-
Wanhaa koulukuntaa
Glenturret 12 y.o., 2021 (L21), bott. 16.07.21, 46%
Glenturretin tislaamo on kokenut vuosien saatossa melkoisia ylä- ja alamäkiä. Sitä pidetään yhtenä Skotlannin vanhimmista laillistetuista tislaamoista, ellei vanhimpana. Tislaamo on hyppinyt historiansa saatossa omistuksesta toiseen. Vuodesta 1999 aina vuoteen se näytteli suurta osaa Edrington Groupissa, kun sen yhteydessä toimi Famous Grouse Experience -niminen ”elämyskeskus”, joka sai osakseen kovin ristiriitaisen vastaanoton. Vuodesta 2018 sen on omistanut ranskalainen lasitaiteestaaan paremmin tunnettu Lalique, joka viskiharrastajien onneksi on hengittänyt tislaamoon taas uutta henkeä, jota tämäkin uuden aikakauden pullote hyvällä perinteisellä tavalla edustaa.
Ensinuuhkaisulla sherryä – joka ei sinällään ole yllätys. Kypsiä appelsiineja – ehkä jo hieman siellä ylikypsän puolella. Kanelia. Inkivääriä kuivattuna ja sokeroituna ja pienellä suklaapäällysteellä. Pohjanuottina on joku määrittelemätön ”likaisuus”, mutta hyvällä tavalla. Toffeeta hetken odottelulla. Esiin nousee myös eukalyptusmaista raikkautta. Taas kerran – vaatii aikaa lasissa!
Maku alkaa yllättävän kuivana ja tammisena, kunnes nahkainen sherryisyys nousee esiin. Tummaa suklaata ja pieni pippurinen puraisu. Yllättävän raikas. Mynthonilla hierottua tammea. Hetken päästä määrittelemättömiä viinikumimaisia nuotteja. Tämä on jotenkin mauiltaan ”hijlaisempi” kuin odotin. Makeus loistaa poissaolollaan ja tässä on kyse enemmänkin kivasta kuivan sherryisyyden ja puisen mausteisuuden leikistä.
Ensimaistamalla ei nyt ihan saanut kaikkia aisteja pomppimaan innosta. Herätti silti kovasti mielenkiintoa maistaa hetken pulloilmauksen jälkeen uusiksi. Tässä on kivaa vanhan koulukunnan kuivempaa sherryfiilistelyä siinä, missä moni ns. modernimman koulukunnan sherrytelty viski tuntuu olevan selvästi kallellaan makeampaan suuntaan.
-
Bimbeeeer!
Bimber, Batch No. 4, Ex-Bourbon Oak Casks, Batch No. 04/2023, Bott. March 2023, 51.2%
Eli vähän kuin Timbeeeer! – No se oli sellainen tyhmä sanaleikki tähän alkuun. Ihan vaan siksi, koska tämä oli ensimmäinen Lontoolaisen Bimberin tislaamon viski, jonka ikinä olen maistanut. Kehuja kyseisen tislaamon tuotteista on tullut useammasta suunnasta, mutta Viskipullopostin Laura on ollut varmastikin tämän tislaamon vahvimpia puolestapuhujia.
Koska nykyään on helppoa olla altis vaikutteille, niin tilailin maailman kaupoista ”näytteen” myös omaan kaappiin. Moni muukin on Bimberin tuotteita kehunut ja hyväksi todennut. Jos joskus Lontoon lomalle eksyy, niin tällä tislaamolla on myös kohtalaisen helppoa käydä verrattuna siihen, että yrittäisi yhdistää samaan syssyyn jonkun muun tislaamovierailun vaikkapa Skotlannissa.
No mitenkäs se itse viski sitten? Oli hyvää, oli ehkä vähän pahaa. Vaikea kaiken kaikkiaan. Hankalin viski pitkästä aikaa.
Jos jonkinlaiset vaaleat hedelmät avaavat tuoksun. Jotain, joka muistuttaa ystäväni aikanaan tuomaa kroatialaista Slivovitzaa – pullo tosin palautui myöhemmin kaverille, kun sitä ei hänen omasta kaapistaan löytynyt ja tupareissa piti sitä saada ehdottomasti tarjolle. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei se kauhean hyvää ollut. Luumuviinaa siis.
Keltaisia luumuja – varmaan juuri noita ”Slivon” peruja. Vaniljassa pyöriteltyä sitruunan hedelmälihaa. Vihreää maltaisuutta. Juuri puristettua pippurista ja vihreältä tuoksuvaa oliiviöljyä.
Maku iskee heti lasiin kaadettua aika kovaa. Vaatii aikaa lasissa avautuakseen. Reilusti aikaa, mutta sen jälkeen alkaa tapahtua.
Puista vaniljaa. Pippurinen. Tietty happamuuden ja hedelmäisyyden leikki muistuttaa Glencadamin viskeistä, mutta se on hyvä juttu se.
Muuttuu pähkinäisemmäksi ajan kanssa. Saksanpähkinän ”lihan” päälle jäävien kuorien kitkeryyttä. Luumuinen Slivovitz palailee ajoittain. Pientä hunajaisuutta ja pölähdys tattarijauhoja.
Vaatii aikaa lasissa. Tilkka vettä tasapainottaa. Ei millään tavalla helppo viski – ainakaan itselleni. Pidin tämän Glencadam-tyyppisistä fiiliksistä – jos vertailu sallitaan. Fiiliksenä kuitenkin on, että tämä ehkä saa nyt hetken ilmaantua pullossa ennen seuraavaa maistoa.
-
Huile d’olive
SMWS 26.175, (Clynelish) ”Emergency Decadence”, 7 y.o, dist. 16 October 2013, 1st fill ex-bourbon barrel, 1 of 232 bottles, 62.1%
Nuorempaa Clynelishiä SMWS:n pullottamana. Mukavan likainen, yrttinen ja hyvällä tavalla ”likainen” Clynelish. Tislaamon nykymeininki vähän huolestuttaa, mutta onni on, että yksityiseltä puolelta edelleen löytynee ihan hyvää tavaraa. Tämän öljyisyys viehätti, mutta vivahteikkuutta olisi saanut olla enemmän.
Jo tuoksussa nousee esiin selkeä Clynelishin vahaisuus – tosin ilman vesilisää tämä on aika tukossa. Korkeilla prosenteilla lienee osuutensa tähän. Vesilisä nostaa esiin makeaa toffeista mallasta, juuttikangasta, vaaleaa hunajaa ja kevyttä sitrusta, joka voimistuu ajan kanssa.
Suutuntuma on öljyisen paksu, jopa rasvainen, kuin oliiviöljyä olisi huikannut! Underbergan katkeroita, kuivaa tammisuutta. Vettä kiitos!
Tilkka vettä (aika reilu sellainen) pehmentää ja tuo esiin Clynelishin kaiken alkoholin takaa. Pientä tietynlaista ”likaisuutta”, aavistus öljylampun tai petroolilämmittimen tuprauttamaa savua, kuivaa vanhaa puuta, mutta myös maltaan makeutta.
Todella öljyisen paksu Clyne. Veden kanssa saa lotrata huolella, tai muuten kasvaa rintaan pari karvaa lisää!
-
Pipettipeliä
Bladnoch 11 y.o., (2022 Release) 46.7%
Bladnochin tislaamo on kokenut historiansa aikana kovia hetkiä. Jo vuonna 1817 perustetun tislaamon koko kypsytetty viskivarasto ja tislauspannut mm. myytiin aikanaan Ruotsiin! Kaikista maista Ruotsiin! Lisää tislaamon historiasta täällä ja joskus ehkä Viskikaapissakin. Nykyisin tislaamolla onneksi menee paremmin ja Bladnochin tuotteita on löytynyt ajoittain jopa kotoisesta Alkosta – tosin aika ronskiin hintaan.
Tislaamon 11-vuotias vuosittain julkaistava pullote osoittautui aika haastavaksi tapaukseksi. Nyt maistelussa oli siis vuonna 2022 julkaistu versio. Eri vuosina julkaistavat versiot saattavat siis vaihdella tässä kuvaillusta:
Tuoksussa heti alkuun kunnon ”sweet & sour” -mix. Tähän ei todellakaan kannata työntää nenäänsä heti kaadon jälkeen, tai muuten tulee ns. turpaan! Hetken odottelulla esiin nousee vaaleaa hunajaa johon sekoittuu sitruunan ja appelsiinin kuoria. Keltaisia rusinoita – sultanoita siis. Makean ja happamuuden sekoitus tuo mieleen Tokaji-viinin!
Vesitippa avaa nokkaa raikkaampaan eukalyptuksen värittämään suuntaan. Raa’ahkoa ananasta. Varovaisesti silti veden kanssa. Tämä lässähtää jos lotraa yhtään liikaa!
Ensimaistolla terävä. Tuoksu antaisi odottaa enemmän pehmeyttä, mutta onneksi tämä rauhoittuu nopeasti saatuaan hetken aikaa lasissa. Happamuuden ja makeuden leikki jatkuu pienen hapenoton jälkeen. Hunajan makuja, mutta ilman hunajan makeutta? Jotain kummaa noituutta, koska ei ole olemassa sokeritonta hunajaa!
Varovainen vesitilkkanen muuttaa homman. Tämä muuttuu kermaiseksi ja alun terävyys katoaa täysin. Toffeeta, makea hunaja tekee paluun, pistaasiloukomia (niitä kreikkalaisia/turkkilaisia ”karkkeja”). Jälkimaku kuivuu tammisen tanniinisuuden suuntaan.
Jännä viski. Vesitilkka lässäyttää alkuun homman, mutta kun sen vesitilkan ja hapen antaa hetken vaikuttaa, niin esiin nousee ihan uusi ja erilainen viski.
Vaatii aikaa ja ajatusta. Tippa vettä, sitten toinen ja tästä alkaa löytää paljon hyviä juttuja. Ensimaistamalla olin jo veikkaamassa hutia, mutta eipä sittenkään! Haastava, mutta palkitseva viski.
Ps. Mitä tästä ns. ”wanhakin” viskiharrastaja taas oppi. Antakaa sille jalolle juomalle kunnolla aikaa lasissa. Älkää hosuko. Leikkikää vedellä jos siihen on mahdollisuus.
-
Suomi, Pohjanmaa, juhannus
Kyrö, Kyrö’s choice, Smoked Rye & Pedro Ximénez Finish, 47.2%
Isossakyrössä sijaitseva Kyrön tislaamo on lienee ainakin kaikille suomalaisille viskiharrastajille tuttu. Jos ei sijaintinsa, niin ainakin viskinsä kautta. Ja ihan selvyyden vuoksi – ainakaan tietääkseni n. 5 kilometrin päässä sijaitseva Tuuralan kylä ei ole millään tavalla liitoksissa omaan sukunimeeni. Saatan kyllä olla väärässäkin. Pitääpä kysäistä vielä…
Ainakin Helsinki-Vantaan lentokentällä on saatavilla neljän pullon setti Kyrön tislaamon viskejä, joiden kautta pääsee maistelemaan eri tavalla kypsytettyjä ja savuisesta ja savuttomasta maltaasta valmistettuja tuotteita. Tästä ”lentokenttäsetistä” tarkempaan analyysiin pääsi tällä kertaa: Kyrö, Kyrö’s choice, Smoked Rye & Pedro Ximénez Finish, 47.2%
Nokka alkaa tutulla Kyrön mausteisuudella. Mukana on kuitenkin selvä hedelmäinen nuotti, joka tuo mukanaan vielä oman lisänsä mukaan peliin. Taustalla häilyy makean savuinen huntu. Ja sitten… makean appelsiinin kuoria, joita on savustettu hetki leppäsavussa. Niin että mitä?
Maku on huomattavasti kuivempi. Tanniineja, mineraalista savua, kalkkinen. Pieni häivähdys PX:stä, mutta tisleen mausteisuus ajaa nopeasti sen ohi. Ruisleipätaikinaa.
Jälkimaku on paahteisen savuisen rukiinen. Kuin olisi istunut sateisena iltana nuotion – tai juhannuskokon lähellä – ja heräisi seuraavana aamuna nuotiossa käynyt hiha suussaan ihmetellen kenen idea oli heittää neilikkaöljyä nuotioon?
Ei nyt ihan lähtenyt. Tietty ruistaikinaisuus häiritsi. Kunnon ruisleipä on todella hyvää, mutta se taikina ei. Perinteisen ruisleivän pitäisi antaa levätä muutama päivä ennen kuin se syödään – fakta johon uskon sen perusteella, että tätini on leiponut ruisleipää yli 50 vuotta – ja se on parasta ruisleipää jota olen syönyt.
Päivien sijaan tämän kohdalla lepoaika olisi ehkä voinut olla sen pari vuotta lisää?
Ps. Kuvan kirja ihan vaan, koska Suomessa on paljon nähtävää ja tästä löytyy ihan hauskoja juttuja.
