-
Imperial – liian iso, väärään aikaan
Suomen Mallaswhiskyseura järjesti elokuun loppupuolella mielenkiintoisen tastingin, jossa päästiin maistelemaan jo kuolleen ja kuopatun, sekä uskomattoman huono-onnisen Imperial-tislaamon tuotteita.
Juhlallisten lähtökohtien puutteesta ei Imperialin tislaamon perustanutta Thomas MacKenzietä voi syyttää. Imperialin tislaamon piti olla kuningatar Victorian Diamond Jubileen – kuusikymmenvuotisen hallitsijanuran juhlien huipentuma – mitä tulee viskin tislaamiseen. Mallastamon piipun nokkaan nostettiin tonneja painanut rautainen kruunu. Kaikki oli suurempaa ja hienompaa kuin yhdelläkään siihen mennessä perustetulla tislaamolla. Vuosi oli 1897.
Vaan toisin kävi. Jo kahden vuoden jälkeen tislaamo suljettiin ja se aukesi uudelleen vasta 1919 – ensimmäisen maailmanpalon jälkeen. Paljon ruusuisemmaksi homma ei sodankaan jälkeen muuttunut, sillä jo vuonna 1925 tislaamo suljettiin uudelleen 30 vuodeksi. Pannut puhisivat taas vuodesta 1955 vuoteen 1985. Omistajat vaihtuivat, kunnes taas 1990-luvun alussa pannut laitettiin viimeistä kertaa kuumiksi, mutta sitäkin kesti vain seitsemän vuotta vuoteen 1998 asti, jolloin Imperial hiljeni viimeisen kerran.
Vuonna 2013 suurin osa vanhoista rakennuksista jyrättiin ja paikalle perustettiin uusi Chivas Brothersin hallussa oleva Dalmunachin tislaamo.
Itse tastingiin oli valikoitunut mukavan laaja ja moninainen kattaus tislaamon pullotteita. Oma epäilyni on, että Cats & Whiskyn Andolla oli ollut näppinsä pelissä mitä tulee pullojen lähteeseen, mutta saatan toki olla väärässäkin. Ilta aloitettiin hieman eri järjestyksessä kuin viskit tastingalustalla olivat. Mutta mikä tastingalusta kyseessä olikaan! Upein ja hienoin, joka edessäni on koskaan tastingissä ollut. Jutun aloituskuvassakin näkyvän alustan oli taiteillut Suomeen sotaa pakoon tullut nuori ukrainalaistaiteilija Veronika.
Tastingin jälkeen mietimme hetken miten palkita hänet upeasta työstään ja hetken pyörittelyn ja huutokauppa-ajatuksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että jätettäköön alkuperäinen teos seuran arkistoihin ja jokainen lahjoittakoon haluamansa summan Veronikalle suoraan. Toivon ainakin omasta puolestani, että Veronikalle lähti asiallinen avustus jokaisen osallistuneen toimesta!
Mutta sitten itse viskeihin suunnilleen muistamassani järjestyksessä:
Illan viskit yhteispotretissa. Imperial 23 y.o., Concerto Single Cask, dist. Mar. 1998, bott. Jan 2022, 49.1%
Sain kunniakseni maistaa tätä samaista viskiä jo kevään Uisgessa. Arvotin sen silloin yhdeksi illan hienoimmista viskeistä!
Tuoksu: Aivan karkkia – tarkemmin vaahtokarkkia. Tomusokeria, greippiä, trooppisten hedelmien ilotulitusta, vaniljaa, vihreitä nallekarkkeja, sitruksenkuorta. Hapanta makeutta
Maku: Juicy Fruit -purukumia, mutta enemmänkin sitä klassisen purkkanauhan päällä olevaa ”pölyä” kuin itse sitä purkkaa. Ei niin makeaa kuin tuoksu antaa olettaa. Upea happamuuden, makeuden ja tynnyrin tanniinien leikki.
—
Tuhdin hedelmäinen ja leikkisä viski. Esanssista hedelmäisyyttä. Paranee ajan kanssa lasissa. Tämä on sellaisenaan upea viski, joka pitäisi nauttia ns. ilman seuraa. Jäi osittain jalkoihin illan muiden viskien seurassa, mutta ei siksi että tämä ei olisi hyvää. Illan vahva ykkösehdokas, mutta takavasemmalta tultiin tällä kertaa ohi.
Imperial 15 y.o., Special Distillery Bottling, OB, bott. 2008, 46%
Tuoksu: Tuhtia maltaisuutta ja olkia. Grappamainen. Voita ja taustalla joku halvan käsisaippuamainen tuoksu.
Maku: Tylsä. Sanalla sanoen tylsä. Tusinaviskin fiiliksiä. Ei vaan irronnut. Ei sitten yhtään.
—
Jotenkin rasvaisen mitäänsanomaton viski. Tämä oli sitä aikaa, kun tältä mammuttitislaamolta tuupattiin tavaraa blendeihin täytteeksi sen enempää ajattelematta.
Imperial 20 y.o., 1976-1997, Milroy’s of Soho, Single Cask, 59.9%
Tuoksu: Makean kermaista mallasta, aavistus raa’ahkoa aprikoosia. Vaniljakastiketta. Ikäisekseen yllättävän raikas. Kuivattua heinää ja makeaa vaaleaa hedelmäisyyttä. Paahteinen jälkivivahde, joka vie ehkä enemmänkin poltetun tai vanhan Islay-viskitynnyrin suuntaan kuin savuun tai turpeeseen. Hieno tuoksu!
Maku: Makeaa maltaan täyteläisyyttä ja paahteista tammea. Iän tuomaa kuivuutta ja vesitilkka nostaa esiin viinikumimaista hedelmäisyyttä. Hienolla tavalla ikääntynyt ja herkullinen maku. Tämä jässähti kielelle pitkän pitkäksi aikaa. Hieno hedelmien ja vienon tammen leikki. Nosti kuolan kielelle.
—
Omasta mielestäni illan paras viski. Todella hienosti tasapainossa ja paahteinen – hieman jopa paahtoleipämäinen maku iski oivasti!
Imperial 25 y.o., Douglas Laing Old & Rare, dist. Nov. 1981, bott. Feb. 2007, 1 of 270 bottles, 57.2%
Tuoksu: Hupsista sentään. Nyt mentiin pyörän sisäkumiosastolle! Rikkiä. Takaa nousee esiin sherrykypsytyksen tuomaa hedelmäisyyttä, mutta ikävä kyllä tynnyri on ollut ennen täyttöä täynnä märkää pierua, joka pilaa kokonaisuuden.
Maku: Oi voi! Likainen. Liian likainen. Jotenkin poltetun muovinen. On tässä toki ihan hyviäkin juttuja tumman hedelmäisyyden kautta, mutta kyllä nyt on rikkikeppi heilunut liikaa tynnyrin pohjalla ennen täyttöä.
—
Jälkimaku pelastaa hetkeksi, kunnes tympeä rikkisyys taas nousee. Jännä kyllä, tämä nousi illan suosikiksi kun parhaasta äänestettiin. Vaan mitäpä niistä makuasioista kiistelemään.
Dalmunach 6 y.o., Best Dram, 1st fill Oloroso Sherry & Red Wine Firkins, bott. 11/10/2016, bott. 19/09/2023, 58.4%
Dalmunachin vuonna 2013 Imperialin rauniolle perustettu tislaamo tuottaa viskiä Chivas Regalin – eli Pernod Ricardin blendeihin. Tislaamo näyttää kauniilta, mutta sen ainoa tehtävä on puskea vuodessa 10 miljoonaa litraa mallasviskikomponenttia sekoiteviskeihin. Imperial tuotti parhaimmillaan 1,6 miljoonaa litraa. Jo tämä yhtälö kertoo siitä, että laadun sijaan fokus on määrässä. Ei silti, oli mukava taas ruksia yksi maistamaton tislaamo pois omalta listalta.
Tuoksu: Makeaa modernia sherryä, muskottia, mausteita. Punaviinitynnyri puskee läpi. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty fiilis. Juran Red Wine cask tuli mieleen – eikä pelkästään hyvässä. Turha jäädä liikaa analysoimaan.
Maku: Punaviinikypsytys iskee läpi kuin Korkeajännityksen miljoona volttia. Toffeeta ja mausteita. Tästä ei ikävä kyllä jää juuri jälkipolville kerrottavaa. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty viski.
—
Tisle on varmasti laboratoriontarkasti kunnossa, mutta tässä yksityisessä pullotuksessa kypsytys menee täysin pieleen. Pienellä aikaa on yritetty tuupata aivan liikaa makua tynnyristä, ilman että raakatisle on ollut valmiina ottamaan sitä vastaan.
Imperial on kadonnut. Olen itse saanut maistaa muutaman loistavan viskin tältä todella vaikean historian omaavalta tislaamolta. Saimmepa aikanaan Duncan & Taylorin pullottamana oman suomispesiaalinkin, joka tosin jo hupeni jo joku aika sitten omasta kaapista – sen verran hyvää se oli. Jopa poikkeuksellisen hyvää!
Kaiken kaikkiaan tämä tasting jätti itselleni ristiriitaisen olon. Imperial oli varmasti hieno tislaamo – silloin kun se oli. Aikansa lapsi, kuten sanotaan. Liian kunnianhimoinen, liian suuri. Ja tämä vaikutti myös lopputulokseen. Kun mäski, käymisprosessi, pannut ja tynnyrit saatiin kohdilleen, niin hyvää tuli. Toisina päivinä taas ei niinkään.
-
Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha
Hyisenä tammikuun perjantaina kokoonnuimme pienellä porukalla maistelemaan mistä japanilaisen Nikkan tislaamoiden viskit oikein koostuvat.
Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha – eli Nikka Whisky Distilling Co. Ltd. Tammikuisen hyisenä perjantaina pääsimme Finwhiskyn, eli Juha-Matti Virkkulan johdolla tutustumaan mistä on tämän yhtiön viskit tehty. Yoichin ja Miyagikyon tislaamon perustaneen Masataka Taketsurun jalanjäljissä meille avautui läpileikkaus tislaamoiden erityyppisistä Distillery Only -pullotteista, joita käytetään komponentteina tislaamon muissa tuotteissa.
Kuuden viskin setti avasi hienosti miten erilaiset maltaat, hiivakannat, vierteen käymisajat, tislauksen nyanssit ja kypsytys itsessään lopputuotteeseen vaikuttavat. Toki suurimmasta osasta näistä ei niin osanottajilla kuin tastingin vetäjällä ollut tarkkaa tietoa, mutta hyvillä arvailuilla pääsee aina pitkälle! Japanilaiset kun tykkäävät pitää perinnetietoaan vakan alla! Kenties paikan päällä käymällä jotain voisi saada irti?
Juh-Matti a.k.a Juhis oli onnistunut bongaamaan nämä pullotteet maailmalta ja joviaaliin tapaansa halusi, että myös muut viskin ystävät pääsivät niistä nauttimaan. Pullokoko oli kuitenkin sen verran nafti – vain 180 ml – että porukka oli pakko pitää melko pienenä. Loppujen lopuksi meitä oli pöydän ympärille kerääntynyt kuusi henkilöä.
Maukas kattaus aloitettiin hieman kevyemmän tyylistä viskiä tislaavan Miyagikyon tuotteilla, joista
edettiin sitten Yoichin vastaaviin. Makueroja löytyi melkoisesti ja suosikit jakautuivat porukan
kesken, joka osoittaa näiden tislaamoiden tuottavan mukavan monipuolisia viskejä.
Illan viskit Miyagikyo, Malty & Soft, distillery limited (22B42B), 55%
Tuoksu: Vaaleita hedelmiä, persikkaa, mallasta, sitruksen kirpeyttä, yuzu-hedelmiä (pakkohan sen on olla yuzua, eikä mitään muuta sitrusta, kun on kyse japanilaisesta viskistä?), lyijykynän teroituspurua, toffeeta.
Maku: Mallasta, pehmeä ja raikkaan kevyt suutuntuma, kiva pieni happamuus. Tammisuutta, mutta pienellä makealla vivahteella.
Muuta: Kevyt ja ilmava viski. Silti maukkaan täyteläinen ja vivahteikas.
Miyagikyo, Fruity & Rich, distillery limited (12B32B), 55%
Tuoksu: Todella hedelmäinen, kukkainen, hunajamelonia ja trooppisia hedelmiä. Aprikoosia ja vaahtobanaanikarkkeja. Tomusokerisen makea.
Maku: Makeaa trooppista hedelmäisyyttä. Vaniljainen kuivempi tammisuus saapuu tasoittamaan makua. Todella täyteläinen. Mallas maistuu hienosti mukana.
Muuta: Trooppisten hedelmien ilotulitus. Tuoksun ja maun alun makeus kuitenkin vähenee ja alta paljastuu kuivempi tammisuus ja tanniinisuus. Karkkiviski, mutta alla piilee osoitus siitä, että tämä on todella laadukas tisle. Harvoin maltaiden sokerit saadaan muutettua näin upean monivivahteisiksi!
Miyagikyo, Sherry & Sweet, distillery limited (18B06A), 55%
Tuoksu: Aavistus kumia ja rikkisyyttä, nahkaisuutta. Pieni likaisuus sopii silti tuoksuun oikein hyvin, ei häiritse ja jopa sopii siihen. Fazerin liköörikonvehteja. Hentoa suklaisuutta.
Maku: Tummaa hedelmäisyyttä, nahkaa. Juuri sopivan kypsiä luumuja – kuoren pienen kitkeryyden ja makean hedelmälihan toimiva yhdistelmä – sellaisia jossa ollaan ihan ylikypsän rajalla. Kaiken päällä on fiilis kuin istuisi vanhassa hieman pölyisessä kirjastossa.
Muuta: Todella tasapainoinen ja pitkä maku. Sherry leikittelee ja kuivuu kivasti loppua kohti. Toi mieleen omien isovanhempieni vanhan kotikirjaston, jossa oli pölyisiä nahkakantisia kirjoja, vanha mahonkinen työpöytä ja pöydällä musteastia, jonka pohjalla oli tilkka kuivunutta kirjoitusmustetta. Hyvää!
Yoichi, Woody & Vanillic, distillery limited (16B10B), 55%
Tuoksu: Vaniljaa, bourbonia. Täyteläisen paksu tuoksu. Dallaspulla, jonka päälle on raastettu sitruunankuorta. Vastaleikattua ruohoa ja vaniljakastiketta.
Maku: Täyteläistä vaniljaa, rutkasti tammea. Häivähdys Amarettoa – mantelisuus on selvästi läsnä – niin pienenä karvautena kuin makeutena.
Muuta: Laskiaspulla mantelimassalla ja sitruunankuorella. Hauska viski. En ole itse varsinkaan Amaretton ystävä, mutta tässä se on enemmänkin juuri mantelimaisuutta, jota upea vaniljaisuus täydensi hienosti.
Yoichi, Sherry & Sweet, distillery limited (16B08C), 55%
Tuoksu: Yllättävän tukkoinen tuoksu. Tämä oli ainoa johon lisäsin vettä. Sherry, mallas. Hankala saada oikein mitään irti. Ns. bulkkisherry. Olisiko ollut vähän väsyneessä tynnyrissä, vai onko tehty siksi, että voidaan sanoa osan viskistä kypsyneen sherrytynnyrissä ja tarkoituksena on ollut sekoittaa tämä jonkun muun joukkoon?
Maku: Aavistuksen tunkkainen sherry. Kyllä täältä jotain hedelmiä löytyy, mutta jotenkin tämä jää vajaaksi. Menee sarjaan ”kyllähän tätä juo, mutta jotenkin odotin parempaa”. Jää tässä seurassa jalkohin.
Muuta: Itselleni illan ehkä pahin pettymys. Olisin odottanut enemmän. Syytän tynnyriä. Ollut ehkä vanha ja väsynyt. Vähintäänkin refill, jos ei sitten second refill.
Yoichi, Peaty & Salty, distillery special ( 16B16C), 55%
Tuoksu: Vienoa savuisuutta. Ei hyökkää millään tavalla. Lakritsinjuurta, suolaista mineraalisuutta. Vaniljaa, hiilipölyä ja sitrusta. Mökkirannan auringopaahtamaa rantakivikkoa, jonka vieressä on poltettu edellisenä iltana nuotiota.
Maku: Tasapainoista makeaa savua, aavistus suolaisuutta, vaniljaa, öljyisin suutuntuma maistetuista. Selvästi lähimpänä Alkostakin saatavilla olevaa nykyistä Yoichin pullotetta, joskin ehkä vähemmän savuinen.
Muuta: Savu nousee kunnolla esiin vasta jälkimaussa ja jämähtää kielelle pidemmäksi aikaa. Itse asiassa todella pitkäksi aikaa. Onko tässä joku salainen ”japaninsavu”, sillä se tuntui nousevan vielä seuraavana päivänäkin kielelle?
Oma suosikkini maistetuista oli Miyagikyo, Fruity & Rich. Tämä oli lähinnä sydäntä myös kahdella muulla osallistujalla. Loput äänet jakaantuivatkin sitten ihan miten sattuu. Yhden suosikki oli savuinen Yoichi, toisen sherryinen Miyagikyo ja kolmannen vei muistikuvieni mukaan mukanaan bourbonkypsytetty Yoichi.
Jälkipuinneissa pöydälle nousi vielä muutama herkku Juhiksen varastoista. Mm. kohtalaisen harvinainen La Maison du Whiskylle pullotettu Chihibu Paris Edition 2022 sekä Suntoryn klassikkoblendi Hibikin erikoisversio – Hibiki Japanese Harmony, Master’s Select.
Chichibu Paris Edition 2022 / Hibiki Japanese Harmony Master’s Select Kaiken kaikkiaan siis upea viski-ilta Suomessa harvoin saatavien japanilaisviskien parissa. Sopii elää toivossa, että Japanin viskituotannon kasvaessa meille Suomeenkin alettaisiin taas saamaan lisää tarjontaa nousevan auringon maasta. Varoituksen sana on silti edelleen paikallaan. Kaikki Alkossa japanilaisena myytävä viskikään ei ole oikeasti japanilaista. Edelleen moni japanilaisena myytävä viski on Skotlannissa tislattua viskiä, joka on vain pullotettu Japanissa.
Jos kuitenkin haluat oikeasti Japanissa tehtyä viskiä, niin nappaa kyytiisi joko Nikka Yoichi Single Malt tai Miyagikyo Single Malt. Ne ovat tätä kirjoittaessa todennäköisesti ainoat oikeasti pelkästään Japanissa kokonaan tislatut, kypsytetyt ja pullotetut single maltit joita Alkosta saa.
Japanilaiset viskit ovat joka tapauksessa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana olleet melkoisen mullistuksen myllertämiä. Jos aihe kiinnostaa yhtään enempää, niin olen yrittänyt raapaista aihetta pintapuolisesti tässä kirjoittamassani jutussa. Koko juonen päästä kiinni päästäkseen täytyisi kuitenkin olla melkoinen salapoliisi. Japanilaiset kun tykkäävät edelleen pitää varsinkin viskiin tullessa kiinni salaisuuksistaan – vaikka ehkä osa niistä vietetyn illan aikana saattoikin paljastua.
-
Lauantai-iltapäivä Glenglassaugh’n parissa
Pikkupakkasen säväyttämä joulukuinen lauantai. Keskipäivän rauhallinen hetki. Ihmisillä ei kiire mihinkään. Mikä sen parempi hetki osallistua viskitastingiin!
Ruttopuiston Pikkulinnussa järjestettiin 2.12.2023 Stewart Buchananin johdolla hieno johdatus itselleni aikaisemmin vieraaksi jääneen Glengassaugh’n tislaamon viskeihin.
Stewart on kokenut viskimies, joka on puuhaillut jo hyvän tovin BenRiachin, Glendronachin ja myös nyt maistelussa olleiden Glenglassaugh -tislaamon viskien parissa. Kokeneena suomenkävijänä hän on monelle paikallisellekin viskiharrastajalle tuttu kasvo, jonka jutustelua niin viskeistä kuin tislaamoista on aina ilo kuunnella.
Pieni historiapläjäys
Glenglassaugh’n historia tislaamona on sanalla sanoen melko ailahteleva. Tislaamo itsessään on vanha. Se on perustettu alunperin jo 1875, mutta sen tuotanto on ollut aikojen saatossa hyvinkin katkonaista ja omistaja on vaihtunut moneen kertaan. Ennen nykyistä omistajaansa Brown-Formania sen omisti sama porukka, joka pyöritti myös edellä mainittuja BenRiachia ja Glendronachia, kunnes koko tislaamokolmikko vuonna 2016 siirtyi jo mainitun omistajansa ”talliin”.Tislaamon kriittisimmät hetket koettiin sen ollessa aikanaan Edringtonin omistuksessa. Tislaamo oli käytännössä suljettuna vuodesta 1986 vuoteen 2009. Varastossa oli tuohonkin aikaan vanhempaa tuotantoa kypsymässä, mutta käytännössä tislaamo oli muuten täysin suljettuna.
Stewart tiesi kertoa, että kuparivarkaudet olivat jo tuohon aikaan ihan yleinen juttu. Kävipä sitten eräänä myöhäisenä iltana niin, että tislaamon pihaan oli ilmestynyt kaksi pakettiautoa, jotka kerran parissa tunnissa tislaamoa kiertänyt vartija huomasi. Kävi ilmi, että nämä pakettiautot eivät olleet laillisilla asioilla, vaan olivat ehtineet keräämään jo melkoisen määrän tislauspannuja yhdistäviä kupariputkia ja olivat juuri alkaneet paloittelemaan mäskisammion kuparikattoa, kun poliisi saapui paikalle ja pisti porukan rautoihin.
Tästä on mäskisammiossa edelleen muistona ylimääräinen sauma. Stewartin mukaan on hyvin todennäköistä, että jos tätä ”kupariporukkaa” ei olisi saatu verekseltään kiinni ja he olisivat ehtineet purkaa tislaamoa yhtään pidemmälle, niin loppukin tislaamo olisi sen seurauksena todettu käyttökelvottomaksi ja lappu olisi lyöty luukulle lopullisesti. Onneksi näin ei käynyt, sillä Glenglassaugh tekee nykyäänkin hyvää viskiä!
Stewart Buchanan veti mukavan keskipäivän tastingin.
Viskien pariinGlenglassaugh on uudistanut kuluneena vuonna portfoliotaan. Vanhat pullotteet ovat väistyneet uusien tulokkaiden tieltä ja pullojen muotoilukin on kokenut muodonmuutoksen. Yhtenä syynä kuulemma vuonna 2025 voimaan astuvat uudet pakkauslait, joissa on määrätty paljonko viskipullo saa painaa sen sisältöön verrattuna. Glenglassaugh’n uusi pullo täyttää nämä määritelmät jo nyt, mutta uuden lain voimaantulo tarkoittanee sitä, että moni muukin tislaamo tulee uudistamaan pullojaan seuraavan parin vuoden aikana.
Viiden viskin tastingsetti koostui seuraavista viskeistä:
Glenglassaugh Evolution, 50%
Raikas tuoksu, toffeeta, vaniljaa, kypsiä trooppisia hedelmiä, ananasta.Maussa makeaa mallasta, vaniljaa, mukavasti kevyttä tammisuuttaa ja hedelmäisyyttä. Suutuntumaltaan raskaan öljyinen.
Tämä n. 6-7 -vuotias viski ilhadutti erityisesti öljyisyydellään, raikkaudellaan ja puhtaudellaan tuoden hienosti esiin tislaamon ominaispiirteet. Puhdas bourbon-kypsytys ei juuri anna armoa, jos tisle itsessään ei ole kunnossa ja tässä se oli. Hyvä johdanto tislaamon luonteeseen.
Glenglassaugh 12 y.o., 45%
12-vuotias on sekoitus bourbon, PX- ja Oloroso-kypsytetyistä viskeistä ja mukana on myös pieni loraus punaviinitynnyreissä kypsynyttä viskiä, joka tuo mukanaan tiettyä tanniinisuutta.Tuoksussa kevyttä sherryisyyttä ja vaaleaa nahkaisuutta. Pientä rikkisyyttä, appelsiininkuorta ja viinitynnyreiden kuivuutta. Aavistus maakellaria – vähän kuin olisi haistellut tuulen kaataman lahopuun juurakkoa. Häivähdys suolaisuutta.
Maussa sherrykypsytys on aistittavissa. Tummaa suklaata ja marjoja. Tanniinit tuntuvat, mutta eivät kuivata suuta liikaa. Perunakellarin viereisessä rinteessä kasvavasta vadelmapensaasta poimittuja vaapukoita.
Ihan kelpo suoritus tislaamon ensimmäiseksi 12-vuotiaaksi, mutta jäin ehkä hieman vielä kaipaamaan jotain pientä lisää. Mitä, se onkin hankalampi sanoa.Glenglassaugh Sandend, 50.5%
No nyt! Tuoksussa kookosta, vaniljaa, vaaleita hedelmiä. Ylikypsää ananasta, raikasta sitrusta, piparminttua – ehkä mentholia. Raikkaan viileä tuoksu, jota sävyttää vaniljainen makeus. Kuin olisi kipannut kulhoon tuoreita ananaslohkoja, pilkkonut sekaan hieman mintunlehtiä ja höystänyt koko homman pienellä lirauksella kirkasta sokerisiirappia ja vaniljatangolla.Maku jatkaa samalla linjalla. Raikasta hedelmäisyyttä, vaniljan makeutta, mukava tammisuus yhtyy mukaan leikkiin. Todella tasapainoinen ja sama trooppisten hedelmien ja raikkauden leikki jatkuu maussa. Jälkimaku on pitkä tammen noustessa enemmän esiin.
Tämä yllätti oikein positiivisesti. Puhdas, raikas, mutta silti täynnä mukavaa hedelmäisyyttä ja tisleen luonne on mukavasti läsnä. Omasta mielestäni tämän tastingin paras viski!
Glenglassaugh Portsend, 49.1%
Portviinitynnyreissä osittain majaillut savuinen tisle edustaa hieman erilaista lähestymistapaa. Tuoksussa savustettuja kaurahiutaleita, tummaa suklaata. Savua, mutta selvästi makeampaa kuin Islayn savu. Tummia hedelmiä ja sammalmaisuutta.Maussa makeaa turpeisuutta ja portviinin tummuutta. Grillattuja hedelmiä – aavistuksen hiiltyneitä eksoottisia hedelmiä, nahkaa.
Mukavan tasapainoinen yhdistelmä turvetta, mallasta ja portviinin hedelmiä. Tämä meni toiseksi omalla listallani maistelluista.
Glenglassaugh Octaves, Batch 2, 44%
Tuoksussa paksua ja tuhtia hedelmäisyyttä. Nahkaa, suklaata, tuhdistin mausteita. Melassia, jopa jotain rommimaista. Silti myös pihkaista raikkautta.Maku ei ole yhtä tuhti kuin tuoksu. Raikasta hedelmäisyyttä. Todella pehmeä. Taustalla mineraalinen vivahde – kuin olisi kiveä nuolaissut. Tasapainoinen maku, joka kuivuu jälkimakua kohden, mutta säilyttää hedelmäisen vivahteen.
Tuoksu antaa odottaa enemmän kuin maku antaa. Kiva viski, mutta ei silti nostata niskakarvoja pystyyn.
Omaan makuuni tuntui näistä osuvan eniten puhtaat bourbonkypsytykset, eli Evolution ja Sandend – vaikkakin Sandendissä on ilmeisesti mukana häviävän pieni osa Manzanilla-tynnyreissä kypsynyttä tislettä.
Glenglassaugh’n tisle on kunnossa. Siitä ei ole epäilystäkään. Tislaamon vuosituotanto on pidetty kurissa ja se puskee tällä hetkellä tislettä n. 75% kapasiteetilla. Käymisajat ovat pitkiä – 110-125 tuntia ja tislauspannuja ajetaan rauhallisella lämmöllä. Kaikki tämä näkyy lopputuotteessa. Se ei ole kiireessä tehdyn oloista.
Oli oikeasti hauska päästä tutustumaan itselle käytännössä vieraan tislaamon tuotantoon ja todeta se oikein kelpo viskiksi. Taitaapa tuo Sandend päätyä omaankin kaappiin nyt kun se on saatu maistettua!
Kiitos vielä Stewart Buchananille, Pikkulinnulle ja myös Anoralle, joka on tuonut Glenglassaugh’n tuotteita myös paikallisen A-marketin valikoimiin!
-
Elginin klassikoita
Viskimaailmassa on paljon tislaamoita, jotka tekevät kaikessa hiljaisuudessa ja ilman suurta markkinointimetelöintiä oikein mainioita viskejä. Glen Moray on tästä loistava esimerkki. Kokoonnuimme syyskuun alussa pienellä porukalla maistelemaan tämän kynttiläänsä hieman vakan alla pitävän tislaamon tuotantoa.
Glen Moray on tislaamona jäänyt tietyllä tavalla monien muiden varjoon. Se ei pidä tuotteistaan mitenkään kovaa meteliä ja perusrangen hinnat ovat sangen edullisia. Maailmalta monia sen tuotteita saa yleisesti alle 25€ pullohintaan ja kotoisessa Alkossammekin hinnat ovat selvästi mallasviskitarjonnan edullisemmasta päästä.
Hintojen ei kuitenkaan kannata antaa hämätä. Glen Moray tuottaa nimittäin oikein oivallisia viskejä, joita nauttiessa ei tarvitse kiristellä hampaitaan ja miettiä, olisiko edellisen loputtua varaa ostaa uutta pulloa. Ne ovat myös mainio portti kokemattomammalle mallasviskien maailmaan.
Maahantuoja Norexin tiloissa viettämämme ilta alkoikin tällä perusrangen läpikäynnillä ja laseista löytyivät seuraavat tuotteet:
- Glen Moray Elgin Classic
- Glen Moray Sherry Cask Finish
- Glen Moray Port Cask Finish
- Glen Moray Peated
Pakkaa sekoittamaan oli myös laitettu yksi yllätysviski ja ilta alkoikin sillä, että Ville Puskala Norexilta pisti osallistujat arvuutusleikin kautta pähkäilemään mistä lasista yllätysviski löytyisi. Laseja oli siis viisi, mutta esillä olevia tuotteita vain neljä. Turpeinen Peated oli kaikille helppo löytää ja Elgin Classicin taisi myös käytännössä kaikki bongata.
Haastetta oli kuitenkin loppujen osalta. Yllätysviski sekoitti pakkaa melkoisesti ja itsekin lankesin tähän ansaan. Portviiniviimeistelty vielä löytyi, mutta sherryversio ja ylläri menikin sitten jo iloisesti sekaisin. Glen Morayn sherryviimeistely oli nimittäin yllättävänkin kepeä, vaikka tietyn hedelmäisen vivahteen mukanaan toikin. Sherryviimeistellyksi luulemani viski osoittautuikin loppujen lopuksi blendiksi, mutta ei ihan miksi tahansa blendiksi, vaan 33-vuotiaaksi Cutty Sark -viskiksi.
Omat suosikit tuosta perusrangesta ovat Glen Elgin Classic ja Port Cask Finish. Classic on kepeä, helppo, mukavan maltainen viski, jota saa ilokseni Alkosta myös pienemmässä pullossa joka on helppo napata mukaan vaikka mökkireissulle ja nautiskella ihan vaan viskistä nauttimisen ilosta.
Port Cask Finish tuo puolestaan mukaan mukavan hedelmäisen vivahteen ja mukavasti lisää runkoa. Oikein kelpo viski hintaisekseen.
Single caskeja ja muita herkkuja
Oikein hyviä viskejä siis, mutta mitäs tämä tislaamo sitten niiden lisäksi pystyy tarjoamaan? Pienen suolapalan jälkeen oli aika siirtyä illan toiseen kattaukseen, johon koollekutsuja Juhis, a.k.a Finwhisky olikin sitten kaivellut omia varastojaan, joita täydennettiin muutamalla pullolla Norexin puolelta. Ja olipahan viskejä!
Järjestyksessä maistelimme seuraavat tuotteet:
Glen Moray 12 y.o., ´97 Glen Moray 12 y.o., 40% (pullotettu 1997)
Kypsän hedelmäinen tuoksu, jossa pyöri sitrusten paletti, erityisesti appelsiini. Tuoksussa oli myös jotain vastapuristettuun oliiviöljyyn liittyvää vihreyttä ja pientä pippurisuutta. Aavistuksen saippuainen sivuvivahde tosin vaivasi itseäni hieman tässä.
Maussa oli mukavasti mallasta, mutta pieni kitkeryys ja jo tuoksussa tuntunut saippuainen vivahde vaivasi. Olisiko sitten niin, että Glen Moray on oikeasti parantanut vuosien saatossa tisleensä laatua? Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli jo 25 vuotta sitten pullotettu viski, joka varmasti on nähnyt ennen tämän päivän korkkaustaan monenlaista.
Ei siis ihan paras startti, mutta tästäpä nämä eivät sitten muuta kuin parantuneet!
Glen Moray 9 y.o. Single Cask, Marsala finish Glen Moray 9 y.o., Single Cask, Marsala Cask Finish, bottle no. 158, cask filled 2010, bottled 2019, 57,8%
Nyt siirryttiin sitten oikeasti asiaan! Juhiksen tislaamolta kyytiinsä nappaama Marsala Cask lempinimellä ”From Graham Love” oli jo melkoista nektaria.
Tuoksu oli kuin joku olisi vieressä pureskellut Juicy Fruit -purukumia. Upean makeaa hedelmäisyyttä, vaalea nahkaisuutta, kuin joku olisi rapsutellut uuden nahkasohvan pintaa. Tuhti ja paksu tuoksu täynnä sekahedelmäcocktailia ja kaiken sitoi yhteen kevyen siirappinen yleisvivahde.
Maku oli täynnä kypsiä hedelmiä. Suun täyttävän öljyinen fiilis. Nahkaa, aavistus kitkeryyttä – ei pahaa, vaan sellaista, joka saa kuolan valumaan. Vesitilkka kuivatti hieman alun makeutta.
Kaiken kaikkiaan upean hedelmäinen viski!
Glen Moray 10 y.o, Single Cask, Port Finish Glen Moray 10 y.o., Single Cask, Port Cask Finish, bottle no. 172, cask filled 2009, bottles 13.6.2019, 55,1%
Marsalasta siirryttiin Portviinitynnyrissä majailleeseen versioon. Tuoksu oli huomattavasti mausteisempi, mutta tynnyri ei itsessään ollut ollut aivan yhtä antelias kuin ensin maistettu Marsala-tynnyri. Tuoksussa ja maussa iski läpi pieni raakuus, jota vesitilkka tasoitti nostaen esiin kirpeää hedelmäisyyttä ja tislaamon omaa profiilia.
Ei niin hyvää kuin Marsalassa majaillut versio, mutta oikein maistuvaa tämäkin. Tarkemmat nuotit tästä yksilöstä jäivät jotenkin mukavan jutustelun ohessa kirjoittamatta. Oli varmaan joku hyvä juttu kesken…
Glen Moray 15 y.o., Burgundy Glen Moray 15 y.o., Single Cask, Burgundy/Bourgogne cask, cask filled 2007, bottled 2022, 61,3%
Huikeaa nektaria! Upeaa makeutta, joka sekoittuu viinimäiseen happamuuteen. Kypsää persikkaa, hunajaa, punaisia marjoja ja hedelmiä. Maussa nahkaa, täyteläistä hedelmäisyyttä, luumuja.
Tietty hedelmäisyys tuntui viimeistään tässä vaiheessa iltaa nousevan kantavaksi teemaksi, joskin se oli jokaisen viskin kohdalla hieman erilaista. Joissain tuhdimpaa marjaisuutta, jossakin kohtaa taas hennompia vaaleita hedelmiä, kuten hunajamelonia ja karambolaa.
Tämä punaviiniviimeistelty vei kuitenkin kielen mennessään ja jossain vaiheessa kynäkin jäi näemmä pöydälle ja nautinto vei voiton kirjoittamisesta.
Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish Glen Moray 21 y.o., Port Wood Finish, 46,3%
Prosentteja vähän vähemmän, mutta ikää enemmän. Iästä huolimatta, tästä jo teini-iän ylittäneestä versiosta löytyi Glen Moraylle tyypillistä kepeyttä, mutta ikä toi mukanaan sikaritupakkamaisia vivahteita, pähkinäisyyttä ja tiettyä mentholmaista raikkautta – olisiko sitten portviiniviimeistelystä?
Maussa ikä tuntuu. Hienolla tavalla tasapainoinen ja kypsä – joskin silti raikas, eikä millään tavalla tunkkainen. Tämä osoitti, että Glen Moray myös vanhenee hienosti menettämättä teräänsä.
Glen Moray 2011, Peated Port Cask Glen Moray 2011, Peated Port Cask Finish, ”Master Distiller’s Selection”, dist. 2011, bottled 2018, 46%
Turpeinen viimeiseksi! Nahkaa, hedelmää, hienosti tuoksuun ja makuun integroitunutta savua. Siinä missä perusrangen turpeisessa versiossa savu tuntuu hieman väkinäiseltä, niin tässä se on hienon tasapainoisesti mukana. Olisiko sitten portviini auttanut tasoittelemaan pahimmat särmät? Oikein kelpo viski, joskin tässä seurassa se jäi hieman single caskien jalkoihin. Mukava illan lopetus silti!
Tämä tasting osoitti, että yksi Glen Morayn taika on, että se kypsyy hienosti mitä erilaisimmissa tynnyreissä säilyttäen silti tislaamon perustisleen tietyn kepeän ja raikkaan maltaisuuden. Vaikka olen jo aikaisemminkin arvostanut Glen Morayta, niin tämä ilta siirsi sitä kyllä selvästi keskemmälle omaa viskikarttaani. Kiitos vielä kerran illan isännille, eli Norexin Villelle ja Jaakolle sekä puuhamies Juhikselle!
-
Titti-di-di-di-titti. Tequila!
Aina välillä pitää vähän ”vatkata pönttöä” ja kokeilla jotain uutta! Pöntönvatkaamiseen tarjoutui tilaisuus huhtikuun lopulla, kun laitoimme tequilaseura Añejon kanssa hynttyyt yhteen hauskaksi iltapäiväksi.
Idea yhteisen tastingiin tuli viime tammikuussa Tequilaseura Añejon puheenjohtajalta Immosen Antilta, joka oli kokeillut kepillä jäätä Viskisiepon suuntaan. Kuulemani mukaan kaimani Antti oli joutunut suorittamaan melkoista salapoliisintyötä saadakseen Viskisiepon henkilöllisyyden selville, joten jätettäköön se tässäkin mainitsematta – tietäjät tietää jne.
Kokoonnuimme Helsingin Hakaniemessä sijaitsevalle Olvin konttorille idean ollen kolme erilaista viskiä viskiharrastajilta ja kolme erilaista tequilaa tequilaharrastajilta. Ei kalleimpia, ei kaikkein hienoimpia, vaan läpileikkaus siihen mitä nämä jalot juomat voivat olla.
Kuuden hengen porukan kesken tunnelma oli vähintäänkin lämminhenkinen. Homma lyötiin käyntiin tequiloilla niiden aavistuksen kevyemmän luonteen vuoksi.
Tequila – sehän on sitä mistä tulee paha olo!?
Vai onko sittenkään? Suurimmalla osalla meistä tequilasta tulee mieleen sitruuna otsaan ja suolaa silmiin. Niin se ainakin aikanaan itsellä joskus meni. EI! Tequila on monivivahteinen juoma siinä missä viskikin, joskin aliarvostetumpi juuri edellä mainitusta syystä, jossa se mielletään baarissa shotteina juotavaksi loppuillan lärvijuomaksi.
Tequila on paljon muutakin. Ja hyvä tequila vielä enemmän. Se on parhaimmillaan yhtä aromikasta kuin mikä tahansa tislattu ja kypsytetty juoma. Tequilaa on monenlaista. Löytyy kypsyttämätöntä blancoa, hetken kypsynyttä reposadoa, pidempään tynnyrissä möllötellyttä añejoa ja vielä pidempään kypsynyttä extra añejoa. Näistäkin löytyy hyvää infoa Añejon sivuilta.
Aito tequila valmistetaan vain ja ainoastaan Meksikossa siniagavesta. Tequila-nimikettä saa käyttää, jos 51% valmistuksessa käytetystä raaka-aineesta on siniagavea, mutta aito laatutequila on 100% aitoa tavaraa. Vähän siis kuin esim. bourbonissa pitää olla 51% maissia ja ruisviskissä 51% ruista.
Aha Toro Blanco, 40% Tequilanmaistelu aloitettiin Tequila Aha Toro Blancolla. Vinkeän näköiseen siniseen pulloon loroteltu 40% vahvuinen juoma kirvoitti itseltäni seuraavanlaisia kommentteja: tuoksussa new makea, raikkautta, aavistus mentholia. Maku oli raikkaan pehmeä mentholmaisen raikkauden jatkuessa. Yllättävän hedelmäinen jälkimaku.
Casamigos Reposado, 40% Seuraavaksi siirryimme jonkin aikaa kypsytetyn reposadon pariin. Casamigos Reposado 40% puski tuoksussa makean siirappista vaniljaa – vaniljauutetta jopa – sekä valkosuklaata. Maku oli selvästi mausteisempi. Vaniljaa, kanelia, suklaisuutta. Suuntuntumaltaan mukavan öljyinen.
Casa Noble Añejo, 40% Kolmantena tqeuilana oli Casa Noble Anejo 40%. Tämä oli selvästi ottanut (luonnollisesti) eniten makua tynnyristä itseensä. Tammista mausteisuutta tuoksussa. Neilikkaa, kanelia, aavistus jotain fenkolimaista. Maussa oli hauskalla tavalla kuivaa tammea, joka ajan kanssa makeutui. Tämäkin oli selvästi jollain tapaa öljyisen tuntuinen. Liekö sitten tyypillistä laatutequiloille? Kokemusta ei ennen tätä ole niin kovasti karttunut, että osaisin sanoa onko tämä tyypillinen piirre.
Seuraavaksi viskien pariin:
Aloitusviskinä toimi Viskipullopostia -Lauran mukanaan tuoma irkkuviski Dead Rabbit. Kevyen kukkainen ja hedelmäinen aloitus, joka antoi hyvän kuvan Irlannin huimaa nostetta saaneesta viskiskenestä ja kirvoitti mainiosti kielenkannat. Banaania, vaniljaa, mangoa ja ananasta tuoksussa – varsinainen hedelmäsalaatti! Maku oli mukavan pehmeä ja kermainen – hedelmätoffeinen.
Seuraavaksi pöytään lyötiin allekirjoittaneen mukanaan tuoma Arran Sherry Cask, joka tynnyrivahvana esimerkkinä tymäkästä sherrykypsytyksestä laittoi jo osan porukkaa yskimään ennen pienen vesitilkan lisäämistä. Hieno viski, vaikka itse sanonkin. Upeasti sherryä, nahkaa jne. Lisänuotteja voi lukea täältä.
Kolmantena viskinä astuttiin savun maailmaan. Viskisiepon mukanaan tuoma Ardbeg Wee Beastie kirvoitti viimeistään kielenkannat. Tömäkkää savua ja nuoruuden intoa riitti! Nokisen tervaista savua, mutta silti myös hedelmäisyyttä ja grillauksen fiiliksiä.
Kaiken kaikkiaan kovin silmiä avaava hetki, jossa kaksi erityyppistä tislattua juomaa kohtasivat hienolla tavalla – ihmisiä unohtamatta! Iltapäivämme jatkui vielä hetken Olvin tiloissa juomia maistellessa, kunnes allekirjoittanutta kutsui muutaman korttelin päässä jo aikaisemmin varattu ilta muiden ystävien kanssa. Kiitos vielä kerran näin jälkikäteen homman primus motoreina toimineille kaima-Antille ja Viskisiepolle ja muulle paikalla olleelle maan mainiolle seurueelle!
