-
Imperial – liian iso, väärään aikaan
Suomen Mallaswhiskyseura järjesti elokuun loppupuolella mielenkiintoisen tastingin, jossa päästiin maistelemaan jo kuolleen ja kuopatun, sekä uskomattoman huono-onnisen Imperial-tislaamon tuotteita.
Juhlallisten lähtökohtien puutteesta ei Imperialin tislaamon perustanutta Thomas MacKenzietä voi syyttää. Imperialin tislaamon piti olla kuningatar Victorian Diamond Jubileen – kuusikymmenvuotisen hallitsijanuran juhlien huipentuma – mitä tulee viskin tislaamiseen. Mallastamon piipun nokkaan nostettiin tonneja painanut rautainen kruunu. Kaikki oli suurempaa ja hienompaa kuin yhdelläkään siihen mennessä perustetulla tislaamolla. Vuosi oli 1897.
Vaan toisin kävi. Jo kahden vuoden jälkeen tislaamo suljettiin ja se aukesi uudelleen vasta 1919 – ensimmäisen maailmanpalon jälkeen. Paljon ruusuisemmaksi homma ei sodankaan jälkeen muuttunut, sillä jo vuonna 1925 tislaamo suljettiin uudelleen 30 vuodeksi. Pannut puhisivat taas vuodesta 1955 vuoteen 1985. Omistajat vaihtuivat, kunnes taas 1990-luvun alussa pannut laitettiin viimeistä kertaa kuumiksi, mutta sitäkin kesti vain seitsemän vuotta vuoteen 1998 asti, jolloin Imperial hiljeni viimeisen kerran.
Vuonna 2013 suurin osa vanhoista rakennuksista jyrättiin ja paikalle perustettiin uusi Chivas Brothersin hallussa oleva Dalmunachin tislaamo.
Itse tastingiin oli valikoitunut mukavan laaja ja moninainen kattaus tislaamon pullotteita. Oma epäilyni on, että Cats & Whiskyn Andolla oli ollut näppinsä pelissä mitä tulee pullojen lähteeseen, mutta saatan toki olla väärässäkin. Ilta aloitettiin hieman eri järjestyksessä kuin viskit tastingalustalla olivat. Mutta mikä tastingalusta kyseessä olikaan! Upein ja hienoin, joka edessäni on koskaan tastingissä ollut. Jutun aloituskuvassakin näkyvän alustan oli taiteillut Suomeen sotaa pakoon tullut nuori ukrainalaistaiteilija Veronika.
Tastingin jälkeen mietimme hetken miten palkita hänet upeasta työstään ja hetken pyörittelyn ja huutokauppa-ajatuksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että jätettäköön alkuperäinen teos seuran arkistoihin ja jokainen lahjoittakoon haluamansa summan Veronikalle suoraan. Toivon ainakin omasta puolestani, että Veronikalle lähti asiallinen avustus jokaisen osallistuneen toimesta!
Mutta sitten itse viskeihin suunnilleen muistamassani järjestyksessä:
Illan viskit yhteispotretissa. Imperial 23 y.o., Concerto Single Cask, dist. Mar. 1998, bott. Jan 2022, 49.1%
Sain kunniakseni maistaa tätä samaista viskiä jo kevään Uisgessa. Arvotin sen silloin yhdeksi illan hienoimmista viskeistä!
Tuoksu: Aivan karkkia – tarkemmin vaahtokarkkia. Tomusokeria, greippiä, trooppisten hedelmien ilotulitusta, vaniljaa, vihreitä nallekarkkeja, sitruksenkuorta. Hapanta makeutta
Maku: Juicy Fruit -purukumia, mutta enemmänkin sitä klassisen purkkanauhan päällä olevaa ”pölyä” kuin itse sitä purkkaa. Ei niin makeaa kuin tuoksu antaa olettaa. Upea happamuuden, makeuden ja tynnyrin tanniinien leikki.
—
Tuhdin hedelmäinen ja leikkisä viski. Esanssista hedelmäisyyttä. Paranee ajan kanssa lasissa. Tämä on sellaisenaan upea viski, joka pitäisi nauttia ns. ilman seuraa. Jäi osittain jalkoihin illan muiden viskien seurassa, mutta ei siksi että tämä ei olisi hyvää. Illan vahva ykkösehdokas, mutta takavasemmalta tultiin tällä kertaa ohi.
Imperial 15 y.o., Special Distillery Bottling, OB, bott. 2008, 46%
Tuoksu: Tuhtia maltaisuutta ja olkia. Grappamainen. Voita ja taustalla joku halvan käsisaippuamainen tuoksu.
Maku: Tylsä. Sanalla sanoen tylsä. Tusinaviskin fiiliksiä. Ei vaan irronnut. Ei sitten yhtään.
—
Jotenkin rasvaisen mitäänsanomaton viski. Tämä oli sitä aikaa, kun tältä mammuttitislaamolta tuupattiin tavaraa blendeihin täytteeksi sen enempää ajattelematta.
Imperial 20 y.o., 1976-1997, Milroy’s of Soho, Single Cask, 59.9%
Tuoksu: Makean kermaista mallasta, aavistus raa’ahkoa aprikoosia. Vaniljakastiketta. Ikäisekseen yllättävän raikas. Kuivattua heinää ja makeaa vaaleaa hedelmäisyyttä. Paahteinen jälkivivahde, joka vie ehkä enemmänkin poltetun tai vanhan Islay-viskitynnyrin suuntaan kuin savuun tai turpeeseen. Hieno tuoksu!
Maku: Makeaa maltaan täyteläisyyttä ja paahteista tammea. Iän tuomaa kuivuutta ja vesitilkka nostaa esiin viinikumimaista hedelmäisyyttä. Hienolla tavalla ikääntynyt ja herkullinen maku. Tämä jässähti kielelle pitkän pitkäksi aikaa. Hieno hedelmien ja vienon tammen leikki. Nosti kuolan kielelle.
—
Omasta mielestäni illan paras viski. Todella hienosti tasapainossa ja paahteinen – hieman jopa paahtoleipämäinen maku iski oivasti!
Imperial 25 y.o., Douglas Laing Old & Rare, dist. Nov. 1981, bott. Feb. 2007, 1 of 270 bottles, 57.2%
Tuoksu: Hupsista sentään. Nyt mentiin pyörän sisäkumiosastolle! Rikkiä. Takaa nousee esiin sherrykypsytyksen tuomaa hedelmäisyyttä, mutta ikävä kyllä tynnyri on ollut ennen täyttöä täynnä märkää pierua, joka pilaa kokonaisuuden.
Maku: Oi voi! Likainen. Liian likainen. Jotenkin poltetun muovinen. On tässä toki ihan hyviäkin juttuja tumman hedelmäisyyden kautta, mutta kyllä nyt on rikkikeppi heilunut liikaa tynnyrin pohjalla ennen täyttöä.
—
Jälkimaku pelastaa hetkeksi, kunnes tympeä rikkisyys taas nousee. Jännä kyllä, tämä nousi illan suosikiksi kun parhaasta äänestettiin. Vaan mitäpä niistä makuasioista kiistelemään.
Dalmunach 6 y.o., Best Dram, 1st fill Oloroso Sherry & Red Wine Firkins, bott. 11/10/2016, bott. 19/09/2023, 58.4%
Dalmunachin vuonna 2013 Imperialin rauniolle perustettu tislaamo tuottaa viskiä Chivas Regalin – eli Pernod Ricardin blendeihin. Tislaamo näyttää kauniilta, mutta sen ainoa tehtävä on puskea vuodessa 10 miljoonaa litraa mallasviskikomponenttia sekoiteviskeihin. Imperial tuotti parhaimmillaan 1,6 miljoonaa litraa. Jo tämä yhtälö kertoo siitä, että laadun sijaan fokus on määrässä. Ei silti, oli mukava taas ruksia yksi maistamaton tislaamo pois omalta listalta.
Tuoksu: Makeaa modernia sherryä, muskottia, mausteita. Punaviinitynnyri puskee läpi. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty fiilis. Juran Red Wine cask tuli mieleen – eikä pelkästään hyvässä. Turha jäädä liikaa analysoimaan.
Maku: Punaviinikypsytys iskee läpi kuin Korkeajännityksen miljoona volttia. Toffeeta ja mausteita. Tästä ei ikävä kyllä jää juuri jälkipolville kerrottavaa. Keinotekoisen nopeasti kypsytetty viski.
—
Tisle on varmasti laboratoriontarkasti kunnossa, mutta tässä yksityisessä pullotuksessa kypsytys menee täysin pieleen. Pienellä aikaa on yritetty tuupata aivan liikaa makua tynnyristä, ilman että raakatisle on ollut valmiina ottamaan sitä vastaan.
Imperial on kadonnut. Olen itse saanut maistaa muutaman loistavan viskin tältä todella vaikean historian omaavalta tislaamolta. Saimmepa aikanaan Duncan & Taylorin pullottamana oman suomispesiaalinkin, joka tosin jo hupeni jo joku aika sitten omasta kaapista – sen verran hyvää se oli. Jopa poikkeuksellisen hyvää!
Kaiken kaikkiaan tämä tasting jätti itselleni ristiriitaisen olon. Imperial oli varmasti hieno tislaamo – silloin kun se oli. Aikansa lapsi, kuten sanotaan. Liian kunnianhimoinen, liian suuri. Ja tämä vaikutti myös lopputulokseen. Kun mäski, käymisprosessi, pannut ja tynnyrit saatiin kohdilleen, niin hyvää tuli. Toisina päivinä taas ei niinkään.
-
Wanhaa koulukuntaa
Glenturret 12 y.o., 2021 (L21), bott. 16.07.21, 46%
Glenturretin tislaamo on kokenut vuosien saatossa melkoisia ylä- ja alamäkiä. Sitä pidetään yhtenä Skotlannin vanhimmista laillistetuista tislaamoista, ellei vanhimpana. Tislaamo on hyppinyt historiansa saatossa omistuksesta toiseen. Vuodesta 1999 aina vuoteen se näytteli suurta osaa Edrington Groupissa, kun sen yhteydessä toimi Famous Grouse Experience -niminen ”elämyskeskus”, joka sai osakseen kovin ristiriitaisen vastaanoton. Vuodesta 2018 sen on omistanut ranskalainen lasitaiteestaaan paremmin tunnettu Lalique, joka viskiharrastajien onneksi on hengittänyt tislaamoon taas uutta henkeä, jota tämäkin uuden aikakauden pullote hyvällä perinteisellä tavalla edustaa.
Ensinuuhkaisulla sherryä – joka ei sinällään ole yllätys. Kypsiä appelsiineja – ehkä jo hieman siellä ylikypsän puolella. Kanelia. Inkivääriä kuivattuna ja sokeroituna ja pienellä suklaapäällysteellä. Pohjanuottina on joku määrittelemätön ”likaisuus”, mutta hyvällä tavalla. Toffeeta hetken odottelulla. Esiin nousee myös eukalyptusmaista raikkautta. Taas kerran – vaatii aikaa lasissa!
Maku alkaa yllättävän kuivana ja tammisena, kunnes nahkainen sherryisyys nousee esiin. Tummaa suklaata ja pieni pippurinen puraisu. Yllättävän raikas. Mynthonilla hierottua tammea. Hetken päästä määrittelemättömiä viinikumimaisia nuotteja. Tämä on jotenkin mauiltaan ”hijlaisempi” kuin odotin. Makeus loistaa poissaolollaan ja tässä on kyse enemmänkin kivasta kuivan sherryisyyden ja puisen mausteisuuden leikistä.
Ensimaistamalla ei nyt ihan saanut kaikkia aisteja pomppimaan innosta. Herätti silti kovasti mielenkiintoa maistaa hetken pulloilmauksen jälkeen uusiksi. Tässä on kivaa vanhan koulukunnan kuivempaa sherryfiilistelyä siinä, missä moni ns. modernimman koulukunnan sherrytelty viski tuntuu olevan selvästi kallellaan makeampaan suuntaan.
-
Bimbeeeer!
Bimber, Batch No. 4, Ex-Bourbon Oak Casks, Batch No. 04/2023, Bott. March 2023, 51.2%
Eli vähän kuin Timbeeeer! – No se oli sellainen tyhmä sanaleikki tähän alkuun. Ihan vaan siksi, koska tämä oli ensimmäinen Lontoolaisen Bimberin tislaamon viski, jonka ikinä olen maistanut. Kehuja kyseisen tislaamon tuotteista on tullut useammasta suunnasta, mutta Viskipullopostin Laura on ollut varmastikin tämän tislaamon vahvimpia puolestapuhujia.
Koska nykyään on helppoa olla altis vaikutteille, niin tilailin maailman kaupoista ”näytteen” myös omaan kaappiin. Moni muukin on Bimberin tuotteita kehunut ja hyväksi todennut. Jos joskus Lontoon lomalle eksyy, niin tällä tislaamolla on myös kohtalaisen helppoa käydä verrattuna siihen, että yrittäisi yhdistää samaan syssyyn jonkun muun tislaamovierailun vaikkapa Skotlannissa.
No mitenkäs se itse viski sitten? Oli hyvää, oli ehkä vähän pahaa. Vaikea kaiken kaikkiaan. Hankalin viski pitkästä aikaa.
Jos jonkinlaiset vaaleat hedelmät avaavat tuoksun. Jotain, joka muistuttaa ystäväni aikanaan tuomaa kroatialaista Slivovitzaa – pullo tosin palautui myöhemmin kaverille, kun sitä ei hänen omasta kaapistaan löytynyt ja tupareissa piti sitä saada ehdottomasti tarjolle. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei se kauhean hyvää ollut. Luumuviinaa siis.
Keltaisia luumuja – varmaan juuri noita ”Slivon” peruja. Vaniljassa pyöriteltyä sitruunan hedelmälihaa. Vihreää maltaisuutta. Juuri puristettua pippurista ja vihreältä tuoksuvaa oliiviöljyä.
Maku iskee heti lasiin kaadettua aika kovaa. Vaatii aikaa lasissa avautuakseen. Reilusti aikaa, mutta sen jälkeen alkaa tapahtua.
Puista vaniljaa. Pippurinen. Tietty happamuuden ja hedelmäisyyden leikki muistuttaa Glencadamin viskeistä, mutta se on hyvä juttu se.
Muuttuu pähkinäisemmäksi ajan kanssa. Saksanpähkinän ”lihan” päälle jäävien kuorien kitkeryyttä. Luumuinen Slivovitz palailee ajoittain. Pientä hunajaisuutta ja pölähdys tattarijauhoja.
Vaatii aikaa lasissa. Tilkka vettä tasapainottaa. Ei millään tavalla helppo viski – ainakaan itselleni. Pidin tämän Glencadam-tyyppisistä fiiliksistä – jos vertailu sallitaan. Fiiliksenä kuitenkin on, että tämä ehkä saa nyt hetken ilmaantua pullossa ennen seuraavaa maistoa.
-
Huile d’olive
SMWS 26.175, (Clynelish) ”Emergency Decadence”, 7 y.o, dist. 16 October 2013, 1st fill ex-bourbon barrel, 1 of 232 bottles, 62.1%
Nuorempaa Clynelishiä SMWS:n pullottamana. Mukavan likainen, yrttinen ja hyvällä tavalla ”likainen” Clynelish. Tislaamon nykymeininki vähän huolestuttaa, mutta onni on, että yksityiseltä puolelta edelleen löytynee ihan hyvää tavaraa. Tämän öljyisyys viehätti, mutta vivahteikkuutta olisi saanut olla enemmän.
Jo tuoksussa nousee esiin selkeä Clynelishin vahaisuus – tosin ilman vesilisää tämä on aika tukossa. Korkeilla prosenteilla lienee osuutensa tähän. Vesilisä nostaa esiin makeaa toffeista mallasta, juuttikangasta, vaaleaa hunajaa ja kevyttä sitrusta, joka voimistuu ajan kanssa.
Suutuntuma on öljyisen paksu, jopa rasvainen, kuin oliiviöljyä olisi huikannut! Underbergan katkeroita, kuivaa tammisuutta. Vettä kiitos!
Tilkka vettä (aika reilu sellainen) pehmentää ja tuo esiin Clynelishin kaiken alkoholin takaa. Pientä tietynlaista ”likaisuutta”, aavistus öljylampun tai petroolilämmittimen tuprauttamaa savua, kuivaa vanhaa puuta, mutta myös maltaan makeutta.
Todella öljyisen paksu Clyne. Veden kanssa saa lotrata huolella, tai muuten kasvaa rintaan pari karvaa lisää!
-
Pipettipeliä
Bladnoch 11 y.o., (2022 Release) 46.7%
Bladnochin tislaamo on kokenut historiansa aikana kovia hetkiä. Jo vuonna 1817 perustetun tislaamon koko kypsytetty viskivarasto ja tislauspannut mm. myytiin aikanaan Ruotsiin! Kaikista maista Ruotsiin! Lisää tislaamon historiasta täällä ja joskus ehkä Viskikaapissakin. Nykyisin tislaamolla onneksi menee paremmin ja Bladnochin tuotteita on löytynyt ajoittain jopa kotoisesta Alkosta – tosin aika ronskiin hintaan.
Tislaamon 11-vuotias vuosittain julkaistava pullote osoittautui aika haastavaksi tapaukseksi. Nyt maistelussa oli siis vuonna 2022 julkaistu versio. Eri vuosina julkaistavat versiot saattavat siis vaihdella tässä kuvaillusta:
Tuoksussa heti alkuun kunnon ”sweet & sour” -mix. Tähän ei todellakaan kannata työntää nenäänsä heti kaadon jälkeen, tai muuten tulee ns. turpaan! Hetken odottelulla esiin nousee vaaleaa hunajaa johon sekoittuu sitruunan ja appelsiinin kuoria. Keltaisia rusinoita – sultanoita siis. Makean ja happamuuden sekoitus tuo mieleen Tokaji-viinin!
Vesitippa avaa nokkaa raikkaampaan eukalyptuksen värittämään suuntaan. Raa’ahkoa ananasta. Varovaisesti silti veden kanssa. Tämä lässähtää jos lotraa yhtään liikaa!
Ensimaistolla terävä. Tuoksu antaisi odottaa enemmän pehmeyttä, mutta onneksi tämä rauhoittuu nopeasti saatuaan hetken aikaa lasissa. Happamuuden ja makeuden leikki jatkuu pienen hapenoton jälkeen. Hunajan makuja, mutta ilman hunajan makeutta? Jotain kummaa noituutta, koska ei ole olemassa sokeritonta hunajaa!
Varovainen vesitilkkanen muuttaa homman. Tämä muuttuu kermaiseksi ja alun terävyys katoaa täysin. Toffeeta, makea hunaja tekee paluun, pistaasiloukomia (niitä kreikkalaisia/turkkilaisia ”karkkeja”). Jälkimaku kuivuu tammisen tanniinisuuden suuntaan.
Jännä viski. Vesitilkka lässäyttää alkuun homman, mutta kun sen vesitilkan ja hapen antaa hetken vaikuttaa, niin esiin nousee ihan uusi ja erilainen viski.
Vaatii aikaa ja ajatusta. Tippa vettä, sitten toinen ja tästä alkaa löytää paljon hyviä juttuja. Ensimaistamalla olin jo veikkaamassa hutia, mutta eipä sittenkään! Haastava, mutta palkitseva viski.
Ps. Mitä tästä ns. ”wanhakin” viskiharrastaja taas oppi. Antakaa sille jalolle juomalle kunnolla aikaa lasissa. Älkää hosuko. Leikkikää vedellä jos siihen on mahdollisuus.
