Talisker 18 y.o.
Maisteltua

Hedelmäistä graniittia

Talisker 18 y.o., (L2 19 1CM025), 45.8%

Talisker on tislaamona ollut yksi niistä, joiden tisleet ovat olleet oman kaappini vakiotavaraa ns. alusta asti. Ensimmäinen kymppivuotias pullo löysi tiensä kaappiin aivan harrastuksen alkuaikoina. Sittemmin kaapissa on käynyt niin useampi peruskymppi, Distillers Edition kuin ainakin yksi nyt maistetun 18-vuotiaan vanhemmista versioista. Hienoja viskejä, mutta viime aikoina Taliskerin hinnat ovat olleet melkoisen myllerryksen kohteena ja alkavat muiden, kuin melkoisen laadullisen romahduksen kokeneen kymppivuotiaan osalta karkaamaan tavallisen harrastajan ulottumattomiin.

Nautitaan siis niin kauan kuin siihen mahdollisuus vielä vanhasta varastosta on:

Todella yllättävän hedelmäinen tuoksu, jota seuraa aavistuksen suolainen merellinen savuisuus. Nahkaa, jonka pintaa on juuri karhennettu. Painin aika pitkään onko tässä turvetta vai savua, mutta käännyin savun puolelle – makean sellaisen. Lihaisuutta. Kuin istuisi hunajaglaseerattuja ribsejä täynnä olevan kunnon BBQ-savustimen vieressä.

Yllättävän makea tuoksu, mutta mukana on myös jotain maatuviin lehtiin viittaavaa. Kuin tupakan- tai kessunlehtiä, jotka eivät ole vielä aivan kuivia.

Maku on alkuun täyteläisen kermainen. Kypsää hedelmäisyyttä. Appelsiininkuoria. Hetken kuluttua mineraalisuus nousee. Kuin olisi nuolaissut märkää harmaata graniittia. Vivahdus suolaa. Tosin enemmänkin sitä makua, joka tulee puhdistamattomasta suolasta sen itse suolaisuuden perään – niitä mineraaleja kai siis?

Heti perään makeaa savuisuutta mustapippurin vivahteella. Ja sen jälkeen – turvetta! Loputonta turvetta, joka jatkuu ja jatkuu…

Tämä on hyvää.

Mutta tämä on luultavasti myös viimeinen pullo Taliskerin 18-vuotiasta kaapissani. Tallink-Siljalta koppasin mukaani aikanaan 99 € hintaan, kun tämä maksoi jo maailmalla sen 150 €.

Nykyhintaan en ainakaan maailmalta ehkä ostaisi – vaikka hyvää onkin. Tuohon hintaan kun saa paljon muutakin kivaa – ainakin toistaiseksi.

Jätä vastaus