Maisteltua
-
Tervaa ja tummia hedelmiä
Kilchoman Loch Gorm ”2020 edition”, 46%
Kilchomanin nuoren, mutta kovin tuottoisan tislaamon (ainakin julkaisujen määrässä mitattuna) Loch Gorm yhdistelee savua ja sherrykypsytystä. Aiemmat versiot ovat saaneet hieman ristiriitaisia arvioita, mutta tämä vuoden 2020 näkemys aiheesta osoittautui syystäkin kehutuksi tuotteeksi. Tätä kirjoittaessa vuoden 2021 version tynnyrit on jo tislaamolla valittuna. Toivotaan, että tänne Suomeenkin yksi satsi eksyisi!
Loch Gormin tuoksu on makea ja tervaisen savuinen. Sherryn vaikutus on selvä. Lihaisa, salmiakkinen, tummia hedelmiä, märkää männynkaarnaa ja jotain hieman pihkaista. Kiillotettua tammea ja kuivuneita ruokoja.
Maku on mukavasti balanssissa. Tervasavu ja tumma hedelmäisyys maistuvat nätisti. Alussa pieni kalkkinen häivähdys. Kivan paahteinen yleismaku. Jotain joka muistuttaa juuri uunista tulleen rapean leivän kuorta. Jälkimaku muuttuu makeammaksi ja taas kerran tervaiseksi ja hedelmäiseksi.
Yllättävän pehmeä, pyöreä ja makea alusta loppuun. Hieno savun ja sherryn kombinaatio. Kilchomanille hatun nosto siitä, että vaikka valikoima ja erilaisten kypsytysten määrä on laaja, niin nykypullotteet tuppaavat olemaan laadultaan oikein hyvätasoisia. Tykkään!
-
Rikkaan turpeinen Benkku
BenRiach 1994, 14 y.o., Selected and Bottled for Finland, Richly Peated, cask no. 1652, Madeira Hogshead, dist. 1994, bott. Aug/08, 57.5%, bottle no. 239/329
Tämä Benriach kuuluu Suomen markkinoita varten pullotettuihin tuotteisiin, joita tislaamolta saapui useampiakin 2010-luvun vaihteen molemmin puolin. Benriach eli tuolloin uutta nousukauttaan omistajanvaihdoksen jälkeen ja silloinen suomalainen maahantuoja lähti rohkeasti kysymään olisiko tislaamolta mahdollista saada single caskeja myös tänne pohjolaan. Loppujen lopuksi pulloja tuli tosiaan vuosien varrella useita ja ne olivat kaikki oikein kelvollisia viskejä, vaikka toki keskenään erilaisia ja osa parempia kuin toiset.
Kyseinen yksilö on ehtinyt kypsymään Madeira-tynnyrissä 14 vuotta ja se on Benriachin tisleiden turpeisimmasta päästä joka myös tuntuu.
Tuoksussa makeiden hedelmien vyöry, jota seuraa samanaikainen tervainen savuisuus. Ruusuvettä, muskottia, kuin avaisi vanhan tammilipaston jossa säilytetään kuivattuja kukkia.
Maku on tuoksun tavoin makean hedelmäinen, mutta samaan aikaan likaisen, nokisen ja tervaisen savuinen. Maku kuivuu ja esiin nousee tuhkaista puuta ja makeaa happamuutta. Jälkimaku kestää iät ajat tuoden mukanaan kuivaa tammisuutta savun häilyessä edelleen taustalla.
Tämän viski käy melkoista sisäistä hedelmien ja savun taistoa, jossa molemmat ottavat ja antavat vuoronperään. Etiketin ”Richly Peated” ei ole pelkkää sanahelinää. Ihan mukavia Suomi-Benkkuja tänne aikanaan saatiin! Vähissä ovat vaan olleet kotimaan kaupan single caskit viimeaikoina.
-
Make it Suntory time!
Suntory Hibiki 17 y.o., 43%
Klassikkoelokuva Lost in Translation esitteli aikanaan tämän hienon viskin suurelle maailmalle. Suntoryn sekoiteviski Hibiki on yksi japanilaisista klassikoista, joiden pariin on aina yhtä mukava palata. Tosin se palaaminen saattaa tämän pullon tyhjenemisen jälkeen olla taas entistä suuremman kynnyksen takana. Hinta kun on muiden aitojen japanilaisviskien tapaan kivunnut jokseenkin hulluihin lukemiin verrattuna siihen mitä tämä joskus aikoinaan maksoi.
Tämä viski on hienossa tasapainossa. Tuoksussa on hedelmäsalaattia, keveyttä, herkkyyttä. Mausteiden, aprikoosin ja umeshun vivahteita. Kukkaisuutta, marenkia ja tomusokeria.
Maku on sekin balanssissa. Pehmeä, pyöreä, täyteläinen. Vaniljaa ja mallasta sekä tammisuutta, jota tasapainottavat valkoiset hedelmät ja mausteisuus.
Liiankin helppo ja pyöreä viski. Särmikkyyttä tästä on turha etsiä, mutta tämä on upean tasapainoinen, herkkä ja pehmeä. Jään kaipaamaan kun tämä loppuu. Onneksi sitä on vielä jäljellä ja säästelemällä sitä riittää vielä pitkälle.
-
Tammisia uuniomenoita
Longmorn 16 y.o., 48%, ”Brown and green label”
Longmorn on tislaamona yksi niistä ensimmäisistä ”ihastuksista”. Tähän ehkä suurimpana vaikuttimena oli harrastuksen alkuaikoina ostettu tislaamon 15-vuotias pullote, joka on jo ajat sitten sellaisenaan kadonnut valikoimasta. Huutokaupoista sitä saattaa vielä löytää ihan kohtuuhintaan.
Tuon 15-vuotiaan poistuttua valikoimista joskus 2010-luvun alussa vaihtoi tislaamo peruspullotteensa iän 16-vuotiaaksi ja pakkaus muuttui tähän nyt maistellun malliseen. Senkin jälkeen pullo on vielä kokenut uudistuksen ja nykyisin myynnissä on purppuran värisillä korostuksilla koristeltu pullo.
Samalla kun vanhasta 15-vuotiaasta siirryttiin näihin uudempiin pullotuksiin, tehtiin lukemani mukaan tislaamon omistamalla Chivas Regalilla myös päätös siitä, että tislaamon viskejä myytäisiin jatkossa enemmän luksukstuotteena. Tämä näkyy siinä, että pullon alareunaa kiertää nahkaremmi ja hinta on pompsahtanut melkoisesti – keino kai se on sekin työntää luksusta markkinaan. No, miltä se itse viski sitten maistui:
Tuoksussa omenoita, vaniljaa, aprikoosia, vaaleaa hunajaa, kakkupohjaa, inkivääriä, heinää.
Maku alkaa makeana, mutta kuivuu nopeasti. Uuniomenaa ja ripaus kanelia sekä vaniljaa ja mausteisuutta. Rungoltaan ja tuntumaltaan kultaista keskitietä, mutta maku jaksaa kantaa todella pitkään! Jälkimaku on pitkä ja leikittelee tammen, hedelmäisyyden ja hunajaisen vivahteen kesken.
Hieno ja maistuva viski tämäkin on, vaikka ei olekaan mikään tuhannen maun tisle. Wanha 15-vuotias kiilaa silti omissa makumuistoissani tämän eteen ja myönnettäköön, että uudempia versioita ei ole tullut maistettua.
-
Ratapölkkyjä ja nokea
Lagavulin 8 y.o., 1816-2016, 200th Anniversary, 48%
Lagavulinin 16-vuotias voitaneen laskea aika lailla klassikkoviskiksi. Nyt oli aika ottaa selvää miltä puolet nuorempi versio maistuu. Omaan makuuni nämä nuoremmat Lagavulinit ovat yleensä toimineet.
Tuoksussa on makeaa savuisuutta ja tervaisuutta, jodia, suolaisuutta, antiseptisyyttä, sitruunankuorta, raikkautta, inkivääriä, nokea, moottoriöljyä, kreosoottia. Vähän kuin seisoisi ratapölkkyjen vieressä seisovan vanhan höyryveturin vieressä.
Maku on luonnollisesti savuinen, mutta yllättävän puhdas ja raikas – silti täyteläinen ja makea. Nokea, makeaa melassia ja karbolisuutta.
Tämä nuori Lagavulin on itse asiassa aika mukava viski! Tisle maistuu ja ikää ei ole vielä niin paljon, että särmät olisivat hioutuneet. Tämä vei ajatukset Vilppulan juna-asemalle, jossa tuli lapsena kerran jos toisenkin odoteltua junaa mökkimatkalta kotiin palatessa. Viereisellä raiteella odotti puisilla ratapölkyillä lastattuja junanvaunuja dieselveturin jyristessä asemalle – taas kerran haju/tuoksuyhdistelmä, joka on painunut jonnekin aivojen sopukoihin.
