-
Vanha ystävä
Caol Ila 12 y.o., 43%
Ystävänpäivänä kaadoin lasiini tutun viskin, joka on kuulunut oman kaapin valikoimiin melkeinpä viskiharrastuksen alkuajoista lähtien. Muistan, kun aikanaan tilasin tätä pullollisen ulkomailta maistettuani sitä ensin jonkin tastingin yhteydessä. Rakkautta ensimaistolla voisin sanoa.
Vaan kävipä sitten niin, että kun silloisessa Pihlajamäen postissa olin tilaamaani pakettia noutamassa, niin postin tiskille levisi paketista melko tuhti savuisen mallasviskin tuoksu. Kotiin päästyäni paketti auki ja karu totuus paljastui. Kaikista viskeistä juuri Caol Ila oli ottanut iskua kuljetuksessa ja sen pohja oli kauniisti ja tasaisesti irti pullosta. Ei siis päässyt koskaan se kyseinen Caol Ila nautittavaksi.
Vaan kävipä onni onnettomuudessa. Noin kuukausi edellä mainitun episodin jälkeen kotoisan Alkon hyllylle ilmestyi tutun näköinen pullo, eikä hintakaan silloin päätä pakottanut. Hintalapussa luki: Caol Ila 12-vuotias, 33€. Sittemmin hinta on kohonnut tätä kirjoittaessa Alkossa jo yli kuudenkympin. Inflaatio on ollut siis tämän kohdalla aika hurjaa.
Silti sen viehätys ei omilla makunystyröilläni ole vähentynyt, vaan sen pariin on aina mukava palata:
Tuttu makeansavuinen tuoksu, jossa hiven sitrusta ja suolaisuutta. Rasvareunuksista savukinkkua. Maltaan makeutta. Ei mitään turhia monimutkaisuuksia. Tämä on vaan aina sopinut omaan nenään. Savua ei ole liikaa ja se tasapainottaa kivasti maltaista makeutta.
Maku on kuivempi. Savumallasta ja sitrusta. Kosteaa hiekkamaata. Märkiä kiviä ja aavistus kalkkisuutta.
Tämä ei ole maailman hienoin viski, mutta se on viski, josta olen aina pitänyt ja siksi sitä löytyykin kaapista lähes aina. Muistelisin joidenkin ”muinaisten pullotteiden” olleen hieman makeampia myös maultaan, mutta se saattaa olla vain häilyvä muistikuva.
Jos maailmasta loppuisi kaikki muu viski, niin pärjäisin tällä – ja Clynelishillä!
-
Uisge 24
Uusi vuosi – uusi Uisge. Samat vanhat kujeet, mutta myös jotain uutta.
Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna viskien ystäviä hellittiin taas jo perinteiseksi muodostuneiden Uisge-viskimessujen muodossa. Koronavuosien kurituksen jälkeen edellinen Uisge järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2022, joten edellisestä tapahtumasta oli ehtinyt vierähtää jo tovi.
Itse odotin tapahtumalta lähinnä viskihenkisten ystävien kohtaamista, jutustelua tuttujen kanssa ja uusia kokemuksia jalojen juomien muodossa. Nämä kolme rastia tuli kaikki suoritettua, joten vierailu oli sinällään onnistunut.
Oma strategiani oli käydä maistamassa mielenkiintoisimmat uutuudet ja avartaa omaa makumaailmaa. Yritin ihan tarkoituksella jättää väliin tutut ja turvalliset jo maistetut juomat ja kaivella tiskeiltä jotain uutta. Onnistuinko? Mielestäni ehkä kenties?
Valamo – ikä tekee tehtävänsä
Ovien auettua ykköskohteeni oli selvä. Valamon tiski ja ensimmäisenä lasiin Valamo 9 y.o. Church Wine Cask. Uisgea varten pullotettu spesiaali oli juuri sitä mitä viskimessuilta odotan. Jotain mitä ei muualta saa. Ja ai että mikä herkku! Upeita tummia hedelmiä, marjaisuutta – kuin olisi kaatunut naama edellä ylikypsään vadelmapuskaan, mutta ilman niitä verisiä naarmuja – pihkaisuutta ja hienoa tasapainoa.
Valamon tisle on kunnossa, mutta vaatii tasoittuakseen selvästikin ikää. Nuorena Valamon viskit ovat ärhäköitä ja omalla tavallaan luonteikkaita. Joidenkin mielestä ehkä jopa liiankin, mutta ajan kanssa särmät tuntuvat hioutuvan hienosti ja alta kuoriutuu hienoja viskejä. Tämä yhdeksänvuotias oli siitä hieno osoitus!
Valamo 9 y.o., Church Wine Cask Glasgowsta Helsinkiin
Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja sen ympäristö ei ole tunnettu minään viskin kultaisena keskiönä. Sen tittelin on jo pitkään vienut pohjoisempi Skotlanti. Glasgow Distillery on kuitenkin viimeisen parin vuoden ajan lähtenyt tuomaan tätä jokseenkin unohdettua Skotlannin kolkkaa uudestaan viskikartalle muutaman muun Lowlandin tislaamon kanssa.
Tästä hienona osoituksena oli Uisgea varten pullotettu erikoisuus, joka on tulossa myöhemmin rajatusti myös Alkon valikoimiin. Marsalatynnyrissä majaillut turpeinen single cask oli nuoresta iästään huolimatta hienosti tasapainossa – hedelmäistä savuisuutta, suklaata, mausteita ja toffeeta.
Glasgow1770, Limited Edition for Uisge 2024 Glasgowsta siirryin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Helsinki Distilling Companyn Pioneer Corn on kunnianosoitus aidolle maissiviskille. Tarina viskiin käytetyn maissin takana on hieno. Viskin valmistukseen on käytetty täysin suomalaista maissia, jonka tislaamon työntekijät ovat käsin riipineet irti tähkistä. Ensimmäisten talkoiden jälkeen tislaamolla oli kuulemma huomattu, että helpompiakin keinoja on keksitty. Yhdysvalloissa kun kuulemma melkein jokaisesta kotitaloudesta löytyy työkalu, jolla homma onnistuu huomattavasti helpommin!
Viskin makuunhan se ei tosin vaikuta miten se maissi on kuorittu. Hauskan pehmeä ”länkkäriviski”, jota voisin kuvitella siemailevani dollaritrilogiaa tuijotellessa. Todella suunmyötäinen ja taustalla hauska pölyinen efekti!
Helsinki Pioneer Corn ja iloinen tislaaja Mikko Mykkänen Kerettiläistä konjakkia!
Uisgessa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna myös konjakit. Moni viskiharrastaja mieltää nämä ranskalaiset tisleet juomiksi, joihin ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Ne ovat jokseenkin vieraita ja mystisiä. Makeita ja liian laimeita. Ihan vaan omituisia!
Niin ovatkin. Ainakin jos minulta kysytään. Mutta vain silloin, kun tuijotetaan Alkon perusvalikoimaa ja konjakkeja, joihin suomalaiset ovat aikojen saatossa tottuneet. Jos sen sijaan lasiin kaadetaan värjäämätöntä, suodattamatonta ja tynnyrivahvuista single cask -konjakkia, niin tilanne on täysin eri.
Jo lasiin valuessaan Espirit Organicin Cru Fins Bois näytti siltä, kuin lasiin olisi valutettu oliiviöljyä. Suutuntuma oli upean öljyinen ja paksu. Hedelmäisyys oli aitoa. Tuttu konjakin äitelä karamellisuus oli tiessään ja tilalla oli huikea ilotulitus erilaisten hedelmien kuoria – appelsiinia, omenaa, luumua.
Esprit Organic Single Cask – Cru Fins Bois Hieno juoma. Ikävä kyllä tällaiset oikeasti hienot ”luomukonjakit” jäävät konjakkimaailmassa edelleen täysin ylikaupallistettujen brändien jalkoihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa näitä luonnollisia konjakkejakin saataisiin Alkon valikoimiin!
Illan hienoin viski!
Uisgessa oli tänä vuonna itse asiassa ihan mukava kattaus. Kuten jo alussa kerroin, keskityin itse maistelemaan uusia tuttavuuksia. Pikkulinnun tiskillä olisi saanut varmasti upean nostalgiapläjäyksen jos niin olisi halunnut. Upeita Glenfarclaseja ja muita historian kultaamia pullotteita. Nyt oli haussa kuitenkin jotain uutta.
Illan hienoin viski löytyi itseni kohdalla tällä kertaa Vinoblen tiskiltä, jonne oli saatu Winnie Ng:n puuhailemana 23-vuotias Single Cask -pullote jo kuolleelta ja kuopatulta Imperial -tislaamolta. Olisin halunnut maistaa Winnien pullottaman 31-vuotiaan Caol Ilan, mutta se oli valitettavasti loppunut jo perjantaina. En silti pistänyt pahakseni kun vaihtoehtona oli nyt tarjottu viski.
En muista koska viimeksi jo pelkän ensinuuhkaisun jälkeen ihokarvani olisivat nousseet viskistä pystyyn! Kehon läpi nousi lämmin tunne. Rinnassa tuntui kuumotusta. Jestas mikä viski. Troppisten hedelmien ilotulitus. Upea vaniljaisuus. Kaikkea tasapainottamassa pieni happamanmakea tynnyrin ja tisleen leikki. Ja kaikki tämä ilman mitään jälkikypsyttelyjä tai finistelyjä puhtaasta bourbon-tynnyristä. Järisyttävän upea viski!
Illan parhautta: Imperial 23 y.o. Mitäs muuta sitten?
Maistoin illan aikana toki useamman viskin – mitenkäs muuten – olin kuitenkin viskimessuilla. Lasissa kävivät Bunnahabhainin 12-vuotias Cask Strenght, Israelilaisen M&H:n single cask, rommikypsytetty Ifrit-konjakki, Isle of Jura 1990 (joka oli loistava) ja vielä muutama muukin tisle – niin kypsytetty kuin raaka-sellainen (Teerenpelin new make oli oikein hyvää).
Yhteenvetona itsestäni tuntui siltä, että sain tästä Uisgesta jopa enemmän irti kuin edellisestä. Nillityksenaiheitakin on edelleen. Vesipisteitä on liian vähän ja ruokatarjonta on heikko. Pelkkä buffet-tyyppinen ruoka ei oikein istu tällaiseen tapahtumaan. Joku street food -henkinen homma sopisi paremmin, niin porukka voisi hakea näppästä kun siltä tuntuu. Juonnot hukkuvat kaikuisaan tilaan jne. Kaikki tuttuja juttuja lukemani mukaan menneiltä vuosilta. Nämä kun saataisiin kuntoon, niin Uisgekin olisi parempi!
Uisgella on eittämättä silti paikkansa. En lähde sitä kiistämään. Se on loistava paikka tavata samanhenkisiä ihmisiä ja imeä tietoutta. Tiskien takana on oikeasti asiastaan kiinnostuneita ihmisiä, jotka jaksavat vastata ja jutella meille harrastajille sellaisiinkin kysymyksiin, jotka heiltä on varmasti kysytty kyllästymiseen asti.
Olisiko tapahtumaa silti syytä yrittää piristää muutenkin kuin vaan juomien kautta? Livahdin itse paikalta ennen kuin tupa oli täynnä – ja sitä se varmasti perjantain lakkojen vuoksi lauantaina myöhemmin illalla oli. Auttaisiko paikan vaihto? Voisiko ohjelmaan tuoda tilanvaihdon myötä esim. jotain muutakin ohjelmaa kuin tastingit? Ajankohtaista moderoitua asiaa viskeistä, yleistä tarinaa viskitislaamoiden nykytilasta. Veikkaisin, että ainakin meitä harrastajia voisi kiinnostaa vaikka jonkin sortin paneelikeskustelu, jossa tislaamoiden edustajat pääsisivät keskustelemaan keskenään yleisön kuunnellessa.
Oli miten oli. Löysin illan suosikkini. Ne olivat Valamon kirkkoviinitynnyröity yhdeksänvuotias ja uskomattoman upea 23-vuotias Imperial.
Ja toki illan kruunasi se, että minulla on nyt vihdoin ja viimein Valamon huppari!
Ihan vaan hieno huppari! -
Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha
Hyisenä tammikuun perjantaina kokoonnuimme pienellä porukalla maistelemaan mistä japanilaisen Nikkan tislaamoiden viskit oikein koostuvat.
Nikka Uwisukī Kabushiki-gaisha – eli Nikka Whisky Distilling Co. Ltd. Tammikuisen hyisenä perjantaina pääsimme Finwhiskyn, eli Juha-Matti Virkkulan johdolla tutustumaan mistä on tämän yhtiön viskit tehty. Yoichin ja Miyagikyon tislaamon perustaneen Masataka Taketsurun jalanjäljissä meille avautui läpileikkaus tislaamoiden erityyppisistä Distillery Only -pullotteista, joita käytetään komponentteina tislaamon muissa tuotteissa.
Kuuden viskin setti avasi hienosti miten erilaiset maltaat, hiivakannat, vierteen käymisajat, tislauksen nyanssit ja kypsytys itsessään lopputuotteeseen vaikuttavat. Toki suurimmasta osasta näistä ei niin osanottajilla kuin tastingin vetäjällä ollut tarkkaa tietoa, mutta hyvillä arvailuilla pääsee aina pitkälle! Japanilaiset kun tykkäävät pitää perinnetietoaan vakan alla! Kenties paikan päällä käymällä jotain voisi saada irti?
Juh-Matti a.k.a Juhis oli onnistunut bongaamaan nämä pullotteet maailmalta ja joviaaliin tapaansa halusi, että myös muut viskin ystävät pääsivät niistä nauttimaan. Pullokoko oli kuitenkin sen verran nafti – vain 180 ml – että porukka oli pakko pitää melko pienenä. Loppujen lopuksi meitä oli pöydän ympärille kerääntynyt kuusi henkilöä.
Maukas kattaus aloitettiin hieman kevyemmän tyylistä viskiä tislaavan Miyagikyon tuotteilla, joista
edettiin sitten Yoichin vastaaviin. Makueroja löytyi melkoisesti ja suosikit jakautuivat porukan
kesken, joka osoittaa näiden tislaamoiden tuottavan mukavan monipuolisia viskejä.
Illan viskit Miyagikyo, Malty & Soft, distillery limited (22B42B), 55%
Tuoksu: Vaaleita hedelmiä, persikkaa, mallasta, sitruksen kirpeyttä, yuzu-hedelmiä (pakkohan sen on olla yuzua, eikä mitään muuta sitrusta, kun on kyse japanilaisesta viskistä?), lyijykynän teroituspurua, toffeeta.
Maku: Mallasta, pehmeä ja raikkaan kevyt suutuntuma, kiva pieni happamuus. Tammisuutta, mutta pienellä makealla vivahteella.
Muuta: Kevyt ja ilmava viski. Silti maukkaan täyteläinen ja vivahteikas.
Miyagikyo, Fruity & Rich, distillery limited (12B32B), 55%
Tuoksu: Todella hedelmäinen, kukkainen, hunajamelonia ja trooppisia hedelmiä. Aprikoosia ja vaahtobanaanikarkkeja. Tomusokerisen makea.
Maku: Makeaa trooppista hedelmäisyyttä. Vaniljainen kuivempi tammisuus saapuu tasoittamaan makua. Todella täyteläinen. Mallas maistuu hienosti mukana.
Muuta: Trooppisten hedelmien ilotulitus. Tuoksun ja maun alun makeus kuitenkin vähenee ja alta paljastuu kuivempi tammisuus ja tanniinisuus. Karkkiviski, mutta alla piilee osoitus siitä, että tämä on todella laadukas tisle. Harvoin maltaiden sokerit saadaan muutettua näin upean monivivahteisiksi!
Miyagikyo, Sherry & Sweet, distillery limited (18B06A), 55%
Tuoksu: Aavistus kumia ja rikkisyyttä, nahkaisuutta. Pieni likaisuus sopii silti tuoksuun oikein hyvin, ei häiritse ja jopa sopii siihen. Fazerin liköörikonvehteja. Hentoa suklaisuutta.
Maku: Tummaa hedelmäisyyttä, nahkaa. Juuri sopivan kypsiä luumuja – kuoren pienen kitkeryyden ja makean hedelmälihan toimiva yhdistelmä – sellaisia jossa ollaan ihan ylikypsän rajalla. Kaiken päällä on fiilis kuin istuisi vanhassa hieman pölyisessä kirjastossa.
Muuta: Todella tasapainoinen ja pitkä maku. Sherry leikittelee ja kuivuu kivasti loppua kohti. Toi mieleen omien isovanhempieni vanhan kotikirjaston, jossa oli pölyisiä nahkakantisia kirjoja, vanha mahonkinen työpöytä ja pöydällä musteastia, jonka pohjalla oli tilkka kuivunutta kirjoitusmustetta. Hyvää!
Yoichi, Woody & Vanillic, distillery limited (16B10B), 55%
Tuoksu: Vaniljaa, bourbonia. Täyteläisen paksu tuoksu. Dallaspulla, jonka päälle on raastettu sitruunankuorta. Vastaleikattua ruohoa ja vaniljakastiketta.
Maku: Täyteläistä vaniljaa, rutkasti tammea. Häivähdys Amarettoa – mantelisuus on selvästi läsnä – niin pienenä karvautena kuin makeutena.
Muuta: Laskiaspulla mantelimassalla ja sitruunankuorella. Hauska viski. En ole itse varsinkaan Amaretton ystävä, mutta tässä se on enemmänkin juuri mantelimaisuutta, jota upea vaniljaisuus täydensi hienosti.
Yoichi, Sherry & Sweet, distillery limited (16B08C), 55%
Tuoksu: Yllättävän tukkoinen tuoksu. Tämä oli ainoa johon lisäsin vettä. Sherry, mallas. Hankala saada oikein mitään irti. Ns. bulkkisherry. Olisiko ollut vähän väsyneessä tynnyrissä, vai onko tehty siksi, että voidaan sanoa osan viskistä kypsyneen sherrytynnyrissä ja tarkoituksena on ollut sekoittaa tämä jonkun muun joukkoon?
Maku: Aavistuksen tunkkainen sherry. Kyllä täältä jotain hedelmiä löytyy, mutta jotenkin tämä jää vajaaksi. Menee sarjaan ”kyllähän tätä juo, mutta jotenkin odotin parempaa”. Jää tässä seurassa jalkohin.
Muuta: Itselleni illan ehkä pahin pettymys. Olisin odottanut enemmän. Syytän tynnyriä. Ollut ehkä vanha ja väsynyt. Vähintäänkin refill, jos ei sitten second refill.
Yoichi, Peaty & Salty, distillery special ( 16B16C), 55%
Tuoksu: Vienoa savuisuutta. Ei hyökkää millään tavalla. Lakritsinjuurta, suolaista mineraalisuutta. Vaniljaa, hiilipölyä ja sitrusta. Mökkirannan auringopaahtamaa rantakivikkoa, jonka vieressä on poltettu edellisenä iltana nuotiota.
Maku: Tasapainoista makeaa savua, aavistus suolaisuutta, vaniljaa, öljyisin suutuntuma maistetuista. Selvästi lähimpänä Alkostakin saatavilla olevaa nykyistä Yoichin pullotetta, joskin ehkä vähemmän savuinen.
Muuta: Savu nousee kunnolla esiin vasta jälkimaussa ja jämähtää kielelle pidemmäksi aikaa. Itse asiassa todella pitkäksi aikaa. Onko tässä joku salainen ”japaninsavu”, sillä se tuntui nousevan vielä seuraavana päivänäkin kielelle?
Oma suosikkini maistetuista oli Miyagikyo, Fruity & Rich. Tämä oli lähinnä sydäntä myös kahdella muulla osallistujalla. Loput äänet jakaantuivatkin sitten ihan miten sattuu. Yhden suosikki oli savuinen Yoichi, toisen sherryinen Miyagikyo ja kolmannen vei muistikuvieni mukaan mukanaan bourbonkypsytetty Yoichi.
Jälkipuinneissa pöydälle nousi vielä muutama herkku Juhiksen varastoista. Mm. kohtalaisen harvinainen La Maison du Whiskylle pullotettu Chihibu Paris Edition 2022 sekä Suntoryn klassikkoblendi Hibikin erikoisversio – Hibiki Japanese Harmony, Master’s Select.
Chichibu Paris Edition 2022 / Hibiki Japanese Harmony Master’s Select Kaiken kaikkiaan siis upea viski-ilta Suomessa harvoin saatavien japanilaisviskien parissa. Sopii elää toivossa, että Japanin viskituotannon kasvaessa meille Suomeenkin alettaisiin taas saamaan lisää tarjontaa nousevan auringon maasta. Varoituksen sana on silti edelleen paikallaan. Kaikki Alkossa japanilaisena myytävä viskikään ei ole oikeasti japanilaista. Edelleen moni japanilaisena myytävä viski on Skotlannissa tislattua viskiä, joka on vain pullotettu Japanissa.
Jos kuitenkin haluat oikeasti Japanissa tehtyä viskiä, niin nappaa kyytiisi joko Nikka Yoichi Single Malt tai Miyagikyo Single Malt. Ne ovat tätä kirjoittaessa todennäköisesti ainoat oikeasti pelkästään Japanissa kokonaan tislatut, kypsytetyt ja pullotetut single maltit joita Alkosta saa.
Japanilaiset viskit ovat joka tapauksessa viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana olleet melkoisen mullistuksen myllertämiä. Jos aihe kiinnostaa yhtään enempää, niin olen yrittänyt raapaista aihetta pintapuolisesti tässä kirjoittamassani jutussa. Koko juonen päästä kiinni päästäkseen täytyisi kuitenkin olla melkoinen salapoliisi. Japanilaiset kun tykkäävät edelleen pitää varsinkin viskiin tullessa kiinni salaisuuksistaan – vaikka ehkä osa niistä vietetyn illan aikana saattoikin paljastua.
-
Punaisia marjoja ja pähkinää
Arran Port Cask, L26 03 22, 50%
Arranin tislaamon (vai pitäsikö nykyään sanoa Lochranzan) tislaamon tuotteet ovat keränneet viime aikoina paljon kehuja ja ovat maistuneet hyvin itsellenikin. Arranin kymmenvuotias on kaapin vakiotavaraa ja sherrytynnyröity versio on oikein erinomainen tuote – joskin huhujen mukaan pieniä eroja pullotuserien välillä on.
Nyt maisteluun päätyi tislaamon Portviiniviimeistelty versio, joka ei ehkä säväyttänyt aivan samalla tavalla.
Nokka on tässä alkuun aika tukossa. Vaatii aikaa lasissa. Pikkuhiljaa esiin alkaa nousemaan mansikkaa ja muita punaisia marjoja. Punaisen omenan kuoria. Tuttuja Arranin vivahteita – toffeeta, ruskeaa sokeria, mallasta.
Makea hedelmäisyyskin sieltä löytyy. Taustalla häilyy myös sitrusta – limen kuorta.
Maku on hedelmäinen ja suutuntuma öljyinen. Tummia hedelmiä. Appelsiininkuorta. Hunajassa pyöriteltyjä paahdettuja saksanpähkinöitä. Aavistus karvautta. Kuin mutustelisi suussaan samaan aikaan kuivattuja kirsikoita ja niitä jo mainittuja saksanpähkinöitä.
Ei parhaita maistamiani Arraneita, mutta ei tämä huonokaan ole. Sherryversio vie silti kirkkaasti voiton. Toisaalta se on möllöttellyt koko ikänsä sheryssä, kun tämä taas on vaan viimeistelty portissa.
Ihan laatuviski silti, vaikka pikkuisen jättikin toivomisen varaa.
Ps. Koskahan sitä saisi tyhjennettyä sen kaapissa majailevan joskus vuonna 2010 avatun Arranin Amarone-caskin. Siihen verrattuna tämä on hyvää.
-
Joulupukin saloja
Facebookin Viskiryhmä Helsingissä on jo jokunen vuosi arvuuteltu joulun alla mysteerisampleja. Tänä vuonna päätin itsekin osallistua!
Jo muutaman vuoden ajan Facebookin Viskiryhmä Helsingin aktiivinen jäsen, Piiroisen Jani, on järjestänyt jäsenien kesken Secret Santa -tastingin. Ideana on kerätä kasaan ryhmä ihmisiä, jotka pullottavat omasta valikoimastaan viisi viskisamplea. Nämä samplet kiikutetaan sitten Janille ja arvotaan satunnaisessa järjestyksessä osallistujille. Minun pullottamani samplet päätyvät siis jollekulle onnelliselle, kun taas minä saan jonkun toisen pullottamat viisi yllätyssamplea.
Samplekattauksen mukaan laitetaan myös lappunen, josta niiden sisältö selviää. Jujuna kuitenkin on maistella samplet ensi alkuun sokkona ja yrittää arvailla mitä ne voisivat olla. Hauskaa, mutta omalla kierolla tavallaan myös tuskastuttavan hankalaa. Homma ei nimittäin oikeasti ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Itselläni kävi rehellisesti osittain ihan silkkaa tuuriakin, että onnistuin oikeaan niinkin monen samplen kanssa. En toki niiden viskien, mutta tislaamoiden osalta löytyi jopa kolme viidestä! Turha silti ehkä ylpeillä. Kaksi viskeistä kun oli samalta tislaamolta, eli ehkä sellainen 2,5/5 on rehellisempi vastaus.
Maistelin viskit juuri joulun alla 22. joulukuuta 2023, eli tämäkin päivitys tulee n. kuukauden myöhässä.
Alla omat huomioni viskeistä ja kommenttien perässä sitten se oikea viski:
1. ”Syksyn sateiden jälkeinen puitu viljapelto.”
Tuoksu raikkaan hedelmäinen, vaniljaa, makeaa maltaisuutta. Aprikoosia, ruusuvettä.
Maku yllättävän tuhti ja hyvällä tavalla raskas tuoksuun verrattuna. Veikkaisin tynnyrivahvaksi. Prosentit jossain reilu 50% huitteilla.
Todella kivasti maltaisuutta. Hyvällä tavalla happamuutta myös. Aavistuksen suolainenkin vivahde. Olen ehkä aistivinani myös hieman vahaisuutta. Vesitilkka pehmentää ja tuo mukanaan paksua öljyistä suutuntumaa.
Muistuttaa äkkiseltään Glencadamin 15-vuotiasta. Voisiko olla joku tynnyrivahva Glencadam? Ikää on hankala päätellä, mutta ei missään nimessä ainakaan alle tuon 15-vuoden.
(Viski oli: Glencadam 1991, 29 y.o., Gordon & MacPhail, dist. 12.7.1991, bott. 13.1.2021, Refill Bourbon, Batch 21/032, 181 bottles, 53.9%)
2. ”Aromaterapiaa cocktail-hedelmillä”
No nyt on! Mutta mitä? Jopas on eksotiikkaa.
Tuoksussa ylikypsää banaania, Stockmannin kosmetiikkaosastoa. Todella epäviskimäinen. Mansikkaa, jotain määrittelemätöntä jälkiruokaviiniä – joku todella makea Tokaji tulee ehkä mieleen.
Makupuoli sitten. Nyt ollaan kyllä jonkin erilaisen äärellä. Todella makeaa tavaraa! Ylikäyneitä Del Monten cocktail-hedelmiä ja hedelmäsalaattia.
Volteiksi heittäisin ~45%, mutta saattaa olla enemmänkin. Ei niin mitään hajua mitä tämä on, mutta jos tämä on skottimallas, niin silmääni on pissitty ja pahasti!
Ps. Jäipäs tämä nyt ärhäkästi suuhun pyörimään.
(Viski oli: Old Buck 7 y.o., 2010, Ex-Bourbon (Heaven Hill) / Plevna Siperia Stout, 48.9%)
3. ”Tymäkkä savunuorikko”
Ja sitten hypättiinkin savun maailmaan.
Tuoksussa nuoruuden intoa. Puhdasta savuisuutta ja raikkautta. Merisuolaa. Sitrusta, joka on pyörinyt nuotionpohjan hiilissä.
Maku ei olekaan sitten niin savuinen, vaan ennemminkin pehmeän turpeinen. Tuhkaa ja edelleen nuoruuden intoa.
Jos tämä ei taas puolestaan ole Ardbeg, niin alan juomaan vastedes konjakkeja. Veikkaukseni on, että tämä on joku aika tuore pullote.
(Viski oli: Ardbeg Heavy Vapours Committee release, 50.2%)
4. ”Nuotiosavuinen vanha herrasmies”
Nyt uskaltaisin sanoa, että lasissa on jo jotain iäkkäämpää.
Tasapainoinen ja ”kypsynyt” tuoksu.
Tuoksussa kypsää hedelmäisyyttä. Taustalla kevyttä savuisuutta joka on ajan kanssa päässyt ”imeytymään” tynnyriin ja kadottamaan tiukimmat särmät. Aavistus maakellaria ja vivahde viinikumia. Olisiko käväissyt pikaisesti jossain käytetyssä sherrytynskässä hakemassa vähän lisävivahdetta?
Makupuoli ihan linnunmaitoa, enkä tarkoita ollenkaan pahalla. Iän mukavasti tasapainoittama. Veikkaisin, että pyöritään jossain 46% suunnilla.
Pyöreä, pehmeä, mutta pienellä pyörittelyllä makean puhdas savuisuuskin alkaa nousta esiin. Vieno hedelmäinen huntu kaiken sen päällä ja alla makean muikeaa mallasta.
Jotain iäkkäämpää Islaylta. Laphroaigiksi liian puhdas, Caol Ilaksi voisin veikata, mutta ihan ei osu profiili senkään kanssa kohdilleen. Voisi olla myös iäkkäämpi Ardbeg, mutta siitä on aikaa kun olen sellaista viimeksi maistanut, niin en uskalla sanoa 100% varmaksi.
(Viski oli: Ardbeg Traigh Bhan, 19 y.o., Batch 5/2023, dist 12.2.2004, bott. 3.5.2023, American oak & Oloroso, 46.2%)
5. ”Lempeän savuinen kurkkupastilli”
Aika kiinni on, vaikka hetken lasissa viettikin.
Tuoksussa vihreää maltaisuutta ja omenaa. Turpeisuuttakin on. Aromaattista savua. Kylmäsavustettuja vihreitä omenoita! Ja ennen kuin kukaan kysyy, niin sellaisia ei varmasti ole, mutta voisi olla ja ne saattaisivat tuoksua tältä! Minttuista raikkautta ja eukalyptusta.
Uh… voltteja on. Nyt mennään jossain 60% tietämillä. Se ei ole silti ollenkaan paha juttu, koska se jaksaa todella kantaa makua!
Makeaa turvetta, johon sekoittuu raikasta yrttisyyttä – piparminttua, eukalyptusta – sekä pieni kivalla tavalla kirpakka hedelmäisyys.
Vesilisä avaa todella kivasti tuoden tuoksuun viljaisuutta ja makuun lisää turvetta yrttien ehkä hieman tehdessä tilaa.
Ikähaarukaksi veikkaisin jotain 8-12 vuoden väliltä. Tislaamo on hankalampi. Veikkaan, että silti ollaan edelleen Islayllä ja kyseessä on joku tislaamospessu tai indy-pullote. Sen tarkemmin en uskalla arvata.
(Viski oli: Lochindaal 10 y.o., Lady of the Glen, dist. 1.9.2009, bott. 12.2.2020, First Fill Bourbon, Cask no. 59, bottle 81/150, 63.0%)
Olipa hieno setti ja vähemmän savuisia viskejä viime aikoina nauttineelle mukava muistutus siitä, että niitäkään ei pidä unohtaa. Kakkosviski oli kyllä näin vielä sokkona kirjoitettaessa omaa luokkaansa eriskummallisuudessaan.
Vitonenkin osui oikealle saarelle, mutta tislaamoa tai viskiä en olisi osannut kyllä arvata, vaikka olisi viskikaappini takavarikoimisella uhattu!
Setin huiput osuivat itselläni alkuun ja loppuun. Jo ennen niiden ”paljastamista”. Upeita ja erilaisia.
Viskejä en edes yrittänyt arvata.
Kiitos vielä kerran sekä Secret Santa -puuhamiehenä toimineelle Janille ja oman yllärisettini kasanneelle Jukka Sirénille!
