Maisteltua
-
Nokinen nuorikko
Ardbeg Wee Beastie, 5 y.o., 47.4%
Ardbeg Daytä vietettiin tänä vuonna 4. kesäkuuta. Omassa kaapissa tämä tislaamo on melkoisen aliedustettuna verrattuna moneen muuhun harrastajaan. Mitään sen suurempaa syytä sille ei ole. Makoisia viskejä tekevät ja omassakin kaapissa valikoima on ollut aikanaan huomattavasti laajempi. Liekö sitten heidän markkinointijyränsä ja sen tuhat erilaista aavistuksen tekemällä tehtyä NAS-pullotetta, jotka ovat itseäni hieman tästä tislaamosta karkottaneet.
Positiivisena yllätyksenä tislaamo julkaisi jo joku aika sitten rehellisesti viisivuotiaan pullotteen. Omasta mielestäni on hienoa, että korulauseiden ja mystisten nimien (ei, sillä etteikö tälläkin sellainen olisi) sijaan painetaan pullon kylkeen ikämerkintä. ”Tämä on nuorta, eikä me häpeillä kertoa sitä.” Hienosti tehty!
No mites se itse viski sitten. Tuoksussa nokisen tervaista savua. Makeaa hedelmäisyyttä, vaaleita sellaisia – ananasta, karambolaa. Vihreää maltaisuutta. Vivahdus palanutta kumia.
Maku alkaa kuivan tuhkaisella savuisuudella, mutta muuttuu nopeasti makeammaksi ja savuisuus kääntyy bbq-kastikkeella sivellyn grilliruoan suuntaan. Hedelmäisyys seuraa mukana tuoksusta, mutta on kypsempää.
Oikein kelpo nuorikko. Ardbegille nuoren iän pullon kylkeen painamisesta rehellisyyspisteet. Nuoren viskin fiiliksiä, mutta se ei haittaa ainakaan itseäni yhtään niin paljon kuin jos ikä olisi jätetty mainitsematta. Itselläni ei ole mitään nuoriakaan viskejä vastaan, jos ne vaan ovat hyvin tehtyjä ja maistuvia. Tämä kuuluu siihen sarjaan.
-
Herkullinen nostalgiaslaagi
Scapa 12 y.o., 40%
21. toukokuuta vietettiin World Whisky Daytä. Sen kunniaksi kaivoin kaapin perukoilta siellä todella pitkään avaamattomana olleen pullon. Parhaan arvioni mukaan olen ostanut tämän pullon joskus vuosivälillä 2003-2006, eli aika lailla oman viskiharrastuksen alkuaikoina. Se on siis ehtinyt jo kertaalleen muuttaa mukanani uuteen asuntoomme ja nähnyt useammankin työpaikan- ja tittelivaihdoksen puhumattakaan kaikesta muusta elämän myllerryksestä. Tai ei se oikeastaan mitään ole nähnyt. Sehän on ollut suljetussa kaapissa pahviboksissaan.
Tämä klassinen Scapa-tislaamon 12-vuotias on jo aikapäiviä sitten lopetettu pullote. Scapan nykytuotanto on valitettavasti itselleni melko vierasta ja valitettavasti näyttää siltä, että vaikka tislaamo hengissä porskutteleekin, niin valikoima on nykyisellään – jos mahdollista – vielä köyhempi kuin joskus aikanaan. Helppoa ei ole tällä tislaamolla ymmärtääkseni ollut koskaan.
No korkki auki ja maistamaan. Paitsi että korkki sanoi naps ja meni iloisesti poikki. Ei siis muuta kuin kaivamaan korkinjämät varovasti irti kaulasta ja korkkivarastosta uusi korkki tilalle.
Tuoksu yllättää välittömästi upealla täyteläisellä voimakkuudellaan. Rehevän mehukkaita vihreitä omenoita – kunnon Granny Smith -tykitystä! Raikasta ja aavistuksen suolaista maltaisuutta, vaaleaa hunajaa. Hetken odottelulla makeaa karamellimaisuutta, joka sekoittuu pirteään inkivääriin. Tämä täyttää huoneen aromeillaan ja on todella kantavaa tavaraa huolimatta vain 40% vahvuudesta.
Maku on pehmeän kermainen, jopa öljyinen. Huikeaa linnunmaitoa, mutta silti täynnä makuja. Makeaa inkivääriä omenoiden kera. Happamanmakeaa maltaisuutta, vaniljaa, maitosuklaata ja hunajaa. Tämä on oikeasti aivan liian helppoa juotavaa, mutta niin hyvää!
Omissa silmissäni tämä on nostalginen mallas. Moderni klassikko, joka ei aikanaan saanut sitä arvostusta joka sille olisi kuulunut. Tämä ei ehkä haasta juojaansa siinä määrin kuin joku muu viski, mutta ei sen tarvitsekaan. En ehkä itsekään sitä aikanaan tajunnut, mutta herranjestas tämä on oikeasti hyvää!
-
Klassinen Caol Ila
SMWS 53.371 (Caol Ila), ”Hard Hat Dram”, 11 y.o, dist. 12 Nov 2009, refill ex-bourbon hogshead, 1 of 306 bottles, 57.1%
Caol Ila on yksi omia lempitislaamoitani ja ihan se normaali 12-vuotias versiokin kuuluu kaapin perusvalikoimaan. Makeahkon savun ja tietyn kepeyden yhdistelmä on omasta mielestäni yksinkertaisesti kaunis. Kokeilussa tällä kertaa kuitenkin hieman tymäkämpi versio SMWS:n pullottamana.
Tuoksussa suolaista, pehmeää ja makeaa turvesavua. Raikkaan minttuinen ja eukalyptuksen sävyttämä twisti. Sitruunankuorta. Vesitilkka tuo mukanaan lisää makeutta. Vähän on kuin savustettua sitruunavicksiä haistelisi.
Maussa tervaista hiilisyyttä, mutta taustalla mukavasti Caol Ilan makeaa savua. Pippurinen. Savuista vaniljaista makeutta, joka hiipuu ja esiin nousee tuhkaista puuta. Vesitilkka lähinnä pehmentää kokemusta, mutta ei juuri muuten vaikuta makuun.
Mitäpä tästä muuta sanoisi. Tynnyrivahva yhden tynskän Caol Ila uudelleen täytetystä bourbon-hogsheadista. Veikkaisin, että erittäin tyypillinen tapa kypsyttää Caol Ilaa. Ei tällä kuuhun mennä, mutta sellainen normaali lentokorkeus kyllä saavutetaan. Ihan mukavan nautittava viski jos Caol Ilasta tykkää – ja minähän tykkään!
-
Titti-di-di-di-titti. Tequila!
Aina välillä pitää vähän ”vatkata pönttöä” ja kokeilla jotain uutta! Pöntönvatkaamiseen tarjoutui tilaisuus huhtikuun lopulla, kun laitoimme tequilaseura Añejon kanssa hynttyyt yhteen hauskaksi iltapäiväksi.
Idea yhteisen tastingiin tuli viime tammikuussa Tequilaseura Añejon puheenjohtajalta Immosen Antilta, joka oli kokeillut kepillä jäätä Viskisiepon suuntaan. Kuulemani mukaan kaimani Antti oli joutunut suorittamaan melkoista salapoliisintyötä saadakseen Viskisiepon henkilöllisyyden selville, joten jätettäköön se tässäkin mainitsematta – tietäjät tietää jne.
Kokoonnuimme Helsingin Hakaniemessä sijaitsevalle Olvin konttorille idean ollen kolme erilaista viskiä viskiharrastajilta ja kolme erilaista tequilaa tequilaharrastajilta. Ei kalleimpia, ei kaikkein hienoimpia, vaan läpileikkaus siihen mitä nämä jalot juomat voivat olla.
Kuuden hengen porukan kesken tunnelma oli vähintäänkin lämminhenkinen. Homma lyötiin käyntiin tequiloilla niiden aavistuksen kevyemmän luonteen vuoksi.
Tequila – sehän on sitä mistä tulee paha olo!?
Vai onko sittenkään? Suurimmalla osalla meistä tequilasta tulee mieleen sitruuna otsaan ja suolaa silmiin. Niin se ainakin aikanaan itsellä joskus meni. EI! Tequila on monivivahteinen juoma siinä missä viskikin, joskin aliarvostetumpi juuri edellä mainitusta syystä, jossa se mielletään baarissa shotteina juotavaksi loppuillan lärvijuomaksi.
Tequila on paljon muutakin. Ja hyvä tequila vielä enemmän. Se on parhaimmillaan yhtä aromikasta kuin mikä tahansa tislattu ja kypsytetty juoma. Tequilaa on monenlaista. Löytyy kypsyttämätöntä blancoa, hetken kypsynyttä reposadoa, pidempään tynnyrissä möllötellyttä añejoa ja vielä pidempään kypsynyttä extra añejoa. Näistäkin löytyy hyvää infoa Añejon sivuilta.
Aito tequila valmistetaan vain ja ainoastaan Meksikossa siniagavesta. Tequila-nimikettä saa käyttää, jos 51% valmistuksessa käytetystä raaka-aineesta on siniagavea, mutta aito laatutequila on 100% aitoa tavaraa. Vähän siis kuin esim. bourbonissa pitää olla 51% maissia ja ruisviskissä 51% ruista.
Aha Toro Blanco, 40% Tequilanmaistelu aloitettiin Tequila Aha Toro Blancolla. Vinkeän näköiseen siniseen pulloon loroteltu 40% vahvuinen juoma kirvoitti itseltäni seuraavanlaisia kommentteja: tuoksussa new makea, raikkautta, aavistus mentholia. Maku oli raikkaan pehmeä mentholmaisen raikkauden jatkuessa. Yllättävän hedelmäinen jälkimaku.
Casamigos Reposado, 40% Seuraavaksi siirryimme jonkin aikaa kypsytetyn reposadon pariin. Casamigos Reposado 40% puski tuoksussa makean siirappista vaniljaa – vaniljauutetta jopa – sekä valkosuklaata. Maku oli selvästi mausteisempi. Vaniljaa, kanelia, suklaisuutta. Suuntuntumaltaan mukavan öljyinen.
Casa Noble Añejo, 40% Kolmantena tqeuilana oli Casa Noble Anejo 40%. Tämä oli selvästi ottanut (luonnollisesti) eniten makua tynnyristä itseensä. Tammista mausteisuutta tuoksussa. Neilikkaa, kanelia, aavistus jotain fenkolimaista. Maussa oli hauskalla tavalla kuivaa tammea, joka ajan kanssa makeutui. Tämäkin oli selvästi jollain tapaa öljyisen tuntuinen. Liekö sitten tyypillistä laatutequiloille? Kokemusta ei ennen tätä ole niin kovasti karttunut, että osaisin sanoa onko tämä tyypillinen piirre.
Seuraavaksi viskien pariin:
Aloitusviskinä toimi Viskipullopostia -Lauran mukanaan tuoma irkkuviski Dead Rabbit. Kevyen kukkainen ja hedelmäinen aloitus, joka antoi hyvän kuvan Irlannin huimaa nostetta saaneesta viskiskenestä ja kirvoitti mainiosti kielenkannat. Banaania, vaniljaa, mangoa ja ananasta tuoksussa – varsinainen hedelmäsalaatti! Maku oli mukavan pehmeä ja kermainen – hedelmätoffeinen.
Seuraavaksi pöytään lyötiin allekirjoittaneen mukanaan tuoma Arran Sherry Cask, joka tynnyrivahvana esimerkkinä tymäkästä sherrykypsytyksestä laittoi jo osan porukkaa yskimään ennen pienen vesitilkan lisäämistä. Hieno viski, vaikka itse sanonkin. Upeasti sherryä, nahkaa jne. Lisänuotteja voi lukea täältä.
Kolmantena viskinä astuttiin savun maailmaan. Viskisiepon mukanaan tuoma Ardbeg Wee Beastie kirvoitti viimeistään kielenkannat. Tömäkkää savua ja nuoruuden intoa riitti! Nokisen tervaista savua, mutta silti myös hedelmäisyyttä ja grillauksen fiiliksiä.
Kaiken kaikkiaan kovin silmiä avaava hetki, jossa kaksi erityyppistä tislattua juomaa kohtasivat hienolla tavalla – ihmisiä unohtamatta! Iltapäivämme jatkui vielä hetken Olvin tiloissa juomia maistellessa, kunnes allekirjoittanutta kutsui muutaman korttelin päässä jo aikaisemmin varattu ilta muiden ystävien kanssa. Kiitos vielä kerran näin jälkikäteen homman primus motoreina toimineille kaima-Antille ja Viskisiepolle ja muulle paikalla olleelle maan mainiolle seurueelle!
-
Appelsiinimarmeladia
SMWS 1.238 (Glenfarclas), Oranges and Well-danced Upon Oak, 7 y.o, dist. 26 Feb 2013, ex-bourbon hogshead/1st fill ex-PX hogshead, 1 of 213 bottles, 60.1%
Aina ei ihan kolahda – ainakaan ensimaistamalla. Tämä viski kuului kyseiseen kategoriaan. Todella hankalan tuntuinen viski, jonka kanssa joutui oikeasti leikkimään vedellä. Ja jos leikki liikaa, niin homma lässähti aika lailla kasaan. Harjoitus tekee tälläkin kertaa jos ei mestarin, niin ainakin jotain oppii.
Tuoksussa appelsiininkuoria ja marmeladia heti alkuun. Makea sitrus sekoittuu alkuperäisen bourbontynnyrin tuomaan vaniljaan, joka luo mukavan pohjan. PX-viimeistely tarttuu mukaan touhuun tuoden hedelmää ja nahkaisuutta. Makea tuoksu, jossa myös mausteisuutta. Alla ”lihaisan” paksu twisti Glenfarclasin tisleelle melko tyypilliseen tapaan. Appelsiini-vanilja -akseli on silti selvästi hallitsevin piirre ja vesilisä tuo mukanaan toffeeta, paahdettuja pähkinöitä ja baklava-leivonnaisia.
Vaikka volttipuolueen jäseneksi itseni lasken, niin maku ilman vettä on todella kiinni. Suklaata ja hieman viikunaa, ennen kuin tuhti tammisuus kuivattaa suun. Veden kanssa saa lotrata ihan huolella!
Reilu vesilisä pehmentää ja tuo kermaisen suutuntuman. Suklaa pitää pintansa ja mukaan nousee nahkaisuutta. Sokeroituja, mutta hieman kitkeränmakuisia appelsiininkuoria. Sherry ei ole mitenkään vahvana läsnä, mutta tuntuu viikunaisina ja mausteisina vivahteina.
Tämä on melko nuorta ja tömäkkää tavaraa, mutta kyllä sieltä Glenfarclasin tunnistaa. Olisin odottanut muutaman vuoden PX-finistelyltä vähän enemmän sherryisyyytä. Vastakorkattu pullo, joten annetaan tälle hetki aikaa vetää happea ja otetaan uusinta. Itse olen havainnut, että moni näistä SMWS:n pullotteista sitä vaatii.
Huom! Tämä pullo on nyt ollut auki huhtikuusta 2022 asti. Annettakoon sille vielä hieman happea ja palaan uusin nuotein varmaankin tulevan syksyn aikana – ehkä.
