ainakin ensimmäisten joukossa joiden kanssa hän aiheesta ajatuksia vaihtoi.
Kuten aiemmista kirjoituksistani on käynyt ilmi, on itselläni omanlaiseni suhde Valamoon, joten kovin pitkää suostuttelua ei omalla kohdallani projektin käynnistämiseksi tarvittu. Mika käynnisti osakkaiden haalimisen ja projekti nytkähti käyntiin keväällä 2015. Sopimusasiat osakkaiden kesken hoidettiin kuntoon kesän 2015 aikana.
Käynnistyvaikeuksia
Tislaamon käynnistäminen on aina iso projekti ja sitä pääsimme osaltamme seuraamaan. Heinäkuussa 2015 saimme tislaamolta viestin, että aloittelu hieman takkuaa. Elokuussa puolestaan ilmeni, että mäskäyssammion kanssa oli ”pieniä” haasteita. Itse asiassa haasteet eivät olleet kovin pieniä. Vuonna 2019 tynnyriomistajien karonkassa käydessäni tarina oli seuraava:
Valamon harmaita hiuksia aiheuttanut mäskisammio Suurimmat haasteet ja meidänkin tynnyrin viiveet olivat kiinni mäskäyssammiosta. Mäskäyssammion rakentaneen Pohjolan Konepajan Risto Toivanen kertoi omien sanojensa mukaan suunnilleen seuraavaa: ”Meille oli kerrottu, että mäskiä tehtäessä se pohjalle jäävä aines muistuttaa lähinnä sellaista löysäksi keitettyä kaurapuuroa. Kun tultiin ensimmäisen kerran paikalle sitä katsomaan, niin se oli enemmänkin ihan vaan betonia! Siinä sitten ruvettiin miettimään miten tästä eteenpäin”.
Lopputulemana oli, että mäskisammiota muokattiin useaan otteeseen. Pohjan ritilät tehtiin uudestaan, koko lämmittämiseen tarkoitettu höyryseinä laitettiin uusiksi jne. ”Taisimme ottaa vähän takkiimme tätä tehdessä, mutta lopputulos on tärkein”, kertoi Toivanen.
Projekti etenee
Tuotanto Valamolla lähti kunnolla käyntiin syksyllä 2015. Mikä hienoa, tynnyrimme #385 oli ihka ensimmäinen yksityisen tahon tilaama tynnyri, joka tislaamolla täytettiin. Siinäkin mielessä nyt pullossa oleva viski on osa Valamon viskihistoriaa. Se on tätä kirjoittaessa edelleenkin ainoa kymmenvuotias Valamon viski joka on pullotettu tämänvuotisen Suomalaisen Viskin Päivän erikoispullotteen lisäksi!
Ajan kanssa saimme käytännössä miltei vuosittain tislaamolta samplen, jonka avulla pystyimme seuraamaan kypsymisen edistymistä. Koronavuosien aikana tähän tuli pieni paussi. Samplemäärät olivat hyvin maltillisia – sanaleikki sallittakoon – ja niitä pääsi maistelemaan vaihteleva porukka tynnyrinomistajia. Koko matkan ajan ”laaduntarkkailusta” kuitenkin vastasi myös pieni ydinryhmä. Tällä järjestelyllä ainakin näin lopputulosta miettiessä pääsimme toivottavasti kaikkia tynnyrinomistajia tyydyttävään lopputulokseen.
Tisleen kehittymistä oli ajan saatossa ilo seurata. Nuoruuden sikunaisuuden ja raakuuden pyöristyessä ja muuttuessa yhä kypsemmäksi oli silti ilo huomata, että tietty tislaamon profiili pysyi mukana ja tunnistettavana. Tietty havuinen pihkaisuus ja lakritsaisuus on kantanut myös lopulliseen pullotettuun viskiin.
Ensimmäiset n. 5 vuotta viskimme kypsyi Valamon kellarissa. Tynnyrimme kypsyi ensimmäiset 5-6 vuotta Valamon tislaamon kellarivarastossa. Tislaamo oli kuitenkin huomannut, että se ei välttämättä ollut aivan optimaalinen paikka suurempien tynnyrien kypsymiseen. Tynnyrimme siirtyikin siis jossain vaiheessa matkaa loppukypsytykseen Ilomantsiin Valamon Viinihermanin isoon varastoon, jossa suurin osa Valamon viskistä kypsyy. Siirron jälkeen oli hauska huomata, miten viskin kypsyminen vauhdittui entisestään, joten ratkaisu oli varmasti oikea.
Koko matkan ajan osakkaita tiedotettiin sähköpostilla ja meillä oli myös oma Facebook-ryhmä, jossa vaihdoimme ajatuksia. Teimme kirjalliset sopimukset ja sain kunnian olla myös Mikan valitsemana varahenkilönä. Projektin aikana kolme osuutta 25:stä vaihtoi omistajaa. Yksi osakas katosi hetkeksi ”kartalta”, mutta pitkällisen metsästyksen jälkeen osuus saatiin jaettua uudelleen. Yhdestä osakkaasta puolestaan ehti myös aika jättämään ja omistus siirtyi hänen leskelleen, joten tämä pullotettu viski on tavallaan myös kunnioitus hänen muistolleen.
Koko projektin ajan me olimme kuitenkin porukka. Välillä mietittiin koska viski pullotettaisiin, miten samplet jaettaisiin jne., mutta yhtäkään riitasointua ei ainakaan omiin korviini asti kantautunut. Kahdeksan vuoden kohdalla päätimme, että kaksi vuotta lisää ei varmasti tee ainakaan pahaa, kunnes 8.10.2025 tasan kymmenen vuotta ja yhden päivän viskin tynnyriin valuttamisen jälkeen se pääsi pulloon.
Ennen pullotusta mietimme myös hetken oman etiketin teettämistä, mutta päädyimme kuitenkin Valamon omaan tyylikkääseen ja persoonalliseen etikettiin. Halusimme kuitenkin siitä huolimatta nimetä viskimme. Koska tiesimme, että se oli ensimmäinen yksityiselle täytetty tynnyri painimme hetken nimen kanssa. Teimme Mikan kanssa muutaman ehdotuksen ja niistä nimeksi valikoitui ”Primus Spiritus” – joka kääntyköön vaikkapa muotoon ”Ensimmäinen henki”. Ainakin omasta mielestäni oikein osuva nimi.
Yhteenvetoa
Tynnyrin hinnaksi muodostui pyöreästi n. 13 000 €. Siitä alun kulujen osuus oli 3100 € ja loppulasku sitten sen vajaat 10 000 €. Viskitisleeksi valikoitui alun kokeiluiden jälkeen savuton tisle ja tynnyrinä oli 200 litrainen entinen bourbon-tynnyri. Tynnyristä irtosi kypsytysvuosien jälkeen 163 litraa, joten enkelten osuus oli kohtuullinen ja odotettavissa oleva n. 2% / vuosi + samplet. Jokaiselle osakkaalle siis kotiutui kolmetoista 0,5 litran pulloa, joiden hinnaksi kaikkineen muodostui n. 40 € / pullo. Omasta mielestäni hyvinkin kohtuullinen hinta pienen tislaamon käsityötuotantona tehdystä uniikista suomalaisesta – ja jopa maailman mittapuulla uniikista ortodoksisen luostaritislaamon viskistä.
Lähtisinkö uudestaan mukaan tällaiseen projektiin? Aivan varmasti. Kuten Viskisieppo hyvin asian tiivisti – lähinnä harmittaa ettei ostettu kahta tynnyriä ja annettu sen toisen kypsyä vielä seuraavan kymmenen vuotta!
Sitten siihen viskiin!
Tuoksu alkaa viljaisen maukkaana. Hunajaa ja vaniljaa. Hunajamelonia. Lakritsitoffeeta. Mentholin raikkautta. Lakritsivicksejä. Paahdettua tammea. Tilkka vettä tuo esiin kuusenkerkkää ja pihkaisuutta. Kuin kävelisi raikkaassa havumetsässä sateen jälkeen kurkkupastilli suussa.
Suutuntuma on paksun öljyinen. Makea alku kuivuu hetken päästä antaen viljaiselle kuivuudelle tilaa. Vahaa – mehiläisvahaa. Tuhtia maltaisuutta siivittää kuusenkerkän mietoakin miedompi vivahde. Aavistuksen pippurinen. Hetken päästä huulille ja suuhun nousee yllättäen loppua kohti tomusokerimainen makeus.
Jälkimaku on todella pitkä. En haluaisi verrata tätä mihinkään skottimaltaaseen, mutta lähimpänä ovat Clynelish ja Glencadam – molemmat tislaamoita joiden viskeistä itse pidän. Tämä on kuitenkin erityinen viski erityiseltä suomalaiselta ortodoksiluostarin tislaamolta – ja se on meidän oma viski, jota ei ole kenelläkään muulla!
Loppusanat
Loppuun vielä kiitos koko tynnyriporukallemme, mutta ennen kaikkea sen alullepanijalle, valvojalle ja asianhoitajalle, eli Hakkaraisen Mikalle. Teit ison ja arvokkaan työn, josta me kaikki saamme nyt nauttia. Tämä oli hieno ja kärsivällisyyttä vaativa projekti, mutta sellaisia pitää elämässä aina välillä olla.
Kiitos kuuluu myös Valamon tislaamolle. Tislaamomestari Asko Ryynäselle, Taposen veljeksille, pyyteetöntä työtä tekevälle Isä Nasarille ja suureen skeemaan vihitylle Isä Antonille, joka oli aikanaan alullepaneva voima koko tislaamotoiminnalle Valamon luostarissa.
-
Pyhän veden ylistys!
Valamo 10 y.o., SVP 2025, Single Cask no. 390, Unpeated 1st fill Bourbon Cask, Batch 1, 57.7%
Valamon Suomalaisen viskin päivän kunniaksi julkaisema viski on tislaamolle eräänlainen viskimaailman virstanpylväs. Siinä vaiheessa, kun tislaamo voi painaa etikettiinsä kaksinumeroisen luvun on yleensä syytä juhlaan.
Kyseessä oli ikänsä puolesta vielä tässä vaiheessa hyvin rajattu julkaisu. Alkon sovellusta myyntiintulopäivänä tuijottaessa se oli huhujen mukaan näyttänyt hetkellisesti saatavuutta myös verkkokaupassa, mutta vain muutaman minuutin, kunnes tarjolla oli vain eioota. Oma epäilykseni on, että kyseessä oli jonkin sortin kirjausvirhe. Päivitysnapin hakkaaminen pitkin päivää tuotti kuitenkin tulosta. Arkadian Alkoon oli näyttänyt tulleen pieni erä pulloja – taas kerran huhujen mukaan pullotuserä oli hyvin pieni – ehkä yhteensä jossain sadan pullon tietämillä.
Pullomäärä alkoi työpäivän aikaan vähenemään uhkaavasti ja kotiin päästyäni iski oikeasti todellinen Fear Of Missing Out ensimmäistä kertaa viskielämässä. FOMOn pelottelemana otin auton alle ja lähdin kohti Helsingin keskustaa – pullo kun piti saada myös kipeänä olevalle kaverille ja yksi vielä jaettavaksi. Oopperatalon nurkalla päivän mittaan alun kymmenestä huvennut saldo tippui neljästä kolmeen – nyt oli jo kiire!
Auto parkkiin niin nopeasti kuin pystyy, Alkon ovista sisään ja loput pullot mukaan. Tilanne pelastettu! No… niinhän siinä kävi, että muutaman seuraavan päivän aikana pulloja ilmestyi muihinkin myymälöihin, mutta edelleen tätä kirjoittaessa kaikkia muita SVP-pullotteita löytyy Alkosta – paitsi tätä.
No miltä se jaetusta samplepullosta maistettu Valamon kymmenvuotias maistui:
Raikas tuoksu. Rikkaan maltainen ja vaniljainen, mutta sekaan sekoittuu Valamon viskeille tyypillistä kuusenkerkkämäistä havuisuutta ja kirpeää pihkaa. Sitrusta, marenkia, limetinkuorta. Kirpeä raikkaus valtaa alaa. Sitruunalakritsia. Ripaus ruusuvettä ja aromaattista suitsukemaista vivahdetta.
Maussa tuhti makea maltaisuus valtaa ensin kielen. Pyöreään kermaisen pehmeää vaniljaa. Häivähdys hieman karamellisoitunutta tomusokeria. Maku muuttuu nopeasti hyvällä tavalla aavistuksen tanniiniseen tammiseen suuntaan. Kuivaa lakritsinjuurta. Puhdas ja itseään peittelemätön viski.
Haastava, mutta hieno. Tämä vaatii aikaa – niin lasissa ja ajatuksissa.
Jakaa varmasti mielipiteitä. Tämä vaatii aikaa – ilman vertailuita. Tämä on erilainen, mutta hieno ja uniikki suomalainen mallasviski.
No… lisää on luvassa. Viidellä tynnyrinumerolla eroava kimppatynnyrinne tulee syksyllä samaiseen kymmenen vuoden pullotusikään. En malta odottaa vertailua – mutta sitä on sitten tätäkin rajallisempi määrä – ja vain tietyille ja valituille!
-
Uisge 2025
Uusia tuttavuuksia ja yllätyksiä
Kävelin tämän vuoden Uisgen ovista sisään ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Jokunen etukäteen kiinnostava viski oli tullut bongattua, mutta muuten ajatuksena oli surffailla tiskien välillä avoimin mielin. Ehkä kuitenkin enemmän sillä periaatteella, että vanhojen ja jo maistettujen viskien pariin en juurikaan haikaillut, vaan enemmänkin ottaisin vastaan uusia kokemuksia jos sellaisia eteen sattuisi.
Ja sattuihan niitä! Omalla kohdallani tämä oli ehkä antoisin Uisge sen jälkeen, kun pitkä tauko visiiteissä jokunen vuosi sitten päättyi. Tastingeihin en tälläkään kertaa osallistunut jo ihan ajankäytöllisistä syistä, mutta hyvin tuntui maisteltavaa löytyvän ilman niitäkin.
Valamosta Glasgow’hun
Omaan perinteiseen tapaan ensimmäinen kohde oli Valamon tiski. Tislaamo oli taas kerran tuonut kolme eri tynnyrisamplea maisteltavaksi. Turpeeton Bourbon-kypsytetty #390 kiinnosti jo siksikin, että se on hyvin lähellä meidän oman tynnyriporukkamme syksyllä kymmenen vuotta täyttävää tuotetta. Numeroeroa tynnyrienkin välillä on vain viiden numeron verran.
Profiililtaan viski oli hyvin samankaltainen oman tynnyrimme maun ja tuoksun kanssa, mutta eroakin löytyi. Omasta tynnyristämme löysin viime maistolla ehkä hieman tätä enemmän lakritsaisuutta ja havuista pihkaisuutta. Tässä Uisgen samplessa oli ehkä puolestaan hieman enemmän vaniljaista hedelmää ja se oli ehkä aavistuksen makeampi. Mukavasti marjaisuutta ja aavistus kivaa twistiä tuovaa happamuutta.
Valamon samplet kauniissa rivissä. Seuraavaksi samplen #251 kimppuun. Kirkkoviinitynnyrissä kypsynyt 8-vuotias savuinen tisle osui omaan makuhermoon upeasti. Meinasin oikeasti lentää selälleni kun tarkistin pullon kyljestä prosentit – 63,1%. Tuoksusta tai mausta tämän vahvuutta oli aivan mahdoton päätellä. Niin kermaisen pehmeän savuinen hedelmäisyys lasista paljastui. Todella mainio sample!
Sample #421 oli turpeinen bourbontynnyrissä majaillut kahdeksanvuotias, joka jätti suuhun mukavan tasapainoisen savuisuuden. Savu peittää ehkä hieman Valamon tiettyjä hauskoja piirteitä tällaisessa puhtaassa Bourbon-kypsytyksessä – tai sitten olen vaan tottunut siihen savuttomuuteen omia sampleja maistellessa. Hyvässä tasapainossa silti ollaan tämänkin kanssa. Mukavasti erilainen ja Valamon profiili on hienosti läsnä.
Näistä paras juuri maisteluhetkellä omaan suuhuni oli #251, mutta kaikki hienoja viskejä ja kiitos Artulle, Askolle ja muulle porukalle, että olitte taas tuoneet paikalle jotain uutta ja kivaa maisteltavaa!
Valamon tiskiltä ei tarvinnut kääntyä kuin 180° ja nenän edessä olikin Barrel Rollersin tiski. Kert ja kaverit ovat tehneet hienoa työtä jo muutaman vuoden ajan tuodessaan uusia viskejä meidän markkinaamme. Keihäänkärkenä Glasgow Distilleryn tuotteet, mutta mukaan on saatu hienosti myös Signatoryn viskit.
Glasgow Distilleryn Ximénez-Spinola PX-tynnyrissä kypsytetty oli herkkua. Glasgown valikoimasta lasiin valikoitui Alkoonkin pienenä VYS-leimalla varustettuna eränä saapuva Ximenez-Spinola PX-tynnyreissä kypsytelty savuinen versio. Todella monipuolinen viski, jossa tämän erikoisen ja harvinaisen PX:n elementit tulivat hienosti läpi viskiin asti. Joko kieleni alkaa olla terästä, mutta tässäkään ei kyllä yli 60% vahvuus tuntunut juuri missään. Hienosti on etanoli onnistuttu painamaan piiloon! Kopatkaa pullo mukaanne jos ehditte. Tätä ei kauaa riitä ja mennee kuumille kiville.
Vanha pukki
Pienen tuttujen kanssa vietetyn turinahetken – tai oikeastaan monen niistä – jälkeen lasiin eksyi pitkästä pitkästä aikaa uutta viskiä Porista. Uutta siinä mielessä, että edellisen Old Buckin maistamisesta on jo todella pitkä tovi!
Old Buck Batch No41 oli kauniisti sanoen melko eksoottinen kokemus. Ei tämä nyt sinne suomalaisten top-viskien ryhmään ihan ensiyrittämällä noussut. Tuoksu ja maku olivat todella rikkaat, mutta omaan makuun pakka tuntui olevan ehkä jopa liian hajallaan. Oli savua, oli jotain kamferista ja minttuista, ylikypsää hedelmää jne. Ehkä jopa liikaa makuja näin nopealla yrittämällä ja sitten kuitenkin yllättävän lyhyt viimeinen rykäys.
Old Buckin uutukainen herätti aavistuksen ristiriitaisia tunteita. Ajan kanssa uudestaan jos onnistuu! Aion maistaa uudestaankin, jos eteen tulee. Jotenkin sellainen fiilis jäi tästä, että kyseessä on viski, joka pitää maistaa ns. yksinään, jotta se pääsisi loistamaan paremmin. Veikkaan, että vaatisi myös aikaa ja tuulettumista lasissa. En siis ole valmis tuomitsemaan vielä yhden maiston perusteella, vaikka juuri tässä hetkessä jäikin hieman ristiriitainen tunne. Pullo on ilmeisesti tulossa myös Alkon valikoimiin, mutta hinta saattaa kivuta melko korkeaksi.
Samplehulluttelua Loch Lomondilla
Viereiseltä tiskiltä notkumasta löytyikin sitten herra Finwhisky a.k.a Juhis, joka oli juuri aloittelemassa juttutuokiota Loch Lomondin Alan Reidin kanssa. Juhis tempaisi hihasta viereensä ja sanoi, että tätä ei ehkä kannata missata. No… lasi taskusta ja yht’äkkiä edessä olikin sitten tiskillä tapahtunut minitasting Alanin johdolla.
Alanhan on kaveri, jolta ei jutunjuuri ihan heti lopu. Hän kävi kattavasti läpi Loch Lomondin erikoiseksikin luonnehdittavia tislausmenetelmiä samalla kun laseihin kaatui useampikin sample tislaamon erityyppisistä viskeistä. Lirvahtipa laseihin myös muutama Glen Scotia. Omistajahan kun on samainen Loch Lomond Group.
Loch Lomondia ja Glen Scotiaa monessa muodossa. Laseissa kävi cask samplet niin Sauternes-kypsytetystä Lomond-tislaimilla kypsytetystä tavarasta, Chardonnay-hiivalla käytetystä tislaamospesiaalista, perinteisillä pannuilla tislatusta Bordeaux-tynnyrissä majaillusta tisleestä, PX-kypsytetystä Glen Scotiasta kuin myös Glen Scotian tämän vuoden turpeisesta 14-vuotiaasta Barolo-spesiaalista.
Kaiken kaikkiaan upea läpileikkaus näiden kahden tislaamon erilaisista viskeistä ja vaikka itse tastingiin ei tullutkaan osallistuttua, niin homma tuli hoidettua sitten hienosti tiskillä!
Dálvi tulee!
Tai siis sehän on jo täällä – mutta BlueWhiteSpiritin Dálvi on vasta tulossa. Tämä valitettavasti itselleni pienemmälle huomiolle jäänyt suomalainen yksityinen pullottaja on tunnettu melko eksentrisistä etiketeistään. Kyseessä on varmastikin keino erottautua massasta ja sinällään ihan hyvä näin.
Tällä kertaa en kuitenkaan kävellyt onneni ohi. Kiitos siitä Viskisiepolle, joka puski minut juttusille BlueWhiteSpiritin Jounin kanssa. Heidän uutukaisensa – Dálvi – pääsi yllättämään todella positiivisesti. Vaikka kyseessä on ”Blended Scotch Malt Whisky”, niin mitä ilmeisimmin kyseessä on lähinnä ”teaspoonattu” turpeinen Ben Nevis, johon on lorautettu nimeämissyistä sekaan tilkkanen jotain muuta.
Olipa hyvää! Vaikka etiketti onkin kamala. Voisiko tässä kääntää perinteisen sanonnan ”Moni kakku päältä kaunis” muotoon ”Moni kakku päältä ruma”? Oli miten oli, Dálvi oli oikeasti todella hyvää! Todella perinteinen hieman turpeinen ja hienon täyteläinen Highland-viski, jossa maut ja tuoksu olivat upeasti tasapainossa ja makua riitti pitkään! Jos ja kun tämä Alkon hyllyyn jossain vaiheessa ilmestyy, niin löytää tiensä takuuvarmasti omaan hyllyyn. Oli etiketti siten miten ruma tai kaunis tahansa. Yksi illan positiivisimmista ja puskan takaa tulleista yllättäjistä!
Pientä kritiikkiä ja pari väliviskiä
Tuttujen kanssa turinat jatkuivat ja jotain tuli välissä haukattuakin köökin puolella. Tosin Wanhan kuppila on ikävä kyllä muisto vain. Tölkistä kaadettua Karhua ja juustosämpylä ei nyt ehkä ole ihan sitä mitä viskimessujen ruokatarjoilu voisi olla.
Voisiko vaikkapa nytkin selvästi tyhjäkäytöllä olevaan oikeanpuoleiseen aulatilaan järjestää jotain ruokakärry-tyyppistä evästä, joka ei vaatisi välttämättä mitään käryäviä kärryjä, vaan jotain kylmää suolaista snacksia, tai sitten vaikka vaan hodareita tms? Toki ymmärrän, jos joku sopimustekninen seikka tämän estää, mutta se lienee neuvoteltavissa. Aihe on ollut tapetilla jo monta vuotta, enkä ole käsitykseni mukaan mielipiteeni kanssa lainkaan yksin sen kanssa, että laadukas pikkupurtava varmasti tekisi tilaisuudessa kauppansa.
No, mutinat sikseen. Juustosämpylän päälle lasiin lorahti Vinoblen tiskiltä lasillinen Hunter Laingin The First Editions -sarjan Juraa. Kommenttina lähinnä ”miksi kaikki Jura ei voisi olla tällaista”. Suurin osa tislaamon omista pullotteista on valitettavasti niin umpikaupallistettuja, että itse viski jää aika lailla toisarvoiseen asemaan. Tämä oli kermaista, pehmeää, hedelmäisen vaniljaista ja hunajaisen mausteista. Toivotaan, että tislaamo myös itse ottaa itseään niskasta kiinni, nostaa volttinsa, lopettaa suodattelemisen ja väriaineilla lotraamisen ja laittaa viskinsä kuosiin, koska se voisi olla paljon parempaa!
Glendronachin uudesta sarjasta tuli maisteltua eniten itseäni kiinnostanut Ode to the Dark. Hyvällä tiellä ollaan ainakin tämän perusteella. Hyvinkin perinteistä Glendronachia edustava viski ei ole iältään vielä kovin vanhaa. Alle kymppivuotiaasta puhutaan, mutta makumaailma on hienosti kohdillaan ja prosenttienkaan kanssa ei ole lähdetty pelleilemään. Kiva tuote!
Bruichladdichin tiskiltä lasiin vielä upean hedelmäisen raikas Biodynamic Project, jota ostaisin pullon jos eteen tulisi. Tämä taisi olla illan ainoa viski, jota olen joskus aiemminkin maistanut. Olkoon se osoitus siitä, että tämä on oikeasti hyvää.
Mikäs Micil?
Tässä vaiheessa iltaa olin jo vähän toinen jalka oven välissä lähtemässä kotia kohti, kun Cats & Whiskyn Ando vinkkasi, että Vinicin tiskiltä löytyvä Micil-niminen irkkutislaamo kannattaisi ehkä käydä kurkkaamassa läpi.
Mitenköhän tämän nyt sitten muotoilisi? No vaikka niin, että kyseessä oli illan ehdottomasti positiivisin yllätys monella mittapuulla! Micilin Pádraig Ó Griallais otti vastaan kuin omaan kotiinsa. Heti ensimmäinen viski vakuutti. Mystisesti nimetty B18.4 PHER tempaisi mukanaan upean pehmeällä ja täyteläisen hedelmäisellä tasapainoisuudellaan.
Micilin Pádraig Ó Griallais. Hieno mies hienojen viskien takana! Pádraigin kanssa juttua riitti todella pitkään. Hän kertoili tislaamosta, heidän tuotantomenetelmistään, omasta historiastaan… Tunnelma oli melkein kuin olisi kaverin olohuoneen pöydän ääressä istunut turisemassa viskimaailman yleisistä kuulumisista.
Micil Amontilladon olisin voinut tuon B18.4:n lisäksi napata saman tien mukaani omaan kaappiin, eivätkä muutkaan tislaamon tuotteet niiden vieressä juuri kalvenneet. Tällä hetkellä tislaamolla on vain yksi viski Alkossa, mutta lisää on kuulemma luvassa varsinkin jos menekkiä löytyy. Itsehän aion ainakin ottaa neuvosta vaarin ja kopata mukaani pullon heidän Earls Islandiaan heti kun vaan muistan!
Toivon kaikesta sydämestäni tälle uudelle tislaamotulokkaalle pitkää ikää. Sen verran vakuuttavista ja maistuvista tuotteista oli kyse!
Pitäisikö jostain mutista?
No ei oikeastaan. Kuten jo alussa kirjoitin, oli tämänvuotinen Uisge omalta kohdaltani ehkä kokonaisuudessaan positiivisin kokemus sitten sen jälkeen kun pitkästä aikaa aloin Uisgessa käymään. Pitkään käymättömyyteen ennen koronavuosia oli omat syynsä. Joskus ei aikataulu antanut myöten tai ei vaan oikeasti huvittanut henkilökohtaisista syistä.
Pari viime vuotta on kuitenkin ollut ihan kivaa. Ruokapuolesta jo avauduinkin. Positiivisena puolena tänä vuonna ainakin lauantaina iltapäivän ja alkuillan aikana vesiastioissa oli hyvin vettä saatavilla – lisää niitä voisi toki aina olla ja se oma vesipullo unohtui.
Viime vuonna kirjoituksessani mainitsin, että olisiko Uisgen syytä jotenkin uudistua. Tänä vuonna sitä fiilistä ei oikeastaan tullut niin vahvana. Olisiko sitten syynä ollut se, että tiskienkin takana tuntui olevan jotenkin iloisempi ja vastaanottavaisempi meininki? Porukkaa oli vähemmän ja ihmisillä riitti aikaa höpötellä. Vai onko se fiilis sitten kuitenkin enemmän oman pään sisällä?
Joka tapauksessa oli kiva käydä. Kiitos niin kanssaharrastajille kuin näytteilleasettajille!
